SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  1
Télécharger pour lire hors ligne
Vaiheistaminen eli skriptaus
Lähtökohtia                                                          Opetuskokeiluja lähdettiin suunnittelemaan pedagogisen
                                                                                                                                          Sallan visio
                                                                   käsikirjoituksen eli skriptin avulla. Skriptien avulla oppilaat
   Koulua tulisi kehittää asiantuntijavetoisesti, koska nuorten                                                                             Tulevaisuudessa oppiminen tapahtuu ohjaamisen ja
                                                                   johdatetaan toimintoihin, joihin he eivät muuten sitoutuisi.
ohjaamisen ja opettamisen tarpeet edellyttävät uudenlaista                                                                                hyvinvoinnin keskuksessa, jossa oppilaat ovat läsnä sekä
                                                                   Vaiheistamisessa otettiin huomioon joustava liikkuminen eri
osaamista. Koulu tulisikin nähdä työyhteisönä oppivana                                                                                    fyysisesti että virtuaalisesti. Koulu on oppiva organisaatio, jonka
                                                                   sosiaalisten      tasojen      (yksilö-ryhmä-luokka)        välillä.
organisaationa. Silti vain muutamat opettajista hallitsee                                                                                 lähtökohtana on yksilön, tiimien ja organisaation oppiminen.
                                                                   Suunnittelun pohjana toimi pedagoginen pyramidi (ks. kuva 1).
sosiaalisen median ja erilaisten laitteiden käytön hyvin ja                                                                               Uusien toimintamallien vakiinnuttaminen vaatii organisaatiolta
                                                                   Opetuskokeiluissa otettiin oppimisteoreettisesti lähtökohdaksi
käyttö on keskittynyt pelkästään sähköpostin käyttöön.                                                                                    kykyä uusiutua ja hankkia uutta osaamista. Tällöin ei riitä, että
                                                                   sosiokonstruktivismi,       jota       lähestyttiin     coachingin
  Koulua ei pidä kehittää teknologialähtöisesti, vaan uusia                                                                               vain yksilö oppii, vaan myös organisaation on opittava.
                                                                   toimintatapojen mukaisesti. Pedagogisina malleina toimi
oppimisen ja opettamisen muotoja kehittämällä, johon               ongelmanratkaisutyöskentely (PBL), case-työskentely, aktivoiva
teknologia tarjoaa mahdollisuuksia.                                opetus, tutkiva oppiminen jne. Oppimismenetelminä käytettiin              1. vaihe             2. vaihe             3. vaihe
                                                                                                                                                                                                              4. vaihe

  Elinikäisen oppimisen pohja syntyy, kun oppilaiden ja            vastavuoroista opettamista, jigsaw:ta sekä hajautettua                                                            Asiantuntija
                                                                                                                                                                                                        Oppiva organisaatio
                                                                                                                                                                                                        Uudet toimintamallit
                                                                                                                                                               Asiantuntija
opettajien oppimisprosessit nähdään rinnakkaisina. Oppimisen       asiantuntijuutta. Verkkotyökalut valittiin sen mukaan, millaiset        Valmentaja
                                                                                                                                           5 pvä/vko
                                                                                                                                                               koulussa
                                                                                                                                                                                    koulussa
                                                                                                                                                                                     Tiimityöskentely
                                                                                                                                                                                                        Yhteisölliset ja
                                                                                                                                                                                                        henkilökohtaiset
                                                                                                                                                               (opetus, tutkimus,
mallit ja käsitys oppimisesta tulisi sisällyttää opetukseen.       tavoitteet oppimiselle oli asetettu ja millaisia tuotoksia haluttiin    Workshop-
                                                                                                                                                                valmennus)
                                                                                                                                                                                     Workshop-          oppimisympäristöt
                                                                                                                                           koulutus                                  toiminta           Tekemällä oppiminen
Pedagogisten        ja     teknologisten     ratkaisujen  avulla   tuottaa.                                                                Itsenäisiä
                                                                                                                                                               Tiimityöskentely
                                                                                                                                                               Tiedon jakaminen
                                                                                                                                                                                     Asiantuntijuuden   Oppilaiden oppiminen
                                                                                                                                           tvt- kokeiluja                           jakaminen           parantuu
oppimisympäristöjen ja oppijoiden tietovarantoja tulisi                                                                                                        (workshop)
                                                                                                                                                                                    ulkopuolelle        Oppimisprosessi
                                                                                                                                                                                                        tallentuu
yhdistää. Valmiiden sisältöjen sijaan, oppilaiden tulisi olla                                 Verkkotyökalut
                                                                                                     Wiki
aktiivisia toimijoita ja sisällöntuottajia.                                                          Blogi
                                                                                                                                          Kuva 2. Sallan toimintamalli
  Näistä lähtökohdista on lähdetty vahvistamaan opettajien                                         Titanpad
tieto- ja viestintätekniikan (tvt) osaamista valmennuksen avulla                                                                            Uuden toimintamallin ajatuksena on tuoda kouluihin
                                                                                            Oppimismenetelmät
ja suunnittelemaan uusia oppijalähtöisiä toimintatapoja.                                            Jigsaw                                valmentajan avulla tvt-osaajia jakamaan asiantuntijuutta
                                                                                               Vastavuoroinen                             organisaation sisällä sekä myöhemmin ulkopuolisille. Keskiössä
                                                                                                opettaminen
                                                                                           Hajautettu asiantuntijuus                      on tiimityöskentely ja hyvien käytänteiden jakaminen
Toimenpiteet                                                                                Pedagogiset mallit
                                                                                                                                          kollegoiden     kesken.     Oppimisympäristöissä    keskitytään
                                                                                                    PBL                                   yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden vaatimuksiin sekä tekemällä
                                                                                              Case-työskentely                            oppimiseen.
Digiopettajasta digivalmentajaksi                                                             Aktivoiva opetus
                                                                                             Tutkiva oppiminen
  Kuntaan palkattiin vuodeksi kokopäiväinen digiopettaja
                                                                                                                                           Oppilaat ovat sisällöntuottajia ja ottavat itse vastuuta omasta
perehdyttämään opettajia tvt:n innovatiiviseen käyttöön ja                                    Oppimisteoriat                              oppimisestaan opettajan johdolla. Oppilaan henkilökohtainen
tutustumaan erilaisiin oppimisympäristöihin. Hankkeen aikana                                 Sosiokonstruktivismi
                                                                                                  Coaching                                oppimateriaali      ja     oppimisprosessi      on     tallennettu
digiopettajasta kehittyi    digivalmentaja, joka hyödyntää
                                                                                                                                          henkilökohtaiseen         oppimisympäristöön         (digitaalinen
opetuksessaan ja tavassaan toimia valmentavaa otetta.
                                                                                                                                          portfolio), jonne kaikki opintojen aikainen materiaali on koottu.
Valmennuksen tavoitteena on kehittää yksilöä ja oppivaa                          Kuva 1. Pedagogisen suunnittelun pyramidi
                                                                                                                                          Näin oppilas pystyy seuraamaan oman oppimisprosessinsa
organisaatiota.
                                                                                                                                          kulkua ja palaamaan jo opittuun asiaan. Tällä tuetaan
                                                                   Opettajien koulutus: valmennuksen ja workshoppien avulla
                                                                                                                                          oppimista ja muistista palauttamista sekä kevennetään
Laitteet ja ohjelmistot                                              Puolen          vuoden          kuluttua       valmentamisen
                                                                                                                                          oppilaiden kognitiivista taakkaa.
  Lähtökohtana oli hyödyntää jo olemassa olevia laitteita.         aloittamisesta, aloitettiin myös opettajien workshop- koulutus.
Oppimisympäristönä toimi Purot.net- wiki tai blogi, johon          Koulutuksessa käytiin läpi mm. pilvipalveluja, yhteisöllisen
yhdistettiin tarvittavat sosiaalisen media palvelut.       Wikin   kirjoittamisen työkaluja, käsitekarttoja, digitarinoita sekä           Lähteet
rakenne suunniteltiin siten, että sisällön on mahdollista kasvaa   tablet-laitteita ja älytauluja. Tähän mennessä valmennettaville
                                                                                                                                          Häkkinen & Mäkitalo-Siegl (2007), Julkunen (toim.) (1998), Kolb
lapsen mukana, eivätkä aiheet ole sidottuina tiettyihin            opettajille oli kertynyt jo käytännön kokemusta, jolloin he            (1984), Niinisaari (2007), Pohjola (toim.) (2011), Sydänmaanlakka
oppiaineisiin tai luokkarajoihin.                                  pystyivät koulutuksessa jakamaan omia kokemuksiaan.                    (2000), Vahtivuori-Hänninen (toim.) (2011)

Contenu connexe

Tendances

Työpedapaketti hki
Työpedapaketti hkiTyöpedapaketti hki
Työpedapaketti hkiomniatopo
 
Keikkailun käyttöönotto ja edellytykset ja vaikuttavuus
Keikkailun käyttöönotto ja edellytykset ja vaikuttavuusKeikkailun käyttöönotto ja edellytykset ja vaikuttavuus
Keikkailun käyttöönotto ja edellytykset ja vaikuttavuusSirpa Pursiainen
 
Osaava ammatillinen opettaja 2020 osaamisen ennakointi ja kehittäminen verkos...
Osaava ammatillinen opettaja 2020 osaamisen ennakointi ja kehittäminen verkos...Osaava ammatillinen opettaja 2020 osaamisen ennakointi ja kehittäminen verkos...
Osaava ammatillinen opettaja 2020 osaamisen ennakointi ja kehittäminen verkos...Aila Paaso
 
Opettajankoulutus 3 0_mahdollisia_palikoita
Opettajankoulutus 3 0_mahdollisia_palikoitaOpettajankoulutus 3 0_mahdollisia_palikoita
Opettajankoulutus 3 0_mahdollisia_palikoitaPekka Ihanainen
 
Hyria 17.11. opinto ohjaus
Hyria 17.11. opinto ohjausHyria 17.11. opinto ohjaus
Hyria 17.11. opinto ohjausTopLaaja
 
Osaava opettaja 2020
Osaava opettaja 2020Osaava opettaja 2020
Osaava opettaja 2020Aila Paaso
 
Teema arvioiniti av-kuva-2012
Teema arvioiniti av-kuva-2012Teema arvioiniti av-kuva-2012
Teema arvioiniti av-kuva-2012Marko Saarelainen
 
Pedagoginen toiminta Moodlessa
Pedagoginen toiminta MoodlessaPedagoginen toiminta Moodlessa
Pedagoginen toiminta MoodlessaJarmo Tanskanen
 

Tendances (10)

Työpedapaketti hki
Työpedapaketti hkiTyöpedapaketti hki
Työpedapaketti hki
 
Opettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impio
Opettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impioOpettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impio
Opettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impio
 
Keikkailun käyttöönotto ja edellytykset ja vaikuttavuus
Keikkailun käyttöönotto ja edellytykset ja vaikuttavuusKeikkailun käyttöönotto ja edellytykset ja vaikuttavuus
Keikkailun käyttöönotto ja edellytykset ja vaikuttavuus
 
Osaava ammatillinen opettaja 2020 osaamisen ennakointi ja kehittäminen verkos...
Osaava ammatillinen opettaja 2020 osaamisen ennakointi ja kehittäminen verkos...Osaava ammatillinen opettaja 2020 osaamisen ennakointi ja kehittäminen verkos...
Osaava ammatillinen opettaja 2020 osaamisen ennakointi ja kehittäminen verkos...
 
Opettajankoulutus 3 0_mahdollisia_palikoita
Opettajankoulutus 3 0_mahdollisia_palikoitaOpettajankoulutus 3 0_mahdollisia_palikoita
Opettajankoulutus 3 0_mahdollisia_palikoita
 
Hyria 17.11. opinto ohjaus
Hyria 17.11. opinto ohjausHyria 17.11. opinto ohjaus
Hyria 17.11. opinto ohjaus
 
Osaava opettaja 2020
Osaava opettaja 2020Osaava opettaja 2020
Osaava opettaja 2020
 
Teema arvioiniti av-kuva-2012
Teema arvioiniti av-kuva-2012Teema arvioiniti av-kuva-2012
Teema arvioiniti av-kuva-2012
 
Pedagoginen toiminta Moodlessa
Pedagoginen toiminta MoodlessaPedagoginen toiminta Moodlessa
Pedagoginen toiminta Moodlessa
 
Swot
SwotSwot
Swot
 

Similaire à Posteri(itk)

Laajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_Nina
Laajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_NinaLaajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_Nina
Laajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_NinaNina Eskola-Salin
 
OppimisympäRistöKuvaus Sotereppu
OppimisympäRistöKuvaus SotereppuOppimisympäRistöKuvaus Sotereppu
OppimisympäRistöKuvaus SotereppuNina Eskola-Salin
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Nina Eskola-Salin
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012TopLaaja
 
Verkkovirta eAMK
Verkkovirta eAMKVerkkovirta eAMK
Verkkovirta eAMKeamkhanke
 
Verkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja someVerkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja someakorhonen
 
Laajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelma
Laajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelmaLaajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelma
Laajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelmaTopLaaja
 
Verkko-oppimisympäristöjen menneisyys ja tulevaisuus - Anu Wulff & Leena Suonio
Verkko-oppimisympäristöjen menneisyys ja tulevaisuus - Anu Wulff & Leena SuonioVerkko-oppimisympäristöjen menneisyys ja tulevaisuus - Anu Wulff & Leena Suonio
Verkko-oppimisympäristöjen menneisyys ja tulevaisuus - Anu Wulff & Leena SuonioOtavan Opisto
 
Esitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 MemohakeEsitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 MemohakeHarri Heikkilä
 
Työelämäyhteistyö ammattikorkeakouluissa
Työelämäyhteistyö ammattikorkeakouluissaTyöelämäyhteistyö ammattikorkeakouluissa
Työelämäyhteistyö ammattikorkeakouluissaeamkhanke
 
Osaamisperusteisuus, sitä tukevat HOPS-käytänteet ja yhteisten tutkinnon osie...
Osaamisperusteisuus, sitä tukevat HOPS-käytänteet ja yhteisten tutkinnon osie...Osaamisperusteisuus, sitä tukevat HOPS-käytänteet ja yhteisten tutkinnon osie...
Osaamisperusteisuus, sitä tukevat HOPS-käytänteet ja yhteisten tutkinnon osie...Taivassalo Minna
 
Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Henkilökohtainen opintosuunnitelmaHenkilökohtainen opintosuunnitelma
Henkilökohtainen opintosuunnitelmaSirpa Pursiainen
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2011
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2011Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2011
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2011Nina Eskola-Salin
 
Ammatillinen pedagogiikka digiajassa
Ammatillinen pedagogiikka digiajassaAmmatillinen pedagogiikka digiajassa
Ammatillinen pedagogiikka digiajassaEsko Lius
 
Laajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 tem
Laajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 temLaajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 tem
Laajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 temNina Eskola-Salin
 
Laajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminenLaajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminenTopLaaja
 

Similaire à Posteri(itk) (20)

Laajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_Nina
Laajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_NinaLaajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_Nina
Laajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_Nina
 
OppimisympäRistöKuvaus Sotereppu
OppimisympäRistöKuvaus SotereppuOppimisympäRistöKuvaus Sotereppu
OppimisympäRistöKuvaus Sotereppu
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
 
Verkkovirta eAMK
Verkkovirta eAMKVerkkovirta eAMK
Verkkovirta eAMK
 
Verkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja someVerkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja some
 
Laajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelma
Laajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelmaLaajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelma
Laajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelma
 
Verkko-oppimisympäristöjen menneisyys ja tulevaisuus - Anu Wulff & Leena Suonio
Verkko-oppimisympäristöjen menneisyys ja tulevaisuus - Anu Wulff & Leena SuonioVerkko-oppimisympäristöjen menneisyys ja tulevaisuus - Anu Wulff & Leena Suonio
Verkko-oppimisympäristöjen menneisyys ja tulevaisuus - Anu Wulff & Leena Suonio
 
Tietokoneet kaikille -opettajien koulutuksen I osa
Tietokoneet kaikille -opettajien koulutuksen I osaTietokoneet kaikille -opettajien koulutuksen I osa
Tietokoneet kaikille -opettajien koulutuksen I osa
 
Esitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 MemohakeEsitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 Memohake
 
Työelämäyhteistyö ammattikorkeakouluissa
Työelämäyhteistyö ammattikorkeakouluissaTyöelämäyhteistyö ammattikorkeakouluissa
Työelämäyhteistyö ammattikorkeakouluissa
 
Osaamisperusteisuus, sitä tukevat HOPS-käytänteet ja yhteisten tutkinnon osie...
Osaamisperusteisuus, sitä tukevat HOPS-käytänteet ja yhteisten tutkinnon osie...Osaamisperusteisuus, sitä tukevat HOPS-käytänteet ja yhteisten tutkinnon osie...
Osaamisperusteisuus, sitä tukevat HOPS-käytänteet ja yhteisten tutkinnon osie...
 
Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Henkilökohtainen opintosuunnitelmaHenkilökohtainen opintosuunnitelma
Henkilökohtainen opintosuunnitelma
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2011
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2011Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2011
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2011
 
Muistelemalla kerrottu oppiminen
Muistelemalla kerrottu oppiminenMuistelemalla kerrottu oppiminen
Muistelemalla kerrottu oppiminen
 
Ammatillinen pedagogiikka digiajassa
Ammatillinen pedagogiikka digiajassaAmmatillinen pedagogiikka digiajassa
Ammatillinen pedagogiikka digiajassa
 
Esitys minna17042013
Esitys minna17042013Esitys minna17042013
Esitys minna17042013
 
Prosessikuvaus lbd
Prosessikuvaus lbdProsessikuvaus lbd
Prosessikuvaus lbd
 
Laajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 tem
Laajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 temLaajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 tem
Laajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 tem
 
Laajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminenLaajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminen
 

Plus de Tiina Kallio (20)

8. rasvat
8. rasvat 8. rasvat
8. rasvat
 
7. proteiinit
7. proteiinit7. proteiinit
7. proteiinit
 
6. sokerit
6. sokerit6. sokerit
6. sokerit
 
3.Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen pH
3.Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen pH3.Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen pH
3.Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen pH
 
2. Kemiallisen reaktion tasapainotila
2. Kemiallisen reaktion tasapainotila2. Kemiallisen reaktion tasapainotila
2. Kemiallisen reaktion tasapainotila
 
Kpl 2
Kpl 2Kpl 2
Kpl 2
 
Kpl 3
Kpl 3Kpl 3
Kpl 3
 
Kpl 2
Kpl 2Kpl 2
Kpl 2
 
Kpl 1-2
Kpl 1-2Kpl 1-2
Kpl 1-2
 
Kpl 4.ainemäärä ja konsentraatio
Kpl 4.ainemäärä ja konsentraatioKpl 4.ainemäärä ja konsentraatio
Kpl 4.ainemäärä ja konsentraatio
 
luokkalehti
luokkalehtiluokkalehti
luokkalehti
 
Kursun koululehti
Kursun koululehtiKursun koululehti
Kursun koululehti
 
Pohjoismaat
PohjoismaatPohjoismaat
Pohjoismaat
 
Käsikirja opettajille
Käsikirja opettajille Käsikirja opettajille
Käsikirja opettajille
 
Lintukirja (1)
Lintukirja (1)Lintukirja (1)
Lintukirja (1)
 
Esitys Tampere 9.11.2011
Esitys Tampere 9.11.2011Esitys Tampere 9.11.2011
Esitys Tampere 9.11.2011
 
Kpl 4
Kpl 4Kpl 4
Kpl 4
 
Asi (kaavio1)
Asi (kaavio1)Asi (kaavio1)
Asi (kaavio1)
 
Kpl 2
Kpl 2Kpl 2
Kpl 2
 
Kpl 1
Kpl 1Kpl 1
Kpl 1
 

Posteri(itk)

  • 1. Vaiheistaminen eli skriptaus Lähtökohtia Opetuskokeiluja lähdettiin suunnittelemaan pedagogisen Sallan visio käsikirjoituksen eli skriptin avulla. Skriptien avulla oppilaat Koulua tulisi kehittää asiantuntijavetoisesti, koska nuorten Tulevaisuudessa oppiminen tapahtuu ohjaamisen ja johdatetaan toimintoihin, joihin he eivät muuten sitoutuisi. ohjaamisen ja opettamisen tarpeet edellyttävät uudenlaista hyvinvoinnin keskuksessa, jossa oppilaat ovat läsnä sekä Vaiheistamisessa otettiin huomioon joustava liikkuminen eri osaamista. Koulu tulisikin nähdä työyhteisönä oppivana fyysisesti että virtuaalisesti. Koulu on oppiva organisaatio, jonka sosiaalisten tasojen (yksilö-ryhmä-luokka) välillä. organisaationa. Silti vain muutamat opettajista hallitsee lähtökohtana on yksilön, tiimien ja organisaation oppiminen. Suunnittelun pohjana toimi pedagoginen pyramidi (ks. kuva 1). sosiaalisen median ja erilaisten laitteiden käytön hyvin ja Uusien toimintamallien vakiinnuttaminen vaatii organisaatiolta Opetuskokeiluissa otettiin oppimisteoreettisesti lähtökohdaksi käyttö on keskittynyt pelkästään sähköpostin käyttöön. kykyä uusiutua ja hankkia uutta osaamista. Tällöin ei riitä, että sosiokonstruktivismi, jota lähestyttiin coachingin Koulua ei pidä kehittää teknologialähtöisesti, vaan uusia vain yksilö oppii, vaan myös organisaation on opittava. toimintatapojen mukaisesti. Pedagogisina malleina toimi oppimisen ja opettamisen muotoja kehittämällä, johon ongelmanratkaisutyöskentely (PBL), case-työskentely, aktivoiva teknologia tarjoaa mahdollisuuksia. opetus, tutkiva oppiminen jne. Oppimismenetelminä käytettiin 1. vaihe 2. vaihe 3. vaihe 4. vaihe Elinikäisen oppimisen pohja syntyy, kun oppilaiden ja vastavuoroista opettamista, jigsaw:ta sekä hajautettua Asiantuntija Oppiva organisaatio Uudet toimintamallit Asiantuntija opettajien oppimisprosessit nähdään rinnakkaisina. Oppimisen asiantuntijuutta. Verkkotyökalut valittiin sen mukaan, millaiset Valmentaja 5 pvä/vko koulussa koulussa Tiimityöskentely Yhteisölliset ja henkilökohtaiset (opetus, tutkimus, mallit ja käsitys oppimisesta tulisi sisällyttää opetukseen. tavoitteet oppimiselle oli asetettu ja millaisia tuotoksia haluttiin Workshop- valmennus) Workshop- oppimisympäristöt koulutus toiminta Tekemällä oppiminen Pedagogisten ja teknologisten ratkaisujen avulla tuottaa. Itsenäisiä Tiimityöskentely Tiedon jakaminen Asiantuntijuuden Oppilaiden oppiminen tvt- kokeiluja jakaminen parantuu oppimisympäristöjen ja oppijoiden tietovarantoja tulisi (workshop) ulkopuolelle Oppimisprosessi tallentuu yhdistää. Valmiiden sisältöjen sijaan, oppilaiden tulisi olla Verkkotyökalut Wiki aktiivisia toimijoita ja sisällöntuottajia. Blogi Kuva 2. Sallan toimintamalli Näistä lähtökohdista on lähdetty vahvistamaan opettajien Titanpad tieto- ja viestintätekniikan (tvt) osaamista valmennuksen avulla Uuden toimintamallin ajatuksena on tuoda kouluihin Oppimismenetelmät ja suunnittelemaan uusia oppijalähtöisiä toimintatapoja. Jigsaw valmentajan avulla tvt-osaajia jakamaan asiantuntijuutta Vastavuoroinen organisaation sisällä sekä myöhemmin ulkopuolisille. Keskiössä opettaminen Hajautettu asiantuntijuus on tiimityöskentely ja hyvien käytänteiden jakaminen Toimenpiteet Pedagogiset mallit kollegoiden kesken. Oppimisympäristöissä keskitytään PBL yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden vaatimuksiin sekä tekemällä Case-työskentely oppimiseen. Digiopettajasta digivalmentajaksi Aktivoiva opetus Tutkiva oppiminen Kuntaan palkattiin vuodeksi kokopäiväinen digiopettaja Oppilaat ovat sisällöntuottajia ja ottavat itse vastuuta omasta perehdyttämään opettajia tvt:n innovatiiviseen käyttöön ja Oppimisteoriat oppimisestaan opettajan johdolla. Oppilaan henkilökohtainen tutustumaan erilaisiin oppimisympäristöihin. Hankkeen aikana Sosiokonstruktivismi Coaching oppimateriaali ja oppimisprosessi on tallennettu digiopettajasta kehittyi digivalmentaja, joka hyödyntää henkilökohtaiseen oppimisympäristöön (digitaalinen opetuksessaan ja tavassaan toimia valmentavaa otetta. portfolio), jonne kaikki opintojen aikainen materiaali on koottu. Valmennuksen tavoitteena on kehittää yksilöä ja oppivaa Kuva 1. Pedagogisen suunnittelun pyramidi Näin oppilas pystyy seuraamaan oman oppimisprosessinsa organisaatiota. kulkua ja palaamaan jo opittuun asiaan. Tällä tuetaan Opettajien koulutus: valmennuksen ja workshoppien avulla oppimista ja muistista palauttamista sekä kevennetään Laitteet ja ohjelmistot Puolen vuoden kuluttua valmentamisen oppilaiden kognitiivista taakkaa. Lähtökohtana oli hyödyntää jo olemassa olevia laitteita. aloittamisesta, aloitettiin myös opettajien workshop- koulutus. Oppimisympäristönä toimi Purot.net- wiki tai blogi, johon Koulutuksessa käytiin läpi mm. pilvipalveluja, yhteisöllisen yhdistettiin tarvittavat sosiaalisen media palvelut. Wikin kirjoittamisen työkaluja, käsitekarttoja, digitarinoita sekä Lähteet rakenne suunniteltiin siten, että sisällön on mahdollista kasvaa tablet-laitteita ja älytauluja. Tähän mennessä valmennettaville Häkkinen & Mäkitalo-Siegl (2007), Julkunen (toim.) (1998), Kolb lapsen mukana, eivätkä aiheet ole sidottuina tiettyihin opettajille oli kertynyt jo käytännön kokemusta, jolloin he (1984), Niinisaari (2007), Pohjola (toim.) (2011), Sydänmaanlakka oppiaineisiin tai luokkarajoihin. pystyivät koulutuksessa jakamaan omia kokemuksiaan. (2000), Vahtivuori-Hänninen (toim.) (2011)