Kotimaanmyyntiä on vahvistettava rajakaupan kustannuksella. Hallituksen linjaukset uudeksi alkoholilaiksi kasvattavat kilpailua kotimarkkinoilla ja vähentävät näin rajakauppaa. Alkoholilain kokonaisuudistus pitää tuoda mahdollisimman pian eduskunnan käsittelyyn – vitkuttelu lain valmistelun osalta saa jo riittää. Viime toukokuussa lain kerrottiin tulevan voimaan vuoden 2017 alusta, mutta edelleenkään sitä ei ole saatu edes eduskunnan käsittelyyn.
Ehdoton ei alkoholiveron korotuksille. Alkoholilain uudistusta ei saa vesittää veronkorotuksilla.
Alkoholijuomien matkustajatuonti ennätyskorkealla - syy veropolitiikassa
1. Alkoholijuomien matkustajatuonti
ennätyskorkealla – syy
veropolitiikassa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreimman
puhelinhaastattelututkimuksen mukaan alkoholijuomien matkustajatuonti on
määrällisesti (litroissa mitattuna) suurinta koskaan vuodesta 2004 alkaneen
tutkimushistorian aikana. Väkevien tuonti on laskenut, mutta mietojen on
lisääntynyt voimakkaasti. Kaksi viimeisintä veronkorotusta kohdennettiin
nimenomaan mietoihin alkoholijuomiin ja seuraukset ovat sen mukaiset.
Hallitsematon rajakauppa on epäonnistuneen alkoholipolitiikan tulosta.
Tarvitaan rohkeutta ravistella olemassa olevia rakenteita. Tarvitaan uusia
kestäviä ja vastuullisia ratkaisuja.
3. Alkoholijuomien
valmisteveromuutokset vuodesta 2004
• 1.4.2004 Olut -32 %, viini -10 %, väkevät -44 %
• 1.1.2008 Olut ja viini +10 %, väkevät +15 %
• 1.1.2009 Kaikki +10 %
• 1.10.2009 Kaikki +10 %
• 1.1.2012 Olut, siideri, long drink +15 %, viini ja väkevät + 10 %
• 1.1.2014 Väkevät + 5,3 %, Olut + 8,2 %, viini + 8,6 %
"Järjestäytynyt rikollisuus odottaa valmiina reagoimaan valtiovallan
uusiin päätöksiin. Veronkorotukset ja kiellot ovat alusta, josta
rikollisuus saa leipänsä. Jos lainsäädäntö on selkeästi yleisen
oikeustavan vastaista, laittomalle toiminnalle aukeaa portti, josta se ei
jätä kulkematta.” – Esko Hirvonen, Tullirikostorjunnan vuosikirja 2008
5. Viinaralli vie alkoholiveron tuotot
1092 1,207 1,284 1,281 1,381 1,336 1,394 1,356 1,354 1,373
300
0
200
400
600
800
1000
1200
1400
1600
1800
2008* 2009* 2010 2011 2012* 2013 2014* 2015 2016 Esitys 2017
Miljoonaaeuroa
Alkoholiverotuotto Menetty alkoholiverotuotto
Lähde: Valtiovarainministeriö, Tulli
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
*Alkoholiveron korotus
- Vuonna 2008 olut ja viini + 10 %, väkevät + 15 %
- Vuonna 2009 korotettiin kahdesti 10 %,
- Vuonna 2012 panimojuomat + 15 %, viini ja väkevät + 10 %,
- Vuonna 2014 viini + 8,6 %, olut + 8,2 % ja väkevät + 5,3 %
Viron tuliaisista jää
Suomelta saamatta
300 miljoonaa euroa
alkoholiverotuottoa**
.
**Laskelmassa on mukana vain alkoholivero, ei arvonlisäveroa.
Summa on laskettu Tullin nettisivujen alkoholiverolaskurilla.
6. Näin EU-maat ohjaavat kulutusta
verotuksella väkevistä mietoihin
1.1
1.3
1.4
1.4
1.5
1.6
1.9
2.0
2.1
2.1
2.3
2.4
2.6
2.6
2.7
2.8
2.9
2.9
3.0
3.1
3.3
3.6
4.0
4.2
4.4
5.2
6.0
6.6
0.0 1.0 2.0 3.0 4.0 5.0 6.0 7.0
Slovenia
Kroatia
Italia
Suomi
Iso-Britannia
Kypros
Irlanti
Kreikka
Unkari
Alankomaat
Ranska
Itävalta
Viro
Ruotsi
Tanska
Malta
Bulgaria
Puola
Slovakia
Portugali
Latvia
Tsekki
Romania
Liettua
Espanja
Luxemburg
Belgia
Saksa
Oluen valmistevero on Suomessa
EU-maiden korkein.
Suomessa vero-ohjaus mietoihin juomiin
on EU:n neljänneksi pienin.
Lähde: The Brewers of Europe, 2016