Yle+ - Ylen sosiaalinen intranet

Kaisa Hilden
Kaisa HildenCommunications specialist at Yle, tech-oriented intranet specialist à Yle
Sosiaalinen intranet ja Google for Work, case Yle
Lyhyesti Ylestä
Toimii 26 paikkakunnalla Suomessa
• 20 suomenkielistä, 5 ruotsinkielistä ja saamenkielinen aluetoimitus
• 10 ulkomaankirjeenvaihtajaa
Vakituinen henkilöstö ~3100
• henkilöstöstä 87 % tekee sisältöjä ja ohjelmia
• 400-500 ei-vakituista työntekijää
Kaksikielinen: toimii suomeksi ja ruotsiksi
Sisällöt ja palvelut:
• 4 tv-kanavaa
• Ylen tv-kanavien teräväpiirto- eli HD-muoto on tarjolla
kaikille Suomen jakeluoperaattoreille
• 6 + 3 radiokanavaa
• monipuoliset verkkopalvelut
Ylen toimintaperiaatteet
Uudistumme rohkeasti
Kuuntelemme suomalaisia ja haluamme tuntea heidät palvellaksemme
heitä entistä paremmin. Teemme entistä enemmän yhteistyötä.
Kehitämme ja kokeilemme jatkuvasti uusia teknologioita ja tapoja tehdä
työtä. Kannustamme luovuuteen, rohkeuteen ja oma-aloitteisuuteen.
Huolehdimme osaamisesta, sen kehittämisestä ja työn ilosta.
Hyödynnämme tietoa johdonmukaisesti.
Toimimme kustannustehokkaasti,
sujuvasti ja vastuullisesti.
Olemme yhdessä ylpeitä Ylestä.
Sosiaalinen intranet jo vuodesta 2009
• Uutisten kommentointi
• Omalla nimellä, kaikille avoin
• Kaikkia uutisia voi kommentoida
• Keskustelupalsta
• Omalla nimellä, kaikille avoin
• Blogit
• Toimitetut blogit: kaikilla mahdollisuus kommentoida omalla nimellä
• Kaikille avoin blogi
• Kaikkia blogeja voi kommentoida
• Wikit
• Yle-wiki perustettiin jo ennen uutta intranetiä
• Kaikilla yleläisillä mahdollisuus julkaista intran etusivulle
Ylen intranet 2.0
• Työ aloitettiin 2012 loppuvuodesta omin voimin*
• 2013 mukaan otettiin konsulttiyritys
• Sisältörakenteen kirkastus
• Sisältörakenteen testaus
• Teknologiaselvitys suhteessa tavoitteisiin
*Yhteistyössä Viestintä ja ICT
Viisi superteemaa
1. Asiantuntijoiden löytäminen
2. Haku
3. Tiimien, projektien ja työryhmien työ
4. Kirjautuminen sisäverkon ulkopuolelta
5. Päätelaite- ja selainriippumattomuus
Ja vielä toiveita...
Vähemmän tekstiä,
yksinkertaisuutta.
Että intrasta voisi jättää
palautetta, intrassa.
Selkeys
Reaaliajassa kävijädataa ja
mittaustuloksia. Pöyristyttävää,
ettei intrasta ole mittausdataa.
En ole huolissani suunnitelmista, olen
huolissani prosesseista. Tärkeä asia on
prosessi, että päästään projektissa
tekovaiheeseen. Ja toisena
päätoimittajuustyön prosessi hanskaan,
ettei etusivu karkaa käpälästä.
Positiivisuus,
avoimuus, pois
byrokratiasta
Ketteryys
Olispa siistiä, jos lähdettäisiin rohkeasti, jopa
spartalaisesti tekemään aivan uusiksi. Ei
monimutkaistamisen tietä, vaan liikkeelle
yksinkertaisuudesta. Esim. bannerit turhia.
Helppo
käytettävyys
Ajan henkeen,
dynaaminen ja
moderni
Visuaalisuutta, rauhallisesti,
paljon tilaa, mobiilihengessä
Virkistävää sisältöä
etusivulle.
Toimiva haku.
Asiasanoitusysteemi taustalla ja
haku arvottamaan otsikkoja,
ingresseja yms. Ja valistetaan
käyttäjiä siitä.
Vähentää sähköpostirumbaa ja
tarjoaa keskustelualustaja, joissa
keskustelut ryhmittyvät loogisesti,
ilman ylläpitoa.
Määrittelytyön tuloksena
tärkeimmät kehityskohteet
1. Mobiili- ja etäkäyttö
2. Ryhmätyötilat ja dokumentinhallinta
3. Henkilöhaku ja henkilöprofiilit
4. Viestinnällisten perussisältöjen looginen
rakenne
5. Sosiaalinen intranet
6. Hakukone
7. Hallittavuus
8. Käytettävyys
Kilpailutus loppuvuodesta 2013
→ Uuden sukupolven intranet osana kilpailutusta
→ Kilpailutuksessa pohjalla tehty määrittelytyö
Keväällä 2014 kilpailutus ratkesi
→ Ensimmäisten työkalujen käyttöönotto aloitettiin keväällä 2014
→ Intranetin suunnittelutyö aloitettiin kesällä 2014
→ Konseptin toteutti Gapps yhdessä Kisko Labsin kanssa
→ Konseptia testattiin yleläisillä syksyllä 2014
→ Koodaustyö alkoi joulukuussa 2014
Ylen tarpeet
→ Kattava tuki eri mobiililaite-ekosysteemeille
→ Varjo-IT
→ Sosiaalinen media työssä
→ Aito pilvipalvelu
→ Palvelu on käytettävissä verkon yli mistä tahansa
→ Keskitetty kirjautuminen omalla domain-tunnuksella
→ Käyttäjähallinta
Ylen teknologiastrategian mukainen linjaus on
siirtyä verkkopalveluissa pilvipalveluihin soveltuvin osin.
Haasteita
→ Käyttäjien osaaminen
→ Pelot, luulot (tietoturva, tietosuoja)
→ Päivitykset tulevat pyytämättä (ja yllätyksenä)
→ Riippuvuus operaattoreiden verkkojen toiminnasta
→ Entä jos pilvipalvelusta haluaa pois tai haluaa vaihtaa
palveluntarjoajaa?
Onko yhtiö valmis?
→ Ovatko liikkuvan työn edellytykset kunnossa?
→ Kestääkö työilmapiiri avoimen sosiaalisen
intranetin - vai parantaako se jopa sitä?
Yle+ on myös kansainvälisesti kiinnostusta
herättävä pilottihanke. Ensimmäinen laatuaan,
joka vie intra-ajattelun uudelle tasolle.
Yle+-projektin tavoitteet
1. Syksyllä 2015 Ylellä on käytössä sosiaalinen intranet
Yle+
Vanha intranet suljetaan vuoden 2015 loppuun mennessä.
2. Yleläisille on tarjottu mahdollisuus oppia käyttämään
Google-työkaluja sillä tasolla, kuin se Yle+:n käytön
kannalta on tarpeellista
Kaikille perustaso, erikseen määritellylle joukolle syvempi osaaminen.
Osaamisen kehittämisessä
käytetään ns. 70-20-10-mallia
→ 70 prosenttia osaamisen kehittämisestä perustuu työssäoppimiseen
→ 20 prosenttia perustuu yhdessä oppimiseen ja uudella tavalla tekemiseen
→ 10 prosenttia perustuu koulutukseen.
Yle+ rakentuu Google for Workin päälle
Yle+:n tärkeimmät tavoitteet
→ Liikkuvan työn helpottaminen: pääsy
selaimella mistä vain
→ Yhdessä työskentely helpommaksi sekä
sisäisesti että yhteistyötahojen kanssa
→ Oma työ ensisijaisena
→ Yhteisten asioiden kokonaisuus helpommin
hahmotettavaksi
Yle+ - työpöytä verkossa
Lista yhteisöistä ja
työtiloista,
joihin kuulun.
Perinteiset intrasisällöt
palvelusivuilla, avautuvat valikosta.
Ajankohtaista-yhteisö:
avoin kaikille.
Oma virta: syötettä yhteisöistäni ja
työtiloistani.
Työtilat tiimeille ja projekteille
Ajankohtainen
keskustelu tiimin
yhteisössä.
Tiimin dokumentit
Drive-kansiossa.
Tiimin yhteinen
kalenteri.
Yle+ mobiilisti
→ Responsiivinen selainpohjainen
web-sivu (HTML5)
→ Optimoitu mobiilikäyttöliittymille
Yle+ on aina mukana
Yle+ - Ylen sosiaalinen intranet
Yle+ - Ylen sosiaalinen intranet
Muutos aikajanalla
11-12/14
Google+, Drive
ja Sites otetaan
käyttöön koko
talolle
10/15
Yle+ kokoaa näistä
verkko-
työpöydän ->
intra poistuu
12/15->
Sharepointissa
enää
lukuoikeudet,
1/16 kokonaan
pois
9/14
Sähköpostin ja
kalenterin
käyttöönotto
Tuki ja muutosjohtaminen:
11-12/14
Koulutukset
intraviestintä,
pääkäyttäjätuki
10/15
Pääkäyttäjätuki,
esimiesmateriaali,
johdon esimerkki,
infopisteet,
tempaukset
1/16->
Korotettu
tukivalmius
9/14
Koulutukset
intraviestintä,
tukipisteet,
pääkäyttäjätuki
Yle+ - Ylen sosiaalinen intranet
1 sur 24

Recommandé

Ylen mobiilit työvälineet par
Ylen mobiilit työvälineetYlen mobiilit työvälineet
Ylen mobiilit työvälineetKaisa Hilden
746 vues18 diapositives
Sosiaalinen intra ja työntekijän rooli, Case Yle par
Sosiaalinen intra ja työntekijän rooli, Case YleSosiaalinen intra ja työntekijän rooli, Case Yle
Sosiaalinen intra ja työntekijän rooli, Case YleKaisa Hilden
897 vues29 diapositives
Käytettävyyden merkitys sosiaalisessa intranetissä par
Käytettävyyden merkitys sosiaalisessa intranetissäKäytettävyyden merkitys sosiaalisessa intranetissä
Käytettävyyden merkitys sosiaalisessa intranetissäAmbientia
561 vues30 diapositives
Karoliina harjanne cmad2014 par
Karoliina harjanne cmad2014Karoliina harjanne cmad2014
Karoliina harjanne cmad2014Sulava Oy
3.9K vues14 diapositives
Yhteisölliset digialustat 16.12.2015 @TredeaOy par
Yhteisölliset digialustat 16.12.2015 @TredeaOyYhteisölliset digialustat 16.12.2015 @TredeaOy
Yhteisölliset digialustat 16.12.2015 @TredeaOyHenna Salonius
1.2K vues25 diapositives
Koko työyhteisö viestii, miten muuttuu viestintäammattilaisen rooli? Case Sin... par
Koko työyhteisö viestii, miten muuttuu viestintäammattilaisen rooli? Case Sin...Koko työyhteisö viestii, miten muuttuu viestintäammattilaisen rooli? Case Sin...
Koko työyhteisö viestii, miten muuttuu viestintäammattilaisen rooli? Case Sin...Sininen Meteoriitti / Blue Meteorite
1.4K vues28 diapositives

Contenu connexe

Tendances

Apuomenan digiloikka par
Apuomenan digiloikkaApuomenan digiloikka
Apuomenan digiloikkaMikaLillman
14 vues9 diapositives
HR-seminaari 5.9.2012: Tietotyön tehokkaat välineet par
HR-seminaari 5.9.2012: Tietotyön tehokkaat välineetHR-seminaari 5.9.2012: Tietotyön tehokkaat välineet
HR-seminaari 5.9.2012: Tietotyön tehokkaat välineetTieturi Oy
302 vues27 diapositives
Mikä Verke on? par
Mikä Verke on?Mikä Verke on?
Mikä Verke on?Verke
1.9K vues12 diapositives
Yhteisöllisestä mediasta virtaa järjestötoimintaan ok opintokeskus par
Yhteisöllisestä mediasta virtaa järjestötoimintaan ok opintokeskusYhteisöllisestä mediasta virtaa järjestötoimintaan ok opintokeskus
Yhteisöllisestä mediasta virtaa järjestötoimintaan ok opintokeskusSaara Pajunpää
437 vues28 diapositives
Liikkeenjohdon SM 2012 - Workshop 1 - Tietotyö tuottavaksi sosiaalisen teknol... par
Liikkeenjohdon SM 2012 - Workshop 1 - Tietotyö tuottavaksi sosiaalisen teknol...Liikkeenjohdon SM 2012 - Workshop 1 - Tietotyö tuottavaksi sosiaalisen teknol...
Liikkeenjohdon SM 2012 - Workshop 1 - Tietotyö tuottavaksi sosiaalisen teknol...LJSM
332 vues68 diapositives
Dicole koulutukset ja työpajat par
Dicole koulutukset ja työpajatDicole koulutukset ja työpajat
Dicole koulutukset ja työpajatDicole
282 vues14 diapositives

Tendances(15)

HR-seminaari 5.9.2012: Tietotyön tehokkaat välineet par Tieturi Oy
HR-seminaari 5.9.2012: Tietotyön tehokkaat välineetHR-seminaari 5.9.2012: Tietotyön tehokkaat välineet
HR-seminaari 5.9.2012: Tietotyön tehokkaat välineet
Tieturi Oy302 vues
Mikä Verke on? par Verke
Mikä Verke on?Mikä Verke on?
Mikä Verke on?
Verke1.9K vues
Yhteisöllisestä mediasta virtaa järjestötoimintaan ok opintokeskus par Saara Pajunpää
Yhteisöllisestä mediasta virtaa järjestötoimintaan ok opintokeskusYhteisöllisestä mediasta virtaa järjestötoimintaan ok opintokeskus
Yhteisöllisestä mediasta virtaa järjestötoimintaan ok opintokeskus
Saara Pajunpää437 vues
Liikkeenjohdon SM 2012 - Workshop 1 - Tietotyö tuottavaksi sosiaalisen teknol... par LJSM
Liikkeenjohdon SM 2012 - Workshop 1 - Tietotyö tuottavaksi sosiaalisen teknol...Liikkeenjohdon SM 2012 - Workshop 1 - Tietotyö tuottavaksi sosiaalisen teknol...
Liikkeenjohdon SM 2012 - Workshop 1 - Tietotyö tuottavaksi sosiaalisen teknol...
LJSM332 vues
Dicole koulutukset ja työpajat par Dicole
Dicole koulutukset ja työpajatDicole koulutukset ja työpajat
Dicole koulutukset ja työpajat
Dicole282 vues
Verkkoviestintätaidot avoimuuden aikakaudella itk2012 par Tuija Aalto
Verkkoviestintätaidot avoimuuden aikakaudella itk2012Verkkoviestintätaidot avoimuuden aikakaudella itk2012
Verkkoviestintätaidot avoimuuden aikakaudella itk2012
Tuija Aalto950 vues
Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010 par Teemu Ropponen
Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010
Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010
Teemu Ropponen302 vues
Teknisistä digitaidoista kohti digitaalisia elämäntaitoja juha kiviniemi... par Verke
Teknisistä digitaidoista kohti digitaalisia elämäntaitoja   juha kiviniemi...Teknisistä digitaidoista kohti digitaalisia elämäntaitoja   juha kiviniemi...
Teknisistä digitaidoista kohti digitaalisia elämäntaitoja juha kiviniemi...
Verke171 vues
Sosiaalisella medialla tehoa ja tuottavuutta teollisuuteen - kuinka mukaan ve... par Timo Rainio
Sosiaalisella medialla tehoa ja tuottavuutta teollisuuteen - kuinka mukaan ve...Sosiaalisella medialla tehoa ja tuottavuutta teollisuuteen - kuinka mukaan ve...
Sosiaalisella medialla tehoa ja tuottavuutta teollisuuteen - kuinka mukaan ve...
Timo Rainio346 vues
Digitaaliset alustat versinais-suomen tyopajaverkosto - juha kiviniemi 23.1... par Verke
Digitaaliset alustat   versinais-suomen tyopajaverkosto - juha kiviniemi 23.1...Digitaaliset alustat   versinais-suomen tyopajaverkosto - juha kiviniemi 23.1...
Digitaaliset alustat versinais-suomen tyopajaverkosto - juha kiviniemi 23.1...
Verke102 vues
Miksi ammattiosaamisen digistrategiaa tarvitaan? par Henry Paananen
Miksi ammattiosaamisen digistrategiaa tarvitaan?Miksi ammattiosaamisen digistrategiaa tarvitaan?
Miksi ammattiosaamisen digistrategiaa tarvitaan?
Henry Paananen171 vues

Similaire à Yle+ - Ylen sosiaalinen intranet

Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ... par
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...Hanna P. Korhonen
357 vues18 diapositives
Intranetit ja digitaaliset työympäristöt - Selvityksen tuloksia; Procom Sisäi... par
Intranetit ja digitaaliset työympäristöt - Selvityksen tuloksia; Procom Sisäi...Intranetit ja digitaaliset työympäristöt - Selvityksen tuloksia; Procom Sisäi...
Intranetit ja digitaaliset työympäristöt - Selvityksen tuloksia; Procom Sisäi...Hanna P. Korhonen
161 vues43 diapositives
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014 par
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014Hanna P. Korhonen
1.1K vues34 diapositives
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanen par
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanenKetterän omistajuuden abc_ruuskanen
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanenJani Ruuskanen
1.1K vues18 diapositives
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019 par
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019CMAD Finland
557 vues16 diapositives
Digi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaali par
Digi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaaliDigi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaali
Digi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaaliValtiokonttori / Statskontoret / State Treasury of Finland
681 vues20 diapositives

Similaire à Yle+ - Ylen sosiaalinen intranet(20)

Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ... par Hanna P. Korhonen
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...
Intranetit ja digitaaliset työympäristöt - Selvityksen tuloksia; Procom Sisäi... par Hanna P. Korhonen
Intranetit ja digitaaliset työympäristöt - Selvityksen tuloksia; Procom Sisäi...Intranetit ja digitaaliset työympäristöt - Selvityksen tuloksia; Procom Sisäi...
Intranetit ja digitaaliset työympäristöt - Selvityksen tuloksia; Procom Sisäi...
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014 par Hanna P. Korhonen
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Hanna P. Korhonen1.1K vues
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanen par Jani Ruuskanen
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanenKetterän omistajuuden abc_ruuskanen
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanen
Jani Ruuskanen1.1K vues
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019 par CMAD Finland
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
CMAD Finland557 vues
Vaihtoehdot SharePointille par North Patrol
Vaihtoehdot SharePointilleVaihtoehdot SharePointille
Vaihtoehdot SharePointille
North Patrol696 vues
Yleisesitys innokyla 2013 par Innokyla
Yleisesitys innokyla 2013Yleisesitys innokyla 2013
Yleisesitys innokyla 2013
Innokyla359 vues
Intranet-palvelut Suomessa 2014, Helsingin yliopiston Digipäivä 31.10.2014 par Hanna P. Korhonen
Intranet-palvelut Suomessa 2014, Helsingin yliopiston Digipäivä 31.10.2014Intranet-palvelut Suomessa 2014, Helsingin yliopiston Digipäivä 31.10.2014
Intranet-palvelut Suomessa 2014, Helsingin yliopiston Digipäivä 31.10.2014
Intranet palvelut Suomessa 2014 - selvityksen tulokset par North Patrol
Intranet palvelut Suomessa 2014 - selvityksen tuloksetIntranet palvelut Suomessa 2014 - selvityksen tulokset
Intranet palvelut Suomessa 2014 - selvityksen tulokset
North Patrol3.7K vues
Intranet-palvelut Suomessa 2014 -selvityksen tulokset par Hanna P. Korhonen
Intranet-palvelut Suomessa 2014 -selvityksen tuloksetIntranet-palvelut Suomessa 2014 -selvityksen tulokset
Intranet-palvelut Suomessa 2014 -selvityksen tulokset
Sovelto Channel - Henkilöstötyön tuottavuuden kasvua yhteisöllisellä oppimisella par Sovelto
Sovelto Channel - Henkilöstötyön tuottavuuden kasvua yhteisöllisellä oppimisellaSovelto Channel - Henkilöstötyön tuottavuuden kasvua yhteisöllisellä oppimisella
Sovelto Channel - Henkilöstötyön tuottavuuden kasvua yhteisöllisellä oppimisella
Sovelto553 vues
DigiRobo -koulutusverkostolla Sykettä yritys-oppilaitos -yhteistyöhön par Timo Rainio
DigiRobo -koulutusverkostolla Sykettä yritys-oppilaitos -yhteistyöhönDigiRobo -koulutusverkostolla Sykettä yritys-oppilaitos -yhteistyöhön
DigiRobo -koulutusverkostolla Sykettä yritys-oppilaitos -yhteistyöhön
Timo Rainio654 vues
Intranet-palvelut nyt ja tulevaisuudessa par North Patrol
Intranet-palvelut nyt ja tulevaisuudessaIntranet-palvelut nyt ja tulevaisuudessa
Intranet-palvelut nyt ja tulevaisuudessa
North Patrol2.4K vues
Vuorovaikutus verkko-opetuksessa par Irma Mänty
Vuorovaikutus verkko-opetuksessaVuorovaikutus verkko-opetuksessa
Vuorovaikutus verkko-opetuksessa
Irma Mänty162 vues
Intranet-hankkeistuksen kolme isoa asiaa par Perttu Tolvanen
Intranet-hankkeistuksen kolme isoa asiaaIntranet-hankkeistuksen kolme isoa asiaa
Intranet-hankkeistuksen kolme isoa asiaa
Perttu Tolvanen607 vues

Yle+ - Ylen sosiaalinen intranet

  • 1. Sosiaalinen intranet ja Google for Work, case Yle
  • 2. Lyhyesti Ylestä Toimii 26 paikkakunnalla Suomessa • 20 suomenkielistä, 5 ruotsinkielistä ja saamenkielinen aluetoimitus • 10 ulkomaankirjeenvaihtajaa Vakituinen henkilöstö ~3100 • henkilöstöstä 87 % tekee sisältöjä ja ohjelmia • 400-500 ei-vakituista työntekijää Kaksikielinen: toimii suomeksi ja ruotsiksi Sisällöt ja palvelut: • 4 tv-kanavaa • Ylen tv-kanavien teräväpiirto- eli HD-muoto on tarjolla kaikille Suomen jakeluoperaattoreille • 6 + 3 radiokanavaa • monipuoliset verkkopalvelut
  • 4. Uudistumme rohkeasti Kuuntelemme suomalaisia ja haluamme tuntea heidät palvellaksemme heitä entistä paremmin. Teemme entistä enemmän yhteistyötä. Kehitämme ja kokeilemme jatkuvasti uusia teknologioita ja tapoja tehdä työtä. Kannustamme luovuuteen, rohkeuteen ja oma-aloitteisuuteen. Huolehdimme osaamisesta, sen kehittämisestä ja työn ilosta. Hyödynnämme tietoa johdonmukaisesti. Toimimme kustannustehokkaasti, sujuvasti ja vastuullisesti. Olemme yhdessä ylpeitä Ylestä.
  • 5. Sosiaalinen intranet jo vuodesta 2009 • Uutisten kommentointi • Omalla nimellä, kaikille avoin • Kaikkia uutisia voi kommentoida • Keskustelupalsta • Omalla nimellä, kaikille avoin • Blogit • Toimitetut blogit: kaikilla mahdollisuus kommentoida omalla nimellä • Kaikille avoin blogi • Kaikkia blogeja voi kommentoida • Wikit • Yle-wiki perustettiin jo ennen uutta intranetiä • Kaikilla yleläisillä mahdollisuus julkaista intran etusivulle
  • 6. Ylen intranet 2.0 • Työ aloitettiin 2012 loppuvuodesta omin voimin* • 2013 mukaan otettiin konsulttiyritys • Sisältörakenteen kirkastus • Sisältörakenteen testaus • Teknologiaselvitys suhteessa tavoitteisiin *Yhteistyössä Viestintä ja ICT
  • 7. Viisi superteemaa 1. Asiantuntijoiden löytäminen 2. Haku 3. Tiimien, projektien ja työryhmien työ 4. Kirjautuminen sisäverkon ulkopuolelta 5. Päätelaite- ja selainriippumattomuus
  • 8. Ja vielä toiveita... Vähemmän tekstiä, yksinkertaisuutta. Että intrasta voisi jättää palautetta, intrassa. Selkeys Reaaliajassa kävijädataa ja mittaustuloksia. Pöyristyttävää, ettei intrasta ole mittausdataa. En ole huolissani suunnitelmista, olen huolissani prosesseista. Tärkeä asia on prosessi, että päästään projektissa tekovaiheeseen. Ja toisena päätoimittajuustyön prosessi hanskaan, ettei etusivu karkaa käpälästä. Positiivisuus, avoimuus, pois byrokratiasta Ketteryys Olispa siistiä, jos lähdettäisiin rohkeasti, jopa spartalaisesti tekemään aivan uusiksi. Ei monimutkaistamisen tietä, vaan liikkeelle yksinkertaisuudesta. Esim. bannerit turhia. Helppo käytettävyys Ajan henkeen, dynaaminen ja moderni Visuaalisuutta, rauhallisesti, paljon tilaa, mobiilihengessä Virkistävää sisältöä etusivulle. Toimiva haku. Asiasanoitusysteemi taustalla ja haku arvottamaan otsikkoja, ingresseja yms. Ja valistetaan käyttäjiä siitä. Vähentää sähköpostirumbaa ja tarjoaa keskustelualustaja, joissa keskustelut ryhmittyvät loogisesti, ilman ylläpitoa.
  • 9. Määrittelytyön tuloksena tärkeimmät kehityskohteet 1. Mobiili- ja etäkäyttö 2. Ryhmätyötilat ja dokumentinhallinta 3. Henkilöhaku ja henkilöprofiilit 4. Viestinnällisten perussisältöjen looginen rakenne 5. Sosiaalinen intranet 6. Hakukone 7. Hallittavuus 8. Käytettävyys
  • 10. Kilpailutus loppuvuodesta 2013 → Uuden sukupolven intranet osana kilpailutusta → Kilpailutuksessa pohjalla tehty määrittelytyö Keväällä 2014 kilpailutus ratkesi → Ensimmäisten työkalujen käyttöönotto aloitettiin keväällä 2014 → Intranetin suunnittelutyö aloitettiin kesällä 2014 → Konseptin toteutti Gapps yhdessä Kisko Labsin kanssa → Konseptia testattiin yleläisillä syksyllä 2014 → Koodaustyö alkoi joulukuussa 2014
  • 11. Ylen tarpeet → Kattava tuki eri mobiililaite-ekosysteemeille → Varjo-IT → Sosiaalinen media työssä → Aito pilvipalvelu → Palvelu on käytettävissä verkon yli mistä tahansa → Keskitetty kirjautuminen omalla domain-tunnuksella → Käyttäjähallinta Ylen teknologiastrategian mukainen linjaus on siirtyä verkkopalveluissa pilvipalveluihin soveltuvin osin.
  • 12. Haasteita → Käyttäjien osaaminen → Pelot, luulot (tietoturva, tietosuoja) → Päivitykset tulevat pyytämättä (ja yllätyksenä) → Riippuvuus operaattoreiden verkkojen toiminnasta → Entä jos pilvipalvelusta haluaa pois tai haluaa vaihtaa palveluntarjoajaa?
  • 13. Onko yhtiö valmis? → Ovatko liikkuvan työn edellytykset kunnossa? → Kestääkö työilmapiiri avoimen sosiaalisen intranetin - vai parantaako se jopa sitä? Yle+ on myös kansainvälisesti kiinnostusta herättävä pilottihanke. Ensimmäinen laatuaan, joka vie intra-ajattelun uudelle tasolle.
  • 14. Yle+-projektin tavoitteet 1. Syksyllä 2015 Ylellä on käytössä sosiaalinen intranet Yle+ Vanha intranet suljetaan vuoden 2015 loppuun mennessä. 2. Yleläisille on tarjottu mahdollisuus oppia käyttämään Google-työkaluja sillä tasolla, kuin se Yle+:n käytön kannalta on tarpeellista Kaikille perustaso, erikseen määritellylle joukolle syvempi osaaminen.
  • 15. Osaamisen kehittämisessä käytetään ns. 70-20-10-mallia → 70 prosenttia osaamisen kehittämisestä perustuu työssäoppimiseen → 20 prosenttia perustuu yhdessä oppimiseen ja uudella tavalla tekemiseen → 10 prosenttia perustuu koulutukseen.
  • 16. Yle+ rakentuu Google for Workin päälle
  • 17. Yle+:n tärkeimmät tavoitteet → Liikkuvan työn helpottaminen: pääsy selaimella mistä vain → Yhdessä työskentely helpommaksi sekä sisäisesti että yhteistyötahojen kanssa → Oma työ ensisijaisena → Yhteisten asioiden kokonaisuus helpommin hahmotettavaksi
  • 18. Yle+ - työpöytä verkossa Lista yhteisöistä ja työtiloista, joihin kuulun. Perinteiset intrasisällöt palvelusivuilla, avautuvat valikosta. Ajankohtaista-yhteisö: avoin kaikille. Oma virta: syötettä yhteisöistäni ja työtiloistani.
  • 19. Työtilat tiimeille ja projekteille Ajankohtainen keskustelu tiimin yhteisössä. Tiimin dokumentit Drive-kansiossa. Tiimin yhteinen kalenteri.
  • 20. Yle+ mobiilisti → Responsiivinen selainpohjainen web-sivu (HTML5) → Optimoitu mobiilikäyttöliittymille Yle+ on aina mukana
  • 23. Muutos aikajanalla 11-12/14 Google+, Drive ja Sites otetaan käyttöön koko talolle 10/15 Yle+ kokoaa näistä verkko- työpöydän -> intra poistuu 12/15-> Sharepointissa enää lukuoikeudet, 1/16 kokonaan pois 9/14 Sähköpostin ja kalenterin käyttöönotto Tuki ja muutosjohtaminen: 11-12/14 Koulutukset intraviestintä, pääkäyttäjätuki 10/15 Pääkäyttäjätuki, esimiesmateriaali, johdon esimerkki, infopisteet, tempaukset 1/16-> Korotettu tukivalmius 9/14 Koulutukset intraviestintä, tukipisteet, pääkäyttäjätuki