SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  12
Koe oppimisympäristönä1. osa Etäopettajapäivät 20.11.2009 Panu Kela Oulun aikuislukio
Arviointi lukiolaissa "Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan oppimista ja työskentelyä tulee arvioida monipuolisesti." 	(Lukiolaki 629/1998, 17 § 1 mom)
Arviointi ops:ssa Opiskelijan oppimisen arvioinnin tehtävänä on antaa opiskelijalle:  palautetta opintojen edistymisestä  oppimistuloksista sekä lukion aikana että lukio-opiskelun päättyessä.  antaa tietoja opiskelijan huoltajalle sekä jatko-opintojen järjestäjien, työelämän ja muiden vastaavien tahojen tarpeita varten auttaa opettajaa ja kouluyhteisöä opetuksen vaikuttavuuden arvioinnissa.
Arviointi ops:ssa ,[object Object],Arvosanan antaminen on yksi arvioinnin muoto.  Arvioinnilla kannustetaan opiskelijaa myönteisellä tavalla omien tavoitteittensa asettamiseen ja työskentelytapojensa tarkentamiseen
Kurssin arviointi Tulee olla monipuolista. Tulee perustua mahdollisiin kirjallisiin kokeisiin, opintojen edistymisen jatkuvaan havainnointiin  opiskelijan tietojen ja taitojen arviointiin.  mahdollisesti opiskelijan omaan itsearviointiin. Yleisten arviointiperusteiden lisäksi kunkin kurssin arviointiperusteet on selvitettävä opiskelijalle kurssin alussa, jolloin niistä keskustellaan opiskelijoiden kanssa.
Itsenäinen kurssi Itsenäisesti opiskellusta kurssista edellytetään hyväksytty arvosana. Opetussuunnitelmassa tulee päättää tarkemmin itsenäisesti opiskeltaviksi edellytettävistä opinnoista ja niiden suoritusperiaatteista.  Jos opiskelija opiskelee kurssin kokonaan tai osittain itsenäisesti, noudatetaan soveltuvin osin edellä mainittuja arviointiperiaatteita. Kurssin tavoitteiden saavuttamista ja niiden suuntaista edistymistä on myös tällöin arvioitava riittävän laaja-alaisesti.
Opiskeluympäristön ja opetusmenetelmien vaatimukset OPS:n perusteissa tulee antaa kaikille sopivia työskentelymuotoja opetus- ja opiskelumuotojen tulee olla monipuolisia tulee antaa välineitä tiedon hankkimiseen ja tuottamiseen tulee suunnitella niin, että opiskelija pystyy soveltamaan oppimaansa myös opiskelutilanteiden ulkopuolella oppimistehtäviä tulee rakentaa todellisen elämän esimerkkien avulla opiskelijaa tulee ohjata tutkivan oppimisen suuntaan.
2009 2007 http://www.iklo.fi/Materiaalia_ja_julkaisuja_files/LUNTTAA_LUVALLA_EDITA.pdf http://www.iklo.fi/Materiaalia_ja_julkaisuja_files/Koeraportti.pdf
	” Jokaisen opiskelijan arkikokemus on yhdenmukainen niiden tutkimustulosten kanssa, jotka ovat osoittaneet odotettavissa olevan arvioinnin, kuten tentin, vaikuttavan suoraan opiskelijoiden opiskelustrategioihin.”
Lukiolaisten mielipiteitä kokeesta
LSE:n opettajien koekäytänteitä
Pohdittavaa Millaisia erilaisia kokeita ja arviointimenetelmiä käytät?

Contenu connexe

Similaire à Koe oppimisymparistona osa I

Arviointi tehostetussa tuessa
Arviointi tehostetussa tuessaArviointi tehostetussa tuessa
Arviointi tehostetussa tuessaArja Kemppainen
 
A. opiskelijan arvioinnin_kokonaisuus._oppimisen_arviointi
A. opiskelijan arvioinnin_kokonaisuus._oppimisen_arviointiA. opiskelijan arvioinnin_kokonaisuus._oppimisen_arviointi
A. opiskelijan arvioinnin_kokonaisuus._oppimisen_arviointiomniatopo
 
Näkökulmia oppimisen arviointiin
Näkökulmia oppimisen arviointiinNäkökulmia oppimisen arviointiin
Näkökulmia oppimisen arviointiinHarto Pönkä
 
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussaArviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussaKirsiViitanen
 
Motivaatio - Käsikirja opettajille
Motivaatio - Käsikirja opettajilleMotivaatio - Käsikirja opettajille
Motivaatio - Käsikirja opettajilleAija Laukkanen
 
1 topo vastuut ja velvollisuudet
1  topo vastuut ja velvollisuudet1  topo vastuut ja velvollisuudet
1 topo vastuut ja velvollisuudetomniatopo
 
Arviointi uuden opsin mukaan
Arviointi uuden opsin mukaanArviointi uuden opsin mukaan
Arviointi uuden opsin mukaanAnnukka Leutonen
 
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017KirsiViitanen
 
Jännän äärellä opopäivät 2013
Jännän äärellä opopäivät 2013Jännän äärellä opopäivät 2013
Jännän äärellä opopäivät 2013Lukiolaiset
 
5. tekninen ja pedagoginen arviointi jakso handout 2013
5. tekninen ja pedagoginen arviointi  jakso handout 20135. tekninen ja pedagoginen arviointi  jakso handout 2013
5. tekninen ja pedagoginen arviointi jakso handout 2013Anu Ylitalo
 
Arviointi ei ole lopputulema vaan uuden polun alku
Arviointi ei ole lopputulema vaan uuden polun alkuArviointi ei ole lopputulema vaan uuden polun alku
Arviointi ei ole lopputulema vaan uuden polun alkuHeikki Ervast
 
Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Henkilökohtainen opintosuunnitelmaHenkilökohtainen opintosuunnitelma
Henkilökohtainen opintosuunnitelmaSirpa Pursiainen
 
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainenAmmattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainenMTK ry
 

Similaire à Koe oppimisymparistona osa I (15)

OPS2016 & arviointi muutoksessa
OPS2016 & arviointi muutoksessaOPS2016 & arviointi muutoksessa
OPS2016 & arviointi muutoksessa
 
Arviointi tehostetussa tuessa
Arviointi tehostetussa tuessaArviointi tehostetussa tuessa
Arviointi tehostetussa tuessa
 
A. opiskelijan arvioinnin_kokonaisuus._oppimisen_arviointi
A. opiskelijan arvioinnin_kokonaisuus._oppimisen_arviointiA. opiskelijan arvioinnin_kokonaisuus._oppimisen_arviointi
A. opiskelijan arvioinnin_kokonaisuus._oppimisen_arviointi
 
Näkökulmia oppimisen arviointiin
Näkökulmia oppimisen arviointiinNäkökulmia oppimisen arviointiin
Näkökulmia oppimisen arviointiin
 
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussaArviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
 
Motivaatio - Käsikirja opettajille
Motivaatio - Käsikirja opettajilleMotivaatio - Käsikirja opettajille
Motivaatio - Käsikirja opettajille
 
1 topo vastuut ja velvollisuudet
1  topo vastuut ja velvollisuudet1  topo vastuut ja velvollisuudet
1 topo vastuut ja velvollisuudet
 
Arviointi uuden opsin mukaan
Arviointi uuden opsin mukaanArviointi uuden opsin mukaan
Arviointi uuden opsin mukaan
 
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017
 
Jännän äärellä opopäivät 2013
Jännän äärellä opopäivät 2013Jännän äärellä opopäivät 2013
Jännän äärellä opopäivät 2013
 
5. tekninen ja pedagoginen arviointi jakso handout 2013
5. tekninen ja pedagoginen arviointi  jakso handout 20135. tekninen ja pedagoginen arviointi  jakso handout 2013
5. tekninen ja pedagoginen arviointi jakso handout 2013
 
Arviointi ei ole lopputulema vaan uuden polun alku
Arviointi ei ole lopputulema vaan uuden polun alkuArviointi ei ole lopputulema vaan uuden polun alku
Arviointi ei ole lopputulema vaan uuden polun alku
 
Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Henkilökohtainen opintosuunnitelmaHenkilökohtainen opintosuunnitelma
Henkilökohtainen opintosuunnitelma
 
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainenAmmattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
 
Susanna tauriainen ammattikoulutuksen kehittäminen
Susanna tauriainen ammattikoulutuksen kehittäminenSusanna tauriainen ammattikoulutuksen kehittäminen
Susanna tauriainen ammattikoulutuksen kehittäminen
 

Plus de Jari Laru

"Digital enabled learning" (Arctic frontiers speech 2020)
"Digital enabled learning" (Arctic frontiers speech 2020)"Digital enabled learning" (Arctic frontiers speech 2020)
"Digital enabled learning" (Arctic frontiers speech 2020)Jari Laru
 
Developing Computational Thinking Practises through Digital Fabrication Activ...
Developing Computational Thinking Practises through Digital Fabrication Activ...Developing Computational Thinking Practises through Digital Fabrication Activ...
Developing Computational Thinking Practises through Digital Fabrication Activ...Jari Laru
 
Supporting Fab Lab facilitators to develop pedagogical practices to improve l...
Supporting Fab Lab facilitators to develop pedagogical practices to improve l...Supporting Fab Lab facilitators to develop pedagogical practices to improve l...
Supporting Fab Lab facilitators to develop pedagogical practices to improve l...Jari Laru
 
Digitaalinen tulevaisuus 2030 – kuinka ”tukiäly” tukee ihmisten arkea, oppimi...
Digitaalinen tulevaisuus 2030 – kuinka ”tukiäly” tukee ihmisten arkea, oppimi...Digitaalinen tulevaisuus 2030 – kuinka ”tukiäly” tukee ihmisten arkea, oppimi...
Digitaalinen tulevaisuus 2030 – kuinka ”tukiäly” tukee ihmisten arkea, oppimi...Jari Laru
 
”Davidin ja Goljatin taistelu: kesyttääkö opettaja teknologian vai jyrääkö te...
”Davidin ja Goljatin taistelu: kesyttääkö opettajateknologian vai jyrääkö te...”Davidin ja Goljatin taistelu: kesyttääkö opettajateknologian vai jyrääkö te...
”Davidin ja Goljatin taistelu: kesyttääkö opettaja teknologian vai jyrääkö te...Jari Laru
 
Digitaaliset välineet opetuksessa ja oppimisessa opettajankoulutuksen konteks...
Digitaaliset välineet opetuksessa ja oppimisessa opettajankoulutuksen konteks...Digitaaliset välineet opetuksessa ja oppimisessa opettajankoulutuksen konteks...
Digitaaliset välineet opetuksessa ja oppimisessa opettajankoulutuksen konteks...Jari Laru
 
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Jari Laru
 
Are we currently moving from the age of mobolism to age of artificail intelli...
Are we currently moving from the age of mobolism to age of artificail intelli...Are we currently moving from the age of mobolism to age of artificail intelli...
Are we currently moving from the age of mobolism to age of artificail intelli...Jari Laru
 
PREDICTING FUTURE OF EDTECH 2030 v2
PREDICTING FUTURE OF EDTECH 2030 v2PREDICTING FUTURE OF EDTECH 2030 v2
PREDICTING FUTURE OF EDTECH 2030 v2Jari Laru
 
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Jari Laru
 
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?Jari Laru
 
Social media as a tool for researchers
Social media as a tool for researchersSocial media as a tool for researchers
Social media as a tool for researchersJari Laru
 
Puheenvuoro RAKLI:n vierailulla: Teknologiatuettu oppiminen ja oppimisen uude...
Puheenvuoro RAKLI:n vierailulla: Teknologiatuettu oppiminen ja oppimisen uude...Puheenvuoro RAKLI:n vierailulla: Teknologiatuettu oppiminen ja oppimisen uude...
Puheenvuoro RAKLI:n vierailulla: Teknologiatuettu oppiminen ja oppimisen uude...Jari Laru
 
Lito2018 workshop arviointi suurilla verkkokursseilla
Lito2018 workshop  arviointi suurilla verkkokursseillaLito2018 workshop  arviointi suurilla verkkokursseilla
Lito2018 workshop arviointi suurilla verkkokursseillaJari Laru
 
Mulla olis ny yksi hopea ja kuusi pronssia! osaamismerkit opetuksessa
Mulla olis ny yksi hopea ja kuusi pronssia! osaamismerkit opetuksessa Mulla olis ny yksi hopea ja kuusi pronssia! osaamismerkit opetuksessa
Mulla olis ny yksi hopea ja kuusi pronssia! osaamismerkit opetuksessa Jari Laru
 
Kuullun ja nähdyn kommentontia: tarua vai totta (tekoälyä, lohkoketjuja sek...
Kuullun ja nähdyn kommentontia:  tarua vai totta (tekoälyä, lohkoketjuja sek...Kuullun ja nähdyn kommentontia:  tarua vai totta (tekoälyä, lohkoketjuja sek...
Kuullun ja nähdyn kommentontia: tarua vai totta (tekoälyä, lohkoketjuja sek...Jari Laru
 
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus 4op - johdantoluento + digitalisaatio
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus 4op - johdantoluento + digitalisaatioTeknologiatuettu oppiminen ja opetus 4op - johdantoluento + digitalisaatio
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus 4op - johdantoluento + digitalisaatioJari Laru
 
Stadin ammattiopiston lukuvuoden aloitus: teknologiatuettua oppimista ja opet...
Stadin ammattiopiston lukuvuoden aloitus: teknologiatuettua oppimista ja opet...Stadin ammattiopiston lukuvuoden aloitus: teknologiatuettua oppimista ja opet...
Stadin ammattiopiston lukuvuoden aloitus: teknologiatuettua oppimista ja opet...Jari Laru
 
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus - luento asiantuntijafoorumissa
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus - luento asiantuntijafoorumissaTeknologiatuettu oppiminen ja opetus - luento asiantuntijafoorumissa
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus - luento asiantuntijafoorumissaJari Laru
 
Luento 1: ilmiöstä
Luento 1: ilmiöstäLuento 1: ilmiöstä
Luento 1: ilmiöstäJari Laru
 

Plus de Jari Laru (20)

"Digital enabled learning" (Arctic frontiers speech 2020)
"Digital enabled learning" (Arctic frontiers speech 2020)"Digital enabled learning" (Arctic frontiers speech 2020)
"Digital enabled learning" (Arctic frontiers speech 2020)
 
Developing Computational Thinking Practises through Digital Fabrication Activ...
Developing Computational Thinking Practises through Digital Fabrication Activ...Developing Computational Thinking Practises through Digital Fabrication Activ...
Developing Computational Thinking Practises through Digital Fabrication Activ...
 
Supporting Fab Lab facilitators to develop pedagogical practices to improve l...
Supporting Fab Lab facilitators to develop pedagogical practices to improve l...Supporting Fab Lab facilitators to develop pedagogical practices to improve l...
Supporting Fab Lab facilitators to develop pedagogical practices to improve l...
 
Digitaalinen tulevaisuus 2030 – kuinka ”tukiäly” tukee ihmisten arkea, oppimi...
Digitaalinen tulevaisuus 2030 – kuinka ”tukiäly” tukee ihmisten arkea, oppimi...Digitaalinen tulevaisuus 2030 – kuinka ”tukiäly” tukee ihmisten arkea, oppimi...
Digitaalinen tulevaisuus 2030 – kuinka ”tukiäly” tukee ihmisten arkea, oppimi...
 
”Davidin ja Goljatin taistelu: kesyttääkö opettaja teknologian vai jyrääkö te...
”Davidin ja Goljatin taistelu: kesyttääkö opettajateknologian vai jyrääkö te...”Davidin ja Goljatin taistelu: kesyttääkö opettajateknologian vai jyrääkö te...
”Davidin ja Goljatin taistelu: kesyttääkö opettaja teknologian vai jyrääkö te...
 
Digitaaliset välineet opetuksessa ja oppimisessa opettajankoulutuksen konteks...
Digitaaliset välineet opetuksessa ja oppimisessa opettajankoulutuksen konteks...Digitaaliset välineet opetuksessa ja oppimisessa opettajankoulutuksen konteks...
Digitaaliset välineet opetuksessa ja oppimisessa opettajankoulutuksen konteks...
 
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
 
Are we currently moving from the age of mobolism to age of artificail intelli...
Are we currently moving from the age of mobolism to age of artificail intelli...Are we currently moving from the age of mobolism to age of artificail intelli...
Are we currently moving from the age of mobolism to age of artificail intelli...
 
PREDICTING FUTURE OF EDTECH 2030 v2
PREDICTING FUTURE OF EDTECH 2030 v2PREDICTING FUTURE OF EDTECH 2030 v2
PREDICTING FUTURE OF EDTECH 2030 v2
 
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
 
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
 
Social media as a tool for researchers
Social media as a tool for researchersSocial media as a tool for researchers
Social media as a tool for researchers
 
Puheenvuoro RAKLI:n vierailulla: Teknologiatuettu oppiminen ja oppimisen uude...
Puheenvuoro RAKLI:n vierailulla: Teknologiatuettu oppiminen ja oppimisen uude...Puheenvuoro RAKLI:n vierailulla: Teknologiatuettu oppiminen ja oppimisen uude...
Puheenvuoro RAKLI:n vierailulla: Teknologiatuettu oppiminen ja oppimisen uude...
 
Lito2018 workshop arviointi suurilla verkkokursseilla
Lito2018 workshop  arviointi suurilla verkkokursseillaLito2018 workshop  arviointi suurilla verkkokursseilla
Lito2018 workshop arviointi suurilla verkkokursseilla
 
Mulla olis ny yksi hopea ja kuusi pronssia! osaamismerkit opetuksessa
Mulla olis ny yksi hopea ja kuusi pronssia! osaamismerkit opetuksessa Mulla olis ny yksi hopea ja kuusi pronssia! osaamismerkit opetuksessa
Mulla olis ny yksi hopea ja kuusi pronssia! osaamismerkit opetuksessa
 
Kuullun ja nähdyn kommentontia: tarua vai totta (tekoälyä, lohkoketjuja sek...
Kuullun ja nähdyn kommentontia:  tarua vai totta (tekoälyä, lohkoketjuja sek...Kuullun ja nähdyn kommentontia:  tarua vai totta (tekoälyä, lohkoketjuja sek...
Kuullun ja nähdyn kommentontia: tarua vai totta (tekoälyä, lohkoketjuja sek...
 
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus 4op - johdantoluento + digitalisaatio
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus 4op - johdantoluento + digitalisaatioTeknologiatuettu oppiminen ja opetus 4op - johdantoluento + digitalisaatio
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus 4op - johdantoluento + digitalisaatio
 
Stadin ammattiopiston lukuvuoden aloitus: teknologiatuettua oppimista ja opet...
Stadin ammattiopiston lukuvuoden aloitus: teknologiatuettua oppimista ja opet...Stadin ammattiopiston lukuvuoden aloitus: teknologiatuettua oppimista ja opet...
Stadin ammattiopiston lukuvuoden aloitus: teknologiatuettua oppimista ja opet...
 
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus - luento asiantuntijafoorumissa
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus - luento asiantuntijafoorumissaTeknologiatuettu oppiminen ja opetus - luento asiantuntijafoorumissa
Teknologiatuettu oppiminen ja opetus - luento asiantuntijafoorumissa
 
Luento 1: ilmiöstä
Luento 1: ilmiöstäLuento 1: ilmiöstä
Luento 1: ilmiöstä
 

Koe oppimisymparistona osa I

  • 1. Koe oppimisympäristönä1. osa Etäopettajapäivät 20.11.2009 Panu Kela Oulun aikuislukio
  • 2. Arviointi lukiolaissa "Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan oppimista ja työskentelyä tulee arvioida monipuolisesti." (Lukiolaki 629/1998, 17 § 1 mom)
  • 3. Arviointi ops:ssa Opiskelijan oppimisen arvioinnin tehtävänä on antaa opiskelijalle: palautetta opintojen edistymisestä oppimistuloksista sekä lukion aikana että lukio-opiskelun päättyessä. antaa tietoja opiskelijan huoltajalle sekä jatko-opintojen järjestäjien, työelämän ja muiden vastaavien tahojen tarpeita varten auttaa opettajaa ja kouluyhteisöä opetuksen vaikuttavuuden arvioinnissa.
  • 4.
  • 5. Kurssin arviointi Tulee olla monipuolista. Tulee perustua mahdollisiin kirjallisiin kokeisiin, opintojen edistymisen jatkuvaan havainnointiin opiskelijan tietojen ja taitojen arviointiin. mahdollisesti opiskelijan omaan itsearviointiin. Yleisten arviointiperusteiden lisäksi kunkin kurssin arviointiperusteet on selvitettävä opiskelijalle kurssin alussa, jolloin niistä keskustellaan opiskelijoiden kanssa.
  • 6. Itsenäinen kurssi Itsenäisesti opiskellusta kurssista edellytetään hyväksytty arvosana. Opetussuunnitelmassa tulee päättää tarkemmin itsenäisesti opiskeltaviksi edellytettävistä opinnoista ja niiden suoritusperiaatteista. Jos opiskelija opiskelee kurssin kokonaan tai osittain itsenäisesti, noudatetaan soveltuvin osin edellä mainittuja arviointiperiaatteita. Kurssin tavoitteiden saavuttamista ja niiden suuntaista edistymistä on myös tällöin arvioitava riittävän laaja-alaisesti.
  • 7. Opiskeluympäristön ja opetusmenetelmien vaatimukset OPS:n perusteissa tulee antaa kaikille sopivia työskentelymuotoja opetus- ja opiskelumuotojen tulee olla monipuolisia tulee antaa välineitä tiedon hankkimiseen ja tuottamiseen tulee suunnitella niin, että opiskelija pystyy soveltamaan oppimaansa myös opiskelutilanteiden ulkopuolella oppimistehtäviä tulee rakentaa todellisen elämän esimerkkien avulla opiskelijaa tulee ohjata tutkivan oppimisen suuntaan.
  • 8. 2009 2007 http://www.iklo.fi/Materiaalia_ja_julkaisuja_files/LUNTTAA_LUVALLA_EDITA.pdf http://www.iklo.fi/Materiaalia_ja_julkaisuja_files/Koeraportti.pdf
  • 9. ” Jokaisen opiskelijan arkikokemus on yhdenmukainen niiden tutkimustulosten kanssa, jotka ovat osoittaneet odotettavissa olevan arvioinnin, kuten tentin, vaikuttavan suoraan opiskelijoiden opiskelustrategioihin.”
  • 12. Pohdittavaa Millaisia erilaisia kokeita ja arviointimenetelmiä käytät?