SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  2
Télécharger pour lire hors ligne
Nuorten
Palvelu
ry:n kevät-
päiviä vie-
tetään
tänä vuon-
na Iso-
Sopella,
keskellä
jylhää Sa-
vo-Kainuulaista luontoa,
kauniin Sopenjärven rannal-
la.
Paikka on leirikeskus, jonka
Nuorten Palvelu omistaa yhdessä
muutaman muun järjestön kans-
sa. Paikka tarjoaa mitä upeimmat
puitteet kevätpäivien viettoon,
mutta myös muuhun leiritoimin-
taan. Leiri- ja retkitoiminnalla on
perinteisesti ollut vahva jalansija
nuorisotyössä, myös NP:n toi-
minnassa.
Enää leiritoiminta ei kuitenkaan
ole niin suuressa roolissa kuin
aikaisempina vuosina. Miksi?
Päällimmäisenä syynä lienee se,
ettei ihmisillä enää ole aikaa
leiritoimintaan entiseen malliin.
Osin syynä myös lienee se, että
meitä aikuisia savolaisittain sa-
nottuna ”kehtuuttaa”. Tämä on
sääli, sillä leiritoiminta tarjoaa
nuorille ja miksi ei myös meille
hieman varttuneemmille unohtu-
mattomia kokemuksia, jotka
kantavat pitkälle. Joskus on kui-
tenkin hyvä astua pois omalta
mukavuusalueeltaan.
Kävin jokin aika sitten kuuntele-
massa Madventures kaksikkoa
Riku Rantalaa ja Tunna Milonof-
fia. He kertoivat omista tem-
pauksistaan maailmalla ja mm.
reissuistaan tiettömien taipalei-
den takana Papua-Uudessa-
Guineassa. Myös he totesivat,
että omalta mukavuusalueeltaan
on hyvä aika ajoin poistua. Vain
silloin on mahdollista luoda jo-
tain uutta ja vaikuttavaa.
Myös Nuorten Palvelussa on
kyetty luomaan uutta ja vaikutta-
vaa. Tämä ei olisi ollut mahdollis-
ta, jos olisimme toimineet vain
omalta (mukavalta) työtuoliltam-
me käsin. Se on vaatinut rohke-
utta, heittäytymistä ja astumista
nuorisotyölle lähes täysin uuteen
toimintaympäristöön, kaupalli-
seen toimintaympäristöön. Tu-
losta on tullut ja se on huomioi-
tu NP:n ulkopuolellakin.
Nykypäivän hektisen elämän
vastapainoksi on kuitenkin hyvä
joskus rauhoittua ja mikä tarjo-
aakaan siihen paremmat puitteet
kuin kaunis luonto. Tutkimukset-
kin osoittavat, että jo lyhyt oles-
kelu luonnossa alentaa veren-
painetta ja rauhoittaa mieltä.
Nyt NP:n jäsenistöllä on mahdol-
lisuus inspiroitua luonnosta,
mutta myös toistemme seurasta
ja toivonkin, että mahdollisim-
man moni meistä palkitsee itsen-
sä ja saapuu kevätpäiville Savo-
kainuulaisen luonnon keskelle.
Tervetuloa Iso-Sopelle!
Petri Karhu
Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston…
Nuorten Palvelu ry:n Valtakunnalliset Kevätpäivät 2015
Nuorten Palvelu ry:n Valta-
kunnalliset Kevätpäivät 2015
ja vuosikokous pidetään
18.-19.4. Sopentuvalla.
Tapahtumapaikka on Sopentuvan
leirikeskus Kajaanissa, osoitteessa
Sirviönlehdontie 971, Kajaani.
Lauantaina ohjelma alkaa klo 14 ja
sunnuntaina klo 10.
Kevätpäivien teema on Elämysleiri
Sopentuvalla. Järjestelyistä vastaa
Nuorten Palvelu ry:n keskustoi-
misto.
Lauantaipäivää vietetään leiritun-
nelmissa. Sopentupa kuntoon! -
talkoissa mm. kunnostetaan luon-
topolkuja ja rakennetaan siltaa.
Illalla kotakekkereissa tanssitaan,
lauletaan ja jutustellaan.
Sunnuntaina ohjelmassa on Nuor-
ten Palvelu ry:n vuosikokous. Val-
takirjojen tarkastus alkaa klo 9.30.
Syyspäivien osallistumismaksu 10
e/hlö kattaa majoituksen, ruokai-
lun ja ohjelman.
Ilmoittaudu pe 10.4. mennessä:
vuokko.husso@nuortenpalvelu.fi
Tiedustelut myös:
Tiina Kiiskinen, 044 744 9598
ja Riitta Rönkkö, 040 487 4683
Ohjelma, ohjeet ja materiaalit:
www.nuortenpalvelu.fi
Tervetuloa Sopentuvalle!
Puheenjohtajan tervehdys
äNPeen
Sanomat 1/2015
Tässä numerossa
Puheenjohtajan
tervehdys
1
Valtakunnalliset
Kevätpäivät Sopen-
tuvalla
1
Toiminnanjohtajan
palsta
2
Tytöt toimii—
tyttöryhmien toi-
minnallinen kevät
2015
2
Lähialuetyötä Vii-
purissa ja Petros-
koissa
3
Lappeenrannan
Nuortenpalvelu ry
vuonna 2015
3
Harjoittelijana
Nuorten Palvelu
ry:ssä
4
2,5 promillen näkymiä vas-
taavat kännilasit ovat vuok-
rattavissa valistuskäyttöön
Nuorten Palvelu ry:n kes-
kustoimistolta.
Tee tilaus ajoissa, vähintään
10 päivää aikaisemmin,
koska kännilasit ovat saa-
vuttaneet suuren suosion.
Vuokraus 20 € / lasit, lisäk-
si vuokraaja maksaa palau-
tuspostikulut pakettina
noin 8 €.
Jäsenjärjestöille ja toimipis-
teille kännilaseja lainataan
postikuluja vastaan.
Varaa kännilasit ajoissa:
täytä nettisivuillamme ole-
va varauslomake, saat var-
mistuksen sähköpostiisi.
Lisätietoja: järjestöagentti
Riitta Rönkkö,
p. 040 487 4683
riitta.ronkko@nuortenpalvelu.fi
Nuorten
Palvelu ry:n
toimintaker-
tomuksen
tekeminen
viime vuo-
delta vie
aikaa yksin-
kertaisesti
sen takia,
että tapah-
tumia on ollut runsaasti,
toimintaa paljon ja tekijöitä
on ollut mukavasti liikkeel-
lä.
Pelkästään NP:n toimiston teke-
misen piirissä kirjattiin 269
vapaaehtoista, 3706 nuorta ja
aikuisiakin tavalla tai toisella
1983 – Ei huono. Kun vielä
otetaan huomioon jäsenjärjes-
töissä tehtävä työ, voi sanoa
kolmannen sektorin tosiaan
olleen liikkeellä.
Hailaitteja (high lights) olivat
tunnustukset, joita toiminta sai.
Todella pitkäaikainen kumppani
RAY palkitsi ABC –kohtaa nuo-
ret hankkeen Vaikuttavaa –
palkinnolla ja Kauppakeskusten
nuoret -hanke sai Suomen
kauppakeskusyhdistyksen vuo-
den kauppakeskusteko -
palkinnon. Nuo hankkeet, kuten
hankkeen tuloksetkin olivat
lopulta mahdollisia siksi, että
yhteistyötä tehtiin ja siinä onnis-
tuttiin.
Tukihenkilötoiminnassa mukana
olevat Petra ja Salli ovat hienoja
esimerkkejä siitä, miten yhdessä
liikkeelle lähteminen tuo hyvää
oloa. Petra on rohkeasti kerto-
nut oman elämänsä vaikeuksista
ja avusta, jota on saanut tu-
kisuhteen myötä. Vapaaehtoise-
na tukihenkilönä toimivalle
Sallille auttamisen mahdollisuus
on tuonut elämään sisältöä ja
merkitystä.
Kotimaa lehden jutussa
(29.1.2015) Petra ja Salli kertoi-
vat, että liikkeelle lähdettiin
aluksi pienistä asioista. Salli
kannusti soittamaan soittamat-
toman puhelun viranomaiselle.
Petra kertoi myös, että Sallin
sinnikkyys ja toimeliaisuus on
ollut hyvä esikuva hänelle itsel-
leen.
Vaikka Nuorten Palvelu ei ole
yhden asian liike, ollaan yhdessä
liikkeellä jatkossakin. On ollut
aivan mahtavaa olla mukana
tekemässä omaa osaansa ahke-
rien työntekijöiden, asiaan pa-
neutuvien hallituksen vastuun-
kantajien ja upeitten vapaaeh-
toisten kanssa.
Viime vuonna oltiin yhdessä
liikkeellä ja toivottavasti intoa ja
tekijöitä riittää tänäkin vuonna.
Jaakko Nuotio
Tytöt Toimii- tyttöryhmien toiminnallinen kevät 2015
Toiminnanjohtajan palstaKÄNNILASIT
äNPeen Sanomat 1/2015
Tytöt Toimii- toiminnassa
on tapahtunut paljon sitten
viime vuoden jälkeen. Vaik-
ka jouduimmekin luopu-
maan Tyttöjen Tahtotilasta,
ovat tyttöryhmät saaneet
uudet kokoontumistilat Ii-
salmen nuorisotalolta ja
Iisalmen seurakuntatalolta.
Tytöt ovat ottaneet hyvin ko-
koontumispaikkamuutokset, sillä
heille tärkeintä on ollut säännöl-
liset tapaamiset sekä yhteinen
tekeminen. Tänä keväänä on
haluttu pidentää tapaamisten
aikaa aiemmasta tunnista kah-
teen. Tämä on mahdollistanut
kiireettömän tunnelman tyttö-
ryhmissä sekä monipuolisempaa
tekemistä viikoittaisille tapaami-
sille.
Tänä keväänä toimii kuusi tyttö-
ryhmää. Tyttötyön ohjaajan
lisäksi ryhmiä ohjaa kaksi Savonia
ammattikorkeakoulun sosiono-
miopiskelijaa. Tällä hetkellä toi-
mintamme on tavoittanut 37 ala-
ja yläkoululaista iisalmelaista
tyttöä. Tyttöryhmät kokoontu-
vat tänä keväänä toukokuun
puoleen väliin saakka ja tähän
mennessä on jo tullut monta
muistoa, tulevia unohtamatta.
Erityisesti tytöt ovat olleet kiin-
nostuneita eläimistä, leipomises-
ta ja toiminnallisesta tekemises-
tä, unohtamatta sitä tärkeintä eli
Kankaanpainantaa ja yhdessäoloa —
siitä on tyttötyö tehty
yhteistä aikaa ja keskustelua
ajankohtaisista asioista. Tänä
keväänä ryhmien tapaamisissa
ratsastamme, käymme kerää-
mässä uutta tietoa eläinten hoi-
dosta sekä hoidamme itseämme,
keilaamme ja kokeilemme uusia
asioita yhdessä.
Ja koska leipominen on ollut
suosiossa, järjestämme yhteis-
työssä Ylä-Savon Kalevalaiset
ry:n kanssa leivonnaisten tuu-
nauskisan toiminnassa oleville
tytöille nimellä Mielikin Mesilei-
pä. Kevään ohjelmassa on myös
toiminnallinen päivä Sonkajärven
nuorisotoimen kanssa huhtikuun
lopussa. Tämä toiminnallinen
päivä tulee olemaan kevään lop-
puhuipennus yhteiseen tekemi-
seen ja mukanaoloon Tytöt
Toimii – toiminnassa keväällä
2015.
Tyttötyön ohjaaja Mirva Matkanie-
mi, Tytöt Toimii Iisalmi
www.nuortenpalvelu.fi
FACEBOOK:
facebook.com/
NuortenPalvelu
Twitter:
@NuortenPalvelu
#yhdessäolemmevahvoja
Yhdessä liikkeellä
Lähialuetyötä Viipurissa ja Petroskoissa
äNPeen Sanomat 1/2015
Nuorten Palvelu ry:n lähialuetyö
Viipurissa ja Petroskoissa on jatku-
nut tiukentuneista rahoituskuvioista
huolimatta. Parina viime vuonna olem-
me keskittyneet pääasiallisesti kenttätyö-
hön. Autamme suoraan apua tarvitsevia ja
pidämme yhteyttä käytännön työn tekijöi-
hin.
Viipurissa toiminnasta vastaa edelleen
Aleksej Glushkov vaimoineen. He ylläpi-
tävät vaikeissa kotioloissa eläville ja ka-
tunuorille tarkoitettua Avoimet ovet -
nuorisokerhoa sekä partioivat säännölli-
sesti kaduilla. Palkat maksaa kaupunki,
mutta muut toimintaan tarvittavat varat
heidän pitää kerätä itse. Lämpimille vaat-
teille ja jalkineille sekä toimintatarvikkeille
on aina tarvetta. Aleksej on järjestänyt
nuorille ruokaa ja vaatteita eri tahoilta,
myös Suomesta.
Viipurilaiset tekevät tärkeää työtä erittäin
haastavissa olosuhteissa. Kerho toimii
purkutuomion saaneessa asuintalossa
keskellä Viipuria. Toiminnassa on mukana
viitisenkymmentä nuorta, jotka tapaavat
kerholla viikoittain. Yhdessä pelataan
tietokonepelejä Nuorten Palvelun lahjoit-
tamilla tietokoneilla, käydään retkillä
lähialueella ja järjestetään teemapäiviä.
Salivuorot ovat tuoneet vaihtelua ja yh-
dessä tekemisen iloa, mutta nyt varat
eivät enää riitä käyttömaksuihin. Nuorten
Palvelu ry:n pienimuotoinen rahallinen ja
toiminnallinen apu kerholle on kullanar-
voinen.
Viipurin kerho toimii asuintalon kellarissa (kuva
Aleksei Glushkov)
Petroskoissa yhteisyökohteemme on
nuorisokeskus Alternativa, jota on vuosia
johtanut Natalia Uhanova. Tällä hetkellä
Alternativassa on meneillä sukupolvivaih-
dos ja Natalian velipoika Egor sekä ker-
hon oma kasvatti Julia ottavat jatkossa
enemmän vastuuta käytännön asioista.
Alternativalaiset ovat suurilta osin lasten-
kotien lapsia ja nuoria. Poikien puutyö-
kerho ja tyttöjen käsityö- ja ruokakerho
toimivat hyvässä yhteishengessä saman
katon alla. Varoja kerätään mm. myymällä
yhteistyönä valmistettavia muisto- ja käyt-
töesineitä. Työpajatoiminnan lisäksi nuo-
rille järjestetään leirejä ja retkiä. Myös
Suomessa on leireilty useita kertoja.
Alternativan toimintaa rahoittaa osittain
Petroskoin kaupunki, lisärahoitusta kerä-
tään hankeavustuksista ja yksityistahoilta.
Alternativa pääsi tänä vuonna mukaan
Venäjän Federaation valtakunnalliseen
projektirahoituskilpailuun ja Nuorten
Palvelu oli mukana keräämässä jatkora-
hoitukseen vaadittavaa minimisummaa.
Projektin kautta saatu rahoitus takaa
Alternativalle tämän vuoden välttämättö-
mät toimintavarat.
Lähialuetyö on Nuorten Palvelu ry:n yksi
toimintamuodoista. Pyrimme jatkossakin
auttamaan itärajan toisella puolen apua
tarvitsevia nuoria, kohti selviytymistä ja
parempaa elämää.
Tiina Kiiskinen, järjestökoordinaattori
Lappeenrannan Nuortenpalvelu ry vuonna 2015
Kun viime syyskuussa aloitin Lap-
peenrannan Nuortenpalvelu ry:n
vastaavana ohjaajana, luulin
”tutustuvani rauhassa järjestön
toimintaan ja yhteistyöhön kaupun-
gin nuorisotoimen kanssa”. Vähän-
pä tiesin.
Niin siis kuka minä? Olen monien elä-
mänmutkien ja kaupunkien jälkeen uu-
delleen lappeenrantalaistunut kulttuuri-
tuottaja AMK ja LCF Life Coach. Usei-
den vuosien yritysmaailmassa työskente-
lyn jälkeen kaipasin jotakin arvojani vas-
taavaa työtä ja kuin sattumalta viime
kesänä, partioleirillä ulkohuussissa kuu-
lin, hyvin etäisesti, puhelimen soivan.
Edeltäjäni Pylkön Nelli siellä soitteli. Hän
oli saanut työhakemukseni ja esitti kut-
sun haastatteluun. Tapasin Minna Laisin
ja Pekka Ripatin ja homma tuntui oikeal-
ta.
Yhteistyökumppanimme Lappeenrannan
kaupungin nuorisotoimi oli todennut
saman kuin me, huolto- ja ensiapupäivys-
tys joka perjantaisena toimintana oli
tullut tiensä päähän, niin kuin todennä-
köisesti kaikkialla. Nuoret ovat siirtyneet
pihahommista koteihin ja nettiin, joten
entisenlaista tarvetta ensiapu- ja huolto-
päivystykselle ei enää ole. Päivystystoi-
minta on tekijöilleen yhäkin tärkeää,
joten se järjestetään halukkaiden ilmaan-
tuessa. Edelleenkin hoidamme suur-
päivystykset juhlapyhinä. Silloin on vielä
kadut kansoitettuna ja avuntarvitsijoita-
kin joukossa.
Kaupungilla
Mitä sitten tilalle, jos kaupunki ei kerran
huolto- ja ensiapupäivystystä osta? Se
olikin oikeastaan ensimmäinen asia mitä
syksyllä aloin miettiä sen kaiken uuteen
tutustumisen ohella. Sopimuksemme
kaupungin nuorisotoimen kanssa sisältää
myös 20 tuntia viikossa työskentelyä
nuorten tiedotuspiste Verkossa ja joka-
päiväinen aika nuorten parissa onkin
auttanut pureutumaan heidän maail-
maansa. Osittain sitä kautta kumpusi
ajatus tukiystävätoiminnasta. Se onkin
ollut mukana toimintasuunnitelmissa jo
vuosia, mutta nyt on toimeenpanon aika.
Muualta päin Suomea olen saanut paljon
vinkkejä toiminnan käynnistämiseen.
Vapaaehtoistoiminnan-/tukiystäväkurssi
järjestetään maaliskuun lopussa ja sen
tulevat pitämään järjestöagentti Riitta
Rönkkö ja järjestökoordinaattori Tiina
Kiiskinen. Osallistujalista on iloksemme
täysi! Tukiystävätoiminnan lisäksi toi-
vomme lisää toimijoita mm. pitämään
nuorisotiloja auki lauantaisin, mitä on
myös meiltä toivottu.
Kaupungin järjestökentällä on muutenkin
oikein hyvä pöhinä käynnissä: perusteilla
on yhdistysten yhteistyöyhdistystä ja
siihen olemme menossa mukaan jäsenyh-
distykseksi. Myös muutto on edessä.
Yhdessä nuorten tiedotuspiste Verkon
kanssa muutamme Monarille, mikä toimii
myös nuorisotilana. Olemme kolmannen
sektorin toimijana tänä vuonna käynnis-
tyvässä Ohjaamo –hankkeessa. Ohjaamo
on matalan kynnyksen toimipiste nuorille
ja osana nuorisotakuuta.
Hyvin paljon ja hyvin mielenkiintoisia
asioita siis meneillään ja tuloillaan. Toi-
vottavasti nähdään pian!
Riikka Hjelt-Taponen,
Lappeenrannan Nuortenpalvelu ry
Harjoittelijana Nuorten Palvelu ry:ssä— sano se kuvin.
Nuorten Palvelu ry
Tulliportinkatu 34
70100 Kuopio
Käyntiosoite:
Tulliportinkatu 34 A, 3.krs
www.nuortenpalvelu.fi
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@
nuortenpalvelu.fi
Käytämme myös
WhatsAppia
Toiminnanjohtaja
Jaakko Nuotio
0400 916 569
Järjestökoordinaattori
Tiina Kiiskinen
044 744 9598
Toimistosihteeri
Vuokko Husso
0400 182 047
Järjestöagentti
Riitta Rönkkö
040 487 4683
Nuorisoagentti
Helmi Korhonen
0400 231 693
Tyttötoiminnanohjaaja
Mirva Matkaniemi, Iisalmi
040 504 3757
Nuorten reviireillä –
projekti
Projektivastaava
Mikko Leppävuori
040 157 7848
Asiantuntija
Pauliina Lampela
040 195 0502
Projektityöntekijä
Ilkka Puomilahti
044 730 0228
Opas –hanke
Hankevastaava
Antti Syrjäläinen
040 157 7072
Tunturikeskukset nuorten
silmin –hanke
Projektityöntekijät
Nina Könönen (Ruka)
044 727 3098
Eija Anttila (Ylläs)
044 727 4054
Etsivä Nettityö
040 505 2407 (myös
WhatsApp)
Sähköposti/Skype:
etsiva.nettityo@
nuortenpalvelu.fi
KikMessenger: EtsivaNettityo
Ask.fm: Etsivat
Twitter:@etsivanettityo
facebook.com/EtsivaNettityo
www.etsivanettityo.fi
äNPeen Sanomat 1/2015
Olen sosionomi-opiskelija Miia Maaninen ja
suoritan maalis-huhtikuussa seitsemän vii-
kon harjoittelujaksoa Nuorten Palvelu ry:n
keskustoimistolla.
Harrastan valokuvausta ja halusin kertoa harjoitte-
lijan arjestani teille kuvin sanojen sijaan.
Työharjoitteluni päivät ovat olleet hyvin vaihtele-
via: paljon ”toimistotyötä” tietokonetta naputtaen
ja yleishyödyllisten asioiden hoitoa, ”nakkeja” niin
kuin niitä nimitän. Mukavinta ja mielenkiintoisinta
antia on ollut ikäihmisten jututtaminen Matkukses-
sa heidän hengailutottumuksiaan selvittäen.
Laskentapäivä Matkuksessa— nuorten vapaa-
ajanvieton kartoituksen sivutuotteena toteutim-
me Ikäihmiset Matkuksessa – kartoituskyselyn.
Kauppakeskuksen arkiaamu—asiakkaita odo-
tellessa.
Kartoituksen yhteenvetoa
tekemässä –
taulukkolaskentaa ja
koonteja.
Tästä se alkaa—ensityökseen harjoittelija perehdyte-
tään talon sääntöihin. Parhaiten pääsee asioista jyvälle
tutustumalla perehdytyskansioon.
Keskustoimistolla aina joku on jossain menossa—kouluttamassa,
tapaamassa yhteistyökumppaneita, oppimassa uutta. Valkotaulu
kertoo viikkosuunnitelmista myös muille.
Savonia AMK opiskelijakunta Savotta lahjoittaa Puijon Kisojen lipunmyynnin provisiotuotot Nuorten Palvelu ry:n tuki-
henkilötoimintaan. Kampanja kulkee nimellä Hyvää hyppäämällä. Yhteistyötapaamisessa Puijon Kisojen organisaatio
päätti kutsua tukiparit katsomaan kisoja.
Normipäivät toimistolla. Huhtikuussa toteutetaan työntekijöiden työhyvinvointikysely, jonka edellisen vuoden tapaan
tekee harjoittelija. Päiviin mahtuu suunnittelutyötä, palavereja, kirjoitustyötä ja auringonpaisteen ihailemista sälekaihti-
mien välistä.
Keidas—Nuorten Palvelu ry ja
kauppakeskus Matkus kokeilivat
3 viikon ajan olohuonetyyppistä
tilaa kauppakeskuksen asiakkaille.

Contenu connexe

Tendances

Isosisko koulutus mainos 2013 syksy
Isosisko koulutus mainos 2013 syksyIsosisko koulutus mainos 2013 syksy
Isosisko koulutus mainos 2013 syksy
Nuorten Palvelu ry
 
nastola-palveluopas03
nastola-palveluopas03nastola-palveluopas03
nastola-palveluopas03
Tiiu Aning
 
Toimintaa (i osa compressed)
Toimintaa (i osa compressed)Toimintaa (i osa compressed)
Toimintaa (i osa compressed)
teemujoe
 
Etsimme tukihenkilöitä Kuopioon
Etsimme tukihenkilöitä KuopioonEtsimme tukihenkilöitä Kuopioon
Etsimme tukihenkilöitä Kuopioon
Nuorten Palvelu ry
 
Partion uusi nousu säätiötapaamiseen 20.11.2013
Partion uusi nousu säätiötapaamiseen 20.11.2013Partion uusi nousu säätiötapaamiseen 20.11.2013
Partion uusi nousu säätiötapaamiseen 20.11.2013
Anna Munsterhjelm
 
Nuoret työelämän kynnyksellä
Nuoret työelämän kynnykselläNuoret työelämän kynnyksellä
Nuoret työelämän kynnyksellä
Anna-Liisa Lämsä
 
Isosisko koulutus mainos syksy 2012
Isosisko koulutus mainos syksy 2012Isosisko koulutus mainos syksy 2012
Isosisko koulutus mainos syksy 2012
Nuorten Palvelu ry
 

Tendances (20)

äNPeen Sanomat 2/2013
äNPeen Sanomat 2/2013äNPeen Sanomat 2/2013
äNPeen Sanomat 2/2013
 
Isosisko koulutus mainos 2013 syksy
Isosisko koulutus mainos 2013 syksyIsosisko koulutus mainos 2013 syksy
Isosisko koulutus mainos 2013 syksy
 
Etsimme tukihenkilöitä
Etsimme tukihenkilöitä Etsimme tukihenkilöitä
Etsimme tukihenkilöitä
 
Isosisko koulutus, syksy 2012
Isosisko koulutus, syksy 2012Isosisko koulutus, syksy 2012
Isosisko koulutus, syksy 2012
 
nastola-palveluopas03
nastola-palveluopas03nastola-palveluopas03
nastola-palveluopas03
 
Eläkeläiset osana monimuotoista työyhteisöä. Puheenvuoro Seuren tilaisuudessa...
Eläkeläiset osana monimuotoista työyhteisöä. Puheenvuoro Seuren tilaisuudessa...Eläkeläiset osana monimuotoista työyhteisöä. Puheenvuoro Seuren tilaisuudessa...
Eläkeläiset osana monimuotoista työyhteisöä. Puheenvuoro Seuren tilaisuudessa...
 
Kallion musiikkikoulun tiedotuslehti VIVO, syksy 2013
Kallion musiikkikoulun tiedotuslehti VIVO, syksy 2013Kallion musiikkikoulun tiedotuslehti VIVO, syksy 2013
Kallion musiikkikoulun tiedotuslehti VIVO, syksy 2013
 
Hoivapalvelut 2 14-001-052 aukeamat (2)
Hoivapalvelut 2 14-001-052 aukeamat (2)Hoivapalvelut 2 14-001-052 aukeamat (2)
Hoivapalvelut 2 14-001-052 aukeamat (2)
 
Toimintaa (i osa compressed)
Toimintaa (i osa compressed)Toimintaa (i osa compressed)
Toimintaa (i osa compressed)
 
Etsimme tukihenkilöitä !
Etsimme tukihenkilöitä !Etsimme tukihenkilöitä !
Etsimme tukihenkilöitä !
 
Etsimme tukihenkilöitä Kuopioon
Etsimme tukihenkilöitä KuopioonEtsimme tukihenkilöitä Kuopioon
Etsimme tukihenkilöitä Kuopioon
 
FiRE kouluvierailupohja
FiRE kouluvierailupohjaFiRE kouluvierailupohja
FiRE kouluvierailupohja
 
Partion uusi nousu säätiötapaamiseen 20.11.2013
Partion uusi nousu säätiötapaamiseen 20.11.2013Partion uusi nousu säätiötapaamiseen 20.11.2013
Partion uusi nousu säätiötapaamiseen 20.11.2013
 
Isosisko -koulutus
Isosisko -koulutusIsosisko -koulutus
Isosisko -koulutus
 
G.H.Wrede/Nuorisolaki 2014 marraskuu
G.H.Wrede/Nuorisolaki 2014 marraskuuG.H.Wrede/Nuorisolaki 2014 marraskuu
G.H.Wrede/Nuorisolaki 2014 marraskuu
 
Nuoret työelämän kynnyksellä
Nuoret työelämän kynnykselläNuoret työelämän kynnyksellä
Nuoret työelämän kynnyksellä
 
Suomen CP-liitto ry:n esittely
Suomen CP-liitto ry:n esittelySuomen CP-liitto ry:n esittely
Suomen CP-liitto ry:n esittely
 
Vapaaehtoisena partiossa
Vapaaehtoisena partiossaVapaaehtoisena partiossa
Vapaaehtoisena partiossa
 
Isosisko koulutus mainos syksy 2012
Isosisko koulutus mainos syksy 2012Isosisko koulutus mainos syksy 2012
Isosisko koulutus mainos syksy 2012
 
Kumppanina kyla eskolan_kyla_miia_tiilikainen_kumppanuuspaiva_18102017
Kumppanina kyla eskolan_kyla_miia_tiilikainen_kumppanuuspaiva_18102017Kumppanina kyla eskolan_kyla_miia_tiilikainen_kumppanuuspaiva_18102017
Kumppanina kyla eskolan_kyla_miia_tiilikainen_kumppanuuspaiva_18102017
 

Similaire à äNpeen sanomat 1 2015

Jämsänjokilaakson nuorten palvelu ry toimintakertomus 2012
Jämsänjokilaakson nuorten palvelu ry toimintakertomus 2012Jämsänjokilaakson nuorten palvelu ry toimintakertomus 2012
Jämsänjokilaakson nuorten palvelu ry toimintakertomus 2012
Nuorten Palvelu ry
 
uutismaa-3-14_nettiin-pieni
uutismaa-3-14_nettiin-pieniuutismaa-3-14_nettiin-pieni
uutismaa-3-14_nettiin-pieni
Tiiu Aning
 
Tutkimusmatka kotiseutuun - Opas kotiseutukasvatukseen
Tutkimusmatka kotiseutuun - Opas kotiseutukasvatukseenTutkimusmatka kotiseutuun - Opas kotiseutukasvatukseen
Tutkimusmatka kotiseutuun - Opas kotiseutukasvatukseen
Anu Alapartanen
 
Lionskasiohjelma Vuokatti 2015
Lionskasiohjelma Vuokatti 2015Lionskasiohjelma Vuokatti 2015
Lionskasiohjelma Vuokatti 2015
Digital Villages
 

Similaire à äNpeen sanomat 1 2015 (12)

Jämsänjokilaakson nuorten palvelu ry toimintakertomus 2012
Jämsänjokilaakson nuorten palvelu ry toimintakertomus 2012Jämsänjokilaakson nuorten palvelu ry toimintakertomus 2012
Jämsänjokilaakson nuorten palvelu ry toimintakertomus 2012
 
äNpeen sanomat 2, 2014
äNpeen sanomat 2, 2014 äNpeen sanomat 2, 2014
äNpeen sanomat 2, 2014
 
äNPeen Sanomat 1 2014
äNPeen Sanomat 1 2014äNPeen Sanomat 1 2014
äNPeen Sanomat 1 2014
 
Vantaan Rotaryklubi ry:n vuosikertomus 2014-15
Vantaan Rotaryklubi ry:n vuosikertomus 2014-15Vantaan Rotaryklubi ry:n vuosikertomus 2014-15
Vantaan Rotaryklubi ry:n vuosikertomus 2014-15
 
äNPeen Sanomat 1/2013
äNPeen Sanomat 1/2013äNPeen Sanomat 1/2013
äNPeen Sanomat 1/2013
 
uutismaa-3-14_nettiin-pieni
uutismaa-3-14_nettiin-pieniuutismaa-3-14_nettiin-pieni
uutismaa-3-14_nettiin-pieni
 
Nuorisotyön pohjoinen ulottuvuus 2004
Nuorisotyön pohjoinen ulottuvuus 2004Nuorisotyön pohjoinen ulottuvuus 2004
Nuorisotyön pohjoinen ulottuvuus 2004
 
Tutkimusmatka kotiseutuun - Opas kotiseutukasvatukseen
Tutkimusmatka kotiseutuun - Opas kotiseutukasvatukseenTutkimusmatka kotiseutuun - Opas kotiseutukasvatukseen
Tutkimusmatka kotiseutuun - Opas kotiseutukasvatukseen
 
Lionskasiohjelma Vuokatti 2015
Lionskasiohjelma Vuokatti 2015Lionskasiohjelma Vuokatti 2015
Lionskasiohjelma Vuokatti 2015
 
Suomi uudistuu, niin myös nuorisolaki
Suomi uudistuu, niin myös nuorisolakiSuomi uudistuu, niin myös nuorisolaki
Suomi uudistuu, niin myös nuorisolaki
 
äNPeen sanomat 2/2012 pdf
äNPeen sanomat 2/2012 pdfäNPeen sanomat 2/2012 pdf
äNPeen sanomat 2/2012 pdf
 
Nuorten Palvelu ry Järjestökysely 2014 tulokset
Nuorten Palvelu ry Järjestökysely 2014 tuloksetNuorten Palvelu ry Järjestökysely 2014 tulokset
Nuorten Palvelu ry Järjestökysely 2014 tulokset
 

Plus de Nuorten Palvelu ry

Plus de Nuorten Palvelu ry (20)

Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018
Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018
Nuorten Palvelu ry:n kevätpäivät 2018
 
YMCA Hackathon 6.-7.4. Kuopiossa
YMCA Hackathon 6.-7.4. KuopiossaYMCA Hackathon 6.-7.4. Kuopiossa
YMCA Hackathon 6.-7.4. Kuopiossa
 
Eijsveikeet ry:n vertaisryhmämainos
Eijsveikeet ry:n vertaisryhmämainosEijsveikeet ry:n vertaisryhmämainos
Eijsveikeet ry:n vertaisryhmämainos
 
Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017
Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017
Kutsu nuorten palvelun kevätpäivät 2017
 
Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat
Nuorten Palvelu ry Valtakunnalliset paikkakunnat
 
Nuorten reviireillä toiminnan esittely
Nuorten reviireillä toiminnan esittelyNuorten reviireillä toiminnan esittely
Nuorten reviireillä toiminnan esittely
 
Whats Up - Miten menee oppaan sisällysluettelo
Whats Up - Miten menee oppaan sisällysluetteloWhats Up - Miten menee oppaan sisällysluettelo
Whats Up - Miten menee oppaan sisällysluettelo
 
WU Ylä savon nuoret kyselyn kooste
WU Ylä savon nuoret kyselyn koosteWU Ylä savon nuoret kyselyn kooste
WU Ylä savon nuoret kyselyn kooste
 
Nuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijat
Nuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijatNuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijat
Nuorten reviireillä, Espoon loppuseminaari Elsa Saarikkomaki nuoret ja vartijat
 
Nuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari Holmström
Nuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari HolmströmNuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari Holmström
Nuorten reviireillä loppuseminaari, Turvallisuuspäällikkö Kari Holmström
 
Yhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussa
Yhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussaYhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussa
Yhdessä parempaa – nuoret mukana suunnittelussa
 
Nuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi Purhonen
Nuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi PurhonenNuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi Purhonen
Nuorten reviireillä loppuseminaari, tutkija Kirsi Purhonen
 
Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio
Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio
Nuorten reviireillä loppuseminaari, toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio
 
Nuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esitykset
Nuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esityksetNuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esitykset
Nuorten Reviireillä Loppuseminaari Espoossa. Projektitiimin esitykset
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Saarikkomäki Els...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Purhonen Kirsi: ...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Puomilahti Ilkka...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016, Nuotio Jaakko: Y...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016 Matson Tomi: Tutu...
 
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...
Nuorten reviireillä -projekti, Mikkelin seminaari 1.11.2016. Leppävuori Mikko...
 

äNpeen sanomat 1 2015

  • 1. Nuorten Palvelu ry:n kevät- päiviä vie- tetään tänä vuon- na Iso- Sopella, keskellä jylhää Sa- vo-Kainuulaista luontoa, kauniin Sopenjärven rannal- la. Paikka on leirikeskus, jonka Nuorten Palvelu omistaa yhdessä muutaman muun järjestön kans- sa. Paikka tarjoaa mitä upeimmat puitteet kevätpäivien viettoon, mutta myös muuhun leiritoimin- taan. Leiri- ja retkitoiminnalla on perinteisesti ollut vahva jalansija nuorisotyössä, myös NP:n toi- minnassa. Enää leiritoiminta ei kuitenkaan ole niin suuressa roolissa kuin aikaisempina vuosina. Miksi? Päällimmäisenä syynä lienee se, ettei ihmisillä enää ole aikaa leiritoimintaan entiseen malliin. Osin syynä myös lienee se, että meitä aikuisia savolaisittain sa- nottuna ”kehtuuttaa”. Tämä on sääli, sillä leiritoiminta tarjoaa nuorille ja miksi ei myös meille hieman varttuneemmille unohtu- mattomia kokemuksia, jotka kantavat pitkälle. Joskus on kui- tenkin hyvä astua pois omalta mukavuusalueeltaan. Kävin jokin aika sitten kuuntele- massa Madventures kaksikkoa Riku Rantalaa ja Tunna Milonof- fia. He kertoivat omista tem- pauksistaan maailmalla ja mm. reissuistaan tiettömien taipalei- den takana Papua-Uudessa- Guineassa. Myös he totesivat, että omalta mukavuusalueeltaan on hyvä aika ajoin poistua. Vain silloin on mahdollista luoda jo- tain uutta ja vaikuttavaa. Myös Nuorten Palvelussa on kyetty luomaan uutta ja vaikutta- vaa. Tämä ei olisi ollut mahdollis- ta, jos olisimme toimineet vain omalta (mukavalta) työtuoliltam- me käsin. Se on vaatinut rohke- utta, heittäytymistä ja astumista nuorisotyölle lähes täysin uuteen toimintaympäristöön, kaupalli- seen toimintaympäristöön. Tu- losta on tullut ja se on huomioi- tu NP:n ulkopuolellakin. Nykypäivän hektisen elämän vastapainoksi on kuitenkin hyvä joskus rauhoittua ja mikä tarjo- aakaan siihen paremmat puitteet kuin kaunis luonto. Tutkimukset- kin osoittavat, että jo lyhyt oles- kelu luonnossa alentaa veren- painetta ja rauhoittaa mieltä. Nyt NP:n jäsenistöllä on mahdol- lisuus inspiroitua luonnosta, mutta myös toistemme seurasta ja toivonkin, että mahdollisim- man moni meistä palkitsee itsen- sä ja saapuu kevätpäiville Savo- kainuulaisen luonnon keskelle. Tervetuloa Iso-Sopelle! Petri Karhu Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston… Nuorten Palvelu ry:n Valtakunnalliset Kevätpäivät 2015 Nuorten Palvelu ry:n Valta- kunnalliset Kevätpäivät 2015 ja vuosikokous pidetään 18.-19.4. Sopentuvalla. Tapahtumapaikka on Sopentuvan leirikeskus Kajaanissa, osoitteessa Sirviönlehdontie 971, Kajaani. Lauantaina ohjelma alkaa klo 14 ja sunnuntaina klo 10. Kevätpäivien teema on Elämysleiri Sopentuvalla. Järjestelyistä vastaa Nuorten Palvelu ry:n keskustoi- misto. Lauantaipäivää vietetään leiritun- nelmissa. Sopentupa kuntoon! - talkoissa mm. kunnostetaan luon- topolkuja ja rakennetaan siltaa. Illalla kotakekkereissa tanssitaan, lauletaan ja jutustellaan. Sunnuntaina ohjelmassa on Nuor- ten Palvelu ry:n vuosikokous. Val- takirjojen tarkastus alkaa klo 9.30. Syyspäivien osallistumismaksu 10 e/hlö kattaa majoituksen, ruokai- lun ja ohjelman. Ilmoittaudu pe 10.4. mennessä: vuokko.husso@nuortenpalvelu.fi Tiedustelut myös: Tiina Kiiskinen, 044 744 9598 ja Riitta Rönkkö, 040 487 4683 Ohjelma, ohjeet ja materiaalit: www.nuortenpalvelu.fi Tervetuloa Sopentuvalle! Puheenjohtajan tervehdys äNPeen Sanomat 1/2015 Tässä numerossa Puheenjohtajan tervehdys 1 Valtakunnalliset Kevätpäivät Sopen- tuvalla 1 Toiminnanjohtajan palsta 2 Tytöt toimii— tyttöryhmien toi- minnallinen kevät 2015 2 Lähialuetyötä Vii- purissa ja Petros- koissa 3 Lappeenrannan Nuortenpalvelu ry vuonna 2015 3 Harjoittelijana Nuorten Palvelu ry:ssä 4 2,5 promillen näkymiä vas- taavat kännilasit ovat vuok- rattavissa valistuskäyttöön Nuorten Palvelu ry:n kes- kustoimistolta. Tee tilaus ajoissa, vähintään 10 päivää aikaisemmin, koska kännilasit ovat saa- vuttaneet suuren suosion. Vuokraus 20 € / lasit, lisäk- si vuokraaja maksaa palau- tuspostikulut pakettina noin 8 €. Jäsenjärjestöille ja toimipis- teille kännilaseja lainataan postikuluja vastaan. Varaa kännilasit ajoissa: täytä nettisivuillamme ole- va varauslomake, saat var- mistuksen sähköpostiisi. Lisätietoja: järjestöagentti Riitta Rönkkö, p. 040 487 4683 riitta.ronkko@nuortenpalvelu.fi Nuorten Palvelu ry:n toimintaker- tomuksen tekeminen viime vuo- delta vie aikaa yksin- kertaisesti sen takia, että tapah- tumia on ollut runsaasti, toimintaa paljon ja tekijöitä on ollut mukavasti liikkeel- lä. Pelkästään NP:n toimiston teke- misen piirissä kirjattiin 269 vapaaehtoista, 3706 nuorta ja aikuisiakin tavalla tai toisella 1983 – Ei huono. Kun vielä otetaan huomioon jäsenjärjes- töissä tehtävä työ, voi sanoa kolmannen sektorin tosiaan olleen liikkeellä. Hailaitteja (high lights) olivat tunnustukset, joita toiminta sai. Todella pitkäaikainen kumppani RAY palkitsi ABC –kohtaa nuo- ret hankkeen Vaikuttavaa – palkinnolla ja Kauppakeskusten nuoret -hanke sai Suomen kauppakeskusyhdistyksen vuo- den kauppakeskusteko - palkinnon. Nuo hankkeet, kuten hankkeen tuloksetkin olivat lopulta mahdollisia siksi, että yhteistyötä tehtiin ja siinä onnis- tuttiin. Tukihenkilötoiminnassa mukana olevat Petra ja Salli ovat hienoja esimerkkejä siitä, miten yhdessä liikkeelle lähteminen tuo hyvää oloa. Petra on rohkeasti kerto- nut oman elämänsä vaikeuksista ja avusta, jota on saanut tu- kisuhteen myötä. Vapaaehtoise- na tukihenkilönä toimivalle Sallille auttamisen mahdollisuus on tuonut elämään sisältöä ja merkitystä. Kotimaa lehden jutussa (29.1.2015) Petra ja Salli kertoi- vat, että liikkeelle lähdettiin aluksi pienistä asioista. Salli kannusti soittamaan soittamat- toman puhelun viranomaiselle. Petra kertoi myös, että Sallin sinnikkyys ja toimeliaisuus on ollut hyvä esikuva hänelle itsel- leen. Vaikka Nuorten Palvelu ei ole yhden asian liike, ollaan yhdessä liikkeellä jatkossakin. On ollut aivan mahtavaa olla mukana tekemässä omaa osaansa ahke- rien työntekijöiden, asiaan pa- neutuvien hallituksen vastuun- kantajien ja upeitten vapaaeh- toisten kanssa. Viime vuonna oltiin yhdessä liikkeellä ja toivottavasti intoa ja tekijöitä riittää tänäkin vuonna. Jaakko Nuotio Tytöt Toimii- tyttöryhmien toiminnallinen kevät 2015 Toiminnanjohtajan palstaKÄNNILASIT äNPeen Sanomat 1/2015 Tytöt Toimii- toiminnassa on tapahtunut paljon sitten viime vuoden jälkeen. Vaik- ka jouduimmekin luopu- maan Tyttöjen Tahtotilasta, ovat tyttöryhmät saaneet uudet kokoontumistilat Ii- salmen nuorisotalolta ja Iisalmen seurakuntatalolta. Tytöt ovat ottaneet hyvin ko- koontumispaikkamuutokset, sillä heille tärkeintä on ollut säännöl- liset tapaamiset sekä yhteinen tekeminen. Tänä keväänä on haluttu pidentää tapaamisten aikaa aiemmasta tunnista kah- teen. Tämä on mahdollistanut kiireettömän tunnelman tyttö- ryhmissä sekä monipuolisempaa tekemistä viikoittaisille tapaami- sille. Tänä keväänä toimii kuusi tyttö- ryhmää. Tyttötyön ohjaajan lisäksi ryhmiä ohjaa kaksi Savonia ammattikorkeakoulun sosiono- miopiskelijaa. Tällä hetkellä toi- mintamme on tavoittanut 37 ala- ja yläkoululaista iisalmelaista tyttöä. Tyttöryhmät kokoontu- vat tänä keväänä toukokuun puoleen väliin saakka ja tähän mennessä on jo tullut monta muistoa, tulevia unohtamatta. Erityisesti tytöt ovat olleet kiin- nostuneita eläimistä, leipomises- ta ja toiminnallisesta tekemises- tä, unohtamatta sitä tärkeintä eli Kankaanpainantaa ja yhdessäoloa — siitä on tyttötyö tehty yhteistä aikaa ja keskustelua ajankohtaisista asioista. Tänä keväänä ryhmien tapaamisissa ratsastamme, käymme kerää- mässä uutta tietoa eläinten hoi- dosta sekä hoidamme itseämme, keilaamme ja kokeilemme uusia asioita yhdessä. Ja koska leipominen on ollut suosiossa, järjestämme yhteis- työssä Ylä-Savon Kalevalaiset ry:n kanssa leivonnaisten tuu- nauskisan toiminnassa oleville tytöille nimellä Mielikin Mesilei- pä. Kevään ohjelmassa on myös toiminnallinen päivä Sonkajärven nuorisotoimen kanssa huhtikuun lopussa. Tämä toiminnallinen päivä tulee olemaan kevään lop- puhuipennus yhteiseen tekemi- seen ja mukanaoloon Tytöt Toimii – toiminnassa keväällä 2015. Tyttötyön ohjaaja Mirva Matkanie- mi, Tytöt Toimii Iisalmi www.nuortenpalvelu.fi FACEBOOK: facebook.com/ NuortenPalvelu Twitter: @NuortenPalvelu #yhdessäolemmevahvoja Yhdessä liikkeellä
  • 2. Lähialuetyötä Viipurissa ja Petroskoissa äNPeen Sanomat 1/2015 Nuorten Palvelu ry:n lähialuetyö Viipurissa ja Petroskoissa on jatku- nut tiukentuneista rahoituskuvioista huolimatta. Parina viime vuonna olem- me keskittyneet pääasiallisesti kenttätyö- hön. Autamme suoraan apua tarvitsevia ja pidämme yhteyttä käytännön työn tekijöi- hin. Viipurissa toiminnasta vastaa edelleen Aleksej Glushkov vaimoineen. He ylläpi- tävät vaikeissa kotioloissa eläville ja ka- tunuorille tarkoitettua Avoimet ovet - nuorisokerhoa sekä partioivat säännölli- sesti kaduilla. Palkat maksaa kaupunki, mutta muut toimintaan tarvittavat varat heidän pitää kerätä itse. Lämpimille vaat- teille ja jalkineille sekä toimintatarvikkeille on aina tarvetta. Aleksej on järjestänyt nuorille ruokaa ja vaatteita eri tahoilta, myös Suomesta. Viipurilaiset tekevät tärkeää työtä erittäin haastavissa olosuhteissa. Kerho toimii purkutuomion saaneessa asuintalossa keskellä Viipuria. Toiminnassa on mukana viitisenkymmentä nuorta, jotka tapaavat kerholla viikoittain. Yhdessä pelataan tietokonepelejä Nuorten Palvelun lahjoit- tamilla tietokoneilla, käydään retkillä lähialueella ja järjestetään teemapäiviä. Salivuorot ovat tuoneet vaihtelua ja yh- dessä tekemisen iloa, mutta nyt varat eivät enää riitä käyttömaksuihin. Nuorten Palvelu ry:n pienimuotoinen rahallinen ja toiminnallinen apu kerholle on kullanar- voinen. Viipurin kerho toimii asuintalon kellarissa (kuva Aleksei Glushkov) Petroskoissa yhteisyökohteemme on nuorisokeskus Alternativa, jota on vuosia johtanut Natalia Uhanova. Tällä hetkellä Alternativassa on meneillä sukupolvivaih- dos ja Natalian velipoika Egor sekä ker- hon oma kasvatti Julia ottavat jatkossa enemmän vastuuta käytännön asioista. Alternativalaiset ovat suurilta osin lasten- kotien lapsia ja nuoria. Poikien puutyö- kerho ja tyttöjen käsityö- ja ruokakerho toimivat hyvässä yhteishengessä saman katon alla. Varoja kerätään mm. myymällä yhteistyönä valmistettavia muisto- ja käyt- töesineitä. Työpajatoiminnan lisäksi nuo- rille järjestetään leirejä ja retkiä. Myös Suomessa on leireilty useita kertoja. Alternativan toimintaa rahoittaa osittain Petroskoin kaupunki, lisärahoitusta kerä- tään hankeavustuksista ja yksityistahoilta. Alternativa pääsi tänä vuonna mukaan Venäjän Federaation valtakunnalliseen projektirahoituskilpailuun ja Nuorten Palvelu oli mukana keräämässä jatkora- hoitukseen vaadittavaa minimisummaa. Projektin kautta saatu rahoitus takaa Alternativalle tämän vuoden välttämättö- mät toimintavarat. Lähialuetyö on Nuorten Palvelu ry:n yksi toimintamuodoista. Pyrimme jatkossakin auttamaan itärajan toisella puolen apua tarvitsevia nuoria, kohti selviytymistä ja parempaa elämää. Tiina Kiiskinen, järjestökoordinaattori Lappeenrannan Nuortenpalvelu ry vuonna 2015 Kun viime syyskuussa aloitin Lap- peenrannan Nuortenpalvelu ry:n vastaavana ohjaajana, luulin ”tutustuvani rauhassa järjestön toimintaan ja yhteistyöhön kaupun- gin nuorisotoimen kanssa”. Vähän- pä tiesin. Niin siis kuka minä? Olen monien elä- mänmutkien ja kaupunkien jälkeen uu- delleen lappeenrantalaistunut kulttuuri- tuottaja AMK ja LCF Life Coach. Usei- den vuosien yritysmaailmassa työskente- lyn jälkeen kaipasin jotakin arvojani vas- taavaa työtä ja kuin sattumalta viime kesänä, partioleirillä ulkohuussissa kuu- lin, hyvin etäisesti, puhelimen soivan. Edeltäjäni Pylkön Nelli siellä soitteli. Hän oli saanut työhakemukseni ja esitti kut- sun haastatteluun. Tapasin Minna Laisin ja Pekka Ripatin ja homma tuntui oikeal- ta. Yhteistyökumppanimme Lappeenrannan kaupungin nuorisotoimi oli todennut saman kuin me, huolto- ja ensiapupäivys- tys joka perjantaisena toimintana oli tullut tiensä päähän, niin kuin todennä- köisesti kaikkialla. Nuoret ovat siirtyneet pihahommista koteihin ja nettiin, joten entisenlaista tarvetta ensiapu- ja huolto- päivystykselle ei enää ole. Päivystystoi- minta on tekijöilleen yhäkin tärkeää, joten se järjestetään halukkaiden ilmaan- tuessa. Edelleenkin hoidamme suur- päivystykset juhlapyhinä. Silloin on vielä kadut kansoitettuna ja avuntarvitsijoita- kin joukossa. Kaupungilla Mitä sitten tilalle, jos kaupunki ei kerran huolto- ja ensiapupäivystystä osta? Se olikin oikeastaan ensimmäinen asia mitä syksyllä aloin miettiä sen kaiken uuteen tutustumisen ohella. Sopimuksemme kaupungin nuorisotoimen kanssa sisältää myös 20 tuntia viikossa työskentelyä nuorten tiedotuspiste Verkossa ja joka- päiväinen aika nuorten parissa onkin auttanut pureutumaan heidän maail- maansa. Osittain sitä kautta kumpusi ajatus tukiystävätoiminnasta. Se onkin ollut mukana toimintasuunnitelmissa jo vuosia, mutta nyt on toimeenpanon aika. Muualta päin Suomea olen saanut paljon vinkkejä toiminnan käynnistämiseen. Vapaaehtoistoiminnan-/tukiystäväkurssi järjestetään maaliskuun lopussa ja sen tulevat pitämään järjestöagentti Riitta Rönkkö ja järjestökoordinaattori Tiina Kiiskinen. Osallistujalista on iloksemme täysi! Tukiystävätoiminnan lisäksi toi- vomme lisää toimijoita mm. pitämään nuorisotiloja auki lauantaisin, mitä on myös meiltä toivottu. Kaupungin järjestökentällä on muutenkin oikein hyvä pöhinä käynnissä: perusteilla on yhdistysten yhteistyöyhdistystä ja siihen olemme menossa mukaan jäsenyh- distykseksi. Myös muutto on edessä. Yhdessä nuorten tiedotuspiste Verkon kanssa muutamme Monarille, mikä toimii myös nuorisotilana. Olemme kolmannen sektorin toimijana tänä vuonna käynnis- tyvässä Ohjaamo –hankkeessa. Ohjaamo on matalan kynnyksen toimipiste nuorille ja osana nuorisotakuuta. Hyvin paljon ja hyvin mielenkiintoisia asioita siis meneillään ja tuloillaan. Toi- vottavasti nähdään pian! Riikka Hjelt-Taponen, Lappeenrannan Nuortenpalvelu ry Harjoittelijana Nuorten Palvelu ry:ssä— sano se kuvin. Nuorten Palvelu ry Tulliportinkatu 34 70100 Kuopio Käyntiosoite: Tulliportinkatu 34 A, 3.krs www.nuortenpalvelu.fi Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ nuortenpalvelu.fi Käytämme myös WhatsAppia Toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio 0400 916 569 Järjestökoordinaattori Tiina Kiiskinen 044 744 9598 Toimistosihteeri Vuokko Husso 0400 182 047 Järjestöagentti Riitta Rönkkö 040 487 4683 Nuorisoagentti Helmi Korhonen 0400 231 693 Tyttötoiminnanohjaaja Mirva Matkaniemi, Iisalmi 040 504 3757 Nuorten reviireillä – projekti Projektivastaava Mikko Leppävuori 040 157 7848 Asiantuntija Pauliina Lampela 040 195 0502 Projektityöntekijä Ilkka Puomilahti 044 730 0228 Opas –hanke Hankevastaava Antti Syrjäläinen 040 157 7072 Tunturikeskukset nuorten silmin –hanke Projektityöntekijät Nina Könönen (Ruka) 044 727 3098 Eija Anttila (Ylläs) 044 727 4054 Etsivä Nettityö 040 505 2407 (myös WhatsApp) Sähköposti/Skype: etsiva.nettityo@ nuortenpalvelu.fi KikMessenger: EtsivaNettityo Ask.fm: Etsivat Twitter:@etsivanettityo facebook.com/EtsivaNettityo www.etsivanettityo.fi äNPeen Sanomat 1/2015 Olen sosionomi-opiskelija Miia Maaninen ja suoritan maalis-huhtikuussa seitsemän vii- kon harjoittelujaksoa Nuorten Palvelu ry:n keskustoimistolla. Harrastan valokuvausta ja halusin kertoa harjoitte- lijan arjestani teille kuvin sanojen sijaan. Työharjoitteluni päivät ovat olleet hyvin vaihtele- via: paljon ”toimistotyötä” tietokonetta naputtaen ja yleishyödyllisten asioiden hoitoa, ”nakkeja” niin kuin niitä nimitän. Mukavinta ja mielenkiintoisinta antia on ollut ikäihmisten jututtaminen Matkukses- sa heidän hengailutottumuksiaan selvittäen. Laskentapäivä Matkuksessa— nuorten vapaa- ajanvieton kartoituksen sivutuotteena toteutim- me Ikäihmiset Matkuksessa – kartoituskyselyn. Kauppakeskuksen arkiaamu—asiakkaita odo- tellessa. Kartoituksen yhteenvetoa tekemässä – taulukkolaskentaa ja koonteja. Tästä se alkaa—ensityökseen harjoittelija perehdyte- tään talon sääntöihin. Parhaiten pääsee asioista jyvälle tutustumalla perehdytyskansioon. Keskustoimistolla aina joku on jossain menossa—kouluttamassa, tapaamassa yhteistyökumppaneita, oppimassa uutta. Valkotaulu kertoo viikkosuunnitelmista myös muille. Savonia AMK opiskelijakunta Savotta lahjoittaa Puijon Kisojen lipunmyynnin provisiotuotot Nuorten Palvelu ry:n tuki- henkilötoimintaan. Kampanja kulkee nimellä Hyvää hyppäämällä. Yhteistyötapaamisessa Puijon Kisojen organisaatio päätti kutsua tukiparit katsomaan kisoja. Normipäivät toimistolla. Huhtikuussa toteutetaan työntekijöiden työhyvinvointikysely, jonka edellisen vuoden tapaan tekee harjoittelija. Päiviin mahtuu suunnittelutyötä, palavereja, kirjoitustyötä ja auringonpaisteen ihailemista sälekaihti- mien välistä. Keidas—Nuorten Palvelu ry ja kauppakeskus Matkus kokeilivat 3 viikon ajan olohuonetyyppistä tilaa kauppakeskuksen asiakkaille.