SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  15
Télécharger pour lire hors ligne
Se on sinussa.
Osallista ihmiset mukaan muutokseen!
Potentiaali. Rohkeus. Mahdollisuudet. Tahto. Kyky. Osaaminen.
Mistä muutoksessa on kyse?
HISTORIA
RISKIT / UHKAT
Keskitymmekö
tulevaisuuteen ja
mahdollisuuksiimme
vai kenties johonkin
muuhun?...
Ole tarkkana omien
ajatustesi ja tunteidesi
kanssa!
Keskity tekoihisi!
Tulokset seuraavat tekoja!
Mistä motivoinnissa on kyse?
Hyväksynnän saaminen visiolle niiltä,
jotka osallistuvat sen toteuttamiseen
= SITOUTUMINEN!
• Tehtävän kannalta
• Emotionaalisesti
Motivaation tekijät
lähde: tohtori Miikka Salavuo, www.miikkasalavuo.fi
• Motivaatio voidaan hyvin karkeasti jakaa ulkoiseen ja sisäiseen
motivaatioon.
• Motivoituminen voi riippua kulloisestakin taloudellisesta
tilanteesta, ja siitä, minkälaisissa toimintakulttuureissa on
aiemmin toiminut.
• On olennaista ymmärtää, että mitä enemmän työ muuttuu
luovuutta ja innovatiivisuutta edellyttäväksi tietointensiiviseksi
työksi, sitä merkittävämpi rooli sisäisellä motivaatiolla on.
Motivaation 9 olennaista tekijää
1. Merkitys
2. Tavoitteellisuus
3. Sosiaalinen ympäristö
4. Sopiva haasteellisuus
5. Työn kiinnostavuus
6. Toiminnan vapaudet
7. Arvostus
8. Palkka ja palkkiot
9. Muodolliset ja epämuodolliset tilanteet
Johtamisen parhaat käytännöt
Work Of Leaders
Tietovisa visioista
• Tunnetun organisaation visio
• Tunnista vision taustalla oleva organisaatio
Tietokone jokaiselle työpöydälle ja jokaiseen kotiin.
Microsoft
Tietovisa visioista
Järjestää maailman tieto ja tehdä
siitä kaikkien käytettävissä olevaa ja
hyödyllistä.
Google
Tietovisa visioista
Luoda paikka, jossa ihmiset voivat
löytää kaiken haluamansa ja ostaa sen
verkossa.
Amazon.com
Tietovisa visioista
Antaa inspiraatiota ja innostusta
jokaiselle urheilijalle maailmassa.
Nike
Vision määritteleminen
• Kuviteltu tulevaisuuden tila
• Tavoitetta laaja-alaisempi
• Pyrkimyksenä
• luoda jotakin ehdottoman arvokasta
• palvella ainutlaatuisen hyvin
• uudistaa liiketoimintatapaa
Mikä on teidän VISIONNE?
Visiointi johtamisessa
Hyvin laadittuun visioon kuuluvat
• avoin lähestyminen
• rohkeus
• olettamusten testaaminen
kaikilla organisaatiotasoilla!
Sitoutuminen / osallistaminen
MUISTA:
• Selkeys
• Vuoropuhelu
• Innostus
Johtajien on jatkuvasti seurattava tilannetta ja
varmistettava sitoutuminen ja osallistettava ihmiset
aina uudelleen.
Toteutuksen varmistaminen
• Tahdin määrittäminen
• Rakenne
• Palaute
Kaikkien tasojen johtajien on osoitettava
sitoutumista ja kannustusta!
Osoita, että asia on myös sinulle tärkeä!
WIIFM?
KIITOS OSALLISTUMISESTASI!
Outi Impivaara
Oicon Oy
Outi.impivaara@sovelto.fi
tai outi.impivaara@oicon.fi
Tel. +358-40-5016569
www.oicon.fi

Contenu connexe

Similaire à Osallista ihmiset mukaan muutokseen

Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
Suomen Ekonomit
 
Ihmisten johtaminen, fuas 09032012
Ihmisten johtaminen, fuas 09032012Ihmisten johtaminen, fuas 09032012
Ihmisten johtaminen, fuas 09032012
Outi Kallioinen
 
Turun Be The Change -tilaisuuden materiaali osa 2
Turun Be The Change -tilaisuuden materiaali osa 2Turun Be The Change -tilaisuuden materiaali osa 2
Turun Be The Change -tilaisuuden materiaali osa 2
Suomen Ekonomit
 
Luovuus ja innovaatiot
Luovuus ja innovaatiotLuovuus ja innovaatiot
Luovuus ja innovaatiot
Joni_H
 

Similaire à Osallista ihmiset mukaan muutokseen (20)

Mentoroinnin teematilaisuus työn mielekkyys yhteenveto
Mentoroinnin teematilaisuus  työn mielekkyys yhteenvetoMentoroinnin teematilaisuus  työn mielekkyys yhteenveto
Mentoroinnin teematilaisuus työn mielekkyys yhteenveto
 
Rlt 14.3.2012 slideshare
Rlt 14.3.2012 slideshareRlt 14.3.2012 slideshare
Rlt 14.3.2012 slideshare
 
Spirit 2/2018
Spirit 2/2018Spirit 2/2018
Spirit 2/2018
 
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
 
Olli Luukkainen OAJ
Olli Luukkainen OAJOlli Luukkainen OAJ
Olli Luukkainen OAJ
 
Osaamisen arkkitehtuuri
Osaamisen arkkitehtuuriOsaamisen arkkitehtuuri
Osaamisen arkkitehtuuri
 
Uraverkosto valmentaa: Oman osaamisen markkinointi
Uraverkosto valmentaa: Oman osaamisen markkinointiUraverkosto valmentaa: Oman osaamisen markkinointi
Uraverkosto valmentaa: Oman osaamisen markkinointi
 
Päihdepäivät 2018, seminaari 8: Palojarvi
Päihdepäivät 2018, seminaari 8: PalojarviPäihdepäivät 2018, seminaari 8: Palojarvi
Päihdepäivät 2018, seminaari 8: Palojarvi
 
Työmotivaation heilahtelut ja hallintakeinot
Työmotivaation heilahtelut ja hallintakeinotTyömotivaation heilahtelut ja hallintakeinot
Työmotivaation heilahtelut ja hallintakeinot
 
Ihmisten johtaminen, fuas 09032012
Ihmisten johtaminen, fuas 09032012Ihmisten johtaminen, fuas 09032012
Ihmisten johtaminen, fuas 09032012
 
Turun Be The Change -tilaisuuden materiaali osa 2
Turun Be The Change -tilaisuuden materiaali osa 2Turun Be The Change -tilaisuuden materiaali osa 2
Turun Be The Change -tilaisuuden materiaali osa 2
 
Osaamisen johtaminen
Osaamisen johtaminenOsaamisen johtaminen
Osaamisen johtaminen
 
Miten oppimisen motivaatio rakentuu?
Miten oppimisen motivaatio rakentuu?Miten oppimisen motivaatio rakentuu?
Miten oppimisen motivaatio rakentuu?
 
Luovuus ja innovaatiot
Luovuus ja innovaatiotLuovuus ja innovaatiot
Luovuus ja innovaatiot
 
Muutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli Juuti
Muutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli JuutiMuutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli Juuti
Muutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli Juuti
 
Linkedin
LinkedinLinkedin
Linkedin
 
Slow20110302[1]
Slow20110302[1]Slow20110302[1]
Slow20110302[1]
 
Strateginen viestinta
Strateginen viestintaStrateginen viestinta
Strateginen viestinta
 
21.2.2018 Työpajan materiaali
21.2.2018 Työpajan materiaali21.2.2018 Työpajan materiaali
21.2.2018 Työpajan materiaali
 
Toivoa ja luottamusta työhön
Toivoa ja luottamusta työhönToivoa ja luottamusta työhön
Toivoa ja luottamusta työhön
 

Plus de Sovelto

Plus de Sovelto (20)

LOISTO-palvelu
LOISTO-palveluLOISTO-palvelu
LOISTO-palvelu
 
Sovelto Channel -esittely
Sovelto Channel -esittelySovelto Channel -esittely
Sovelto Channel -esittely
 
Windows 10 hallinnan näkökulmasta
Windows 10 hallinnan näkökulmastaWindows 10 hallinnan näkökulmasta
Windows 10 hallinnan näkökulmasta
 
Windows 10 käyttäjän näkökulmasta
Windows 10 käyttäjän näkökulmastaWindows 10 käyttäjän näkökulmasta
Windows 10 käyttäjän näkökulmasta
 
Tilaisuuden avaus: Kalaparvi liikkuu
Tilaisuuden avaus: Kalaparvi liikkuuTilaisuuden avaus: Kalaparvi liikkuu
Tilaisuuden avaus: Kalaparvi liikkuu
 
Ansaintamallin voi muuttaa
Ansaintamallin voi muuttaaAnsaintamallin voi muuttaa
Ansaintamallin voi muuttaa
 
Ajankohtaista tutkimustietoa
Ajankohtaista tutkimustietoaAjankohtaista tutkimustietoa
Ajankohtaista tutkimustietoa
 
Yhteisöllinen tuottavuus liiketoiminnan tukena
Yhteisöllinen tuottavuus liiketoiminnan tukenaYhteisöllinen tuottavuus liiketoiminnan tukena
Yhteisöllinen tuottavuus liiketoiminnan tukena
 
Hyvinvointi ja tuottavuus
Hyvinvointi ja tuottavuusHyvinvointi ja tuottavuus
Hyvinvointi ja tuottavuus
 
Tietotyön uusi kulttuuri
Tietotyön uusi kulttuuriTietotyön uusi kulttuuri
Tietotyön uusi kulttuuri
 
Intune ja Azure RMS
Intune ja Azure RMSIntune ja Azure RMS
Intune ja Azure RMS
 
Azure Active Directory
Azure Active DirectoryAzure Active Directory
Azure Active Directory
 
3D-tulostaminen ja sen hyödyt käytännössä
3D-tulostaminen ja sen hyödyt käytännössä3D-tulostaminen ja sen hyödyt käytännössä
3D-tulostaminen ja sen hyödyt käytännössä
 
​Tervetuloa tutustumaan tehokkaampaan tuotekehitykseen
​Tervetuloa tutustumaan tehokkaampaan tuotekehitykseen ​Tervetuloa tutustumaan tehokkaampaan tuotekehitykseen
​Tervetuloa tutustumaan tehokkaampaan tuotekehitykseen
 
Seminaarin avaussanat
Seminaarin avaussanatSeminaarin avaussanat
Seminaarin avaussanat
 
Esimiehen työ on palvelua, Tilannejohtaminen
Esimiehen työ on palvelua, TilannejohtaminenEsimiehen työ on palvelua, Tilannejohtaminen
Esimiehen työ on palvelua, Tilannejohtaminen
 
Miten yritysarkkitehtuurilla kehitetään strategista johtamista
 Miten yritysarkkitehtuurilla kehitetään strategista johtamista Miten yritysarkkitehtuurilla kehitetään strategista johtamista
Miten yritysarkkitehtuurilla kehitetään strategista johtamista
 
Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?
Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?
Miten yritysarkkitehtuurilla parannetaan strategista johtamista?
 
Case Kouvolan kaupunki: Millaisia haasteita olemme kohdanneet kokonaisarkkite...
Case Kouvolan kaupunki: Millaisia haasteita olemme kohdanneet kokonaisarkkite...Case Kouvolan kaupunki: Millaisia haasteita olemme kohdanneet kokonaisarkkite...
Case Kouvolan kaupunki: Millaisia haasteita olemme kohdanneet kokonaisarkkite...
 
Mitä tapahtuu, jos mitään ei tehdä?
Mitä tapahtuu, jos mitään ei tehdä?Mitä tapahtuu, jos mitään ei tehdä?
Mitä tapahtuu, jos mitään ei tehdä?
 

Osallista ihmiset mukaan muutokseen

  • 1. Se on sinussa. Osallista ihmiset mukaan muutokseen! Potentiaali. Rohkeus. Mahdollisuudet. Tahto. Kyky. Osaaminen.
  • 2. Mistä muutoksessa on kyse? HISTORIA RISKIT / UHKAT Keskitymmekö tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiimme vai kenties johonkin muuhun?... Ole tarkkana omien ajatustesi ja tunteidesi kanssa! Keskity tekoihisi! Tulokset seuraavat tekoja!
  • 3. Mistä motivoinnissa on kyse? Hyväksynnän saaminen visiolle niiltä, jotka osallistuvat sen toteuttamiseen = SITOUTUMINEN! • Tehtävän kannalta • Emotionaalisesti
  • 4. Motivaation tekijät lähde: tohtori Miikka Salavuo, www.miikkasalavuo.fi • Motivaatio voidaan hyvin karkeasti jakaa ulkoiseen ja sisäiseen motivaatioon. • Motivoituminen voi riippua kulloisestakin taloudellisesta tilanteesta, ja siitä, minkälaisissa toimintakulttuureissa on aiemmin toiminut. • On olennaista ymmärtää, että mitä enemmän työ muuttuu luovuutta ja innovatiivisuutta edellyttäväksi tietointensiiviseksi työksi, sitä merkittävämpi rooli sisäisellä motivaatiolla on.
  • 5. Motivaation 9 olennaista tekijää 1. Merkitys 2. Tavoitteellisuus 3. Sosiaalinen ympäristö 4. Sopiva haasteellisuus 5. Työn kiinnostavuus 6. Toiminnan vapaudet 7. Arvostus 8. Palkka ja palkkiot 9. Muodolliset ja epämuodolliset tilanteet
  • 7. Tietovisa visioista • Tunnetun organisaation visio • Tunnista vision taustalla oleva organisaatio Tietokone jokaiselle työpöydälle ja jokaiseen kotiin. Microsoft
  • 8. Tietovisa visioista Järjestää maailman tieto ja tehdä siitä kaikkien käytettävissä olevaa ja hyödyllistä. Google
  • 9. Tietovisa visioista Luoda paikka, jossa ihmiset voivat löytää kaiken haluamansa ja ostaa sen verkossa. Amazon.com
  • 10. Tietovisa visioista Antaa inspiraatiota ja innostusta jokaiselle urheilijalle maailmassa. Nike
  • 11. Vision määritteleminen • Kuviteltu tulevaisuuden tila • Tavoitetta laaja-alaisempi • Pyrkimyksenä • luoda jotakin ehdottoman arvokasta • palvella ainutlaatuisen hyvin • uudistaa liiketoimintatapaa Mikä on teidän VISIONNE?
  • 12. Visiointi johtamisessa Hyvin laadittuun visioon kuuluvat • avoin lähestyminen • rohkeus • olettamusten testaaminen kaikilla organisaatiotasoilla!
  • 13. Sitoutuminen / osallistaminen MUISTA: • Selkeys • Vuoropuhelu • Innostus Johtajien on jatkuvasti seurattava tilannetta ja varmistettava sitoutuminen ja osallistettava ihmiset aina uudelleen.
  • 14. Toteutuksen varmistaminen • Tahdin määrittäminen • Rakenne • Palaute Kaikkien tasojen johtajien on osoitettava sitoutumista ja kannustusta! Osoita, että asia on myös sinulle tärkeä! WIIFM?
  • 15. KIITOS OSALLISTUMISESTASI! Outi Impivaara Oicon Oy Outi.impivaara@sovelto.fi tai outi.impivaara@oicon.fi Tel. +358-40-5016569 www.oicon.fi