SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  2
Télécharger pour lire hors ligne
Potilasportaali tehostamaan potilaiden
aktivointia kroonisten sairauksien hoidossa
Noin 40 prosenttia Euroopan ja USAn väestöstä kärsii
ainakin yhdestä kroonisesta sairaudesta. Näiden sai-
rauksien hoidon osuus on jo yli 70 prosenttia tervey-
denhoidon kustannuksista. Ja suunta on kasvava. Jotta
terveydenhuollon resurssit saataisiin riittämään myös
tulevaisuudessa, pyritään potilaita sitouttamaan aktii-
visiksi kumppaneiksi oman sairautensa hoidossa.
Sairaiden itseseuranta ja omahoito siirtävät osan sai-
raanhoidon ammattilaisten työstä potilaiden itse teh-
täväksi. Hyödyt ovat kuitenkin moninaisemmat kuin
pelkkä resurssien säästö. Potilaiden aktivointi edistää
heidän elämäntapamuutoksiaan, jotka puolestaan aut-
tavat pääsemään parempiin hoitotuloksiin.
Informaatioteknologian kehittyminen mahdollistaa
sairauksiin ja hoitoon liittyvän tiedon jakamisen ter-
veydenhoitoalan ammattilaisten ja potilaan välillä ja
tästä on saatu hyviä kokemuksia potilaan aktivoinnissa.
Osallistujilla käytössä omat hoitotiedot,
hoitosuunnitelma ja yhteys omaan hoitotiimiin
SalWen Älykäs monitorointi –ohjelman tutkimuspro-
jektissa arvioitiin potilasportaalin merkitystä kroonisia
sairauksia potevien aktivoinnissa. Aalto-yliopiston tut-
kimukseen valittiin Hämeenlinnan kaupungin terveys-
keskusten potilaista tiettyjen kriteerien mukaan 863
kroonista sairautta potevaa henkilöä. Potilaat jaettiin
potilasportaali- ja kontrolliryhmään syntymäpäivän mu-
SalWe - terveyden ja hyvinvoinnin yhteistutkimusten mahdollistaja
SalWen Älykäs monitorointi -ohjelman projektissa on tutkittu sähköisen potilasportaalin
merkitystä kroonista sairautta potevien aktivoinnissa ja tuloksellisessa hoidossa.
www.salwe.fi
kaan. Lopulta tutkimukseen osallistui portaaliryhmässä
80 potilasta ja kontrolliryhmässä 57 potilasta. Tutki-
musjakson pituus oli puoli vuotta. Osallistujien aktiivi-
suustaso arvioitiin validoidun PAM (Patient Activation
Measure) -kyselyinstrumentin avulla ennen tutkimuksen
alkua ja sen jälkeen. Potilaan aktiivisuudella tarkoite-
taan potilaan tietämystä, taitoa ja itseluottamusta
oman sairautensa hoidossa.
”Ne, jotka pääsivät käyttämään potilasportaalia, saivat
välittömästi käyttöönsä omat hoitotietonsa, hoitohenki-
lökunnan kanssa tehdyn hoitosuunnitelman sähköisessä
muodossa ja turvallisen sähköisen yhteyden hoitotii-
miinsä. Verrokkiryhmä sitä vastoin oli tavallisen hoidon
piirissä”, kuvaa tutkimusasetelmaa projektipäällikkö Iiris
Riippa Aalto-yliopistosta.
Yksinkertainenkin portaali tehostaa aktivointia
Tutkimuksen tulokset tukivat aikaisempien tutkimusten
päätelmiä siitä, että potilasportaalilla voidaan parantaa
potilaiden aktivointia.
”Portaalimme oli suhteellisen yksinkertainen, epäilemät-
tä räätälöidympi versio voisi antaa parempia tuloksia.
Nyt vaikutus aktiivisuuteen oli lievä”, Iiris Riippa toteaa.
Tässä tutkimuksessa tutkittiin lisäksi potilaan lähtö-
tason aktiivisuuden vaikutusta muutokseen sekä sitä,
millainen vaikutus aktivointiin on sillä, kuinka kauan
viimeisestä kroonisen sairauden diagnoosista on kulu-
nut – tätä lähestymistapaa käytettiin nyt ensimmäisen
kerran.
”Sekä interventio- että kontrolliryhmässä - potilaspor-
taaliin pääsystä riippumatta - aktiivisuus parantui
eniten niillä potilailla, joiden lähtötason aktiivisuus oli
matala tai, joilla diagnosoitiin uusi krooninen sairaus
tutkimuksen aikana. Potilasportaalilla näyttää sen sijaan
olleen suurin vaikutus niiden henkilöiden aktivoinnis-
sa, jotka olivat saaneet viimeisen uuden diagnoosinsa
vuoden sisällä ennen tutkimuksen alkua.”
Tuloksista apua interventioiden arviointiin
ja suunnitteluun
Ajalla, joka on kulunut viimeisestä diagnoosista, sekä
potilaan lähtötilanteen aktiivisuudella on tutkimuksen
mukaan itsenäinen vaikutus potilaan aktivoitumiseen.
Nämä tekijät tulisi siksi ottaa huomioon omahoitoin-
terventioita suunniteltaessa ja arvioitaessa.
Lisäksi diagnoosista kulunut aika voi vahvistaa tai hei-
kentää erilaisten interventioiden vaikutuksia. Tätä tietoa
voidaan hyödyntää kroonisten sairauksien itsehoitoin-
terventioiden ajoittamisessa niin, että niistä saatava
hyöty olisi suurin.
SalWe mahdollisti monialaisen yhteistyön potilaspor-
taalin toimittajan, lääketieteellisen tiedon sisällöntuot-
tajan, tutkijoiden sekä terveydenhuollon palveluntuot-
tajan välillä.
”Voimme toteuttaa tutkimuksen todellisessa terveyspal-
veluympäristössä. Saavuttamamme ymmärrys palvelee
kaikkia projektin osapuolia yhteisessä tavoitteessa: pa-
rempien terveyspalveluiden tarjoamisessa potilaalle.”
SalWe - terveyden ja hyvinvoinnin yhteistutkimusten mahdollistaja
Lisätietoja
Iiris Riippa
projektipäällikkö
Aalto-yliopisto
iiris.riippa@aalto.fi
050 343 0063
05/2014

Contenu connexe

Similaire à Potilasportaali tehostamaan potilaiden aktivointia kroonisten sairauksien hoidossa

Virtuaaliklinikka - tulevaisuuden toimintamalli
Virtuaaliklinikka - tulevaisuuden toimintamalliVirtuaaliklinikka - tulevaisuuden toimintamalli
Virtuaaliklinikka - tulevaisuuden toimintamalliSitra / Hyvinvointi
 
Potilastietojarjestelmat laakarin tyovalineena 2014 -tutkimusartikkeli
Potilastietojarjestelmat laakarin tyovalineena 2014 -tutkimusartikkeliPotilastietojarjestelmat laakarin tyovalineena 2014 -tutkimusartikkeli
Potilastietojarjestelmat laakarin tyovalineena 2014 -tutkimusartikkelilaakariliitto
 
8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta
8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta
8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudestaSitra / Hyvinvointi
 
Terveyshyötymallin avulla parempiin tuloksiin diabeteksen hoidossa
Terveyshyötymallin avulla parempiin tuloksiin diabeteksen hoidossaTerveyshyötymallin avulla parempiin tuloksiin diabeteksen hoidossa
Terveyshyötymallin avulla parempiin tuloksiin diabeteksen hoidossaSalWe - Platform for collaboration
 
Terveydenhuollon tietojärjestelmät apuna potilaan hoidossa ja hoidon suunnitt...
Terveydenhuollon tietojärjestelmät apuna potilaan hoidossa ja hoidon suunnitt...Terveydenhuollon tietojärjestelmät apuna potilaan hoidossa ja hoidon suunnitt...
Terveydenhuollon tietojärjestelmät apuna potilaan hoidossa ja hoidon suunnitt...THL
 
Uusia menetelmiä toteuttaa hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä terapioita
Uusia menetelmiä toteuttaa hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä terapioitaUusia menetelmiä toteuttaa hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä terapioita
Uusia menetelmiä toteuttaa hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä terapioitaSalWe - Platform for collaboration
 
Sitra: Lääkäreiden asenteet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
Sitra: Lääkäreiden asenteet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)Sitra: Lääkäreiden asenteet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
Sitra: Lääkäreiden asenteet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)Sitra / Hyvinvointi
 
Potilastietojarjestelmat arvioituna tuotemerkeittain 2014
Potilastietojarjestelmat arvioituna tuotemerkeittain 2014Potilastietojarjestelmat arvioituna tuotemerkeittain 2014
Potilastietojarjestelmat arvioituna tuotemerkeittain 2014laakariliitto
 
HALO-suositus: Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossa
HALO-suositus: Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossaHALO-suositus: Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossa
HALO-suositus: Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossaTHL
 
Hyppönen tiedonvaihdon kehittyminen
Hyppönen tiedonvaihdon kehittyminenHyppönen tiedonvaihdon kehittyminen
Hyppönen tiedonvaihdon kehittyminenlaakariliitto
 
Vaikuttavaa hoitoa kustannustehokkaasti?
Vaikuttavaa hoitoa kustannustehokkaasti?Vaikuttavaa hoitoa kustannustehokkaasti?
Vaikuttavaa hoitoa kustannustehokkaasti?Mediconsult
 
Liisa-Maria Voipio-Pulkki & Kristiina Aittomäki: Mihin suomi tarvitsee kansal...
Liisa-Maria Voipio-Pulkki & Kristiina Aittomäki: Mihin suomi tarvitsee kansal...Liisa-Maria Voipio-Pulkki & Kristiina Aittomäki: Mihin suomi tarvitsee kansal...
Liisa-Maria Voipio-Pulkki & Kristiina Aittomäki: Mihin suomi tarvitsee kansal...Sitra / Hyvinvointi
 
2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara
2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara
2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaaraMarja Pirttivaara
 
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteistaEsimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteistaTekes Programmes and Campaigns
 
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?Kuopio Innovation Ltd.
 

Similaire à Potilasportaali tehostamaan potilaiden aktivointia kroonisten sairauksien hoidossa (20)

Virtuaaliklinikka - tulevaisuuden toimintamalli
Virtuaaliklinikka - tulevaisuuden toimintamalliVirtuaaliklinikka - tulevaisuuden toimintamalli
Virtuaaliklinikka - tulevaisuuden toimintamalli
 
Potilastietojarjestelmat laakarin tyovalineena 2014 -tutkimusartikkeli
Potilastietojarjestelmat laakarin tyovalineena 2014 -tutkimusartikkeliPotilastietojarjestelmat laakarin tyovalineena 2014 -tutkimusartikkeli
Potilastietojarjestelmat laakarin tyovalineena 2014 -tutkimusartikkeli
 
8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta
8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta
8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta
 
Terveyshyötymallin avulla parempiin tuloksiin diabeteksen hoidossa
Terveyshyötymallin avulla parempiin tuloksiin diabeteksen hoidossaTerveyshyötymallin avulla parempiin tuloksiin diabeteksen hoidossa
Terveyshyötymallin avulla parempiin tuloksiin diabeteksen hoidossa
 
Terveydenhuollon tietojärjestelmät apuna potilaan hoidossa ja hoidon suunnitt...
Terveydenhuollon tietojärjestelmät apuna potilaan hoidossa ja hoidon suunnitt...Terveydenhuollon tietojärjestelmät apuna potilaan hoidossa ja hoidon suunnitt...
Terveydenhuollon tietojärjestelmät apuna potilaan hoidossa ja hoidon suunnitt...
 
Uusia menetelmiä toteuttaa hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä terapioita
Uusia menetelmiä toteuttaa hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä terapioitaUusia menetelmiä toteuttaa hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä terapioita
Uusia menetelmiä toteuttaa hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä terapioita
 
Big data -aineistosta apua elämäntapamuutoksiin
Big data -aineistosta apua elämäntapamuutoksiinBig data -aineistosta apua elämäntapamuutoksiin
Big data -aineistosta apua elämäntapamuutoksiin
 
Lääkäri Hysni Aliu. Virheistä oppiminen .
 Lääkäri Hysni Aliu. Virheistä oppiminen . Lääkäri Hysni Aliu. Virheistä oppiminen .
Lääkäri Hysni Aliu. Virheistä oppiminen .
 
Sitra: Lääkäreiden asenteet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
Sitra: Lääkäreiden asenteet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)Sitra: Lääkäreiden asenteet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
Sitra: Lääkäreiden asenteet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
 
Opinnäytetyö kokonainen
Opinnäytetyö kokonainenOpinnäytetyö kokonainen
Opinnäytetyö kokonainen
 
Potilastietojarjestelmat arvioituna tuotemerkeittain 2014
Potilastietojarjestelmat arvioituna tuotemerkeittain 2014Potilastietojarjestelmat arvioituna tuotemerkeittain 2014
Potilastietojarjestelmat arvioituna tuotemerkeittain 2014
 
HALO-suositus: Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossa
HALO-suositus: Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossaHALO-suositus: Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossa
HALO-suositus: Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossa
 
Miten biopankit vauhdittavat huippututkimusta nyt ja tulevaisuudessa?
Miten biopankit vauhdittavat huippututkimusta nyt ja tulevaisuudessa?Miten biopankit vauhdittavat huippututkimusta nyt ja tulevaisuudessa?
Miten biopankit vauhdittavat huippututkimusta nyt ja tulevaisuudessa?
 
Hyppönen tiedonvaihdon kehittyminen
Hyppönen tiedonvaihdon kehittyminenHyppönen tiedonvaihdon kehittyminen
Hyppönen tiedonvaihdon kehittyminen
 
Vaikuttavaa hoitoa kustannustehokkaasti?
Vaikuttavaa hoitoa kustannustehokkaasti?Vaikuttavaa hoitoa kustannustehokkaasti?
Vaikuttavaa hoitoa kustannustehokkaasti?
 
Liisa-Maria Voipio-Pulkki & Kristiina Aittomäki: Mihin suomi tarvitsee kansal...
Liisa-Maria Voipio-Pulkki & Kristiina Aittomäki: Mihin suomi tarvitsee kansal...Liisa-Maria Voipio-Pulkki & Kristiina Aittomäki: Mihin suomi tarvitsee kansal...
Liisa-Maria Voipio-Pulkki & Kristiina Aittomäki: Mihin suomi tarvitsee kansal...
 
2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara
2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara
2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara
 
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteistaEsimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
 
Heiskanen, Tuija: Eätoimintaterapia
Heiskanen, Tuija: EätoimintaterapiaHeiskanen, Tuija: Eätoimintaterapia
Heiskanen, Tuija: Eätoimintaterapia
 
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
 

Plus de SalWe - Platform for collaboration

Keuhkoahtaumataudin ja muiden kroonisten hengitystiesaurauksien diagnostiikka...
Keuhkoahtaumataudin ja muiden kroonisten hengitystiesaurauksien diagnostiikka...Keuhkoahtaumataudin ja muiden kroonisten hengitystiesaurauksien diagnostiikka...
Keuhkoahtaumataudin ja muiden kroonisten hengitystiesaurauksien diagnostiikka...SalWe - Platform for collaboration
 
Electrode helmet for rapid stroke diagnosis shows promising results
Electrode helmet for rapid stroke diagnosis shows promising resultsElectrode helmet for rapid stroke diagnosis shows promising results
Electrode helmet for rapid stroke diagnosis shows promising resultsSalWe - Platform for collaboration
 
Unique data on stressful situations: new approach combines social and health ...
Unique data on stressful situations: new approach combines social and health ...Unique data on stressful situations: new approach combines social and health ...
Unique data on stressful situations: new approach combines social and health ...SalWe - Platform for collaboration
 
Poikkeuksellista tietoa stressin ilmenemisestä – uusi lähestymistapa yhdisti ...
Poikkeuksellista tietoa stressin ilmenemisestä – uusi lähestymistapa yhdisti ...Poikkeuksellista tietoa stressin ilmenemisestä – uusi lähestymistapa yhdisti ...
Poikkeuksellista tietoa stressin ilmenemisestä – uusi lähestymistapa yhdisti ...SalWe - Platform for collaboration
 
Diagnostiikkatyökaluja Alzheimerin taudin varhaiseen toteamiseen
Diagnostiikkatyökaluja Alzheimerin taudin varhaiseen toteamiseenDiagnostiikkatyökaluja Alzheimerin taudin varhaiseen toteamiseen
Diagnostiikkatyökaluja Alzheimerin taudin varhaiseen toteamiseenSalWe - Platform for collaboration
 

Plus de SalWe - Platform for collaboration (20)

Keuhkoahtaumataudin ja muiden kroonisten hengitystiesaurauksien diagnostiikka...
Keuhkoahtaumataudin ja muiden kroonisten hengitystiesaurauksien diagnostiikka...Keuhkoahtaumataudin ja muiden kroonisten hengitystiesaurauksien diagnostiikka...
Keuhkoahtaumataudin ja muiden kroonisten hengitystiesaurauksien diagnostiikka...
 
Uusia keinoja elämäntapamuutoksiin
Uusia keinoja elämäntapamuutoksiinUusia keinoja elämäntapamuutoksiin
Uusia keinoja elämäntapamuutoksiin
 
Electrode helmet for rapid stroke diagnosis shows promising results
Electrode helmet for rapid stroke diagnosis shows promising resultsElectrode helmet for rapid stroke diagnosis shows promising results
Electrode helmet for rapid stroke diagnosis shows promising results
 
Elektrodikypärä aivoinfarktin nopeaan diagnosointiin
Elektrodikypärä aivoinfarktin nopeaan diagnosointiinElektrodikypärä aivoinfarktin nopeaan diagnosointiin
Elektrodikypärä aivoinfarktin nopeaan diagnosointiin
 
Charting lifestyle changes from big data sets
Charting lifestyle changes from big data setsCharting lifestyle changes from big data sets
Charting lifestyle changes from big data sets
 
New sources of data for neurosurgical planning
New sources of data for neurosurgical planningNew sources of data for neurosurgical planning
New sources of data for neurosurgical planning
 
Aivokirurgian suunnittelu vaatii valtavasti tietoa
Aivokirurgian suunnittelu vaatii valtavasti tietoaAivokirurgian suunnittelu vaatii valtavasti tietoa
Aivokirurgian suunnittelu vaatii valtavasti tietoa
 
Unique data on stressful situations: new approach combines social and health ...
Unique data on stressful situations: new approach combines social and health ...Unique data on stressful situations: new approach combines social and health ...
Unique data on stressful situations: new approach combines social and health ...
 
Poikkeuksellista tietoa stressin ilmenemisestä – uusi lähestymistapa yhdisti ...
Poikkeuksellista tietoa stressin ilmenemisestä – uusi lähestymistapa yhdisti ...Poikkeuksellista tietoa stressin ilmenemisestä – uusi lähestymistapa yhdisti ...
Poikkeuksellista tietoa stressin ilmenemisestä – uusi lähestymistapa yhdisti ...
 
What the heart knows
What the heart knowsWhat the heart knows
What the heart knows
 
Sydän kertoo enemmän
Sydän kertoo enemmänSydän kertoo enemmän
Sydän kertoo enemmän
 
New methods for delivering therapies for better well-being
New methods for delivering therapies for better well-beingNew methods for delivering therapies for better well-being
New methods for delivering therapies for better well-being
 
Tools for diagnosing Alzheimer’s disease in early stage
Tools for diagnosing Alzheimer’s disease in early stageTools for diagnosing Alzheimer’s disease in early stage
Tools for diagnosing Alzheimer’s disease in early stage
 
Diagnostiikkatyökaluja Alzheimerin taudin varhaiseen toteamiseen
Diagnostiikkatyökaluja Alzheimerin taudin varhaiseen toteamiseenDiagnostiikkatyökaluja Alzheimerin taudin varhaiseen toteamiseen
Diagnostiikkatyökaluja Alzheimerin taudin varhaiseen toteamiseen
 
Mobile application for mental wellness training
Mobile application for mental wellness trainingMobile application for mental wellness training
Mobile application for mental wellness training
 
Cohort tales
Cohort talesCohort tales
Cohort tales
 
Kuvan segmentointi tehostaa HIFU-menetelmän käyttöä
Kuvan segmentointi tehostaa HIFU-menetelmän käyttöäKuvan segmentointi tehostaa HIFU-menetelmän käyttöä
Kuvan segmentointi tehostaa HIFU-menetelmän käyttöä
 
Changes in brain function during recovery of stroke patients
Changes in brain function during recovery of stroke patientsChanges in brain function during recovery of stroke patients
Changes in brain function during recovery of stroke patients
 
Web-based support for lifestyle changes
Web-based support for lifestyle changesWeb-based support for lifestyle changes
Web-based support for lifestyle changes
 
Elämäntapamuutos internetin avulla
Elämäntapamuutos internetin avullaElämäntapamuutos internetin avulla
Elämäntapamuutos internetin avulla
 

Potilasportaali tehostamaan potilaiden aktivointia kroonisten sairauksien hoidossa

  • 1. Potilasportaali tehostamaan potilaiden aktivointia kroonisten sairauksien hoidossa Noin 40 prosenttia Euroopan ja USAn väestöstä kärsii ainakin yhdestä kroonisesta sairaudesta. Näiden sai- rauksien hoidon osuus on jo yli 70 prosenttia tervey- denhoidon kustannuksista. Ja suunta on kasvava. Jotta terveydenhuollon resurssit saataisiin riittämään myös tulevaisuudessa, pyritään potilaita sitouttamaan aktii- visiksi kumppaneiksi oman sairautensa hoidossa. Sairaiden itseseuranta ja omahoito siirtävät osan sai- raanhoidon ammattilaisten työstä potilaiden itse teh- täväksi. Hyödyt ovat kuitenkin moninaisemmat kuin pelkkä resurssien säästö. Potilaiden aktivointi edistää heidän elämäntapamuutoksiaan, jotka puolestaan aut- tavat pääsemään parempiin hoitotuloksiin. Informaatioteknologian kehittyminen mahdollistaa sairauksiin ja hoitoon liittyvän tiedon jakamisen ter- veydenhoitoalan ammattilaisten ja potilaan välillä ja tästä on saatu hyviä kokemuksia potilaan aktivoinnissa. Osallistujilla käytössä omat hoitotiedot, hoitosuunnitelma ja yhteys omaan hoitotiimiin SalWen Älykäs monitorointi –ohjelman tutkimuspro- jektissa arvioitiin potilasportaalin merkitystä kroonisia sairauksia potevien aktivoinnissa. Aalto-yliopiston tut- kimukseen valittiin Hämeenlinnan kaupungin terveys- keskusten potilaista tiettyjen kriteerien mukaan 863 kroonista sairautta potevaa henkilöä. Potilaat jaettiin potilasportaali- ja kontrolliryhmään syntymäpäivän mu- SalWe - terveyden ja hyvinvoinnin yhteistutkimusten mahdollistaja SalWen Älykäs monitorointi -ohjelman projektissa on tutkittu sähköisen potilasportaalin merkitystä kroonista sairautta potevien aktivoinnissa ja tuloksellisessa hoidossa. www.salwe.fi
  • 2. kaan. Lopulta tutkimukseen osallistui portaaliryhmässä 80 potilasta ja kontrolliryhmässä 57 potilasta. Tutki- musjakson pituus oli puoli vuotta. Osallistujien aktiivi- suustaso arvioitiin validoidun PAM (Patient Activation Measure) -kyselyinstrumentin avulla ennen tutkimuksen alkua ja sen jälkeen. Potilaan aktiivisuudella tarkoite- taan potilaan tietämystä, taitoa ja itseluottamusta oman sairautensa hoidossa. ”Ne, jotka pääsivät käyttämään potilasportaalia, saivat välittömästi käyttöönsä omat hoitotietonsa, hoitohenki- lökunnan kanssa tehdyn hoitosuunnitelman sähköisessä muodossa ja turvallisen sähköisen yhteyden hoitotii- miinsä. Verrokkiryhmä sitä vastoin oli tavallisen hoidon piirissä”, kuvaa tutkimusasetelmaa projektipäällikkö Iiris Riippa Aalto-yliopistosta. Yksinkertainenkin portaali tehostaa aktivointia Tutkimuksen tulokset tukivat aikaisempien tutkimusten päätelmiä siitä, että potilasportaalilla voidaan parantaa potilaiden aktivointia. ”Portaalimme oli suhteellisen yksinkertainen, epäilemät- tä räätälöidympi versio voisi antaa parempia tuloksia. Nyt vaikutus aktiivisuuteen oli lievä”, Iiris Riippa toteaa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin lisäksi potilaan lähtö- tason aktiivisuuden vaikutusta muutokseen sekä sitä, millainen vaikutus aktivointiin on sillä, kuinka kauan viimeisestä kroonisen sairauden diagnoosista on kulu- nut – tätä lähestymistapaa käytettiin nyt ensimmäisen kerran. ”Sekä interventio- että kontrolliryhmässä - potilaspor- taaliin pääsystä riippumatta - aktiivisuus parantui eniten niillä potilailla, joiden lähtötason aktiivisuus oli matala tai, joilla diagnosoitiin uusi krooninen sairaus tutkimuksen aikana. Potilasportaalilla näyttää sen sijaan olleen suurin vaikutus niiden henkilöiden aktivoinnis- sa, jotka olivat saaneet viimeisen uuden diagnoosinsa vuoden sisällä ennen tutkimuksen alkua.” Tuloksista apua interventioiden arviointiin ja suunnitteluun Ajalla, joka on kulunut viimeisestä diagnoosista, sekä potilaan lähtötilanteen aktiivisuudella on tutkimuksen mukaan itsenäinen vaikutus potilaan aktivoitumiseen. Nämä tekijät tulisi siksi ottaa huomioon omahoitoin- terventioita suunniteltaessa ja arvioitaessa. Lisäksi diagnoosista kulunut aika voi vahvistaa tai hei- kentää erilaisten interventioiden vaikutuksia. Tätä tietoa voidaan hyödyntää kroonisten sairauksien itsehoitoin- terventioiden ajoittamisessa niin, että niistä saatava hyöty olisi suurin. SalWe mahdollisti monialaisen yhteistyön potilaspor- taalin toimittajan, lääketieteellisen tiedon sisällöntuot- tajan, tutkijoiden sekä terveydenhuollon palveluntuot- tajan välillä. ”Voimme toteuttaa tutkimuksen todellisessa terveyspal- veluympäristössä. Saavuttamamme ymmärrys palvelee kaikkia projektin osapuolia yhteisessä tavoitteessa: pa- rempien terveyspalveluiden tarjoamisessa potilaalle.” SalWe - terveyden ja hyvinvoinnin yhteistutkimusten mahdollistaja Lisätietoja Iiris Riippa projektipäällikkö Aalto-yliopisto iiris.riippa@aalto.fi 050 343 0063 05/2014