SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  2
Jakelu: kaupunginjohtaja Jussi Pajunen

                                                    Kännikapina ja postikortin
                                                    allekirjoittaneet henkilöt
Kaupunkilaiset toivovat edelleen
                                                    Yhteyshenkilö: Anki Pulliainen,
hauskempaa Helsinkiä!
                                                    Kännikapina, paamaja@kannikapina.fi,

Lähestymme teitä edelleen alkoholin                 www.kannikapina.fi, puh 0440 266358

ulkomainonta- asiassa, joka edelleen
vaikuttaa       kaupunkimme        lapsiin    ja
nuoriin.

Alkoholimainonnan           vaikutuksista     ei
ole epäselvyyttä; lukuisat tutkimukset
sekä tutkimuskoonnit osoittavat, että
se aikaistaa nuorten alkoholinkäyttöä
ja      lisää     jo    juovien       nuorten
alkoholinkäyttöä.

Kaikki mainonta ei kuitenkaan ole
pahasta!

Alkoholinmainoksien              korvaaminen
esimerkiksi kulttuurin hehkutuksella
vahvistaisi         kaupungin         imagoa
Euroopan kulttuurikaupunkina.

Esimerkiksi       Tukholman,       Oslon       ja
Pariisin keskeisistä mainospaikoista
suuri    osa     on    varattu    ainoastaan
kulttuurimainonnalle.             Helsingissä
kulttuuri       kukoistaa     hienosti       läpi
vuoden joten mainostettavaa riittäisi!

Ystävällisin terveisin,
Jussi pajunen  9.10.2012

Contenu connexe

En vedette

Contaminacion Renovado2[1]
Contaminacion Renovado2[1]Contaminacion Renovado2[1]
Contaminacion Renovado2[1]chacomaco
 
How To Play "The Weakest Link" Optimally
How To Play "The Weakest Link" OptimallyHow To Play "The Weakest Link" Optimally
How To Play "The Weakest Link" OptimallyGreenwichMathematics
 
Irene romero
Irene romeroIrene romero
Irene romerojosemor
 
Mansur hidayat (11112046)the comparison between indonesian and english idioms
Mansur hidayat (11112046)the comparison between indonesian and english  idiomsMansur hidayat (11112046)the comparison between indonesian and english  idioms
Mansur hidayat (11112046)the comparison between indonesian and english idiomsAzhar11212038
 
Taking in the Good Presentation - Rick Hanson at the American Health Counselo...
Taking in the Good Presentation - Rick Hanson at the American Health Counselo...Taking in the Good Presentation - Rick Hanson at the American Health Counselo...
Taking in the Good Presentation - Rick Hanson at the American Health Counselo...Rick Hanson
 
Csima ppt new
Csima ppt newCsima ppt new
Csima ppt newcavijay19
 
Etm Doni Sentiaji
Etm Doni SentiajiEtm Doni Sentiaji
Etm Doni SentiajiDoni21
 
Applications BT and NT
Applications BT and NTApplications BT and NT
Applications BT and NTstudent
 
Chineseproverb 1[1]
Chineseproverb 1[1]Chineseproverb 1[1]
Chineseproverb 1[1]qznemesis
 

En vedette (18)

how mamatus clouds happen
how mamatus clouds happenhow mamatus clouds happen
how mamatus clouds happen
 
Contaminacion Renovado2[1]
Contaminacion Renovado2[1]Contaminacion Renovado2[1]
Contaminacion Renovado2[1]
 
Food
FoodFood
Food
 
How To Play "The Weakest Link" Optimally
How To Play "The Weakest Link" OptimallyHow To Play "The Weakest Link" Optimally
How To Play "The Weakest Link" Optimally
 
Chinese proverb
Chinese proverbChinese proverb
Chinese proverb
 
Irene romero
Irene romeroIrene romero
Irene romero
 
Morning service april 10, 2011
Morning service   april 10, 2011Morning service   april 10, 2011
Morning service april 10, 2011
 
love you dad
love you dad love you dad
love you dad
 
Mansur hidayat (11112046)the comparison between indonesian and english idioms
Mansur hidayat (11112046)the comparison between indonesian and english  idiomsMansur hidayat (11112046)the comparison between indonesian and english  idioms
Mansur hidayat (11112046)the comparison between indonesian and english idioms
 
10rule
10rule10rule
10rule
 
La India
La  IndiaLa  India
La India
 
Taking in the Good Presentation - Rick Hanson at the American Health Counselo...
Taking in the Good Presentation - Rick Hanson at the American Health Counselo...Taking in the Good Presentation - Rick Hanson at the American Health Counselo...
Taking in the Good Presentation - Rick Hanson at the American Health Counselo...
 
Csima ppt new
Csima ppt newCsima ppt new
Csima ppt new
 
Etm Doni Sentiaji
Etm Doni SentiajiEtm Doni Sentiaji
Etm Doni Sentiaji
 
Applications BT and NT
Applications BT and NTApplications BT and NT
Applications BT and NT
 
Chineseproverb 1[1]
Chineseproverb 1[1]Chineseproverb 1[1]
Chineseproverb 1[1]
 
Kannikapinauusi
KannikapinauusiKannikapinauusi
Kannikapinauusi
 
Welcome Letter
Welcome LetterWelcome Letter
Welcome Letter
 

Plus de Kännikapinan Päämaja

Www.who.int substance abuse_publications_global_alcohol_report_msb_gsr_2014_2
Www.who.int substance abuse_publications_global_alcohol_report_msb_gsr_2014_2Www.who.int substance abuse_publications_global_alcohol_report_msb_gsr_2014_2
Www.who.int substance abuse_publications_global_alcohol_report_msb_gsr_2014_2Kännikapinan Päämaja
 
Lyhyt katsaus alkoholimainontaan Suomessa. Miten ja miksi sitä mainontaa on y...
Lyhyt katsaus alkoholimainontaan Suomessa. Miten ja miksi sitä mainontaa on y...Lyhyt katsaus alkoholimainontaan Suomessa. Miten ja miksi sitä mainontaa on y...
Lyhyt katsaus alkoholimainontaan Suomessa. Miten ja miksi sitä mainontaa on y...Kännikapinan Päämaja
 
Building Obstacles- alcohol policy under the age of Freetrade agreements
Building Obstacles- alcohol policy under the age of Freetrade agreementsBuilding Obstacles- alcohol policy under the age of Freetrade agreements
Building Obstacles- alcohol policy under the age of Freetrade agreementsKännikapinan Päämaja
 
Vapaakauppaa -hinnalla millä hyvänsä
Vapaakauppaa -hinnalla millä hyvänsä Vapaakauppaa -hinnalla millä hyvänsä
Vapaakauppaa -hinnalla millä hyvänsä Kännikapinan Päämaja
 
Haluaisitko että Suomessa juodaan enemmän vai vähemmän?
Haluaisitko että Suomessa juodaan enemmän vai vähemmän? Haluaisitko että Suomessa juodaan enemmän vai vähemmän?
Haluaisitko että Suomessa juodaan enemmän vai vähemmän? Kännikapinan Päämaja
 
Tiedote 17.1. 2013 Alkoholiverokeskustelussa unohtuu veronmaksajan näkökulma
Tiedote 17.1. 2013 Alkoholiverokeskustelussa unohtuu veronmaksajan näkökulmaTiedote 17.1. 2013 Alkoholiverokeskustelussa unohtuu veronmaksajan näkökulma
Tiedote 17.1. 2013 Alkoholiverokeskustelussa unohtuu veronmaksajan näkökulmaKännikapinan Päämaja
 
Oikeusministeriön lausunto STM:lle alkoholilain kokonaisuudistuksesta.
Oikeusministeriön lausunto STM:lle alkoholilain kokonaisuudistuksesta. Oikeusministeriön lausunto STM:lle alkoholilain kokonaisuudistuksesta.
Oikeusministeriön lausunto STM:lle alkoholilain kokonaisuudistuksesta. Kännikapinan Päämaja
 

Plus de Kännikapinan Päämaja (20)

Non commudle desease
Non commudle deseaseNon commudle desease
Non commudle desease
 
Who2014
Who2014Who2014
Who2014
 
Www.who.int substance abuse_publications_global_alcohol_report_msb_gsr_2014_2
Www.who.int substance abuse_publications_global_alcohol_report_msb_gsr_2014_2Www.who.int substance abuse_publications_global_alcohol_report_msb_gsr_2014_2
Www.who.int substance abuse_publications_global_alcohol_report_msb_gsr_2014_2
 
Suomen alkoholiproliili WHO
Suomen alkoholiproliili WHO Suomen alkoholiproliili WHO
Suomen alkoholiproliili WHO
 
Alcoholmarketing finland
Alcoholmarketing finlandAlcoholmarketing finland
Alcoholmarketing finland
 
Lyhyt katsaus alkoholimainontaan Suomessa. Miten ja miksi sitä mainontaa on y...
Lyhyt katsaus alkoholimainontaan Suomessa. Miten ja miksi sitä mainontaa on y...Lyhyt katsaus alkoholimainontaan Suomessa. Miten ja miksi sitä mainontaa on y...
Lyhyt katsaus alkoholimainontaan Suomessa. Miten ja miksi sitä mainontaa on y...
 
16.10.2014
16.10.201416.10.2014
16.10.2014
 
Building Obstacles- alcohol policy under the age of Freetrade agreements
Building Obstacles- alcohol policy under the age of Freetrade agreementsBuilding Obstacles- alcohol policy under the age of Freetrade agreements
Building Obstacles- alcohol policy under the age of Freetrade agreements
 
Vapaakauppaa -hinnalla millä hyvänsä
Vapaakauppaa -hinnalla millä hyvänsä Vapaakauppaa -hinnalla millä hyvänsä
Vapaakauppaa -hinnalla millä hyvänsä
 
Ept verkoston tiedote 16092014
Ept verkoston tiedote 16092014Ept verkoston tiedote 16092014
Ept verkoston tiedote 16092014
 
Haluaisitko että Suomessa juodaan enemmän vai vähemmän?
Haluaisitko että Suomessa juodaan enemmän vai vähemmän? Haluaisitko että Suomessa juodaan enemmän vai vähemmän?
Haluaisitko että Suomessa juodaan enemmän vai vähemmän?
 
Kännikapinan tiedote 11.4.2014
Kännikapinan tiedote 11.4.2014Kännikapinan tiedote 11.4.2014
Kännikapinan tiedote 11.4.2014
 
Kännikapinan uutiskirje 1 2014
Kännikapinan uutiskirje 1 2014Kännikapinan uutiskirje 1 2014
Kännikapinan uutiskirje 1 2014
 
Tiedote 17.1. 2013 Alkoholiverokeskustelussa unohtuu veronmaksajan näkökulma
Tiedote 17.1. 2013 Alkoholiverokeskustelussa unohtuu veronmaksajan näkökulmaTiedote 17.1. 2013 Alkoholiverokeskustelussa unohtuu veronmaksajan näkökulma
Tiedote 17.1. 2013 Alkoholiverokeskustelussa unohtuu veronmaksajan näkökulma
 
Kännikapinan uutiskirje 3 13
Kännikapinan uutiskirje 3 13Kännikapinan uutiskirje 3 13
Kännikapinan uutiskirje 3 13
 
Kännikapinan uutiskirje 2 2013
Kännikapinan uutiskirje 2 2013Kännikapinan uutiskirje 2 2013
Kännikapinan uutiskirje 2 2013
 
Kännikapinan kirje 3 2012
Kännikapinan kirje 3 2012Kännikapinan kirje 3 2012
Kännikapinan kirje 3 2012
 
Oikeusministeriön lausunto STM:lle alkoholilain kokonaisuudistuksesta.
Oikeusministeriön lausunto STM:lle alkoholilain kokonaisuudistuksesta. Oikeusministeriön lausunto STM:lle alkoholilain kokonaisuudistuksesta.
Oikeusministeriön lausunto STM:lle alkoholilain kokonaisuudistuksesta.
 
Alkoholilain lausuntoyhteenveto
Alkoholilain lausuntoyhteenvetoAlkoholilain lausuntoyhteenveto
Alkoholilain lausuntoyhteenveto
 
Panimoliitto loves Kokoomus!
Panimoliitto loves Kokoomus!Panimoliitto loves Kokoomus!
Panimoliitto loves Kokoomus!
 

Jussi pajunen 9.10.2012

  • 1. Jakelu: kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Kännikapina ja postikortin allekirjoittaneet henkilöt Kaupunkilaiset toivovat edelleen Yhteyshenkilö: Anki Pulliainen, hauskempaa Helsinkiä! Kännikapina, paamaja@kannikapina.fi, Lähestymme teitä edelleen alkoholin www.kannikapina.fi, puh 0440 266358 ulkomainonta- asiassa, joka edelleen vaikuttaa kaupunkimme lapsiin ja nuoriin. Alkoholimainonnan vaikutuksista ei ole epäselvyyttä; lukuisat tutkimukset sekä tutkimuskoonnit osoittavat, että se aikaistaa nuorten alkoholinkäyttöä ja lisää jo juovien nuorten alkoholinkäyttöä. Kaikki mainonta ei kuitenkaan ole pahasta! Alkoholinmainoksien korvaaminen esimerkiksi kulttuurin hehkutuksella vahvistaisi kaupungin imagoa Euroopan kulttuurikaupunkina. Esimerkiksi Tukholman, Oslon ja Pariisin keskeisistä mainospaikoista suuri osa on varattu ainoastaan kulttuurimainonnalle. Helsingissä kulttuuri kukoistaa hienosti läpi vuoden joten mainostettavaa riittäisi! Ystävällisin terveisin,