SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  1
Télécharger pour lire hors ligne
1. TULLA KUULLUKSI
	 • saada tasavertaista ja puolueetonta kohtelua, ikätaso huomioiden
	 • tuntea itsensä hyväksytyksi
	 • tulla osalliseksi häntä koskevissa asioissa
	
2. LEIKKIIN
	 • yksin, pareittain, ryhmässä, ohjatusti sekä vapaasti
	 • monipuolisiin leikkeihin ja välineisiin
	
3. HYVÄÄN HOITOON
	 • hyvään ravintoon ja hygieniasta huolehtimiseen
	 • tarvittaessa lääkehoitoon
	 • kokonaisvaltaiseen huolenpitoon
4. KOULUTETTUIHIN KASVATTAJIIN
	 • saada tukea kasvattajalta kehitykseen ja tunteiden käsittelyyn
	 • ammattitaitoisiin ja innostuneisiin hoitajiin sekä moniammatilli-		
	 seen työryhmään
		
5. TURVALLISEEN, ASIANMUKAISEEN JA VIRIKKEELLISEEN
YMPÄRISTÖÖN
	 • turvalliseen ja terveelliseen päiväkotiin, ympäristöön ja turvallisiin
	 kasvattajiin
	 • välineisiin maalata, muovailla, pelata, askarrella ja soittaa sekä liikkua,
	 laulaa, esittää, tutustua kirjoihin ja olla luova
	 • ympäristöön, jossa kiusaamista ei sallita
	
6. OPPIA JA KOKEA UUTTA
	 • saada ohjausta tutkimiseen ja kokemiseen, liikkumiseen ja ulkoiluun
	 • saada käyttää hyviä oppivälineitä ja materiaaleja
	
7. RIITTÄVÄN PIENIIN LAPSIRYHMIIN
	 • päästä toimimaan ja oppimaan pienryhmissä
	 • maksimi ryhmäkoko alle 3-vuotiaiden ryhmässä 10 lasta, 3-6 -vuotiailla 	
	 18 lasta
8. YKSILÖLLISEEN KOHTAAMISEEN
	 • saada kasvattajilta yksilöllistä kohtaamista osakseen
	 • päästä lämpimään syliin
	 • kokea kiireettömyys, kehuja ja kiitoksia päivittäin
	
9. VANHEMPIEN JA KASVATTAJIEN HYVÄÄN YHTEISTYÖHÖN
	 • päivittäisiin keskusteluihin ja kasvatuskumppanuuteen
	 • varhaiskasvatussuunnitelmaan, johon myös lapsi voi osallistua
	 • sairastamiseen ja loman pitämiseen kotona
10. HYVÄÄN 	JA TURVALLISEEN ARKEEN
SuPerin teesit lasten
päivähoidon kehittämiseksi
Lapsella on oikeus...
WWW.SUPERLIITTO.FI

Contenu connexe

Plus de Suomen lähi- ja perushoitajaliitto

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opas
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opasSuomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opas
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opasSuomen lähi- ja perushoitajaliitto
 
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Lähihoitajan eettiset ohjeet
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Lähihoitajan eettiset ohjeetSuomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Lähihoitajan eettiset ohjeet
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Lähihoitajan eettiset ohjeetSuomen lähi- ja perushoitajaliitto
 
Tärkeä ja arvostettu ammatissaan – lähihoitaja 100-vuotiaassa Suomessa
Tärkeä ja arvostettu ammatissaan – lähihoitaja 100-vuotiaassa SuomessaTärkeä ja arvostettu ammatissaan – lähihoitaja 100-vuotiaassa Suomessa
Tärkeä ja arvostettu ammatissaan – lähihoitaja 100-vuotiaassa SuomessaSuomen lähi- ja perushoitajaliitto
 
Ammatti vaatii ammattitaitoa - SuPerin jäsenten näkemyksiä lähihoitajakoulutu...
Ammatti vaatii ammattitaitoa - SuPerin jäsenten näkemyksiä lähihoitajakoulutu...Ammatti vaatii ammattitaitoa - SuPerin jäsenten näkemyksiä lähihoitajakoulutu...
Ammatti vaatii ammattitaitoa - SuPerin jäsenten näkemyksiä lähihoitajakoulutu...Suomen lähi- ja perushoitajaliitto
 

Plus de Suomen lähi- ja perushoitajaliitto (6)

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opas
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opasSuomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opas
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opas
 
Opiskelijan ohjaus ja arviointi työpaikalla
Opiskelijan ohjaus ja arviointi työpaikallaOpiskelijan ohjaus ja arviointi työpaikalla
Opiskelijan ohjaus ja arviointi työpaikalla
 
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Lähihoitajan eettiset ohjeet
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Lähihoitajan eettiset ohjeetSuomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Lähihoitajan eettiset ohjeet
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Lähihoitajan eettiset ohjeet
 
Tärkeä ja arvostettu ammatissaan – lähihoitaja 100-vuotiaassa Suomessa
Tärkeä ja arvostettu ammatissaan – lähihoitaja 100-vuotiaassa SuomessaTärkeä ja arvostettu ammatissaan – lähihoitaja 100-vuotiaassa Suomessa
Tärkeä ja arvostettu ammatissaan – lähihoitaja 100-vuotiaassa Suomessa
 
Ammatti vaatii ammattitaitoa - SuPerin jäsenten näkemyksiä lähihoitajakoulutu...
Ammatti vaatii ammattitaitoa - SuPerin jäsenten näkemyksiä lähihoitajakoulutu...Ammatti vaatii ammattitaitoa - SuPerin jäsenten näkemyksiä lähihoitajakoulutu...
Ammatti vaatii ammattitaitoa - SuPerin jäsenten näkemyksiä lähihoitajakoulutu...
 
SuPerin teesit lähihoitajatyön kehittämiseksi
SuPerin teesit lähihoitajatyön kehittämiseksiSuPerin teesit lähihoitajatyön kehittämiseksi
SuPerin teesit lähihoitajatyön kehittämiseksi
 

SuPerin teesit lasten päivähoidon kehittämiseksi

  • 1. 1. TULLA KUULLUKSI • saada tasavertaista ja puolueetonta kohtelua, ikätaso huomioiden • tuntea itsensä hyväksytyksi • tulla osalliseksi häntä koskevissa asioissa 2. LEIKKIIN • yksin, pareittain, ryhmässä, ohjatusti sekä vapaasti • monipuolisiin leikkeihin ja välineisiin 3. HYVÄÄN HOITOON • hyvään ravintoon ja hygieniasta huolehtimiseen • tarvittaessa lääkehoitoon • kokonaisvaltaiseen huolenpitoon 4. KOULUTETTUIHIN KASVATTAJIIN • saada tukea kasvattajalta kehitykseen ja tunteiden käsittelyyn • ammattitaitoisiin ja innostuneisiin hoitajiin sekä moniammatilli- seen työryhmään 5. TURVALLISEEN, ASIANMUKAISEEN JA VIRIKKEELLISEEN YMPÄRISTÖÖN • turvalliseen ja terveelliseen päiväkotiin, ympäristöön ja turvallisiin kasvattajiin • välineisiin maalata, muovailla, pelata, askarrella ja soittaa sekä liikkua, laulaa, esittää, tutustua kirjoihin ja olla luova • ympäristöön, jossa kiusaamista ei sallita 6. OPPIA JA KOKEA UUTTA • saada ohjausta tutkimiseen ja kokemiseen, liikkumiseen ja ulkoiluun • saada käyttää hyviä oppivälineitä ja materiaaleja 7. RIITTÄVÄN PIENIIN LAPSIRYHMIIN • päästä toimimaan ja oppimaan pienryhmissä • maksimi ryhmäkoko alle 3-vuotiaiden ryhmässä 10 lasta, 3-6 -vuotiailla 18 lasta 8. YKSILÖLLISEEN KOHTAAMISEEN • saada kasvattajilta yksilöllistä kohtaamista osakseen • päästä lämpimään syliin • kokea kiireettömyys, kehuja ja kiitoksia päivittäin 9. VANHEMPIEN JA KASVATTAJIEN HYVÄÄN YHTEISTYÖHÖN • päivittäisiin keskusteluihin ja kasvatuskumppanuuteen • varhaiskasvatussuunnitelmaan, johon myös lapsi voi osallistua • sairastamiseen ja loman pitämiseen kotona 10. HYVÄÄN JA TURVALLISEEN ARKEEN SuPerin teesit lasten päivähoidon kehittämiseksi Lapsella on oikeus... WWW.SUPERLIITTO.FI