Työeläketurvan vartijat. Työmarkkinajärjestöjen edustus työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnoissa 1960-luvulta tähän päivään

6·2014

Työeläketurvan vartijat
Työmarkkinajärjestöjen edustus
työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnoissa
1960-luvulta tähän päivään

Kesäkuu 2014
Tuuli Salonen
Lisätiedot:
Kaija Kallinen
kaija.kallinen@sak.fi
puhelin 020 774 0154
Tilaukset:
SAK
puhelin 020 774 000

SISÄLTÖ
SAATESANAT ..................................................................................................... 2
1 JOHDANTO ..................................................................................................... 3
1.1 Työeläkevakuutusyhtiöt syynissä ...................................................................... 3
1.2 Selvityksen tavoitteet ........................................................................................ 4
1.3 Aiempi tutkimus ja kirjallisuus aiheesta ............................................................ 5
2 PIKAKELAUS ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN ............................................................... 7
2.1 Kansaneläke ja yrityskohtaiset eläkkeet ........................................................... 7
2.2 Työeläkejärjestelmän kehitys ............................................................................ 8
2.3 Julkisten alojen eläketurvan laajennus ........................................................... 10
2.4 Yksityisen puolen työeläkejärjestelmän rahoitus ja hallinnointi tänään ........ 10
2.5 Suomen työeläkejärjestelmän erityisyys ........................................................ 12
3 SOPIMUKSIA HALLINTOEDUSTUKSESTA YLI 20 VUOTTA ................................ 13
3.1 Sopimukset työmarkkinajärjestöjen edustuksen lisäämisestä ....................... 15
3.2 Sopimusten merkitys palkansaajien edunvalvonnalle .................................... 18
4 HALLINTOEDUSTUKSEN LAKISÄÄTEISTÄMINEN ............................................ 19
4.1 Louekosken selvitys ......................................................................................... 19
4.2 Puron selvitys .................................................................................................. 21
4.3 Työeläkevakuutusyhtiölaki .............................................................................. 22
4.4 Työeläkevakuutusyhtiölain uudistaminen ...................................................... 23
5 MITÄ NYT? .................................................................................................... 25
5.1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen edustuksella on paikkansa ............................ 25
5.2 Julkinen keskustelu lisääntynyt ....................................................................... 26
5.3 Edessä siintävät haasteet ................................................................................ 26
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS................................................................................ 28
Painetut lähteet .................................................................................................... 28
Lait ja hallituksen esitykset ................................................................................... 28
Internet‐lähteet ..................................................................................................... 28
Kirjallisuus ............................................................................................................. 29
Haastatellut henkilöt ............................................................................................. 30
LIITTEET

2 Työeläketurvan vartijat
SAATESANAT
Työmarkkinajärjestöjen edustus työeläkelaitosten ja erityisesti työeläkevakuutus-
yhtiöiden hallinnossa on viime vuosina ollut julkisen kritiikin kohteena. Kritiikki
on kohdistunut eniten ay-liikkeen edustajiin. Samalla on esitetty vaatimuksia, että
molempien työmarkkinaosapuolten olisi luovuttava hallintoedustuksesta.
Yksityisen sektorin työeläkelaitosten hallinnossa työmarkkinajärjestöjen edustuk-
sella on vankka historia. Se perustuu ennen muuta Suomen malliin lakisääteisen
työeläketurvan kehittämisestä. TEL-järjestelmän synty 1960-luvun alussa oli iso
koitos, jonka valmisteluun työmarkkinaosapuolet vahvasti sitoutuivat. Siitä lähtien
työeläketurvan muutosten päälinjoista ja työeläkkeiden rahoittamisesta ovat neu-
votelleet keskeiset työmarkkinaosapuolet.
Suomen työeläketurvaa on hoidettu ja hoidetaan edelleen monimuotoisesti. Yksi-
tyisillä aloilla päädyttiin yli 50 vuotta sitten hajautettuun malliin, jossa työnantaja
sai valita järjestääkö se työntekijöidensä TEL-eläketurvan työeläkevakuutusyhtiön
eläkesäätiössä vai eläkekassassa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana elä-
kesäätiöiden ja -kassojen hoitaman työeläketurvan osuus on supistunut voimak-
kaasti ja vastaavasti työeläkevakuutusyhtiöiden osuus on kasvanut.
Valinnaisuuden rinnalla yksityisillä aloilla on toiminut myös monopoleja, kuten
Merimieseläkekassa vuodesta 1956 ja rakennus-, satama- sekä metsä- ja maatalous-
työntekijöiden työeläkevakuuttajien LEL-kassat. TyEL-uudistus 2007 johti lopulta
LEL-työeläkekassan muuttamiseen työeläkevakuutusyhtiöksi.
Julkisilla aloilla työeläketurvan järjestämisen malli on toinen: kuntien, valtion ja
kirkon työeläkkeet on hoidettu omissa monopoleissaan. Nykyään näiden alojen
työeläketurvan hoitaa Keva, mutta valtion ja kirkon eläkerahastot vastaavat omasta
rahoitus- ja sijoitustoiminnastaan.
Työmarkkinaosapuolten osallistuminen työeläkelaitosten hallintoon on ollut mo-
nimuotoista. Kaikissa työeläkelaitosten hallinnoissa on mukana sekä työnantajien
että työntekijöiden nimeämiä edustajia. Edustukset ovat nykyään lakiin perustuvia.
Tässä selvityksessä kartoitetaan sitä, miten työmarkkinajärjestöjen osallistuminen
työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoon on kehittynyt viimeisen yli viidenkymme-
nenvuoden aikana. Suurin osa yksityisten alojen työntekijöistä on työeläkevakuu-
tettuina työeläkevakuutusyhtiöissä.
Selvityksen on tehnyt SAK:n käyttöön valtiotieteiden kandidaatti Tuuli Salonen
osana opintoihinsa liittyvää työharjoittelua.
Kaija Kallinen, 9.6.2014

Työeläketurvan vartijat 3
1 JOHDANTO
Suomen lakisääteisen työeläkkeen tarkoitus on turvata jokaiselle suomalaiselle koh-
tuullinen toimeentulo, kun työstä saatava ansio lakkaa. Tämä tapahtuu joko van-
huuden, työkyvyttömyyden, pitkäaikaisen työttömyyden tai perheen huoltajan
kuoleman vuoksi. Työeläkejärjestelmän piiriin kuuluvat kaikki palkka- tai ansio-
työtä tekevät eli lähes kaikki aikuisiän saavuttaneet suomalaiset.
Suomalainen työeläkejärjestelmä koostuu kahdesta osasta, yksityisestä ja julkisesta
sektorista. Lakisääteinen työeläke järjestetään molemmissa omalla tavalla. Työelä-
kejärjestelmää täydentää tarvittaessa kansaneläkejärjestelmä. Eläketurva koskettaa
lähes kaikkia suomalaisia, joten myös keskustelu siitä on vivahteikasta. Aiheita ovat
niin työeläkelaitosten hallinto, eläkkeiden suuruus kuin eläkemaksutkin.
Yksityisen sektorin työeläkelait tulivat voimaan vuonna 1962 ja julkisten alojen la-
keja uudistettiin vuonna 1964. Sen jälkeen eläkelainsäädäntö on uudistunut jatku-
vasti. Suuri eläkeuudistus astui voimaan vuonna 2005. Sen yhteydessä toteutettiin
muun muassa joustava eläkeikä. Yksityisen alan eläkkeet, TEL, LEL ja TaEL, yhdis-
tettiin kokonaisuudeksi, työntekijän eläkelaiksi TyEL:ksi vuonna 2007. Nyt neuvo-
teltavana oleva eläkeuudistus astuu voimaan vuonna 2017. Sen tarkoituksena on
turvata työeläkkeiden rahoitus, riittävä eläketurva sekä sukupolvien välinen oikeu-
denmukaisuus eläkkeissä.1
1.1 Työeläkevakuutusyhtiöt syynissä
Eläkejärjestelmän uudistamisen ohella keskustelua on 2000-luvulla käyty erityisesti
työeläkevakuutusyhtiöistä. Julkinen keskustelu on viime vuosina ollut pääsääntöi-
sesti kriittistä. Työeläkevakuutusyhtiöitä on kritisoitu sijoitustoiminnan tuottamat-
tomuudesta, yhtiöiden läpinäkyvyyden puutteesta sekä yhtiön johdon suurista tu-
loista.2
Myös julkisten alojen eläketurvaa hoitava Keva on saanut osansa negatiivi-
sesta julkisuudesta. Kuntien eläkevakuutuksen Kevan toimitusjohtajan työsuhde-
epäselvyyksistä nousi kohu syksyllä 2013. Tämä nosti uudelleen silmätikuksi myös
yksityisten alojen työeläkkeitä hoitavien eläkevakuutusyhtiöiden johdon etuudet.
Työeläkevakuutusyhtiöt eivät ole tavallisia vakuutusyhtiöitä. Niiden tehtävä on hoi-
taa lakisääteistä työeläketurvaa ja sitä varten kerättyjä varoja. Sijoitustoiminta on
vain osa yhtiöiden toimintaa. Lain mukaan sen tulee olla kuitenkin tuottavaa sekä
turvaavaa.3
Työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaa on kritisoitu siitä, että si-
joituskohteet ovat vääriä tai ne eivät tuota tarpeeksi. Sijoitustoiminnasta vastuussa
olevan hallituksen tieto-taito sijoitustoiminnasta on kyseenalaistettu, samoin työ-
markkinajärjestöjen, erityisesti ay-liikkeen, sijoitusosaaminen. On jopa esitetty, että
työeläkemaksujen maksajien ei kuuluisi lainkaan olla mukana eläkevakuutusyhti-
öiden hallinnoissa.4
1
Eläkeuudistus 2017. <http://www.elakeuudistus.fi/tavoitteet/html.>, 2.4.2014.
2
Esim. Helsingin Sanomat, Mielipide 23.11.2013; 14.11.2008; 4.2.2007.
3
Laki työeläkevakuutusyhtiöistä 354/1997, 26 §.
4
Mm. Rantala 2012, Vieraskynä, Helsingin Sanomat.

Kritiikki on kohdistunut myös eläkevakuutusyhtiöiden johtajien julkisuudessa
esillä olleisiin tuloihin, palkkioihin, henkilökohtaisiin pörssikauppoihin sekä osal-
listumiseen muiden yhtiöiden hallintoon. Julkisten alojen eläkkeitä hoitava Keva
joutuu noudattamaan julkisuuslakia. Myös työeläkevakuutusyhtiöt hoitavat julkista
hallintotehtävää, ja niitä koskee hallintolaki. On kysytty, tulisiko työeläkevakuutus-
yhtiöiden dokumentit ja päätökset olla kaikin osin julkisia ja millainen on yhtiöiden
johdon asema julkisuudessa.5
Työeläkevakuutusyhtiölain mukaan yhtiöiden hallinnossa tulee olla vähintään puo-
let työmarkkinakeskusjärjestöjen edustajia, joista puolet on työnantajia ja puolet
palkansaajakeskusjärjestöjen edustajia. Kritiikki kohdistuu kuitenkin suurelta osin
yksinomaan palkansaajien edustukseen eläkevakuutusyhtiöiden hallinnossa. On
sanottu, etteivät palkansaajakeskusjärjestöjen edustajat vahdi tarpeeksi johtajien
suuriksi kasvaneita palkkioita. Samanlaista vahtikoiran roolia ei osoiteta työnanta-
japuolen edustajille.6
Keskustelu eläkevakuutusyhtiöistä herättää kysymyksen, onko kritiikille syynsä ja
miten tähän tulisi vastata. Nykyään yhä useampi yksityisen puolen palkansaaja on
vakuutettuna työeläkevakuutusyhtiöissä. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakuutettu-
jen lukumäärä on noussut 2000-luvulla noin 40 prosentilla.7
Väestön ikärakenteen
muutos ja eliniän piteneminen kohdistavat eläkejärjestelmään yhä enemmän pai-
netta. Suurina eläkkeiden hallinnoijina työeläkevakuutusyhtiöillä on vastuu turvata
rahastoidut varat ja sijoittaa ne myös tuottavasti.
Yllämainittujen asioiden vuoksi työmarkkinajärjestöjen edustus yhtiöiden hallin-
nossa on tärkeää. Kun työmarkkinajärjestöt ovat edustettuina työeläkevakuutusyh-
tiöissä, toteutetaan myös demokratiaa: kyseessä on palkansaajan työllä ansaittu elä-
keturva eli niin sanottu jälkipalkka.8
Työmarkkinajärjestöjen edustus työeläkeyhti-
öiden hallinnossa toteutui aluksi sopimusteitse. Hallintopaikat on jaettu lakisäätei-
sesti vasta vajaat 20 vuotta, vaikka työeläkevakuutusyhtiöt ovat vakuuttaneet pal-
kansaajia jo yli 50 vuotta.
1.2 Selvityksen tavoitteet
Tämän selvityksen tarkoituksena on selvittää, kuinka työmarkkinajärjestöjen laki-
sääteinen edustus on muotoutunut työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnossa. Erityi-
nen mielenkiinnon kohde on palkansaajien edustus. Selvitys on rajattu koskemaan
nimenomaan työeläkevakuutusyhtiöiden hallintomallin kehitystä.
Luku kaksi sisältää lyhyen esittelyn eläkejärjestelmän syntyprosessista: mihin eläke-
turva perustui ennen 1960-lukua ja kuinka se on kehittynyt nykypäivään asti? Lu-
vussa kartoitetaan työeläkejärjestelmän syntyyn vaikuttavia perusajatuksia sekä
5
Mm. Pietiläinen 2013, Talous, Helsingin Sanomat.
6
Mm. Hakala 2013, Talous, Helsingin Sanomat.
7
Eläkejärjestelmät. Eläketurvakeskuksen www‐sivu <http://www.etk.fi/fi/ser‐
vice/ty%C3%B6el%C3%A4kevakuutusyhti%C3%B6t/290/ty%C3%B6el%C3%A4kevakuutus‐
yhti%C3%B6t>, 3.4.2014.
8
Pertti Parmanne, haastateltu 7.4.2014.

verrataan työeläkejärjestelmää muihin järjestelmiin. Kolmannessa luvussa paneu-
dutaan yksityisten alojen työeläkkeitä hallinnoivien työeläkevakuutusyhtiöiden
päättävien elinten kokoonpanoon. Miten ne ovat syntyneet ja kehittyneet 1960-lu-
vulta lähtien? Tarkastelussa on työmarkkinajärjestöjen edustuksen lisääntyminen
yhtiöiden hallinnossa ja siihen liittyvät sopimukset.
Neljännessä luvussa esitellään Matti Louekosken selvitys työeläkevakuutusyhtiöitä
koskevan lainsäädännön kehittämismahdollisuuksista sekä vuoden 1997 työeläke-
vakuutusyhtiölakia. Laki on tärkeä palkansaajakeskusjärjestöjen näkökulmasta. Se
pitää ensimmäistä kertaa sisällään merkinnän työmarkkinajärjestöjen edustuksesta
työeläkeyhtiöiden hallinnoissa. Lisäksi luvussa esitellään työeläkevakuutusyhtiöi-
den sijoitusta koskevaa lakimuutosta, jossa määriteltiin muun muassa yhtiöiden va-
kavaraisuusehtoja.
Viimeisessä luvussa luodaan katsaus nykypäivään ja tulevaisuuteen. Meneillään on
jälleen eläkkeiden uudistusaalto. Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat vuonna 2017
voimaan tulevasta eläkeuudistuksesta, jonka tavoitteena on turvata riittävä eläke-
turva sekä sille kestävä rahoitus. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriössä on vuo-
desta 2012 lähtien ollut vireillä työeläkevakuutusyhtiölain muutos, jonka tarkoitus
on parantaa työeläkeyhtiöiden hallinnon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
1.3 Aiempi tutkimus ja kirjallisuus aiheesta
Suomen työeläkejärjestelmää ja sen syntyä on tutkittu paljon. Yksityisten alojen
työeläkejärjestelmän ja työeläkelain yli 50-vuotias historia on vaiherikas ja sen eri
käänteet on onnistuttu kartoittamaan kattavasti. Historiakatsausten, eläkejärjestel-
män tutkimusten sekä eläkelaitosten omien historiikkien lisäksi tutkimuskenttää
avartavat erilaiset ministeriöiden, erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön, omat
selvitykset. Tutkimuskentässä on kuitenkin huomattava aukko sen suhteen, kuinka
työmarkkinajärjestöjen edustus työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoelimissä on ke-
hittynyt 1960-luvulta nykypäivään. Kysymys on tärkeä osa työeläkejärjestelmän
historiaa.
Tämän selvityksen taustatietona toimivat työeläketurvan historiatutkimukset sekä
maan hallituksen eduskunnalle antamat lakiesitykset. Selvityksessä esitellään sopi-
muksia, jotka on tehty työmarkkinajärjestöjen edustuksen lisäämiseksi työeläkeva-
kuutusyhtiöiden hallituksiin. Näitä sopimuksia löytyy yhteensä kolme, ja ne liittyi-
vät tulopoliittisiin sopimuksiin. Lisäksi esitellään Matti Louekosken tekemä esitys
työeläkevakuutusyhtiölainsäädännöksi. Selvitystä varten on haastateltu sopimuksia
ja lainsäädäntöä koskevissa neuvotteluissa mukana olleita toimijoita.
Matti Hannikaisen ja Jussi Vauhkosen teos Ansioiden mukaan (2012) sisältää kat-
tavan historiallisen selvityksen yksityisalojen työeläkkeiden historiasta. Teoksessa
eritellään järjestelmän syntyhistoriaa 1800-luvulta 2000-luvulle ja esitellään erilaisia
näkökulmia yksityisten alojen eläkkeiden hallintaan. Työeläkejärjestelmää on tar-
kasteltu kirjassa muun muassa kilpailun, rahoituksen sekä taloudellisten nousu- ja
laskusuhdanteiden näkökulmasta.
Järjestelmän syntyprosessia käsittelevä Reijo Ahtokarin teos Tuntematon vaikuttaja
(1998) esittelee työeläkejärjestelmän isänä pidetyn Teivo Pentikäisen pitkää työuraa

sosiaaliturvan, erityisesti eläkejärjestelmän, kehittäjänä. Teoksessa nousevat esiin
myös Pentikäisen näkemykset siitä, kuinka keskustelut työmarkkinajärjestöjen,
maan hallituksen ja työeläkevakuutusyhtiöiden johdon kanssa sujuivat työeläkejär-
jestelmää kehiteltäessä.
Pekka Varoman toimittamassa teoksessa Eläkepolitiikka 2000-luvulle (1997) keski-
tytään suomalaisen eläkejärjestelmän syntyyn, ongelmakohtiin ja tulevaisuuden
haasteisiin. Kirjassa pohditaan suomalaisen eläkejärjestelmän tulevaisuutta Euroo-
pan unionin toimintaympäristössä ja sitä, millaisia haasteita järjestelmään kohdis-
tuu taloudellisen tilanteen muuttuessa. Teoksen kirjoittajat ovat eri alojen ammat-
tilaisia ja tutkijoita.
Tapio Bergholmin kirjoitukset SAK:n historiasta, erityisesti teokset Kohti tasa-ar-
voa (2012) ja Sopimusyhteiskunnan synty II (2007), kartoittavat selvityksen kannalta
keskeisimmät SAK:n näkemykset eläkejärjestelmän kehittämisprosessissa.

2 PIKAKELAUS ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN
Lakisääteistä eläkettä voidaan pitää yhtenä hyvinvointivaltion peruselementtinä.
Eläketurva kuuluu sosiaaliturvan ytimeen, ja on sen merkittävä osa. Eläketurva ta-
kaa eläkkeensaajan toimeentulon jopa vuosikymmenien ajaksi.
Suomalainen eläketurva koostuu kahdesta järjestelmästä. Kun työeläke on pieni tai
sitä ei ole kertynyt lainkaan, on eläkeläisellä mahdollisuus saada kansaneläkettä sekä
takuueläkettä. Vuoden 2012 lopussa Suomessa oli noin 1,5 miljoonaa eläkeläistä.
Heistä noin 56 prosenttia sai pelkästään työeläkettä, kun taas noin 39 prosenttia sai
niin työ- kuin kansaneläkettä. Loput viisi prosenttia sai pelkkää kansaneläkettä.9
2.1 Kansaneläke ja yrityskohtaiset eläkkeet
Suomalaisen sosiaaliturvan ja eläkejärjestelmän muovautuminen alkoi 1800-luvun
lopulla. Tuolloin sosiaaliturva koski vähäosaisia ja perustui vapaaehtoisuuteen.
Suomen ensimmäinen eläkelaki oli vuoden 1939 alussa voimaan astunut kansan-
eläkelaki. Se noudatti vakuutusperiaatetta: eläkkeen suuruus riippui siitä, kuinka
paljon ja kuinka pitkään vakuutusmaksuja vakuutettu maksoi.
Kansaneläkettä uudistettiin vuonna 1956. Se laajennettiin kattamaan kaikki van-
hukset ja työkyvyttömät. Heille kaikille alettiin maksaa tasasuuruista etuutta.10
Am-
mattiyhdistysliikkeessä uudistus nosti esiin vaatimuksen saada yksityisten alojen
työntekijöille ansioiden mukaan kertyvää lakisääteistä työeläketurvaa. Ansioiden
mukaan kertyvä eläke oli tuolloin jo valtion virkamiehillä sekä osalla kuntien työn-
tekijöistä.
Ennen lakisääteistä työeläkettä työntekijän eläkkeen järjestäminen oli yksityiselle
työnantajalle vapaaehtoista ja mahdollisia tapoja oli kolme. Helpoin tapa oli maksaa
eläkettä suoraan työpaikan kassasta. Tämä eläkesäännöksi kutsuttu järjestelmä oli
kuitenkin yrityksen talouden ja tilinpidon kannalta ennalta arvaamaton, koska tu-
levaisuuden kuluja ei voinut ennustaa. Lisäksi työntekijä menetti jo ansaitun eläk-
keensä, jos hän vaihtoi työnantajaa.11
Toinen vaihtoehto oli eläkkeiden turvaaminen vakuutuslaitoksissa kuten eläkekas-
soissa tai vakuutusyhtiöissä. Vakuutusyhtiöt olivat varmempi tapa turvata eläkkeet,
koska niiltä vaadittiin täysi rahastoiminen ja varoja turvaava sijoittaminen. Eläke-
kassoissa eläkevarojen turvaaminen inflaatiolta oli ongelma. Nämä vaihtoehdot oli-
vat kuitenkin 1900-luvun alkupuoliskolla vielä harvinaisempia: eläkekassoja käytti-
vät lähinnä vain suurimmat teollisuuslaitokset ja vakuutusyhtiöissä palkkatyöläisiä
oli vielä harvempi joukko eläkevakuutettuina.12
9
Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2012, 24. <http://www.etk.fi/fi/gate‐
way/PTARGS_0_2712_459_440_3034_43/http%3B/content.etk.fi%3B7087/publishedcon‐
tent/publish/etkfi/fi/julkaisut/tilastojulkaisut/tilastovuosikirjat/tilasto_suomen_elakkeensaa‐
jista_2012_7.pdf>, 14.4.2014.
10
Toiminta. Kelan www‐sivu <http://www.kela.fi/historia>, 1.4.2014.
11
Hannikainen & Vauhkonen 2012, 69–70; Ahtokari 1998, 222.
12
Ahtokari 1998, 223.

Kolmas tapa järjestää työntekijän eläke oli perustaa yritykselle oma säätiö, joka hoiti
eläkkeiden maksun. Säätiöt olivat suosittuja toimihenkilöiden vakuuttamisessa. Ne
eivät olleet kuitenkaan eläkesääntöä luotettavampia, koska sijoittamista ja tuoton
turvaamista ei erikseen säädelty eikä säätiön varoja voitu turvata inflaatiolta.
Vuonna 1956 voimaan astuneessa säätiölaissa työnantaja määrättiin säätiöiden pää-
oman maksajaksi. Säätiön hallinnossa kuului kuitenkin olla myös työntekijäpuolen
edustajia.13
Yksityisten alojen työeläkkeille yhtenä esimerkkinä toimi merimieseläkelaki vuo-
delta 1956. Merimiehillä oli jo 1700-luvulta lähtien ollut oma ammattikohtainen
eläkekassa, joka kärsi maailmansotien aikana inflaatiosta. Merimieslakia uudistet-
tiin 1940-luvulla ja esiin nousi ajatus merimiesten eläkekassan elävöittämisestä.
Merimieseläkelaki säädettiin ensimmäisenä yksityisen puolen lakisääteisenä työ-
eläkkeenä. Eläkemaksut jaettiin tasapuolisesti valtion, työnantajien ja työntekijöi-
den kesken. Eläkettä toteuttamaan perustettiin kassa, jonka hallinnossa oli kaikkien
eläkemaksujen maksajien eli valtion ja työmarkkinajärjestöjen edustajia.14
2.2 Työeläkejärjestelmän kehitys
Sotien jälkeen suomalainen elinkeinorakenne oli kovan muutoksen alla. Maatalous-
valtainen maa oli siirtynyt teollisuustuotantoon ja näkyvissä oli palvelusektorin
kasvu.15
Muutos vaikutti siihen, että eläkejärjestelmä oli uudistettava kattamaan
työntekijät paremmin.
Kansaneläke muuttui tasaeläkkeeksi vuonna 1956. Sen nähtiin tukevan erityisesti
maatalousväestöä, joiden ansiotulot olivat yleensä työväestöä alhaisemmat. Suurin
osa palkansaajista jäi työnantajien vapaaehtoisten eläkevakuutusten ulkopuolelle,
koska työnantajan ehdot vaativat muun muassa yli 20 vuoden aikaista työsuhdetta
samalla työnantajalla.16
Ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksesta maan hallitus perusti komitean, jonka teh-
tävä oli selvittää yksityisellä työnantajalla työssä olevien eläketurvaa. SAK:n edusta-
jat olivat saaneet lupauksen työntekijäin eläketurvaa tarkastelevasta komiteasta jo
vuoden 1956 yleislakon päättäneissä neuvotteluissa.17
Teivo Pentikäisen johtama
työeläkekomitea otti mallia niin uudesta säätiölaista kuin merimieseläkelaistakin.
Komitean työskentelyssä olivat mukana myös keskeiset työmarkkinajärjestöt sekä
puolueet.
Komitea esitti vuoden 1961 alkupuolella, että uuden työeläkejärjestelmän hallinta
hajautettaisiin vakuutusyhtiöiden sekä eläkesäätiöiden ja -kassojen kesken. Hajau-
tus lisäisi eläkelaitosten välistä kilpailua. Se estäisi myös kaikkien eläkevarojen pää-
tymisen yhden laitoksen hallintaan. Heinäkuussa 1961 hyväksytty työntekijäin elä-
13
Hannikainen & Vauhkonen 2012, 70–71.
14
15
Hannikainen & Vauhkonen 2012, 76–78; Bergholm 2007a, 119–120.
16
Bergholm 2007a, 154.
17
Bergholm 2007a, 155.

kelaki TEL oli työntekijäpuolelle voitto. SAK sai läpi lakisääteisen, ansioihin perus-
tuvan työeläkkeen yksityisten alojen työntekijöille. Myös työnantajapuoli kannatti
uutta lakia. Valtiokeskeisen järjestelmän sijasta eläkkeiden hoito siirtyi nyt yksityi-
sille laitoksille ja eläkevarojen edullinen takaisinlainaus hel potti yritysten pääoma-
huoltoa.18
Lyhyissä työsuhteissa olevat, kuten maa- ja metsätaloudessa, rakennustoiminnassa
ja satamatöissä työskentelevät, jäivät uuden työntekijäin eläkelain ulkopuolelle.
SAK:laisten liittojen vaatimuksesta valmisteltiin myös lyhytaikaisissa työsuhteissa
olevien eläkelaki. Neuvotteluissa olivat mukana keskeiset työmarkkinaosapuolet ja
lakiehdotus valmistui nopeasti. Laki astui voimaan yhtä aikaa TEL:n kanssa. Lyhyt-
aikaisten työsuhteiden eläkkeiden järjestämistä varten perustettiin neljä ammatti-
kohtaista eläkekassaa, jotka yhdistettiin yhdeksi LEL-työeläkekassaksi vuonna
1976.19
TEL:n ja LEL:n rinnalle säädettiin yrittäjien eläkelait: maatalousyrittäjien eläkelaki
MyEL ja yrittäjien eläkelaki YEL syntyivät 1960-luvun loppupuolella.20
Taiteilijoi-
den eläkelaki TaEL tuli voimaan vuonna 1986. Yksi suurimmista muutoksista työ-
eläkejärjestelmän historiassa on ollut se, että usean eri eläkelain järjestelmä yhdis-
tettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Vuonna 2007 voimaan astunut työntekijän eläke-
laki TyEL yhdisti TEL:n, LEL:n ja TaEL:n.21
LEL-eläketurvaa toimeenpanevien työeläkekassojen ylintä päätäntävaltaa käytti
työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen edustajista koottu valtuuskunta. Kassojen halli-
tukset koottiin samalla periaatteella. Työmarkkinaosapuolten yhteistoiminta val-
tuuskunnassa ja hallituksessa osoittautui positiiviseksi eikä siitä luovuttu koko LEL-
järjestelmän elinaikana.22
Työmarkkinajärjestöjen edustus kassojen hallintoeli-
missä oli saanut positiivista palautetta myös merimiesten eläkkeiden hoidossa.
Myös eläkesäätiöiden hallinnossa oli mukana työntekijöiden ja työnantajien edus-
tajia. Työnantajilla oli niissä kuitenkin enemmistö. Merimieseläkekassan hallinto
oli puolestaan kolmikantainen. LEL-työeläkekassojen hallintoelimet koostuivat
työmarkkinajärjestöjen edustajista. Työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoelinten ko-
koonpanoa ei sen sijaan ollut erikseen määrätty, koska yhtiöihin sovellettiin osake-
yhtiölain ja vakuutusyhtiölain määräyksiä. Työmarkkinajärjestöjen edustus työelä-
kevakuutusyhtiöiden hallinnoissa muotoutui pitkään sopimusteitse, kunnes se kir-
jattiin lakiin vuonna 1997. Tätä prosessia kuvataan jäljempänä.
18
Hannikainen & Vauhkonen 2012, 81–83; Bergholm 2007a, 160–161; Työntekijäin eläkelaki
395/1961.
19
Ahtokari 1998, 274–275.
20
21
22
Metso 1997, 214–216.

2.3 Julkisten alojen eläketurvan laajennus
Valtion ja kuntien työntekijöiden eläke järjestetään yksityisistä aloista poikkeavalla
tavalla. Ennen 1960-lukua kaikilla kunnilla ei ollut omaa eläkejärjestelmää ja voi-
massa olevat eläkesäännöt jättivät osan työntekijöistä eläketurvan ulkopuolelle.23
Valtion ja kuntien eläkejärjestelmä uudistettiin vuoden 1961 yksityisen puolen työ-
eläkelakien jälkeen. Kuntien eläkkeitä hoitamaan perustettiin yhteinen eläkelaitos
vuonna 1964 säädetyn kunnallisen viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain mukaan.24
Nykyään julkisen sektorin – valtion, kuntien, kirkon sekä Kelan työntekijöiden –
eläkkeet ovat hoidettavana yhdessä eläkelaitoksessa, Kevassa. Ennen kuntien eläke-
turvan määritteli Kuntien eläkevakuutuksen valtuuskunta, mutta nykyään lait sää-
tää eduskunta. Jokaista julkisen alan eläkettä koordinoi oma eläkelakinsa, joihin Ke-
van toiminta perustuu.25
Ylintä päätäntävaltaa Kevassa käyttää valtuuskunta. Valtuuskunta nimetään kun-
nallisvaalikausittain Kuntaliiton ja kunnallisen alan pääsopijajärjestöjen esityk-
sestä.26
Käytännössä valtuuskunta nimetään poliittisten voimasuhteiden mukaan.
Valtuuskunnan yhtenä tehtävänä on valita hallitus. Lain mukaan yhdeksästä jäse-
nestä kahden on edustettava palkansaajajärjestöjä.
2.4 Yksityisen puolen työeläkejärjestelmän
rahoitus ja hallinnointi tänään
Työeläkejärjestelmä jakautuu kahteen osaan, julkiseen ja yksityiseen sektoriin. Mo-
lemmat rahoittavat sekä hallinnoivat työeläkkeitä omalla tavallansa. Eri sektorin
historia on kulkenut omaa uraansa, vaikka julkisen puolen uudistukset ovat myö-
hemmin saaneet pontta yksityisen sektorin eläkeuudistuksista. Suomalaista työelä-
keturvaa toteutetaan sekä keskitetysti että hajautetusti. Julkisen puolen eläkkeitä
hoitaa yksi eläkelaitos, kun taas yksityisen sektorin eläkkeet on hajautettu eri eläke-
laitosten hallinnoimiksi.
Eläkejärjestelmään liittyvissä neuvotteluissa on ollut 1960-luvun alusta lähtien mu-
kana keskeiset työmarkkinajärjestöt – onhan kyse työhön liittyvästä kokonaisuu-
desta sekä niin sanotusta jälkipalkasta. Työeläkejärjestelmän muutosesitykset ovat
syntyneet ensisijaisesti työmarkkinajärjestöjen neuvottelupöydissä.
Yksityisen sektorin työeläkkeiden rahoitus perustuu niin sanottuun jakojärjestel-
mään. Se koostuu vuosittaisista työeläkemaksuista ja osittaisesta rahastoinnista eli
aiempien vuosien työeläkemaksuista säästetyistä rahastoista.27
Eläkerahastoinnin ja
23
Lämsä 1997, 245–246.
24
Perustietoa. Kevan www‐sivu <http://www.keva.fi/fi/tietoa_meista/Perustietoja/historia/Si‐
vut/Default.aspx>, 1.4.2014.
25
Eläkejärjestelmät. ETK:n www‐sivu <http://www.etk.fi/fi/service/julkisen_puo‐
len_el%C3%A4kelaitokset/293/julkisen_puolen_el%C3%A4kelaitokset>, 1.4.2014.
26
Hallinto. Kevan www‐sivu <http://www.keva.fi/fi/tietoa_meista/hallinto/valtuuskunta/Si‐
vut/Default.aspx>, 9.6.2014.
27
Uimonen 1997, 207–208.

sijoitustoiminnan tehtävänä on turvata eläkkeiden rahoitus eläkemenojen kasva-
essa. Sijoitustoiminnan avulla voidaan varautua muun muassa ikääntymisen ai-
heuttamiin paineisiin, kuten eläkkeiden menojen kasvuun. Tämän vuoksi työeläke-
vakuutusyhtiöiden varat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti.28
Suomessa toimii tällä hetkellä kuusi työeläkevakuutusyhtiötä. Suurin osa yksityisen
sektorin työntekijöistä on vakuutettuna näissä yhtiöissä. Vuonna 2012 kaikista työ-
eläkevakuutetuista 69 prosenttia oli vakuutettuna työeläkevakuutusyhtiöissä. Sa-
malla työeläkevakuutusyhtiöiden edunsaajia oli noin 52 prosenttia kaikista työ-
eläke-edunsaajista. Eläkevakuutusyhtiöiden vakuutettujen lukumäärä on kasvanut
2000-luvulla kaiken kaikkiaan noin 40 prosentilla.29
Suomessa toimivat työeläkeva-
kuutusyhtiöt ovat (markkinaosuudet vuonna 2013):
 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma (34,3 %)
 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (32,9 %)
 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo (Eläke-Fennia 10,7 %, LähiTapio-
lan Eläkeyhtiö 12,7 %, yhdistyivät 1.1.2014)
 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera (5,3 %)
 Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas (3,6 %)
 Vakuutusosakeyhtiö Pensions-Alandia (0,3 %)30
Eläkevakuutusyhtiöiden toimintaa säätelee työeläkevakuutusyhtiöistä annettu laki
(354/1997), vakuutusyhtiölaki (521/2008) sekä osakeyhtiölaki (624/2006). Työelä-
kevakuutus on Euroopan unionin henkivakuutusdirektiivin ulkopuolella, joten
työeläkevakuuttaminen on pidettävä erillään muusta vakuutustoiminnasta.31
Työeläkevakuutusyhtiöiden lisäksi Suomessa toimii kuusi eläkekassaa, joiden toi-
mintaa säätelee vakuutuskassalaki (1164/1992). Eläkekassat ovat työnantaja- ja työ-
alakohtaisia. Eläkekassaan kuuluvat yhden tai useamman eri työnantajan työnteki-
jät, joilla on taloudellinen tai toiminnallinen yhteys. Työeläkekassoissa vakuutetut
muodostivat vuonna 2012 noin yhden prosentin kaikista työeläkevakuutetuista.
Työeläkettä vakuuttavat myös 14 yrityskohtaista eläkesäätiötä, joissa on alle yksi
prosentti kaikista työeläkevakuutetuista.32
Eläkesäätiöiden toimintaa säätelee elä-
kesäätiölaki (1774/1995). Eläkekassojen ja -säätiöiden merkitys on viimeisen 20
vuoden ajan vähentynyt merkittävästi. Näiden lisäksi maatalousyrittäjien sekä me-
rimiesten työeläkkeitä hoitavat omat eläkelaitokset.
28
29
Eläkejärjestelmät. ETK:n www‐sivu <http://www.etk.fi/fi/service/ty%C3%B6el%C3%A4keva‐
kuutusyhti%C3%B6t/290/ty%C3%B6el%C3%A4kevakuutusyhti%C3%B6t>, 1.4.2014.
30
Materiaalipankki. Finanssialan Keskusliiton www‐sivu <http://www.fkl.fi/materiaalipankki/esi‐
tysaineistot/Sivut/default.aspx>, 2.6.2014.
31
32
Eläkejärjestelmät. ETK:n www‐sivu <http://www.etk.fi/fi/service/el%C3%A4kekas‐
sat/291/el%C3%A4kekassat>, 1.4.2014.

2.5 Suomen työeläkejärjestelmän erityisyys
Kansainvälisesti vertailtuna suomalainen eläkejärjestelmä on poikkeuksellinen,
koska lakisääteistä eläketurvaa hoitavat yksityisellä sektorilla yksityiset eläkelaitok-
set. Muihin maihin verrattuna erityistä on myös se, että jo ansaittu eläke säilyy työ-
paikkaa vaihtaessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa eläkejärjestelyt hoidetaan suurelta
osin erilaisten lisävakuutusten kautta, kun taas Suomessa näiden osuus on huomat-
tavan pieni koko järjestelmässä.
Eläkkeiden rahoitus vaihtelee maittain. Suomessa yksityisten alojen palkansaajien
työeläkkeet rahoittavat työnantajat ja työntekijät yhdessä. Järjestelmään ei käytetä
verovaroja (merimiesten eläkkeitä lukuun ottamatta) toisin kuin monessa muussa
maassa.33
Esimerkiksi Alankomaissa työntekijät maksavat eläkemaksut kokonaan
itse, kun taas Ruotsissa työnantajat maksavat suuremman osan maksuista. Valtion
osuus järjestelmän rahoittajana vaihtelee myös maiden välillä, mutta pääsääntöi-
sesti valtion rooli on olla takaajana.34
Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöön on pitänyt tehdä sopeutuksia osana Euroopan
unionia. EU:n komission mielestä suomalainen työeläkejärjestelmä kuului henki-
vakuutusdirektiivien alaisuuteen, jolloin alaa ohjaisi vapaa riskinvalinta ja hinnoit-
telu. Suomalaiset neuvottelijat korostivat, että suomalainen työeläkejärjestelmä on
osa sosiaaliturvaa, joten täydellinen kilpailuvapaus olisi sen osalta ongelmallista.
Suomen sopimusneuvotteluissa Euroopan unioniin liittymisestä päästiin kompro-
missiin ja Suomen liittymissopimuksessa työeläkejärjestelmä suljettiin henkivakuu-
tusdirektiivin ulkopuolelle. Samalla edellytettiin, että lakisääteinen työeläkevakuu-
tus eriytettiin muusta vakuutustoiminnasta.35
33
Eläkejärjestelmät. ETK:n www‐sivu <http://www.etk.fi/fi/service/etkn_el%C3%A4kemaksuta‐
sovertailu/633/etkn_el%C3%A4kemaksutasovertailu>, 2.4.2014.
34
Eläkejärjestelmät. ETK:n www‐sivu <http://www.etk.fi/fi/service/el%C3%A4kemak‐
sut/632/el%C3%A4kemaksut>, 2.4.2014.
35

3 SOPIMUKSIA HALLINTOEDUSTUKSESTA
YLI 20 VUOTTA
Työmarkkinajärjestöjen osallistuminen työeläkelainsäädännön suunnitteluun ja
rakentamiseen jatkui vuoden 1962 voimaan astuneiden TEL:n ja LEL:n jälkeen.
Työmarkkinajärjestöt osallistuivat työeläkelaitosten hallintoon ja heillä oli edus-
tusta niin eläkesäätiöissä, eläkekassoissa, merimieseläkekassassa kuin LEL-eläke-
kassoissakin.36
Myös työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoelimissä oli alusta saakka sekä työnanta-
japuolen että työntekijäpuolen edustajia. Esimerkiksi työeläkevakuutusyhtiö Ilma-
risen hallinnossa ovat olleet sen perustamisesta saakka edustettuina niin Suomen
talouselämän edustajat kuin työmarkkinaosapuoletkin. Ilmarisen entinen toimitus-
johtaja Teivo Pentikäinen kutsui hallintoneuvostoon mukaan kaikki työeläkejärjes-
telmää luoneet puolueiden edustajat. Työmarkkinaedustus lisättiin myöhemmin
myös yhtiön hallitukseen.37
Työeläkelaitosten Liiton TELAn suosituksesta joissakin työeläkevakuutusyhtiöissä
toimi vuodesta 1968 alkaen eläkeasian neuvottelukunta kolmantena vaikutuskana-
vana hallituksen ja hallintoneuvoston rinnalla. Sen tehtävä oli seurata ja valvoa eläk-
keiden ratkaisutoimintaa.38
Työntekijäjärjestöillä oli neuvottelukunnissa enem-
mistö. Muut jäsenet olivat työnantajien ja eläkeyhtiöiden edustajia. Työnantajien ja
työntekijöiden edustus alkoi myös laajeta ja vakiintua työeläkevakuutusyhtiöissä
työmarkkinajärjestöjen ja työeläkevakuutusyhtiöiden välisillä sopimuksilla.
Työmarkkinajärjestöjen edustus työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnossa nousi
esille SAK:n sisällä 1970-luvun alussa. Sen jälkeen sitä käsiteltiin SAK:n ja Suomen
Työnantajain Keskusliiton STK:n välisissä neuvotteluissa.39
SAK:n kymmenes edus-
tajakokous vuonna 1971 hyväksyi periaateohjelman, jossa tavoiteltiin työntekijöi-
den palkka- ja työehtojen parantamista sekä sosiaalisen turvallisuuden edistä-
mistä.40
Sosiaalipoliittisessa tavoiteohjelmassa oli linjattu, että eläketurvan paranta-
misen lisäksi oli kiinnitettävä huomiota eläkejärjestelmien hallinnon ja rakenteen
kehittämiseen.
Eläketurvan järjestelmät on demokratisoitava. Eläketurvan rahoittamista
varten kerättyjen varojen tulee olla kansalaisten demokraattisessa valvon-
nassa. Kansaneläkejärjestelmän hallinnossa ovat edustettuina eri poliittiset
ryhmät. Työmarkkinajärjestöt ovat mukana työeläkejärjestelmän hallin-
nossa. Suunta on oikea, mutta toistaiseksi mahdollisuudet vaikuttaa ja toi-
mia eri järjestelmissä ovat olleet pääosaltaan vain näennäisiä. Osallistumi-
nen on vietävä voimakkaasti lävitse niin hyvin kansaneläkejärjestelmän kuin
36
Pekka Morri, haastateltu 7.5.2014.
37
Miettinen 2001, 243.
38
Ahtokari 1998, 352–353; mm. Sopimus eläkeasiain neuvottelukunnista, Eläkevakuutusosakeyh‐
tiö Ilmarinen 1995.
39
Mm. Matti Savola, haastateltu 6.5.2014; Kahri & Savola 1997, 303.
40
Kahri & Savola 1997, 303.

työeläkejärjestelmänkin kaikissa portaissa keskushallinnosta paikallishallin-
toon.41
Tavoiteohjelmassa ehdotettiin myös ammattiyhdistysliikkeen edustuksen lisää-
mistä työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoelimiin, jotta hallinnon demokratisointi
onnistuisi. Työmarkkinajärjestöjen edustuspaikkojen lisäämistä tavoiteltiin pari-
teettiperiaatetta, eli puolet työnantaja- ja puolet työntekijäpuolen edustajia, noudat-
taen.42
SAK:n sisällä oltiin yhtä mieltä siitä, että työmarkkinajärjestöjen hallinto-
paikkojen lisääminen oli paikallaan. Paikkojen määrästä esitettiin kuitenkin eriäviä
mielipiteitä. LEL-kassoissa käytetty hallintojärjestelmä, jossa mukana olivat vain
työmarkkinajärjestöjen edustajat pariteettiperiaatteella, sai kannatusta.43
Muun
muassa SAK:n silloinen sosiaalisihteeri Matti Savola sekä Paperiliiton puheenjoh-
taja Veikko Ahtola pitivät palkansaajien edustusta työeläkevakuutusyhtiöiden hal-
lintoelimissä näennäisenä. Veikko Ahtola jopa ehdotti 1970-luvulla palkansaajien
eläkemaksuja, jolloin hänestä olisi ollut perustellumpaa väitellä edustuspaikoista.44
Työmarkkinajärjestöjen halukkuus päästä osaksi työeläkevakuutusyhtiöiden hal-
lintoa on luonnollista, koska työeläkkeet koskettavat sekä työnantajia että työnteki-
jöitä. Työnantajapuolelle edustus merkitsi työnantajamaksujen käytön tarkkailua.
Työntekijöiden lakisääteinen työeläkevakuutus on työnantajille pakollinen. Työelä-
kemaksut ovat iso työvoimakustannus, mutta lakisääteinen työeläke on kuitenkin
paras mahdollinen tapa hoitaa lakisääteinen työeläketurva.45
Työnantajien keskuu-
dessa työeläkevakuutusyhtiöiden hallintopaikat ovat nykyään arvostettuja ja halut-
tuja.46
Ay-liike omaksui 1960-luvun alusta lähtien näkemyksen, jonka mukaan työeläke
on eläkeaikaan siirretty palkanosa eli jälkipalkka. Työeläkemaksut ovat toisin sa-
noen eläkeajalle siirrettyä työntekijöiden palkkaa. Tämän vuoksi palkansaajien
edustusta työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnossa pidetään tärkeänä. Palkansaajat
kantavat viime kädessä myös työeläkevakuutusyhtiöiden riskit, koska kyse on pal-
kansaajien eläkesäästöistä. Lakien avulla riskit on kuitenkin pyritty tasaamaan ja
turvaamaan: yhteisvastuu takaa sen, että yhden työeläkevakuutusyhtiön kaatuessa
ei vakuutettu menetä eläkkeitään.47
Palkansaajien edustuksen lisäämiseen työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoon liittyy
myös ideologisia syitä, kuten eläkejärjestelmän ja hallinnon demokratisointi. Pal-
kansaajien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen niin työpaikoilla kuin työeläkeva-
kuutusyhtiöiden hallinnossa oli osa yritysdemokratiaan pyrkimistä.48
41
SAK:n sosiaalipoliittinen tavoiteohjelma 1971, 317.
42
SAK:n sosiaalipoliittinen tavoiteohjelma 1971, 319.
43
Kahri & Savola 1997, 303; Matti Savola, haastateltu 6.5.2014.
44
45
46
Lasse Laatunen, haastateltu 20.5.2014.
47
48
Matti Savola, haastateltu 6.5.2014.

3.1 Sopimukset työmarkkinajärjestöjen
edustuksen lisäämisestä
Aloitteen palkansaajaedustuksen lisäämisestä työeläkevakuutusyhtiöiden hallin-
toelimiin teki pääsääntöisesti SAK. Mukaan neuvotteluihin tulivat vähitellen 1970-
luvun puolivälin jälkeen myös muut palkansaajakeskusjärjestöt. Työnantajapuo-
lella pohdittiin, onko erikseen määritelty työmarkkinaedustus tarpeellista, koska
yhtiöiden hallinnossa oli jo yritys- ja talouselämän edustajia.
Työnantajapuoli esitti myös, että kyse oli yksityisistä yhtiöistä, joilla oli oikeus itse
määritellä hallintoelintensä muotoutuminen. STK hyväksyi kuitenkin työntekijä-
puolen lisäämisen työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnossa pariteetin säilymisen pe-
rusteella.49
Työnantajapuolelle tärkeää oli myös työmarkkinaosapuolien edustusta
koskevien sopimusten yhteydessä tehty lupaus takaisinlainauksesta. Sen mukaan
työnantaja pystyi lainaamaan takaisin jo maksettuja työeläkemaksuja.50
Seuraavaksi esiteltyjen sopimusten esimerkkeinä toimivat LEL-eläkekassojen, työ-
paikka- ja alakohtaisten eläkekassojen, eläkesäätiöiden sekä merimieseläkekassojen
hallitukset. Niissä olivat edustettuina sekä vakuutetut että vakuuden ottajat. Erityi-
sesti työpaikka- ja alakohtaisten eläkekassojen sekä LEL-eläkekassojen hyvät koke-
mukset työmarkkinajärjestöjen hallintoedustuksesta vaikuttivat ensimmäisen sopi-
muksen syntyyn.51
3.1.1 Ensimmäinen sopimus
Ensimmäinen sopimus oli osa vuoden 1974 tulopoliittista sopimusta. Työmarkki-
najärjestöt olivat yksimielisiä siitä, että osapuolten mahdollisuuksia osallistua työ-
eläkevakuutusyhtiöiden hallintoon oli tarpeen kehittää.52
Osallistumisen sisältö so-
vittiin vuoden 1975 tarkastussopimuksessa, jossa olivat mukana keskeiset työnan-
tajajärjestöt LTK ja STK, työntekijäjärjestöt SAK, STTK, Akava ja TVK sekä Työ-
eläkelaitosten Liitto TELA ja keskeiset työeläkevakuutusyhtiöt.
Sopimuksessa määriteltiin työmarkkinajärjestöjen osallistuminen työeläkevakuu-
tusyhtiöiden hallintoelimiin eli hallitukseen ja hallintoneuvostoon. Sopimuksen
mukaisesti työeläkevakuutusyhtiöiden hallitukseen tuli valita kaksi edustajaa niin
työntekijäjärjestöistä kuin työnantajajärjestöistä sekä heille varajäsenet. Hallinto-
neuvostoon tuli sopimuksen mukaan valita neljä työntekijäjärjestöjä ja neljä työn-
antajajärjestöjä edustavaa jäsentä. Uuden sopimuksen mukaiset päätökset sovittiin
toteutettavaksi vuoden 1976 alusta alkaen.
3.1.2 Toinen sopimus
Ensimmäinen työmarkkinajärjestöjen hallintoedustusta koskeva sopimus korvat-
tiin vuonna 1988 allekirjoitetulla uudella sopimuksella. Sopimuksen osapuolina oli-
vat keskeiset työmarkkinajärjestöt sekä työeläkevakuutusyhtiöistä Keskinäinen va-
49
Tapani Kahri, haastateltu 20.5.2014.
50
Pekka Morri, haastateltu 7.5.2014.
51
Tapani Kahri, haastateltu 20.5.2014.
52
Kymmenen vuotta keskitettyjä 1968–1978, 125 (Lindblom‐sopimus).

kuutusyhtiö Eläke-Varma, Vakuutusosakeyhtiö Eläke-Sampo, Eläkevakuutusosa-
keyhtiö Ilmarinen, Eläkevakuutusyhtiö Kansa, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö
Tapiola ja Henkivakuutusosakeyhtiö Verdandi. Sopimus koski työmarkkinajärjes-
töjen osallistumista työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoelimiin pariteettiperiaatetta
noudattaen.
Sopimuksessa lisättiin edustajapaikkoja siten, että työmarkkinaosapuolet saivat
molemmat aikaisempien kahden jäsenen lisäksi yhden uuden varsinaisen jäsenen.
Lisäksi hallintoneuvoston edustajapaikkoja lisättiin niin, että aikaisemman neljän
paikan lisäksi molemmat työmarkkinaosapuolet saivat kolme lisäpaikkaa. Vuoden
1988 sopimuksessa päätettiin myös, että työeläkevakuutusyhtiöillä oli mahdollisuus
perustaa hallintoneuvoston rinnalle erityisiä neuvottelukuntia, joiden tarkoituk-
sena oli tehostaa vakuutettujen ja vakuutuksenottajien tiedonsaantia. Lisäksi Työ-
eläkelaitosten Liiton yhteyteen päätettiin perustaa neuvottelukunta, johon kuuluvat
TELAn nimeämien edustajien lisäksi työmarkkinajärjestöjen edustajia.53
Sopimuk-
sessa päätetyt asiat sovittiin toteutettavan vuoden 1988 aikana.
Edellä mainittu TELAn yhteyteen perustettu neuvottelukunta oli niin sanottu työ-
eläkejärjestelmän "korkein oikeus", jonka tarkoituksena olisi toimia työeläkejärjes-
telmän kehittämisfoorumina. Käytännössä tämän korkeimman oikeuden toiminta
jäi vähäiseksi. Sopimusta neuvoteltaessa kasvoi yhteinen ymmärrys siitä, että eläke
on palkansaajalle myöhennettyä palkkaa. Tämän takia myös palkansaajilla tuli olla
sananvaltaa hallinnossa.54
SAK:n silloinen sosiaalisihteeri Markku Hyvärinen muistelee, että toisen sopimuk-
sen yhteydessä kirjoitettiin niin sanottu työeläkejärjestelmän perustuslaki. Siinä
työeläkevakuutusyhtiöiden ainoaksi tehtäväksi määriteltiin työeläkkeiden hallin-
nointi. Yhtiöiden hallinnoimat eläkevarat olivat palkansaajien jälkipalkkaa ja siksi
yhtiöiden perimmäinen tehtävä oli turvata työeläkkeet.55
3.1.3 Kolmas sopimus
Kolmannesta sopimuksesta neuvoteltiin vuonna 1991. Sopimus oli osa vuosia 1992
ja 1993 koskevaa tulopoliittista kokonaisratkaisua. Siinä työmarkkinajärjestöjen
kesken sovittiin muun muassa kolmen prosentin suuruisesta työntekijän eläkemak-
sun käyttöönotosta vuonna 1993. Lisäksi sopimuksessa todettiin, että työeläkejär-
jestelmän itsenäisyys on tärkeää ja sitä tulee kehittää. Sopimus työeläkeyhtiöiden
hallinnon kehittämisestä allekirjoitettiin vuonna 1993.
Sopimukseen liitettiin TELAn muistio työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnosta ja
varojen sijoittamisesta. Muistiossa todettiin työmarkkinajärjestöjen ja työeläkeva-
kuutusyhtiöiden olevan samaa mieltä siitä, että yhtiöt muuttavat yhtiöjärjestystänsä
niin, että työmarkkinajärjestöjen edustajien osallistuminen määrätään yhtiöjärjes-
53
Sopimus työmarkkinajärjestöjen osallistumisesta eläkevakuutusyhtiöiden hallintoon 1988;
Muistio työeläkeyhtiöistä 1996:15, 17.
54
Markku Hyvärinen, haastateltu 26.5.2014.
55

tysmääräyksissä. Lisäksi muistiossa todettiin, että toimitusjohtajan valinnasta päät-
tää yhtiön hallintoneuvosto tai hallitus.56
Kolmanteen sopimukseen tehtiin tarkistus
vuonna 1992 ja sen yhteydessä täsmennettiin myös työeläkeyhtiöiden hallinnon ke-
hittämistä muuttuneita olosuhteita vastaaviksi.
Maan hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat vuoden 1991 tulopoliittisen
kokonaisratkaisun tarkastuksista vuonna 1992. Työmarkkinakeskusjärjestöt asetti-
vat työryhmän kehittämään työeläkeyhtiöiden hallintoa ja asemaa. Työ johti siihen,
että keskeiset työmarkkinajärjestöt STTK:ta lukuun ottamatta sekä keskeiset työelä-
kevakuutusyhtiöt sopivat työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnon kehittämisestä. So-
pimuksessa todettiin, että työeläkevakuutusyhtiöiden tuli esittää yhtiökokouksille,
että ne päättäisivät muuttaa yhtiöjärjestyksiään seuraavasti:
 Työmarkkinajärjestöjen edustajat nimetään yhtiöiden hallintoelimiin työ-
markkinoiden keskusjärjestöjen esitysten mukaisesti.
 Työmarkkinajärjestöjen edustus on yhteensä vähintään kolmasosa hallituk-
sen jäsenten lukumäärästä.
 Yhtiöiden hallituksissa vaaditaan 2/3 määräenemmistö päätettäessä tai teh-
täessä ehdotusta yhtiön osakepääoman muutoksista, fuusioista, kannansiir-
rosta, takuupääomasta, ylijäämän käytöstä, toimitusjohtajan valinnasta ja
sijoitustoiminnan periaatteista sekä menettelytavoista.57
Lisäksi sopimuksessa sovittiin muun muassa siitä, että yhtiön hallituksessa valmis-
tellaan yhtiökokouksissa käsiteltävät asiat. Hallitus päättää ja vastaa työeläkevaro-
jen sijoittamisesta kokonaisuudessaan sekä huolehtii työeläkevarojen itsenäisen si-
joitustoiminnan toteutumisesta.58
56
Sopimus työeläkeyhtiöiden hallinnon kehittämisestä 1993.
57
Neuvottelutulos tulopoliittisen sopimuksen vuosille 1992 ja 1993 tarkistamisesta.
58
Muistio työeläkeyhtiöistä 1996:15, 17–19.

3.2 Sopimusten merkitys
palkansaajien edunvalvonnalle
Sopimuksia työmarkkinajärjestöjen edustuksesta työeläkevakuutusyhtiöiden hal-
linnossa tehtiin siis yhteensä kolme kappaletta. Jokaisessa sopimuksessa sopimus-
osapuolina olivat keskeiset työmarkkinajärjestöt sekä työeläkevakuutusyhtiöiden
johto. Se, että eläkevakuutusyhtiöiden hallinnon järjestämisestä on sovittu yhdessä
työmarkkinajärjestöjen kanssa, on poikkeuksellista yhtiökäytännössä. Tavallisesti
yhtiökokouksessa käsiteltävien asioiden aloitevalta kuuluu yksinomaan yhtiön hal-
litukselle.59
Palkansaajakeskusjärjestöjen vaatimat periaatteelliset linjaukset palkansaaja- ja
työnantajaedustuksen saamisesta työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoelimiin sisäl-
tyivät ensimmäiseen, vuonna 1975 solmittuun sopimukseen. STK:n ja TELAn vas-
tustuksen vuoksi sopimus ei ollut kuitenkaan osapuolia sitova eikä yksityiskohtai-
nen.60
Työnantajapuoli oli aluksi muutenkin epäilevä. Se lähti mukaan siksi, että
työeläkevakuutusyhtiöiden hallituksessa enemmistönä istuivat yhtiöiden osakkaat.
Näin he pystyivät erimielisyystilanteessa muodostamaan selvän enemmistön.61
Työmarkkinaosapuolilla oli 1980-luvun alussa yhteensä kolmannes työeläkevakuu-
tusyhtiöiden hallituspaikoista. Ensimmäisen ja toisen sopimuksen myötä palkan-
saajien edustusta vahvistettiin työeläkevakuutusyhtiöissä, mutta yhtiöt saattoivat
edelleen määritellä itse hallintoelintensä koot. Tämä tarkoitti sitä, että hallitusten
koon vaihdellessa myös työmarkkinaosapuolten osuus äänivallasta vaihteli yhtiöi-
den välillä. Kolmannessa sopimuksessa päätettiin, että työmarkkinaosapuolten
edustus olisi kolmannes hallituksen jäsenmäärästä. Tämän jälkeen järjestöjen pai-
noa hallituksissa ei voitu enää vähentää kasvattamalla hallituksen kokoa.62
Vuonna 1991 tehdyn kolmannen sopimuksen jälkeen jokaisen työeläkevakuutus-
yhtiön yhtiöjärjestyksestä löytyi merkintä, että työmarkkinajärjestöjen edustuksen
osuus on kolmasosa hallintoelimistä. Ilmarisen hallituksessa oli 1990-luvun alussa
17 jäsentä, joista työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen edustajia oli yhteensä kuusi.
Muissa työeläkevakuutusyhtiöissä hallituksen jäseniä oli vähemmän, jolloin työ-
markkinajärjestöjen edustus oli suurempi kuin kolmasosa. Eläke-Sammon, Eläke-
Varman ja Eläke-Tapiolan hallituksissa oli 13 jäsentä, joista kuusi oli työmarkkina-
osapuolten edustajia.63
Työeläkejärjestelmän synty ja kehittyminen vaikuttivat suuresti palkansaaja- ja
työnantajakeskusjärjestöjen välisiin suhteisiin. Työmarkkinakeskusjärjestöt joutui-
vat tekemään tiiviistä yhteistyötä myös työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnon kehit-
tämisen yhteydessä. Tämä osaltaan helpotti – ja helpottaa yhä – neuvottelusuhteita,
yhteistyötä sekä vahvisti sopimusyhteiskuntaa.64
59
60
Bergholm 2012b, 355.
61
Matti Savola, haastateltu 6.5.2014.
62
63
64
Kahri & Savola 1997, 298; Pertti Parmanne, haastateltu 7.4.2014.

4 HALLINTOEDUSTUKSEN
LAKISÄÄTEISTÄMINEN
Ammattiyhdistysliikkeen painostuksesta työmarkkinaosapuolten edustusta työelä-
kevakuutusyhtiöiden hallinnossa kehitettiin edelleen 1990-luvun lopulla. Sosiaali-
ja terveysministeriö asetti vuonna 1995 eduskunnan varapuhemies Matti Louekos-
ken selvittämään työeläkevakuutusyhtiöitä koskevia tarpeellisia lainsäädäntömuu-
toksia. Louekosken selvitys perustui osittain ylijohtaja Tarmo Pukkilan aikaisem-
min tekemään selvitykseen, joka koski lakisääteisen työeläkejärjestelmän toimivuu-
den varmistamista ja siihen vaadittavia lainsäädäntötoimenpiteitä sekä lähiajan
muita kehittämistarpeita.
Louekosken selvitystyön pohjana olivat sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteet. Ne
koskivat työeläkeyhtiöiden hallinnon itsenäisyyden korostamista, yhtiöiden sijoi-
tustoiminnan nykyaikaistamista sekä siihen liittyvää riskien lisääntymisen edellyt-
tämää vakavaraisuuden kehittämistä. Taustalla vaikuttivat lisäksi työeläkevakuu-
tusyhtiöiden muuttunut toimintaympäristö Euroopan unionin myötä sekä yhtiöi-
hin sovellettavien osakeyhtiö- ja vakuutusyhtiölakien sopimattomuus työeläkeva-
kuutusyhtiön erityispiirteisiin. Yhtiöiden kansantaloudellinen merkitys oli myös
kasvanut sijoitustoiminnan myötä.65
Edellä esitettyjen syiden takia ylijohtaja Pukkila päätyi esittämään seuraavaa:
 Työeläkeyhtiöistä olisi säädettävä erillislaki.
 Työeläkejärjestelmää ja siihen liittyvää sijoitustoimintaa tulisi kehittää elin-
keinoelämän tukemiseksi ja työllisyyden parantamiseksi.
 Työeläkeyhtiöiden valvontaa tulisi kehittää.
Näiden esitysten pohjalta Matti Louekosken selvityksen tarkoituksena oli tutkia
erillislain tarpeellisuutta sekä olemassa olevan lainsäädännön muutosmahdolli-
suuksia.
4.1 Louekosken selvitys
Matti Louekoski tarkasteli selvityksensä aluksi 1990-luvun työeläkevakuutusyhtiöi-
den tilannetta muun muassa omistuksen ja yhtiön johdon, nettovarallisuuden, va-
kuutusvalvonnan ja Euroopan unionin lainsäädännön näkökulmista. Hän korosti,
että työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaympäristö on muuttunut. Niiden tulee val-
mistautua entistä paremmin tuleviin haasteisiin, kuten väestörakenteen muutok-
siin.
Ongelmakohtien paikkaamiseksi selvityksessä hahmoteltiin erilaisia ratkaisuja työ-
eläkeyhtiöitä koskevan lainsäädännön uudistamisen pohjaksi. Ensimmäisenä vaih-
toehtona Louekoski esitti lainsäädännön kehittämistä olemassa olleen lainsäädän-
nön pohjalta. Se oli hänestä luontevin ja vähiten ongelmia aiheuttava keino. Tällöin
65

kehitettäisiin työeläkeyhtiöitä koskeva erillinen laki tai vakuutusyhtiölakiin säädet-
täisiin työeläkeyhtiöitä koskeva erillinen luku.
Toisena vaihtoehtona Louekoski esitti, että kaikki työeläkevakuutusyhtiöt muutet-
taisiin organisaatiomuodoltaan keskinäisiksi yhtiöiksi, jossa vakuutuksenottajat
ovat myös osakkaita. Tämä vaikuttaisi siihen, että osakkeenomistajien päätösvalta
vähenisi ja näin esimerkiksi työmarkkinaosapuolten vaikutus lisääntyisi.
Kolmanneksi vaihtoehdoksi Louekoski esitti niin sanotun sijoitusyhtiömallin. Täl-
löin työeläkeyhtiön toiminta painottuisi vain sijoitusten ja työeläkevakuutuskan-
nan hoitamiseen. Ongelmana mallissa olisi kuitenkin se, että vakuutuksenottajien
ja vakuutettujen aseman asianmukainen järjestäminen hallintoyhtiössä olisi vai-
keaa, samoin sijoitettavien eläkevarojen tuoton jakaminen rahastoyhtiön ja vakuu-
tuksenottajien sekä vakuutettujen kesken. Neljänneksi vaihtoehdoksi Louekoski
hahmotteli työeläkejärjestelmän hoitamisen ja kehittämisen siirtämistä valtion teh-
täväksi osana sosiaaliturvajärjestelmää.66
Selvityksensä lopuksi Louekoski esitti sosiaali- ja terveysministeriön ajatusten mu-
kaisesti, että säädettäisiin erillinen laki työeläkevakuutusyhtiöistä. Hän myös eh-
dotti, että vakavaraisuutta vahvistettaisiin. Vuonna 1996 voimassa oleva lainsää-
däntö työeläkeyhtiöiden sijoitustoiminnasta antoi väljät mahdollisuudet muun mu-
assa pörssin kautta tapahtuvaan sijoitustoimintaan. Työeläkeyhtiöiden vakavarai-
suuden vahvistamista varten Louekosken selvityksen rinnalle perustettiin toinen
selvitystehtävä, joka koski työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaa (ks. kohta
4.2). Työeläkevakuutusyhtiöiden toiminnan muuttuessa, sijoitustoiminnan laaje-
tessa ja sijoitusriskien kasvaessa, Louekoski esittikin vakuutustoimen valvonnan ke-
hittämistä.67
Selvitystä tehdessään Louekoski kuuli tiiviisti keskeisiä työmarkkinajärjestöjä. SAK
piti Louekosken esitystä myönteisenä. Järjestön mielestä erillislaki selkiyttäisi ja
varmistaisi parhaiten lakisääteisen työeläketurvan aseman. Erillislain säätämistä pi-
dettiin jopa välttämättömänä, koska työeläkevakuutusyhtiöiden asema julkisen teh-
tävän eli lakisääteisen eläkevakuutuksen hoitajana oli korostunut.
Louekosken esitystä työeläkevakuutusyhtiöiden päätöksenteosta SAK piti kuiten-
kin ongelmallisena. Sen mukaan työmarkkinaedustus yhtiöiden hallinnossa kyllä
kasvaisi, mutta palkansaajien kannalta se jättäisi selvän ongelman: erimielisyysti-
lanteissa osakkaat ja työnantajat voivat muodostaa esimerkiksi 2/3 enemmistön an-
netuista äänistä. Tämä enemmistö tarvitaan tehtäessä esitystä yhtiökokoukselle osa-
kepääoman muutoksista, vakuutuskannan luovuttamisesta, ylijäämän käytöstä sekä
sijoitussuunnitelmasta.
Suomen Yrittäjät vaatii selvitykseen tarkennusta, että myös se kuuluu osaksi vakuu-
denottajia ja on siten oikeutettu työeläkevakuutusyhtiöiden hallintopaikkoihin.
Viime aikojen julkisessa keskustelussa on kyseenalaistettu työeläkevakuutusyhtiöi-
den hallintoelimissä istuvien työmarkkinajärjestöjen edustajien sijoitusosaaminen.
66
67

Kritiikki on kohdistunut erityisesti palkansaajien edustajiin. Myös Louekoski piti jo
tuolloin selvityksessään ongelmana työmarkkinaosapuolten edustusta työeläkeva-
kuutusyhtiöiden hallintoelimissä:
Myös palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen edustajien määräytyminen saat-
taa vaikuttaa hallintoelimien työskentelyyn. Järjestöjen edustajina ovat var-
sin usein järjestöjen johtomiehet. Näillä ei välttämättä aina ole sellaista va-
kuutustoiminnan tai sijoitustoiminnan asiantuntemusta, kun olisi toivotta-
vaa. Tämä puute saattaa kärjistyä, jos sijoitustoiminnassa vastaisuudessa
riskinotto merkittävästi lisääntyy.68
SAK:n johtaja Raimo Kantola oli toista mieltä. Hän huomautti, että palkansaaja-
edustajat ovat nimenomaan tiukimmin pitäneet järjestelmän ja vakuutettujen
puolta 1990-luvun kasinopelailuissa.69
Louekosken mielestä palkansaajaedustajien
osallistuminen eläkevakuutusyhtiöiden hallintoon oli ongelmallista siksi, että hei-
dän edustukseensa ja asiantuntemukseensa vaikutti vaalipaine alati muuttuvan jär-
jestökentän myötä.70
Hän ei kuitenkaan käsitellyt muiden hallinnon jäsenten vas-
taavia paineita, vaikka heidän sidos tiettyyn taustaan on hyvä ottaa huomioon, kun
työeläkevaroja sijoitetaan riskipitoisemmin. Esimerkiksi vapaasti valittavat halli-
tuksen jäsenet eivät edusta ketään, jolloin heillä ei ole samanlaisia intressejä toimia
työeläkevakuutusalan edunvalvojina. He eivät välttämättä myöskään tunne suoma-
laista eläkejärjestelmää tarpeeksi.71
4.2 Puron selvitys
Louekosken selvityksen kanssa samanaikaisesti tehtiin toinen selvitys toimitusjoh-
taja Kari Puron johdolla. Siinä tarkastelun kohteena olivat työeläkevakuutusyhtiöi-
den sijoitustoiminta ja vakavaraisuutta koskevien muutostarpeiden kartoittaminen.
Puron selvitys oli osa sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 1995 käynnistämää yk-
sityisen sektorin työeläkejärjestelmää koskevaa selvitystä ja uudistamisesitystä.
Puron selvitykselle antoi pontta rahoitusmarkkinoiden muutoksen aiheuttama
paine pohtia työeläkejärjestelmän sijoitustoimintaa. 1990-luvun lama, työttömyys
ja työeläkejärjestelmää uhkaava rahoituskriisi vaikuttivat myös työeläkevakuutus-
yhtiöiden toimintaan. Jotta tulevaisuuteen pystyttäisiin paremmin varautumaan,
tuli työeläkevakuutusyhtiöiden rahoitus turvata.
Puron selvityksen tavoitteena olivat sijoitusmahdollisuuksien monipuolistaminen
ja aikaisempaa korkeammat tuotot. Nämä edellyttivät työeläkevakuutusyhtiöiden
vakavaraisuuden parantamista. Toimintapääomia haluttiin kasvattaa ja riskipitoi-
sempien sijoitusten takia yhtiöiden valvontaa oli samalla myös tehostettava.72
Muuttuva väestörakenne kohdisti työeläkemaksuihin maksunkorotuspainetta ja
tätä kehitystä pyrittiin helpottamaan korkeampien tuottojen avulla.73
68
69
Kantolan muistio 7.8.1996.
70
71
72
73
Hallituksen esitys 241/1996.

Ammattiyhdistysliikkeessä sijoitusuudistus hyväksyttiin sillä ehdolla, että se val-
mistuisi yhdessä Louekosken esityksen kanssa. Hallintoedustuksen vahvistamisen
lisäksi työntekijäjärjestöt pitivät tärkeänä, että uudistukseen kirjattaisiin seuraavat
asiat: kasvatettavat toimintapääomat kuuluivat suurelta osin vakuutuksenottajille
sekä vakuutetuille ja työeläkevarat on tarkoitettu työntekijöiden eläkkeitä varten.
Tämän vuoksi ammattiyhdistysliikkeelle oli tärkeää, että työeläkevakuutusyhtiöi-
den sijoitustoimintaa ja hallintoa koskevat uudistukset valmistuisivat yhtä aikaa.
4.3 Työeläkevakuutusyhtiölaki
Hallituksen lakiesitys eduskunnalle työeläkevakuutusyhtiöistä perustui Matti Loue-
kosken ja Kari Puron selvityksiin. Esityksessä ehdotettiin, että kyseiseen lakiin koo-
taan lakisääteistä eläkevakuutusta harjoittavia työeläkevakuutusyhtiöitä koskevat
yhtiöoikeudelliset erityissäännökset. Työeläkevakuutusyhtiöihin tulisi jatkossakin
soveltaa vakuutusyhtiölain henkivakuutusta ja henkivakuutusyhtiötä koskevia
säännöksiä sekä osakeyhtiölakia. Esitellyillä säädöksillä pyrittiin lisäämään erityi-
sesti työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan itsenäisyyttä suhteessa muihin
saman yhtiöryhmän vakuutusyhtiöihin, omistajiin ja muihin lakisääteistä eläkeva-
kuutusta harjoittaviin vakuutusyhtiöihin ja pankkeihin. Itsenäisyyttä pyrittiin myös
lisäämään tiukentamalla työeläkevakuutusyhtiöiden johdon pätevyysvaatimuksia.74
Vuonna 1997 voimaan astunut laki työeläkevakuutusyhtiöistä piti sisällään Loue-
kosken selvityksen ja siihen pohjautuvan hallituksen esityksen keskeiset piirteet.
Laissa määriteltiin tarkasti työeläkevakuutusyhtiön tehtävät. Ne olivat ainoastaan
lakisääteisen eläkevakuutuksen ja eläketurvan toimeenpano sekä yhtiöille tätä var-
ten kertyvien varojen hoitaminen niitä turvaavalla tavalla.75
Työeläkevakuutusyhtiö
ei siis saa harjoittaa muuta vakuutusliikettä kuin eläkevakuutusta.76
Lain neljännessä luvussa käsiteltävät yhtiön johtoon liittyvät säädökset määritteli-
vät ensimmäistä kertaa lain tasolla työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoelinten muo-
dostumisen. Laissa määriteltiin hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniin liittyvät
vaatimukset, kuten työeläkevakuutustoiminnan tuntemus. Lain mukaan hallituk-
sessa ja hallintoneuvostossa tuli olla myös palkansaajien ja työnantajien edustajia.
Hallintoneuvostossa ja hallituksessa on oltava sellaisia vakuutuksenottajien
ja vakuutettujen edustajia, jotka valitaan keskeisten työnantajia ja palkan-
saajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Näitä edustajia
on oltava yhtä monta ja heidän yhteismääränsä on oltava vähintään puolet
hallintoneuvoston ja vastaavasti hallituksen koko jäsenmäärästä.77
Keskeisillä työmarkkinakeskusjärjestöillä oli lain mukaan oikeus myös vaatia yhden
tilintarkastajan asettamista tilintarkastukseen muiden tilintarkastajien lisäksi.78
74
75
76
77
78

Lain valmistelussa kuultiin tiiviisti keskeisiä työmarkkinakeskusjärjestöjä. Palkan-
saajakeskusjärjestöt näkivät lain myönteisenä: vuonna 1993 käyttöönotetun pal-
kansaajien työeläkemaksun myötä työntekijöiden vaikutusvallan vaalimista työelä-
kevakuutusyhtiöiden hallinnossa pidettiin tärkeänä. Edunvalvonnan kannalta vuo-
den 1997 laki työeläkevakuutusyhtiöistä oli tärkeä, koska se varmisti myös kolmi-
kannan jatkuvuuden työeläkejärjestelmän suunnittelussa.79
Työnantajapuolella työmarkkinajärjestöjen edustuksen lakisääteistämistä työeläke-
vakuutusyhtiöiden hallinnoissa ei aluksi kannatettu. Hallintoedustuksen lakisää-
teistäminen nähtiin kuitenkin aiheellisena, koska palkansaajat olivat osallistuneet
työeläkemaksun maksamiseen vuodesta 1993.80
4.4 Työeläkevakuutusyhtiölain uudistaminen
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohta-
jan Matti Louekosken selvittämään työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain uudis-
tamistarpeita vuonna 2004. Toimeksianto oli osa osakeyhtiölain ja vakuutusyhtiö-
lain uudistamista: näiden uudistuessa työeläkevakuutusyhtiöistä annettua lakia oli
täsmennettävä.
Toimeksiannon tarkoituksena oli selventää ja tarkentaa työeläkevakuutusyhtiöitä
koskevaa lainsäädäntöä. Tarkennettavaksi Louekoski esitti muun muassa työeläke-
vakuutusyhtiön toiminnan itsenäisyyttä koskevaa säännöstöä sekä hallintoa. Hal-
linto tuli Louekosken esityksen mukaan järjestää niin, että jokaisessa yhtiössä olisi
hallintoneuvosto, sen valitsema hallitus ja hallituksen valitsema toimitusjohtaja,
joka ei kuuluisi hallitukseen. Näin yhtiöissä olisi selkeä hierarkia ja vastuu jakautuisi
eri osapuolten kesken. Lisäksi Louekoski esitti, että päätökset tulisi tehdä normaa-
lilla enemmistömenettelyllä.81
Matti Louekosken uudistamistarpeita sisältävään selvitykseen liittyi myös sijoitusta
koskevia muutoksia. Työeläkevakuutusyhtiöiden suuri sijoitusvarallisuus, suurem-
pien tuottojen tavoittelu ja riskien hajauttaminen suuntasivat sijoituksia yhä enem-
män Suomen ulkopuolelle. Näin myös siitä huolimatta, että vuonna 1997 voimaan
astuneella työeläkevakuutusyhtiölailla oli tarkoitus lisätä kotimaista osakkeenomis-
tusta. Vuonna 2004 työmarkkinakeskusjärjestöt pyysivät Kari Puron johtamaa elä-
keneuvotteluryhmää selvittämään, pystyttäisiinkö työeläkelaitosten sijoituksia Suo-
meen lisäämään ja riskinkantokykyä kasvattamaan.82
Keskustelua työeläkevakuutusyhtiöiden sijoituskohteista oli käyty jo pitkään. Yh-
deksi työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan tavoitteista oli järjestelmän al-
kuajoista lähtien mainittu kotimaisen työllisyyden edistäminen. Sijoitusuudistuk-
sella tavoiteltiin työeläkevakuutusyhtiöiden riskinkantokyvyn lisäämistä, jonka piti
paitsi monipuolistaa sijoitustoimintavaihtoehtoja myös turvata työeläkevakuutus-
79
80
Lasse Laatunen, haastateltu 20.5.2014.
81
Työeläkevakuutusyhtiölain uudistamistarpeet 2005:15, 15–17.
82

yhtiöiden sijoituksia Suomeen. Lisäksi sijoitustoimintaa koskevien säädösten uu-
distamisen tarkoituksena oli selkeyttää työeläkevakuutusyhtiölakia ja työeläkeva-
kuutusyhtiöiden toimintaa.83
Vuonna 2007 voimaan astunut lakiuudistus selkeytti ja täsmensi jo voimassa olevaa
lakia työeläkevakuutusyhtiöistä. Lailla pyrittiin uudistamaan työeläkevakuutusyh-
tiöitä koskevaa säännöstöä niin, että työeläkevakuutusyhtiöiden itsenäisyys, riippu-
mattomuus ja erityisyys korostuisivat verrattuna muihin vakuutustoimintaa har-
joittaviin yhtiöihin.
Työeläkevakuutusyhtiölain uudistuksessa täsmennettiin yhtiöiden tarkoitusta kos-
kevaa pykälää, joka määriteltiin seuraavasti: työeläkevakuutusyhtiön tarkoituksena
on harjoittaa ainoastaan sosiaaliturvaan kuuluvaa lakisääteistä työeläketurvan toi-
meenpanoa ja sitä varten kerättyjä varoja sekä turvata vakuutusten sisältämät
edut.84
Lisäksi uudistuksessa tarkennettiin yhtiön varojen omistusta.85
Yhtiön varallisuu-
den omistaa yhtiö itse seuraavien ehdoin:
Yhtiön purkautuessa kuuluu yhtiön vastuuvelan ylittävä nettovarallisuus va-
kuutuksenottajille osana vakuutuskantaa. Vakuutuskantaan kuuluvat varat
ovat käyttötarkoitukseltaan sidottuja. Niitä voidaan käyttää vakuutettujen
lakisääteisten eläke-etuuksien turvaamiseen. Vakuutetun ansaittu oikeus tä-
hän turvaan on eduskunnan usein toistaman kannan mukaan sellainen va-
rallisuusoikeudellinen etuus, joka nauttii perustuslain omaisuudensuojaa.86
Myös työeläkevakuutusyhtiön hallituksen jäsenen kelpoisuusvaatimuksiin tehtiin
täsmennyksiä. Erityisesti täsmennettiin sitä, että jokaisella hallituksen jäsenellä tu-
lee olla hyvä (ennen riittävä) työeläkevakuutustoiminnan tuntemus. Lisäksi halli-
tukselta edellytetään hyvää sijoitustoiminnan osaamista.87
Lisäksi tehtiin täsmennyksiä työeläkevakuutusyhtiön johdon vaatimuksiin. Yhtiön
toimitusjohtaja ei saa olla jäsenenä yhtiön hallintoneuvostossa eikä hallituksessa.88
Lakiin tehtiin myös täsmennys siitä, että hallintoneuvoston ja hallituksen puheen-
johtajien tulee olla riippumaton muusta vakuutus- ja liiketoiminnasta.
83
84
Laki työeläkevakuutusyhtiöstä 354/1997, 2 §.
85
Louekoski 2012.
86
87
Hallituksen esitys 76/2006; Louekoski 2012.
88
Laki työeläkevakuutusyhtiöstä 354/1997, 11§.

5 MITÄ NYT?
5.1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen
edustuksella on paikkansa
Työmarkkinakeskusjärjestöjen edustus työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnossa pe-
rustuu Suomen malliin työeläketurvan kehittämisestä. Järjestöt ovat 1960-luvun
alusta lähtien neuvotelleet työeläkelakien sisällöstä ja eläkkeiden rahoituksesta. Pal-
kansaajien edustus työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnossa on osa palkansaajakes-
kusjärjestöjen työntekijöiden hyväksi tekemää edunvalvontatyötä.
Työeläkemaksut, joita maksavat työnantajat ja työntekijät, ovat osa työntekijän
palkkaa. Tämä palkanosa on siirretty työntekijän eläkeajalle, jotta hän voisi viettää
taloudellisesti turvattuja eläkevuosia. Jälkipalkan käsite on hyväksytty työmarkki-
najärjestöjen kesken. Kyse on palkansaajan toimeentulosta työuran jälkeen. Tämän
takia on perusteltua, että palkansaajien edustajat ovat valvomassa eläketurvan toi-
meenpanoa sekä työeläkevarojen hoitoa.
Palkansaajakeskusjärjestöjen osallistuminen työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoon
toteuttaa myös yrityksen, hallinnon ja koko eläkejärjestelmän demokratiaa: edus-
tettuina ovat niin vakuutetut kuin vakuuden ottajatkin. Eläkevarat on oltava demo-
kraattisessa valvonnassa.
Työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoelimissä olevat palkansaajakeskusjärjestöjen
edustajat ovat keskusjärjestöjen valitsemia ja nimeämiä edustajia. Heillä tulee olla
lain edellyttämät taidot toimia työeläkevakuutusyhtiön hallituksessa. Jokaiselta työ-
eläkevakuutusyhtiön hallituksen jäseneltä edellytetään hyvämaineisuutta ja työelä-
kevakuutustoiminnan tuntemusta.89
Laki edellyttää myös, että työeläkevakuutusyhtiön hallituksessa on oltava hyvä si-
joitustoiminnan tuntemus. Yksi hallituksen tärkeimmistä tehtävistä on sijoitus-
suunnitelman laadinta. Työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan tulee olla
tuottavaa ja turvaavaa. Palkansaajajärjestöjen nimeämät hallituksen jäsenet edusta-
vat palkansaajia, jolloin sijoitusta koskevat päätökset tulee tehdä sen mukaisesti.90
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly nosti Palkansaajien työeläkefoorumissa vuonna
2012 työeläkevakuutusyhtiöiden hallitusten tärkeimmäksi tehtäväksi sijoitustoi-
minnan ohjaamisen. Lisäksi hallitusten yleistehtävänä on toimivan johdon val-
vonta: palkansaajaedustajat valvovat sitä, että päätökset ovat laillisia, moraalisia ja
eettisesti kestäviä. Ammattiyhdistysliikkeen edustajien tehtävänä on pitää huolta
siitä, että työeläkevakuutusyhtiöissä muistetaan, mitä varten yhtiöt ovat olemassa.91
Finanssivalvonta edellyttää, että hallitukseen nimettävät henkilöt osallistuvat TE-
LAn järjestämiin koulutuksiin työeläkejärjestelmästä. Lisäksi palkansaajajärjestöt
järjestävät edustajille koulutusta, joka tukee hallinnon jäsenenä toimimista.
89
Laki työeläkevakuutusyhtiöstä 354/1997, 9e §.
90
91
Lyly 2012.

5.2 Julkinen keskustelu lisääntynyt
Keskustelu työeläkevakuutusyhtiöistä on kiihtynyt 2000-luvulla. Työeläkevakuu-
tusyhtiöiden rooli eläketurvan toteuttajana on nostettu esiin useaan otteeseen. Si-
säpiirikauppojen ja yhtiöiden johdon palkkioiden seurauksena on keskusteltu
muun muassa siitä, kärsiikö työeläkejärjestelmä luottamuspulasta. Samalla työ-
markkinakeskusjärjestöjen edustus työeläkevakuutusyhtiöissä on noussut jälleen
puheenaiheeksi.
Järjestelmän uskottavuuden ja luotettavuuden säilymisen takeena on pidetty työ-
eläkeyhtiöiden läpivalaisua.92
Työeläkeyhtiöiden avoimuuden lisäämistä kannatta-
vat sosiaali- ja terveysministeriö ja Finanssivalvonta. Myös SAK ja muut palkansaa-
jakeskusjärjestöt ovat avoimuuden lisäämisen kannalla. Elinkeinoelämän keskuslii-
tossa taas nähdään, että Fivan valvonta riittäisi työeläkevakuutusyhtiöiden toimin-
nan valvomiseksi.93
Läpinäkyvyyden lisäksi keskustelua on käyty ammattiyhdistysliikkeen roolista työ-
eläkevakuutusyhtiöissä. Yhtiöiden johdon suurten palkkioiden ja lisäeläkkeiden
myötä palkansaajaedustajille on asetettu vartijan rooli. Palkansaajien edunvalvojina
heiltä odotetaan kohtuullisuutta yhtiön johdon palkitsemisessa.
Palkansaajakeskusjärjestöjen edustajat ovat joutuneet myös kritiikin kohteeksi ja
muun muassa heidän sijoitusosaamistaan on epäilty. Työeläkevakuutusyhtiöiden
hallinnon jäseninä olevat ay-liikkeen edustajat ovat liittojen puheenjohtajia, joilla
on laaja yhteiskunnallinen asiantuntemus. Sijoituspäätöksissään he toimivat pal-
kansaajien etujen mukaisesti. Tärkeämpää olisi kyseenalaistaa työeläkevakuutusyh-
tiöiden hallinnossa istuvien vapaasti valittavien edustajien asema: heillä ei ole vält-
tämättä lain edellyttämää eläkejärjestelmän tuntemusta.94
5.3 Edessä siintävät haasteet
Tällä hetkellä neuvotellaan vuonna 2017 voimaan astuvasta eläkeuudistuksesta.
Uudistuksen tavoitteena on turvata työeläkejärjestelmän rahoitus, riittävä eläke-
turva sekä sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Uudistuksen taustalla ovat
maan hallituksen ohjelmaan vuonna 2011 kirjatut tavoitteet: julkisen talouden ta-
sapainottaminen sekä huoltosuhteisiin ja työeläkemaksuihin kohdistuvista pai-
neista johtuvien ongelmien ratkaiseminen. Eläkeuudistuksella pyritään pidentä-
mään myös työuria.
Vireillä on lisäksi työeläkevakuutusyhtiöiden hallintosäännöksien täsmentäminen
avoimuuden ja luotettavuuden parantamiseksi. Hallintouudistuksen taustalla on
2010-luvun alussa esiin nousseet eläkeyhtiöiden lähipiirikaupat sekä työeläkeva-
kuutusyhtiöiden hallituksen jäsenten sijoitusosaaminen. Fiva suositteli vuoden
2012 kannanotossaan lähipiirikauppojen julkisuuden ja työeläkevakuutusyhtiöiden
hallitusten jäsenten sijoitusosaamisen kriteerien selkeyttämistä sekä tehokkaampaa
92
93
94

valvontaa.95
Sosiaali- ja terveysministeriö esitti yksityiskohtaisia työeläkevakuutus-
yhtiölakia koskevia täsmennysvaatimuksia vuonna 2012. Tällä hetkellä hallituksen
esityksen valmistelu on yhä kesken.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on vireillä myös eläkesäätiö- ja vakuutuskassalain
uudistus. Eläkesäätiöiden ja -kassojen toimintaympäristö on muuttunut 1990-lu-
vulta: työeläkejärjestelmän hallitsema eläkevarallisuus on kasvanut, mutta saman-
aikaisesti eläkesäätiöiden ja -kassojen määrä on vähentynyt huomattavasti. Uudis-
tuksen tarkoituksena on turvata vakuutettujen edut eläkesäätiöiden ja -kassojen toi-
minnassa. Lisäksi pyritään varmistamaan, että työnantajilla on työeläkevakuutus-
yhtiöiden lisäksi muita toimivia vaihtoehtoja eläketurvan järjestämiseen.96
Suomen eläkejärjestelmään kohdistuvat paineet johtuvat kasvaneesta eliniänodot-
teesta, julkisen talouden epätasapainosta ja eläkejärjestelmän riittävän rahoituksen
turvaamisesta. Työeläkejärjestelmän on sopeuduttava muuttuvaan ympäristöön.
Eläkejärjestelmään kohdistuvat paineet heijastuvat myös työeläkkeitä hoitavien
kassojen, säätiöiden ja työeläkevakuutusyhtiöidenkin toimintaan.
Työmarkkinajärjestöt ovat koko eläkejärjestelmän alkuajoista lähtien olleet keskei-
siä neuvottelijoita ja tulevaisuudessa niiden rooli säilyy edelleen ratkaisevana.
Käynnissä olevien eläkeneuvottelujen lisäksi työmarkkinakeskusjärjestöjen edun-
valvontatyö jatkuu eläkkeitä hoitavien laitosten hallintoelimissä.
95
Työeläkevakuutusyhtiöiden luotettava hallinto, Fivan www‐sivu <http://www.finanssival‐
vonta.fi/fi/Saantely/Kannanotot/Pages/01_2012.aspx>, 4.6.2014.
96
Lausuntopyynnöt, sosiaali‐ ja terveysministeriön www‐sivu <http://www.stm.fi/c/docu‐
ment_library/get_file?folderId=6719234&name=DLFE‐26873.pdf>, 9.6.2014.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
Painetut lähteet
Kymmenen vuotta keskitettyjä 1968–1978. Tulopoliittiset ratkaisut vuodesta 1968,
Suomen Työnantajain Keskusliitto.
Sosiaalipoliittinen tavoiteohjelma. SAK:n periaateohjelma, hyväksytty SAK:n 10.
edustajakokouksessa 1971, Pori 1973.
Työryhmämuistioita 1996:15. Muistio työeläkeyhtiöistä. Työeläkevakuutusyhtiö-
lainsäädännön kehittämistä koskeva selvitystehtävä. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Työryhmämuistioita 2005:15. Työeläkevakuutusyhtiölain uudistamistarpeet. Selvi-
tyshenkilön väliraportti. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Lait ja hallituksen esitykset
HE 241/1996, Hallituksen esitys eduskunnalle eläkelaitosten vakavaraisuussään-
nösten uudistamisesta.
HE 255/1996, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkevakuutusyhtiöistä ja
eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HE 76/2006, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkevakuutusyhtiöistä an-
netun lain muuttamisesta.
Laki työeläkevakuutusyhtiöistä. 1997. L 25.4.1997/354.
Työntekijäin eläkelaki. 1961. L 8.7.1961/395.
Internet-lähteet
Eläketurvakeskus, ETK:n www-sivut <http://www.etk.fi/fi/service/etusivu/304/etu-
sivu>. Viitattu 1.4.2014; 2.4.2014; 3.4.2014; 14.4.
Eläketurvakeskus, ETK, Kansaneläkelaitos, KELA, Suomen virallinen tilasto, SVT:
Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2012. <http://www.etk.fi/fi/gate-
way/PTARGS_0_2712_459_440_3034_43/http%3B/content.etk.fi%3B7087/pub-
lishedcontent/publish/etkfi/fi/julkaisut/tilastojulkaisut/tilastovuosikirjat/ti-
lasto_suomen_elakkeensaajista_2012_7.pdf>. Viitattu 24.3.2014.
Eläkeuudistus 2017 www-sivut <http://www.elakeuudistus.fi/etusivu.html>. Vii-
tattu 2.4.2014.
Finanssialan Keskusliitto, www-sivut <http://www.fkl.fi/Sivut/default.aspx>. Vii-
tattu 2.6.2014.
Finanssivalvonta Fiva, www-sivut <http://www.finanssivalvonta.fi/FI/Pages/De-
fault.aspx>. Viitattu 4.6.2014.

Kansaneläkelaitos, KELA:n www-sivut <http://www.kela.fi/>. Viitattu 25.3.2014;
1.4.2014.
Kuntien eläkevakuutus, KEVA:n www-sivut <http://www.keva.fi/fi/Sivut/De-
fault.aspx>. Viitattu 1.4.2014; 9.6.2014.
Sosiaali- ja terveysministeriö, www-sivut <http://www.stm.fi/etusivu>. Viitattu
9.6.2014.
Kirjallisuus
Ahtokari, Reijo: Tuntematon vaikuttaja. Työeläkejärjestelmän isä Teivo Pentikäi-
nen. WSOY, Porvoo - Helsinki - Juva 1998.
Bergholm, Tapio: Sopimusyhteiskunnan synty II. Hajaannuksesta tulopolitiikkaan.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Otava, Helsinki 2007.
Bergholm, Tapio: Kohti tasa-arvoa. Tulopolitiikan aika I. Suomen Ammattiliittojen
Keskusjärjestö SAK ry, Otava, Helsinki 2012.
Hakala, Pekka: Ay-johto tyrmistelee työeläkeyhtiöiden johdon palkkioita: Työelä-
keyhtiöiden hallituksissa istuvat järjestöjohtajat pitävät itseään syyttöminä johtajien
juhlaviin etuihin. Talous. Helsingin Sanomat, 22.11.2013.
Hannikainen, Matti & Vauhkonen Jussi: Ansioiden mukaan. Yksityisalojen työ-
eläkkeiden historia. SKS, toimituksia 1343, Helsinki 2012.
Kahri, Tapani & Savola, Matti: Etujärjestöt eläkejärjestelmän kehityksessä. Eläke-
politiikka 2000-luvulle. Toim. Pekka Varoma. Eläketurvakeskus, Työeläkelaitosten
liitto, WSOY 1997.
Kantola, Raimo: Muistio: Selvitysmies Louekosken TEL-lakiesityksen arviointia.
7.8.1996.
Laitinen, Sinikka & Lundqvist, Bo & Salminen, Kari & Vanamo, Jussi: Vastakkaisia
kehityssuuntia. Eläkepolitiikka 2000-luvulle. Toim. Pekka Varoma. Eläketurvakes-
kus, Työeläkelaitosten liitto, WSOY 1997.
Louekoski, Matti: Miksi eläkeyhtiölainsäädännöstä tuli tällainen? Alustus Palkan-
saajien Työeläkefoorumissa 14.9.2012.
Lyly, Lauri: Puheenvuoro Palkansaajien Työeläkefoorumissa 14.9.2012.
Lämsä, Simo: Kunnallinen eläkejärjestelmä - sopeutumiskykyä muutoksiin. Eläke-
politiikka 2000-luvulle. Toim. Pekka Varoma. Eläketurvakeskus, Työeläkelaitosten
liitto, WSOY 1997.
Metso, Aarre: LEL-alojen kokemuksella pätkätöillekin eläketurvaa. Eläkepolitiikka
2000-luvulle. Toim. Pekka Varoma. Eläketurvakeskus, Työeläkelaitosten liitto,
WSOY 1997.

Miettinen, Helena: Syntynyt suureksi. Ilmarisen neljä vuosikymmentä 1961 - 2001.
Edita, Helsinki 2001.
Pietiläinen, Tuomo: EK kaatoi eläkejohtajien kauppojen julkistamisen. Talous. Hel-
singin Sanomat, 5.11.2013.
Pietiläinen, Tuomo: Julkisuuslaki voimaan työeläkeyhtiöihin. Talous. Helsingin Sa-
nomat, 28.12.2013.
Pietiläinen, Tuomo: Kansanedustajat vaativat työeläkeyhtiöiden läpivalaisua. Ta-
lous. Helsingin Sanomat, 1.6.2014.
Rantala, Jukka: Maksajien ääntä tarvitaan eläkeyhtiöissä. Vieraskynä, pääkirjoituk-
set. Helsingin Sanomat, 18.4.2012.
Uimonen, Matti: Suomen työeläkejärjestelmä – mosaiikkimainen kokonaisuus.
Eläkepolitiikka 2000-luvulle. Toim. Pekka Varoma. Eläketurvakeskus, Työeläkelai-
tosten liitto, WSOY 1997.
Haastatellut henkilöt
Haastattelijoina Kaija Kallinen ja Tuuli Salonen, paikkana Helsinki.
Hyvärinen, Markku, SAK:n sosiaalisihteeri 1985–1991. Haastattelu 26.5.2014.
Kahri, Tapani, STK:n toimitusjohtaja 1988–1992, TT:n varatoimitusjohtaja 1992–
1998. Haastattelu 20.5.2014.
Laatunen, Lasse, EK:n lakiasiainjohtaja 1984–2012, EK:n työmarkkinajohtaja 2012.
Haastattelu 20.5.2014.
Morri, Pekka, SAK:n sihteeri 1973–1977. Haastattelu 7.5.2014.
Parmanne, Pertti, SAK:n talouspoliittinen sihteeri, pääekonomisti 1988–1996;
SAK:n johtaja, pääekonomisti 1996–2001. Haastattelu 7.4.2014.
Savola, Matti, SAK:n sosiaalisihteeri 1970–1976. Haastattelu 6.5.2014.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Hakaniemenranta 1 , PL 157
00531 Helsinki
puhelin 020 774 000
www.sak.fi

Työeläketurvan vartijat. Työmarkkinajärjestöjen edustus työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnoissa 1960-luvulta tähän päivään

Recommandé

Recommandé

Contenu connexe

En vedette

En vedette (6)

Similaire à Työeläketurvan vartijat. Työmarkkinajärjestöjen edustus työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnoissa 1960-luvulta tähän päivään

Similaire à Työeläketurvan vartijat. Työmarkkinajärjestöjen edustus työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnoissa 1960-luvulta tähän päivään (20)

Plus de Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

Plus de Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (20)

Työeläketurvan vartijat. Työmarkkinajärjestöjen edustus työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnoissa 1960-luvulta tähän päivään