1. Valtiovarainministerin
talousarvioehdotus vuodelle
2013
Lähteet: Valtiovarainministeriön budjettiriihi 7.8.2012,
Power point -esitys, VMI Jutta Urpilainen. Valtiovarainministeriön tiedote vuoden 2013
talousarvioehdotuksesta 7.8.2012.
2. Taustaa
• Epävarmuus kansainvälisessä taloudessa on suuri.
• Luottamusta Suomeen lisää se, että tehdyt päätökset laitetaan
määrätietoisesti toimeen.
• Tarvitsemme uusia työpaikkoja sekä kasvun ja luovuuden lähteitä.
• Epävarmuuden keskellä yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta ja
heikoimmista huolehtiminen on entistä tärkeämpää.
09.08.12
3. Talousarvioehdotus vahvistaa luottamusta
Suomen talouteen
• Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen talousarvioehdotus vuodelle
2013 vahvistaa luottamusta Suomen talouteen.
• Ehdotus perustuu keskeisiltä osin jo kevään 2012 kehyspäätöksessä
tehtyihin ratkaisuihin.
• Valtiontaloutta sopeuttavat sekä työllisyyttä ja talouskasvua
vahvistavat päätökset laitetaan määrätietoisesti toimeen.
• Ehdotus on luettavissa ministeriön nettisivuilla (www.vm.fi)
kokonaisuudessaan keskiviikkona 8.8.2012.
• Hallitus käsittelee ehdotusta budjettiriihessään 29. -30.8.2012.
09.08.12
4. Nuorten yhteiskuntatakuu
käyttöön
Taistelua nuorisotyöttömyyttä vastaan jatketaan päättäväisesti:
•Jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka
viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.
•Aktivointia vahvistetaan lisäämällä työllisyysmäärärahoja.
09.08.12
5. Työllisyyskehityksen turvaaminen
• Pitkäaikaistyöttömien kuntakokeilu toteutetaan 61 kunnassa, joissa
kunnan vastuuta pitkäaikaistyöttömien palveluissa lisätään.
• Lisäksi toteutetaan työllistymisbonuskokeilu, jossa
pitkäaikaistyötön saa työllistymisen jälkeen pitää yhden
kuukauden ajan työmarkkinatuen.
• vuoden 2013 alusta lähtien on tarkoitus toteuttaa toimintaohjelma
osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi.
• Maahanmuuttajien kotouttamista tehostetaan lisäämällä
kotouttamiskoulutusta.
• Työllisyysmäärärahoja lisätään.
09.08.12
6. Tukea yritystoiminnalle
• Luodaan edellytyksiä uudelle yritystoiminnalle ja investoinneille sekä
vastataan yritysten työvoima- ja osaamistarpeisiin.
• Työvoima- ja yrityspalvelut uudistetaan vuoden 2013 alusta lähtien.
Uudistuksen tavoitteena on tukea osaavan työvoiman saatavuutta,
työnhakijoiden nopeaa työllistymistä ja yrittäjyyttä. TE-toimistojen
palvelut järjestetään valtakunnallisten palvelulinjojen mukaisesti ja
palveluvalikoima uudistetaan.
• Verotuksessa otetaan määräajaksi käyttöön useita yritysten
verokannustimia talouskasvun vauhdittamiseksi:
– verokannustin T&K-toiminnalle
– teollisuuden poisto-oikeus kaksinkertaistetaan.
• Pääomatuloverotuksessa otetaan käyttöön sijoittajan verokannustin, jossa
sijoittaja saa vähennyksen kasvuyritykseen tekemästään sijoituksesta.
Listaamattomiin kasvuyrityksiin tehtävien sijoitusten hankintameno-
olettamaa nostetaan.
09.08.12 nimi
7. Rakenneuudistuksista vauhtia kasvulle
• Asuntorakentamista tuetaan (ARA) epävarmassa
suhdannetilanteessa. Asuntopolitiikan toimenpiteitä vauhditetaan
tavoitteena parantaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa.
• Avoin tietovaranto parantaa tuottavuutta sekä edistää
kansalaisyhteiskunnan toimivuutta ja demokratiaa:
– Julkisten tietovarantojen maksutonta käyttöönottoa jatketaan
– Dataa vapautetaan kahdessa vaiheessa maksuttomaan käyttöön:
• Ilmatieteenlaitoksen reaaliaikaiset sää- ja ilmastohavainnot
• Kansainvälinen sääennustedata
• Lentokenttähavainnot.
• Myös liikennehankkeita vauhditetaan (mm. Kehä III ja länsimetro).
09.08.12
8. Turvaa pienituloisten toimeentulolle
• Pienituloisten ostovoiman parantamiseksi perusturvaetuuksiin
tehdään ylimääräinen indeksikorotus jo 1.1.2013 alkaen.
• Perheiden toimeentulon parantamiseksi työmarkkinatuen
tarveharkinta poistetaan puolison tulojen osalta.
• Työttömän työllistyessä työhön menosta johtuvien tulojen nousun
vuoksi tehtävää asumistuen tarkistusta lykätään nykyisen 3
kuukauden sijasta 6 kuukauteen.
• Vanhuspalvelulaki astuu voimaan 1.7.2013.
09.08.12
9. Veroratkaisuilla lisää oikeudenmukaisuutta ja
vahvempi talous
• Ansiotuloverotuksen inflaatio- ja ansiotasotarkistuksista luovutaan.
Kaikkia arvonlisäverokantoja korotetaan yhdellä prosenttiyksiköllä.
• Verotuksen oikeudenmukaisuutta vahvistetaan
solidaarisuusveroilla, valtion tuloveroasteikkoon lisätään
väliaikainen uusi ylin tuloluokka.
• Suurten perintöjen sekä suurten eläketulojen verotusta
kiristetään. Samalla pienituloisten verotusta kevennetään
kasvattamalla työtulovähennystä ja kunnallisverotuksen
perusvähennystä.
• Verovapaan kilometrikorvauksen ylikompensaatiota puretaan.
• Uusi pankkivero ja uusi yleisradiovero otetaan käyttöön.
• Kuntien ja seurakuntien korotettu jako-osuus yhteisöverosta säilyy
vuonna 2013.
09.08.12
10. Alijäämä 6,6 mrd. euroa
• Valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen määrärahoiksi
esitetään 53,9 miljardia euroa, mikä on 1,4 miljardia euroa
enemmän kuin vuoden 2012 varsinaisessa talousarviossa.
• Hallinnonalojen määrärahoissa on huomioitu hallituksen
sopeutustoimet, joiden menoja vähentävä nettovaikutus on vajaa
400 miljoonaa euroa vuonna 2013. Hallituksen päättämät
menosäästöt kohdistuvat laaja-alaisesti eri hallinnonaloille.
• Verotuottoa korottavien toimien vaikutus valtion verotuloihin on
nettomääräisesti vuositasolla 1,3 miljardia euroa (pois lukien
yleisradiovero).
• Budjettiehdotus on 6,6 miljardia euroa alijäämäinen. Täten
budjettitalouden velka kasvaisi vuonna 2013 yhteensä noin 95
miljardiin euroon.
09.08.12