SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  5
Esittelymuistio
26.4.2013
VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
vaihde 020 636 0060
faksi (02) 251 1520
kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi
www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Itsenäisyydenaukio 2, PL 236, 20101 Turku
Varsinais-Suomi/Elinkeinot työ, osaaminen
ja kulttuuri
Avustukset Lapsi ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012 – 2015
paikallisiin ja alueoleellisiin kehittämishankkeisiin vuonna 2013
1. OKM:n hakuohjeet ja myöntövaltuus
Opetus ja Kulttuuriministeriö oli julistanut avustukset haettavaksi 14.12.2012 mennessä. OKM:n
päätös 5.4.2013 (OKM/119/627/2013) valtionavustuksen asettamisesta Varsinais-Suomen ELY-
keskuksen käyttöön talousarvion määrärahasta 29.91.51.1 (va:351) käytettäviksi alueellisiin
kehittämishankkeisiin. Myöntövaltuuden suuruus on 130 000 euroa.
Avustettavien hankkeiden tulee toteuttaa hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa
2012-2015, joka on saatavissa opetus- ja kulttuuriministeriön internetsivuilta (www.minedu.fi)
kohdasta Nuoriso. Nuorisotoimen valtionavustus myönnetään ensisijaisesti ohjelman
nuorisotyöhankkeisiin. Avustusta voidaan myöntää hakemuksiin, jotka toteuttavat lapsi- ja
nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012-2015 seuraavia strategisia tavoitteita tai niiden
alakohtia:
a) strateginen tavoite 1 kokonaan,
b) strateginen tavoite 2 kokonaan,
c) strategisesta tavoitteesta 3 alakohtia 3.1 ja 3.3.,
d) strateginen tavoite 4 kokonaan,
e) strategisesta tavoitteesta 5 alakohta 5.1,
f) strategisesta tavoitteesta 6 alakohta 6.2,
g) strategisesta tavoitteesta 7 alakohtia 7.1 ja 7.2,
h) strategisesta tavoitteesta 8 alakohtia 8.1, 8.2, 8.3, ja 8.5,
i) strateginen tavoite 9 kokonaan.
2. Hakemukset
Määräaikaan mennessä saapui 12 hakemusta, joista 4 Satakunnan maakunnasta ja 8 Varsinais-
Suomen maakunnasta. Hankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio olin 772 000 ja haettu avustus
515 000 euroa. Hakemuksia oli vähemmin kuin vuonna 2102 jolloin oli 23 hakemusta.
3. Avustusten jakoperiaatteet
Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien tärkeimmiksi lapsi- ja nuorisopolitiikan haasteiksi on
määritelty lähtökohtaisesti seuraavat;
Maakunnallisten verkostojen kehittäminen lapsi- ja nuorisopolitiikassa
Tiedon tuottaminen lasten ja nuorten elinoloista
Esittelymuistio 2/5
Lasten ja nuorten kuulemisen, osallisuuden ja osallistumisen kehittäminen ja edistäminen
Lapsi ja nuorisopolitiikan tuloksellisuuden ja toiminnallisuuden lisäämiseksi tulee sen eri toimijoita
verkottaa maakunnallisesti. ELY-keskuksella on hyvät kokemukset työpajatoiminnan ja etsivän
nuorisotyön maakunnallisesta verkostoitumisesta. Verkostoitumalla voidaan saada lapsi ja
nuorisopolitiikalle suurempi painoarvo, kehittää yhteistä osaamista ja luoda tasavertaisemmat
lähtökohdat eri toimijoille
Keskeistä uudessa lapsi- ja nuorisopolitiikassa on että se perustuu tietoon. Keskeinen tavoite on
tuottaa lasten ja nuorten elinoloista koskevaa tietoa, niin tilastollista pitkäjännitteistä seurantaa,
kuin syvällisempää tutkimustietoa, että ”tässä ja nyt”-tietoa. Tiedon tuottamiselle tulee luoda
rakenteet ja työvälineet.
Moderni lapsi ja nuorisopolitiikka, YK:n lasten oikeuksien sopimus sekä suomalainen lainsäädäntö
edellyttää lasten ja nuorten kuulemista. Lapsia ja nuoria osallistamalla saadaan myös arjen tietoa
elinoloista. Maakunnallisen lapsi ja nuorisopolitiikan kehittämistä vaatii rakenteiden ja menetelmien
kehittämistä lasten ja nuorten osallisuuden osalta.
Maakunnallisuus ja kuntia ylittävät rajat on ollut keskeinen kriteeri hakemusten arvioinnissa.
4. Myönteiset päätökset
Myönteisiä päätöksiä esitetään 6 kappaletta eli 50 % hakijoista saavat myönteisen päätöksen.
Myönteiset päätökset perustuvat kappaleessa 4 mainittuihin painopistealueisiin. Lisäksi on haluttu
tukea hankkeita joista hyötyy kaikki kunnat ja koko maakunta. Hankkeet sijoittuvat
painopistealueisiin seuraavasti;
Maakunnallisten verkostojen kehittämistä
Satakunnan koulutuskuntayhtymä; nuorisotoimen ja lapsi ja nuorisopoliittisten verkostojen
rakentamista Satakunnan alueelle
Loimaan kaupunki; Jatkohanke Varsinais-Suo0mi verkoissa
Tiedon tuottaminen lapsi- ja nuorisopolitiikkaan
Satakunnan koulutuskuntayhtymä; Lapsi ja nuorisopoliittisen tiedon tuottaminen ja palveluportaali
Turun lapsi ja nuorisotutkimuskeskus; Nuoret luupin alla kysely ja tiedon tuottaminen
Mannerheimin lastensuojelu liitto; Mukana toteuttamassa Luupin alla kysely Satakunnassa
Nuorten osallistuminen ja osallisuus
Suomen Nuorisovaltuustojen liitto; Nuorten osallisuushankkeiden ja nuorisovaltuustojen
kouluttamis- ja verkostohanke
MLL satakunnan Piiri; Nuorten osallisuushankeen jatkaminen
Kinitoöns kommun; Ruotsinkielinen nuositotiedotus
Esittelymuistio 3/5
Maakunta Hakija Päätös
Satakunta MLL Satakunnan piiri, Pori 28 000
Satakunta Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedu 22 000
Satakunta yhteensä 50 000
Varsinais-Suomi Kimitoöns kommun 10 000
Varsinais-Suomi Loimaan kaupunki 30 000
Varsinais-Suomi Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry:n Varsinais-Suomen
piiri ry, Paimio
5 000
Varsinais-Suomi Turun yliopisto/Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus 35 000
Varsinais-Suomi yhteensä 80 000
V-S ely-keskuksen alueella 130 000
5. Kielteiset päätökset
Kielteisiä päätöksiä esitetään 6 kappaletta, eli 50 % hakijoista. Yleisin peruste on että annettu
myöntövaltuus ei riittänyt hankkeiden priorisoimiseen. Toinen yleisperustelu on että hankkeet eivät
osu ely-keskuksen antamaan prioriteettiin ja että eivät ole maakunnallisia hankkeita.
Maakunta Hakija Hankkeen nimi
Satakunta Karvian kunta, nuorisotoimi Päätoimisen nuoriso-ohjaajan palkkaaminen Karvian
kuntaan ajalle 1.9.2013 - 31.12.2018
Satakunta Säkylän kunta Tukihenkilötoiminnan aloittaminen perheiden varhaisen
tuen tehostamiseksi
Varsinais-
Suomi
Halisten Helpotus ry, Turku Halisten lähiön lapsille ja lapsiperheille suunnattujen
kerhojen toteuttamiseen; ohjaajien palkka-, ja
matkakuluihin, materiaalihankintoihin ja tapahtumien
järjestämiskuluihin
Varsinais-
Suomi
KOTA - Lasten ja nuorten hyvinvointi
ry, Turku
Nuorten työelämän ja arjen hallinnan taitojen
valmennusohjelma
Varsinais-
Suomi
Liedon kunta/Kisällikellari Pienryhmätoimintaa erityisryhmille; tavoitteena luoda
kuntaan nuorten itsensä vetämää harrastustoimintaa
vertaisryhmilleen
Varsinais-
Suomi
Turun nuorten palvelut SKYK - Seudullisen kansainvälisen yhteistyön kehittäminen
Vielä voidaan hankekohtaisina yleisperusteluina nostaa esille seuraavaa;
Karvian kunta; Nuoriso-ohjaajan palkkaaminen on kunnan perustehtäviä, johon tulee
nuorisomarkan perusteista valtionosuutta. Hanked on vain yhden kunnan hanke
Esittelymuistio 4/5
Säkylän kunta; Sinänsä tarpeellinen toimenpide syrjäytymisen ehkäisemiseksi, mutta yhden
kunnan hankkeena ja ajatuksena ei uutta eikä kehittämisnäkökulmaa.
Halisten Helpotus ry; Kerhotoimintaan on olemassa erillen määräraha, joka hanke voi hakea
vuodelle 2014. Tällöin hankkeen kustannukset ja avustushakemus tulee suhtauttaa paremmin
siihen tarkoitukseen olevaan määrärahaan.
KOTA ry; Valmennusohjelman kehittäminen asianomaiselle kohderyhmälle on tärkeää, mutta
hanke voisi toteuttaa yhdessä Varsinais-Suomen pajaverkoston kanssa jolla on tiivistä toimintaa.
Pajat vastaavat nuorisotoimen osalta näistä sosiaalisen vahvistamisen toiminnoista.
Liedon kunta/Kisällikellari; Idea on hyvä. Kunta saa pajatoimintaansa ja etsivään työhön
määrärahaa. Pienryhmä toiminta nuorille sopisi paremmin kerhotoiminnan avustuksen piiriin, jossa
avustukset toiminalle 2014 tulee hakuun loppuvuodesta 2013. Ei kehittämismäärärahaan kuuluva
toiminta.
Turun nuorten palvelut; Hanke on kyllä periaatteessa kehittämisrahan piirissä oleva hanke.
Kansainvälinen yhteistyö ja nuorisovaihto olisi kuitenkin hyvä kehittää koko maakunnan tasolle.
Varsinais-Suomen ely-keskus on asettamassa maakunnallista ryhmää kansainvälisen toiminnan
kehittämiseen ja koordinoimiseen. Turun seutukunnan kunnat voivat tulla aktiivisesti mukaan tätä
kautta kehittämään laajemmin kansainvälistä nuorisovaihtoa ja toimintaa. Jossain vaiheessa on
tavoite saada toimintaan maakunnallinen koordinaattori. Nyt määrärahat eivät riittäneet
priorisoimaan hanketta.
6. Päätöksenteko
Esitän oheiset päätökset Elinkeino, työ, osaamisen ja kulttuuriyksikön päällikölle Esa Lindqvistille
hyväksyttäväksi.
Yhteenveto avustuspäätöksistä tulee toimittaa opetusministeriöön välittömästi päätösten tekemisen
jälkeen, kuitenkin viimeistään 15.5.2013. Määrärahasta tulee tehdä erillinen talousseuranta.
Esittelymuistion lisäksi jokaiselle hakijalle lähetetään hankekohtainen päätös.
Esitän lisäksi, että päätöksistä laaditaan Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne, ja
ympäristökeskuksen tiedote.
Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman
Päätösten esittelijä
Yksikön Päällikkö Esa Lindqvist
Esittelymuistio 5/5
Tiedoksi Neuvotteleva virkamies Jaana Walldén, Opetus- ja Kulttuuriministeriö, nuorisoyksikkö
Ylitarkastaja Tarja Tolonen, Opetus- ja Kulttuuriministeriö, nuorisoyksikkö
Kehittämispäällikkö Martti Rantala, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Contenu connexe

Tendances

Tendances (20)

Sari Kehusmaa: Varsinais-Suomen maakuntaprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Varsinais-Suomen maakuntaprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Varsinais-Suomen maakuntaprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Varsinais-Suomen maakuntaprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
 
Sari Kehusmaa: Uudenmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Uudenmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Uudenmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Uudenmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
 
Sari Kehusmaa: Pohjois-Pohjanmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Pohjois-Pohjanmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Pohjois-Pohjanmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Pohjois-Pohjanmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
 
Asta Niskala: Lapin kokeiluhanke
Asta Niskala: Lapin kokeiluhankeAsta Niskala: Lapin kokeiluhanke
Asta Niskala: Lapin kokeiluhanke
 
Sari Kehusmaa: Pohjois-Savon alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Pohjois-Savon alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Pohjois-Savon alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Pohjois-Savon alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
 
Sari Kehusmaa: Lapin alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Lapin alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Lapin alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Lapin alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
 
Tuija Koivisto: Miten tästä eteenpäin
Tuija Koivisto: Miten tästä eteenpäinTuija Koivisto: Miten tästä eteenpäin
Tuija Koivisto: Miten tästä eteenpäin
 
Erja Lindberg: Kunnalliset työllisyyspalvelut?
Erja Lindberg: Kunnalliset työllisyyspalvelut?Erja Lindberg: Kunnalliset työllisyyspalvelut?
Erja Lindberg: Kunnalliset työllisyyspalvelut?
 
Anneli Saarinen: Miten tästä eteenpäin?
Anneli Saarinen: Miten tästä eteenpäin? Anneli Saarinen: Miten tästä eteenpäin?
Anneli Saarinen: Miten tästä eteenpäin?
 
Sari Kehusmaa: Keski-Suomen alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Keski-Suomen alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Keski-Suomen alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Keski-Suomen alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
 
Päihdepäivät 2018, seminaari 20: Tainio
Päihdepäivät 2018, seminaari 20: TainioPäihdepäivät 2018, seminaari 20: Tainio
Päihdepäivät 2018, seminaari 20: Tainio
 
Marjamäki thl 11 1-2018
Marjamäki thl 11 1-2018Marjamäki thl 11 1-2018
Marjamäki thl 11 1-2018
 
Sote vai tete?
Sote vai tete?Sote vai tete?
Sote vai tete?
 
Etsivä työ asenne ja menetelmä
Etsivä työ asenne ja menetelmäEtsivä työ asenne ja menetelmä
Etsivä työ asenne ja menetelmä
 
LAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässä
LAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässäLAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässä
LAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässä
 
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika. Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.
 
6. seminaari vaikeuksista voittoon sosiaalinen tyollistaminen elamanvaiheena
6. seminaari vaikeuksista voittoon   sosiaalinen tyollistaminen elamanvaiheena6. seminaari vaikeuksista voittoon   sosiaalinen tyollistaminen elamanvaiheena
6. seminaari vaikeuksista voittoon sosiaalinen tyollistaminen elamanvaiheena
 
10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...
10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...
10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...
 
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...
 
Sari Kehusmaa: Etelä-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Etelä-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Etelä-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Etelä-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
 

En vedette

Implementing Exchanges that Enhance Choice, Affordability, and Coverage
Implementing Exchanges that Enhance Choice, Affordability, and Coverage Implementing Exchanges that Enhance Choice, Affordability, and Coverage
Implementing Exchanges that Enhance Choice, Affordability, and Coverage
hmartin920
 
Economia atada a los controles
Economia atada a los controlesEconomia atada a los controles
Economia atada a los controles
jloconi
 
Administracion diapositivas (1)
Administracion diapositivas (1)Administracion diapositivas (1)
Administracion diapositivas (1)
jloconi
 
El autentico sudoku y otros pasatiempos japoneses
El autentico sudoku y otros pasatiempos japonesesEl autentico sudoku y otros pasatiempos japoneses
El autentico sudoku y otros pasatiempos japoneses
José García
 
Benchmarking (evaluación comparativa)
Benchmarking (evaluación comparativa)Benchmarking (evaluación comparativa)
Benchmarking (evaluación comparativa)
Dayana-Montesdeoca
 
Pepes färdiga novell
Pepes färdiga novellPepes färdiga novell
Pepes färdiga novell
pepeinthebox
 

En vedette (20)

Miksi työpajat ja etsivää nuorisotyötä
Miksi työpajat ja etsivää nuorisotyötäMiksi työpajat ja etsivää nuorisotyötä
Miksi työpajat ja etsivää nuorisotyötä
 
Etsivä nuorisotyö suomessa yhteystiedot
Etsivä nuorisotyö suomessa yhteystiedotEtsivä nuorisotyö suomessa yhteystiedot
Etsivä nuorisotyö suomessa yhteystiedot
 
Impact Player
Impact PlayerImpact Player
Impact Player
 
Implementing Exchanges that Enhance Choice, Affordability, and Coverage
Implementing Exchanges that Enhance Choice, Affordability, and Coverage Implementing Exchanges that Enhance Choice, Affordability, and Coverage
Implementing Exchanges that Enhance Choice, Affordability, and Coverage
 
Diseñadores
DiseñadoresDiseñadores
Diseñadores
 
Garret Nolen Van Gogh
Garret Nolen Van GoghGarret Nolen Van Gogh
Garret Nolen Van Gogh
 
Etsivä nuorisotyö
Etsivä nuorisotyöEtsivä nuorisotyö
Etsivä nuorisotyö
 
Platform network evaluation 2015
Platform network evaluation 2015Platform network evaluation 2015
Platform network evaluation 2015
 
Etsivästä nuorisotyöstä Turku 18.12.2015
Etsivästä nuorisotyöstä Turku 18.12.2015Etsivästä nuorisotyöstä Turku 18.12.2015
Etsivästä nuorisotyöstä Turku 18.12.2015
 
Et 2013
Et 2013Et 2013
Et 2013
 
Turku 26.11. Muutama näköklulma Varsinais-Sipmen Nuorten elinoloihin
Turku 26.11. Muutama näköklulma Varsinais-Sipmen Nuorten elinoloihinTurku 26.11. Muutama näköklulma Varsinais-Sipmen Nuorten elinoloihin
Turku 26.11. Muutama näköklulma Varsinais-Sipmen Nuorten elinoloihin
 
et-kyselylomake 2013
et-kyselylomake 2013et-kyselylomake 2013
et-kyselylomake 2013
 
Economia atada a los controles
Economia atada a los controlesEconomia atada a los controles
Economia atada a los controles
 
Administracion diapositivas (1)
Administracion diapositivas (1)Administracion diapositivas (1)
Administracion diapositivas (1)
 
Modulo ICC
Modulo ICCModulo ICC
Modulo ICC
 
El autentico sudoku y otros pasatiempos japoneses
El autentico sudoku y otros pasatiempos japonesesEl autentico sudoku y otros pasatiempos japoneses
El autentico sudoku y otros pasatiempos japoneses
 
Benchmarking (evaluación comparativa)
Benchmarking (evaluación comparativa)Benchmarking (evaluación comparativa)
Benchmarking (evaluación comparativa)
 
Pepes färdiga novell
Pepes färdiga novellPepes färdiga novell
Pepes färdiga novell
 
Tri novus adds norrie daroga to tricomply staff
Tri novus adds norrie daroga to tricomply staffTri novus adds norrie daroga to tricomply staff
Tri novus adds norrie daroga to tricomply staff
 
Pendon dicoequipos
Pendon dicoequiposPendon dicoequipos
Pendon dicoequipos
 

Similaire à Esittelymuistio kehittämisrahat

Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012
Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012
Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012
Koordinaatti
 

Similaire à Esittelymuistio kehittämisrahat (20)

Kehittämispäivät2010 raportti
Kehittämispäivät2010 raporttiKehittämispäivät2010 raportti
Kehittämispäivät2010 raportti
 
Uusikaupunki 15042013
Uusikaupunki 15042013Uusikaupunki 15042013
Uusikaupunki 15042013
 
Monialaisen ryhmän rooli lapsi- ja nuorisopolitiikan päätöksentekojärjestelmässä
Monialaisen ryhmän rooli lapsi- ja nuorisopolitiikan päätöksentekojärjestelmässäMonialaisen ryhmän rooli lapsi- ja nuorisopolitiikan päätöksentekojärjestelmässä
Monialaisen ryhmän rooli lapsi- ja nuorisopolitiikan päätöksentekojärjestelmässä
 
Jyväskylä - Häkkää Elämä
Jyväskylä - Häkkää ElämäJyväskylä - Häkkää Elämä
Jyväskylä - Häkkää Elämä
 
TE-määrärahoista rahoitetut hankkeet_hankkeiden esittely
TE-määrärahoista rahoitetut hankkeet_hankkeiden esittelyTE-määrärahoista rahoitetut hankkeet_hankkeiden esittely
TE-määrärahoista rahoitetut hankkeet_hankkeiden esittely
 
Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012
Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012
Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012
 
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
 
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
 
Uutiskirje Helmikuu Final
Uutiskirje Helmikuu FinalUutiskirje Helmikuu Final
Uutiskirje Helmikuu Final
 
Kansainvälisyyden tsemppaushetki 11.6.2021
Kansainvälisyyden tsemppaushetki 11.6.2021Kansainvälisyyden tsemppaushetki 11.6.2021
Kansainvälisyyden tsemppaushetki 11.6.2021
 
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa? Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (...
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa? Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (...Kohti lapsiystävällistä maakuntaa? Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (...
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa? Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (...
 
äNPeen Sanomat 1 2014
äNPeen Sanomat 1 2014äNPeen Sanomat 1 2014
äNPeen Sanomat 1 2014
 
Aloitekanavan esittely 2011
Aloitekanavan esittely 2011Aloitekanavan esittely 2011
Aloitekanavan esittely 2011
 
Tuija Eskelinen: Länsi-Suomen lasten ja nuorten osaamis- ja tukikeskuspilotti
Tuija Eskelinen: Länsi-Suomen lasten ja nuorten osaamis- ja tukikeskuspilottiTuija Eskelinen: Länsi-Suomen lasten ja nuorten osaamis- ja tukikeskuspilotti
Tuija Eskelinen: Länsi-Suomen lasten ja nuorten osaamis- ja tukikeskuspilotti
 
Tuija Eskelinen: OT-keskuspilotti
Tuija Eskelinen: OT-keskuspilottiTuija Eskelinen: OT-keskuspilotti
Tuija Eskelinen: OT-keskuspilotti
 
Stm LAPE muutosohjelma-perusesitys-verkkoon
Stm LAPE muutosohjelma-perusesitys-verkkoonStm LAPE muutosohjelma-perusesitys-verkkoon
Stm LAPE muutosohjelma-perusesitys-verkkoon
 
KesLi & LIKES KSLAPE-hankkeessa_yleisesittely
KesLi & LIKES KSLAPE-hankkeessa_yleisesittelyKesLi & LIKES KSLAPE-hankkeessa_yleisesittely
KesLi & LIKES KSLAPE-hankkeessa_yleisesittely
 
SeOppi 2/2017
SeOppi 2/2017SeOppi 2/2017
SeOppi 2/2017
 
Satu Sikanen: RR-ohjelman 2014–2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakun...
Satu Sikanen: RR-ohjelman 2014–2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakun...Satu Sikanen: RR-ohjelman 2014–2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakun...
Satu Sikanen: RR-ohjelman 2014–2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakun...
 
9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi?
9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi? 9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi?
9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi?
 

Plus de ´State Administrative Agency Southwestern Finland

Plus de ´State Administrative Agency Southwestern Finland (20)

Espoo 27.3.
Espoo 27.3.Espoo 27.3.
Espoo 27.3.
 
Pori.9.2
Pori.9.2Pori.9.2
Pori.9.2
 
Pori 1.2,
Pori 1.2,Pori 1.2,
Pori 1.2,
 
VS lasten ja nuorten elinolot Turku 17.1.2018
VS lasten ja nuorten elinolot Turku 17.1.2018VS lasten ja nuorten elinolot Turku 17.1.2018
VS lasten ja nuorten elinolot Turku 17.1.2018
 
LANU Foorumi Satakunta Pori 12.12.
LANU Foorumi Satakunta Pori 12.12.LANU Foorumi Satakunta Pori 12.12.
LANU Foorumi Satakunta Pori 12.12.
 
17.8. Nuorisotyön tulevaisuus
17.8. Nuorisotyön tulevaisuus17.8. Nuorisotyön tulevaisuus
17.8. Nuorisotyön tulevaisuus
 
Satakunnan etsivä-työ-2016
Satakunnan etsivä-työ-2016Satakunnan etsivä-työ-2016
Satakunnan etsivä-työ-2016
 
Satakunnan pajat 2016
Satakunnan pajat 2016Satakunnan pajat 2016
Satakunnan pajat 2016
 
Varsinais-Suomen pajat 2016
Varsinais-Suomen pajat 2016Varsinais-Suomen pajat 2016
Varsinais-Suomen pajat 2016
 
Naantali 19.5.
Naantali 19.5.Naantali 19.5.
Naantali 19.5.
 
Nuoret työ ja koulutus SatakunnassaPori 10.5.
Nuoret työ ja koulutus SatakunnassaPori 10.5.Nuoret työ ja koulutus SatakunnassaPori 10.5.
Nuoret työ ja koulutus SatakunnassaPori 10.5.
 
Ulvila 5.5.2017
Ulvila 5.5.2017Ulvila 5.5.2017
Ulvila 5.5.2017
 
ARVIOINTI VALMENNUKSESSA KOULUTUS AVAUS 21.4. pori
ARVIOINTI VALMENNUKSESSA KOULUTUS AVAUS 21.4. poriARVIOINTI VALMENNUKSESSA KOULUTUS AVAUS 21.4. pori
ARVIOINTI VALMENNUKSESSA KOULUTUS AVAUS 21.4. pori
 
Raisio 19.4. Nuorisotoimi ja Lape
Raisio 19.4. Nuorisotoimi ja LapeRaisio 19.4. Nuorisotoimi ja Lape
Raisio 19.4. Nuorisotoimi ja Lape
 
5.4. turku VS etsivän työn verkosto
5.4. turku VS etsivän työn verkosto5.4. turku VS etsivän työn verkosto
5.4. turku VS etsivän työn verkosto
 
31.3. pori. että saisi...
31.3. pori. että saisi...31.3. pori. että saisi...
31.3. pori. että saisi...
 
Tampere 27.32017
Tampere 27.32017Tampere 27.32017
Tampere 27.32017
 
Pori 3.11,2016 etsivä nuorisotyö
Pori 3.11,2016 etsivä nuorisotyöPori 3.11,2016 etsivä nuorisotyö
Pori 3.11,2016 etsivä nuorisotyö
 
Sauvo 17.8.
Sauvo 17.8.Sauvo 17.8.
Sauvo 17.8.
 
Yksi perspektiivi työpajatoimintaan 30 vuotta
Yksi perspektiivi työpajatoimintaan 30 vuottaYksi perspektiivi työpajatoimintaan 30 vuotta
Yksi perspektiivi työpajatoimintaan 30 vuotta
 

Esittelymuistio kehittämisrahat

  • 1. Esittelymuistio 26.4.2013 VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS vaihde 020 636 0060 faksi (02) 251 1520 kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi Itsenäisyydenaukio 2, PL 236, 20101 Turku Varsinais-Suomi/Elinkeinot työ, osaaminen ja kulttuuri Avustukset Lapsi ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012 – 2015 paikallisiin ja alueoleellisiin kehittämishankkeisiin vuonna 2013 1. OKM:n hakuohjeet ja myöntövaltuus Opetus ja Kulttuuriministeriö oli julistanut avustukset haettavaksi 14.12.2012 mennessä. OKM:n päätös 5.4.2013 (OKM/119/627/2013) valtionavustuksen asettamisesta Varsinais-Suomen ELY- keskuksen käyttöön talousarvion määrärahasta 29.91.51.1 (va:351) käytettäviksi alueellisiin kehittämishankkeisiin. Myöntövaltuuden suuruus on 130 000 euroa. Avustettavien hankkeiden tulee toteuttaa hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa 2012-2015, joka on saatavissa opetus- ja kulttuuriministeriön internetsivuilta (www.minedu.fi) kohdasta Nuoriso. Nuorisotoimen valtionavustus myönnetään ensisijaisesti ohjelman nuorisotyöhankkeisiin. Avustusta voidaan myöntää hakemuksiin, jotka toteuttavat lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012-2015 seuraavia strategisia tavoitteita tai niiden alakohtia: a) strateginen tavoite 1 kokonaan, b) strateginen tavoite 2 kokonaan, c) strategisesta tavoitteesta 3 alakohtia 3.1 ja 3.3., d) strateginen tavoite 4 kokonaan, e) strategisesta tavoitteesta 5 alakohta 5.1, f) strategisesta tavoitteesta 6 alakohta 6.2, g) strategisesta tavoitteesta 7 alakohtia 7.1 ja 7.2, h) strategisesta tavoitteesta 8 alakohtia 8.1, 8.2, 8.3, ja 8.5, i) strateginen tavoite 9 kokonaan. 2. Hakemukset Määräaikaan mennessä saapui 12 hakemusta, joista 4 Satakunnan maakunnasta ja 8 Varsinais- Suomen maakunnasta. Hankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio olin 772 000 ja haettu avustus 515 000 euroa. Hakemuksia oli vähemmin kuin vuonna 2102 jolloin oli 23 hakemusta. 3. Avustusten jakoperiaatteet Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien tärkeimmiksi lapsi- ja nuorisopolitiikan haasteiksi on määritelty lähtökohtaisesti seuraavat; Maakunnallisten verkostojen kehittäminen lapsi- ja nuorisopolitiikassa Tiedon tuottaminen lasten ja nuorten elinoloista
  • 2. Esittelymuistio 2/5 Lasten ja nuorten kuulemisen, osallisuuden ja osallistumisen kehittäminen ja edistäminen Lapsi ja nuorisopolitiikan tuloksellisuuden ja toiminnallisuuden lisäämiseksi tulee sen eri toimijoita verkottaa maakunnallisesti. ELY-keskuksella on hyvät kokemukset työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön maakunnallisesta verkostoitumisesta. Verkostoitumalla voidaan saada lapsi ja nuorisopolitiikalle suurempi painoarvo, kehittää yhteistä osaamista ja luoda tasavertaisemmat lähtökohdat eri toimijoille Keskeistä uudessa lapsi- ja nuorisopolitiikassa on että se perustuu tietoon. Keskeinen tavoite on tuottaa lasten ja nuorten elinoloista koskevaa tietoa, niin tilastollista pitkäjännitteistä seurantaa, kuin syvällisempää tutkimustietoa, että ”tässä ja nyt”-tietoa. Tiedon tuottamiselle tulee luoda rakenteet ja työvälineet. Moderni lapsi ja nuorisopolitiikka, YK:n lasten oikeuksien sopimus sekä suomalainen lainsäädäntö edellyttää lasten ja nuorten kuulemista. Lapsia ja nuoria osallistamalla saadaan myös arjen tietoa elinoloista. Maakunnallisen lapsi ja nuorisopolitiikan kehittämistä vaatii rakenteiden ja menetelmien kehittämistä lasten ja nuorten osallisuuden osalta. Maakunnallisuus ja kuntia ylittävät rajat on ollut keskeinen kriteeri hakemusten arvioinnissa. 4. Myönteiset päätökset Myönteisiä päätöksiä esitetään 6 kappaletta eli 50 % hakijoista saavat myönteisen päätöksen. Myönteiset päätökset perustuvat kappaleessa 4 mainittuihin painopistealueisiin. Lisäksi on haluttu tukea hankkeita joista hyötyy kaikki kunnat ja koko maakunta. Hankkeet sijoittuvat painopistealueisiin seuraavasti; Maakunnallisten verkostojen kehittämistä Satakunnan koulutuskuntayhtymä; nuorisotoimen ja lapsi ja nuorisopoliittisten verkostojen rakentamista Satakunnan alueelle Loimaan kaupunki; Jatkohanke Varsinais-Suo0mi verkoissa Tiedon tuottaminen lapsi- ja nuorisopolitiikkaan Satakunnan koulutuskuntayhtymä; Lapsi ja nuorisopoliittisen tiedon tuottaminen ja palveluportaali Turun lapsi ja nuorisotutkimuskeskus; Nuoret luupin alla kysely ja tiedon tuottaminen Mannerheimin lastensuojelu liitto; Mukana toteuttamassa Luupin alla kysely Satakunnassa Nuorten osallistuminen ja osallisuus Suomen Nuorisovaltuustojen liitto; Nuorten osallisuushankkeiden ja nuorisovaltuustojen kouluttamis- ja verkostohanke MLL satakunnan Piiri; Nuorten osallisuushankeen jatkaminen Kinitoöns kommun; Ruotsinkielinen nuositotiedotus
  • 3. Esittelymuistio 3/5 Maakunta Hakija Päätös Satakunta MLL Satakunnan piiri, Pori 28 000 Satakunta Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedu 22 000 Satakunta yhteensä 50 000 Varsinais-Suomi Kimitoöns kommun 10 000 Varsinais-Suomi Loimaan kaupunki 30 000 Varsinais-Suomi Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry:n Varsinais-Suomen piiri ry, Paimio 5 000 Varsinais-Suomi Turun yliopisto/Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus 35 000 Varsinais-Suomi yhteensä 80 000 V-S ely-keskuksen alueella 130 000 5. Kielteiset päätökset Kielteisiä päätöksiä esitetään 6 kappaletta, eli 50 % hakijoista. Yleisin peruste on että annettu myöntövaltuus ei riittänyt hankkeiden priorisoimiseen. Toinen yleisperustelu on että hankkeet eivät osu ely-keskuksen antamaan prioriteettiin ja että eivät ole maakunnallisia hankkeita. Maakunta Hakija Hankkeen nimi Satakunta Karvian kunta, nuorisotoimi Päätoimisen nuoriso-ohjaajan palkkaaminen Karvian kuntaan ajalle 1.9.2013 - 31.12.2018 Satakunta Säkylän kunta Tukihenkilötoiminnan aloittaminen perheiden varhaisen tuen tehostamiseksi Varsinais- Suomi Halisten Helpotus ry, Turku Halisten lähiön lapsille ja lapsiperheille suunnattujen kerhojen toteuttamiseen; ohjaajien palkka-, ja matkakuluihin, materiaalihankintoihin ja tapahtumien järjestämiskuluihin Varsinais- Suomi KOTA - Lasten ja nuorten hyvinvointi ry, Turku Nuorten työelämän ja arjen hallinnan taitojen valmennusohjelma Varsinais- Suomi Liedon kunta/Kisällikellari Pienryhmätoimintaa erityisryhmille; tavoitteena luoda kuntaan nuorten itsensä vetämää harrastustoimintaa vertaisryhmilleen Varsinais- Suomi Turun nuorten palvelut SKYK - Seudullisen kansainvälisen yhteistyön kehittäminen Vielä voidaan hankekohtaisina yleisperusteluina nostaa esille seuraavaa; Karvian kunta; Nuoriso-ohjaajan palkkaaminen on kunnan perustehtäviä, johon tulee nuorisomarkan perusteista valtionosuutta. Hanked on vain yhden kunnan hanke
  • 4. Esittelymuistio 4/5 Säkylän kunta; Sinänsä tarpeellinen toimenpide syrjäytymisen ehkäisemiseksi, mutta yhden kunnan hankkeena ja ajatuksena ei uutta eikä kehittämisnäkökulmaa. Halisten Helpotus ry; Kerhotoimintaan on olemassa erillen määräraha, joka hanke voi hakea vuodelle 2014. Tällöin hankkeen kustannukset ja avustushakemus tulee suhtauttaa paremmin siihen tarkoitukseen olevaan määrärahaan. KOTA ry; Valmennusohjelman kehittäminen asianomaiselle kohderyhmälle on tärkeää, mutta hanke voisi toteuttaa yhdessä Varsinais-Suomen pajaverkoston kanssa jolla on tiivistä toimintaa. Pajat vastaavat nuorisotoimen osalta näistä sosiaalisen vahvistamisen toiminnoista. Liedon kunta/Kisällikellari; Idea on hyvä. Kunta saa pajatoimintaansa ja etsivään työhön määrärahaa. Pienryhmä toiminta nuorille sopisi paremmin kerhotoiminnan avustuksen piiriin, jossa avustukset toiminalle 2014 tulee hakuun loppuvuodesta 2013. Ei kehittämismäärärahaan kuuluva toiminta. Turun nuorten palvelut; Hanke on kyllä periaatteessa kehittämisrahan piirissä oleva hanke. Kansainvälinen yhteistyö ja nuorisovaihto olisi kuitenkin hyvä kehittää koko maakunnan tasolle. Varsinais-Suomen ely-keskus on asettamassa maakunnallista ryhmää kansainvälisen toiminnan kehittämiseen ja koordinoimiseen. Turun seutukunnan kunnat voivat tulla aktiivisesti mukaan tätä kautta kehittämään laajemmin kansainvälistä nuorisovaihtoa ja toimintaa. Jossain vaiheessa on tavoite saada toimintaan maakunnallinen koordinaattori. Nyt määrärahat eivät riittäneet priorisoimaan hanketta. 6. Päätöksenteko Esitän oheiset päätökset Elinkeino, työ, osaamisen ja kulttuuriyksikön päällikölle Esa Lindqvistille hyväksyttäväksi. Yhteenveto avustuspäätöksistä tulee toimittaa opetusministeriöön välittömästi päätösten tekemisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 15.5.2013. Määrärahasta tulee tehdä erillinen talousseuranta. Esittelymuistion lisäksi jokaiselle hakijalle lähetetään hankekohtainen päätös. Esitän lisäksi, että päätöksistä laaditaan Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne, ja ympäristökeskuksen tiedote. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Päätösten esittelijä Yksikön Päällikkö Esa Lindqvist
  • 5. Esittelymuistio 5/5 Tiedoksi Neuvotteleva virkamies Jaana Walldén, Opetus- ja Kulttuuriministeriö, nuorisoyksikkö Ylitarkastaja Tarja Tolonen, Opetus- ja Kulttuuriministeriö, nuorisoyksikkö Kehittämispäällikkö Martti Rantala, Varsinais-Suomen ELY-keskus