1. Henkirikos
Keskiaikaisissa oloissa valta ei ollut sillä, joka oli nimetty johonkin tehtävään, vaikka kuninkaaksi.
Valtiollista valtaa käytteli se, jolla oli luottomiestensä kautta hallussaan alueen linnat, tai ainakin
suurin osa niistä. Kuningasvalta oli keskiajalla heikko. Sukujen mahti sen sijaan oli voimakas ja
niinpä varsinkin maaseudulla kuninkaan säätämää maanlakia pidettiin ainoastaan suosituksena.
Lakia noudatettiin, mikäli suvut niin halusivat. Henkirikoksen kohdalla ei useinkaan haluttu, sillä
mikäli laki määräsi kuolemantuomion, uhrin omaiset menettivät tekijältä saatavat korvaukset.
Lisäksi he altistuivat tekijän suvun verikostolle. Henkirikoksen jälkeen oli tärkeää, että surmatun
omaiset takasivat tekijälle ja hänen jälkeläisilleen, jo syntyneille ja vielä syntymättömille, rauhan ja
koskemattomuuden omasta ja jälkeläistensä puolesta. Suvun koettiin elävän ikuisesti. Sukuja oli
paljon ja niinpä myös väkivaltaa oli paljon, kun riitoja ratkaistiin nyrkein ja seipäin. Valtiovalta
pyrki edistämään riitojen sopimista käräjillä puolittamalla sakkomaksut. Kirkolla oli keskiajalla
suuri mahti ja niinpä henkirikokseen syyllistynyt oli myös velvollinen sopimaan tekonsa kirkon
kanssa, vaikka sitä ei erikseen laissa mainittu. Yleensä sovittelu merkitsi hyvitystä esim.
pyhiinvaellusmatkan muodossa.
Vesilahti
Vuonna 1475 Martti Knuutinpoika Paddainen Sauvosta ja Tuomas Laurinpoika Vesilahdelta
kohtasivat toisensa Turkuun vievällä tiellä. Molemmat olivat liikkeellä hevoskärryillä. Kumpikaan
ei suostunut väistämään kapealla tiellä ja niinpä ohituksen seurauksena Tuomas Laurinpojalta
särkyi luokki (hevosen työvaljaiden osa). Siitä alkoi sananvaihto, joka päättyi tappeluun ja
hengenriistoon. Tappaja Martti Knuutinpoika Paddainen kertoi käräjillä, että Tuomas Laurinpoika
oli herjannut häntä luokin rikkouduttua ja siten provosoinut tappeluun.
Kristoferin maanlaki 1442, tachto tapon kaari:
2. Tappa mies miehen ia käsitetän tuorelda työldä cohta Rumin tykönä taicka pakeneuaisilda
ialgoilda, sama päiuänä ia öönä, iona hän työn teki, nijn andakan hengen hengest. Ia ei pidhä
hänelle oleman rauha paitzi kircko ia klostarit. Ios se löytän että hän teki sen työn tahdollans, paitzi
caickia hengen hätä, se maatkan kihlacunnan nimitöxelle, iosa työ tehtin, ennen quin hänen hengens
otetan.
3. Tule sen miehen lähimmäinen suku, ioca tapettu on, päiuän ia öön sisällä, ia tappa miehen
tappaian sillä wihalla ilman duomiota, nijn maxakan hänen edhestäns, ia paastokan ninquin mwkin
miehen tappaia, ia ei taruitze maalda pakeneman, eikä hengiens mistaman, wan maxakan kuningalle
8. aurtot ia 13. ma~rka, ia samalle muoto kihlacunnalle.

2. Omaisuusrikos
Omaisuusrikoksilla tarkoitetaan yleensä varkauksia, irtaimeen omaisuuteen kohdistuvia rikoksia.
Suomessa kajoaminen toisen omaisuuteen oli keskiajalla melko harvinaista, mutta tällaisista
tapauksista rangaistiin kuitenkin ankarasti. Pääsäännön mukaan varkaudesta meni henki.
Huomattavaa on, että erilaisista varkauksista rangaistiin eri tavalla. Esimerkiksi kuhilaiden
(lyhteistä tehty keko) varastamista ei juuri koskaan katsottu varkaudeksi, kun taas auran
kähveltämisestä sai kuolemantuomion. Syy tähän on se, että kuhilaiden varastaminen liitettiin
kiistaan maasta joka sadon oli tuottanut. Varas oli siten käyttänyt omavaltaisesti toisen tiluksia ja
seurauksena oli sakkoja. Auranterän varastaminen taasen oli ”oikea” varkaus, toisen omaisuuteen
kajoaminen ”pahoin aikein”. Suhtautuminen varkauksiin oli ankaraa ja niistä langetetut
kuolemantuomiot pantiin täytäntöön useammin kuin henkirikosten tuomiot. Irtaimen omaisuuden
varastamista ei voinut keskiajan ihmisen mielestä oikeuttaa millään. Kruunulta varastaminen oli
pahempaa kuin varastaminen yksityisiltä henkilöiltä. Kruununvarkaat olivat oma kavahdettu
ryhmänsä.
Somero
Vuosien saatossa hirsjärveläinen Matti Mikonpoika ja naapuripitäjästä Palikaisesta kotoisin oleva
Pentti Hannunpoika olivat kiistelleet takamaasta. Asiaa oli puitu myös käräjillä ja sen seurauksena
maastossa oli järjestetty katselmus, jonka mukaan takamaa kuului Hirsjärveen. Siten ollen Matti
Mikonpojalla oli oikeus viljellä maata alueella. Palikaisten puolella Pentti Hannunpoika ei
hyväksynyt rajankäyntiä ja niinpä takamaan loukkaus jatkui edelleen. Myös Matti Mikonpoika
loukkasi rajaa toiseen suuntaan ja niinpä asiaa eteni uudestaan käräjille. Molemmin puolin
määrättiin 40 markan sakot, jonka suuruus kertoi siitä, että oikeus tulkitsi rajaloukkauksen
tahalliseksi. Kumpikaan osapuoli ei jatkossakaan noudattanut käräjien määräyksiä edes sakon
uhalla, vaan riita ja rajaloukkaukset jatkuivat. Lopulta Matti Mikonpoika varasti Pentti
Hannunpojalta seitsemän lammasta ”korvauksena” kärsimästään vahingosta.
Kristofferin maanlaki 1442, varkaudhen kaari:
4. Warasta ioku toisen Eläimen, naudhan, Sighan, lampaan eli wohen, mitä ikänäns hän
warasta, sisäldä huonest, taicka wlkoa metzästä, quin aiastaighan wanha on, wätä wariohon ia
nautitze sen siellä, taicka omasa huonesans, eli toisen miehen huones. Se quin nijn teke, Se cutzutan
karian warkaxi. Ios hän käsitetän ia warkaus hänen cansans. Nijn pitä hänen sidhottaman ia käreiän
wietämän warkaudhensa cansa, ia siellä tunnustettaman 12. miehen cansa, ia wannottaman, että hän
on totinen waras sihen warkauteen quin hänen cansans sinne tuotijn, Sitte quin nijn on tehty. Nijn
pitä hänen duomittaman hirsi puhun, Ia oleman maxamat tekonsa tähden, ia hänen maansa pälinen
iaetan colmie. Ensimeisen osan otta kuningas, toisen Synsanoia ia colmannen kihlacunda.
6. Varastapi mies kulda, hopia, walmit penningit eli watteit, heuoisen eli odhat, eli
mingäkaltainen warkaus se oliskan, ioca Enämbi 1/2 ma~rka maxa, Ia hen fangitan Tuorelda työldä,
ia warkaus kädhest otetan, hänen pitä sidhåttaman ia käreiän wietämän, ia siellä tunnustettaman,
quin ennen on sanottu, ia duomion pälle otettaman, ia hänen hirten andaman wedhettä. Ia maatkan
sijtte maxamat tekons edhestä. Ia ei hänen Tauaratans iaetta

3. Jumalanpilkka
Keskiajan yhteiskuntaa leimasi kirkon voimakas vaikutus ihmisten jokapäiväiseen elämään. Kirkko
teki yhteistyötä valtion kanssa kansalaisten kurinalaisuuden ylläpitämisessä. Tämä edellytti sitä, että
ihmiset kävivät kirkossa ja kuuntelivat useiden tuntien mittaisia saarnoja. Niinpä kirkossakäynti
varmistettiin sakon uhalla. Kirkkotie ja sunnuntai olivat pyhiä ja sen vuoksi näinä aikoina
tapahtuneista rikoksista, usein hyvin vähäisistäkin, rangaistiin erityisen ankarasti. Sapattirikokset
olivat oma lukuisa joukkonsa käräjillä. Kirkon sulkemista käytettiin rangaistuksena kurittomalle
kirkkokansalle. Kun pitäjän oma kirkko pysyi sunnuntaina kiinni, ihmiset joutuivat hakeutumaan
pitkienkin matkojen päähän jumalanpalvelukseen.
Laihia
Laihialle Isonkylän pitäjään saapui nuori nainen kahden pienen lapsen kanssa. Hän esittäytyi
Valpuri Markuksentytär Ropposeksi. Nainen oli vastikään jäänyt leskeksi ja joutunut lähtemään
Ruovedeltä maailmalle leipäänsä hankkimaan. Hänet otettiin hyvin vastaan, ainoastaan ihmeteltiin
sitä, miten naisella oli mukanaan juustoja, leipäjauhoja ja suolaa, mierolainen kun oli. Pian
asioiden todellinen laita alkoi selvitä kylän asukkaille. Valpuri oli ammattinoita. Hän teki taioin ja
noitakonstein ihmisille palveluksia maksua vastaan. Hän ennusti kädestä ja näki tulevia asioita ja
myös paransi sairaita. Maineensa kiiriessä Valpurista tuli yhä röyhkeämpi ja hän vaati ylläpitoa
eri taloissa. Taikauskoiset ihmiset alkoivat pelätä häntä. Tuomas Pohdon talosta Valpuri vaati
maidon, leivän, silakan ja jauhojen lisäksi vielä voita, mitä hänelle ei kuitenkaan annettu. Tuolloin
Valpuri suuttui ja lähti ovet paukkuen talosta. Valpurin lähdettyä lehmä sairastui ja kuoli. Käräjillä
todistettiin lisäksi, että Valpurin oli kuultu puhuvan halveksivaan sävyyn Jumalasta nuorimman
lapsensa kuollessa.
Kristofferin maanlaki 1442, Corkeimbain syidhen kaari:
6. Ios surmapi mies miehen, eli waimo waimon noitudhella, nijn että se sijtä cuolepi, mistackan
hengens sen työn edhest, miehen pitä Steilin päälle pandaman, ia waimon~ poldettaman, ia sen pitä
kihlacunnan nimitöxella todhistettaman, quin ennengin sanottu ombi.
15. Nytt ios mies taicka waimo tekepin iongun pälle welhon työn ia se tulepi ilmei ia löytyxi,
nijn pitä hänen rautoin pandaman ia käreiän wietämän, nijn mös heidhen welhoudhens heidhen
cansans, sen pitä 12. miestä tietämän, ios hän sen welhoudhen tehnytt on, taick ei, ios ne heidhen
warieleuat olkan wapadhet; Sordauat ne heidhen, nijn olkan sordutt 40. ma~rkan colmie iakoon,
kuningan, Syynsanoia ia kihlacunnan. Ios sijtä on iokun cuoleman saanutt, ia sitä kannetan sen
tietkän 12. miestä. Ios ne hänen luhtiuat olkan syytoin; Ios ne soluaiseuat hänen, nijn tule sen
waimon tulesa poldetta, ia miehen Steilin päälle panda, ia sen syypän maanpällinen iaetta, ia
periliset ottakan häiden maans. Ios se soimatan iollengin ia ei woi wariella itzens kihlacunnan
nimitöxelle, maxakan ninquin Tappoin syisä eroitetan. Cap. 15.

4. Kunnianloukkaus
Perheiden ja sukujen päämiehien velvollisuus keskiajalla oli puolustaa omaistensa ja sukulaistensa
toimeentuloa, omistuksia ja oikeuksia. Heikkoa isäntää ei arvostanut kukaan, vaan väkivalta ja
voima olivat kunnioitetun ja arvostetun miehen mitta.. Ne olivatkin heikon keskusvallan yhteisössä
ainoat keinot turvata koko verisuvun jäsenten turvallisuus ja elämän ehdot. Verisuvun oikeuksien ja
kunnian puolustaminen ei ollut ainoastaan perheen päämiehen vastuulla. Naimattoman nuoren tytön
veljet valvoivat tarkkaan, että sulhaskokelaat noudattivat ennen avioliittoa yhteisön hyväksymiä
moraalisääntöjä. Kansan käsitykset sukupuolimoraalista oli väljempi kuin kirkon käsitys, mutta oli
silti tiukasti rajattu ja yhteisön sääntöjä tuli noudattaa.
Esiaviolliset suhteet olivat hyväksyttyjä, jos mies antoi tytölle avioliittolupauksen. Jos mies ei
solminut lupauksistaan huolimatta avioliittoa tai pakoili muuten vastuutaan, tilanne oli räjähdysaltis.
Jos perhe koki kunniaansa loukatun, oli tasapaino ja kunnia palautettava. Keskiajan yleisin kunnian
palautusmuoto oli verikosto tai sakko.
Halkia
Jaakko Heikinpoika Mäntsälästä seurusteli intiimisti Halkian kylän Nikulan talon tyttären kanssa.
Nikulassa odotettiin häitä, mutta yllättäen Jaakko katkaisi suhteen ja väitti tyttöä kevytmieliseksi.
Syytös oli vakava, sillä se leimasi Nikulan talon tytön prostituoiduksi. Lisäksi kunnian menetys
uhkasi myös koko hänen perheensä kunniaa.
Seurauksena eräänä sunnuntaina Mäntsälän kirkossa Nikulan veljekset Hannu, Perttu ja Mauri
Yrjönpoika ottivat Jaakon kiinni ja pahoinpitelivät häntä seipäiden, kirveen ja hautausmaalta
irtitempaamansa ristin avulla pitkään ja hartaasti.
Kristofferin maanlaki 1442, Naimisen kaari:
4. Nytt on mies waimon kihlannu ia tahto auioskesko raketa, nijn pitä hänen naittaialle miehelle
sanoman~ ennen~ 6 wijckoa, sen päiuän iona hän tachto häitä pitä. --- Se on laillinen este, että hän
kipiä on, eli iongun caldaisen waiuan tullu, ionga tädhen, hän ei mahda auioskesko raketa, iumalan
luualla ia kirkon oikeudhella. Ios wielä sen iälken esteten, nijn mengän käreiän ia ottakan duomion,
cootaxens langons, ia vlos ottaxens kihlatun morsiamens, ia duomari nimitettäkän 4. miestä
käreiästä, iotca händä seuraman pitä, ia tunnustaman mitä siellä tehdhän.
Ios mös tohu eli kapina tule heidhen wälilläns, sentädhen että hän tachto morsiamens vlos otta, ia
sijnä tapactu tappo eli hauat, olkan ne caicki maxamat, quin ne saauatt, iotca warieleuat. Ios mös ne,
quin händä wlospytäuätt tapetan eli hauoitetan, nijn olkan se caicki caxinaises maxos, ia waimo
cutzutan laillisesti otetuxi ia ei röuätyxi.

5. Seksuaalirikos
Avioliitto oli sulhasen ja morsiamen sukujen välinen kauppasopimus, jossa otettiin huomioon talon
tarpeet. Naisen suostumus tai läsnäolo kihlauksessa ei ollut pakollista ennen kristinuskon
vakiintumista Suomessa. Esikristillisellä ajalla vaimojen hylkäämisiä tapahtui ja jalkavaimot olivat
yleisiä. Kirkko taisteli tätä vastaan ja puhui avioliitosta pyhänä sakramenttina, elinikäisenä
suhteena, ja vaikka uskonpuhdistus poisti avioliiton sakramentaalisuuden, säilyi avioliiton
elinikäisyys kristillisenä avioliittokäsityksenä. Avioero ei ollut täysin mahdoton, mutta sen saattoi
myöntää ainoastaan tuomiokapituli pitkien tutkimusten, kuulustelujen ja sovittelujen jälkeen.
Siveellisyyskuria ja – moraalia vartioi kirkko. Maallinen valta ei juuri ihmisten seksuaaliseen
käytökseen puuttunut. Seksuaalisuus ei ollut tabu, joten yhteiskunnassa kukoisti erilaisten
esiaviollisten suhteiden kirjo. Myöskään miesten avioliiton ulkopuoliset suhteet eivät uhanneet
rikkoa solmittua avioliittoa.
Hollola
Juhani Eerikinpoika Hollolasta oli saanut selville aviovaimonsa harrastaneen haureutta erään
toisesta suvusta lähtöisin olevan saman kylän miehen kanssa. Vaimo oli perustellut tapahtunutta
miehensä harrastamalla salavuoteudella ja toimineensa kostoaikeissa. Juhani oli todistettavasti
toiminut vaimon syytteiden mukaisesti ja petikumppanin epäiltiin yleisesti olevan talon piika.
Juhani lähti kuitenkin hakemaan oikeutta käräjiltä, koska tunsi itsensä petetyksi.
Kristofferin maanlaki 1442, Naimisen kaari:
2. Ios mies Sighittä lapsia salawuotees, ia otta sitte sen waimon auios waimoxens, nijn ottauat ne
lapset perimisen, quin mvtkin awio waimon lapsett. Sillä cosca parandi waimon, silloin parandin
hän mös lapset. Nytt eroitta pijspa kihlan, maxakan sembi heistä pijspan 3 ma~rka, iombi sen
wallitzi, ia olkan mistanutt wiemisens. Wan ios he sen molemin wallitzeuat, nijn olkan kadhottanett
puolen wiemistäns cumbikin ia maxakan pijspan molemmin 3. ma~rka.
3. Mene miehen Emändä toisen sängyn, h. e. Nytt mene miehen waimo toisen, Tynyn ia
pehmitöxen pälle toisen miehen sengyn, tule se ilmei, ia sijtä käsitetän, nijn pitä hänen käreiän
wietämän, ios 12 miestä henen sortauat, ioca fangittu on, nijn sortaan hän 40 ma~rkan, colmie
iakoon, ioldei hänellä ole penningeitä, nijn maxakan palmickons, coruans ia nenäns, ia cutzuttakan
huoraxi eli huori waimoxi.