SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  6
Télécharger pour lire hors ligne
SUUNNITTELU
 "Opettajat suunnittelivat tehtävät tätä alaa
                                  SUU
  varten. Fysiikasta tein lujuuslaskelmia ja
  kemiasta selvitin miten kasvi ottaa valoa,
paljonko se sitä tarvitsee jne. Olisin toivonut
saavani myös matematiikan tehtävät tähän
    alaan sovellettuina, mutta opettaja ei
suostunut, joten suoritan matematiikan ihan
            perinteiseen malliin"
SUUNNITTELU

              "Teen täällä tosimaailman töitä, jotka pitää
                saada valmiiksi aikataulussa. Luokassa
               työt eivät vastaa todellisuutta eikä niiden
              valmistumisella ole kiirettä. Työpaikalla on
               myös helpompi saada apua, jos jumiintuu
                           jossakin asiassa."
"Muiden opiskelijoiden kanssa tuli
 känää enkä tykännyt ilmapiiristä.
    Palasin välivuoden jälkeen
kuitenkin takaisin. Ehdin opiskella
tätä alaa puolitoista vuotta, ennen
  kuin selvisi, etten halua jatkaa".
OHJAUS
                "En tiennyt tällaisesta
          mahdollisuudesta mitään, ennen
          kuin sitä esitettiin minulle. Koko
            laajennetun työssäoppimisen
         aikana olen saanut opettajalta 3-4
         sähköpostia. Työpaikalla opettaja
                  on käynyt kerran."
ASENNE JA OSAAMINEN

                      "Ehkä suurin osa maailman
                       ihmisistä oppii paremmin
                      käytännössä. Heidät pitäisi
                      ottaa paremmin huomioon."
MOTIVAATIO


   "Ei minulta kysytty, haluanko
  osallistua kokeiluun. Opettaja
    yksinkertaisesti ilmoitti koko
  luokalle, että olemme pilottina
      mukana laajennetussa
        työssäoppimisessa"

Contenu connexe

En vedette

Toplaaja roadshow Nummela palaute
Toplaaja roadshow Nummela palauteToplaaja roadshow Nummela palaute
Toplaaja roadshow Nummela palauteMarjaty
 
лимбээ ц хэрэглэгдэхүүн
лимбээ ц хэрэглэгдэхүүнлимбээ ц хэрэглэгдэхүүн
лимбээ ц хэрэглэгдэхүүнlimbeea
 
メタデータスキーマレジストリ MetaBridge
メタデータスキーマレジストリ MetaBridgeメタデータスキーマレジストリ MetaBridge
メタデータスキーマレジストリ MetaBridgeMitsuharu Nagamori
 
тест 8 р анги лимбээ
тест 8 р анги лимбээтест 8 р анги лимбээ
тест 8 р анги лимбээlimbeea
 
Maailmakoristuse 2012 ja 2013 teavituskampaania
Maailmakoristuse 2012 ja 2013 teavituskampaaniaMaailmakoristuse 2012 ja 2013 teavituskampaania
Maailmakoristuse 2012 ja 2013 teavituskampaaniaAnneli Ohvril
 
дэлхийн далай
дэлхийн далайдэлхийн далай
дэлхийн далайlimbeea
 
ашигт малтмал
ашигт малтмалашигт малтмал
ашигт малтмалlimbeea
 

En vedette (10)

Question 1
Question 1Question 1
Question 1
 
Toplaaja roadshow Nummela palaute
Toplaaja roadshow Nummela palauteToplaaja roadshow Nummela palaute
Toplaaja roadshow Nummela palaute
 
лимбээ ц хэрэглэгдэхүүн
лимбээ ц хэрэглэгдэхүүнлимбээ ц хэрэглэгдэхүүн
лимбээ ц хэрэглэгдэхүүн
 
Contents
ContentsContents
Contents
 
メタデータスキーマレジストリ MetaBridge
メタデータスキーマレジストリ MetaBridgeメタデータスキーマレジストリ MetaBridge
メタデータスキーマレジストリ MetaBridge
 
тест 8 р анги лимбээ
тест 8 р анги лимбээтест 8 р анги лимбээ
тест 8 р анги лимбээ
 
Communication Ethics - Media violence
Communication Ethics - Media violenceCommunication Ethics - Media violence
Communication Ethics - Media violence
 
Maailmakoristuse 2012 ja 2013 teavituskampaania
Maailmakoristuse 2012 ja 2013 teavituskampaaniaMaailmakoristuse 2012 ja 2013 teavituskampaania
Maailmakoristuse 2012 ja 2013 teavituskampaania
 
дэлхийн далай
дэлхийн далайдэлхийн далай
дэлхийн далай
 
ашигт малтмал
ашигт малтмалашигт малтмал
ашигт малтмал
 

Profiilikuvat

  • 1. SUUNNITTELU "Opettajat suunnittelivat tehtävät tätä alaa SUU varten. Fysiikasta tein lujuuslaskelmia ja kemiasta selvitin miten kasvi ottaa valoa, paljonko se sitä tarvitsee jne. Olisin toivonut saavani myös matematiikan tehtävät tähän alaan sovellettuina, mutta opettaja ei suostunut, joten suoritan matematiikan ihan perinteiseen malliin"
  • 2. SUUNNITTELU "Teen täällä tosimaailman töitä, jotka pitää saada valmiiksi aikataulussa. Luokassa työt eivät vastaa todellisuutta eikä niiden valmistumisella ole kiirettä. Työpaikalla on myös helpompi saada apua, jos jumiintuu jossakin asiassa."
  • 3. "Muiden opiskelijoiden kanssa tuli känää enkä tykännyt ilmapiiristä. Palasin välivuoden jälkeen kuitenkin takaisin. Ehdin opiskella tätä alaa puolitoista vuotta, ennen kuin selvisi, etten halua jatkaa".
  • 4. OHJAUS "En tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta mitään, ennen kuin sitä esitettiin minulle. Koko laajennetun työssäoppimisen aikana olen saanut opettajalta 3-4 sähköpostia. Työpaikalla opettaja on käynyt kerran."
  • 5. ASENNE JA OSAAMINEN "Ehkä suurin osa maailman ihmisistä oppii paremmin käytännössä. Heidät pitäisi ottaa paremmin huomioon."
  • 6. MOTIVAATIO "Ei minulta kysytty, haluanko osallistua kokeiluun. Opettaja yksinkertaisesti ilmoitti koko luokalle, että olemme pilottina mukana laajennetussa työssäoppimisessa"