SlideShare a Scribd company logo
1 of 11
ESIHISTORIALLINEN MUSIIKKI (- 800 eaa)
Esihistoriaksi

sanotaan

aikaa

ennen

muistiinkirjoitettua historiaa. Esihistoriallista
musiikkia ovat erilaiset merkinantoäänet ja
laulu. Merkinantoäänillä varoitettiin esim.
lähestyvästä

vaarasta

tai

perillepääsystä juomapaikalle.

Varhaisimmat soitinlöydöt ovat jopa
40 000 vuotta vanhoja. Soittimia
tehtiin esimerkiksi poraamalla ontoista

luista huiluja ja valmistamalla erilaisia
lyömäsoittimia
ontoiksi.

kovertamalla

puita

viestitettiin
ANTIIKIN MUSIIKKI (800 eaa – 450 jKr.)
Sana musiikki tulee kreikankielen sanasta mousike, joka
tarkoitti

runon,

tanssin

ja

musiikin

muodostamaa

kokonaisuutta. Antiikin Kreikassa musiikki liittyi uskontoon
ja sitä pidettiin jumalten keksintönä. Ihmisiä viihdytettiin
kuorojen esityksillä, joita säestettiin soittimilla.

Tärkeimmät soittimet olivat harpuntapainen kithara, sekä
puhaltimien esi-isä aulos. Niillä soitettiin pelkästään melodiaa
eli musiikki oli yksiäänistä. Myös lyömäsoittimia käytettiin
luomaan musiikkiin rytmiä.

Kithara taideteoksessa.

Mies soittaa aulosta.
KESKIAIKA (n.450-1450)
KIRKOLLINEN MUSIIKKI
Uskonto

oli

tärkeä

osa

ihmisten

elämää.

Jumalanpalveluksissa papit ja munkit lauloivat
latinaksi ja heitä ei säestetty soittimin, sillä kirkon
mielestä soittimet tekivät musiikista liian iloista.
Laulumelodiat olivat yksiäänisiä ja musiikissa ei
ollut perussykettä. Tätä laulutapaa kutsutaan
gregoriaaniseksi lauluksi.

Keskiaikaista nuottikirjoitusta.
KESKIAJAN MAALLINEN MUSIIKKI
Musiikkia tarvittiin myös arjessa juhliin
ja

kansantapahtumiin.

ankaraa:

oli

Elämä

köyhyyttä

oli
ja

sairauksia, musiikki toi iloa tähän.
Maallisessa

musiikissa

käytettiin

soittimia: huiluja, pillejä, rumpuja ja
kielisoittimia.

Trubaduurit
muusikoita,

olivat
jotka

esittivät

kiertäviä
lauluja

ajankohtaisista aiheista ja rakkaudesta.
He kertoivat myös uutisia läheisistä
kylistä ja naapurivaltioista.

Keskiajan trubaduureja.
RENESSANSSI (1450-1600)
Renessanssi sana tarkoittaa uudestisyntymistä. Keskiajalla elämä
oli ollut rankkaa ja nyt haluttiin synnyttää elämänilo uudelleen.
Nämä ajatukset syntyivät ensin Italiassa ja levisivät sitten
muualle Eurooppaan. Kirkon merkitys väheni arkielämässä ja
alettiin arvostamaan ihmisen saavutuksia. Ihailtiin yleisneroja
(Leonardo Da Vinci), jotka olivat monipuolisia, kekseliäitä ja
hyviä taiteissa ja tieteissä.

RENESSANSSIN KIRKOLLINEN MUSIIKKI

Kirkollisesta musiikista tuli moniäänistä mutta oli edelleen
pelkästään laulettua. Kappaleissa oli myös perussyke ja
musiikin rytmistä tuli monimutkaisempaa. Tunnetuin
kirkollisen musiikin säveltäjä on italialainen Giovanni

Pierluigi di Palestrina.
RENESSANSSIN MAALLINEN MUSIIKKI
1500-luvulla alettiin hoveissa viettämään juhlia, joissa oli musiikkia

viihteenä.

Tämän

vuoksi

musiikki

oli

kevyttä

ja

tanssittavaa.

Hovisoittajien ansiosta soittajien arvostus kasvoi ja alettiin kehittämään
uusia soittimia, kuten jousisoittimia, puhaltimia ja kosketinsoittimia:
 viola da gamba - sellon esi-isä

 luuttu - kitarantapainen kielisoitin
 nokkahuilu
 klavikordi - pianon edeltäjä

Tunnettu renessanssiajan maallisen musiikin
säveltäjä oli esimerkiksi Tielman Susato.

Viola da gamba
Nokkahuiluperhe

More Related Content

What's hot

La Música Medieval
La Música MedievalLa Música Medieval
La Música Medieval
Lsuarezmera
 
Näyttämömusiikkia
NäyttämömusiikkiaNäyttämömusiikkia
Näyttämömusiikkia
pekkaryhanen
 
Grecia y roma musica en la antiguedad grupo 3
Grecia y roma musica en la antiguedad grupo 3Grecia y roma musica en la antiguedad grupo 3
Grecia y roma musica en la antiguedad grupo 3
Grupo3-Safa-3B
 
Rock muzika (1)
Rock muzika (1)Rock muzika (1)
Rock muzika (1)
Natasa0077
 
LA mÚSICA DEL BARROCO
LA mÚSICA DEL BARROCOLA mÚSICA DEL BARROCO
LA mÚSICA DEL BARROCO
guest4df76
 

What's hot (20)

Orkesteriopas
OrkesteriopasOrkesteriopas
Orkesteriopas
 
La Música Medieval
La Música MedievalLa Música Medieval
La Música Medieval
 
Näyttämömusiikkia
NäyttämömusiikkiaNäyttämömusiikkia
Näyttämömusiikkia
 
Rock music powerpoint
Rock music powerpointRock music powerpoint
Rock music powerpoint
 
Rock and roll
Rock and rollRock and roll
Rock and roll
 
Grecia y roma musica en la antiguedad grupo 3
Grecia y roma musica en la antiguedad grupo 3Grecia y roma musica en la antiguedad grupo 3
Grecia y roma musica en la antiguedad grupo 3
 
Irish instruments
Irish instrumentsIrish instruments
Irish instruments
 
Música en la Prehistoria y la Antigüedad
Música en la Prehistoria y la AntigüedadMúsica en la Prehistoria y la Antigüedad
Música en la Prehistoria y la Antigüedad
 
Music Through The Ages Power Point
Music Through The Ages Power PointMusic Through The Ages Power Point
Music Through The Ages Power Point
 
Pink Floyd
Pink FloydPink Floyd
Pink Floyd
 
Chapter 28 wagner, verdi, bizet, puccini, & the russians
Chapter 28   wagner, verdi, bizet, puccini, & the russiansChapter 28   wagner, verdi, bizet, puccini, & the russians
Chapter 28 wagner, verdi, bizet, puccini, & the russians
 
History of pop music
History of pop musicHistory of pop music
History of pop music
 
Rock muzika (1)
Rock muzika (1)Rock muzika (1)
Rock muzika (1)
 
Vanguardias musicales
Vanguardias musicalesVanguardias musicales
Vanguardias musicales
 
La música en la Edad Media
La música en la Edad MediaLa música en la Edad Media
La música en la Edad Media
 
Ars antiqua
Ars antiquaArs antiqua
Ars antiqua
 
LA mÚSICA DEL BARROCO
LA mÚSICA DEL BARROCOLA mÚSICA DEL BARROCO
LA mÚSICA DEL BARROCO
 
Antonio vivaldi
Antonio vivaldiAntonio vivaldi
Antonio vivaldi
 
Power point 1: Ancient Music
Power point 1: Ancient MusicPower point 1: Ancient Music
Power point 1: Ancient Music
 
La orquesta sinfónica
La orquesta sinfónicaLa orquesta sinfónica
La orquesta sinfónica
 

Taidemusiikin historia 1

  • 1.
  • 2.
  • 3. ESIHISTORIALLINEN MUSIIKKI (- 800 eaa) Esihistoriaksi sanotaan aikaa ennen muistiinkirjoitettua historiaa. Esihistoriallista musiikkia ovat erilaiset merkinantoäänet ja laulu. Merkinantoäänillä varoitettiin esim. lähestyvästä vaarasta tai perillepääsystä juomapaikalle. Varhaisimmat soitinlöydöt ovat jopa 40 000 vuotta vanhoja. Soittimia tehtiin esimerkiksi poraamalla ontoista luista huiluja ja valmistamalla erilaisia lyömäsoittimia ontoiksi. kovertamalla puita viestitettiin
  • 4.
  • 5. ANTIIKIN MUSIIKKI (800 eaa – 450 jKr.) Sana musiikki tulee kreikankielen sanasta mousike, joka tarkoitti runon, tanssin ja musiikin muodostamaa kokonaisuutta. Antiikin Kreikassa musiikki liittyi uskontoon ja sitä pidettiin jumalten keksintönä. Ihmisiä viihdytettiin kuorojen esityksillä, joita säestettiin soittimilla. Tärkeimmät soittimet olivat harpuntapainen kithara, sekä puhaltimien esi-isä aulos. Niillä soitettiin pelkästään melodiaa eli musiikki oli yksiäänistä. Myös lyömäsoittimia käytettiin luomaan musiikkiin rytmiä. Kithara taideteoksessa. Mies soittaa aulosta.
  • 6.
  • 7. KESKIAIKA (n.450-1450) KIRKOLLINEN MUSIIKKI Uskonto oli tärkeä osa ihmisten elämää. Jumalanpalveluksissa papit ja munkit lauloivat latinaksi ja heitä ei säestetty soittimin, sillä kirkon mielestä soittimet tekivät musiikista liian iloista. Laulumelodiat olivat yksiäänisiä ja musiikissa ei ollut perussykettä. Tätä laulutapaa kutsutaan gregoriaaniseksi lauluksi. Keskiaikaista nuottikirjoitusta.
  • 8. KESKIAJAN MAALLINEN MUSIIKKI Musiikkia tarvittiin myös arjessa juhliin ja kansantapahtumiin. ankaraa: oli Elämä köyhyyttä oli ja sairauksia, musiikki toi iloa tähän. Maallisessa musiikissa käytettiin soittimia: huiluja, pillejä, rumpuja ja kielisoittimia. Trubaduurit muusikoita, olivat jotka esittivät kiertäviä lauluja ajankohtaisista aiheista ja rakkaudesta. He kertoivat myös uutisia läheisistä kylistä ja naapurivaltioista. Keskiajan trubaduureja.
  • 9.
  • 10. RENESSANSSI (1450-1600) Renessanssi sana tarkoittaa uudestisyntymistä. Keskiajalla elämä oli ollut rankkaa ja nyt haluttiin synnyttää elämänilo uudelleen. Nämä ajatukset syntyivät ensin Italiassa ja levisivät sitten muualle Eurooppaan. Kirkon merkitys väheni arkielämässä ja alettiin arvostamaan ihmisen saavutuksia. Ihailtiin yleisneroja (Leonardo Da Vinci), jotka olivat monipuolisia, kekseliäitä ja hyviä taiteissa ja tieteissä. RENESSANSSIN KIRKOLLINEN MUSIIKKI Kirkollisesta musiikista tuli moniäänistä mutta oli edelleen pelkästään laulettua. Kappaleissa oli myös perussyke ja musiikin rytmistä tuli monimutkaisempaa. Tunnetuin kirkollisen musiikin säveltäjä on italialainen Giovanni Pierluigi di Palestrina.
  • 11. RENESSANSSIN MAALLINEN MUSIIKKI 1500-luvulla alettiin hoveissa viettämään juhlia, joissa oli musiikkia viihteenä. Tämän vuoksi musiikki oli kevyttä ja tanssittavaa. Hovisoittajien ansiosta soittajien arvostus kasvoi ja alettiin kehittämään uusia soittimia, kuten jousisoittimia, puhaltimia ja kosketinsoittimia:  viola da gamba - sellon esi-isä  luuttu - kitarantapainen kielisoitin  nokkahuilu  klavikordi - pianon edeltäjä Tunnettu renessanssiajan maallisen musiikin säveltäjä oli esimerkiksi Tielman Susato. Viola da gamba Nokkahuiluperhe