SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  31
TIEDUSTELTUA
TIEDUSTELUA
Jyrki J.J. Kasvi
Tiedustelulain tilanne
• Vuosia kestäneen monivaiheisen valmisteluprosessin jälkeen lopulliset
tiedustelulakiluonnokset on äskettäin luovutettu lainsäädännön
arviointineuvoston arvioitavaksi
• Esitykset muuttuneet valmistelun ja kuulemisten aikana merkittävästi!
• Kukaan ei ole vielä ehtinyt perata koko pakettia huolella
• Arviointineuvoston palautteen perusteella lakiesityksiin voidaan tehdä vielä muutoksia
• Lakiesitykset pyritään antamaan eduskunnalle mahdollisimman varhain
kevätistuntokaudella
• Eduskunnassa laaja, kuukausia kestävä asiantuntijakuuleminen, ja valiokunnat voivat
tehdä lakiesityksiin vielä (pieniä) muutoksia
• Tietoliikennetiedustelu ja muut luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuvat
tiedustelumenetelmät edellyttävät perustuslain muutosta
• Perustuslakimuutoksen käsittely kiireellisenä nopeuttaisi voimaantuloa vajaalla vuodella
Mihin tiedustelua tarvitaan?
• Ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tueksi (luotettava, ajantasainen
tilannekuva)
• Esim. sotilastiedustelun UTVA:n painopisteiden mukaisia tietopyyntöjä voivat tehdä
tasavallan presidentti, valtioneuvoston kanslia, ulkoministeriö ja puolustusministeriö
• Kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi ja uhkien torjumiseksi
• Uhkien havaitsemiseksi ja tunnistamiseksi
• Vakavimpien tietoverkkouhkien torjumiseksi
Tiedustelu on palapelin kokoamista
Sotilas-
tietoliikenne-
tiedustelu
Sotilas-
Henkilö-
tiedustelu
Siviili-
titetoliikenne-
tiedustelu
Siviili-
henkilö-
tiedustelu
Kansainvälinen
tietojen vaihto
Tiedustelun
valvonta
Lupa tiedustelun
aloittamiseen
Kansallinen
turvallisuus
Kotimaassa ja
ulkomailla
Tiedustelu-
päätökset
Kansalaisoikeudet
Tietojärjestelmä-
tiedustelu
Miksi tiedustelulakia tarvitaan?
• Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut
• Uudet uhkakuvat ei-valtiollisista toimijoista kyberuhkiin ja hybridioperaatioihin
• Sotilaallinen viestintä radioaalloilla vähenee ja siirtyy tietoverkkoihin
• Rikolliset, terroristit ym. ovat siirtyneet tietoverkkoihin
• Suomalaisia tiedustellaan jatkuvasti, eikä Suomella ole tehokkaita välineitä sen torjuntaan
• Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa siviili- ja sotilastiedustelua ei säädellä lailla
• Käytännössä tiedusteluviranomaiset soveltavat rikostutkintaan tarkoitettuja pakkokeinoja
ja valtuuksia
• Esimerkiksi kansainvälinen tiedusteluyhteistyö ja tietojen vaihto tarvitsevat pelisääntöjä
• Turvallisuusviranomaisten oikeusturva
• Mutta millaista tiedustelulakia Suomi tarvitsee?
EMME SAA RIKKOA ARVOJA,
JOITA OLEMME PUOLUSTAMASSA
Miksi perinteiset pakkokeinot eivät riitä?
• Perinteiset rikostutkinnan pakkokeinot on sidottu rikokseen (joko tapahtuneeseen
tai valmisteltuun) ja epäiltyyn (henkilöön tai oikeushenkilöön)
• Uhka kansalliselle turvallisuudelle ei välttämättä ole Suomen lakien mukaan rikos
• Tiedustelun kohteena olevan toiminnan tekijästä ole välttämättä tietoa
• Perustuslaki ei salli luottamuksellisen viestin suojan loukkaamista tiedon
hankkimiseksi vakavasta uhasta kansalliselle turvallisuudelle
• Nykylain mukaan luottamuksellisen viestin suojaa saa loukata vain ”yksilön tai yhteiskunnan
turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa” … missä tutkinnan on tulkittu
tarkoittavan myös ehkäisyä.
Tiedustelumenetelmät pääosin
samoja kuin tutkintamenetelmät
• Siviilitiedustelumenetelmät: Telekuuntelu, tietojen hankkiminen telekuuntelun
sijasta, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu,
peitelty tiedonhankinta, tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta,
tekninen laitetarkkailu, teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen
hankkiminen, peitetoiminta, valeosto, ohjattu tietolähdetoiminta, paikkatiedustelu,
jäljentäminen, lähetysten pysäyttäminen jäljentämistä varten, tietojen saanti
yksityiseltä yhteisöltä ja tietoliikennetiedustelu (rajoilla)
• Sotilastiedustelumenetelmät: Tarkkailu, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty
tiedonhankinta, tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta, tekninen
laitetarkkailu, telekuuntelu, tukiasematietojen hankkiminen, teleosoitteen tai
telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, laitteen, menetelmän tai
ohjelmiston asentaminen ja poisottaminen, peitetoiminta, valeosto,
tietolähdetoiminta, paikkatiedustelu, jäljentäminen, lähetyksen pysäyttäminen
jäljentämistä varten, radiosignaalitiedustelu, ulkomaan tietojärjestelmätiedustelu,
tietoliikenteen teknisten tietojen käsittely, tietoliikennetiedustelu (rajoilla)
Kotimaassa,
ulkomailla
ja rajoilla
Rajat ylittävän tieto-
liikenteen valvonta
Henkilötiedustelu
Image: Atlantic Council
Nykyaikainen sotilastiedustelu voi
tapahtua esim. sosiaalisessa mediassa
Sotilastiedustelun kohteet
Sotilastiedustelun tiedustelumenetelmällä saadaan hankkia tietoa seuraavasta toiminnasta, jos
toiminta on luonteeltaan sotilaallista.
1. Vieraan valtion asevoimien ja niihin rinnastuvien järjestäytyneiden joukkojen toiminta ja
toiminnan valmistelu
2. Suomen maanpuolustukseen kohdistuva tiedustelutoiminta
3. Joukkotuhoaseiden suunnittelu, valmistaminen, levittäminen ja käyttö
4. Vieraan valtion sotatarvikkeiden kehittäminen ja levittäminen
5. Kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaava kriisi
6. Kainsainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden turvallisuutta uhkaava toiminta
7. Suomen kansainvälisen avun antamisen ja kansainvälisen muun toiminnan turvallisuutta
uhkaava toiminta
Lisäksi tiedustelumenetelmällä saadaan hankkia tietoa vieraan valtion toiminnasta tai muusta
sellaisesta toiminnasta, joka voi vaarantaa Suomen maanpuolustusta tai vaarantaa yhteiskunnan
elintärkeitä toimintoja
Siviilitiedustelun ja
tietoliikennetiedustelun kohteet
1. terrorismista
2. ulkomaisesta tiedustelutoiminnasta
3. joukkotuhoaseiden suunnittelusta, valmistamisesta, levittämisestä ja käytöstä
4. kaksikäyttötuotteiden suunnittelusta, valmistamisesta, levittämisestä ja käytöstä
5. kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä uhkaavasta toiminnasta
6. suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä taikka yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja uhkaavasta
toiminnasta
7. vieraan valtion toiminnasta, joka voi aiheuttaa vahinkoa Suomen kansainvälisille suhteille,
taloudellisille tai muille tärkeille eduille
8. kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavasta kriisistä
9. kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta
10. Suomen kansainvälisen avun antamisen tai muun kansainvälisen toiminnan turvallisuutta
uhkaavasta toiminnasta
11. yhteiskuntajärjestystä uhkaavasta kansainvälisestä järjestäytyneestä rikollisuudesta
Riippumaton luvitus ja valvonta
Lupapäätös Tiedustelu Valvonta
Perusteltu
tarve
Omat lähteet
Tietojenvaihto
Perustelut Rajaukset
Tietojenvaihto
Valtiojohdon
toimeksianto
Käräjäoikeus Tiedusteluvaltuutettu
Eduskunnan valiokunta
Suomalaiset
viranomaiset
Ulkomaiset
kollegat
Suomalaiset
viranomaiset
Ulkomaiset
kollegat
Tiedustelumenetelmät, joista ei voida säätää
tavallisen lain säätämisjärjestyksessä
• Telekuuntelu
• Televalvonta
• Tukiasematietojen hankkiminen
• Tekninen kuuntelu
• Tietoliikennetiedustelu
• Lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten
Tietoliikennetiedustelun kapselointi
• Siviilitiedustelun tietoliikennetiedustelu on irrotettu omaksi laikseen, koska kyse
on aivan omasta toimivaltuudestaan, jota käytetään ainoastaan
tiedustelutoiminnassa.
• Huom!Vieras valtio ei nauti luottamuksellisen viestin suojaa eli vieraaseen valtion
kohdistuvan (tietoliikenne)tiedustelun edellytyskynnyksenä on tuloksellisuus
• Huom!Vaikka perustuslain muutos mahdollistaisi vakavan uhan kansalliselle
turvallisuudelle käyttämisen perusteena luottamuksellisen viestin suojan
murtamiselle, sen edellytyskynnyksenä on välttämättömyys
• Tietoliikennetiedustelua voidaan käyttää vain viimesijaisena keinona, jos muut eivät riitä
• Toimivaltuuslainsäädännön korkein mahdollinen edellytyskynnys
• Taustalla Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Szabo &Vissy vs. Unkari (2016)
Perustuslain §10,3 2. virkkeen muutos
Perustuslaki ei salli viestin salaisuuden rajoittamista kansallisen
turvallisuuden turvaamiseksi
• Vanha: ”Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin
salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa
vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja
turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana.”
• Edotettu: ”Lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin
salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa
vaarantavien rikosten torjunnassa, oikeudenkäynnissä,
turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana sekä tiedon
hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta
toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta.”
Kohdennuksen kohdentaminen
Miten kohdentamattoman massavalvonnan ja kohdennetun
tietoliikennetiedustelun raja tulisi määritellä?
Kohdentamaton
• Etsitään tietoliikenteestä
uusia uhkia
• Mahdottoman kallis toteuttaa
• Kaikkia seurataan
• Toteuttaminen lähes mahdotonta
Kohdennettu
• Etsitään lisätietoa muuten
havaituista uhista
• Kallis toteuttaa
• Otosta seurataan
• Kohdentaminen vaikeaa
We are here
• Telekuuntelu
Tietoliikennetiedustelun kohdentaminen 1
• Lähtökohtana valtiojohdon tietotarpeet
• Sotilastiedustelussa lähtökohtana UTVAn painopisteet, joiden mukaisia tietopyyntöjäTP,VNK, UM ja PM
voivat tehdä sotilastiedustelulle
• Muista tietolähteistä saadun tiedon perusteella arvio, mistä tietoliikenneverkon osasta (esim. IP-
osoitealue, valokuitu ym.) todennäköisesti löydettävissä tietoa vakavasta kansallisen
turvallisuuden vaarantavasta toiminnasta
• Seurattavan tietoliikenneverkon osan valinta voi perustua teknisten tietojen käsittelyyn eli
puolustusvoimien tiedustelulaitokselle annettaisiin valtuudet kerätä, tallentaa ja automaattisesti käsitellä
tilastollista analyysiä varten viestintäverkon tietoliikenteeseen liittyviä teknisiä tietoja
• Tekniset tiedot: muut kuin viestin sisältöön kuuluvat tietoliikenteen tiedot (esim. välitys- ja reititystiedot)
• Hakemus Helsingin käräjäoikeuteen, jonka perusteluissa yksilöitävä mm.
• Kansallisen turvallisuuden vakavasti vaarantava toiminta
• Tiedustelun kohteena oleva Suomen rajan ylittävä tietoliikenneverkon osa
• Tietoliikennetiedustelun ajankohta
• Tietoliikenteen automaattisen seulonnan hakuehdot
• Perustelut tiedustelun oletetulle tuloksellisuudelle
• Perustelut, miksei muita tiedustelumenetelmiä voida käyttää
Tietoliikennetiedustelun kohdentaminen 2
• Jos kyseessä siviilitiedustelu, suojelupoliisi antaa toimeksiannon puolustusvoimien
tiedustelulaitokselle, joka vastaa tietoliikennetiedustelun käytännön toteutuksesta
• Suomen erillisverkot oy kytkee puolustusvoimien tiedustelulaitoksen
tietoliikennetiedustelujärjestelmän tuomioistuimen päätöksen mukaiseen
tietoliikenneverkon osaan
• Kytkennän suorittajana tarkoituksella tiedusteluviranomaisista riippumaton taho
• Tiedustelulaitos suodattaa kytkennästä saatavasta tietoliikenteestä automaattisesti
sanomia tuomioistuimen päätöksen mukaisten hakukriteerien perusteella
• Hakukriteerit voivat olla vain tunnistetietoja kuten tiedustelun kohteen käyttämiä
salausmenetelmiä tai viestien välitystietoja, päätelaitteiden tunnisteita jne.
• Muut sanomat tuhotaan
Tietoliikennetiedustelun kohdentaminen 3
• Sisällöllisten hakuehtojen käyttöä sanomien automaattisessa seulonnassa esitetty
tiedustelulaki ei salli
• Poikkeuksellinen suomalainen rajaus
• Salauksen kehittyminen ja yleistyminen tehnyt sisällöllisistä hakuehdoista tehottomia
• Sisällöllisiä hakuehtoja voitaisiin käyttää haittaohjelmien torjunnassa sekä vieraan valtion
tietoliikenteen automaattisessa seulonnassa, jos seulottavana ei muuta tietoliikennettä
• Automaattisesti valikoidut viestit tutkitaan manuaalisesti etsittyjen viestien
tunnistamiseksi
• Siviilitiedustelu ja sotilastiedustelu tutkivat omaa tiedusteluaan varten seulotut viestit itse
• Tunnistetut viestit ovat tiedustelutietoa
• Muut viestit hävitetään välittömästi
Informoitua tiedustelua
• Telekuuntelun kohteelle on ilmoitettava tiedustelusta viimeistään vuoden
kuluttua tiedustelun loppumisesta
• Tuomioistuimen päätöksellä ilmoitusta voidaan lykätä 2 vuotta kerrallaan, jos
perusteltua tiedustelumenetelmän käytön turvaamiseksi, kansallisen turvallisuuden
varmistamiseksi tai hengen tai terveyden suojaamiseksi
• Tuomioistuimen päätöksella ilmoitus voidaan jättää tkemättä, jos välttämätöntä
kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi
• Ilmoitusvelvollisuus ei koske valtiollista toimijaa.
• Tietoliikennetiedustelun kohteelle on ilmoitettava tiedustelusta, jos
tietoliikennetiedustelulla hankitun tiedon käsittelyssä on manuaalisesti selvitetty
Suomessa olevan henkilön luottamuksellisen viestin sisältö
• Velvollisuutta ilmoittaa ei kuitenkaan ole, jos tietoliikennetiedustelulla saatu tieto on
viipymättä hävitetty."
Schrems-tuomion kohta 94
• ”In particular, legislation permitting the public authorities to have access on a
generalised basis to the content of electronic communications must be regarded
as compromising the essence of the fundamental right to respect for private life,
as guaranteed by Article 7 of the Charter”.
• 7 artikla:Yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen - Jokaisella on oikeus siihen,
että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan.
• Eli jo viranomaisten yleinen _pääsy_ sähköisen viestinnän sisältöihin rikkoo
Euroopan Unionin perusoikeuskirjaa
Kielletty tiedustelu
• Kuuntelu- ja katselukielto koskee viestintään, josta ei tiedustelun kohde ei saa
todistaa, tai josta oikeus kieltäytyä todistamasta
• Asianajajan asianajosalaisuus
• terveydenhuollon vaitiolovelvollisuus
• Papin rippisalaisuus
• Journalistin lähdesuoja
• Poikkeuksena tiedustelun kohteena oleva vakavasti kansallista turvallisuutta uhkaava
toiminta, josta henkilön osalta on tehty päätös tiedustelusta.
Tiedustelutiedon luovuttaminen
• Lähtökohtana tiedustelutiedon luovuttamattomuus ja tuhoaminen, kun sitä ei
enää tarvita
• Viipymättä ilmoitettava KRP:lle, jos tiedustelussa ilmenee tehdyksi tai valmisteilla
estettävissä oleva rikos, jonka rangaistus enintään 6 vuotta vankeutta
• Saa ilmoittaa tehdystä rikoksesta KPR:lle, jos enintään 3 vuotta vankeutta
• Saa ilmoittaa estettävissä olevasta rikoksesta KRP:lle, jos enintään 2 vuotta
vankeutta
• Tietoa saa aina luovuttaa syyttömyyden tukemiseksi sekä hengelle, terveydelle tai
vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran taikka huomattavan ympäristö-,
omaisuus tai varallisuusvahingon estämiseksi
Kansainvälinen yhteistyö
• Tiedusteluviranomaiset voivat luovuttaa ja vastaanottaa tieto kansainvälisiltä
yhteistyökumppaneilta
• Suomen tiedusteluviranomaiset voivat toimia ulkomailla yhteistyössä kohdemaan
tiedusteluviranomaisten kanssa
• Ulkomaiset tiedusteluviranomaiset voivat toimia Suomessa yhteistyössä Suomen
tiedusteluviranomaisten kanssa
Kustannukset
17-19 milj. €
Tiedustelun valvonta
• Tiedusteluvaltuutettu
• Työskentelee tietosuojavaltuutetun toimistossa
• Tiedusteluviranomaisilla ilmoitusvelvollisuus tiedusteluvaltuutetulla
• Erittäin laajat tiedonsaantioikeudet
• Oikeus keskeyttää tiedustelumenetelmän käyttö, jos ei noudata lupapäätöstä
• Läsnäolo-oikeus tiedustelupäätöksiä tekevässä tuomioistuimessa
• Raportoi eduskunnan oikeusasiamiehelle ja eduskunnan tiedustelun
valvontavaliokunnalle
• Eduskunnan tiedusteluvaliokunta
• Seuraa ja valvoo tiedustelutoimintaa
• Laajat tiedonsaantioikeudet
• Kokousasiakirjat lähtökohtaisesti salaisia
• Jäsenille laaja turvallisuusselvitys
Tämä oli unohtunut
alkuperäisista kalvoista
Tiedusteluvaltuutetun tehtävät
Tiedusteluvaltuutetun tehtävänä on tiedustelutoiminnan laillisuuden valvojana:
1) valvoa tiedustelumenetelmien käytön lainmukaisuutta;
2) valvoa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelutoiminnassa;
3) edistää oikeusturvan toteutumista ja siihen liittyviä hyviä käytäntöjä
tiedustelutoiminnassa;
4) seurata ja arvioida toimialallaan lainsäädännön toimivuutta ja tehdä tarpeelliseksi
katsomiaan kehittämisehdotuksia.
Tiedustelutoiminnan kohteena ollut tai henkilö, joka epäilee, että häneen on
kohdistettu tiedustelua, voi pyytää tiedusteluvaltuutettua tutkimaan häneen
kohdistuneen tiedustelumenetelmän käytön lainmukaisuuden.
Tiedusteluvaliokunnan tehtävät
• 1) seurata ja arvioida tiedustelutoiminnan painopisteitä;
• 2) arvioida tiedustelutoiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja tehokkuutta;
• 3) valvoa ja edistää lainmukaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista
tiedustelutoiminnassa;
• 4) käsitellä tiedusteluvaltuutetun kertomukset.
• Tiedusteluvalvontavaliokunnalla on oikeus omasta aloitteestaan ottaa
käsiteltäväkseen toimialaansa kuuluva asia sekä laatia siitä mietintö
täysistunnolle, jos valiokunta katsoo asian merkityksen sitä vaativan.
Tiedustelu-
toiminta
Lupa-
päätökset
Tiedustelu-
vatuutettu
Tiedustelu-
valiokunta
Säädös-
muutokset
Valtuutetun
raportti
Tiedustelun
kehityksen
kehä
KESKUSTELUA

Contenu connexe

Tendances (6)

SHRM N ch05
SHRM N ch05SHRM N ch05
SHRM N ch05
 
Tietosuoja ja sosiaalinen media
Tietosuoja ja sosiaalinen mediaTietosuoja ja sosiaalinen media
Tietosuoja ja sosiaalinen media
 
Mita tsa muutti suomessa
Mita   tsa muutti suomessaMita   tsa muutti suomessa
Mita tsa muutti suomessa
 
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmastaEU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
 
EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja somepalvelujen käyttöehdot opetuksessa
EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja somepalvelujen käyttöehdot opetuksessaEU:n yleinen tietosuoja-asetus ja somepalvelujen käyttöehdot opetuksessa
EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja somepalvelujen käyttöehdot opetuksessa
 
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen perusteet
EU:n  yleisen tietosuoja-asetuksen perusteetEU:n  yleisen tietosuoja-asetuksen perusteet
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen perusteet
 

Similaire à Tiedusteltua tiedustelua

Similaire à Tiedusteltua tiedustelua (14)

29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
 
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
 
Tietietofoorumi 27.9.2018 - Tietosuoja eri tilanteissa
Tietietofoorumi 27.9.2018 - Tietosuoja eri tilanteissaTietietofoorumi 27.9.2018 - Tietosuoja eri tilanteissa
Tietietofoorumi 27.9.2018 - Tietosuoja eri tilanteissa
 
Ajatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksestaAjatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksesta
 
Yksityisyys on kuollut - Eläköön yksityisyys
Yksityisyys on kuollut - Eläköön yksityisyysYksityisyys on kuollut - Eläköön yksityisyys
Yksityisyys on kuollut - Eläköön yksityisyys
 
Tietoturvallisuuden_kevatseminaari_2013_Mikko_Eräkaski
Tietoturvallisuuden_kevatseminaari_2013_Mikko_EräkaskiTietoturvallisuuden_kevatseminaari_2013_Mikko_Eräkaski
Tietoturvallisuuden_kevatseminaari_2013_Mikko_Eräkaski
 
Henkilötiedot ja lainsäädäntö innovaatiotoiminnassa
Henkilötiedot ja lainsäädäntö innovaatiotoiminnassaHenkilötiedot ja lainsäädäntö innovaatiotoiminnassa
Henkilötiedot ja lainsäädäntö innovaatiotoiminnassa
 
Yksityisyys on kuollut - eläköön yksityisyys!
Yksityisyys on kuollut - eläköön yksityisyys!Yksityisyys on kuollut - eläköön yksityisyys!
Yksityisyys on kuollut - eläköön yksityisyys!
 
Mykkanen omavalvontasuunnitelma tietosuojan_konkretia
Mykkanen omavalvontasuunnitelma tietosuojan_konkretiaMykkanen omavalvontasuunnitelma tietosuojan_konkretia
Mykkanen omavalvontasuunnitelma tietosuojan_konkretia
 
Update on Privacy, Cyber Risks and Director's Liability
Update on Privacy, Cyber Risks and Director's LiabilityUpdate on Privacy, Cyber Risks and Director's Liability
Update on Privacy, Cyber Risks and Director's Liability
 
KEJO ja kansallinen sähköinen ensihoitokertomus
KEJO ja kansallinen sähköinen ensihoitokertomusKEJO ja kansallinen sähköinen ensihoitokertomus
KEJO ja kansallinen sähköinen ensihoitokertomus
 
eAMK webinaari: Tietosuoja-asetus digitalisoituvissa korkeakouluissa
eAMK webinaari: Tietosuoja-asetus digitalisoituvissa korkeakouluissaeAMK webinaari: Tietosuoja-asetus digitalisoituvissa korkeakouluissa
eAMK webinaari: Tietosuoja-asetus digitalisoituvissa korkeakouluissa
 
Lokienhallinnan ja SIEMin käyttötapauksia NetIQ Sentinel ratkaisulla
Lokienhallinnan ja SIEMin käyttötapauksia NetIQ Sentinel ratkaisullaLokienhallinnan ja SIEMin käyttötapauksia NetIQ Sentinel ratkaisulla
Lokienhallinnan ja SIEMin käyttötapauksia NetIQ Sentinel ratkaisulla
 
Sote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuri
Sote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuriSote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuri
Sote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuri
 

Plus de Jyrki Kasvi

Plus de Jyrki Kasvi (20)

Onnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulmaOnnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulma
 
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseenTiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
 
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotilleTekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
 
Henkilokuva
HenkilokuvaHenkilokuva
Henkilokuva
 
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
 
Tekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikkaTekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikka
 
Suomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaSuomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaa
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
 
Digiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiDigiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikki
 
Suomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaSuomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikalla
 
Tulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäTulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensä
 
Green ICT
Green ICTGreen ICT
Green ICT
 
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
 
Maa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaMaa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettava
 
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
 
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaAlgoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
 
Avoin big data ja globaali sääntely
Avoin big data ja globaali sääntelyAvoin big data ja globaali sääntely
Avoin big data ja globaali sääntely
 
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenOhjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
 
Digitalisaation merkitys turvallisuudelle
Digitalisaation merkitys turvallisuudelleDigitalisaation merkitys turvallisuudelle
Digitalisaation merkitys turvallisuudelle
 

Tiedusteltua tiedustelua

  • 2. Tiedustelulain tilanne • Vuosia kestäneen monivaiheisen valmisteluprosessin jälkeen lopulliset tiedustelulakiluonnokset on äskettäin luovutettu lainsäädännön arviointineuvoston arvioitavaksi • Esitykset muuttuneet valmistelun ja kuulemisten aikana merkittävästi! • Kukaan ei ole vielä ehtinyt perata koko pakettia huolella • Arviointineuvoston palautteen perusteella lakiesityksiin voidaan tehdä vielä muutoksia • Lakiesitykset pyritään antamaan eduskunnalle mahdollisimman varhain kevätistuntokaudella • Eduskunnassa laaja, kuukausia kestävä asiantuntijakuuleminen, ja valiokunnat voivat tehdä lakiesityksiin vielä (pieniä) muutoksia • Tietoliikennetiedustelu ja muut luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuvat tiedustelumenetelmät edellyttävät perustuslain muutosta • Perustuslakimuutoksen käsittely kiireellisenä nopeuttaisi voimaantuloa vajaalla vuodella
  • 3. Mihin tiedustelua tarvitaan? • Ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tueksi (luotettava, ajantasainen tilannekuva) • Esim. sotilastiedustelun UTVA:n painopisteiden mukaisia tietopyyntöjä voivat tehdä tasavallan presidentti, valtioneuvoston kanslia, ulkoministeriö ja puolustusministeriö • Kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi ja uhkien torjumiseksi • Uhkien havaitsemiseksi ja tunnistamiseksi • Vakavimpien tietoverkkouhkien torjumiseksi
  • 4. Tiedustelu on palapelin kokoamista Sotilas- tietoliikenne- tiedustelu Sotilas- Henkilö- tiedustelu Siviili- titetoliikenne- tiedustelu Siviili- henkilö- tiedustelu Kansainvälinen tietojen vaihto Tiedustelun valvonta Lupa tiedustelun aloittamiseen Kansallinen turvallisuus Kotimaassa ja ulkomailla Tiedustelu- päätökset Kansalaisoikeudet Tietojärjestelmä- tiedustelu
  • 5. Miksi tiedustelulakia tarvitaan? • Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut • Uudet uhkakuvat ei-valtiollisista toimijoista kyberuhkiin ja hybridioperaatioihin • Sotilaallinen viestintä radioaalloilla vähenee ja siirtyy tietoverkkoihin • Rikolliset, terroristit ym. ovat siirtyneet tietoverkkoihin • Suomalaisia tiedustellaan jatkuvasti, eikä Suomella ole tehokkaita välineitä sen torjuntaan • Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa siviili- ja sotilastiedustelua ei säädellä lailla • Käytännössä tiedusteluviranomaiset soveltavat rikostutkintaan tarkoitettuja pakkokeinoja ja valtuuksia • Esimerkiksi kansainvälinen tiedusteluyhteistyö ja tietojen vaihto tarvitsevat pelisääntöjä • Turvallisuusviranomaisten oikeusturva • Mutta millaista tiedustelulakia Suomi tarvitsee?
  • 6. EMME SAA RIKKOA ARVOJA, JOITA OLEMME PUOLUSTAMASSA
  • 7. Miksi perinteiset pakkokeinot eivät riitä? • Perinteiset rikostutkinnan pakkokeinot on sidottu rikokseen (joko tapahtuneeseen tai valmisteltuun) ja epäiltyyn (henkilöön tai oikeushenkilöön) • Uhka kansalliselle turvallisuudelle ei välttämättä ole Suomen lakien mukaan rikos • Tiedustelun kohteena olevan toiminnan tekijästä ole välttämättä tietoa • Perustuslaki ei salli luottamuksellisen viestin suojan loukkaamista tiedon hankkimiseksi vakavasta uhasta kansalliselle turvallisuudelle • Nykylain mukaan luottamuksellisen viestin suojaa saa loukata vain ”yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa” … missä tutkinnan on tulkittu tarkoittavan myös ehkäisyä.
  • 8. Tiedustelumenetelmät pääosin samoja kuin tutkintamenetelmät • Siviilitiedustelumenetelmät: Telekuuntelu, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta, tekninen laitetarkkailu, teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, peitetoiminta, valeosto, ohjattu tietolähdetoiminta, paikkatiedustelu, jäljentäminen, lähetysten pysäyttäminen jäljentämistä varten, tietojen saanti yksityiseltä yhteisöltä ja tietoliikennetiedustelu (rajoilla) • Sotilastiedustelumenetelmät: Tarkkailu, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta, tekninen laitetarkkailu, telekuuntelu, tukiasematietojen hankkiminen, teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen ja poisottaminen, peitetoiminta, valeosto, tietolähdetoiminta, paikkatiedustelu, jäljentäminen, lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten, radiosignaalitiedustelu, ulkomaan tietojärjestelmätiedustelu, tietoliikenteen teknisten tietojen käsittely, tietoliikennetiedustelu (rajoilla)
  • 9. Kotimaassa, ulkomailla ja rajoilla Rajat ylittävän tieto- liikenteen valvonta Henkilötiedustelu
  • 10. Image: Atlantic Council Nykyaikainen sotilastiedustelu voi tapahtua esim. sosiaalisessa mediassa
  • 11. Sotilastiedustelun kohteet Sotilastiedustelun tiedustelumenetelmällä saadaan hankkia tietoa seuraavasta toiminnasta, jos toiminta on luonteeltaan sotilaallista. 1. Vieraan valtion asevoimien ja niihin rinnastuvien järjestäytyneiden joukkojen toiminta ja toiminnan valmistelu 2. Suomen maanpuolustukseen kohdistuva tiedustelutoiminta 3. Joukkotuhoaseiden suunnittelu, valmistaminen, levittäminen ja käyttö 4. Vieraan valtion sotatarvikkeiden kehittäminen ja levittäminen 5. Kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaava kriisi 6. Kainsainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden turvallisuutta uhkaava toiminta 7. Suomen kansainvälisen avun antamisen ja kansainvälisen muun toiminnan turvallisuutta uhkaava toiminta Lisäksi tiedustelumenetelmällä saadaan hankkia tietoa vieraan valtion toiminnasta tai muusta sellaisesta toiminnasta, joka voi vaarantaa Suomen maanpuolustusta tai vaarantaa yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja
  • 12. Siviilitiedustelun ja tietoliikennetiedustelun kohteet 1. terrorismista 2. ulkomaisesta tiedustelutoiminnasta 3. joukkotuhoaseiden suunnittelusta, valmistamisesta, levittämisestä ja käytöstä 4. kaksikäyttötuotteiden suunnittelusta, valmistamisesta, levittämisestä ja käytöstä 5. kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä uhkaavasta toiminnasta 6. suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä taikka yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja uhkaavasta toiminnasta 7. vieraan valtion toiminnasta, joka voi aiheuttaa vahinkoa Suomen kansainvälisille suhteille, taloudellisille tai muille tärkeille eduille 8. kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavasta kriisistä 9. kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta 10. Suomen kansainvälisen avun antamisen tai muun kansainvälisen toiminnan turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta 11. yhteiskuntajärjestystä uhkaavasta kansainvälisestä järjestäytyneestä rikollisuudesta
  • 13. Riippumaton luvitus ja valvonta Lupapäätös Tiedustelu Valvonta Perusteltu tarve Omat lähteet Tietojenvaihto Perustelut Rajaukset Tietojenvaihto Valtiojohdon toimeksianto Käräjäoikeus Tiedusteluvaltuutettu Eduskunnan valiokunta Suomalaiset viranomaiset Ulkomaiset kollegat Suomalaiset viranomaiset Ulkomaiset kollegat
  • 14. Tiedustelumenetelmät, joista ei voida säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä • Telekuuntelu • Televalvonta • Tukiasematietojen hankkiminen • Tekninen kuuntelu • Tietoliikennetiedustelu • Lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten
  • 15. Tietoliikennetiedustelun kapselointi • Siviilitiedustelun tietoliikennetiedustelu on irrotettu omaksi laikseen, koska kyse on aivan omasta toimivaltuudestaan, jota käytetään ainoastaan tiedustelutoiminnassa. • Huom!Vieras valtio ei nauti luottamuksellisen viestin suojaa eli vieraaseen valtion kohdistuvan (tietoliikenne)tiedustelun edellytyskynnyksenä on tuloksellisuus • Huom!Vaikka perustuslain muutos mahdollistaisi vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle käyttämisen perusteena luottamuksellisen viestin suojan murtamiselle, sen edellytyskynnyksenä on välttämättömyys • Tietoliikennetiedustelua voidaan käyttää vain viimesijaisena keinona, jos muut eivät riitä • Toimivaltuuslainsäädännön korkein mahdollinen edellytyskynnys • Taustalla Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Szabo &Vissy vs. Unkari (2016)
  • 16. Perustuslain §10,3 2. virkkeen muutos Perustuslaki ei salli viestin salaisuuden rajoittamista kansallisen turvallisuuden turvaamiseksi • Vanha: ”Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana.” • Edotettu: ”Lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten torjunnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana sekä tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta.”
  • 17. Kohdennuksen kohdentaminen Miten kohdentamattoman massavalvonnan ja kohdennetun tietoliikennetiedustelun raja tulisi määritellä? Kohdentamaton • Etsitään tietoliikenteestä uusia uhkia • Mahdottoman kallis toteuttaa • Kaikkia seurataan • Toteuttaminen lähes mahdotonta Kohdennettu • Etsitään lisätietoa muuten havaituista uhista • Kallis toteuttaa • Otosta seurataan • Kohdentaminen vaikeaa We are here • Telekuuntelu
  • 18. Tietoliikennetiedustelun kohdentaminen 1 • Lähtökohtana valtiojohdon tietotarpeet • Sotilastiedustelussa lähtökohtana UTVAn painopisteet, joiden mukaisia tietopyyntöjäTP,VNK, UM ja PM voivat tehdä sotilastiedustelulle • Muista tietolähteistä saadun tiedon perusteella arvio, mistä tietoliikenneverkon osasta (esim. IP- osoitealue, valokuitu ym.) todennäköisesti löydettävissä tietoa vakavasta kansallisen turvallisuuden vaarantavasta toiminnasta • Seurattavan tietoliikenneverkon osan valinta voi perustua teknisten tietojen käsittelyyn eli puolustusvoimien tiedustelulaitokselle annettaisiin valtuudet kerätä, tallentaa ja automaattisesti käsitellä tilastollista analyysiä varten viestintäverkon tietoliikenteeseen liittyviä teknisiä tietoja • Tekniset tiedot: muut kuin viestin sisältöön kuuluvat tietoliikenteen tiedot (esim. välitys- ja reititystiedot) • Hakemus Helsingin käräjäoikeuteen, jonka perusteluissa yksilöitävä mm. • Kansallisen turvallisuuden vakavasti vaarantava toiminta • Tiedustelun kohteena oleva Suomen rajan ylittävä tietoliikenneverkon osa • Tietoliikennetiedustelun ajankohta • Tietoliikenteen automaattisen seulonnan hakuehdot • Perustelut tiedustelun oletetulle tuloksellisuudelle • Perustelut, miksei muita tiedustelumenetelmiä voida käyttää
  • 19. Tietoliikennetiedustelun kohdentaminen 2 • Jos kyseessä siviilitiedustelu, suojelupoliisi antaa toimeksiannon puolustusvoimien tiedustelulaitokselle, joka vastaa tietoliikennetiedustelun käytännön toteutuksesta • Suomen erillisverkot oy kytkee puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tietoliikennetiedustelujärjestelmän tuomioistuimen päätöksen mukaiseen tietoliikenneverkon osaan • Kytkennän suorittajana tarkoituksella tiedusteluviranomaisista riippumaton taho • Tiedustelulaitos suodattaa kytkennästä saatavasta tietoliikenteestä automaattisesti sanomia tuomioistuimen päätöksen mukaisten hakukriteerien perusteella • Hakukriteerit voivat olla vain tunnistetietoja kuten tiedustelun kohteen käyttämiä salausmenetelmiä tai viestien välitystietoja, päätelaitteiden tunnisteita jne. • Muut sanomat tuhotaan
  • 20. Tietoliikennetiedustelun kohdentaminen 3 • Sisällöllisten hakuehtojen käyttöä sanomien automaattisessa seulonnassa esitetty tiedustelulaki ei salli • Poikkeuksellinen suomalainen rajaus • Salauksen kehittyminen ja yleistyminen tehnyt sisällöllisistä hakuehdoista tehottomia • Sisällöllisiä hakuehtoja voitaisiin käyttää haittaohjelmien torjunnassa sekä vieraan valtion tietoliikenteen automaattisessa seulonnassa, jos seulottavana ei muuta tietoliikennettä • Automaattisesti valikoidut viestit tutkitaan manuaalisesti etsittyjen viestien tunnistamiseksi • Siviilitiedustelu ja sotilastiedustelu tutkivat omaa tiedusteluaan varten seulotut viestit itse • Tunnistetut viestit ovat tiedustelutietoa • Muut viestit hävitetään välittömästi
  • 21. Informoitua tiedustelua • Telekuuntelun kohteelle on ilmoitettava tiedustelusta viimeistään vuoden kuluttua tiedustelun loppumisesta • Tuomioistuimen päätöksellä ilmoitusta voidaan lykätä 2 vuotta kerrallaan, jos perusteltua tiedustelumenetelmän käytön turvaamiseksi, kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi tai hengen tai terveyden suojaamiseksi • Tuomioistuimen päätöksella ilmoitus voidaan jättää tkemättä, jos välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi • Ilmoitusvelvollisuus ei koske valtiollista toimijaa. • Tietoliikennetiedustelun kohteelle on ilmoitettava tiedustelusta, jos tietoliikennetiedustelulla hankitun tiedon käsittelyssä on manuaalisesti selvitetty Suomessa olevan henkilön luottamuksellisen viestin sisältö • Velvollisuutta ilmoittaa ei kuitenkaan ole, jos tietoliikennetiedustelulla saatu tieto on viipymättä hävitetty."
  • 22. Schrems-tuomion kohta 94 • ”In particular, legislation permitting the public authorities to have access on a generalised basis to the content of electronic communications must be regarded as compromising the essence of the fundamental right to respect for private life, as guaranteed by Article 7 of the Charter”. • 7 artikla:Yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen - Jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan. • Eli jo viranomaisten yleinen _pääsy_ sähköisen viestinnän sisältöihin rikkoo Euroopan Unionin perusoikeuskirjaa
  • 23. Kielletty tiedustelu • Kuuntelu- ja katselukielto koskee viestintään, josta ei tiedustelun kohde ei saa todistaa, tai josta oikeus kieltäytyä todistamasta • Asianajajan asianajosalaisuus • terveydenhuollon vaitiolovelvollisuus • Papin rippisalaisuus • Journalistin lähdesuoja • Poikkeuksena tiedustelun kohteena oleva vakavasti kansallista turvallisuutta uhkaava toiminta, josta henkilön osalta on tehty päätös tiedustelusta.
  • 24. Tiedustelutiedon luovuttaminen • Lähtökohtana tiedustelutiedon luovuttamattomuus ja tuhoaminen, kun sitä ei enää tarvita • Viipymättä ilmoitettava KRP:lle, jos tiedustelussa ilmenee tehdyksi tai valmisteilla estettävissä oleva rikos, jonka rangaistus enintään 6 vuotta vankeutta • Saa ilmoittaa tehdystä rikoksesta KPR:lle, jos enintään 3 vuotta vankeutta • Saa ilmoittaa estettävissä olevasta rikoksesta KRP:lle, jos enintään 2 vuotta vankeutta • Tietoa saa aina luovuttaa syyttömyyden tukemiseksi sekä hengelle, terveydelle tai vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran taikka huomattavan ympäristö-, omaisuus tai varallisuusvahingon estämiseksi
  • 25. Kansainvälinen yhteistyö • Tiedusteluviranomaiset voivat luovuttaa ja vastaanottaa tieto kansainvälisiltä yhteistyökumppaneilta • Suomen tiedusteluviranomaiset voivat toimia ulkomailla yhteistyössä kohdemaan tiedusteluviranomaisten kanssa • Ulkomaiset tiedusteluviranomaiset voivat toimia Suomessa yhteistyössä Suomen tiedusteluviranomaisten kanssa
  • 27. Tiedustelun valvonta • Tiedusteluvaltuutettu • Työskentelee tietosuojavaltuutetun toimistossa • Tiedusteluviranomaisilla ilmoitusvelvollisuus tiedusteluvaltuutetulla • Erittäin laajat tiedonsaantioikeudet • Oikeus keskeyttää tiedustelumenetelmän käyttö, jos ei noudata lupapäätöstä • Läsnäolo-oikeus tiedustelupäätöksiä tekevässä tuomioistuimessa • Raportoi eduskunnan oikeusasiamiehelle ja eduskunnan tiedustelun valvontavaliokunnalle • Eduskunnan tiedusteluvaliokunta • Seuraa ja valvoo tiedustelutoimintaa • Laajat tiedonsaantioikeudet • Kokousasiakirjat lähtökohtaisesti salaisia • Jäsenille laaja turvallisuusselvitys Tämä oli unohtunut alkuperäisista kalvoista
  • 28. Tiedusteluvaltuutetun tehtävät Tiedusteluvaltuutetun tehtävänä on tiedustelutoiminnan laillisuuden valvojana: 1) valvoa tiedustelumenetelmien käytön lainmukaisuutta; 2) valvoa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelutoiminnassa; 3) edistää oikeusturvan toteutumista ja siihen liittyviä hyviä käytäntöjä tiedustelutoiminnassa; 4) seurata ja arvioida toimialallaan lainsäädännön toimivuutta ja tehdä tarpeelliseksi katsomiaan kehittämisehdotuksia. Tiedustelutoiminnan kohteena ollut tai henkilö, joka epäilee, että häneen on kohdistettu tiedustelua, voi pyytää tiedusteluvaltuutettua tutkimaan häneen kohdistuneen tiedustelumenetelmän käytön lainmukaisuuden.
  • 29. Tiedusteluvaliokunnan tehtävät • 1) seurata ja arvioida tiedustelutoiminnan painopisteitä; • 2) arvioida tiedustelutoiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja tehokkuutta; • 3) valvoa ja edistää lainmukaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelutoiminnassa; • 4) käsitellä tiedusteluvaltuutetun kertomukset. • Tiedusteluvalvontavaliokunnalla on oikeus omasta aloitteestaan ottaa käsiteltäväkseen toimialaansa kuuluva asia sekä laatia siitä mietintö täysistunnolle, jos valiokunta katsoo asian merkityksen sitä vaativan.