SlideShare a Scribd company logo
1 of 42
Kansalaisaloite.fi
Medborgarinitiativ.fi

    Teemu Ropponen
       13.12.2012
Esityksen sisältö

  Kansalaisaloite.fi – Medborgarinitiativ.fi - näin se toimii
   •   Aloitteen vireillepano
   •   Aloitteen kannattaminen
  Kokemuksia
   •   Aloitteet ja kävijämäärät
   •   Palvelun ensimmäiset 13 päivää
  Jatkokehittäminen – näin voit osallistua
  Kysymyksiä?
Kansalaisaloite - uusi valtiollisen tason
vaikuttamiskeino

”Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla
  Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle
  aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin lailla
  säädetään.”
  (Perustuslain 53 §:n 3 mom., voimaan 1.3.2012)
Kansalais- ja kuntalaisaloitepalvelun
tavoite
   ”Tavoitteena innostava, helppokäyttöinen,
   maksuton ja turvallinen tapa vaikuttaa maan tai
   kotikunnan asioihin.”

   verkkopalvelu, jonka avulla voi turvallisesti
    • tehdä kansalais- ja kuntalaisaloitteita
    • kannattaa aloitteita sähköisesti sekä
    • toimittaa aloitteita eduskunnan tai kunnan käsiteltäväksi.



(mahdollisuus kuntalaisaloitteiden tekemiseen tulossa alkuvuodesta 2013)
Kansalaisaloitelaki & sähköinen menettely

   Yleisesti verkossa
    • Kannatusilmoitusten keräämiseen verkossa on käytettävä
      Viestintäviraston hyväksymää tietojärjestelmää
    • Keräyksessä käytetään vahvaa sähköistä tunnistamista
      (VETUMA, eli pankkitunnukset, mobiilivarmenne tai sirullinen
      henkilökortti)
   Oikeusministeriön verkkopalvelu
    • Kansalaisaloitelain mukaan kannatusilmoituksia voidaan kerätä myös
      oikeusministeriön ylläpitämässä verkkopalvelussa.
   Muita verkkokeräysjärjestemiä
    • Avoin ministeriö (www.avoinministerio.fi)
    • (Addressit.com, Facebook, yms. EIVÄT ole verkkokeräysjärjestelmiä)


Karkeasti ottaen näin se toimii:
http://www.youtube.com/watch?v=aBzMY4Itob4
Katsaus palveluun
Ruutukaappauksia
Demo? https://Testi.Kansalaisaloite.fi
Listaus aloitteista
joilla on yli 50
kannatusilmoitusta
Aloitteen tekeminen, eli
       vireillepano
Vähintään yksi
henkilö kussakin
roolissa
Huom.
Tämä ei ole varsinainen kirjoitustyökalu
Kutsut lähtevät sähköpostitse muille vastuuhenkilöille
Sähköposti sisältää ohjeet ja linkin palveluun
Kunkin vastuuhenkilön
tulee tunnistautua ja
hyväksyä roolinsa
vastuuhenkilönä
Kun on riittävä määrä vastuuhenkilöitä, aloitteen voi toimittaa
Oikeusministeriöön ja edelleen palveluun
Oikeusministeriön rooli?

 Oikeusministeriön rooli itse prosessissa varsin
 kevyt
 Aloitteet tarkastetaan ennen kuin ne julkaistaan
 palvelussa
  • tarkastuksessa käydään läpi, että aloitteen tarvittavat tiedot on
    täytetty ja ettei aloite sisällä verkossa julkaistavaksi sopimatonta
    materiaalia.
  • tarkastus ei muilta osin ota kantaa aloitteen sisältöön.
  • tarkastuksen jälkeen aloitteen pysyviä tietoja ei voi enää
    muuttaa.
  • Tarkastuksen tekee Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden
    yksikkö (DKY)
Kun aloite on tarkastettu, sitä voi kannattaa. Vastuuhenkilöt
voivat esim. jakaa linkkiä haluamallaan tavalla.
Vastuuhenkilö voi kirjautua sisään ja päivittää tiettyjä aloitteen tietoja,
esimerkiksi
• Linkkien lisääminen
• taloudellisen tuen ilmoittaminen
• tiedot muilla keräystavoilla kerättyjen kannatusilmoitusten määrästä
Huom. jos käyttää useita keräystapoja, aloitteen pysyvien tietojen
tulee olla samat
! Vastuuhenkilöt ovat itse vastuussa, aloitteen eri vaiheista !
• Toimittaminen oikeusministeriöön, Väestörekisterikeskukseen, yms.
Aloitteen kannattaminen
Ruutukaappauksia
Jatka haluamallasi tunnistautumistavalla
Ruutukaappauksia




Tiedot saadaan automaattisesti VETUMAsta ja Väestötietojärjestelmästä
Ruutukaappauksia
Kannatusilmoitusten julkisuus

 Kannatusilmoitusten allekirjoittajien nimet eivät ole
 julkisia vielä silloin, kun kannatusilmoituksia kerätään.
 Allekirjoittajien nimet tulevat julkisiksi vasta, kun ja jos
 Väestörekisterikeskus vahvistaa, että aloitteella on yli 50
 000 hyväksyttyä kannatusilmoitusta.
 Tällöinkään tiedot eivät tule kansalaisaloite.fi –palveluun.
 Vireillepanija tai tämän edustaja saavat lain mukaan
 luovuttaa kerätyt tiedot vain Väestörekisterikeskukselle.
Muita huomioita
Erityishuomioita
 Esteetön
 Maksuton
 Kaksikielinen
 Viestintävirasto auditoi järjestelmän
 Avoin lähdekoodi
 Avoin kehittämismalli
  • kansalaiset, järjestöt, virkamiehet mukana palvelua kehittämässä
 Palvelua koskevat kansalaisaloitelain pykälät tulevat
 voimaan 1.12.2012 – jolloin siis palvelu voitiin julkaista
Kokemuksia
Ensimmäiset 13 päivää
Status per 13.11.2012

 34 kpl aloitteita syötetty järjestelmään
 14 kpl aloitteita toimitettu OM tarkastukseen
 (kaikki nämä ”julkaistu” ja siten niitä voi kannattaa)
 9 kpl yli kannatusilmoituksen aloitteita
 (näkyvät ”Selaa kansalaisaloitteita”) –sivulla


 Eniten kannatusilmoituksia
  • ”ENERGIAJUOMAT K16 - Kansalaisaloite energiajuomien
    myynnin kieltämisestä alle 16-vuotiaille”
 Eniten kannatusilmoituksia kansalaisaloite.fi:ssä
  • ”Kesäajasta luopuminen”
Palvelun käyttö & kävijämääristä
(1.12.2012 -> 13.12.2012)
 Yhteensä noin 4 000 kannatusilmoitusta täytety
 kansalaisaloite.fi:ssä
 Keskimäärin n. 2 500 erillistä käyntiä/päivä
 Tällä hetkellä n. 5 000 käyntiä / päivä
 Kasvussa, eniten käyntejä 4.12. ja 12.12.

 Näyttäisi olevan varsin suosittu ja kasvussa
 Tosin, ensimmäisen 13 päivän perusteella ei vielä kovin
 pitkälle johtopäätöksiä kannata tehdä…
9 aloitetta joilla yli 50 kannatusilmoitusta

 Kotihoidontukea korotettava
 Kansanäänestys mietojen alkoholijuomien myynnin
 vapauttamisesta
 Esitys Autoverolain 29.12.1994/1482 kumoamisesta
 Lakiehdotus arvonlisäverolain muuttamisesta.
 Laki autoverolain kumoamisesta
 Vallan uusjako - sitovat kansanäänestykset käyttöön
 ENERGIAJUOMAT K16 - Kansalaisaloite energiajuomien
 myynnin kieltämisestä alle 16-vuotiaille
 Kesäajasta luopuminen
 Huostaanotettujen oikeudet inhimilliseen elämään
Aloitteita joilla alle 50 kannatusilmoitusta

  Suuntavilkku aievaloksi
  Sateenkaarihallituksista tulee luopua
  Pysäytä valtion velkaantuminen
  Neuvoa-antava äänestys Suomen kuulumisesta
  Euroopan unioniin
  Suojatiellä liikkumisen selkeyttäminen



Huom. samasta asiasta saa olla useita aloitteita.
Palvelun kehittäminen?
Jatkokehitys 12/2012 ->

 Seuraava isompi päivitys tammikuun lopussa
  • Mukana mm. aloitteiden selaus ja haut laajemmin

 Kuntalaisaloite – noin helmikuussa
 Avoin lähdekoodi – julkaisu alkuvuodesta
 Avoimen datan rajapinta (API) – käytössä nyt
 Haluatko osallistua kehittämiseen? Ota yhteyttä.
 (ei-teknisiä ihmisiä kaivataan!)
Vuorovaikutus käyttäjien kanssa
 Järjestöt ja loppukäyttäjät vahvasti mukana palvelun
 toteuttamisvaiheessa
 Loppukäyttäjät osallistuneet mm. palvelun määrittelyyn,
 suunnitteluun, testaukseen ja kommentointiin
Kansalaisaloiteasioiden viestintä

 Kansalaisaloite verkossa
  •   Www.kansalaisaloite.fi
  •   Www.medborgarinitiativ.fi
  •   www.facebook.com/aloite
  •   http://www.youtube.com/watch?v=aBzMY4Itob4


 Email: Kansalaisaloite.om@om.fi
Muuta
Lomake
Osallistumisympäristö-hanke

  Osa Sähköisen asioinnin ja demokratian
  vauhdittamisohjelmaa (SADe-ohjelma)
  Oikeusministeriöllä vetovastuu
  Osallistumisympäristöstä
  Ohjausryhmässä mm. Eduskunta, Kuntaliitto, kuntia ja
  ministeriöitä
  Palvelut käyttöön 2012 alkuvuodesta alkaen vaiheittain
  www.otakantaa.fi

More Related Content

What's hot

Asiointitili - Innofactor
Asiointitili - InnofactorAsiointitili - Innofactor
Asiointitili - InnofactorPekka Muukkonen
 
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossaKansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossademokratiafi
 
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...Teemu Ropponen
 
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011Teemu Ropponen
 
HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
 HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011 HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011Teemu Ropponen
 
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012Teemu Ropponen
 
Päivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Päivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessaPäivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Päivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessaPohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
 
Lyhyt tietoisku: sähköisten palveluiden kehittäminen
Lyhyt tietoisku: sähköisten palveluiden kehittäminenLyhyt tietoisku: sähköisten palveluiden kehittäminen
Lyhyt tietoisku: sähköisten palveluiden kehittäminenTHL
 

What's hot (10)

Asiointitili - Innofactor
Asiointitili - InnofactorAsiointitili - Innofactor
Asiointitili - Innofactor
 
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossaKansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
 
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
 
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
 
Kimmo Mäkinen: Asiakkaan suostumus sähköiseen asiointiin viranomaisen kanssa
Kimmo Mäkinen: Asiakkaan suostumus sähköiseen asiointiin viranomaisen kanssaKimmo Mäkinen: Asiakkaan suostumus sähköiseen asiointiin viranomaisen kanssa
Kimmo Mäkinen: Asiakkaan suostumus sähköiseen asiointiin viranomaisen kanssa
 
Auta-hanke ja digituki
Auta-hanke ja digitukiAuta-hanke ja digituki
Auta-hanke ja digituki
 
HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
 HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011 HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
 
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
 
Päivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Päivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessaPäivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Päivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
 
Lyhyt tietoisku: sähköisten palveluiden kehittäminen
Lyhyt tietoisku: sähköisten palveluiden kehittäminenLyhyt tietoisku: sähköisten palveluiden kehittäminen
Lyhyt tietoisku: sähköisten palveluiden kehittäminen
 

Viewers also liked

Avoin hallinto toimintaohjelman painopisteet per 10.10.2012
Avoin hallinto toimintaohjelman painopisteet per 10.10.2012Avoin hallinto toimintaohjelman painopisteet per 10.10.2012
Avoin hallinto toimintaohjelman painopisteet per 10.10.2012Teemu Ropponen
 
OGP - Avoin hallinto - taustaa
OGP - Avoin hallinto - taustaa OGP - Avoin hallinto - taustaa
OGP - Avoin hallinto - taustaa Teemu Ropponen
 
Avoin Hallinto19.09.2012
Avoin Hallinto19.09.2012Avoin Hallinto19.09.2012
Avoin Hallinto19.09.2012Teemu Ropponen
 
Exploring the Pro-Am Interface between Production and Produsage
Exploring the Pro-Am Interface between Production and ProdusageExploring the Pro-Am Interface between Production and Produsage
Exploring the Pro-Am Interface between Production and ProdusageAxel Bruns
 
OGP Finland Draft Roadmap @OKFest 2012
OGP Finland Draft Roadmap @OKFest 2012OGP Finland Draft Roadmap @OKFest 2012
OGP Finland Draft Roadmap @OKFest 2012Teemu Ropponen
 
Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010
Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010
Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010Teemu Ropponen
 

Viewers also liked (7)

Avoin hallinto toimintaohjelman painopisteet per 10.10.2012
Avoin hallinto toimintaohjelman painopisteet per 10.10.2012Avoin hallinto toimintaohjelman painopisteet per 10.10.2012
Avoin hallinto toimintaohjelman painopisteet per 10.10.2012
 
OGP - Avoin hallinto - taustaa
OGP - Avoin hallinto - taustaa OGP - Avoin hallinto - taustaa
OGP - Avoin hallinto - taustaa
 
Avoin Hallinto19.09.2012
Avoin Hallinto19.09.2012Avoin Hallinto19.09.2012
Avoin Hallinto19.09.2012
 
Exploring the Pro-Am Interface between Production and Produsage
Exploring the Pro-Am Interface between Production and ProdusageExploring the Pro-Am Interface between Production and Produsage
Exploring the Pro-Am Interface between Production and Produsage
 
Avoin hallinto261012
Avoin hallinto261012Avoin hallinto261012
Avoin hallinto261012
 
OGP Finland Draft Roadmap @OKFest 2012
OGP Finland Draft Roadmap @OKFest 2012OGP Finland Draft Roadmap @OKFest 2012
OGP Finland Draft Roadmap @OKFest 2012
 
Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010
Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010
Sosiaalinen media ja järjestötoiminta 23.10.2010
 

Similar to Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012

Avoin ministeriö toimintakertomus 2013-2014
Avoin ministeriö   toimintakertomus 2013-2014Avoin ministeriö   toimintakertomus 2013-2014
Avoin ministeriö toimintakertomus 2013-2014Joonas Pekkanen
 
Avoin ministeriö toimintakertomus 2012-2013
Avoin ministeriö   toimintakertomus 2012-2013Avoin ministeriö   toimintakertomus 2012-2013
Avoin ministeriö toimintakertomus 2012-2013Joonas Pekkanen
 
Ministeri Vehviläisen esitys kokeilukulttuurista
Ministeri Vehviläisen esitys kokeilukulttuuristaMinisteri Vehviläisen esitys kokeilukulttuurista
Ministeri Vehviläisen esitys kokeilukulttuuristaKokeileva Suomi
 
Kauppakamarin Koulutus: Työoikeuspäivät 2015
Kauppakamarin Koulutus: Työoikeuspäivät 2015Kauppakamarin Koulutus: Työoikeuspäivät 2015
Kauppakamarin Koulutus: Työoikeuspäivät 2015K2HEL
 
Kansalaisyhteiskuntafoorumi 15.9.2011 Osallistumismpäristö
Kansalaisyhteiskuntafoorumi 15.9.2011 OsallistumismpäristöKansalaisyhteiskuntafoorumi 15.9.2011 Osallistumismpäristö
Kansalaisyhteiskuntafoorumi 15.9.2011 OsallistumismpäristöTeemu Ropponen
 
Kuntayhtymän sihteerinä - ajankohtaista
Kuntayhtymän sihteerinä - ajankohtaistaKuntayhtymän sihteerinä - ajankohtaista
Kuntayhtymän sihteerinä - ajankohtaistaHallintoakatemia
 
Suomi.fi valtuudet apteekeille. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioin...
Suomi.fi valtuudet apteekeille. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioin...Suomi.fi valtuudet apteekeille. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioin...
Suomi.fi valtuudet apteekeille. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioin...THL
 
Osallistumisympäristö SITRA 7 2.2012
Osallistumisympäristö SITRA 7 2.2012Osallistumisympäristö SITRA 7 2.2012
Osallistumisympäristö SITRA 7 2.2012Teemu Ropponen
 
Lyhyt kuntalaisaloite.fi esittely
Lyhyt kuntalaisaloite.fi esittelyLyhyt kuntalaisaloite.fi esittely
Lyhyt kuntalaisaloite.fi esittelyJaakko J. Korhonen
 
Avoin data ja rajapinnat
Avoin data ja rajapinnatAvoin data ja rajapinnat
Avoin data ja rajapinnatJyrki Kasvi
 
SDP. Kunnat ja veroparatiisit.
SDP. Kunnat ja veroparatiisit.SDP. Kunnat ja veroparatiisit.
SDP. Kunnat ja veroparatiisit.SDP
 
OSY kansalaisraati 7.11.2011
OSY kansalaisraati 7.11.2011OSY kansalaisraati 7.11.2011
OSY kansalaisraati 7.11.2011Teemu Ropponen
 
Osy kansalaisraati 7.11.2011
Osy kansalaisraati 7.11.2011Osy kansalaisraati 7.11.2011
Osy kansalaisraati 7.11.2011Teemu Ropponen
 
Harmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaHarmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaSDP
 
Tulorekisteristä työeläkkeen työväline
Tulorekisteristä työeläkkeen työvälineTulorekisteristä työeläkkeen työväline
Tulorekisteristä työeläkkeen työvälineEläketurvakeskus
 
Lohja Forum: Palvelusetelihanke
Lohja Forum: PalvelusetelihankeLohja Forum: Palvelusetelihanke
Lohja Forum: PalvelusetelihankeVille Tapio
 
Veroparatiisien kitkeminen
Veroparatiisien kitkeminenVeroparatiisien kitkeminen
Veroparatiisien kitkeminenSDP
 
Update on Privacy, Cyber Risks and Director's Liability
Update on Privacy, Cyber Risks and Director's LiabilityUpdate on Privacy, Cyber Risks and Director's Liability
Update on Privacy, Cyber Risks and Director's LiabilityJan Lindberg
 

Similar to Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012 (20)

Avoin ministeriö toimintakertomus 2013-2014
Avoin ministeriö   toimintakertomus 2013-2014Avoin ministeriö   toimintakertomus 2013-2014
Avoin ministeriö toimintakertomus 2013-2014
 
Avoin ministeriö toimintakertomus 2012-2013
Avoin ministeriö   toimintakertomus 2012-2013Avoin ministeriö   toimintakertomus 2012-2013
Avoin ministeriö toimintakertomus 2012-2013
 
Ministeri Vehviläisen esitys kokeilukulttuurista
Ministeri Vehviläisen esitys kokeilukulttuuristaMinisteri Vehviläisen esitys kokeilukulttuurista
Ministeri Vehviläisen esitys kokeilukulttuurista
 
Kauppakamarin Koulutus: Työoikeuspäivät 2015
Kauppakamarin Koulutus: Työoikeuspäivät 2015Kauppakamarin Koulutus: Työoikeuspäivät 2015
Kauppakamarin Koulutus: Työoikeuspäivät 2015
 
Kansalaisyhteiskuntafoorumi 15.9.2011 Osallistumismpäristö
Kansalaisyhteiskuntafoorumi 15.9.2011 OsallistumismpäristöKansalaisyhteiskuntafoorumi 15.9.2011 Osallistumismpäristö
Kansalaisyhteiskuntafoorumi 15.9.2011 Osallistumismpäristö
 
Kuntayhtymän sihteerinä - ajankohtaista
Kuntayhtymän sihteerinä - ajankohtaistaKuntayhtymän sihteerinä - ajankohtaista
Kuntayhtymän sihteerinä - ajankohtaista
 
Suomi.fi valtuudet apteekeille. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioin...
Suomi.fi valtuudet apteekeille. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioin...Suomi.fi valtuudet apteekeille. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioin...
Suomi.fi valtuudet apteekeille. Toisen henkilön tai yrityksen puolesta asioin...
 
Osallistumisympäristö SITRA 7 2.2012
Osallistumisympäristö SITRA 7 2.2012Osallistumisympäristö SITRA 7 2.2012
Osallistumisympäristö SITRA 7 2.2012
 
Lyhyt kuntalaisaloite.fi esittely
Lyhyt kuntalaisaloite.fi esittelyLyhyt kuntalaisaloite.fi esittely
Lyhyt kuntalaisaloite.fi esittely
 
Avoin data ja rajapinnat
Avoin data ja rajapinnatAvoin data ja rajapinnat
Avoin data ja rajapinnat
 
Datan avaaminan vaatii avoimia rajapintoja
Datan avaaminan vaatii avoimia rajapintojaDatan avaaminan vaatii avoimia rajapintoja
Datan avaaminan vaatii avoimia rajapintoja
 
SDP. Kunnat ja veroparatiisit.
SDP. Kunnat ja veroparatiisit.SDP. Kunnat ja veroparatiisit.
SDP. Kunnat ja veroparatiisit.
 
OSY kansalaisraati 7.11.2011
OSY kansalaisraati 7.11.2011OSY kansalaisraati 7.11.2011
OSY kansalaisraati 7.11.2011
 
Osy kansalaisraati 7.11.2011
Osy kansalaisraati 7.11.2011Osy kansalaisraati 7.11.2011
Osy kansalaisraati 7.11.2011
 
eDemokratiailta
eDemokratiailtaeDemokratiailta
eDemokratiailta
 
Harmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaHarmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekartta
 
Tulorekisteristä työeläkkeen työväline
Tulorekisteristä työeläkkeen työvälineTulorekisteristä työeläkkeen työväline
Tulorekisteristä työeläkkeen työväline
 
Lohja Forum: Palvelusetelihanke
Lohja Forum: PalvelusetelihankeLohja Forum: Palvelusetelihanke
Lohja Forum: Palvelusetelihanke
 
Veroparatiisien kitkeminen
Veroparatiisien kitkeminenVeroparatiisien kitkeminen
Veroparatiisien kitkeminen
 
Update on Privacy, Cyber Risks and Director's Liability
Update on Privacy, Cyber Risks and Director's LiabilityUpdate on Privacy, Cyber Risks and Director's Liability
Update on Privacy, Cyber Risks and Director's Liability
 

More from Teemu Ropponen

OGP finland english ok fest ver 1.0
OGP finland english ok fest ver 1.0OGP finland english ok fest ver 1.0
OGP finland english ok fest ver 1.0Teemu Ropponen
 
OSY lausuntopalvelun hankintailmoituksen esittely 7.8.2012
OSY lausuntopalvelun hankintailmoituksen esittely 7.8.2012OSY lausuntopalvelun hankintailmoituksen esittely 7.8.2012
OSY lausuntopalvelun hankintailmoituksen esittely 7.8.2012Teemu Ropponen
 
Finnish e participation_environment_short_10.5.2012
Finnish e participation_environment_short_10.5.2012Finnish e participation_environment_short_10.5.2012
Finnish e participation_environment_short_10.5.2012Teemu Ropponen
 
OSY lausuntopalvelu tarjouspyynnön esittely 26.3.2012
OSY lausuntopalvelu tarjouspyynnön esittely 26.3.2012OSY lausuntopalvelu tarjouspyynnön esittely 26.3.2012
OSY lausuntopalvelu tarjouspyynnön esittely 26.3.2012Teemu Ropponen
 
Aloitepalvelu: Tarjouspyynnön esittely 29.2.2012
Aloitepalvelu: Tarjouspyynnön esittely 29.2.2012Aloitepalvelu: Tarjouspyynnön esittely 29.2.2012
Aloitepalvelu: Tarjouspyynnön esittely 29.2.2012Teemu Ropponen
 
Osallistumisympäristö ja vuorovaikutus kayttajien kanssa - klusteri 9.2.2012
Osallistumisympäristö ja vuorovaikutus kayttajien kanssa -  klusteri 9.2.2012Osallistumisympäristö ja vuorovaikutus kayttajien kanssa -  klusteri 9.2.2012
Osallistumisympäristö ja vuorovaikutus kayttajien kanssa - klusteri 9.2.2012Teemu Ropponen
 
Lausuntopalvelu prototyyppi 16.1.2012
Lausuntopalvelu prototyyppi 16.1.2012Lausuntopalvelu prototyyppi 16.1.2012
Lausuntopalvelu prototyyppi 16.1.2012Teemu Ropponen
 
Aloitepalvelu prototyyppi 11.1.2012
Aloitepalvelu prototyyppi 11.1.2012Aloitepalvelu prototyyppi 11.1.2012
Aloitepalvelu prototyyppi 11.1.2012Teemu Ropponen
 
OSY Vuorovaikutus Kayttajien kanssa klusteriryhmä 10.11.2011
OSY Vuorovaikutus Kayttajien kanssa klusteriryhmä  10.11.2011OSY Vuorovaikutus Kayttajien kanssa klusteriryhmä  10.11.2011
OSY Vuorovaikutus Kayttajien kanssa klusteriryhmä 10.11.2011Teemu Ropponen
 
The Finnish e-participation environment - IIEP IJW2011
The Finnish e-participation environment - IIEP IJW2011The Finnish e-participation environment - IIEP IJW2011
The Finnish e-participation environment - IIEP IJW2011Teemu Ropponen
 
OSY ustoiminnallisuus - kickoff kayttajien huomioiminen
OSY ustoiminnallisuus - kickoff kayttajien huomioiminenOSY ustoiminnallisuus - kickoff kayttajien huomioiminen
OSY ustoiminnallisuus - kickoff kayttajien huomioiminenTeemu Ropponen
 
OSY perustoiminnallisuus - kickoff - kayttajien huomioiminen
OSY perustoiminnallisuus - kickoff - kayttajien huomioiminenOSY perustoiminnallisuus - kickoff - kayttajien huomioiminen
OSY perustoiminnallisuus - kickoff - kayttajien huomioiminenTeemu Ropponen
 
Finnish e-participation environment 20.9.2011
Finnish e-participation environment 20.9.2011Finnish e-participation environment 20.9.2011
Finnish e-participation environment 20.9.2011Teemu Ropponen
 
OSY Kysely- ja lausumispalvelu taustaa 7.9.2011
OSY Kysely- ja lausumispalvelu taustaa  7.9.2011OSY Kysely- ja lausumispalvelu taustaa  7.9.2011
OSY Kysely- ja lausumispalvelu taustaa 7.9.2011Teemu Ropponen
 
OSY Vuorovaikutus kayttajien kanssa 13.9.2011
OSY Vuorovaikutus kayttajien kanssa 13.9.2011OSY Vuorovaikutus kayttajien kanssa 13.9.2011
OSY Vuorovaikutus kayttajien kanssa 13.9.2011Teemu Ropponen
 

More from Teemu Ropponen (15)

OGP finland english ok fest ver 1.0
OGP finland english ok fest ver 1.0OGP finland english ok fest ver 1.0
OGP finland english ok fest ver 1.0
 
OSY lausuntopalvelun hankintailmoituksen esittely 7.8.2012
OSY lausuntopalvelun hankintailmoituksen esittely 7.8.2012OSY lausuntopalvelun hankintailmoituksen esittely 7.8.2012
OSY lausuntopalvelun hankintailmoituksen esittely 7.8.2012
 
Finnish e participation_environment_short_10.5.2012
Finnish e participation_environment_short_10.5.2012Finnish e participation_environment_short_10.5.2012
Finnish e participation_environment_short_10.5.2012
 
OSY lausuntopalvelu tarjouspyynnön esittely 26.3.2012
OSY lausuntopalvelu tarjouspyynnön esittely 26.3.2012OSY lausuntopalvelu tarjouspyynnön esittely 26.3.2012
OSY lausuntopalvelu tarjouspyynnön esittely 26.3.2012
 
Aloitepalvelu: Tarjouspyynnön esittely 29.2.2012
Aloitepalvelu: Tarjouspyynnön esittely 29.2.2012Aloitepalvelu: Tarjouspyynnön esittely 29.2.2012
Aloitepalvelu: Tarjouspyynnön esittely 29.2.2012
 
Osallistumisympäristö ja vuorovaikutus kayttajien kanssa - klusteri 9.2.2012
Osallistumisympäristö ja vuorovaikutus kayttajien kanssa -  klusteri 9.2.2012Osallistumisympäristö ja vuorovaikutus kayttajien kanssa -  klusteri 9.2.2012
Osallistumisympäristö ja vuorovaikutus kayttajien kanssa - klusteri 9.2.2012
 
Lausuntopalvelu prototyyppi 16.1.2012
Lausuntopalvelu prototyyppi 16.1.2012Lausuntopalvelu prototyyppi 16.1.2012
Lausuntopalvelu prototyyppi 16.1.2012
 
Aloitepalvelu prototyyppi 11.1.2012
Aloitepalvelu prototyyppi 11.1.2012Aloitepalvelu prototyyppi 11.1.2012
Aloitepalvelu prototyyppi 11.1.2012
 
OSY Vuorovaikutus Kayttajien kanssa klusteriryhmä 10.11.2011
OSY Vuorovaikutus Kayttajien kanssa klusteriryhmä  10.11.2011OSY Vuorovaikutus Kayttajien kanssa klusteriryhmä  10.11.2011
OSY Vuorovaikutus Kayttajien kanssa klusteriryhmä 10.11.2011
 
The Finnish e-participation environment - IIEP IJW2011
The Finnish e-participation environment - IIEP IJW2011The Finnish e-participation environment - IIEP IJW2011
The Finnish e-participation environment - IIEP IJW2011
 
OSY ustoiminnallisuus - kickoff kayttajien huomioiminen
OSY ustoiminnallisuus - kickoff kayttajien huomioiminenOSY ustoiminnallisuus - kickoff kayttajien huomioiminen
OSY ustoiminnallisuus - kickoff kayttajien huomioiminen
 
OSY perustoiminnallisuus - kickoff - kayttajien huomioiminen
OSY perustoiminnallisuus - kickoff - kayttajien huomioiminenOSY perustoiminnallisuus - kickoff - kayttajien huomioiminen
OSY perustoiminnallisuus - kickoff - kayttajien huomioiminen
 
Finnish e-participation environment 20.9.2011
Finnish e-participation environment 20.9.2011Finnish e-participation environment 20.9.2011
Finnish e-participation environment 20.9.2011
 
OSY Kysely- ja lausumispalvelu taustaa 7.9.2011
OSY Kysely- ja lausumispalvelu taustaa  7.9.2011OSY Kysely- ja lausumispalvelu taustaa  7.9.2011
OSY Kysely- ja lausumispalvelu taustaa 7.9.2011
 
OSY Vuorovaikutus kayttajien kanssa 13.9.2011
OSY Vuorovaikutus kayttajien kanssa 13.9.2011OSY Vuorovaikutus kayttajien kanssa 13.9.2011
OSY Vuorovaikutus kayttajien kanssa 13.9.2011
 

Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012

  • 1. Kansalaisaloite.fi Medborgarinitiativ.fi Teemu Ropponen 13.12.2012
  • 2. Esityksen sisältö Kansalaisaloite.fi – Medborgarinitiativ.fi - näin se toimii • Aloitteen vireillepano • Aloitteen kannattaminen Kokemuksia • Aloitteet ja kävijämäärät • Palvelun ensimmäiset 13 päivää Jatkokehittäminen – näin voit osallistua Kysymyksiä?
  • 3. Kansalaisaloite - uusi valtiollisen tason vaikuttamiskeino ”Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin lailla säädetään.” (Perustuslain 53 §:n 3 mom., voimaan 1.3.2012)
  • 4. Kansalais- ja kuntalaisaloitepalvelun tavoite ”Tavoitteena innostava, helppokäyttöinen, maksuton ja turvallinen tapa vaikuttaa maan tai kotikunnan asioihin.” verkkopalvelu, jonka avulla voi turvallisesti • tehdä kansalais- ja kuntalaisaloitteita • kannattaa aloitteita sähköisesti sekä • toimittaa aloitteita eduskunnan tai kunnan käsiteltäväksi. (mahdollisuus kuntalaisaloitteiden tekemiseen tulossa alkuvuodesta 2013)
  • 5. Kansalaisaloitelaki & sähköinen menettely Yleisesti verkossa • Kannatusilmoitusten keräämiseen verkossa on käytettävä Viestintäviraston hyväksymää tietojärjestelmää • Keräyksessä käytetään vahvaa sähköistä tunnistamista (VETUMA, eli pankkitunnukset, mobiilivarmenne tai sirullinen henkilökortti) Oikeusministeriön verkkopalvelu • Kansalaisaloitelain mukaan kannatusilmoituksia voidaan kerätä myös oikeusministeriön ylläpitämässä verkkopalvelussa. Muita verkkokeräysjärjestemiä • Avoin ministeriö (www.avoinministerio.fi) • (Addressit.com, Facebook, yms. EIVÄT ole verkkokeräysjärjestelmiä) Karkeasti ottaen näin se toimii: http://www.youtube.com/watch?v=aBzMY4Itob4
  • 8. Listaus aloitteista joilla on yli 50 kannatusilmoitusta
  • 10.
  • 11.
  • 12.
  • 13.
  • 15. Huom. Tämä ei ole varsinainen kirjoitustyökalu Kutsut lähtevät sähköpostitse muille vastuuhenkilöille Sähköposti sisältää ohjeet ja linkin palveluun
  • 16. Kunkin vastuuhenkilön tulee tunnistautua ja hyväksyä roolinsa vastuuhenkilönä
  • 17. Kun on riittävä määrä vastuuhenkilöitä, aloitteen voi toimittaa Oikeusministeriöön ja edelleen palveluun
  • 18. Oikeusministeriön rooli? Oikeusministeriön rooli itse prosessissa varsin kevyt Aloitteet tarkastetaan ennen kuin ne julkaistaan palvelussa • tarkastuksessa käydään läpi, että aloitteen tarvittavat tiedot on täytetty ja ettei aloite sisällä verkossa julkaistavaksi sopimatonta materiaalia. • tarkastus ei muilta osin ota kantaa aloitteen sisältöön. • tarkastuksen jälkeen aloitteen pysyviä tietoja ei voi enää muuttaa. • Tarkastuksen tekee Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö (DKY)
  • 19. Kun aloite on tarkastettu, sitä voi kannattaa. Vastuuhenkilöt voivat esim. jakaa linkkiä haluamallaan tavalla.
  • 20. Vastuuhenkilö voi kirjautua sisään ja päivittää tiettyjä aloitteen tietoja, esimerkiksi • Linkkien lisääminen • taloudellisen tuen ilmoittaminen • tiedot muilla keräystavoilla kerättyjen kannatusilmoitusten määrästä Huom. jos käyttää useita keräystapoja, aloitteen pysyvien tietojen tulee olla samat ! Vastuuhenkilöt ovat itse vastuussa, aloitteen eri vaiheista ! • Toimittaminen oikeusministeriöön, Väestörekisterikeskukseen, yms.
  • 24. Ruutukaappauksia Tiedot saadaan automaattisesti VETUMAsta ja Väestötietojärjestelmästä
  • 26. Kannatusilmoitusten julkisuus Kannatusilmoitusten allekirjoittajien nimet eivät ole julkisia vielä silloin, kun kannatusilmoituksia kerätään. Allekirjoittajien nimet tulevat julkisiksi vasta, kun ja jos Väestörekisterikeskus vahvistaa, että aloitteella on yli 50 000 hyväksyttyä kannatusilmoitusta. Tällöinkään tiedot eivät tule kansalaisaloite.fi –palveluun. Vireillepanija tai tämän edustaja saavat lain mukaan luovuttaa kerätyt tiedot vain Väestörekisterikeskukselle.
  • 28. Erityishuomioita Esteetön Maksuton Kaksikielinen Viestintävirasto auditoi järjestelmän Avoin lähdekoodi Avoin kehittämismalli • kansalaiset, järjestöt, virkamiehet mukana palvelua kehittämässä Palvelua koskevat kansalaisaloitelain pykälät tulevat voimaan 1.12.2012 – jolloin siis palvelu voitiin julkaista
  • 30. Status per 13.11.2012 34 kpl aloitteita syötetty järjestelmään 14 kpl aloitteita toimitettu OM tarkastukseen (kaikki nämä ”julkaistu” ja siten niitä voi kannattaa) 9 kpl yli kannatusilmoituksen aloitteita (näkyvät ”Selaa kansalaisaloitteita”) –sivulla Eniten kannatusilmoituksia • ”ENERGIAJUOMAT K16 - Kansalaisaloite energiajuomien myynnin kieltämisestä alle 16-vuotiaille” Eniten kannatusilmoituksia kansalaisaloite.fi:ssä • ”Kesäajasta luopuminen”
  • 31. Palvelun käyttö & kävijämääristä (1.12.2012 -> 13.12.2012) Yhteensä noin 4 000 kannatusilmoitusta täytety kansalaisaloite.fi:ssä Keskimäärin n. 2 500 erillistä käyntiä/päivä Tällä hetkellä n. 5 000 käyntiä / päivä Kasvussa, eniten käyntejä 4.12. ja 12.12. Näyttäisi olevan varsin suosittu ja kasvussa Tosin, ensimmäisen 13 päivän perusteella ei vielä kovin pitkälle johtopäätöksiä kannata tehdä…
  • 32. 9 aloitetta joilla yli 50 kannatusilmoitusta Kotihoidontukea korotettava Kansanäänestys mietojen alkoholijuomien myynnin vapauttamisesta Esitys Autoverolain 29.12.1994/1482 kumoamisesta Lakiehdotus arvonlisäverolain muuttamisesta. Laki autoverolain kumoamisesta Vallan uusjako - sitovat kansanäänestykset käyttöön ENERGIAJUOMAT K16 - Kansalaisaloite energiajuomien myynnin kieltämisestä alle 16-vuotiaille Kesäajasta luopuminen Huostaanotettujen oikeudet inhimilliseen elämään
  • 33. Aloitteita joilla alle 50 kannatusilmoitusta Suuntavilkku aievaloksi Sateenkaarihallituksista tulee luopua Pysäytä valtion velkaantuminen Neuvoa-antava äänestys Suomen kuulumisesta Euroopan unioniin Suojatiellä liikkumisen selkeyttäminen Huom. samasta asiasta saa olla useita aloitteita.
  • 35. Jatkokehitys 12/2012 -> Seuraava isompi päivitys tammikuun lopussa • Mukana mm. aloitteiden selaus ja haut laajemmin Kuntalaisaloite – noin helmikuussa Avoin lähdekoodi – julkaisu alkuvuodesta Avoimen datan rajapinta (API) – käytössä nyt Haluatko osallistua kehittämiseen? Ota yhteyttä. (ei-teknisiä ihmisiä kaivataan!)
  • 36. Vuorovaikutus käyttäjien kanssa Järjestöt ja loppukäyttäjät vahvasti mukana palvelun toteuttamisvaiheessa Loppukäyttäjät osallistuneet mm. palvelun määrittelyyn, suunnitteluun, testaukseen ja kommentointiin
  • 37. Kansalaisaloiteasioiden viestintä Kansalaisaloite verkossa • Www.kansalaisaloite.fi • Www.medborgarinitiativ.fi • www.facebook.com/aloite • http://www.youtube.com/watch?v=aBzMY4Itob4 Email: Kansalaisaloite.om@om.fi
  • 38. Muuta
  • 40.
  • 41.
  • 42. Osallistumisympäristö-hanke Osa Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe-ohjelma) Oikeusministeriöllä vetovastuu Osallistumisympäristöstä Ohjausryhmässä mm. Eduskunta, Kuntaliitto, kuntia ja ministeriöitä Palvelut käyttöön 2012 alkuvuodesta alkaen vaiheittain www.otakantaa.fi

Editor's Notes

  1. 18.12.12
  2. 18.12.12