SlideShare a Scribd company logo
1 of 19
Mentorointi-ohjelma
Avaustilaisuus 11.9. 2013
Tuulikki Juusela
Hieman historiaa
Kreikan mytologiassa kerrotaan, ettÀ ennen
lÀhtöÀÀn Troijan sotaan pyysi Ithakan kuningas
Odysseus luotettua ystÀvÀÀnsÀ nimeltÀÀn Mentor
toimimaan poikansa Telemakhoksen ystÀvÀnÀ,
neuvojana, opettajana ja kasvattajana
Athene, viisauden jumala, ilmestyi Mentorin
hahmossa
Afrikassa mentorointi on ikiaikainen oppimismuoto,
mainintoja kirjallisuudessa
Hiljainen tieto
on henkilökohtaista, tilanteeseen tai asiaan
sidonnaista ja sitÀ on vaikea pukea sanoiksi.
SitÀ voi luonnehtia ammattilaisen
"nÀppituntumaksi".
Hiljainen tieto koostuu henkilön
uskomuksista, mielikuvista, kokemuksista,
nÀkemyksistÀ, kulttuurisesta tiedosta,
ajatusrakennelmista, arvoista, tunteista sekÀ
hankitusta ammattitaidosta, koulutuksesta ja
osaamisesta.
Mentorointi on
Vuorovaikutusta kahden tasavertaisen ihmisen vÀlillÀ (tai
useamman ihmisen)
Tavoitteellista toimintaa (alku ja loppu)
Vapaaehtoista, Palkatonta, Joustavaa
KehittÀmismenetelmÀ, KehittymistÀ, Oppimista
Luottamuksellista, Sitoutunutta, Aitoa ja rehellistÀ
Rohkaisevaa, Kuuntelevaa,ItsensÀ likoon laittamista
Keskustelevaa, Rakentavaa kritiikkiÀ
” Mentorointi on ensin hyppy tuntemattomaan, sitten
hyppy turvallisuuteen ja lopuksi hyppy varmuuteen.”
SWOT TÄRKEÄ!
SWOT on hyvÀ lÀhtökohta aktoreille miettiÀ, mitÀ asioita
haluavat ottaa esille.
SWOt-analyysi on hyvÀ tapa hahmottaa kokonaisuutta ja
sen eri osioita
”On auttanut löytĂ€mÀÀn omia vahvuuksia lisÀÀ,
ymmÀrtÀmÀÀn itseÀÀn ja sitÀ, mitÀ vahvuuksista
kannattaa kehittÀÀ ja tuoda esiin”
”SWOTin laatiminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin”
Mentoroinnin muotoja
Tilannekohtainen mentorointi on spontaania
mentorointia. SitÀ on tapahtunut aina, mutta
aiheesta ei ole kÀytetty mentorointinimitystÀ.
Spontaani mentorointi voi alkaa tuen
pyynnöllÀ, mutta myös tuen tarjoamisella.
Ominaista toiminnalle on spontaani alkaminen,
kestÀminen niin kauan kuin molemmat
osapuolet tuntevat siihen tarvetta ja
loppuminen yhtÀ spontaanisti kuin
alkaminenkin.
Mentoroinnin muotoja
‱ EpĂ€virallinen mentorointi on vapaamuotoinen
mentorointisuhde, joka sisÀltÀÀ
tilannekohtaisen mentoroinnin aineksia.
EpÀvirallinen suhde syntyy ilman organisaation
jÀrjestelyÀ ja on luonteeltaan spontaani. Vaikka
mentorointi on vapaamuotoista, se sisÀltÀÀ
aihealueen lisÀksi tavoitteet, joihin pyritÀÀn,
sekÀ nÀihin liittyvÀn arvioinnin ja palautteen.
AloitteentekijÀnÀ voi olla kumpi tahansa ja
prosessi voi olla esim. kestoltaan kuukauden
mittainen tai elÀmÀnmittainen.
Vertaismentorointi
Vahvuutena osallistujien samanlainen
tilanne ja tausta. Mahdollisuus seurata
toistensa työtÀ. Vertaiselta saatu palaute on
helppo hyvÀksyÀ. LÀhinnÀ esimiesasemassa
oleville, mutta sopii myös samantyyppisiÀ
työtehtÀviÀ hoitaville asiantuntijoille
RyhmÀmentorointi
tarkoittaa toimintaa, jossa yksi tai muutama
mentori ohjaa ryhmÀÀ eli useampaa aktoria
yhtÀ aikaa.
Normien mukainen ryhmÀtoiminta tuottaa
jÀsenille mahdollisuuksia integroitua ryhmÀn
kulttuuriin. RyhmÀmentoroinnissa on erotettu
neljÀ eri tyyppiÀ, joita ovat roolimallina
toimiminen, kuuluminen/mukaan ottaminen,
verkostuminen ja psykososiaalinen tuki.
Mentoriltatoivotaan
asiantuntija, valmis jakamaan omaa osaamistaan
kiinnostunut oppimisesta,
puolueeton
taitava vuorovaikuttaja, osaa astua sivuun
aito ihminen,
hyvÀ kuuntelija ja kyselijÀ, tapaamisissa on tÀrkeÀÀ olla
lĂ€snĂ€ – varattu aika on vain aktoria varten
palautteen antaja
valmius kÀsitellÀ myös tunnetiloja
MENTORIT – MUISTILISTA
Mentorointi vaatii aikaa ja sitoutumista
Tapaamisissa on tĂ€rkeÀÀ olla lĂ€snĂ€ –
varattu aika on vain aktoria varten
Kuunteleminen ja kysymysten esittÀminen
Muista – sinun ei tarvitse tietÀÀ vastauksia
kaikkiin kysymyksiin
AKTORILTA TOIVOTAAN
itsensÀ kehittÀmisen halua,
oma-aloitteisuutta keskusteluissa ja ongelmanratkaisussa
rohkeutta kysyÀ ja olla myös eri mieltÀ
aktiivisuutta ja innostuneisuutta
omana itsenÀ oleminen, omien nÀkemysten esiintuominen
avoin uusille ideoille,
vastuun ottaminen
palautteen antaminen ja saaminen
valmius kÀsitellÀ myös tunnetiloja
toisen ihmisen arvostaminen
Mentorointisopimus
Voidaan tehdÀ suullisesti tai kirjallisesti
Sopimuksen tavoitteena on selkiinnyttÀÀ kummankin
osapuolen roolit, tehdÀ selvÀksi odotukset sekÀ sopia
pelisÀÀnnöt (esim. miten tapaamiset kÀytÀnnössÀ
jÀrjestetÀÀn, miten tapaamisaikataulut sovitaan, missÀ
tavataan, miten toimitaan, jos sovittu tapaaminen
joudutaan jostain syystÀ perumaan jne)
VinkkejÀ mentorointipareilta
”Sopikaa pelisÀÀnnöt heti alussa, nĂ€in molemmilla
osapuolilla on realistinen kĂ€sitys prosessista.”
”Olkaa avoimia toisillenne heti alusta alkaen; silloin
mentorointisuhde saa lentĂ€vĂ€n lĂ€hdön!”
”Aktoreille: MiettikÀÀ SWOTin pohjalta etukĂ€teen, mihin
asioihin kaipaatte selvennystĂ€ tai tukea.”
”Aktorille on enemmĂ€n hyötyĂ€ siitĂ€, ettĂ€ heiltĂ€ kysellÀÀn
asioita kuin ettĂ€ asiat tarjotaan valmiina.”
”Tarvitaan aikaa, sitoutumista ja motivaatiota”
”Mentorilla mahdollisuus pohtia omaa urapolkua sekĂ€ uusia
ajatuksia ja ajattelutapoja”
LisÀÀ vinkkejÀ 
”Aktorilta vaaditaan paljon aktiivisuutta ja
vastuuta prosessista, erityisesti teemojen valinnassa”
”KĂ€yttĂ€kÀÀ aikaa tutustumiseen alussa -> luottamus”
”Tavoitteiden asettaminen kannattaa, samoin
keskustelun aiheiden lĂ€hettĂ€minen etukĂ€teen”
”Omat ajatukset kirkkaaksi mahdollisimman nopeasti,
avoimin mielin tutustu uusiin ihmisiin ja muista
hymyillĂ€!”
”Muista – mentorisi ei ole tarkoitus antaa valmiita
ratkaisuja vaan auttaa sinua löytĂ€mÀÀn omat ratkaisusi”
”Kriittisyys unholaan, sopivasti nöyryyttĂ€ mukaan ja sitten
aimo annos rohkeutta niin hyvĂ€ tulee.”
Toisiimme
tutustuminen Osatavoitteiden
saavuttaminen
Keskustelun
rytmittÀminen
Tavoitteista
sopiminen
Mentori ja Aktori
TapaamiskÀytÀnnöt Oppimisprosessi
Mentor-kukka
Mentoroinnin uhkakuvia
sopimattomat henkilökemiat
epÀonnistuminen suhteen luomisessa
epÀselvÀt tavoitteet ja toimintaperiaatteet
ali- tai ylijohtaminen
vÀÀrÀnlainen asennoituminen
riittÀmÀtön aika
pitkÀt vÀlimatkat
ulkopuolisista johtuvat ongelmat
luottamuspula
Prosessi
Paritapaamiset noin 3 viikon vÀlein
Aktorin OppimispÀivÀkirja?
VĂ€liarviointi
Yhteinen tapaaminen joulukuun alussa
Linkedin/Facebook-ryhmÀ?
Mentorointisivu
http://www.woman-ry.org/mentorointi2/
Hetki yhdessÀ
Tutustuminen
tavoitteista keskusteleminen
aktorin swot
aikataulujen laatiminen
pelinsÀÀnnöistÀ sopiminen
aloitusteema

More Related Content

Similar to Mentorointiohjelman avaustilaisuus

Bildjuschkin: SelkenevÀÀ - evÀitÀ seksuaalikasvatukseen ammatillisessa koulut...
Bildjuschkin: SelkenevÀÀ - evÀitÀ seksuaalikasvatukseen ammatillisessa koulut...Bildjuschkin: SelkenevÀÀ - evÀitÀ seksuaalikasvatukseen ammatillisessa koulut...
Bildjuschkin: SelkenevÀÀ - evÀitÀ seksuaalikasvatukseen ammatillisessa koulut...
Kouluterveyskysely
 
Poppoo ryhmÀn valmis_essee
Poppoo ryhmÀn valmis_esseePoppoo ryhmÀn valmis_essee
Poppoo ryhmÀn valmis_essee
Maarit Luojus
 
Poppoo ryhmÀn valmis_essee
Poppoo ryhmÀn valmis_esseePoppoo ryhmÀn valmis_essee
Poppoo ryhmÀn valmis_essee
maahanluo
 
Erilaisten oppijoiden ohjaus yksilöllisillÀ opintopoluillaan
Erilaisten oppijoiden ohjaus yksilöllisillÀ opintopoluillaanErilaisten oppijoiden ohjaus yksilöllisillÀ opintopoluillaan
Erilaisten oppijoiden ohjaus yksilöllisillÀ opintopoluillaan
Nina Eskola-Salin
 
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
Samuli Sukkula
 

Similar to Mentorointiohjelman avaustilaisuus (20)

Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5
Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5
Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5
 
Esimies innostavana asiakaspalvelijana helsingin kaupunki 29.5.2018 - ilkka...
Esimies innostavana asiakaspalvelijana   helsingin kaupunki 29.5.2018 - ilkka...Esimies innostavana asiakaspalvelijana   helsingin kaupunki 29.5.2018 - ilkka...
Esimies innostavana asiakaspalvelijana helsingin kaupunki 29.5.2018 - ilkka...
 
Nonstop mentorointi aloituswebinaari
Nonstop mentorointi aloituswebinaariNonstop mentorointi aloituswebinaari
Nonstop mentorointi aloituswebinaari
 
Esa Nordling: MitÀ on Recovery-ajattelu? Työllistyminen & työllisyys kuntoutu...
Esa Nordling: MitÀ on Recovery-ajattelu? Työllistyminen & työllisyys kuntoutu...Esa Nordling: MitÀ on Recovery-ajattelu? Työllistyminen & työllisyys kuntoutu...
Esa Nordling: MitÀ on Recovery-ajattelu? Työllistyminen & työllisyys kuntoutu...
 
Uusiutumiseen tarvitaan ajatusten ja tunteiden ristiinpölytystÀ ta 1_2014_pia...
Uusiutumiseen tarvitaan ajatusten ja tunteiden ristiinpölytystÀ ta 1_2014_pia...Uusiutumiseen tarvitaan ajatusten ja tunteiden ristiinpölytystÀ ta 1_2014_pia...
Uusiutumiseen tarvitaan ajatusten ja tunteiden ristiinpölytystÀ ta 1_2014_pia...
 
OppimiskÀsitys Otalammen koululla 15.9.2015
OppimiskÀsitys Otalammen koululla 15.9.2015OppimiskÀsitys Otalammen koululla 15.9.2015
OppimiskÀsitys Otalammen koululla 15.9.2015
 
Huomioita Tajua Mut! -toimintamallista MikkelissÀ
Huomioita Tajua Mut! -toimintamallista MikkelissÀHuomioita Tajua Mut! -toimintamallista MikkelissÀ
Huomioita Tajua Mut! -toimintamallista MikkelissÀ
 
Kasvatusluento TaY 6.11.18
Kasvatusluento TaY 6.11.18Kasvatusluento TaY 6.11.18
Kasvatusluento TaY 6.11.18
 
Bildjuschkin: SelkenevÀÀ - evÀitÀ seksuaalikasvatukseen ammatillisessa koulut...
Bildjuschkin: SelkenevÀÀ - evÀitÀ seksuaalikasvatukseen ammatillisessa koulut...Bildjuschkin: SelkenevÀÀ - evÀitÀ seksuaalikasvatukseen ammatillisessa koulut...
Bildjuschkin: SelkenevÀÀ - evÀitÀ seksuaalikasvatukseen ammatillisessa koulut...
 
Timo Purjo, TaY 11.11.19
Timo Purjo, TaY 11.11.19Timo Purjo, TaY 11.11.19
Timo Purjo, TaY 11.11.19
 
Kasvatusluento TaY 30.1.17
Kasvatusluento TaY 30.1.17Kasvatusluento TaY 30.1.17
Kasvatusluento TaY 30.1.17
 
Olli Luukkainen OAJ
Olli Luukkainen OAJOlli Luukkainen OAJ
Olli Luukkainen OAJ
 
Poppoo ryhmÀn valmis_essee
Poppoo ryhmÀn valmis_esseePoppoo ryhmÀn valmis_essee
Poppoo ryhmÀn valmis_essee
 
Poppoo ryhmÀn valmis_essee
Poppoo ryhmÀn valmis_esseePoppoo ryhmÀn valmis_essee
Poppoo ryhmÀn valmis_essee
 
28.3.2017 Noviisi työelÀmÀssÀ
28.3.2017 Noviisi työelÀmÀssÀ 28.3.2017 Noviisi työelÀmÀssÀ
28.3.2017 Noviisi työelÀmÀssÀ
 
Erilaisten oppijoiden ohjaus yksilöllisillÀ opintopoluillaan
Erilaisten oppijoiden ohjaus yksilöllisillÀ opintopoluillaanErilaisten oppijoiden ohjaus yksilöllisillÀ opintopoluillaan
Erilaisten oppijoiden ohjaus yksilöllisillÀ opintopoluillaan
 
Portaat2010tutkija
Portaat2010tutkijaPortaat2010tutkija
Portaat2010tutkija
 
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
 
Organisaation viestintÀ ja luovan ajattelun tukeminen
Organisaation viestintÀ ja luovan ajattelun tukeminenOrganisaation viestintÀ ja luovan ajattelun tukeminen
Organisaation viestintÀ ja luovan ajattelun tukeminen
 
VIGOR-hanke
VIGOR-hankeVIGOR-hanke
VIGOR-hanke
 

More from Tuulikki Juusela

Latvija riga 16.8.2013
Latvija riga 16.8.2013Latvija riga 16.8.2013
Latvija riga 16.8.2013
Tuulikki Juusela
 
Future opportunities, BPW Latvija, Riga 16.8.2013
Future opportunities, BPW Latvija,  Riga 16.8.2013Future opportunities, BPW Latvija,  Riga 16.8.2013
Future opportunities, BPW Latvija, Riga 16.8.2013
Tuulikki Juusela
 
Women the Vital Force, Soverato, Italy 15.6.2014
Women the Vital Force, Soverato, Italy 15.6.2014Women the Vital Force, Soverato, Italy 15.6.2014
Women the Vital Force, Soverato, Italy 15.6.2014
Tuulikki Juusela
 
Mentoring - empowering women for the future
Mentoring - empowering women for the futureMentoring - empowering women for the future
Mentoring - empowering women for the future
Tuulikki Juusela
 
Kulttuurien kirjo, Lahti
Kulttuurien kirjo, LahtiKulttuurien kirjo, Lahti
Kulttuurien kirjo, Lahti
Tuulikki Juusela
 
Supporting women entrepreneurs
Supporting women entrepreneursSupporting women entrepreneurs
Supporting women entrepreneurs
Tuulikki Juusela
 

More from Tuulikki Juusela (14)

Mentoring and Networking promoting Female Entrepreneurshipp
Mentoring and Networking promoting Female EntrepreneurshippMentoring and Networking promoting Female Entrepreneurshipp
Mentoring and Networking promoting Female Entrepreneurshipp
 
Talent Development for Women Executives
Talent Development for Women ExecutivesTalent Development for Women Executives
Talent Development for Women Executives
 
Norway power point 18.11.2014
Norway power point 18.11.2014Norway power point 18.11.2014
Norway power point 18.11.2014
 
Wanhoja Unelmia - Old Dreams Asikkala 16.9.2014
Wanhoja Unelmia - Old Dreams Asikkala 16.9.2014Wanhoja Unelmia - Old Dreams Asikkala 16.9.2014
Wanhoja Unelmia - Old Dreams Asikkala 16.9.2014
 
Latvija riga 16.8.2013
Latvija riga 16.8.2013Latvija riga 16.8.2013
Latvija riga 16.8.2013
 
Future opportunities, BPW Latvija, Riga 16.8.2013
Future opportunities, BPW Latvija,  Riga 16.8.2013Future opportunities, BPW Latvija,  Riga 16.8.2013
Future opportunities, BPW Latvija, Riga 16.8.2013
 
Women the Vital Force, Soverato, Italy 15.6.2014
Women the Vital Force, Soverato, Italy 15.6.2014Women the Vital Force, Soverato, Italy 15.6.2014
Women the Vital Force, Soverato, Italy 15.6.2014
 
Mentoring - empowering women for the future
Mentoring - empowering women for the futureMentoring - empowering women for the future
Mentoring - empowering women for the future
 
Kulttuurien kirjo, Lahti
Kulttuurien kirjo, LahtiKulttuurien kirjo, Lahti
Kulttuurien kirjo, Lahti
 
Utbildning 27.3.
Utbildning 27.3.Utbildning 27.3.
Utbildning 27.3.
 
Twinning, taipei
Twinning, taipeiTwinning, taipei
Twinning, taipei
 
Talent+development+for+women+executives[1]
Talent+development+for+women+executives[1]Talent+development+for+women+executives[1]
Talent+development+for+women+executives[1]
 
Apegga power point
Apegga power pointApegga power point
Apegga power point
 
Supporting women entrepreneurs
Supporting women entrepreneursSupporting women entrepreneurs
Supporting women entrepreneurs
 

Mentorointiohjelman avaustilaisuus

  • 2. Hieman historiaa Kreikan mytologiassa kerrotaan, ettĂ€ ennen lĂ€htöÀÀn Troijan sotaan pyysi Ithakan kuningas Odysseus luotettua ystĂ€vÀÀnsĂ€ nimeltÀÀn Mentor toimimaan poikansa Telemakhoksen ystĂ€vĂ€nĂ€, neuvojana, opettajana ja kasvattajana Athene, viisauden jumala, ilmestyi Mentorin hahmossa Afrikassa mentorointi on ikiaikainen oppimismuoto, mainintoja kirjallisuudessa
  • 3. Hiljainen tieto on henkilökohtaista, tilanteeseen tai asiaan sidonnaista ja sitĂ€ on vaikea pukea sanoiksi. SitĂ€ voi luonnehtia ammattilaisen "nĂ€ppituntumaksi". Hiljainen tieto koostuu henkilön uskomuksista, mielikuvista, kokemuksista, nĂ€kemyksistĂ€, kulttuurisesta tiedosta, ajatusrakennelmista, arvoista, tunteista sekĂ€ hankitusta ammattitaidosta, koulutuksesta ja osaamisesta.
  • 4. Mentorointi on Vuorovaikutusta kahden tasavertaisen ihmisen vĂ€lillĂ€ (tai useamman ihmisen) Tavoitteellista toimintaa (alku ja loppu) Vapaaehtoista, Palkatonta, Joustavaa KehittĂ€mismenetelmĂ€, KehittymistĂ€, Oppimista Luottamuksellista, Sitoutunutta, Aitoa ja rehellistĂ€ Rohkaisevaa, Kuuntelevaa,ItsensĂ€ likoon laittamista Keskustelevaa, Rakentavaa kritiikkiĂ€ ” Mentorointi on ensin hyppy tuntemattomaan, sitten hyppy turvallisuuteen ja lopuksi hyppy varmuuteen.”
  • 5. SWOT TÄRKEÄ! SWOT on hyvĂ€ lĂ€htökohta aktoreille miettiĂ€, mitĂ€ asioita haluavat ottaa esille. SWOt-analyysi on hyvĂ€ tapa hahmottaa kokonaisuutta ja sen eri osioita ”On auttanut löytĂ€mÀÀn omia vahvuuksia lisÀÀ, ymmĂ€rtĂ€mÀÀn itseÀÀn ja sitĂ€, mitĂ€ vahvuuksista kannattaa kehittÀÀ ja tuoda esiin” ”SWOTin laatiminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin”
  • 6. Mentoroinnin muotoja Tilannekohtainen mentorointi on spontaania mentorointia. SitĂ€ on tapahtunut aina, mutta aiheesta ei ole kĂ€ytetty mentorointinimitystĂ€. Spontaani mentorointi voi alkaa tuen pyynnöllĂ€, mutta myös tuen tarjoamisella. Ominaista toiminnalle on spontaani alkaminen, kestĂ€minen niin kauan kuin molemmat osapuolet tuntevat siihen tarvetta ja loppuminen yhtĂ€ spontaanisti kuin alkaminenkin.
  • 7. Mentoroinnin muotoja ‱ EpĂ€virallinen mentorointi on vapaamuotoinen mentorointisuhde, joka sisĂ€ltÀÀ tilannekohtaisen mentoroinnin aineksia. EpĂ€virallinen suhde syntyy ilman organisaation jĂ€rjestelyĂ€ ja on luonteeltaan spontaani. Vaikka mentorointi on vapaamuotoista, se sisĂ€ltÀÀ aihealueen lisĂ€ksi tavoitteet, joihin pyritÀÀn, sekĂ€ nĂ€ihin liittyvĂ€n arvioinnin ja palautteen. AloitteentekijĂ€nĂ€ voi olla kumpi tahansa ja prosessi voi olla esim. kestoltaan kuukauden mittainen tai elĂ€mĂ€nmittainen.
  • 8. Vertaismentorointi Vahvuutena osallistujien samanlainen tilanne ja tausta. Mahdollisuus seurata toistensa työtĂ€. Vertaiselta saatu palaute on helppo hyvĂ€ksyĂ€. LĂ€hinnĂ€ esimiesasemassa oleville, mutta sopii myös samantyyppisiĂ€ työtehtĂ€viĂ€ hoitaville asiantuntijoille
  • 9. RyhmĂ€mentorointi tarkoittaa toimintaa, jossa yksi tai muutama mentori ohjaa ryhmÀÀ eli useampaa aktoria yhtĂ€ aikaa. Normien mukainen ryhmĂ€toiminta tuottaa jĂ€senille mahdollisuuksia integroitua ryhmĂ€n kulttuuriin. RyhmĂ€mentoroinnissa on erotettu neljĂ€ eri tyyppiĂ€, joita ovat roolimallina toimiminen, kuuluminen/mukaan ottaminen, verkostuminen ja psykososiaalinen tuki.
  • 10. Mentoriltatoivotaan asiantuntija, valmis jakamaan omaa osaamistaan kiinnostunut oppimisesta, puolueeton taitava vuorovaikuttaja, osaa astua sivuun aito ihminen, hyvĂ€ kuuntelija ja kyselijĂ€, tapaamisissa on tĂ€rkeÀÀ olla lĂ€snĂ€ – varattu aika on vain aktoria varten palautteen antaja valmius kĂ€sitellĂ€ myös tunnetiloja
  • 11. MENTORIT – MUISTILISTA Mentorointi vaatii aikaa ja sitoutumista Tapaamisissa on tĂ€rkeÀÀ olla lĂ€snĂ€ – varattu aika on vain aktoria varten Kuunteleminen ja kysymysten esittĂ€minen Muista – sinun ei tarvitse tietÀÀ vastauksia kaikkiin kysymyksiin
  • 12. AKTORILTA TOIVOTAAN itsensĂ€ kehittĂ€misen halua, oma-aloitteisuutta keskusteluissa ja ongelmanratkaisussa rohkeutta kysyĂ€ ja olla myös eri mieltĂ€ aktiivisuutta ja innostuneisuutta omana itsenĂ€ oleminen, omien nĂ€kemysten esiintuominen avoin uusille ideoille, vastuun ottaminen palautteen antaminen ja saaminen valmius kĂ€sitellĂ€ myös tunnetiloja toisen ihmisen arvostaminen
  • 13. Mentorointisopimus Voidaan tehdĂ€ suullisesti tai kirjallisesti Sopimuksen tavoitteena on selkiinnyttÀÀ kummankin osapuolen roolit, tehdĂ€ selvĂ€ksi odotukset sekĂ€ sopia pelisÀÀnnöt (esim. miten tapaamiset kĂ€ytĂ€nnössĂ€ jĂ€rjestetÀÀn, miten tapaamisaikataulut sovitaan, missĂ€ tavataan, miten toimitaan, jos sovittu tapaaminen joudutaan jostain syystĂ€ perumaan jne)
  • 14. VinkkejĂ€ mentorointipareilta ”Sopikaa pelisÀÀnnöt heti alussa, nĂ€in molemmilla osapuolilla on realistinen kĂ€sitys prosessista.” ”Olkaa avoimia toisillenne heti alusta alkaen; silloin mentorointisuhde saa lentĂ€vĂ€n lĂ€hdön!” ”Aktoreille: MiettikÀÀ SWOTin pohjalta etukĂ€teen, mihin asioihin kaipaatte selvennystĂ€ tai tukea.” ”Aktorille on enemmĂ€n hyötyĂ€ siitĂ€, ettĂ€ heiltĂ€ kysellÀÀn asioita kuin ettĂ€ asiat tarjotaan valmiina.” ”Tarvitaan aikaa, sitoutumista ja motivaatiota” ”Mentorilla mahdollisuus pohtia omaa urapolkua sekĂ€ uusia ajatuksia ja ajattelutapoja”
  • 15. LisÀÀ vinkkejÀ  ”Aktorilta vaaditaan paljon aktiivisuutta ja vastuuta prosessista, erityisesti teemojen valinnassa” ”KĂ€yttĂ€kÀÀ aikaa tutustumiseen alussa -> luottamus” ”Tavoitteiden asettaminen kannattaa, samoin keskustelun aiheiden lĂ€hettĂ€minen etukĂ€teen” ”Omat ajatukset kirkkaaksi mahdollisimman nopeasti, avoimin mielin tutustu uusiin ihmisiin ja muista hymyillĂ€!” ”Muista – mentorisi ei ole tarkoitus antaa valmiita ratkaisuja vaan auttaa sinua löytĂ€mÀÀn omat ratkaisusi” ”Kriittisyys unholaan, sopivasti nöyryyttĂ€ mukaan ja sitten aimo annos rohkeutta niin hyvĂ€ tulee.”
  • 17. Mentoroinnin uhkakuvia sopimattomat henkilökemiat epĂ€onnistuminen suhteen luomisessa epĂ€selvĂ€t tavoitteet ja toimintaperiaatteet ali- tai ylijohtaminen vÀÀrĂ€nlainen asennoituminen riittĂ€mĂ€tön aika pitkĂ€t vĂ€limatkat ulkopuolisista johtuvat ongelmat luottamuspula
  • 18. Prosessi Paritapaamiset noin 3 viikon vĂ€lein Aktorin OppimispĂ€ivĂ€kirja? VĂ€liarviointi Yhteinen tapaaminen joulukuun alussa Linkedin/Facebook-ryhmĂ€? Mentorointisivu http://www.woman-ry.org/mentorointi2/
  • 19. Hetki yhdessĂ€ Tutustuminen tavoitteista keskusteleminen aktorin swot aikataulujen laatiminen pelinsÀÀnnöistĂ€ sopiminen aloitusteema