Puheenvuoroni Emma ja Elias -ohjelman viestintäpäivässä Hämeenlinnassa 29.9.2014. Puheenvuoron aiheena oli kertoa, miten järjestöt saavat hyvät tekonsa tehokkaasti näkyville muuttuneessa yhteiskunnassa ja viestintämaailmassa. Miten saa ihmiset innostumaan ja sitoutumaan? Miten saa juttuja mediaan? Miten viestitään hankkeen eri vaiheissa? Millaista on vaikuttava viestintä?
Aika ajoi pelkän ”julistamisen” ohi.
Ihmiset eivät halua, että heitä jatkuvasti muistutetaan siitä, miten huonosti asiat ovat > ihmiset haluvat myös hyvää mieltä, onnistumisia, hyviä uutisia (ei tarkoita sitä, että ei saisi lainkaan julistaa: tämä on järjestöjen tehtävä)
KUINKA MONI ON SITÄ MIELTÄ, ETTÄ MEDIA KERTOO KOKO AJAN VAIN NEGATIIVISIA UUTISIA? Järjestöillä sama juttu!
Sen sijaan: pitää pystyä tarjoamaan tunne, että maailmaa voi parantaa niin, että ihmiset saavat siitä itsekin jotain (muuta kuin antamisen ilon) > elämyksiä , kivaa yhdessä tekemistä?
Monet viime aikoina pinnalle nousseista puheenaiheista ja ”isoista jutuista” ovat olleet muiden kuin järjestöjen järkkäämiä:
Lihaton lokakuu
Tahdon2013
Jasper Pääkkönen ja lohet
Hyväntekeväisyysjuoksut
Ihmiset haluavat tehdä ja toteuttaa (kiitollinen tilanne järjestöille), mutta oletteko te valmiita siihen?
Yritättekö hallita ylhäältäpäin?
Tarjoatteko kivaa tekemistä ja mahdollisuuksia?
UUSI TEKEMISEN TAPA, BRÄNDIASIA
Vaikka järjestöt on olemassa epäkohtia poistamassa, pitää ehkä miettiä, miten saa ihmiset mukaan tänä päivänä, millainen viesti puree.
Lihaton lokakuuSiivouspäivä
Hyvinvointivaltion kummit
Lastensairaala
Ihmiset haluavat tehdä ja toteuttaa, oletteko te valmiita siihen?
Yritättekö hallita ylhäältäpäin?
Tarjoatteko kivaa tekemistä ja mahdollisuuksia?
Tuntemattomuus
monilla olisi mahdollisuus kasvaa ja lisätä sillä tavoin vaikuttavuutta
Joillekin pienuus ok, jos toimii pienen, rajatun kohderyhmän kanssa ja palvelee sitä hyvin
mutta uudet kaupungit valloittamatta, varainkeruu, vaikutusvallan kasvattaminen (lobbaus), kaikki tämä vaatii tunnettavuutta
Ajan vaatimus
- Rohkeus kokeilla ja tehdä asioita eri tavalla kuin ennen
Koskee kaikkea, esim. miten kirjoitetaan juttu järjestölehteen, miten kampanjoidaan sosiaalisessa mediassa, miten tehdään yhteistyötä, pyydetään ihmisiä ja eri tahoja osallistumaan, miten tehdään varainhankintaa
Horisontaaliseen viestintään siirtyminen
Miten viestitään innostavasti…
… ja löydetään heimot, ja saadaan heidät mukaan
Yritetään tehdä pienillä resursseilla paljon > pitäisi levittää
Yksin ei enää pysty erottumaan – tai pitää olla tosi iso ja paljon rahaa
Ajan henki:
Miten löytää ihmisille innostavaa tekemistä: 15 min, 2 h, 1 päivä jne.
Aika ajoi pelkän ”julistamisen” ohi.
Ihmiset eivät halua, että heitä jatkuvasti muistutetaan siitä, miten huonosti asiat ovat > ihmiset haluvat myös hyvää mieltä, onnistumisia, hyviä uutisia (ei tarkoita sitä, että ei saisi lainkaan julistaa: tämä on järjestöjen tehtävä)
KUINKA MONI ON SITÄ MIELTÄ, ETTÄ MEDIA KERTOO KOKO AJAN VAIN NEGATIIVISIA UUTISIA? Järjestöillä sama juttu!
Sen sijaan: pitää pystyä tarjoamaan tunne, että maailmaa voi parantaa niin, että ihmiset saavat siitä itsekin jotain (muuta kuin antamisen ilon) > elämyksiä , kivaa yhdessä tekemistä?
Monet viime aikoina pinnalle nousseista puheenaiheista ja ”isoista jutuista” ovat olleet muiden kuin järjestöjen järkkäämiä:
Lihaton lokakuu
Tahdon2013
Jasper Pääkkönen ja lohet
Hyväntekeväisyysjuoksut
Ihmiset haluavat tehdä ja toteuttaa (kiitollinen tilanne järjestöille), mutta oletteko te valmiita siihen?
Yritättekö hallita ylhäältäpäin?
Tarjoatteko kivaa tekemistä ja mahdollisuuksia?
UUSI TEKEMISEN TAPA, BRÄNDIASIA
Vaikka järjestöt on olemassa epäkohtia poistamassa, pitää ehkä miettiä, miten saa ihmiset mukaan tänä päivänä, millainen viesti puree.
Mieleen jääminen vaatii uudenlaista tekemistä
Heittäytymistä
Hulluttelua
Huumoriakin
EI VOI ENÄÄ HALLITA, PITÄÄ USKALTAA ANTAA VAPAAT KÄDET
LÖYSÄT OHJEET
Talkoolaisen työkalupaketti
Aika ajoi pelkän ”julistamisen” ohi.
Ihmiset eivät halua, että heitä jatkuvasti muistutetaan siitä, miten huonosti asiat ovat > ihmiset haluvat myös hyvää mieltä, onnistumisia, hyviä uutisia (ei tarkoita sitä, että ei saisi lainkaan julistaa: tämä on järjestöjen tehtävä)
KUINKA MONI ON SITÄ MIELTÄ, ETTÄ MEDIA KERTOO KOKO AJAN VAIN NEGATIIVISIA UUTISIA? Järjestöillä sama juttu!
Sen sijaan: pitää pystyä tarjoamaan tunne, että maailmaa voi parantaa niin, että ihmiset saavat siitä itsekin jotain (muuta kuin antamisen ilon) > elämyksiä , kivaa yhdessä tekemistä?
Viestintä on muutakin kuin mediaviestintää!
Huomataan
se puhuttelee
se saa ihmiset mukaan toimintaan
sitouttaa ihmisiä mukaan
se saa ihmiset meidän puolelle, että me saamme aikaan haluamiamme asioita
Se on keskeinen osa toimintasuunnitelmaa!
Hankkeen loppuraportti ei kiinnosta toimituksissa, keskimäärin,
paitsi jos asiassa on iso uutinen
varsinkin jos kukaan ei ole koskaan aiemmin kuullutkaan koko hankkeesta

Huom! Hyviä esimerkkejä siitä, että arastakin asiasta voi kertoa puhuttelevasti ja nimettömästi.
Se on keskeinen osa toimintasuunnitelmaa!
Hankkeen loppuraportti ei kiinnosta toimituksissa, keskimäärin,
paitsi jos asiassa on iso uutinen
varsinkin jos kukaan ei ole koskaan aiemmin kuullutkaan koko hankkeesta
Se on keskeinen osa toimintasuunnitelmaa!
Näillä konsteilla voi kasvattaa kokonaisnäkyvyyttä.
Ihmiset ja tarinat kiinnostavat ja kiinnittävät ihmiset paremmin toimintaan > kenen arkea me edistämme? Mitä saavutuksia olemme saaneet aikaan? Mitä hyötyä meistä on ollut ihmisille?
Perinteinen tapa toimii entistä harvemmin.
Toimitukset saavat satoja meilejä joka päivä. Joukosta on vaikea erottua.
Kaikkia meilejä ei edes avata.
Tiedote ei voi olla ainoa mediaviestinnän väline. Harvoin riittää tuomaan toivottua näkyvyyttä.
Silti sillä on edelleen tärkeä rooli eikä tarkoita etteikö tiedotteita enää ollenkaan tarvittaisi.
Räätälöityjen, henkilökohtaisten kontaktointien merkitys nyt iso.
-
Se on keskeinen osa toimintasuunnitelmaa!
Dilemman muutos
Tässäkin korostuu
se, että pitää keksiä jotain uutta
jos saa isot joukot innostumaan, on helpompaa
Strateginen viestintä, joka vie kohti tavoitteita
Strateginen viestintä, joka vie kohti tavoitteita
Se on keskeinen osa toimintasuunnitelmaa!
Yksittäisten ihmisten kokemuksetkin voivat ylittää uutisen, kun aihe on yhteiskunnallinen ja puhuttaa ihmisiä