SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  2
Télécharger pour lire hors ligne
Ystäväkirje 3/2011
Elämä Jumalan kasvojen edessä

                                                     Vanha liitto
“Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa. Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka hän on
tehnyt, hänen ihmeitänsä ja hänen suunsa tuomioita,te Aabrahamin, hänen palvelijansa, siemen, Jaakobin lapset,
te hänen valittunsa. Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan. Hän muistaa
liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin, liittonsa, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja
Iisakille vannomansa valan.” (Ps. 105:4-9)
Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki sinun miesväkesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen siihen paikkaan,
jonka hän valitsee: happamattoman leivän juhlana, viikkojuhlana ja lehtimajanjuhlana. Mutta tyhjin käsin älköön
tultako Herran kasvojen eteen; (5. Moos. 16:6)
“Ja pane molemmat kivet kasukan olkakappaleihin kiviksi, jotka johdattavat muistoon israelilaiset; näin Aaron
kantakoon heidän nimiänsä molemmilla olkapäillään Herran kasvojen edessä, että heitä muistettaisiin.” (2. Moos.
28:12)
“..mutta Hanna ei lähtenyt, vaan sanoi miehellensä: "Kun poika on vieroitettu, vien minä hänet sinne, niin että hän
tulee Herran kasvojen eteen ja saa jäädä sinne ainiaaksi".” (1. Sam. 1:22)
“Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?” (Ps. 42:2)
“Mutta vanhurskaat iloitsevat ja riemuitsevat Jumalan kasvojen edessä, he ihastuvat ilosta.” (Ps. 68:3)
“Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä elävien maassa.” (Ps. 116:9)


                                                      Uusi liitto
“Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt
ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” (Hpr)
“Mutta te olette pysyneet minun kanssani minun kiusauksissani; ja minä säädän teille, niinkuin minun Isäni on
minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan, niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani
ja istua valtaistuimilla ja tuomita (hallita) Israelin kahtatoista sukukuntaa.” (Luuk. 22: 28-30)
"Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni". (1. Kor.)
“Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Apt.
2: 42).
“kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin
on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” (Kol. 3:13).
“Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja
puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9).


Kristillinen seurakunta on “Aabrahamin siementä” ja osallinen siitä lupauksesta ja liitosta, joka hänelle ja hänen
jälkeläisilleen luvattiin iakaikkisiksi ajoiksi. Näin uusi liitto jatkaa vanhan liiton lupauksien perustalla ja on samaa
Jumalan kansaa yhdessä Kristuksen ruumiissa. Kristus oli Jumalan kasvot Vanhassa liitossa. Jumalan Israel kulki
Kristuksen edessä ja joi hengellisestä kalliosta, joka oli Kristus. Uudessa liitossa meillä on sama Kristus ja saamme
juoda samasta hengellisestä kalliosta ehtoollispöydässä. Nyt emme juo vain hengellisesti, vaan saamme juoda ja
syödä Kristuksen tosi ruumiin ja veren siunatussa leivässä ja viinissä. Yhteys Kristukseen ja Jumalan kasvojen
edessä vaeltaminen uudessa liitossa on elämää, joka saa voimansa Kristuksen pöydän äärellä ja lähtee
todistamaan Herran pelastuksen päivästä arkeen ja “kaikkeen maailmaan”.

Työn kuulumisia
Kesällä pidettiin Laestadiuksen ja Raattamaan juhlavuoden tapahtuma Ruotsin Pajalassa. Pajalaan oli kokoontunut
kansainvälinen joukko Laestadius-tutkijoita sekä asian harrastajia. Myös Raattamaan ja Laestadiuksen sukulaisia
oli paikalla. Kuulimme juhlapuheita ja luentoja aiheesta monipuolisesti (Oma alustukseni Raattamaasta tulee
aikanaan internettiin kuultavaksi).

Ähtävän seurojen ja suvijuhlien jälkeen pidin kuukauden kesäloman. Loma oli virkistävä. Kävimme mm. isojen
lasten kanssa kuusi päivää Mallorcalla. Välimeren aallot olivat suolaisia, mutta eivät pettymykseksemme riittävän
suuria body-surffaukseen. Lämmin meri kutsui kuitenkin uimaan ja hyppimään kallioilta, joista varsinkin ensimmäist
harrastimme melkoisesti. Havaitsin, että uimahousujen suunnittelussa on tehty virhe, kun niihin on lisätty taskut.
Siitä seurasi kännykän suolansietotesti -- tulos: ei sietänyt!
Syksyn työkalenteri alkaa hiljalleen täyttyä sunnuntaiden osalta. Minulla on kuukausittain käytettävissä kolme
sunnuntaita (tai viikonloppua) tähän työhön. Yhden viikonlopun annan perheelle. Näistä kolmesta vajaa yksi menee
Toukomettisen puhujavuoroon ja jumalanpalvelukseen Oulussa. Yksi on varattu Venäjän matkoille (joita tänä
syksynä on syys-, loka-, ja marraaskuussa). Yksi viikonloppu on varattu vierailuihin, kirkollisiin toimituksiin,
seuroihin, Raamattutunteihin jne. Ota rohkeasti yhteyttä!

Arkipäivinä pidän joka toinen torstai Lähetyspiiriä Toukomettisessä. Siellä syvennymme tänä syksynä Jeesuksen
vertauksiin. Satunnaisesti teen hartausvierailuja senioriasuntoloissa. Toukomettisen nuorten ohjelma on vielä
suunnitteilla. Oulun seudulla vierailen eri järjestöjen opiskelijailloissa opettamassa. Arkipäivien askareisiin kuuluu
myös Saarna-Kartta internet-lehden toimitustyö sekä LFF:n Venäjän työn suunnittelu ja koordinointi.
Viimeksimainittu tarkoittaa suunnitelua, johtokunnan kokouksia, puhelin ja sähköpostiviestejä, viisumin hankintoja ja
matkalippujen hommaamista.

Jumalanpalvelukset Hintan seurakuntatalolla - takaisin Herran alttarin äärelle!
Syyskuussa aloitamme kristittyjen kanssa, jos Jumala suo, ehtoollisjumalanpalvelusten viettämisen Oulujoen
seurakunnan tiloissa. Kirkkoherra antoi suosiollisesti tilat käyttöömme kuukausittaista messua varten. Näin saan
myös minä palata takaisin Herran alttarin ääreen ja saan jälleen turvallisesti sanoa myös pappisviran hoitamisen
kannalta psalminkirjoittajan sanoilla: “Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee:
sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.” (Ps. 84:3). Pidän sitä Jumalan ihmeenä ja
lahjana! Emme odota messuun väenryntäystä, mutta iloitsemme jokaisesta, joka tahtoo viettää Herran juhlaa
kanssamme. Toivomme tämän asian ympärille rauhallista ja kristillistä mieltä ja paljon esirukouksia! Olette kaikki
sydämellisesti tervetulleita messuun!

!     !     Hintan seurakuntatalossa sunnuntaina klo 11.00
!     !     Hintantie 89, Oulu.
            Syyskuun 18.
            Lokakuun 16.
            Marraskuun 27. (1. adv.sunn.)
            Joulukuun 18. (Huom. klo 16.00)
            Tammikuun 8.



PS.
Tätä kirjoittaessani sain ARVOKKAAN LAHJAN! Eräs esikoislestadiolainen veli lähetti minulle esikoisten
toimittamana Laestadiuksen saarnojen kokoelman DVD:llä. Jokainen LLL:n saarna on kokoelmassa mukana.
Kiinnostuneet voivat tehdä tilauksia kauttani. vpoyhtari@hotmail.com




                                                  Veli ja sisar Herrassa

                                                  Jatkathan Vesan työn tukemista kirkossamme sekä
                                                  rauhansanalaisen lestadiolaisuuden piirissä suomen- ja
                                                  ruotsinkielisellä alueella. Kutsu mukaan myös uusia
                                                  tukijoita. Haasteet ovat suurentuneet.


                                                                Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
                                                                Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
                                                                Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee
                                                                maksusopimus
                                                                
             
              Vesan tukiryhmä

Contenu connexe

En vedette (20)

Ejercicio
EjercicioEjercicio
Ejercicio
 
蛋白质和氨基酸
蛋白质和氨基酸蛋白质和氨基酸
蛋白质和氨基酸
 
Ladakh class strengths
Ladakh class strengthsLadakh class strengths
Ladakh class strengths
 
Elektronikus médiumok és tananyagok
Elektronikus médiumok és tananyagokElektronikus médiumok és tananyagok
Elektronikus médiumok és tananyagok
 
Folder Nl
Folder NlFolder Nl
Folder Nl
 
Szkolenia Inter Cars w październiku (1. połowa)
Szkolenia Inter Cars w październiku (1. połowa)Szkolenia Inter Cars w październiku (1. połowa)
Szkolenia Inter Cars w październiku (1. połowa)
 
Inde xscan ngglobal20110929
Inde xscan ngglobal20110929Inde xscan ngglobal20110929
Inde xscan ngglobal20110929
 
Resultados tradicional
Resultados tradicionalResultados tradicional
Resultados tradicional
 
แบบการตรวจสอบคำขอกู้
แบบการตรวจสอบคำขอกู้แบบการตรวจสอบคำขอกู้
แบบการตรวจสอบคำขอกู้
 
CMO Social
CMO SocialCMO Social
CMO Social
 
เอกสารหมายเลข 8
เอกสารหมายเลข 8เอกสารหมายเลข 8
เอกสารหมายเลข 8
 
Furtivos
FurtivosFurtivos
Furtivos
 
Beautiful Bride Summer 2011
Beautiful Bride Summer 2011Beautiful Bride Summer 2011
Beautiful Bride Summer 2011
 
Trabajo en equipo
Trabajo en equipoTrabajo en equipo
Trabajo en equipo
 
碳酸饮料“冲”淡体内营养素
碳酸饮料“冲”淡体内营养素碳酸饮料“冲”淡体内营养素
碳酸饮料“冲”淡体内营养素
 
Test.
Test.Test.
Test.
 
Texto1
Texto1Texto1
Texto1
 
Mit BI das Unternehmen transformieren – godesys ERP
Mit BI das Unternehmen transformieren – godesys ERPMit BI das Unternehmen transformieren – godesys ERP
Mit BI das Unternehmen transformieren – godesys ERP
 
Tips on getting tattoo designs
Tips on getting tattoo designsTips on getting tattoo designs
Tips on getting tattoo designs
 
PM_Munchkin.pdf
PM_Munchkin.pdfPM_Munchkin.pdf
PM_Munchkin.pdf
 

Plus de Vesa Pöyhtäri

M.E.S Vasa, modul 1, bönen
M.E.S Vasa, modul 1, bönenM.E.S Vasa, modul 1, bönen
M.E.S Vasa, modul 1, bönenVesa Pöyhtäri
 
Mes vasa modul 1, evangelium
Mes vasa modul 1, evangeliumMes vasa modul 1, evangelium
Mes vasa modul 1, evangeliumVesa Pöyhtäri
 
Mes modul 2, kamp emot avkristning
Mes modul 2, kamp emot avkristningMes modul 2, kamp emot avkristning
Mes modul 2, kamp emot avkristningVesa Pöyhtäri
 
Missionsskola 17 3_2015 rune.ö
Missionsskola 17 3_2015 rune.öMissionsskola 17 3_2015 rune.ö
Missionsskola 17 3_2015 rune.öVesa Pöyhtäri
 
Mes, modul 1, evangelium
Mes, modul 1, evangeliumMes, modul 1, evangelium
Mes, modul 1, evangeliumVesa Pöyhtäri
 
Missions principer. Uppdaterad
Missions principer. UppdateradMissions principer. Uppdaterad
Missions principer. UppdateradVesa Pöyhtäri
 
Heinä ja elokuun 2012 saarna kartta
Heinä  ja elokuun 2012 saarna karttaHeinä  ja elokuun 2012 saarna kartta
Heinä ja elokuun 2012 saarna karttaVesa Pöyhtäri
 
Kesäkuun 2012 Saarna Kartta
Kesäkuun 2012 Saarna KarttaKesäkuun 2012 Saarna Kartta
Kesäkuun 2012 Saarna KarttaVesa Pöyhtäri
 
Maaliskuun 2012 saarna kartta
Maaliskuun 2012 saarna karttaMaaliskuun 2012 saarna kartta
Maaliskuun 2012 saarna karttaVesa Pöyhtäri
 
Helmikuun 2012 saarna kartta
Helmikuun 2012 saarna karttaHelmikuun 2012 saarna kartta
Helmikuun 2012 saarna karttaVesa Pöyhtäri
 
Toukokuun 2011 Saarna Kartta
Toukokuun 2011 Saarna KarttaToukokuun 2011 Saarna Kartta
Toukokuun 2011 Saarna KarttaVesa Pöyhtäri
 
Kesäkuun 2011 saarna kartta
Kesäkuun 2011 saarna karttaKesäkuun 2011 saarna kartta
Kesäkuun 2011 saarna karttaVesa Pöyhtäri
 
Huhtikuun 2011 Saarna Kartta
Huhtikuun 2011 Saarna KarttaHuhtikuun 2011 Saarna Kartta
Huhtikuun 2011 Saarna KarttaVesa Pöyhtäri
 
Saarna Kartta, maaliskuu 2011
Saarna Kartta, maaliskuu 2011Saarna Kartta, maaliskuu 2011
Saarna Kartta, maaliskuu 2011Vesa Pöyhtäri
 

Plus de Vesa Pöyhtäri (20)

M.E.S Vasa, modul 1, bönen
M.E.S Vasa, modul 1, bönenM.E.S Vasa, modul 1, bönen
M.E.S Vasa, modul 1, bönen
 
Mes vasa modul 1, evangelium
Mes vasa modul 1, evangeliumMes vasa modul 1, evangelium
Mes vasa modul 1, evangelium
 
Mes modul 2, kamp emot avkristning
Mes modul 2, kamp emot avkristningMes modul 2, kamp emot avkristning
Mes modul 2, kamp emot avkristning
 
Missionsskola 17 3_2015 rune.ö
Missionsskola 17 3_2015 rune.öMissionsskola 17 3_2015 rune.ö
Missionsskola 17 3_2015 rune.ö
 
Mes, modul 1, evangelium
Mes, modul 1, evangeliumMes, modul 1, evangelium
Mes, modul 1, evangelium
 
Mes, modul 1, bönen
Mes, modul 1, bönenMes, modul 1, bönen
Mes, modul 1, bönen
 
Missions principer. Uppdaterad
Missions principer. UppdateradMissions principer. Uppdaterad
Missions principer. Uppdaterad
 
Heinä ja elokuun 2012 saarna kartta
Heinä  ja elokuun 2012 saarna karttaHeinä  ja elokuun 2012 saarna kartta
Heinä ja elokuun 2012 saarna kartta
 
Kesäkuun 2012 Saarna Kartta
Kesäkuun 2012 Saarna KarttaKesäkuun 2012 Saarna Kartta
Kesäkuun 2012 Saarna Kartta
 
Maaliskuun 2012 saarna kartta
Maaliskuun 2012 saarna karttaMaaliskuun 2012 saarna kartta
Maaliskuun 2012 saarna kartta
 
Helmikuun 2012 saarna kartta
Helmikuun 2012 saarna karttaHelmikuun 2012 saarna kartta
Helmikuun 2012 saarna kartta
 
Kuudes käsky, Uusittu
Kuudes käsky, UusittuKuudes käsky, Uusittu
Kuudes käsky, Uusittu
 
Toukokuun 2011 Saarna Kartta
Toukokuun 2011 Saarna KarttaToukokuun 2011 Saarna Kartta
Toukokuun 2011 Saarna Kartta
 
Kesäkuun 2011 saarna kartta
Kesäkuun 2011 saarna karttaKesäkuun 2011 saarna kartta
Kesäkuun 2011 saarna kartta
 
Huhtikuun 2011 Saarna Kartta
Huhtikuun 2011 Saarna KarttaHuhtikuun 2011 Saarna Kartta
Huhtikuun 2011 Saarna Kartta
 
Saarna Kartta, maaliskuu 2011
Saarna Kartta, maaliskuu 2011Saarna Kartta, maaliskuu 2011
Saarna Kartta, maaliskuu 2011
 
Bönen Pdf
Bönen Pdf Bönen Pdf
Bönen Pdf
 
Ehtoollinen
EhtoollinenEhtoollinen
Ehtoollinen
 
Rippi on sielunhoitoa
Rippi on sielunhoitoaRippi on sielunhoitoa
Rippi on sielunhoitoa
 
Kaste
KasteKaste
Kaste
 

YSTÄVÄKIRJE 3/2011

  • 1. Ystäväkirje 3/2011 Elämä Jumalan kasvojen edessä Vanha liitto “Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa. Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka hän on tehnyt, hänen ihmeitänsä ja hänen suunsa tuomioita,te Aabrahamin, hänen palvelijansa, siemen, Jaakobin lapset, te hänen valittunsa. Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan. Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin, liittonsa, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja Iisakille vannomansa valan.” (Ps. 105:4-9) Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki sinun miesväkesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee: happamattoman leivän juhlana, viikkojuhlana ja lehtimajanjuhlana. Mutta tyhjin käsin älköön tultako Herran kasvojen eteen; (5. Moos. 16:6) “Ja pane molemmat kivet kasukan olkakappaleihin kiviksi, jotka johdattavat muistoon israelilaiset; näin Aaron kantakoon heidän nimiänsä molemmilla olkapäillään Herran kasvojen edessä, että heitä muistettaisiin.” (2. Moos. 28:12) “..mutta Hanna ei lähtenyt, vaan sanoi miehellensä: "Kun poika on vieroitettu, vien minä hänet sinne, niin että hän tulee Herran kasvojen eteen ja saa jäädä sinne ainiaaksi".” (1. Sam. 1:22) “Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?” (Ps. 42:2) “Mutta vanhurskaat iloitsevat ja riemuitsevat Jumalan kasvojen edessä, he ihastuvat ilosta.” (Ps. 68:3) “Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä elävien maassa.” (Ps. 116:9) Uusi liitto “Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” (Hpr) “Mutta te olette pysyneet minun kanssani minun kiusauksissani; ja minä säädän teille, niinkuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan, niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita (hallita) Israelin kahtatoista sukukuntaa.” (Luuk. 22: 28-30) "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni". (1. Kor.) “Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Apt. 2: 42). “kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” (Kol. 3:13). “Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9). Kristillinen seurakunta on “Aabrahamin siementä” ja osallinen siitä lupauksesta ja liitosta, joka hänelle ja hänen jälkeläisilleen luvattiin iakaikkisiksi ajoiksi. Näin uusi liitto jatkaa vanhan liiton lupauksien perustalla ja on samaa Jumalan kansaa yhdessä Kristuksen ruumiissa. Kristus oli Jumalan kasvot Vanhassa liitossa. Jumalan Israel kulki Kristuksen edessä ja joi hengellisestä kalliosta, joka oli Kristus. Uudessa liitossa meillä on sama Kristus ja saamme juoda samasta hengellisestä kalliosta ehtoollispöydässä. Nyt emme juo vain hengellisesti, vaan saamme juoda ja syödä Kristuksen tosi ruumiin ja veren siunatussa leivässä ja viinissä. Yhteys Kristukseen ja Jumalan kasvojen edessä vaeltaminen uudessa liitossa on elämää, joka saa voimansa Kristuksen pöydän äärellä ja lähtee todistamaan Herran pelastuksen päivästä arkeen ja “kaikkeen maailmaan”. Työn kuulumisia Kesällä pidettiin Laestadiuksen ja Raattamaan juhlavuoden tapahtuma Ruotsin Pajalassa. Pajalaan oli kokoontunut kansainvälinen joukko Laestadius-tutkijoita sekä asian harrastajia. Myös Raattamaan ja Laestadiuksen sukulaisia oli paikalla. Kuulimme juhlapuheita ja luentoja aiheesta monipuolisesti (Oma alustukseni Raattamaasta tulee aikanaan internettiin kuultavaksi). Ähtävän seurojen ja suvijuhlien jälkeen pidin kuukauden kesäloman. Loma oli virkistävä. Kävimme mm. isojen lasten kanssa kuusi päivää Mallorcalla. Välimeren aallot olivat suolaisia, mutta eivät pettymykseksemme riittävän suuria body-surffaukseen. Lämmin meri kutsui kuitenkin uimaan ja hyppimään kallioilta, joista varsinkin ensimmäist harrastimme melkoisesti. Havaitsin, että uimahousujen suunnittelussa on tehty virhe, kun niihin on lisätty taskut. Siitä seurasi kännykän suolansietotesti -- tulos: ei sietänyt!
  • 2. Syksyn työkalenteri alkaa hiljalleen täyttyä sunnuntaiden osalta. Minulla on kuukausittain käytettävissä kolme sunnuntaita (tai viikonloppua) tähän työhön. Yhden viikonlopun annan perheelle. Näistä kolmesta vajaa yksi menee Toukomettisen puhujavuoroon ja jumalanpalvelukseen Oulussa. Yksi on varattu Venäjän matkoille (joita tänä syksynä on syys-, loka-, ja marraaskuussa). Yksi viikonloppu on varattu vierailuihin, kirkollisiin toimituksiin, seuroihin, Raamattutunteihin jne. Ota rohkeasti yhteyttä! Arkipäivinä pidän joka toinen torstai Lähetyspiiriä Toukomettisessä. Siellä syvennymme tänä syksynä Jeesuksen vertauksiin. Satunnaisesti teen hartausvierailuja senioriasuntoloissa. Toukomettisen nuorten ohjelma on vielä suunnitteilla. Oulun seudulla vierailen eri järjestöjen opiskelijailloissa opettamassa. Arkipäivien askareisiin kuuluu myös Saarna-Kartta internet-lehden toimitustyö sekä LFF:n Venäjän työn suunnittelu ja koordinointi. Viimeksimainittu tarkoittaa suunnitelua, johtokunnan kokouksia, puhelin ja sähköpostiviestejä, viisumin hankintoja ja matkalippujen hommaamista. Jumalanpalvelukset Hintan seurakuntatalolla - takaisin Herran alttarin äärelle! Syyskuussa aloitamme kristittyjen kanssa, jos Jumala suo, ehtoollisjumalanpalvelusten viettämisen Oulujoen seurakunnan tiloissa. Kirkkoherra antoi suosiollisesti tilat käyttöömme kuukausittaista messua varten. Näin saan myös minä palata takaisin Herran alttarin ääreen ja saan jälleen turvallisesti sanoa myös pappisviran hoitamisen kannalta psalminkirjoittajan sanoilla: “Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.” (Ps. 84:3). Pidän sitä Jumalan ihmeenä ja lahjana! Emme odota messuun väenryntäystä, mutta iloitsemme jokaisesta, joka tahtoo viettää Herran juhlaa kanssamme. Toivomme tämän asian ympärille rauhallista ja kristillistä mieltä ja paljon esirukouksia! Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita messuun! ! ! Hintan seurakuntatalossa sunnuntaina klo 11.00 ! ! Hintantie 89, Oulu. Syyskuun 18. Lokakuun 16. Marraskuun 27. (1. adv.sunn.) Joulukuun 18. (Huom. klo 16.00) Tammikuun 8. PS. Tätä kirjoittaessani sain ARVOKKAAN LAHJAN! Eräs esikoislestadiolainen veli lähetti minulle esikoisten toimittamana Laestadiuksen saarnojen kokoelman DVD:llä. Jokainen LLL:n saarna on kokoelmassa mukana. Kiinnostuneet voivat tehdä tilauksia kauttani. vpoyhtari@hotmail.com Veli ja sisar Herrassa Jatkathan Vesan työn tukemista kirkossamme sekä rauhansanalaisen lestadiolaisuuden piirissä suomen- ja ruotsinkielisellä alueella. Kutsu mukaan myös uusia tukijoita. Haasteet ovat suurentuneet. Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä Tilinro. 106530-223499 Viite: 13 Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus Vesan tukiryhmä