SAK:n linjauksia aluepolitiikkaan. SAK:n julkaisusarja. Puheenvuoron tarkoituksena on avata SAK:laisen ay-liikkeen keskustelua Suomen ja Euroopan unionin aluepolitiikasta sekä aluekehittämisestä.

1. 6/2002
Kumppanuudella ja osaamisella
tehoa aluekehittämiseen
SAK:n linjauksia aluepolitiikkaan
SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

2. Lisätietoja:
Eine Mikkonen
puh. (09) 7721 416, eine.mikkonen@sak.fi
SAK, PL 157
FIN-00531 Helsinki
Tilaukset:
SAK/postitus
puh. (09) 7721 344

3. Kumppanuudella ja osaamisella tehoa aluekehittämiseen
– SAK:laisen ay-liikkeen linjauksia
1. Aluekehitykseen vaikuttavat kokonaistaloudelliset mekanismit 3
2. Teollisen yhteiskunnan rakentamisesta 2000- luvun
aluepoliittisiin haasteisiin 5
3. Suuri ja pieni aluepolitiikka 6
4. Toteutunut aluekehitys 8
4.1. Tuotanto ja työllisyys 8
4.2. Työttömyys 8
4.3. Muuttoliike ja väestö 9
5. Varsinainen aluepolitiikka 10
5.1. Varsinaisen aluepolitiikan keinovalikoima 11
5.2. Varsinaisen aluepolitiikan tuloksia 12
6. Ruotsin aluepolitiikan linjauksia ja tuloksia 14
7. Valtiovallan kaavailemat ja käynnistämät uudistukset 16
7.1. Kehittämisohjelmat 16
7.2. Hallinnolliset uudistukset 16
7.3. Yritysten tukitoimet 17
8. SAK:laisen ay-liikkeen aluepoliittisia linjauksia 18
8.1. Kumppanuudesta lisäarvoa aluehallintoon 18
8.2. Kattava aluerakenne turvattava ja
TE-keskuksia vahvistettava 19
8.3. Varsinaisen aluepolitiikan keinot tehokäyttöön 20
8.3.1. Työllisyys on aluepolitiikan ykkösasia 20
8.3.2. Elinikäinen oppiminen tuottaa osaajia alueille 21
8.3.3. Aktivoivaan ja verkottuvaan elinkeinopolitiikkaan 23
8.3.4. Julkinen valta luo edellytyksiä 24
8.4. Tukea Suomelle myös itälaajentumisen jälkeen 25
9. Mitä painotuksiin sitoutuminen edellyttää ay-liikkeeltä 26
Lähteet 27
Liitteet 28
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 1

4. Kumppanuudella ja osaamisella tehoa
aluekehittämiseen
Tämän puheenvuoron tarkoituksena on avata SAK:laisen ay-liikkeen keskuste-
lua kansallisesta ja Euroopan unionin aluepolitiikasta ja aluekehittämisestä. Pu-
heenvuoro jakautuu kolmeen osaan: ensin kuvataan lyhyesti Suomessa toteu-
tettua aluepolitiikkaa ja aluekehitystä sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Jonkin ver-
ran esitellään Ruotsin aluekehittämistyötä. Ruotsin olosuhteet muistuttavat eniten
maamme oloja ja tarjoavat mahdollisuuden vertailuihin. Pääasiallisena lähteenä
kuvausosassa on käytetty Talousneuvoston raporttia Alueellinen kehitys ja alue-
politiikka Suomessa (2000/6). Toiseksi kuvataan valtiovallan jo käynnistämiä tai
kaavailemia aluekehittämistoimenpiteitä. Kolmanneksi hahmotetaan SAK:laisen
ay-liikkeen varsinaiseen eli pienen tai suppean aluepolitiikan linjauksia.
Suuri aluepolitiikka kattaa maassa harjoitettavan vero- ja sosiaalipolitiikan ja sillä
vaikutetaan pääosin aluekehitykseen. Varsinaisen eli pienen aluepolitiikan voi-
mavarat ovat huomattavasti pienemmät ja ne koostuvat lähinnä kansallisista yri-
tystuista, tutkimus- ja kehittämisrahoista sekä Euroopan unionin rakennerahas-
to-ohjelmista.
Pääosin SAK:n suuren aluepolitiikan linjaukset edustajakokouskaudelle 2001-
2006 on viitoitettu edustajakokousasiakirjassa Hyvinvointi syntyy työstä sekä
hallitusohjelmatavoitteissa 2003-2006.
Tässä yhteydessä vain sivutaan itälaajentumista ja Euroopan unionin alue- ja
rakennepolitiikkaa ohjelmakauden 2000- 2006 jälkeen.
Kuluvalla ohjelmakaudella eletään eräänlaista etsikkoaikaa vanhoissa unionin
jäsenmaissa: Euroopan unionin rakennerahastoista saatavat tuet ovat korkeim-
millaan juuri nyt. Siksi rahoitusta olisi käytettävä hyväksi mahdollisimman tehok-
kaasti alueiden kehittämisen pysyvän osaamis- ja infrastruktuurin perustan ra-
kentamiseksi. Itälaajentumisen jälkeen vanhojen jäsenmaiden aluekehittämisva-
rat jäävät väistämättä nykyistä pienemmiksi.
2 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

5. 1. Aluekehitykseen vaikuttavat
kokonaistaloudelliset mekanismit
Suomen kansantalous ja sen alueet kehittyvät, myös tulevina vuosina, monella
tavoin muuttuvassa ympäristössä. Maailmantalous muodostaa yhä kiinteämmän
ja herkkäliikkeisemmän kokonaisuuden. Sen vaikutukset heijastuvat maamme
entistä avoimempaan kansantalouteen aikaisempaa välittömämmin ja nopeam-
min.
Suomen kansantalous on laman jälkeen kehittynyt myönteisesti. Talouden kas-
vu on ollut teollisuusmaiden nopeinta. Myös pidemmän ajan näkymät ovat suo-
tuisat erityisesti talouden perusvakauden ja yritystoiminnan hyvän kilpailukyvyn
ansiosta. Muuttuva toimintaympäristö edellyttää kuitenkin kansantalouden ra-
kenteiden jatkuvaa vahvistamista.
Yritysten kansainvälistyminen on johtanut siihen, että teollisuusmaiden tarve pi-
tää huolta kansainvälisestä kilpailukyvystä on entisestään korostunut ja moni-
puolistunut. Yritykset edellyttävät toimintaympäristöltä paitsi vakautta ja kas-
vuedellytyksiä, myös vahvaa osaamispohjaa, toimivia työmarkkinoita ja laadu-
kasta talouden infrastruktuuria.
Suomi onkin menestynyt viimeaikaisissa kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa
hyvin. Hyvän kilpailukyvyn turvaaminen myös tulevina vuosina edellyttää jatkuvia
toimia havaittujen puutteiden korjaamiseksi ja muuntumiskyvyn ylläpitämistä
uudistuvissa olosuhteissa.
Pitkään jatkuneesta talouskasvusta huolimatta vakavimpina ongelmina ovat yhä
laman jäljiltä korkea ja suurelta osin pitkäaikaiseksi muodostunut työttömyys
sekä eräiden alueiden erittäin korkeat työttömyysasteet.
Suomen alueellista kehitystä on viime vuosina leimannut voimistunut tuotannon,
työvoiman ja väestön alueellinen keskittyminen, mikä johtuu osaltaan nopeasti
kansainvälistyvän ja uudistuvan talouden muutoksista. Yritykset menestyvät par-
haiten kilpailukykyisillä alueilla, joilta löytyy osaavaa työvoimaa, innovatiivisuutta
ja keskittymisen tuomia etuja ja joilla on edullinen sijainti.
Keskittymisen myötä alueellinen eriytyminen voimistuu. Maahamme on muo-
dostunut pääkaupunkiseudun lisäksi alueellisia kasvukeskuksia, joissa on moni-
puolinen elinkeinorakenne ja informaatioteknologiaan perustuvaa tuotantoa,
koulutus- ja tutkimustoimintaa.
Näiden keskusten lisäksi Suomessa on useita toimivia, mutta hyvin eritasoisia
kaupunkikeskuksia. Erikoistumisen ja erityisosaamisen myötä näillä seutukun-
nilla on mahdollisuudet kehittyä vahvemmiksi ja samalla myös ympäröivää maa-
seutuaan stimuloiviksi keskuksiksi, jotka tulevaisuudessa menestyvät hyödyntä-
mällä ominaispiirteitään.
Informaatioteknologia ja tietoyhteiskunta antaa alueelliseen kehitykseen kah-
denlaisia sysäyksiä. Osana kansainvälistyvää taloutta uutta teknologiaa tuottava
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 3

6. ja soveltava yritystoiminta pyrkii keskittymään suuriin keskuksiin. Verkostoituva
talous ja moderni, toimiva viestintä- ja tietoliikenneteknologia väylineen antavat
toisaalta myös mahdollisuudet alueelliseen erikoistumiseen ja paikallisten vah-
vuuksien hyödyntämiseen. Olennaista tällöin on, miten hyvin alueelliset taloudet
pystyvät vastaamaan uusiin haasteisiin sekä yhdistämään paikallisen aloitteelli-
suuden ja luovuuden kansalliseen ja kansainväliseen tietoyhteiskuntakehityk-
seen.
Aluerakenteen jatkuva nopea muutos synnyttää joka tapauksessa kokonaista-
loudellisia sopeutumiskustannuksia, jotka voivat muodostua saavutettavia hyö-
tyjä suuremmiksikin. Voimavarojen ja perusrakenteen vajaakäyttö muuttotappio-
alueilla ja toisaalta ylikuormitus muuttovoittoalueilla aiheuttavat menetyksiä ja
kustannuksia.
Näitä kustannuksia voidaan vähentää sellaisella aluepolitiikalla, joka täyttää itse
kustannustehokkuuden vaatimukset: aluepoliittisten toimien on oltava sellaisia,
että ne edistävät käytännössä tasapainoisempaa aluekehitystä, kuin ilman niitä
toteutuisi ja samalla ilman menetyksiä talouden kokonaistuotannossa.
4 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

7. 2. Teollisen yhteiskunnan rakentamisesta
2000- luvun aluepoliittisiin haasteisiin
Suomeen säädettiin ensimmäiset aluepoliittiset lait 1960-luvulla ja tuolloin tavoit-
teena oli rakentaa Suomesta teollinen yhteiskunta. Seuraavalla vuosikymmenel-
lä, ensimmäisen laajan muuttoaallon seurauksena, yritettiin rajoittaa ruuhka-
alueiden kasvua. Samoihin aikoihin aluepoliittiset toimenpiteet laajenivat teolli-
suuspolitiikasta yhteiskuntapolitiikaksi, jonka tavoitteena oli väestön elinolojen
alueellisten erojen tasoittaminen. 1980-luvun puolivälistä alkaen pieni aluepolitiik-
ka alkoi ottaa ensiaskeleitaan. Alettiin puhua alueiden omaehtoisesta kehittämi-
sestä.
Omaehtoisuus sai lainsäädännölliset puitteet aluekehittämislain tullessa voimaan
1994 alussa. Tuolloin vastuu alueiden kehittämisestä siirtyi lääninhallituksilta
maakuntien liitoille. Seuraavana vuonna Suomi liittyi Euroopan unioniin ja tuli
unionin alue- ja rakennepolitiikan vaikutuspiiriin. Suomessa alettiin toteuttaa
EU:n rakennerahastoihin nojaavaa ohjelmallista aluepolitiikkaa.
Globalisaation mukanaan tuoman uuden talouden lisäksi tulevaan aluekehityk-
seen vaikuttavat eniten juuri Euroopan unionin aluepolitiikka ja toisaalta väestö-
rakenteen muutos.
Uuden talouden ydinasioita on verkottuminen. Sitran mukaan (Hautamäki 2001)
juuri verkottuminen ja paikallinen aloitteellisuus (sosiaalinen pääoma) tarjoavat
aluekehityksen avaimet. Verkottuminen voidaan nähdä kolmitasoisena prosessi-
na: maantieteellinen verkosto, tietoverkosto ja osaamisverkosto. Näiden verkos-
tojen avulla synnytetään alueellinen kilpailukyky.
Euroopan unionin ohjelmakausi 2000-06 on päässyt hyvään alkuun ja ohjelman
mahdollisuudet on käytettävä maksimaalisesti hyväksi. Unionin laajentuminen
alkaa jo tämän ohjelmakauden aikana ja vaikuttaa erityisesti seuraavalla ohjel-
makaudella. Vanhojen jäsenmaiden aluepoliittiset tuet tulevat vähenemään.
Alustavat kaavailut vuoden 2006 jälkeisestä aluepolitiikasta lähtevät eurooppa-
laisten megakeskusten ympärille rakennettavasta aluepolitiikasta. Kaupunkipoli-
tiikka tulee nousemaan alue- ja rakennepolitiikan keskiöön. Myös väestöraken-
teen muutoksen mukanaan tuomat haasteet tulevat olemaan suuria: Eurooppa
on harmaantuva maanosa.
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 5

8. 3. Suuri ja pieni aluepolitiikka
Aluepoliittisin toimenpitein on Suomessa pyritty tasaamaan alueellisia hyvinvoin-
tieroja ja tasapainoittamaan alueellista kehitystä. Alueellisten hyvinvointierojen
tasaamiseen on vaikuttanut ja vaikuttaa eniten jatkossakin suuri aluepolitiikka eli
valtion harjoittama yleinen sosiaali- ja veropolitiikka, jolla on tasattu väestön ku-
lutusmahdollisuuksia. Hyvinvointierojen tasaamisessa on onnistuttu varsin hyvin
lamankin aikana. Näin siitä huolimatta, että valtionosuusjärjestelmän uudistami-
nen ja korvaaminen osin verotulojen tasausjärjestelmällä ja yhteisöverotuloilla
ovat vaikuttaneet kuntien toimintaedellytyksiin maan eri puolilla eri tavalla.
Seuraava kuvio kertoo verotulojen kertymän asukasta kohden maakunnissa ja
valtion kokonaismenojen kohdentumisen maakunnittain. Verotuloja kerätään
enemmän etelän ja lännen väkirikkaista maakunnista ja verotulotasausten kautta
ohjataan Itä- ja Pohjois-Suomeen.
Valtion kokonaismenot ja verotulot asukasta kohden maakunnittain vuonna
1998.
Koko maa = 100
Lähde: Talousneuvoston raportti 2000/6
6 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

9. Maakunnat jaetaan seutukuntiin ( yhteensä 85 ), jotka on ryhmitelty seuraavasti:
harvaan asuttu maaseutu, maaseudun palvelukeskukset, teollisuuskeskukset,
muut maakuntakeskukset, muut kasvukeskukset ja Helsingin seutu. Valtion ta-
loudellisen tutkimuslaitoksen VATTin tutkimuksen mukaan kaikissa kuudessa
alueryhmässä kuntasektorin ansioverot, yhteisöverot, kiinteistöverot ja muut ve-
rot ovat kehittyneet suotuisasti vuodesta 1996 vuoteen 2000.
Verotulotasausten ansiosta asukaskohtaiset verotulot eivät juurikaan poikkea
toisistaan. Vaihteluväli neljän seutukuntaryhmän välillä on noin 165 eu-
roa/asukas. Ainoastaan Helsingin seutukunnan kunnat eroavat tasauksienkin
jälkeen muista ryhmistä siten, että verotuloja on asukasta kohden enemmän
kuin muualla maassa.
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 7

10. 4.Toteutunut aluekehitys
Aluekehitystä kuvattaessa keskeisiä muuttujia ovat tuotannon, työllisyyden,
työttömyyden ja väestömuutosten kehitys. Viime vuosina yhä enemmän myös
alueellista kilpailukykyä on alettu käyttää aluekehityksen mittarina.
4.1.Tuotanto ja työllisyys
Tuotannon rakenne vaihtelee maakunnittain paljon. Maa- ja metsätalouden
osuus tuotannosta ylittää 10 prosenttia kuudessa maakunnassa: Etelä-Savossa,
Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Pohjanmaalla ja Poh-
jois-Savossa. Pienin maatalouden tuotanto-osuus on Uudellamaalla, jossa pal-
veluiden osuus on suurin, yli 60 %. Muissa maakunnissa palvelujen osuus vaih-
telee 33 ja 42 prosentin välillä. Teollisuuden ja rakentamisen osuus tuotannosta
on suuri Etelä-Suomen maakunnissa. Itä-Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Sa-
takunnassa osuus ylittää 40 prosenttia.
1990-luvun alun lama-aika tasoitti alueiden tuotannon ja työllisyyden eroja. La-
man jälkeen seutukuntien väliset erot ovat alkaneet kasvaa. Tuotannon kasvu on
ollut keskimääräistä suurempaa suurissa yliopistokaupungeissa. Työllisten mää-
rä on seuraillut tuotannon kasvua ja se saavutti suurissa kasvukeskuksissa lamaa
edeltävän tason vuonna 1998. Kasvukeskusten ulkopuolella samana vuonna
työllisten lukumäärä oli 15 prosenttia jäljessä. Syynä tähän olivat lähinnä maa- ja
metsätalouden vaikeudet.
Työllisyyskehitys näkyy maakuntien työllisyysasteissa. Istuvan hallituksen ta-
voitteeksi asettama 70 prosentin työllisyysaste ylittyi vuonna 1999 vain Uudella-
maalla, Itä-Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Maan keskiarvon yläpuolelle ylsivät
Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pohjanmaan ja Pirkanmaan maakunnat.
Kaikki hitaan työllisyyden kasvun maakunnat ovat jääneet keskiarvon alapuolel-
le, samoin Pohjois-Pohjanmaa. Oulun seudun työllisyysasteen jääminen alle
maan keskiarvon selittyy sillä, että opiskelijoiden osuus työikäikäisestä väestöstä
on suuri
4.2. Työttömyys
Laman jälkeen alueelliset työttömyyserot ovat alkaneet kasvaa, vaikka muuttolii-
ke on ollut voimakasta. Reuna-alueilla työttömyys on laskenut kasvukeskuksia
hitaammin. Pienet syrjäisen maaseudun seutukunnat ja pienet teollisuuspaikka-
kunnat ovat huonoimmassa asemassa. Pohjois-Suomen joissakin seutukunnis-
sa joka kymmenes työvoimaan kuuluva henkilö on joko työvoimakoulutuksessa
tai tukityöllistettynä.
Pitkäaikaistyöttömyys on kasvukeskusten ongelma; koulutetut muuttajat valtaa-
vat kasvukeskusten työpaikat ja alueen oma vähän koulutettu väestö jää vaille
työtä. Samanaikaisesti on kasvukeskuksissa on työvoimapulaa, koska muuttajia
ei riitä kaikkiin tehtäviin ja koko alueen työtöntä väestöä ei pystytä kouluttamaan
avoimiin työpaikkoihin.
Työttömyyden rakenne ei ole selvästi yhteydessä alueellisiin työttömyyseroihin.
Lähes kaikki pohjoisen seutukunnat sijoittuvat työttömien ikärakenteen tai työt-
8 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

11. tömien koulutustason perusteella parhaimpien seutukuntien joukkoon. Itä- ja
Pohjois-Suomessa on siis runsaasti nuoria, hyvin koulutettuja työttömiä, tosin
heitä on myös joissakin kasvukeskuksissa.
4.3. Muuttoliike ja väestö
Pääsääntöisesti ihmiset muuttavat työn ja koulutuksen perässä. Muuttoliike
vaihtelee alueittain ja ikäryhmittäin. Nuoret muuttavat lähinnä yliopistokaupun-
keihin ja opintojen jälkeen muutamiin kasvukeskuksiin. Pääosa kasvukeskuksiin
tulijoista on hyvin koulutettuja parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Pienet yliopisto-
kaupungit menettävät myös väestöään.
Muuttotappioalueilla on jonkin verran vanhempien ikäryhmien paluumuuttoa
eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Pitkään jatkuva valikoiva muutto johtaa seutukunti-
en väestörakenteen eriytymiseen eli syntyy vanhojen ihmisten alueita ja nuorten
alueita.
Joissakin kaupungeissa elektroniikkateollisuuden nopea kasvu on aiheuttanut
väestönkasvuun piikin. Erityisen uhanalaisia kaupungeista ovat yksipuoliset teh-
daspaikkakunnat. Muuten maatalousvaltaiset seutukunnat menettävät väestöään
eniten. Näissä seutukunnissa jopa puolet yli 15-vuotiaasta väestöstä on työvoi-
man ulkopuolella.
Suomen väestö on ikääntymässä nopeimmin Euroopassa. Erityisesti yrittäjät
ovat iäkkäitä. Heistä tulee eläkeikään lähivuosina 80 000 ja yritysten jatkajia on
vähän.
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 9

12. 5. Varsinainen eli pieni aluepolitiikka
Varsinainen eli pieni aluepolitiikka jakautuu kansallisiin aluepoliittisiin toimiin ja
Euroopan unionin rakennerahastojen osarahoitukseen perustuviin tavoiteohjel-
miin.
Kansallisia aluepoliittisia toimenpiteitä ovat alueellisin perustein myönnettävät
yritystuet, maakunnan kehittämisraha, osaamiskeskusohjelma, aluekeskusoh-
jelma ja EU:n tavoiteohjelmien kautta maksettavat tuet.
Euroopan unioniin liittyminen ja ohjelmallinen aluekehittäminen on tuonut maa-
kuntien eri toimijoille uusia mahdollisuuksia vaikuttaa omien alueidensa tulevai-
suuteen.
5.1. Pienen aluepolitiikan keinovalikoima
Yritystuet
Suoria yritystukia ovat aluetuki, sektorikohtainen tuki, harvaan asuttujen maa-
kuntien kuljetustuki sekä pk-yritysten alueperustein korotettu poisto-oikeus.
Aluetuki on huomattavin yksittäinen tukimuoto ja sen osuus yritystuen koko-
naismäärästä on 1990-luvun lopulla vaihdellut 20 – 30 prosentin välillä. Harvaan
asuttujen maakuntien kuljetustuki on kokonaisuudessaan ollut 20 milj. mk.
Suorat yritystuet saavuttivat huippunsa 1993, jolloin tukia maksettiin 5, 7 miljardia
mk. Neljä vuotta myöhemmin tukia maksettiin 3,1 miljardia markkaa. Kauppa- ja
teollisuusministeriön teettämän kansainvälisen vertailutukimuksen mukaan
Suomen alueelliset yritystuet ovat hyvää eurooppalaista tasoa. Yritystukia myön-
netään yleensä tuotannolliseen toimintaan ja yrityspalveluihin. Suomen yritystu-
kijärjestelmillä on kuitenkin muita maita keskimääräistä suurempi mahdollisuus
tukea yrityksiä, jotka tuottavat palveluja kuluttajille.
Samanaikaisesti, kun suoria yritystukia on vähennetty, tutkimus- ja kehittämis-
toimintaan suunnatut tuet ovat kasvaneet. Myös riskirahoituksen saatavuus on
parantunut kaikilla alueilla. Finnvera ja alueelliset pääomasijoitusyhtiöt ovat mer-
kittävästi vaikuttaneet rahoituksen kasvuun. Myös TEKESin teknologiarahoitusta
on voitu vuonna 2000 alkaneella kaudella käyttää myös EU-ohjelmien vastinra-
hoituksena.
Euroopan unionin tavoiteohjelmat
Pienen aluepolitiikan toisen puolen muodostavat EU-ohjelmien kautta saatavat
tuet vuosille 2000-06: Pohjois- ja Itä-Suomen tavoite 1-ohjelmat, Länsi- ja Etelä-
Suomen tavoite 2-ohjelmat sekä yhteisöaloitteet: Equal, Interreg III, Urban, Lea-
der +. Inhimillisten voimavarojen kehittämiseen tarkoitettu Tavoite 3- ohjelma ei
ole varsinaisesti aluepolitiikan instrumentti, mutta sitä toteutetaan aluetuen ulko-
puolelle jäävien alueiden lisäksi myös tavoite 2- alueilla. Tavoite 3-ohjelman toi-
menpiteitä voidaan kohdistaa sekä työttömiin että työssäoleviin. Tavoite 1- o h-
jelmat kohdistuvat bruttokansantuotteeltaan alle 75 %:iin jääville Euroopan unio-
nin alueille. Tavoite 2-ohjelmat on puolestaan tarkoitettu rakennemuutoksesta
kärsivien kaupunkien ja ympäröivän maaseudun kehittämiseen. EU-ohjelmilla
kehitetään Suomen alueita vuoteen 2006 asti vajaalla 10 miljardilla eurolla, josta
kolmasosa tulee EU:n rakennerahastoista, kolmasosa yksityisistä lähteistä ja
10 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

13. kolmasosa valtion budjetista vastinrahoituksena eri ministeriöiden hallinnonaloil-
ta.
Yhteisöaloitteista on rahoituksellisesti merkittävin Interreg III- ohjelma ( vajaa 300
milj. euroa ), jonka avulla kehitetään rajaseutuja ja eri Euroopan alueita. Yhtei-
söaloitehankkeissa tulee olla mukana vähintään kaksi unionin jäsenmaata.
Viime vuosien Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämisohjelmat voidaan myös laskea
kansallisen aluepolitiikan keinovalikoimaan. Samoin kaupunkipolitiikan piiriin
luettava osaamiskeskusohjelma ja maaseutupoliittinen kokonaisohjelma vuosille
2001-2004.
Kansalliset tukialueet ja Euroopan unionin tukialueet noudattelevat melko pitkälti
samoja rajoja, kuten seuraavat kuviot osoittavat.
Merkittävä osa yritystuista osoitetaan EU:n tavoiteohjelmien kansalliseksi rahoi-
tusosuudeksi.
Pääpaino varsinaisessa aluepolitiikassa onkin ollut vuodesta 1995 ja tulee ole-
maan ohjelmakauden loppuun vuoteen 2006 EU-ohjelmien kautta saatavissa
tuissa.
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 11

14. 5.2. Varsinaisen aluepolitiikan tuloksia
Talousneuvosto toteaa raportissaan (6/2000), että suurta aluepolitiikkaa on vai-
kea arvioida, koska toimintaympäristö on muuttunut rajusti viime vuosikymme-
ninä. Arviot koskevat pientä aluepolitiikkaa ja luonteva vertailukohta ovat muut
EU-maat. Suurista linjoista voidaan todeta, että muuttoliikettä ei ole voitu kos-
kaan padota. Muuton valtavirta on aina suuntautunut idästä ja pohjoisesta ete-
lään ja harvaan asutuilta seuduilta kasvukeskuksiin.
Pienen aluepolitiikan tuloksia ovat arvioineet erityisesti EU-ohjelmien arvioitsijat.
Sisäministeriön arvion mukaan EU-ohjelmilla on luotu 1995-99 50000 uutta työ-
paikkaa ja 6000 uutta yritystä. Hankkeita on toteutettu yhteensä 28 000. Kaikki-
aan alueohjelmilla on ollut keskittymiskehitystä hillitsevää merkitystä, silti muiden
kuin tavoite 2-ohjelman vaikutus yrityskannan ja työllisyyden kasvuun on kiis-
tanalainen. KTM arvioi, että yritysten kilpailukyky on parantunut ja työpaikkojen
määrä noussut, mutta uusia yrityksiä ei ole syntynyt tavoitteiden mukaisesti. Il-
meisesti verrattain suppeat, toimenpiteiltään keskitetyt ohjelmat tuottavat parhaita
tuloksia; kun tuen määrä nousee, joukkoon mahtuu vähemmän laadukkaita
hankkeita
Kansallinen osaamiskeskusohjelma vuosina 1994-98 on arvioitu vaikutuksiltaan
parhaaksi ohjelmaksi. Eniten se on lisännyt tutkimusyhteistyötä ja tuonut yrityk-
siä lähemmäs tutkimus-ja tuotekehittelytoimintaa.
Rahoituksen määrä ei sinänsä ole osoittautunut ratkaisevaksi: on alueita, joilla
rahoitusta on liian vähän ja alueita, joilla hankeideoita on liian vähän tai/ja voima-
varojen tehokas organisointi ontuu. Usein ohjelmien toteutus on ollut liikaa vir-
kamiesvetoista ja yritykset ja työelämän osapuolet ovat olleet sivussa suunnitte-
lusta ja toteutuksesta.
Sitran mukaan kansainväliset tutkimukset osoittavat, että sosiaalinen pääoma eli
alueen väestön yhteistyökyky on ratkaisevaa alueelliselle kehitykselle 2/3 me-
nestystarinoista. Pelkät taloudelliset satsaukset eivät riitä synnyttämään yhteis-
toimintaa ja uskoa alueen elinvoimaisuuteen.
Pohjoismaisen tutkimuslaitoksen Nordregion toukokuussa 2002 julkaiseman
vertailevan tutkimuksen mukaan Suomessa on muista Pohjoismaista poiketen
toteutettu alueiden tarpeiden mukaan eriytettyä alue- ja kaupunkipolitiikkaa ja
sen keskeisiä välineitä ovat olleet osaamiskeskusohjelma ja aluekeskusohjelma.
Nordregio toteaa, että 1990- luvun loppu on ollut kaikissa Pohjoismaissa vahvan
alueellisen keskittymisen aikaa. Suomi on tutkimuksen mukaan pyrkinyt aktiivi-
sesti kehittämään keinoja, joilla suurten kaupunkiseutujen menestystä heijaste-
taan kansalliselle tasolle.
Nordregion tutkimuksen mukaan erityisesti Suomessa ja Ruotsissa on selkeä
suuntaus tehdä ero hyvinvointipolitiikan ja kehittämispolitiikan välillä. Molemmis-
sa maissa on painotettu kehittämisulottuvuutta alueiden välisen tasapainon s i-
jasta. Suomessa toteutetaan Pohjoismaiden laajamittaisinta aluepolitiikkaa, joka
on tiukasti sidottu EU-ohjelmien toteuttamiseen. Kaupunkimaisten alueiden ke-
hittäminen on suomalaisen aluepolitiikan erityispiirre.
12 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

15. On huomattava, että vuosina 1995-99 Suomessa toteutettiin ensimmäistä ohjel-
mallisen aluekehittämisen kautta. Ohjelmakausi 2000-2006 on vielä alussa, eikä
vaikuttavuusarvioita ole vielä pystytty tekemään. On kuitenkin todennäköistä,
että maakunnissa on opittu ohjelmallinen toimintatapa ja nykyisen ohjelmakau-
den voidaan odottaa olevan edellistä tuloksellisempi.
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 13

16. 6. Ruotsin aluepolitiikan linjauksia ja tuloksia
Vertailujen tekeminen muiden maiden alueellisen kehityksen kanssa on varsin
hankalaa. Parhaiten voimme verrata tilannettamme Ruotsissa tapahtuneeseen
kehitykseen. Ruotsin alueellinen kehitys on Talousneuvoston raportin mukaan
ollut 1990-luvulla hyvin samansuuntainen kuin Suomen. Työttömyysaste nousi
vuoteen 1994 asti ja lähti sen jälkeen keskusalueilla laskuun jatkaen syrjäseu-
duilla edelleen nousuaan. Muuttoliike on samanaikaisesti kiihtynyt erityisesti
pohjoisen maakunnista keskusalueille. Tuotannon ja työllisyyden alueelliset erot
kasvoivat, mutta kansalaisten tulotasoerot ovat pysyneet kohtuullisina tuloeroja
tasaavan vero- ja sosiaalipolitiikan ansiosta.
Kasvuhakuinen teollisuuspolitiikka on viime vuosina painottunut Ruotsissa alu-
eellisen elinkeinopolitiikan kustannuksella. Silti tavoitteena on alueellinen tasa-
arvo. Aluepolitiikkaa on hajautettu aluetasolle ja alueelliset kasvusopimukset ovat
osa aluepolitiikkaa. Niiden avulla pyritään kokoamaan yhteen eri toimenpiteitä ja
päätöksentekijöitä.
Ruotsissa käytetään viittä eri yritystukea: alueellinen investointituki, työllistämistu-
ki, maaseututuki, pienyritystuki ja kuljetustuki. Näistä alueellista investointitukea,
työllistämistukea ja kuljetustukea myönnetään Ruotsin kansallisilla tukialueilla,
maaseututukea ja pienyritystukea koko valtakunnassa. Alueellinen investointituki
voi kohdistua sekä kiinteisiin ( rakennukset, koneet, laitteet yms. ) että pehmeisiin
investointeihin ( tuotekehitys, koulutus, markkinointi jne. ). Tukea voidaan
myöntää alhaisemmin tukiprosentein myös suuryrityksille. Tuki rahoitetaan valti-
on talousarvion yleisten aluepoliittisten toimien määrärahasta.
Työllistämistuki muodostuu kiinteästä summasta, joka maksetaan vuosittain (
korkeintaan viitenä vuotena ) tukialueella sijaitsevalle yritykselle suhteessa sen
palkkaamien uusien työntekijöiden määrään. Alueellista työllistämistukea ja i - n
vestointitukea ei voida myöntää samalle hankkeelle. Tukea voidaan myöntää
myös erilaisille järjestöille, jos kyseessä on uudelleensijoittuminen pois Tukhol-
man seudulta.
Kuljetustuella on suhteellisen merkittävä rooli Ruotsin ”pienessä aluepolitiikassa”.
Tuki kohdistuu Pohjois-Ruotsin neljällä eri tukivyöhykkeellä tapahtuviin kuljetuk-
siin, joiden pituus on vähintään 400 km. Suomen lainsäädännöstä poiketen tu-
kea voidaan myöntää myös suuryrityksille ja tuotekuljetusten lisäksi myös raaka-
ainekuljetuksille. Vuosittain n. 1000 yritystä on saanut kuljetustukea.
Yritysten maksamien sosiaaliturvamaksujen porrastus otettiin käyttöön Ruotsissa
ensimmäisen kerran jo vuonna 1983. Kahdeksalla prosenttiyksiköllä alennetun
sosiaaliturvamaksun piiriin on hyväksytty laajasti eri tyyppisiä, tukialueilla toimivia
yrityksiä.
Ruotsin tietoyhteiskunta kaikille- strategia on merkittävä alueellisen kehityksen
kannalta. Tavoitteena on, että kotitalouksilla ja yrityksillä tulee olla mahdollisuus
kytkeytyä laajakaistaverkkoon kaikkialla maassa. Pääosin tämän tulee tapahtua
markkinalähtöisesti, mutta valtiolla katsotaan olevan kokonaisvastuu tavoitteen
toteutumisesta. Tarvittavan infrastruktuurin rakentamiseen ja siihen liittyviin vero-
14 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

17. helpotuksiin on varattu 5,8 miljardia kruunua. Verkon ulottamisen kaikkiin kunta-
keskuksiin arvioidaan maksavan vielä 2,5 miljardia kruunua lisää.
Tutkimusten mukaan Ruotsin suurella ja pienellä aluepolitiikalla on vaikutettu
merkittävästi siihen, että eri puolilla maata asuvien kansalaisten väliset hyvinvoin-
tierot ovat pieniä. Aluepolitiikka on siis ollut onnistunutta tasa-arvoistamisen ta-
voitteessa. Aluepolitiikan keinoin ei kuitenkaan ole pystytty estämään taloudelli-
sen kasvun keskittymistä aiempaa harvemmille seuduille ja aluepolitiikan vaiku-
tus alueelliseen talouskasvuun on jäänyt olemattomaksi.
Ruotsin tutkimusten pohjalta on tehty myös seuraavia johtopäätöksiä:
– Alueellisten yliopistojen merkitys väestön- ja työllisyyden kasvulle eri alueilla on
ollut huomattava ja ne ovat olleet ratkaisevassa asemassa nuoren, hyvin koulu-
tetun työvoiman sijoittumisen kannalta. Niillä on kuitenkin ollut vain vähän vai-
kutusta nuorten halukkuuteen hakeutua korkeimman koulutuksen piiriin.
– Aluepolitiikan hajakeskitys on heikentänyt koordinaatiota, mitä yritetään korjata
alueellisilla kasvusopimuksilla.
– Aluepolitiikan lähtökohtana on ajatus, että kasvun synnyttäminen on yritysten
ja ihmisten käsissä, yhteiskunnan rooli on lähinnä kannustava ja toimintaedelly-
tyksiä luova.
– Ruotsissa toteutettuja EU:n rakennerahasto-ohjelmien hankkeita edeltäneet
selvitykset ovat usein jääneet puutteellisiksi ja ohjelmat eivät ole painottuneet
riittävästi yrittäjyyden ja kaupallisesti elinkelpoisten projektien tukemiseen. Hal-
lintomenettelyjä ja viranomaisten välistä yhteistyötä kohtaan on myös esitetty
kritiikkiä.
– Ruotsin aluepolitiikkaa voidaan kritisoida siitä, että tukien annetaan muodostua
pysyviksi ilman, että ongelman taustalla olevia syitä selvitettäisiin tarkemmin.
Markkinaehtoisen kasvun toteutumisen todellisista esteistä ei näin ollen ole riittä-
västi tietoa käytettävissä. Alueellinen kehitys on monimutkainen prosessi ja yh-
dellä alueella menestykseen johtaneen kehityskulun toistaminen toisella alueella
ei ole helppoa.
Parlamentaarinen komitea jätti mietintönsä syyskuussa 2000 ja se linjasi Ruotsin
aluepolitiikkaa mm. seuraavasti:
- valtio takaa hyvinvoinnin perusedellytykset kattavasti ja sopeuttaa uusiin ympä-
ristön ehtoihin
- kansallisesti kannetaan sosiaalinen vastuu aluekehittämisestä eli alueiden väli-
sen kilpailun ja yhteistyön tulee olla tasapainossa
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 15

18. 7. Valtiovallan käynnistämät ja
kaavailemat uudistukset
7.1. Kehittämisohjelmat
Valtioneuvoston 9.11.2000 hyväksymällä aluepoliittisella tavoiteohjelmalla pyri-
tään tasapainoittamaan maamme alueellista kehitystä luomalla vaihtoehtoja kes-
kittymiskehitykselle ja muuttoliikkeen suuntautumiselle muutamalle kasvavalle
kaupunkiseudulle. Ohjelma painottaa myös kaikkia alueita koskevassa kehittä-
misessä osaamisen parantamista, teknologian ja muun osaamisen siirtoa ja
käyttöönottoa, alueellisten innovaatiorakenteiden kehittämistä sekä alue- ja pai-
kallishallinnon, korkeakoulujen, oppilaitosten ja tutkimuslaitosten yhteistyötä
alueellisen elinkeinoelämän kanssa.
Valtioneuvoston ohjelmassa nähdään keskeisenä kehittämiskeinona aluekes-
kusten muodostaminen. Vuoden 2001 loppuun mennessä valtioneuvosto nimesi
aluekeskusohjelmaan mukaan 34 aluetta. Aluekeskusohjelma tarjoaa alueille
voimavaroja lähinnä verkottumiseen ja sen pohjalta jo olemassa olevien rahoi-
tuslähteiden, kuten EU-ohjelmien tehokkaampaan käyttöön.
Valtioneuvosto on myös nimennyt osaamiskeskusohjelmaan 14 alueellista
osaamiskeskusta ohjelmakaudeksi 1999-2006. Osaamiskeskusten avulla luo-
daan edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle, tuotteistumiselle ja kaupallistumi-
selle. Tavoitteena on välittää uusinta tietoa alueelle sekä lisätä eri tahojen välistä
yhteistyötä ja kansainvälistä verkostoitumista. Ohjelmakaudella painotetaan
osaamisen hyödyntämistä ja yritysvaikuttavuuden lisäämistä. Osaamiskeskus-
ohjelmaa toteutetaan useiden ministeriöiden sekä muiden alueilla toimivien t - a
hojen yhteistyönä. Opetusministeriö ja korkeakoulut ovat keskeisiä toimijoita
osaamiskeskuksissa.
7.2. Hallinnolliset uudistukset
Keskeinen väline aluekehittämisjärjestelmän ohjauksen uudistamisessa on ke-
vään 2002 aikana eduskunnan hyväksymä laki alueiden kehittämisestä ( HE
55/2002). Lain tavoitteena on ohjelmallisuuden ja kumppanuuden vahvistaminen
kansallisessa aluepolitiikassa ja työnjakojen selkiyttäminen ja hallinnon yksin-
kertaistaminen ministeriöiden kesken ja ministeriöiden ja alueiden välillä. Edel-
leen Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmien toimenpiteet ja kansalliset
aluekehittämisen toimenpiteet on tarkoitus sovittaa yhteen maakuntien yhteistyö-
ryhmissä (MYR).
Kaavailtujen uudistusten mukaan koko aluekehittämisen sisältöä ohjaisivat val-
tioneuvoston koko vaalikaudeksi asettamat aluekehittämisen tavoitteet. Hallinnol-
liset uudistukset tähtäävät siihen, että valtakunnalliset poliittiset tavoitteet sovite-
taan yhteen alue- ja paikallistasolta nousevien kehittämistarpeiden kanssa mah-
dollisimman hyvin.
Osana uudistushanketta valtioneuvosto on valmistellut keskushallintouudistusta,
jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä ja selkiyttää työnjakoa ministeriöiden
välillä muissakin kuin aluekehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Hallitus kaavai-
lee myös yhteistyössä ministeriöiden kanssa valtionhallinnon uudelleen sijoitta-
16 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

19. mista ottaen huomioon uuden informaatioteknologian tarjoamat mahdollisuu-
det.
Valtioneuvoston seutukuntien tukihanke tähtää puolestaan kuntien vapaaehtoi-
sen seutuyhteistyön laajenemiseen ja syvenemiseen. Tarkoituksena on kehittää
yhteistyömenettelyjä. Kevään 2002 aikana eduskunnassa hyväksytty seutuyh-
teistyön kokeilulaki mahdollistaa kahdeksassa seutukunnassa ( Hämeenlinnan,
Lahden, Loimaan, Nivala-Haapajärven, Oulun, Pieksämäen, Pohjois-Lapin ja
Turunmaan ) päätösvallan siirtämistä valtiolta seutukuntiin ja antaa lisää liikku-
mavaraa palvelujen ja hallinnon järjestämisessä. Näin lisätään kuntien mahdolli-
suuksia menestyksellisen elinkeinopolitiikan harjoittamiseen ja palvelujen yhtei-
seen järjestämiseen.
7.3. Yritysten tukitoimet ja muut tehostetut toimet
Hallitus on myös käynnistänyt toimia alueellisten yritystukien käytön tehostami-
seksi ja rahoituksen turvaamiseksi. Kauppa- ja teollisuusministeriö on tehnyt
vertailevan tutkimuksen muiden maiden yritystukipolitiikkaan ja arvioinut Suo-
men tukijärjestelmän kilpailukykyisyyttä. Yritysten sijoittumisneuvontaa on myös
tehostettu TE-keskuksissa.
Itä- ja Pohjois-Suomen sekä muiden vaikean rakennetyöttömyyden alueille on
etsitty uusia toimenpiteitä. Eräs tähän kokonaisuuteen kuuluva, kannatettava
toimenpide on Kainuun kehittämishanke, jossa valittaisiin vaaleilla maakuntaval-
tuusto ja hallitus. Nämä hallintoelimet voisivat jakaa valtion budjetista yhtenä ko-
konaisuutena tulevat rahat maakunnan kehittämiseen.
Maaseudun kehityksen vauhdittamiseksi on ryhdytty toteuttamaan uutta maa-
seutupoliittista ohjelmaa. Tavoitteena on peruselinkeinojen uudistaminen ja mui-
den elinkeinomahdollisuuksien tunnistaminen.
Sisäministeriön johdolla valmistellaan aluekehitysstrategiaa vuoteen 2013 asti.
Euroopan unionin lähivuosina tapahtuvan laajentumisen myötä vanhojen ä- j
senmaiden rakennerahastoista saatavat tuet tulevat vähenemään. Niukkenevat
resurssit edellyttävät aluepolitiikalta täsmätoimia.
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 17

20. 8. SAK:laisen ay-liikkeen linjauksia
SAK:n aluepoliittisena yleistavoitteena on pysyvän työllisyyden edistäminen
maan eri osissa ja hyvinvointipalvelujen sekä tasa-arvoisten mahdollisuuksien
tarjoaminen kaikille kansalaisille asuinpaikasta riippumatta.
Sosiaalinen vastuu aluekehittämisestä on kansallisella tasolla. Valtiovallan tehtä-
vänä on taata perusedellytykset hyvinvoinnille kattavasti ja sopeuttaa alueita
muuttuviin toimintaympäristön ehtoihin. Hyvinvoinnin perusta varmistetaan val-
taosin valtakunnallisin toimin eli suuren aluepolitiikan keinoin.
Alueet, joilla on vaikea työllisyystilanne, vaativat tehostettuja toimia. Työttömyyttä
voidaan alentaa kestävästi vahvistamalla entisestään talouskasvun ja uusien työ-
paikkojen syntymisen edellytyksiä sekä toteuttamalla tehokasta koulutusta, työ-
voima-, elinkeino- ja aluepolitiikkaa.
Varsinaisten eli pienten aluepoliittisten toimien tulee koskea koko Suomea Eu-
roopan unionin jäsenenä ja maan eri osia, ei vain muuttotappioalueita. Ongelmia
on myös väkeä vastaan ottavilla alueilla, sitä enemmän, mitä nopeampaa muut-
toliike on. Erilaiset alueet tarvitsevat myös erilaisia toimenpiteitä. Eriytyvän alue-
politiikan keinoin on etsittävä jatkuvasti keinoja maan kattavan aluerakenteen
säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi. Myös erityistä kaupunkipolitiikkaa tarvitaan
maaseutupolitiikan rinnalla, koska väestöä muuttaa edelleen suuremmille paik-
kakunnille.
Varsinaisen aluepolitiikan moottorina tulee olla alueiden itsensä, uusia työpaik-
koja ylläpitävän ja niitä luovan yritys- ja elinkeinotoiminnan kehittämiseksi. Vain
oma-aloitteisuuden pohjalle voidaan rakentaa omaleimaisia ja vireitä alueita. Alu-
eiden kilpailu ja yhteistyö tulee saada tasapainoon siten, ettei aiheuteta pudotus-
peliä alueiden välille.
On pyrittävä laajaan kumppanuuteen alueen toimijoiden kesken. Aito kump-
panuus synnyttää alueelle sosiaalista pääomaa, joka kantaa myös väistämättö-
mien matalasuhdanteiden yli. Uusi aluekehittämislaki ( astuu voimaan 1.1. 2003 )
tarjoaa hyvän lähtökohdan varsinaiselle aluekehittämistyölle. Koko SAK:n orga-
nisaatio osallistuu eri tasoilla aluekehittämisen suunnitteluun ja toteuttamiseen.
8.1. Kumppanuudesta lisäarvoa aluehallintoon
Varsinaisen aluekehittämisen toteuttajina maakunnat ja seutukunnat ovat itse
avainasemassa. SAK:n lähtökohtana on, että aluekehittämiseen tulee saada mu-
kaan kaikki maakunnan voimavarat. Työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöillä
ja niiden jäsenistöllä on keskeistä työelämän asiantuntemusta, jota tarvitaan ke-
hittämistyössä.
Aluekehittämistyön onnistuminen edellyttää maakuntien toimijoiden laaja-alaista
yhteistyötä ja verkottumista eli kumppanuutta. Euroopan unionin rakennera-
hastojen yleisasetuksen 1260/1999 artikla 8 mukaan unionin alue- ja rakennepo-
litiikan keskeinen toimintaperiaate on juuri kumppanuus. Kumppanuus on poliit-
tista demokratiaa vahvistava ja tukeva elementti, ei sen kilpailija. Parhaimmillaan
18 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

21. kumppanuus on syvällisempää, sitoutunutta yhteistyötä kuin pelkkä päätök-
sentekoon osallistuminen.
Maakuntien yhteistyöryhmät ( MYR ) ovat kumppanuuden keskeisiä foorumeita
maakuntatasolla. Rakennerahastolain ( 1.1.2000 ) mukaan maakuntien yhteis-
työryhmät päättävät vuosittain EU-ohjelmien toteutukseen liittyvistä yhteistyö-
asiakirjoista. Yhteistyöryhmät koostuvat tasapainoisesti maakuntien poliitikoista,
virkamiehistä ja työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöjen edustajista. Kevään
2002 aikana eduskunnan hyväksymän aluekehittämislain mukaan maakuntien
yhteistyöryhmät sovittavat yhteen EU-ohjelmien ja kansallisten ohjelmien toi-
menpiteitä. Laki vahvistaa kumppanuuteen perustuvaa toimintatapaa ja sitouttaa
eri tahoja ohjelmien toteuttamiseen.
Seutukuntien yhteistyöllä tehostetaan kuntien palvelutuotantoa. Nyt seutukun-
nat ovat organisoituneet hyvin kirjavasti ja niitä koskevia ratkaisuja tehdään pit-
kälti virkamiesvetoisesti. Poliittiset päättäjätkin ovat usein seutukuntien kehittä-
mistyön ulkopuolella. Samoin kuin maakunnallista myös seudullista yhteistyötä
on toteutettava kumppanuusperiaatteen mukaisesti. Hallintoratkaisut voivat r a-
kentua monella tavalla seutukunnan ominaislaadusta riippuen. Hallinnon tulee
tukea verkottumista ja toimijoiden sitoutumista kehittämistoimiin.
Joiltakin osin Suomen seutukuntarakenne on keinotekoinen, kun taas osa
seutukunnista kattaa aikojen kuluessa muodostuneita talousalueita. Seutukunta-
rakennetta on syytä kehittää toimivampaan suuntaan ottaen huomioon myös
aluekeskusohjelman pohjalta syntyvät aluekeskukset.
Seutukuntien yhteistyötä on edistettävä ja aktiivisesti tuettava kuntaliitoksin kas-
vu- ja aluekeskusten vahvistumista, jotka puolestaan säteilevät myös ympäröi-
vään maaseutuun.
Aluekehittäminen ja elinkeinopolitiikan toteuttaminen ovat aina yhtä kuntaa laa-
jempaa yhteistyötä vaativaa toimintaa. Kansalaisille tärkeiden palvelujen turvaa-
miseksi kuntarakenteeseen tarvitaan tuntuva remontti.
8.2. Kattava aluerakenne turvattava ja
TE-keskuksia vahvistettava
Suomeen on turvattava koko maan kattava aluekeskusverkko. On todennä-
köistä, että aluekeskuksista vain 5-6 voi olla todellisia kasvukeskuksia, jotka toi-
mivat kansantalouden vetureina ja joiden kehittäminen on turvattava, jotta maas-
sa olisi mahdollista säilyttää kattava aluerakenne.
Vuonna 1997 perustetut työvoima- ja elinkeinokeskukset ( TE-keskukset ) koko-
sivat työvoimaministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä maa- ja metsä-
talousministeriön piirihallinnot saman katon alle. Tavoitteena on ollut palvella
yritys- ja muita asiakkaita keskitetysti ns. yhden luukun periaatteen mukaisesti.
Ministeriöiden yhteistyön alkukankeudesta ja kitkaisuudesta huolimatta TE-
keskusten perustaminen on osoittautunut oikeansuuntaiseksi ratkaisuksi.
Ruotsin kokemukset eivät puolla elinkeinoministeriön perustamista, mutta TE-
keskusten valtakunnallista koordinointia on edelleen parannettava kehittämällä
ministeriöiden yhteistyötä.
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 19

22. TE-keskusten perustamisen myötä lakkautettiin työvoimapiirien neuvottelukun-
nat, jolloin katosi foorumi alueiden työvoimapolitiikan käsittelylle. Perustetut TE-
keskusten neuvottelukunnat eivät ole löytäneet rooliaan elinkeinopolitiikan
suuntaajina, eivätkä ottaneet myöskään työvoimapolitiikkaa työlistalleen. Amma-
tillisen aikuiskoulutuksen tarpeiden käsittelyä varten ovat erikseen ennakointi- ja
hankintatoimikunnat.
Työelämän osapuolten roolia on voitava vahvistaa ennakointi- ja hankintatoimi-
kunnissa ja toimikuntien työtä on muutoinkin vahvistettava kokoamalla niiden
piiriin työvoimapolitiikan ja ammatillisen aikuiskoulutuksen kysymykset kokonai-
suutena ml. Euroopan unionin sosiaalirahaston kautta toteutettavat hankkeet.
Sosiaalirahastohankkeet kuitenkin käsiteltäisiin entiseen tapaan myös maakunti-
en yhteistyöryhmissä.
8.3. Varsinaisen aluepolitiikan työkalut tehokkaaseen käyt-
töön: eriytyvät toimet ovat välttämättömiä
Alue- ja elinkeinopolitiikalta vaadittavan tehokkuuden välttämätön ehto on, että
aluepoliittiset toimet johtavat kohdealueilla talouskehityksen - kasvun ja työllisyy-
den - paranemiseen. Toinen aluepolitiikan sisältöön kohdistuva vaatimus on, että
toteutettavat toimenpiteet ja niiden rahoittaminen eivät vastaavasti syrjäytä talou-
dellista toimeliaisuutta maan muilla alueilla.
Alueet ovat itse avainasemassa varsinaisen aluekehittämisen suunnittelijoina ja
toteuttajina. Työllisyyttä edistävän talouskasvun tekijöitä ovat alueiden yritykset ja
niiden henkilöstö. Poliittisin ratkaisuin luodaan edellytyksiä aluekehittämiselle.
Yhteistyössä poliittisten päättäjien, virkamiesten ja sosiaalipartnereiden kesken
laadittujen alueellisten ohjelmien pohjalta kehitetään alueita. Ohjelmien tulee olla
riittävän suuria, mutta kuitenkin rajattuja ja täsmällisesti kohdennettuja.
Ohjelmien määrää ja päällekkäisiä toimia tulee karsia mm. laaja-alaisilla kokeiluil-
la, jotka pakottavat kaikki toimijat - sekä julkisen sektorin että yksityisen sektorin -
arvioimaan omaa toimintaansa. Kapea-alaiset, pelkkiin kompensaatioihin pe-
rustuvat kokeilut eivät tuota riittävästi dynamiikkaa aluetalouksiin. On etsittävä
keinoja alueellisten voimavarojen kokoamiseksi. Valtion rahoituksen ohjaamista
alueiden käyttöön on yksinkertaistettava.
Varsinaisen aluepolitiikan keinovalikoimaa on valtiovallan toimesta lisätty viime
vuosina ja tämä tarjoaa maakuntien omaehtoiselle kehittämiselle entistä parem-
mat lähtökohdat.
8.3.1. Työllisyys on aluepolitiikan ykkösasia
Keskeisin aluepoliittinen tavoite on työllisyyden edistäminen ja pitäminen korke-
alla tasolla. Työttömyyden ennaltaehkäisy on parasta työllisyyden hoitoa. Työt-
tömyys karkasi kuitenkin laman seurauksena hyvin korkeaksi ja on siellä edel-
leen, vaikka sitä on viime vuosina saatu painettua alas. Työllisyyden hoito edel-
lyttää erityistoimia.
Kansallisen aktiivisen työvoimapolitiikan keinoin ehkäistään syrjäytymistä ja
edistetään työllistettävyyttä ja työllistymistä. Varsinaisen aluepolitiikan keinoin on
20 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

23. kehitettävä malleja rakennetyöttömyyden ratkaisemiseksi ja vaikeasti työllistyvien
ryhmien työllistämiseksi nykyistä enemmän avoimille työmarkkinoille.
Alueellista liikkuvuutta on pyrittävä suuntaamaan lähialueiden aluekeskuksiin
suurten kasvukeskusten sijasta. Alueellisen liikkuvuuden täytyy olla taloudellisesti
ja sosiaalisesti turvallista. Muuttoliikkeen ohjaaminen lähelle tukee kattavan alue-
rakenteen säilyttämistä elinvoimaisena.
Yksittäisten ihmisten muuttohalukkuuteen vaikuttaminen on vaikeaa. Elinympä-
ristön tarjoamilla palveluilla ja viihtyvyydellä on suuri merkitys muuttohalukkuu-
teen, mutta ensisijaisesti pysyvä kunnon työ saa ihmiset muuttamaan ja pysy-
mään asuinsijoillaan. Norjan pohjoisosissa on kokeiltu yksittäisille kansalaisille
suunnattuja verohelpotuksia. Tuhansiin avoimiin työpaikkoihin on näin saatu
työntekijä. Itä- ja Pohjois-Suomessa on vielä runsaasti koulutettua työvoimaa,
mutta niukasti työpaikkoja, joten Suomen oloissa Norjan mallin mukaiset vero-
helpotukset eivät tuota tulosta. Ensisijaisempaa on kehittää olemassa olevia yri-
tyksiä ja saada syntymään uusia yrityksiä ja niiden myötä uusia työpaikkoja
muuttotappioalueille.
Toimenpide, jolla voi olla vaikutuksia työssäkäyntialueen laajenemiseen, on mat-
kakuluvähennysten omavastuun ja katon poistaminen.
Koko maassa on kehitettävä ihmisten osaamista ja mahdollistettava ammatillinen
pätevöityminen. Sukupolvenvaihdoksen ja kasvavan työvoimapulan vuoksi am-
matillisen liikkuvuuden lisääminen on välttämätöntä. Myös sukupuolen mukaan
jakaantuneiden työmarkkinoiden murtamista on edistettävä, samoin kuin työn ja
perhe-elämän yhteensovittamista. Perheiden hyvinvointi on kivijalka, jolle alueel-
linenkin kehitys rakennetaan.
Etätyön lisääminen voi vaikuttaa aluerakenteen säilymiseen kattavana. Valtioval-
lan on varmistettava, että laajakaistaverkot ovat kaikkien ulottuvilla. Työmarkki-
najärjestöt ovat solmineet Euroopan tason sopimuksen etätyön pelisäännöistä.
Säännöt on saatava voimaan kansallisella tasolla.
Sosiaalisia yrityksiä on perustettava ja edistettävä kolmannen sektorin työllistä-
mistä vaikeasti työllistyvien syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Myös yrityksiltä on
edellytettävä sosiaalista vastuuta eritysryhmien työllistämiseksi.
8.3.2. Elinikäinen oppiminen tuottaa osaajia alueille
Alueellisen kilpailukyvyn keskeinen tekijä on osaamisen lisääminen. Alueiden
kaikki voimavarat on saatava käyttöön kehittämistyöhön. Siksi aineettomat sat-
saukset inhimilliseen pääomaan ovat alueilla lähi vuosina jopa ensisijaisempia
kuin toimintaedellytysten luominen ja toimintaympäristön kehittäminen. Keskei-
siä välineitä alueiden osaamisen lisäämisessä ovat työelämän ja ammatillisen
koulutuksen yhteistyön tiivistäminen, tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä osaa-
miskeskusohjelmat.
Osaamisen perustan muodostaa kunnollinen yleissivistävä peruskoulutus. Jo-
kaiselle nuorelle ja aikuiselle on taattava omalla synnyinseudullaan riittävä yleissi-
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 21

24. vistävä peruskoulutus. Ammatillisessa koulutuksessa on järkevää erikoistua ja
erilaistua alueiden tarpeiden mukaan.
Aikuisväestön yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa on puutteita, jot-
ka vaikeuttavat alueiden osaamisen kehittämistä. Koska työmarkkinoille tulevien
nuorten määrä on jo lähi vuosina pienempi kuin eläkkeelle siirtyvien määrä, kes-
ki-ikäisten ammattitaidon olisi uudistuttava ja pysyttävä ajan tasalla nykyistä
myöhäisempään eläkeikään asti. Siksi SAK kannattaa parlamentaarisen aikuis-
koulutustyöryhmän esittämää aikuisväestön osaamisen nosto-ohjelmaa. Ohjel-
man pääpaino tulee olla ammatilliseen tutkintoon tähtäävissä ja niiden suoritta-
mista edistävissä opinnoissa. SAK korostaa erityisesti näyttötutkintojen ja niihin
valmistavan koulutuksen merkitystä aikuisille soveltuvana osaamisen nostamisen
muotona. Tietoyhteiskunnan perustaidot kuuluvat tämän päivän yleissivistyk-
seen ja ne on taattava kaikille valtion kustannuksella.
Osaamisen nostamiseksi tarvitaan alueiden eri tason ammatillisten oppilaitosten,
työelämän ja sen organisaatioiden sekä tutkimus- ja kehittämislaitosten yhteis-
työn edelleen tiivistämistä.
Oppilaitosten päällekkäisyyksiä on karsittava. Erityisesti aikuiskoulutuksen jär-
jestäjille yhteistyön tiivistäminen on haaste, koska nykyinen lainsäädäntö ei ole
tukenut yhteistyötä, vaan ohjannut oppilaitoksia keskinäiseen ja usein haitalli-
seen kilpailuun. Uudistettaessa ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten, valtakun-
nallisten ammatillisten erikoisoppilaitosten ja vapaan sivistystyön lainsäädäntöä,
olisi niiden keskinäistä yhteistyötä myös lainsäädännöllisesti edistettävä. Näin
voidaan luoda alueellisesti ja seudullisesti toimivia, vahvoja aikuiskoulutuksen
yhteistyöverkostoja.
Ammatilliseen koulutukseen erikoistuneille oppilaitoksille on annettava mahdolli-
suudet kehittyä työelämän aikuisopistoiksi, joilla on alueellisia työelämän kehit-
tämistehtäviä.
Ammattikorkeakoulujen roolia on vahvistettava erityisesti pk-yritysten kehitystä
tukevana oppilaitosverkostona ja niiden yhteistyötä myös ammatillisen toisen
asteen oppilaitosten kanssa on parannettava. Myös pk-yritysten osaamista kou-
lutus- ja henkilöstötarpeiden ennakoinnissa tulee parantaa osaamiseen kehittä-
miseen liittyvien toimenpiteiden osana.
Ammatillisten oppilaitosten voimavaroja on alueilla parannettava, mikä edellyttää
niin kunnilta kuin valtiovallalta kehittämistoimia. Alueen yrityksiltä ja muulta työ-
elämältä edellytetään aitoa kiinnostusta ammatillisen koulutuksen tukemiseen ja
yhteistyöhön oppilaitosten kanssa.
Määrämuotoisen koulutuksen rinnalla tarvitaan jatkuvaa yritysten ja työyhteisö-
jen henkilöstön kehittämistä. Euroopan unionin ohjelmakaudella 1995-99 hen-
kilöstöä on pitkälti koulutettu Euroopan unionin sosiaalirahaston osarahoituksen
turvin. Toteutetut hankkeet ovat olleet henkilöstökoulutushankkeita, joissa on
pääosin koulutettu avainhenkilöitä. Osaamisen kehittämisen tulee kohdistua työ-
yhteisöjen kaikkiin henkilöstöryhmiin, ei vain avainhenkilöihin. Myös pieniin yri-
tyksiin tulee laatia koulutussuunnitelmat, joissa tavoitteena on jatkuva koko hen-
22 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

25. kilöstön kehittäminen. Vain siten taataan elinikäisen oppimisen periaatteen t -
o
teuttaminen. Henkilöstön kehittämisen tulee puolestaan olla osa työyhteisöjen
jatkuvaa kehittämistä. Tavoitteena tulee olla yritysten ja työyhteisöjen muodos-
tuminen oppiviksi organisaatioiksi, joissa jatkuvasti arvioidaan omaa toimintaa
osana arkista työtä.
Työmarkkinaosapuolilla on kiinteä kosketus työyhteisöihin ja ne kokoavat jatku-
vasti tietoja työelämän koulutus- ja osaamistarpeista. Siksi niiden tulee olla
edustettuina alueilla kaikissa niissä elimissä, joissa tehdään ratkaisuja sekä nuori-
soasteen että aikuisten ammatillisesta koulutuksesta.
SAK:lainen ammattiyhdistysliike haluaa kehittää työelämän osaamista ja on val-
mis omalta osaltaan suuntaamaan mm. osaamisen nosto-ohjelmaan liittyviä
neuvonta-, tiedotus- ja motivointitoimia jäsenliittojensa työpaikoilla työskentele-
ville työntekijöille ja luottamushenkilöille.
8.3.3. Aktivoivaan ja verkottuvaan elinkeinopolitiikkaan
Kansallista elinkeinopolitiikkaa on sovitettu yhä enemmän alueiden tarpeiden
mukaan, jolloin aluepolitiikan ja elinkeinopolitiikan välinen ero kapenee. Suo-
messa osaamiskeskusohjelma on edistänyt huippuosaamista. Myös aluekes-
kusohjelmalla on elinkeinopoliittinen ulottuvuus.
Valtakunnallisen elinkeinopolitiikan lähtökohtana on kestävän kehityksen ja tasa-
arvon edistäminen. Myös alueellisen elinkeinopolitiikan on perustuttava näille
lähtökohdille. Samoin tarvitaan kaupunkipolitiikan ja maaseutupolitiikan vuoro-
puhelua.
Alueellisella elinkeinopolitiikalla on edistettävä pitkäaikaista taloudellista kasvua ja
osaamisen kehittämistä kunkin alueen omista lähtökohdista ja vahvuuksista
ponnistaen. Uusia työpaikkoja luovat ensisijaisesti pienet ja keskisuuret elinvoi-
maiset yritykset sekä uudessa sähköisessä taloudessa että perinteisimmillä t - a
louden sektoreilla, erityisesti palvelualoilla.
Alueilla on ensisijaisesti panostettava kasvuhakuisiin, työllistäviin yrityksiin.
Stimulanssia luovat vastikkeelliset toimet, kuten tutkimus- ja kehittämistoiminta
sekä riskirahoitus ovat ensijaisia kompensoiviin yritystukiin nähden. Tärkeitä ra-
hoitusinstrumentteja ovat Finnvera, TEKES ja Suomen Teollisuussijoitus.
Finnveran lainananto ja takausmahdollisuuksia on nostettava, sillä kysyntä ylittää
tarjonnan ja Finnveran toiminnalla on alueiden elinkeinojen kehittämisessä tär-
keä tehtävä. Alueellista pääomasijoitustoimintaa on jatkettava. Suomen Teolli-
suussijoituksen ja TEKESin toiminnassa on alueellista ulottuvuutta edelleen vah-
vistettava. Myös harvaan asutun maaseudun pienille yrityksille on mahdollistetta-
va tutkimus- ja kehittämisresurssien saanti. Myös TE-keskusten jakamia inves-
tointiavustuksia tarvitaan aluekehityksen tukemiseen.
Yritystuet eivät saa vääristää kilpailua. On kuitenkin harkittava, milloin kilpailutta-
minen on tarkoituksenmukaista. Kehittymättömillä markkinoilla kilpailuttaminen
johtaa helposti siihen, että esim. julkisia palveluja siirtyy yksityisen sektorin mo-
nopoleille, jotka ovat poliittisen ohjauksen ulottumattomissa.
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 23

26. Yritysten sijoittumiseen vaikuttavat alueella vallitseva kustannustaso sekä työvoi-
man saatavuus. Pääsääntöisesti työn hinta ei voi olla alueiden välinen kilpailute-
kijä, eikä saa johtaa palkkojen alennusmyyntiin.
Henkilöstön sivukuluja koskeva, alkamassa oleva eräiden Lapin ja Turun saaris-
ton kuntien alueella toteutettava työnantajien sairausvakuutusmaksujen vapaus-
kokeilu olisi pitänyt ulottaa koskemaan myös kuntatyönantajaa. Kokeilun tulok-
sia arvioitaessa on otettava huomioon sairausvakuutusrahoituksen uudistaminen
ja selkiyttäminen. Alueellinen maksuporrastus ei saisi hämärtää sairausvakuutuk-
sen rahoitusvastuita.
Yritysten yleiset toimintaedellytykset toimintaympäristössään on turvattava ennen
toimialakohtaisia tukia. Erityisesti harvaan asutuilla seuduilla ja maaseutukeskuk-
sissa tarvitaan yritystukia täsmätoimina. Työnantajien kela-maksu tulisi poistaa,
koska sillä ei kustanneta työsuhteeseen liittyviä etuuksia. Alueellista kuljetustukea
on jatkettava nykyisessä laajuudessa.
SAK:lainen ay-liike on aktiivisesti mukana kaikissa toiminnoissa, joilla madalle-
taan terveen yritystoiminnan piiriin yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Samoin
olemme mukana luomassa henkistä ilmapiiriä, joka tukee yritysten yhteistoimin-
taa ja verkottumista sekä yritysten sisällä yhteistoiminnassa toteutettavaa kehit-
tämistä, laajentamista sekä monipuolistamista. Näillä toimilla pyritään luomaan
puitteet yritysten toiminnan kehittymiselle ja jatkumiselle sekä olemassa olevien
työpaikkojen säilymiselle ja lisääntymiselle.
8.3.4. Julkinen valta luo edellytyksiä
Aluekehittämislain mukaan aluepolitiikan poliittinen ohjaus on valtioneuvostolla,
joka hallitusohjelmassaan määrittelee vaalikauden tavoitteet. Ministeriöt ottavat
omissa suunnitelmissaan huomioon toimenpiteiden alueellistamisen ja yhteen-
sovittamisen alueiden ohjelmien kanssa.
Maakuntien tasolla vastuu ohjelmatyöstä ja poliittinen ohjaus on maakuntien
liitoilla. Kumppanuusperiaatetta on toteutettava koko aluepolitiikan suunnittelus-
sa ja ohjauksessa siten, että keskeiset työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt osallistu-
vat työskentelyyn. Näin varmistetaan niiden tahojen sitoutuminen alueelliseen
kehittämistyöhön, jotka usein käytännössä toteuttavat suunnitellut toimet.
Valtiovallan on edistettävä toimiensa hajasijoitusta hajasijoitetuin keinoin eikä
keskusjohtoisesti. Ensisijaisesti on uusia toimintoja sijoitettava maan eri puolille.
Laajakaistaiset tiedonsiirtoverkot luovat edellytyksiä toimintojen hajasijoittamisel-
le, samoin kuin etätyön tekemiselle.
Kuntien ja seutukuntien rooli aluekehittämisessä on niin ikään edellytyksiä luova.
Kattavat hyvinvointipalvelut houkuttelevat sekä yrityksiä että yksityisiä ihmisiä
muuttamaan. Kuntien valtionapujärjestelmällä on varmistettava taloudelliset
mahdollisuudet lakisääteisten palvelujen järjestämiseen koko maassa.
24 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

27. 8.4. Tukea Suomelle myös itälaajentumisen jälkeen
Kaikkiaan 12 maata neuvottelee Euroopan unionin jäsenyydestä ja liittymisen on
tarkoitus toteutua 2004. Kaikki maat tuskin tulevat jäseniksi samanaikaisesti, joten
unionin budjettiin kohdistuvat paineet eivät vielä ohjelmakauden aikana ole kovin
suuret. Uudet jäsenmaat tulevat saamaan maksimaalisen tuen, mutta tuki raja-
taan neljään prosenttiin näiden maiden BKT:sta. Koska hakijamaiden BKT on
huomattavasti vanhoja jäsenmaita alhaisempi, laajentumisen hinnan vanhoille
jäsenmaille on arvioitu jäävän 0, 4 prosenttiin BKT:sta.
Kuluvalla ohjelmakaudella korkeinta aluetukea eli tavoite 1- tukea saavat alueet,
joiden BKT jää alle 75 prosentin Euroopan unionin keskiarvosta. Jos tämä BKT-
raja säilyy seuraavalla ohjelmakaudella, yksikään nykyisen jäsenmaan alue ei
enää saisi suurinta aluetukea.
Suomen kannalta on tärkeää, että koheesio- ja rakennerahastovaroja voitaisiin
laajentumisen jälkeenkin suunnata etäisille, harvaan asutuille ja pitkistä välimat-
koista kärsiville alueille sekä raja-alueille ja sinne missä on erityisen vaikea työt-
tömyys tai rakennemuutos. On huolehdittava siitä, että harvaan asutut Itä- ja
Pohjois-Suomen alueet eivät tipahda parhaiden tukien piiristä. Tukikriteerinä
tulee ottaa huomioon, että Suomen ja Venäjän rajalla on yksi maailman suurim-
mista elintasokuiluista.
Palkansaajien ja ay-liikkeen kannalta on tärkeää valvoa, että kaupunkialueita ei
suljeta rakennetoimien ulkopuolelle. Teollisuuden rakennemuutoksista kärsivät
seudut on siksi pidettävä tukien kohteena. Inhimillisten voimavarojen kehittämi-
nen esimerkiksi elinikäistä oppimista tukemalla samoin kuin syrjäytymisen estä-
minen on myös pidettävä mukana ohjelmissa.
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 25

28. 9. Mitä painotuksiin sitoutuminen
edellyttää ay-liikkeeltä
SAK:lainen ay-liike haluaa vaikuttaa kumppanuuden pohjalta alueiden nykyistä
tasapainoisempaan kehittämiseen. Kumppanina toimiminen edellyttää ay-
liikkeen toimihenkilöiden ja aktiivien jäsenten osaajien koulutuksen syventämistä
ja laajentamista aluekehittämiseen ja aluehallintoon liittyvissä kysymyksissä.
Hanketoimintaan osallistuminen ja hankkeiden hallinnointi edellyttää myös pro-
jektiosaajien verkoston luomista ja kouluttamista yhdessä jäsenliittojen kanssa.
Koulutusta järjestetään osin omin varoin ja osin haetaan julkista rahoitusta mm.
EU-ohjelmista.
Alueorganisaatiota tulee myös kehittää vastaamaan paremmin nykyisen alueke-
hittämistyön vaatimuksia. Aluevaikuttamisen osaamista ja vaikuttamista paran-
netaan yhteistyössä muiden palkansaajajärjestöjen ja ay-liikettä lähellä olevien
koulutuslaitosten kanssa. Paikallisjärjestöt organisoidaan seutukuntaisiksi silloin,
kun seutukuntapohja on tarkoituksenmukainen ottaen huomioon aluekeskus-
verkoston sijoittumisen.
Osaamisen ja ammatillisen liikkuvuuden edistäminen on erittäin tärkeätä aluei-
den kehittämisen kannalta. SAK:laisen ay-liikkeen organisaation eri tasot osal-
listuvat tiedottamis- neuvonta yms. toimiin, jotka edistävät työntekijöiden hakeu-
tumista ammatillisen koulutukseen.
Jotta ay-liikkeen luottamustehtävissä toimivat voisivat osallistua kehittämistoi-
mintaan, on heille maksettava matkakulut ja ansionmenetysten korvaukset julki-
sista varoista. Tällä hetkellä maakuntien yhteistyöryhmissä toimivat luottamus-
henkilöt saavat kulunsa korvatuksi, samoin kuin hankkeiden ohjausryhmissä
työskentelevät pääsääntöisesti. Sen sijaan esim. alakohtaisissa strategia- ja klus-
teriryhmissä toimivat eivät saa korvauksia.
Jos halutaan edistää kansalaisyhteiskuntaa ja saada alueiden voimavarat laajasti
käyttöön, mm. kehittämisohjelmien teknistä tukea tulee kohdentaa työntekijöi-
den edustajien osallistumisen mahdollistamiseen ja kansalaisvalmiuksien lisäämi-
seen. Alueiden kehittämisen erään keskeisen potentiaalin muodostavat pk-
yritykset ja niiden henkilöstö. Näiden yritysten omat resurssit eivät riitä kehittämi-
seen ja laajempaan osallistumiseen.
Työpaikoilla toteutettavien kehittämishankkeiden tulee koskea koko henkilöstöä.
Vain siten kumppanuus-periaate toteutuu ja ay-liike myös sitoutuu kehittämis-
toimiin.
26 SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN

29. Lähteet:
- Alus- hanketyöryhmän raportti 11/2002 (luonnos), sisäasiainministeriö
16.11.2001
- Alueellinen kehitys ja aluepolitiikka Suomessa, Talousneuvoston työryhmära-
portti, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 2000/6
- Suomen Kuntaliiton rakennepolitiikkapäivät - Kasvukeskus jokaiseen maakun-
taan – utopia vai mahdollisuus, seminaariaineisto 7.-8.11.2001
- Puoli Suomea samalle viivalle – Strategia Pohjois-Suomen kehittämiseksi v.
2010. Pohjois-Suomen neuvottelukunta 2001
- Sosialidemokratian suunta ja kuntapäivät 1.12.2001, Tasapainoisen aluekehi-
tyksen Suomi- työryhmän aineisto
- Kumppanuuden lupaavia toimintatapoja -työseminaari 17.12.2001, Suomen
Kuntaliitto
- Hautamäki, Jarkko (2001) Suomi muutosten edellä, Raportti Suomen haas-
teista. Sitra
- Lehto, Eero & Böckerman, Petri ( 2002 ) Alueellisen kehityksen tasapainottami-
nen: ristiinsubventio edistää tasa-arvoa Palkansaajien tutkimuslaitoksen työpape-
reita 180
- Moisio, Antti & Kangasharju, Aki & Ahtonen, Sanna-Mari (2001 ) Menestyksen
mitta ?
- Vaihtoehtoisia mittareita aluetalouden kehitykselle VATT- tutkimuksia 84
- Suomen Euroopan unionin tavoiteohjelmat 1,2 ja 3
- Hyvinvointi syntyy työstä – SAK:n 2001 edustajakokouksen asiakirja
- SAK:n Aluepoliittisen seminaarin ( 31.8-1.9.2001 ) ryhmätyöt
- Suomen Yrittäjät, Linjaukset alueiden kehittämiseksi, huhtikuu 2002
- Valle Antti, Maakuntien yhteistyöryhmät rakennerahasto-ohjelmien hallinnoin-
nissa, sisäasianministeriö, aluekehitysosaston julkaisuja 3/2002
- En politik för tillväxt och livskraft i hela landet, Regeringens proposition
2001/02:4
- SOU 2000/87 Regionalpolitiska utredningen, Näringslivsdepartementet
- Syrjäisen maaseudun yritystoiminta, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 1/2002
- Valtion keskushallinnon uudistaminen. Muistio 28.6.2002
SAK –TEHOA ALUEKEHITTÄMISEEN 27

30. Uudenmaan liitto Uudenmaan TE-keskus
Puh. (09) 476 7411 Puh. (09) 2534 2000
toimisto@uudenmaanliitto.fi uusimaa@te-keskus.fi
www.uudenmaanliitto.fi www.te-keskus.fi/uusimaa

31. Itä-Uudenmaan liitto Uudenmaan TE-keskus
Puh. (019) 524 3288 Puh. (09) 2534 2000
maakunta@ita-uusimaa.fi uusimaa@te-keskus.fi
www.ita-uusimaa.fi www.te-keskus.fi/uusimaa

32. Varsinais-Suomen liitto Varsinais-Suomen TE-keskus
Puh. (02) 210 0900 Puh. (02) 210 0400
office@varsinais-suomi.fi varsinais-suomi@te-keskus.fi
www.varsinais-suomi.fi www.te-keskus.fi/varsinais-suomi

33. Satakuntaliitto Satakunnan TE-keskus
Puh. (02) 620 4300 Puh. (02) 620 4000
info@satakunta.fi satakunta@te-keskus.fi
www.satakunta.fi www.te-keskus.fi/satakunta

34. Hämeen liitto Hämeen TE-keskus
Puh. (03) 647 401 Puh. (03) 851 51
virasto@hameenliitto.fi hame@te-keskus.fi
www.hameenliitto.fi www.te-keskus.fi/hame

35. Pirkanmaan liitto Pirkanmaan TE-keskus
Puh. (03) 248 1250 Puh. (03) 256 5300
pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi pirkanmaa@te-keskus.fi
www.pirkanmaa.fi www.te-keskus.fi/pirkanmaa

36. Päijät-Hämeen liitto Hämeen TE-keskus
Puh. (03) 871 940 Puh. (03) 851 51
info@paijat-hame.fi hame@te-keskus.fi
www.paijat-hame.fi www.te-keskus.fi/hame

37. Kymenlaakson liitto Kaakkois-Suomen TE-keskus
Puh. (05) 230 8900 Puh. (05) 211 71
info@kymenlaakso.fi kaakkois-suomi@te-keskus.fi
www.kymenlaakso.fi www.te-keskus.fi/kaakkois-suomi

38. Etelä-Karjalan liitto Kaakkois-Suomen TE-keskus
Puh. (05) 613 001 Puh. (05) 211 71
info@ekarjala.fi kaakkois-suomi@te-keskus.fi
www.ekarjala.fi www.te-keskus.fi/kaakkois-suomi

39. Etelä-Savon maakuntaliitto Etelä-Savon TE-keskus
Puh. (015) 321 130 Puh. (015) 466 4011
info@esavo.fi etela-savo@te-keskus.fi
www.esavo.fi www.te-keskus.fi/etela-savo

40. Pohjois-Savon liitto Pohjois-Savon TE-keskus
Puh. (017) 550 1400 Puh. (017) 617 5111
info@pohjois-savo.fi Pohjois-Savo@te-keskus.fi
www.pohjois-savo.fi www.te-keskus.fi/pohjois-savo

41. Pohjois-Karjalan liitto Pohjois-Karjalan TE-keskus
Puh. (013) 259 110 Puh. (013) 246 111
info@pohjois-karjala.fi pohjois-karjala@te-keskus.fi
www.pohjois-karjala.fi www.te-keskus.fi/pohjois-karjala

42. Keski-Suomen Liitto Keski-Suomen TE-keskus
Puh. (014) 652 200 Puh. (014) 410 4600
info@keskisuomi.fi keski-suomi@te-keskus.fi
www.keskisuomi.fi www.te-keskus.fi/Keski-Suomi

43. Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan TE-keskus
Puh. (06) 412 5200 Puh. (06) 416 3555
info@epliitto.fi etela-pohjanmaa@te-keskus.fi
www.epliitto.fi www.te-keskus.fi/etela-pohjanmaa

44. Pohjanmaan liitto Pohjanmaan TE-keskus
Puh. (06) 320 6500 Puh. (06) 329 6300
info@obotnia.fi pohjanmaa@te-keskus.fi
www.obotnia.fi www.te-keskus.fi/pohjanmaa

45. Keski-Pohjanmaan liitto Pohjanmaan TE-keskus
Puh. (06) 860 5700 Puh. (06) 329 6300
info@keski-pohjanmaa.fi pohjanmaa@te-keskus.fi
www.keski-pohjanmaa.fi www.te-keskus.fi/pohjanmaa

46. Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus
Puh. (08) 321 4000 Puh. (08) 536 8000
info@pohjois-pohjanmaa.fi Pohjois-Pohjanmaa@te-keskus.fi
www.pohjois-pohjanmaa.fi www.te-keskus.fi/Pohjois-Pohjanmaa

47. Kainuun Liitto Kainuun TE-keskus
Puh. (08) 717 111 Puh. (08) 61 631
kainuunliitto@kainuu.fi kainuu@te-keskus.fi
www.kainuu.fi/kainuunliitto/ www.te-keskus.fi/Kainuu

48. Lapin liitto Lapin TE-keskus
Puh. (016) 330 1000 Puh. (016) 368 7000
info@lapinliitto.fi lappi@te-keskus.fi
www.lapinliitto.fi www.te-keskus.fi/Lappi

49. Varsinais-Suomen liitto Varsinais-Suomen TE-keskus
Puh. (02) 210 0900 Puh. (02) 210 0400
office@varsinais-suomi.fi varsinais-suomi@te-keskus.fi
www.varsinais-suomi.fi www.te-keskus.fi/varsinais-suomi

50. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Hakaniemenranta 1, PL 157, FIN-00531 Helsinki, puh (09) 77211, fax (09) 7721 447, internet: http://www.sak.fi
Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Hagnäskajen 1, PB 157, FIN-00531 Helsingfors, tel (09) 77211, fax (09) 7721 447, internet: http://www.sak.fi
The Central Organisation of Finnish Trade Unions SAK
Hakaniemenranta 1, P.O. Box157, FIN-00531 Helsinki, phone +358 9 77211, fax +358 9 7721 447, internet: http://www.sak.fi