SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  48
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksiOsaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Työelämälähtöisen ammatillisen
peruskoulutuksen kehittämisen tavoitteet ja
odotukset - infoa kehittämishankkeissa
toimiville (ryhmä 5)
Erityisasiantuntija
Minna Taivassalo-
Salkosuo, Opetushallitus
Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden 2013
aloitustilaisuuteen 11.9.2013, Helsinki Congress Paasitorni
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
• Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet
tukevat kansallisen koulutuspolitiikan ja
tulossopimuksen toimeenpanoa sekä koulutuksen
järjestäjien tarpeiden ja valtakunnallisiin tavoitteiden
yhteensovittamista
• Valtionavustustoiminnan tuloksellisuuteen ja
vaikuttavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota
Opetushallituksen valtionavustustoiminta
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Määrärahat on tarkoitettu kokeilu- ja
kehittämistoimintaan, ei organisaation oman
perustoiminnan rahoittamiseen
Tavoitteena on toteuttaa rakenteellisia uudistuksia
ja pysyviä toiminnallisia muutoksia tiiviissä
verkostoyhteistyössä aiemmin toteutettujen
kehittämishankkeiden tuotoksia ja tuloksia
hyödyntäen
Pedagogisten käytänteiden mallintaminen
verkostoyhteistyössä
Valtionavustustoiminnan tavoitteet
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja
ammattiosaamisen näytöt
Tavoitteena on
Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksen ja
ammattiosaamisen näyttöjen laadun kehittäminen
(esim. hyödyntäen tieto- ja viestintätekniikkaa)
Oppimisen ja osaamisen arvioinnin uudet
menetelmät
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Laajennetun työssäoppimisen
kokeiluhankkeet
Tavoitteena on kehittää
vaihtoehtoisia tapoja suorittaa ammatillinen
perustutkinto yhdistämällä
oppilaitoksessa, työpajassa ja työpaikalla
tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta
ja kehittää niihin liittyviä sopimusmenettelyjä
pedagogisia malleja opiskelijaryhmän yksilöllisistä
opintopoluista laajamittaisesti työpaikalla tapahtuvaa
oppimista hyödyntäen.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Oppimisympäristöjen kehittämishankkeet
Tavoitteena on kehittää
Ammattitaidon saavuttamista tukevia uusia
toimintamalleja ja oppimisratkaisuja, joissa
hyödynnetään digitaalisia ja muita avoimia
ympäristöjä eri koulutusaloilla
Ammatillisten perustutkintojen verkko-opiskelua
tukevat mallit
Keskeistä on tieto- ja viestintätekniikan
pedagoginen hyödyntäminen uusilla tavoilla.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Valintaperusteet
koulutuksen järjestäjien verkostoituminen ja uudet
toimijat
innovatiivisuus ja uutuusarvo
yritys-/työelämäyhteistyö hankkeen toteutuksessa
kehittämishankkeiden tulosten ja tuotosten
soveltaminen
hankesuunnitelman toteuttamiskelpoisuus ja
kokonaistaloudellisuus suhteessa esitettyyn
toimintaan
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Hankkeen toteuttamisessa tärkeää
Tiivis yhteistyö opiskelijoiden ja työelämän
edustajien kanssa (suunnittelu – toteutus – arviointi)
Kiinnitetään tietoisesti huomiota siihen, miten
toimintatavat vakiinnutetaan oppilaitoksen
normaaliin toimintaan
Yhteistyö sekä verkostojen ja yhteistyön
hyödyntäminen
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Koulutus- ja opetustoimiala kehittyy
- Käsitys tiedosta ja sen pysyvyydestä on muuttunut
-> vaikutus oppimateriaaleihin
- Työelämä muuttuu ->uudenlaiset
osaamistarpeet, myös opettajan työ uudistuu
- Opiskelijan aktiivinen rooli oppimisessa
- Opetusjärjestelyt ja -menetelmät kehittyvät
- Työpaikalla tapahtuvan oppimisen määrä
kasvaa, sisältöjen integrointi
- Oppimisen elämyksellisyys, mielekkyys ja
yksilöllisyys ja samalla yhteisöllisyys korostuu
- Opiskelijan oikeus riittävään ja
laadukkaaseen ohjaukseen tulee toteutua
kaikissa ympäristöissä
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Tavoitteena toiminnalliset ja rakenteelliset
uudistukset, jotta uudenlaisten opetusmenetelmien
ja ohjausjärjestelmien hyödyntäminen on
mahdollista
Kehittää koulutuksen järjestäjien kesken yhtenäisiä
toimintakäytäntöjä ja pedagogisia
toimintamalleja, joita voidaan hyödyntää ja levittää
valtakunnallisesti
Yhteiset tavoitteet kaikille
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
www.edu.fi/ammattipeda
Ideoita osaamisperusteisen ammatillisen
koulutuksen toteutukseen käytännössä
Tukea yksilöllisten opintopolkujen toteuttamista
esittelemällä
• työvaltaisen oppimisen,
• yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjyyden,
• rikastetun oppimisen
(virtuaalimaailmojen, oppimispelien, simulaattori
en ja lisätyn todellisuuden) sekä
• mobiliioppimisen hyödyntämismahdollisuuksia.
Lisätietoa sivuston tekijöistä
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
www.edu.fi/ammattipeda
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset
käytännössä?
- opetuksen yhteissuunnittelu
- jaettu opettajuus ja ohjaajuus
- työprosessilähtöisyys
- joustavuus
-> yksilölliset opintopolut
Tavoitetila: Avoimia
ammattiopistoja,
joissa monipuoliset
opetusjärjestelyt ja
-menetelmät siten että
yksilölliset opintopolut
toteutuvat
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Yksilöllisen oppimisen mahdollistaminen eri
ympäristöissä
- Opiskelijoilla käytössä langaton verkko
- Omien laitteiden (tabletit, läppärit, älypuhelimet) käytön
salliminen opiskelussa
- Avoimien ja helposti päivitettävien palvelujen
hyödyntäminen
- Opiskelijan oppimisprosessin dokumentoituminen ja
ammattitaidon läpinäkyväksi tekeminen
- Yhteisohjaajuus mahdollista avoimissa
ympäristöissä läpinäkyvyys
- Reaaliaikaisen ohjauksen
saatavuus, ohjausrakenteisiin
- Elävät yhdessä päivitettävät oppimisaineistot
(alakohtainen klusteriajattelu tms)
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Tiedottaminen, mahdolliset
hankesuunnitelman tarkennukset
sekä selvitysvelvollisuus
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Tiedottaminen
Hankkeesta tulee tiedottaa aktiivisesti omassa
organisaatiossa sekä muille toimijoille
Jokaisella hankkeella tulee olla oma www-sivusto /
wiki tms. ja/tai alasivusto ns. valtakunnallisen
koordinaatiohankkeen wikissä
Hankkeesta tiedotettaessa ja kaikissa sähköisissä
ja painetuissa julkaisuissa/esitteissä tulee aina
käyttää seuraavaa logoa
http://www.oph.fi/logot
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Avustuksen saaja on velvollinen tarvittaessa
toimittamaan Opetushallitukselle tiivistelmän
hankkeen toiminnasta, tuloksista ja siinä syntyvistä
hyvistä käytännöistä.
Hanketta tulee esitellä tiedotusvälineissä, www-
sivuilla, seminaareissa ym. tilaisuuksissa
suunnitelmanne mukaisesti.
Tiedottaminen
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Valtionavustuksen käyttöaika
Avustusta myönnetään vuoden 2013 määrärahasta.
Avustusten käyttöaika alkaa myöntöpäivästä ja
päättyy 31.12.2014.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Tarkennetut hankesuunnitelmat
Mikäli päätöksessä on maininta
Valtionavustuksen maksamisen edellytyksenä
on, että Opetushallitus hyväksyy hankkeen
tarkennetun toiminta- ja taloussuunnitelman.
Tarkennettu toiminta- ja taloussuunnitelma on
toimitettava 15.9.2013 mennessä.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Tarkennus-, väli- ja loppuselvityslomake
Yksi ja sama lomake, joka löytyy osoitteesta
http://www.oph.fi/rahoitus/valtionavustukset/ammatil
linen_koulutus kohdasta
OPH selvityslomake
Ohje yhteistyösopimuksen tekemiseen
Lomakkeen täyttöohje
Lisäksi lomakkeeseen voi liittää täydentäviä liitteitä
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Tarkennetun hankesuunnitelman laatiminen
Kuvaa tarkennuksessa:
- Tavoite (Mitä tavoitellaan? Millaista muutosta
lähtötilanteeseen nähden? Määrälliset ja laadulliset
tavoitteet)
- Toiminta (Millä toimenpiteillä tavoitteet
saavutetaan, kuka tekee, mitä tekee ja millä
aikataululla – työnjako ja resurssit)
- Tuotokset (Mitkä ovat odotettavissa olevat
konkreettiset tuotokset, jotka ovat levitettävissä?)
- Tulokset (Miten kävi? Mikä muuttui ja miksi? Mitä
pitäisi vielä kehittää?)
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Tarkennetun hankesuunnitelman laatiminen
Tavoitteiden ja tuotosten kuvaaminen mahdollisim-
man konkreettisesti
Työnjako selkeästi, jos useita yhteistyökumppaneita
eli kuka tekee ja vastaa mistä, jos useita organisaa-
tioita
Toimenpideaika
Kustannusten muodostuminen ja niiden jakautu-
minen eri osapuolille (koordinaattori, eri yhteistyö-
kumppanit)
Tulosten levittämistavat
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Selvitykset valtionavustuksen käytöstä
Avustusten saajan tulee raportoida
Opetushallitukselle hankkeensa etenemisestä ja
tuloksista selvityslomakkeella
Hankkeen loppuselvitys toimitetaan 31.1.2015
mennessä.
Myönnetyn valtionavustuksen ylittäessä 50 000 €
väliselvitys toimitetaan 31.1.2014 mennessä tai
haettaessa samaan tarkoitukseen uudelleen
rahoitusta hakijan tulee toimittaa hakemuksen
yhteydessä väliselvitys aiemmasta
valtionavustuksen käytöstä.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Avustuksen käyttötarkoitus
Hankkeen kokonaismenojen tulee olla kaikki
hankkeelle hyväksyttyjä menoja, myös
omarahoitusosuuden, huomioitava mahdolliset
rajoitukset (esim. laitehankintojen osuus saa olla
enintään 20 % kokonaiskustannuksista)
Kaikkien hankkeessa, myös osa-aikaisesti
työskentelevien henkilöiden on pidettävä
työajanseurantaa, joka pyydettäessä toimitetaan
Opetushallitukselle.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Valtionavustuspäätös
Hankkeen valtionavustukseen oikeuttavat
kokonaismenot
Valtionavustuksen osuus kokonaismenoista •
(avustuksen osuus enintään 75% ja
omarahoitusosuus 25 %)
Koulutuksen järjestäjien yhteishankkeen
koordinointiin myönnetty avustus enintään 90%
(mainittu erikseen päätöksessä, jos myönnetty)
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Pedagogisten käytänteiden mallintaminen
Mitä? Keskeinen idea?
Kenelle?
Miksi? Edut? Mitä lisäarvoa oppimiseen ja
opiskeluun?
Ketkä? Keiden kanssa?
Millaista resurssia aika/raha/osaaminen edellyttää?
Miten arvioitu?
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Loppuselvityksen lisäksi
Täytetään ns. hyvät käytännöt –jakelualustalle
kuvaus kehitetyistä toimintamalleista
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
OPETUSHALLITUKSEN Hyvät käytännöt –
jakelualusta
Tietoa kerätään julkisella verkkolomakkeella
Tietokanta, johon kerätään määrämuotoisia kuvauksia
toimintamalleista, jotka OPH hyväksyy julkaistaviksi
Ehdotuksia voivat tehdä opetussektorin toimijat ympäri
Suomea, riippumatta hankkeen rahoitusmallista
Erityisesti valtionavustuksilla mutta myös muulla
rahoituksella toteutetuissa hankkeissa syntyneiden
tuotosten levittäminen.
Sovellus löytyy osoitteesta http://hyvatkaytannot.oph.fi
Hyvien käytäntöjen julkaisualusta
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
HYVÄ KÄYTÄNTÖ ON TOIMINTATAPA, JOKA
Voisi innostaa useampia ihmisiä koulutuksen
toimialalla soveltamaan sitä omassa työssään tai
organisaatiossaan.
On lukijan helposti arvioitavissa (sovellettavuus).
Ei ole kirjoitettu oppijan luettavaksi, vaan
opettajan, ohjaajan, rehtorin, suunnittelijan, hallintohen
kilön, tutkijan, järjestäjän tai vastaavan koulutuksen
piirissä ammattinsa puolesta toimivan luettavaksi
Ei ole hankkeen esittely. Sitä varten on olemassa
byrokratianmakuinen hankeraportointi.
Hyvien käytäntöjen julkaisualusta
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Hyvät käytännöt -kuvaukseen
voi lisätä kuvia, videota sekä liitetiedostoja
Keskeistä kuvata kehitetyt pedagogiset ideat ja
toimintamallit mahdollisimman konkreettisesti
siten, että muut voivat parastaa toimintatavan
käyttöönsä
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Hyvien käytäntöjen jakelualusta
https://hyvatkaytannot.oph.fi
https://hyvatkaytannot.oph.fi/
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
ESIMERKKI JULKAISUSTA
HYVÄSTÄ KÄYTÄNNÖSTÄ
https://hyvatkaytannot.oph.fi/kaytanto/
1484/?q=8692dfbfc424020a4eaa78a929
562cdb
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Työpaikkaohjaajien osaamisen kehittäminen
Hankkeiden toteutukseen voi sisältyä
työpaikkaohjaajien osaamisen kehittämistä
OPH:n ohje työpaikkaohjaajien kouluttamiseksi
27.8.2012, saatavissa osoitteessa
http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/ammattikoul
utus/tyopaikkaohjaajien_koulutus
Työpaikkaohjaajien osaamiskartta
http://www.oph.fi/julkaisut/2013/tyopaikkaohjaajan_o
saamiskartta
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Kehittämishankkeet
Vaihtoehtoisia tapoja työpaikkaohjaajien
osaamisen kehittämiseen ja opiskelijoiden
ohjauksen laadun kehittämiseen
Työssäoppimisen
ohjaus
Opettajien
työelämäjaksot
Työpaikkaohjaajien
osaamisen kehittäminen
Taivassalo-Salkosuo 2012
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Kehittämishankkeissa toimivien yhteisiä
työskentely-ympäristöjä
Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja
ammattiosaamisen näyttöjen kehittämishankkeissa
toimivien yhteinen työskentelyalusta http://top-
patteri.wikispaces.com/
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeiden
toteuttajien yhteinen työskentelyalusta
http://toplaaja.wikispaces.com/
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen
tuotoksia http://toplaaja.purot.net
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Ammatillisen peruskoulutuksen oppimisympäristöjen
valtakunnallinen koordinaatiohanke Nappiparisto ja
oppimisympäristöjen kehittäjien yhteinen
työskentelyalusta
http://ammatillisetoppimisymparistot.wikispaces.com/
Kehittämishankkeissa toimivien yhteisiä
työskentely-ympäristöjä
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Ammatillisen koulutuksen kehittäjät Linkedin-
ryhmä
Ammatillisen koulutuksen kehittäjät - Finnish VET
developers
Käy liittymässä jäseneksi
http://www.linkedin.com/groups/Ammatillisen-
koulutuksen-kehitt%C3%A4j%C3%A4t-Finnish-VET-
2798504/about
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Kehittämistyössä hyödynnettäviä julkaisuja
Julkaisut ja aineistot on jäsennetty aihealueen mukaan
Mediakastavatus
Lapset ja nuoret mediaosallistujina
Osallistumista tukevan mediakasvatuksen toimintaohjelma
Toimintaohjelmaan on koottu osallistumista tukevan mediakasvatuksen taustaa, menetelmiä,
materiaaleja sekä vaikuttamisen tapoja ja paikkoja.
Julkaisu osoitteessa
http://www.oph.fi/julkaisut/2011/lapset_ja_nuoret_mediaosallistujina
Strateginen ja pegagoinen johtajuus
Tietoyhteiskuntakehityksen strateginen johtajuus kouluissa ja opetustoimessa sopii niin
tutustuttaviksi kaikille koulutuksen kehittämisestä kiinnostuneille.
http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/c6aaf1804b55a9bcb544f78fcc181101/tietoyhteiskuntakehity
ksen+strateginen+johtajuus.pdf?MOD=AJPERES&lmod=1934169621
Opettajien työelämäjaksot
Opas ammatillisten opettajien työelämäjaksojen toteuttamiseen
http://www.educa-
instituutti.fi/media/pdf/FriskT_2012_Opas_ammatillisten_opettajien_tyoelamajaksojen_toteutta
miseen.pdf
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Oppimisympäristöt
Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjä kehittämässä
Kansallisia kehittämislinjauksia ja kuvauksia Opetushallituksen valtionavustuksilla
tuetuista oppimisympäristöjen kehittämishankkeista 2008–2010
http://www.oph.fi/julkaisut/2012/ammatillisen_koulutuksen_oppimisymparistoja_kehitta
massa
Oppimisympäristöjä avartamassa − Oivalluksia, ideoita ja esimerkkejä
oppimisympäristöiksi ammatillisessa koulutuksessa
http://www.oph.fi/download/124992_Oppimisymparistoja_avartamassa_UUSI.pdf
Oppimisympäristöjen kehittäjien yhteinen wiki
http://ammatillisetoppimisymparistot.wikispaces.com/
KenGuru-materiaalin tarkoituksena on toimia opettajien itseopiskelun ja koulutusten
tukimateriaalina, joka vastaa jatkuvasti uudistuvan tietoyhteiskunnan vaatimuksiin.
Materiaalin kehittämisen pohjana ovat toimineet nykypedagogiikan lähtökohdat ja
ajatusmaailma http://www10.edu.fi/kenguru/
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Kirjallisuuskatsaus työelämästä oppimisympäristönä (luonnos)
http://wiki.eoppimiskeskus.fi/download/attachments/7635237/TYYNE-
kirjallisuuskatsaus_Ama_2013_01_21.pdf
Ope.fi-taitotasot
http://opefi.wikispaces.com/Johdanto+Ope.fi+I-III+tasoihin
Sosiaalisen median opetuskäytön suositykset
http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/pe
rusopetuksen_jarjestaminen/sosiaalisen_median_opetuskayton_suositukset
Laatua e-oppimateriaaleihin
http://www.oph.fi/julkaisut/2012/laatua_e_oppimateriaaleihin
Tutkintojen perusteiden toimeenpano
Ammatillisten perustutkintojen perusteiden toimeenpano-opas koulutuksen järjestäjän
opetussuunnitelman ja tutkinnon järjestämissuunnitelmien laadinnassa ja perusteiden
laadukkaan toimeenpanon tueksi
http://www.oph.fi/download/142550_Ammatillisten_perustutkintojen_perusteiden_toimeenpano.p
df
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Työpaikkaohjaajien osaaminen
Opetushallitus on antanut ohjeen työpaikkaohjaajien kouluttamiseksi
työpaikkaohjaajien koulutuksen järjestäjille. Ohje on hyväksytty 27.8.2012. Ohje
kumoaa Työpaikkaohjaajien koulutusohjelman perusteet Opetushallituksen moniste
2/2004.
Ohje on saatavissa osoitteessa
http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/ammattikoulutus/tyopaikkaohjaajien_koulutu
s
Työpaikkaohjaajien osaamiskartta
http://www.oph.fi/julkaisut/2013/tyopaikkaohjaajan_osaamiskartta
Opas työpaikkaohjaajien koulutuksen toteuttamiseen
http://www.educa-
instituutti.fi/media/pdf/Lammi_A_2012_Opas_tyopaikkaohjaajien_koulutuksen_tote
uttamiseen.pdf
Työpaikkaohjaaja opiskelijan arvioijana
http://www.ohjaan.fi/media/pdf/Tyopaikkaohjaaja-opiskelijan-arvioijana.pdf
Työpaikkaohjaaja opiskelijan ohjaajana
http://www.ohjaan.fi/media/pdf/Tyopaikkaohjaaja-opiskelijan-ohjaajana.pdf
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Rakennus-, pintakäsittely- ja talotekniikka-alojen
oppimisympäristöjen turvallisuusopas
http://www.oph.fi/julkaisut/2012/rakennus_pintakasittely_ja_talotek
niikka_alojen_oppimisymparistojen_turvallisuusopas
Hius- ja kauneudenhoitoalan oppimisympäristöjen
turvallisuusopas
http://www.oph.fi/julkaisut/2012/hius_ja_kauneudenhoitoalan_oppi
misymparistojen_turvallisuusopas
Matkailu-, ravitsemis- ja talousalan oppimisympäristöjen
turvallisuusopas
http://www.oph.fi/julkaisut/2013/matkailu_ravitsemis_ja_talousalan
_oppimisymparistojen_turvallisuusopas
Alakohtaiset oppimisympäristöjen
turvallisuusoppaat
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Tekstiosiltaan lähes valmiit turvallisuusoppaat
Vesi- ja ympäristöhuolto (tekstit valmiina 11.6., kuvat
puuttuu)
Prosessiala (alakohtaisen sisällön täydentäminen)
Yhteyshenkilö: Taisto.kuula(at)lappia.fi
Humanistinen ja kasvatusala (teksti täysin valmis)
Kumi- ja muoviala (alakohtaisen sisällön täydentäminen
ja kommentointi) Yhteyshenkilö:
timo.malen(at)salpaus.fi
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala (keskeinen
sisältö, tekstit kommentoitavana)
Yhteyshenkilöt: risto.koistinen(at)edu.hel.fi ja Outi
Karvinen-Kopteff outi.karvinen-korteff(at)edu.hel.fi
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Alakohtaiset oppimisympäristöjen
turvallisuusoppaat
Lisätietoa käynnissä olevista
turvallisuusopastyöryhmistä
http://turvallisuusoppaat.wikispaces.com/
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Sisällys
Johdanto
A Työpaikalla järjestettävä koulutus ammatillisessa peruskoulutuksessa
1Työpaikalla järjestettävän koulutuksen suunnittelu
1.1 Keskeisiä näkökulmia ja periaatteita työpaikalla järjestettävän koulutuksen
suunnitteluun
1.2 Työpaikalla järjestettävän koulutuksen suunnitteluprosessi
1.3 Työpaikalla järjestettävä koulutus opetussuunnitelmassa
1.5 Työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa tarvittavat sopimukset
1.6 Työturvallisuus ja vakuutusturva
2.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen toteuttaminen
2.1 Työpaikalla järjestettävän koulutuksen toteutusmalleja ja -tapoja
2.2 Eri osapuolten roolit
2.3 Opiskelijan ohjaus ja oppimisen arviointi
2.4 Osaamisen arviointi työpaikalla
B Työpaikalla järjestettävä koulutus näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa
1.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen suunnittelu
1.1Henkilökohtaistaminen
2.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen ohjaus näyttötutkintoon valmistavassa
3.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen laadun varmistus näyttötutkintoon valmistavassa
koulutuksessa
Laadukas työpaikalla järjestettävä koulutus
– opas ammattikoulutuksen järjestäjille
Kirjoittaminen käynnissä 2013
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
C Työpaikalla järjestettävä koulutus oppisopimuskoulutuksessa
1.Keskeisiä asioita oppisopimuskoulutuksesta
2.Vastuut ja roolit
3. Oppisopimuksena järjestettävä ammatillinen perustutkinto
D Työpaikalla järjestettävän koulutuksen kehittäminen ja laadunvarmistus
1.Ammatillisen koulutuksessa työpaikalla järjestettävän koulutuksen kehittäminen
2. Henkilöstön osaamisen kehittäminen
3. Työpaikkaohjaajien osaamisen kehittäminen
4.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen laadunvarmistus osana koulutuksen järjestäjän
laadunhallintaa ja -arviointia
E Työkaluja
1.Lomakemalleja
2. Muistilista/kriteeristö
3. Lähteet ja linkit
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Yhteystiedot:
Erityisasiantuntija oppimisympäristöt ja
työelämälähtöinen ammatillinen koulutus,
Opetushallitus
Minna Taivassalo-Salkosuo
minna.taivassalo-salkosuo@oph.fi
Skype: minnat_s
Twitter: @MinnaT_S
Puh. 029 533 1294

Contenu connexe

Tendances

Strategia päivitetty 12.2011
Strategia päivitetty 12.2011Strategia päivitetty 12.2011
Strategia päivitetty 12.2011SYL
 
Tyke –toiminta
Tyke –toimintaTyke –toiminta
Tyke –toimintaomniatopo
 
Orientaatio kehittäminen
Orientaatio kehittäminenOrientaatio kehittäminen
Orientaatio kehittäminenJoni_H
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Sam 2005 raportti
Sam 2005 raporttiSam 2005 raportti
Sam 2005 raporttiSYL
 
Kuopion terveysalan innovaatiokeskittymäprofiili 2018
Kuopion terveysalan innovaatiokeskittymäprofiili 2018Kuopion terveysalan innovaatiokeskittymäprofiili 2018
Kuopion terveysalan innovaatiokeskittymäprofiili 2018KuopioHealth
 
Työssäoppimisen käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen 24.11.2011 koonta 2008...
Työssäoppimisen käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen 24.11.2011 koonta 2008...Työssäoppimisen käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen 24.11.2011 koonta 2008...
Työssäoppimisen käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen 24.11.2011 koonta 2008...TopLaaja
 
Tyoelämä 2020 -hanke ja työelämän tulevat haasteet
Tyoelämä 2020 -hanke ja työelämän tulevat haasteetTyoelämä 2020 -hanke ja työelämän tulevat haasteet
Tyoelämä 2020 -hanke ja työelämän tulevat haasteetJohtamisen kehittämisverkosto
 
M arja hollo laaj.to 24112011_mh
M arja hollo laaj.to 24112011_mhM arja hollo laaj.to 24112011_mh
M arja hollo laaj.to 24112011_mhTopLaaja
 
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Sitra the Finnish Innovation Fund
 

Tendances (20)

Strategia päivitetty 12.2011
Strategia päivitetty 12.2011Strategia päivitetty 12.2011
Strategia päivitetty 12.2011
 
Tyke –toiminta
Tyke –toimintaTyke –toiminta
Tyke –toiminta
 
Oppimisympäristöhankkeiden helmet 2.-3.12.2013 VVOP esityskalvot
Oppimisympäristöhankkeiden helmet 2.-3.12.2013 VVOP esityskalvotOppimisympäristöhankkeiden helmet 2.-3.12.2013 VVOP esityskalvot
Oppimisympäristöhankkeiden helmet 2.-3.12.2013 VVOP esityskalvot
 
Strateginen johtaminen, Lassila&Tikanoja Oyj
Strateginen johtaminen, Lassila&Tikanoja OyjStrateginen johtaminen, Lassila&Tikanoja Oyj
Strateginen johtaminen, Lassila&Tikanoja Oyj
 
Orientaatio kehittäminen
Orientaatio kehittäminenOrientaatio kehittäminen
Orientaatio kehittäminen
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
 
Seija rasku levi 19.9.2012 työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehitt...
Seija rasku levi 19.9.2012  työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehitt...Seija rasku levi 19.9.2012  työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehitt...
Seija rasku levi 19.9.2012 työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehitt...
 
12.5.2014
12.5.201412.5.2014
12.5.2014
 
Kannanotto: Oppisopimuskoulutus tarvitsee oman kehittämisohjelmansa
Kannanotto: Oppisopimuskoulutus tarvitsee oman kehittämisohjelmansaKannanotto: Oppisopimuskoulutus tarvitsee oman kehittämisohjelmansa
Kannanotto: Oppisopimuskoulutus tarvitsee oman kehittämisohjelmansa
 
9.4. Millä hinnalla? -esitysmateriaali
9.4. Millä hinnalla? -esitysmateriaali9.4. Millä hinnalla? -esitysmateriaali
9.4. Millä hinnalla? -esitysmateriaali
 
Johtaminen 2020 - lyhyt esittely panelisteista
Johtaminen 2020 - lyhyt esittely panelisteistaJohtaminen 2020 - lyhyt esittely panelisteista
Johtaminen 2020 - lyhyt esittely panelisteista
 
Sam 2005 raportti
Sam 2005 raporttiSam 2005 raportti
Sam 2005 raportti
 
Kuopion terveysalan innovaatiokeskittymäprofiili 2018
Kuopion terveysalan innovaatiokeskittymäprofiili 2018Kuopion terveysalan innovaatiokeskittymäprofiili 2018
Kuopion terveysalan innovaatiokeskittymäprofiili 2018
 
Työssäoppimisen käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen 24.11.2011 koonta 2008...
Työssäoppimisen käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen 24.11.2011 koonta 2008...Työssäoppimisen käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen 24.11.2011 koonta 2008...
Työssäoppimisen käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen 24.11.2011 koonta 2008...
 
Mattila silander levin_huiput_esitys
Mattila silander levin_huiput_esitysMattila silander levin_huiput_esitys
Mattila silander levin_huiput_esitys
 
Tyoelämä 2020 -hanke ja työelämän tulevat haasteet
Tyoelämä 2020 -hanke ja työelämän tulevat haasteetTyoelämä 2020 -hanke ja työelämän tulevat haasteet
Tyoelämä 2020 -hanke ja työelämän tulevat haasteet
 
Ohjaa ja opasta -kortit Heli Peltola
Ohjaa ja opasta -kortit Heli PeltolaOhjaa ja opasta -kortit Heli Peltola
Ohjaa ja opasta -kortit Heli Peltola
 
M arja hollo laaj.to 24112011_mh
M arja hollo laaj.to 24112011_mhM arja hollo laaj.to 24112011_mh
M arja hollo laaj.to 24112011_mh
 
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
 
Esitys nuorten työllisyyden edistämisestä
Esitys nuorten työllisyyden edistämisestäEsitys nuorten työllisyyden edistämisestä
Esitys nuorten työllisyyden edistämisestä
 

En vedette (7)

Merja lahdenkauppi levi_19.9._ml
Merja lahdenkauppi levi_19.9._mlMerja lahdenkauppi levi_19.9._ml
Merja lahdenkauppi levi_19.9._ml
 
Mobiilipeda ii 11.9.2013
Mobiilipeda ii 11.9.2013Mobiilipeda ii 11.9.2013
Mobiilipeda ii 11.9.2013
 
La-To toimet Hyriassa ja Keudassa
La-To toimet Hyriassa ja KeudassaLa-To toimet Hyriassa ja Keudassa
La-To toimet Hyriassa ja Keudassa
 
Teemun Moilasen esitys Mikkelin nappitapahtuma
Teemun Moilasen esitys Mikkelin nappitapahtumaTeemun Moilasen esitys Mikkelin nappitapahtuma
Teemun Moilasen esitys Mikkelin nappitapahtuma
 
Joanna kalalahti mikkeli_31012013
Joanna kalalahti mikkeli_31012013Joanna kalalahti mikkeli_31012013
Joanna kalalahti mikkeli_31012013
 
OSAO TOP kumppani- hanke Merja Paloniemi
OSAO TOP kumppani- hanke Merja PaloniemiOSAO TOP kumppani- hanke Merja Paloniemi
OSAO TOP kumppani- hanke Merja Paloniemi
 
Mokia-hanke_Oph-30092011
Mokia-hanke_Oph-30092011Mokia-hanke_Oph-30092011
Mokia-hanke_Oph-30092011
 

Similaire à Työelämälähtöisen ammatillisen peruskoulutuksen kehittämisen tavoitteet ja odotukset - infoa kehittämishankkeissa toimiville (ryhmä 5)

PopUpCollege palvelupolku
PopUpCollege palvelupolkuPopUpCollege palvelupolku
PopUpCollege palvelupolkuSelina Nastase
 
Tieke oho! esitys 03092019
Tieke oho! esitys 03092019Tieke oho! esitys 03092019
Tieke oho! esitys 03092019Heli Antila
 
Hirsivaara oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksesta
Hirsivaara oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksestaHirsivaara oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksesta
Hirsivaara oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksestaUniversity of Eastern Finland
 
Toimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoToimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoTyoelama2020
 
Ohjaan.fi hankkeesta tuloksiksi
Ohjaan.fi hankkeesta tuloksiksiOhjaan.fi hankkeesta tuloksiksi
Ohjaan.fi hankkeesta tuloksiksiPäivi Kalliokoski
 
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011Nina Eskola-Salin
 
Antti närhinen tiedeverkosto 040315
Antti närhinen  tiedeverkosto  040315Antti närhinen  tiedeverkosto  040315
Antti närhinen tiedeverkosto 040315Tyoelama2020
 
eTourism curriculum Finland
eTourism curriculum FinlandeTourism curriculum Finland
eTourism curriculum FinlandMatkailufoorumi
 
Reformi vahvistetaan ammatillisen yhteiskunnallista merkitystä
Reformi vahvistetaan ammatillisen yhteiskunnallista merkitystäReformi vahvistetaan ammatillisen yhteiskunnallista merkitystä
Reformi vahvistetaan ammatillisen yhteiskunnallista merkitystäPetri Lempinen
 
Tyopaikalla jarjestettävä koulutus - yhteisten toimintamallien rakentaminen
Tyopaikalla jarjestettävä koulutus - yhteisten toimintamallien rakentaminenTyopaikalla jarjestettävä koulutus - yhteisten toimintamallien rakentaminen
Tyopaikalla jarjestettävä koulutus - yhteisten toimintamallien rakentaminenOpetus- ja kulttuuriministeriö
 
Lisää dialogia oppilaitosten ja työelämän yhteistyöhön
Lisää dialogia oppilaitosten ja työelämän yhteistyöhönLisää dialogia oppilaitosten ja työelämän yhteistyöhön
Lisää dialogia oppilaitosten ja työelämän yhteistyöhönAri Rapo
 
03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vk
03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vk03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vk
03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vkTaivassalo Minna
 
Työelämä 2020 05052014
Työelämä 2020 05052014Työelämä 2020 05052014
Työelämä 2020 05052014Tyoelama2020
 
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...Taivassalo Minna
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Tyoelama2020
 

Similaire à Työelämälähtöisen ammatillisen peruskoulutuksen kehittämisen tavoitteet ja odotukset - infoa kehittämishankkeissa toimiville (ryhmä 5) (20)

Hankepäivä 05062013
Hankepäivä 05062013Hankepäivä 05062013
Hankepäivä 05062013
 
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
 
PopUpCollege palvelupolku
PopUpCollege palvelupolkuPopUpCollege palvelupolku
PopUpCollege palvelupolku
 
Tieke oho! esitys 03092019
Tieke oho! esitys 03092019Tieke oho! esitys 03092019
Tieke oho! esitys 03092019
 
Kummiwiki -oppimisympäristöjen kehittämishanke
Kummiwiki -oppimisympäristöjen kehittämishankeKummiwiki -oppimisympäristöjen kehittämishanke
Kummiwiki -oppimisympäristöjen kehittämishanke
 
Hirsivaara oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksesta
Hirsivaara oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksestaHirsivaara oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksesta
Hirsivaara oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksesta
 
Toimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoToimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kunteko
 
Amiskiertue Vaasassa 20.9.2017
Amiskiertue Vaasassa 20.9.2017 Amiskiertue Vaasassa 20.9.2017
Amiskiertue Vaasassa 20.9.2017
 
Ohjaan.fi hankkeesta tuloksiksi
Ohjaan.fi hankkeesta tuloksiksiOhjaan.fi hankkeesta tuloksiksi
Ohjaan.fi hankkeesta tuloksiksi
 
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
 
Antti närhinen tiedeverkosto 040315
Antti närhinen  tiedeverkosto  040315Antti närhinen  tiedeverkosto  040315
Antti närhinen tiedeverkosto 040315
 
eTourism curriculum Finland
eTourism curriculum FinlandeTourism curriculum Finland
eTourism curriculum Finland
 
Reformi vahvistetaan ammatillisen yhteiskunnallista merkitystä
Reformi vahvistetaan ammatillisen yhteiskunnallista merkitystäReformi vahvistetaan ammatillisen yhteiskunnallista merkitystä
Reformi vahvistetaan ammatillisen yhteiskunnallista merkitystä
 
Tyopaikalla jarjestettävä koulutus - yhteisten toimintamallien rakentaminen
Tyopaikalla jarjestettävä koulutus - yhteisten toimintamallien rakentaminenTyopaikalla jarjestettävä koulutus - yhteisten toimintamallien rakentaminen
Tyopaikalla jarjestettävä koulutus - yhteisten toimintamallien rakentaminen
 
Lisää dialogia oppilaitosten ja työelämän yhteistyöhön
Lisää dialogia oppilaitosten ja työelämän yhteistyöhönLisää dialogia oppilaitosten ja työelämän yhteistyöhön
Lisää dialogia oppilaitosten ja työelämän yhteistyöhön
 
03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vk
03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vk03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vk
03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vk
 
Työelämä 2020 05052014
Työelämä 2020 05052014Työelämä 2020 05052014
Työelämä 2020 05052014
 
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
 
Avaussanat
AvaussanatAvaussanat
Avaussanat
 

Plus de Nappiparisto - vertaisvoimaa oppimisympäristöjen kehittämiseen

Plus de Nappiparisto - vertaisvoimaa oppimisympäristöjen kehittämiseen (20)

Pienryhmätyöskentelyn koonti4.12.2013
Pienryhmätyöskentelyn koonti4.12.2013Pienryhmätyöskentelyn koonti4.12.2013
Pienryhmätyöskentelyn koonti4.12.2013
 
3D-tulostus ammattikoulutuksesas
3D-tulostus ammattikoulutuksesas3D-tulostus ammattikoulutuksesas
3D-tulostus ammattikoulutuksesas
 
Nuva ja lape vaihtarit Sirkka Salvi
Nuva ja lape vaihtarit Sirkka SalviNuva ja lape vaihtarit Sirkka Salvi
Nuva ja lape vaihtarit Sirkka Salvi
 
Laajennettu top ysao Vesterinen Eija
Laajennettu top ysao Vesterinen EijaLaajennettu top ysao Vesterinen Eija
Laajennettu top ysao Vesterinen Eija
 
iLearn 2 Utvecklingskraft genom nätverk för e-lärande; Kim Vesterbacka
iLearn 2 Utvecklingskraft genom nätverk för e-lärande; Kim Vesterbacka iLearn 2 Utvecklingskraft genom nätverk för e-lärande; Kim Vesterbacka
iLearn 2 Utvecklingskraft genom nätverk för e-lärande; Kim Vesterbacka
 
VAO – LUOTSI 2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012 - 2013 Hillevi Kivelä
VAO – LUOTSI 2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012 - 2013 Hillevi KiveläVAO – LUOTSI 2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012 - 2013 Hillevi Kivelä
VAO – LUOTSI 2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012 - 2013 Hillevi Kivelä
 
Työssäoppimisen laajentaminen –valtakunnallinen koordinointihanke Sirpa Pursi...
Työssäoppimisen laajentaminen –valtakunnallinen koordinointihanke Sirpa Pursi...Työssäoppimisen laajentaminen –valtakunnallinen koordinointihanke Sirpa Pursi...
Työssäoppimisen laajentaminen –valtakunnallinen koordinointihanke Sirpa Pursi...
 
Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto (VAAO) Joustavasti työelämään – Laaje...
Valkeakosken ammatti-  ja aikuisopisto (VAAO) Joustavasti työelämään –  Laaje...Valkeakosken ammatti-  ja aikuisopisto (VAAO) Joustavasti työelämään –  Laaje...
Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto (VAAO) Joustavasti työelämään – Laaje...
 
Utvidgad inlärning i arbetet 6
Utvidgad inlärning i arbetet 6Utvidgad inlärning i arbetet 6
Utvidgad inlärning i arbetet 6
 
Utvidgad inlärning i arbetet 5 Yrkesakademin i Österbotten (YA!) Yhteistyöpar...
Utvidgad inlärning i arbetet 5Yrkesakademin i Österbotten (YA!)Yhteistyöpar...Utvidgad inlärning i arbetet 5Yrkesakademin i Österbotten (YA!)Yhteistyöpar...
Utvidgad inlärning i arbetet 5 Yrkesakademin i Österbotten (YA!) Yhteistyöpar...
 
TOPLaaja 2012 avustusta saaneiden hankkeiden tuloksia Itä-Suomi verkosto Ku...
TOPLaaja 2012 avustusta saaneiden hankkeiden tuloksiaItä-Suomi verkosto Ku...TOPLaaja 2012 avustusta saaneiden hankkeiden tuloksiaItä-Suomi verkosto Ku...
TOPLaaja 2012 avustusta saaneiden hankkeiden tuloksia Itä-Suomi verkosto Ku...
 
Top-ohjausverkko tredu Arja-Leena Pöri
Top-ohjausverkko tredu Arja-Leena PöriTop-ohjausverkko tredu Arja-Leena Pöri
Top-ohjausverkko tredu Arja-Leena Pöri
 
Learning by doing - tekemällä ammatin oppiminen Kaija Mattila
Learning by doing - tekemällä ammatin oppiminen Kaija MattilaLearning by doing - tekemällä ammatin oppiminen Kaija Mattila
Learning by doing - tekemällä ammatin oppiminen Kaija Mattila
 
TurvaPeda Jaakko Rinne
TurvaPeda Jaakko RinneTurvaPeda Jaakko Rinne
TurvaPeda Jaakko Rinne
 
Oppipaikka Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio
Oppipaikka Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko LainioOppipaikka Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio
Oppipaikka Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio
 
LAAJENNETUN TYÖSSÄOPPIMISEN HANKE 2012 - 2013 Keskuspuiston ammattiopisto P...
LAAJENNETUN TYÖSSÄOPPIMISEN HANKE 2012 - 2013 Keskuspuiston ammattiopisto P...LAAJENNETUN TYÖSSÄOPPIMISEN HANKE 2012 - 2013 Keskuspuiston ammattiopisto P...
LAAJENNETUN TYÖSSÄOPPIMISEN HANKE 2012 - 2013 Keskuspuiston ammattiopisto P...
 
Oph12092013
Oph12092013Oph12092013
Oph12092013
 
TOPPAN, työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen kehit...
TOPPAN, työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen kehit...TOPPAN, työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen kehit...
TOPPAN, työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen kehit...
 
TOP-TUOTTEET SASKY Järvenpää & Kytömäki
TOP-TUOTTEET SASKY Järvenpää & KytömäkiTOP-TUOTTEET SASKY Järvenpää & Kytömäki
TOP-TUOTTEET SASKY Järvenpää & Kytömäki
 
TOPNET
TOPNETTOPNET
TOPNET
 

Työelämälähtöisen ammatillisen peruskoulutuksen kehittämisen tavoitteet ja odotukset - infoa kehittämishankkeissa toimiville (ryhmä 5)

  • 1. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksiOsaamisen ja sivistyksen parhaaksi Työelämälähtöisen ammatillisen peruskoulutuksen kehittämisen tavoitteet ja odotukset - infoa kehittämishankkeissa toimiville (ryhmä 5) Erityisasiantuntija Minna Taivassalo- Salkosuo, Opetushallitus Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden 2013 aloitustilaisuuteen 11.9.2013, Helsinki Congress Paasitorni
  • 2. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi • Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen koulutuspolitiikan ja tulossopimuksen toimeenpanoa sekä koulutuksen järjestäjien tarpeiden ja valtakunnallisiin tavoitteiden yhteensovittamista • Valtionavustustoiminnan tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota Opetushallituksen valtionavustustoiminta
  • 3. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Määrärahat on tarkoitettu kokeilu- ja kehittämistoimintaan, ei organisaation oman perustoiminnan rahoittamiseen Tavoitteena on toteuttaa rakenteellisia uudistuksia ja pysyviä toiminnallisia muutoksia tiiviissä verkostoyhteistyössä aiemmin toteutettujen kehittämishankkeiden tuotoksia ja tuloksia hyödyntäen Pedagogisten käytänteiden mallintaminen verkostoyhteistyössä Valtionavustustoiminnan tavoitteet
  • 4. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt Tavoitteena on Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksen ja ammattiosaamisen näyttöjen laadun kehittäminen (esim. hyödyntäen tieto- ja viestintätekniikkaa) Oppimisen ja osaamisen arvioinnin uudet menetelmät
  • 5. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeet Tavoitteena on kehittää vaihtoehtoisia tapoja suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdistämällä oppilaitoksessa, työpajassa ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta ja kehittää niihin liittyviä sopimusmenettelyjä pedagogisia malleja opiskelijaryhmän yksilöllisistä opintopoluista laajamittaisesti työpaikalla tapahtuvaa oppimista hyödyntäen.
  • 6. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Oppimisympäristöjen kehittämishankkeet Tavoitteena on kehittää Ammattitaidon saavuttamista tukevia uusia toimintamalleja ja oppimisratkaisuja, joissa hyödynnetään digitaalisia ja muita avoimia ympäristöjä eri koulutusaloilla Ammatillisten perustutkintojen verkko-opiskelua tukevat mallit Keskeistä on tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen hyödyntäminen uusilla tavoilla.
  • 7. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Valintaperusteet koulutuksen järjestäjien verkostoituminen ja uudet toimijat innovatiivisuus ja uutuusarvo yritys-/työelämäyhteistyö hankkeen toteutuksessa kehittämishankkeiden tulosten ja tuotosten soveltaminen hankesuunnitelman toteuttamiskelpoisuus ja kokonaistaloudellisuus suhteessa esitettyyn toimintaan
  • 8. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Hankkeen toteuttamisessa tärkeää Tiivis yhteistyö opiskelijoiden ja työelämän edustajien kanssa (suunnittelu – toteutus – arviointi) Kiinnitetään tietoisesti huomiota siihen, miten toimintatavat vakiinnutetaan oppilaitoksen normaaliin toimintaan Yhteistyö sekä verkostojen ja yhteistyön hyödyntäminen
  • 9. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutus- ja opetustoimiala kehittyy - Käsitys tiedosta ja sen pysyvyydestä on muuttunut -> vaikutus oppimateriaaleihin - Työelämä muuttuu ->uudenlaiset osaamistarpeet, myös opettajan työ uudistuu - Opiskelijan aktiivinen rooli oppimisessa - Opetusjärjestelyt ja -menetelmät kehittyvät - Työpaikalla tapahtuvan oppimisen määrä kasvaa, sisältöjen integrointi - Oppimisen elämyksellisyys, mielekkyys ja yksilöllisyys ja samalla yhteisöllisyys korostuu - Opiskelijan oikeus riittävään ja laadukkaaseen ohjaukseen tulee toteutua kaikissa ympäristöissä
  • 10. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tavoitteena toiminnalliset ja rakenteelliset uudistukset, jotta uudenlaisten opetusmenetelmien ja ohjausjärjestelmien hyödyntäminen on mahdollista Kehittää koulutuksen järjestäjien kesken yhtenäisiä toimintakäytäntöjä ja pedagogisia toimintamalleja, joita voidaan hyödyntää ja levittää valtakunnallisesti Yhteiset tavoitteet kaikille
  • 11. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi www.edu.fi/ammattipeda Ideoita osaamisperusteisen ammatillisen koulutuksen toteutukseen käytännössä Tukea yksilöllisten opintopolkujen toteuttamista esittelemällä • työvaltaisen oppimisen, • yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjyyden, • rikastetun oppimisen (virtuaalimaailmojen, oppimispelien, simulaattori en ja lisätyn todellisuuden) sekä • mobiliioppimisen hyödyntämismahdollisuuksia. Lisätietoa sivuston tekijöistä
  • 12. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi www.edu.fi/ammattipeda
  • 13. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset käytännössä? - opetuksen yhteissuunnittelu - jaettu opettajuus ja ohjaajuus - työprosessilähtöisyys - joustavuus -> yksilölliset opintopolut Tavoitetila: Avoimia ammattiopistoja, joissa monipuoliset opetusjärjestelyt ja -menetelmät siten että yksilölliset opintopolut toteutuvat
  • 15. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Yksilöllisen oppimisen mahdollistaminen eri ympäristöissä - Opiskelijoilla käytössä langaton verkko - Omien laitteiden (tabletit, läppärit, älypuhelimet) käytön salliminen opiskelussa - Avoimien ja helposti päivitettävien palvelujen hyödyntäminen - Opiskelijan oppimisprosessin dokumentoituminen ja ammattitaidon läpinäkyväksi tekeminen - Yhteisohjaajuus mahdollista avoimissa ympäristöissä läpinäkyvyys - Reaaliaikaisen ohjauksen saatavuus, ohjausrakenteisiin - Elävät yhdessä päivitettävät oppimisaineistot (alakohtainen klusteriajattelu tms)
  • 16. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tiedottaminen, mahdolliset hankesuunnitelman tarkennukset sekä selvitysvelvollisuus
  • 17. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tiedottaminen Hankkeesta tulee tiedottaa aktiivisesti omassa organisaatiossa sekä muille toimijoille Jokaisella hankkeella tulee olla oma www-sivusto / wiki tms. ja/tai alasivusto ns. valtakunnallisen koordinaatiohankkeen wikissä Hankkeesta tiedotettaessa ja kaikissa sähköisissä ja painetuissa julkaisuissa/esitteissä tulee aina käyttää seuraavaa logoa http://www.oph.fi/logot
  • 18. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Avustuksen saaja on velvollinen tarvittaessa toimittamaan Opetushallitukselle tiivistelmän hankkeen toiminnasta, tuloksista ja siinä syntyvistä hyvistä käytännöistä. Hanketta tulee esitellä tiedotusvälineissä, www- sivuilla, seminaareissa ym. tilaisuuksissa suunnitelmanne mukaisesti. Tiedottaminen
  • 19. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Valtionavustuksen käyttöaika Avustusta myönnetään vuoden 2013 määrärahasta. Avustusten käyttöaika alkaa myöntöpäivästä ja päättyy 31.12.2014.
  • 20. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tarkennetut hankesuunnitelmat Mikäli päätöksessä on maininta Valtionavustuksen maksamisen edellytyksenä on, että Opetushallitus hyväksyy hankkeen tarkennetun toiminta- ja taloussuunnitelman. Tarkennettu toiminta- ja taloussuunnitelma on toimitettava 15.9.2013 mennessä.
  • 21. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tarkennus-, väli- ja loppuselvityslomake Yksi ja sama lomake, joka löytyy osoitteesta http://www.oph.fi/rahoitus/valtionavustukset/ammatil linen_koulutus kohdasta OPH selvityslomake Ohje yhteistyösopimuksen tekemiseen Lomakkeen täyttöohje Lisäksi lomakkeeseen voi liittää täydentäviä liitteitä
  • 22. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tarkennetun hankesuunnitelman laatiminen Kuvaa tarkennuksessa: - Tavoite (Mitä tavoitellaan? Millaista muutosta lähtötilanteeseen nähden? Määrälliset ja laadulliset tavoitteet) - Toiminta (Millä toimenpiteillä tavoitteet saavutetaan, kuka tekee, mitä tekee ja millä aikataululla – työnjako ja resurssit) - Tuotokset (Mitkä ovat odotettavissa olevat konkreettiset tuotokset, jotka ovat levitettävissä?) - Tulokset (Miten kävi? Mikä muuttui ja miksi? Mitä pitäisi vielä kehittää?)
  • 23. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tarkennetun hankesuunnitelman laatiminen Tavoitteiden ja tuotosten kuvaaminen mahdollisim- man konkreettisesti Työnjako selkeästi, jos useita yhteistyökumppaneita eli kuka tekee ja vastaa mistä, jos useita organisaa- tioita Toimenpideaika Kustannusten muodostuminen ja niiden jakautu- minen eri osapuolille (koordinaattori, eri yhteistyö- kumppanit) Tulosten levittämistavat
  • 24. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Selvitykset valtionavustuksen käytöstä Avustusten saajan tulee raportoida Opetushallitukselle hankkeensa etenemisestä ja tuloksista selvityslomakkeella Hankkeen loppuselvitys toimitetaan 31.1.2015 mennessä. Myönnetyn valtionavustuksen ylittäessä 50 000 € väliselvitys toimitetaan 31.1.2014 mennessä tai haettaessa samaan tarkoitukseen uudelleen rahoitusta hakijan tulee toimittaa hakemuksen yhteydessä väliselvitys aiemmasta valtionavustuksen käytöstä.
  • 25. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Avustuksen käyttötarkoitus Hankkeen kokonaismenojen tulee olla kaikki hankkeelle hyväksyttyjä menoja, myös omarahoitusosuuden, huomioitava mahdolliset rajoitukset (esim. laitehankintojen osuus saa olla enintään 20 % kokonaiskustannuksista) Kaikkien hankkeessa, myös osa-aikaisesti työskentelevien henkilöiden on pidettävä työajanseurantaa, joka pyydettäessä toimitetaan Opetushallitukselle.
  • 26. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Valtionavustuspäätös Hankkeen valtionavustukseen oikeuttavat kokonaismenot Valtionavustuksen osuus kokonaismenoista • (avustuksen osuus enintään 75% ja omarahoitusosuus 25 %) Koulutuksen järjestäjien yhteishankkeen koordinointiin myönnetty avustus enintään 90% (mainittu erikseen päätöksessä, jos myönnetty)
  • 27. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Pedagogisten käytänteiden mallintaminen Mitä? Keskeinen idea? Kenelle? Miksi? Edut? Mitä lisäarvoa oppimiseen ja opiskeluun? Ketkä? Keiden kanssa? Millaista resurssia aika/raha/osaaminen edellyttää? Miten arvioitu?
  • 28. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Loppuselvityksen lisäksi Täytetään ns. hyvät käytännöt –jakelualustalle kuvaus kehitetyistä toimintamalleista
  • 29. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi OPETUSHALLITUKSEN Hyvät käytännöt – jakelualusta Tietoa kerätään julkisella verkkolomakkeella Tietokanta, johon kerätään määrämuotoisia kuvauksia toimintamalleista, jotka OPH hyväksyy julkaistaviksi Ehdotuksia voivat tehdä opetussektorin toimijat ympäri Suomea, riippumatta hankkeen rahoitusmallista Erityisesti valtionavustuksilla mutta myös muulla rahoituksella toteutetuissa hankkeissa syntyneiden tuotosten levittäminen. Sovellus löytyy osoitteesta http://hyvatkaytannot.oph.fi Hyvien käytäntöjen julkaisualusta
  • 30. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi HYVÄ KÄYTÄNTÖ ON TOIMINTATAPA, JOKA Voisi innostaa useampia ihmisiä koulutuksen toimialalla soveltamaan sitä omassa työssään tai organisaatiossaan. On lukijan helposti arvioitavissa (sovellettavuus). Ei ole kirjoitettu oppijan luettavaksi, vaan opettajan, ohjaajan, rehtorin, suunnittelijan, hallintohen kilön, tutkijan, järjestäjän tai vastaavan koulutuksen piirissä ammattinsa puolesta toimivan luettavaksi Ei ole hankkeen esittely. Sitä varten on olemassa byrokratianmakuinen hankeraportointi. Hyvien käytäntöjen julkaisualusta
  • 31. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Hyvät käytännöt -kuvaukseen voi lisätä kuvia, videota sekä liitetiedostoja Keskeistä kuvata kehitetyt pedagogiset ideat ja toimintamallit mahdollisimman konkreettisesti siten, että muut voivat parastaa toimintatavan käyttöönsä
  • 32. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Hyvien käytäntöjen jakelualusta https://hyvatkaytannot.oph.fi https://hyvatkaytannot.oph.fi/
  • 33. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ESIMERKKI JULKAISUSTA HYVÄSTÄ KÄYTÄNNÖSTÄ https://hyvatkaytannot.oph.fi/kaytanto/ 1484/?q=8692dfbfc424020a4eaa78a929 562cdb
  • 34. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Työpaikkaohjaajien osaamisen kehittäminen Hankkeiden toteutukseen voi sisältyä työpaikkaohjaajien osaamisen kehittämistä OPH:n ohje työpaikkaohjaajien kouluttamiseksi 27.8.2012, saatavissa osoitteessa http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/ammattikoul utus/tyopaikkaohjaajien_koulutus Työpaikkaohjaajien osaamiskartta http://www.oph.fi/julkaisut/2013/tyopaikkaohjaajan_o saamiskartta
  • 35. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kehittämishankkeet Vaihtoehtoisia tapoja työpaikkaohjaajien osaamisen kehittämiseen ja opiskelijoiden ohjauksen laadun kehittämiseen Työssäoppimisen ohjaus Opettajien työelämäjaksot Työpaikkaohjaajien osaamisen kehittäminen Taivassalo-Salkosuo 2012
  • 36. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kehittämishankkeissa toimivien yhteisiä työskentely-ympäristöjä Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen kehittämishankkeissa toimivien yhteinen työskentelyalusta http://top- patteri.wikispaces.com/ Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeiden toteuttajien yhteinen työskentelyalusta http://toplaaja.wikispaces.com/ Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen tuotoksia http://toplaaja.purot.net
  • 37. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Ammatillisen peruskoulutuksen oppimisympäristöjen valtakunnallinen koordinaatiohanke Nappiparisto ja oppimisympäristöjen kehittäjien yhteinen työskentelyalusta http://ammatillisetoppimisymparistot.wikispaces.com/ Kehittämishankkeissa toimivien yhteisiä työskentely-ympäristöjä
  • 38. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Ammatillisen koulutuksen kehittäjät Linkedin- ryhmä Ammatillisen koulutuksen kehittäjät - Finnish VET developers Käy liittymässä jäseneksi http://www.linkedin.com/groups/Ammatillisen- koulutuksen-kehitt%C3%A4j%C3%A4t-Finnish-VET- 2798504/about
  • 39. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kehittämistyössä hyödynnettäviä julkaisuja Julkaisut ja aineistot on jäsennetty aihealueen mukaan Mediakastavatus Lapset ja nuoret mediaosallistujina Osallistumista tukevan mediakasvatuksen toimintaohjelma Toimintaohjelmaan on koottu osallistumista tukevan mediakasvatuksen taustaa, menetelmiä, materiaaleja sekä vaikuttamisen tapoja ja paikkoja. Julkaisu osoitteessa http://www.oph.fi/julkaisut/2011/lapset_ja_nuoret_mediaosallistujina Strateginen ja pegagoinen johtajuus Tietoyhteiskuntakehityksen strateginen johtajuus kouluissa ja opetustoimessa sopii niin tutustuttaviksi kaikille koulutuksen kehittämisestä kiinnostuneille. http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/c6aaf1804b55a9bcb544f78fcc181101/tietoyhteiskuntakehity ksen+strateginen+johtajuus.pdf?MOD=AJPERES&lmod=1934169621 Opettajien työelämäjaksot Opas ammatillisten opettajien työelämäjaksojen toteuttamiseen http://www.educa- instituutti.fi/media/pdf/FriskT_2012_Opas_ammatillisten_opettajien_tyoelamajaksojen_toteutta miseen.pdf
  • 40. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Oppimisympäristöt Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjä kehittämässä Kansallisia kehittämislinjauksia ja kuvauksia Opetushallituksen valtionavustuksilla tuetuista oppimisympäristöjen kehittämishankkeista 2008–2010 http://www.oph.fi/julkaisut/2012/ammatillisen_koulutuksen_oppimisymparistoja_kehitta massa Oppimisympäristöjä avartamassa − Oivalluksia, ideoita ja esimerkkejä oppimisympäristöiksi ammatillisessa koulutuksessa http://www.oph.fi/download/124992_Oppimisymparistoja_avartamassa_UUSI.pdf Oppimisympäristöjen kehittäjien yhteinen wiki http://ammatillisetoppimisymparistot.wikispaces.com/ KenGuru-materiaalin tarkoituksena on toimia opettajien itseopiskelun ja koulutusten tukimateriaalina, joka vastaa jatkuvasti uudistuvan tietoyhteiskunnan vaatimuksiin. Materiaalin kehittämisen pohjana ovat toimineet nykypedagogiikan lähtökohdat ja ajatusmaailma http://www10.edu.fi/kenguru/
  • 41. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kirjallisuuskatsaus työelämästä oppimisympäristönä (luonnos) http://wiki.eoppimiskeskus.fi/download/attachments/7635237/TYYNE- kirjallisuuskatsaus_Ama_2013_01_21.pdf Ope.fi-taitotasot http://opefi.wikispaces.com/Johdanto+Ope.fi+I-III+tasoihin Sosiaalisen median opetuskäytön suositykset http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/pe rusopetuksen_jarjestaminen/sosiaalisen_median_opetuskayton_suositukset Laatua e-oppimateriaaleihin http://www.oph.fi/julkaisut/2012/laatua_e_oppimateriaaleihin Tutkintojen perusteiden toimeenpano Ammatillisten perustutkintojen perusteiden toimeenpano-opas koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman ja tutkinnon järjestämissuunnitelmien laadinnassa ja perusteiden laadukkaan toimeenpanon tueksi http://www.oph.fi/download/142550_Ammatillisten_perustutkintojen_perusteiden_toimeenpano.p df
  • 42. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Työpaikkaohjaajien osaaminen Opetushallitus on antanut ohjeen työpaikkaohjaajien kouluttamiseksi työpaikkaohjaajien koulutuksen järjestäjille. Ohje on hyväksytty 27.8.2012. Ohje kumoaa Työpaikkaohjaajien koulutusohjelman perusteet Opetushallituksen moniste 2/2004. Ohje on saatavissa osoitteessa http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/ammattikoulutus/tyopaikkaohjaajien_koulutu s Työpaikkaohjaajien osaamiskartta http://www.oph.fi/julkaisut/2013/tyopaikkaohjaajan_osaamiskartta Opas työpaikkaohjaajien koulutuksen toteuttamiseen http://www.educa- instituutti.fi/media/pdf/Lammi_A_2012_Opas_tyopaikkaohjaajien_koulutuksen_tote uttamiseen.pdf Työpaikkaohjaaja opiskelijan arvioijana http://www.ohjaan.fi/media/pdf/Tyopaikkaohjaaja-opiskelijan-arvioijana.pdf Työpaikkaohjaaja opiskelijan ohjaajana http://www.ohjaan.fi/media/pdf/Tyopaikkaohjaaja-opiskelijan-ohjaajana.pdf
  • 43. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Rakennus-, pintakäsittely- ja talotekniikka-alojen oppimisympäristöjen turvallisuusopas http://www.oph.fi/julkaisut/2012/rakennus_pintakasittely_ja_talotek niikka_alojen_oppimisymparistojen_turvallisuusopas Hius- ja kauneudenhoitoalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas http://www.oph.fi/julkaisut/2012/hius_ja_kauneudenhoitoalan_oppi misymparistojen_turvallisuusopas Matkailu-, ravitsemis- ja talousalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas http://www.oph.fi/julkaisut/2013/matkailu_ravitsemis_ja_talousalan _oppimisymparistojen_turvallisuusopas Alakohtaiset oppimisympäristöjen turvallisuusoppaat
  • 44. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tekstiosiltaan lähes valmiit turvallisuusoppaat Vesi- ja ympäristöhuolto (tekstit valmiina 11.6., kuvat puuttuu) Prosessiala (alakohtaisen sisällön täydentäminen) Yhteyshenkilö: Taisto.kuula(at)lappia.fi Humanistinen ja kasvatusala (teksti täysin valmis) Kumi- ja muoviala (alakohtaisen sisällön täydentäminen ja kommentointi) Yhteyshenkilö: timo.malen(at)salpaus.fi Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala (keskeinen sisältö, tekstit kommentoitavana) Yhteyshenkilöt: risto.koistinen(at)edu.hel.fi ja Outi Karvinen-Kopteff outi.karvinen-korteff(at)edu.hel.fi
  • 45. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Alakohtaiset oppimisympäristöjen turvallisuusoppaat Lisätietoa käynnissä olevista turvallisuusopastyöryhmistä http://turvallisuusoppaat.wikispaces.com/
  • 46. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Sisällys Johdanto A Työpaikalla järjestettävä koulutus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1Työpaikalla järjestettävän koulutuksen suunnittelu 1.1 Keskeisiä näkökulmia ja periaatteita työpaikalla järjestettävän koulutuksen suunnitteluun 1.2 Työpaikalla järjestettävän koulutuksen suunnitteluprosessi 1.3 Työpaikalla järjestettävä koulutus opetussuunnitelmassa 1.5 Työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa tarvittavat sopimukset 1.6 Työturvallisuus ja vakuutusturva 2.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen toteuttaminen 2.1 Työpaikalla järjestettävän koulutuksen toteutusmalleja ja -tapoja 2.2 Eri osapuolten roolit 2.3 Opiskelijan ohjaus ja oppimisen arviointi 2.4 Osaamisen arviointi työpaikalla B Työpaikalla järjestettävä koulutus näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa 1.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen suunnittelu 1.1Henkilökohtaistaminen 2.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen ohjaus näyttötutkintoon valmistavassa 3.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen laadun varmistus näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa Laadukas työpaikalla järjestettävä koulutus – opas ammattikoulutuksen järjestäjille Kirjoittaminen käynnissä 2013
  • 47. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi C Työpaikalla järjestettävä koulutus oppisopimuskoulutuksessa 1.Keskeisiä asioita oppisopimuskoulutuksesta 2.Vastuut ja roolit 3. Oppisopimuksena järjestettävä ammatillinen perustutkinto D Työpaikalla järjestettävän koulutuksen kehittäminen ja laadunvarmistus 1.Ammatillisen koulutuksessa työpaikalla järjestettävän koulutuksen kehittäminen 2. Henkilöstön osaamisen kehittäminen 3. Työpaikkaohjaajien osaamisen kehittäminen 4.Työpaikalla järjestettävän koulutuksen laadunvarmistus osana koulutuksen järjestäjän laadunhallintaa ja -arviointia E Työkaluja 1.Lomakemalleja 2. Muistilista/kriteeristö 3. Lähteet ja linkit
  • 48. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Yhteystiedot: Erityisasiantuntija oppimisympäristöt ja työelämälähtöinen ammatillinen koulutus, Opetushallitus Minna Taivassalo-Salkosuo minna.taivassalo-salkosuo@oph.fi Skype: minnat_s Twitter: @MinnaT_S Puh. 029 533 1294