SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  9
Télécharger pour lire hors ligne
1
VÄRITÄ JA KOKKAA
Hunajainen resepti- ja väritysvihko
Vaikuta valinnoillasi luontomme hyvinvointiin
- valitse viisaasti suomalainen hunaja
2 3
KÄÄRETORTTU
3 munaa
0,5 dl sokeria
0,75 dl (105 g) suomalaista lähihunajaa
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat,
sokeri ja hunaja vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita
muut aineet keskenään ja lisää taikinaan
siivilän läpi. Sekoita varovasti. Levitä taiki-
na tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperoidulle
uunipellille ja paista 175-asteisessa uunissa
keskitasolla 10–15 minuuttia.
Kumoa kypsä torttulevy leivinpaperille, johon
on ripoteltu vähän sokeria kiinnitarttumisen
estämiseksi. Vedä varovasti paperi, jonka
päällä torttu on paistettu, irti tortun pinnalta
ja anna jäähtyä. Levitä täyte torttulevylle ja
kierrä rullaksi. Jos vaikuttaa siltä, että pohjalevy on kova ja murtuu
kierrettäessä, niin levitä ensin sille hilloa tai marjoja ja anna niiden
mehustaa torttua jonkin aikaa.
Mehiläiset valmistavat hunajaa. Samalla ne myös pölyttävät monia
kasveja. Ilman tätä pölytystyötä monien marjojen, hedelmien,
vihannesten ja muiden kasvien sato jäisi joko pienemmäksi tai
kokonaan saamatta. On myös kasveja, joissa mehiläispölytys auttaa
siementen muodostukseen, vaikka hedelmä syntyisikin ilman pölytystä.
Ne reseptien raaka-aineet, joita hyönteispölytys auttaa sadon
saamisessa, on merkitty resepteihin pienellä kukalla.
Pienillä pölyttäjillä on siis iso merkitys keittiössäsi!
Hunaja leivonnassa
Hunajalla makeutetut leivonnaiset pysyvät tuoreina pidempään.
Hunaja on kosteaa, joten kun korvaat hunajalla sokeria, niin vähennä
hiukan reseptin nestemäärää.
Sämpylävinkkejä:
• Voitele sämpylät lämpimällä hunajavedellä ennen uuniin laittamista.
Hunajavoitelu antaa kauniin paistovärin. Lisäksi koristeeksi ripoteltavat
leseet ja siemenet tarttuvat leivän pintaan paremmin.
• Voitele uunista otetut sämpylät lämpimällä hunajan ja maidon seoksella.
Täyte
Mansikka-aikaan tuoreita
mansikoita , uuden sadon
hunajaa ja kermavaahtoa.
Syksyllä kuhnurin omenasosetta
(s. 8) sekä 200 g maustamatonta
tuorejuustoa, 2 rkl hunajaa, 2
tl vaniljasokeria ja 2 dl kermaa
vaahdotettuna.
Jouluna 2 dl luumumarmeladia
ja purkki maustettua rahkaa.
TEELEIVÄT
1 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl suomalaista lähihunajaa
0,5 tl suolaa
50 g sulatettua voita tai margariinia
1,5 dl maitoa
HUNAJAVOI
100 g pehmeää voita
1–2 rkl suomalaista lähihunajaa
muutama tippa sitruunamehua
yrttisilppua (persiljaa, ruohosipulia,
sitruunamelissaa, basilikaa tai
muuta lempiyrttiäsi)
Sekoita ainekset keskenään.
Käytä suomalaista hunajaa
kaikkeen makeuttamiseen
ja mausteena ruuanlaitossa.
Reseptin 3 sokeria
= 2 hunajaa
Sulata rasva ja lisää hunaja sekaan
pehmenemään. Sekoita kuivat aineet,
lisää rasva hunajaseos ja maito nopeasti
sekoittaen. Taputtele taikina jauhoisin kä-
sin leivinpaperin päälle uunipellille litteiksi
kakkusiksi. Pistele ne haarukalla ja paista
225 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoa
lämpiminä hunajavoin ja teen kera.
4
Pehmitä raparperinperinpaloja joko
mikrossa (2–3 min. täydellä teholla) tai
kattilassa niin, että palat pehmenevät,
mutta eivät hajoa. Kaada puolet vedestä
pois. Lisää hunaja. Vatkaa rasva ja sokeri
vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen.
Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää
jauho- sekä raparperiseos vuorotellen
taikinaan. Sekoita, mutta älä vaivaa. Jaa
taikina muffinivuokiin kahdella lusikalla.
Paista 200 asteessa 15–20 minuuttia.
Kuorrute: Sekoita ainekset keskenään.
Käytä hunajaa, tomusokeria ja sitruuna-
mehua makusi mukaiset määrät. Jos ha-
luat kuorrutetta reilun kerroksen, niin tee
tupla-annos. Levitä tai pursota kuorrute
jäähtyneille muffineille. Koristele halutes-
sasi mantelilastuilla.
Ohjeesta tulee muffinipellillinen eli 12
muffinia.
Kuorrute:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1–2 rkl notkeaa tai juoksevaa
suomalaista lähihunajaa
2–3 rkl tomusokeria
2–3 tl sitruunamehua
(koristeeksi mantelilastuja )
Taikina:
125 g margariinia tai voita
1 dl sokeria
2 munaa
2 tl leivinjauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl raparperinpaloja
1 dl vettä
105 g suomalaista lähihunajaa
RAPARPERIMUFFINIT HUNAJAKUORRUTTEELLA
PANNUKAKKU
8 dl maitoa
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
ripaus kanelia
1 tl leivinjauhetta
1 dl (140 g) suomalaista lähihunajaa
75 g sulatettua margariinia tai voita
Sekoita kuivat aineet ja hunaja.
Lisää kananmunat, maito ja margariini.
Taikina saa turvota puolisen tuntia, jos on
aikaa. Kaada taikina leivinpaperille uuni-
pellille. Paista 200–225 asteessa
n. 30 minuuttia.
Tarjoile haluamasi lisukkeiden, kuten hil-
lon, hunajavaahdon tai jäätelön, kanssa.
Mehiläispölytys takaa muhkeat ja maistuvat marjat ja hedelmät.
6
Mehiläisenpisto-urheilujuoma on tutkitusti tehokas. Se on pitkäkestoisessakin
liikunnassa hyvältä tuntuva, vatsaystävällinen urheilujuoma. Hunajajuoma on
lisäaineeton, erinomainen vaihtoehto kaupallisille urheilujuomille. 	
MEHILÄISENPISTO-URHEILUJUOMA
1 l vettä
2–3 rkl suomalaista lähihunajaa
0,3 dl sitruunamehua (tiivistettä tai sitruunasta puristettua)
(ripaus merisuolaa tai tavallista suolaa)
Liuota hunaja sitruunamehuun ja lisää seokseen kylmän raikas vesi.
Ripauta joukkoon vähän suolaa. Sekoita hyvin ja nauti virkistävästä hunajajuomasta.
PORKKANARAASTE
3–4 porkkanaa
1–2 tl suomalaista lähihunajaa
muutama tilkka sitruuna- tai appelsiinimehua
pari ruokalusikallista vettä
Raasta porkkanat. Sekoita keskenään sitruunamehu ja hunaja ja lisää vettä tarpeen
mukaan. Sekoita kastike raasteen joukkoon.
Vinkki! Käytä hunajaa mausteeksi kaikissa juuresraasteissa. Hunaja antaa raasteelle
tuoreen maun ja nostaa aromit paremmin esiin.
HUNAJAINEN SIENI-RUISHAMPURILAINEN
Revitty pieni ruisleipä, esim. ruispala
1 rkl rypsiöljyä
2 dl sentin kuutioina tatteja tai herkkusieniä
0,5 tl currya
1 rkl suomalaista lähihunajaa
ripaus suolaa
Kuumenna öljy pannulla. Kypsennä sienikuutioita minuutti ja lisää curry. Anna kypsyä
pari minuuttia. Lisää hunaja ja anna sen karamellisoitua eli hunaja saa vähän ruskis-
tua. Lisää suola. Paahda ruisleipäset. Levitä sienipaistos rapeiden leipästen väliin ja
paina hampurilainen tiiviisti yhteen.
Työläismehiläisillä on paljon tehtävää.
Medenkeruun lisäksi ne mm. hoitavat toukkia.
8
KUHNURIN OMENASOSE
kotimaisia omenoita
yksi kolmasosa omenien määrästä suomalaista lähihunajaa
Poista omenista siemenkodat. Kiehauta, mutta älä keitä pitkään. Soseuta.
Sekoita soseeseen hunaja. Kiteytynyt hunaja sekoittuu helpommin, kun sose on vielä
lämmintä. Pakasta omena-hunajasose pieniin rasioihin.
3 munaa
1 dl (140 g) suomalaista lähihunajaa
100 g voita tai margariinia
1,5 dl vettä (tai kermaa)
4,5 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
Pinnalle:
3–4 omenaa
kanelia
noin 2 rkl juoksevaa suomalaista
lähihunajaa
Vaahdota munat. Sulata kattilassa rasva
ja sekoita yhteen hunajan ja veden kanssa.
Sekoita seos haaleana munavaahtoon.
Sekoita joukkoon vehnäjauho-leivinjauhe-
seos. Kaada taikina uunipellille leivinpa-
perin päälle. Lado päälle omenaviipaleet
ja ripottele pinnalle kanelia. Paista 200
asteessa n. 20 min.
Valuta kuuman piirakan päälle juoksevaa
hunajaa. Kun hunaja kuivahtaa, se muo-
dostaa piirakan pinnalle kauniin kiillon.
HUNAJAINEN OMENAPIIRAKKA
HUNAJAVAAHTO
2 dl vispikermaa
0,3 dl (30–40 g) suomalaista
lähihunajaa
2 tl vaniljasokeria
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaah-
toon hunaja ja vaniljasokeri. Tarjoile
jälkiruokien kanssa.
MARJAJÄÄPUIKOT
250 g mansikoita
200 g mustikoita
3 rkl suomalaista lähihunajaa
Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen
ja sekoita tasaiseksi. Marjoista osan voi
korvata mehulla. Kaada seos mehujää-
muotteihin ja pane muotit pakastimeen.
Hunajaiset jääpuikot ovat valmiita seuraa-
vana päivänä.
Mehiläispesä koostuu laatikoista.
Hunajasadon kertymisen myötä myös laatikkojen määrää lisätään.
10
Pölytys on mehiläistarhauksen tärkein tuote
Mehiläispölytys lisää hedelmä-, marja- ja siemenviljelykasvien
satomäärää ja turvaa monien luonnonkukkien ja puutarhakasvien
lisääntymistä. Lisäksi onnistunut pölytys tekee hedelmistä ja
marjoista kiinteämpiä, jolloin ne säilyvät pidempään hyvinä.
Hunaja on hyvä valinta ympäristölle
Mehiläishoito on ympäristölle niin hyödyllistä, että hunajaa
käyttämällä tukee luontoa ja ruuantuotantoa. Myös hunajan
hiilijalanjälki on alhainen.
MUSTIKKASMOOTHIE
4 dl maustamatonta jogurttia
1–2 banaania
4 dl tuoreita tai pakastettuja
mustikoita
3 rkl suomalaista lähihunajaa
Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen.
Soseuta tasaiseksi. Voit käyttää myös
sauvasekoitinta. Kaada laseihin ja nauti
aamu- tai välipalana.
Notkea ja juokseva suomalainen hunaja
• Mehiläiset valmistavat hunajan erilaisten kasvien medestä.
• Kasvien meden koostumus vaikuttaa hunajan aromiin, väriin ja
kiteytymisnopeuteen.
• Hunaja on heti pesästä otettuna juoksevaa. Suomalainen hunaja kiteytyy
ajan myötä aina. Hunajantuottaja voi käsitellä hunajan niin, että se on
miellyttävän notkeaa ja pehmeää. Käsittely ei vaikuta hunajan laatuun.
Voit käyttää marjojen sijasta myös hedelmiä.
Lisää perusohjeeseen kaurahiutaleita tai
mysliä ja laita jo edellisenä iltana jääkaap-
piin. Hiutaleet pehmenevät yön aikana
herkullisen puuromaiseksi.
Smoothieen saat erikoistehoa, jos lisäät
siihen myös mehiläisten keräämiä siitepöly-
palleroita.
Kiteytyneen hunajan
saa takaisin juoksevaksi
sulattamalla sitä
vesihauteessa tai
muulla tavalla varovasti
lämmittämällä.
Hunajalla on myös tutkittuja terveysvaikutuksia.
12
Suomalainen hunaja on ekologinen lähituote
• Suomalaista hunajaa tuotetaan lähellä. Sitä voit ostaa niin kaupasta
kuin suoraan mehiläistarhaajalta.
• Lähihunajan alkuperä ja tuotantotavat on helppo selvittää
tarhaajalta. Pakkaajan tiedot löytyvät hunajapakkauksesta.
Mehiläiset valmistavat hunajan
• Hunaja valmistuu kesäpäivinä. Mehiläinen lentää kukasta kukkaan,
imee mesikupunsa täyteen mettä, palaa takaisin pesään ja luovuttaa
meden nuorille mehiläisille. Nämä sekoittavat meteen entsyymejä.
• Mehiläiset kypsyttävät hunajan rakentamissaan kuusikulmaisissa
vahakennoissa ja peittävät kennot vahakannella.
• Mehiläishoitaja poistaa hunajan kennoista lingon avulla. Hunajan
voi nauttia myös suoraan kennosta.
KASVISKAALILAATIKKO
2 dl ohrasuurimoita
kasvisliemikuutio
2 dl tummaa soijarouhetta
n. 800 g kaalia
2 sipulia
rypsiöljyä
1–2 rkl soijakastiketta
valkopippuria
meiramia
currya
mustapippuria
(suolaa)
2 dl kaura- tai ruokakermaa
1–2 rkl notkeaa tai juoksevaa
suomalaista lähihunajaa
(n. 70 g juustoraastetta)
Lisäksi:
hunajalla makeutettuja survottuja
puolukoita
Laita soijarouhe astiaan ja kaada vettä päälle.
Anna rouheen turvota 5–10 minuuttia.
Laita isohkoon kattilaan vettä. Kun vesi kiehuu,
lisää kasvisliemikuutio ja ohrasuurimot. Reilun 5
minuutin päästä lisää kaalisuikaleet. Keitä ohra
kypsäksi ja kaalit pehmeiksi.
Silppua sipulit ja pehmitä niitä öljyssä pannul-
la. Lisää turvonnut soijarouhe, soijakastike ja
mausteita: mausteita kannattaa käyttää reilusti,
sillä soijarouhe ei maistu muuten juuri miltään.
Soijarouhe-sipuliseosta voi maistaa ja sen mu-
kaan arvioida mausteiden lisäystarvetta. Kaada
ohra-kaaliseos ja sipuli-soijarouheseos uuni-
vuokaan (tai -vuokiin). Lisää kerma ja hunaja, ja
sekoittele seokset keskenään. Ripottele halutes-
sasi päälle juustoraastetta.
Paista 175 asteessa reilu tunti. Tarjoile hunajalla
makeutettujen, survottujen puolukoiden kanssa.
Mehiläisiä voi tarhata sekä maaseudulla että kaupungissa.
14
HUNAJAKANA
250 g maustamattomia kanasuikaleita
2 rkl rypsiöljyä
1 pieni sipuli
ripaus mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 rkl suomalaista lähihunajaa
1 rkl vehnäjauhoja
2–3 dl vettä
0,5 kanaliemikuutio
0,5 dl kevytkermaa
LOHIKIUSAUS
500 g perunoita
200 g savulohta
1 sipuli
2 dl kermaa
2–3 murskattua valkosipulin kynttä
3 rkl suomalaista lähihunajaa
1 rkl suolaa
Suikaloi perunat, paloittele savulohi,
pilko sipuli ja laita ainekset kerroksittain
voideltuun uunivuokaan. Ripottele suolaa
väliin. Levitä valkosipulimurska ja hunaja
pinnalle. Kaada lopuksi kerma joukkoon.
Hauduta kypsäksi 150 asteessa 1–1,5 tuntia.
Ruskista lihasuikaleet öljyssä. Sekoita
joukkoon pilkottu sipuli ja mausteet.
Ripottele pinnalle vehnäjauhot ja sekoita.
Lisää vesi, hunaja ja puolikas kanaliemi-
kuutiosta. Lisää tarvittaessa vettä
haudutuksen aikana.
Lisää lopuksi kevytkerma ja tarkista
maku. Lisää tarvittaessa hunajaa ja
muita mausteita.
1 dl hunajaa
=
140 grammaa hunajaa
Enemmän makua, vähemmän kaloreita: hyvää sinulle!
Hunaja aistitaan sokeria makeammaksi. Lisäksi se sisältää
vähemmän kaloreita kuin sokeri. Siksi hunajalla maustetut ruuat
ja leivonnaiset ovat kalorimäärältään niukempia kuin sokerilla
makeutetut.
Hunaja sisältää pääosin fruktoosia ja glukoosia. Näiden lisäksi
hunajassa on myös muita sokerilajeja, vettä ja esimerkiksi
entsyymejä, hivenaineita, maitohappobakteereja ja vitamiineja.
Nallet tykkäävät hunajasta, mutta luonnossa karhuille ei saa
tarjota mahdollisuutta hunajaherkutteluun.
LUE JA TEE LISÄÄ NETTISIVUILLA
Hunaja.net -sivuilta saat lisätietoja mehiläisistä, muista pölyttäjistä ja
pölytyksestä. Sieltä saat myös lisää monenlaisia reseptejä hunajakokka-
uksiin. Ehkä olet peräti kiinnostunut mehiläisten hoitamisesta ja oman
hunajan tuotannosta vaikkapa vanhempiesi kanssa? Netistä löydät
tietoja myös siitä, mitä mehiläistarhaus vaatii.
Lisäksi löydät sivuilta hauskoja tehtäviä, videoita ja muuta kiinnostavaa.
Käy tutustumassa!
www.hunaja.net/lapsille-ja-nuorille
www.polytys.fi
www.facebook.com/hunajanet
Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y.
Kasarmikatu 26 C 34, 00130 Helsinki
puh. 010 387 4770
Tuotettu suomalaisten mehiläishoitajien rahoituksella.

Contenu connexe

Tendances

Loman herkut ja viemiset vieraisille
Loman herkut ja viemiset vieraisilleLoman herkut ja viemiset vieraisille
Loman herkut ja viemiset vieraisilleDansukker
 
Sadonkorjuujuhlan menu
Sadonkorjuujuhlan menuSadonkorjuujuhlan menu
Sadonkorjuujuhlan menuDansukker
 
Isanpaivamenu
IsanpaivamenuIsanpaivamenu
IsanpaivamenuDansukker
 
Ystävänpäiväherkut
Ystävänpäiväherkut Ystävänpäiväherkut
Ystävänpäiväherkut Dansukker
 
Maukkaita makusiirappeja ja kuumia juomia
Maukkaita makusiirappeja ja kuumia juomiaMaukkaita makusiirappeja ja kuumia juomia
Maukkaita makusiirappeja ja kuumia juomiaDansukker
 
Villiyrttiluento Turun Akateemiset Naiset
Villiyrttiluento Turun Akateemiset Naiset Villiyrttiluento Turun Akateemiset Naiset
Villiyrttiluento Turun Akateemiset Naiset Helsingin yliopisto
 
Trendileivonnaiset
TrendileivonnaisetTrendileivonnaiset
TrendileivonnaisetDansukker
 
Valmistujaismenu
ValmistujaismenuValmistujaismenu
ValmistujaismenuDansukker
 
Herkulliset klassikot
Herkulliset klassikotHerkulliset klassikot
Herkulliset klassikotDansukker
 
Joulun herkkuja vasta-alkajille ja kokeneille konkareille
Joulun herkkuja vasta-alkajille ja kokeneille konkareilleJoulun herkkuja vasta-alkajille ja kokeneille konkareille
Joulun herkkuja vasta-alkajille ja kokeneille konkareilleDansukker
 
Tarjoa makeita kesähetkiä - hilloa, mehua, leivo!
Tarjoa makeita kesähetkiä - hilloa, mehua, leivo!Tarjoa makeita kesähetkiä - hilloa, mehua, leivo!
Tarjoa makeita kesähetkiä - hilloa, mehua, leivo!Dansukker
 
Reilu Muscovado
Reilu MuscovadoReilu Muscovado
Reilu MuscovadoDansukker
 
Grilli rakastaa makeaa!
Grilli rakastaa makeaa!Grilli rakastaa makeaa!
Grilli rakastaa makeaa!Dansukker
 
Pääsiäisen herkkumenu vko 13-14
Pääsiäisen herkkumenu vko 13-14Pääsiäisen herkkumenu vko 13-14
Pääsiäisen herkkumenu vko 13-14Hyvää Suomesta
 
Sihisevät simaohjeet ja makeat munkkireseptit tuovat vapun tullessaan!
Sihisevät simaohjeet ja makeat munkkireseptit tuovat vapun tullessaan!Sihisevät simaohjeet ja makeat munkkireseptit tuovat vapun tullessaan!
Sihisevät simaohjeet ja makeat munkkireseptit tuovat vapun tullessaan!Dansukker
 
Reilun kaupan esite: tuotteet ja reseptit (Dansukker)
Reilun kaupan esite: tuotteet ja reseptit (Dansukker)Reilun kaupan esite: tuotteet ja reseptit (Dansukker)
Reilun kaupan esite: tuotteet ja reseptit (Dansukker)Dansukker
 

Tendances (17)

Loman herkut ja viemiset vieraisille
Loman herkut ja viemiset vieraisilleLoman herkut ja viemiset vieraisille
Loman herkut ja viemiset vieraisille
 
Sadonkorjuujuhlan menu
Sadonkorjuujuhlan menuSadonkorjuujuhlan menu
Sadonkorjuujuhlan menu
 
Isanpaivamenu
IsanpaivamenuIsanpaivamenu
Isanpaivamenu
 
Ystävänpäiväherkut
Ystävänpäiväherkut Ystävänpäiväherkut
Ystävänpäiväherkut
 
Maukkaita makusiirappeja ja kuumia juomia
Maukkaita makusiirappeja ja kuumia juomiaMaukkaita makusiirappeja ja kuumia juomia
Maukkaita makusiirappeja ja kuumia juomia
 
Villiyrttiluento Turun Akateemiset Naiset
Villiyrttiluento Turun Akateemiset Naiset Villiyrttiluento Turun Akateemiset Naiset
Villiyrttiluento Turun Akateemiset Naiset
 
Trendileivonnaiset
TrendileivonnaisetTrendileivonnaiset
Trendileivonnaiset
 
Valmistujaismenu
ValmistujaismenuValmistujaismenu
Valmistujaismenu
 
Herkulliset klassikot
Herkulliset klassikotHerkulliset klassikot
Herkulliset klassikot
 
Joulun herkkuja vasta-alkajille ja kokeneille konkareille
Joulun herkkuja vasta-alkajille ja kokeneille konkareilleJoulun herkkuja vasta-alkajille ja kokeneille konkareille
Joulun herkkuja vasta-alkajille ja kokeneille konkareille
 
Tarjoa makeita kesähetkiä - hilloa, mehua, leivo!
Tarjoa makeita kesähetkiä - hilloa, mehua, leivo!Tarjoa makeita kesähetkiä - hilloa, mehua, leivo!
Tarjoa makeita kesähetkiä - hilloa, mehua, leivo!
 
Onks hilloo
Onks hillooOnks hilloo
Onks hilloo
 
Reilu Muscovado
Reilu MuscovadoReilu Muscovado
Reilu Muscovado
 
Grilli rakastaa makeaa!
Grilli rakastaa makeaa!Grilli rakastaa makeaa!
Grilli rakastaa makeaa!
 
Pääsiäisen herkkumenu vko 13-14
Pääsiäisen herkkumenu vko 13-14Pääsiäisen herkkumenu vko 13-14
Pääsiäisen herkkumenu vko 13-14
 
Sihisevät simaohjeet ja makeat munkkireseptit tuovat vapun tullessaan!
Sihisevät simaohjeet ja makeat munkkireseptit tuovat vapun tullessaan!Sihisevät simaohjeet ja makeat munkkireseptit tuovat vapun tullessaan!
Sihisevät simaohjeet ja makeat munkkireseptit tuovat vapun tullessaan!
 
Reilun kaupan esite: tuotteet ja reseptit (Dansukker)
Reilun kaupan esite: tuotteet ja reseptit (Dansukker)Reilun kaupan esite: tuotteet ja reseptit (Dansukker)
Reilun kaupan esite: tuotteet ja reseptit (Dansukker)
 

En vedette

Luonto tarvitsee mehiläisiä – hunaja on ekologinen valinta
Luonto tarvitsee mehiläisiä – hunaja on ekologinen valintaLuonto tarvitsee mehiläisiä – hunaja on ekologinen valinta
Luonto tarvitsee mehiläisiä – hunaja on ekologinen valintaSuomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Lajihunajat ja niiden tuottaminen / 2008 / Anneli Salonen & Ari Seppälä
Lajihunajat ja niiden tuottaminen / 2008 / Anneli Salonen & Ari SeppäläLajihunajat ja niiden tuottaminen / 2008 / Anneli Salonen & Ari Seppälä
Lajihunajat ja niiden tuottaminen / 2008 / Anneli Salonen & Ari SeppäläSuomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Mehiläisten talvitappiot ja varroantorjunta Ruotsissa. Preben Kristiansen.
Mehiläisten talvitappiot ja varroantorjunta Ruotsissa. Preben Kristiansen. Mehiläisten talvitappiot ja varroantorjunta Ruotsissa. Preben Kristiansen.
Mehiläisten talvitappiot ja varroantorjunta Ruotsissa. Preben Kristiansen. Suomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Suomalaisen hunajan vienti Kiinaan on nyt mahdollista. Edustaja Tao Wu
Suomalaisen hunajan vienti Kiinaan on nyt mahdollista. Edustaja Tao WuSuomalaisen hunajan vienti Kiinaan on nyt mahdollista. Edustaja Tao Wu
Suomalaisen hunajan vienti Kiinaan on nyt mahdollista. Edustaja Tao WuSuomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Pölytyspalvelu: mehiläisten käyttö, tarve ja tarjonta hedelmä- ja marjatiloil...
Pölytyspalvelu: mehiläisten käyttö, tarve ja tarjonta hedelmä- ja marjatiloil...Pölytyspalvelu: mehiläisten käyttö, tarve ja tarjonta hedelmä- ja marjatiloil...
Pölytyspalvelu: mehiläisten käyttö, tarve ja tarjonta hedelmä- ja marjatiloil...Suomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Myrkytys mehiläistarhalla, kuinka toimitaan? Ari Seppälä 2016
Myrkytys mehiläistarhalla, kuinka toimitaan? Ari Seppälä 2016Myrkytys mehiläistarhalla, kuinka toimitaan? Ari Seppälä 2016
Myrkytys mehiläistarhalla, kuinka toimitaan? Ari Seppälä 2016Suomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Elinvoimaa hunajasta: yleistä hunajatietoa ja käyttövinkkejä
Elinvoimaa hunajasta: yleistä hunajatietoa ja käyttövinkkejäElinvoimaa hunajasta: yleistä hunajatietoa ja käyttövinkkejä
Elinvoimaa hunajasta: yleistä hunajatietoa ja käyttövinkkejäSuomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Aija Tarvainen: Mehiläistarhaus aloittelevan tarhaajan näkökulmasta
Aija Tarvainen: Mehiläistarhaus aloittelevan tarhaajan näkökulmastaAija Tarvainen: Mehiläistarhaus aloittelevan tarhaajan näkökulmasta
Aija Tarvainen: Mehiläistarhaus aloittelevan tarhaajan näkökulmastaSuomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Mehiläisten talvitappioihin vaikuttavat ulkoiset tekijät. 2011
Mehiläisten talvitappioihin vaikuttavat ulkoiset tekijät. 2011Mehiläisten talvitappioihin vaikuttavat ulkoiset tekijät. 2011
Mehiläisten talvitappioihin vaikuttavat ulkoiset tekijät. 2011Suomen Mehiläishoitajain Liitto
 

En vedette (20)

Luonto tarvitsee mehiläisiä – hunaja on ekologinen valinta
Luonto tarvitsee mehiläisiä – hunaja on ekologinen valintaLuonto tarvitsee mehiläisiä – hunaja on ekologinen valinta
Luonto tarvitsee mehiläisiä – hunaja on ekologinen valinta
 
Lajihunajat ja niiden tuottaminen / 2008 / Anneli Salonen & Ari Seppälä
Lajihunajat ja niiden tuottaminen / 2008 / Anneli Salonen & Ari SeppäläLajihunajat ja niiden tuottaminen / 2008 / Anneli Salonen & Ari Seppälä
Lajihunajat ja niiden tuottaminen / 2008 / Anneli Salonen & Ari Seppälä
 
Mehiläisten talvitappiot ja varroantorjunta Ruotsissa. Preben Kristiansen.
Mehiläisten talvitappiot ja varroantorjunta Ruotsissa. Preben Kristiansen. Mehiläisten talvitappiot ja varroantorjunta Ruotsissa. Preben Kristiansen.
Mehiläisten talvitappiot ja varroantorjunta Ruotsissa. Preben Kristiansen.
 
Suomalaisen hunajan vienti Kiinaan on nyt mahdollista. Edustaja Tao Wu
Suomalaisen hunajan vienti Kiinaan on nyt mahdollista. Edustaja Tao WuSuomalaisen hunajan vienti Kiinaan on nyt mahdollista. Edustaja Tao Wu
Suomalaisen hunajan vienti Kiinaan on nyt mahdollista. Edustaja Tao Wu
 
Pentti Paala: Langstroth vs. Farrar
Pentti Paala: Langstroth vs. FarrarPentti Paala: Langstroth vs. Farrar
Pentti Paala: Langstroth vs. Farrar
 
Marika Häggqvist: Hunaja hoitaa myös apteekin hyllyltä
Marika Häggqvist: Hunaja hoitaa myös apteekin hyllyltäMarika Häggqvist: Hunaja hoitaa myös apteekin hyllyltä
Marika Häggqvist: Hunaja hoitaa myös apteekin hyllyltä
 
Pölytyspalvelu: mehiläisten käyttö, tarve ja tarjonta hedelmä- ja marjatiloil...
Pölytyspalvelu: mehiläisten käyttö, tarve ja tarjonta hedelmä- ja marjatiloil...Pölytyspalvelu: mehiläisten käyttö, tarve ja tarjonta hedelmä- ja marjatiloil...
Pölytyspalvelu: mehiläisten käyttö, tarve ja tarjonta hedelmä- ja marjatiloil...
 
Pieni pesäkuoriainen. Maritta Martikkala
Pieni pesäkuoriainen. Maritta MartikkalaPieni pesäkuoriainen. Maritta Martikkala
Pieni pesäkuoriainen. Maritta Martikkala
 
Pölytyspalvelu
PölytyspalveluPölytyspalvelu
Pölytyspalvelu
 
EKM-asetus (MMM)
EKM-asetus (MMM)EKM-asetus (MMM)
EKM-asetus (MMM)
 
Mehiläisten kalkkisikiö
Mehiläisten kalkkisikiöMehiläisten kalkkisikiö
Mehiläisten kalkkisikiö
 
Myrkytys mehiläistarhalla, kuinka toimitaan? Ari Seppälä 2016
Myrkytys mehiläistarhalla, kuinka toimitaan? Ari Seppälä 2016Myrkytys mehiläistarhalla, kuinka toimitaan? Ari Seppälä 2016
Myrkytys mehiläistarhalla, kuinka toimitaan? Ari Seppälä 2016
 
Pölytyspalveluseminaari 2016
Pölytyspalveluseminaari 2016Pölytyspalveluseminaari 2016
Pölytyspalveluseminaari 2016
 
Kennohunajan tuottaminen (2006)
Kennohunajan tuottaminen (2006)Kennohunajan tuottaminen (2006)
Kennohunajan tuottaminen (2006)
 
Elinvoimaa hunajasta: yleistä hunajatietoa ja käyttövinkkejä
Elinvoimaa hunajasta: yleistä hunajatietoa ja käyttövinkkejäElinvoimaa hunajasta: yleistä hunajatietoa ja käyttövinkkejä
Elinvoimaa hunajasta: yleistä hunajatietoa ja käyttövinkkejä
 
Aija Tarvainen: Mehiläistarhaus aloittelevan tarhaajan näkökulmasta
Aija Tarvainen: Mehiläistarhaus aloittelevan tarhaajan näkökulmastaAija Tarvainen: Mehiläistarhaus aloittelevan tarhaajan näkökulmasta
Aija Tarvainen: Mehiläistarhaus aloittelevan tarhaajan näkökulmasta
 
Beekeeping & varroa mite and other diseases in Croatia
Beekeeping & varroa mite and other diseases in CroatiaBeekeeping & varroa mite and other diseases in Croatia
Beekeeping & varroa mite and other diseases in Croatia
 
Janne Leimi: Mehiläispesien lisääminen
Janne Leimi: Mehiläispesien lisääminenJanne Leimi: Mehiläispesien lisääminen
Janne Leimi: Mehiläispesien lisääminen
 
Mehiläisten talvitappioihin vaikuttavat ulkoiset tekijät. 2011
Mehiläisten talvitappioihin vaikuttavat ulkoiset tekijät. 2011Mehiläisten talvitappioihin vaikuttavat ulkoiset tekijät. 2011
Mehiläisten talvitappioihin vaikuttavat ulkoiset tekijät. 2011
 
Nuoren yrittäjän ideoita
Nuoren yrittäjän ideoitaNuoren yrittäjän ideoita
Nuoren yrittäjän ideoita
 

Similaire à Väritä ja kokkaa -esite

Ruokapöydän pienet ihanat ilopillerit - ihanat hilloreseptit
Ruokapöydän pienet ihanat ilopillerit - ihanat hilloreseptitRuokapöydän pienet ihanat ilopillerit - ihanat hilloreseptit
Ruokapöydän pienet ihanat ilopillerit - ihanat hilloreseptitDansukker
 
Flora-reseptit arjen juhlaan
Flora-reseptit arjen juhlaanFlora-reseptit arjen juhlaan
Flora-reseptit arjen juhlaanFloraSuomi
 
Lastenkutsut - Rokkikutsut
Lastenkutsut - RokkikutsutLastenkutsut - Rokkikutsut
Lastenkutsut - RokkikutsutDansukker
 
Lastenkutsut - Keilailukutsut
Lastenkutsut - KeilailukutsutLastenkutsut - Keilailukutsut
Lastenkutsut - KeilailukutsutDansukker
 
Viikonlopun herkkumenu helluntai
Viikonlopun herkkumenu helluntaiViikonlopun herkkumenu helluntai
Viikonlopun herkkumenu helluntaiHyvää Suomesta
 
Täytekakku
TäytekakkuTäytekakku
Täytekakkujklkoti
 
Kevyet dipit
Kevyet dipitKevyet dipit
Kevyet dipitCederroth
 
Lastenkutsut - Maatilakutsut
Lastenkutsut - MaatilakutsutLastenkutsut - Maatilakutsut
Lastenkutsut - MaatilakutsutDansukker
 
Letturesepti
LettureseptiLetturesepti
Lettureseptijklkoti
 
Kevyet marjat, vinkit ja reseptit
Kevyet marjat, vinkit ja reseptitKevyet marjat, vinkit ja reseptit
Kevyet marjat, vinkit ja reseptitDansukker
 
Kasvispiirakka
KasvispiirakkaKasvispiirakka
Kasvispiirakkajklkoti
 
Kastikkeen suurustaminen
Kastikkeen suurustaminenKastikkeen suurustaminen
Kastikkeen suurustaminenjklkoti
 

Similaire à Väritä ja kokkaa -esite (13)

Ruokapöydän pienet ihanat ilopillerit - ihanat hilloreseptit
Ruokapöydän pienet ihanat ilopillerit - ihanat hilloreseptitRuokapöydän pienet ihanat ilopillerit - ihanat hilloreseptit
Ruokapöydän pienet ihanat ilopillerit - ihanat hilloreseptit
 
Flora-reseptit arjen juhlaan
Flora-reseptit arjen juhlaanFlora-reseptit arjen juhlaan
Flora-reseptit arjen juhlaan
 
Lastenkutsut - Rokkikutsut
Lastenkutsut - RokkikutsutLastenkutsut - Rokkikutsut
Lastenkutsut - Rokkikutsut
 
Lastenkutsut - Keilailukutsut
Lastenkutsut - KeilailukutsutLastenkutsut - Keilailukutsut
Lastenkutsut - Keilailukutsut
 
Viikonlopun herkkumenu helluntai
Viikonlopun herkkumenu helluntaiViikonlopun herkkumenu helluntai
Viikonlopun herkkumenu helluntai
 
Täytekakku
TäytekakkuTäytekakku
Täytekakku
 
Kevyet dipit
Kevyet dipitKevyet dipit
Kevyet dipit
 
Lastenkutsut - Maatilakutsut
Lastenkutsut - MaatilakutsutLastenkutsut - Maatilakutsut
Lastenkutsut - Maatilakutsut
 
Letturesepti
LettureseptiLetturesepti
Letturesepti
 
Mitä vegaanit syö?
Mitä vegaanit syö? Mitä vegaanit syö?
Mitä vegaanit syö?
 
Kevyet marjat, vinkit ja reseptit
Kevyet marjat, vinkit ja reseptitKevyet marjat, vinkit ja reseptit
Kevyet marjat, vinkit ja reseptit
 
Kasvispiirakka
KasvispiirakkaKasvispiirakka
Kasvispiirakka
 
Kastikkeen suurustaminen
Kastikkeen suurustaminenKastikkeen suurustaminen
Kastikkeen suurustaminen
 

Plus de Suomen Mehiläishoitajain Liitto

Vertti Seppälä: Kuhnureiden hyötykäyttö mehiläistaloudessa
Vertti Seppälä: Kuhnureiden hyötykäyttö mehiläistaloudessaVertti Seppälä: Kuhnureiden hyötykäyttö mehiläistaloudessa
Vertti Seppälä: Kuhnureiden hyötykäyttö mehiläistaloudessaSuomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Esikotelomätä vai varroapunkki –kumpi on työläämpi?
Esikotelomätä vai varroapunkki –kumpi on työläämpi?Esikotelomätä vai varroapunkki –kumpi on työläämpi?
Esikotelomätä vai varroapunkki –kumpi on työläämpi?Suomen Mehiläishoitajain Liitto
 
Mika Manninen: Varroa - biologia, fysiikka ja tutkimus mehiläistarhaukseni p...
Mika Manninen: Varroa -  biologia, fysiikka ja tutkimus mehiläistarhaukseni p...Mika Manninen: Varroa -  biologia, fysiikka ja tutkimus mehiläistarhaukseni p...
Mika Manninen: Varroa - biologia, fysiikka ja tutkimus mehiläistarhaukseni p...Suomen Mehiläishoitajain Liitto
 

Plus de Suomen Mehiläishoitajain Liitto (20)

SML tilastot 2020
SML tilastot 2020SML tilastot 2020
SML tilastot 2020
 
Mehiläistarhauksen keskeiset tunnusluvut 2018
Mehiläistarhauksen keskeiset tunnusluvut 2018Mehiläistarhauksen keskeiset tunnusluvut 2018
Mehiläistarhauksen keskeiset tunnusluvut 2018
 
Harrastelijatarhaaja ja ammattilainen emonjalostajina
Harrastelijatarhaaja ja ammattilainen emonjalostajinaHarrastelijatarhaaja ja ammattilainen emonjalostajina
Harrastelijatarhaaja ja ammattilainen emonjalostajina
 
Torjunko varroaa vai kuvittelenko vain torjuvani?
Torjunko varroaa vai kuvittelenko vain torjuvani?Torjunko varroaa vai kuvittelenko vain torjuvani?
Torjunko varroaa vai kuvittelenko vain torjuvani?
 
Lassi Kauko: Mehiläisvahan väärennökset ja jäämät
Lassi Kauko: Mehiläisvahan väärennökset ja jäämätLassi Kauko: Mehiläisvahan väärennökset ja jäämät
Lassi Kauko: Mehiläisvahan väärennökset ja jäämät
 
Vertti Seppälä: Kuhnureiden hyötykäyttö mehiläistaloudessa
Vertti Seppälä: Kuhnureiden hyötykäyttö mehiläistaloudessaVertti Seppälä: Kuhnureiden hyötykäyttö mehiläistaloudessa
Vertti Seppälä: Kuhnureiden hyötykäyttö mehiläistaloudessa
 
Vadelman pölytys
Vadelman pölytysVadelman pölytys
Vadelman pölytys
 
Mehiläispesien siirto-opas
Mehiläispesien siirto-opasMehiläispesien siirto-opas
Mehiläispesien siirto-opas
 
Mehiläiset omenan tautien torjujina
Mehiläiset omenan tautien torjujinaMehiläiset omenan tautien torjujina
Mehiläiset omenan tautien torjujina
 
Kokemuksia öljykasvien pölytyksestä
Kokemuksia öljykasvien pölytyksestäKokemuksia öljykasvien pölytyksestä
Kokemuksia öljykasvien pölytyksestä
 
Esikotelomätä vai varroapunkki –kumpi on työläämpi?
Esikotelomätä vai varroapunkki –kumpi on työläämpi?Esikotelomätä vai varroapunkki –kumpi on työläämpi?
Esikotelomätä vai varroapunkki –kumpi on työläämpi?
 
Lauri Ruottinen: Hyvien emojen tuottaminen.
Lauri Ruottinen: Hyvien emojen tuottaminen. Lauri Ruottinen: Hyvien emojen tuottaminen.
Lauri Ruottinen: Hyvien emojen tuottaminen.
 
Mika Manninen: Varroa - biologia, fysiikka ja tutkimus mehiläistarhaukseni p...
Mika Manninen: Varroa -  biologia, fysiikka ja tutkimus mehiläistarhaukseni p...Mika Manninen: Varroa -  biologia, fysiikka ja tutkimus mehiläistarhaukseni p...
Mika Manninen: Varroa - biologia, fysiikka ja tutkimus mehiläistarhaukseni p...
 
Eurooppalainen toukkamätä. Kaspar Ruoff
Eurooppalainen toukkamätä. Kaspar RuoffEurooppalainen toukkamätä. Kaspar Ruoff
Eurooppalainen toukkamätä. Kaspar Ruoff
 
Punkit ja muita loisia. Lassi Kauko
Punkit ja muita loisia. Lassi KaukoPunkit ja muita loisia. Lassi Kauko
Punkit ja muita loisia. Lassi Kauko
 
Aikuisten mehiläisten taudit ja loiset. Lassi Kauko
Aikuisten mehiläisten taudit ja loiset. Lassi KaukoAikuisten mehiläisten taudit ja loiset. Lassi Kauko
Aikuisten mehiläisten taudit ja loiset. Lassi Kauko
 
Kalkkisikiö. Lassi Kauko
Kalkkisikiö. Lassi KaukoKalkkisikiö. Lassi Kauko
Kalkkisikiö. Lassi Kauko
 
Suomalainen lajihunajaopas
Suomalainen lajihunajaopas Suomalainen lajihunajaopas
Suomalainen lajihunajaopas
 
Mehiläistarhojen suojaus karhuilta ja työturvallisuus
Mehiläistarhojen suojaus karhuilta ja työturvallisuusMehiläistarhojen suojaus karhuilta ja työturvallisuus
Mehiläistarhojen suojaus karhuilta ja työturvallisuus
 
Mehiläisten punkit ja muita loisia
Mehiläisten punkit ja muita loisiaMehiläisten punkit ja muita loisia
Mehiläisten punkit ja muita loisia
 

Väritä ja kokkaa -esite

  • 1. 1 VÄRITÄ JA KOKKAA Hunajainen resepti- ja väritysvihko Vaikuta valinnoillasi luontomme hyvinvointiin - valitse viisaasti suomalainen hunaja
  • 2. 2 3 KÄÄRETORTTU 3 munaa 0,5 dl sokeria 0,75 dl (105 g) suomalaista lähihunajaa 1 dl vehnäjauhoja 0,5 dl perunajauhoja 2 rkl kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat, sokeri ja hunaja vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita muut aineet keskenään ja lisää taikinaan siivilän läpi. Sekoita varovasti. Levitä taiki- na tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla 10–15 minuuttia. Kumoa kypsä torttulevy leivinpaperille, johon on ripoteltu vähän sokeria kiinnitarttumisen estämiseksi. Vedä varovasti paperi, jonka päällä torttu on paistettu, irti tortun pinnalta ja anna jäähtyä. Levitä täyte torttulevylle ja kierrä rullaksi. Jos vaikuttaa siltä, että pohjalevy on kova ja murtuu kierrettäessä, niin levitä ensin sille hilloa tai marjoja ja anna niiden mehustaa torttua jonkin aikaa. Mehiläiset valmistavat hunajaa. Samalla ne myös pölyttävät monia kasveja. Ilman tätä pölytystyötä monien marjojen, hedelmien, vihannesten ja muiden kasvien sato jäisi joko pienemmäksi tai kokonaan saamatta. On myös kasveja, joissa mehiläispölytys auttaa siementen muodostukseen, vaikka hedelmä syntyisikin ilman pölytystä. Ne reseptien raaka-aineet, joita hyönteispölytys auttaa sadon saamisessa, on merkitty resepteihin pienellä kukalla. Pienillä pölyttäjillä on siis iso merkitys keittiössäsi! Hunaja leivonnassa Hunajalla makeutetut leivonnaiset pysyvät tuoreina pidempään. Hunaja on kosteaa, joten kun korvaat hunajalla sokeria, niin vähennä hiukan reseptin nestemäärää. Sämpylävinkkejä: • Voitele sämpylät lämpimällä hunajavedellä ennen uuniin laittamista. Hunajavoitelu antaa kauniin paistovärin. Lisäksi koristeeksi ripoteltavat leseet ja siemenet tarttuvat leivän pintaan paremmin. • Voitele uunista otetut sämpylät lämpimällä hunajan ja maidon seoksella. Täyte Mansikka-aikaan tuoreita mansikoita , uuden sadon hunajaa ja kermavaahtoa. Syksyllä kuhnurin omenasosetta (s. 8) sekä 200 g maustamatonta tuorejuustoa, 2 rkl hunajaa, 2 tl vaniljasokeria ja 2 dl kermaa vaahdotettuna. Jouluna 2 dl luumumarmeladia ja purkki maustettua rahkaa. TEELEIVÄT 1 dl kaurahiutaleita 3 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 2 tl suomalaista lähihunajaa 0,5 tl suolaa 50 g sulatettua voita tai margariinia 1,5 dl maitoa HUNAJAVOI 100 g pehmeää voita 1–2 rkl suomalaista lähihunajaa muutama tippa sitruunamehua yrttisilppua (persiljaa, ruohosipulia, sitruunamelissaa, basilikaa tai muuta lempiyrttiäsi) Sekoita ainekset keskenään. Käytä suomalaista hunajaa kaikkeen makeuttamiseen ja mausteena ruuanlaitossa. Reseptin 3 sokeria = 2 hunajaa Sulata rasva ja lisää hunaja sekaan pehmenemään. Sekoita kuivat aineet, lisää rasva hunajaseos ja maito nopeasti sekoittaen. Taputtele taikina jauhoisin kä- sin leivinpaperin päälle uunipellille litteiksi kakkusiksi. Pistele ne haarukalla ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoa lämpiminä hunajavoin ja teen kera.
  • 3. 4 Pehmitä raparperinperinpaloja joko mikrossa (2–3 min. täydellä teholla) tai kattilassa niin, että palat pehmenevät, mutta eivät hajoa. Kaada puolet vedestä pois. Lisää hunaja. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää jauho- sekä raparperiseos vuorotellen taikinaan. Sekoita, mutta älä vaivaa. Jaa taikina muffinivuokiin kahdella lusikalla. Paista 200 asteessa 15–20 minuuttia. Kuorrute: Sekoita ainekset keskenään. Käytä hunajaa, tomusokeria ja sitruuna- mehua makusi mukaiset määrät. Jos ha- luat kuorrutetta reilun kerroksen, niin tee tupla-annos. Levitä tai pursota kuorrute jäähtyneille muffineille. Koristele halutes- sasi mantelilastuilla. Ohjeesta tulee muffinipellillinen eli 12 muffinia. Kuorrute: 100 g maustamatonta tuorejuustoa 1–2 rkl notkeaa tai juoksevaa suomalaista lähihunajaa 2–3 rkl tomusokeria 2–3 tl sitruunamehua (koristeeksi mantelilastuja ) Taikina: 125 g margariinia tai voita 1 dl sokeria 2 munaa 2 tl leivinjauhetta 3,5 dl vehnäjauhoja 2 dl raparperinpaloja 1 dl vettä 105 g suomalaista lähihunajaa RAPARPERIMUFFINIT HUNAJAKUORRUTTEELLA PANNUKAKKU 8 dl maitoa 2 munaa 4 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa 1 tl vaniljasokeria ripaus kanelia 1 tl leivinjauhetta 1 dl (140 g) suomalaista lähihunajaa 75 g sulatettua margariinia tai voita Sekoita kuivat aineet ja hunaja. Lisää kananmunat, maito ja margariini. Taikina saa turvota puolisen tuntia, jos on aikaa. Kaada taikina leivinpaperille uuni- pellille. Paista 200–225 asteessa n. 30 minuuttia. Tarjoile haluamasi lisukkeiden, kuten hil- lon, hunajavaahdon tai jäätelön, kanssa. Mehiläispölytys takaa muhkeat ja maistuvat marjat ja hedelmät.
  • 4. 6 Mehiläisenpisto-urheilujuoma on tutkitusti tehokas. Se on pitkäkestoisessakin liikunnassa hyvältä tuntuva, vatsaystävällinen urheilujuoma. Hunajajuoma on lisäaineeton, erinomainen vaihtoehto kaupallisille urheilujuomille. MEHILÄISENPISTO-URHEILUJUOMA 1 l vettä 2–3 rkl suomalaista lähihunajaa 0,3 dl sitruunamehua (tiivistettä tai sitruunasta puristettua) (ripaus merisuolaa tai tavallista suolaa) Liuota hunaja sitruunamehuun ja lisää seokseen kylmän raikas vesi. Ripauta joukkoon vähän suolaa. Sekoita hyvin ja nauti virkistävästä hunajajuomasta. PORKKANARAASTE 3–4 porkkanaa 1–2 tl suomalaista lähihunajaa muutama tilkka sitruuna- tai appelsiinimehua pari ruokalusikallista vettä Raasta porkkanat. Sekoita keskenään sitruunamehu ja hunaja ja lisää vettä tarpeen mukaan. Sekoita kastike raasteen joukkoon. Vinkki! Käytä hunajaa mausteeksi kaikissa juuresraasteissa. Hunaja antaa raasteelle tuoreen maun ja nostaa aromit paremmin esiin. HUNAJAINEN SIENI-RUISHAMPURILAINEN Revitty pieni ruisleipä, esim. ruispala 1 rkl rypsiöljyä 2 dl sentin kuutioina tatteja tai herkkusieniä 0,5 tl currya 1 rkl suomalaista lähihunajaa ripaus suolaa Kuumenna öljy pannulla. Kypsennä sienikuutioita minuutti ja lisää curry. Anna kypsyä pari minuuttia. Lisää hunaja ja anna sen karamellisoitua eli hunaja saa vähän ruskis- tua. Lisää suola. Paahda ruisleipäset. Levitä sienipaistos rapeiden leipästen väliin ja paina hampurilainen tiiviisti yhteen. Työläismehiläisillä on paljon tehtävää. Medenkeruun lisäksi ne mm. hoitavat toukkia.
  • 5. 8 KUHNURIN OMENASOSE kotimaisia omenoita yksi kolmasosa omenien määrästä suomalaista lähihunajaa Poista omenista siemenkodat. Kiehauta, mutta älä keitä pitkään. Soseuta. Sekoita soseeseen hunaja. Kiteytynyt hunaja sekoittuu helpommin, kun sose on vielä lämmintä. Pakasta omena-hunajasose pieniin rasioihin. 3 munaa 1 dl (140 g) suomalaista lähihunajaa 100 g voita tai margariinia 1,5 dl vettä (tai kermaa) 4,5 dl vehnäjauhoja 2,5 tl leivinjauhetta Pinnalle: 3–4 omenaa kanelia noin 2 rkl juoksevaa suomalaista lähihunajaa Vaahdota munat. Sulata kattilassa rasva ja sekoita yhteen hunajan ja veden kanssa. Sekoita seos haaleana munavaahtoon. Sekoita joukkoon vehnäjauho-leivinjauhe- seos. Kaada taikina uunipellille leivinpa- perin päälle. Lado päälle omenaviipaleet ja ripottele pinnalle kanelia. Paista 200 asteessa n. 20 min. Valuta kuuman piirakan päälle juoksevaa hunajaa. Kun hunaja kuivahtaa, se muo- dostaa piirakan pinnalle kauniin kiillon. HUNAJAINEN OMENAPIIRAKKA HUNAJAVAAHTO 2 dl vispikermaa 0,3 dl (30–40 g) suomalaista lähihunajaa 2 tl vaniljasokeria Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaah- toon hunaja ja vaniljasokeri. Tarjoile jälkiruokien kanssa. MARJAJÄÄPUIKOT 250 g mansikoita 200 g mustikoita 3 rkl suomalaista lähihunajaa Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Marjoista osan voi korvata mehulla. Kaada seos mehujää- muotteihin ja pane muotit pakastimeen. Hunajaiset jääpuikot ovat valmiita seuraa- vana päivänä. Mehiläispesä koostuu laatikoista. Hunajasadon kertymisen myötä myös laatikkojen määrää lisätään.
  • 6. 10 Pölytys on mehiläistarhauksen tärkein tuote Mehiläispölytys lisää hedelmä-, marja- ja siemenviljelykasvien satomäärää ja turvaa monien luonnonkukkien ja puutarhakasvien lisääntymistä. Lisäksi onnistunut pölytys tekee hedelmistä ja marjoista kiinteämpiä, jolloin ne säilyvät pidempään hyvinä. Hunaja on hyvä valinta ympäristölle Mehiläishoito on ympäristölle niin hyödyllistä, että hunajaa käyttämällä tukee luontoa ja ruuantuotantoa. Myös hunajan hiilijalanjälki on alhainen. MUSTIKKASMOOTHIE 4 dl maustamatonta jogurttia 1–2 banaania 4 dl tuoreita tai pakastettuja mustikoita 3 rkl suomalaista lähihunajaa Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen. Soseuta tasaiseksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta. Kaada laseihin ja nauti aamu- tai välipalana. Notkea ja juokseva suomalainen hunaja • Mehiläiset valmistavat hunajan erilaisten kasvien medestä. • Kasvien meden koostumus vaikuttaa hunajan aromiin, väriin ja kiteytymisnopeuteen. • Hunaja on heti pesästä otettuna juoksevaa. Suomalainen hunaja kiteytyy ajan myötä aina. Hunajantuottaja voi käsitellä hunajan niin, että se on miellyttävän notkeaa ja pehmeää. Käsittely ei vaikuta hunajan laatuun. Voit käyttää marjojen sijasta myös hedelmiä. Lisää perusohjeeseen kaurahiutaleita tai mysliä ja laita jo edellisenä iltana jääkaap- piin. Hiutaleet pehmenevät yön aikana herkullisen puuromaiseksi. Smoothieen saat erikoistehoa, jos lisäät siihen myös mehiläisten keräämiä siitepöly- palleroita. Kiteytyneen hunajan saa takaisin juoksevaksi sulattamalla sitä vesihauteessa tai muulla tavalla varovasti lämmittämällä. Hunajalla on myös tutkittuja terveysvaikutuksia.
  • 7. 12 Suomalainen hunaja on ekologinen lähituote • Suomalaista hunajaa tuotetaan lähellä. Sitä voit ostaa niin kaupasta kuin suoraan mehiläistarhaajalta. • Lähihunajan alkuperä ja tuotantotavat on helppo selvittää tarhaajalta. Pakkaajan tiedot löytyvät hunajapakkauksesta. Mehiläiset valmistavat hunajan • Hunaja valmistuu kesäpäivinä. Mehiläinen lentää kukasta kukkaan, imee mesikupunsa täyteen mettä, palaa takaisin pesään ja luovuttaa meden nuorille mehiläisille. Nämä sekoittavat meteen entsyymejä. • Mehiläiset kypsyttävät hunajan rakentamissaan kuusikulmaisissa vahakennoissa ja peittävät kennot vahakannella. • Mehiläishoitaja poistaa hunajan kennoista lingon avulla. Hunajan voi nauttia myös suoraan kennosta. KASVISKAALILAATIKKO 2 dl ohrasuurimoita kasvisliemikuutio 2 dl tummaa soijarouhetta n. 800 g kaalia 2 sipulia rypsiöljyä 1–2 rkl soijakastiketta valkopippuria meiramia currya mustapippuria (suolaa) 2 dl kaura- tai ruokakermaa 1–2 rkl notkeaa tai juoksevaa suomalaista lähihunajaa (n. 70 g juustoraastetta) Lisäksi: hunajalla makeutettuja survottuja puolukoita Laita soijarouhe astiaan ja kaada vettä päälle. Anna rouheen turvota 5–10 minuuttia. Laita isohkoon kattilaan vettä. Kun vesi kiehuu, lisää kasvisliemikuutio ja ohrasuurimot. Reilun 5 minuutin päästä lisää kaalisuikaleet. Keitä ohra kypsäksi ja kaalit pehmeiksi. Silppua sipulit ja pehmitä niitä öljyssä pannul- la. Lisää turvonnut soijarouhe, soijakastike ja mausteita: mausteita kannattaa käyttää reilusti, sillä soijarouhe ei maistu muuten juuri miltään. Soijarouhe-sipuliseosta voi maistaa ja sen mu- kaan arvioida mausteiden lisäystarvetta. Kaada ohra-kaaliseos ja sipuli-soijarouheseos uuni- vuokaan (tai -vuokiin). Lisää kerma ja hunaja, ja sekoittele seokset keskenään. Ripottele halutes- sasi päälle juustoraastetta. Paista 175 asteessa reilu tunti. Tarjoile hunajalla makeutettujen, survottujen puolukoiden kanssa. Mehiläisiä voi tarhata sekä maaseudulla että kaupungissa.
  • 8. 14 HUNAJAKANA 250 g maustamattomia kanasuikaleita 2 rkl rypsiöljyä 1 pieni sipuli ripaus mustapippuria 1 tl paprikajauhetta 1 rkl suomalaista lähihunajaa 1 rkl vehnäjauhoja 2–3 dl vettä 0,5 kanaliemikuutio 0,5 dl kevytkermaa LOHIKIUSAUS 500 g perunoita 200 g savulohta 1 sipuli 2 dl kermaa 2–3 murskattua valkosipulin kynttä 3 rkl suomalaista lähihunajaa 1 rkl suolaa Suikaloi perunat, paloittele savulohi, pilko sipuli ja laita ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Ripottele suolaa väliin. Levitä valkosipulimurska ja hunaja pinnalle. Kaada lopuksi kerma joukkoon. Hauduta kypsäksi 150 asteessa 1–1,5 tuntia. Ruskista lihasuikaleet öljyssä. Sekoita joukkoon pilkottu sipuli ja mausteet. Ripottele pinnalle vehnäjauhot ja sekoita. Lisää vesi, hunaja ja puolikas kanaliemi- kuutiosta. Lisää tarvittaessa vettä haudutuksen aikana. Lisää lopuksi kevytkerma ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa hunajaa ja muita mausteita. 1 dl hunajaa = 140 grammaa hunajaa Enemmän makua, vähemmän kaloreita: hyvää sinulle! Hunaja aistitaan sokeria makeammaksi. Lisäksi se sisältää vähemmän kaloreita kuin sokeri. Siksi hunajalla maustetut ruuat ja leivonnaiset ovat kalorimäärältään niukempia kuin sokerilla makeutetut. Hunaja sisältää pääosin fruktoosia ja glukoosia. Näiden lisäksi hunajassa on myös muita sokerilajeja, vettä ja esimerkiksi entsyymejä, hivenaineita, maitohappobakteereja ja vitamiineja. Nallet tykkäävät hunajasta, mutta luonnossa karhuille ei saa tarjota mahdollisuutta hunajaherkutteluun.
  • 9. LUE JA TEE LISÄÄ NETTISIVUILLA Hunaja.net -sivuilta saat lisätietoja mehiläisistä, muista pölyttäjistä ja pölytyksestä. Sieltä saat myös lisää monenlaisia reseptejä hunajakokka- uksiin. Ehkä olet peräti kiinnostunut mehiläisten hoitamisesta ja oman hunajan tuotannosta vaikkapa vanhempiesi kanssa? Netistä löydät tietoja myös siitä, mitä mehiläistarhaus vaatii. Lisäksi löydät sivuilta hauskoja tehtäviä, videoita ja muuta kiinnostavaa. Käy tutustumassa! www.hunaja.net/lapsille-ja-nuorille www.polytys.fi www.facebook.com/hunajanet Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y. Kasarmikatu 26 C 34, 00130 Helsinki puh. 010 387 4770 Tuotettu suomalaisten mehiläishoitajien rahoituksella.