SlideShare a Scribd company logo
1 of 2
Download to read offline
WhatsApp Ylä-Savon nuorisotyössä -kyselyn kooste
Kyselyssä oli tarkoitus selvittää Ylä-Savon ammattilaisten sosiaalisen median käyttöä nuorten parissa
tehtävässä työssä. Lisäksi kyselyllä selvitettiin ovatko aikuiset huomanneet nuorten kiusaamista netissä,
tukeeko työympäristö sosiaalisen median hyödyntämistä työssä ja millaisia ohjeistuksia työntekijät
kaipaisivat WhatsApp -sovelluksen käyttöön nuorten parissa tehtävässä työssä.
Kyselyyn vastasi 41 henkilöä, joista kaikki eivät kuitenkaan vastanneet aivan kaikkiin kysymyksiin.
Lähes puolet kyselyyn vastanneista 47% työskentelivät peruskoulussa. Vastaajia oli myös kunnallisesta
nuorisotyöstä, kirjastosta, sosiaalityöstä, etsivästä nuorisotyöstä, nuorisotyön hankkeista, seurakunnasta,
päihdetyöstä, kulttuurikeskuksesta ja lukiosta, sekä ammatillisesta koulutuksesta. Vastaajia oli täten
monipuolisesti erilaisista työympäristöistä.
Vajaa puolet vastaajista ei käytä sosiaalista mediaa tai pikaviestisovelluksia työssään nuorten parissa.
Vapaa-ajalla pikaviestisovelluksia tai sosiaalista mediaa käyttää kuitenkin lähes kaikki vastaajista, 90%.
Suosituin työssä käytetty sovellus oli WhatsApp. Muut työssä käytetyt sovellukset olivat Facebook
Messenger, Snapchat ja Instagram.
Sovellusten työkäytön määrät vaihtelivat vastaajilla siten, että 17 prosenttia vastaajista käytti jotain
sosiaalisen median palvelua päivittäin, 15 prosenttia käytti useita kertoja päivässä ja 10 prosenttia
vastaajista käytti noin kerran viikossa.
Yleisimmät tavat käyttää pikaviestisovelluksia tai sosiaalista mediaa olivat erilaiset tiedottamisviestit ja
tapaamisista muistuttamiset. Suurin osa työkäytöstä vaikuttaisi olevan yksipuolista viestintää, niin että
nuori on kohde eikä keskustelukumppani. Sovelluksia ja sosiaalista mediaa käytettiin vähäisemmissä
määrin myös esimerkiksi ryhmäkeskusteluihin, pienryhmätoimintaan ja harrastustoiminnan
suunnitteluun.
Kysyessämme tukeeko työympäristö sosiaalisen median käyttöä työssä 59% vastaajista kertoi, että
työpaikka tukee antamalla esimerkiksi laitteita tai antamalla mahdollisuuden kouluttautua jatkuvasti. Joka
kymmenes vastaajista ilmoitti, että työympäristö ei tue sosiaalisen median käyttöä työssä. Lähes
kolmasosa vastaajista ei osannut sanoa tukeeko työyhteisö sosiaalisen median käyttöä nuorten parissa
tehtävässä työssä.
"Enemmänkin soisin käytettävän. Esim. Facebook ja nuorten päihdetyö. Tämä työn alla"
”Työhöni olisi pikaviestimet hyvä lisä tavoitettavuuteen erityisesti nuorten kanssa. Sovellukset ovat helppoja käyttää”
"Pitää olla tässä ajassa mukana ja siellä, missä nuoretkin"
”Varmasti ihan helppoa ja kätevää, jos keksisi, miten käyttäisi,"
”Käytännöllistä, tavoittaa helposti kohderyhmän, helppo käyttää, matala kynnys osallistua myös nuorilla”
Osa vastaajista ei nähnyt sosiaalisen median tuovan lisäarvoa työhön, tai he kokivat sen vievän liikaa
aikaa. Lisäksi osa vastaajista ei saa käyttää sosiaalisen median palveluita työaikana tietosuojan, ja muiden
syiden takia.
”Tarpeetonta. Soitto puhelimella tai teksti-/wilma viesti riittää, jos/kun tarvitsee saada joku kiinni muuten kuin
tuntien yhteydessä. Liian monen eri sovelluksen suohon uppoaa helposti paljon aikaa, jonka voisi käyttää hyödyksi
huomattavasti paremmin"
"Minusta esim. Wilman käyttäminen on helpompaa, näppärämpää, '
Työnantaja kieltää Facebookin, ym. käytön työajalla. Emme saa tavoitettua nuoria sosiaalisen median tai
pikaviestimien kautta ”
67% vastaajista oli törmännyt nuorten kiusaamiseen tai syrjimiseen netissä. Kysyessämme millaisia
keinoja työntekijöillä on kiusaamiseen puuttumiseen, vastaukset vaihtelivat paljon. Suurin osa
ehdotuksista sisälsi kasvotusten keskustelua kiusaajan ja kiusatun kanssa. Osa oli epävarmoja siitä millä
tavalla puuttua ja myös nuorten nimettömänä nettipalveluissa esiintyminen aiheutti pohdintaa.
”Kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma ”
”Poliisi, asiaan puuttuminen ja keskustelu osapuolien kanssa”
”Olen itse mukana WhatsApp ryhmissä”
”Aika vaikeaahan se on kun monessa tapauksessa kiusaaminen on nimetöntä. Keskustelu koululla huoltajien kanssa,
mutta kun kyse on usein vapaa-ajalla tapahtuneesta asiasta voin lähinnä ohjata poliisin puheille"
Lopuksi kysyimme vastaajilta, että jos pikaviestinten käyttöön nuorten parissa tehtävässä työssä tulisi
opas, mitä he toivoisivat oppaan sisältävän.
”teknisesti helppo, joten enemmänkin pelisääntöpohdintaa: kuinka pitkään asioita voidaan hoitaa viestittelyllä, mitä
asiaa ei voi hoitaa viestittelyllä...”
”selkeys, ymmärrettävyys, lukijaystävällisyys, keskeiset tarvittavat asiat"
”selkeitä rajoja joiden sisällä saisin toimia"
"Mistä ja millä välineellä nuoret tavoittaa parhaiten”
”lakiasioita ja vastuullisuutta käyttöön"
"Ei pelkästään varoittelua vaaroista, vaan myös hyvät puolet reilusti esille”
”yksinkertainen rautalankaopastus niille jotka eivät ole käyttäneet aiemmin ja pikaviestintäkulttuurin tietoutta
(esim. hymiöiden käyttö jne)”
"Oikeaa käyttöä, neuvo, että välillä voi olla kiinnikin"
Kyselyn taustalla on Nuorten Palvelu ry:n Whats Up Miten menee -mobiilikohtaamisen LANUKE
rahoitteinen projekti Iisalmessa. Projektissa selvitetään ja kehitetään tapoja verkkovälitteiseen työhön
nuorten kanssa toimivien ammattilaisten käyttöön (esim. vertaistukiryhmät pikaviestisovelluksissa).
Keskeisiä aiheita nuorten nettiryhmissä ja tuen tarpeessa ovat mm. kiusaaminen ja yksinäisyyden
kokemukset. Projektin tuotoksina syntyy mm. loppuvuonna koulutusseminaari Iisalmessa sekä opas
nuorten kanssa toimiville WhatsApp -sovelluksen käytöstä
Nuorten Palvelu ry on valtakunnallinen nuorikasvatusjärjestö, joka toimii että nuorilla olisi tilaa ja tukea
kasvuun joka päivä arjessaan. Järjestö on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ja sen
keskustoimisto sijaitsee Kuopiossa.
Lisätietoja kyselystä ja Whats Up Miten menee -projektista:
Heli Rantanen: heli.rantanen@nuortenpalvelu.fi , 040 195 0502
Helmi Korhonen: helmi.korhonen@nuortenpalvelu.fi , 040 023 1693
www.nuortenpalvelu.fi

More Related Content

Viewers also liked

Whats Up - Miten menee oppaan sisällysluettelo
Whats Up - Miten menee oppaan sisällysluetteloWhats Up - Miten menee oppaan sisällysluettelo
Whats Up - Miten menee oppaan sisällysluetteloNuorten Palvelu ry
 
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika. Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika. THL
 
Nuorten Palvelu ry valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry valtakunnalliset paikkakunnatNuorten Palvelu ry valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry valtakunnalliset paikkakunnatNuorten Palvelu ry
 
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...THL
 
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutusLastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutusTHL
 
Tietoa Etsivästä Nettityöstä
Tietoa Etsivästä NettityöstäTietoa Etsivästä Nettityöstä
Tietoa Etsivästä NettityöstäNuorten Palvelu ry
 

Viewers also liked (6)

Whats Up - Miten menee oppaan sisällysluettelo
Whats Up - Miten menee oppaan sisällysluetteloWhats Up - Miten menee oppaan sisällysluettelo
Whats Up - Miten menee oppaan sisällysluettelo
 
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika. Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.
 
Nuorten Palvelu ry valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry valtakunnalliset paikkakunnatNuorten Palvelu ry valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry valtakunnalliset paikkakunnat
 
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
 
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutusLastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
 
Tietoa Etsivästä Nettityöstä
Tietoa Etsivästä NettityöstäTietoa Etsivästä Nettityöstä
Tietoa Etsivästä Nettityöstä
 

Similar to WU Ylä-Savon alue ammattilaisten kysely

Oppijoiden digitaalinen maailma 26.4.23
Oppijoiden digitaalinen maailma 26.4.23Oppijoiden digitaalinen maailma 26.4.23
Oppijoiden digitaalinen maailma 26.4.23Matleena Laakso
 
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Allianssi-risteily 2014
 
Sosiaalista mediaa tulee käyttää opetuksessa
Sosiaalista mediaa tulee käyttää opetuksessaSosiaalista mediaa tulee käyttää opetuksessa
Sosiaalista mediaa tulee käyttää opetuksessaMervi Jansson-Aalto
 
Verkkonuorisotyö
VerkkonuorisotyöVerkkonuorisotyö
Verkkonuorisotyöfellowmedia
 
Nuva verkkonuorisotyo-2012
Nuva verkkonuorisotyo-2012Nuva verkkonuorisotyo-2012
Nuva verkkonuorisotyo-2012fellowmedia
 
Sosiaalinen media nuoren elämässä - vanhempainilta
Sosiaalinen media nuoren elämässä - vanhempainiltaSosiaalinen media nuoren elämässä - vanhempainilta
Sosiaalinen media nuoren elämässä - vanhempainiltaOskari Uotinen
 
Miksi sosiaalista mediaa? Liiketoiminta²-seminaari
Miksi sosiaalista mediaa? Liiketoiminta²-seminaariMiksi sosiaalista mediaa? Liiketoiminta²-seminaari
Miksi sosiaalista mediaa? Liiketoiminta²-seminaariMinna Valtari
 
Vaparetki ja Vinkkiverkko
Vaparetki ja VinkkiverkkoVaparetki ja Vinkkiverkko
Vaparetki ja VinkkiverkkoAnne Rongas
 
Facebook ja nuorisotyö
Facebook ja nuorisotyöFacebook ja nuorisotyö
Facebook ja nuorisotyöNetari
 
Sosiaalisen median tilannekatsaus: tasapainoilua itsen ja muiden välillä
Sosiaalisen median tilannekatsaus:  tasapainoilua itsen ja muiden välilläSosiaalisen median tilannekatsaus:  tasapainoilua itsen ja muiden välillä
Sosiaalisen median tilannekatsaus: tasapainoilua itsen ja muiden välilläHarto Pönkä
 
Huomioita Tajua Mut! -toimintamallista Mikkelissä
Huomioita Tajua Mut! -toimintamallista MikkelissäHuomioita Tajua Mut! -toimintamallista Mikkelissä
Huomioita Tajua Mut! -toimintamallista MikkelissäSitra / Hyvinvointi
 
Nuoret, some ja opetus
Nuoret, some ja opetusNuoret, some ja opetus
Nuoret, some ja opetusHarto Pönkä
 
Virkataanko virtuaalisesti - sosiaalista mediaa järjestötoimintaan
Virkataanko virtuaalisesti - sosiaalista mediaa järjestötoimintaanVirkataanko virtuaalisesti - sosiaalista mediaa järjestötoimintaan
Virkataanko virtuaalisesti - sosiaalista mediaa järjestötoimintaanSaara Pajunpää
 
Sosiaalinenmedia netari
Sosiaalinenmedia netariSosiaalinenmedia netari
Sosiaalinenmedia netariNetari
 
Pohto. Sosiaalisen median koulutus
Pohto. Sosiaalisen median koulutusPohto. Sosiaalisen median koulutus
Pohto. Sosiaalisen median koulutusrautasilta
 

Similar to WU Ylä-Savon alue ammattilaisten kysely (20)

Oppijoiden digitaalinen maailma 26.4.23
Oppijoiden digitaalinen maailma 26.4.23Oppijoiden digitaalinen maailma 26.4.23
Oppijoiden digitaalinen maailma 26.4.23
 
Salo 28.10.10 Sosiaalisen median konkreettisia sovellutuksia nuorisotyössä by...
Salo 28.10.10 Sosiaalisen median konkreettisia sovellutuksia nuorisotyössä by...Salo 28.10.10 Sosiaalisen median konkreettisia sovellutuksia nuorisotyössä by...
Salo 28.10.10 Sosiaalisen median konkreettisia sovellutuksia nuorisotyössä by...
 
Sosiaalinen media ja lastensuojelu
Sosiaalinen media ja lastensuojeluSosiaalinen media ja lastensuojelu
Sosiaalinen media ja lastensuojelu
 
Lastensuojelu ja some
Lastensuojelu ja someLastensuojelu ja some
Lastensuojelu ja some
 
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
 
Sosiaalista mediaa tulee käyttää opetuksessa
Sosiaalista mediaa tulee käyttää opetuksessaSosiaalista mediaa tulee käyttää opetuksessa
Sosiaalista mediaa tulee käyttää opetuksessa
 
Verkkonuorisotyö
VerkkonuorisotyöVerkkonuorisotyö
Verkkonuorisotyö
 
Nuva verkkonuorisotyo-2012
Nuva verkkonuorisotyo-2012Nuva verkkonuorisotyo-2012
Nuva verkkonuorisotyo-2012
 
Sosiaalinen media nuoren elämässä - vanhempainilta
Sosiaalinen media nuoren elämässä - vanhempainiltaSosiaalinen media nuoren elämässä - vanhempainilta
Sosiaalinen media nuoren elämässä - vanhempainilta
 
Miksi sosiaalista mediaa? Liiketoiminta²-seminaari
Miksi sosiaalista mediaa? Liiketoiminta²-seminaariMiksi sosiaalista mediaa? Liiketoiminta²-seminaari
Miksi sosiaalista mediaa? Liiketoiminta²-seminaari
 
Vaparetki ja Vinkkiverkko
Vaparetki ja VinkkiverkkoVaparetki ja Vinkkiverkko
Vaparetki ja Vinkkiverkko
 
Sometu jäsenkysely 2011
Sometu jäsenkysely 2011Sometu jäsenkysely 2011
Sometu jäsenkysely 2011
 
Facebook ja nuorisotyö
Facebook ja nuorisotyöFacebook ja nuorisotyö
Facebook ja nuorisotyö
 
Sosiaalisen median tilannekatsaus: tasapainoilua itsen ja muiden välillä
Sosiaalisen median tilannekatsaus:  tasapainoilua itsen ja muiden välilläSosiaalisen median tilannekatsaus:  tasapainoilua itsen ja muiden välillä
Sosiaalisen median tilannekatsaus: tasapainoilua itsen ja muiden välillä
 
Huomioita Tajua Mut! -toimintamallista Mikkelissä
Huomioita Tajua Mut! -toimintamallista MikkelissäHuomioita Tajua Mut! -toimintamallista Mikkelissä
Huomioita Tajua Mut! -toimintamallista Mikkelissä
 
Nuorisotyöntekijöiden käsityksiä mediakasvatuksesta
Nuorisotyöntekijöiden käsityksiä mediakasvatuksestaNuorisotyöntekijöiden käsityksiä mediakasvatuksesta
Nuorisotyöntekijöiden käsityksiä mediakasvatuksesta
 
Nuoret, some ja opetus
Nuoret, some ja opetusNuoret, some ja opetus
Nuoret, some ja opetus
 
Virkataanko virtuaalisesti - sosiaalista mediaa järjestötoimintaan
Virkataanko virtuaalisesti - sosiaalista mediaa järjestötoimintaanVirkataanko virtuaalisesti - sosiaalista mediaa järjestötoimintaan
Virkataanko virtuaalisesti - sosiaalista mediaa järjestötoimintaan
 
Sosiaalinenmedia netari
Sosiaalinenmedia netariSosiaalinenmedia netari
Sosiaalinenmedia netari
 
Pohto. Sosiaalisen median koulutus
Pohto. Sosiaalisen median koulutusPohto. Sosiaalisen median koulutus
Pohto. Sosiaalisen median koulutus
 

More from Nuorten Palvelu ry

Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018
Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018
Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018Nuorten Palvelu ry
 
YMCA Hackathon 6.-7.4. Kuopiossa
YMCA Hackathon 6.-7.4. KuopiossaYMCA Hackathon 6.-7.4. Kuopiossa
YMCA Hackathon 6.-7.4. KuopiossaNuorten Palvelu ry
 
Eijsveikeet ry:n vertaisryhmämainos
Eijsveikeet ry:n vertaisryhmämainosEijsveikeet ry:n vertaisryhmämainos
Eijsveikeet ry:n vertaisryhmämainosNuorten Palvelu ry
 
Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017
Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017
Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017Nuorten Palvelu ry
 
Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat Nuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä toiminnan esittely
Nuorten reviireillä toiminnan esittelyNuorten reviireillä toiminnan esittely
Nuorten reviireillä toiminnan esittelyNuorten Palvelu ry
 
WU Ylä savon nuoret kyselyn kooste
WU Ylä savon nuoret kyselyn koosteWU Ylä savon nuoret kyselyn kooste
WU Ylä savon nuoret kyselyn koosteNuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijat
Nuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijatNuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijat
Nuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijatNuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari Holmström
Nuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari HolmströmNuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari Holmström
Nuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari HolmströmNuorten Palvelu ry
 
Yhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussa
Yhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussaYhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussa
Yhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussaNuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi Purhonen
Nuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi PurhonenNuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi Purhonen
Nuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi PurhonenNuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio
Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio
Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio Nuorten Palvelu ry
 
Nuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esitykset
Nuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esityksetNuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esitykset
Nuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esityksetNuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...Nuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...Nuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...Nuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...Nuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...Nuorten Palvelu ry
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...Nuorten Palvelu ry
 

More from Nuorten Palvelu ry (20)

Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018
Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018
Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018
 
YMCA Hackathon 6.-7.4. Kuopiossa
YMCA Hackathon 6.-7.4. KuopiossaYMCA Hackathon 6.-7.4. Kuopiossa
YMCA Hackathon 6.-7.4. Kuopiossa
 
Eijsveikeet ry:n vertaisryhmämainos
Eijsveikeet ry:n vertaisryhmämainosEijsveikeet ry:n vertaisryhmämainos
Eijsveikeet ry:n vertaisryhmämainos
 
Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017
Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017
Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017
 
Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat
 
Nuorten reviireillä toiminnan esittely
Nuorten reviireillä toiminnan esittelyNuorten reviireillä toiminnan esittely
Nuorten reviireillä toiminnan esittely
 
WU Ylä savon nuoret kyselyn kooste
WU Ylä savon nuoret kyselyn koosteWU Ylä savon nuoret kyselyn kooste
WU Ylä savon nuoret kyselyn kooste
 
Nuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijat
Nuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijatNuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijat
Nuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijat
 
Nuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari Holmström
Nuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari HolmströmNuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari Holmström
Nuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari Holmström
 
Yhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussa
Yhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussaYhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussa
Yhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussa
 
Nuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi Purhonen
Nuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi PurhonenNuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi Purhonen
Nuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi Purhonen
 
Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio
Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio
Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio
 
Nuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esitykset
Nuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esityksetNuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esitykset
Nuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esitykset
 
äNpeen sanomat 2 2016
äNpeen sanomat 2 2016 äNpeen sanomat 2 2016
äNpeen sanomat 2 2016
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...
 

WU Ylä-Savon alue ammattilaisten kysely

  • 1. WhatsApp Ylä-Savon nuorisotyössä -kyselyn kooste Kyselyssä oli tarkoitus selvittää Ylä-Savon ammattilaisten sosiaalisen median käyttöä nuorten parissa tehtävässä työssä. Lisäksi kyselyllä selvitettiin ovatko aikuiset huomanneet nuorten kiusaamista netissä, tukeeko työympäristö sosiaalisen median hyödyntämistä työssä ja millaisia ohjeistuksia työntekijät kaipaisivat WhatsApp -sovelluksen käyttöön nuorten parissa tehtävässä työssä. Kyselyyn vastasi 41 henkilöä, joista kaikki eivät kuitenkaan vastanneet aivan kaikkiin kysymyksiin. Lähes puolet kyselyyn vastanneista 47% työskentelivät peruskoulussa. Vastaajia oli myös kunnallisesta nuorisotyöstä, kirjastosta, sosiaalityöstä, etsivästä nuorisotyöstä, nuorisotyön hankkeista, seurakunnasta, päihdetyöstä, kulttuurikeskuksesta ja lukiosta, sekä ammatillisesta koulutuksesta. Vastaajia oli täten monipuolisesti erilaisista työympäristöistä. Vajaa puolet vastaajista ei käytä sosiaalista mediaa tai pikaviestisovelluksia työssään nuorten parissa. Vapaa-ajalla pikaviestisovelluksia tai sosiaalista mediaa käyttää kuitenkin lähes kaikki vastaajista, 90%. Suosituin työssä käytetty sovellus oli WhatsApp. Muut työssä käytetyt sovellukset olivat Facebook Messenger, Snapchat ja Instagram. Sovellusten työkäytön määrät vaihtelivat vastaajilla siten, että 17 prosenttia vastaajista käytti jotain sosiaalisen median palvelua päivittäin, 15 prosenttia käytti useita kertoja päivässä ja 10 prosenttia vastaajista käytti noin kerran viikossa. Yleisimmät tavat käyttää pikaviestisovelluksia tai sosiaalista mediaa olivat erilaiset tiedottamisviestit ja tapaamisista muistuttamiset. Suurin osa työkäytöstä vaikuttaisi olevan yksipuolista viestintää, niin että nuori on kohde eikä keskustelukumppani. Sovelluksia ja sosiaalista mediaa käytettiin vähäisemmissä määrin myös esimerkiksi ryhmäkeskusteluihin, pienryhmätoimintaan ja harrastustoiminnan suunnitteluun. Kysyessämme tukeeko työympäristö sosiaalisen median käyttöä työssä 59% vastaajista kertoi, että työpaikka tukee antamalla esimerkiksi laitteita tai antamalla mahdollisuuden kouluttautua jatkuvasti. Joka kymmenes vastaajista ilmoitti, että työympäristö ei tue sosiaalisen median käyttöä työssä. Lähes kolmasosa vastaajista ei osannut sanoa tukeeko työyhteisö sosiaalisen median käyttöä nuorten parissa tehtävässä työssä. "Enemmänkin soisin käytettävän. Esim. Facebook ja nuorten päihdetyö. Tämä työn alla" ”Työhöni olisi pikaviestimet hyvä lisä tavoitettavuuteen erityisesti nuorten kanssa. Sovellukset ovat helppoja käyttää” "Pitää olla tässä ajassa mukana ja siellä, missä nuoretkin" ”Varmasti ihan helppoa ja kätevää, jos keksisi, miten käyttäisi," ”Käytännöllistä, tavoittaa helposti kohderyhmän, helppo käyttää, matala kynnys osallistua myös nuorilla” Osa vastaajista ei nähnyt sosiaalisen median tuovan lisäarvoa työhön, tai he kokivat sen vievän liikaa aikaa. Lisäksi osa vastaajista ei saa käyttää sosiaalisen median palveluita työaikana tietosuojan, ja muiden syiden takia. ”Tarpeetonta. Soitto puhelimella tai teksti-/wilma viesti riittää, jos/kun tarvitsee saada joku kiinni muuten kuin tuntien yhteydessä. Liian monen eri sovelluksen suohon uppoaa helposti paljon aikaa, jonka voisi käyttää hyödyksi huomattavasti paremmin" "Minusta esim. Wilman käyttäminen on helpompaa, näppärämpää, '
  • 2. Työnantaja kieltää Facebookin, ym. käytön työajalla. Emme saa tavoitettua nuoria sosiaalisen median tai pikaviestimien kautta ” 67% vastaajista oli törmännyt nuorten kiusaamiseen tai syrjimiseen netissä. Kysyessämme millaisia keinoja työntekijöillä on kiusaamiseen puuttumiseen, vastaukset vaihtelivat paljon. Suurin osa ehdotuksista sisälsi kasvotusten keskustelua kiusaajan ja kiusatun kanssa. Osa oli epävarmoja siitä millä tavalla puuttua ja myös nuorten nimettömänä nettipalveluissa esiintyminen aiheutti pohdintaa. ”Kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma ” ”Poliisi, asiaan puuttuminen ja keskustelu osapuolien kanssa” ”Olen itse mukana WhatsApp ryhmissä” ”Aika vaikeaahan se on kun monessa tapauksessa kiusaaminen on nimetöntä. Keskustelu koululla huoltajien kanssa, mutta kun kyse on usein vapaa-ajalla tapahtuneesta asiasta voin lähinnä ohjata poliisin puheille" Lopuksi kysyimme vastaajilta, että jos pikaviestinten käyttöön nuorten parissa tehtävässä työssä tulisi opas, mitä he toivoisivat oppaan sisältävän. ”teknisesti helppo, joten enemmänkin pelisääntöpohdintaa: kuinka pitkään asioita voidaan hoitaa viestittelyllä, mitä asiaa ei voi hoitaa viestittelyllä...” ”selkeys, ymmärrettävyys, lukijaystävällisyys, keskeiset tarvittavat asiat" ”selkeitä rajoja joiden sisällä saisin toimia" "Mistä ja millä välineellä nuoret tavoittaa parhaiten” ”lakiasioita ja vastuullisuutta käyttöön" "Ei pelkästään varoittelua vaaroista, vaan myös hyvät puolet reilusti esille” ”yksinkertainen rautalankaopastus niille jotka eivät ole käyttäneet aiemmin ja pikaviestintäkulttuurin tietoutta (esim. hymiöiden käyttö jne)” "Oikeaa käyttöä, neuvo, että välillä voi olla kiinnikin" Kyselyn taustalla on Nuorten Palvelu ry:n Whats Up Miten menee -mobiilikohtaamisen LANUKE rahoitteinen projekti Iisalmessa. Projektissa selvitetään ja kehitetään tapoja verkkovälitteiseen työhön nuorten kanssa toimivien ammattilaisten käyttöön (esim. vertaistukiryhmät pikaviestisovelluksissa). Keskeisiä aiheita nuorten nettiryhmissä ja tuen tarpeessa ovat mm. kiusaaminen ja yksinäisyyden kokemukset. Projektin tuotoksina syntyy mm. loppuvuonna koulutusseminaari Iisalmessa sekä opas nuorten kanssa toimiville WhatsApp -sovelluksen käytöstä Nuorten Palvelu ry on valtakunnallinen nuorikasvatusjärjestö, joka toimii että nuorilla olisi tilaa ja tukea kasvuun joka päivä arjessaan. Järjestö on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ja sen keskustoimisto sijaitsee Kuopiossa. Lisätietoja kyselystä ja Whats Up Miten menee -projektista: Heli Rantanen: heli.rantanen@nuortenpalvelu.fi , 040 195 0502 Helmi Korhonen: helmi.korhonen@nuortenpalvelu.fi , 040 023 1693 www.nuortenpalvelu.fi