SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  18
19.4.2015
INFOGRAFIIKKA-
KUVIA
Tähän diaesitykseen on koottu
infografiikka STM:n vastuulla
olevista aiheista.
Esitys lääkekorvausjärjestelmäksi 2016
POTILAS MAKSAA
RESEPTILÄÄKKEENSÄ
KOKONAAN
45 EUROON ASTI
KORVAUSJÄRJESTELMÄÄN
KUULUVASTA
RESEPTILÄÄKKEESTÄ
MAKSETAAN POTILAALLE
LÄÄKEKORVAUSTA
LÄÄKEKATON
YLITYTTYÄ
KELA KORVAA
LOPPUVUODEN
LÄÄKKEET
POTILAAN
LÄÄKEKULUJEN
VUOSIKATTO
0€
45€ 65%
100%
40%
VUONNA
2015
35%
PERUS-
KORVAUS
ALEMPI
ERITYIS-
KORVAUS
YLEMPI
ERITYIS-
KORVAUS
VUONNA
2015
612,62€
POTILAS
MAKSAA VAIN
1,50€
/LÄÄKE
/OSTOKERTA
asiakas maksaa
3€
/lääke/ostokerta
ALKUOMAVASTUU 45 €
• Ei koske alle 18-vuotiaita.
• Kerryttää lääkekattoa.
• Uusi osa lääkekorvausjärjestelmässä.
TUNNUSLUKUJA
• Lääkekorvauksia maksetaan noin 1,3 mrd euroa.
• Lääkekorvauksia maksettaan 3,8 miljoonalle
suomalaiselle.
• Vuonna 2013 lääkekaton ylitti 144 000 potilasta.
MUUTOKSEN VAIKUTUKSET
• Uudessa järjestelmässä puolella lääkkeiden käyttäjistä
lääkekulut muuttuvat korkeintaan 10 € vuodessa.
• Korkeintaan kustannukset nousevat 45 € vuodessa
eli alkuomavastuun verran.
• Noin 40 prosentilla lääkkeiden käyttäjistä
lääkekustannukset nousisivat 10–30 € vuodessa.
• Peruskorvauksen nosto lieventää alkuomavastuun
vaikutuksia niillä ihmisillä, joiden lääkeostot ylittävät
alkuomavastuun mutta jäävät alle lääkekaton.
Virolainen Triinu Virolainen Margus Venäläinen Vladimir Venäläinen Polina
EU EI EU
Asuminen ja
perhesuhteet
• asuu Suomessa
• perhe ja koti Suomessa
• asuu viikot Suomessa,
viikonloput Virossa
• koti ja perhe Virossa (rajatyöntekijä)
• asuu Suomessa
• koti ja perhe Suomessa
• asuu tilapäisesti Suomessa
• koti ja perhe Venäjällä
Työskentely • vakituinen työsopimus
• suomalainen työnantaja
• vakituinen työsopimus
• suomalainen työnantaja
• vakituinen työsopimus
• suomalainen työnantaja
• vakituinen työsopimus
• suomalainen työnantaja
Henkilön oikeus
etuuksiin ja
palveluihin
• sosiaali- ja terveyspalvelut
• Kelan etuudet
• kunnan etuudet
• sosiaali- ja terveyspalvelut
• Kelan etuudet
• kunnan etuudet
• sosiaali- ja terveyspalvelut
• Kelan etuudet
• kunnan etuudet
• terveyspalvelut
• osa Kelan etuuksista
Perheen oikeus
etuuksiin ja
palveluihin
• sosiaali- ja terveyspalvelut
• Kelan etuudet
• kunnan etuudet
• lapsilisä, kotihoidon tuki • sosiaali- ja terveyspalvelut
• Kelan etuudet
• kunnan etuudet
• ei oikeutta suomalaisiin
etuuksiin ja palveluihin
Sovellettava
lainsäädäntö
• EU:n sosiaaliturvan
koordinaatioasetus 883/2004
• laki asumiseen perustuvan
sosiaaliturvalainsäädännön
soveltamisesta
• etuuslait
• sosiaali- ja terveydenhuollon
lainsäädäntö
• EU:n sosiaaliturvan
koordinaatioasetus 883/2004
• laki asumiseen perustuvan
sosiaaliturvalainsäädännön
soveltamisesta
• EU:n asetus työntekijöiden
vapaasta liikkuvuudesta 492/2011
• etuuslait
• sosiaali- ja terveydenhuollon
lainsäädäntö
• laki asumiseen perustuvan
sosiaaliturvalainsäädännön
soveltamisesta
• etuuslait
• sosiaali- ja terveydenhuollon
lainsäädäntö
• laki asumiseen perustuvan
sosiaaliturvalainsäädännön
soveltamisesta
• etuuslait
• terveydenhuollon
• lainsäädäntö
Terveyspalveluja Sosiaalipalveluja Kelan myöntämiä etuuksia Kunnan myöntämiä etuuksia
• terveysaseman palvelut
• erikoissairaanhoito
• synnytykset
• hammashuolto
• päivähoito
• päihdepalvelut
• perheneuvola
• vammaispalvelut
• sairauspäiväraha
• vanhempainpäiväraha
• lapsilisä
• kotihoidon tuki
• asumistuki
• lääkekorvaukset
• työttömyysetuudet
• toimeentulotuki
• sosiaalinen luototus
* Lisäksi työntekijä on työeläke-,
tapaturma- ja työttömyysvakuutettu.
Suomessa työskentelevän maahanmuuttajan sosiaaliturva*
STM:N OHJAUSJÄRJESTELMÄ
Suunnittelu
ja seuranta
Ohjauksen keinot Keitä ohjataan
H a l l i t u s o h j e l m a
• strategia,
linjaukset
• julkisen talouden
suunnitelma/
• kehyspäätös,
talousarvioehdotus
• stm:n toiminta-
suunnitelma
• seuranta-asiakirjat
• talousarvio/lisätalo
usarvio
• laitoskohtaiset
tulossopimukset
4/1 v.
• lainsäädäntö
• kehittämisohjelmat
• hallinnonalan
laitokset
• aluehallinto
• kunnat/
palvelu-
järjestelmä
ELÄMÄN
RISKITILANNE
VAKUUTUS
ANSIOSIDONNAISET
ETUUDET
MAKSUT
MAKSUJEN
JA ETUUKSIEN PERUSTE
VAKUUTUKSEN
MYÖNTÄJÄ JA
ETUUDEN MAKSAJA
VANHEMMUUS SAIRAUS ELÄKKEET TYÖTAPATURMAT TYÖTTÖMYYS
Sairausvakuutus
(pakollinen)
Yrittäjän eläkevakuutus (YEL)
(pakollinen)
Työtapaturmavakuutus
(vapaaehtoinen)
Työttömyysvakuutus
(vapaaehtoinen)
• äitiysraha
• isyysraha
• vanhempainraha
• sairauspäiväraha
• kuntoutus
• vanhuuseläke
• osa-aikaeläke
• työkyvyttömyyseläke
• perhe-eläkkeet
• kuntoutus
• sairaanhoitokorvaukset
• päiväraha ja eläke
• haittaraha
• kuntoutus
• ansiosidonnainen
• työttömyyspäiväraha
Sairaanhoitomaksu
Päivärahamaksu
Eläkevakuutus-
maksu
Tapaturma-
vakuutusmaksu***
Työttömyyskassan
jäsenmaksu
Kaikilla Suomessa asuvilla – yrittäjillä ja palkansaajilla – on aina oikeus
vähimmäisturvaan ja palveluihin:
• vähimmäispäivärahat (sairaus, vanhemmuus, työttömyys)
• kansaneläke ja takuueläke
• Kelan muut etuudet: lapsilisä, kotihoidon tuki ja muut lapsen hoidon tuet,
korvaukset yksityisten terveyspalveluiden käytöstä, lääkekorvaukset,
vammaisetuudet, asumistuki,
• sosiaali- ja terveyspalvelut
Kela
Eläkeyhtiö
tai -kassa
Tapaturma-
vakuutusyhtiö
Yrittäjien
työttömyyskassa
* Yrittäjän vakuutusmaksu vastaa sitä maksua, joka peritään
palkansaajalta ja hänen työnantajaltaan.
- työttömyyskassan jäsenmaksun ja ansiopäivärahan
peruste voi olla YEL-työtuloa alempi
** Palkansaajilla saman kertoo vuosipalkka.
*** Vuodesta 2016 alkaen myös yrittäjien vapaaehtoinen
työtapaturmavakuutus perustuu YEL-työtuloon.
YEL-työtulo
• on yrittäjän etuuksien ja vakuutusmaksujen* perusta
• kuvaa yrittäjän työpanosta**
• yrittäjä arvioi työtulonsa suuruuden itse
• vastaa palkkaa, joka samasta työstä olisi maksettava yhtä ammattitaitoiselle työntekijälle
• määritellään, kun yrittäjä ottaa pakollisen eläkevakuutuksen (YEL)
Yrittäjän sosiaaliturva
TYÖMARKKINATUKI
1,5 mrd, 268 300 hlöä
PERUSPÄIVÄRAHA
0,3 mrd, 74 800 hlöä
ANSIOPÄIVÄRAHA
2,7 mrd, 332 500 hlöä
Työttömyysturva
TYÖMARKKINATUKI
Ei määräaikaa
KELA
TYÖTTÖMYYS-
KASSA
* Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,80 prosenttia palkasta,
jos palkkasumma on korkeintaan 2 025 000 euroa. Sen ylittävältä
osalta työttömyysvakuutusmaksu on 3,15 prosenttia palkasta.
Työttömyysturvaetuuden saaminen edellyttää
• työttömäksi ilmoittautumista
• kokopäivätyön hakemista
• * työssäoloehdon täyttämistä
(peruspäiväraha ja ansiopäiväraha)
• * kassan jäsenyyttä (ansiopäiväraha)
PERUSPÄIVÄRAHA 500 pv *
705 €/kk + lapsikorotus 114–215 €/kk
JÄRJESTELMÄTASO
Ansiosidonnainen päiväraha 500 pv **
keskimäärin 1464 €/kk
Omavastuuaika 5 pv
YKSILÖTASO
VALTION VEROVARAT
2,8 mrd
TYÖNANTAJA
0,80 % tai
3,15 % palkasta*
4,5 mrd
100 %
42 %
TYÖNTEKIJÄ
0,65 % palkasta
+ työttömyyskassan jäsenmaksu
58 %

Contenu connexe

Similaire à Stm infografiikat-2015

Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksistaTaustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksistaTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Susanna Leimio: Päihteiden käytön kartoittamisen ja mini-intervention kirjaam...
Susanna Leimio: Päihteiden käytön kartoittamisen ja mini-intervention kirjaam...Susanna Leimio: Päihteiden käytön kartoittamisen ja mini-intervention kirjaam...
Susanna Leimio: Päihteiden käytön kartoittamisen ja mini-intervention kirjaam...THL
 
Millaista työterveyshuoltoa Suomessa tarvitaan?
Millaista työterveyshuoltoa Suomessa tarvitaan?Millaista työterveyshuoltoa Suomessa tarvitaan?
Millaista työterveyshuoltoa Suomessa tarvitaan?Työterveyslaitos
 
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksistaEläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksistaEläketurvakeskus
 
Jukka kivekäs työlääkärieuro_250914
Jukka kivekäs työlääkärieuro_250914Jukka kivekäs työlääkärieuro_250914
Jukka kivekäs työlääkärieuro_250914Työeläkeyhtiö Varma
 
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksistaEläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksistaEläketurvakeskus
 
Rokotusten käynnistäminen ja toteuttaminen
Rokotusten käynnistäminen ja toteuttaminenRokotusten käynnistäminen ja toteuttaminen
Rokotusten käynnistäminen ja toteuttaminenTHL
 
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...Socca_osaamiskeskus
 
Tuli mitä tuli – Finanssiala kantaa vastuuta ja vie suomalaisia vaurauteen
Tuli mitä tuli – Finanssiala kantaa vastuuta ja vie suomalaisia vaurauteenTuli mitä tuli – Finanssiala kantaa vastuuta ja vie suomalaisia vaurauteen
Tuli mitä tuli – Finanssiala kantaa vastuuta ja vie suomalaisia vaurauteenTurun Talouspäivät
 
16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen
16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen 16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen
16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen Työterveyslaitos
 
TulosFoorumi UPM Silvesta Koivumäki 04112015
TulosFoorumi UPM Silvesta Koivumäki 04112015TulosFoorumi UPM Silvesta Koivumäki 04112015
TulosFoorumi UPM Silvesta Koivumäki 04112015PROimpact_Oy
 
Sosiaali- terveydenhuollon asiakasmaksujen kohdentuminen
Sosiaali- terveydenhuollon asiakasmaksujen kohdentuminenSosiaali- terveydenhuollon asiakasmaksujen kohdentuminen
Sosiaali- terveydenhuollon asiakasmaksujen kohdentuminenTHL
 
Eläkeuudistus pitkän aikavälin ennustelaskelmissa
Eläkeuudistus pitkän aikavälin ennustelaskelmissaEläkeuudistus pitkän aikavälin ennustelaskelmissa
Eläkeuudistus pitkän aikavälin ennustelaskelmissaEläketurvakeskus
 

Similaire à Stm infografiikat-2015 (20)

Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksistaTaustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
 
Kannustinloukut
KannustinloukutKannustinloukut
Kannustinloukut
 
Susanna Leimio: Päihteiden käytön kartoittamisen ja mini-intervention kirjaam...
Susanna Leimio: Päihteiden käytön kartoittamisen ja mini-intervention kirjaam...Susanna Leimio: Päihteiden käytön kartoittamisen ja mini-intervention kirjaam...
Susanna Leimio: Päihteiden käytön kartoittamisen ja mini-intervention kirjaam...
 
Millaista työterveyshuoltoa Suomessa tarvitaan?
Millaista työterveyshuoltoa Suomessa tarvitaan?Millaista työterveyshuoltoa Suomessa tarvitaan?
Millaista työterveyshuoltoa Suomessa tarvitaan?
 
Valinnanvapaus ja rahoituskanavat
Valinnanvapaus ja rahoituskanavatValinnanvapaus ja rahoituskanavat
Valinnanvapaus ja rahoituskanavat
 
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksistaEläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
 
Jukka kivekäs työlääkärieuro_250914
Jukka kivekäs työlääkärieuro_250914Jukka kivekäs työlääkärieuro_250914
Jukka kivekäs työlääkärieuro_250914
 
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksistaEläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
 
Muistio eläkekatosta
Muistio eläkekatostaMuistio eläkekatosta
Muistio eläkekatosta
 
Työn vastaanottamisen kannustimet Suomessa
Työn vastaanottamisen kannustimet SuomessaTyön vastaanottamisen kannustimet Suomessa
Työn vastaanottamisen kannustimet Suomessa
 
Rokotusten käynnistäminen ja toteuttaminen
Rokotusten käynnistäminen ja toteuttaminenRokotusten käynnistäminen ja toteuttaminen
Rokotusten käynnistäminen ja toteuttaminen
 
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
 
Tiina Pikkarainen kdf15
Tiina Pikkarainen kdf15Tiina Pikkarainen kdf15
Tiina Pikkarainen kdf15
 
Tuli mitä tuli – Finanssiala kantaa vastuuta ja vie suomalaisia vaurauteen
Tuli mitä tuli – Finanssiala kantaa vastuuta ja vie suomalaisia vaurauteenTuli mitä tuli – Finanssiala kantaa vastuuta ja vie suomalaisia vaurauteen
Tuli mitä tuli – Finanssiala kantaa vastuuta ja vie suomalaisia vaurauteen
 
16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen
16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen 16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen
16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen
 
TulosFoorumi UPM Silvesta Koivumäki 04112015
TulosFoorumi UPM Silvesta Koivumäki 04112015TulosFoorumi UPM Silvesta Koivumäki 04112015
TulosFoorumi UPM Silvesta Koivumäki 04112015
 
Sosiaali- terveydenhuollon asiakasmaksujen kohdentuminen
Sosiaali- terveydenhuollon asiakasmaksujen kohdentuminenSosiaali- terveydenhuollon asiakasmaksujen kohdentuminen
Sosiaali- terveydenhuollon asiakasmaksujen kohdentuminen
 
Maakuntien kuulumiset: Eksote
Maakuntien kuulumiset: EksoteMaakuntien kuulumiset: Eksote
Maakuntien kuulumiset: Eksote
 
Olli Kangas: Perustulokokeilu Suomessa
Olli Kangas: Perustulokokeilu SuomessaOlli Kangas: Perustulokokeilu Suomessa
Olli Kangas: Perustulokokeilu Suomessa
 
Eläkeuudistus pitkän aikavälin ennustelaskelmissa
Eläkeuudistus pitkän aikavälin ennustelaskelmissaEläkeuudistus pitkän aikavälin ennustelaskelmissa
Eläkeuudistus pitkän aikavälin ennustelaskelmissa
 

Plus de Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset

Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 

Plus de Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset (20)

Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
 
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
 
Åldersprogrammet vår 2022.pptx
Åldersprogrammet vår 2022.pptxÅldersprogrammet vår 2022.pptx
Åldersprogrammet vår 2022.pptx
 
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
 
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
 
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
 
Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021
Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021
Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021
 
Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021
Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021
Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021
 
Social Security Reform in Finland
Social Security Reform in FinlandSocial Security Reform in Finland
Social Security Reform in Finland
 
Reform av den sociala tryggheten
Reform av den sociala trygghetenReform av den sociala tryggheten
Reform av den sociala tryggheten
 
Sosiaaliturvauudistuksen esittely
Sosiaaliturvauudistuksen esittelySosiaaliturvauudistuksen esittely
Sosiaaliturvauudistuksen esittely
 
Erikoissairaanhoidon järjestäminen Uudellamaalla
Erikoissairaanhoidon järjestäminen UudellamaallaErikoissairaanhoidon järjestäminen Uudellamaalla
Erikoissairaanhoidon järjestäminen Uudellamaalla
 
Uudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmistelu
Uudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmisteluUudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmistelu
Uudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmistelu
 
Ehdotus erillisratkaisuksi Uudellemaalle
Ehdotus erillisratkaisuksi UudellemaalleEhdotus erillisratkaisuksi Uudellemaalle
Ehdotus erillisratkaisuksi Uudellemaalle
 
Usein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksista
Usein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksistaUsein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksista
Usein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksista
 
Ändringar i barnskyddslagen
Ändringar i barnskyddslagenÄndringar i barnskyddslagen
Ändringar i barnskyddslagen
 
Lastensuojelulain muutokset
Lastensuojelulain muutoksetLastensuojelulain muutokset
Lastensuojelulain muutokset
 
Vanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaihe
Vanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaiheVanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaihe
Vanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaihe
 
Secondary use of health and social data
Secondary use of health and social data Secondary use of health and social data
Secondary use of health and social data
 
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)
 

Stm infografiikat-2015

  • 1. 19.4.2015 INFOGRAFIIKKA- KUVIA Tähän diaesitykseen on koottu infografiikka STM:n vastuulla olevista aiheista.
  • 2.
  • 3.
  • 4.
  • 5. Esitys lääkekorvausjärjestelmäksi 2016 POTILAS MAKSAA RESEPTILÄÄKKEENSÄ KOKONAAN 45 EUROON ASTI KORVAUSJÄRJESTELMÄÄN KUULUVASTA RESEPTILÄÄKKEESTÄ MAKSETAAN POTILAALLE LÄÄKEKORVAUSTA LÄÄKEKATON YLITYTTYÄ KELA KORVAA LOPPUVUODEN LÄÄKKEET POTILAAN LÄÄKEKULUJEN VUOSIKATTO 0€ 45€ 65% 100% 40% VUONNA 2015 35% PERUS- KORVAUS ALEMPI ERITYIS- KORVAUS YLEMPI ERITYIS- KORVAUS VUONNA 2015 612,62€ POTILAS MAKSAA VAIN 1,50€ /LÄÄKE /OSTOKERTA asiakas maksaa 3€ /lääke/ostokerta ALKUOMAVASTUU 45 € • Ei koske alle 18-vuotiaita. • Kerryttää lääkekattoa. • Uusi osa lääkekorvausjärjestelmässä. TUNNUSLUKUJA • Lääkekorvauksia maksetaan noin 1,3 mrd euroa. • Lääkekorvauksia maksettaan 3,8 miljoonalle suomalaiselle. • Vuonna 2013 lääkekaton ylitti 144 000 potilasta. MUUTOKSEN VAIKUTUKSET • Uudessa järjestelmässä puolella lääkkeiden käyttäjistä lääkekulut muuttuvat korkeintaan 10 € vuodessa. • Korkeintaan kustannukset nousevat 45 € vuodessa eli alkuomavastuun verran. • Noin 40 prosentilla lääkkeiden käyttäjistä lääkekustannukset nousisivat 10–30 € vuodessa. • Peruskorvauksen nosto lieventää alkuomavastuun vaikutuksia niillä ihmisillä, joiden lääkeostot ylittävät alkuomavastuun mutta jäävät alle lääkekaton.
  • 6. Virolainen Triinu Virolainen Margus Venäläinen Vladimir Venäläinen Polina EU EI EU Asuminen ja perhesuhteet • asuu Suomessa • perhe ja koti Suomessa • asuu viikot Suomessa, viikonloput Virossa • koti ja perhe Virossa (rajatyöntekijä) • asuu Suomessa • koti ja perhe Suomessa • asuu tilapäisesti Suomessa • koti ja perhe Venäjällä Työskentely • vakituinen työsopimus • suomalainen työnantaja • vakituinen työsopimus • suomalainen työnantaja • vakituinen työsopimus • suomalainen työnantaja • vakituinen työsopimus • suomalainen työnantaja Henkilön oikeus etuuksiin ja palveluihin • sosiaali- ja terveyspalvelut • Kelan etuudet • kunnan etuudet • sosiaali- ja terveyspalvelut • Kelan etuudet • kunnan etuudet • sosiaali- ja terveyspalvelut • Kelan etuudet • kunnan etuudet • terveyspalvelut • osa Kelan etuuksista Perheen oikeus etuuksiin ja palveluihin • sosiaali- ja terveyspalvelut • Kelan etuudet • kunnan etuudet • lapsilisä, kotihoidon tuki • sosiaali- ja terveyspalvelut • Kelan etuudet • kunnan etuudet • ei oikeutta suomalaisiin etuuksiin ja palveluihin Sovellettava lainsäädäntö • EU:n sosiaaliturvan koordinaatioasetus 883/2004 • laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta • etuuslait • sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö • EU:n sosiaaliturvan koordinaatioasetus 883/2004 • laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta • EU:n asetus työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta 492/2011 • etuuslait • sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö • laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta • etuuslait • sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö • laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta • etuuslait • terveydenhuollon • lainsäädäntö Terveyspalveluja Sosiaalipalveluja Kelan myöntämiä etuuksia Kunnan myöntämiä etuuksia • terveysaseman palvelut • erikoissairaanhoito • synnytykset • hammashuolto • päivähoito • päihdepalvelut • perheneuvola • vammaispalvelut • sairauspäiväraha • vanhempainpäiväraha • lapsilisä • kotihoidon tuki • asumistuki • lääkekorvaukset • työttömyysetuudet • toimeentulotuki • sosiaalinen luototus * Lisäksi työntekijä on työeläke-, tapaturma- ja työttömyysvakuutettu. Suomessa työskentelevän maahanmuuttajan sosiaaliturva*
  • 7.
  • 8.
  • 9.
  • 10.
  • 11.
  • 12. STM:N OHJAUSJÄRJESTELMÄ Suunnittelu ja seuranta Ohjauksen keinot Keitä ohjataan H a l l i t u s o h j e l m a • strategia, linjaukset • julkisen talouden suunnitelma/ • kehyspäätös, talousarvioehdotus • stm:n toiminta- suunnitelma • seuranta-asiakirjat • talousarvio/lisätalo usarvio • laitoskohtaiset tulossopimukset 4/1 v. • lainsäädäntö • kehittämisohjelmat • hallinnonalan laitokset • aluehallinto • kunnat/ palvelu- järjestelmä
  • 13.
  • 14.
  • 15.
  • 16. ELÄMÄN RISKITILANNE VAKUUTUS ANSIOSIDONNAISET ETUUDET MAKSUT MAKSUJEN JA ETUUKSIEN PERUSTE VAKUUTUKSEN MYÖNTÄJÄ JA ETUUDEN MAKSAJA VANHEMMUUS SAIRAUS ELÄKKEET TYÖTAPATURMAT TYÖTTÖMYYS Sairausvakuutus (pakollinen) Yrittäjän eläkevakuutus (YEL) (pakollinen) Työtapaturmavakuutus (vapaaehtoinen) Työttömyysvakuutus (vapaaehtoinen) • äitiysraha • isyysraha • vanhempainraha • sairauspäiväraha • kuntoutus • vanhuuseläke • osa-aikaeläke • työkyvyttömyyseläke • perhe-eläkkeet • kuntoutus • sairaanhoitokorvaukset • päiväraha ja eläke • haittaraha • kuntoutus • ansiosidonnainen • työttömyyspäiväraha Sairaanhoitomaksu Päivärahamaksu Eläkevakuutus- maksu Tapaturma- vakuutusmaksu*** Työttömyyskassan jäsenmaksu Kaikilla Suomessa asuvilla – yrittäjillä ja palkansaajilla – on aina oikeus vähimmäisturvaan ja palveluihin: • vähimmäispäivärahat (sairaus, vanhemmuus, työttömyys) • kansaneläke ja takuueläke • Kelan muut etuudet: lapsilisä, kotihoidon tuki ja muut lapsen hoidon tuet, korvaukset yksityisten terveyspalveluiden käytöstä, lääkekorvaukset, vammaisetuudet, asumistuki, • sosiaali- ja terveyspalvelut Kela Eläkeyhtiö tai -kassa Tapaturma- vakuutusyhtiö Yrittäjien työttömyyskassa * Yrittäjän vakuutusmaksu vastaa sitä maksua, joka peritään palkansaajalta ja hänen työnantajaltaan. - työttömyyskassan jäsenmaksun ja ansiopäivärahan peruste voi olla YEL-työtuloa alempi ** Palkansaajilla saman kertoo vuosipalkka. *** Vuodesta 2016 alkaen myös yrittäjien vapaaehtoinen työtapaturmavakuutus perustuu YEL-työtuloon. YEL-työtulo • on yrittäjän etuuksien ja vakuutusmaksujen* perusta • kuvaa yrittäjän työpanosta** • yrittäjä arvioi työtulonsa suuruuden itse • vastaa palkkaa, joka samasta työstä olisi maksettava yhtä ammattitaitoiselle työntekijälle • määritellään, kun yrittäjä ottaa pakollisen eläkevakuutuksen (YEL) Yrittäjän sosiaaliturva
  • 17.
  • 18. TYÖMARKKINATUKI 1,5 mrd, 268 300 hlöä PERUSPÄIVÄRAHA 0,3 mrd, 74 800 hlöä ANSIOPÄIVÄRAHA 2,7 mrd, 332 500 hlöä Työttömyysturva TYÖMARKKINATUKI Ei määräaikaa KELA TYÖTTÖMYYS- KASSA * Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,80 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 025 000 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu on 3,15 prosenttia palkasta. Työttömyysturvaetuuden saaminen edellyttää • työttömäksi ilmoittautumista • kokopäivätyön hakemista • * työssäoloehdon täyttämistä (peruspäiväraha ja ansiopäiväraha) • * kassan jäsenyyttä (ansiopäiväraha) PERUSPÄIVÄRAHA 500 pv * 705 €/kk + lapsikorotus 114–215 €/kk JÄRJESTELMÄTASO Ansiosidonnainen päiväraha 500 pv ** keskimäärin 1464 €/kk Omavastuuaika 5 pv YKSILÖTASO VALTION VEROVARAT 2,8 mrd TYÖNANTAJA 0,80 % tai 3,15 % palkasta* 4,5 mrd 100 % 42 % TYÖNTEKIJÄ 0,65 % palkasta + työttömyyskassan jäsenmaksu 58 %