SlideShare a Scribd company logo
1 of 29
Kaupunki avautuu tutkimus- ja
kehitysalustaksi korkeakouluille
Kunnallistieteen päivät
Kuntien ja korkeakoulujen yhteistyö kuntakehityksen tukena
10.10.2013
Päivi Sutinen, KT, palvelujen kehittämisjohtaja
Miten?
Lähtöhaaste
Kaupunki avautuu
tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille
12.10.2013
2
Kukin kuulee
vain sen minkä
ymmärtää.
Goethe
Lähtöhaaste 1
• miten järjestää ja tuottaa palveluja,
• rakentaa kaupunki-infraa
• edistää alueen elinvoimaisuutta
kustannusvaikuttavasti, kun
• asukkaat ja palvelutarpeet - kasvu jatkuu
• lapset ja maahanmuutto kasvattavat
• vanhusten määrä ja suhteellinen osuus kasvaa
• vieraskielisen väestön osuus kasvaa
• investointiohjelma - ennätyksellisen suuri
• kaupunkirakenteen tiivistäminen
• asuntotuotanto ja peruskorjaukset
12.10.2013
3
Lähtöhaaste 2
Asiakkuuden
määrittyminen
Organisaatio/yksikkö
määrittää asiakkaan
Professio määrittää
asiakkaan
Asiakas jokaisen siilon
asiakas erikseen
Asiakkuus pirstaloituu
Kriittinen
menestystekijä
Miten muutetaan
johtaminen ja
toiminta
hallinnoinnista
asiakkuus-
perustaiseen
toiminnan
hallintaan ja
kehittämiseen?
TEKEMINEN, TUOTTAVUUS, VAIKUTTAVUUS
Espoo-tarina
Uusi tapa tehdä strategia
Mistä olemme tulossa?
12.10.2013
6
19971963195319031200
800-
1000
jKr
200 000
asukasta
Kaupungiksi
Kauppalaksi
Tapiolan
rakentaminen
20 000
asukasta
Helsinki-Turku
rautatie
Espoon seurakunta
Tuomiokirkko
Kuninkaantie
Turusta Viipuriin
Pysyvä asutus
vakiintuu
Metron
rakentaminen
alkaa
20102010 2011
250 000
asukasta
1950 2013
Espoo 555
Espoo täyttää 555 vuotta kesällä 2013. Espoon ajanlasku alkaa siitä,
kun Espoon seurakunta irtautui Kirkkonummen seurakunnasta vuonna
1458. Espoon keskuksessa sijaitseva Espoon tuomiokirkko on
pääkaupunkiseudun vanhimpia rakennuksia.
19721458
Missä olemme?
12.10.2013
7
Tänään Espoo on viiden kaupunkikeskuksen ja kahden paikalliskeskuksen
muodostama 260 000 asukkaan kaksikielinen ja monikulttuurinen
kaupunki, jossa on kattavat palvelut kaikille espoolaisille.
Asukkaat ja palvelutarpeet - kasvu jatkuu
• lapset ja maahanmuutto kasvattavat
• vanhusten määrä ja suhteellinen osuus kasvaa
• vieraskielisen väestön osuus kasvaa
Investointiohjelma - ennätyksellisen suuri
• Kaupunkirakenteen tiivistäminen
• Asuntotuotanto ja peruskorjaukset
Luonto on lähellä
• saaria 165 ja järviä 95
• merenrantaa 58 km
• pinta-ala 528 km²
Kaupunkikeskukset
Tapiola Leppävaara
Matinkylä Espoon keskus
Espoonlahti
T3 huipputeknologia
• TKK/Aalto
• VTT
• Nokia, Kone, Orion
• StartUpit
Suuret haasteet
• taloudellinen toimintaympäristö
• kestävä kehitys
• tietoyhteiskuntakehitys
• kaupungistuminen
• ikääntyminen
Minne olemme menossa?
• Kestävä ja luonnonläheinen Espoo
• Aktiiviset espoolaiset
• Osaavat ihmiset ja yritykset juurtuvat Espooseen
• Kaikkien Espoo
• Kaupungin johtaminen
12.10.2013
8
Yksinkertaisempi, selkeämpi ja
suuntaa-antavampi strategia
Espoon visio
Verkostomainen viiden
kaupunkikeskuksen Espoo on
vastuullinen ja inhimillinen
edelläkävijäkaupunki, jossa
kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä
työtä ja yrittää ja jossa espoolainen
voi aidosti vaikuttaa.
Monikeskuksinen kaupunki-
rakenne ja palveluverkko
Kaupunki-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Kaupunki-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Kaupunki-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Kaupunki-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Kaupunki-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Lähi-
keskus
Konkreettiset
kehittämislupaukset asiakkaille
Asiakas-
segmentti
Kehitysohjelma Hyötytavoitteet
Kuntalainen Osallisuus • Toimiva päätöksenteko
• Palkitseva lähitekeminen
• Huomioidaan erilaisten ryhmien osallisuus
• Avoin osallistuminen ja vaikuttaminen
Nuori Nuorten
elinvoimaisuus
• Nuorten hyvinvointi lisääntyy ja mahdollisuudet jatko-opintoihin paranevat
• Turvataan kaikille nuorille mielekäs vapaa-ajantoiminta sosioekonomisista tai
muista lähtökohdistaan huolimatta
• Nuorten asunnottomuus vähenee
• Nuorten työttömyys vähenee
Ikääntyvä Elinvoimaa
ikääntyville
• Hyvinvointi, terveys ja toimintakyky paranevat
• Iäkkäänäkin asutaan kotona
• Sujuva omaishoito
• Yksinäisyys vähenee
Yrittäjä Kilpailukyky,
innovatiivisuus ja
yrittäjyys
• Kilpailukyvyn edistäminen
• Innovaatioiden hyödyntäminen
• Yrittäjyyden tukeminen
Kansalainen Kestävä kehitys • Kestävä elämäntapa
• Kestävä verkostomainen kaupunki
• Espoon luonto ja ympäristö
• Ilmastotyön koordinointi
• Energiaratkaisut
• Kestävät liikkumisratkaisut
Koppi tuottavuushaasteesta
kokonaisarkkitehtuurin hallinnalla
Kaupunki avautuu
tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille
12.10.2013
12
KA-työ
MISSIO – VISIO – STRATEGIA
Miten toimintaympäristö ja oma tilanne vaikuttaa?
Missä on onnistuttava?
Parempi johtaminen ja
kokonaishallinta
12.10.2013
TOIMINTA PROSESSIT
Ydin-, ohjaus- ja tukiprosessitA A
TOIMINTAMALLIT
Miten toimimme, mitä teemme itse, mitä ostamme?
Miten kehitämme toimintaa?
LIIKETOIMINTAMALLIT
Miten rahoitamme toimintamme?
Missä palvelutuotannossa olemme mukana?
RESURSOINTI KYVYKKYYS
Henki-
löstö
Organi-
saatio
Tilat Tieto Tieto-
järjes-
telmät
Tekno-
logia
ICT-työTilatyöHR-työ
Kustannus-
vaikut-
tavuusTuotta-
vuus
JUPS Heikkilää mukaellen
TILA-työICT-työHR-työ
Parempi kehittämisen priorisointi
kokonaisarkkitehtuurin avulla
14
Toimintamalli Ohjausprosessit
Ydinprosessit
1. asiakkuuksien hallinta
2. palvelujen järjestäminen
3. palvelutuotanto
Tukiprosessit
Tietovirrat
Tietojärjestelmät
Teknologia
Asiakkuudet
Palvelut Prosessit
Tieto
Tilojen rakentaminen,
vuokraaminen
Rakentaminen
Kaavoittaminen
Tieto
HR - osaaminen
Organisaatio- tehtävät
Johtaminen
Kopetenssit
Strategia • Visio, strategiset päämäärät, tavoitteet
• Kriittiset menestystekijät
• Kokonaisarkkitehtuuriperiaatteet
14
K
E
H
I
T
T
Ä
M
I
N
E
N
Kuva: Mukaellen Turun kaupungin IT-johtaja Jussi Vira
Ohjausprosessit
Yhteisöt
Yritykset
Kuntalaiset
ASIAKAS-
VAIKUTUS
Yhteisöt
Yritykset
Kuntalaiset
ASIAKAS-
TARVE
Käyttäjä
Yhteensopiva tekeminen
15
Y1. Asiakkuuksien hallinta
Y2. Palvelujen järjestämisen hallinta
Y3. Palvelutuotannon hallinta
Ydinprosessit
Tukiprosessit
Yhteensopiva ja toiminta-
lähtöinen käsitteistö käyttöön
8.12.2012
Ydinpalvelut
oleellisin syy miksi asiakas haluaa tai tarvitsee palvelua
Tukipalvelut
ydinpalvelun
välttämätön osa
Lisäpalvelut
tuo lisäetuja,
ei välttämättömiä
Asiointipalvelut
ohjaa ja neuvoo ydin-, tuki- ja lisäpalvelluista
Minkä voi toteuttaa DIGITAALISESSA KERROKSESSA?
Johtamisen ja kehittämisen
avainkysymykset
1. Keitä ovat asiakkaamme?
2. Mitkä ovat palvelumme?
3. Miten tuotamme palvelumme?
4. Miten palvelutuotantoamme
ohjataan?
5. Miten palvelutuotantoamme
tuetaan?
6. Mitä tietoa tarvitaan?
 Asiakasprosessit
 Palvelukori, tuotteistetut palvelut
 Ydinprosessit
 Ohjausprosessit
 Tukiprosessit
 Tietotarpeet, avoin data / suojattu
data
Mikä pitää toteuttaa FACE TO FACE –KERROSESSA?
Koppi kehittämistoiminnasta
ohjelma- ja projektijohtamisella
Kaupunki avautuu
tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille
12.10.2013
18
Kehittämisen kokonaisuus
12.10.2013
Laadukas toiminta –
jatkuva parantaminen, itsearviointi
Linjajohtaminen
Palvelujen järjestämisen
johtaminen
Verkostojen johtaminen
Projektijohtaminen
Ohjelmajohtaminen
Taso 1
Taso 2
Taso 3
V
E
R
K
O
S
T
O
T
Kehittämisen kohdentaminen
projekti- ja ohjelmajohtamisella
Projektisalkunhallinnan taso
Projektinjohtamisen taso
Projektityön toteutustaso
P0 P1 P2 P3 P4
Projektin
tuotos
TP TP
Toteutusvaihe Lopetusvaihe
Suunnittelu-
vaihe
Valmistelu-
vaihe
Asettaminen
Toteutuksen ohjaus
Lopetus
Valmistelun
aloitus
Suunnittelu-
päätös
Toteutus-
päätös
Tuotosten
hyväksyminen
Projektin
lopetus
Projekti-
idea
Hyötyjen
seuranta
JA
Jälki-
arviointi
Projektin suunnittelu
20Espoon projekti- ja ohjelmajohtamisen malli EsPro
Haaste kumppaneille:
tehdään yhdessä Espoo-tarinaa
Kaupunki avautuu
tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille
12.10.2013
21
Asiakkaat, käyttäjät,
järjestäjät, tuottajat, kehittäjät
palvelut, prosessit, tieto
Asiakkuus ja kumppanuus
mahdollisuutena
12.10.2013Päivi Sutinen - @PSutinen
22
Johtaminen ja resurssointi
• toiminnan tavoitteet
• kehittämistavoitteet
Elinvoima ja kilpailukyky
• toiminnan tavoitteet
• kehittämisen tavoitteet
Asukkaat ja palvelut
• toiminnan tavoitteet
• kehittämisen tavoitteet
S
I
T
O
S
O
T
E
T
T
Y
T
Kehitysohjelmat
© Copyright Kuntien Tiera Oy / PSOP/palvelusetelit 23
Palvelujen järjestämisen
monikanavaisuus mahdollisuutena
Tietoarkkitehtuuri
Kohdennetumpi kehittäminen
Nykytila
2013
Toiminta-arkkitehtuurin kuvaus
Järjestelmäarkkitehtuuri
Teknologia-arkkitehtuuri
• Asiakkaat
• Palvelut
• Prosessit
• Tietovirrat
• Sovellukset
• Integraatiot
• Infrastruktuuri
• Standardit
Strategia
Espoo-tarina
Tavoitetila 2016
Päämäärät, valtuusto-
kauden tavoitteet
Poliittisten kehitysoh-
jelmien hyötytavoitteet
Toimialojen tarinat ja val-
tuustokauden tavoitteet
Kehittämisen tiekartta toteuttamiseen
1. Poliittiset kehitysohjelmat – asiakkuus
2. Talouden tasapaino ja tuottavuus -ohjelma
- karkean tason kuvaus kesä – syyskuu 2013
- kuvauksen kohteena: nykytila, karkea tavoitetila ja kehittämisen tiekartta
- sisäisenä kumppanina toimialat ja ulkoisena sparrarikumppanina Deloitte
Kumppanuuksien kohdentaminen
tavoitteiden suunnassa
kyvykkyyksien perusteella
12.10.2013Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi
25
Siiloutuneesta
kumppanuudesta
Strategisesti kohdennettuun
kumppanuuteen paremmalla
arkkitehtuurin hallinnalla
Ohjausprosessit
Yhteisöt
Yritykset
Kuntalaiset
ASIAKAS-
VAIKUTUS
Yhteisöt
Yritykset
Kuntalaiset
ASIAKAS-
TARVE
Käyttäjä
Itsearviointia 3.
Y1. Asiakkuuksien hallinta
Y2. Palvelujen järjestämisen hallinta
Y3. Palvelutuotannon hallinta
Ydinprosessit
Tukiprosessit 26
Minkä voi toteuttaa DIGITAALISESSA KERROKSESSA?
Mihin huomio 1?
1. Keitä ovat asiakkaamme?
2. Mitkä ovat palvelumme?
3. Miten tuotamme palvelumme?
4. Miten palvelutuotantoamme
ohjataan?
5. Miten palvelutuotantoamme
tuetaan?
6. Mitä tietoa tarvitaan?
 Asiakasprosessit
 Palvelukori, tuotteistetut palvelut
 Ydinprosessit
 Ohjausprosessit
 Tukiprosessit
 Tietotarpeet, avoin data / suojattu
data
Mikä pitää toteuttaa FACE TO FACE –KERROSESSA?
Mistä
suurimmat
hyödyt?
Mihin huomio 2? Yhteensopiva ja
toiminta-lähtöinen käsitteistö ja sen käyttö
8.12.2012
Ydinpalvelut
oleellisin syy miksi asiakas haluaa tai tarvitsee palvelua
Tukipalvelut
ydinpalvelun
välttämätön osa
Lisäpalvelut
tuo lisäetuja,
ei välttämättömiä
Asiointipalvelut
ohjaa ja neuvoo ydin-, tuki- ja lisäpalvelluista
Minkä voi toteuttaa
DIGITAALISESSA
KERROKSESSA?
Mikä pitää toteuttaa
FACE TO FACE –
KERROSESSA?
Mistä
suurimmat
hyödyt?
@Psutinen
paivi.sutinen@espoo.fi
sutinen.paivi@gmail.com

More Related Content

What's hot

Asiakkuuksien ja palvelujen ohjauksen ja hallinnan viitekehys
Asiakkuuksien ja palvelujen ohjauksen ja hallinnan viitekehysAsiakkuuksien ja palvelujen ohjauksen ja hallinnan viitekehys
Asiakkuuksien ja palvelujen ohjauksen ja hallinnan viitekehysPaivi Sutinen
 
Digitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelutDigitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelutHannes Rauhala
 
Digitalisaatiokartoitus Etela-Savossa
Digitalisaatiokartoitus Etela-SavossaDigitalisaatiokartoitus Etela-Savossa
Digitalisaatiokartoitus Etela-SavossaKimmo Haapea
 
Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10
Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10
Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10Paivi Sutinen
 
Lean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaaliLean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaaliSuomen Ekonomit
 
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...Paivi Sutinen
 
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017Paivi Sutinen
 
Kuutoskaupunkien yhteistyöllä avoimia ja älykkäitä palveluja -2016
Kuutoskaupunkien yhteistyöllä avoimia ja älykkäitä palveluja -2016Kuutoskaupunkien yhteistyöllä avoimia ja älykkäitä palveluja -2016
Kuutoskaupunkien yhteistyöllä avoimia ja älykkäitä palveluja -2016Paivi Sutinen
 
STM Digi open 14092017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio
STM Digi open 14092017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatioSTM Digi open 14092017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio
STM Digi open 14092017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatioSTM DigiOpen
 
STM Digi open 14092017 Kokemuksia ja näkemyksiä digitalisaatiosta julkishalli...
STM Digi open 14092017 Kokemuksia ja näkemyksiä digitalisaatiosta julkishalli...STM Digi open 14092017 Kokemuksia ja näkemyksiä digitalisaatiosta julkishalli...
STM Digi open 14092017 Kokemuksia ja näkemyksiä digitalisaatiosta julkishalli...STM DigiOpen
 
STM Digi open 14092017 Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena
STM Digi open 14092017 Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukenaSTM Digi open 14092017 Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena
STM Digi open 14092017 Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukenaSTM DigiOpen
 
Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011
Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011
Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011Teemu Ropponen
 
Stm digi open 09102017 hyvinvointia työstä
Stm digi open 09102017 hyvinvointia työstäStm digi open 09102017 hyvinvointia työstä
Stm digi open 09102017 hyvinvointia työstäSTM DigiOpen
 
Kuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra Maamerkit
Kuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra MaamerkitKuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra Maamerkit
Kuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra MaamerkitSitra Maamerkit
 
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019Kari Mikkelä
 
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksiJouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksiSitra / Ekologinen kestävyys
 
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminenKuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminenPaivi Sutinen
 
Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15
Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15
Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15Kari Mikkelä
 
Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...
Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...
Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...Sitra / Ekologinen kestävyys
 

What's hot (20)

Asiakkuuksien ja palvelujen ohjauksen ja hallinnan viitekehys
Asiakkuuksien ja palvelujen ohjauksen ja hallinnan viitekehysAsiakkuuksien ja palvelujen ohjauksen ja hallinnan viitekehys
Asiakkuuksien ja palvelujen ohjauksen ja hallinnan viitekehys
 
Digitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelutDigitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelut
 
Digitalisaatiokartoitus Etela-Savossa
Digitalisaatiokartoitus Etela-SavossaDigitalisaatiokartoitus Etela-Savossa
Digitalisaatiokartoitus Etela-Savossa
 
Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10
Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10
Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10
 
Lean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaaliLean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaali
 
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
 
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
 
Kuutoskaupunkien yhteistyöllä avoimia ja älykkäitä palveluja -2016
Kuutoskaupunkien yhteistyöllä avoimia ja älykkäitä palveluja -2016Kuutoskaupunkien yhteistyöllä avoimia ja älykkäitä palveluja -2016
Kuutoskaupunkien yhteistyöllä avoimia ja älykkäitä palveluja -2016
 
STM Digi open 14092017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio
STM Digi open 14092017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatioSTM Digi open 14092017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio
STM Digi open 14092017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio
 
STM Digi open 14092017 Kokemuksia ja näkemyksiä digitalisaatiosta julkishalli...
STM Digi open 14092017 Kokemuksia ja näkemyksiä digitalisaatiosta julkishalli...STM Digi open 14092017 Kokemuksia ja näkemyksiä digitalisaatiosta julkishalli...
STM Digi open 14092017 Kokemuksia ja näkemyksiä digitalisaatiosta julkishalli...
 
STM Digi open 14092017 Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena
STM Digi open 14092017 Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukenaSTM Digi open 14092017 Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena
STM Digi open 14092017 Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena
 
Kaupunkien kehitystarpeet workshop yhteenveto
Kaupunkien kehitystarpeet workshop yhteenvetoKaupunkien kehitystarpeet workshop yhteenveto
Kaupunkien kehitystarpeet workshop yhteenveto
 
Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011
Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011
Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011
 
Stm digi open 09102017 hyvinvointia työstä
Stm digi open 09102017 hyvinvointia työstäStm digi open 09102017 hyvinvointia työstä
Stm digi open 09102017 hyvinvointia työstä
 
Kuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra Maamerkit
Kuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra MaamerkitKuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra Maamerkit
Kuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra Maamerkit
 
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
 
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksiJouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
 
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminenKuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
 
Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15
Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15
Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15
 
Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...
Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...
Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...
 

Similar to Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille

Maarit Luukkaa: Hyvinvointitiedon käyttö Turussa
Maarit Luukkaa: Hyvinvointitiedon käyttö TurussaMaarit Luukkaa: Hyvinvointitiedon käyttö Turussa
Maarit Luukkaa: Hyvinvointitiedon käyttö TurussaTHL
 
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa Sanna Lappalainen
 
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaToiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaPaivi Sutinen
 
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?Business Arena Oy
 
Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112mmukkala
 
Työelämä 2020 / Esittelydiasarja
Työelämä 2020 / EsittelydiasarjaTyöelämä 2020 / Esittelydiasarja
Työelämä 2020 / EsittelydiasarjaTyoelama2020
 
Odotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulle
Odotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulleOdotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulle
Odotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulleSuomen eOppimiskeskus ry
 
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...Cursor Oy
 
Ely rahoitus science park 29.4.2021
Ely rahoitus science park 29.4.2021Ely rahoitus science park 29.4.2021
Ely rahoitus science park 29.4.2021Business Turku
 
Sorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitusSorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitusJaana Suksi
 
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...Games for Health Finland
 
Luova veto slideshare
Luova veto slideshareLuova veto slideshare
Luova veto slideshareLuovaVeto
 
Lamk kohti tulevaisuutta PHKK luottamushenkilöseminaari 2. 3.10.2013
Lamk kohti tulevaisuutta PHKK luottamushenkilöseminaari 2. 3.10.2013Lamk kohti tulevaisuutta PHKK luottamushenkilöseminaari 2. 3.10.2013
Lamk kohti tulevaisuutta PHKK luottamushenkilöseminaari 2. 3.10.2013Outi Kallioinen
 
Projektitoiminta 2 2011
Projektitoiminta 2 2011Projektitoiminta 2 2011
Projektitoiminta 2 2011KatjaWesander
 
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaariMirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaariPalveluinnovaatiokeskus
 
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...Jari Kivirinta
 

Similar to Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille (20)

Maarit Luukkaa: Hyvinvointitiedon käyttö Turussa
Maarit Luukkaa: Hyvinvointitiedon käyttö TurussaMaarit Luukkaa: Hyvinvointitiedon käyttö Turussa
Maarit Luukkaa: Hyvinvointitiedon käyttö Turussa
 
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
 
Ely timo ollila
Ely timo ollila Ely timo ollila
Ely timo ollila
 
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaToiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
 
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
 
Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112
 
Työelämä 2020 / Esittelydiasarja
Työelämä 2020 / EsittelydiasarjaTyöelämä 2020 / Esittelydiasarja
Työelämä 2020 / Esittelydiasarja
 
Odotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulle
Odotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulleOdotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulle
Odotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulle
 
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
 
Johtamisen kriteerit esittely, Oulu, 20.11.2013
Johtamisen kriteerit esittely, Oulu, 20.11.2013Johtamisen kriteerit esittely, Oulu, 20.11.2013
Johtamisen kriteerit esittely, Oulu, 20.11.2013
 
Ely rahoitus science park 29.4.2021
Ely rahoitus science park 29.4.2021Ely rahoitus science park 29.4.2021
Ely rahoitus science park 29.4.2021
 
Digi Office, työpaja 2: Toimintamalli
Digi Office, työpaja 2: ToimintamalliDigi Office, työpaja 2: Toimintamalli
Digi Office, työpaja 2: Toimintamalli
 
Sorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitusSorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitus
 
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
 
Luova veto slideshare
Luova veto slideshareLuova veto slideshare
Luova veto slideshare
 
Lamk kohti tulevaisuutta PHKK luottamushenkilöseminaari 2. 3.10.2013
Lamk kohti tulevaisuutta PHKK luottamushenkilöseminaari 2. 3.10.2013Lamk kohti tulevaisuutta PHKK luottamushenkilöseminaari 2. 3.10.2013
Lamk kohti tulevaisuutta PHKK luottamushenkilöseminaari 2. 3.10.2013
 
Projektitoiminta 2 2011
Projektitoiminta 2 2011Projektitoiminta 2 2011
Projektitoiminta 2 2011
 
Digi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaali
Digi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaaliDigi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaali
Digi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaali
 
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaariMirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
 
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
 

More from Paivi Sutinen

Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09Paivi Sutinen
 
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Paivi Sutinen
 
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23Paivi Sutinen
 
CaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 finalCaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 finalPaivi Sutinen
 
City as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, developmentCity as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, developmentPaivi Sutinen
 
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05Paivi Sutinen
 
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänäInnovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänäPaivi Sutinen
 
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessäKokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessäPaivi Sutinen
 
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisenInnovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisenPaivi Sutinen
 
Tarinasta Toimintaan
Tarinasta ToimintaanTarinasta Toimintaan
Tarinasta ToimintaanPaivi Sutinen
 
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...Paivi Sutinen
 
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemanaJohtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemanaPaivi Sutinen
 

More from Paivi Sutinen (12)

Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
 
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
 
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
 
CaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 finalCaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 final
 
City as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, developmentCity as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, development
 
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
 
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänäInnovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
 
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessäKokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
 
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisenInnovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
 
Tarinasta Toimintaan
Tarinasta ToimintaanTarinasta Toimintaan
Tarinasta Toimintaan
 
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
 
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemanaJohtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
 

Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille

  • 1. Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille Kunnallistieteen päivät Kuntien ja korkeakoulujen yhteistyö kuntakehityksen tukena 10.10.2013 Päivi Sutinen, KT, palvelujen kehittämisjohtaja Miten?
  • 2. Lähtöhaaste Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille 12.10.2013 2 Kukin kuulee vain sen minkä ymmärtää. Goethe
  • 3. Lähtöhaaste 1 • miten järjestää ja tuottaa palveluja, • rakentaa kaupunki-infraa • edistää alueen elinvoimaisuutta kustannusvaikuttavasti, kun • asukkaat ja palvelutarpeet - kasvu jatkuu • lapset ja maahanmuutto kasvattavat • vanhusten määrä ja suhteellinen osuus kasvaa • vieraskielisen väestön osuus kasvaa • investointiohjelma - ennätyksellisen suuri • kaupunkirakenteen tiivistäminen • asuntotuotanto ja peruskorjaukset 12.10.2013 3
  • 4. Lähtöhaaste 2 Asiakkuuden määrittyminen Organisaatio/yksikkö määrittää asiakkaan Professio määrittää asiakkaan Asiakas jokaisen siilon asiakas erikseen Asiakkuus pirstaloituu Kriittinen menestystekijä Miten muutetaan johtaminen ja toiminta hallinnoinnista asiakkuus- perustaiseen toiminnan hallintaan ja kehittämiseen? TEKEMINEN, TUOTTAVUUS, VAIKUTTAVUUS
  • 6. Mistä olemme tulossa? 12.10.2013 6 19971963195319031200 800- 1000 jKr 200 000 asukasta Kaupungiksi Kauppalaksi Tapiolan rakentaminen 20 000 asukasta Helsinki-Turku rautatie Espoon seurakunta Tuomiokirkko Kuninkaantie Turusta Viipuriin Pysyvä asutus vakiintuu Metron rakentaminen alkaa 20102010 2011 250 000 asukasta 1950 2013 Espoo 555 Espoo täyttää 555 vuotta kesällä 2013. Espoon ajanlasku alkaa siitä, kun Espoon seurakunta irtautui Kirkkonummen seurakunnasta vuonna 1458. Espoon keskuksessa sijaitseva Espoon tuomiokirkko on pääkaupunkiseudun vanhimpia rakennuksia. 19721458
  • 7. Missä olemme? 12.10.2013 7 Tänään Espoo on viiden kaupunkikeskuksen ja kahden paikalliskeskuksen muodostama 260 000 asukkaan kaksikielinen ja monikulttuurinen kaupunki, jossa on kattavat palvelut kaikille espoolaisille. Asukkaat ja palvelutarpeet - kasvu jatkuu • lapset ja maahanmuutto kasvattavat • vanhusten määrä ja suhteellinen osuus kasvaa • vieraskielisen väestön osuus kasvaa Investointiohjelma - ennätyksellisen suuri • Kaupunkirakenteen tiivistäminen • Asuntotuotanto ja peruskorjaukset Luonto on lähellä • saaria 165 ja järviä 95 • merenrantaa 58 km • pinta-ala 528 km² Kaupunkikeskukset Tapiola Leppävaara Matinkylä Espoon keskus Espoonlahti T3 huipputeknologia • TKK/Aalto • VTT • Nokia, Kone, Orion • StartUpit Suuret haasteet • taloudellinen toimintaympäristö • kestävä kehitys • tietoyhteiskuntakehitys • kaupungistuminen • ikääntyminen
  • 8. Minne olemme menossa? • Kestävä ja luonnonläheinen Espoo • Aktiiviset espoolaiset • Osaavat ihmiset ja yritykset juurtuvat Espooseen • Kaikkien Espoo • Kaupungin johtaminen 12.10.2013 8
  • 9. Yksinkertaisempi, selkeämpi ja suuntaa-antavampi strategia Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.
  • 10. Monikeskuksinen kaupunki- rakenne ja palveluverkko Kaupunki- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Kaupunki- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Kaupunki- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Kaupunki- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Kaupunki- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus Lähi- keskus
  • 11. Konkreettiset kehittämislupaukset asiakkaille Asiakas- segmentti Kehitysohjelma Hyötytavoitteet Kuntalainen Osallisuus • Toimiva päätöksenteko • Palkitseva lähitekeminen • Huomioidaan erilaisten ryhmien osallisuus • Avoin osallistuminen ja vaikuttaminen Nuori Nuorten elinvoimaisuus • Nuorten hyvinvointi lisääntyy ja mahdollisuudet jatko-opintoihin paranevat • Turvataan kaikille nuorille mielekäs vapaa-ajantoiminta sosioekonomisista tai muista lähtökohdistaan huolimatta • Nuorten asunnottomuus vähenee • Nuorten työttömyys vähenee Ikääntyvä Elinvoimaa ikääntyville • Hyvinvointi, terveys ja toimintakyky paranevat • Iäkkäänäkin asutaan kotona • Sujuva omaishoito • Yksinäisyys vähenee Yrittäjä Kilpailukyky, innovatiivisuus ja yrittäjyys • Kilpailukyvyn edistäminen • Innovaatioiden hyödyntäminen • Yrittäjyyden tukeminen Kansalainen Kestävä kehitys • Kestävä elämäntapa • Kestävä verkostomainen kaupunki • Espoon luonto ja ympäristö • Ilmastotyön koordinointi • Energiaratkaisut • Kestävät liikkumisratkaisut
  • 12. Koppi tuottavuushaasteesta kokonaisarkkitehtuurin hallinnalla Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille 12.10.2013 12
  • 13. KA-työ MISSIO – VISIO – STRATEGIA Miten toimintaympäristö ja oma tilanne vaikuttaa? Missä on onnistuttava? Parempi johtaminen ja kokonaishallinta 12.10.2013 TOIMINTA PROSESSIT Ydin-, ohjaus- ja tukiprosessitA A TOIMINTAMALLIT Miten toimimme, mitä teemme itse, mitä ostamme? Miten kehitämme toimintaa? LIIKETOIMINTAMALLIT Miten rahoitamme toimintamme? Missä palvelutuotannossa olemme mukana? RESURSOINTI KYVYKKYYS Henki- löstö Organi- saatio Tilat Tieto Tieto- järjes- telmät Tekno- logia ICT-työTilatyöHR-työ Kustannus- vaikut- tavuusTuotta- vuus JUPS Heikkilää mukaellen
  • 14. TILA-työICT-työHR-työ Parempi kehittämisen priorisointi kokonaisarkkitehtuurin avulla 14 Toimintamalli Ohjausprosessit Ydinprosessit 1. asiakkuuksien hallinta 2. palvelujen järjestäminen 3. palvelutuotanto Tukiprosessit Tietovirrat Tietojärjestelmät Teknologia Asiakkuudet Palvelut Prosessit Tieto Tilojen rakentaminen, vuokraaminen Rakentaminen Kaavoittaminen Tieto HR - osaaminen Organisaatio- tehtävät Johtaminen Kopetenssit Strategia • Visio, strategiset päämäärät, tavoitteet • Kriittiset menestystekijät • Kokonaisarkkitehtuuriperiaatteet 14 K E H I T T Ä M I N E N Kuva: Mukaellen Turun kaupungin IT-johtaja Jussi Vira
  • 16. Yhteensopiva ja toiminta- lähtöinen käsitteistö käyttöön 8.12.2012 Ydinpalvelut oleellisin syy miksi asiakas haluaa tai tarvitsee palvelua Tukipalvelut ydinpalvelun välttämätön osa Lisäpalvelut tuo lisäetuja, ei välttämättömiä Asiointipalvelut ohjaa ja neuvoo ydin-, tuki- ja lisäpalvelluista
  • 17. Minkä voi toteuttaa DIGITAALISESSA KERROKSESSA? Johtamisen ja kehittämisen avainkysymykset 1. Keitä ovat asiakkaamme? 2. Mitkä ovat palvelumme? 3. Miten tuotamme palvelumme? 4. Miten palvelutuotantoamme ohjataan? 5. Miten palvelutuotantoamme tuetaan? 6. Mitä tietoa tarvitaan?  Asiakasprosessit  Palvelukori, tuotteistetut palvelut  Ydinprosessit  Ohjausprosessit  Tukiprosessit  Tietotarpeet, avoin data / suojattu data Mikä pitää toteuttaa FACE TO FACE –KERROSESSA?
  • 18. Koppi kehittämistoiminnasta ohjelma- ja projektijohtamisella Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille 12.10.2013 18
  • 19. Kehittämisen kokonaisuus 12.10.2013 Laadukas toiminta – jatkuva parantaminen, itsearviointi Linjajohtaminen Palvelujen järjestämisen johtaminen Verkostojen johtaminen Projektijohtaminen Ohjelmajohtaminen Taso 1 Taso 2 Taso 3 V E R K O S T O T
  • 20. Kehittämisen kohdentaminen projekti- ja ohjelmajohtamisella Projektisalkunhallinnan taso Projektinjohtamisen taso Projektityön toteutustaso P0 P1 P2 P3 P4 Projektin tuotos TP TP Toteutusvaihe Lopetusvaihe Suunnittelu- vaihe Valmistelu- vaihe Asettaminen Toteutuksen ohjaus Lopetus Valmistelun aloitus Suunnittelu- päätös Toteutus- päätös Tuotosten hyväksyminen Projektin lopetus Projekti- idea Hyötyjen seuranta JA Jälki- arviointi Projektin suunnittelu 20Espoon projekti- ja ohjelmajohtamisen malli EsPro
  • 21. Haaste kumppaneille: tehdään yhdessä Espoo-tarinaa Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille 12.10.2013 21
  • 22. Asiakkaat, käyttäjät, järjestäjät, tuottajat, kehittäjät palvelut, prosessit, tieto Asiakkuus ja kumppanuus mahdollisuutena 12.10.2013Päivi Sutinen - @PSutinen 22 Johtaminen ja resurssointi • toiminnan tavoitteet • kehittämistavoitteet Elinvoima ja kilpailukyky • toiminnan tavoitteet • kehittämisen tavoitteet Asukkaat ja palvelut • toiminnan tavoitteet • kehittämisen tavoitteet S I T O S O T E T T Y T Kehitysohjelmat
  • 23. © Copyright Kuntien Tiera Oy / PSOP/palvelusetelit 23 Palvelujen järjestämisen monikanavaisuus mahdollisuutena
  • 24. Tietoarkkitehtuuri Kohdennetumpi kehittäminen Nykytila 2013 Toiminta-arkkitehtuurin kuvaus Järjestelmäarkkitehtuuri Teknologia-arkkitehtuuri • Asiakkaat • Palvelut • Prosessit • Tietovirrat • Sovellukset • Integraatiot • Infrastruktuuri • Standardit Strategia Espoo-tarina Tavoitetila 2016 Päämäärät, valtuusto- kauden tavoitteet Poliittisten kehitysoh- jelmien hyötytavoitteet Toimialojen tarinat ja val- tuustokauden tavoitteet Kehittämisen tiekartta toteuttamiseen 1. Poliittiset kehitysohjelmat – asiakkuus 2. Talouden tasapaino ja tuottavuus -ohjelma - karkean tason kuvaus kesä – syyskuu 2013 - kuvauksen kohteena: nykytila, karkea tavoitetila ja kehittämisen tiekartta - sisäisenä kumppanina toimialat ja ulkoisena sparrarikumppanina Deloitte
  • 25. Kumppanuuksien kohdentaminen tavoitteiden suunnassa kyvykkyyksien perusteella 12.10.2013Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 25 Siiloutuneesta kumppanuudesta Strategisesti kohdennettuun kumppanuuteen paremmalla arkkitehtuurin hallinnalla
  • 26. Ohjausprosessit Yhteisöt Yritykset Kuntalaiset ASIAKAS- VAIKUTUS Yhteisöt Yritykset Kuntalaiset ASIAKAS- TARVE Käyttäjä Itsearviointia 3. Y1. Asiakkuuksien hallinta Y2. Palvelujen järjestämisen hallinta Y3. Palvelutuotannon hallinta Ydinprosessit Tukiprosessit 26
  • 27. Minkä voi toteuttaa DIGITAALISESSA KERROKSESSA? Mihin huomio 1? 1. Keitä ovat asiakkaamme? 2. Mitkä ovat palvelumme? 3. Miten tuotamme palvelumme? 4. Miten palvelutuotantoamme ohjataan? 5. Miten palvelutuotantoamme tuetaan? 6. Mitä tietoa tarvitaan?  Asiakasprosessit  Palvelukori, tuotteistetut palvelut  Ydinprosessit  Ohjausprosessit  Tukiprosessit  Tietotarpeet, avoin data / suojattu data Mikä pitää toteuttaa FACE TO FACE –KERROSESSA? Mistä suurimmat hyödyt?
  • 28. Mihin huomio 2? Yhteensopiva ja toiminta-lähtöinen käsitteistö ja sen käyttö 8.12.2012 Ydinpalvelut oleellisin syy miksi asiakas haluaa tai tarvitsee palvelua Tukipalvelut ydinpalvelun välttämätön osa Lisäpalvelut tuo lisäetuja, ei välttämättömiä Asiointipalvelut ohjaa ja neuvoo ydin-, tuki- ja lisäpalvelluista Minkä voi toteuttaa DIGITAALISESSA KERROKSESSA? Mikä pitää toteuttaa FACE TO FACE – KERROSESSA? Mistä suurimmat hyödyt?