SlideShare a Scribd company logo
1 of 1
Download to read offline
Portfolios of the Poor: How the World's Poor Live on $2 a Day (Princeton University Press,
2009), 245s.

Portfolios of the Poor – ”Miten maailman köyhät elävät 2 dollarilla päivässä”

”Porfolios of the Poor” käsittelee maailman köyhimpien mitä luovimpia tapoja saada pienet
tulonsa riittämään arjen menoihin. Alle kahdella dollarilla päivässä elävien arkea hankaloittavat
pienien tulojen lisäksi tulovirtojen epäsäännöllisyys sekä epäluotettavat rahoituspalvelut.
Kirjan tarinat Intiasta, Bangladeshista ja Etelä-Afrikasta kuitenkin osoittavat, että keinoja
tulojen ja riskien hallintaan on keksittävissä.

Köyhissä yhteisöissä, joissa lainoista maksetaan jopa 100 prosenttia vuosikorkoa, on
luontevaa, että pienituloiset käyttävät ennemmin epävirallisia keinoja rahan säästämiseen ja
lainaamiseen saadakseen tarvittavan summan kasaan nopeammin ja joustavammin.
Esimerkiksi kipeästi rahaa tarvitseva eteläafrikkalainen perheenäiti lainaa ennemmin rahaa
korkealla korolla naapuriltaan, kuin maksaa bussimatkan kaupunkiin vain kuullakseen
pankissa, ettei täytä lainan ehtoja. Ainakin korkea korko kannustaa häntä maksamaan lainan
nopeasti takaisin.

Kirjan mielenkiintoisimpiin osuuksiin kuuluvat tarinat perheiden rahanhallinnasta. Köyhimpien
”salkunhallinta” on hyvin ihmisläheistä: muutama dollari säästetään naapurin luokse, osa
palkasta lähetetään maalla asuvalle perheelle, ja kauppias antaa luottoa ruokaostoksiin.
Yllättävät tapahtumat saattavat kaataa perheen koko talouden: Etelä-Afrikassa
perheenjäsenen hautajaisiin saattaakin upota 10 kuukauden palkka.

Vaikka jonkunasteinen taloustieteinen tuntemus helpottaa lukemista, on ”Portfolios of the
Poor” kiinnostavaa luettavaa muillekin kuin ekonomeille. Erityisen kiinnostavaa luettavaa kirja
on sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita markkinoista pyramidin pohjalla tai rahoituspalveluista,
jotka parantavat köyhien mahdollisuutta säästää ja nousta näin köyhyydestä.

Kirja ei yltäne ”End of Poverty” tai ”Dead Aid” kaltaisten kehitysapukirjojen suosioon, mutta on
avartavaa luettavaa – erityisesti jos haluaa haastaa mielikuvan siitä, etteivät köyhät pankkeja
tarvitse. Tulevaisuudessa maailman köyhimmille pitäisikin tarjota pankkipalveluja, jotka ovat
yhtä luotettavia ja huomattavasti joustavampia, kuin ne, joihin olemme suomalaispankeissa
tottuneet.

Teksti: Niina Niemi
Kirjan kansikuva: Princetone University Press

More Related Content

More from SYL

Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)SYL
 
Innolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliInnolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliSYL
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)SYL
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okmSYL
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)SYL
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslakiSYL
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...SYL
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013SYL
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)SYL
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)SYL
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)SYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)SYL
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufyeSYL
 
Ensimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereEnsimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereSYL
 
Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113SYL
 

More from SYL (20)

Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
 
Innolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliInnolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaali
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufye
 
Ensimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereEnsimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampere
 
Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113
 

Kauppa ja tekniikka kirja arvostelu portfolios

  • 1. Portfolios of the Poor: How the World's Poor Live on $2 a Day (Princeton University Press, 2009), 245s. Portfolios of the Poor – ”Miten maailman köyhät elävät 2 dollarilla päivässä” ”Porfolios of the Poor” käsittelee maailman köyhimpien mitä luovimpia tapoja saada pienet tulonsa riittämään arjen menoihin. Alle kahdella dollarilla päivässä elävien arkea hankaloittavat pienien tulojen lisäksi tulovirtojen epäsäännöllisyys sekä epäluotettavat rahoituspalvelut. Kirjan tarinat Intiasta, Bangladeshista ja Etelä-Afrikasta kuitenkin osoittavat, että keinoja tulojen ja riskien hallintaan on keksittävissä. Köyhissä yhteisöissä, joissa lainoista maksetaan jopa 100 prosenttia vuosikorkoa, on luontevaa, että pienituloiset käyttävät ennemmin epävirallisia keinoja rahan säästämiseen ja lainaamiseen saadakseen tarvittavan summan kasaan nopeammin ja joustavammin. Esimerkiksi kipeästi rahaa tarvitseva eteläafrikkalainen perheenäiti lainaa ennemmin rahaa korkealla korolla naapuriltaan, kuin maksaa bussimatkan kaupunkiin vain kuullakseen pankissa, ettei täytä lainan ehtoja. Ainakin korkea korko kannustaa häntä maksamaan lainan nopeasti takaisin. Kirjan mielenkiintoisimpiin osuuksiin kuuluvat tarinat perheiden rahanhallinnasta. Köyhimpien ”salkunhallinta” on hyvin ihmisläheistä: muutama dollari säästetään naapurin luokse, osa palkasta lähetetään maalla asuvalle perheelle, ja kauppias antaa luottoa ruokaostoksiin. Yllättävät tapahtumat saattavat kaataa perheen koko talouden: Etelä-Afrikassa perheenjäsenen hautajaisiin saattaakin upota 10 kuukauden palkka. Vaikka jonkunasteinen taloustieteinen tuntemus helpottaa lukemista, on ”Portfolios of the Poor” kiinnostavaa luettavaa muillekin kuin ekonomeille. Erityisen kiinnostavaa luettavaa kirja on sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita markkinoista pyramidin pohjalla tai rahoituspalveluista, jotka parantavat köyhien mahdollisuutta säästää ja nousta näin köyhyydestä. Kirja ei yltäne ”End of Poverty” tai ”Dead Aid” kaltaisten kehitysapukirjojen suosioon, mutta on avartavaa luettavaa – erityisesti jos haluaa haastaa mielikuvan siitä, etteivät köyhät pankkeja tarvitse. Tulevaisuudessa maailman köyhimmille pitäisikin tarjota pankkipalveluja, jotka ovat yhtä luotettavia ja huomattavasti joustavampia, kuin ne, joihin olemme suomalaispankeissa tottuneet. Teksti: Niina Niemi Kirjan kansikuva: Princetone University Press