SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  40
Télécharger pour lire hors ligne
FAKTA

hyvinvointivaltio
NUMEROINA
Kustantaja: Taloustieto Oy
Painopaikka: Yliopistopaino, Helsinki 2011
ISBN 978-951-628-515-6
                                             2
Esipuhe

Hyvinvointivaltion tuntevat kaikki, mutta tuskin kukaan osaa määritellä sitä tyhjentävästi.
Tämä kirjanen hahmottaa hyvinvointivaltiota sen keskeisten tunnuslukujen kautta. Se antaa indeksilukuina nopean
ja monipuolisen kuvan siitä, mihin hyvinvointivaltion pitkä kaari on kehittynyt vuodesta 1975, jolloin suomalainen
hyvinvointiprojekti oli saavuttanut ”täysi-ikäisyytensä” ja lähti nopeaan kasvuun.
Usein kuulee väitettävän, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on ”ajettu alas”. Tämän analyysin valossa niin ei
näyttäisi olevan – hyvinvointivaltioon käytetyt rahat ja inhimilliset resurssit ovat edelleen varsin mittavat.
Luvut sinänsä eivät kerro esimerkiksi siitä, että vaadittujen palveluiden ala laajenee ja syvenee koko ajan. Ne eivät
automaattisesti kerro tuotettujen palvelujen laadusta, mutta antavat hyvän kuvan julkisten menojen määrän mitta-
kaavasta ja kehityssuunnasta. Julkisyhteisöjen menojen ja henkilöstön määrien lisäksi mukana on ympäristön tilaa
ja yleistä onnellisuutta kuvaavia sarjoja, jotta muistaisimme että elämää ei saa koskaan mahtumaan tilastoihin.
Nämä graafit antavat selkeitä argumentteja eduskuntavaalien keskusteluun vuonna 2011, mutta myös pohdintaan
ja väittelyyn vaalien jälkeen. Toivottavasti ne osaltaan parantavat yhteiskunnallisen ja talouspoliittisen keskuste-
lumme tasoa ja antavat tilastollista selkänojaa debatteihin, tupailtoihin ja eduskunnan puhujapönttöön.
Teoksen luvut on koonnut tutkija Hannu Kaseva Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksesta, jolle lämpimät kiitokset.


Helsingissä 14. helmikuuta 2011
Matti Apunen
Johtaja
EVA

                                          1
Sisältö

 Julkisen sektorin osuus taloudesta                                                                                4
 Kuvio 1.    Julkiset menot tehtävittäin 1980-2009                                                                 4
 Kuvio 2.    Julkisten menojen pääerien määrän kehitys 1975-2009                                                   5


 Julkisen sektorin työllisyys                                                                                      6
 Kuvio 3.    Julkisyhteisöjen työvoiman kehitys 1975-2009                                                          6
 Kuvio 4.    Julkisen ja yksityisen sektorin työlliset 1950-2010                                                   7
 Kuvio 5.    Julkisyhteisöjen ja yritysten työvoiman kehitys 1975-2009                                             8
 Kuvio 6.    Julkisyhteisöjen osuus työllisyydestä autonomian ajalta tähän päivään 1860-2010                       9
 Kuvio 7.    Työllisyyden kehitys keskeisissä julkisissa hyvinvointipalveluissa sekä yleishallinnossa 1975-2009   10


 Julkiset kulutusmenot                                                                                            11
 Kuvio 8.    ”Yövartijavaltion” kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009                                           11
 Kuvio 9.    Keskeisten julkisten palveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009                             12
 Kuvio 10.   Julkisen terveydenhuollon kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009                                    13
 Kuvio 11.   Julkisten sosiaalipalvelujen kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009                                 14
 Kuvio 12.   Koulutuksen kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009                                                  15
 Kuvio 13.   Julkisten kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009                  16
 Kuvio 14.   Julkisten asumis- ja yhdyskuntapalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009                   17
 Kuvio 15.   Julkisten elinkeinopalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009                               18
 Kuvio 16.   Paljonko julkisyhteisöjen hallinto maksaa?                                                           19


                                                                                   2
Tulonsiirrot ja tuet                                                                                              20
Kuvio 17.   Eläkemenojen määrän kehitys 1975-2009                                                                 20
Kuvio 18.   Sairausvakuutusmenojen ja luontoismuotoisten tulonsiirtojen määrän kehitys 1975-2009                  21
Kuvio 19.   Työttömyysturvamenojen määrän kehitys 1975-2009                                                       22
Kuvio 20.   Perusturvan määrän kehitys 1975-2009                                                                  23
Kuvio 21.   Julkisyhteisöjen korkomenojen ja ulkomaille maksettujen tulonsiirtojen määrän kehitys 1975-2009       24
Kuvio 22.   Elinkeinotukien sekä julkisyhteisöjen bruttoinvestointien määrän kehitys 1975-2009                    25


Veroaste ja muita indikaattoreita                                                                                 26
Kuvio 23.   Kokonaisveroaste 1975-2009                                                                            26
Kuvio 24.   Kotitalouksien tulonmuodostus tuloluokittain vuonna 2008                                              27
Kuvio 25.   Pienituloisen väestön osuus Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa                                             28
Kuvio 26.   Valtiovallan antamien säädösten määrät 1950-2000-luvuilla                                             29
Kuvio 27.   Suomen kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohti 1990-2009                                                30


Kansainvälistä vertailua                                                                                          31
Kuvio 28.   YK:n inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) 1980-2010                                                  31
Kuvio 29.   Julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009              32
Kuvio 30.   Julkiset kulutusmenot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009       33
Kuvio 31.   Julkiset investointimenot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009   34
Kuvio 32.   Julkiset tulonsiirrot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009       35
Kuvio 33.   Suomalaisten tyytyväisyys omaan elämäänsä vuonna 2009                                                 36
                                             3
Kuvio 1.   Julkiset menot tehtävittäin
                                                  1980-2009 (% BKT:sta)


Vuonna 2009 julkisten menojen          70 %        Sosiaali- ja terveyspalvelut   Opetus- ja kulttuuripalvelut
osuus Suomen bruttokansantuot-                     Muut julkinen kulutus          Tulonsiirrot kotitalouksille
teesta oli 56 prosenttia. Lukuja                   Tukipalkkiot                   Investoinnit
tulkittaessa on kuitenkin syytä huo-   60 %
                                                   Korkomenot                     Muut menot          55,9 %
mioida, että Suomen bruttokansan-
tuote aleni kyseisenä vuonna lähes     50 %                          48,2 %        48,3 %
8 prosenttia.
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden              40,2 %
tilinpito.                             40 %
                                                                                                    20,90 %
                                       30 %                         15,70 %       17,80 %
                                                  11,80 %
                                       20 %                                                          8,10 %
                                                                     6,80 %        6,70 %
                                                  6,80 %                                             5,70 %
                                       10 %                          5,70 %        5,10 %
                                                  5,00 %
                                                                     8,50 %        8,30 %           11,10 %
                                                  6,40 %
                                        0%
                                                   1980              1990          2000              2009


Julkisen sektorin osuus taloudesta                                          4
Kuvio 2.   Julkisten menojen pääerien määrän kehitys
           1975-2009 (indeksi, 1975=100)


400                                                                      Tulonsiirtojen pääerät ovat kotita-
              Tulonsiirrot                                               louksien saamat sosiaalietuudet ja
                                                                         avustukset. Muut menot sisältävät
              Kulutusmenot                                               mm. valtion velan korkomenot,
350
              Muut menot                                                 kehitysavun ja EU-jäsenmaksut sekä
                                                                         julkiset investoinnit. Muiden meno-
300           BKT                                                        jen voimakas kasvu vuosina 1992-
                                                                         1995 johtui valtion maksamasta
                                                                         pankkituesta.
250                                                                      Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
                                                                         tilinpito.


200

                                                                         Julkiset menot v. 2009 (mrd. eur)
150
                                                                         Kulutusmenot                     43,28
                                                                         Tulonsiirrot                     36,26
100                                                                      Muut menot                       16,78
       1975    1980     1985    1990       1995   2000   2005   2009     Yhteensä                         96,32


                                       5                               Julkisen sektorin osuus taloudesta
Kuvio 3.   Julkisyhteisöjen työvoiman kehitys
                                                    1975-2009 (indeksi, 1975=100)


Paikallishallintoon kuuluvat kunnat,     200
kuntayhtymät sekä lääni- ja maa-                       Paikallishallinto
kuntahallinto. Sosiaaliturvarahas-
                                                       Julkisyhteisöt
toja ovat mm. Kansaneläkelaitos,
työeläkelaitokset sekä työttö-           180
                                                       Sosiaaliturvarahastot
myyskassat. Valtion henkilöstön
määrän alentumista 1990-luvun                          Valtio
alun jälkeen selittävät mm. tiettyjen
                                         160
toimintojen yhtiöittämiset (esim.
Posti, Tele, VR). Vastaavia yhtiöittä-
misiä on tapahtunut runsaasti myös
kunnissa.                                140
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
tilinpito.

Työllisiä vuonna 2009 (hlö)              120
Paikallishallinto              457 800
Valtio                         144 600
Sosiaaliturvarahastot           10 100   100
Julkisyhteisöt                 612 500          1975    1980      1985     1990    1995   2000   2005   2009


Julkisen sektorin työllisyys                                                   6
Kuvio 4.   Julkisen ja yksityisen sektorin työlliset
           1950-2010 (milj. henkeä)


2,5          Yksityinen työllisyys (vasen asteikko)                1,0   Julkisen sektorin työllisyys on ne-
                                                                         linkertaistunut 1950-luvun alusta.
             Julkinen työllisyys (oikea asteikko)                        Yksityinen sektori puolestaan työl-
                                                                         listää tänään vähemmän ihmisiä
2,0                                                                0,8   kuin tuolloin.
                                                                         Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
                                                                         tilinpito.
1,5                                                                0,6



1,0                                                                0,4


0,5                                                                0,2
                                                                         Työllisiä vuonna 2010 (milj. hlö)

                                                                         Yksityinen työllisyys              1,83
0,0                                                                0,0   Julkinen työllisyys                0,62
   1950      1960        1970        1980        1990   2000   2010      Vuoden 2010 luvut ovat arvioita.



                                          7                                     Julkisen sektorin työllisyys
Kuvio 5.   Julkisyhteisöjen ja yritysten työvoiman kehitys
                                                    1975-2009 (indeksi, 1975=100)


Julkisen sektorin työllisyys on kas-     180
vanut 65 prosenttia vuodesta 1975,                     Julkisyhteisöt
yritysten työllisyys on pysynyt liki-
main ennallaan. Siinä, missä vuonna                    Työlliset yhteensä
                                         160
1975 yrityksissä työskenteli noin 5
                                                       Yritykset
työntekijää jokaista julkisen sektorin
palveluksessa olevaa kohti, on sama      140
suhdeluku nyt noin 2,3. Muita työn-
antajia Suomessa ovat kotitaloudet,
kolmas sektori (mm. yhdistykset ja       120
säätiöt), vakuutus- ja rahoituslaitok-
set sekä asuntoyhteisöt.
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden     100
tilinpito.

Työllisiä vuonna 2009 (hlö)
                                          80
Yritykset                   1 425 700
Julkisyhteisöt                612 500
Muut                          419 700     60
Työlliset yhteensä          2 457 900           1975    1980       1985     1990    1995     2000     2005   2009


Julkisen sektorin työllisyys                                                 8
Kuvio 6.   Julkisyhteisöjen osuus työllisyydestä autonomian ajalta
           tähän päivään 1860-2010 (%)


35                                                                              Kansantalouden tilinpidon mukaan
                                                                                julkisyhteisöt työllistävät yli
                                                                                600 000 suomalaista, yli neljännek-
30                                                                              sen työllisistä. Julkisyhteisöjen työn-
                                                                       25,3 %   tekijämäärä riippuu kuitenkin siitä,
25                                                                              mitä julkiseen toimintaan katsotaan
                                                                                kuuluvan ja mitä tilastoa käytetään
                                                                                Työssäkäyntitilaston mukaan julki-
20                                                                              nen sektori työllistää pitkälti yli
                                                                                700 000 suomalaista. Tämä luku
                                                                                sisältää mm. valtioenemmistöisten
15
                                                                                osakeyhtiöiden n. 70 000 työllistä.
                                                                                Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
10                                                                              tilinpito ja Hjerppe (1988).


 5

 0
  1860     1880     1900      1920     1940      1960     1980       2000


                                       9                                              Julkisen sektorin työllisyys
Kuvio 7.   Työllisyyden kehitys keskeisissä julkisissa hyvinvointipalveluissa
                                                    sekä yleishallinnossa 1975-2009 (indeksi, 1975=100)


Työvoiman määrä keskeisissä              300
hyvinvointipalveluissa (sosiaali-,                     Sosiaalipalvelut
terveys,- ja koulutuspalvelut) on
                                                       Terveydenhuolto
kaksinkertaistunut vuodesta 1975.
Sosiaalipalveluissa henkilöstö on                      Koulutus
miltei kolminkertaistunut, tervey-       250
denhuollossa kasvua on 80 ja kou-                      Hallinto
lutuksessa 60 prosenttia vuodesta
1975).
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden     200
tilinpito.




                                         150
Työllisiä vuonna 2009 (hlö)

Hallinto                       173 900
Terveydenhuolto                142 300
Koulutus                       130 400   100
Sosiaalipalvelut               116 200          1975     1980     1985     1990      1995     2000     2005     2009


Julkisen sektorin työllisyys                                                10
Kuvio 8.   ”Yövartijavaltion” kulutusmenojen määrän kehitys
           1975-2009 (indeksi, 1975=100)


240                                                                       Hyvinvointivaltionkin ydin on ”yö-
              Yleishallinto                                               vartijavaltio”, joka huolehtii sisäises-
                                                                          tä järjestyksestä, ulkoisesta turvalli-
220           Puolustus
                                                                          suudesta ja ylläpitää yhteiskunnan
              Yleinen järjestys ja turvallisuus                           perusrakennetta, johon sisältyvät
200                                                                       yleinen hallinto sekä yksilön oikeu-
              BKT                                                         det turvaava oikeuslaitos. Vuonna
                                                                          2009 näihin tehtäviin liittyvät
180                                                                       kulutusmenot olivat 9,7 mrd. eur,
                                                                          hieman alle 6 prosenttia BKT:sta.

160                                                                       Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
                                                                          tilinpito.


140

120                                                                       Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur)

                                                                          Yleishallinto                      4,82
100                                                                       Puolustus                          2,72
       1975    1980       1985    1990        1995   2000   2005   2009   Yleinen järj. ja turv.             2,20


                                         11                                           Julkiset kulutusmenot
Kuvio 9.   Keskeisten julkisten palveluiden kulutusmenojen määrän kehitys
                                                     1975-2009 (indeksi, 1975=100)


Keskeiset julkisyhteisöjen tarjoamat      400
peruspalvelut ovat kasvaneet koko-                       Sosiaalipalvelut
naistuotantoa nopeammin.
                                                         Terveyspalvelut
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden      350
tilinpito.                                               Koulutus

                                          300            BKT


                                          250


                                          200


                                          150
Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur)

Terveyspalvelut                   10,92
Koulutus                           8,48   100
Sosiaalipalvelut                   8,16          1975    1980       1985    1990   1995     2000     2005    2009


Julkiset kulutusmenot                                                       12
Kuvio 10. Julkisen terveydenhuollon kulutusmenojen määrän kehitys
          2002-2009 (indeksi, 2002=100)


125                                                                        Kulutusmenojen määrän kehityksen
             Terveyspalvelut yhteensä                                      tarkastelu (kuvio) aliarvioi esimer-
                                                                           kiksi erikoissairaanhoidon menojen
             Perusterveydenhuolto
                                                                           kehitystä, sillä sairaaloiden tiettyjen
120                                                                        toimintojen (esim. laboratoriot,
             Hammashuolto, neuvola, psykologipalv.
                                                                           kuvantaminen) yhtiöittämiset ovat
             Erikoissairaanhoito                                           alentaneet kulutusmenoja. Nämä
115                                                                        ovat korvautuneet julkisen sektorin
                                                                           muilla tulonsiirroilla, jotka tulevat
                                                                           esiin kokonaismenojen tasolla.
                                                                           Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
110                                                                        tilinpito.




105                                                                        Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur)

                                                                           Perusterveydenhuolto               4,75
                                                                           Erikoissairaanhoito                4,46
100                                                                        Hammashuolto, ym.                  1,71
      2002     2003    2004        2005        2006   2007   2008   2009   Terveyspalvelut yht.             10,92


                                          13                                           Julkiset kulutusmenot
Kuvio 11. Julkisten sosiaalipalvelujen kulutusmenojen määrän kehitys
                                                       2002-2009 (indeksi, 2002=100)


Sosiaalipalvelujen suurimmat meno-           140
erät ovat lasten päivähoito ja vanhus-                     Sosiaalipalvelut yhteensä
ten palvelut ja laitoshoito. Vanhuus-
palveluiden kulutusmenojen määrän                          Muut
viimeaikaista laskua selittää osaltaan       130
enenevä siirtyminen palveluasumi-                          Lapset
seen. Tämä vähentää kuntien kulutus-
menoja, mutta lisää erityyppisiä tulon-                    Vanhukset
siirtoja. Muut sosiaalipalvelut sisältävät   120
mm. vammaisten, huostaanotettujen,
maahanmuuttajien, asunnottomien ja
päihderiippuvaisten hoitomenot.
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden         110
tilinpito.



Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur)              100
Lapset                              2,55
Vanhukset                           1,16
Muut                                4,45      90
Sosiaalipalvelut yht.               8,16            2002    2003       2004   2005     2006   2007     2008    2009


Julkiset kulutusmenot                                                          14
Kuvio 12. Koulutuksen kulutusmenojen määrän kehitys
          2002-2009 (indeksi, 2002=100)


108                                                                     Korkeakoulujen menoissa mukana
                                                                        ammattikorkeakoulut. Niitä on yhtiöi-
                                                                        tetty vuodesta 2004 lähtien. Tämä on
                                                                        vähentänyt kuntien kulutusmenoja,
104                                                                     mutta kasvattanut vastaavasti tulon-
                                                                        siirtoja ammattikorkeakouluille.
                                                                        Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
100                                                                     tilinpito.




 96

             Koulutus yhteensä
             Muu koulutus (aikuiskoulutus, ym.)                         Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur)
 92
             Ylä- ja keskiaste                                          Keskiaste                          4,05
             Esi- ja ala-aste                                           Esi- ja alakoulu                   2,06
             Korkeakoulut (ml. ammattikorkea)                           Korkeakoulut                       1,85
 88                                                                     Muu koulutus                       0,52
      2002    2003     2004     2005        2006   2007   2008   2009   Koulutus yhteensä                  8,48


                                       15                                           Julkiset kulutusmenot
Kuvio 13. Julkisten kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kulutusmenojen määrän
                                                    kehitys 2002-2009 (indeksi, 2002=100)


Kasvava osa kulttuuri- ja liikunta-       108           Taide, kulttuuri, liikunta yhteensä
palveluiden tarjonnasta hoidetaan
voittoa tavoittelemattomien yhtei-                      Museot, teatterit, työväenopistot ym.
söjen toimesta.
                                                        Urheiluhallit ja -kentät, liikuntapaikat
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden      104
tilinpito.                                              Kirjastot ym.



                                          100



                                           96
Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur)

Museot, teatterit, ym.             0,68
Urheiluhallit, ym.                 0,45
Kirjastot, ym.                     0,17    92
Taide, kulttuuri, ym. yht.         1,29          2002     2003      2004     2005      2006        2007   2008   2009


Julkiset kulutusmenot                                                          16
Kuvio 14. Julkisten asumis- ja yhdyskuntapalveluiden kulutusmenojen
          määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100)


300                                                                     Kuntien yhdyskuntasuunnittelun
                Asuminen ja yhdyskuntasuunnittelu                       kulutusmenot ovat pudonneet
                                                                        1990-luvulta alkaen, koska mm.
                Asuminen ja yhdyskuntasuunnittelu (kokonaismenot)       kunnat yhtiöittivät liiketoiminto-
                                                                        jaan (esim. energia- ja vesihuolto).
250             BKT
                                                                        Myös kuntien vuokra-asuntojen
                                                                        ylläpitoa ja tuotantoa on yhtiöitetty.
                                                                        Kokonaismenotarkastelussa (katko-
                                                                        viiva) nämä menot ovat jatkaneet
200                                                                     kasvuaan.
                                                                        Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
                                                                        tilinpito.



150


                                                                        Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur)
100                                                                     Asuminen                           0,30
      1975     1980    1985     1990        1995   2000   2005   2009   Yhdyskunta ja ympäristö            0,31


                                       17                                           Julkiset kulutusmenot
Kuvio 15. Julkisten elinkeinopalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys
                                                    1975-2009 (indeksi, 1975=100)


Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden      240
tilinpito.                                              Julkinen liikenne

                                          220           Elinkeinopalvelut
                                                        BKT
                                          200

                                          180

                                          160

                                          140

                                          120
Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur)

Julkinen liikenne                  2,60   100
Elinkeinopalvelut                  1,47         1975     1980     1985      1990   1995    2000    2005    2009


Julkiset kulutusmenot                                                       18
Kuvio 16. Paljonko julkisyhteisöjen hallinto maksaa?
          (% julkisyhteisöjen palkkamenoista vuosina 2002-2009)


20                                                                       Yleinen käsitys on, että julkisyhtei-
                                                                         söjen hallinnon menojen osuus
                                                                         on noin 5-10 prosenttia niiden
                                                                         kokonaismenoista. Julkisen hallin-
                                                                         non, tutkimuksen ja suunnittelu-
15                                                                       toimintojen palkkamenojen osuus
                                                                         kaikista julkisyhteisöjen maksamista
                                                                         palkoista oli 18.6 prosenttia vuonna
                                                                         2009. Valtaosa näistä palkkakuluis-
10                                                                       ta muodostuu valtion keskushallin-
         Muut                                                            nossa ja sen virastoissa sekä laitok-
         Palvelut elinkeinoelämälle                                      sissa.
                                                                         Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
         Sosiaalipalvelut                                                tilinpito.
 5       Terveydenhuolto
         Koulutuspalvelut
         Yleishallinto
 0
 2002      2003      2004     2005     2006      2007     2008    2009


                                      19                                             Julkiset kulutusmenot
Kuvio 17. Eläkemenojen määrän kehitys
                                                      1975-2009 (indeksi, 1975=100)


Valtion eräiden toimintojen yhtiöit-        1 200
tämisen seurauksena työntekijöitä                          Eläkkeet yhteensä
on siirtynyt muihin eläkejärjestel-
                                                           Kuntien eläkkeet
miin, mikä selittää osaltaan valtion        1 000
eläkemenojen määrän muita työelä-                          Yksityisen sektorin eläkkeet
keluokkia hitaampaa kasvua. Kan-
saneläkkeen määrän vaatimatonta              800           Valtion eläkkeet
kehitystä selittää kansaneläkkeen
työeläkevähenteisyys (mitä suurem-
                                                           Kansaneläkkeet
pi henkilön työeläke on, sitä vähem-         600
män hän saa kansaneläkettä).
Lähteet: KELA, KEVA ja Valtiokonttori ja
Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito.     400
Menot vuonna 2009 (mrd. eur)

Yks. sektorin eläkkeet              11,47    200
Valtion eläkkeet                     3,63
Kuntien eläkkeet                     3,16
Kansaneläkkeet                       3,14      0
Eläkkeet yhteensä                   21,40           1975    1980     1985      1990   1995   2000   2005   2009


Tulonsiirrot ja tuet                                                           20
Kuvio 18. Sairausvakuutusmenojen ja luontoismuotoisten tulonsiirtojen
          määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100)


700                                                                      Eräs nopeimmin kasvaneista tulon-
              Luontoismuotoiset tulonsiirrot                             siirtojen luokista koostuu luontois-
                                                                         muotoisista sosiaalisista tulonsiir-
              Sairausvakuutus
600                                                                      roista, joka muodostuu tietyistä
                                                                         hyvinvointivaltion tarjoamista,
              BKT
                                                                         saajalleen maksuttomista tai alihin-
500                                                                      noiteilluista palveluista ja tavaroista.
                                                                         Tällaisia ovat mm. sairausvakuutus-
                                                                         korvaukset hoidoista ja lääkkeistä,
400                                                                      sairaaloiden omat lääkemenot,
                                                                         äitiyspakkaukset, alihinnoitellut
                                                                         kuljetuspalvelut, jne.
300                                                                      Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
                                                                         tilinpito.

200
                                                                         Menot vuonna 2009 (mrd. eur)
100                                                                      Luontois.muot. tulonsiir.          4,53
       1975    1980     1985    1990        1995   2000   2005    2009   Sairausvakuutus                    3,83


                                       21                                                 Tulonsiirrot ja tuet
Kuvio 19. Työttömyysturvamenojen määrän kehitys
                                                    1975-2009 (indeksi, 1975=100)


Työttömyysturvamenot käsittävät           4 000                                                             240
sekä ansiosidonnaisen työttömyys-                        Työttömyysturva (vasen asteikko)
turvan että työmarkkinatuen.
1990-luvun alun laman myötä
                                                                                                            220
                                                         BKT (oikea asteikko)
työttömyysturvamenot räjähtivät ja
ovat pysyneet korkealla tasolla.
                                          3 000
                                                                                                            200
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
tilinpito.
                                                                                                            180
                                          2 000
                                                                                                            160

                                                                                                            140
                                          1 000

                                                                                                            120

Menot vuonna 2009 (mrd. eur)                 0                                                              100
Työttömyysturva                    3,12           1975   1980   1985    1990    1995   2000   2005   2009


Tulonsiirrot ja tuet                                                       22
Kuvio 20. Perusturvan määrän kehitys
          1975-2009 (indeksi, 1975=100)


600                                                                       Muut perusturvan menot käsittävät
              Lapsilisät, opintotuki, asumistuki                          mm. sotilasvammakorvaukset, per-
                                                                          he-eläkkeet, rintamasotilasetuudet,
              Toimeentulotuki                                             sotilasavustukset, elatustuen, vam-
500                                                                       maisturvan sekä maahanmuuttajien
              BKT
                                                                          erityistuen.


400                                                                       Lapsilisien voimakas kasvu johtuu
                                                                          vuoden 1995 uudistuksesta, jossa
                                                                          luovuttiin verotuksen lapsivähen-
                                                                          nyksestä ja korotettiin lapsilisien
300                                                                       tasoa.
                                                                          Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
                                                                          tilinpito.

200
                                                                          Menot vuonna 2009 (mrd. eur)

                                                                          Lapsilisät ym.                     2,66
100                                                                       Toimeentulotuki                    0,59
       1975    1980      1985     1990        1995   2000   2005   2009   Muut                               0,91


                                         23                                               Tulonsiirrot ja tuet
Kuvio 21. Julkisyhteisöjen korkomenojen ja ulkomaille maksettujen
                                                    tulonsiirtojen määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100)


Siirrot ulkomaille ovat kohonneet         2 500
mm. Suomen EU-jäsenmaksujen                               Siirrot ulkomaille
ja kehitysapumenojen kasvun seu-
rauksena.                                                 Korkomenot
                                          2 000
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden                      BKT
tilinpito.


                                          1 500



                                          1 000


                                           500

Menot vuonna 2009 (mrd. eur)

Korkomenot                         2,42       0
Siirrot ulkomaille                 2,16           1975     1980    1985        1990   1995   2000    2005    2009


Tulonsiirrot ja tuet                                                           24
Kuvio 22. Elinkeinotukien sekä julkisyhteisöjen bruttoinvestointien määrän
          kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100)


240                                                                          Tukipalkkiot sisältävät yritysten ja
              Investoinnit                                                   elinkeinoharjoittajien saamat tuo-
                                                                             tantotukipalkkiot ja suorat yritys-
220           Tukipalkkiot
                                                                             tuet. Suomen EU-jäsenyys muutti
              BKT                                                            maatalouden tukijärjestelmää, mikä
200                                                                          näkyi tukipalkkioiden jyrkkänä
                                                                             pudotuksena vuoden 1995 jälkeen.
180                                                                          Nykyään keskeinen osa maatalous-
                                                                             tuista maksetaan suoraan EU:n
160                                                                          budjetista.
                                                                             Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
                                                                             tilinpito.
140

120

100                                                                          Menot v. 2009 (mrd. eur)

                                                                             Investoinnit                       4,74
 80                                                                          Tukipalkkiot                       2,49
       1975    1980     1985     1990        1995   2000   2005    2009         – josta t&k                     0,51


                                        25                                                    Tulonsiirrot ja tuet
Kuvio 23. Kokonaisveroaste 1975-2009



Kokonaisveroaste kuvaa maksettu-       48
jen verojen ja sosiaalivakuutusmak-
sujen suhdetta bruttokansantuot-
teeseen. Veroasteessa ei huomioida     46
myönnettyjä verotukia eikä mm.
lasten päivähoidosta, vanhusten        44
palveluista sekä terveydenhuollosta                                                                43,1 %
perittyjä palvelumaksuja.
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
                                       42
tilinpito.

                                       40

                                       38

                                       36

                                       34
                                            1975   1980     1985     1990     1995   2000   2005


Veroaste ja muita indikaattoreita                                     26
Kuvio 24. Kotitalouksien tulonmuodostus tuloluokittain vuonna 2008
          (1 000 euroa kotitaloutta kohden)


140                                                                            Suurituloisimpaan kymmenykseen
            Saadut tulonsiirrot                                                kuuluvat kotitaloudet maksoivat
120                                                                            vuonna 2008 lähes kolmanneksen
            Ansio- ja pääomatulot
                                                                               (32 %) ja kaksi ylintä tuloluokkaa
100         Maksetut tulonsiirrot (välittömät verot ja sos.turvamaksut)        yhdessä noin puolet (48 %) kotita-
                                                                               louksien maksamista välittömistä
            Käytettävissä olevat tulot
 80                                                                            veroista (ml. sosiaaliturvamaksut).
                                                                               Pienituloisten saamat tulonsiirrot
 60                                                                            muodostuvat ensisijaisesti perus-
                                                                               toimeentuloturvasta. Suurituloisten
 40                                                                            tulonsiirrot ovat lähinnä lapsilisiä
                                                                               sekä ansiosidonnaisia etuuksia
                                                                               (mm. työttömyysturva ja sairaus-
 20
                                                                               päivärahat).
  0                                                                            Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden
                                                                               tilinpito.
-20

-40
        I        II     III       IV     V        VI    VII   VIII    IX   X
                                         Tulodesiilit


                                             27                                Veroaste ja muita indikaattoreita
Kuvio 25. Pienituloisen väestön osuus Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa (%)



Kotitalousväestöön kuuluvien pie-           18
nituloisuus määritellään kotitalou-
den tulojen perusteella suhteessa
keskivertokotitalouden tuloihin.            16
Kotitalous on pienituloinen, mikäli
sen käytettävissä olevat tulot jäävät
pienemmiksi kuin 60 prosenttia              14
keskituloisen kotitalouden käytettä-
vissä olevista tuloista. Tällä mittarilla
suomalaisista kotitalouksista pieni-        12
tuloisia oli vuonna 2009 Eurostatin
mukaan 13,8 prosenttia, Tilastokes-
kuksen mukaan 13,1 prosenttia.              10
                                                                                                               EU-15
Lähde: Eurostat.

                                                                                                               Suomi
                                             8
Pienituloisia kotital. v. 2009 (%)
                                                                                                               Ruotsi
Suomi                               13,8
Ruotsi                              13,3     6
EU-15                               16,1         1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009


Veroaste ja muita indikaattoreita                                             28
Kuvio 26. Valtiovallan antamien säädösten määrät
          1950-2000-luvuilla (keskimäärin vuodessa, arvio)


1600                                                  1 532           Yksi mittari, joka kertoo valtion
                                                              1 444   lisääntyneestä toiminnasta on
                                                                      valtiovallan vuosittain antamien
                                                                      säädösten määrä, joka on miltei
                                            1 174                     kolminkertaistunut puolessa
1200                                                                  vuosisadassa. Vuosina 1991-1995
                               1 054
                                                                      säädöstuotanto oli poikkeuksellisen
                                                                      voimakasta mm. 1990-luvun alun
                                                                      lamasta ja EU-jäsenyydestä johtuen.
 800                 705                                              Lähde: Finlex, valtion säädöstietopankki.

          560


 400



   0
       1950-luku 1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku


                                       29                             Veroaste ja muita indikaattoreita
Kuvio 27. Suomen kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohti
                                                  1990-2009 (tonnia CO2-ekv.)


Päästöt hiilidioksiditonnia vastaavi-   17
na määrinä (CO2-ekv), ilman maan-
käytön, maankäytön muutoksen ja
metsätalouden aiheuttamaa poistu-
maa. Kasvihuonekaasuihin kuuluu         16
hiilidioksidin lisäksi viisi muuta
kaasua tai kaasuryhmää. Paljolti
taantumasta johtuen Suomen kas-
                                        15
vihuonekaasupäästöt alittivat vuon-
na 2009 ns. Kioton tavoitetason.
Lähde: Tilastokeskus.
                                        14



                                        13



                                        12
                                             1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008


Veroaste ja muita indikaattoreita                                      30
Kuvio 28. YK:n inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) 1980-2010



0,95                                                                       HDI mittaa maan kehitystä kolmella
                                                                           inhimillisen kehityksen perusulottu-
                                                                           vuudella. Ne ovat pitkä ja terve elä-
                                                                           mä, koulutus sekä riittävä elintaso.
0,90                                                                       HDI koostuu kolmesta muuttujasta,
                                                                           jotka ovat odotettavissa oleva elin-
                                                                           ikä, saavutettu koulutustaso sekä
0,85                                                                       ostovoimakorjattu, henkeä kohden
                                                                           laskettu bruttokansantulo.
                                                                           Lähde: UNDP.
                                                                 Norja
0,80
                                                                 Ruotsi
                                                                 Suomi
0,75                                                             Tanska    Sijaluku HDI:ssä vuonna 2010
                                                                 OECD      Norja                              1
                                                                           Ruotsi                             9
0,70
                                                                           Suomi                             16
       1980   1990    2000    2005    2006   2007    2008    2009   2010   Tanska                            19


                                      31                                            Kansainvälistä vertailua
Kuvio 29. Julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen
                                                  Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009 (% BKT:sta)


Suomessa julkisten menojen brut-        70           Suomi
tokansantuoteosuus oli vuonna
2009 Ruotsia korkeampi ja kasvoi                     Ruotsi
hieman muuta Eurooppaa nopeam-                       EU-17
min. Osaltaan tämä johtui siitä, että   65
tuolloinen taantuma oli Suomessa
monia muita maita syvempi, mutta
Suomen trendi on ollut kasvava          60
koko 2000-luvun ajan.
Lähde: Euroopan komissio.

                                        55


                                        50
Julkiset menot/BKT v. 2009 (%)

Suomi                           55,3
Ruotsi                          54,5    45
EU-17                           49,4              1995              2000             2005               2009


Kansainvälistä vertailua                                                   32
Kuvio 30. Julkiset kulutusmenot suhteessa bruttokansantuotteeseen
          Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa, 1995-2009 (% BKT:sta)


30          Suomi                                                   Viime vuosikymmenellä julkisten
                                                                    kulutusmenojen osuus bruttokan-
            Ruotsi                                                  santuotteesta kääntyi nousuun
28          EU-17                                                   niin Suomessa kuin muuallakin
                                                                    Euroopassa.
                                                                    Lähde: Euroopan komissio.
26


24


22


20
                                                                    Kulutusmenot/BKT v. 2009 (%)

                                                                    Suomi                        25,1
18                                                                  Ruotsi                       27,8
         1995              2000            2005             2009    EU-17                        22,1


                                    33                                        Kansainvälistä vertailua
Kuvio 31. Julkiset investointimenot suhteessa bruttokansantuotteeseen
                                             Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa, 1995-2009 (% BKT:sta)


Lähde: Euroopan komissio.          4,5          Suomi
                                                Ruotsi
                                                EU-17
                                   4,0



                                   3,5



                                   3,0


                                   2,5
Investointimenot/BKT v. 2009 (%)

Suomi                        2,8
Ruotsi                       3,6   2,0
EU-17                        2,8             1995             2000              2005             2009


Kansainvälistä vertailua                                             34
Kuvio 32. Julkiset tulonsiirrot suhteessa bruttokansantuotteeseen
          Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa, 1995-2009 (% BKT:sta)


22                        Suomi                                       Vuonna 1995 suuren laman jäljet
                                                                      näkyivät vielä Suomessa ja Ruot-
                          Ruotsi                                      sissa tulonsiirtomenojen suurena
21                        EU-17                                       osuutena bruttokansantuotteesta.
                                                                      Seurannut nopea talouskasvu
                                                                      vähensi näiden menojen osuutta
20                                                                    nopeasti. 2000-luvun mittaan
                                                                      tulonsiirtojen osuus bruttokansan-
                                                                      tuotteesta kääntyi jälleen hitaaseen
19                                                                    kasvuun.
                                                                      Lähde: Euroopan komissio.

18


17
                                                                      Tulonsiirrot/BKT v. 2009 (%)

                                                                      Suomi                          18,2
16                                                                    Ruotsi                         16,3
          1995              2000             2005              2009   EU-17                          17,7


                                      35                                        Kansainvälistä vertailua
Kuvio 33. Suomalaisten tyytyväisyys omaan elämäänsä vuonna 2009



Prosenttiosuus kansalaisista, jotka          100
ilmoittivat kyselyhetkellä olevansa
hyvin tyytyväisiä elämäänsä. Kan-                                                                          85.9
sainvälisissä onnellisuusvertailuissa         80
suomalaiset ovat lähes poikkeukset-
ta olleet maailman onnellisimpien
                                                   OECD keskiarvo, 63.4
kansojen joukossa.
                                              60
Lähteet: OECD Factbook 2010: Economic,
Environmental and Social Statistics /World
Gallup Survey.
                                              40


                                              20


                                               0




                                                     Luxemburg
                                                         Meksiko
                                                                 Viro




                                                               Chile




                                                             Islanti


                                                             Irlanti
                                                               Italia

                                                           Brasilia




                                                              Israel
                                                            Venäjä

                                                            Turkki

                                                              Puola




                                                              Saksa
                                                             Tsekki




                                                    Iso-Britannia



                                                          Itävalta
                                                        Australia
                                                             Belgia
                                                               Kiina
                                                                Intia
                                                            Unkari

                                                       Indonesia

                                                         Slovakia

                                                   Etelä-Afrikka
                                                        Portugali
                                                     Etelä-Korea
                                                         Slovenia
                                                            Japani
                                                           Kreikka
                                                          Espanja

                                                            Ranska




                                                   Uusi-Seelanti
                                                            Sveitsi
                                                           Kanada
                                                             Ruotsi
                                                              Norja
                                                             Suomi
                                                            Tanska
                                                          Hollanti
                                                     Yhdysvallat
Kansainvälistä vertailua                                                     36
Aineisto ja lähteet

Julkiset menot tehtävittäin 1990-2009 saatu kansantalouden tilinpidosta. Julkiset menot vuosina 1975-1989 on
saatu kansantalouden tilipidon sektoritiedoista.
Julkiset kulutusmenot tehtäväluokittain 1975-1989 saatu ketjuttamalla ne uusien 1990 käyttöönotettujen tehtävä-
luokkien mukaiseksi.
Luontoismuotoiset sosiaalietuudet vuosina 1975-1995 on saatu kansantalouden tilipidon sektoritiedoista.
Kulutusmenot deflatoitu julkisen kulutuksen hintaindeksillä ja kaikki muut erät kuluttajahintaindeksillä.
Työttömyysturva, toimeentulotuki, asumistuki, sairausvakuutusetuudet vuosina 1975-1995 saatu Kansantalouden
tilinpidosta.
Eläkemenot vuosina 1975-1995 on kerätty ETK:n, Kelan, Kuntien eläkevakuutuksen ja Valtiokonttorin tilastoista.
Kuvioiden 4 ja 6 datat on laskenut Rolf Maury. Kuvion 6 aikasarjan vanhimmat havainnot teoksesta Hjerppe, Riitta
(1988): Suomen talous 1860-1985, Kasvu ja rakennemuutos. Suomen Pankki.
hyvinvointivaltio NUMEROINA
Kuinka paljon resursseja käytämme hyvinvointivaltion ylläpitoon? Miten
panostukset yhteiseen hyvään ovat muuttuneet yli vuosikymmenten?

Kirjanen hahmottaa hyvinvointivaltiota sen keskeisten tunnuslukujen
kautta. Se antaa kattavan, nopean ja monipuolisen kuvan siitä, kuinka
hyvinvointivaltion pitkä kaari on kehittynyt vuodesta 1975 tähän päi-
vään.




ISBN 978-951-628-515-6                                      17.2.2011

Contenu connexe

En vedette

AstriCon 2014 keynote: Russell Bryant
AstriCon 2014 keynote: Russell BryantAstriCon 2014 keynote: Russell Bryant
AstriCon 2014 keynote: Russell BryantDigium
 
Audience feedback
Audience feedbackAudience feedback
Audience feedbackmitchello44
 
Enzymes pre lab
Enzymes pre labEnzymes pre lab
Enzymes pre labD Sanders
 
Logging En Monitoring Presentatie Met Penetratie Testen 0.5
Logging En Monitoring Presentatie Met Penetratie Testen 0.5Logging En Monitoring Presentatie Met Penetratie Testen 0.5
Logging En Monitoring Presentatie Met Penetratie Testen 0.5Ferdinand_u
 
Social Footprint. Czerwiec 2014
Social Footprint. Czerwiec 2014Social Footprint. Czerwiec 2014
Social Footprint. Czerwiec 2014NapoleonCat.com
 
Open source, commercial or a co-existance strategy
Open source, commercial or a co-existance strategyOpen source, commercial or a co-existance strategy
Open source, commercial or a co-existance strategyIBM Rational software
 
REST - Why, When and How? at AMIS25
REST - Why, When and How? at AMIS25REST - Why, When and How? at AMIS25
REST - Why, When and How? at AMIS25Jon Petter Hjulstad
 
Data Management and Libraries by Mark Ludwig
Data Management and Libraries by Mark LudwigData Management and Libraries by Mark Ludwig
Data Management and Libraries by Mark LudwigCharles Lyons
 
Cultura venezolana
Cultura venezolanaCultura venezolana
Cultura venezolanaloremari31
 
Gainbitcoin Indonesia Malaysia support sistem http://mainbitcoin.com
Gainbitcoin Indonesia Malaysia support sistem http://mainbitcoin.comGainbitcoin Indonesia Malaysia support sistem http://mainbitcoin.com
Gainbitcoin Indonesia Malaysia support sistem http://mainbitcoin.comGainBitcoin Malaysia
 
Journal Questions
Journal QuestionsJournal Questions
Journal Questionshbuckley8
 
Stereotyping presentation1
Stereotyping presentation1Stereotyping presentation1
Stereotyping presentation1eviegrl42
 

En vedette (20)

Resource lab
Resource labResource lab
Resource lab
 
AstriCon 2014 keynote: Russell Bryant
AstriCon 2014 keynote: Russell BryantAstriCon 2014 keynote: Russell Bryant
AstriCon 2014 keynote: Russell Bryant
 
Audience feedback
Audience feedbackAudience feedback
Audience feedback
 
Enzymes pre lab
Enzymes pre labEnzymes pre lab
Enzymes pre lab
 
Logging En Monitoring Presentatie Met Penetratie Testen 0.5
Logging En Monitoring Presentatie Met Penetratie Testen 0.5Logging En Monitoring Presentatie Met Penetratie Testen 0.5
Logging En Monitoring Presentatie Met Penetratie Testen 0.5
 
Social Footprint. Czerwiec 2014
Social Footprint. Czerwiec 2014Social Footprint. Czerwiec 2014
Social Footprint. Czerwiec 2014
 
Open source, commercial or a co-existance strategy
Open source, commercial or a co-existance strategyOpen source, commercial or a co-existance strategy
Open source, commercial or a co-existance strategy
 
2014
2014 2014
2014
 
REST - Why, When and How? at AMIS25
REST - Why, When and How? at AMIS25REST - Why, When and How? at AMIS25
REST - Why, When and How? at AMIS25
 
Booting Weblogic - OOW14
Booting Weblogic - OOW14Booting Weblogic - OOW14
Booting Weblogic - OOW14
 
Ceu in 2051
Ceu in 2051Ceu in 2051
Ceu in 2051
 
Data Management and Libraries by Mark Ludwig
Data Management and Libraries by Mark LudwigData Management and Libraries by Mark Ludwig
Data Management and Libraries by Mark Ludwig
 
Plotlines
PlotlinesPlotlines
Plotlines
 
Cultura venezolana
Cultura venezolanaCultura venezolana
Cultura venezolana
 
Gainbitcoin Indonesia Malaysia support sistem http://mainbitcoin.com
Gainbitcoin Indonesia Malaysia support sistem http://mainbitcoin.comGainbitcoin Indonesia Malaysia support sistem http://mainbitcoin.com
Gainbitcoin Indonesia Malaysia support sistem http://mainbitcoin.com
 
Presentation
PresentationPresentation
Presentation
 
Journal Questions
Journal QuestionsJournal Questions
Journal Questions
 
真10 -誠實的亞伯
真10 -誠實的亞伯真10 -誠實的亞伯
真10 -誠實的亞伯
 
Stereotyping presentation1
Stereotyping presentation1Stereotyping presentation1
Stereotyping presentation1
 
Weather french2
Weather french2Weather french2
Weather french2
 

Similaire à Hyvinvointivaltio numeroina

Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...Suomen Pankki
 
Mahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Mäki-Lohiluoma
Mahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Mäki-LohiluomaMahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Mäki-Lohiluoma
Mahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Mäki-LohiluomaSitra the Finnish Innovation Fund
 
Tehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Mäki-Lohiluoma
Tehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Mäki-LohiluomaTehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Mäki-Lohiluoma
Tehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Mäki-LohiluomaSitra the Finnish Innovation Fund
 
Kansantalouden tilinpito 2017, Tuomas Rothovius
Kansantalouden tilinpito 2017, Tuomas RothoviusKansantalouden tilinpito 2017, Tuomas Rothovius
Kansantalouden tilinpito 2017, Tuomas RothoviusTilastokeskus
 
Suhdanneklubin avaus, ylijohtaja Ville Vertanen, Tilastokeskus
Suhdanneklubin avaus, ylijohtaja Ville Vertanen, TilastokeskusSuhdanneklubin avaus, ylijohtaja Ville Vertanen, Tilastokeskus
Suhdanneklubin avaus, ylijohtaja Ville Vertanen, TilastokeskusTilastokeskus
 
Julkisen sektorin kokoa kuvaavat tunnusluvut ja niiden tulkinta, Olli Savela
Julkisen sektorin kokoa kuvaavat tunnusluvut ja niiden tulkinta, Olli SavelaJulkisen sektorin kokoa kuvaavat tunnusluvut ja niiden tulkinta, Olli Savela
Julkisen sektorin kokoa kuvaavat tunnusluvut ja niiden tulkinta, Olli SavelaTilastokeskus
 
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019Turun Talouspäivät
 
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...Tilastokeskus
 
Hetemäki Martti esitys, hoivafoorumi 5.2.2013
Hetemäki Martti esitys, hoivafoorumi 5.2.2013Hetemäki Martti esitys, hoivafoorumi 5.2.2013
Hetemäki Martti esitys, hoivafoorumi 5.2.2013Sitra / Hyvinvointi
 
Baumolin tauti hyvinvointipalveluiden haasteena
Baumolin tauti hyvinvointipalveluiden haasteenaBaumolin tauti hyvinvointipalveluiden haasteena
Baumolin tauti hyvinvointipalveluiden haasteenaTimoAro
 
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yrityksetGlobaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yrityksetPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Suomen selviytymissuunnitelman päälinjat
Suomen selviytymissuunnitelman päälinjatSuomen selviytymissuunnitelman päälinjat
Suomen selviytymissuunnitelman päälinjatkeskusta
 
Summary slides of a new book (in Finnish) - Pajarinen, Rouvinen & Ylä-Anttila...
Summary slides of a new book (in Finnish) - Pajarinen, Rouvinen & Ylä-Anttila...Summary slides of a new book (in Finnish) - Pajarinen, Rouvinen & Ylä-Anttila...
Summary slides of a new book (in Finnish) - Pajarinen, Rouvinen & Ylä-Anttila...Petri Rouvinen
 
Tiedotustilaisuus: Kansantalouden tilinpidon kehitys sektoreittain 2017
Tiedotustilaisuus: Kansantalouden tilinpidon kehitys sektoreittain 2017Tiedotustilaisuus: Kansantalouden tilinpidon kehitys sektoreittain 2017
Tiedotustilaisuus: Kansantalouden tilinpidon kehitys sektoreittain 2017Tilastokeskus
 
Palveluseteli uusiutumisen välineenä
Palveluseteli uusiutumisen välineenäPalveluseteli uusiutumisen välineenä
Palveluseteli uusiutumisen välineenäTimoAro
 
Sosiaaliturvan menot rahoitus 2018 -tilasto
Sosiaaliturvan menot rahoitus 2018 -tilastoSosiaaliturvan menot rahoitus 2018 -tilasto
Sosiaaliturvan menot rahoitus 2018 -tilastoTHL
 

Similaire à Hyvinvointivaltio numeroina (20)

Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
 
Matti Pohjola Mitä on talouskasvu
Matti Pohjola Mitä on talouskasvuMatti Pohjola Mitä on talouskasvu
Matti Pohjola Mitä on talouskasvu
 
Mahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Mäki-Lohiluoma
Mahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Mäki-LohiluomaMahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Mäki-Lohiluoma
Mahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Mäki-Lohiluoma
 
Tehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Mäki-Lohiluoma
Tehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Mäki-LohiluomaTehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Mäki-Lohiluoma
Tehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Mäki-Lohiluoma
 
Kansantalouden tilinpito 2017, Tuomas Rothovius
Kansantalouden tilinpito 2017, Tuomas RothoviusKansantalouden tilinpito 2017, Tuomas Rothovius
Kansantalouden tilinpito 2017, Tuomas Rothovius
 
Ari Rahkonen
Ari RahkonenAri Rahkonen
Ari Rahkonen
 
Suhdanneklubin avaus, ylijohtaja Ville Vertanen, Tilastokeskus
Suhdanneklubin avaus, ylijohtaja Ville Vertanen, TilastokeskusSuhdanneklubin avaus, ylijohtaja Ville Vertanen, Tilastokeskus
Suhdanneklubin avaus, ylijohtaja Ville Vertanen, Tilastokeskus
 
Julkisen sektorin kokoa kuvaavat tunnusluvut ja niiden tulkinta, Olli Savela
Julkisen sektorin kokoa kuvaavat tunnusluvut ja niiden tulkinta, Olli SavelaJulkisen sektorin kokoa kuvaavat tunnusluvut ja niiden tulkinta, Olli Savela
Julkisen sektorin kokoa kuvaavat tunnusluvut ja niiden tulkinta, Olli Savela
 
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
 
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
 
Hetemäki Martti esitys, hoivafoorumi 5.2.2013
Hetemäki Martti esitys, hoivafoorumi 5.2.2013Hetemäki Martti esitys, hoivafoorumi 5.2.2013
Hetemäki Martti esitys, hoivafoorumi 5.2.2013
 
Baumolin tauti hyvinvointipalveluiden haasteena
Baumolin tauti hyvinvointipalveluiden haasteenaBaumolin tauti hyvinvointipalveluiden haasteena
Baumolin tauti hyvinvointipalveluiden haasteena
 
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yrityksetGlobaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
 
Martti Hetemäki: Julkinen talous tienhaarassa
Martti Hetemäki: Julkinen talous tienhaarassaMartti Hetemäki: Julkinen talous tienhaarassa
Martti Hetemäki: Julkinen talous tienhaarassa
 
Suomen selviytymissuunnitelman päälinjat
Suomen selviytymissuunnitelman päälinjatSuomen selviytymissuunnitelman päälinjat
Suomen selviytymissuunnitelman päälinjat
 
Summary slides of a new book (in Finnish) - Pajarinen, Rouvinen & Ylä-Anttila...
Summary slides of a new book (in Finnish) - Pajarinen, Rouvinen & Ylä-Anttila...Summary slides of a new book (in Finnish) - Pajarinen, Rouvinen & Ylä-Anttila...
Summary slides of a new book (in Finnish) - Pajarinen, Rouvinen & Ylä-Anttila...
 
Hyvinvointiyhteiskunnan kunto-ohjelma
Hyvinvointiyhteiskunnan kunto-ohjelma Hyvinvointiyhteiskunnan kunto-ohjelma
Hyvinvointiyhteiskunnan kunto-ohjelma
 
Tiedotustilaisuus: Kansantalouden tilinpidon kehitys sektoreittain 2017
Tiedotustilaisuus: Kansantalouden tilinpidon kehitys sektoreittain 2017Tiedotustilaisuus: Kansantalouden tilinpidon kehitys sektoreittain 2017
Tiedotustilaisuus: Kansantalouden tilinpidon kehitys sektoreittain 2017
 
Palveluseteli uusiutumisen välineenä
Palveluseteli uusiutumisen välineenäPalveluseteli uusiutumisen välineenä
Palveluseteli uusiutumisen välineenä
 
Sosiaaliturvan menot rahoitus 2018 -tilasto
Sosiaaliturvan menot rahoitus 2018 -tilastoSosiaaliturvan menot rahoitus 2018 -tilasto
Sosiaaliturvan menot rahoitus 2018 -tilasto
 

Hyvinvointivaltio numeroina

  • 2. Kustantaja: Taloustieto Oy Painopaikka: Yliopistopaino, Helsinki 2011 ISBN 978-951-628-515-6 2
  • 3. Esipuhe Hyvinvointivaltion tuntevat kaikki, mutta tuskin kukaan osaa määritellä sitä tyhjentävästi. Tämä kirjanen hahmottaa hyvinvointivaltiota sen keskeisten tunnuslukujen kautta. Se antaa indeksilukuina nopean ja monipuolisen kuvan siitä, mihin hyvinvointivaltion pitkä kaari on kehittynyt vuodesta 1975, jolloin suomalainen hyvinvointiprojekti oli saavuttanut ”täysi-ikäisyytensä” ja lähti nopeaan kasvuun. Usein kuulee väitettävän, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on ”ajettu alas”. Tämän analyysin valossa niin ei näyttäisi olevan – hyvinvointivaltioon käytetyt rahat ja inhimilliset resurssit ovat edelleen varsin mittavat. Luvut sinänsä eivät kerro esimerkiksi siitä, että vaadittujen palveluiden ala laajenee ja syvenee koko ajan. Ne eivät automaattisesti kerro tuotettujen palvelujen laadusta, mutta antavat hyvän kuvan julkisten menojen määrän mitta- kaavasta ja kehityssuunnasta. Julkisyhteisöjen menojen ja henkilöstön määrien lisäksi mukana on ympäristön tilaa ja yleistä onnellisuutta kuvaavia sarjoja, jotta muistaisimme että elämää ei saa koskaan mahtumaan tilastoihin. Nämä graafit antavat selkeitä argumentteja eduskuntavaalien keskusteluun vuonna 2011, mutta myös pohdintaan ja väittelyyn vaalien jälkeen. Toivottavasti ne osaltaan parantavat yhteiskunnallisen ja talouspoliittisen keskuste- lumme tasoa ja antavat tilastollista selkänojaa debatteihin, tupailtoihin ja eduskunnan puhujapönttöön. Teoksen luvut on koonnut tutkija Hannu Kaseva Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksesta, jolle lämpimät kiitokset. Helsingissä 14. helmikuuta 2011 Matti Apunen Johtaja EVA 1
  • 4. Sisältö Julkisen sektorin osuus taloudesta 4 Kuvio 1. Julkiset menot tehtävittäin 1980-2009 4 Kuvio 2. Julkisten menojen pääerien määrän kehitys 1975-2009 5 Julkisen sektorin työllisyys 6 Kuvio 3. Julkisyhteisöjen työvoiman kehitys 1975-2009 6 Kuvio 4. Julkisen ja yksityisen sektorin työlliset 1950-2010 7 Kuvio 5. Julkisyhteisöjen ja yritysten työvoiman kehitys 1975-2009 8 Kuvio 6. Julkisyhteisöjen osuus työllisyydestä autonomian ajalta tähän päivään 1860-2010 9 Kuvio 7. Työllisyyden kehitys keskeisissä julkisissa hyvinvointipalveluissa sekä yleishallinnossa 1975-2009 10 Julkiset kulutusmenot 11 Kuvio 8. ”Yövartijavaltion” kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009 11 Kuvio 9. Keskeisten julkisten palveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009 12 Kuvio 10. Julkisen terveydenhuollon kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009 13 Kuvio 11. Julkisten sosiaalipalvelujen kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009 14 Kuvio 12. Koulutuksen kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009 15 Kuvio 13. Julkisten kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009 16 Kuvio 14. Julkisten asumis- ja yhdyskuntapalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009 17 Kuvio 15. Julkisten elinkeinopalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009 18 Kuvio 16. Paljonko julkisyhteisöjen hallinto maksaa? 19 2
  • 5. Tulonsiirrot ja tuet 20 Kuvio 17. Eläkemenojen määrän kehitys 1975-2009 20 Kuvio 18. Sairausvakuutusmenojen ja luontoismuotoisten tulonsiirtojen määrän kehitys 1975-2009 21 Kuvio 19. Työttömyysturvamenojen määrän kehitys 1975-2009 22 Kuvio 20. Perusturvan määrän kehitys 1975-2009 23 Kuvio 21. Julkisyhteisöjen korkomenojen ja ulkomaille maksettujen tulonsiirtojen määrän kehitys 1975-2009 24 Kuvio 22. Elinkeinotukien sekä julkisyhteisöjen bruttoinvestointien määrän kehitys 1975-2009 25 Veroaste ja muita indikaattoreita 26 Kuvio 23. Kokonaisveroaste 1975-2009 26 Kuvio 24. Kotitalouksien tulonmuodostus tuloluokittain vuonna 2008 27 Kuvio 25. Pienituloisen väestön osuus Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 28 Kuvio 26. Valtiovallan antamien säädösten määrät 1950-2000-luvuilla 29 Kuvio 27. Suomen kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohti 1990-2009 30 Kansainvälistä vertailua 31 Kuvio 28. YK:n inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) 1980-2010 31 Kuvio 29. Julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009 32 Kuvio 30. Julkiset kulutusmenot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009 33 Kuvio 31. Julkiset investointimenot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009 34 Kuvio 32. Julkiset tulonsiirrot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009 35 Kuvio 33. Suomalaisten tyytyväisyys omaan elämäänsä vuonna 2009 36 3
  • 6. Kuvio 1. Julkiset menot tehtävittäin 1980-2009 (% BKT:sta) Vuonna 2009 julkisten menojen 70 % Sosiaali- ja terveyspalvelut Opetus- ja kulttuuripalvelut osuus Suomen bruttokansantuot- Muut julkinen kulutus Tulonsiirrot kotitalouksille teesta oli 56 prosenttia. Lukuja Tukipalkkiot Investoinnit tulkittaessa on kuitenkin syytä huo- 60 % Korkomenot Muut menot 55,9 % mioida, että Suomen bruttokansan- tuote aleni kyseisenä vuonna lähes 50 % 48,2 % 48,3 % 8 prosenttia. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 40,2 % tilinpito. 40 % 20,90 % 30 % 15,70 % 17,80 % 11,80 % 20 % 8,10 % 6,80 % 6,70 % 6,80 % 5,70 % 10 % 5,70 % 5,10 % 5,00 % 8,50 % 8,30 % 11,10 % 6,40 % 0% 1980 1990 2000 2009 Julkisen sektorin osuus taloudesta 4
  • 7. Kuvio 2. Julkisten menojen pääerien määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) 400 Tulonsiirtojen pääerät ovat kotita- Tulonsiirrot louksien saamat sosiaalietuudet ja avustukset. Muut menot sisältävät Kulutusmenot mm. valtion velan korkomenot, 350 Muut menot kehitysavun ja EU-jäsenmaksut sekä julkiset investoinnit. Muiden meno- 300 BKT jen voimakas kasvu vuosina 1992- 1995 johtui valtion maksamasta pankkituesta. 250 Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. 200 Julkiset menot v. 2009 (mrd. eur) 150 Kulutusmenot 43,28 Tulonsiirrot 36,26 100 Muut menot 16,78 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Yhteensä 96,32 5 Julkisen sektorin osuus taloudesta
  • 8. Kuvio 3. Julkisyhteisöjen työvoiman kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) Paikallishallintoon kuuluvat kunnat, 200 kuntayhtymät sekä lääni- ja maa- Paikallishallinto kuntahallinto. Sosiaaliturvarahas- Julkisyhteisöt toja ovat mm. Kansaneläkelaitos, työeläkelaitokset sekä työttö- 180 Sosiaaliturvarahastot myyskassat. Valtion henkilöstön määrän alentumista 1990-luvun Valtio alun jälkeen selittävät mm. tiettyjen 160 toimintojen yhtiöittämiset (esim. Posti, Tele, VR). Vastaavia yhtiöittä- misiä on tapahtunut runsaasti myös kunnissa. 140 Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. Työllisiä vuonna 2009 (hlö) 120 Paikallishallinto 457 800 Valtio 144 600 Sosiaaliturvarahastot 10 100 100 Julkisyhteisöt 612 500 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Julkisen sektorin työllisyys 6
  • 9. Kuvio 4. Julkisen ja yksityisen sektorin työlliset 1950-2010 (milj. henkeä) 2,5 Yksityinen työllisyys (vasen asteikko) 1,0 Julkisen sektorin työllisyys on ne- linkertaistunut 1950-luvun alusta. Julkinen työllisyys (oikea asteikko) Yksityinen sektori puolestaan työl- listää tänään vähemmän ihmisiä 2,0 0,8 kuin tuolloin. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. 1,5 0,6 1,0 0,4 0,5 0,2 Työllisiä vuonna 2010 (milj. hlö) Yksityinen työllisyys 1,83 0,0 0,0 Julkinen työllisyys 0,62 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 Vuoden 2010 luvut ovat arvioita. 7 Julkisen sektorin työllisyys
  • 10. Kuvio 5. Julkisyhteisöjen ja yritysten työvoiman kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) Julkisen sektorin työllisyys on kas- 180 vanut 65 prosenttia vuodesta 1975, Julkisyhteisöt yritysten työllisyys on pysynyt liki- main ennallaan. Siinä, missä vuonna Työlliset yhteensä 160 1975 yrityksissä työskenteli noin 5 Yritykset työntekijää jokaista julkisen sektorin palveluksessa olevaa kohti, on sama 140 suhdeluku nyt noin 2,3. Muita työn- antajia Suomessa ovat kotitaloudet, kolmas sektori (mm. yhdistykset ja 120 säätiöt), vakuutus- ja rahoituslaitok- set sekä asuntoyhteisöt. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 100 tilinpito. Työllisiä vuonna 2009 (hlö) 80 Yritykset 1 425 700 Julkisyhteisöt 612 500 Muut 419 700 60 Työlliset yhteensä 2 457 900 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Julkisen sektorin työllisyys 8
  • 11. Kuvio 6. Julkisyhteisöjen osuus työllisyydestä autonomian ajalta tähän päivään 1860-2010 (%) 35 Kansantalouden tilinpidon mukaan julkisyhteisöt työllistävät yli 600 000 suomalaista, yli neljännek- 30 sen työllisistä. Julkisyhteisöjen työn- 25,3 % tekijämäärä riippuu kuitenkin siitä, 25 mitä julkiseen toimintaan katsotaan kuuluvan ja mitä tilastoa käytetään Työssäkäyntitilaston mukaan julki- 20 nen sektori työllistää pitkälti yli 700 000 suomalaista. Tämä luku sisältää mm. valtioenemmistöisten 15 osakeyhtiöiden n. 70 000 työllistä. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 10 tilinpito ja Hjerppe (1988). 5 0 1860 1880 1900 1920 1940 1960 1980 2000 9 Julkisen sektorin työllisyys
  • 12. Kuvio 7. Työllisyyden kehitys keskeisissä julkisissa hyvinvointipalveluissa sekä yleishallinnossa 1975-2009 (indeksi, 1975=100) Työvoiman määrä keskeisissä 300 hyvinvointipalveluissa (sosiaali-, Sosiaalipalvelut terveys,- ja koulutuspalvelut) on Terveydenhuolto kaksinkertaistunut vuodesta 1975. Sosiaalipalveluissa henkilöstö on Koulutus miltei kolminkertaistunut, tervey- 250 denhuollossa kasvua on 80 ja kou- Hallinto lutuksessa 60 prosenttia vuodesta 1975). Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 200 tilinpito. 150 Työllisiä vuonna 2009 (hlö) Hallinto 173 900 Terveydenhuolto 142 300 Koulutus 130 400 100 Sosiaalipalvelut 116 200 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Julkisen sektorin työllisyys 10
  • 13. Kuvio 8. ”Yövartijavaltion” kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) 240 Hyvinvointivaltionkin ydin on ”yö- Yleishallinto vartijavaltio”, joka huolehtii sisäises- tä järjestyksestä, ulkoisesta turvalli- 220 Puolustus suudesta ja ylläpitää yhteiskunnan Yleinen järjestys ja turvallisuus perusrakennetta, johon sisältyvät 200 yleinen hallinto sekä yksilön oikeu- BKT det turvaava oikeuslaitos. Vuonna 2009 näihin tehtäviin liittyvät 180 kulutusmenot olivat 9,7 mrd. eur, hieman alle 6 prosenttia BKT:sta. 160 Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. 140 120 Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur) Yleishallinto 4,82 100 Puolustus 2,72 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Yleinen järj. ja turv. 2,20 11 Julkiset kulutusmenot
  • 14. Kuvio 9. Keskeisten julkisten palveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) Keskeiset julkisyhteisöjen tarjoamat 400 peruspalvelut ovat kasvaneet koko- Sosiaalipalvelut naistuotantoa nopeammin. Terveyspalvelut Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 350 tilinpito. Koulutus 300 BKT 250 200 150 Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur) Terveyspalvelut 10,92 Koulutus 8,48 100 Sosiaalipalvelut 8,16 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Julkiset kulutusmenot 12
  • 15. Kuvio 10. Julkisen terveydenhuollon kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009 (indeksi, 2002=100) 125 Kulutusmenojen määrän kehityksen Terveyspalvelut yhteensä tarkastelu (kuvio) aliarvioi esimer- kiksi erikoissairaanhoidon menojen Perusterveydenhuolto kehitystä, sillä sairaaloiden tiettyjen 120 toimintojen (esim. laboratoriot, Hammashuolto, neuvola, psykologipalv. kuvantaminen) yhtiöittämiset ovat Erikoissairaanhoito alentaneet kulutusmenoja. Nämä 115 ovat korvautuneet julkisen sektorin muilla tulonsiirroilla, jotka tulevat esiin kokonaismenojen tasolla. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 110 tilinpito. 105 Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur) Perusterveydenhuolto 4,75 Erikoissairaanhoito 4,46 100 Hammashuolto, ym. 1,71 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Terveyspalvelut yht. 10,92 13 Julkiset kulutusmenot
  • 16. Kuvio 11. Julkisten sosiaalipalvelujen kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009 (indeksi, 2002=100) Sosiaalipalvelujen suurimmat meno- 140 erät ovat lasten päivähoito ja vanhus- Sosiaalipalvelut yhteensä ten palvelut ja laitoshoito. Vanhuus- palveluiden kulutusmenojen määrän Muut viimeaikaista laskua selittää osaltaan 130 enenevä siirtyminen palveluasumi- Lapset seen. Tämä vähentää kuntien kulutus- menoja, mutta lisää erityyppisiä tulon- Vanhukset siirtoja. Muut sosiaalipalvelut sisältävät 120 mm. vammaisten, huostaanotettujen, maahanmuuttajien, asunnottomien ja päihderiippuvaisten hoitomenot. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 110 tilinpito. Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur) 100 Lapset 2,55 Vanhukset 1,16 Muut 4,45 90 Sosiaalipalvelut yht. 8,16 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Julkiset kulutusmenot 14
  • 17. Kuvio 12. Koulutuksen kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009 (indeksi, 2002=100) 108 Korkeakoulujen menoissa mukana ammattikorkeakoulut. Niitä on yhtiöi- tetty vuodesta 2004 lähtien. Tämä on vähentänyt kuntien kulutusmenoja, 104 mutta kasvattanut vastaavasti tulon- siirtoja ammattikorkeakouluille. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 100 tilinpito. 96 Koulutus yhteensä Muu koulutus (aikuiskoulutus, ym.) Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur) 92 Ylä- ja keskiaste Keskiaste 4,05 Esi- ja ala-aste Esi- ja alakoulu 2,06 Korkeakoulut (ml. ammattikorkea) Korkeakoulut 1,85 88 Muu koulutus 0,52 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Koulutus yhteensä 8,48 15 Julkiset kulutusmenot
  • 18. Kuvio 13. Julkisten kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 2002-2009 (indeksi, 2002=100) Kasvava osa kulttuuri- ja liikunta- 108 Taide, kulttuuri, liikunta yhteensä palveluiden tarjonnasta hoidetaan voittoa tavoittelemattomien yhtei- Museot, teatterit, työväenopistot ym. söjen toimesta. Urheiluhallit ja -kentät, liikuntapaikat Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 104 tilinpito. Kirjastot ym. 100 96 Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur) Museot, teatterit, ym. 0,68 Urheiluhallit, ym. 0,45 Kirjastot, ym. 0,17 92 Taide, kulttuuri, ym. yht. 1,29 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Julkiset kulutusmenot 16
  • 19. Kuvio 14. Julkisten asumis- ja yhdyskuntapalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) 300 Kuntien yhdyskuntasuunnittelun Asuminen ja yhdyskuntasuunnittelu kulutusmenot ovat pudonneet 1990-luvulta alkaen, koska mm. Asuminen ja yhdyskuntasuunnittelu (kokonaismenot) kunnat yhtiöittivät liiketoiminto- jaan (esim. energia- ja vesihuolto). 250 BKT Myös kuntien vuokra-asuntojen ylläpitoa ja tuotantoa on yhtiöitetty. Kokonaismenotarkastelussa (katko- viiva) nämä menot ovat jatkaneet 200 kasvuaan. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. 150 Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur) 100 Asuminen 0,30 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Yhdyskunta ja ympäristö 0,31 17 Julkiset kulutusmenot
  • 20. Kuvio 15. Julkisten elinkeinopalveluiden kulutusmenojen määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 240 tilinpito. Julkinen liikenne 220 Elinkeinopalvelut BKT 200 180 160 140 120 Kulutusmenot v. 2009 (mrd. eur) Julkinen liikenne 2,60 100 Elinkeinopalvelut 1,47 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Julkiset kulutusmenot 18
  • 21. Kuvio 16. Paljonko julkisyhteisöjen hallinto maksaa? (% julkisyhteisöjen palkkamenoista vuosina 2002-2009) 20 Yleinen käsitys on, että julkisyhtei- söjen hallinnon menojen osuus on noin 5-10 prosenttia niiden kokonaismenoista. Julkisen hallin- non, tutkimuksen ja suunnittelu- 15 toimintojen palkkamenojen osuus kaikista julkisyhteisöjen maksamista palkoista oli 18.6 prosenttia vuonna 2009. Valtaosa näistä palkkakuluis- 10 ta muodostuu valtion keskushallin- Muut nossa ja sen virastoissa sekä laitok- Palvelut elinkeinoelämälle sissa. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden Sosiaalipalvelut tilinpito. 5 Terveydenhuolto Koulutuspalvelut Yleishallinto 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 19 Julkiset kulutusmenot
  • 22. Kuvio 17. Eläkemenojen määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) Valtion eräiden toimintojen yhtiöit- 1 200 tämisen seurauksena työntekijöitä Eläkkeet yhteensä on siirtynyt muihin eläkejärjestel- Kuntien eläkkeet miin, mikä selittää osaltaan valtion 1 000 eläkemenojen määrän muita työelä- Yksityisen sektorin eläkkeet keluokkia hitaampaa kasvua. Kan- saneläkkeen määrän vaatimatonta 800 Valtion eläkkeet kehitystä selittää kansaneläkkeen työeläkevähenteisyys (mitä suurem- Kansaneläkkeet pi henkilön työeläke on, sitä vähem- 600 män hän saa kansaneläkettä). Lähteet: KELA, KEVA ja Valtiokonttori ja Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. 400 Menot vuonna 2009 (mrd. eur) Yks. sektorin eläkkeet 11,47 200 Valtion eläkkeet 3,63 Kuntien eläkkeet 3,16 Kansaneläkkeet 3,14 0 Eläkkeet yhteensä 21,40 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Tulonsiirrot ja tuet 20
  • 23. Kuvio 18. Sairausvakuutusmenojen ja luontoismuotoisten tulonsiirtojen määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) 700 Eräs nopeimmin kasvaneista tulon- Luontoismuotoiset tulonsiirrot siirtojen luokista koostuu luontois- muotoisista sosiaalisista tulonsiir- Sairausvakuutus 600 roista, joka muodostuu tietyistä hyvinvointivaltion tarjoamista, BKT saajalleen maksuttomista tai alihin- 500 noiteilluista palveluista ja tavaroista. Tällaisia ovat mm. sairausvakuutus- korvaukset hoidoista ja lääkkeistä, 400 sairaaloiden omat lääkemenot, äitiyspakkaukset, alihinnoitellut kuljetuspalvelut, jne. 300 Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. 200 Menot vuonna 2009 (mrd. eur) 100 Luontois.muot. tulonsiir. 4,53 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Sairausvakuutus 3,83 21 Tulonsiirrot ja tuet
  • 24. Kuvio 19. Työttömyysturvamenojen määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) Työttömyysturvamenot käsittävät 4 000 240 sekä ansiosidonnaisen työttömyys- Työttömyysturva (vasen asteikko) turvan että työmarkkinatuen. 1990-luvun alun laman myötä 220 BKT (oikea asteikko) työttömyysturvamenot räjähtivät ja ovat pysyneet korkealla tasolla. 3 000 200 Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. 180 2 000 160 140 1 000 120 Menot vuonna 2009 (mrd. eur) 0 100 Työttömyysturva 3,12 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Tulonsiirrot ja tuet 22
  • 25. Kuvio 20. Perusturvan määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) 600 Muut perusturvan menot käsittävät Lapsilisät, opintotuki, asumistuki mm. sotilasvammakorvaukset, per- he-eläkkeet, rintamasotilasetuudet, Toimeentulotuki sotilasavustukset, elatustuen, vam- 500 maisturvan sekä maahanmuuttajien BKT erityistuen. 400 Lapsilisien voimakas kasvu johtuu vuoden 1995 uudistuksesta, jossa luovuttiin verotuksen lapsivähen- nyksestä ja korotettiin lapsilisien 300 tasoa. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. 200 Menot vuonna 2009 (mrd. eur) Lapsilisät ym. 2,66 100 Toimeentulotuki 0,59 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Muut 0,91 23 Tulonsiirrot ja tuet
  • 26. Kuvio 21. Julkisyhteisöjen korkomenojen ja ulkomaille maksettujen tulonsiirtojen määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) Siirrot ulkomaille ovat kohonneet 2 500 mm. Suomen EU-jäsenmaksujen Siirrot ulkomaille ja kehitysapumenojen kasvun seu- rauksena. Korkomenot 2 000 Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden BKT tilinpito. 1 500 1 000 500 Menot vuonna 2009 (mrd. eur) Korkomenot 2,42 0 Siirrot ulkomaille 2,16 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 Tulonsiirrot ja tuet 24
  • 27. Kuvio 22. Elinkeinotukien sekä julkisyhteisöjen bruttoinvestointien määrän kehitys 1975-2009 (indeksi, 1975=100) 240 Tukipalkkiot sisältävät yritysten ja Investoinnit elinkeinoharjoittajien saamat tuo- tantotukipalkkiot ja suorat yritys- 220 Tukipalkkiot tuet. Suomen EU-jäsenyys muutti BKT maatalouden tukijärjestelmää, mikä 200 näkyi tukipalkkioiden jyrkkänä pudotuksena vuoden 1995 jälkeen. 180 Nykyään keskeinen osa maatalous- tuista maksetaan suoraan EU:n 160 budjetista. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. 140 120 100 Menot v. 2009 (mrd. eur) Investoinnit 4,74 80 Tukipalkkiot 2,49 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 – josta t&k 0,51 25 Tulonsiirrot ja tuet
  • 28. Kuvio 23. Kokonaisveroaste 1975-2009 Kokonaisveroaste kuvaa maksettu- 48 jen verojen ja sosiaalivakuutusmak- sujen suhdetta bruttokansantuot- teeseen. Veroasteessa ei huomioida 46 myönnettyjä verotukia eikä mm. lasten päivähoidosta, vanhusten 44 palveluista sekä terveydenhuollosta 43,1 % perittyjä palvelumaksuja. Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden 42 tilinpito. 40 38 36 34 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 Veroaste ja muita indikaattoreita 26
  • 29. Kuvio 24. Kotitalouksien tulonmuodostus tuloluokittain vuonna 2008 (1 000 euroa kotitaloutta kohden) 140 Suurituloisimpaan kymmenykseen Saadut tulonsiirrot kuuluvat kotitaloudet maksoivat 120 vuonna 2008 lähes kolmanneksen Ansio- ja pääomatulot (32 %) ja kaksi ylintä tuloluokkaa 100 Maksetut tulonsiirrot (välittömät verot ja sos.turvamaksut) yhdessä noin puolet (48 %) kotita- louksien maksamista välittömistä Käytettävissä olevat tulot 80 veroista (ml. sosiaaliturvamaksut). Pienituloisten saamat tulonsiirrot 60 muodostuvat ensisijaisesti perus- toimeentuloturvasta. Suurituloisten 40 tulonsiirrot ovat lähinnä lapsilisiä sekä ansiosidonnaisia etuuksia (mm. työttömyysturva ja sairaus- 20 päivärahat). 0 Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito. -20 -40 I II III IV V VI VII VIII IX X Tulodesiilit 27 Veroaste ja muita indikaattoreita
  • 30. Kuvio 25. Pienituloisen väestön osuus Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa (%) Kotitalousväestöön kuuluvien pie- 18 nituloisuus määritellään kotitalou- den tulojen perusteella suhteessa keskivertokotitalouden tuloihin. 16 Kotitalous on pienituloinen, mikäli sen käytettävissä olevat tulot jäävät pienemmiksi kuin 60 prosenttia 14 keskituloisen kotitalouden käytettä- vissä olevista tuloista. Tällä mittarilla suomalaisista kotitalouksista pieni- 12 tuloisia oli vuonna 2009 Eurostatin mukaan 13,8 prosenttia, Tilastokes- kuksen mukaan 13,1 prosenttia. 10 EU-15 Lähde: Eurostat. Suomi 8 Pienituloisia kotital. v. 2009 (%) Ruotsi Suomi 13,8 Ruotsi 13,3 6 EU-15 16,1 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Veroaste ja muita indikaattoreita 28
  • 31. Kuvio 26. Valtiovallan antamien säädösten määrät 1950-2000-luvuilla (keskimäärin vuodessa, arvio) 1600 1 532 Yksi mittari, joka kertoo valtion 1 444 lisääntyneestä toiminnasta on valtiovallan vuosittain antamien säädösten määrä, joka on miltei 1 174 kolminkertaistunut puolessa 1200 vuosisadassa. Vuosina 1991-1995 1 054 säädöstuotanto oli poikkeuksellisen voimakasta mm. 1990-luvun alun lamasta ja EU-jäsenyydestä johtuen. 800 705 Lähde: Finlex, valtion säädöstietopankki. 560 400 0 1950-luku 1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 29 Veroaste ja muita indikaattoreita
  • 32. Kuvio 27. Suomen kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohti 1990-2009 (tonnia CO2-ekv.) Päästöt hiilidioksiditonnia vastaavi- 17 na määrinä (CO2-ekv), ilman maan- käytön, maankäytön muutoksen ja metsätalouden aiheuttamaa poistu- maa. Kasvihuonekaasuihin kuuluu 16 hiilidioksidin lisäksi viisi muuta kaasua tai kaasuryhmää. Paljolti taantumasta johtuen Suomen kas- 15 vihuonekaasupäästöt alittivat vuon- na 2009 ns. Kioton tavoitetason. Lähde: Tilastokeskus. 14 13 12 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 Veroaste ja muita indikaattoreita 30
  • 33. Kuvio 28. YK:n inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) 1980-2010 0,95 HDI mittaa maan kehitystä kolmella inhimillisen kehityksen perusulottu- vuudella. Ne ovat pitkä ja terve elä- mä, koulutus sekä riittävä elintaso. 0,90 HDI koostuu kolmesta muuttujasta, jotka ovat odotettavissa oleva elin- ikä, saavutettu koulutustaso sekä 0,85 ostovoimakorjattu, henkeä kohden laskettu bruttokansantulo. Lähde: UNDP. Norja 0,80 Ruotsi Suomi 0,75 Tanska Sijaluku HDI:ssä vuonna 2010 OECD Norja 1 Ruotsi 9 0,70 Suomi 16 1980 1990 2000 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Tanska 19 31 Kansainvälistä vertailua
  • 34. Kuvio 29. Julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa 1995-2009 (% BKT:sta) Suomessa julkisten menojen brut- 70 Suomi tokansantuoteosuus oli vuonna 2009 Ruotsia korkeampi ja kasvoi Ruotsi hieman muuta Eurooppaa nopeam- EU-17 min. Osaltaan tämä johtui siitä, että 65 tuolloinen taantuma oli Suomessa monia muita maita syvempi, mutta Suomen trendi on ollut kasvava 60 koko 2000-luvun ajan. Lähde: Euroopan komissio. 55 50 Julkiset menot/BKT v. 2009 (%) Suomi 55,3 Ruotsi 54,5 45 EU-17 49,4 1995 2000 2005 2009 Kansainvälistä vertailua 32
  • 35. Kuvio 30. Julkiset kulutusmenot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa, 1995-2009 (% BKT:sta) 30 Suomi Viime vuosikymmenellä julkisten kulutusmenojen osuus bruttokan- Ruotsi santuotteesta kääntyi nousuun 28 EU-17 niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Lähde: Euroopan komissio. 26 24 22 20 Kulutusmenot/BKT v. 2009 (%) Suomi 25,1 18 Ruotsi 27,8 1995 2000 2005 2009 EU-17 22,1 33 Kansainvälistä vertailua
  • 36. Kuvio 31. Julkiset investointimenot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa, 1995-2009 (% BKT:sta) Lähde: Euroopan komissio. 4,5 Suomi Ruotsi EU-17 4,0 3,5 3,0 2,5 Investointimenot/BKT v. 2009 (%) Suomi 2,8 Ruotsi 3,6 2,0 EU-17 2,8 1995 2000 2005 2009 Kansainvälistä vertailua 34
  • 37. Kuvio 32. Julkiset tulonsiirrot suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa, Ruotsissa ja EU:ssa, 1995-2009 (% BKT:sta) 22 Suomi Vuonna 1995 suuren laman jäljet näkyivät vielä Suomessa ja Ruot- Ruotsi sissa tulonsiirtomenojen suurena 21 EU-17 osuutena bruttokansantuotteesta. Seurannut nopea talouskasvu vähensi näiden menojen osuutta 20 nopeasti. 2000-luvun mittaan tulonsiirtojen osuus bruttokansan- tuotteesta kääntyi jälleen hitaaseen 19 kasvuun. Lähde: Euroopan komissio. 18 17 Tulonsiirrot/BKT v. 2009 (%) Suomi 18,2 16 Ruotsi 16,3 1995 2000 2005 2009 EU-17 17,7 35 Kansainvälistä vertailua
  • 38. Kuvio 33. Suomalaisten tyytyväisyys omaan elämäänsä vuonna 2009 Prosenttiosuus kansalaisista, jotka 100 ilmoittivat kyselyhetkellä olevansa hyvin tyytyväisiä elämäänsä. Kan- 85.9 sainvälisissä onnellisuusvertailuissa 80 suomalaiset ovat lähes poikkeukset- ta olleet maailman onnellisimpien OECD keskiarvo, 63.4 kansojen joukossa. 60 Lähteet: OECD Factbook 2010: Economic, Environmental and Social Statistics /World Gallup Survey. 40 20 0 Luxemburg Meksiko Viro Chile Islanti Irlanti Italia Brasilia Israel Venäjä Turkki Puola Saksa Tsekki Iso-Britannia Itävalta Australia Belgia Kiina Intia Unkari Indonesia Slovakia Etelä-Afrikka Portugali Etelä-Korea Slovenia Japani Kreikka Espanja Ranska Uusi-Seelanti Sveitsi Kanada Ruotsi Norja Suomi Tanska Hollanti Yhdysvallat Kansainvälistä vertailua 36
  • 39. Aineisto ja lähteet Julkiset menot tehtävittäin 1990-2009 saatu kansantalouden tilinpidosta. Julkiset menot vuosina 1975-1989 on saatu kansantalouden tilipidon sektoritiedoista. Julkiset kulutusmenot tehtäväluokittain 1975-1989 saatu ketjuttamalla ne uusien 1990 käyttöönotettujen tehtävä- luokkien mukaiseksi. Luontoismuotoiset sosiaalietuudet vuosina 1975-1995 on saatu kansantalouden tilipidon sektoritiedoista. Kulutusmenot deflatoitu julkisen kulutuksen hintaindeksillä ja kaikki muut erät kuluttajahintaindeksillä. Työttömyysturva, toimeentulotuki, asumistuki, sairausvakuutusetuudet vuosina 1975-1995 saatu Kansantalouden tilinpidosta. Eläkemenot vuosina 1975-1995 on kerätty ETK:n, Kelan, Kuntien eläkevakuutuksen ja Valtiokonttorin tilastoista. Kuvioiden 4 ja 6 datat on laskenut Rolf Maury. Kuvion 6 aikasarjan vanhimmat havainnot teoksesta Hjerppe, Riitta (1988): Suomen talous 1860-1985, Kasvu ja rakennemuutos. Suomen Pankki.
  • 40. hyvinvointivaltio NUMEROINA Kuinka paljon resursseja käytämme hyvinvointivaltion ylläpitoon? Miten panostukset yhteiseen hyvään ovat muuttuneet yli vuosikymmenten? Kirjanen hahmottaa hyvinvointivaltiota sen keskeisten tunnuslukujen kautta. Se antaa kattavan, nopean ja monipuolisen kuvan siitä, kuinka hyvinvointivaltion pitkä kaari on kehittynyt vuodesta 1975 tähän päi- vään. ISBN 978-951-628-515-6 17.2.2011