SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  15
MUURAMEN KIRKON PERUSKORJAUSHankesuunnitelma
Hanke käynnistyi siksi, että vuosittaisissa kiinteän ja irtaimen omaisuuden tarkastuksissa kirkon julkisivujen koristelistoista irtoili palasia, joiden syyn arveltiin olevan sisäkaton lämpövuodot.  Myös katon räystään puuosissa oli lahovaurioita. Kirkon seinissä ei pysynyt kalkkimaalaus ja sen syy oli aiheellista selvittää. Kirkon seinissä oli rappauksen lohkeamisia, joiden syytä oli aiheellista selvittää. LÄHTÖKOHTA
Päivi Ollikaisen taidehistorian pro gradu- tutkielma (JyY,Taiteidenja kulttuurintut-kimuksenlaitos 2010):”Kirkko harjulla: A Aallon suunnittelema Muuramen kirkko 1926–29”. Muuramen kirkko – värityskartoitus, Elina Järvelä, Ukri Oy Julkisivujen kuntotutkimus, Ramboll Julkisivujen koristerappausten tutkimusraportti, Ramboll Asbestikartoitus, PTS-kiinteistötekniikka Oy Laskentamuistio PTS-kiinteistötekniikka Oy SELVITYKSET
Rakennuksen yläpohjan rakenteen ilma- ja lämpövuodot korjataan.  Vesikatto ja -varusteet uusitaan.  Julkisivut kunnostetaan ja kalkitaan.  Ruusutarha rakennetaan uudelleen. Ikkunat kunnostetaan ja maalataan.  Sisäpuolella kattorakenteet rakennetaan uudelleen.  Katon 1979 remontissa tehdyt kotelot puretaan. Alttarikaide korvataan alkuperäisen mallisella. Seinät maalataan väritutkimusten ja Aallon alkuperäisen värimääritelmän mukaan. Rakennuksen sähköjärjestelmä uusitaan. RAKENNUSHANKE
Ruusutarha
Tarkoitus olla ennallistava.  Ulkopuoli palautetaan alkuperäiseen asuun: puretaan myöhemmin rakennettu savupiippu ja rakennetaan uudelleen kirkon länsipuolella sijainnut ruusutarha.  Kirkon sisäpuolta tarkoitus kunnostaa alkuperäistä asua kunnioittavaan asuun:  Kattorakenteet ja pintojen materiaalit alkuperäiseen suuntaan. Maalauksella palauttaa kirkkotilan alkuperäistä tunnelmaa. Alttarikaide. KUNNOSTUKSEN TAVOITE
Muuramen kirkko on suojeltu kirkkolain perusteella. Neuvosto esitti 25. 11. 2003 Kirkkohallitukselle kirkon ottamista suojeltujen kirkkojen luetteloon. ”Kirkollinen rakennus, joka on rakennettu ennen vuotta 1917 on suojelunalainen. Kirkkohallitus voi määrätä sitä nuoremman kirkollisen rakennuksen suojeltavaksi, jos suojeluun on sellainen syy, jonka johdosta vastaavan rakennuksen suojelusta voitaisiin päättää rakennussuojelulain (60/85) mukaan... Rakennuksen suojelu kohdistuu myös sen kiinteään sisustukseen, siihen liittyviin maalauksiin ja taideteoksiin sekä piha-alueeseen.” Kl 4: 5 § 1 mom. ,[object Object]
(”Kirkollisen rakennuksen purkamista tai sellaista korjaamista, joka olennaisesti muuttaa sen ulko- tai sisäasua, koskeva päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi” (Kl 4: 2§, 2mom) ja ”päätös on alistettava opetusministeriön vahvistettavaksi.” (Kl 4: 5 § 4 mom))Kirkkohallituksella on oikeus puuttua rakennustöihin, jotka eivät ole sen hyväksymiä tai toteutetaan vastoin sen toivomaa tapaa. (”Kirkkohallitus voi kieltää työn tai määrätä sen keskeytettäväksi. Kirkkohallituksen päätös voidaan panna täytäntöön siitä tehdystä valituksesta huolimatta.” (Kl 4: 6 § 2 mom) Kirkon suojelu kirkkolaissa
Kirkko on luokiteltu Museoviraston aloitteesta valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. (Päätös tuli voimaan 01. 01. 2010.) Museoviraston laatima Rakennettujen kulttuuriympäristöjen inventointi on otettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennetun kulttuuriympäristön osalta. Tarkoituksena on, että inventointiin otetut kohteet antavat alueellisesti, ajallisesti ja kohdetyypeittäin monipuolisen kuvan Suomen rakennetun ympäristön historiasta ja kehityksestä. (Muuramessa kirkko ja Kinkomaan sairaala-alue.) Museovirasto toimii kulttuuriperinnön ja -ympäristön suojelusta vastaavana asiantuntijaviranomaisena.  Se huolehtii osaltaan alaa koskevan lainsäädännön toteutumisesta yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö
SISÄVÄRITYKSEN LÄHTÖKOHTA
SEINIEN JA KATTOJEN VÄRIT Suunnitelman mukainen väritys. 1. KIRKKOSALIN KUPOLIKATTO  Indigon sininen 2. KIRKKOSALIN KATTOPALKKI (nykyinen palkki ja urkupillikaapin sisällä)  vihertävän harmaa 3. KIRKKOSALIN KATON KONSOLILAATTA  punaisen ruskea 4: KIRKKOSALIN SEINÄPINNAT  vaalean harmaa 5. KIRKKOSALIN IKKUNA- AUKKOJEN SMYYGIPINTA  vaalean harmaa
6. LEHTERIN KATTO (alkuperäinen rakenne kokonaan poistettu) sininen 7. PANEELISEINÄ LEHTERITASOLLA violetilla taitettu harmaa, alemmat osat vihertävän harmaat 8. LEHTERIN KAIDE (tasopinta, metallipinta ja alkuperäinen ulkoseinämä ) harmaa ja punainen 9. LEHTERIN ALAPUOLEN PILARIT. PILAREIDEN KAPITEELIT  musta, harmaa 10. ETEISTILAN KATTO sininen 11. ETEISTILAN SEINÄT sininen 12. ETEISTILAN IKKUNA- JA OVIPINNAT musta
13. SAKASTIN SEINÄT JA KATTO seinät: sininen, katto: harmaa 14. PORRASKÄYNTI SAKASTIIN: SEINÄT JA KATTO SEKÄ OVIKARMI tumma ruskea 15. KUORIN IKKUNASYVENNYS: SEINÄT ruskeanpunainen/harmaa, ”roosa” 16. SEURAKUNTASALIN ALKUPERÄINEN KATTO petsattu vaneri, petsin sävy avoin  17. SEURAKUNTASALIN SEINÄT vaalea harmaa  18. SEURAKUNTASALIN IKKUNA-AUKON SMYYGIPINTA  vaalean harmaa 19. SAARNASTUOLI sävy vielä avoin 20. ALKUPERÄISET PENKIT Indigon sininen
21. ALKUPERÄISET PUUPUITEIKKUNAT mustanharmaa 22. LATTIAT grafiitinharmaa/musta PILARIT Seiniin päin mustat, muuten harmaat Tutkimuksessa on kaivettu esiin alimmat väripinnat. Uusi maalaus tehdään näiden sävyjen perusteella. Niiltä kohdin joissa väritutkimus esittää lisäselvityksen tekemistä lopullinen sävy selviää myöhemmin.
Harkitut mittasuhteet, pintojen värien kontrasti ja dramaattinen valaistus

Contenu connexe

En vedette (17)

QE
QEQE
QE
 
Tabelas 1
Tabelas 1Tabelas 1
Tabelas 1
 
Apresentação L\’Adresse
Apresentação L\’AdresseApresentação L\’Adresse
Apresentação L\’Adresse
 
Week 7
Week 7Week 7
Week 7
 
Presentacion Despacho
Presentacion DespachoPresentacion Despacho
Presentacion Despacho
 
Bbb manufacturing
Bbb   manufacturingBbb   manufacturing
Bbb manufacturing
 
Evolucao
EvolucaoEvolucao
Evolucao
 
Ag1 humor-de bohigues_-04
Ag1  humor-de bohigues_-04Ag1  humor-de bohigues_-04
Ag1 humor-de bohigues_-04
 
Presentatie masterclass theorie
Presentatie masterclass theoriePresentatie masterclass theorie
Presentatie masterclass theorie
 
Diretrizescurriculares 2012
Diretrizescurriculares 2012Diretrizescurriculares 2012
Diretrizescurriculares 2012
 
Parte final pa
Parte final paParte final pa
Parte final pa
 
Pm2 3d
Pm2 3dPm2 3d
Pm2 3d
 
Trucos del teléfono celular
Trucos del teléfono celularTrucos del teléfono celular
Trucos del teléfono celular
 
Jaqueline
JaquelineJaqueline
Jaqueline
 
Evolucao
EvolucaoEvolucao
Evolucao
 
Animais
AnimaisAnimais
Animais
 
àA
àAàA
àA
 

Plus de Simo Lampela

Muurame kirkon ulkovärit 2015
Muurame kirkon ulkovärit 2015Muurame kirkon ulkovärit 2015
Muurame kirkon ulkovärit 2015Simo Lampela
 
Kkon ulkovalaistus
Kkon ulkovalaistusKkon ulkovalaistus
Kkon ulkovalaistusSimo Lampela
 
Miksi Muuramen kirkko pitää kunnostaa?
Miksi Muuramen kirkko pitää kunnostaa?Miksi Muuramen kirkko pitää kunnostaa?
Miksi Muuramen kirkko pitää kunnostaa?Simo Lampela
 
Miksi muuramen kirkko pitää kunnostaa
Miksi muuramen kirkko pitää kunnostaaMiksi muuramen kirkko pitää kunnostaa
Miksi muuramen kirkko pitää kunnostaaSimo Lampela
 
Lasten ajatukset jpstä, kirkosta. Muuramen srk
Lasten ajatukset jpstä, kirkosta. Muuramen srkLasten ajatukset jpstä, kirkosta. Muuramen srk
Lasten ajatukset jpstä, kirkosta. Muuramen srkSimo Lampela
 
Pääsiäsivaellus Muuramen srk 2014
Pääsiäsivaellus Muuramen srk 2014Pääsiäsivaellus Muuramen srk 2014
Pääsiäsivaellus Muuramen srk 2014Simo Lampela
 
Pääsiäsivaellus 2014 Muuramen seurakunnassa
Pääsiäsivaellus 2014 Muuramen seurakunnassaPääsiäsivaellus 2014 Muuramen seurakunnassa
Pääsiäsivaellus 2014 Muuramen seurakunnassaSimo Lampela
 
Messun kehittäminen
Messun kehittäminenMessun kehittäminen
Messun kehittäminenSimo Lampela
 
Muistio lapuan hiippakunnan hankeseminaari kauhavalla 29
Muistio  lapuan hiippakunnan hankeseminaari kauhavalla 29Muistio  lapuan hiippakunnan hankeseminaari kauhavalla 29
Muistio lapuan hiippakunnan hankeseminaari kauhavalla 29Simo Lampela
 
Tiellä jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
Tiellä  jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäiväTiellä  jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
Tiellä jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäiväSimo Lampela
 
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013Simo Lampela
 
Muuramen kko hs 5 2013 pieni
Muuramen kko hs 5 2013 pieniMuuramen kko hs 5 2013 pieni
Muuramen kko hs 5 2013 pieniSimo Lampela
 
Muuramen kko hs 5 2013 pieni
Muuramen kko hs 5 2013 pieniMuuramen kko hs 5 2013 pieni
Muuramen kko hs 5 2013 pieniSimo Lampela
 
Muuramen kirkon sivusali (seurakuntasali)
Muuramen kirkon sivusali (seurakuntasali)Muuramen kirkon sivusali (seurakuntasali)
Muuramen kirkon sivusali (seurakuntasali)Simo Lampela
 
Muuramen kko tornin nykytilanne
Muuramen kko tornin nykytilanneMuuramen kko tornin nykytilanne
Muuramen kko tornin nykytilanneSimo Lampela
 
Uusi microsoft power point esitys
Uusi microsoft power point  esitysUusi microsoft power point  esitys
Uusi microsoft power point esitysSimo Lampela
 

Plus de Simo Lampela (20)

Muurame kirkon ulkovärit 2015
Muurame kirkon ulkovärit 2015Muurame kirkon ulkovärit 2015
Muurame kirkon ulkovärit 2015
 
Kkon ulkovalaistus
Kkon ulkovalaistusKkon ulkovalaistus
Kkon ulkovalaistus
 
Miksi Muuramen kirkko pitää kunnostaa?
Miksi Muuramen kirkko pitää kunnostaa?Miksi Muuramen kirkko pitää kunnostaa?
Miksi Muuramen kirkko pitää kunnostaa?
 
Miksi muuramen kirkko pitää kunnostaa
Miksi muuramen kirkko pitää kunnostaaMiksi muuramen kirkko pitää kunnostaa
Miksi muuramen kirkko pitää kunnostaa
 
Lasten ajatukset jpstä, kirkosta. Muuramen srk
Lasten ajatukset jpstä, kirkosta. Muuramen srkLasten ajatukset jpstä, kirkosta. Muuramen srk
Lasten ajatukset jpstä, kirkosta. Muuramen srk
 
Pääsiäsivaellus Muuramen srk 2014
Pääsiäsivaellus Muuramen srk 2014Pääsiäsivaellus Muuramen srk 2014
Pääsiäsivaellus Muuramen srk 2014
 
Pääsiäsivaellus 2014 Muuramen seurakunnassa
Pääsiäsivaellus 2014 Muuramen seurakunnassaPääsiäsivaellus 2014 Muuramen seurakunnassa
Pääsiäsivaellus 2014 Muuramen seurakunnassa
 
Kesäkassi
KesäkassiKesäkassi
Kesäkassi
 
Joulukassi mainos
Joulukassi mainosJoulukassi mainos
Joulukassi mainos
 
Messun kehittäminen
Messun kehittäminenMessun kehittäminen
Messun kehittäminen
 
Muistio lapuan hiippakunnan hankeseminaari kauhavalla 29
Muistio  lapuan hiippakunnan hankeseminaari kauhavalla 29Muistio  lapuan hiippakunnan hankeseminaari kauhavalla 29
Muistio lapuan hiippakunnan hankeseminaari kauhavalla 29
 
Tiellä jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
Tiellä  jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäiväTiellä  jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
Tiellä jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
 
Muuramen kko rhs
Muuramen kko rhsMuuramen kko rhs
Muuramen kko rhs
 
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
 
Muuramen kko hs 5 2013 pieni
Muuramen kko hs 5 2013 pieniMuuramen kko hs 5 2013 pieni
Muuramen kko hs 5 2013 pieni
 
Muuramen kko hs 5 2013 pieni
Muuramen kko hs 5 2013 pieniMuuramen kko hs 5 2013 pieni
Muuramen kko hs 5 2013 pieni
 
Muuramen kirkon sivusali (seurakuntasali)
Muuramen kirkon sivusali (seurakuntasali)Muuramen kirkon sivusali (seurakuntasali)
Muuramen kirkon sivusali (seurakuntasali)
 
Muuramen kko tornin nykytilanne
Muuramen kko tornin nykytilanneMuuramen kko tornin nykytilanne
Muuramen kko tornin nykytilanne
 
Uusi microsoft power point esitys
Uusi microsoft power point  esitysUusi microsoft power point  esitys
Uusi microsoft power point esitys
 
Viitasaari 2012
Viitasaari 2012Viitasaari 2012
Viitasaari 2012
 

Muuramen kirkon hankesuunnitelmä

  • 2. Hanke käynnistyi siksi, että vuosittaisissa kiinteän ja irtaimen omaisuuden tarkastuksissa kirkon julkisivujen koristelistoista irtoili palasia, joiden syyn arveltiin olevan sisäkaton lämpövuodot. Myös katon räystään puuosissa oli lahovaurioita. Kirkon seinissä ei pysynyt kalkkimaalaus ja sen syy oli aiheellista selvittää. Kirkon seinissä oli rappauksen lohkeamisia, joiden syytä oli aiheellista selvittää. LÄHTÖKOHTA
  • 3. Päivi Ollikaisen taidehistorian pro gradu- tutkielma (JyY,Taiteidenja kulttuurintut-kimuksenlaitos 2010):”Kirkko harjulla: A Aallon suunnittelema Muuramen kirkko 1926–29”. Muuramen kirkko – värityskartoitus, Elina Järvelä, Ukri Oy Julkisivujen kuntotutkimus, Ramboll Julkisivujen koristerappausten tutkimusraportti, Ramboll Asbestikartoitus, PTS-kiinteistötekniikka Oy Laskentamuistio PTS-kiinteistötekniikka Oy SELVITYKSET
  • 4. Rakennuksen yläpohjan rakenteen ilma- ja lämpövuodot korjataan. Vesikatto ja -varusteet uusitaan.  Julkisivut kunnostetaan ja kalkitaan. Ruusutarha rakennetaan uudelleen. Ikkunat kunnostetaan ja maalataan. Sisäpuolella kattorakenteet rakennetaan uudelleen. Katon 1979 remontissa tehdyt kotelot puretaan. Alttarikaide korvataan alkuperäisen mallisella. Seinät maalataan väritutkimusten ja Aallon alkuperäisen värimääritelmän mukaan. Rakennuksen sähköjärjestelmä uusitaan. RAKENNUSHANKE
  • 6. Tarkoitus olla ennallistava. Ulkopuoli palautetaan alkuperäiseen asuun: puretaan myöhemmin rakennettu savupiippu ja rakennetaan uudelleen kirkon länsipuolella sijainnut ruusutarha. Kirkon sisäpuolta tarkoitus kunnostaa alkuperäistä asua kunnioittavaan asuun: Kattorakenteet ja pintojen materiaalit alkuperäiseen suuntaan. Maalauksella palauttaa kirkkotilan alkuperäistä tunnelmaa. Alttarikaide. KUNNOSTUKSEN TAVOITE
  • 7.
  • 8. (”Kirkollisen rakennuksen purkamista tai sellaista korjaamista, joka olennaisesti muuttaa sen ulko- tai sisäasua, koskeva päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi” (Kl 4: 2§, 2mom) ja ”päätös on alistettava opetusministeriön vahvistettavaksi.” (Kl 4: 5 § 4 mom))Kirkkohallituksella on oikeus puuttua rakennustöihin, jotka eivät ole sen hyväksymiä tai toteutetaan vastoin sen toivomaa tapaa. (”Kirkkohallitus voi kieltää työn tai määrätä sen keskeytettäväksi. Kirkkohallituksen päätös voidaan panna täytäntöön siitä tehdystä valituksesta huolimatta.” (Kl 4: 6 § 2 mom) Kirkon suojelu kirkkolaissa
  • 9. Kirkko on luokiteltu Museoviraston aloitteesta valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. (Päätös tuli voimaan 01. 01. 2010.) Museoviraston laatima Rakennettujen kulttuuriympäristöjen inventointi on otettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennetun kulttuuriympäristön osalta. Tarkoituksena on, että inventointiin otetut kohteet antavat alueellisesti, ajallisesti ja kohdetyypeittäin monipuolisen kuvan Suomen rakennetun ympäristön historiasta ja kehityksestä. (Muuramessa kirkko ja Kinkomaan sairaala-alue.) Museovirasto toimii kulttuuriperinnön ja -ympäristön suojelusta vastaavana asiantuntijaviranomaisena. Se huolehtii osaltaan alaa koskevan lainsäädännön toteutumisesta yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö
  • 11. SEINIEN JA KATTOJEN VÄRIT Suunnitelman mukainen väritys. 1. KIRKKOSALIN KUPOLIKATTO Indigon sininen 2. KIRKKOSALIN KATTOPALKKI (nykyinen palkki ja urkupillikaapin sisällä) vihertävän harmaa 3. KIRKKOSALIN KATON KONSOLILAATTA punaisen ruskea 4: KIRKKOSALIN SEINÄPINNAT vaalean harmaa 5. KIRKKOSALIN IKKUNA- AUKKOJEN SMYYGIPINTA vaalean harmaa
  • 12. 6. LEHTERIN KATTO (alkuperäinen rakenne kokonaan poistettu) sininen 7. PANEELISEINÄ LEHTERITASOLLA violetilla taitettu harmaa, alemmat osat vihertävän harmaat 8. LEHTERIN KAIDE (tasopinta, metallipinta ja alkuperäinen ulkoseinämä ) harmaa ja punainen 9. LEHTERIN ALAPUOLEN PILARIT. PILAREIDEN KAPITEELIT musta, harmaa 10. ETEISTILAN KATTO sininen 11. ETEISTILAN SEINÄT sininen 12. ETEISTILAN IKKUNA- JA OVIPINNAT musta
  • 13. 13. SAKASTIN SEINÄT JA KATTO seinät: sininen, katto: harmaa 14. PORRASKÄYNTI SAKASTIIN: SEINÄT JA KATTO SEKÄ OVIKARMI tumma ruskea 15. KUORIN IKKUNASYVENNYS: SEINÄT ruskeanpunainen/harmaa, ”roosa” 16. SEURAKUNTASALIN ALKUPERÄINEN KATTO petsattu vaneri, petsin sävy avoin 17. SEURAKUNTASALIN SEINÄT vaalea harmaa 18. SEURAKUNTASALIN IKKUNA-AUKON SMYYGIPINTA vaalean harmaa 19. SAARNASTUOLI sävy vielä avoin 20. ALKUPERÄISET PENKIT Indigon sininen
  • 14. 21. ALKUPERÄISET PUUPUITEIKKUNAT mustanharmaa 22. LATTIAT grafiitinharmaa/musta PILARIT Seiniin päin mustat, muuten harmaat Tutkimuksessa on kaivettu esiin alimmat väripinnat. Uusi maalaus tehdään näiden sävyjen perusteella. Niiltä kohdin joissa väritutkimus esittää lisäselvityksen tekemistä lopullinen sävy selviää myöhemmin.
  • 15. Harkitut mittasuhteet, pintojen värien kontrasti ja dramaattinen valaistus
  • 16. Loggian katto on ultramariinin sininen. Ikkunan puitteet sinisen mustat. Paneloidut ovet ja tornin ovet sinisen mustat. Julkisivujen väri on keltaiseen taitettu valkoinen. ULKOPUOLIEN VÄRI