SlideShare a Scribd company logo
1 of 5
Hyvinvointihaaste
Kuopio
#3 Työkalut opiskelurytmin
hallintaan korkea-asteen
opiskelijoille
19/11/2019 VTT – beyond the obvious 1
19/11/2019 VTT – beyond the obvious
 Korkeasta sisäänpääsykynnyksestä ja opiskelumotivaatiosta
huolimatta osalla korkea-asteen opiskelijoista opinnot etenevät alusta
asti hitaasti
 Yleisimpiä syitä opintojen hitaaseen etenemiseen ja jopa
keskeytymiseen ovat vaikeudet suorittaa opintoja tavoitteellisesti
suunnitellussa aikataulussa
Mielenterveysongelmat
Elämänhallintaan liittyvät haasteet – ”ylisuorittaminen”, vaikeus keskittyä
opintoihin muiden aktiviteettien rinnalla, päivä/vuorokausirytmi ei sovi
opiskelurytmiin
 Korkea-asteen opiskelijoiden tukipalvelut heikot, esimerkiksi
opintopsykologiresurssien tarve korostuu selvityksissä
Haaste: korkea-asteen opinnot eivät etene
2
19/11/2019 VTT – beyond the obvious
 Opiskelijoiden vuorokausirytmi omaehtoisten opintojen
suorittamisessa on kääntynyt ilta- tai jopa yöpainotteiseksi, mikä
aiheuttaa unihäiriöitä, jaksamisongelmia päivän aikana ja
opintomenestyksen heikkenemistä
 Käyttäytymisen ohjaamiseen tarkoitettua teknologiaa on hyödynnetty
menestyksellä mm. unihäiriöiden hoitoon, stressin ennaltaehkäisyyn ja
painon hallintaan
 VTT:llä on vahva kokemus käyttäytymisen monitoroinnista ja datan
analysoinnista sekä datalähtöisestä käyttäytymisen ohjaamisesta
(unihäiriöiden hoito, stressin ehkäisy, painon hallinta)
Ratkaisukonsepti: digitaaliset työkalut
opiskelurytmin hallintaan
3
19/11/2019 VTT – beyond the obvious
 Käyttäytymisen ohjaamiseen kehitettyä teknologiaa sovelletaan
uuteen käyttötarkoitukseen = digitaaliset työkalut opiskelurytmin
hallintaan
 Valituista koulutusohjelmista rekrytoidaan tutkimusryhmä, jossa
vuorokausirytmi on muuttunut ilta/yöpainotteiseksi, ja verrokkiryhmä
 Datan keruu ja analysointi
• Digitaalisten oppimisympäristöjen (Moodle) käyttödata ennen/jälkeen
• Kyselyt
 Opiskelijoista muodostettu asiantuntijaraati ideoi tulosten pohjalta
ratkaisumalleja sekä hallintatyökalukonsepteja teknologiakehittäjien
fasilitoimana
 Luodaan demoversiot
• Sovellus vuorokausirytmin/aikataulun hallintaan
• Työkalu netinkäytön rajoittamiseen ja vuorokausirytmin ohjaukseen
Toteutus
4
19/11/2019
Markus Forsberg
markus.forsberg@vtt.fi
+358 40 139 4012
@VTTFinland www.vtt.fi

More Related Content

More from Sitra the Finnish Innovation Fund

Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Sitra the Finnish Innovation Fund
 
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)Sitra the Finnish Innovation Fund
 
2021-03-19 Studia futuralia: Mitä tietoja minusta kerätään verkossa?
2021-03-19 Studia futuralia: Mitä tietoja minusta kerätään verkossa?2021-03-19 Studia futuralia: Mitä tietoja minusta kerätään verkossa?
2021-03-19 Studia futuralia: Mitä tietoja minusta kerätään verkossa?Sitra the Finnish Innovation Fund
 
2021-03-19 Studia futuralia: Mediavälittäinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen
2021-03-19 Studia futuralia: Mediavälittäinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen2021-03-19 Studia futuralia: Mediavälittäinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen
2021-03-19 Studia futuralia: Mediavälittäinen yhteiskunnallinen vaikuttaminenSitra the Finnish Innovation Fund
 
Jaakko Blomberg - Kaupunkiaktivismi ja yhdessä tekeminen - Miten saadaan ihmi...
Jaakko Blomberg - Kaupunkiaktivismi ja yhdessä tekeminen - Miten saadaan ihmi...Jaakko Blomberg - Kaupunkiaktivismi ja yhdessä tekeminen - Miten saadaan ihmi...
Jaakko Blomberg - Kaupunkiaktivismi ja yhdessä tekeminen - Miten saadaan ihmi...Sitra the Finnish Innovation Fund
 

More from Sitra the Finnish Innovation Fund (20)

Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
 
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
 
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
 
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
 
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
 
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
 
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
 
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
 
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
 
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
 
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
 
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
 
9.4. Millä hinnalla? -esitysmateriaali
9.4. Millä hinnalla? -esitysmateriaali9.4. Millä hinnalla? -esitysmateriaali
9.4. Millä hinnalla? -esitysmateriaali
 
2021-03-19 Studia futuralia: Mitä tietoja minusta kerätään verkossa?
2021-03-19 Studia futuralia: Mitä tietoja minusta kerätään verkossa?2021-03-19 Studia futuralia: Mitä tietoja minusta kerätään verkossa?
2021-03-19 Studia futuralia: Mitä tietoja minusta kerätään verkossa?
 
2021-03-19 Studia futuralia: Mediavälittäinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen
2021-03-19 Studia futuralia: Mediavälittäinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen2021-03-19 Studia futuralia: Mediavälittäinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen
2021-03-19 Studia futuralia: Mediavälittäinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen
 
Jaakko Blomberg - Kaupunkiaktivismi ja yhdessä tekeminen - Miten saadaan ihmi...
Jaakko Blomberg - Kaupunkiaktivismi ja yhdessä tekeminen - Miten saadaan ihmi...Jaakko Blomberg - Kaupunkiaktivismi ja yhdessä tekeminen - Miten saadaan ihmi...
Jaakko Blomberg - Kaupunkiaktivismi ja yhdessä tekeminen - Miten saadaan ihmi...
 
Elämäntavat pandemian jälkeen
Elämäntavat pandemian jälkeenElämäntavat pandemian jälkeen
Elämäntavat pandemian jälkeen
 
Maaperän valmistaminen yhteistoiminnallisille ilmiöille
Maaperän valmistaminen yhteistoiminnallisille ilmiöilleMaaperän valmistaminen yhteistoiminnallisille ilmiöille
Maaperän valmistaminen yhteistoiminnallisille ilmiöille
 
Innovaatioportfoliot - mistä niissä on kyse
Innovaatioportfoliot - mistä niissä on kyseInnovaatioportfoliot - mistä niissä on kyse
Innovaatioportfoliot - mistä niissä on kyse
 
Luottamuksen rakentuminen verkossa - Kirsimarja Blomqvist
Luottamuksen rakentuminen verkossa - Kirsimarja Blomqvist Luottamuksen rakentuminen verkossa - Kirsimarja Blomqvist
Luottamuksen rakentuminen verkossa - Kirsimarja Blomqvist
 

Hyvinvointihaaste kuopio opiskelurytmin_hallinta_forsberg

  • 1. Hyvinvointihaaste Kuopio #3 Työkalut opiskelurytmin hallintaan korkea-asteen opiskelijoille 19/11/2019 VTT – beyond the obvious 1
  • 2. 19/11/2019 VTT – beyond the obvious  Korkeasta sisäänpääsykynnyksestä ja opiskelumotivaatiosta huolimatta osalla korkea-asteen opiskelijoista opinnot etenevät alusta asti hitaasti  Yleisimpiä syitä opintojen hitaaseen etenemiseen ja jopa keskeytymiseen ovat vaikeudet suorittaa opintoja tavoitteellisesti suunnitellussa aikataulussa Mielenterveysongelmat Elämänhallintaan liittyvät haasteet – ”ylisuorittaminen”, vaikeus keskittyä opintoihin muiden aktiviteettien rinnalla, päivä/vuorokausirytmi ei sovi opiskelurytmiin  Korkea-asteen opiskelijoiden tukipalvelut heikot, esimerkiksi opintopsykologiresurssien tarve korostuu selvityksissä Haaste: korkea-asteen opinnot eivät etene 2
  • 3. 19/11/2019 VTT – beyond the obvious  Opiskelijoiden vuorokausirytmi omaehtoisten opintojen suorittamisessa on kääntynyt ilta- tai jopa yöpainotteiseksi, mikä aiheuttaa unihäiriöitä, jaksamisongelmia päivän aikana ja opintomenestyksen heikkenemistä  Käyttäytymisen ohjaamiseen tarkoitettua teknologiaa on hyödynnetty menestyksellä mm. unihäiriöiden hoitoon, stressin ennaltaehkäisyyn ja painon hallintaan  VTT:llä on vahva kokemus käyttäytymisen monitoroinnista ja datan analysoinnista sekä datalähtöisestä käyttäytymisen ohjaamisesta (unihäiriöiden hoito, stressin ehkäisy, painon hallinta) Ratkaisukonsepti: digitaaliset työkalut opiskelurytmin hallintaan 3
  • 4. 19/11/2019 VTT – beyond the obvious  Käyttäytymisen ohjaamiseen kehitettyä teknologiaa sovelletaan uuteen käyttötarkoitukseen = digitaaliset työkalut opiskelurytmin hallintaan  Valituista koulutusohjelmista rekrytoidaan tutkimusryhmä, jossa vuorokausirytmi on muuttunut ilta/yöpainotteiseksi, ja verrokkiryhmä  Datan keruu ja analysointi • Digitaalisten oppimisympäristöjen (Moodle) käyttödata ennen/jälkeen • Kyselyt  Opiskelijoista muodostettu asiantuntijaraati ideoi tulosten pohjalta ratkaisumalleja sekä hallintatyökalukonsepteja teknologiakehittäjien fasilitoimana  Luodaan demoversiot • Sovellus vuorokausirytmin/aikataulun hallintaan • Työkalu netinkäytön rajoittamiseen ja vuorokausirytmin ohjaukseen Toteutus 4