SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  23
Eläkkeellesiirtymisikä
työeläkejärjestelmässä
vuonna 2021
www.etk.fi/tilastot
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä
|
Aiheet
• Työeläkkeelle siirtyneiden määrä
• Eläkkeellesiirtymisiän kehitys
• Työllisyys
• Työllisen ajan odote
9.2.2022
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 2
|
Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
seurataan
• Eläkkeellesiirtymisiän odotteen avulla, joka
– vastaa periaatteeltaan elinajan odotetta
– kuvaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää, jos eläkealkavuus ja kuolevuus
säilyvät tilastovuoden tasolla
– on väestön ikärakenteesta riippumaton.
• Ikääntyneiden työllisyysasteen avulla
• Työllisen ajan odotteen avulla, joka
– kuvaa niiden vuosien määrää, joina tietyn ikäisen henkilön voidaan odottaa
olevan työsuhteessa tai yrittäjänä jäljellä olevana elinaikanaan.
– perustuu menetelmään, jossa käytetään poikkileikkausaineistoja
kuolemanvaaraluvuista, työvoimaosuuksista ja työllisyysasteista.
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 3
9.2.2022
|
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2021
• Eläkkeellesiirtymisikä oli
– 62,4 vuotta (25-vuotiaan odote),
– 64,0 vuotta (50-vuotiaan odote).
• Eläkkeellesiirtymisikä nousi merkittävästi
– 25-vuotiaan odote nousi edellisestä vuodesta 0,5 vuotta,
– 50-vuotiaan odote nousi edellisestä vuodesta 0,2 vuotta.
• Eläkkeelle siirtyneitä oli 61 500 - määrä edellisvuoden tasolla, mutta
merkittävästi eläkeuudistusta edeltävän tason alapuolella
– Vanhuuseläkkeen alaikärajan täyttivät 1.4.-31.12.1957 syntyneet, joilla eläkeiän
alaraja on 63 vuotta 9 kuukautta
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 4
9.2.2022
|
Vuosina 2005–2021 työeläkkeelle siirtyneet
eläkelajin mukaan
9.2.2022
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 5
0
10 000
20 000
30 000
40 000
50 000
60 000
70 000
80 000
90 000
2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021
Henkilöä
Vuonna 2021 työeläkkeelle siirtyi 61 540 henkilöä (ilman ovea).
Vuonna 2020 työeläkkeelle siirtyi 61 312 henkilöä (ilman ovea).
*Osa-aikaeläkkeen tai osittaisen vanhuuseläkkeen aloittaneita ei lueta eläkkeelle siirtyneisiin.
Osittainen
vanhuuseläke
Osa-aikaeläke
Maatalouden
erityiseläke
Työttömyys-
eläke
Työkyvyttö-
myyseläke
Vanhuuseläke
|
Työeläkkeelle siirtyneiden määrä iän mukaan
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 6
0
2 000
4 000
6 000
8 000
10 000
12 000
14 000
16 000
18 000
20 000
-54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69-
Lukumäärä
Ikä eläkkeen alkaessa
2020 2021
9.2.2022
|
Työeläkkeelle siirtyneiden määrä iän mukaan
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 7
0
2 000
4 000
6 000
8 000
10 000
12 000
14 000
16 000
18 000
20 000
22 000
24 000
26 000
-54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69-
Lukumäärä
Ikä eläkkeen alkaessa
2007 2014 2021
9.2.2022
|
Vuosina 2020 ja 2021 työkyvyttömyyseläkkeelle
siirtyneet työeläkejärjestelmässä
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 8
0
200
400
600
800
1000
1200
1400
1600
1800
2000
18 21 24 27 30 33 36 39 42 45 48 51 54 57 60 63
Lukumäärä
Ikä eläkkeen alkaessa
2020 2021
9.2.2022
|
Eläkkeellesiirtymisiän odote
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 9
57
58
59
60
61
62
63
64
65
1997 1999 2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021
Ikä
Odote 50-v
Odote 25-v
9.2.2022
64,0
62,4
|
Työeläkkeelle siirtyneiden osuus vakuutetuista
25–49-vuotiaat
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 10
0,0
0,1
0,2
0,3
0,4
0,5
25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49
%
Ikä tilastovuoden lopussa
2019 2020 2021
9.2.2022
|
Työeläkkeelle siirtyneiden osuus vakuutetuista,
50–69-vuotiaat
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 11
0
5
10
15
20
25
30
35
40
45
50
50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69
%
Ikä tilastointivuoden lopussa
2019 2020 2021
9.2.2022
|
Eläkeikä nousee ja eläkkeelle siirtyminen muuttuu
• Vuonna 2021 työeläkkeelle siirtyi 61 500 henkilöä
– 200 enemmän kuin edellisvuonna.
– Laskua eläkeuudistusta edeltävästä tasosta yli 14 000 henkilöä.
– Laskua 3 400 koronapandemiaa edeltävästä tasosta (2019).
– Eläkealkavuus on laskenut erityisesti 63-vuotiailla ja sitä nuoremmilla.
• Vanhuuseläkkeelle siirtyi 44 000 henkilöä
– Nousua edellisvuodesta 1 900 (4,6 %).
– Vanhuuseläkkeen alaikärajan (63 vuotta 9 kuukautta) saavuttivat 1.4.-
31.12.1957 syntyneet.
• Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 17 500 henkilöä
– Laskua edellisvuodesta 1 600 (8,4 %) ja 13,8 % vuodesta 2019.
– Eläkkeistä 30 % alkoi osaeläkkeinä.
• Vuonna 2021 osittaisen vanhuuseläkkeen valitsi 13 000 henkilöä
– Määrä oli sama myös vuonna 2020.
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 12
9.2.2022
|
Eläkkeellesiirtymisiän odote
Tavoite ja toteutuma (tiedotteessa)
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 13
58
59
60
61
62
63
64
65
2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 2014 2016 2018 2020 2022 2024 2026
Odote
Vuodelle 2025
asetettu tavoite
62,4 vuotta
Vuonna 2009 asetettu tavoite toteutui vuonna 2021.
25-vuotiaan
odote
9.2.2022
|
Tulevaisuus
• Eläkeuudistukset 2005 ja 2017 ovat nostaneet eläkkeellesiirtymisikää
– Vanhuuseläkkeen alaikärajan korottaminen on viime vuosina myöhentänyt ja
vähentänyt vanhuuseläkkeelle siirtymistä
– Myös uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on laskenut,
– Kokonaisuutena eläkkeelle siirtyneiden määrä on laskenut merkittävästi.
• Tuleva kehitys on riippuvainen käyttäytymismuutoksista
– Eläkeaikeet ovat myöhentyneet,
– Eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat monet eri tekijät.
• Tuleva kehitys on riippuvainen talouden ja työelämän kehityksestä.
• Poikkeusaika lienee vähentänyt eläkkeelle siirtyneiden määrää.
 Vuonna 2022 eläkkeelle siirtyvien määrä saattaa nousta merkittävästi viime
vuodesta. Ei olisi yllättävää, jos sekä vanhuus- että työkyvyttömyyseläkkeelle
siirtyneiden määrä nousisivat selvästi vuodesta 2021.
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 14
9.2.2022
|
Työikäisten (15–64-v), nuorten (25–34-v) ja
ikääntyvien (55–64-v) työllisyysasteita
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 15
Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, ISSN=1798-7830. Helsinki, Tilastokeskus
9.2.2022
0
10
20
30
40
50
60
70
80
2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021
%
15–64-v. 25–34-v 55–64-v
|
55–64-vuotiaiden työllisyysasteita
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 16
Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, ISSN=1798-7830. Helsinki, Tilastokeskus
9.2.2022
0
10
20
30
40
50
60
70
80
2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021
%
55–59-vuotiaat 60–64-vuotiaat
Vuonna 2021 työllisyysaste: 55–59-vuotiailla 79,4 % ja 60–64-vuotiailla 56,9 %.
Vuonna 2020 työllisyysaste: 55–59-vuotiailla 77,9 % ja 60–64-vuotiailla 54,7 %.
|
55–67-vuotiaiden työllisyysasteita
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 17
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67
%
2002 2007 2012 2017 2021
Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, ISSN=1798-7830. Helsinki, Tilastokeskus
9.2.2022
|
55–64-vuotiaiden työttömyysasteita
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 18
Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, ISSN=1798-7830. Helsinki, Tilastokeskus
9.2.2022
Vuonna 2021 työttömyysaste: 55–59-vuotiailla 6,6 % ja 60–64-vuotiailla 8,6 %.
Vuonna 2020 työttömyysaste: 55–59-vuotiailla 6,6 % ja 60–64-vuotiailla 7,9 %.
0
1
2
3
4
5
6
7
8
9
2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021
% 55–59-vuotiaat 60–64-vuotiaat
|
55–64-vuotiaiden työllisyysaste pohjoismaissa
sekä EU-maissa keskimäärin 2011–2020
9.2.2022
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 19
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020
%
Islanti
Ruotsi
Norja
Tanska
Suomi
EU27
Lähde: Eurostat, Employment, Labour Force Surveys
|
Ikääntyneiden (55–64-v) työllisyyskehitys on
ollut vahvaa
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 20
• Vuonna 2021 työllisyys kääntyi uudelleen nousuun
– Työikäisen väestön työllisyysaste oli viime vuonna 72,3 % (nousua edellisvuodesta 1,6
prosenttiyksikköä),
– Ikääntyneiden työllisyyskehitys on ollut 2000-luvulla hyvä
– 55–59-vuotiaiden työllisyysaste oli 79,4 prosenttia, joka on tilastohistorian korkein –
nousua 1,5 %-yksikköä edellisvuodesta,
– 60–64-vuotiaiden työllisyysaste nousi uuteen ennätykseen 56,9 % – nousua 2,2 %-yksikköä
edellisvuodesta
• Ikääntyneiden työllisyys vielä muiden pohjoismaiden alapuolella vuonna 2020
– Pohjoismaista lähinnä Suomea on Tanska, joka on 3,9 prosenttiyksikköä edellä
– EU15-maat ovat Suomea perässä 7,9 prosenttiyksikköä
• Koronapandemian aiheuttama notkahdus ei vaikuttanut merkittävästi
ikääntyneiden työllisyyteen tai työttömyyteen
9.2.2022
|
Työuran keston odote 15-vuotiaalle
9.2.2022
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 21
0
5
10
15
20
25
30
35
40
2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021
Vuosia
Työvoimaan kuulumisajan odote
Työllisen ajan odote
|
Työllisen ajan odote 15-vuotiaalle
9.2.2022
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 22
0
5
10
15
20
25
30
35
40
2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021
Vuosia
Miehet Naiset
|
Työuran pituus vuonna 2021
Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 23
• Työvoimaan kuulumisajan odote oli 39,0 vuotta
– Nousua 0,9 vuotta edellisvuodesta,
– nousua 2000-luvulla 4,0 vuotta,
– miehillä nousua 2000-luvulla 3,6 vuotta,
– naisilla nousua 2000-luvulla 4,3 vuotta.
• Työllisen ajan odote oli viime vuonna 35,9 vuotta
– Nousua 0,9 vuotta edellisvuodesta,
– nousua 2000-luvulla 4,4 vuotta,
– miehillä 36,0 vuotta (nousua 2000-luvulla 3,6 vuotta),
– naisilla 35,8 vuotta (nousua 2000-luvulla 5,2 vuotta).
9.2.2022

Contenu connexe

Similaire à Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2021

Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptxLyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptxEläketurvakeskus
 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016Eläketurvakeskus
 
Työeläkejärjestelmä ja Suomen talouden kriisit
Työeläkejärjestelmä ja Suomen talouden kriisitTyöeläkejärjestelmä ja Suomen talouden kriisit
Työeläkejärjestelmä ja Suomen talouden kriisitEläketurvakeskus
 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2015
Eläkkeellesiirtymisikä  vuonna 2015Eläkkeellesiirtymisikä  vuonna 2015
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2015Eläketurvakeskus
 
Eläkeuudistus 2017 - miksi ja miten?
Eläkeuudistus 2017 - miksi ja miten?Eläkeuudistus 2017 - miksi ja miten?
Eläkeuudistus 2017 - miksi ja miten?Eläketurvakeskus
 
Eläkeuudistus 2017 - asiantuntijakuuleminen
Eläkeuudistus 2017 - asiantuntijakuuleminenEläkeuudistus 2017 - asiantuntijakuuleminen
Eläkeuudistus 2017 - asiantuntijakuuleminenEläketurvakeskus
 
Eläkeuudistus 2017 alustava pitkän aikavälin vaikutusarvio
Eläkeuudistus 2017 alustava pitkän aikavälin vaikutusarvioEläkeuudistus 2017 alustava pitkän aikavälin vaikutusarvio
Eläkeuudistus 2017 alustava pitkän aikavälin vaikutusarvioEläketurvakeskus
 
Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos
Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutosVäestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos
Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutosEläketurvakeskus
 
Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2013
Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2013Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2013
Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2013Eläketurvakeskus
 
Osatyökykyiset ja työssäkäynti
Osatyökykyiset ja työssäkäyntiOsatyökykyiset ja työssäkäynti
Osatyökykyiset ja työssäkäyntiEläketurvakeskus
 
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021Eläketurvakeskus
 
Vuoden 2013 taloustilanne näkyy ikääntyneiden työllisyydessä, työttömyydessä ...
Vuoden 2013 taloustilanne näkyy ikääntyneiden työllisyydessä, työttömyydessä ...Vuoden 2013 taloustilanne näkyy ikääntyneiden työllisyydessä, työttömyydessä ...
Vuoden 2013 taloustilanne näkyy ikääntyneiden työllisyydessä, työttömyydessä ...Eläketurvakeskus
 
Julkisen alan eläketurva 2020
Julkisen alan eläketurva 2020Julkisen alan eläketurva 2020
Julkisen alan eläketurva 2020Keva
 
Työurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvulla
Työurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvullaTyöurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvulla
Työurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvullaEläketurvakeskus
 
Luottamus eläketurvaan vuonna 2019
Luottamus eläketurvaan vuonna 2019Luottamus eläketurvaan vuonna 2019
Luottamus eläketurvaan vuonna 2019Eläketurvakeskus
 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013Eläketurvakeskus
 

Similaire à Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2021 (20)

Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptxLyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016
 
Työeläkejärjestelmä ja Suomen talouden kriisit
Työeläkejärjestelmä ja Suomen talouden kriisitTyöeläkejärjestelmä ja Suomen talouden kriisit
Työeläkejärjestelmä ja Suomen talouden kriisit
 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2015
Eläkkeellesiirtymisikä  vuonna 2015Eläkkeellesiirtymisikä  vuonna 2015
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2015
 
Eläkeuudistus 2017 - miksi ja miten?
Eläkeuudistus 2017 - miksi ja miten?Eläkeuudistus 2017 - miksi ja miten?
Eläkeuudistus 2017 - miksi ja miten?
 
Eläkeuudistus 2017 - asiantuntijakuuleminen
Eläkeuudistus 2017 - asiantuntijakuuleminenEläkeuudistus 2017 - asiantuntijakuuleminen
Eläkeuudistus 2017 - asiantuntijakuuleminen
 
Eläkeuudistus 2017 alustava pitkän aikavälin vaikutusarvio
Eläkeuudistus 2017 alustava pitkän aikavälin vaikutusarvioEläkeuudistus 2017 alustava pitkän aikavälin vaikutusarvio
Eläkeuudistus 2017 alustava pitkän aikavälin vaikutusarvio
 
Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos
Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutosVäestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos
Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos
 
Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2013
Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2013Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2013
Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2013
 
Osatyökykyiset ja työssäkäynti
Osatyökykyiset ja työssäkäyntiOsatyökykyiset ja työssäkäynti
Osatyökykyiset ja työssäkäynti
 
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
 
Vuoden 2013 taloustilanne näkyy ikääntyneiden työllisyydessä, työttömyydessä ...
Vuoden 2013 taloustilanne näkyy ikääntyneiden työllisyydessä, työttömyydessä ...Vuoden 2013 taloustilanne näkyy ikääntyneiden työllisyydessä, työttömyydessä ...
Vuoden 2013 taloustilanne näkyy ikääntyneiden työllisyydessä, työttömyydessä ...
 
Julkisen alan eläketurva 2020
Julkisen alan eläketurva 2020Julkisen alan eläketurva 2020
Julkisen alan eläketurva 2020
 
Työeläkeuudistus 2017
Työeläkeuudistus 2017Työeläkeuudistus 2017
Työeläkeuudistus 2017
 
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
 
Eläkeuudistuksen sopimus
Eläkeuudistuksen sopimusEläkeuudistuksen sopimus
Eläkeuudistuksen sopimus
 
Työurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvulla
Työurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvullaTyöurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvulla
Työurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvulla
 
Luottamus eläketurvaan vuonna 2019
Luottamus eläketurvaan vuonna 2019Luottamus eläketurvaan vuonna 2019
Luottamus eläketurvaan vuonna 2019
 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013
 
Varman osavuositulos 1.1.-30.9.2023
Varman osavuositulos 1.1.-30.9.2023Varman osavuositulos 1.1.-30.9.2023
Varman osavuositulos 1.1.-30.9.2023
 

Plus de Eläketurvakeskus

Kostnadsfordelningen i bilder - Bildpaketet innehåller information om finansi...
Kostnadsfordelningen i bilder - Bildpaketet innehåller information om finansi...Kostnadsfordelningen i bilder - Bildpaketet innehåller information om finansi...
Kostnadsfordelningen i bilder - Bildpaketet innehåller information om finansi...Eläketurvakeskus
 
Kustannustenjako kuvina - Kuvapaketissa keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmä...
Kustannustenjako kuvina - Kuvapaketissa keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmä...Kustannustenjako kuvina - Kuvapaketissa keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmä...
Kustannustenjako kuvina - Kuvapaketissa keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmä...Eläketurvakeskus
 
Earnings-related Pension System in Graphs and Figures
Earnings-related Pension System in Graphs and FiguresEarnings-related Pension System in Graphs and Figures
Earnings-related Pension System in Graphs and FiguresEläketurvakeskus
 
Arbetspensionssystemet i bilder
Arbetspensionssystemet i bilderArbetspensionssystemet i bilder
Arbetspensionssystemet i bilderEläketurvakeskus
 
Työeläkejärjestelmä kuvina
Työeläkejärjestelmä kuvinaTyöeläkejärjestelmä kuvina
Työeläkejärjestelmä kuvinaEläketurvakeskus
 
Effective retirement age in the earnings related pension system in 2021
Effective retirement age in the earnings related pension system in 2021Effective retirement age in the earnings related pension system in 2021
Effective retirement age in the earnings related pension system in 2021Eläketurvakeskus
 
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet år 2021
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet år 2021Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet år 2021
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet år 2021Eläketurvakeskus
 
Taloudellinen varautuminen eläkeaikaan 05.05.2021
Taloudellinen varautuminen eläkeaikaan 05.05.2021Taloudellinen varautuminen eläkeaikaan 05.05.2021
Taloudellinen varautuminen eläkeaikaan 05.05.2021Eläketurvakeskus
 
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet 2020
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet 2020Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet 2020
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet 2020Eläketurvakeskus
 
Effective Retirement Age in the Earnings-related Pension System in 2020
Effective Retirement Age in the Earnings-related Pension System in 2020Effective Retirement Age in the Earnings-related Pension System in 2020
Effective Retirement Age in the Earnings-related Pension System in 2020Eläketurvakeskus
 
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suuntaMaailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suuntaEläketurvakeskus
 
Työeläkeindikaattorit 2020
Työeläkeindikaattorit 2020Työeläkeindikaattorit 2020
Työeläkeindikaattorit 2020Eläketurvakeskus
 
Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?
Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?
Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?Eläketurvakeskus
 
Effective retirement age 2019
Effective retirement age 2019Effective retirement age 2019
Effective retirement age 2019Eläketurvakeskus
 
Pensioneringsåldern år 2019
Pensioneringsåldern år 2019Pensioneringsåldern år 2019
Pensioneringsåldern år 2019Eläketurvakeskus
 
Division of Costs in Graphs and Figures
Division of Costs in Graphs and FiguresDivision of Costs in Graphs and Figures
Division of Costs in Graphs and FiguresEläketurvakeskus
 
Persons insured for an earnings related pension in finland 2018
Persons insured for an earnings related pension in finland 2018Persons insured for an earnings related pension in finland 2018
Persons insured for an earnings related pension in finland 2018Eläketurvakeskus
 

Plus de Eläketurvakeskus (20)

Kostnadsfordelningen i bilder - Bildpaketet innehåller information om finansi...
Kostnadsfordelningen i bilder - Bildpaketet innehåller information om finansi...Kostnadsfordelningen i bilder - Bildpaketet innehåller information om finansi...
Kostnadsfordelningen i bilder - Bildpaketet innehåller information om finansi...
 
Kustannustenjako kuvina - Kuvapaketissa keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmä...
Kustannustenjako kuvina - Kuvapaketissa keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmä...Kustannustenjako kuvina - Kuvapaketissa keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmä...
Kustannustenjako kuvina - Kuvapaketissa keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmä...
 
Earnings-related Pension System in Graphs and Figures
Earnings-related Pension System in Graphs and FiguresEarnings-related Pension System in Graphs and Figures
Earnings-related Pension System in Graphs and Figures
 
Arbetspensionssystemet i bilder
Arbetspensionssystemet i bilderArbetspensionssystemet i bilder
Arbetspensionssystemet i bilder
 
Työeläkejärjestelmä kuvina
Työeläkejärjestelmä kuvinaTyöeläkejärjestelmä kuvina
Työeläkejärjestelmä kuvina
 
Effective retirement age in the earnings related pension system in 2021
Effective retirement age in the earnings related pension system in 2021Effective retirement age in the earnings related pension system in 2021
Effective retirement age in the earnings related pension system in 2021
 
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet år 2021
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet år 2021Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet år 2021
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet år 2021
 
Eläkebarometri 2021
Eläkebarometri 2021Eläkebarometri 2021
Eläkebarometri 2021
 
Taloudellinen varautuminen eläkeaikaan 05.05.2021
Taloudellinen varautuminen eläkeaikaan 05.05.2021Taloudellinen varautuminen eläkeaikaan 05.05.2021
Taloudellinen varautuminen eläkeaikaan 05.05.2021
 
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet 2020
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet 2020Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet 2020
Pensioneringsåldern inom arbetspensionssystemet 2020
 
Effective Retirement Age in the Earnings-related Pension System in 2020
Effective Retirement Age in the Earnings-related Pension System in 2020Effective Retirement Age in the Earnings-related Pension System in 2020
Effective Retirement Age in the Earnings-related Pension System in 2020
 
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suuntaMaailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
 
Työeläkeindikaattorit 2020
Työeläkeindikaattorit 2020Työeläkeindikaattorit 2020
Työeläkeindikaattorit 2020
 
Eläkebarometri 2020
Eläkebarometri 2020Eläkebarometri 2020
Eläkebarometri 2020
 
Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?
Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?
Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?
 
Effective retirement age 2019
Effective retirement age 2019Effective retirement age 2019
Effective retirement age 2019
 
Pensioneringsåldern år 2019
Pensioneringsåldern år 2019Pensioneringsåldern år 2019
Pensioneringsåldern år 2019
 
Kokonaiseläke 2020
Kokonaiseläke 2020Kokonaiseläke 2020
Kokonaiseläke 2020
 
Division of Costs in Graphs and Figures
Division of Costs in Graphs and FiguresDivision of Costs in Graphs and Figures
Division of Costs in Graphs and Figures
 
Persons insured for an earnings related pension in finland 2018
Persons insured for an earnings related pension in finland 2018Persons insured for an earnings related pension in finland 2018
Persons insured for an earnings related pension in finland 2018
 

Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2021

  • 2. | Aiheet • Työeläkkeelle siirtyneiden määrä • Eläkkeellesiirtymisiän kehitys • Työllisyys • Työllisen ajan odote 9.2.2022 Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 2
  • 3. | Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta seurataan • Eläkkeellesiirtymisiän odotteen avulla, joka – vastaa periaatteeltaan elinajan odotetta – kuvaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää, jos eläkealkavuus ja kuolevuus säilyvät tilastovuoden tasolla – on väestön ikärakenteesta riippumaton. • Ikääntyneiden työllisyysasteen avulla • Työllisen ajan odotteen avulla, joka – kuvaa niiden vuosien määrää, joina tietyn ikäisen henkilön voidaan odottaa olevan työsuhteessa tai yrittäjänä jäljellä olevana elinaikanaan. – perustuu menetelmään, jossa käytetään poikkileikkausaineistoja kuolemanvaaraluvuista, työvoimaosuuksista ja työllisyysasteista. Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 3 9.2.2022
  • 4. | Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2021 • Eläkkeellesiirtymisikä oli – 62,4 vuotta (25-vuotiaan odote), – 64,0 vuotta (50-vuotiaan odote). • Eläkkeellesiirtymisikä nousi merkittävästi – 25-vuotiaan odote nousi edellisestä vuodesta 0,5 vuotta, – 50-vuotiaan odote nousi edellisestä vuodesta 0,2 vuotta. • Eläkkeelle siirtyneitä oli 61 500 - määrä edellisvuoden tasolla, mutta merkittävästi eläkeuudistusta edeltävän tason alapuolella – Vanhuuseläkkeen alaikärajan täyttivät 1.4.-31.12.1957 syntyneet, joilla eläkeiän alaraja on 63 vuotta 9 kuukautta Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 4 9.2.2022
  • 5. | Vuosina 2005–2021 työeläkkeelle siirtyneet eläkelajin mukaan 9.2.2022 Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 5 0 10 000 20 000 30 000 40 000 50 000 60 000 70 000 80 000 90 000 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 Henkilöä Vuonna 2021 työeläkkeelle siirtyi 61 540 henkilöä (ilman ovea). Vuonna 2020 työeläkkeelle siirtyi 61 312 henkilöä (ilman ovea). *Osa-aikaeläkkeen tai osittaisen vanhuuseläkkeen aloittaneita ei lueta eläkkeelle siirtyneisiin. Osittainen vanhuuseläke Osa-aikaeläke Maatalouden erityiseläke Työttömyys- eläke Työkyvyttö- myyseläke Vanhuuseläke
  • 6. | Työeläkkeelle siirtyneiden määrä iän mukaan Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 6 0 2 000 4 000 6 000 8 000 10 000 12 000 14 000 16 000 18 000 20 000 -54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69- Lukumäärä Ikä eläkkeen alkaessa 2020 2021 9.2.2022
  • 7. | Työeläkkeelle siirtyneiden määrä iän mukaan Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 7 0 2 000 4 000 6 000 8 000 10 000 12 000 14 000 16 000 18 000 20 000 22 000 24 000 26 000 -54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69- Lukumäärä Ikä eläkkeen alkaessa 2007 2014 2021 9.2.2022
  • 8. | Vuosina 2020 ja 2021 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet työeläkejärjestelmässä Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 8 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 2000 18 21 24 27 30 33 36 39 42 45 48 51 54 57 60 63 Lukumäärä Ikä eläkkeen alkaessa 2020 2021 9.2.2022
  • 9. | Eläkkeellesiirtymisiän odote Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 9 57 58 59 60 61 62 63 64 65 1997 1999 2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 Ikä Odote 50-v Odote 25-v 9.2.2022 64,0 62,4
  • 10. | Työeläkkeelle siirtyneiden osuus vakuutetuista 25–49-vuotiaat Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 10 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 % Ikä tilastovuoden lopussa 2019 2020 2021 9.2.2022
  • 11. | Työeläkkeelle siirtyneiden osuus vakuutetuista, 50–69-vuotiaat Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 11 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 % Ikä tilastointivuoden lopussa 2019 2020 2021 9.2.2022
  • 12. | Eläkeikä nousee ja eläkkeelle siirtyminen muuttuu • Vuonna 2021 työeläkkeelle siirtyi 61 500 henkilöä – 200 enemmän kuin edellisvuonna. – Laskua eläkeuudistusta edeltävästä tasosta yli 14 000 henkilöä. – Laskua 3 400 koronapandemiaa edeltävästä tasosta (2019). – Eläkealkavuus on laskenut erityisesti 63-vuotiailla ja sitä nuoremmilla. • Vanhuuseläkkeelle siirtyi 44 000 henkilöä – Nousua edellisvuodesta 1 900 (4,6 %). – Vanhuuseläkkeen alaikärajan (63 vuotta 9 kuukautta) saavuttivat 1.4.- 31.12.1957 syntyneet. • Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 17 500 henkilöä – Laskua edellisvuodesta 1 600 (8,4 %) ja 13,8 % vuodesta 2019. – Eläkkeistä 30 % alkoi osaeläkkeinä. • Vuonna 2021 osittaisen vanhuuseläkkeen valitsi 13 000 henkilöä – Määrä oli sama myös vuonna 2020. Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 12 9.2.2022
  • 13. | Eläkkeellesiirtymisiän odote Tavoite ja toteutuma (tiedotteessa) Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 13 58 59 60 61 62 63 64 65 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 2014 2016 2018 2020 2022 2024 2026 Odote Vuodelle 2025 asetettu tavoite 62,4 vuotta Vuonna 2009 asetettu tavoite toteutui vuonna 2021. 25-vuotiaan odote 9.2.2022
  • 14. | Tulevaisuus • Eläkeuudistukset 2005 ja 2017 ovat nostaneet eläkkeellesiirtymisikää – Vanhuuseläkkeen alaikärajan korottaminen on viime vuosina myöhentänyt ja vähentänyt vanhuuseläkkeelle siirtymistä – Myös uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on laskenut, – Kokonaisuutena eläkkeelle siirtyneiden määrä on laskenut merkittävästi. • Tuleva kehitys on riippuvainen käyttäytymismuutoksista – Eläkeaikeet ovat myöhentyneet, – Eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat monet eri tekijät. • Tuleva kehitys on riippuvainen talouden ja työelämän kehityksestä. • Poikkeusaika lienee vähentänyt eläkkeelle siirtyneiden määrää.  Vuonna 2022 eläkkeelle siirtyvien määrä saattaa nousta merkittävästi viime vuodesta. Ei olisi yllättävää, jos sekä vanhuus- että työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä nousisivat selvästi vuodesta 2021. Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 14 9.2.2022
  • 15. | Työikäisten (15–64-v), nuorten (25–34-v) ja ikääntyvien (55–64-v) työllisyysasteita Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 15 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, ISSN=1798-7830. Helsinki, Tilastokeskus 9.2.2022 0 10 20 30 40 50 60 70 80 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 % 15–64-v. 25–34-v 55–64-v
  • 16. | 55–64-vuotiaiden työllisyysasteita Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 16 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, ISSN=1798-7830. Helsinki, Tilastokeskus 9.2.2022 0 10 20 30 40 50 60 70 80 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 % 55–59-vuotiaat 60–64-vuotiaat Vuonna 2021 työllisyysaste: 55–59-vuotiailla 79,4 % ja 60–64-vuotiailla 56,9 %. Vuonna 2020 työllisyysaste: 55–59-vuotiailla 77,9 % ja 60–64-vuotiailla 54,7 %.
  • 17. | 55–67-vuotiaiden työllisyysasteita Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 17 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 % 2002 2007 2012 2017 2021 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, ISSN=1798-7830. Helsinki, Tilastokeskus 9.2.2022
  • 18. | 55–64-vuotiaiden työttömyysasteita Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 18 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, ISSN=1798-7830. Helsinki, Tilastokeskus 9.2.2022 Vuonna 2021 työttömyysaste: 55–59-vuotiailla 6,6 % ja 60–64-vuotiailla 8,6 %. Vuonna 2020 työttömyysaste: 55–59-vuotiailla 6,6 % ja 60–64-vuotiailla 7,9 %. 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 % 55–59-vuotiaat 60–64-vuotiaat
  • 19. | 55–64-vuotiaiden työllisyysaste pohjoismaissa sekä EU-maissa keskimäärin 2011–2020 9.2.2022 Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 19 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 % Islanti Ruotsi Norja Tanska Suomi EU27 Lähde: Eurostat, Employment, Labour Force Surveys
  • 20. | Ikääntyneiden (55–64-v) työllisyyskehitys on ollut vahvaa Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 20 • Vuonna 2021 työllisyys kääntyi uudelleen nousuun – Työikäisen väestön työllisyysaste oli viime vuonna 72,3 % (nousua edellisvuodesta 1,6 prosenttiyksikköä), – Ikääntyneiden työllisyyskehitys on ollut 2000-luvulla hyvä – 55–59-vuotiaiden työllisyysaste oli 79,4 prosenttia, joka on tilastohistorian korkein – nousua 1,5 %-yksikköä edellisvuodesta, – 60–64-vuotiaiden työllisyysaste nousi uuteen ennätykseen 56,9 % – nousua 2,2 %-yksikköä edellisvuodesta • Ikääntyneiden työllisyys vielä muiden pohjoismaiden alapuolella vuonna 2020 – Pohjoismaista lähinnä Suomea on Tanska, joka on 3,9 prosenttiyksikköä edellä – EU15-maat ovat Suomea perässä 7,9 prosenttiyksikköä • Koronapandemian aiheuttama notkahdus ei vaikuttanut merkittävästi ikääntyneiden työllisyyteen tai työttömyyteen 9.2.2022
  • 21. | Työuran keston odote 15-vuotiaalle 9.2.2022 Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 21 0 5 10 15 20 25 30 35 40 2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 Vuosia Työvoimaan kuulumisajan odote Työllisen ajan odote
  • 22. | Työllisen ajan odote 15-vuotiaalle 9.2.2022 Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 22 0 5 10 15 20 25 30 35 40 2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019 2021 Vuosia Miehet Naiset
  • 23. | Työuran pituus vuonna 2021 Jari Kannisto | Eläketurvakeskus | 23 • Työvoimaan kuulumisajan odote oli 39,0 vuotta – Nousua 0,9 vuotta edellisvuodesta, – nousua 2000-luvulla 4,0 vuotta, – miehillä nousua 2000-luvulla 3,6 vuotta, – naisilla nousua 2000-luvulla 4,3 vuotta. • Työllisen ajan odote oli viime vuonna 35,9 vuotta – Nousua 0,9 vuotta edellisvuodesta, – nousua 2000-luvulla 4,4 vuotta, – miehillä 36,0 vuotta (nousua 2000-luvulla 3,6 vuotta), – naisilla 35,8 vuotta (nousua 2000-luvulla 5,2 vuotta). 9.2.2022