SlideShare a Scribd company logo
1 of 45
Download to read offline
Liikahikoilun hoito Botoxilla
Liikahikoilu on monille ihmisille jokapäiväistä elämää rajoittava todellinen ongelma joka vaikuttaa
psykososiaaliseen kanssakäymiseen. Varsinkin kainaloiden ja käsien hikoilu voi olla häiritsevän
voimakasta.
Kansaneläkelaitos (KELA) onkin myöntänyt liikahikoilun botox-hoidolle peruskorvattavuuden.
Ionihoito (iontoforeesi) on tähän saakka ollut antiperspiranttien jälkeen liikahikoilun tehokkain hoito.
Valitettavasti tämän hoitomenetelmän vaikutus kestää vain lyhyen ajan, ja siksi hoito on uusittava
vähintään kaksi kertaa viikossa.
Ionihoito voi aiheuttaa ihon herkistymistä mikä ei ole kovin hyvä haittavaikutus hoidolle jossa pitää
käydä säännöllisesti ja jonka tulokset eivät ole kovin pysyviä.
Kainaloiden hikirauhasten poistaminen on yksi hoitokeino, mutta leikkauksesta jää näkyvät arvet.
Hermokatkaisutoimenpide vaatii nukutuksen, ja jopa 84% potilaista ilmenee korvaavaa liikahikoilua
muilla ihoalueilla.
Botoxilla tehokkain ja turvallisin hoito liikahikoiluun
Botox on liikahikoiluun erittäin tehokas hoitokeino, jonka haittavaikutukset ovat vähäiset. Nyt on
mahdollista vaihtaa tämä hankalan tilan nykyiset hoitokeinot parempaan.
Botoxin teho liikahikoilussa perustuu sen hikirauhasen toimintaa lamaannuttavaan vaikutukseen,
jolloin hikoilu hoidetulla alueella loppuu miltei kokonaan. Lääke estää hikoilua välittävien
sympaattisten hermojen toimintaa.
Hikoilu vähenee jo parin päivässä ruiskutuksesta ja hyvä hoitotulos pysyy noin 6-12 kuukautta.
Botox ruiskutetaan hikoiluhoidossa vain ihon sisäisesti (intra- dermaalisesti) joten vaikutus
ruiskutusalueen alla oleviin lihaksiin on olematon.
Tyypilliset paikat jossa botox-hoitoa käytetään liikahikoilussa ovat:
• Kainalot
• Kädet
• Jalkapohjat
• Nivusalue
• Otsa ja päänahka
Ammattilaisen antama botox-hoito on vaivatonta ja kivutonta
Botox-ruiskutuksiin käytetään erityisen lyhyttä ja ohutta neulaa ja siksi hoidon jälkeen iholla näkyy
vain pieni pistosjälki ja joskus lievää turvotusta.
Käsien ja jalkaterien liikahikoiluhoito saattaa olla kivulias ja sen takia klinikkamme lääkärit antavat
ennen varsinaista toimenpidettä johtopuudutuksen joka on myös injektio.
Meikkiä saa levittää Iholle jo 20 minuuttia kuluttua, mutta aurinkoa, saunaa ja urheilua tulisi välttää
hoito-päivänä. Botoxia ei anneta jos asiakas on raskaana, imettää tai hänellä on jokin lihassairaus.
Botox-hoito on turvallista koulutetun lääkärin antamana.
Ruiskutustekniikkaan ja asiaan perehtyneen, kokeneen lääkärin tekemänä botox-hoito on turvallista.
Oikein pistettynä botox ei leviä lihaksesta tai kierrä verenkierrossa ja rasita maksaa tai munuaisia.
Yliannostuksen vaaraa ei ole, sillä vasta 3 000 yksikköä botoxia suoraan suoneen ruiskutettuna
aiheuttaisi myrkytysvaaran. Neurologit ja silmälääkärit käyttävät jopa 400 yksikköä kerrallaan,
mutta kauneushoidossa käytetään keskimäärin 20–50 yksikköä botoxia.
Liikahikoilu botox-hoitojen hinnat alkavat 270 eurosta. Voit myös jakaa maksun jopa
20 erään tai maksaa korottomissa erissä – lue lisää seuraavilta sivuilta.
Soita Nyt 09 4319 0044
ja varaa aika ilmaiseen konsultointiin!
Maksa erissä
CITYKLINIKKA–AKTIIVIRAHA MASTERCARDILLA JOPA 20 KUUKAUTTA KOROTONTA MAKSUAIKAA
• Voit helposti rahoittaa niin pienet kuin suuretkin toimenpiteet Cityklinikka-Aktiivirahalla
• Luottorajasi voi olla 500-10 000 euroa
• Luottorajasi on korkeintaan kaksi kertaa bruttokuukausitulosi
• Etuina muun muassa jopa 20 kuukauden koroton maksuaika ja vakuutusturva
• Voit tarvittaessa siirtää rahaa luottotililtäsi suoraan omalle pankkitilillesi
• Voit myös nostaa luottotililtäsi käteistä MasterCard-tunnuksin merkityistä automaateista
Korotonta maksuaikaa
Perusehtojen mukaan saat aina noin kuukauden korotonta maksuaikaa ja maksat tilinhoitopalkkion 4
euroa vain niiltä kuukausilta, joilta laskutamme sinua.
Korottoman maksuajan jälkeen voit maksaa koko ostoksesi kerralla tai halutessasi pienemmissä
korollisissa kuukausierissä. Pienin pääomanlyhennys on 4 % käytössä olevasta saldosta.
Lyhennysvapaita kuukausia
Voit pitää vuodessa kaksi lyhennysvapaata kuukautta, ei tosin peräkkäisiä kuukausia.
Vakuutusturva
Korttiisi sisältyy automaattisesti monipuolinen Aktiiviturva-ryhmävakuutus, joka antaa turvaa
kortilla maksamillesi ulkomaanmatkoille, ostoille ja käteisnostoille.
Korko
Aktiiviraha MasterCard Kortin korko on Handelsbanken Prime365 + 12 %-yksikköä (esim. 08/11
13,977 %).
Kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko on 18,01 %, kun luoton määrä on 1 500
euroa. Todellinen vuosikorko sisältää koron, kuukauden korottoman maksuajan, tilinhoitopalkkion
sekä vuosimaksun.
Hyödynnä Myös Maksuaikakampanjat – 6, 10 tai 20 kuukautta korotonta maksuaikaa
Maksuaikakampanjoissamme takaisinmaksuaika, korko ja kulut ovat perusehtoja parempia.
Ota yhteyttä niin kerromme mielellämme sinulle kampanjaehdoista ja täytämme kanssasi erillisen
kampanjaostotositteen, jossa sinulle yksilöidään kampanjaehdot.
Vuosikorkoa ei ole, mutta laskutuslisä 4 euroa kuukaudessa, joista kertyy 48 euroa vuodessa.
Mikäli maksuaika on yli 6 kuukautta, on tilinhoitomaksu 30 euroa vuodessa.
• Cityklinikka-Aktiiviraha MasterCard sopimus tulee tehdä ennen toimenpidettä tai hoitoa
• Tilin avaaminen on maksutonta ja myönnetty tili on käyttövalmis heti
• Saat aina yhden tai kähden kuukauden kulutonta ja korotonta maksuaikaa
• Voit jakaa ostoksesi pidemmälle maksuajalle, jopa 20 kuukaudelle ilman korkoa
• Korottoman maksuajan jälkeen voit joko maksaa koko ostoksesi kerralla tai halutessasi
pienemmissä korollisissa kuukausierissä
• Pienin pääomanlyhennys on 4 % käytössä olevasta saldosta
• Et maksa tehdyn toimenpiteen tai hoidon yhteydessä mitään
• Lasku toimitetaan kotiisi ostokuukautta seuraavana kuukautena.
Soita Numeroon 09 4319 0044 ja me kerromme lisää
City-Klinikan Esittely
City-Klinikka on perustettu vuonna 1994 ja on uranuurtaja Suomessa esteettisen lääketieteen
saralla jo 16 vuoden kokemuksella. Lääkäriasema on tuonut Suomeen ensimmäisenä muun muassa
kanta-soluhoidot (plasmageeli) ihon nuorennukseen ja Smartlipo-tekniikan.
Olemmekin Suomen kokenein klinikka pysyvässä rasvanpoistossa laserin avulla. Lisäksi City-
Klinikka on Suomessa ainoa, joka hoitaa kainaloiden liikahikoilun pysyvästi laserin avulla.
City-Klinikan hoito-henkilöstö on koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia ja käyttämmme
ruiskutettavat täyteaineet ovat aina turvallisia ja tutkittuja tuotteita.
Pyrimme hoidoissamme esteettisesti tasapainoiseen lopputulokseen ja siksi luommekin kullekin
asiakkaillemme henkilökohtaisen ja yksilöllisen hoitosuunnitelman, joka sopii heidän
elämäntilanteeseensa.
Laajasta toimenpidevalikoimastamme löytyy varmasti kaikille sopiva ratkaisu.
City-Klinikan hoitoihin kuuluvat niin naisille kuin miehillekin:
• Perinteinen kauneuskirurgia kaikille alueille
• Smartlipo-rasvanpoisto
• Vartalon ja kasvojen muotoilut turvallisilla hyaluronihappo-valmisteilla
• Rasvansiirrot
• Erilaiset täyteaineet
• Esteettiset Botox-hoidot
• Botox-hoidot Liikahikoiluun
• Botox-hoidot migreeniin
• Botox-hoidot hampaiden narskutukseen
• Ihon monipuoliset laserhoidot
• Tatuointien pysyvät poistot
• Karvojen pysyvät poistot
• Suonikohjujen vaahtoruiskutukset
• Mikroplastia
• LED-valohoidot
• Hampaiden laservalkaisut
Klinikkamme sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, City-käytävässä Stockmannin tavaratalon edessä.
Meille on helppo tulla jopa kauempaa sillä linja-auto-ja rautatieasema, sekä raitiovaunu ja
bussipysäkit ovat vain lyhyen kävelyn päässä.
Myös Brightonin City Clinics sijaitsee keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien lähettyvillä.
Lontoosta pääsee vaivattomasti paikallisjunalla 50 minuutissa kuin myös kaikilta Lontoon
lentokentiltä.
Helsinki, Finland
City-Käytävä
Aleksanterinkatu 21 A 4
00100 Helsinki
Telephone: +358 (0)9 4319 0044
Email: info@cityklinikka.fi
Web: www.cityklinikka.fi
FB: www,fb.com/Klinikka
Brighton, United Kingdom
Sensor House
10-12 Lewes Road
BN2 3HP Brighton
Telephone: +44 (1273) 683 387
Email: info@city-clinics.co.uk
Web: www.city-clinics.co.uk
FB: www.fb.com/cityclinics
Aukioloajat ja ajanvaraus
Olemme avoinna arkisin kello 8 – 18.
Muina päivinä ja aikoina olemme avoinna vain poikkeuksellisesti. Voit tiedustella poikkeavia
vastaanottoaikoja soittamalla tai sähköpostitse.
Cityklinikan Online web varaus mahdollistaa monien hoitojemme vastaanottoaikojen varaamista
suoraan nettivarausjärjestelmämme kautta.
Järjestelmä on tietoturvasuojattu (HTTPS ja SSL) ja antamasi henkilötiedot ovat 100%
luottamuksellisia. Sama nettivarausjärjestelmä on käytössä monissa kirurgia-alan klinikoissa
ympäri maailmaa.
Sund Valkonen Rovaniemi Aapajärvi Torni Mehtäkylä Lepäinen Ruosselkä Kirstula Piutulanjärvi Ämmänkivet Ola Sarre Morrangi
nsaaret Harjunmaa Laxbådan Tshaktshaluobbal Ylännejärvi Klubbö Säkkiperä Källskärsgrundet Helvetesträsket Paloinen Onkamo
joki Mera Puuluodot Rotikka Huilahti Perttu Lakki Säynäjävaara Viiskulma Ruokojärvi Hirvivaara Ilmapohja Kattilakoski Ruo
korauma Korjuksenkulma Lemmettylä Kangasjärvi Best Western Hotel Savonia Manderbacka Ojalot Huhtiniemi Paronen Pahtavaara
nhaara Pasala Ravali Polvijärvi Liitsola Marttisenjärvi Kiitämö Aspiskeri Bergträsk Bakträsk Vitmanoja Nykälä Renvaktars
Fagersta Olkkala Sarja Sauoiva Nummensyrjä Linkkinjokka Niskluoma Faskholm Korvuanjärvi Rupivaara Cumulus Pinja Keltaperä
Laadunkulma Kontila Viidennumero Lindskär Revlan Måsharu Grundet Aalto, Main Building Pusupuisto Mäntysaari Tsharmijärvi
Laukaanjärvi Siurujoki Tuulijärvet Kilpiaapa Rotikko Tommonmäki Bodominjärvi Tiirinlahti Kraakku Siiranjärvi Silva Vuont
ee Brändön Selkäletto Kabböle Halmeperä Keskitalo Skogs-Knivskär Ylikrunni Vitojärvi Kulusjärvi Östra Länggrundet Murik T
uuna Kompero Luikonniemi Basafjärden Lågharu Asevelikylä Pielniemi Söderkulla Onkalo Mietjärvi Ytterören Liinaja Lehmo Mu
nkholmen Kuntsajävri Löökoora Isomatala Svartbådorna Kynnysmäki Kulju Mukkakoski Tuikka Kaavanniemi Järventaka Kylmätä Vu
okala Suutinrauma Kristenäs Storsjö Rauh Ulko-Penkki Hujakko Haistila Rövarlandet Jutoskeri Visuvesi Petäjikkö Kaapinmatt
i Teppo Härmässuo Nittysaari Sivalbådan Basunasgrynnan Vaarasaari Rajasuo Kennäs Mäntyjärvi Soinila Friskan Molkojoki Jok
i Vastimojärvi Björnholmsfjärden Karvianjoki Fiskarholmen Honkala Hattom Tvära Oe Järviluoto Iso Pihtijärvi Puollamoaivi
Kinnusenjoki Saha Tövholmen Fåfängskär Hongistonmäki Tshielgivärri Mielgitshokka Brohugget Kokonselkä Utterholm Lehtorint
a Kolkontaipale Arola Njeärrijärvi Koddskär Styrskäret Paino-oja Hanhitaival Söderströmmen Nurmisaari Ylä-Rieveli Ahtari
Humalakoski Lepo Rokkakoski Suonenvaara Odilampi Lähteenmäki Pynnöskylä Roikonpohja Juttuniemi Juttuvaara Lemsio Järilä Esp
i Sorkkluppi Kilpisuo Puntto Teno Matalahti Inre Skutstenen Lövlandet Oiskeri Hästharun Hääkoski Kurkivaara Lyttinen Tussut
Vaaksinjärvi Kaakkurinjärvi Niemijoki Rauma Suhonen Hiipajärvi Massilanmäki Rakinvuori Grisselskäret Kaukanen Kuorelampi H
iisijärvi Kupusjärvi Ruohosuo Svartskäret Vuotunkijärvi Högmo Kuhnustainen Nagelskären Matinkari Herrö Pöllänsaari Holtinni
emi Rotuaari Kelvelä Kuortane Kevujärvi Kaljasjärvi Stora Djupberget Saavankoski Naarajoki Telamäki Pyydysmäki Keminiemi Pa
asiniemi Kotnavärri Torbackaån Jauhoniemi Sarviaho Pohjois Joensuu Bärsskär Fiellukeädgejokka Alhoniitty Majasaari Vuobmake
šoaivi Korsungfjärden Tahkojärvi Marikainen Pyhävuori Jokisaari Hjortö Koramo Savojärvi Iso Kuopusjärvi Tupurla Pyörnilä Re
plot Valkiainen Kosterjoki Turri Alasaari Petäjäjoki Gammelstadsfjärden Juontte Pojjusskaidi Rikkusaaret Suorsajärvi Honkap
ää Sissankijärvi Sikuri Valkoinenkallio Pyhätunturi TV Mast Jyräänkoski Ikkala Laajakoskenjärvi Leikkaa Munkträsk Kimukari
Riikola Otavanniemi Raatala Kortteiskylä Grannasbacken Hiukkamäki Emeliensyrjä Lehtiliete Kuljunsaari Haapakoski Kienajajär
vet Harjukauhala Lökören Riistavuori Pinipaju Juola Laivavaara Kungsholmen Päkinlahti Knyllerflakan Maaninka Pikkala Miekoj
ärvi Kuohu Annonen Kullaa Liponselkä Leilä Toni Mikonnokka Suoniemi Hiveli Törmänen Lynaskeri Sompiomarasto Jeronjärvi Kump
usaari Pikku Hepola Paalasenjärvi Brobyviken Mömmö Kanerva Kaarakkala Huuhti Varvenkylä Sarvela Keskipakari Lilla Mässkär H
illonkylä Killo Mäntymäki Nixmossen Peuraluoto Suolisto Kieskisjoki Kivikarinjärvi Hautaniemi Suolujävri Hirvasnapit Marsuj
oki Anttipuhto Papinhaka Skinnarvik Saittakarit Tallusjärvi Sipinperä Smörvik Porttikoski Storgrundet Kluuvinkari Nikujärvi
Kuris Alimmainen Nuolusoja Kärpänen Solbrandskobbarna Mjölke-Marskär Malmudden Korsör Alasjärvi Möykkymäki Sittoniemi Jo
järvi Tuomijärvi Melavesi Pihlajakarit Rautioranta Jakkukylä Vähä-Petäjäinen Kolli Pieni Jänissaari Kyntövaara Stay At Espoo Kallijärvi
vi Vidkobben Vihattu Häviluoto Pensola Pirttiperä Kuskare Vatsiainen Lappakylä Maanninkajärvi Kinnunlahti Baggholmen Petäj
äkangas Karsikas Katsattasjoki Nevilä Silmänkalvamajärvi Hattuvaara Kenraalinkylä Karhila Peldojokka Skyttenskär Rantasaaj
o Åsensjö Liuhanranta Porkholm Ylimmäinen Suoltijoki Tursaanjärvi Puisto Älgmossen Sopenjärvi Etelälahti Pieni Perkkausjär
vi Konnunsuo Kuittari Tshoalmijävri Martinkari Aittapalo Maansydämenjärvi Petikko Ränninlahti Repokaira Liekojärvi Nikunma
tala Järviluoto Kellarimäki Lonsinkrunni Sextant Kausjärvi Hylkysaari Muokosken Kanava Järvijoki Mjöträsket Små Enharuna L
aari Pohjoinen Kaikumatala Suurenpää Lauste Oinaala Rupijärvi Kikarörarna Heimala Lilla Rönnskär Karjalanlahti Koverhaara
Lempyy Leppä-Maskali Oterkrunti Sokura Mörkvik Myllylä Koljonvirta Norrskäret Suna Vähä Lehmämaa Känttäjä Lautjärvi Lökskä
rsklacken Isokuusto Fårgrundet Kotala Saapaskarinselkä Veskalampi Kankahainen Kuikkalammit Vintrinrauma Tuomioja Langholma
Mellanlandet Ruka Pieni Kannusjärvi Vaarahietajärvi Paskaluottumat Rörviksudden Kusianjoki Takakarvo Ilosjoki Kämpholmen
Värtillä Löytynmäki Hyyrylä Lederskär Hakkarila Norrby Telalahti Kurikkajärvi Ruhikaisenpuro Hanhila Purhola Louekari Aura
joki Leipävaara Isomäki Saaronniemi Vartius Hovinmäki Perttauskumpu Maarounoori Salomaa Oraviniemi Kuivainen Nuotpyrskeri
Ukonjärvi Västermölösundet Borshorngrunden Lapinaho Kalkkoaivi Kaalimaa Trelänningen Psalokorpi Petkellahti Puikkojärvi So
rila Kiviluoma Jungarå Jäppilänniemi Hoppula Koiravaara Isomäkipää Mikonkorpi Valimo Mäkisalo Stora Rönnskär Röskär Kaunis
mäki Vanajajärvi Hälilä Keski-Kaleva Sarvioja Skären Skvättan Keelinväylä Koukkuniemi Kunskeri Temmesaho Stora Ådholmen Jy
stämöjärvi Varmavirta Stupila Nuuski Labbölsholmarna Hevoskarinreikä Ahoniemi Rovasuvanto Murtojärvi Porkalafjärden Valkea
mäki Hotel Krapi Varrio Yläluosta Lehmälahti Savenaho Tortinaukko Paju Eerikvalla Väärä Rekelä Kusianjärvi Stora Hallonkobben Kyn
ä Kalluvärri Törrölä Juujärvi Koilot Sankola Hirsitetonkrunni Koivissilta Sandöträsket Kemivaara Pyöräniemi Riskonkarta Mai
ninki Lunkinjärvi Koukero Salamajärven Kansallispuisto Jutas Perhonlampi Raunistula Strömmingsudden Orivuori Kempas Rottens
kär Strandmossen Kalvholma Kolvana Lekattskär Rättö Rauha Heikkilänperä Seävnulvarra Keistiö Hipanlahti Hitula Haarus Yksku
usi Unhurvaara Miekkaoja Ronkajärvi Murheluoto Höytämö Liekune Pelttarinsaari Putkilahti Kuoppila Getan Suoltijoki Laukansa
ari Ådgrundet Velkmossen Jolkby Iso Hollo Marjaoja Liinaharju Vuostojoki Vuoriluoto Härjänsilmä Piuhari Lamminalho Yläkuusa
njoki Fågelsundsudden Pääkkölä Isnäsviken Raasijärvi Tuckur Salmiperä Granfors Notholmen Valkeisjärvi Ojuskoski Kalakangas
Lylyjoki Luosu Nickholm Ruohokarinväylä Loimoinen Utterudden Mättö Ören Säggajävri Alskat Illvarden Jänislahti Huhmari Reko
inen Komsor Iiviönjärvi Iso Ylijärvi Totkunniemi Hirsiniemi Huhtakylä Korpiaho Ahmaneva Selkälä Siposkär Kylmäluoma Pohjako
ski Tuovinen Länsi-Musta Jätkäsaari Hanhikangas Hopiajärvi Tolpanjärvi Saunasuo Kittilännurkka Njollosjärvet Käsmä Partola
Kostonjoki Hepojärvi Pikkarainen Vuoskujärvet Iso-Pirkholma Nellimö Ryytsälä Kålax Suulinniemi Sorvari Stora Vådholmen Aska
Fläskholm Hallusvuori Raatikko Riitankari Tuulusjärvi Mönninsaari Main building, Aalto University Korhoskylä Ranssila Ruis
salo Luolajärvi Furuholmarna Stenen Härkäletto Kuusiluodonselkä Erottaja Silomäki Moringharu Kapealahti Jurvakaisenmutka Ik
älä Billböle Leipäjoki Kellojärvi Piippuhaara Kesälahti Kuosaviikki Turmharu Puontila Lakenjärvi Harjumaa Kajaaninjoki Satt
ila Tuomisto Taslot Levula Härmässuo Ternujoki Askala Skiftsholmen Kolma Takasenpää Liekola Ala Kivijärvi Hujunperä Illbyä
Äggörarna Bockholmarna Uiskinletto Aunela Rokonkari Laksiainen Söderön Helsinginpitäjä Saapunkijärvi Kaukalampi Trollgrunde
n Joutsniemi Multia Laukula Keskimmäinen Tismiö Kilkinniemi Ali-Kartano Tenhula Björkdal Kejvsalö Vastra Fjärd Riutula Otramäki O
venmaa Sauretuoddarak Valkeainen Hulausjärvi Siliö Lento Truthällarna Kiitnjarga Raj Kaskimäki Tyräjärvi Hulmi Hyynilä L
itinmatalat Polusjärvi Kytämäki Kevunsuu Vuorenkylä Hurula Sildala Sipi Rytinki Sköldholmarna Hyövynniemi Muurahainen Ka
lvholma Kalettomaa Hollola Ekenäs Porrassalmi Torsanjärvi Reponiemi Tiengerijärvi Pääskylä Utsakkavaara Laukonjärvi Paht
usjärvi Tomperi Långmåsråsen Degerörs Vattnet Välisuo Pryss Syvävaara Lylysjärvi Naarakoski Rautamäki Peuransaari Maikku
nen Skoila Cumulus Kaisaniemi Iso Lehmilampi Petas Varraajoki Liittovaara Nimetonjärvi Krouvi Kevola Kesäkotajärvet Kuop
painkulma Höglandet Kauppatori Linuskärs Örarna Teppana Matinkari Periaho Riisinnokka Hevonselkä Halla Katipalo Kiiminki
Kolunsarka Savikko Alasuovesi Pusula Delholm Hoikkaniemi Karhakkamaanjärvi Joenpolvi Stormora Rytilahti Nuoranen Oterma
njärvi Nivusjärvi Innala Oxnäs Tuuholma Läävämäki Mynäjoki Kuustenaukko Kasaudden Vetoniemenperä Karsikkojärvi Siperholm
en Vähäkyrö Kaamanen Muurola Nybacksgrund Jutikkala Lylysjärvi Kekonlampi Iso Lehmänkloppi Kalvholmarna Haisulammit Teer
inen Långback Piparsidan Åby Koivunmäki Neitsytsaari Bånberg Kenraalinranta Lötänäjärvi Viitaa Hilleinen Huikola Savilam
pi Musta Aukko Tyrjä Puukkoaho Vähikkälä Lakomäki Vuobmaveäijokka Toulatjärvi Huuskonvaara Lilla Högholmen Saviniemi Yli
mmäinen Hanhilampi Koivistonmäki Paltojävri Surnoi Pärjänjoki Nuotti Valkeainen Uimaniemi Kuolimaa Mäkikangas Joddböle S
elkälahti Hirvialho Ruohovetämäjärvi Rajajoki Aikio Koivutalo Ruisku Skeppudden Kotaperä Rengonaukko Pederså Tammio Huil
unnokka Björkklev Lemunaukko Parskeri Ruostekallio Karhujärvi Irninniska Gyltö Nurmivaara Luomushoaivi Säntti Kallinkang
as Kangasala Rasvamäki Haaraniemi Yliniitty Ylä Mulkujärvi Svartskär Ulkula Sörnäinen Pieni Hukkanen Pukinmäki Hattom Ma
lmi Raatesalmi Söderibyn Mellanbådan Ohtaanniemi Perkkiö Puutikkala Suolivesi Sippolanperä Fårskärbådan Kuhmoinen Keskipaka
ic Hotel Pohtimo Oritsalo Eiskola Imponen Oilinki Dalabacka Pietarinjärvi Alggrundet Brattnäsviken Sieskarit Laukonvaara M
iesjoki Pullikka Båkensundet Katariina Häikiä Rajakangas Runkausjoki Soivionjärvi Maarinnkajärvi Veräjäntausta Sukerijärvi
Räyrinki Santalanlahti Storpensor Kasurila Kumpukallio Högkoppen Pispantalli Kaltimonjärvi Koskikeskus Loimoo Majaniemi S
eyrisvaara Pispala Räväjärvi Salmenjoki Vatinki Mikkotervo Porraskorpi Tolvanlampi Ihalanjärvi Kammola Krassinletto Utra L
ohilampi Pieni Kaarnijärvi Mourunkijärvi Rautlahti Kokenpää Stakagrundet Rantatöysä Tastula Kungsörarna Monni Hiitola Näpi
nkylä Valsås Karvistonpuoli Raadnuskäidi Räfsö Aasikainen Norra Österbotten Kaidankylä Ahveniemi Kronholm Kantanen Lennusj
ärvi Prännärinniemi Vilulahti Granskärsharun Viikarinpuhti Båtskär Heikkurinsaari Bjenögloppet Taipalsaari Julkujärvi Tull
i Koittila Fåfängan Skinnarskär Pellervo Vahonselkä Laihoinen Rappasvärri Pihlajasalo Ämmätsä Parvajärvi Hongikko Laavvuva
ara Raikkala Hamnö Skärmola Haapaselkä Sanginlampi Hamnfladan Loukeinen Nötholms Bådan Kolselin Pekko Ylimmäinenjärvi Kai
lajärvi Taattistenjärvi Malaxkallan Maja Siljala Siggans Juupajoen kirkonkylä Pykälikkö Små Sundskären Kärppäsaari Lääsö H
aapalinna Kolkku Säräisniemi Sundet Pönkäselkä Ytterstö Petolahti Samelskären Tyskholmen Siiankari Falkinkurkku Vinttala S
atukallio Vuorkavaara Arimaa Älgmossen Makila Salmhästen Nokela Härmäjärvi Manninen Knuutti Södra Geren Pouhansaari Pitkäs
aari Keräniemi Verkahovi Vaarajärvi Ådö Myllykumpu Skutgrynnan Sextantinmatala Moukka Fiellukeädgeskeädgi Brunniberget Ava
ranperä Viantienjoki Kintaus Puttolanselkä Siilinsalo Pukara Pää-aho Mokkijävrinjarga Venturinniemi Miinala Kahilanniemi S
ulkavajärvi Pellooja Suastunturi Kangas-Petäinen Nevajärvi Kuohuvaara Riihivaara Packais Ikähimo Kirstinä Rödbrått Ävdshig
as-oaivi Moskunniemi Pattakläpp Havukoski Hotel Matinlahti Liedes Kaitmitoja Jäniskangas Navettakangas Kiikoisjärvi Eurohostel Ky
unginkirjasto Kokia Mikonhelli Kikanlanden Suojala Åselholm Skaftung Riihilahti Rattosjärvi Märrgrund Silverberg Mäkiniem
i Votka Låggrundet Linden Nutsortoset Puhks Ådbådan Lussi Satojärvi Uljuanjärvi Stora Västergrundet Ruokonen Ohukaisenper
ä Puolakkajärvi Danskulla Laperla Bokils Strömmen Tahala Salmenpohja Kaarrekoski Lövgrund Kronbergsfjärden Järvisaari Ket
teli Jyrkki Ostrov Esp-sher Rääkänpää Hotel Fenno Alkläpparna Santala Mähkärlä Moisala Ronni Gumbostrand Stangärsholmen K
ankkila Pannusaari Ruottinen Kaltsaarenaukko Iso Kiuskeri Lapland Sky Hotel Ounasvaara Hålör Viken Getbjörkeholm Listingi
nsaari Tormulharun Peurivaara Laivaniemenlahti Möholm Aurinko Hästö Klovan Virninselkä Skorvarna Kenttäniemi Ankan Heitto
la Räimä Skorvan Linnaniemi Vasaraniemi Visa Leponiemi Pelto Mäkrämäki Puotinkylä Outamo Tunturi Fårkobbarna Västermunkby
Pittiövaara Höksfjärden Lankijärvi Haasala Pulakesuo Länsmansgrynnan Tiirismaa Finlandia-Halle Planeetti Viheri Kierikka
Saltvik Nyby Rytioja Partanen Erkkiperä Ygglasön Loso Kaura Orfjärden Bodön Märäjälahti Hähkäniemi Salmenkorva Rossi Kas
kisten Salmi Sanginjärvi Joukamojärvi Pieni Jänkäsalo Kukkasenjärvi Moisö Lövörevet Mäntylehto Kylliälä Norrveckoski Gran
näset Salvosaho Aventojoki Jyrinki Yxkobben Dalby Kellolampi Norsbådan Jauhiainen Vaalajoki Itäpohjanmatala Kihniö Keskim
mäinen Tismiö Aittoperä Kuttajärvi Tavastkenkä Kovjoki Pietolansaari Viksvidja Storbacka Keskusvankila Sonkamuotka Bw Hot
el Samantta Kustila Tapa-Vainola Maksla Luokkamaa Itä-Pasila Risteys Hirvsalö Södra Kytökäringen Gästersöviken Peitsari K
rokby Borgby Kodisjoki Påras Hundholmarna Inre Aspskär Mäntyharju Pakanajoki Pihamäentausta Poikajoki Tausela Lukko Ojann
iemi Lopotti Källö Kyyvesi Viheriäinen Ylivalli Stora Äspskär Salmittu Starrlandet Östra Mesholmen Norrören Norrgloppet S
nåre Kaskö Pajupuro Mekkiluoma Björn Eromäki Mursu Leukamaa Mäkronniemi Kattilasalmi Österrödjeberget Säkkijärvi Saukkojärv
lä Åsholmen Lepomäki Asuma Lotan Brantudden Gumskärs Kobbarna Munnuinen Aurejärvi Loukkola Teräsrautela Noukavaara Rouk
Piparby Keskitupa Saijansaari Siekkaroaivi Kämpbacka Pässinpohja Syriäjärvi Sonagaddarna Elisgrund Ström Kuonjarvaarri S
tora Åmusholmen Ulmakkolampi Bw Hotel Apollo Haatala Näri Halsua Brännskär Toitturi Palojärvi Kräkö Pörtmossen Lavivaara
Billnäs Varpupää Vitsainen Trollholms Banken Ingastholm Nilsbyviken Leppäpuro Katsikko Murikka Åvensor Mulan Sievinjoki M
ajors Julliniemi Vähäsaari Paljas Ahovaara Mökkiperä Gammelgård Stora Skarpen Vuorinen Pölhölä Maikkala Stålsfot Luhtajär
vi Hästkobben Vuomavaara Kummelkari Börse Helsinki Lumikangas Kettula Vainiokangas Pahkakorpi Raronsalo Laavus Gruotila E
nonvesi Söderskäret Lapinkangas Kuuvajoki Lautasuo Revels Sund Tieksmäki Inttilä Koantausjärvi Nurmonjoki Rasilahti Honki
saari Pikku-Prissa Ylä-Vuohijärvi Hepokari Saimaa Stylterö Skären Salahmijärvi Sarankulma Kivholmen Frugård Vasikka-aho S
tora Buskär Yli Kantonen Kulusjoki Pensar Hyömäki Kuolio Lannanhaara Klobben Eevalan risteys Korpi-Lovinen Långviken Näät
älä Suokkola Honkapuro Pöllänsaari Kallojoki Petsivaara Elkonniemi Kuusjärvenperä Rauharanta Ingermansby Ohimaanperä Älän
teenjoki Åkö Eteläpuisto Korkiatieva Hägglund Manemusvärri Djupbåda Vesta Päivänsyrjä Auvonjärvi Karlhamn Sikaneva Pyyrin
lahti Kalajaistenjärvi Antinmatala Marieberg Manni Louvet Tapainlinna Hasti Jaalanka Troll-Birsskär Lövön Vardö Itämäki V
ihtari Tallavaara Saunaskeri Talvisto Pahtavaarat Lilla Krokö Lassklopp Soutukorva Parattula Sattasjoki Kullan Lahdentaus
Lammasoja Uulasuula Heinioja Yli Ulkujärvi Pihlajasaari Kyrönjoki Östanå Haverholm Hotel Kamp Brinkasviken Maahelli Lupi
nkari Sääskenniemi Kalkkola Kieruajärvi Fiskö Karikannas Saarenkari Hamaravaara Ala Rikinjärvi Ormback Kolkuhoaivi Karjal
anharju Lehtimäki Kojanlahti Gråsälsbådan Saukkovaara Saunaniemenkeri Liminpuro Tilkkainen Emmesträsk Vallinkoski Tulkkila Inke
kka Svartöarna Kärppälä Turku Airport Pisinjärvi Oinaansalmi Kuuksenvaara Tränskärs Fjärden Vekarsalo Vekarajärvi Kangasm
äki Pakkahuone Långnäs Kalbådan Dálvadas Översjön Nuupaskumpu Juorkunajärvi Käringen Sokos Hotel Vaakuna Joensuu Kannus
rvi Tara Karjulanmäki Hagalund Pohjoistalo Träskesfjärden Jollonoaivi Salmentaka Louhisaarenaukko Piikkilä Alamökki Säynä
jälampi Onnasjärvet Multouri Iissalo Tistronkläppen Ahmas Uttaroavvioaivi Sun Cottages Hirvilahdenluodot Hietakarit Relle
tti Pedersöre Puuperä Kylmäniemi Södra Österbotten Näisönoja Tohloppi Kvarnskär Tikka Prästön Vuomasjärvi Torsavaara Koli
stimenmäki Vonka Yrjänä Suppi Styrsholmen Södraströmmen Katriholmen Viekki Ykskuusi Hiidensalmi Liimapää Kurjala Tuoreenk
arinaukko Hiiri Vuokala Mäkisauru Härkönen Takatunturi Runko Cumulus Pori Majholmen Kuikka Vartiosaari Jynkänniemi Inre K
lovaskär Hiidenjoki Kirvesoja Isolehto Tvärminneön Vaikonjärvi Risti Träskesholmen Mäyräkorpi Pieni Malla Ytterharun Made
rjoki Luostarinen Hulppo Issaanvaara Tolvala Rääkkylä Oravais Nauvo Tolvsnäs Fjärden Maksjoki Bergskäret Zuid Finland Ens
käret Kanava Väliviirret Vetsikko Niipajärvi Långsand Saasjärvi Kaiji Hautaaho Korkeakivalo Järvitalonjärvi Lillby Martin
maa Vahonkylä Alamehtä Vättlaxviken Rakka-Penno Stora Lonoks Luotoinjärvi Oravala Sukkinen Heinäsyrjä Masonniemi Vihola M
ikkilä Sastamala Salmenkangas Turun satama Piimäkosket Riivikko Cumulus Hameenpuisto Reilanjärvi Hammaslahti Ahinletto Sa
unakangas Lahdinko Slätnässkatan Eglonskären Kuusenkarinletto Melkkola Raksila Ikävä Ropannummi Kaihtsajoki Vähä-Huukaine
n Björkholm Stuorrakeädgikielas Heisala Taimoniemi Långkläppen Korkiasaari Gullkronafjärd Riisitunturi Leppähammas Ylimäi
nen Uusimo Kuvouri Västra Rödskäret Merimasku Korkeakumpu Rautaperäjärvi Bässholmarna Rakasjoki Tinkanen Lehtisensaari Kr
uununhaka Risön Pulastemäki Rushohoalgi Paituri Jäniskoski Karelarbyn Kuckuloro Kangasjärvi Pärisgårdarna Vakkola Rengonaukko
Jerisjoki Gråbergsudden Lampinsaari Maljasalmi Halliluoto Tallimäki Bromarv Kakarijärvi Niskanselkä Valkanoaivi Immaskär R
autujärvi Båsa Bullergrund Kenttasaari Sukki Varesaho Matintalo Voiniemi Moringharu Skierrifälis Raski Muurame Andersskär
Skataholmen Katakari Starrlandet Bredviksfjärden Matalaränni Paavomuotha Nordberg Loukkojärvi Iso-Heikkilä Jukulainen Vanh
apiha Västransund Elättijärvi Västsöderlandet Ongasjoki Gördskär Häähkäjärvi Paatti Siperia Gloskärs Stråket Tali Kvidja L
iesoja Stora Järpholmen Orklan Gillerberget Drottningberget Ruuhimäki Särestöniemi Kienajajärvet Kirri Kohiseva Kiltakalli
o Sannasvesi Korkialuoto Tuuvala Vahantaka Horsskäret Iso Tainijoki Skravsö Viirretjoki Jokeinmaa Tölbacken Rågholmen Lapp
arla Sillankorva Pöyrisjoki Aijala Hauspanta Iso Lapinjärvi Kongasjoki Ojutkangas Vistbacka Rantaaho Sunskeri Tälli Ieselk
ä Puttanjoki Tahvanala Taka-Moksi Höyhennysjärvi Misskär Vadbacken Rövik Ylimmäinen Tismiö Koalsjävri Låga Räfsö Varpholm
Rimmilä Parola Svartö Mantilanniemi Högnäs Niprajärvi Livojärvi Vastineskoski Sarajärvi Talvijärvi Vähä-Säkylä Kurranperä
Sokos Hotel Kuusamo Taulumäki church Pohjalankila Salmiperä Suonttajoki Tarrunaa Niemikotka Poikkijärvi Hyypiönjärvi Uuraj
ärvi Tronsböle Sundskär Lempans Viiala Vähä Valvatti Tuppurainen Häkkilä Sauvuori Hyväniemi Koviken Mjoö Kirkniemi Palalot
Viittakari Riipijoki Strömmingsgrundet Konka Pajulanjärvi Alava Harvia Vähä Naakkima Timolahti Taka Voimasjärvi Slarvskär
Plevna Maununniemi Mommila Hietoinen Rytiniemi Prusinkari Gästersön Mieho Sarankulma Leppikoskenkumpu Puusaari Hurttala
alokotka Ainali Kallionkorpi Flötan Jouppila Apelholmen Mainuajärvi Putkola Tuorakka Timmermossen Isokallio Vuolajärvi Hal
kokari Rontti Tshertti Parkahaara Näpänkangas Murtsunvaara Pahtamukka Turkkijärvi Kummelgrund Valkokari Kelontekemäjärvi Å
vensorfjärden Långnäs Udden Cumulus Innotel Kotka Savikoski Haisu Viitapuro Ropunniemi Perikangas Koskenala Stubböle Siukala
redbacka Kuuminainen Juusonranta Kiemunkivaara Ylivuokki Vinkka Jeggijävri Runni Berg Kupittaa Keski-Suomi Muuraisjärvi P
ernäs Suopirtti Hypäsjärvi Karsikko Lapinniemí Systrarna Sivolanniemi Rytilä Pilkholmen Pumpanen Pohja Lammasvirta Hamngr
undet Mökkikylä Söderholmen Sarvivaara Raateniemi Mämmimaa Riivinjärvi Sykäräinen Karvetti Rasmus Lökskär Getholmen Viian
kijärvi Hudholm Tikkalansalmi Tervapöllö Länsisyvä Yliliesijoki Rantamaa Niininiemi Toivainen Souskeri Rönngrund Kouvalai
nen Selkäjärvi Peurasuvanto Jyringinjärvi Halmeniemi Storskären Iso-Hylkimys Polviniemi Pieni Ruokovesi Häme Kuolajoki Ko
-Birsskär Ravani Surmakoski Sandviksgrund Tostholm Kotikylä Ylimmäinen Luujärvi Kamula Vaalimanjärvi Koponen Kajaani Airp
ort Mustila Ohukaisenperä Mieluskylä Kojonselkä Koloveden Kansallispuisto Litmalahti Pientsuvaara Muuvinmäki Kuokkamäki S
tora Gloholmen Västra Nalotan Sandö Tuomi Ähkönen Lerharun Iso Oriluoto Liimatanvaara Poola Olosjärvi Sokojoki Iso Antinj
ärvi Berggrundet Ruokoja Kobbådan Kainunmaa Melkkola Kuni Tiitilänkylä Norra Kvarken Ruokalanvaara Huotarila Björk Lilla
Stubbskär Blacksögrundet Rasvanki Suur Hirvijärvi Luukonniemi Ilola Finnö Svartfossen Yrjönniemi Kiviruukki Jolanki Lentä
vänniemi Nikkari Vålaxfjärden Låskär Karhe Knaapila Nahkaluoto Hakola Laverörarna Akankoski Eistinkari Haapovaara Pääskyn
selkä Kiperkarit Savin Puulasalo Niukkala Kaartajärvi Häplotsund Botsher Mairivaara Halfaskär Bogrund Saksanaho Lumnäs Sä
ärennokka Kakslauttanen Lotfjärden Äspskär Laurikangas Sontakari Lahjaharju Valkola Kolikari Säämälä Ryukhyalya Tuomisaar
i Bodal Kobban Hirvensalmi Lappungen Iso Naakkima Mossaskär Sainvaara Kylmäjärvi Jorvi Huuskola Kokkoniemi Kuijasvaara Is
o Sulkavanjärvi Utterbådan Kesänkitunturi Rieponlahti Blåbärskär Stora Rävaskär Suopajärvi Palmikkojoki Niemelänkylä Ropa
nlängan Lievisenmäki Hirvineva Rakkujärvi Päsmäri Kananoja Vuogujävri Purontalot Rähikka Kiteenjärvi Putsaari Orpokoti Paukkeri I
ulma Tornimäki Vermuntila Nydalsviken Mellsten Ryhme Kähäri Täktom Nygrynnan Uramonvaara Iso Madesjärvi Vikatmaa Kyösti S
iili Teuronjoki Kiuruniemi Hernemäki Alkrog Korpskär Svartbäckfjärden Susikas Turves Vaaranlahti Suninkulma Halkola Peura
nkallio Viisari Koukkutunturi Ylivieska Airport Vaskonmäki Ikkelänjoki Ormkobbarna Bockskärs Örarna Själabåda Nalkki Stor
kärr Ostrov Sederskeren Ravajärvi Kittamaa Linholmsdjupet Pyöresjärvi Hyvönen Remojärvi Vargklobbs Grunden Vepsu Routusva
ara Vuolahti Leiniälä Varisjärvi Kangasrakitsa Juurikka Pankakoski Äpplö Fjärden Vilmilä Laakkonen Ikkelänjoki Byskata Rä
ätäjärvi Nästholmen Verainen Tiviä Grytholm Långgrundet Orrby Varissuo Palopetäjävaara Punaparrat Elgbacka Ikkerjärvi Vär
riöjärvi Vierimaa Kisskär Västanfjärd Tshahkajärvi Tolpanniemi Varpulheto TV Mast Lumijoenselkä Ruishuhta Lammaslehto Iso
-Pirha Bergö Tojois Taka-Katajakari Selänpohja Iso-Vehkajärvi Mörstuhagen Inkeri Kaijala Löppö Häyry Orrhället Viemerö Ke
slitalo Markkula Karsturanta Luokkala Jolkkola Koivukoski Matkakoski Cumulus Rauma Voipala Rousamonjärvi Vähä Naakkima Ro
inonen Trollholmen Joukojärvi Keihäsjärvi Nurmisarana Tienhaara Ylenmäki Keppervaarat Rågskäret Pyöppä Puu-Maskali Stora
Skogskär Hellitöksenselkä Tunnträsket Pönkäniemi Bockholmsbacken Suur-Saimaa Virtaala Iso Peranka Vaakkasjärvi Vuonkkanie
mi Pieni Murhijärvi Palonkalliot Skatafjärden Nisukangas Kumia Seliskeri Simpala Morkosenmäki Siekkilä Kuopio Airport Kii
stala Haarakka Petkeljärven Kansallispuisto Lammenlampi Uva Hovskärsgrundet Kuerjoki Virtajärvi Herranselkä Tamminiemi Tu
purla Kaksoskarit Rekelä Halmetlampi Rytys Silmäsjärvi Omenajärvi Surnujärvi Kalkumarasto Nämarland Yakunnari Vähä-Uski G
rännäs Kulomäki Kurkelansaari Boxby Bergkobban Täijdijärvi Salavainen Kukkenovi Korkea-aho Lelkola Utosjoki Rajahoikka Ru
dharun Essvik Varestenvuori Harri Suokonkylä Livojoki Viitakoski Mansikkavirta Jurvansalo Suurpää Simppusaari Brändö Läppträsket
mi Sjöback Huopainen Pentinpuro Rådkila Fladafjärden Talikangas Lillholmen Ala Kirstinä Tekemäjärvi Tulisalo Kivimo Pitäm
äjärvi Koivistonkylä Aitomäki Metsolan suo Peräluoto Vankavesi Järväköngäs Kirakkajoki Hevossalo Turvejärvi Ylikrunni Hal
tijävrik Sodankyla Heinäpauha Yli-Kerava Lernäsudden Puikonniemi Skinnarby Rotimojoki Pengerjoki Kukkonen Hag Nevala Pöll
äkänlahti Getören Pekeloja Repukka Norra Mågsholm Luomanmäki Naarslahti Tulilampi Hulaus Aatsinginjoki Pieni Pernajanlaht
i Käkiaho Rimal Edesviken Mäkivuorsamonlampi Paakanajärvi Vermatsaari Sammakkovaara Hoikka-Hius Jyväskylä TV Mast 2 Jouhe
nlampi Ängesön Sotkajoki Lipre Jämsä Paronjärvi Ponepetsvärri Vitsand Torkkala Vitick Laukka Mittelsharu Pahaoja Kvarnby
Peltari Stora Gloholmen Kuornoori Luomushjokka Kirjais Kroopkari Nuolijoki Pellosma Pörsänjärvi Patesniemi Ojantakanen Pö
yskari Vihanti Mustavuori Eurakoski Kökisevä Suurkangas Vanhatalo Katriholmen Pajulampi Perinki Aakenusvaara Äkäsjoki Orm
udden Ojakangas Ålänningen Poitsila Pukala Vianta Koronlatvalampi Jänhijoki Abborrkobbarna Fränsviken Utterinkrunni Kunna
rusjärvi Suoranta Tikkanen Sirpalesaari Pikkumatala Mäntyvaara Rajamatala Lylyjärvi Hirsholm Kitriiku Kirppu Äijäjoki Huh
talampi Pyhävaara Kuisjoki Imatrankoski Kaskivaara Harjunmäki Dorgarn Rudom Päärninperä Söderbådan Pyörälä Svartkobben Ve
hkaranta Kungs Nystrand Harrijärvet Pönkäselkä Lapila Saloinen Storbåda Vasukkasaari Näseviken Hurttivuori Kumpusenmäki S
uorama Ilomäki Lieviskä Västerillo Seläntaus Hotelli Pyhätunturi Oy Vonganjärvi Sokos Hotel Lakeus Autti Krääkkiö Maisalm
i Junkkarinkylä Kokkokangas Kekäleniemi Ässkär Lammörs Fjärden Lehtiselkä Toukola Nuolijärvi Kadermo Savonkaita Kycklesho
lm Knuutilanranta Ornskär Veiklampi Hautakangas Porokari Tsharmitunturit Rosklax Viken Vasterön Joenkulma Slätlandsbådan
Skärgårdsfjärden Mikkelinsaaret Stortruten Tasträsket Stora Kölhällen Kuivasalmi Rasiharju Kohola Mannerjärvi Hasunniemi Ropi Hä
a Aletjavrre Reisu Ylilompolo Iso Kiskonjärvi Degernästräsket Kouvola Huso Tuira Ampula Luukki Tapio Kuokinsääri Suuri Telm
o Tainuu Nenäsenvaara Sattola Koskennummi Porsmusa Valkainen Loukasniemi Levanto Viluvuori Byön Torskärs Fjärden Säbbholm
Rannikonmäki Vieras Laaksolahti Pieni Hietajärvi Bösas Saariselka Keurusjärvi Kesäjärvi Vartsala Remeli Rosklax Skofatt Ka
rpinvaara Hautala Simo Ketunpesä Takalo Kukkila Koskö Pentinletot Frustila Lahti transmitter, Tower 2 Juovvavärri Pinomäki
Scandic Simonkentta Helsinki Kutajoki Kuritus Pirtti-Maskali Elännejärvi Koirusvesi Lenasgrunden Mylly Pyöräkkä Pahkaanlouk
ko Koiraniemi Jänkäläisenkoski Kiesimä Susiaho Lemminkulma Jomppalanjärvi Valkeaiset Roiro Länsi-Pasila Mellajoki Kulbacka
Skatanselkä Bonäs Tyrjänsaari Siikakangas Torittu Luhtikylän koulu Tjurklobbarna Höga Svanören Postitie Köpböle Kauppakesku
s Sello Haapajoki Jauranen Siikakari Pyöräkangas Småholmen Konnivesi Täktbukten Vöyri Maarluoto Juhtimäki Korkeussaaret Kou
telonjoki Läspä Maihkila Kopolanniemi Haukisaari Juhola Ala Naarnajärvi Leonsaari Piensulkavajärvi Koistila Vuoselijärvi Ma
arintalo Parkku Säynäjaluomat Sammalaviken Kokkovaara Aijihselgi Nytkymenjärvi Jeägelveädji Kettulanmäki Potoskavaara Urreh
oaivi Uddskata Tvåstenarna Itainen Pihlajasaari Joloskylä Surkeejärvi Harvaluoto Storsanden Kessivuono Gyttjeviken Ullajoki
Aintio Huhtakylä Perttamojärvi Patasalo Tuhkiojärvi Starrstenarna Lauttasaari Kiislamatala Vohla Lilla Rimskär Skutnabba T
ossavanlahti Utterholmen Jukaranen Lapasniemi Antikanperä Saaristopuhelin Utterharu Kirveslehto Kårböle Södra Strängskär Kä
rsämä Iso Huopalahti Kakuhällarna Rakennusniemi Hentulansaari Törrö Lötöjärvi Viljakkalanselkä Järnböle Patolahti Savontalo
Pohtola Klippan Ruuhiperä Sievi Bräckskäret Reiju Kilkinniemi Harjakangas Runkausvaara Mannakoski Ruhikaisenpuro Jokiniemi
Värriöjoki Teijo Sandskäret Kieksiäisniemi Kökarbådan Peräsilta Näätäselkä Kukkola Oivanginjärvi Oravi Honkalahti Stora Ådskär Vä
liluusua Töytäri Kauskiala Tulkajärvi Alamökki Kaaretkoski Ollas Hinkkala Savivaara Kammonkari Piikki Merjärv Nölstö Mattil
ankulma Röksä Pukkiharju Kurtakkojärvi Grundfjärden Taavinkylä Sepänkylä Älänne Läpiänjärvi Huhkola Kutunkylä Naruskajärvi
Kinni Toosila Kvisbacka Ylitornio Jämnholm Alavalli Raitinsaari Juolunkajärvi Norrkulla Osa Myllypuro Mahosenaho Kissakoski
Iso Kähtävä Anttiskauri Vahetuskallio Jänismäki Aspfors Viheriäinen Lapinsalo Keinälä Rimpila Haitula Ustinkivaara Möllarn
Kuluntalahti Fiskari Jukajoki Muilunkylä Kalotan Livo Harakkamella Stora Hummelskär Huovarinkuohuva Simuselkä Paratiisikar
vo Vihtalampi Tilliniemi Sasinklopit Hietaniemen hautausmaa Murtamo Norrharun Fölisudden Kihilä Puijon torni Björköfjärden
Pappinen Bösas Pitkäpohja Kontionkangas Mieluskylä Rävsundet Junttila Kartanonpuisto Köningsviken Pursiala Oikarainen Uusil
uoma Rupukka Maijanletto Lamunkari Granören Nydalsviken Levälampi Penikkaniemi Partalankylä Haverörsbränningen Järvis Örarn
a Mikonniemi Överbyn Lepänlahti Humppila Putki Cumulus Lappeenranta Maddajävri Gammelbyfjärden Ylisjärvi Kankainen Veikkola
Kirkkosalmi Mickelsböle Tiikkala Granösundet Heinäsensaari Hanhipää Suutarinkylä Långmossen Björknäs Lunkaa Jussila Pohjan
pauha Haasala Vähäpellinen Hahtomaa Yliveteli Östergadden Juukoski Maa-Kuoki Akanmäki Papinniitty Vahto Nutturla Pitkävuono
Saarikas Hamngadden Kumpusaari Karvonmatala Lääminkijärvi Ulkopauha Haikka Karihtala Tshuodjavärjävri Kopsusjärvi Voiletto
Vaajoensuu Vartusjärvi Liinaluotto Tuohikotti Kiipu Vähä-Säkylä Havuhällarna Nokisenkoski Koljonselkä Hellemaa Tshermuoaiv
i Tanilanaukko Varisvaara Vintervägen Julkula Muninpää Österå Silkkari Sundom Rankelön Mallinkaistenjärvi Sävijärvi Oulunsu
u Sahrajärvi Louejärvi Lylyjoki Spikis Billholm Lillträsket Cumulus Seinajoki Koitelainen Valto Iso Saarijärvi Puhakanmäki
Kouvala Ainasoja Selkäkallio Kotvakkojärvi Okslanpää Alasieksijärvi Lahtela Yrjölä Bastholmen Kaijanselkä Niittyniemi Adgrund Kuivi
Punkeri Santaluovi Unela Dragsholm Markkajoki Alanampa Myllykangas Häkänen Kuustjärvi Bockklobben Korsu Ontamojärvi Nääst
iö Söderskog Kovesjärvi Nykyri Suomalainen Suurijoki Pajibsuolujävri Lauttakulma Anarjokka Tarvonen Alanen Hangasjärvi Ni
kinkari Kaasinaho Tuopanjoki Könkkäänjärvi Praueri Silmäselkä Storharun Horjankylä Klaukkala Bandskär Talluskylä Kuusluot
o Koivuluodonletto Sysmäjärvi Osmanki Iso-Petääs Östra Rönnskär Hästö Ylä-Naruskajoki Vieki Strand Louko Moulusjoki Keski
kotila Puurihoaivi Alavaalajoki Ropposenkari Jokiselkäjärvet Radisson SAS Royal Hotel Sormuspaasi Norvajoki Keltti Lemina
ho Söukan Peukalo Kantolanharju Latvalahti Saamutluobbal Lamminrova Cumulus Hotel Oulu Kolmosjärvi Unijoki Mankkaa Loila
Jahkola Porttiaho Arkiomaajärvi Tesomajärvi Soulio Rivinoja Itäniemi Selkie Kaurala Kataja Kullo Halitusenjärvi Syväniemi
Vilosensaari Hukkavaara Otaniemi Kaartunen Rahvanmäki Mökinaho Jokihaavisto Vinnurva Oravaisfjärden Höböle Tapaninvainio
Inkilä Paakkola Tammijärvi Gåssgrund Kero Båkgrundet Siltavaara Pakarilahti Okkola Ulkonahkiainen Ikoinniemi Bertelskär
Njottajävri Kruununpuisto Kuoksa Kaukiala Rimminniemi Etelä Virmasjärvi Korsön Lillmars Pohjalahti Riuttala Haaranen Paja
mäki Pallonen Puhkala Kolu Jokitalo Ruhkala Gunnarskulla Leppäsalo Peälljekeähtševädda Maskskär Grossgrundet Vääkiö Mämmi
lampi Kaukojärvi Lylysaari Vehkala Rekisaari Ilpoinen Kankaanperä Yxpila Askeri Havträsk Hansnäset Kotomaanniemi Tavestho
lm Kuiva Kuortanojoki Luusa Petäsmäki Viljamaa Autiö Katajakari Linnainmaa Pornainen Taipale Suikkila Huuki Koskenlampi K
ooskeri Ylikoski Hailuoto Hankoniemi Lingrundet Västra Rönnskär Flatgrundet Outajoki Aavanlampi Iso-Oura Paamajärvi Riita
mäki Löyttyjärvi Kuivaniemi Kuuslahti Arovaara Selkäkangas Kylmälahti Aittojoki Alimmainen Ailijärvi Arvenmäki Ratilainen
Lökholmen Kurttila Niemijärvi Mustionjoki Mutainen Haltia Kansjärvfjärden Vehkassaari Kullobäcken Båtsmora Höskäret Ponnejärvi
li Rovanen Västerdal Kaariainen Suomula Maarestunturit Tornio Jääli Solmuslompolo Grisasby Rouskeri Träskmossen Lågbådan
Humpinmäki Merijärvi Kankaanpää Yli Soppanajärvi Juontiovaara Kilvakkala Vahvamäki Storsundet Suurimäki Tuomarinkari Anti
nsaari Vanha Liminganjoki Varparanta Iso-oja Anteripää Korkiakangas Lerstensgrundet Utanen Puutturinjärvi Lapinneva Tuura
järvi Niuvanmaa Suihkola Ilmoila Vuonnelohaara Lillsjö Iso Tiilijärvi Ylihärmä Suodenniemi Kaajajärvi Eskeelä Yli-Lesti O
uonlampi Lilla Korpholmen Iso-Preitilä Mustanalhonjärvi Kirjavala Punola Waarenpea Hankreeti Jysmä Kåtölandet Prinkkilä K
olujärvi Marjakangas Mommola Kivenkänäjärvi Varis Siikalahti Laka-aho Seitlaxfjärden Kurkilahti Lempelto Kuoskunkorva Öll
ölä Kalliosaari Sillgrund Keltinmäki Varrasjärvi Inginmaa Piira Siosvaara Enskären Ranuanjoki Härbärgskläppen Nyqvist Str
andby Häll Karis Porkkaoja Guolehis Njærejavrre Hiirimäki Keltakangas Silkeejärvi Höforsen Ruotsukainen Nuottimäki Rintaj
ärvi Ylimmäinen Suoltijoki Putaankylä Rahkavaara Ful-Birsskär Pettu Korpholm Nurmo Itävaara Tuijola Ruununmylly Toreeni K
outaniemi Kuusselkä Vilpusniemenmaa Miraholm Tynnyrisuo Rantasipi Pohjanhovi Hotel Lillkobban Kastila Kotaniemi Flisholme
n Rönnsholmen Päkinmäki Kulvemäki Lännenmatala Kulloviken Nevasaari Vintala Nuottamajärvi Puurtilanniemi Ala-Malmi Svedje
bäcken Helmelä Untamo Kopparö Lotranperä Nyyssölä Suhmura Mahlatti Turmajärvi Hamskeri Iso Teerijärvi Kukkomaa Pajujärvi
Rytikangas Porhonsaaret Eestinmäki Lönkytin Anttikoski Marjaluoto Retais Sund Alimainen Porijärvi Luksanmäki Jännevesi Re
tuinen Järventausta Antti Stora Lysarholmen Storängarna Uskali Johanhället Annala Alakirsi Raappana Matinoja Rosasholmen
Partakoski Ääverjoki Porten Sarviselkä Vuolinko Pyöriäisjärvi Lamminvaara Huhtaneva Bränngårdarna Katsomasaari Keurusselk
ä Mukkuraskäidi Huhkojärvi Jouhimäki Sulkama Roitto Jyrkkälä Luuhaara Konninsalo Vermaa Järvenmäki Raudainen Mulören Alanäl
kavaara Pölans Raimola Gyltö Galten Simonsharu Revet Kuodeveiskäidi Suuri Onkamojärvi Kesseli Sokos Arina Piimälahti Juuti
la Närpes å Lederkobb Leppäsenkari Viss Pastuskeri Päällysaho Kilkinkylä Vijeminhaara Innanbäckviken Hankasjärvi Könkäänla
mpi Mahlatti Tuominiemi Mönkeri Sammalisto Kuodevääijokka Hälludden Tapaniaho Kinniä Gråskär Karekkijärvi Loludden Korkea
Gillermossen Lenholm Pöytyä Kuusirati Kuluntajärvi Kuorejärvi Kangasluoma Paimen Resola Mustanniemenlahti Lyytilänmäki Kaj
holmen Melamaniemi Pesolansaari Kassnäs Nitsjärvi Pohjoissatama Keravanjoki Kaarna Tornionjoki Kummunjoki Ernestas Hökönen
Auma-aho Portinmaankari Keskikari Oterma Yrttimaa Hahkiala Pihlavaiset Kauriinrinne Holiday Club Oulu Eden Lylymäki Helsi
ngin Matala Bollböle Kajavakari Alavi Lehtisaaret Kehvonsalo Paloisenjärvi Ala-Annala Inkala Välikarta Tossarijoki Antiska
Reisu Atro Näsi Penninginranta Fädikari Mulju Panike Oahoaivi Korpiensuu Unnukansalo Aitolampi Huttukylä Jehkatstunturit
Koskelankylä Rikkola Sarfvik Mottisuo Kukkomaa Utgrundet Vironvuori Pakasela Eteläsäikkä Taapalompolo Kalppu Rakila Pittiö
vaara Kartbåda Häntälä Kartanonkoski Väylakarta Tammelanjärvi Murtoperänkangas Suorre-Tievja Perkala Fjärden Iso Kattilanm
aa Stora Alören Tolvanlampi Kilpiaapa Ihantola Rillinnokka Haijainen Sälevä Pudimo Bodören Kalmanniemi Billnäs Hongistonjä
rvi Haukkavuori Kokkojärvet Kartturanta Ramsinmaa Hämeenkyrö Kägra Härtsholmen Korkiansalmi Heitto Isopellinen Variskeri F
lintta Stora Gärskär Ukonaho Vittajuppo Yöttäjä Sintsi Mellajärvi Haradsholm Seittu Hylkilaaka Inari TV Mast Pyttykari Met
säkulma Petskovaara Aspören Fåfängskäret Pöljö Sankaripuisto Hausanniemi Ulmaja Riskola Tevä Klockarbacken Hanskisenkallio
Vallitunsaari Huida Kaarinala Viantie Mannermaa Orisuo Käkilahti Krekula Yli Ulkujärvi Karhila Jalkaharju Leikshakoaddioa
ivi Paarmala Kobbharun Sankbådan Kisosjärvi Peitsonperä Bemböle Viluksela Konttikoski Sikilä Villikkalanjoki Långö Skäret Inakari R
a Jäädyslahti Peltolammi Hoikkala Reikko Alvonkylä Sisto Mussaari Stora Träskholm Mudainen Rantatuula Kalliolahti Variksela
Koddolijärvi Stornäsudden Vuolteenmäki Killainen Kommerniemi Måskobben Vasiklot Mäntysalo Ätimysoja Nampa Lahtela Rövarh
marna Laukkoski Kivikartti Viitakangas Kallioinen Korvet Juminen Karekari Maaletto Unjärv Patsola Tahkokorpi Tarkkluppi Sok
kala Alörarna Hiue Källmossforsen Laitakari Lumiaho Sikasaari Rauttu Iso Leikosaari Uhlu Sivatti Pielisjärvi Getskär Niskal
uomanjärvi Heinälä Strömsby Stuorra-oaivi Kaikonniemi Jumalisjärvi Pensuo Iso Villasaari Tarkkila Laisaari Karinkanta Kaana
anjoki Gråharuna Ristikarinlahti Huotari Takahaara Kusiaiskari Vatunki Lillsjö Broända Rummukkala Helsingkallan Laajariutat
Hännilänsalmi Savolahti Vääranhara Maarinlahti Vipulampi Västgrundet Mussaari Saneliden Västerviken Mustaklupu Kamb Kellov
aara Kuittilanoja Skvättviken Kaivopuisto Tärtö Hotel Fenno Hamarijärvi Honkivaara Haikala Vähä Eteläkari Hästskärs Fjärden
Stora Gloholm Finnö Laajanpohja Palojoensuu Vaahtava Kavantojärvi Bw Cityhotel Seinajoki Poksamojärvi Nuvvusjokka Norrkull
alandet Äänekoski Vahtijärvi Fjärdsbådan Sarrio Harmaalinna Luhtela Perinkää Hyvikkalla Kristinestad Näläntövaara Kampuslan
det Mansikkakari Fatipori Kuusiniemi Söderskatan Jutila Bässörarna Rashoaivi Pirttijoki Laisaarenaukko Lintuvaara Vähänsalo
nlahti Ahvenkoski Uuttula Sammatti Ala Naamilompolo Härkmerifjärden Byholmen Helvarpinselkä Isokumpu Samelskären Nabben K
tsor Kutuvaara Pajuselkä Ruopsanjärvi Jurvakainen Tolvila Växar Mäntyperä Jorboaivi Hällnäs Ruohostenjärvi Urmia Ahonkylä N
orrändan Koarvikods Sepansalmi Lilla Svartö Laitasaari Torr-Kalsor Scandic Rosendahl Tampere Keistiö Pätilä Tryhål Matkolam
pi Yli Portimojärvi Västerhuvudet Yläneenjoki Takakirves Äkäsjärvi Slät-Måsskär Tostholmsfjärden Lappeenranta Lindö Riisiö
Eitikanjärvi Dödmansklobben Komujärvi Riihiranta Gyltjaviken Tumperi Kalaoja Ozero Luppoyarven-Lompolo Sotku Suuripalonen Gå
eholmen Röykäsvesi Kumpumäki Iso Havana Nihattula Kirjaskylä Rönkölä Kyläsaari Autiovaara Västertistron Pikkujoenjärvi Pir
ttioja Ristisuo Kirakkaniemi Kirksalmi Nykänen Puhosjärvi Palgisoaivi Varjakansaari Gällholm Vatiajärvi Länsiriutat Kojusa
ari Jousmäki Jolanki Konungsö Hylkilampi Murtoaho Ala-Arajoki Pernaja TV Mast Valkiasuo Tossavanlahti Norra Makilo Ittola
Möksy Sandsundet Grisselklobben Hulmi Lakkijärvi Kohisavanaho Labbholmen Idlax Mellantistron Kalmajärvi Korpioja Ojamäki L
ähtekangas Keihäskosket Heittovaara Pöytäalho Pihlajaluoto Ylipää Pynnönsaari Mulkuanjärvi Siggvabb Kukkala Parkkola Saare
npe Tervalampi Västra Skärgården Järvenperä Liekopalo Infjärden Haverholm Naamanganjoki Luotosmäki Monikkalanniemi Jeägelo
aivi Kiiminki TV Mast ( old) Vesiniemi Viiru Munajärvi Kilpisalo Naudshusaaret Smiltshoaivi Kampinkylä Lapinkylänjärvi Iso
Ahvenjärvi Sundsberg Kvarnbotten Kingo Harjala Satakoski Kurinmäki Uusi-Timperi Könni Rabbas Iso Löytänäjärvi Ihamaa Pyör
äkkä Metsävainio Votka Paakkari Luodonselkä Tengeliöjoki Ruskeala Suurola Lappalaisjärvi Taivaljärvi Risnäsmossen Aakenusj
ärvi Naistenjärvi Enonsalo Rouhunaukko Iso Ahvenjärvi Sankta Maria kyrka Limskären Latva Penäniönjärvi Tankar Pohjoisselkä
Jussinkari Vihtasuo Oininginjärvi Fåträsk Laattaskari Kruununmaa Ruokovirta Sandan Piimäkuori Hassis Pohjanlampi Petäjäko
ski Aggolskär Kaamusjärvi Paasila Höga Svanören Khelsingen Bånholmen Myllykulma Kivistönniemi Taabmajavrit Södra Gåsklobbe
n Klockören Pallaitniemi Isokivennokka Toiva Stora Rödskär Dersören Lavalammit Sompiojärvi Pitkämännikkö Luolettu Reätkälu
obbal Polvela Leppäniemi Medalskärsbådan Mjösund Hietasaari Lusklot Döfnäs Ruskialuoto Humalajärvi Sorvajoki Mossasholmen
Sarjankylä Brask Kankaan Kiljanjärvi Mustajärvi Iiviikinvuori Hämälä Huhkainkylä Nenonpelto Bastuholm Rudören Raasatunturi
Jylkkä Furuholmen Tervaletto Pullinkari Luotsi-Kuusinen Katumajärvi Aspkobben Tarvola Lompolovaara Petes Taivaljärvi Riihelä Syn
eikvesi Byggmästar Sunila Lihjamo Ilaja Vähä-Uski Halsnäs Paaso Ruukinlahti Tervalahti Ritomäki Gaddfjärden Oro Pousujärvi
Ristipakka Laakajärvi Lemu Välttilä Käyrälä Fanskobben Yli-Kiviranta Vaijokka Jyrinki Sokos Hotel Vuokatti Härligö Letus
Ruohoisenmaa Sarvlaxträsket Flaskskäret Luovusvärri Krooknaistenkarit Boxströmmen Seivis Reven Kalkskärs Storhället Pösöni
emi Bastmossen Salminen Laitapauha Vakojärvi Jupperi Moikipäähällorna Huittinen Ivvanashjokka Rovoiva Kortteinen Kuggholma
Mustasalmi Itäsaari Paasikoski Hotel Hermica Kupmo Tielinen Talvisto Pirkholmi Ristinmatala Rovastinaho Sammalkangas Luot
emäki Tuherrus Klofsan Laisaarenaukko Saviaavanlampi Getskäret Tiilikanjoki Länsiluoto Otsola Laihia Makkaranselkä Tapavai
nola Ruukki Toivionjärvi Säyneinen Holmkobbarna Huikas Tuusmäki Runtti Saivokero Länsisuo Sälgholm Solberg Våtskär Päiviäl
ä Mickelsbacka Koirasaari Silmäniemi Ruuhitunturi Majamalompolo Rysinkari Iisinkijoki Hoikanjärvi Olkovaara Mantojärvi Kuu
senkarinletto Republic of Finland Illoinen Järvenpää Reikopu Reiholma Vattuniemi Liejanginjärvi Poroila Marikainen Sipulip
aasi Iso Rummukkajärvi Mäyränjärvi Karhuniemi Gårsholmen Södra Trutklippan Huttrasbacka Kuuttinki Vääräkarit Scandic Jyväs
kylä Huovisenjärvi Kelontekemä Hilappa Haukka Osmankajärvi Leivonmäki Iittala Maivala Fåskärs Bottnen Sjöängen Hylta Söder
kläpparna Aravaara Rehtjsuo Kiurula Pesälä Joukkainen Syrjäntaka Isoperä Lukanvaara Lampomäki Tarkkinen Karnholm Julkuvaar
a Perävaara Maarala Kimonkyla Yttermark Alglo Kouvervaara Soilun Ryssgrynnan Stora Tratten Altuna Pulakorpi Purontaka Viip
eri Sulasalmi Karimo Sippola Lillövögrunden Östanpå Karlsvik Sydänmaanjärvi Notön Vanjärvi Alakyrö Kiutaköngäs Östra Tvigö
lpan Houtere Puikansaari Kirkonmaanselkä Tolsa Raijanselkä Elämäjärvi Pooskeri Pirkkoaivi Djupsund Seesta Arvo Ruopsa Kira
kanjärvi Säytsjärvi Terstojoki Kylmälä Hintholma Södergrund Putkijärvi Klovkobben Kilo Suonperä Lillmaran Tanhunmäki Iso-Tammin
noaivi Punametsä Brudsund Karinkannanniemi Kehäpää Södergårds Fladan Saiveljärvi Harivaara Lapland Hotels Riekonlinna Meri
kallat Jänisaho Ala-Porasa Satkala Vähä Kuopusjärvi Skjämmö Ohtalampi Hurissalo Iso Olvasjärvi Meilahti Rytkynperä Kylyvaa
ra Takkaselkätunturi Marsuoaivi Räfsby Soppeenmäki Raulio Keskikokonjärvi Mukkavaara Paijulahti Naamajärvi Kaksoskarit Sat
tula Maakarinsalmi Kallharu Otravaara Uotila Lillsanden Norrgrundet Äyrinmäki Kantosyrjä Halme Saukko-Pietarinoja Varangin
niemi Kumia Korppolaismäki Mörnäsfjärden Madesjoki Pinni Orkola Stengrundet Rönnskärs Fjärden Kyynämäki Raatetjärvi Pesola
Piparudden Pito Orrainlahti Tärngrunden Luotolansaari Siiskola Storflöxan Salonnenä Tuohimutka Haverö Hietajoen Orahaara
Lappila Lunkkaus Länttäpatti Kylmä-Pihlava Bredskär Kurttijärvi Yrttiaho Yttre Vaktlandet Luhdantausta Tikinmaa Loimaan Ku
nta Pistikivi Rantapuhti Levilä Södra Byholmen Yli-Kiviranta Tistronskärs Bådarna Lavaala Jierstivaara Roskär Hotelli Keur
usselka Kuktshijokka Luttila Paronen Pekurila Kuvasjärvi Miraholm Kontinjoki Akku Hummelskär Syväjoki Kodesjärvi Pelingins
elkä Storhästen Karinlahti Rönnskäret Storskär Vatunginnokka Alskärs Örarna Söömarkunjoki Varikko Posionjärvi Kilpakorpi R
itvala Heinjoki Tuppurinmäki Nurkkala Kankku Hauta-aho Bodback Rahjan Satama Pasilan linkkitorni Kuivala Jokiperä Jaakonjä
rvi Brändholmen Attu Hundskären Hovinvaara Siuttula Jätkälä Kirakkavaara Jumusselkä Patola Hiekkalahti Taka-Lammi Likoniem
i Lamperila Moritshället Kukkaselkä Kuivanto Vuorenkylä Kollinpää Malm Puollamoaivi Eväjärvi Pirilö Långgrunden Moisaneno
Kasukkala Matehenperä Kurvinen Heliste Ala Kokko Koskeljärvi Palosenjärvi Salmivaara Voivala Trybote Ryyttinki Grisselkobb
en Stennabba Höytämänjärvi Kurkiharju Ängviksbergen Palikkala Juoponperä Hannunniitty Sangenlahti Jylkynkangas Kaskinen An
dersby Vuosaarenselkä Kirvesselkä Nurmiluoto Torronselkä Långösund Alakieri Grytskäret Ounasjoki Julon Norrpåfjärden Mourujärv
ä Vähä Kihdinluoto Saasoja Inikorp Mustamännistö Näränkä Kräänä Krööni Gyltskäret Tjuvholm Nybonde Tyrväänkylä Junnushvärr
i Itäkeskuksen koulu Hangöby Enontekio Välisaari Kettu Kuivikkovaara Krabbskär Juornaa Karsikkoniemi Harsböle Tuuskeri Soi
dinmäki Salminlahti Poikola Leerviki Kannonjärvi Ylikangas Kuoreslaki Hartusvuori Juortanajärvi Gävskäret Västergaddarna S
avitaipale Ritvanoja Nerbyn Simojoki Ruumisselkä Tarhakari Vargöviken Rautpohja Hanhi Satalahti Halsuanjoki Luonetjärvi Ru
ostejoki Iisvesi Kyrkbyn Norrändan Eriksson Karhusuo Palloneva Laminluoto Nuvvusjokka Juurakkojärvi Vitsiälä Jysinmäki Mai
nua Huuhanmäki Kivitok Vähä-Löyskeri Riisikkala Fagerkulla Joroinen Pihtinotko Gransinmäki Juomujoki Pömiö Lauttanpää Pirt
tijärvi Kisor Kolmiloukko Multo Vöyrinkaupunki Huuhkala Gloppet Ranta-kylä Pello Jollamjävri Uimaharju Saunasuo Pirkkijokk
a Uuvinniemi Kaunismaa Ruuskala Stora Mistön Lohiniemi Lahdenmatala Varttasaari Postinmäki Sulkusjärvi Jalaslehto Hilleri
Kovelahti Neulala Uuraslahti Jaurakainen Corroaivi Keisarinkoski Airaksela Harvanmäki Kurujärvi Medelbådan Hölsönmäki Herv
a Peherrys Ketolankangas Pesinki Joutasniemi Cumulus Hotel Oulu Vetämäjärvi Susivaara TV Mast Haalatvankylä Sampankallio T
iiliruukki Kuoliovaara Räplävä Ölmosviken Vehkakoski Gäddrag Kattilainen Kolmiloppinen Myllykylä Merikievari Gåsharun Niku
Miehonjärvi Ruggskär Hoisko Vähäteutari Väcklax Latolehto Hakunti Yyteri Rusilankanava Tuvorna Korvenala Onkimaanjärvi Ku
kkokari Ruoko Kalholm Käldersö Myggan Jakamajärvi Bjonskär Kaaresoja Ryönä Sydmo Vikträsk Angelijärvi Yläpiha Palloaivi Mo
ltsia Javarus Urttikari Liinaharja Örarna Sundharukobbarna Älgsjö Lielahdensaari Rautalahti Harsholm Kankasaari Bärskär Ai
ligasroavvi Huumojärvi Mättöä Vääräjoki Siltaaho Viinikanlahti Kuuttila Lumpperinmäki Pentalaträsket Hauhola Soukanlahti P
innem Lampila Huljava Tjöck Bräckskärs Bådan Sumari Rapinoja Kroksjö Ohenmäki Sara-aho Autioniemi Älveskär Anilampi Lehtojärv
a Pieni Petsiäinen Ala Liekkojärvi Pikkelä Vanha-Koivisto Lillkanskogviken Rajatorppa Sketan Summasjärvi Syväsmäki Kynkään
saaret Mustanlampi Rukkamäki Rasisalo Domarskär Yttergrundet Koivujärvet Kontiolahti Venekari Raatti Peurojärvet Tunturi-S
uivakko Vekara Marasbacken Päsarby Gråskärs Kobben Vargöviken Kairamaa Rovvadusjokka Verronen Pikkuviiri Terbmisvuobmi Ke
simäjoki Brändökobben Bockören Iholuoto Patatunturi Yli Siira Kerkola Huutokoski Kasan Norja Åkers Kujalankulma Korsholmen
Laajaharju Söderholmsviken Suolajärvi Käpykylä Ajanki Uutosenjärvi Lamminmäki Helsinge Landskommun Pentinmaa Hauhtonen R
ihiluomanperä Kietävälä Vähä-Pietari Rantapuhti Kärklax Jormasjärvi Solvik Tyvitalo Lietsa Ekerö Viitakoski Judastenarne Y
likylä Jänisor Kultalanperä Koivuluodonmatala Lempäälä Särkioja Sotunki Maljasjoki Myllymaa Svanören Katipalo Surpe Lill K
obben Nuottiranta Hermanninmatala Karjakumpu Noidanniemi Perttilä Kasarinvaara Suurniemi Pellonia Siuruanjoki Vehokylä Tol
ospää Uura Pynnöskylä Illukansaari Lietsala Vuorsojärvi Juurijärvi Östergränden Jokilamminjärvi Kajanki Vestijärvi Verosaa
ri Karjakkojoki Kalaksmenjärvi Patasaari Kvigos Jollonoaivi Ristimäki Vermaanjärvi Kaukuri Taimo Ylämaa Ruottir Lindö Tava
stila Sänkjorna Ålkila Alinen Taapajärvi Jurmofjärden Taapurinvuori Lukko Katajalahti Kuusikunnas Mustakorpi Naarasaaret P
erä-Ahola Rajapuro Ruuhikarit Kinnaraho Juotasluusua Harjakari Uimari Preiviiki Palva Stordjupet Koikkiniva Ellola Kulohar
ju Haapalahti Djupsundet Heraholmi Kuivaspää Lahnajärvenkylä Luotajärvi Kulomäentie Petri Illbyä Iso-Vihtilä Mälikkälä Kou
vola-Tornionmäki Tvärminne Zoologiska Station Valkeala Björkbacken Övre Rönnskäret Kairila Pitolamminmäki Härkmeriån Kutuh
ället Saarnijärvi Pulkkanen Laitasaari Vuorilahti Kontinkangas Jääskelä Syvänsi Valto Toippatörmä Helgträsk Hietasenniska
Suvilahti Niskasaari Kaartassaaret Langstet Taivalperä Oratunturi Rysskobben Tupurlanjärvi Kokonmaa Teijonsaari Karttimonjoki Vilg
senjärvi Pertar Aukkuljärvi Koivusaari Kungsholmarna Niittuluoto Taikinaaho Iso-Kiimanen Laasanen Kouterojoki Likanen Salk
ola Gästersö Kuomajärvi Hiirimäki Murtoranta Hirvilammit Froibele Finnsbacka Ljusgrund Hämeenkangas Terttilä Ersby Pehkola
nniemi Taaromajärvi Hulkkio Västersten Lielax Vehkonjärvi Hiiskanpelto Aspuskeri Inipett Sopala Matilanniemi Rantoo Kokkot
unturi Kenttävaara Vasikkalampi Haranmatala Kullelampi Ändholmen Eteläinen Kaupunginselkä Valkeisenharju Koviovaara Jääjär
vi Hemören Naavala Pistohiekka Komanijärvi Louhivaara Sumsajärvi Kulla Iso Kallokari Rasti Kurdujokka Morottajanoja Olkine
va Keskinen Sillanpää Hautjärvi Långa Ljusskär Morfarsgrund Småholm Lipatanoja Pirskeri Seitseminen Fåfängön Kalliosalot M
eäskoaivi Kiiskikari Orhinkari Niemenranta Suininkijärvi Pessalompolo Aurora Kuhasenmäki Ritolehto Kaurojärvi Joënsuunselk
ä Kaksoset Ulkohelli Tölvä Rannikonmäki Ärjänvaara Tsarmivuono Hällesörarna Juurensuu Martinniemi Piispala Hyväjärvi Nevan
taus Räväjärvi Ontamojärvi Kortsham Isopaasi Möykkysenjoki Korkialetto Koronjoki Kvarnmossen Iimäki Ypykkämäki Korkiakaart
o Halsholmen Pulkonkoski Kyrölä Koppelokangas Saksila Vohonjärvet Kuhantakajärvi Naaranlahti Torbackaviken Paratiisinreikä
Ylä-Kuhanen Joutsenkoski Kattila Siuronjoki Kråkskärs Harun Ohtakari Juorkuna Veksäjärvi Poikila Lappers Muurila Aletvarr
e Saksalansaari Finnträsk Pukarajärvi Toivonen Suivakkojärvi Sotjala Kuusijärvet Keski Pekkala Kumpulahti Huhtapuro Korsun
gskatan Kuikkalampi Bäckby Averia Venekoski Raatelehto Tiri Ritola Viitalanperä Kärrmetholmen Hentala Kitee Airport Koprav
aara Kaurajärvi Halmetoja Valaja Söderbacken Storskarven Säynetlahti Hinjärvträsket Toura Hanko Laisenurkka Akanjoki Miess
aari Hakula Kaihlamäki Söderharu Hiidenniemi Mäkäräniemi Severinjärvi Stora Sadeln Tievjaoaivi Valkeakoski Pyrrö Niittyjok
i Puolamajärvi Kärkkäälä Rautu Ramsholmen Loukusanjärvi Sakari Jalkavala Tarttila Ylä-Partala Antböle Norra Flatskär Pirkköyri Arvs
laxudden Tränskär Raippo Vartiala Kaktsavärri Rekijoki Kutajoki Löytölä Naakkima Jumpura Ruusuniemi Niesaselkä Salunen Le
veelahti Tuutinhullu Pikku-Huopalahti Katinala Kaijonharju Vehkasaha Mannikka Kivijärvet Tuohtiainen Pohjois-Tapiola Patr
ikka Iinsalo Skarvs Långören Partaharju Dyviken Jyväskylä Palssari Seipälampi Pauppo Tynnykari Törri Vasunmäki Haaransilt
a Södra Flatskär Ätsärijoki Vaihmala Broklot Meskaren Jussinsaari Repovaara Airismaa Petrumajärvi Pusinharju Lankholmi La
junjärvi Kopsuo Metsolahti Kassor Kulosaari Ängholmen Paunu Salvonen Säggajävri Joenranta Klemetskog Palon Rimmilä Stennä
sudden Itätoukki Pikku Akanjärvi Kutema Karhunletto Lilla Rövarn Nupinpää Kirjola Tummelsö Pomovaara Majl Huovinen Kiesim
änkanava Itäkylä Huuhmarisvaara Eerikkala Rahvanmäki Vanhakorpi Palovartiotupa Pohjois-Vartsala Kaathelli Sandlax Ristika
ri Vaattovaara Niemitalo Gammelbyvik Tahmela Auttijärvi Santasaari Uskelanjoki Kompakka Kuomavaara Vinne Kaartoinlampi Le
ipivaara Låga Räfsö Räisäsenaho Tukiala Romholmen Peltolankylä Paasmäki Perkkiönperä Kallbodafjärden Ruorasmäki Sundkläpp
arna Sollomjävri Palos Suuri-Lankouri Muorinmäki Koppelo Koirankari Vestra Tingisautio Satakunta Luovusvärri Syrjäniemi U
lkovalkama Uuttukoski Piispanristi Aitolahti Inkee Rauhantaipale Väärnilä Rannisvaara Aaslaluoto Vihasniemi Finnbacka Leh
telä Klubbviken Puurala Hanaskär Naamajoki Vähän-Harvajan Niemi Lilla Linnskär Sokos Ilves Kekolot Siniluoto Kytomaa Räik
änmaa Majakkaranta Lämpinen Kuolbanoaivi Väliaho Korsolampi Elomäki Luonnonmaa Porsöfjärden Saltjärvträsket Kankaankylä P
oroaho Louesaari Rautiokangas Ponsimaa Potti Rysskär Jaama Angelvajärvi Häräpourit Bysundet Svartö Skatan Honungsbådan Ke
rokari Maavesi Ozero Pyukhyayarvi Ojankorva Iso Rommakko Larinsaari Stora Tärnan Humminaukko Kronbergsfjärden Lappaselkä
Vähä Lohijärvi Vadholmen Rövarholmen Juurikkajärvi Leikkuu Trutberget Seksmiilari Kallionsaari Halujärvi Alliniemi Löysäkinjärvi Pet
ri Solttila Tryhålskäret Kärsämänjoki Lohja Leväslahti Peuralo Itimmäinen Tohloppi Jääkärinsaari Nämanön Toivomäki Tiirakar
i Keihäskoski Rävholmen Verkholm Hevossalo Blikumbotten Liepimäjärvi Truthällan Östra Granören Hirsiaho Ytteresse Otanpäänk
arit Lepikkomäki Kuitia Luovavaara Hjulfors Ätimysvaara Kivikylä Ullanlinna Fall Paloranta Pähkinämäki Lempnäs Kaastla Säyn
äjapuro Leivonmäen Kansallispuisto Voltti Lamme Fanttenkari Mankilanmäki Rämä Vengasaho Yttre Gölpan Hoikkaniemi Torskarn R
ahjan Satama Itäharju Arrakoski Palo Vormuskeri Pyytinkarit Tikkala Suontakainen Nuhja Häähdjärvi Boberget Hokkala Valkkijä
rvi Kylylahti Nölöskär Brahelinna Oravijärvi Haaroinen Virransalmi Isokyrö Telataipale Storsanden Stora Tandskäret Sorsala
Oilola Putru Suomujoki Sikrenvaara Viitasänki Luikku Bredskäret Maskisholmen Huruksela Ala Naarnajärvi Iso Vehkaluoto Brend
holmen Kopsusjärvi Piipsanjoki Bergby Ketansaari Suninsalmi Keskisträsk Iso Laamanen Skarpholm Djupviken Käringkobben Kuitt
ila Björskär Heiskala Koivistonjärvi Tuomilampi Kuljunkari Syvänsijärvi Bölsön Fliskobben Baggharu Veromiehenkylä Esse å Uu
rrekarkea Koivaja Paltdjupet Lehtisaari Peiponniemi Villiö Hirvasnapit Ahmonjärvi Oulaisenlampi Suortti Purhola Pälkänevesi
Alamehtä Svartstenarna Ankkurihelli Hamns Bosskär Oulanka Tanssila Mansikka-aho Sokosti Telkkola Rättyn Alajärvi Ämmänsaar
i Smedas Puutoniemi Rudanmaa Iso Toulatjärvi Nuuksio Läpikäytävä Kukkulanmäki Tylöstenlammet Falkishället Kaltimo Juurikkan
iemi Ainali Lövholmen Lemmikko Iito-oaivi Havusela Tuulvesi Arstu Jorosensoppi Lillhök Vääräkoski Haukiputaan asemakylä Kiv
entaus Hevossaari Luolavuori Långnäs Vidjeskäret Padankoski Autiomäki Ruostesaari Synnerstörs Grund Johteenaukko Isokellola
Östra Styrskär Rysskäret Kontolanrahka Nisskläpp Junttala Fallskäret Hirsilä Paattinen Aaltola Kuorevesi Tapa-Vainola Laul
ojävrmoras Bockberg Haavalampi Tuunala Bjurskär Trollgärda Backböle Viivajoki Särsbacka Römskär Stora Stenskär Riesola Niittyka
alth Center Olkkola Autioranta Maununneva Iso Santakari Kirintöjärvi Somero Patamäki Fingersöflagan Yttre Täktarn Kangasta
lo Ahatkin Mälävaara Teräs Hyvinkään Maalaiskunta Pieni Uva Rödbådan Horsmaselkä Hiltusenniemi Ihme Rytiletto Fladaträsket
Goallarvaggebuddejavrre Tuorijoki Joutenlahti Skoböle Iso Rummukkajärvi Kielisenjärvi Visti Kraatari Iso-Männikkö Pyhtään
järvi Paasomäki Ozero Ryamen-Yarvi Molkojoensuu Pirttikoski Kurenjärvi Ylisirkka Viekinjoki Tahvola Karri Ruskio Timmelot
Matts Sarre Tiisa Halosenniemi Kontojärvet Mortteli Högörsgrunden Bockfjärden Möylynharju Joutula Hiidenvaara Stora Karskä
r Rokuanjärvi Lansa Tyynioja Jurpanperä Pulkar Eerikvallanniemi Vuoskujärvi Sorsanjärvi Södra Stenarna Vuotostunturi Jyvas
kyla Lehmijärvi Torraisarn Viesimo Kuuskajaskari Peltomäki Varislahti Kuurtajanjärvi Keusto Kopare Pikkula Heinäsensaari R
upikallionaukko Santtio Nurmiluoto Vånn Klobb Muohttaoaivi Keijola Säikkärä Pikku Villasaari Susisaari Ylä-Kintaus Paasonp
erä Sysimäki Munakka Radisson SAS Marina Palace Hotel, Turku Siirtola Hilappajärvi Klovgadd Saijanlahti Mahlunjärvi Kokkop
äät Tihusniemi Loukkojärvi Hasa Kamparholmen Tiitolanmäki Bastskärsgrundet Korppinen Jynkänvuori Gammalgrundet Metsoila Ha
arasuo Vasikkasaaret Syltkläppen Håpiaxviken Rokula Korkkanen Härkäjärvi Peurasuvanto Piilonsuo Harvungskären Övermalax Pe
tsamonmatala Kuosmanlampi Ahmo Hänninaukko Kätönlahti Ailigas Salpausselkä Ojakylänlahti Kuukas Längelmäki Stornäsudden S
orstenören Heinäperä Avaranperä Laitahelli Sokojärvi Jyrinlahti Skarvkyrkgrunden Paavila Hirvihaara Ängranholmen Lippo Tuu
raneva Nikkala Tuohimäki Löytölehto Sillvik Rassiotshokka Kalvholm Pasi Loojärvi Kuomiolahti Juhmakka Matlösharun Kuninkaa
nlahti Långåsmossen Engelskobben Lappfjärds folkhögskola Jäälinjärvi Raholanvaara Murtoinen Pellonkare Ala Kuoliojärvi Kym
i Haukijärvenlaki Niittylä Kruunupyy Kylämä Koivula Klemelä Spåharu Kattelussaari Klemets Östra Långholmen Ryssklobben Stackskä
selkä Varpanen Tuorijärvi Kärvästenjärvi Raittijärvi Likalanjärvi Province of Western Finland Joutsenlahti Viinaluoto Störs
vik Kauhakorpi Sairaala Jaakkola Jungfrugatan Riihiaho Pampyöli Lassila Kräppelholmen Lakalaiva Raitoo Bjälkan Karppi Ahven
kenttä Påvals Kirppu Tiilitehtaanmäki Haviala Liden Kärpijoki Varpasalo Kailaistenrauma Töpö Kunttula Naama-aho Sommarvägst
räsket Caprera Vuotinainen Vekuri Tuuski Pahkakoski Stor Ramsö Bernas Sund Haudanniemi Kelkkala Välijoki Kanervamäki Völima
a Järvihaka Joentaus Kalvola Hotel Meripuisto Laakkola Södra Klippingen Peltoinen Toitturi Neitijärvi Rangskär Heraniemi Ke
isala Koskenvarsi Mojetunroavvi Kennää Saarasjärvi Sodankylä Levula Lommoltunturi Flossböle Ruha Levo Kyörlisjärvi Bäcksgru
ndet Asmuntila Vuotsujärvi Virttiövaara Njiljokka Korsungfjärden Kutuperä Pelli Kilpisaari Sairiala Tavasten Narkijärvi Jäm
äsjärvi Kupungar Kontio Lemmetyisenluoto Lakijänkä Koskenkare Välikivi Hyypänmäki Humla Rautiainen Hjortronskär Koukkuvaara
Pälviken Kupsala Hokkila Kuona Potnasenselät Sanijärvi Hirvikumpu Motlandet Kiskon-Kirkkojärvi Sårbacken Raholanjärvi Tuul
iaho Kaasluoto Itäsyvä Marrasjärvi Jäämaa Kvarnviken Viio Pohjanniemi Lilla Kummelskär Kostionniemi Sundeejärvi Hälsösundet
Latvalampi Trollklobb Valsberget Pikku Petsamo Raiski Korkeaoja Sodra Linlandet Perätalo Puistonmäki Vilhola Naarasaaret R
uotanen Koiravaara Vudnusjokka Boistö Koitelaiskaira Lylyvaara Hautluoto Lillmälö Koroniemi Kråkträsket Vähä Kallokari Petä
järanta Stakagrundet Björkholmsfjärden Pihlavakarit Virttiöjoki Mansikka Piittisvaara Jokelanperä Kiminki Kungas Ängslandet
Akujoki Pori Mediumwave Radio Mast Båtsmora Ruissaari Kalmo Seppola Rapakkojoki Frigård Karuby Suurikivi Pasanen Iso-Tansk
eri Sopola Torassieppi Piispajärvi Pirttivaara Volot Kahvenkari Kauvosaari Rödharu Revet Pohilainen Vähä Kiuskeri Silmäsvuo
ma Päävaara Kuopio TV Mast Tammi Kauppa Kalimeenoja Väinänperä Karhuoja Similä Laijonjärvi Tarkinnokka Variksela Murkela Ink
en Styrskären Svartö Öllskär Sommarnäs Kojerijärvi Haataja Talviaislahti Aalto, Main Building Savinala Uutiskuvanlahti Tak
avaara Haapaperä Selvisholmen Suomunjärvi Varrasniemi Laitaatsilta Tuohiaha Vasikkaluoto Reiviikki Jeesiöjoki Miekkakoski
Heinikka Putaansalmi Outojärvi Kistola Nikka Rautajoki Kytölot Seurujärvi Kahilanniemi Syndalen Österkläppen Kaulio Rysäti
e Hintsala Sonkajärvi Leväniemi Pikku-Nuikko Savio Leinonen Tyvitalo Karigasnjarga Kyntöaho Äijänpäivänjärvi Kaarteenaho K
ilen Reätkatallu Hennijoki Savisalo Luikonlahti Korkeatörmä Rautakallio Rantasänkimäki Alanteenjoki Korvenpolvi Aallund Vo
lttari Sarvikumpu Rupikallionaukko Strand Iso Karkeinen Etusalmujärvet Pälkättijärvi Dockbote Källmossen Vaimaro Lamminran
ta Kaituri Pöydänpää Maunumäki Fågelsjö Hotelli Kieppi Kuuminaistenniemi Huosio Markku Lähteenoja Kuusivaara Aarikaisenvaa
ra Leiviskä Cumulus Hotel Koskikatu Flitusundet Suontee Sammakkolampi Virolahti Ristisaari Suurikari Paasonjoki Järvenperä
Kittuis Koma Kosola Laukaanjärvi Haukaskäidi Marjustenranta Tistronörarna Hovattala Junnilanmäki Leväslampi Puutosniemi K
unnainen Pörtbäcken Arpaisenjärvi Svartflutta Karhunpää Kivihaka Halsholm Kilanäset Kangaskarjula Pikkunaskama Lairojärvi
Stora Krokön Judinsalo Marby Vrakholmen Träskön Mahnala Barösundsfjärden Menikkalanjärvi Krämanskären Urakkaoja Lindströma
s Himola Ylikyrö Lokela Hamnfjärden Myllyperä Hietapankki Lapinkulma Turkkola Skarvsfyren Isokari Paappala Vaskola Kuivasm
eri Muonio Villilä Oinaskylä Särkänniemi Suuppo Ruosma Petsamo Sainila Pikonkorpi Pennonniemi Tilliniemi Granasbacken Peit
tojoki Tenhiälä Tampere TV Mast Nyhem Kalpeaviita Sankorna Motturi Sannanlahti Posiolammet Toijalan satama Hälludden Kansa
naho Loukunvaara Pakola Lillövögrunden Kymintehdas Buskören Luhanka Sideby Udd Suovanniemi Rakennusniemi Viitasperä Saara
järvi Rotluoaivi Nuotioranta Västanland Vuollo Salunen Hyvelänviiki Pyydyskari Oaddevei Santio Siuro Kolam Suomensuo Toko Han
i Kitu Fjärdsör Ondalsbukten Tepoonjärvi Ruoke Härskesholmen Kankarisvesi Rannanmäki Nopankylä Peninki Satkala Palopoikka
Gullbacken Luikkio Metbåda Mouhu Paska-Kraasukka Länsi-Hallinkari Pöyryjoki Rajaperä Kyrkbacken Kiminkijärvi Lamminaho Teu
tkoski Skogssällisändan Lammaspohja Puistomäki Tomasas Grundet Pokka Lappetelä Väyrylä Rudträsk Teilot Salmi Londböle Rahk
eenvesi Ähtäri Fiskari Termusjärvi Alamaa Jakkila Suni Rintamäki Koivikko Ruunasuo Tapiola Petkelejärvi Ulvajanlahti Puöid
iskuöljävrik Luonanletto Martimojärvi Äggesskären Rauvanniemi Loimaa station Lyökki Kattilajärvi Äärnasourinpohja Bokulla
Sten Ropankylä Kantlax Irkku Lillstensgrynnorna Pikku Riihiluoto Kiettare Lindöviken Oinasjärvi Esse baptist kyrka Kuninko
ja Rautulompolo Nybacka Siskeljärvi Kiekinkoski Vinkkilä Kupiluoto Pateniemi Hangasvaara Jyrilä Vidonjärvi Dragnäsbäck Köl
li Misijärvi Nickelskäret Kangaskokko Kaurisluoto Skavholmen Lokkiniemi Julmajärvi Puijo Horslökfjärden Tiilää Tahvilampi
Flåskär Tsheskadasjävri Esse Hangaslahti Anneberg Iso-Huovila Kyynämöistenjärvi Muurajärvi Lohnajärvi Skuggskär Rymättylä
Kaukka Ravattula Loskarnäs Tylli Siekkinen Koskö Ukko Lillsund Skansfjärden Sankala Veromies Palokkaanjoki Mäkikylä Lupukk
apää Kopois Suur Urpalonjärvi Paattikoski Ällä Vasikkapalo Hotti Rossi Maisalmi Kolpanselkä Rauduroggijävri Enbacken Niesi
järvi Sulaoja Granskog Menonen Längden Flunderbådarna Lassgrund Korteselkä Peerajärvi Riutujärvi Raumaluoto Laukalammi Lie
rosaari Outa-Suivakko Hiidensilta Arrajärvi Lopaskarinluoto Mustijärvi Lentola Koivulahti Sokos Htl Seurahuone Kotka Varpa
senkylä Piskamojärvi Kernaalanjärvi Basören Moringgrundet Järviöinen Alhontaanjärvi Korttia Penlot Kukonkylä Ostanö Bötskä
ren Pikku Niinisaari Isolahti Måskläpparna Petrilä Martinkylä Pessalompolo Fantsnäsfjärden Vierumäki Njarga Riihisalmi Pak
kula Sukkila Kaskamus Riusakjävri Hanhiniity Rastinselka Hökholmarna Spikarna Harmaalanperä Niittusaari Kopila Mälkiäinen Pyhäh
Sääskilahti Vesikkovaara Lauteala Tusa Sakarajärvi Tangonsaari Keihäsniemi Kältijävri Kantojoki Vesanen Alasikala Urjalank
ylä Storstenen Skadjavärri Ytterön Hilton Helsinki Strand Bredharu Kääriänmäki Kahloinen Iso Läänä Khelsingen Ylitalo Ytte
rsundom Höijers Hanhivaara Pahtamukka Åsholm Molkanniemi Siltala Kiminginjärvi Holmhagen Kullasjö Getholmarna Tikkala Post
i Kalkkivaara Kojukari Gunnarnäs Ala-Tikkurila Koivuvaara Svettgrund Pursatshokka Utterkobban Miinakari Heinijärvi Kankais
enmäki Hankelöfjärden Härkähaka Peipposenrinne Bjurböleviken Pääkhölä Ylilehto Heikinaho Kaulansuu Leipimaa Rällinmäki Neu
voton Nuottasaari Vanhaniemi Yläsatama Taivalmäki Katiskonsaarijärvi Tuormusoja Skriivarholmi Ahokkijärvi Varanganselkä Vi
htajärvi Hojotusmäki Enviikki Hummunvaara Kirjakkala Tyybäck Kivisilmä Kakkurilammi Nurmonaukko Pirttijoki Perämaa Valaska
llio Kinttuniemi Rotluoaivi Dimanskär Perus Lunki Bastö Tsharsjokka Kimo Väätshiri Majabacka Aikava Karigasniemi Mirhamitu
pa Kariniemi Koivistonluoto Vähä Huilkrunni Terhajärvi Kuoliojoki Huuki Lonkila Käkimäki Korteniemi Korpisenjärvi Käringvi
ken Julskäret Keinukangas Södergadden Jivikarna Fiskoori Hemmilä Pallaskurkkio Vassevaara Ozero Nasiyarvi Pessijoki Lavila
Ulot Hällänen Kobborna Lootholma Heiniperä Permanto-oja Lömmekkö Könönpelto Koitajoki Nironkylä Leukajoki Martimojärvi Pi
eni Etukari Djupsjö Holiday Club Saariselka Bolax Mellansjön Härkövaara Valkerpyynjärvi Nerven Pötsönlahti Sarvenselkä Jyl
hänperä Skrånhället Sydänperäviken Fallsundet Vähä-Vinnari Sillanmäki Massby Hartikansalo Kilpi Herttuala Saivelselkä Utul
a Otsamo Bernas Sund Kursila Vaana Viitahaara Temmesaho Pahikainen Lampela Kykälä Kirjalansalmi Saaroinen Marttisluodonauk
ko Utbyn Lappalainen Jamonjärvi Käsmänperä Maa-Penkki Verttu Mukkaselkä Degernäs Dragsfjärden Ulko-Kiverö Gammelbyviken
ivojoki Suonivaara Långnäs Grunden Palokka Gubben Nätiholmen Numenkärki Tesjoki Kuivikkojärvi Verkholm Terviksträsket Kaalam
kala Lylyvaara Labbnäs Kurtukahtshokka Hevoskarinreikä Yttre Själhuvudet Kyröskoski Iso Malla Orajoki Vertalansalmi Pleik
ilä Kalskär Kierros Joutsa Halimasjärvi Korkeavaha Pallaskero Mamreträsket Yttre Västerlandet Ridanala Kummelskären Risnä
sträsket Fällipeässjokka Kiutajärvi Soinlahti Härmänkulma Etelä-Äimälä Niuhala Aasla Pahaniemi Mustakluppi Torkkila Halss
kärsbottnen Halmes Kotaneva Eriksdals-Storträsk Kiiskispauha Saitaniva Takamaa Yxskären Pihtikeitas Hakan Sorkkala Nivava
ara Nuorikkala Yttre Vitharun Sarva Kojonjoki Nuorunka Ollasviken Nyry Pieni Peranka Gullskär Källarbottnen Haara Noukava
ara Holiday Club Tampere Spa Hotel Bergön Puttoskylä Ylötkylä Ahvenlammi Fagerögrunden Äykkyri Rantasänkimäki Tasavaara N
åtaholm Rodjanoaivi Kaisela Klemetinvaara Taka-Korva Säynäjäselkä Accome Parliament Pienivaara Rämesalo Timmerholmen Kaks
kiela Österskogen Vänmanni Kiikoisjärvi Palosalmi Tarmviken Vehkonen Gåsskäret Ollumorasskäidi Ilvesvaara Kilpisjärvi Kop
ola Bredskären Leppänen Ylimmäinen Tismiö Herlevi Matsanen Kaija Inre Rödgrundet Jåkskär Jalgavärri Lindkoski Kloppen Iso
Kaskinen Gunn Bjorko Island Sivakkavaara Vuorijärvi Jänessaari Haarankylä Mommila-Hietoistenjärvi Longinkoski Pihkasalmi
Måsgrunden Hurnasperä Kutuluoto Pääsaaret Palontalo Ilmoissilta Räikkölä Tolvmangrundet Härkmerifjärden Kokinluoto Södho
lmarna Uvlot Mutkanvaara Storby Björnåsen Åkerbergen Kerman Kanava Karbuljokka Kollinmäki Karsby Niinimäki Savioja Palkki
nen Bässören Arpela Valkoinenkallio Martois Äljeklobbarna Kontu Mattiholmen Södra Rönnharun Karhe Piirainen Vehmassalmi K
itunen Haninmäki Palovahti Kaakko Simsalöfjärden Raviikinkinniemi Vaskokari Skog Savipauha Varttimaa Tattula Juurikorpi B
ergbacka Särkivaara Ålö Krokoggrynnan Bäcklandet Hulkkola Nauruanjoki Huhtistenjoki Laholuoma Mågby Valkamaa Hästön Pohjo
inen Villaluoto Rörbådan Överpurmo Viitaniemi Kaavanniemi Parviala Viijo Ikkunusjärvi Renko Hyyppä Murole Haapapuro Kinansaa
ja Mäentaka Pylkönmäki Merrasmäki Hesnes Kasavuori Smedjebacka Ämmänsuo Ponku Väärä Varpasjärvi Kaggashjävri Suobbajävri
Bjorkholm Köpmanskären Nurro Holms Annanaukko Tšaraoaivi Pullukkajärvi Kynsiluoto Päivärinta Vehmainen Jonkerijärvi Vikar
en Kolhinselkä Palolompolo Pulkamo Härkälä Naakansyvä Hepokangas Kauriinjoki Emäsalonselkä Suovajärvi Krogsby Högharu Kor
keaoja Suurenpää Tissarkobben Liikkanen Halsskär Köckkärr Toivakka Iso Kukkanen Koivu-Mankkaa Tuiskula Varotusoja Ämmäkos
ki Laantinkulma Kråkan Pajib Puoldshakjävri Hellänlahti Loutti Korpikoski Kamppi Pieni Riihijärvi Gråbölefjärden Alakanga
s Vuossajärvi Uusi-Kovero Kaukoperä Rantatoivala Viitajärvi Struka Turkia Paukuttaja Överjeppo Oaivushluobbal Vallijärvi
Luolajanjärvi Lokittamajärvi Kili Vihriäsaari Pöllölänselkä Oksjärvi Kutinjoki Törmälehto Iso Törmänkijärvi Solisniemi Ru
ssarö Province of Southern Finland Pärsämä Karankalahti Lahdenpohja Hamnskäret Topparla Korvenkylä Lampis Juustojärvi Ber
ghamn Fjärden Yttergrund Maasalanmäki Kälakärr Gunilack Okeroinen Kauhava Kodjupet Puhos Luotsi Lahnasalo Luonetjärvi Yli
lehto Talasjärvi Leppijoki Gåsjarvi Medelby Strand Iivari Kairi Nyppösenmutka Rävnäs Kohiseva Hikiä Auhtijoki Tanhua Lahn
avaara Vilniemi Lepistönperä Myötösvaara Hinthaara Kittelskär Alkkula Waterpa Kypärämäki Ispoinen Korpiensuu Korteharju R
iesto Innerören Kotkatvesi Antinaho Alapihlaja Tekomatala Kaukola Furuholm Ulkuniemi Nukkumapää Tikkalanniemi Urtasjavrit
Tjugonholm Hyvinkää Vasajävri Merihaka Tollsån Simppusäikkä Peskiselkä Stora Klobbskär Kelola Sojonen Toarisoaivi Lintil
ä Gråharu Munalampi Oravamäki Kujalannurkka Mosslandet Heiska Soidinsuo Mustanlahti Härkähuuhta Vihasjärvi Fåfängskär Kyl
änmäki Matmoran Anet Soila Virsula Raudankumpu Nulpot Häran Venesuvanto Korsnäs Kämmenniemi Pakaa Vargklobbs Grunden
tula Hevonoja Vikperä Tomujoki Nalkkila Aavasaksa Sierkisvuoma Långfjärden Ainuppioaivi Hiastinlahti Kauvanjärvi Junnas Horjanky
ura Skogsböle Paakinlampi Kautiala Vieksi Valkijärvi Käld Sassila Haukivesi Rapekallio Torby Lapajärvi Pissutshuollamvärri
Lilla Byttholmen Luukko Lakilehto Perniö Ruhovaara Köklotfjärden Myrans Itäkeskus Sotilaskorpi Tuolpajärvi Piippola Rauta
puro Pieni Kusianjärvi Lepsala Utsakuvarash Trollön Kuohatinjoki Sonaholmen Susirova Grangrundet Magga Letonnokka Vargholm
en Turkola Skallböle Maukkula Kirkkokurkkio Tofsharu Rikkajärvi Kaijajärvi Selänoja Måsholm Pasijävri Vahderpää Kantörarna
Tohninmäki Ylä Kintaudenjärvi Somero Stångbränn Myllyperä Uusi mylly Njiljokkmokkvärri Bengtsby Särkinurmi Erkuna Kirkkos
uo Myllypelto Palkinvaara Pallolanmäki Petäjäkoski Lappfjärdsfjärden Koppnäsholmen Kiljala Pihlaus Mörharuna Hangist Fager
vik Riitaho Nanguniemi Kainuanmäki Reikalin Mäyränoja Tuomikylä Försti Järviskylä Kalliokoski Mäskisaari Kotkatsaari Pyry
Mämmilä Porsskär Pimijärvi Raumonjoki Ilovaara Pauhu Parkkimäki Uusi Koivisto Ådskär Birsskär Nuottaniemi Norra Själhuvude
t Östra Lökgrundet Orassaari Gora Suorsapya Heikkisenniva Onkamo Puntari Iso Paljukka Moilala Estrevlarna Väderholm Lasten
linna Stikanäs Heinuanjärvi Liisala Portio Kyynärö Lilla Äggskär Verkviken Kalteva Uuhiniemi Typpi Toiviaiskylä Hirvasvaar
a Aittojärvet Ounasjärvi Hitola Junno Sääperijärvi Kuokkalampi Tanskinsaari Kurjenrahka Lumela Levysjärvi Kaivo Kulusjärvi
Baggön Kokkosenlahti Suuri Rauvanvesi Littiäpää Pennasenvaara Kyrönkoski Kirveensilmä Paasijärvi Heitjärvi Pajakoski Lill
a Skarpen Utterharun Krok Palonlahti Saamutjävri Lilla Hamnholmen Nilivaara Heinoo Isorakkuma Liminganlahti Kolmikanta Rii
hiketo Niesakero Bertlasmossa Peltomatala Lapland Hotels Olos Velkaperä Vähäntörmänloukko Aliskulma Mammola Sitterskär Ken
ttämaa Tagavarp Örarna Käsmänsaari Autiojärvi Ojoinen Lempyy Vertanen Palosenjärvi Vasamaniemi Tistronklobben Puljutunturi
Antinkotajärvi Oaddashamkielas Kaukua Ylätjoki Heinävaara Kopuri Auveevaara Juumavaara Piippo Pieni-Valkeinen Skogbyfjärden
Nuupas Rengonkylä Pellesmäki Ratrujokoaivi Rannankylä Haukisluppo Ylivaara Likholm Hankasalo Bakviken Immonen Visa Pemujä
rvi Tervaselkä Heinäkangas Toppila Sondarö Stubben Varputa Kilpamäki Vaalajärvi Iso-Tärpänä Norrgrund Pitkälänniemi Ekenä
s Ala-Haikka Björnholmen Harudden Lemmikko Kirjaanselkä Ryöstöjärvi Pläkki Rieskaniemi Kurensuo Härkäjoki Kiurusenvaara A
uho Olhavaluoto Kaski Stälbådan Jalma Kontro Maso Luhtikylä Hähnijärvi Pentinmikko Apalahti Ahmanen Kaarankajärvi Kitarin
järvi Hellä Latvavaara Ylimmäinen Vasaoja Prästkulla Mellanbalken Kalvskäret Kuurtojärvi Ristilä Paavaistenkulma Niemihar
ju Pihlajavesi Viiankijärvi Peltosalmi Riskaskama Vindskären Nikki Trollgrunden Härön Norrfladan Lånholm Koskinen Båtkläp
p Bänken Naltiohaara Onkamaanjoki Pirtti Kummelskär Peltomäki Oravivaara Hyyninen Siurlahti Lehmisuo Alapitkä Salopeltola
Porvoo Lahdenkrooppi Ruusuvuori Hankaa Kirmanranta Saaresjärvi Salankioja Tärnsgrund Komoinen Granholmen Russarö Norra L
inlandet Iso Leveä Kotijärvi Purnuvaara Jolosjärvi Kuurna Länsi-Pakila Ahvenselkä Retais Träsk Pölly Saukkajärvi Flatskär
s Bådan Parharun Rikkomeri Myllyhaka Niinisalo Niskaluomanjärvi Kuikkaniemi Poikelispää Eugmo Tuorla Lybäck Mustlot Kauku
ajoki Roavvioaivi Haltiala Murhaluoto Pylväsjoki Finholm Svartö Skatan Myggeknallarna Tiikkala Jännevirta Vittajärvi Hamn
gadden Padasjoki Meriö Rongas Tiukuvaara Sorsakorpi Sysmä Tiirinlahti Stakakobben Meltiskoski Rauvastenoja Bässholmen Sta
vas Svedjeskäret Landbofjärden Sotkia Dåvits Karstankallio Laajanlahti Loktajokka Kyllönen Dersiskärsgrund Pentinletonauk
ko Kairajärvi Saakoski Pukari Käkisalmi Sahansaari Ottajärvi Sokos Hotel Rikala Hutunaho Konttainen Träskböle Kylänpää Lu
mmukka Kuiva Kuortanojoki Isokoski Vähä-Marjakari Brännsjön Hovipelto Metsäluoto Edesholmen Reku Laaja Paattikarvo Kuhmaj
ärvi Rantatoivala Outomatala Lempmaa Riepula Kuvansi Stora Raggrund Prykäri Pitkäselkä Stadslandet Viurila Korsajärvi Bas Alttojä
en Kärpänkylä Liukasaari Rödskären Kutsu Östanberg Friisilä Rakila Juokslahti Stora Lövö Tummelsö Sokos Hotel Valjus Klobbö
ren Utrasvesi Nipala Själstenen Airola Kälkäjänperä Kitinoja Pyylinsaari Leipiharju Tarvasjoki Mauru Kråkbacken Kourula Lat
tarna Stubbön Hästöfjärden Kuusia Dömanskär Larsskärs Storhället Mård Pohjantähti Kintasletto Hämeenniemi Ruotimonsaari Kir
vesniemi Kerimäki TV Mast Taivaanpankko Tshaima Kylmäniemi Skorvkläpp Skutören Lovasjärvi Ronkaala Kynäsjärvi Kellarpelto L
ehtola Pyytänkumpu Keski-Antila Isola Kuivamatala Klaton Louhijärvi Bredängsviken Bas Alppiharju Ritisenlahti Iitiä Karsatt
ila Nikunpauha Stora Mossaholmen Ullajärvi Vähimaa Rautakoski Martinlaakso Vuorkavaara Siitama Tauriala Pyssykorva Skogsbyg
gar Hallasenaho Virtakari Länsipää Välimatala Kauhianpää Kaisanjärvi Tshuomavaarri Eira Hoikkapohja Brännsjön Kemijärvi Kia
ntojärvi Taarluoto Orabvijärvi Tshyeiminsaari Pieskeri Poikkitervo Idbäcken Tsoagis Jottijävri Aholahti Leenalanperä Melkki
Pieni Kaamas Rianjärvi Kyyny Länsikari Kolneback Kivioja Lohilammit Lapua TV Mast Pev Sher Pirttikangas Hummeldalträsket B
ejarholmen Ormträsk Kivestö Höyhtyä Herakari Mäntylahti Norrgrynnan Pappila Träskesholmen Ormgrunden Kaarojärvi Evijärvi Kl
amila Blyglo Valmoholm Kuusamojärvi Kortelampi Hiirenvesi Koppelonkylä Hakulinniemi Rita Nilkkula Kirintöniemi Joppila Maiv
ojärvi Torget Metsäuoti Salmisfjärden Mjädeänvärri Blekunge Puolivedenkari Iso-Huituri Puokiovaara Räntty Lietsa Rövaren Vi
keri Lankajärvi Kaukasuo Äijölä Nuoritta Kålholmen Österviken Ristisenoja Aittokylä Urola Jukajärvi Passoja Pappilankari Ha
lonen Virranniemi Punkasalmi Saukkoniemi Kinkkeli Svarvar Saloniemi Södersund Peurajarvi Kropposkeri Rantajääskö Jalkala Ko
rpiset Gullkrona Forngrav Yttersta Hamnskär Ulko Röyskä Saikaniemi Männynmäki Riistaniemi Jumiskonperä Unioja Kannelmäki Va
skeri Radanmäki Pelanteri Hölklöt Barö Pitkäoja Räisänen Palhonselkä Loimaan Kunta Lassfolk HVDC Fenno-Skan - Rauma Static Inv
ngas Veäijehoaivi Paikanselkä Napiala Kiuskeri Pikka Kolnajokka Tähtelä Skata Ledholmen Kuukasjärvi Hetta Lehdesmäki Ham
mastunturi Halsören Suursuo Vainiokangas Hallapuro Siestinkari Isoranta Kyläjärvi Ledör Siposkär Vähämäki Åsholmarna Rii
stavesi Ronkainen Huhtjärvi Lennahoaivi Rahkola Kerokari Hepo Ankeleenjärvi Ruopsanjoki Oriselkä Pimijärvi Leppäjärvi Al
sved Kalmavirta Enbacken Verkonniemi Näsibacka Salvaspalo Etelä-Hervanta Saunaaho Marinkylä Päntäne Ala Kivijärvi Pumppu
amo Syökari Valkiarova Hakulanjärvi Kutukari Östmansskär Partila Kukkaro Tunturilampi Lammintausta Takajärvi Metsäkansa
Häräaho Lovisaviken Koö Säkäjärvi Kuohunkijoki Rantasipi Spa Hotel Eden Hyrynjärvi Kalatonmaa Säviäntaipale Suolammi Hon
skby Malmivaarat Kierikkala Piili Kaita Kelsimä Haverö Gråön Vehkakorpi Hummajärvi Gumböleholmen Riuttaanmäki Lohiniva V
rakholmen Ankka Portimojärvi Eevalanmäki Niinivaara Havskärs Örarna Pieni-Räiskö Väylänpää Lusikkavaara Ahlbacka Länkipo
hja Takkajärvi Lumijoenselkä Kalapääträsk Pyhitys Hyvinkaa Airport Kammonkivi vuonna Tuhat Kahdeksansataa Yhdeksänkymmen
tä Neljä Juuma Viluksela Vittajärvi Riitalehto Iso Pyörynen Tommola Härkölä Svedja Säynäjä Pieni Akonjärvi Hirsilahti Va
imo Kivistö Vuoskujärvi Tromsee Vähänhaanmutka Metviken Uddnäs Poutala Koipiniemi Norrgard Savero Kurkiaho Haukajävrik R
avajärvi Haurespää Mäkinen Inre Västerlandet Liinalampi Käenkoski Tuohilehto Pasaslompolo Tainiokangas Rainebäck Puukkon
en Kotalampi Appisjärvi Gunnarsby Kobmirdanoaivi Huutoniemi Ruusuniemi Gloskär Teeriniemi Tohni Kuivas Perälammit Samppa
anselkä Leppisaari Porkala Udd Adja-oaivi Kulojärvi Nummi-Pusula Vintturi Luusuanniemi Martinlaakso Lamponen Leppälammi
Vaahersalo Isonlahenvaara Raumonjärvi Tukiainen Ailigasnjarga Korkia-Huovari Vaaranlampi Ylikannus Kramppi Tomaslandet K
ynsijoki Kuurikka Tulkkila Järvsor Tyrhy Lomholm Jurmu Revonsonkaja Koro Korpikylä Langhed Leikkiluoto Vainionperä Kirkk
okangas Hietamies Viinikkala Auklot Honkikangas Isopuoli Urikka Kalkkula Sonnanen Rikkaranta Suntinkari Hankaniemi Äggrund Bi
bole Länsi-Teisko Kuhakoski Pikarineva Saukko Paasiala Mäenpäa Hirvinen Koninnokka Joensivu Pyhitty Pohjankorpi Sandarber
gen Norra Österbotten Kemi-Heikin Saari Kukkoaho Grundvik Harun Torkarit Pohjajärvi Svartgrynnan Korvenjärvi Hahtikari Jo
kimökki Viikimäki Södergrynnan Jaipaljukka Rantasipi Forssa Kela Lokkerjärvet Hiisimäki Loukkari Skracklet Kunnasniemi Ho
lma Parhällarna Koukunmaa Norrhamnsgrund Rapakivenjärvi Pyhä Kurenautio Hytti Tiskijoki Tolosperä Ryssviken Mäntyveräjä R
aikuu Fårskärrskatan Vammala Tshokkavaara Näverbacka Möholmen Gäddragfjärden Rasvuori Japakoski Kotkanpellot Nilukka Kaih
lanen Reimarinmatala Majavajärvi Ruotsinluoto Radisson SAS Seaside Hotel Flaka Pirilä Alskog Iso-Krena Norrörarna Äytjärv
i Säleväjärvi Yläkäs Heikkisenvaara Pormeästarmielli Malmkopplan Elvsö Sund Njahkajavri Pohjainen Viipero Själagrunden Ka
lamatala Välikannus Viitaoja Takaharju Söderkullalandet Mämmi Raukola Rantala Antila Likosaari Raaskaltiajärvet Topsala P
allola Karkeamaa Runsala Tvijälp Kolikkoinmäki Lampisträsket Ormikeri Ikemluoto Leväniemi Ojakoski Matinmäki Koivuhovi Pa
to Kaskistenkarit Vintta Vuotshujokka Kalloniemi Areankoski Suarvivuobmi Timovaara Ruotsala Gistö Metola Laukansalo Juttu
a Ohto Pöllölä Puoldshakjävri Köyliö Hopeaselkä Rapusudden Pallo Mjösund Kivisaari Ebbo Käpylänperä Rasiaho Lågnäs Jenjär
v Heljämäki Äggharukobbarna Huovinen Joentaka Samsaari Monola Riita-aho Yxfjärden Riveinnokka Pohjoislahti Marholmen Raat
eenvaara Hylkiletto Väylänsuunmatala Kumiseva Laha Lilla Träskö Ruskea-ahde Röholm Kylliönjärvi Tolosjoki Harjusuo Kakkur
i Taskinen Hedebo Kettuniemi Varkaantaipaleen Kanava Hiitala Kattilkari Korpholm Vähä-Kylmä Vuojalahti Rörgrund Lahinen K
äävänkylä Karjalaiskylä Djupdalen Korshamn Pykälämäki Saarenoja Tappuvirta Kuopusjärvi Oinassaari Taljavaara Leppikangas
Ala Elsilä Lövsund Iso Böötskeri Valkamajoki Haukivuori Kuukanplaki Salonharju Selkäsaari Harkonsaari Perintöjärvi Långharu Sande
aurujoki Hätilä Alakuusanjoki Stengadden Valax Fjärden Kangaslahti Isokoski Harju sports field Käärmevaara Ala-Mannermaa J
outsenmäki Näätimäinen Härsilä Tilkujärvi Narvijärvi Mätäsjoki Kyminlinna Jänkisjärvi Vääksy Kotakkojärvi Kainasto Kunsker
i Mekrijärvi Tihnola Östholmen Alaspää Nautelanrahka Lauttusjärvi Pääskynniemi Hiitti Naamanganjoki Kamminkari Salmijärvi
Juomakumpu Kelkanmäki Juani Ylämylly Ruumiinmatala Hiidenvainio Krunniniva Pohjajärvi Linkkilä Takapahtajoki Andalskär Pir
unherdu Hanho Pieni Pesiö Kuora Sokos Tammer Vahojärvi Mossklobben Lempoinen Vähähiisi Lilla Måsskär Taimenjoki Lauklampi
Verkkooja Hööoora Korpo Träsket Iso Lakkijärvi Palojoki Ansalahti Kalajärvi Henrikinvuoret Karijärvi Bokull Ören Skötharun
Ala-Särkilahti Ali-Tolppa Tällholmarna Kiesimä Kulkuselkä Kangasniemi Vihkharju Kuumu Hyry Levonperä Japakoski Sinkkola M
äällijärvi Jaalanganjoki Tekkala Lämsä Piesjoensuu Kursu Leppikoski Pyhätunturin Kansallispuisto Ravaksenkari Honkajärvi K
ivirinta Marsviken Roskunlahti Norra Grimsörar Torn Mutamaa Mälören Majajärvi Koppeloharju Einola Kankare Harjajoki Tistro
nskär Karhunkylä Puristakoski Pohjoismäki Itämäjärvi Varisvaara Finholm Vanhajoki Sumpskär Myhinjärvi Saukonsalo Siiamojär
vi Åbyggändan Niitynpää Tulludden Kuokkala Ranialanlahti Ulkolkaapri Tarhala Munsmo Strömmen Raisionlahti Lämsänoja Flatgr
ynnan Lestijärvi Peldojävri Hankonen Tuorusjärvi Ruoniemi Ruohola Inkere Tvillingarna Putsonvaara Ahvenjärvi Kaustanlahti
Valot Vuopioniemi Säänjärvi Kackursfjärden Övertorneå Harpulinjärvet Eriksdals-Storträsk Kantoperä Mustikkaniemi Jokisuu R
ävelikkö Peninkylä Loukisenvaara Grötskärs Fjärden Reäkshäjävrik Kalasar Metsäpohja Tiirikkala Pulp Halddia Pakankylä Kuko
uri Ältitshokka Irkku Cumulus Hyvinkaa Södra Skogskär Härkäniemi Kultaranta Trullögrundet Impola Lackasgrundet Puolarmetsä
Pasanen Pietniemi Kaloinen Malmsundsudden Valtijoki Seitajärvi Vaalimaanjoki Sääski Nousionmäki Pirttipuro Riitluoto Vieskeri Ke
iemi Paukko Kattilansilta Hietaselkä Karjalaisenniemi Nauli Teljo Sivarholmen Liippa Ljungskären Parissavaara Niihama Vais
aari Aarholmanluoto Monninkylä Vuosanganjärvi Istula Käkivaara Paappanen Ronkeli Kaihtula Vaaramäki Vandrock Ratus Korso P
äivölä Metsäaro Möylynmatala Röökloppi Bjons Uihero Ramsio Terikangas Jalkakoski Koski Tapojoki Etelätalo Långstrand Sirni
ö Pohjalahti Tetom Pilpajärvi Vehkakangas Niettusvaara Mossaholmsfjärden Hovinvaara Kornklobb Rapattila Sahala Lapinselkä
Korkjahället Loukusa Tulkala Suuri Palojärvi Kalvholmsgrunden Hierikkoselkä Karitunturi Heiniöjärvi Länsisalmi Svedan Puir
ova Aukkoluoto Vallainen Keulakkopää Mälläinen Otamo Rautaoja Nuutila Eteläisniemi Kermolansalo Hundanjärvi Oja Hoilola Ko
nnosjärvi Kyrkbacka Klåkgrund Kojonniemi Kamppi Inginjärvi Kettu-Matti Vähä-Petääs Varespää Somsa Furuholmarna Lusminki Jo
varpet Hailila Pikku-Myrkky Muurala Matkavaara Ullava Pelmaa Vörlö Alamäki Kyrkogårdsfjärden Jaurakkajärvi Auttijärvi Posi
Pyhäluoto Storfladan Stora Långö Vallvik Iisalmen Maalaiskunta Hihnavaara Pärekangas Soukisjärvi Immanen Artukainen Rouka
nmaa Ruusluoma Toijalan keskusta Lielahti Syväoja Hyksora Alttojoki Redamo Toijainen Huhmarsalo Katajamäki Vähäkurkkio Gun
nar Ryslät Lauste Båthusgrynnan Liikola Isolauas Estholm Flada-Rönnskär Kierälähti Komottajärvi Koberggrynnorna Tikkakanga
s Yliluusua Lounaispuisto Härkinneva Kamsajärvi Lehmuskylä Ånnäs Lapiolahti Alinen Alposjärvi Heikinjärvet Kuuma Koitti Ou
nionjärvi Pahtasaaret Varpu Sapsalampi Riihelä Päsarby Huhmarpuro Gäddbergsö Kotvala Uhkala Östra Blänkan Tölby Iitlahti S
ävi Karhula Fäbistholmarna Tanila Parikka Bodbacken Tilvisperä Strömmingsudden Sotkaselkä Edö Karvonletto Kontioluoma Jana
sfladan Riikonen Fållbäcken Stormars Hässelholmen Vääkiö Varkaus Airport Sontakari Krokskäret Nuorittajoki Frankböleträske
t Riuttamäki Valkeajoki Valko Vatilahti Rautiala Niinivedenranta Misi Vierumäki Djupträsk Laasala Iso-Kaskinen Naulala Norra Svartö
aaroinen Vuontisjärvi Stora Hästö Idgrund Hyypiäjärvi Isojoki Gammelbacka Oikarila Håkanö Kerkkoo Pieksä Hautalankorpi K
akonkallio Parharun Ruokolahti Sooreheemi Hirvisaari Porkholm Kantansfjärden Ybbersnäsfjärden Kalmolahti Träskby Botbyvi
ken Lempiälä Langgrund Jokilamminkivalo Pulkkila Farten Pirttiharju Tarvaspohja Kompuntshokka Kainiemi Hormisto Varsanhä
ntä Hibboskär Vehkajoki Svartkläppen Vihottu Vilvainen Skäidijävri Pahkaoja Ala Luotojärvi Luikujärvi Kärkkäinen Kilpijä
rvi Tshiutsnajävri Verla Vaihkari Tavastfjärden Nagelören Heinäsaari Kamajokka Viitavuori Mellanholmen Ihaksela Vipulamp
i Kukkuri Lahnakangas Jungfruskär Saavankoski Rautatientori Mikkeli Sibbo Luohuan Ylipaää Länsisäviä Mustanpohja Kummelb
ergen Jeagelgielas Reipsö Törmänmäki Shoavvuntshobma Fåholmarna Knallinkarit Viitaranta Rättiselkä Hietabacka Muikkumata
la Uramo Loukalamminsalo Hyviluoto Nalkkila Sulja Suutari Vanhahovi Maikari Rääntiönhattu Kaksemajärvi Tuomarila Kuortak
kijärvi Aatsinki Gundby Scandic Pori Pihkapuro Lampsijärvi Saunakinnunen Iniö Pommeri Kurkimäki Kotilanmäki Halssilanrin
ne Kyyhkylä Kahperusvaarat Pihlajasaaret Kerovaara Kulvekumpu Pihlajasärkkä Murtoiskylä Juoksuaho Liperinsalo Vitklobb T
emppula Laurinaho Horonkylä Vadörarna Mänsas Himanganjoki Lillbacka Rontsa Hanaböle Märagrundet Isosipo Nietaselkä Tehlo
Nykarleby Landskommun Noponen Laajavuori Rekonnokka Nokisenkoski Nuupasjärvi Tormela Kolabäck Hukkanen Mossaholm Lau
selkä Långgadden Grönbådagrund Kellinselkä Hilliaho Kiikkukangas Koören Lavalammit Piskijärvi Nilakka Luonnonmaa Salmis
Källträsket Levitunturi Rävskär Riuttaskylä Nölestklobbarna Vehkakangas Fåträsk Nanhia Hirvikangas Tuiskunpuro Vuorentak
a Tani Saimaanranta Latokartano Lihavanpää Laakapaadenkari Vormö Mykrävaara Pajusjärvi Reinikkala Kloppen Valgskär Alemp
i Lattunakoski Selkäydenmäki Hoggais Kuorasjärvi Tshielgivärri Rejpelt Raisio Kankare Matikanjärvi Simonkari Storviken Bryggskär O
hmapalo Måsskären Siikamatala Soininoja Kivisalo Cumulus Kuopio Åmossa Kokkosenlahti Kopanmaa Sokos Hotel Vaakuna Ollinjo
ki Varvaholmen Kuiri Mustasaarenneva Hautamäki Iso Räyrinki Kanamäki Pellinge Vallisfjärden Kungsböle Liivajoki Olosvaara
Velaatanjärvi Kaartoselkä Virkasaari Tshappoaivi Ravdujärvi Riska Auralampi Kätkäjoki Kangokoski Arolampi Nimetönoja Kuk
karovaara Ala Hukkanen Volo Veäijehoaivi Jieugajävri Disken Lietlahti Puuppola Holmanperä Hautalankorpi Aukko-Kolkka Kole
hmainen Tirmola Lohijoki Meäskoaivi Luukkosenkylä Tuurukoskenniemi Raumharju Mujula Nikinkarinkalliot Oravakivensalmi Esk
ola Talpianjärvi Långösundet Kråknäs Aholanjärvi Vehkapuro Myllykselä Nölanskäret Klobban Polkankari Vähä Pento Leinakkal
a Lampisträsket Katavainen Kvarngrunden Leksvall Mäntysaari Tahkopauha Ruohonpää Kekolot Yläkuona Siikonen Rahkosaari Käh
tävä Petäjäkylä Kuopsuselkä Leveäkivi Alavuotto Näpinsalo Närvä Vilppola Pomovaara Vokkola Tiilikanselkä Osterby Montola
Kaltimojärvi Auvatshokka Rautela Kokkolampi Iso Mällinen Ulko-Kero Johannislund Viirumäki Tunturivaara Kraasukanletto Päi
vänsyrjä Yrittä Krapi Pirttiharju Österholm Kukonharja Pajukari Syvänen Nilsiä Ylä Valtimojärvi Finnskär Alavieska Poussu
njärvi Sivakka Vaittinen Ruokokarinsalmi Untava Biriskär Ihalempi Pulkkilanharju Lappviken Simoskanoja Siivikko Huhtala G
altback Kuotila Luiminkajoki Husujärvi Marjala Paltaniemi Palaskatan Kaulot Keträ Kivisalo Hiidenportti Nationalpark Sapi
lassaari Iso-Suukari Piilahti Risulahti Stuvuholmen Sankajärvi Ajankijärvi Lomajärvet Määllilompolo Pitkäluoto Hietamiemi
Kautio Peräkari Eestinkylä Sandnäs Roikola Pölans Alakääntä Merttilä Hommansby Oravais fabrik Vironniemi Rantaperkiö Hon
kari Kakkola Mustahelli Kytömäki Dragsvik Tuorbumoaivi Tallbacken Bålssundet Aittamurto Suuri Nivunkajärvi Urpolanlampi S
uuri Säyneinen Laajoki Muhniemi Hahmajärvi Börsskärssundet Tasasenletto Takalojärvi Ruissaari Kousaniemi Gråsjälsörarna Lippamo
Kanarvikko Långskärs Sjön Notholmsströmmen Saastojärvi Iso Mäkäri Joutsa Kutvele Västerbådan Keskiniemi Soarvikielas Viher
laakso Lompolo Rågö Juntunen Paloluoto Eloselkä Kelhä Savimatala Kivilammi Köhniönjärvi Peäljikeätshjävri Timi Svinholm Ce
ntro Hotel Turku Sallinkulma Vaaranpää Mustakulkkula Muijala Ravijoki Saunamäki Hämeenlampi Raski Yli Naarmajärvi Ritokylä
Saksa Purohsuu Kelloniemi Lotvola Lamponiemi Heiskari Karvonen Lopaskari Grötas Mankilanjärvi Vammavaara Pulteri Pankalam
pi Halila Revonneva Pajukoski Keisarinsatama Hourula Rövargrund Oijusjoki Kota Leiklahdenjärvi Tohtajajärvi Hönttä Peräkan
gas Bergöflagan Väliheikki Pikkusärkkä Kivikarit Töijensalo Klobbskärs Fjärden Hyrkkylä Hangaskylä Härjebacka Olletojärvi
Peuravaarankaira Rytioja Rönnlandet Yrttikoski Kurapuro Högholmen Proksinvuopio Pieniaho Tarinaharju Viipuajärvi Kirpistö
Mykkäli Stenskär Stormossen Porttiaho Ruuttila Kumpuselkä Iso-Liikke Nete Abborfjärden Tammiharju Jalma Sinetänsalmi Kasal
a Torsön Hirviaho Sirviönlehto Kruunupyy TV Mast Siulio Hautajärvi Lahdenväylä Ruohojärvi Pulju Verkasuo Iskmo Lillön Moks
unjärvi Kuoreslaki Koikkala Lappalaisoja Kellonlahti Pikarineva Lukkarainen Metsänvartija Idgrundsgrynnan Pappilansuora Ko
rentojärvi Iso Hietajärvi Svedjelund Muotkatakanvaara Trutkloppen Rahkonen Pukema Klobbarna Tammukkaoaivi Talja Neuvottoma
nlahti Impilot Kalkkula Norr-Ina Ohenmäki Pieni Valkiainen Isokorpi Huhtilampi Mourujärvi Hopreeni Maantiekylä Heinälammi
Jäätsalo Piipsjärvi Tirkkalanjärvi Talvivaara Utakoski Nuuksion Pitkäjärvi Vanttausniemi Sietaniemi Hyyrö Armonkallio Puro
lanlahti Tiuranen Ivarsharu Pykälistö Pitkäniva Lossitalo Taivalkangas Hujakkala Salmentauksenselkä Kåraskär Keskiselkä Kä
mppi Ylentola Eksymäjärvi Högbacka Kivijoenpirtti Lilla Hastskäret Palus Lainkumpu Riihimaa Toivari Hibboskär Tölppä Pieni
Ristisaari Kasuri Yliranta Puukkoletto Lahnavesi Ojakkala Dyviksholmarne Soasjoki Raidanlahti Töpö Mykkälä Masku Vinkkula Levi K
stad Hagmani Säynätjärvi Heikkilänperä Ruissaarenaukko Iso Lehtojärvi Lainlahti Långskär Heinimaa Kemppala Kuusselkä Purai
nen Palukankoski Långträsk Nukkujanmatala Putto Rukkisenperä Kaskajärvi Muotiala Pieni-Kuusinen Lahmajärvi Vähä Teerijärvi
Laisniemi Kulvevaara Yttre Äggören Onnela Huhus Gropskär Syysjärvi Liikaluoma Keritty Kirpu Strömsviken Papinmaa Laune To
rttila Helka Hotel Jollamoaivi Isohannus Praminkari Jorbajävri Karhi Pakkeskäidi Matri Kellarpelto Busö Uksjärvi Mestilä I
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46

More Related Content

What's hot

City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg35
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg35City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg35
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg35ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg22
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg22City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg22
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg22ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg49
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg49City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg49
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg49ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg17
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg17City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg17
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg17ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg23
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg23City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg23
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg23ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg9
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg9City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg9
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg9ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg45
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg45City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg45
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg45ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg14
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg14City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg14
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg14ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg40
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg40City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg40
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg40ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg8
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg8City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg8
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg8ianjporter2
 

What's hot (16)

City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg35
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg35City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg35
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg35
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg22
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg22City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg22
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg22
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg49
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg49City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg49
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg49
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg17
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg17City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg17
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg17
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg23
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg23City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg23
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg23
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg9
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg9City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg9
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg9
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg45
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg45City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg45
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg45
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg14
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg14City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg14
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg14
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg40
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg40City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg40
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg40
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg8
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg8City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg8
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg8
 

Viewers also liked

City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg47
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg47City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg47
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg47ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg25
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg25City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg25
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg25ianjporter2
 
Metoda ścisła
Metoda ścisłaMetoda ścisła
Metoda ścisłakassia-89
 
Seni induksi Topeng Muka
Seni induksi Topeng MukaSeni induksi Topeng Muka
Seni induksi Topeng MukaNurul Jaa
 
Kata kunci karangan upsr
Kata kunci  karangan upsrKata kunci  karangan upsr
Kata kunci karangan upsrNurul Jaa
 
Geometric probablity
Geometric probablityGeometric probablity
Geometric probablityHarsha Hegde
 
Język i mowa
Język i mowaJęzyk i mowa
Język i mowakassia-89
 
Subkultury i ich przemiany
Subkultury i ich przemianySubkultury i ich przemiany
Subkultury i ich przemianykassia-89
 
Makalah otn
Makalah otnMakalah otn
Makalah otndinaka_
 

Viewers also liked (14)

Ocenianie
OcenianieOcenianie
Ocenianie
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg47
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg47City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg47
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg47
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg25
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg25City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg25
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg25
 
Digital festival 2013
Digital festival 2013Digital festival 2013
Digital festival 2013
 
Cwork 4
Cwork 4Cwork 4
Cwork 4
 
Metoda ścisła
Metoda ścisłaMetoda ścisła
Metoda ścisła
 
Seni induksi Topeng Muka
Seni induksi Topeng MukaSeni induksi Topeng Muka
Seni induksi Topeng Muka
 
Kata kunci karangan upsr
Kata kunci  karangan upsrKata kunci  karangan upsr
Kata kunci karangan upsr
 
Anomia
AnomiaAnomia
Anomia
 
Geometric probablity
Geometric probablityGeometric probablity
Geometric probablity
 
Język i mowa
Język i mowaJęzyk i mowa
Język i mowa
 
Subkultury i ich przemiany
Subkultury i ich przemianySubkultury i ich przemiany
Subkultury i ich przemiany
 
Makalah otn
Makalah otnMakalah otn
Makalah otn
 
Shan foods scm
Shan foods scmShan foods scm
Shan foods scm
 

City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg46

  • 1. Liikahikoilun hoito Botoxilla Liikahikoilu on monille ihmisille jokapäiväistä elämää rajoittava todellinen ongelma joka vaikuttaa psykososiaaliseen kanssakäymiseen. Varsinkin kainaloiden ja käsien hikoilu voi olla häiritsevän voimakasta. Kansaneläkelaitos (KELA) onkin myöntänyt liikahikoilun botox-hoidolle peruskorvattavuuden. Ionihoito (iontoforeesi) on tähän saakka ollut antiperspiranttien jälkeen liikahikoilun tehokkain hoito. Valitettavasti tämän hoitomenetelmän vaikutus kestää vain lyhyen ajan, ja siksi hoito on uusittava vähintään kaksi kertaa viikossa. Ionihoito voi aiheuttaa ihon herkistymistä mikä ei ole kovin hyvä haittavaikutus hoidolle jossa pitää käydä säännöllisesti ja jonka tulokset eivät ole kovin pysyviä. Kainaloiden hikirauhasten poistaminen on yksi hoitokeino, mutta leikkauksesta jää näkyvät arvet. Hermokatkaisutoimenpide vaatii nukutuksen, ja jopa 84% potilaista ilmenee korvaavaa liikahikoilua muilla ihoalueilla. Botoxilla tehokkain ja turvallisin hoito liikahikoiluun Botox on liikahikoiluun erittäin tehokas hoitokeino, jonka haittavaikutukset ovat vähäiset. Nyt on mahdollista vaihtaa tämä hankalan tilan nykyiset hoitokeinot parempaan. Botoxin teho liikahikoilussa perustuu sen hikirauhasen toimintaa lamaannuttavaan vaikutukseen, jolloin hikoilu hoidetulla alueella loppuu miltei kokonaan. Lääke estää hikoilua välittävien sympaattisten hermojen toimintaa. Hikoilu vähenee jo parin päivässä ruiskutuksesta ja hyvä hoitotulos pysyy noin 6-12 kuukautta. Botox ruiskutetaan hikoiluhoidossa vain ihon sisäisesti (intra- dermaalisesti) joten vaikutus ruiskutusalueen alla oleviin lihaksiin on olematon.
  • 2. Tyypilliset paikat jossa botox-hoitoa käytetään liikahikoilussa ovat: • Kainalot • Kädet • Jalkapohjat • Nivusalue • Otsa ja päänahka Ammattilaisen antama botox-hoito on vaivatonta ja kivutonta Botox-ruiskutuksiin käytetään erityisen lyhyttä ja ohutta neulaa ja siksi hoidon jälkeen iholla näkyy vain pieni pistosjälki ja joskus lievää turvotusta. Käsien ja jalkaterien liikahikoiluhoito saattaa olla kivulias ja sen takia klinikkamme lääkärit antavat ennen varsinaista toimenpidettä johtopuudutuksen joka on myös injektio. Meikkiä saa levittää Iholle jo 20 minuuttia kuluttua, mutta aurinkoa, saunaa ja urheilua tulisi välttää hoito-päivänä. Botoxia ei anneta jos asiakas on raskaana, imettää tai hänellä on jokin lihassairaus. Botox-hoito on turvallista koulutetun lääkärin antamana. Ruiskutustekniikkaan ja asiaan perehtyneen, kokeneen lääkärin tekemänä botox-hoito on turvallista. Oikein pistettynä botox ei leviä lihaksesta tai kierrä verenkierrossa ja rasita maksaa tai munuaisia. Yliannostuksen vaaraa ei ole, sillä vasta 3 000 yksikköä botoxia suoraan suoneen ruiskutettuna aiheuttaisi myrkytysvaaran. Neurologit ja silmälääkärit käyttävät jopa 400 yksikköä kerrallaan, mutta kauneushoidossa käytetään keskimäärin 20–50 yksikköä botoxia. Liikahikoilu botox-hoitojen hinnat alkavat 270 eurosta. Voit myös jakaa maksun jopa 20 erään tai maksaa korottomissa erissä – lue lisää seuraavilta sivuilta. Soita Nyt 09 4319 0044 ja varaa aika ilmaiseen konsultointiin!
  • 3. Maksa erissä CITYKLINIKKA–AKTIIVIRAHA MASTERCARDILLA JOPA 20 KUUKAUTTA KOROTONTA MAKSUAIKAA • Voit helposti rahoittaa niin pienet kuin suuretkin toimenpiteet Cityklinikka-Aktiivirahalla • Luottorajasi voi olla 500-10 000 euroa • Luottorajasi on korkeintaan kaksi kertaa bruttokuukausitulosi • Etuina muun muassa jopa 20 kuukauden koroton maksuaika ja vakuutusturva • Voit tarvittaessa siirtää rahaa luottotililtäsi suoraan omalle pankkitilillesi • Voit myös nostaa luottotililtäsi käteistä MasterCard-tunnuksin merkityistä automaateista Korotonta maksuaikaa Perusehtojen mukaan saat aina noin kuukauden korotonta maksuaikaa ja maksat tilinhoitopalkkion 4 euroa vain niiltä kuukausilta, joilta laskutamme sinua. Korottoman maksuajan jälkeen voit maksaa koko ostoksesi kerralla tai halutessasi pienemmissä korollisissa kuukausierissä. Pienin pääomanlyhennys on 4 % käytössä olevasta saldosta. Lyhennysvapaita kuukausia Voit pitää vuodessa kaksi lyhennysvapaata kuukautta, ei tosin peräkkäisiä kuukausia. Vakuutusturva Korttiisi sisältyy automaattisesti monipuolinen Aktiiviturva-ryhmävakuutus, joka antaa turvaa kortilla maksamillesi ulkomaanmatkoille, ostoille ja käteisnostoille. Korko Aktiiviraha MasterCard Kortin korko on Handelsbanken Prime365 + 12 %-yksikköä (esim. 08/11 13,977 %). Kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko on 18,01 %, kun luoton määrä on 1 500 euroa. Todellinen vuosikorko sisältää koron, kuukauden korottoman maksuajan, tilinhoitopalkkion sekä vuosimaksun.
  • 4. Hyödynnä Myös Maksuaikakampanjat – 6, 10 tai 20 kuukautta korotonta maksuaikaa Maksuaikakampanjoissamme takaisinmaksuaika, korko ja kulut ovat perusehtoja parempia. Ota yhteyttä niin kerromme mielellämme sinulle kampanjaehdoista ja täytämme kanssasi erillisen kampanjaostotositteen, jossa sinulle yksilöidään kampanjaehdot. Vuosikorkoa ei ole, mutta laskutuslisä 4 euroa kuukaudessa, joista kertyy 48 euroa vuodessa. Mikäli maksuaika on yli 6 kuukautta, on tilinhoitomaksu 30 euroa vuodessa. • Cityklinikka-Aktiiviraha MasterCard sopimus tulee tehdä ennen toimenpidettä tai hoitoa • Tilin avaaminen on maksutonta ja myönnetty tili on käyttövalmis heti • Saat aina yhden tai kähden kuukauden kulutonta ja korotonta maksuaikaa • Voit jakaa ostoksesi pidemmälle maksuajalle, jopa 20 kuukaudelle ilman korkoa • Korottoman maksuajan jälkeen voit joko maksaa koko ostoksesi kerralla tai halutessasi pienemmissä korollisissa kuukausierissä • Pienin pääomanlyhennys on 4 % käytössä olevasta saldosta • Et maksa tehdyn toimenpiteen tai hoidon yhteydessä mitään • Lasku toimitetaan kotiisi ostokuukautta seuraavana kuukautena. Soita Numeroon 09 4319 0044 ja me kerromme lisää
  • 5. City-Klinikan Esittely City-Klinikka on perustettu vuonna 1994 ja on uranuurtaja Suomessa esteettisen lääketieteen saralla jo 16 vuoden kokemuksella. Lääkäriasema on tuonut Suomeen ensimmäisenä muun muassa kanta-soluhoidot (plasmageeli) ihon nuorennukseen ja Smartlipo-tekniikan. Olemmekin Suomen kokenein klinikka pysyvässä rasvanpoistossa laserin avulla. Lisäksi City- Klinikka on Suomessa ainoa, joka hoitaa kainaloiden liikahikoilun pysyvästi laserin avulla. City-Klinikan hoito-henkilöstö on koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia ja käyttämmme ruiskutettavat täyteaineet ovat aina turvallisia ja tutkittuja tuotteita. Pyrimme hoidoissamme esteettisesti tasapainoiseen lopputulokseen ja siksi luommekin kullekin asiakkaillemme henkilökohtaisen ja yksilöllisen hoitosuunnitelman, joka sopii heidän elämäntilanteeseensa. Laajasta toimenpidevalikoimastamme löytyy varmasti kaikille sopiva ratkaisu. City-Klinikan hoitoihin kuuluvat niin naisille kuin miehillekin: • Perinteinen kauneuskirurgia kaikille alueille • Smartlipo-rasvanpoisto • Vartalon ja kasvojen muotoilut turvallisilla hyaluronihappo-valmisteilla • Rasvansiirrot • Erilaiset täyteaineet • Esteettiset Botox-hoidot • Botox-hoidot Liikahikoiluun • Botox-hoidot migreeniin • Botox-hoidot hampaiden narskutukseen • Ihon monipuoliset laserhoidot • Tatuointien pysyvät poistot • Karvojen pysyvät poistot • Suonikohjujen vaahtoruiskutukset • Mikroplastia • LED-valohoidot • Hampaiden laservalkaisut
  • 6. Klinikkamme sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, City-käytävässä Stockmannin tavaratalon edessä. Meille on helppo tulla jopa kauempaa sillä linja-auto-ja rautatieasema, sekä raitiovaunu ja bussipysäkit ovat vain lyhyen kävelyn päässä. Myös Brightonin City Clinics sijaitsee keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien lähettyvillä. Lontoosta pääsee vaivattomasti paikallisjunalla 50 minuutissa kuin myös kaikilta Lontoon lentokentiltä. Helsinki, Finland City-Käytävä Aleksanterinkatu 21 A 4 00100 Helsinki Telephone: +358 (0)9 4319 0044 Email: info@cityklinikka.fi Web: www.cityklinikka.fi FB: www,fb.com/Klinikka Brighton, United Kingdom Sensor House 10-12 Lewes Road BN2 3HP Brighton Telephone: +44 (1273) 683 387 Email: info@city-clinics.co.uk Web: www.city-clinics.co.uk FB: www.fb.com/cityclinics Aukioloajat ja ajanvaraus Olemme avoinna arkisin kello 8 – 18. Muina päivinä ja aikoina olemme avoinna vain poikkeuksellisesti. Voit tiedustella poikkeavia vastaanottoaikoja soittamalla tai sähköpostitse. Cityklinikan Online web varaus mahdollistaa monien hoitojemme vastaanottoaikojen varaamista suoraan nettivarausjärjestelmämme kautta. Järjestelmä on tietoturvasuojattu (HTTPS ja SSL) ja antamasi henkilötiedot ovat 100% luottamuksellisia. Sama nettivarausjärjestelmä on käytössä monissa kirurgia-alan klinikoissa ympäri maailmaa.
  • 7. Sund Valkonen Rovaniemi Aapajärvi Torni Mehtäkylä Lepäinen Ruosselkä Kirstula Piutulanjärvi Ämmänkivet Ola Sarre Morrangi nsaaret Harjunmaa Laxbådan Tshaktshaluobbal Ylännejärvi Klubbö Säkkiperä Källskärsgrundet Helvetesträsket Paloinen Onkamo joki Mera Puuluodot Rotikka Huilahti Perttu Lakki Säynäjävaara Viiskulma Ruokojärvi Hirvivaara Ilmapohja Kattilakoski Ruo korauma Korjuksenkulma Lemmettylä Kangasjärvi Best Western Hotel Savonia Manderbacka Ojalot Huhtiniemi Paronen Pahtavaara nhaara Pasala Ravali Polvijärvi Liitsola Marttisenjärvi Kiitämö Aspiskeri Bergträsk Bakträsk Vitmanoja Nykälä Renvaktars Fagersta Olkkala Sarja Sauoiva Nummensyrjä Linkkinjokka Niskluoma Faskholm Korvuanjärvi Rupivaara Cumulus Pinja Keltaperä Laadunkulma Kontila Viidennumero Lindskär Revlan Måsharu Grundet Aalto, Main Building Pusupuisto Mäntysaari Tsharmijärvi Laukaanjärvi Siurujoki Tuulijärvet Kilpiaapa Rotikko Tommonmäki Bodominjärvi Tiirinlahti Kraakku Siiranjärvi Silva Vuont ee Brändön Selkäletto Kabböle Halmeperä Keskitalo Skogs-Knivskär Ylikrunni Vitojärvi Kulusjärvi Östra Länggrundet Murik T uuna Kompero Luikonniemi Basafjärden Lågharu Asevelikylä Pielniemi Söderkulla Onkalo Mietjärvi Ytterören Liinaja Lehmo Mu nkholmen Kuntsajävri Löökoora Isomatala Svartbådorna Kynnysmäki Kulju Mukkakoski Tuikka Kaavanniemi Järventaka Kylmätä Vu okala Suutinrauma Kristenäs Storsjö Rauh Ulko-Penkki Hujakko Haistila Rövarlandet Jutoskeri Visuvesi Petäjikkö Kaapinmatt i Teppo Härmässuo Nittysaari Sivalbådan Basunasgrynnan Vaarasaari Rajasuo Kennäs Mäntyjärvi Soinila Friskan Molkojoki Jok i Vastimojärvi Björnholmsfjärden Karvianjoki Fiskarholmen Honkala Hattom Tvära Oe Järviluoto Iso Pihtijärvi Puollamoaivi Kinnusenjoki Saha Tövholmen Fåfängskär Hongistonmäki Tshielgivärri Mielgitshokka Brohugget Kokonselkä Utterholm Lehtorint a Kolkontaipale Arola Njeärrijärvi Koddskär Styrskäret Paino-oja Hanhitaival Söderströmmen Nurmisaari Ylä-Rieveli Ahtari Humalakoski Lepo Rokkakoski Suonenvaara Odilampi Lähteenmäki Pynnöskylä Roikonpohja Juttuniemi Juttuvaara Lemsio Järilä Esp i Sorkkluppi Kilpisuo Puntto Teno Matalahti Inre Skutstenen Lövlandet Oiskeri Hästharun Hääkoski Kurkivaara Lyttinen Tussut Vaaksinjärvi Kaakkurinjärvi Niemijoki Rauma Suhonen Hiipajärvi Massilanmäki Rakinvuori Grisselskäret Kaukanen Kuorelampi H iisijärvi Kupusjärvi Ruohosuo Svartskäret Vuotunkijärvi Högmo Kuhnustainen Nagelskären Matinkari Herrö Pöllänsaari Holtinni emi Rotuaari Kelvelä Kuortane Kevujärvi Kaljasjärvi Stora Djupberget Saavankoski Naarajoki Telamäki Pyydysmäki Keminiemi Pa asiniemi Kotnavärri Torbackaån Jauhoniemi Sarviaho Pohjois Joensuu Bärsskär Fiellukeädgejokka Alhoniitty Majasaari Vuobmake šoaivi Korsungfjärden Tahkojärvi Marikainen Pyhävuori Jokisaari Hjortö Koramo Savojärvi Iso Kuopusjärvi Tupurla Pyörnilä Re plot Valkiainen Kosterjoki Turri Alasaari Petäjäjoki Gammelstadsfjärden Juontte Pojjusskaidi Rikkusaaret Suorsajärvi Honkap ää Sissankijärvi Sikuri Valkoinenkallio Pyhätunturi TV Mast Jyräänkoski Ikkala Laajakoskenjärvi Leikkaa Munkträsk Kimukari Riikola Otavanniemi Raatala Kortteiskylä Grannasbacken Hiukkamäki Emeliensyrjä Lehtiliete Kuljunsaari Haapakoski Kienajajär vet Harjukauhala Lökören Riistavuori Pinipaju Juola Laivavaara Kungsholmen Päkinlahti Knyllerflakan Maaninka Pikkala Miekoj ärvi Kuohu Annonen Kullaa Liponselkä Leilä Toni Mikonnokka Suoniemi Hiveli Törmänen Lynaskeri Sompiomarasto Jeronjärvi Kump usaari Pikku Hepola Paalasenjärvi Brobyviken Mömmö Kanerva Kaarakkala Huuhti Varvenkylä Sarvela Keskipakari Lilla Mässkär H illonkylä Killo Mäntymäki Nixmossen Peuraluoto Suolisto Kieskisjoki Kivikarinjärvi Hautaniemi Suolujävri Hirvasnapit Marsuj oki Anttipuhto Papinhaka Skinnarvik Saittakarit Tallusjärvi Sipinperä Smörvik Porttikoski Storgrundet Kluuvinkari Nikujärvi Kuris Alimmainen Nuolusoja Kärpänen Solbrandskobbarna Mjölke-Marskär Malmudden Korsör Alasjärvi Möykkymäki Sittoniemi Jo järvi Tuomijärvi Melavesi Pihlajakarit Rautioranta Jakkukylä Vähä-Petäjäinen Kolli Pieni Jänissaari Kyntövaara Stay At Espoo Kallijärvi vi Vidkobben Vihattu Häviluoto Pensola Pirttiperä Kuskare Vatsiainen Lappakylä Maanninkajärvi Kinnunlahti Baggholmen Petäj äkangas Karsikas Katsattasjoki Nevilä Silmänkalvamajärvi Hattuvaara Kenraalinkylä Karhila Peldojokka Skyttenskär Rantasaaj o Åsensjö Liuhanranta Porkholm Ylimmäinen Suoltijoki Tursaanjärvi Puisto Älgmossen Sopenjärvi Etelälahti Pieni Perkkausjär vi Konnunsuo Kuittari Tshoalmijävri Martinkari Aittapalo Maansydämenjärvi Petikko Ränninlahti Repokaira Liekojärvi Nikunma tala Järviluoto Kellarimäki Lonsinkrunni Sextant Kausjärvi Hylkysaari Muokosken Kanava Järvijoki Mjöträsket Små Enharuna L aari Pohjoinen Kaikumatala Suurenpää Lauste Oinaala Rupijärvi Kikarörarna Heimala Lilla Rönnskär Karjalanlahti Koverhaara Lempyy Leppä-Maskali Oterkrunti Sokura Mörkvik Myllylä Koljonvirta Norrskäret Suna Vähä Lehmämaa Känttäjä Lautjärvi Lökskä rsklacken Isokuusto Fårgrundet Kotala Saapaskarinselkä Veskalampi Kankahainen Kuikkalammit Vintrinrauma Tuomioja Langholma Mellanlandet Ruka Pieni Kannusjärvi Vaarahietajärvi Paskaluottumat Rörviksudden Kusianjoki Takakarvo Ilosjoki Kämpholmen Värtillä Löytynmäki Hyyrylä Lederskär Hakkarila Norrby Telalahti Kurikkajärvi Ruhikaisenpuro Hanhila Purhola Louekari Aura joki Leipävaara Isomäki Saaronniemi Vartius Hovinmäki Perttauskumpu Maarounoori Salomaa Oraviniemi Kuivainen Nuotpyrskeri Ukonjärvi Västermölösundet Borshorngrunden Lapinaho Kalkkoaivi Kaalimaa Trelänningen Psalokorpi Petkellahti Puikkojärvi So rila Kiviluoma Jungarå Jäppilänniemi Hoppula Koiravaara Isomäkipää Mikonkorpi Valimo Mäkisalo Stora Rönnskär Röskär Kaunis mäki Vanajajärvi Hälilä Keski-Kaleva Sarvioja Skären Skvättan Keelinväylä Koukkuniemi Kunskeri Temmesaho Stora Ådholmen Jy stämöjärvi Varmavirta Stupila Nuuski Labbölsholmarna Hevoskarinreikä Ahoniemi Rovasuvanto Murtojärvi Porkalafjärden Valkea mäki Hotel Krapi Varrio Yläluosta Lehmälahti Savenaho Tortinaukko Paju Eerikvalla Väärä Rekelä Kusianjärvi Stora Hallonkobben Kyn ä Kalluvärri Törrölä Juujärvi Koilot Sankola Hirsitetonkrunni Koivissilta Sandöträsket Kemivaara Pyöräniemi Riskonkarta Mai ninki Lunkinjärvi Koukero Salamajärven Kansallispuisto Jutas Perhonlampi Raunistula Strömmingsudden Orivuori Kempas Rottens kär Strandmossen Kalvholma Kolvana Lekattskär Rättö Rauha Heikkilänperä Seävnulvarra Keistiö Hipanlahti Hitula Haarus Yksku usi Unhurvaara Miekkaoja Ronkajärvi Murheluoto Höytämö Liekune Pelttarinsaari Putkilahti Kuoppila Getan Suoltijoki Laukansa ari Ådgrundet Velkmossen Jolkby Iso Hollo Marjaoja Liinaharju Vuostojoki Vuoriluoto Härjänsilmä Piuhari Lamminalho Yläkuusa njoki Fågelsundsudden Pääkkölä Isnäsviken Raasijärvi Tuckur Salmiperä Granfors Notholmen Valkeisjärvi Ojuskoski Kalakangas
  • 8. Lylyjoki Luosu Nickholm Ruohokarinväylä Loimoinen Utterudden Mättö Ören Säggajävri Alskat Illvarden Jänislahti Huhmari Reko inen Komsor Iiviönjärvi Iso Ylijärvi Totkunniemi Hirsiniemi Huhtakylä Korpiaho Ahmaneva Selkälä Siposkär Kylmäluoma Pohjako ski Tuovinen Länsi-Musta Jätkäsaari Hanhikangas Hopiajärvi Tolpanjärvi Saunasuo Kittilännurkka Njollosjärvet Käsmä Partola Kostonjoki Hepojärvi Pikkarainen Vuoskujärvet Iso-Pirkholma Nellimö Ryytsälä Kålax Suulinniemi Sorvari Stora Vådholmen Aska Fläskholm Hallusvuori Raatikko Riitankari Tuulusjärvi Mönninsaari Main building, Aalto University Korhoskylä Ranssila Ruis salo Luolajärvi Furuholmarna Stenen Härkäletto Kuusiluodonselkä Erottaja Silomäki Moringharu Kapealahti Jurvakaisenmutka Ik älä Billböle Leipäjoki Kellojärvi Piippuhaara Kesälahti Kuosaviikki Turmharu Puontila Lakenjärvi Harjumaa Kajaaninjoki Satt ila Tuomisto Taslot Levula Härmässuo Ternujoki Askala Skiftsholmen Kolma Takasenpää Liekola Ala Kivijärvi Hujunperä Illbyä Äggörarna Bockholmarna Uiskinletto Aunela Rokonkari Laksiainen Söderön Helsinginpitäjä Saapunkijärvi Kaukalampi Trollgrunde n Joutsniemi Multia Laukula Keskimmäinen Tismiö Kilkinniemi Ali-Kartano Tenhula Björkdal Kejvsalö Vastra Fjärd Riutula Otramäki O venmaa Sauretuoddarak Valkeainen Hulausjärvi Siliö Lento Truthällarna Kiitnjarga Raj Kaskimäki Tyräjärvi Hulmi Hyynilä L itinmatalat Polusjärvi Kytämäki Kevunsuu Vuorenkylä Hurula Sildala Sipi Rytinki Sköldholmarna Hyövynniemi Muurahainen Ka lvholma Kalettomaa Hollola Ekenäs Porrassalmi Torsanjärvi Reponiemi Tiengerijärvi Pääskylä Utsakkavaara Laukonjärvi Paht usjärvi Tomperi Långmåsråsen Degerörs Vattnet Välisuo Pryss Syvävaara Lylysjärvi Naarakoski Rautamäki Peuransaari Maikku nen Skoila Cumulus Kaisaniemi Iso Lehmilampi Petas Varraajoki Liittovaara Nimetonjärvi Krouvi Kevola Kesäkotajärvet Kuop painkulma Höglandet Kauppatori Linuskärs Örarna Teppana Matinkari Periaho Riisinnokka Hevonselkä Halla Katipalo Kiiminki Kolunsarka Savikko Alasuovesi Pusula Delholm Hoikkaniemi Karhakkamaanjärvi Joenpolvi Stormora Rytilahti Nuoranen Oterma njärvi Nivusjärvi Innala Oxnäs Tuuholma Läävämäki Mynäjoki Kuustenaukko Kasaudden Vetoniemenperä Karsikkojärvi Siperholm en Vähäkyrö Kaamanen Muurola Nybacksgrund Jutikkala Lylysjärvi Kekonlampi Iso Lehmänkloppi Kalvholmarna Haisulammit Teer inen Långback Piparsidan Åby Koivunmäki Neitsytsaari Bånberg Kenraalinranta Lötänäjärvi Viitaa Hilleinen Huikola Savilam pi Musta Aukko Tyrjä Puukkoaho Vähikkälä Lakomäki Vuobmaveäijokka Toulatjärvi Huuskonvaara Lilla Högholmen Saviniemi Yli mmäinen Hanhilampi Koivistonmäki Paltojävri Surnoi Pärjänjoki Nuotti Valkeainen Uimaniemi Kuolimaa Mäkikangas Joddböle S elkälahti Hirvialho Ruohovetämäjärvi Rajajoki Aikio Koivutalo Ruisku Skeppudden Kotaperä Rengonaukko Pederså Tammio Huil unnokka Björkklev Lemunaukko Parskeri Ruostekallio Karhujärvi Irninniska Gyltö Nurmivaara Luomushoaivi Säntti Kallinkang as Kangasala Rasvamäki Haaraniemi Yliniitty Ylä Mulkujärvi Svartskär Ulkula Sörnäinen Pieni Hukkanen Pukinmäki Hattom Ma lmi Raatesalmi Söderibyn Mellanbådan Ohtaanniemi Perkkiö Puutikkala Suolivesi Sippolanperä Fårskärbådan Kuhmoinen Keskipaka ic Hotel Pohtimo Oritsalo Eiskola Imponen Oilinki Dalabacka Pietarinjärvi Alggrundet Brattnäsviken Sieskarit Laukonvaara M iesjoki Pullikka Båkensundet Katariina Häikiä Rajakangas Runkausjoki Soivionjärvi Maarinnkajärvi Veräjäntausta Sukerijärvi Räyrinki Santalanlahti Storpensor Kasurila Kumpukallio Högkoppen Pispantalli Kaltimonjärvi Koskikeskus Loimoo Majaniemi S eyrisvaara Pispala Räväjärvi Salmenjoki Vatinki Mikkotervo Porraskorpi Tolvanlampi Ihalanjärvi Kammola Krassinletto Utra L ohilampi Pieni Kaarnijärvi Mourunkijärvi Rautlahti Kokenpää Stakagrundet Rantatöysä Tastula Kungsörarna Monni Hiitola Näpi nkylä Valsås Karvistonpuoli Raadnuskäidi Räfsö Aasikainen Norra Österbotten Kaidankylä Ahveniemi Kronholm Kantanen Lennusj ärvi Prännärinniemi Vilulahti Granskärsharun Viikarinpuhti Båtskär Heikkurinsaari Bjenögloppet Taipalsaari Julkujärvi Tull i Koittila Fåfängan Skinnarskär Pellervo Vahonselkä Laihoinen Rappasvärri Pihlajasalo Ämmätsä Parvajärvi Hongikko Laavvuva ara Raikkala Hamnö Skärmola Haapaselkä Sanginlampi Hamnfladan Loukeinen Nötholms Bådan Kolselin Pekko Ylimmäinenjärvi Kai lajärvi Taattistenjärvi Malaxkallan Maja Siljala Siggans Juupajoen kirkonkylä Pykälikkö Små Sundskären Kärppäsaari Lääsö H aapalinna Kolkku Säräisniemi Sundet Pönkäselkä Ytterstö Petolahti Samelskären Tyskholmen Siiankari Falkinkurkku Vinttala S atukallio Vuorkavaara Arimaa Älgmossen Makila Salmhästen Nokela Härmäjärvi Manninen Knuutti Södra Geren Pouhansaari Pitkäs aari Keräniemi Verkahovi Vaarajärvi Ådö Myllykumpu Skutgrynnan Sextantinmatala Moukka Fiellukeädgeskeädgi Brunniberget Ava ranperä Viantienjoki Kintaus Puttolanselkä Siilinsalo Pukara Pää-aho Mokkijävrinjarga Venturinniemi Miinala Kahilanniemi S ulkavajärvi Pellooja Suastunturi Kangas-Petäinen Nevajärvi Kuohuvaara Riihivaara Packais Ikähimo Kirstinä Rödbrått Ävdshig as-oaivi Moskunniemi Pattakläpp Havukoski Hotel Matinlahti Liedes Kaitmitoja Jäniskangas Navettakangas Kiikoisjärvi Eurohostel Ky unginkirjasto Kokia Mikonhelli Kikanlanden Suojala Åselholm Skaftung Riihilahti Rattosjärvi Märrgrund Silverberg Mäkiniem i Votka Låggrundet Linden Nutsortoset Puhks Ådbådan Lussi Satojärvi Uljuanjärvi Stora Västergrundet Ruokonen Ohukaisenper ä Puolakkajärvi Danskulla Laperla Bokils Strömmen Tahala Salmenpohja Kaarrekoski Lövgrund Kronbergsfjärden Järvisaari Ket teli Jyrkki Ostrov Esp-sher Rääkänpää Hotel Fenno Alkläpparna Santala Mähkärlä Moisala Ronni Gumbostrand Stangärsholmen K ankkila Pannusaari Ruottinen Kaltsaarenaukko Iso Kiuskeri Lapland Sky Hotel Ounasvaara Hålör Viken Getbjörkeholm Listingi nsaari Tormulharun Peurivaara Laivaniemenlahti Möholm Aurinko Hästö Klovan Virninselkä Skorvarna Kenttäniemi Ankan Heitto la Räimä Skorvan Linnaniemi Vasaraniemi Visa Leponiemi Pelto Mäkrämäki Puotinkylä Outamo Tunturi Fårkobbarna Västermunkby Pittiövaara Höksfjärden Lankijärvi Haasala Pulakesuo Länsmansgrynnan Tiirismaa Finlandia-Halle Planeetti Viheri Kierikka Saltvik Nyby Rytioja Partanen Erkkiperä Ygglasön Loso Kaura Orfjärden Bodön Märäjälahti Hähkäniemi Salmenkorva Rossi Kas kisten Salmi Sanginjärvi Joukamojärvi Pieni Jänkäsalo Kukkasenjärvi Moisö Lövörevet Mäntylehto Kylliälä Norrveckoski Gran näset Salvosaho Aventojoki Jyrinki Yxkobben Dalby Kellolampi Norsbådan Jauhiainen Vaalajoki Itäpohjanmatala Kihniö Keskim mäinen Tismiö Aittoperä Kuttajärvi Tavastkenkä Kovjoki Pietolansaari Viksvidja Storbacka Keskusvankila Sonkamuotka Bw Hot el Samantta Kustila Tapa-Vainola Maksla Luokkamaa Itä-Pasila Risteys Hirvsalö Södra Kytökäringen Gästersöviken Peitsari K
  • 9. rokby Borgby Kodisjoki Påras Hundholmarna Inre Aspskär Mäntyharju Pakanajoki Pihamäentausta Poikajoki Tausela Lukko Ojann iemi Lopotti Källö Kyyvesi Viheriäinen Ylivalli Stora Äspskär Salmittu Starrlandet Östra Mesholmen Norrören Norrgloppet S nåre Kaskö Pajupuro Mekkiluoma Björn Eromäki Mursu Leukamaa Mäkronniemi Kattilasalmi Österrödjeberget Säkkijärvi Saukkojärv lä Åsholmen Lepomäki Asuma Lotan Brantudden Gumskärs Kobbarna Munnuinen Aurejärvi Loukkola Teräsrautela Noukavaara Rouk Piparby Keskitupa Saijansaari Siekkaroaivi Kämpbacka Pässinpohja Syriäjärvi Sonagaddarna Elisgrund Ström Kuonjarvaarri S tora Åmusholmen Ulmakkolampi Bw Hotel Apollo Haatala Näri Halsua Brännskär Toitturi Palojärvi Kräkö Pörtmossen Lavivaara Billnäs Varpupää Vitsainen Trollholms Banken Ingastholm Nilsbyviken Leppäpuro Katsikko Murikka Åvensor Mulan Sievinjoki M ajors Julliniemi Vähäsaari Paljas Ahovaara Mökkiperä Gammelgård Stora Skarpen Vuorinen Pölhölä Maikkala Stålsfot Luhtajär vi Hästkobben Vuomavaara Kummelkari Börse Helsinki Lumikangas Kettula Vainiokangas Pahkakorpi Raronsalo Laavus Gruotila E nonvesi Söderskäret Lapinkangas Kuuvajoki Lautasuo Revels Sund Tieksmäki Inttilä Koantausjärvi Nurmonjoki Rasilahti Honki saari Pikku-Prissa Ylä-Vuohijärvi Hepokari Saimaa Stylterö Skären Salahmijärvi Sarankulma Kivholmen Frugård Vasikka-aho S tora Buskär Yli Kantonen Kulusjoki Pensar Hyömäki Kuolio Lannanhaara Klobben Eevalan risteys Korpi-Lovinen Långviken Näät älä Suokkola Honkapuro Pöllänsaari Kallojoki Petsivaara Elkonniemi Kuusjärvenperä Rauharanta Ingermansby Ohimaanperä Älän teenjoki Åkö Eteläpuisto Korkiatieva Hägglund Manemusvärri Djupbåda Vesta Päivänsyrjä Auvonjärvi Karlhamn Sikaneva Pyyrin lahti Kalajaistenjärvi Antinmatala Marieberg Manni Louvet Tapainlinna Hasti Jaalanka Troll-Birsskär Lövön Vardö Itämäki V ihtari Tallavaara Saunaskeri Talvisto Pahtavaarat Lilla Krokö Lassklopp Soutukorva Parattula Sattasjoki Kullan Lahdentaus Lammasoja Uulasuula Heinioja Yli Ulkujärvi Pihlajasaari Kyrönjoki Östanå Haverholm Hotel Kamp Brinkasviken Maahelli Lupi nkari Sääskenniemi Kalkkola Kieruajärvi Fiskö Karikannas Saarenkari Hamaravaara Ala Rikinjärvi Ormback Kolkuhoaivi Karjal anharju Lehtimäki Kojanlahti Gråsälsbådan Saukkovaara Saunaniemenkeri Liminpuro Tilkkainen Emmesträsk Vallinkoski Tulkkila Inke kka Svartöarna Kärppälä Turku Airport Pisinjärvi Oinaansalmi Kuuksenvaara Tränskärs Fjärden Vekarsalo Vekarajärvi Kangasm äki Pakkahuone Långnäs Kalbådan Dálvadas Översjön Nuupaskumpu Juorkunajärvi Käringen Sokos Hotel Vaakuna Joensuu Kannus rvi Tara Karjulanmäki Hagalund Pohjoistalo Träskesfjärden Jollonoaivi Salmentaka Louhisaarenaukko Piikkilä Alamökki Säynä jälampi Onnasjärvet Multouri Iissalo Tistronkläppen Ahmas Uttaroavvioaivi Sun Cottages Hirvilahdenluodot Hietakarit Relle tti Pedersöre Puuperä Kylmäniemi Södra Österbotten Näisönoja Tohloppi Kvarnskär Tikka Prästön Vuomasjärvi Torsavaara Koli stimenmäki Vonka Yrjänä Suppi Styrsholmen Södraströmmen Katriholmen Viekki Ykskuusi Hiidensalmi Liimapää Kurjala Tuoreenk arinaukko Hiiri Vuokala Mäkisauru Härkönen Takatunturi Runko Cumulus Pori Majholmen Kuikka Vartiosaari Jynkänniemi Inre K lovaskär Hiidenjoki Kirvesoja Isolehto Tvärminneön Vaikonjärvi Risti Träskesholmen Mäyräkorpi Pieni Malla Ytterharun Made rjoki Luostarinen Hulppo Issaanvaara Tolvala Rääkkylä Oravais Nauvo Tolvsnäs Fjärden Maksjoki Bergskäret Zuid Finland Ens käret Kanava Väliviirret Vetsikko Niipajärvi Långsand Saasjärvi Kaiji Hautaaho Korkeakivalo Järvitalonjärvi Lillby Martin maa Vahonkylä Alamehtä Vättlaxviken Rakka-Penno Stora Lonoks Luotoinjärvi Oravala Sukkinen Heinäsyrjä Masonniemi Vihola M ikkilä Sastamala Salmenkangas Turun satama Piimäkosket Riivikko Cumulus Hameenpuisto Reilanjärvi Hammaslahti Ahinletto Sa unakangas Lahdinko Slätnässkatan Eglonskären Kuusenkarinletto Melkkola Raksila Ikävä Ropannummi Kaihtsajoki Vähä-Huukaine n Björkholm Stuorrakeädgikielas Heisala Taimoniemi Långkläppen Korkiasaari Gullkronafjärd Riisitunturi Leppähammas Ylimäi nen Uusimo Kuvouri Västra Rödskäret Merimasku Korkeakumpu Rautaperäjärvi Bässholmarna Rakasjoki Tinkanen Lehtisensaari Kr uununhaka Risön Pulastemäki Rushohoalgi Paituri Jäniskoski Karelarbyn Kuckuloro Kangasjärvi Pärisgårdarna Vakkola Rengonaukko Jerisjoki Gråbergsudden Lampinsaari Maljasalmi Halliluoto Tallimäki Bromarv Kakarijärvi Niskanselkä Valkanoaivi Immaskär R autujärvi Båsa Bullergrund Kenttasaari Sukki Varesaho Matintalo Voiniemi Moringharu Skierrifälis Raski Muurame Andersskär Skataholmen Katakari Starrlandet Bredviksfjärden Matalaränni Paavomuotha Nordberg Loukkojärvi Iso-Heikkilä Jukulainen Vanh apiha Västransund Elättijärvi Västsöderlandet Ongasjoki Gördskär Häähkäjärvi Paatti Siperia Gloskärs Stråket Tali Kvidja L iesoja Stora Järpholmen Orklan Gillerberget Drottningberget Ruuhimäki Särestöniemi Kienajajärvet Kirri Kohiseva Kiltakalli o Sannasvesi Korkialuoto Tuuvala Vahantaka Horsskäret Iso Tainijoki Skravsö Viirretjoki Jokeinmaa Tölbacken Rågholmen Lapp arla Sillankorva Pöyrisjoki Aijala Hauspanta Iso Lapinjärvi Kongasjoki Ojutkangas Vistbacka Rantaaho Sunskeri Tälli Ieselk ä Puttanjoki Tahvanala Taka-Moksi Höyhennysjärvi Misskär Vadbacken Rövik Ylimmäinen Tismiö Koalsjävri Låga Räfsö Varpholm Rimmilä Parola Svartö Mantilanniemi Högnäs Niprajärvi Livojärvi Vastineskoski Sarajärvi Talvijärvi Vähä-Säkylä Kurranperä Sokos Hotel Kuusamo Taulumäki church Pohjalankila Salmiperä Suonttajoki Tarrunaa Niemikotka Poikkijärvi Hyypiönjärvi Uuraj ärvi Tronsböle Sundskär Lempans Viiala Vähä Valvatti Tuppurainen Häkkilä Sauvuori Hyväniemi Koviken Mjoö Kirkniemi Palalot Viittakari Riipijoki Strömmingsgrundet Konka Pajulanjärvi Alava Harvia Vähä Naakkima Timolahti Taka Voimasjärvi Slarvskär Plevna Maununniemi Mommila Hietoinen Rytiniemi Prusinkari Gästersön Mieho Sarankulma Leppikoskenkumpu Puusaari Hurttala alokotka Ainali Kallionkorpi Flötan Jouppila Apelholmen Mainuajärvi Putkola Tuorakka Timmermossen Isokallio Vuolajärvi Hal kokari Rontti Tshertti Parkahaara Näpänkangas Murtsunvaara Pahtamukka Turkkijärvi Kummelgrund Valkokari Kelontekemäjärvi Å vensorfjärden Långnäs Udden Cumulus Innotel Kotka Savikoski Haisu Viitapuro Ropunniemi Perikangas Koskenala Stubböle Siukala redbacka Kuuminainen Juusonranta Kiemunkivaara Ylivuokki Vinkka Jeggijävri Runni Berg Kupittaa Keski-Suomi Muuraisjärvi P ernäs Suopirtti Hypäsjärvi Karsikko Lapinniemí Systrarna Sivolanniemi Rytilä Pilkholmen Pumpanen Pohja Lammasvirta Hamngr undet Mökkikylä Söderholmen Sarvivaara Raateniemi Mämmimaa Riivinjärvi Sykäräinen Karvetti Rasmus Lökskär Getholmen Viian
  • 10. kijärvi Hudholm Tikkalansalmi Tervapöllö Länsisyvä Yliliesijoki Rantamaa Niininiemi Toivainen Souskeri Rönngrund Kouvalai nen Selkäjärvi Peurasuvanto Jyringinjärvi Halmeniemi Storskären Iso-Hylkimys Polviniemi Pieni Ruokovesi Häme Kuolajoki Ko -Birsskär Ravani Surmakoski Sandviksgrund Tostholm Kotikylä Ylimmäinen Luujärvi Kamula Vaalimanjärvi Koponen Kajaani Airp ort Mustila Ohukaisenperä Mieluskylä Kojonselkä Koloveden Kansallispuisto Litmalahti Pientsuvaara Muuvinmäki Kuokkamäki S tora Gloholmen Västra Nalotan Sandö Tuomi Ähkönen Lerharun Iso Oriluoto Liimatanvaara Poola Olosjärvi Sokojoki Iso Antinj ärvi Berggrundet Ruokoja Kobbådan Kainunmaa Melkkola Kuni Tiitilänkylä Norra Kvarken Ruokalanvaara Huotarila Björk Lilla Stubbskär Blacksögrundet Rasvanki Suur Hirvijärvi Luukonniemi Ilola Finnö Svartfossen Yrjönniemi Kiviruukki Jolanki Lentä vänniemi Nikkari Vålaxfjärden Låskär Karhe Knaapila Nahkaluoto Hakola Laverörarna Akankoski Eistinkari Haapovaara Pääskyn selkä Kiperkarit Savin Puulasalo Niukkala Kaartajärvi Häplotsund Botsher Mairivaara Halfaskär Bogrund Saksanaho Lumnäs Sä ärennokka Kakslauttanen Lotfjärden Äspskär Laurikangas Sontakari Lahjaharju Valkola Kolikari Säämälä Ryukhyalya Tuomisaar i Bodal Kobban Hirvensalmi Lappungen Iso Naakkima Mossaskär Sainvaara Kylmäjärvi Jorvi Huuskola Kokkoniemi Kuijasvaara Is o Sulkavanjärvi Utterbådan Kesänkitunturi Rieponlahti Blåbärskär Stora Rävaskär Suopajärvi Palmikkojoki Niemelänkylä Ropa nlängan Lievisenmäki Hirvineva Rakkujärvi Päsmäri Kananoja Vuogujävri Purontalot Rähikka Kiteenjärvi Putsaari Orpokoti Paukkeri I ulma Tornimäki Vermuntila Nydalsviken Mellsten Ryhme Kähäri Täktom Nygrynnan Uramonvaara Iso Madesjärvi Vikatmaa Kyösti S iili Teuronjoki Kiuruniemi Hernemäki Alkrog Korpskär Svartbäckfjärden Susikas Turves Vaaranlahti Suninkulma Halkola Peura nkallio Viisari Koukkutunturi Ylivieska Airport Vaskonmäki Ikkelänjoki Ormkobbarna Bockskärs Örarna Själabåda Nalkki Stor kärr Ostrov Sederskeren Ravajärvi Kittamaa Linholmsdjupet Pyöresjärvi Hyvönen Remojärvi Vargklobbs Grunden Vepsu Routusva ara Vuolahti Leiniälä Varisjärvi Kangasrakitsa Juurikka Pankakoski Äpplö Fjärden Vilmilä Laakkonen Ikkelänjoki Byskata Rä ätäjärvi Nästholmen Verainen Tiviä Grytholm Långgrundet Orrby Varissuo Palopetäjävaara Punaparrat Elgbacka Ikkerjärvi Vär riöjärvi Vierimaa Kisskär Västanfjärd Tshahkajärvi Tolpanniemi Varpulheto TV Mast Lumijoenselkä Ruishuhta Lammaslehto Iso -Pirha Bergö Tojois Taka-Katajakari Selänpohja Iso-Vehkajärvi Mörstuhagen Inkeri Kaijala Löppö Häyry Orrhället Viemerö Ke slitalo Markkula Karsturanta Luokkala Jolkkola Koivukoski Matkakoski Cumulus Rauma Voipala Rousamonjärvi Vähä Naakkima Ro inonen Trollholmen Joukojärvi Keihäsjärvi Nurmisarana Tienhaara Ylenmäki Keppervaarat Rågskäret Pyöppä Puu-Maskali Stora Skogskär Hellitöksenselkä Tunnträsket Pönkäniemi Bockholmsbacken Suur-Saimaa Virtaala Iso Peranka Vaakkasjärvi Vuonkkanie mi Pieni Murhijärvi Palonkalliot Skatafjärden Nisukangas Kumia Seliskeri Simpala Morkosenmäki Siekkilä Kuopio Airport Kii stala Haarakka Petkeljärven Kansallispuisto Lammenlampi Uva Hovskärsgrundet Kuerjoki Virtajärvi Herranselkä Tamminiemi Tu purla Kaksoskarit Rekelä Halmetlampi Rytys Silmäsjärvi Omenajärvi Surnujärvi Kalkumarasto Nämarland Yakunnari Vähä-Uski G rännäs Kulomäki Kurkelansaari Boxby Bergkobban Täijdijärvi Salavainen Kukkenovi Korkea-aho Lelkola Utosjoki Rajahoikka Ru dharun Essvik Varestenvuori Harri Suokonkylä Livojoki Viitakoski Mansikkavirta Jurvansalo Suurpää Simppusaari Brändö Läppträsket mi Sjöback Huopainen Pentinpuro Rådkila Fladafjärden Talikangas Lillholmen Ala Kirstinä Tekemäjärvi Tulisalo Kivimo Pitäm äjärvi Koivistonkylä Aitomäki Metsolan suo Peräluoto Vankavesi Järväköngäs Kirakkajoki Hevossalo Turvejärvi Ylikrunni Hal tijävrik Sodankyla Heinäpauha Yli-Kerava Lernäsudden Puikonniemi Skinnarby Rotimojoki Pengerjoki Kukkonen Hag Nevala Pöll äkänlahti Getören Pekeloja Repukka Norra Mågsholm Luomanmäki Naarslahti Tulilampi Hulaus Aatsinginjoki Pieni Pernajanlaht i Käkiaho Rimal Edesviken Mäkivuorsamonlampi Paakanajärvi Vermatsaari Sammakkovaara Hoikka-Hius Jyväskylä TV Mast 2 Jouhe nlampi Ängesön Sotkajoki Lipre Jämsä Paronjärvi Ponepetsvärri Vitsand Torkkala Vitick Laukka Mittelsharu Pahaoja Kvarnby Peltari Stora Gloholmen Kuornoori Luomushjokka Kirjais Kroopkari Nuolijoki Pellosma Pörsänjärvi Patesniemi Ojantakanen Pö yskari Vihanti Mustavuori Eurakoski Kökisevä Suurkangas Vanhatalo Katriholmen Pajulampi Perinki Aakenusvaara Äkäsjoki Orm udden Ojakangas Ålänningen Poitsila Pukala Vianta Koronlatvalampi Jänhijoki Abborrkobbarna Fränsviken Utterinkrunni Kunna rusjärvi Suoranta Tikkanen Sirpalesaari Pikkumatala Mäntyvaara Rajamatala Lylyjärvi Hirsholm Kitriiku Kirppu Äijäjoki Huh talampi Pyhävaara Kuisjoki Imatrankoski Kaskivaara Harjunmäki Dorgarn Rudom Päärninperä Söderbådan Pyörälä Svartkobben Ve hkaranta Kungs Nystrand Harrijärvet Pönkäselkä Lapila Saloinen Storbåda Vasukkasaari Näseviken Hurttivuori Kumpusenmäki S uorama Ilomäki Lieviskä Västerillo Seläntaus Hotelli Pyhätunturi Oy Vonganjärvi Sokos Hotel Lakeus Autti Krääkkiö Maisalm i Junkkarinkylä Kokkokangas Kekäleniemi Ässkär Lammörs Fjärden Lehtiselkä Toukola Nuolijärvi Kadermo Savonkaita Kycklesho lm Knuutilanranta Ornskär Veiklampi Hautakangas Porokari Tsharmitunturit Rosklax Viken Vasterön Joenkulma Slätlandsbådan Skärgårdsfjärden Mikkelinsaaret Stortruten Tasträsket Stora Kölhällen Kuivasalmi Rasiharju Kohola Mannerjärvi Hasunniemi Ropi Hä a Aletjavrre Reisu Ylilompolo Iso Kiskonjärvi Degernästräsket Kouvola Huso Tuira Ampula Luukki Tapio Kuokinsääri Suuri Telm o Tainuu Nenäsenvaara Sattola Koskennummi Porsmusa Valkainen Loukasniemi Levanto Viluvuori Byön Torskärs Fjärden Säbbholm Rannikonmäki Vieras Laaksolahti Pieni Hietajärvi Bösas Saariselka Keurusjärvi Kesäjärvi Vartsala Remeli Rosklax Skofatt Ka rpinvaara Hautala Simo Ketunpesä Takalo Kukkila Koskö Pentinletot Frustila Lahti transmitter, Tower 2 Juovvavärri Pinomäki Scandic Simonkentta Helsinki Kutajoki Kuritus Pirtti-Maskali Elännejärvi Koirusvesi Lenasgrunden Mylly Pyöräkkä Pahkaanlouk ko Koiraniemi Jänkäläisenkoski Kiesimä Susiaho Lemminkulma Jomppalanjärvi Valkeaiset Roiro Länsi-Pasila Mellajoki Kulbacka Skatanselkä Bonäs Tyrjänsaari Siikakangas Torittu Luhtikylän koulu Tjurklobbarna Höga Svanören Postitie Köpböle Kauppakesku s Sello Haapajoki Jauranen Siikakari Pyöräkangas Småholmen Konnivesi Täktbukten Vöyri Maarluoto Juhtimäki Korkeussaaret Kou telonjoki Läspä Maihkila Kopolanniemi Haukisaari Juhola Ala Naarnajärvi Leonsaari Piensulkavajärvi Koistila Vuoselijärvi Ma arintalo Parkku Säynäjaluomat Sammalaviken Kokkovaara Aijihselgi Nytkymenjärvi Jeägelveädji Kettulanmäki Potoskavaara Urreh
  • 11. oaivi Uddskata Tvåstenarna Itainen Pihlajasaari Joloskylä Surkeejärvi Harvaluoto Storsanden Kessivuono Gyttjeviken Ullajoki Aintio Huhtakylä Perttamojärvi Patasalo Tuhkiojärvi Starrstenarna Lauttasaari Kiislamatala Vohla Lilla Rimskär Skutnabba T ossavanlahti Utterholmen Jukaranen Lapasniemi Antikanperä Saaristopuhelin Utterharu Kirveslehto Kårböle Södra Strängskär Kä rsämä Iso Huopalahti Kakuhällarna Rakennusniemi Hentulansaari Törrö Lötöjärvi Viljakkalanselkä Järnböle Patolahti Savontalo Pohtola Klippan Ruuhiperä Sievi Bräckskäret Reiju Kilkinniemi Harjakangas Runkausvaara Mannakoski Ruhikaisenpuro Jokiniemi Värriöjoki Teijo Sandskäret Kieksiäisniemi Kökarbådan Peräsilta Näätäselkä Kukkola Oivanginjärvi Oravi Honkalahti Stora Ådskär Vä liluusua Töytäri Kauskiala Tulkajärvi Alamökki Kaaretkoski Ollas Hinkkala Savivaara Kammonkari Piikki Merjärv Nölstö Mattil ankulma Röksä Pukkiharju Kurtakkojärvi Grundfjärden Taavinkylä Sepänkylä Älänne Läpiänjärvi Huhkola Kutunkylä Naruskajärvi Kinni Toosila Kvisbacka Ylitornio Jämnholm Alavalli Raitinsaari Juolunkajärvi Norrkulla Osa Myllypuro Mahosenaho Kissakoski Iso Kähtävä Anttiskauri Vahetuskallio Jänismäki Aspfors Viheriäinen Lapinsalo Keinälä Rimpila Haitula Ustinkivaara Möllarn Kuluntalahti Fiskari Jukajoki Muilunkylä Kalotan Livo Harakkamella Stora Hummelskär Huovarinkuohuva Simuselkä Paratiisikar vo Vihtalampi Tilliniemi Sasinklopit Hietaniemen hautausmaa Murtamo Norrharun Fölisudden Kihilä Puijon torni Björköfjärden Pappinen Bösas Pitkäpohja Kontionkangas Mieluskylä Rävsundet Junttila Kartanonpuisto Köningsviken Pursiala Oikarainen Uusil uoma Rupukka Maijanletto Lamunkari Granören Nydalsviken Levälampi Penikkaniemi Partalankylä Haverörsbränningen Järvis Örarn a Mikonniemi Överbyn Lepänlahti Humppila Putki Cumulus Lappeenranta Maddajävri Gammelbyfjärden Ylisjärvi Kankainen Veikkola Kirkkosalmi Mickelsböle Tiikkala Granösundet Heinäsensaari Hanhipää Suutarinkylä Långmossen Björknäs Lunkaa Jussila Pohjan pauha Haasala Vähäpellinen Hahtomaa Yliveteli Östergadden Juukoski Maa-Kuoki Akanmäki Papinniitty Vahto Nutturla Pitkävuono Saarikas Hamngadden Kumpusaari Karvonmatala Lääminkijärvi Ulkopauha Haikka Karihtala Tshuodjavärjävri Kopsusjärvi Voiletto Vaajoensuu Vartusjärvi Liinaluotto Tuohikotti Kiipu Vähä-Säkylä Havuhällarna Nokisenkoski Koljonselkä Hellemaa Tshermuoaiv i Tanilanaukko Varisvaara Vintervägen Julkula Muninpää Österå Silkkari Sundom Rankelön Mallinkaistenjärvi Sävijärvi Oulunsu u Sahrajärvi Louejärvi Lylyjoki Spikis Billholm Lillträsket Cumulus Seinajoki Koitelainen Valto Iso Saarijärvi Puhakanmäki Kouvala Ainasoja Selkäkallio Kotvakkojärvi Okslanpää Alasieksijärvi Lahtela Yrjölä Bastholmen Kaijanselkä Niittyniemi Adgrund Kuivi Punkeri Santaluovi Unela Dragsholm Markkajoki Alanampa Myllykangas Häkänen Kuustjärvi Bockklobben Korsu Ontamojärvi Nääst iö Söderskog Kovesjärvi Nykyri Suomalainen Suurijoki Pajibsuolujävri Lauttakulma Anarjokka Tarvonen Alanen Hangasjärvi Ni kinkari Kaasinaho Tuopanjoki Könkkäänjärvi Praueri Silmäselkä Storharun Horjankylä Klaukkala Bandskär Talluskylä Kuusluot o Koivuluodonletto Sysmäjärvi Osmanki Iso-Petääs Östra Rönnskär Hästö Ylä-Naruskajoki Vieki Strand Louko Moulusjoki Keski kotila Puurihoaivi Alavaalajoki Ropposenkari Jokiselkäjärvet Radisson SAS Royal Hotel Sormuspaasi Norvajoki Keltti Lemina ho Söukan Peukalo Kantolanharju Latvalahti Saamutluobbal Lamminrova Cumulus Hotel Oulu Kolmosjärvi Unijoki Mankkaa Loila Jahkola Porttiaho Arkiomaajärvi Tesomajärvi Soulio Rivinoja Itäniemi Selkie Kaurala Kataja Kullo Halitusenjärvi Syväniemi Vilosensaari Hukkavaara Otaniemi Kaartunen Rahvanmäki Mökinaho Jokihaavisto Vinnurva Oravaisfjärden Höböle Tapaninvainio Inkilä Paakkola Tammijärvi Gåssgrund Kero Båkgrundet Siltavaara Pakarilahti Okkola Ulkonahkiainen Ikoinniemi Bertelskär Njottajävri Kruununpuisto Kuoksa Kaukiala Rimminniemi Etelä Virmasjärvi Korsön Lillmars Pohjalahti Riuttala Haaranen Paja mäki Pallonen Puhkala Kolu Jokitalo Ruhkala Gunnarskulla Leppäsalo Peälljekeähtševädda Maskskär Grossgrundet Vääkiö Mämmi lampi Kaukojärvi Lylysaari Vehkala Rekisaari Ilpoinen Kankaanperä Yxpila Askeri Havträsk Hansnäset Kotomaanniemi Tavestho lm Kuiva Kuortanojoki Luusa Petäsmäki Viljamaa Autiö Katajakari Linnainmaa Pornainen Taipale Suikkila Huuki Koskenlampi K ooskeri Ylikoski Hailuoto Hankoniemi Lingrundet Västra Rönnskär Flatgrundet Outajoki Aavanlampi Iso-Oura Paamajärvi Riita mäki Löyttyjärvi Kuivaniemi Kuuslahti Arovaara Selkäkangas Kylmälahti Aittojoki Alimmainen Ailijärvi Arvenmäki Ratilainen Lökholmen Kurttila Niemijärvi Mustionjoki Mutainen Haltia Kansjärvfjärden Vehkassaari Kullobäcken Båtsmora Höskäret Ponnejärvi li Rovanen Västerdal Kaariainen Suomula Maarestunturit Tornio Jääli Solmuslompolo Grisasby Rouskeri Träskmossen Lågbådan Humpinmäki Merijärvi Kankaanpää Yli Soppanajärvi Juontiovaara Kilvakkala Vahvamäki Storsundet Suurimäki Tuomarinkari Anti nsaari Vanha Liminganjoki Varparanta Iso-oja Anteripää Korkiakangas Lerstensgrundet Utanen Puutturinjärvi Lapinneva Tuura järvi Niuvanmaa Suihkola Ilmoila Vuonnelohaara Lillsjö Iso Tiilijärvi Ylihärmä Suodenniemi Kaajajärvi Eskeelä Yli-Lesti O uonlampi Lilla Korpholmen Iso-Preitilä Mustanalhonjärvi Kirjavala Punola Waarenpea Hankreeti Jysmä Kåtölandet Prinkkilä K olujärvi Marjakangas Mommola Kivenkänäjärvi Varis Siikalahti Laka-aho Seitlaxfjärden Kurkilahti Lempelto Kuoskunkorva Öll ölä Kalliosaari Sillgrund Keltinmäki Varrasjärvi Inginmaa Piira Siosvaara Enskären Ranuanjoki Härbärgskläppen Nyqvist Str andby Häll Karis Porkkaoja Guolehis Njærejavrre Hiirimäki Keltakangas Silkeejärvi Höforsen Ruotsukainen Nuottimäki Rintaj ärvi Ylimmäinen Suoltijoki Putaankylä Rahkavaara Ful-Birsskär Pettu Korpholm Nurmo Itävaara Tuijola Ruununmylly Toreeni K outaniemi Kuusselkä Vilpusniemenmaa Miraholm Tynnyrisuo Rantasipi Pohjanhovi Hotel Lillkobban Kastila Kotaniemi Flisholme n Rönnsholmen Päkinmäki Kulvemäki Lännenmatala Kulloviken Nevasaari Vintala Nuottamajärvi Puurtilanniemi Ala-Malmi Svedje bäcken Helmelä Untamo Kopparö Lotranperä Nyyssölä Suhmura Mahlatti Turmajärvi Hamskeri Iso Teerijärvi Kukkomaa Pajujärvi Rytikangas Porhonsaaret Eestinmäki Lönkytin Anttikoski Marjaluoto Retais Sund Alimainen Porijärvi Luksanmäki Jännevesi Re tuinen Järventausta Antti Stora Lysarholmen Storängarna Uskali Johanhället Annala Alakirsi Raappana Matinoja Rosasholmen Partakoski Ääverjoki Porten Sarviselkä Vuolinko Pyöriäisjärvi Lamminvaara Huhtaneva Bränngårdarna Katsomasaari Keurusselk ä Mukkuraskäidi Huhkojärvi Jouhimäki Sulkama Roitto Jyrkkälä Luuhaara Konninsalo Vermaa Järvenmäki Raudainen Mulören Alanäl
  • 12. kavaara Pölans Raimola Gyltö Galten Simonsharu Revet Kuodeveiskäidi Suuri Onkamojärvi Kesseli Sokos Arina Piimälahti Juuti la Närpes å Lederkobb Leppäsenkari Viss Pastuskeri Päällysaho Kilkinkylä Vijeminhaara Innanbäckviken Hankasjärvi Könkäänla mpi Mahlatti Tuominiemi Mönkeri Sammalisto Kuodevääijokka Hälludden Tapaniaho Kinniä Gråskär Karekkijärvi Loludden Korkea Gillermossen Lenholm Pöytyä Kuusirati Kuluntajärvi Kuorejärvi Kangasluoma Paimen Resola Mustanniemenlahti Lyytilänmäki Kaj holmen Melamaniemi Pesolansaari Kassnäs Nitsjärvi Pohjoissatama Keravanjoki Kaarna Tornionjoki Kummunjoki Ernestas Hökönen Auma-aho Portinmaankari Keskikari Oterma Yrttimaa Hahkiala Pihlavaiset Kauriinrinne Holiday Club Oulu Eden Lylymäki Helsi ngin Matala Bollböle Kajavakari Alavi Lehtisaaret Kehvonsalo Paloisenjärvi Ala-Annala Inkala Välikarta Tossarijoki Antiska Reisu Atro Näsi Penninginranta Fädikari Mulju Panike Oahoaivi Korpiensuu Unnukansalo Aitolampi Huttukylä Jehkatstunturit Koskelankylä Rikkola Sarfvik Mottisuo Kukkomaa Utgrundet Vironvuori Pakasela Eteläsäikkä Taapalompolo Kalppu Rakila Pittiö vaara Kartbåda Häntälä Kartanonkoski Väylakarta Tammelanjärvi Murtoperänkangas Suorre-Tievja Perkala Fjärden Iso Kattilanm aa Stora Alören Tolvanlampi Kilpiaapa Ihantola Rillinnokka Haijainen Sälevä Pudimo Bodören Kalmanniemi Billnäs Hongistonjä rvi Haukkavuori Kokkojärvet Kartturanta Ramsinmaa Hämeenkyrö Kägra Härtsholmen Korkiansalmi Heitto Isopellinen Variskeri F lintta Stora Gärskär Ukonaho Vittajuppo Yöttäjä Sintsi Mellajärvi Haradsholm Seittu Hylkilaaka Inari TV Mast Pyttykari Met säkulma Petskovaara Aspören Fåfängskäret Pöljö Sankaripuisto Hausanniemi Ulmaja Riskola Tevä Klockarbacken Hanskisenkallio Vallitunsaari Huida Kaarinala Viantie Mannermaa Orisuo Käkilahti Krekula Yli Ulkujärvi Karhila Jalkaharju Leikshakoaddioa ivi Paarmala Kobbharun Sankbådan Kisosjärvi Peitsonperä Bemböle Viluksela Konttikoski Sikilä Villikkalanjoki Långö Skäret Inakari R a Jäädyslahti Peltolammi Hoikkala Reikko Alvonkylä Sisto Mussaari Stora Träskholm Mudainen Rantatuula Kalliolahti Variksela Koddolijärvi Stornäsudden Vuolteenmäki Killainen Kommerniemi Måskobben Vasiklot Mäntysalo Ätimysoja Nampa Lahtela Rövarh marna Laukkoski Kivikartti Viitakangas Kallioinen Korvet Juminen Karekari Maaletto Unjärv Patsola Tahkokorpi Tarkkluppi Sok kala Alörarna Hiue Källmossforsen Laitakari Lumiaho Sikasaari Rauttu Iso Leikosaari Uhlu Sivatti Pielisjärvi Getskär Niskal uomanjärvi Heinälä Strömsby Stuorra-oaivi Kaikonniemi Jumalisjärvi Pensuo Iso Villasaari Tarkkila Laisaari Karinkanta Kaana anjoki Gråharuna Ristikarinlahti Huotari Takahaara Kusiaiskari Vatunki Lillsjö Broända Rummukkala Helsingkallan Laajariutat Hännilänsalmi Savolahti Vääranhara Maarinlahti Vipulampi Västgrundet Mussaari Saneliden Västerviken Mustaklupu Kamb Kellov aara Kuittilanoja Skvättviken Kaivopuisto Tärtö Hotel Fenno Hamarijärvi Honkivaara Haikala Vähä Eteläkari Hästskärs Fjärden Stora Gloholm Finnö Laajanpohja Palojoensuu Vaahtava Kavantojärvi Bw Cityhotel Seinajoki Poksamojärvi Nuvvusjokka Norrkull alandet Äänekoski Vahtijärvi Fjärdsbådan Sarrio Harmaalinna Luhtela Perinkää Hyvikkalla Kristinestad Näläntövaara Kampuslan det Mansikkakari Fatipori Kuusiniemi Söderskatan Jutila Bässörarna Rashoaivi Pirttijoki Laisaarenaukko Lintuvaara Vähänsalo nlahti Ahvenkoski Uuttula Sammatti Ala Naamilompolo Härkmerifjärden Byholmen Helvarpinselkä Isokumpu Samelskären Nabben K tsor Kutuvaara Pajuselkä Ruopsanjärvi Jurvakainen Tolvila Växar Mäntyperä Jorboaivi Hällnäs Ruohostenjärvi Urmia Ahonkylä N orrändan Koarvikods Sepansalmi Lilla Svartö Laitasaari Torr-Kalsor Scandic Rosendahl Tampere Keistiö Pätilä Tryhål Matkolam pi Yli Portimojärvi Västerhuvudet Yläneenjoki Takakirves Äkäsjärvi Slät-Måsskär Tostholmsfjärden Lappeenranta Lindö Riisiö Eitikanjärvi Dödmansklobben Komujärvi Riihiranta Gyltjaviken Tumperi Kalaoja Ozero Luppoyarven-Lompolo Sotku Suuripalonen Gå eholmen Röykäsvesi Kumpumäki Iso Havana Nihattula Kirjaskylä Rönkölä Kyläsaari Autiovaara Västertistron Pikkujoenjärvi Pir ttioja Ristisuo Kirakkaniemi Kirksalmi Nykänen Puhosjärvi Palgisoaivi Varjakansaari Gällholm Vatiajärvi Länsiriutat Kojusa ari Jousmäki Jolanki Konungsö Hylkilampi Murtoaho Ala-Arajoki Pernaja TV Mast Valkiasuo Tossavanlahti Norra Makilo Ittola Möksy Sandsundet Grisselklobben Hulmi Lakkijärvi Kohisavanaho Labbholmen Idlax Mellantistron Kalmajärvi Korpioja Ojamäki L ähtekangas Keihäskosket Heittovaara Pöytäalho Pihlajaluoto Ylipää Pynnönsaari Mulkuanjärvi Siggvabb Kukkala Parkkola Saare npe Tervalampi Västra Skärgården Järvenperä Liekopalo Infjärden Haverholm Naamanganjoki Luotosmäki Monikkalanniemi Jeägelo aivi Kiiminki TV Mast ( old) Vesiniemi Viiru Munajärvi Kilpisalo Naudshusaaret Smiltshoaivi Kampinkylä Lapinkylänjärvi Iso Ahvenjärvi Sundsberg Kvarnbotten Kingo Harjala Satakoski Kurinmäki Uusi-Timperi Könni Rabbas Iso Löytänäjärvi Ihamaa Pyör äkkä Metsävainio Votka Paakkari Luodonselkä Tengeliöjoki Ruskeala Suurola Lappalaisjärvi Taivaljärvi Risnäsmossen Aakenusj ärvi Naistenjärvi Enonsalo Rouhunaukko Iso Ahvenjärvi Sankta Maria kyrka Limskären Latva Penäniönjärvi Tankar Pohjoisselkä Jussinkari Vihtasuo Oininginjärvi Fåträsk Laattaskari Kruununmaa Ruokovirta Sandan Piimäkuori Hassis Pohjanlampi Petäjäko ski Aggolskär Kaamusjärvi Paasila Höga Svanören Khelsingen Bånholmen Myllykulma Kivistönniemi Taabmajavrit Södra Gåsklobbe n Klockören Pallaitniemi Isokivennokka Toiva Stora Rödskär Dersören Lavalammit Sompiojärvi Pitkämännikkö Luolettu Reätkälu obbal Polvela Leppäniemi Medalskärsbådan Mjösund Hietasaari Lusklot Döfnäs Ruskialuoto Humalajärvi Sorvajoki Mossasholmen Sarjankylä Brask Kankaan Kiljanjärvi Mustajärvi Iiviikinvuori Hämälä Huhkainkylä Nenonpelto Bastuholm Rudören Raasatunturi Jylkkä Furuholmen Tervaletto Pullinkari Luotsi-Kuusinen Katumajärvi Aspkobben Tarvola Lompolovaara Petes Taivaljärvi Riihelä Syn eikvesi Byggmästar Sunila Lihjamo Ilaja Vähä-Uski Halsnäs Paaso Ruukinlahti Tervalahti Ritomäki Gaddfjärden Oro Pousujärvi Ristipakka Laakajärvi Lemu Välttilä Käyrälä Fanskobben Yli-Kiviranta Vaijokka Jyrinki Sokos Hotel Vuokatti Härligö Letus Ruohoisenmaa Sarvlaxträsket Flaskskäret Luovusvärri Krooknaistenkarit Boxströmmen Seivis Reven Kalkskärs Storhället Pösöni emi Bastmossen Salminen Laitapauha Vakojärvi Jupperi Moikipäähällorna Huittinen Ivvanashjokka Rovoiva Kortteinen Kuggholma Mustasalmi Itäsaari Paasikoski Hotel Hermica Kupmo Tielinen Talvisto Pirkholmi Ristinmatala Rovastinaho Sammalkangas Luot emäki Tuherrus Klofsan Laisaarenaukko Saviaavanlampi Getskäret Tiilikanjoki Länsiluoto Otsola Laihia Makkaranselkä Tapavai nola Ruukki Toivionjärvi Säyneinen Holmkobbarna Huikas Tuusmäki Runtti Saivokero Länsisuo Sälgholm Solberg Våtskär Päiviäl
  • 13. ä Mickelsbacka Koirasaari Silmäniemi Ruuhitunturi Majamalompolo Rysinkari Iisinkijoki Hoikanjärvi Olkovaara Mantojärvi Kuu senkarinletto Republic of Finland Illoinen Järvenpää Reikopu Reiholma Vattuniemi Liejanginjärvi Poroila Marikainen Sipulip aasi Iso Rummukkajärvi Mäyränjärvi Karhuniemi Gårsholmen Södra Trutklippan Huttrasbacka Kuuttinki Vääräkarit Scandic Jyväs kylä Huovisenjärvi Kelontekemä Hilappa Haukka Osmankajärvi Leivonmäki Iittala Maivala Fåskärs Bottnen Sjöängen Hylta Söder kläpparna Aravaara Rehtjsuo Kiurula Pesälä Joukkainen Syrjäntaka Isoperä Lukanvaara Lampomäki Tarkkinen Karnholm Julkuvaar a Perävaara Maarala Kimonkyla Yttermark Alglo Kouvervaara Soilun Ryssgrynnan Stora Tratten Altuna Pulakorpi Purontaka Viip eri Sulasalmi Karimo Sippola Lillövögrunden Östanpå Karlsvik Sydänmaanjärvi Notön Vanjärvi Alakyrö Kiutaköngäs Östra Tvigö lpan Houtere Puikansaari Kirkonmaanselkä Tolsa Raijanselkä Elämäjärvi Pooskeri Pirkkoaivi Djupsund Seesta Arvo Ruopsa Kira kanjärvi Säytsjärvi Terstojoki Kylmälä Hintholma Södergrund Putkijärvi Klovkobben Kilo Suonperä Lillmaran Tanhunmäki Iso-Tammin noaivi Punametsä Brudsund Karinkannanniemi Kehäpää Södergårds Fladan Saiveljärvi Harivaara Lapland Hotels Riekonlinna Meri kallat Jänisaho Ala-Porasa Satkala Vähä Kuopusjärvi Skjämmö Ohtalampi Hurissalo Iso Olvasjärvi Meilahti Rytkynperä Kylyvaa ra Takkaselkätunturi Marsuoaivi Räfsby Soppeenmäki Raulio Keskikokonjärvi Mukkavaara Paijulahti Naamajärvi Kaksoskarit Sat tula Maakarinsalmi Kallharu Otravaara Uotila Lillsanden Norrgrundet Äyrinmäki Kantosyrjä Halme Saukko-Pietarinoja Varangin niemi Kumia Korppolaismäki Mörnäsfjärden Madesjoki Pinni Orkola Stengrundet Rönnskärs Fjärden Kyynämäki Raatetjärvi Pesola Piparudden Pito Orrainlahti Tärngrunden Luotolansaari Siiskola Storflöxan Salonnenä Tuohimutka Haverö Hietajoen Orahaara Lappila Lunkkaus Länttäpatti Kylmä-Pihlava Bredskär Kurttijärvi Yrttiaho Yttre Vaktlandet Luhdantausta Tikinmaa Loimaan Ku nta Pistikivi Rantapuhti Levilä Södra Byholmen Yli-Kiviranta Tistronskärs Bådarna Lavaala Jierstivaara Roskär Hotelli Keur usselka Kuktshijokka Luttila Paronen Pekurila Kuvasjärvi Miraholm Kontinjoki Akku Hummelskär Syväjoki Kodesjärvi Pelingins elkä Storhästen Karinlahti Rönnskäret Storskär Vatunginnokka Alskärs Örarna Söömarkunjoki Varikko Posionjärvi Kilpakorpi R itvala Heinjoki Tuppurinmäki Nurkkala Kankku Hauta-aho Bodback Rahjan Satama Pasilan linkkitorni Kuivala Jokiperä Jaakonjä rvi Brändholmen Attu Hundskären Hovinvaara Siuttula Jätkälä Kirakkavaara Jumusselkä Patola Hiekkalahti Taka-Lammi Likoniem i Lamperila Moritshället Kukkaselkä Kuivanto Vuorenkylä Kollinpää Malm Puollamoaivi Eväjärvi Pirilö Långgrunden Moisaneno Kasukkala Matehenperä Kurvinen Heliste Ala Kokko Koskeljärvi Palosenjärvi Salmivaara Voivala Trybote Ryyttinki Grisselkobb en Stennabba Höytämänjärvi Kurkiharju Ängviksbergen Palikkala Juoponperä Hannunniitty Sangenlahti Jylkynkangas Kaskinen An dersby Vuosaarenselkä Kirvesselkä Nurmiluoto Torronselkä Långösund Alakieri Grytskäret Ounasjoki Julon Norrpåfjärden Mourujärv ä Vähä Kihdinluoto Saasoja Inikorp Mustamännistö Näränkä Kräänä Krööni Gyltskäret Tjuvholm Nybonde Tyrväänkylä Junnushvärr i Itäkeskuksen koulu Hangöby Enontekio Välisaari Kettu Kuivikkovaara Krabbskär Juornaa Karsikkoniemi Harsböle Tuuskeri Soi dinmäki Salminlahti Poikola Leerviki Kannonjärvi Ylikangas Kuoreslaki Hartusvuori Juortanajärvi Gävskäret Västergaddarna S avitaipale Ritvanoja Nerbyn Simojoki Ruumisselkä Tarhakari Vargöviken Rautpohja Hanhi Satalahti Halsuanjoki Luonetjärvi Ru ostejoki Iisvesi Kyrkbyn Norrändan Eriksson Karhusuo Palloneva Laminluoto Nuvvusjokka Juurakkojärvi Vitsiälä Jysinmäki Mai nua Huuhanmäki Kivitok Vähä-Löyskeri Riisikkala Fagerkulla Joroinen Pihtinotko Gransinmäki Juomujoki Pömiö Lauttanpää Pirt tijärvi Kisor Kolmiloukko Multo Vöyrinkaupunki Huuhkala Gloppet Ranta-kylä Pello Jollamjävri Uimaharju Saunasuo Pirkkijokk a Uuvinniemi Kaunismaa Ruuskala Stora Mistön Lohiniemi Lahdenmatala Varttasaari Postinmäki Sulkusjärvi Jalaslehto Hilleri Kovelahti Neulala Uuraslahti Jaurakainen Corroaivi Keisarinkoski Airaksela Harvanmäki Kurujärvi Medelbådan Hölsönmäki Herv a Peherrys Ketolankangas Pesinki Joutasniemi Cumulus Hotel Oulu Vetämäjärvi Susivaara TV Mast Haalatvankylä Sampankallio T iiliruukki Kuoliovaara Räplävä Ölmosviken Vehkakoski Gäddrag Kattilainen Kolmiloppinen Myllykylä Merikievari Gåsharun Niku Miehonjärvi Ruggskär Hoisko Vähäteutari Väcklax Latolehto Hakunti Yyteri Rusilankanava Tuvorna Korvenala Onkimaanjärvi Ku kkokari Ruoko Kalholm Käldersö Myggan Jakamajärvi Bjonskär Kaaresoja Ryönä Sydmo Vikträsk Angelijärvi Yläpiha Palloaivi Mo ltsia Javarus Urttikari Liinaharja Örarna Sundharukobbarna Älgsjö Lielahdensaari Rautalahti Harsholm Kankasaari Bärskär Ai ligasroavvi Huumojärvi Mättöä Vääräjoki Siltaaho Viinikanlahti Kuuttila Lumpperinmäki Pentalaträsket Hauhola Soukanlahti P innem Lampila Huljava Tjöck Bräckskärs Bådan Sumari Rapinoja Kroksjö Ohenmäki Sara-aho Autioniemi Älveskär Anilampi Lehtojärv a Pieni Petsiäinen Ala Liekkojärvi Pikkelä Vanha-Koivisto Lillkanskogviken Rajatorppa Sketan Summasjärvi Syväsmäki Kynkään saaret Mustanlampi Rukkamäki Rasisalo Domarskär Yttergrundet Koivujärvet Kontiolahti Venekari Raatti Peurojärvet Tunturi-S uivakko Vekara Marasbacken Päsarby Gråskärs Kobben Vargöviken Kairamaa Rovvadusjokka Verronen Pikkuviiri Terbmisvuobmi Ke simäjoki Brändökobben Bockören Iholuoto Patatunturi Yli Siira Kerkola Huutokoski Kasan Norja Åkers Kujalankulma Korsholmen Laajaharju Söderholmsviken Suolajärvi Käpykylä Ajanki Uutosenjärvi Lamminmäki Helsinge Landskommun Pentinmaa Hauhtonen R ihiluomanperä Kietävälä Vähä-Pietari Rantapuhti Kärklax Jormasjärvi Solvik Tyvitalo Lietsa Ekerö Viitakoski Judastenarne Y likylä Jänisor Kultalanperä Koivuluodonmatala Lempäälä Särkioja Sotunki Maljasjoki Myllymaa Svanören Katipalo Surpe Lill K obben Nuottiranta Hermanninmatala Karjakumpu Noidanniemi Perttilä Kasarinvaara Suurniemi Pellonia Siuruanjoki Vehokylä Tol ospää Uura Pynnöskylä Illukansaari Lietsala Vuorsojärvi Juurijärvi Östergränden Jokilamminjärvi Kajanki Vestijärvi Verosaa ri Karjakkojoki Kalaksmenjärvi Patasaari Kvigos Jollonoaivi Ristimäki Vermaanjärvi Kaukuri Taimo Ylämaa Ruottir Lindö Tava stila Sänkjorna Ålkila Alinen Taapajärvi Jurmofjärden Taapurinvuori Lukko Katajalahti Kuusikunnas Mustakorpi Naarasaaret P erä-Ahola Rajapuro Ruuhikarit Kinnaraho Juotasluusua Harjakari Uimari Preiviiki Palva Stordjupet Koikkiniva Ellola Kulohar ju Haapalahti Djupsundet Heraholmi Kuivaspää Lahnajärvenkylä Luotajärvi Kulomäentie Petri Illbyä Iso-Vihtilä Mälikkälä Kou vola-Tornionmäki Tvärminne Zoologiska Station Valkeala Björkbacken Övre Rönnskäret Kairila Pitolamminmäki Härkmeriån Kutuh
  • 14. ället Saarnijärvi Pulkkanen Laitasaari Vuorilahti Kontinkangas Jääskelä Syvänsi Valto Toippatörmä Helgträsk Hietasenniska Suvilahti Niskasaari Kaartassaaret Langstet Taivalperä Oratunturi Rysskobben Tupurlanjärvi Kokonmaa Teijonsaari Karttimonjoki Vilg senjärvi Pertar Aukkuljärvi Koivusaari Kungsholmarna Niittuluoto Taikinaaho Iso-Kiimanen Laasanen Kouterojoki Likanen Salk ola Gästersö Kuomajärvi Hiirimäki Murtoranta Hirvilammit Froibele Finnsbacka Ljusgrund Hämeenkangas Terttilä Ersby Pehkola nniemi Taaromajärvi Hulkkio Västersten Lielax Vehkonjärvi Hiiskanpelto Aspuskeri Inipett Sopala Matilanniemi Rantoo Kokkot unturi Kenttävaara Vasikkalampi Haranmatala Kullelampi Ändholmen Eteläinen Kaupunginselkä Valkeisenharju Koviovaara Jääjär vi Hemören Naavala Pistohiekka Komanijärvi Louhivaara Sumsajärvi Kulla Iso Kallokari Rasti Kurdujokka Morottajanoja Olkine va Keskinen Sillanpää Hautjärvi Långa Ljusskär Morfarsgrund Småholm Lipatanoja Pirskeri Seitseminen Fåfängön Kalliosalot M eäskoaivi Kiiskikari Orhinkari Niemenranta Suininkijärvi Pessalompolo Aurora Kuhasenmäki Ritolehto Kaurojärvi Joënsuunselk ä Kaksoset Ulkohelli Tölvä Rannikonmäki Ärjänvaara Tsarmivuono Hällesörarna Juurensuu Martinniemi Piispala Hyväjärvi Nevan taus Räväjärvi Ontamojärvi Kortsham Isopaasi Möykkysenjoki Korkialetto Koronjoki Kvarnmossen Iimäki Ypykkämäki Korkiakaart o Halsholmen Pulkonkoski Kyrölä Koppelokangas Saksila Vohonjärvet Kuhantakajärvi Naaranlahti Torbackaviken Paratiisinreikä Ylä-Kuhanen Joutsenkoski Kattila Siuronjoki Kråkskärs Harun Ohtakari Juorkuna Veksäjärvi Poikila Lappers Muurila Aletvarr e Saksalansaari Finnträsk Pukarajärvi Toivonen Suivakkojärvi Sotjala Kuusijärvet Keski Pekkala Kumpulahti Huhtapuro Korsun gskatan Kuikkalampi Bäckby Averia Venekoski Raatelehto Tiri Ritola Viitalanperä Kärrmetholmen Hentala Kitee Airport Koprav aara Kaurajärvi Halmetoja Valaja Söderbacken Storskarven Säynetlahti Hinjärvträsket Toura Hanko Laisenurkka Akanjoki Miess aari Hakula Kaihlamäki Söderharu Hiidenniemi Mäkäräniemi Severinjärvi Stora Sadeln Tievjaoaivi Valkeakoski Pyrrö Niittyjok i Puolamajärvi Kärkkäälä Rautu Ramsholmen Loukusanjärvi Sakari Jalkavala Tarttila Ylä-Partala Antböle Norra Flatskär Pirkköyri Arvs laxudden Tränskär Raippo Vartiala Kaktsavärri Rekijoki Kutajoki Löytölä Naakkima Jumpura Ruusuniemi Niesaselkä Salunen Le veelahti Tuutinhullu Pikku-Huopalahti Katinala Kaijonharju Vehkasaha Mannikka Kivijärvet Tuohtiainen Pohjois-Tapiola Patr ikka Iinsalo Skarvs Långören Partaharju Dyviken Jyväskylä Palssari Seipälampi Pauppo Tynnykari Törri Vasunmäki Haaransilt a Södra Flatskär Ätsärijoki Vaihmala Broklot Meskaren Jussinsaari Repovaara Airismaa Petrumajärvi Pusinharju Lankholmi La junjärvi Kopsuo Metsolahti Kassor Kulosaari Ängholmen Paunu Salvonen Säggajävri Joenranta Klemetskog Palon Rimmilä Stennä sudden Itätoukki Pikku Akanjärvi Kutema Karhunletto Lilla Rövarn Nupinpää Kirjola Tummelsö Pomovaara Majl Huovinen Kiesim änkanava Itäkylä Huuhmarisvaara Eerikkala Rahvanmäki Vanhakorpi Palovartiotupa Pohjois-Vartsala Kaathelli Sandlax Ristika ri Vaattovaara Niemitalo Gammelbyvik Tahmela Auttijärvi Santasaari Uskelanjoki Kompakka Kuomavaara Vinne Kaartoinlampi Le ipivaara Låga Räfsö Räisäsenaho Tukiala Romholmen Peltolankylä Paasmäki Perkkiönperä Kallbodafjärden Ruorasmäki Sundkläpp arna Sollomjävri Palos Suuri-Lankouri Muorinmäki Koppelo Koirankari Vestra Tingisautio Satakunta Luovusvärri Syrjäniemi U lkovalkama Uuttukoski Piispanristi Aitolahti Inkee Rauhantaipale Väärnilä Rannisvaara Aaslaluoto Vihasniemi Finnbacka Leh telä Klubbviken Puurala Hanaskär Naamajoki Vähän-Harvajan Niemi Lilla Linnskär Sokos Ilves Kekolot Siniluoto Kytomaa Räik änmaa Majakkaranta Lämpinen Kuolbanoaivi Väliaho Korsolampi Elomäki Luonnonmaa Porsöfjärden Saltjärvträsket Kankaankylä P oroaho Louesaari Rautiokangas Ponsimaa Potti Rysskär Jaama Angelvajärvi Häräpourit Bysundet Svartö Skatan Honungsbådan Ke rokari Maavesi Ozero Pyukhyayarvi Ojankorva Iso Rommakko Larinsaari Stora Tärnan Humminaukko Kronbergsfjärden Lappaselkä Vähä Lohijärvi Vadholmen Rövarholmen Juurikkajärvi Leikkuu Trutberget Seksmiilari Kallionsaari Halujärvi Alliniemi Löysäkinjärvi Pet ri Solttila Tryhålskäret Kärsämänjoki Lohja Leväslahti Peuralo Itimmäinen Tohloppi Jääkärinsaari Nämanön Toivomäki Tiirakar i Keihäskoski Rävholmen Verkholm Hevossalo Blikumbotten Liepimäjärvi Truthällan Östra Granören Hirsiaho Ytteresse Otanpäänk arit Lepikkomäki Kuitia Luovavaara Hjulfors Ätimysvaara Kivikylä Ullanlinna Fall Paloranta Pähkinämäki Lempnäs Kaastla Säyn äjapuro Leivonmäen Kansallispuisto Voltti Lamme Fanttenkari Mankilanmäki Rämä Vengasaho Yttre Gölpan Hoikkaniemi Torskarn R ahjan Satama Itäharju Arrakoski Palo Vormuskeri Pyytinkarit Tikkala Suontakainen Nuhja Häähdjärvi Boberget Hokkala Valkkijä rvi Kylylahti Nölöskär Brahelinna Oravijärvi Haaroinen Virransalmi Isokyrö Telataipale Storsanden Stora Tandskäret Sorsala Oilola Putru Suomujoki Sikrenvaara Viitasänki Luikku Bredskäret Maskisholmen Huruksela Ala Naarnajärvi Iso Vehkaluoto Brend holmen Kopsusjärvi Piipsanjoki Bergby Ketansaari Suninsalmi Keskisträsk Iso Laamanen Skarpholm Djupviken Käringkobben Kuitt ila Björskär Heiskala Koivistonjärvi Tuomilampi Kuljunkari Syvänsijärvi Bölsön Fliskobben Baggharu Veromiehenkylä Esse å Uu rrekarkea Koivaja Paltdjupet Lehtisaari Peiponniemi Villiö Hirvasnapit Ahmonjärvi Oulaisenlampi Suortti Purhola Pälkänevesi Alamehtä Svartstenarna Ankkurihelli Hamns Bosskär Oulanka Tanssila Mansikka-aho Sokosti Telkkola Rättyn Alajärvi Ämmänsaar i Smedas Puutoniemi Rudanmaa Iso Toulatjärvi Nuuksio Läpikäytävä Kukkulanmäki Tylöstenlammet Falkishället Kaltimo Juurikkan iemi Ainali Lövholmen Lemmikko Iito-oaivi Havusela Tuulvesi Arstu Jorosensoppi Lillhök Vääräkoski Haukiputaan asemakylä Kiv entaus Hevossaari Luolavuori Långnäs Vidjeskäret Padankoski Autiomäki Ruostesaari Synnerstörs Grund Johteenaukko Isokellola Östra Styrskär Rysskäret Kontolanrahka Nisskläpp Junttala Fallskäret Hirsilä Paattinen Aaltola Kuorevesi Tapa-Vainola Laul ojävrmoras Bockberg Haavalampi Tuunala Bjurskär Trollgärda Backböle Viivajoki Särsbacka Römskär Stora Stenskär Riesola Niittyka alth Center Olkkola Autioranta Maununneva Iso Santakari Kirintöjärvi Somero Patamäki Fingersöflagan Yttre Täktarn Kangasta lo Ahatkin Mälävaara Teräs Hyvinkään Maalaiskunta Pieni Uva Rödbådan Horsmaselkä Hiltusenniemi Ihme Rytiletto Fladaträsket Goallarvaggebuddejavrre Tuorijoki Joutenlahti Skoböle Iso Rummukkajärvi Kielisenjärvi Visti Kraatari Iso-Männikkö Pyhtään järvi Paasomäki Ozero Ryamen-Yarvi Molkojoensuu Pirttikoski Kurenjärvi Ylisirkka Viekinjoki Tahvola Karri Ruskio Timmelot
  • 15. Matts Sarre Tiisa Halosenniemi Kontojärvet Mortteli Högörsgrunden Bockfjärden Möylynharju Joutula Hiidenvaara Stora Karskä r Rokuanjärvi Lansa Tyynioja Jurpanperä Pulkar Eerikvallanniemi Vuoskujärvi Sorsanjärvi Södra Stenarna Vuotostunturi Jyvas kyla Lehmijärvi Torraisarn Viesimo Kuuskajaskari Peltomäki Varislahti Kuurtajanjärvi Keusto Kopare Pikkula Heinäsensaari R upikallionaukko Santtio Nurmiluoto Vånn Klobb Muohttaoaivi Keijola Säikkärä Pikku Villasaari Susisaari Ylä-Kintaus Paasonp erä Sysimäki Munakka Radisson SAS Marina Palace Hotel, Turku Siirtola Hilappajärvi Klovgadd Saijanlahti Mahlunjärvi Kokkop äät Tihusniemi Loukkojärvi Hasa Kamparholmen Tiitolanmäki Bastskärsgrundet Korppinen Jynkänvuori Gammalgrundet Metsoila Ha arasuo Vasikkasaaret Syltkläppen Håpiaxviken Rokula Korkkanen Härkäjärvi Peurasuvanto Piilonsuo Harvungskären Övermalax Pe tsamonmatala Kuosmanlampi Ahmo Hänninaukko Kätönlahti Ailigas Salpausselkä Ojakylänlahti Kuukas Längelmäki Stornäsudden S orstenören Heinäperä Avaranperä Laitahelli Sokojärvi Jyrinlahti Skarvkyrkgrunden Paavila Hirvihaara Ängranholmen Lippo Tuu raneva Nikkala Tuohimäki Löytölehto Sillvik Rassiotshokka Kalvholm Pasi Loojärvi Kuomiolahti Juhmakka Matlösharun Kuninkaa nlahti Långåsmossen Engelskobben Lappfjärds folkhögskola Jäälinjärvi Raholanvaara Murtoinen Pellonkare Ala Kuoliojärvi Kym i Haukijärvenlaki Niittylä Kruunupyy Kylämä Koivula Klemelä Spåharu Kattelussaari Klemets Östra Långholmen Ryssklobben Stackskä selkä Varpanen Tuorijärvi Kärvästenjärvi Raittijärvi Likalanjärvi Province of Western Finland Joutsenlahti Viinaluoto Störs vik Kauhakorpi Sairaala Jaakkola Jungfrugatan Riihiaho Pampyöli Lassila Kräppelholmen Lakalaiva Raitoo Bjälkan Karppi Ahven kenttä Påvals Kirppu Tiilitehtaanmäki Haviala Liden Kärpijoki Varpasalo Kailaistenrauma Töpö Kunttula Naama-aho Sommarvägst räsket Caprera Vuotinainen Vekuri Tuuski Pahkakoski Stor Ramsö Bernas Sund Haudanniemi Kelkkala Välijoki Kanervamäki Völima a Järvihaka Joentaus Kalvola Hotel Meripuisto Laakkola Södra Klippingen Peltoinen Toitturi Neitijärvi Rangskär Heraniemi Ke isala Koskenvarsi Mojetunroavvi Kennää Saarasjärvi Sodankylä Levula Lommoltunturi Flossböle Ruha Levo Kyörlisjärvi Bäcksgru ndet Asmuntila Vuotsujärvi Virttiövaara Njiljokka Korsungfjärden Kutuperä Pelli Kilpisaari Sairiala Tavasten Narkijärvi Jäm äsjärvi Kupungar Kontio Lemmetyisenluoto Lakijänkä Koskenkare Välikivi Hyypänmäki Humla Rautiainen Hjortronskär Koukkuvaara Pälviken Kupsala Hokkila Kuona Potnasenselät Sanijärvi Hirvikumpu Motlandet Kiskon-Kirkkojärvi Sårbacken Raholanjärvi Tuul iaho Kaasluoto Itäsyvä Marrasjärvi Jäämaa Kvarnviken Viio Pohjanniemi Lilla Kummelskär Kostionniemi Sundeejärvi Hälsösundet Latvalampi Trollklobb Valsberget Pikku Petsamo Raiski Korkeaoja Sodra Linlandet Perätalo Puistonmäki Vilhola Naarasaaret R uotanen Koiravaara Vudnusjokka Boistö Koitelaiskaira Lylyvaara Hautluoto Lillmälö Koroniemi Kråkträsket Vähä Kallokari Petä järanta Stakagrundet Björkholmsfjärden Pihlavakarit Virttiöjoki Mansikka Piittisvaara Jokelanperä Kiminki Kungas Ängslandet Akujoki Pori Mediumwave Radio Mast Båtsmora Ruissaari Kalmo Seppola Rapakkojoki Frigård Karuby Suurikivi Pasanen Iso-Tansk eri Sopola Torassieppi Piispajärvi Pirttivaara Volot Kahvenkari Kauvosaari Rödharu Revet Pohilainen Vähä Kiuskeri Silmäsvuo ma Päävaara Kuopio TV Mast Tammi Kauppa Kalimeenoja Väinänperä Karhuoja Similä Laijonjärvi Tarkinnokka Variksela Murkela Ink en Styrskären Svartö Öllskär Sommarnäs Kojerijärvi Haataja Talviaislahti Aalto, Main Building Savinala Uutiskuvanlahti Tak avaara Haapaperä Selvisholmen Suomunjärvi Varrasniemi Laitaatsilta Tuohiaha Vasikkaluoto Reiviikki Jeesiöjoki Miekkakoski Heinikka Putaansalmi Outojärvi Kistola Nikka Rautajoki Kytölot Seurujärvi Kahilanniemi Syndalen Österkläppen Kaulio Rysäti e Hintsala Sonkajärvi Leväniemi Pikku-Nuikko Savio Leinonen Tyvitalo Karigasnjarga Kyntöaho Äijänpäivänjärvi Kaarteenaho K ilen Reätkatallu Hennijoki Savisalo Luikonlahti Korkeatörmä Rautakallio Rantasänkimäki Alanteenjoki Korvenpolvi Aallund Vo lttari Sarvikumpu Rupikallionaukko Strand Iso Karkeinen Etusalmujärvet Pälkättijärvi Dockbote Källmossen Vaimaro Lamminran ta Kaituri Pöydänpää Maunumäki Fågelsjö Hotelli Kieppi Kuuminaistenniemi Huosio Markku Lähteenoja Kuusivaara Aarikaisenvaa ra Leiviskä Cumulus Hotel Koskikatu Flitusundet Suontee Sammakkolampi Virolahti Ristisaari Suurikari Paasonjoki Järvenperä Kittuis Koma Kosola Laukaanjärvi Haukaskäidi Marjustenranta Tistronörarna Hovattala Junnilanmäki Leväslampi Puutosniemi K unnainen Pörtbäcken Arpaisenjärvi Svartflutta Karhunpää Kivihaka Halsholm Kilanäset Kangaskarjula Pikkunaskama Lairojärvi Stora Krokön Judinsalo Marby Vrakholmen Träskön Mahnala Barösundsfjärden Menikkalanjärvi Krämanskären Urakkaoja Lindströma s Himola Ylikyrö Lokela Hamnfjärden Myllyperä Hietapankki Lapinkulma Turkkola Skarvsfyren Isokari Paappala Vaskola Kuivasm eri Muonio Villilä Oinaskylä Särkänniemi Suuppo Ruosma Petsamo Sainila Pikonkorpi Pennonniemi Tilliniemi Granasbacken Peit tojoki Tenhiälä Tampere TV Mast Nyhem Kalpeaviita Sankorna Motturi Sannanlahti Posiolammet Toijalan satama Hälludden Kansa naho Loukunvaara Pakola Lillövögrunden Kymintehdas Buskören Luhanka Sideby Udd Suovanniemi Rakennusniemi Viitasperä Saara järvi Rotluoaivi Nuotioranta Västanland Vuollo Salunen Hyvelänviiki Pyydyskari Oaddevei Santio Siuro Kolam Suomensuo Toko Han i Kitu Fjärdsör Ondalsbukten Tepoonjärvi Ruoke Härskesholmen Kankarisvesi Rannanmäki Nopankylä Peninki Satkala Palopoikka Gullbacken Luikkio Metbåda Mouhu Paska-Kraasukka Länsi-Hallinkari Pöyryjoki Rajaperä Kyrkbacken Kiminkijärvi Lamminaho Teu tkoski Skogssällisändan Lammaspohja Puistomäki Tomasas Grundet Pokka Lappetelä Väyrylä Rudträsk Teilot Salmi Londböle Rahk eenvesi Ähtäri Fiskari Termusjärvi Alamaa Jakkila Suni Rintamäki Koivikko Ruunasuo Tapiola Petkelejärvi Ulvajanlahti Puöid iskuöljävrik Luonanletto Martimojärvi Äggesskären Rauvanniemi Loimaa station Lyökki Kattilajärvi Äärnasourinpohja Bokulla Sten Ropankylä Kantlax Irkku Lillstensgrynnorna Pikku Riihiluoto Kiettare Lindöviken Oinasjärvi Esse baptist kyrka Kuninko ja Rautulompolo Nybacka Siskeljärvi Kiekinkoski Vinkkilä Kupiluoto Pateniemi Hangasvaara Jyrilä Vidonjärvi Dragnäsbäck Köl li Misijärvi Nickelskäret Kangaskokko Kaurisluoto Skavholmen Lokkiniemi Julmajärvi Puijo Horslökfjärden Tiilää Tahvilampi Flåskär Tsheskadasjävri Esse Hangaslahti Anneberg Iso-Huovila Kyynämöistenjärvi Muurajärvi Lohnajärvi Skuggskär Rymättylä Kaukka Ravattula Loskarnäs Tylli Siekkinen Koskö Ukko Lillsund Skansfjärden Sankala Veromies Palokkaanjoki Mäkikylä Lupukk apää Kopois Suur Urpalonjärvi Paattikoski Ällä Vasikkapalo Hotti Rossi Maisalmi Kolpanselkä Rauduroggijävri Enbacken Niesi
  • 16. järvi Sulaoja Granskog Menonen Längden Flunderbådarna Lassgrund Korteselkä Peerajärvi Riutujärvi Raumaluoto Laukalammi Lie rosaari Outa-Suivakko Hiidensilta Arrajärvi Lopaskarinluoto Mustijärvi Lentola Koivulahti Sokos Htl Seurahuone Kotka Varpa senkylä Piskamojärvi Kernaalanjärvi Basören Moringgrundet Järviöinen Alhontaanjärvi Korttia Penlot Kukonkylä Ostanö Bötskä ren Pikku Niinisaari Isolahti Måskläpparna Petrilä Martinkylä Pessalompolo Fantsnäsfjärden Vierumäki Njarga Riihisalmi Pak kula Sukkila Kaskamus Riusakjävri Hanhiniity Rastinselka Hökholmarna Spikarna Harmaalanperä Niittusaari Kopila Mälkiäinen Pyhäh Sääskilahti Vesikkovaara Lauteala Tusa Sakarajärvi Tangonsaari Keihäsniemi Kältijävri Kantojoki Vesanen Alasikala Urjalank ylä Storstenen Skadjavärri Ytterön Hilton Helsinki Strand Bredharu Kääriänmäki Kahloinen Iso Läänä Khelsingen Ylitalo Ytte rsundom Höijers Hanhivaara Pahtamukka Åsholm Molkanniemi Siltala Kiminginjärvi Holmhagen Kullasjö Getholmarna Tikkala Post i Kalkkivaara Kojukari Gunnarnäs Ala-Tikkurila Koivuvaara Svettgrund Pursatshokka Utterkobban Miinakari Heinijärvi Kankais enmäki Hankelöfjärden Härkähaka Peipposenrinne Bjurböleviken Pääkhölä Ylilehto Heikinaho Kaulansuu Leipimaa Rällinmäki Neu voton Nuottasaari Vanhaniemi Yläsatama Taivalmäki Katiskonsaarijärvi Tuormusoja Skriivarholmi Ahokkijärvi Varanganselkä Vi htajärvi Hojotusmäki Enviikki Hummunvaara Kirjakkala Tyybäck Kivisilmä Kakkurilammi Nurmonaukko Pirttijoki Perämaa Valaska llio Kinttuniemi Rotluoaivi Dimanskär Perus Lunki Bastö Tsharsjokka Kimo Väätshiri Majabacka Aikava Karigasniemi Mirhamitu pa Kariniemi Koivistonluoto Vähä Huilkrunni Terhajärvi Kuoliojoki Huuki Lonkila Käkimäki Korteniemi Korpisenjärvi Käringvi ken Julskäret Keinukangas Södergadden Jivikarna Fiskoori Hemmilä Pallaskurkkio Vassevaara Ozero Nasiyarvi Pessijoki Lavila Ulot Hällänen Kobborna Lootholma Heiniperä Permanto-oja Lömmekkö Könönpelto Koitajoki Nironkylä Leukajoki Martimojärvi Pi eni Etukari Djupsjö Holiday Club Saariselka Bolax Mellansjön Härkövaara Valkerpyynjärvi Nerven Pötsönlahti Sarvenselkä Jyl hänperä Skrånhället Sydänperäviken Fallsundet Vähä-Vinnari Sillanmäki Massby Hartikansalo Kilpi Herttuala Saivelselkä Utul a Otsamo Bernas Sund Kursila Vaana Viitahaara Temmesaho Pahikainen Lampela Kykälä Kirjalansalmi Saaroinen Marttisluodonauk ko Utbyn Lappalainen Jamonjärvi Käsmänperä Maa-Penkki Verttu Mukkaselkä Degernäs Dragsfjärden Ulko-Kiverö Gammelbyviken ivojoki Suonivaara Långnäs Grunden Palokka Gubben Nätiholmen Numenkärki Tesjoki Kuivikkojärvi Verkholm Terviksträsket Kaalam kala Lylyvaara Labbnäs Kurtukahtshokka Hevoskarinreikä Yttre Själhuvudet Kyröskoski Iso Malla Orajoki Vertalansalmi Pleik ilä Kalskär Kierros Joutsa Halimasjärvi Korkeavaha Pallaskero Mamreträsket Yttre Västerlandet Ridanala Kummelskären Risnä sträsket Fällipeässjokka Kiutajärvi Soinlahti Härmänkulma Etelä-Äimälä Niuhala Aasla Pahaniemi Mustakluppi Torkkila Halss kärsbottnen Halmes Kotaneva Eriksdals-Storträsk Kiiskispauha Saitaniva Takamaa Yxskären Pihtikeitas Hakan Sorkkala Nivava ara Nuorikkala Yttre Vitharun Sarva Kojonjoki Nuorunka Ollasviken Nyry Pieni Peranka Gullskär Källarbottnen Haara Noukava ara Holiday Club Tampere Spa Hotel Bergön Puttoskylä Ylötkylä Ahvenlammi Fagerögrunden Äykkyri Rantasänkimäki Tasavaara N åtaholm Rodjanoaivi Kaisela Klemetinvaara Taka-Korva Säynäjäselkä Accome Parliament Pienivaara Rämesalo Timmerholmen Kaks kiela Österskogen Vänmanni Kiikoisjärvi Palosalmi Tarmviken Vehkonen Gåsskäret Ollumorasskäidi Ilvesvaara Kilpisjärvi Kop ola Bredskären Leppänen Ylimmäinen Tismiö Herlevi Matsanen Kaija Inre Rödgrundet Jåkskär Jalgavärri Lindkoski Kloppen Iso Kaskinen Gunn Bjorko Island Sivakkavaara Vuorijärvi Jänessaari Haarankylä Mommila-Hietoistenjärvi Longinkoski Pihkasalmi Måsgrunden Hurnasperä Kutuluoto Pääsaaret Palontalo Ilmoissilta Räikkölä Tolvmangrundet Härkmerifjärden Kokinluoto Södho lmarna Uvlot Mutkanvaara Storby Björnåsen Åkerbergen Kerman Kanava Karbuljokka Kollinmäki Karsby Niinimäki Savioja Palkki nen Bässören Arpela Valkoinenkallio Martois Äljeklobbarna Kontu Mattiholmen Södra Rönnharun Karhe Piirainen Vehmassalmi K itunen Haninmäki Palovahti Kaakko Simsalöfjärden Raviikinkinniemi Vaskokari Skog Savipauha Varttimaa Tattula Juurikorpi B ergbacka Särkivaara Ålö Krokoggrynnan Bäcklandet Hulkkola Nauruanjoki Huhtistenjoki Laholuoma Mågby Valkamaa Hästön Pohjo inen Villaluoto Rörbådan Överpurmo Viitaniemi Kaavanniemi Parviala Viijo Ikkunusjärvi Renko Hyyppä Murole Haapapuro Kinansaa ja Mäentaka Pylkönmäki Merrasmäki Hesnes Kasavuori Smedjebacka Ämmänsuo Ponku Väärä Varpasjärvi Kaggashjävri Suobbajävri Bjorkholm Köpmanskären Nurro Holms Annanaukko Tšaraoaivi Pullukkajärvi Kynsiluoto Päivärinta Vehmainen Jonkerijärvi Vikar en Kolhinselkä Palolompolo Pulkamo Härkälä Naakansyvä Hepokangas Kauriinjoki Emäsalonselkä Suovajärvi Krogsby Högharu Kor keaoja Suurenpää Tissarkobben Liikkanen Halsskär Köckkärr Toivakka Iso Kukkanen Koivu-Mankkaa Tuiskula Varotusoja Ämmäkos ki Laantinkulma Kråkan Pajib Puoldshakjävri Hellänlahti Loutti Korpikoski Kamppi Pieni Riihijärvi Gråbölefjärden Alakanga s Vuossajärvi Uusi-Kovero Kaukoperä Rantatoivala Viitajärvi Struka Turkia Paukuttaja Överjeppo Oaivushluobbal Vallijärvi Luolajanjärvi Lokittamajärvi Kili Vihriäsaari Pöllölänselkä Oksjärvi Kutinjoki Törmälehto Iso Törmänkijärvi Solisniemi Ru ssarö Province of Southern Finland Pärsämä Karankalahti Lahdenpohja Hamnskäret Topparla Korvenkylä Lampis Juustojärvi Ber ghamn Fjärden Yttergrund Maasalanmäki Kälakärr Gunilack Okeroinen Kauhava Kodjupet Puhos Luotsi Lahnasalo Luonetjärvi Yli lehto Talasjärvi Leppijoki Gåsjarvi Medelby Strand Iivari Kairi Nyppösenmutka Rävnäs Kohiseva Hikiä Auhtijoki Tanhua Lahn avaara Vilniemi Lepistönperä Myötösvaara Hinthaara Kittelskär Alkkula Waterpa Kypärämäki Ispoinen Korpiensuu Korteharju R iesto Innerören Kotkatvesi Antinaho Alapihlaja Tekomatala Kaukola Furuholm Ulkuniemi Nukkumapää Tikkalanniemi Urtasjavrit Tjugonholm Hyvinkää Vasajävri Merihaka Tollsån Simppusäikkä Peskiselkä Stora Klobbskär Kelola Sojonen Toarisoaivi Lintil ä Gråharu Munalampi Oravamäki Kujalannurkka Mosslandet Heiska Soidinsuo Mustanlahti Härkähuuhta Vihasjärvi Fåfängskär Kyl änmäki Matmoran Anet Soila Virsula Raudankumpu Nulpot Häran Venesuvanto Korsnäs Kämmenniemi Pakaa Vargklobbs Grunden tula Hevonoja Vikperä Tomujoki Nalkkila Aavasaksa Sierkisvuoma Långfjärden Ainuppioaivi Hiastinlahti Kauvanjärvi Junnas Horjanky ura Skogsböle Paakinlampi Kautiala Vieksi Valkijärvi Käld Sassila Haukivesi Rapekallio Torby Lapajärvi Pissutshuollamvärri
  • 17. Lilla Byttholmen Luukko Lakilehto Perniö Ruhovaara Köklotfjärden Myrans Itäkeskus Sotilaskorpi Tuolpajärvi Piippola Rauta puro Pieni Kusianjärvi Lepsala Utsakuvarash Trollön Kuohatinjoki Sonaholmen Susirova Grangrundet Magga Letonnokka Vargholm en Turkola Skallböle Maukkula Kirkkokurkkio Tofsharu Rikkajärvi Kaijajärvi Selänoja Måsholm Pasijävri Vahderpää Kantörarna Tohninmäki Ylä Kintaudenjärvi Somero Stångbränn Myllyperä Uusi mylly Njiljokkmokkvärri Bengtsby Särkinurmi Erkuna Kirkkos uo Myllypelto Palkinvaara Pallolanmäki Petäjäkoski Lappfjärdsfjärden Koppnäsholmen Kiljala Pihlaus Mörharuna Hangist Fager vik Riitaho Nanguniemi Kainuanmäki Reikalin Mäyränoja Tuomikylä Försti Järviskylä Kalliokoski Mäskisaari Kotkatsaari Pyry Mämmilä Porsskär Pimijärvi Raumonjoki Ilovaara Pauhu Parkkimäki Uusi Koivisto Ådskär Birsskär Nuottaniemi Norra Själhuvude t Östra Lökgrundet Orassaari Gora Suorsapya Heikkisenniva Onkamo Puntari Iso Paljukka Moilala Estrevlarna Väderholm Lasten linna Stikanäs Heinuanjärvi Liisala Portio Kyynärö Lilla Äggskär Verkviken Kalteva Uuhiniemi Typpi Toiviaiskylä Hirvasvaar a Aittojärvet Ounasjärvi Hitola Junno Sääperijärvi Kuokkalampi Tanskinsaari Kurjenrahka Lumela Levysjärvi Kaivo Kulusjärvi Baggön Kokkosenlahti Suuri Rauvanvesi Littiäpää Pennasenvaara Kyrönkoski Kirveensilmä Paasijärvi Heitjärvi Pajakoski Lill a Skarpen Utterharun Krok Palonlahti Saamutjävri Lilla Hamnholmen Nilivaara Heinoo Isorakkuma Liminganlahti Kolmikanta Rii hiketo Niesakero Bertlasmossa Peltomatala Lapland Hotels Olos Velkaperä Vähäntörmänloukko Aliskulma Mammola Sitterskär Ken ttämaa Tagavarp Örarna Käsmänsaari Autiojärvi Ojoinen Lempyy Vertanen Palosenjärvi Vasamaniemi Tistronklobben Puljutunturi Antinkotajärvi Oaddashamkielas Kaukua Ylätjoki Heinävaara Kopuri Auveevaara Juumavaara Piippo Pieni-Valkeinen Skogbyfjärden Nuupas Rengonkylä Pellesmäki Ratrujokoaivi Rannankylä Haukisluppo Ylivaara Likholm Hankasalo Bakviken Immonen Visa Pemujä rvi Tervaselkä Heinäkangas Toppila Sondarö Stubben Varputa Kilpamäki Vaalajärvi Iso-Tärpänä Norrgrund Pitkälänniemi Ekenä s Ala-Haikka Björnholmen Harudden Lemmikko Kirjaanselkä Ryöstöjärvi Pläkki Rieskaniemi Kurensuo Härkäjoki Kiurusenvaara A uho Olhavaluoto Kaski Stälbådan Jalma Kontro Maso Luhtikylä Hähnijärvi Pentinmikko Apalahti Ahmanen Kaarankajärvi Kitarin järvi Hellä Latvavaara Ylimmäinen Vasaoja Prästkulla Mellanbalken Kalvskäret Kuurtojärvi Ristilä Paavaistenkulma Niemihar ju Pihlajavesi Viiankijärvi Peltosalmi Riskaskama Vindskären Nikki Trollgrunden Härön Norrfladan Lånholm Koskinen Båtkläp p Bänken Naltiohaara Onkamaanjoki Pirtti Kummelskär Peltomäki Oravivaara Hyyninen Siurlahti Lehmisuo Alapitkä Salopeltola Porvoo Lahdenkrooppi Ruusuvuori Hankaa Kirmanranta Saaresjärvi Salankioja Tärnsgrund Komoinen Granholmen Russarö Norra L inlandet Iso Leveä Kotijärvi Purnuvaara Jolosjärvi Kuurna Länsi-Pakila Ahvenselkä Retais Träsk Pölly Saukkajärvi Flatskär s Bådan Parharun Rikkomeri Myllyhaka Niinisalo Niskaluomanjärvi Kuikkaniemi Poikelispää Eugmo Tuorla Lybäck Mustlot Kauku ajoki Roavvioaivi Haltiala Murhaluoto Pylväsjoki Finholm Svartö Skatan Myggeknallarna Tiikkala Jännevirta Vittajärvi Hamn gadden Padasjoki Meriö Rongas Tiukuvaara Sorsakorpi Sysmä Tiirinlahti Stakakobben Meltiskoski Rauvastenoja Bässholmen Sta vas Svedjeskäret Landbofjärden Sotkia Dåvits Karstankallio Laajanlahti Loktajokka Kyllönen Dersiskärsgrund Pentinletonauk ko Kairajärvi Saakoski Pukari Käkisalmi Sahansaari Ottajärvi Sokos Hotel Rikala Hutunaho Konttainen Träskböle Kylänpää Lu mmukka Kuiva Kuortanojoki Isokoski Vähä-Marjakari Brännsjön Hovipelto Metsäluoto Edesholmen Reku Laaja Paattikarvo Kuhmaj ärvi Rantatoivala Outomatala Lempmaa Riepula Kuvansi Stora Raggrund Prykäri Pitkäselkä Stadslandet Viurila Korsajärvi Bas Alttojä en Kärpänkylä Liukasaari Rödskären Kutsu Östanberg Friisilä Rakila Juokslahti Stora Lövö Tummelsö Sokos Hotel Valjus Klobbö ren Utrasvesi Nipala Själstenen Airola Kälkäjänperä Kitinoja Pyylinsaari Leipiharju Tarvasjoki Mauru Kråkbacken Kourula Lat tarna Stubbön Hästöfjärden Kuusia Dömanskär Larsskärs Storhället Mård Pohjantähti Kintasletto Hämeenniemi Ruotimonsaari Kir vesniemi Kerimäki TV Mast Taivaanpankko Tshaima Kylmäniemi Skorvkläpp Skutören Lovasjärvi Ronkaala Kynäsjärvi Kellarpelto L ehtola Pyytänkumpu Keski-Antila Isola Kuivamatala Klaton Louhijärvi Bredängsviken Bas Alppiharju Ritisenlahti Iitiä Karsatt ila Nikunpauha Stora Mossaholmen Ullajärvi Vähimaa Rautakoski Martinlaakso Vuorkavaara Siitama Tauriala Pyssykorva Skogsbyg gar Hallasenaho Virtakari Länsipää Välimatala Kauhianpää Kaisanjärvi Tshuomavaarri Eira Hoikkapohja Brännsjön Kemijärvi Kia ntojärvi Taarluoto Orabvijärvi Tshyeiminsaari Pieskeri Poikkitervo Idbäcken Tsoagis Jottijävri Aholahti Leenalanperä Melkki Pieni Kaamas Rianjärvi Kyyny Länsikari Kolneback Kivioja Lohilammit Lapua TV Mast Pev Sher Pirttikangas Hummeldalträsket B ejarholmen Ormträsk Kivestö Höyhtyä Herakari Mäntylahti Norrgrynnan Pappila Träskesholmen Ormgrunden Kaarojärvi Evijärvi Kl amila Blyglo Valmoholm Kuusamojärvi Kortelampi Hiirenvesi Koppelonkylä Hakulinniemi Rita Nilkkula Kirintöniemi Joppila Maiv ojärvi Torget Metsäuoti Salmisfjärden Mjädeänvärri Blekunge Puolivedenkari Iso-Huituri Puokiovaara Räntty Lietsa Rövaren Vi keri Lankajärvi Kaukasuo Äijölä Nuoritta Kålholmen Österviken Ristisenoja Aittokylä Urola Jukajärvi Passoja Pappilankari Ha lonen Virranniemi Punkasalmi Saukkoniemi Kinkkeli Svarvar Saloniemi Södersund Peurajarvi Kropposkeri Rantajääskö Jalkala Ko rpiset Gullkrona Forngrav Yttersta Hamnskär Ulko Röyskä Saikaniemi Männynmäki Riistaniemi Jumiskonperä Unioja Kannelmäki Va skeri Radanmäki Pelanteri Hölklöt Barö Pitkäoja Räisänen Palhonselkä Loimaan Kunta Lassfolk HVDC Fenno-Skan - Rauma Static Inv ngas Veäijehoaivi Paikanselkä Napiala Kiuskeri Pikka Kolnajokka Tähtelä Skata Ledholmen Kuukasjärvi Hetta Lehdesmäki Ham mastunturi Halsören Suursuo Vainiokangas Hallapuro Siestinkari Isoranta Kyläjärvi Ledör Siposkär Vähämäki Åsholmarna Rii stavesi Ronkainen Huhtjärvi Lennahoaivi Rahkola Kerokari Hepo Ankeleenjärvi Ruopsanjoki Oriselkä Pimijärvi Leppäjärvi Al sved Kalmavirta Enbacken Verkonniemi Näsibacka Salvaspalo Etelä-Hervanta Saunaaho Marinkylä Päntäne Ala Kivijärvi Pumppu amo Syökari Valkiarova Hakulanjärvi Kutukari Östmansskär Partila Kukkaro Tunturilampi Lammintausta Takajärvi Metsäkansa Häräaho Lovisaviken Koö Säkäjärvi Kuohunkijoki Rantasipi Spa Hotel Eden Hyrynjärvi Kalatonmaa Säviäntaipale Suolammi Hon skby Malmivaarat Kierikkala Piili Kaita Kelsimä Haverö Gråön Vehkakorpi Hummajärvi Gumböleholmen Riuttaanmäki Lohiniva V rakholmen Ankka Portimojärvi Eevalanmäki Niinivaara Havskärs Örarna Pieni-Räiskö Väylänpää Lusikkavaara Ahlbacka Länkipo
  • 18. hja Takkajärvi Lumijoenselkä Kalapääträsk Pyhitys Hyvinkaa Airport Kammonkivi vuonna Tuhat Kahdeksansataa Yhdeksänkymmen tä Neljä Juuma Viluksela Vittajärvi Riitalehto Iso Pyörynen Tommola Härkölä Svedja Säynäjä Pieni Akonjärvi Hirsilahti Va imo Kivistö Vuoskujärvi Tromsee Vähänhaanmutka Metviken Uddnäs Poutala Koipiniemi Norrgard Savero Kurkiaho Haukajävrik R avajärvi Haurespää Mäkinen Inre Västerlandet Liinalampi Käenkoski Tuohilehto Pasaslompolo Tainiokangas Rainebäck Puukkon en Kotalampi Appisjärvi Gunnarsby Kobmirdanoaivi Huutoniemi Ruusuniemi Gloskär Teeriniemi Tohni Kuivas Perälammit Samppa anselkä Leppisaari Porkala Udd Adja-oaivi Kulojärvi Nummi-Pusula Vintturi Luusuanniemi Martinlaakso Lamponen Leppälammi Vaahersalo Isonlahenvaara Raumonjärvi Tukiainen Ailigasnjarga Korkia-Huovari Vaaranlampi Ylikannus Kramppi Tomaslandet K ynsijoki Kuurikka Tulkkila Järvsor Tyrhy Lomholm Jurmu Revonsonkaja Koro Korpikylä Langhed Leikkiluoto Vainionperä Kirkk okangas Hietamies Viinikkala Auklot Honkikangas Isopuoli Urikka Kalkkula Sonnanen Rikkaranta Suntinkari Hankaniemi Äggrund Bi bole Länsi-Teisko Kuhakoski Pikarineva Saukko Paasiala Mäenpäa Hirvinen Koninnokka Joensivu Pyhitty Pohjankorpi Sandarber gen Norra Österbotten Kemi-Heikin Saari Kukkoaho Grundvik Harun Torkarit Pohjajärvi Svartgrynnan Korvenjärvi Hahtikari Jo kimökki Viikimäki Södergrynnan Jaipaljukka Rantasipi Forssa Kela Lokkerjärvet Hiisimäki Loukkari Skracklet Kunnasniemi Ho lma Parhällarna Koukunmaa Norrhamnsgrund Rapakivenjärvi Pyhä Kurenautio Hytti Tiskijoki Tolosperä Ryssviken Mäntyveräjä R aikuu Fårskärrskatan Vammala Tshokkavaara Näverbacka Möholmen Gäddragfjärden Rasvuori Japakoski Kotkanpellot Nilukka Kaih lanen Reimarinmatala Majavajärvi Ruotsinluoto Radisson SAS Seaside Hotel Flaka Pirilä Alskog Iso-Krena Norrörarna Äytjärv i Säleväjärvi Yläkäs Heikkisenvaara Pormeästarmielli Malmkopplan Elvsö Sund Njahkajavri Pohjainen Viipero Själagrunden Ka lamatala Välikannus Viitaoja Takaharju Söderkullalandet Mämmi Raukola Rantala Antila Likosaari Raaskaltiajärvet Topsala P allola Karkeamaa Runsala Tvijälp Kolikkoinmäki Lampisträsket Ormikeri Ikemluoto Leväniemi Ojakoski Matinmäki Koivuhovi Pa to Kaskistenkarit Vintta Vuotshujokka Kalloniemi Areankoski Suarvivuobmi Timovaara Ruotsala Gistö Metola Laukansalo Juttu a Ohto Pöllölä Puoldshakjävri Köyliö Hopeaselkä Rapusudden Pallo Mjösund Kivisaari Ebbo Käpylänperä Rasiaho Lågnäs Jenjär v Heljämäki Äggharukobbarna Huovinen Joentaka Samsaari Monola Riita-aho Yxfjärden Riveinnokka Pohjoislahti Marholmen Raat eenvaara Hylkiletto Väylänsuunmatala Kumiseva Laha Lilla Träskö Ruskea-ahde Röholm Kylliönjärvi Tolosjoki Harjusuo Kakkur i Taskinen Hedebo Kettuniemi Varkaantaipaleen Kanava Hiitala Kattilkari Korpholm Vähä-Kylmä Vuojalahti Rörgrund Lahinen K äävänkylä Karjalaiskylä Djupdalen Korshamn Pykälämäki Saarenoja Tappuvirta Kuopusjärvi Oinassaari Taljavaara Leppikangas Ala Elsilä Lövsund Iso Böötskeri Valkamajoki Haukivuori Kuukanplaki Salonharju Selkäsaari Harkonsaari Perintöjärvi Långharu Sande aurujoki Hätilä Alakuusanjoki Stengadden Valax Fjärden Kangaslahti Isokoski Harju sports field Käärmevaara Ala-Mannermaa J outsenmäki Näätimäinen Härsilä Tilkujärvi Narvijärvi Mätäsjoki Kyminlinna Jänkisjärvi Vääksy Kotakkojärvi Kainasto Kunsker i Mekrijärvi Tihnola Östholmen Alaspää Nautelanrahka Lauttusjärvi Pääskynniemi Hiitti Naamanganjoki Kamminkari Salmijärvi Juomakumpu Kelkanmäki Juani Ylämylly Ruumiinmatala Hiidenvainio Krunniniva Pohjajärvi Linkkilä Takapahtajoki Andalskär Pir unherdu Hanho Pieni Pesiö Kuora Sokos Tammer Vahojärvi Mossklobben Lempoinen Vähähiisi Lilla Måsskär Taimenjoki Lauklampi Verkkooja Hööoora Korpo Träsket Iso Lakkijärvi Palojoki Ansalahti Kalajärvi Henrikinvuoret Karijärvi Bokull Ören Skötharun Ala-Särkilahti Ali-Tolppa Tällholmarna Kiesimä Kulkuselkä Kangasniemi Vihkharju Kuumu Hyry Levonperä Japakoski Sinkkola M äällijärvi Jaalanganjoki Tekkala Lämsä Piesjoensuu Kursu Leppikoski Pyhätunturin Kansallispuisto Ravaksenkari Honkajärvi K ivirinta Marsviken Roskunlahti Norra Grimsörar Torn Mutamaa Mälören Majajärvi Koppeloharju Einola Kankare Harjajoki Tistro nskär Karhunkylä Puristakoski Pohjoismäki Itämäjärvi Varisvaara Finholm Vanhajoki Sumpskär Myhinjärvi Saukonsalo Siiamojär vi Åbyggändan Niitynpää Tulludden Kuokkala Ranialanlahti Ulkolkaapri Tarhala Munsmo Strömmen Raisionlahti Lämsänoja Flatgr ynnan Lestijärvi Peldojävri Hankonen Tuorusjärvi Ruoniemi Ruohola Inkere Tvillingarna Putsonvaara Ahvenjärvi Kaustanlahti Valot Vuopioniemi Säänjärvi Kackursfjärden Övertorneå Harpulinjärvet Eriksdals-Storträsk Kantoperä Mustikkaniemi Jokisuu R ävelikkö Peninkylä Loukisenvaara Grötskärs Fjärden Reäkshäjävrik Kalasar Metsäpohja Tiirikkala Pulp Halddia Pakankylä Kuko uri Ältitshokka Irkku Cumulus Hyvinkaa Södra Skogskär Härkäniemi Kultaranta Trullögrundet Impola Lackasgrundet Puolarmetsä Pasanen Pietniemi Kaloinen Malmsundsudden Valtijoki Seitajärvi Vaalimaanjoki Sääski Nousionmäki Pirttipuro Riitluoto Vieskeri Ke iemi Paukko Kattilansilta Hietaselkä Karjalaisenniemi Nauli Teljo Sivarholmen Liippa Ljungskären Parissavaara Niihama Vais aari Aarholmanluoto Monninkylä Vuosanganjärvi Istula Käkivaara Paappanen Ronkeli Kaihtula Vaaramäki Vandrock Ratus Korso P äivölä Metsäaro Möylynmatala Röökloppi Bjons Uihero Ramsio Terikangas Jalkakoski Koski Tapojoki Etelätalo Långstrand Sirni ö Pohjalahti Tetom Pilpajärvi Vehkakangas Niettusvaara Mossaholmsfjärden Hovinvaara Kornklobb Rapattila Sahala Lapinselkä Korkjahället Loukusa Tulkala Suuri Palojärvi Kalvholmsgrunden Hierikkoselkä Karitunturi Heiniöjärvi Länsisalmi Svedan Puir ova Aukkoluoto Vallainen Keulakkopää Mälläinen Otamo Rautaoja Nuutila Eteläisniemi Kermolansalo Hundanjärvi Oja Hoilola Ko nnosjärvi Kyrkbacka Klåkgrund Kojonniemi Kamppi Inginjärvi Kettu-Matti Vähä-Petääs Varespää Somsa Furuholmarna Lusminki Jo varpet Hailila Pikku-Myrkky Muurala Matkavaara Ullava Pelmaa Vörlö Alamäki Kyrkogårdsfjärden Jaurakkajärvi Auttijärvi Posi Pyhäluoto Storfladan Stora Långö Vallvik Iisalmen Maalaiskunta Hihnavaara Pärekangas Soukisjärvi Immanen Artukainen Rouka nmaa Ruusluoma Toijalan keskusta Lielahti Syväoja Hyksora Alttojoki Redamo Toijainen Huhmarsalo Katajamäki Vähäkurkkio Gun nar Ryslät Lauste Båthusgrynnan Liikola Isolauas Estholm Flada-Rönnskär Kierälähti Komottajärvi Koberggrynnorna Tikkakanga s Yliluusua Lounaispuisto Härkinneva Kamsajärvi Lehmuskylä Ånnäs Lapiolahti Alinen Alposjärvi Heikinjärvet Kuuma Koitti Ou nionjärvi Pahtasaaret Varpu Sapsalampi Riihelä Päsarby Huhmarpuro Gäddbergsö Kotvala Uhkala Östra Blänkan Tölby Iitlahti S ävi Karhula Fäbistholmarna Tanila Parikka Bodbacken Tilvisperä Strömmingsudden Sotkaselkä Edö Karvonletto Kontioluoma Jana
  • 19. sfladan Riikonen Fållbäcken Stormars Hässelholmen Vääkiö Varkaus Airport Sontakari Krokskäret Nuorittajoki Frankböleträske t Riuttamäki Valkeajoki Valko Vatilahti Rautiala Niinivedenranta Misi Vierumäki Djupträsk Laasala Iso-Kaskinen Naulala Norra Svartö aaroinen Vuontisjärvi Stora Hästö Idgrund Hyypiäjärvi Isojoki Gammelbacka Oikarila Håkanö Kerkkoo Pieksä Hautalankorpi K akonkallio Parharun Ruokolahti Sooreheemi Hirvisaari Porkholm Kantansfjärden Ybbersnäsfjärden Kalmolahti Träskby Botbyvi ken Lempiälä Langgrund Jokilamminkivalo Pulkkila Farten Pirttiharju Tarvaspohja Kompuntshokka Kainiemi Hormisto Varsanhä ntä Hibboskär Vehkajoki Svartkläppen Vihottu Vilvainen Skäidijävri Pahkaoja Ala Luotojärvi Luikujärvi Kärkkäinen Kilpijä rvi Tshiutsnajävri Verla Vaihkari Tavastfjärden Nagelören Heinäsaari Kamajokka Viitavuori Mellanholmen Ihaksela Vipulamp i Kukkuri Lahnakangas Jungfruskär Saavankoski Rautatientori Mikkeli Sibbo Luohuan Ylipaää Länsisäviä Mustanpohja Kummelb ergen Jeagelgielas Reipsö Törmänmäki Shoavvuntshobma Fåholmarna Knallinkarit Viitaranta Rättiselkä Hietabacka Muikkumata la Uramo Loukalamminsalo Hyviluoto Nalkkila Sulja Suutari Vanhahovi Maikari Rääntiönhattu Kaksemajärvi Tuomarila Kuortak kijärvi Aatsinki Gundby Scandic Pori Pihkapuro Lampsijärvi Saunakinnunen Iniö Pommeri Kurkimäki Kotilanmäki Halssilanrin ne Kyyhkylä Kahperusvaarat Pihlajasaaret Kerovaara Kulvekumpu Pihlajasärkkä Murtoiskylä Juoksuaho Liperinsalo Vitklobb T emppula Laurinaho Horonkylä Vadörarna Mänsas Himanganjoki Lillbacka Rontsa Hanaböle Märagrundet Isosipo Nietaselkä Tehlo Nykarleby Landskommun Noponen Laajavuori Rekonnokka Nokisenkoski Nuupasjärvi Tormela Kolabäck Hukkanen Mossaholm Lau selkä Långgadden Grönbådagrund Kellinselkä Hilliaho Kiikkukangas Koören Lavalammit Piskijärvi Nilakka Luonnonmaa Salmis Källträsket Levitunturi Rävskär Riuttaskylä Nölestklobbarna Vehkakangas Fåträsk Nanhia Hirvikangas Tuiskunpuro Vuorentak a Tani Saimaanranta Latokartano Lihavanpää Laakapaadenkari Vormö Mykrävaara Pajusjärvi Reinikkala Kloppen Valgskär Alemp i Lattunakoski Selkäydenmäki Hoggais Kuorasjärvi Tshielgivärri Rejpelt Raisio Kankare Matikanjärvi Simonkari Storviken Bryggskär O hmapalo Måsskären Siikamatala Soininoja Kivisalo Cumulus Kuopio Åmossa Kokkosenlahti Kopanmaa Sokos Hotel Vaakuna Ollinjo ki Varvaholmen Kuiri Mustasaarenneva Hautamäki Iso Räyrinki Kanamäki Pellinge Vallisfjärden Kungsböle Liivajoki Olosvaara Velaatanjärvi Kaartoselkä Virkasaari Tshappoaivi Ravdujärvi Riska Auralampi Kätkäjoki Kangokoski Arolampi Nimetönoja Kuk karovaara Ala Hukkanen Volo Veäijehoaivi Jieugajävri Disken Lietlahti Puuppola Holmanperä Hautalankorpi Aukko-Kolkka Kole hmainen Tirmola Lohijoki Meäskoaivi Luukkosenkylä Tuurukoskenniemi Raumharju Mujula Nikinkarinkalliot Oravakivensalmi Esk ola Talpianjärvi Långösundet Kråknäs Aholanjärvi Vehkapuro Myllykselä Nölanskäret Klobban Polkankari Vähä Pento Leinakkal a Lampisträsket Katavainen Kvarngrunden Leksvall Mäntysaari Tahkopauha Ruohonpää Kekolot Yläkuona Siikonen Rahkosaari Käh tävä Petäjäkylä Kuopsuselkä Leveäkivi Alavuotto Näpinsalo Närvä Vilppola Pomovaara Vokkola Tiilikanselkä Osterby Montola Kaltimojärvi Auvatshokka Rautela Kokkolampi Iso Mällinen Ulko-Kero Johannislund Viirumäki Tunturivaara Kraasukanletto Päi vänsyrjä Yrittä Krapi Pirttiharju Österholm Kukonharja Pajukari Syvänen Nilsiä Ylä Valtimojärvi Finnskär Alavieska Poussu njärvi Sivakka Vaittinen Ruokokarinsalmi Untava Biriskär Ihalempi Pulkkilanharju Lappviken Simoskanoja Siivikko Huhtala G altback Kuotila Luiminkajoki Husujärvi Marjala Paltaniemi Palaskatan Kaulot Keträ Kivisalo Hiidenportti Nationalpark Sapi lassaari Iso-Suukari Piilahti Risulahti Stuvuholmen Sankajärvi Ajankijärvi Lomajärvet Määllilompolo Pitkäluoto Hietamiemi Kautio Peräkari Eestinkylä Sandnäs Roikola Pölans Alakääntä Merttilä Hommansby Oravais fabrik Vironniemi Rantaperkiö Hon kari Kakkola Mustahelli Kytömäki Dragsvik Tuorbumoaivi Tallbacken Bålssundet Aittamurto Suuri Nivunkajärvi Urpolanlampi S uuri Säyneinen Laajoki Muhniemi Hahmajärvi Börsskärssundet Tasasenletto Takalojärvi Ruissaari Kousaniemi Gråsjälsörarna Lippamo Kanarvikko Långskärs Sjön Notholmsströmmen Saastojärvi Iso Mäkäri Joutsa Kutvele Västerbådan Keskiniemi Soarvikielas Viher laakso Lompolo Rågö Juntunen Paloluoto Eloselkä Kelhä Savimatala Kivilammi Köhniönjärvi Peäljikeätshjävri Timi Svinholm Ce ntro Hotel Turku Sallinkulma Vaaranpää Mustakulkkula Muijala Ravijoki Saunamäki Hämeenlampi Raski Yli Naarmajärvi Ritokylä Saksa Purohsuu Kelloniemi Lotvola Lamponiemi Heiskari Karvonen Lopaskari Grötas Mankilanjärvi Vammavaara Pulteri Pankalam pi Halila Revonneva Pajukoski Keisarinsatama Hourula Rövargrund Oijusjoki Kota Leiklahdenjärvi Tohtajajärvi Hönttä Peräkan gas Bergöflagan Väliheikki Pikkusärkkä Kivikarit Töijensalo Klobbskärs Fjärden Hyrkkylä Hangaskylä Härjebacka Olletojärvi Peuravaarankaira Rytioja Rönnlandet Yrttikoski Kurapuro Högholmen Proksinvuopio Pieniaho Tarinaharju Viipuajärvi Kirpistö Mykkäli Stenskär Stormossen Porttiaho Ruuttila Kumpuselkä Iso-Liikke Nete Abborfjärden Tammiharju Jalma Sinetänsalmi Kasal a Torsön Hirviaho Sirviönlehto Kruunupyy TV Mast Siulio Hautajärvi Lahdenväylä Ruohojärvi Pulju Verkasuo Iskmo Lillön Moks unjärvi Kuoreslaki Koikkala Lappalaisoja Kellonlahti Pikarineva Lukkarainen Metsänvartija Idgrundsgrynnan Pappilansuora Ko rentojärvi Iso Hietajärvi Svedjelund Muotkatakanvaara Trutkloppen Rahkonen Pukema Klobbarna Tammukkaoaivi Talja Neuvottoma nlahti Impilot Kalkkula Norr-Ina Ohenmäki Pieni Valkiainen Isokorpi Huhtilampi Mourujärvi Hopreeni Maantiekylä Heinälammi Jäätsalo Piipsjärvi Tirkkalanjärvi Talvivaara Utakoski Nuuksion Pitkäjärvi Vanttausniemi Sietaniemi Hyyrö Armonkallio Puro lanlahti Tiuranen Ivarsharu Pykälistö Pitkäniva Lossitalo Taivalkangas Hujakkala Salmentauksenselkä Kåraskär Keskiselkä Kä mppi Ylentola Eksymäjärvi Högbacka Kivijoenpirtti Lilla Hastskäret Palus Lainkumpu Riihimaa Toivari Hibboskär Tölppä Pieni Ristisaari Kasuri Yliranta Puukkoletto Lahnavesi Ojakkala Dyviksholmarne Soasjoki Raidanlahti Töpö Mykkälä Masku Vinkkula Levi K stad Hagmani Säynätjärvi Heikkilänperä Ruissaarenaukko Iso Lehtojärvi Lainlahti Långskär Heinimaa Kemppala Kuusselkä Purai nen Palukankoski Långträsk Nukkujanmatala Putto Rukkisenperä Kaskajärvi Muotiala Pieni-Kuusinen Lahmajärvi Vähä Teerijärvi Laisniemi Kulvevaara Yttre Äggören Onnela Huhus Gropskär Syysjärvi Liikaluoma Keritty Kirpu Strömsviken Papinmaa Laune To rttila Helka Hotel Jollamoaivi Isohannus Praminkari Jorbajävri Karhi Pakkeskäidi Matri Kellarpelto Busö Uksjärvi Mestilä I