SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  21
Työyhteisön yhteisten
toimintatapojen laatiminen
ja
niistä poikkeamisen
puheeksiottaminen
Käytännön vinkkejä esimiehelle
Asiantuntijat Seija Moilanen ja Elina Ravantti
Näin voit toteuttaa
yhteisten toimintatapojen määrittelemisen
ryhmäsi/tiimisi kanssa
Kun lähdet suunnittelemaan pelisääntöjen tai muiden
yhteisten toimintatapojen tekemistä
• Muista: Et voi antaa pelisääntöjä valmiina.
• Varaa aikaa ja paikka, joka mahdollistaa keskustelut erilaisissa kokoonpanoissa.
• Varmista, että mahdollisimman moni voi osallistua ja vaikuttaa.
• Jos kaikki eivät voi olla valmistelupalaverissa, mieti miten poissaolijat voivat
vaikuttaa pelisääntöjen laadintaan.
21.2.2020 3Seija Moilanen ja Elina Ravantti
Mieti millä tavalla toimitte, jotta jokainen voi osallistua ja
vaikuttaa
• Mikä on tavoitteenne? Mihin toivot, että etsitte yhdessä vastauksia?
• Mitä kysymyksiä esität?
• Miten työskentelette, jotta kaikki voivat tasapuolisesti osallistua? Esimerkiksi
missä kohdin jokainen pohtii asiaa itsekseen, missä kohdin keskustellaan parin
kanssa ja missä kohdin keskustellaan koko ryhmänä/tiiminä.
• Miten monista erilaisista näkemyksistä syntyy ryhmän/tiimin yhteinen käsitys?
• Miten kirjaatte muistiin työskentelyn lopputuloksen?
• Miten jatkossa seuraatte, että toimitaan sovitun mukaisesti?
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 4
Hyödynnä tässä diaesityksessä jäljempänä olevia esimerkkejä siitä, miten käytännössä voit toimia.
Millainen on hyvä pelisääntö tai toimintatapa?
Kun tavoitteena on nykyisen toiminnan tai tilanteen muuttaminen, hyvä pelisääntö tai
toimintatapa kuvaa sitä
• mitä nykyiseen halutaan lisää
ja/tai
• mitä nykyisestä halutaan poistaa tai vähentää.
21.2.2020 5
Vain yksiselitteinen ja konkreettinen pelisääntö tai ohje voi toimia.
Seija Moilanen ja Elina Ravantti
Millainen on hyvä pelisääntö tai toimintatapa?
Jokainen pelisääntö tai toimintatapa sisältää yhdessä määritellyn tavan tai toiminnan: miten
teen/ teemme, miten toimin/toimimme tai käyttäydyn/käyttäydymme ja tarvittaessa
vastaavasti: mitä en/emme tee, miten en emme toimi, miten en/emme käyttäydy.
Vertaa:
Esimerkki 1:
a) Olen reilu työkaveri.
b) Hoidan oman osuuteni tehtävistämme mahdollisimman hyvin. Hyväksyn erilaisia näkökulmia.Toimin
hyväntahtoisesti jokaista kohtaan, enkä arvostele selän takana toisen toimintaa.
Esimerkki 2:
a) Osallistumme aktiivisesti kokouksiin.
b) Jokainen käyttää vähintään yhden puheenvuoron jokaisessa kokouksessa.
21.2.2020 6Seija Moilanen ja Elina Ravantti
Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin?
• Varaa jokaiselle osallistujalle muistiinpanovälineet. Kynä ja paperi on hyvä
yhdistelmä.
• Varaa välineet tiimin/ryhmän yhteiselle muistiinpanolle, esimerkiksi fläppipaperi.
• Johdattele palaverin aiheeseen, nostata mielikuvaa hyvästä lopputuloksesta.
• Voit käyttää apunasi asiantuntija Elina Ravantin blogikirjoitusta.
• Voit tutustua Luottamuksen rakentaminen työyhteisössä –webinaaritallenteisiin
(kolme videota, joista jokainen kestää noin 30 min.).
• Em. blogi ja videot antavat sinulle näkökulmia siihen, miten luottamus ja sen poissaolo
näkyvät esimerkiksi työn sujuvuudessa ja työilmapiirissä.
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 7
Tutustu kolmeen erilaiseen vaihtoehtoon
edetä (A, B ja C) ja valitse niistä sopivin.
Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin?
Vaihtoehto A:
1. Pyydä jokaista miettimään ja kirjoittamaan yksin: Millainen on toimiva ja hyvä
työyhteisö? Mitä konkreettisempia esimerkkejä, sen parempi.
2. Pyydä keskustelemaan asiasta parin kanssa tai kolmikoittain.
3. Jokainen pari/kolmikko kirjaa pienryhmänsä ajatuksia ylös vähintään X kpl. Ne
esitellään lyhyesti koko ryhmälle. Esittelyjen aikana muiden pienryhmien jäsenet
voivat esittää tarkentavia kysymyksiä, mutta ei kritiikkiä.
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 9
Osoita, että arvostat jokaisen osallistumista. Kuuntele, ota huomioon, kysy, kiitä, kannusta.
Tämä pätee myös muihin vaihtoehtoihin (B ja C).
Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin?
Vaihtoehto B:
1. Pyydä jokaista miettimään ja kirjoittamaan yksin: Millainen on kamalin
mahdollinen työyhteisö? Millaista siellä on? Miten toimitaan ja käyttäydytään?
Mitä konkreettisempia esimerkkejä, sen parempi.
2. Pyydä keskustelemaan asiasta parin kanssa tai kolmikoittain.Varmista, että
jokaisella on mahdollisuus kertoa omista ajatuksistaan.
3. Jokainen pari/kolmikko kirjaa pienryhmänsä ajatuksia ylös vähintään X kpl. Ne
esitellään lyhyesti koko ryhmälle. Esittelyjen aikana muiden pienryhmien jäsenet
voivat esittää tarkentavia kysymyksiä, mutta ei kritiikkiä.
4. Pyydä jokaista paria/kolmikkoa kääntämään esimerkit/havainnot myönteisiksi
toimintatavoiksi ja tekemisiksi.
5. Jokainen pari/kolmikko kertoo ajatuksistaan, jotka kirjoitetaan yhteisesti näkyville:
Tällaista toimintaa ja käyttäytymistä meillä toivotaan/edellytetään.
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 10
Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin?
Vaihtoehdot A ja B jatkuvat:
• Ryhmitelkää tarvittaessa samankaltaiset asiat yhteen.
• Ohjaa tarvittaessa priorisoimaan asioita, esimerkiksi jokaisella parilla tai kolmikolla
on käytössään viisi ääntä, joista enintään 2 kpl saa antaa omalle ehdotukselle.
• Tärkeimmiksi koetut toimintatavat muodostavat työyhteisön toimintatavat.
• Määritelkää yhdessä rikkomussäännöt (ks. diat 13-15).
• Huolehdi, että yhteiset toimintatavat ovat näkyvillä. Seuraa, että ne ovat käytössä.
• Tarkistakaa noin kuukauden kuluttua yhdessä: Onko tarvetta muuttaa, tarkentaa,
lisätä tai poistaa jotakin?
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 11
Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin?
Vaihtoehto C: Käytä tukena Luottamustunti-työkirjaa (maksuton)
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 12
Esimerkki seurantakäytänteistä:
rikkomussääntö yhteisesti työstettynä
Rikkomussääntö
Mikä rikkomussääntö on?
• Yhteisesti sovitut seurauskäytänteet siitä, miten toimitaan, jos joku huomaa toisen toimivan
haitallisesti tai huonosti, esimerkiksi poikkeavan sovitusta.
• Määrittelee asteittain kovenevat askeleet tällaisessa tilanteessa, esimerkiksi
• Jos havaitsen, että joku toimii yhteisten toimintatapojen vastaisesti, otan asian puheeksi hänen
kanssaan. (Ks. Olipa kerran työyhteisö –video.)
• Jos ko. henkilö toimii edelleen toimintatapojen vastaisesti puheeksiottamisen jälkeen, ilmoitan
asiasta esimiehelle, joka keskustelee ko. henkilön kanssa.
• Jos tilanne jatkuu edelleen, seurauksena tästä on työnjohdolliset toimenpiteet, esimerkiksi
puhuttelu, huomautus tai varoitus. Esimiehenä kertaa tarvittaessa oman työpaikkasi periaatteet
ja menettelytavat.
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 14
Miksi rikkomussääntöjä tarvitaan?
• Antaa kaikille työyhteisön jäsenille luvan puuttua haitalliseen käytökseen
• Madaltaa kynnystä ottaa hankalia asioita puheeksi ja ehkäisee osaltaan haitallisten
kierteiden syntymistä
• Helpottaa omaa taakkaa esimiehenä
• Vastuuttaa kaikkia työyhteisön jäseniä toimimaan
• Estää syntymästä puhumattomuuden ja puuttumattomuuden kulttuuria
• Tukee sitä, että pelisäännöt tai yhteisesti sovitut muut toimintatavat toimivat käytännössä
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 15
Mitä varhemmin asiaan tartutaan, sitä vähemmän kuonaa kertyy, esimerkiksi pahanpuhumista ja välttelyä.
Madalla kynnystä puheeksiottamiseen
Miksi puheeksiottamista kannattaa harjoitella?
• Ammatillinen, asiallinen ja inhimillinen tapa ottaa puheeksi asiat toista loukkaamatta on
taito, jolla rakennetaan ryhmän/tiimin myönteistä tunneilmastoa ja tuetaan työn sujumista.
• Meille kaikille on hankalaa ottaa ikäviä asioita puheeksi.
• Harjoittelun yhteydessä opimme, että puheeksiottaminen on mahdollista ja luvallista.
• Harjoittelemalla löydämme eri tilanteisiin sanoituksia tai ilmauksia, jotka helpottavat
puheeksiottamista.
• Kun harjoittelemme, totumme puolin ja toisin puheeksiottamiseen.
• Kun taitomme kasvavat, osaamme paremmin ennaltaehkäistä ristiriitoja ja konflikteja.
• Puheeksiottaminen tarpeen vaatiessa on osa ammatillisuutta.
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 17
Palaute on tärkeä keino korjata toimintaa.
Miten harjoitellaan puheeksi ottamista? Harjoitus 1
1. Tapahtuma: Kerro, mitä konkreettisesti tapahtui, esimerkiksi:
Huomasin, että keskeytit äsken kokouksessa Liisan puheenvuoron useamman kerran.
2. Tunne: Kerro, miltä tapahtunut sinusta, esimerkiksi:
Minusta se tuntui epäreilulta. / Se harmitti minua.
3. Tarve: Kerro mitä haluat tai toivot, esimerkiksi:
Minusta on tärkeää, että kaikkien mielipiteitä kuunnellaan tasapuolisesti.
4. Toive: Esitä konkreettinen toive siitä, miten haluaisit hänen toimivan jatkossa.
Siksi toivon, että seuraavassa kokouksessa annat myös Liisan kertoa näkemyksistään
rauhassa.
Käyttäkää harjoittelemisessa apuna Olipa kerran työyhteisö –videota.
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 18
Miten harjoitellaan puheeksiottamista? Harjoitus 2
1. Pyydä jokaista miettimään itsekseen miten hän toivoisi, että asia otettaisiin hänen
kanssaan puheeksi.
• Esimerkiksi tilanne, jossa työkaveri huomaa, että olet toiminut toisin kuin yhdessä on
sovittu.
2. Pyydä jokaista jakamaan toiveensa parin kanssa.
3. Jos mahdollista, pyydä jokaista paria kertomaan koko ryhmälle toiveistaan. Pidä
huoli siitä, että toiveita ei arvostella tai arvoteta.Olennaista on keskittyä
kuuntelemaan, mitä toiset toivovat.
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 19
Lisätiedon lähteitä
Tutustu tarkemmin
• PoimintojaTyöturvallisuuskeskuksen koulutustarjonnasta:
• Työyhteisösovittelu tutuksi –verkkoluento (maksuton)
• Sovitaan pois!
• Osallistamisen ja kehittämisen taidot
• Maksuttomat sparraustunnit verkossa
• PoimintojaTyöturvallisuuskeskuksen julkaisuista:
• Luottamuksen rakentaminen työyhteisön vuorovaikutuksessa
• Hyvä käytös sallittu
• Epäasiallisen kohtelun käsittely ja ehkäisy
• Ristiriidoista ratkaisuihin
• Tutustu myös laajemminTyöturvallisuuskeskuksen verkkopalveluun.
21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 21

Contenu connexe

Tendances

Perustehtävän kirkastaminen
Perustehtävän kirkastaminenPerustehtävän kirkastaminen
Perustehtävän kirkastaminenTJS Opintokeskus
 
Ryhmässä toimiminen
Ryhmässä toimiminenRyhmässä toimiminen
Ryhmässä toimiminenMaijaKnutti
 
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuusTerveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuusTHL
 
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...Työterveyslaitos
 
Sujuvien kokousten fasilitointi
Sujuvien kokousten fasilitointi Sujuvien kokousten fasilitointi
Sujuvien kokousten fasilitointi Lari Karreinen
 
TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...
TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...
TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...THL
 
FinRavinto 2017 -tutkimuksen tuloksia
FinRavinto 2017 -tutkimuksen tuloksiaFinRavinto 2017 -tutkimuksen tuloksia
FinRavinto 2017 -tutkimuksen tuloksiaTHL
 
Vartia haastavat esimiestilanteet
Vartia haastavat esimiestilanteetVartia haastavat esimiestilanteet
Vartia haastavat esimiestilanteetTyöterveyslaitos
 
Onnistuneesti työelämään! -opas
Onnistuneesti työelämään! -opasOnnistuneesti työelämään! -opas
Onnistuneesti työelämään! -opasOppimisvaikeus
 
Vuokko Coco: Tiimityöskentely; toiminnan aloittaminen ja tiimin johtaminen pr...
Vuokko Coco: Tiimityöskentely; toiminnan aloittaminen ja tiimin johtaminen pr...Vuokko Coco: Tiimityöskentely; toiminnan aloittaminen ja tiimin johtaminen pr...
Vuokko Coco: Tiimityöskentely; toiminnan aloittaminen ja tiimin johtaminen pr...THL
 
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessaPalaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessaKirsiViitanen
 
Psykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermäPsykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermäTyöterveyslaitos
 
Aktivoivia opetusmenetelmiä
Aktivoivia opetusmenetelmiäAktivoivia opetusmenetelmiä
Aktivoivia opetusmenetelmiäAnu Ylitalo
 
Keskitetty neuvonta ja asiakasohjaus Suomessa
Keskitetty neuvonta ja asiakasohjaus SuomessaKeskitetty neuvonta ja asiakasohjaus Suomessa
Keskitetty neuvonta ja asiakasohjaus SuomessaTHL
 
Ryhmäprosessi ja roolit (PS1)
Ryhmäprosessi ja roolit (PS1)Ryhmäprosessi ja roolit (PS1)
Ryhmäprosessi ja roolit (PS1)Aki Luostarinen
 
Miten toipumisorientaatio muuttaa psykiatriaa?
Miten toipumisorientaatio muuttaa psykiatriaa?Miten toipumisorientaatio muuttaa psykiatriaa?
Miten toipumisorientaatio muuttaa psykiatriaa?THL
 
Verkkokurssin rakentajan 10 askelta
Verkkokurssin rakentajan 10 askeltaVerkkokurssin rakentajan 10 askelta
Verkkokurssin rakentajan 10 askeltaMatleena Laakso
 
Sosiodynaaminen ohjaus - Päivi-Katriina Juutilainen
Sosiodynaaminen ohjaus - Päivi-Katriina JuutilainenSosiodynaaminen ohjaus - Päivi-Katriina Juutilainen
Sosiodynaaminen ohjaus - Päivi-Katriina JuutilainenOtavan Opisto
 
Psyykkinen trauma ja vallankäyttö
Psyykkinen trauma ja vallankäyttöPsyykkinen trauma ja vallankäyttö
Psyykkinen trauma ja vallankäyttöTHL
 

Tendances (20)

Perustehtävän kirkastaminen
Perustehtävän kirkastaminenPerustehtävän kirkastaminen
Perustehtävän kirkastaminen
 
Ryhmässä toimiminen
Ryhmässä toimiminenRyhmässä toimiminen
Ryhmässä toimiminen
 
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuusTerveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus
 
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
 
Sujuvien kokousten fasilitointi
Sujuvien kokousten fasilitointi Sujuvien kokousten fasilitointi
Sujuvien kokousten fasilitointi
 
TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...
TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...
TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...
 
FinRavinto 2017 -tutkimuksen tuloksia
FinRavinto 2017 -tutkimuksen tuloksiaFinRavinto 2017 -tutkimuksen tuloksia
FinRavinto 2017 -tutkimuksen tuloksia
 
Vartia haastavat esimiestilanteet
Vartia haastavat esimiestilanteetVartia haastavat esimiestilanteet
Vartia haastavat esimiestilanteet
 
Uniapnea ja ajoterveys
Uniapnea ja ajoterveys Uniapnea ja ajoterveys
Uniapnea ja ajoterveys
 
Onnistuneesti työelämään! -opas
Onnistuneesti työelämään! -opasOnnistuneesti työelämään! -opas
Onnistuneesti työelämään! -opas
 
Vuokko Coco: Tiimityöskentely; toiminnan aloittaminen ja tiimin johtaminen pr...
Vuokko Coco: Tiimityöskentely; toiminnan aloittaminen ja tiimin johtaminen pr...Vuokko Coco: Tiimityöskentely; toiminnan aloittaminen ja tiimin johtaminen pr...
Vuokko Coco: Tiimityöskentely; toiminnan aloittaminen ja tiimin johtaminen pr...
 
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessaPalaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
 
Psykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermäPsykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermä
 
Aktivoivia opetusmenetelmiä
Aktivoivia opetusmenetelmiäAktivoivia opetusmenetelmiä
Aktivoivia opetusmenetelmiä
 
Keskitetty neuvonta ja asiakasohjaus Suomessa
Keskitetty neuvonta ja asiakasohjaus SuomessaKeskitetty neuvonta ja asiakasohjaus Suomessa
Keskitetty neuvonta ja asiakasohjaus Suomessa
 
Ryhmäprosessi ja roolit (PS1)
Ryhmäprosessi ja roolit (PS1)Ryhmäprosessi ja roolit (PS1)
Ryhmäprosessi ja roolit (PS1)
 
Miten toipumisorientaatio muuttaa psykiatriaa?
Miten toipumisorientaatio muuttaa psykiatriaa?Miten toipumisorientaatio muuttaa psykiatriaa?
Miten toipumisorientaatio muuttaa psykiatriaa?
 
Verkkokurssin rakentajan 10 askelta
Verkkokurssin rakentajan 10 askeltaVerkkokurssin rakentajan 10 askelta
Verkkokurssin rakentajan 10 askelta
 
Sosiodynaaminen ohjaus - Päivi-Katriina Juutilainen
Sosiodynaaminen ohjaus - Päivi-Katriina JuutilainenSosiodynaaminen ohjaus - Päivi-Katriina Juutilainen
Sosiodynaaminen ohjaus - Päivi-Katriina Juutilainen
 
Psyykkinen trauma ja vallankäyttö
Psyykkinen trauma ja vallankäyttöPsyykkinen trauma ja vallankäyttö
Psyykkinen trauma ja vallankäyttö
 

Similaire à Työyhteisön yhteisten toimintatapojen laatiminen ja niistä poikkeamisen puheeksiottaminen

Muutoksen yhteinen käsittely
Muutoksen yhteinen käsittelyMuutoksen yhteinen käsittely
Muutoksen yhteinen käsittelyTJS Opintokeskus
 
Etäkoulutusten fasilitointi 13.10.21
Etäkoulutusten fasilitointi 13.10.21Etäkoulutusten fasilitointi 13.10.21
Etäkoulutusten fasilitointi 13.10.21Matleena Laakso
 
Digityövälineet koulutuksen tukena 5.5.22 .pdf
Digityövälineet koulutuksen tukena 5.5.22 .pdfDigityövälineet koulutuksen tukena 5.5.22 .pdf
Digityövälineet koulutuksen tukena 5.5.22 .pdfMatleena Laakso
 
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptxBalance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptxSMKCreations
 
Ryhmän aktivointi sosiaalisen median välineillä
Ryhmän aktivointi sosiaalisen median välineilläRyhmän aktivointi sosiaalisen median välineillä
Ryhmän aktivointi sosiaalisen median välineilläHarto Pönkä
 
Digipedagogiikka ensiapukoulutuksissa 18.4.23
Digipedagogiikka ensiapukoulutuksissa 18.4.23 Digipedagogiikka ensiapukoulutuksissa 18.4.23
Digipedagogiikka ensiapukoulutuksissa 18.4.23 Matleena Laakso
 
Vuorovaikutteisuus verkko-opinnoissa 14.4.23
Vuorovaikutteisuus verkko-opinnoissa 14.4.23Vuorovaikutteisuus verkko-opinnoissa 14.4.23
Vuorovaikutteisuus verkko-opinnoissa 14.4.23Matleena Laakso
 
Opiskelijoiden osallistaminen 27.10.22.pdf
Opiskelijoiden osallistaminen 27.10.22.pdfOpiskelijoiden osallistaminen 27.10.22.pdf
Opiskelijoiden osallistaminen 27.10.22.pdfMatleena Laakso
 
Perheystävällinen työpaikka -ohjelma
Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaPerheystävällinen työpaikka -ohjelma
Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaTHL
 
Oppimisen varmistaminen digiohjauksen ja palautteen avulla
Oppimisen varmistaminen digiohjauksen ja palautteen avullaOppimisen varmistaminen digiohjauksen ja palautteen avulla
Oppimisen varmistaminen digiohjauksen ja palautteen avullaHarto Pönkä
 
31.10.2016 Työyhteisötaidot työn kehittämisessä
31.10.2016 Työyhteisötaidot työn kehittämisessä31.10.2016 Työyhteisötaidot työn kehittämisessä
31.10.2016 Työyhteisötaidot työn kehittämisessäTyöterveyslaitos
 
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)Suomen Ekonomit
 
Kokousten fasilitointi
Kokousten fasilitointiKokousten fasilitointi
Kokousten fasilitointiLari Karreinen
 
Järjestötoiminnan edistyneempiä käytänteitä
Järjestötoiminnan edistyneempiä käytänteitäJärjestötoiminnan edistyneempiä käytänteitä
Järjestötoiminnan edistyneempiä käytänteitäAntti Väisänen
 
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Antti Maunu
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Antti MaunuPäihdepäivät 2019 seminaari 24 Antti Maunu
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Antti MaunuEHYT
 
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelullaVoimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelullaMS SOSTE
 
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelullaVoimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelullaLari Karreinen
 
TVT- ja some-taidot -harjoitus
TVT- ja some-taidot -harjoitusTVT- ja some-taidot -harjoitus
TVT- ja some-taidot -harjoitusHarto Pönkä
 

Similaire à Työyhteisön yhteisten toimintatapojen laatiminen ja niistä poikkeamisen puheeksiottaminen (20)

Muutoksen yhteinen käsittely
Muutoksen yhteinen käsittelyMuutoksen yhteinen käsittely
Muutoksen yhteinen käsittely
 
Etäkoulutusten fasilitointi 13.10.21
Etäkoulutusten fasilitointi 13.10.21Etäkoulutusten fasilitointi 13.10.21
Etäkoulutusten fasilitointi 13.10.21
 
Digityövälineet koulutuksen tukena 5.5.22 .pdf
Digityövälineet koulutuksen tukena 5.5.22 .pdfDigityövälineet koulutuksen tukena 5.5.22 .pdf
Digityövälineet koulutuksen tukena 5.5.22 .pdf
 
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptxBalance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
 
Ryhmän aktivointi sosiaalisen median välineillä
Ryhmän aktivointi sosiaalisen median välineilläRyhmän aktivointi sosiaalisen median välineillä
Ryhmän aktivointi sosiaalisen median välineillä
 
Digipedagogiikka ensiapukoulutuksissa 18.4.23
Digipedagogiikka ensiapukoulutuksissa 18.4.23 Digipedagogiikka ensiapukoulutuksissa 18.4.23
Digipedagogiikka ensiapukoulutuksissa 18.4.23
 
Vuorovaikutteisuus verkko-opinnoissa 14.4.23
Vuorovaikutteisuus verkko-opinnoissa 14.4.23Vuorovaikutteisuus verkko-opinnoissa 14.4.23
Vuorovaikutteisuus verkko-opinnoissa 14.4.23
 
Opiskelijoiden osallistaminen 27.10.22.pdf
Opiskelijoiden osallistaminen 27.10.22.pdfOpiskelijoiden osallistaminen 27.10.22.pdf
Opiskelijoiden osallistaminen 27.10.22.pdf
 
Tietokortti: Apua keskusteluun nuoren kanssa työstä ja työhyvinvoinnista
Tietokortti: Apua keskusteluun nuoren kanssa työstä ja työhyvinvoinnistaTietokortti: Apua keskusteluun nuoren kanssa työstä ja työhyvinvoinnista
Tietokortti: Apua keskusteluun nuoren kanssa työstä ja työhyvinvoinnista
 
Perheystävällinen työpaikka -ohjelma
Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaPerheystävällinen työpaikka -ohjelma
Perheystävällinen työpaikka -ohjelma
 
Oppimisen varmistaminen digiohjauksen ja palautteen avulla
Oppimisen varmistaminen digiohjauksen ja palautteen avullaOppimisen varmistaminen digiohjauksen ja palautteen avulla
Oppimisen varmistaminen digiohjauksen ja palautteen avulla
 
31.10.2016 Työyhteisötaidot työn kehittämisessä
31.10.2016 Työyhteisötaidot työn kehittämisessä31.10.2016 Työyhteisötaidot työn kehittämisessä
31.10.2016 Työyhteisötaidot työn kehittämisessä
 
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
Be The Change -tilaisuuden materiaali, Kouvolassa 14.5.2013 (osa 2)
 
Kokousten fasilitointi
Kokousten fasilitointiKokousten fasilitointi
Kokousten fasilitointi
 
24.1.2018 Ryhmätyökooste
24.1.2018 Ryhmätyökooste24.1.2018 Ryhmätyökooste
24.1.2018 Ryhmätyökooste
 
Järjestötoiminnan edistyneempiä käytänteitä
Järjestötoiminnan edistyneempiä käytänteitäJärjestötoiminnan edistyneempiä käytänteitä
Järjestötoiminnan edistyneempiä käytänteitä
 
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Antti Maunu
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Antti MaunuPäihdepäivät 2019 seminaari 24 Antti Maunu
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Antti Maunu
 
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelullaVoimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
 
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelullaVoimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
 
TVT- ja some-taidot -harjoitus
TVT- ja some-taidot -harjoitusTVT- ja some-taidot -harjoitus
TVT- ja some-taidot -harjoitus
 

Työyhteisön yhteisten toimintatapojen laatiminen ja niistä poikkeamisen puheeksiottaminen

  • 1. Työyhteisön yhteisten toimintatapojen laatiminen ja niistä poikkeamisen puheeksiottaminen Käytännön vinkkejä esimiehelle Asiantuntijat Seija Moilanen ja Elina Ravantti
  • 2. Näin voit toteuttaa yhteisten toimintatapojen määrittelemisen ryhmäsi/tiimisi kanssa
  • 3. Kun lähdet suunnittelemaan pelisääntöjen tai muiden yhteisten toimintatapojen tekemistä • Muista: Et voi antaa pelisääntöjä valmiina. • Varaa aikaa ja paikka, joka mahdollistaa keskustelut erilaisissa kokoonpanoissa. • Varmista, että mahdollisimman moni voi osallistua ja vaikuttaa. • Jos kaikki eivät voi olla valmistelupalaverissa, mieti miten poissaolijat voivat vaikuttaa pelisääntöjen laadintaan. 21.2.2020 3Seija Moilanen ja Elina Ravantti
  • 4. Mieti millä tavalla toimitte, jotta jokainen voi osallistua ja vaikuttaa • Mikä on tavoitteenne? Mihin toivot, että etsitte yhdessä vastauksia? • Mitä kysymyksiä esität? • Miten työskentelette, jotta kaikki voivat tasapuolisesti osallistua? Esimerkiksi missä kohdin jokainen pohtii asiaa itsekseen, missä kohdin keskustellaan parin kanssa ja missä kohdin keskustellaan koko ryhmänä/tiiminä. • Miten monista erilaisista näkemyksistä syntyy ryhmän/tiimin yhteinen käsitys? • Miten kirjaatte muistiin työskentelyn lopputuloksen? • Miten jatkossa seuraatte, että toimitaan sovitun mukaisesti? 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 4 Hyödynnä tässä diaesityksessä jäljempänä olevia esimerkkejä siitä, miten käytännössä voit toimia.
  • 5. Millainen on hyvä pelisääntö tai toimintatapa? Kun tavoitteena on nykyisen toiminnan tai tilanteen muuttaminen, hyvä pelisääntö tai toimintatapa kuvaa sitä • mitä nykyiseen halutaan lisää ja/tai • mitä nykyisestä halutaan poistaa tai vähentää. 21.2.2020 5 Vain yksiselitteinen ja konkreettinen pelisääntö tai ohje voi toimia. Seija Moilanen ja Elina Ravantti
  • 6. Millainen on hyvä pelisääntö tai toimintatapa? Jokainen pelisääntö tai toimintatapa sisältää yhdessä määritellyn tavan tai toiminnan: miten teen/ teemme, miten toimin/toimimme tai käyttäydyn/käyttäydymme ja tarvittaessa vastaavasti: mitä en/emme tee, miten en emme toimi, miten en/emme käyttäydy. Vertaa: Esimerkki 1: a) Olen reilu työkaveri. b) Hoidan oman osuuteni tehtävistämme mahdollisimman hyvin. Hyväksyn erilaisia näkökulmia.Toimin hyväntahtoisesti jokaista kohtaan, enkä arvostele selän takana toisen toimintaa. Esimerkki 2: a) Osallistumme aktiivisesti kokouksiin. b) Jokainen käyttää vähintään yhden puheenvuoron jokaisessa kokouksessa. 21.2.2020 6Seija Moilanen ja Elina Ravantti
  • 7. Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin? • Varaa jokaiselle osallistujalle muistiinpanovälineet. Kynä ja paperi on hyvä yhdistelmä. • Varaa välineet tiimin/ryhmän yhteiselle muistiinpanolle, esimerkiksi fläppipaperi. • Johdattele palaverin aiheeseen, nostata mielikuvaa hyvästä lopputuloksesta. • Voit käyttää apunasi asiantuntija Elina Ravantin blogikirjoitusta. • Voit tutustua Luottamuksen rakentaminen työyhteisössä –webinaaritallenteisiin (kolme videota, joista jokainen kestää noin 30 min.). • Em. blogi ja videot antavat sinulle näkökulmia siihen, miten luottamus ja sen poissaolo näkyvät esimerkiksi työn sujuvuudessa ja työilmapiirissä. 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 7
  • 8. Tutustu kolmeen erilaiseen vaihtoehtoon edetä (A, B ja C) ja valitse niistä sopivin.
  • 9. Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin? Vaihtoehto A: 1. Pyydä jokaista miettimään ja kirjoittamaan yksin: Millainen on toimiva ja hyvä työyhteisö? Mitä konkreettisempia esimerkkejä, sen parempi. 2. Pyydä keskustelemaan asiasta parin kanssa tai kolmikoittain. 3. Jokainen pari/kolmikko kirjaa pienryhmänsä ajatuksia ylös vähintään X kpl. Ne esitellään lyhyesti koko ryhmälle. Esittelyjen aikana muiden pienryhmien jäsenet voivat esittää tarkentavia kysymyksiä, mutta ei kritiikkiä. 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 9 Osoita, että arvostat jokaisen osallistumista. Kuuntele, ota huomioon, kysy, kiitä, kannusta. Tämä pätee myös muihin vaihtoehtoihin (B ja C).
  • 10. Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin? Vaihtoehto B: 1. Pyydä jokaista miettimään ja kirjoittamaan yksin: Millainen on kamalin mahdollinen työyhteisö? Millaista siellä on? Miten toimitaan ja käyttäydytään? Mitä konkreettisempia esimerkkejä, sen parempi. 2. Pyydä keskustelemaan asiasta parin kanssa tai kolmikoittain.Varmista, että jokaisella on mahdollisuus kertoa omista ajatuksistaan. 3. Jokainen pari/kolmikko kirjaa pienryhmänsä ajatuksia ylös vähintään X kpl. Ne esitellään lyhyesti koko ryhmälle. Esittelyjen aikana muiden pienryhmien jäsenet voivat esittää tarkentavia kysymyksiä, mutta ei kritiikkiä. 4. Pyydä jokaista paria/kolmikkoa kääntämään esimerkit/havainnot myönteisiksi toimintatavoiksi ja tekemisiksi. 5. Jokainen pari/kolmikko kertoo ajatuksistaan, jotka kirjoitetaan yhteisesti näkyville: Tällaista toimintaa ja käyttäytymistä meillä toivotaan/edellytetään. 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 10
  • 11. Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin? Vaihtoehdot A ja B jatkuvat: • Ryhmitelkää tarvittaessa samankaltaiset asiat yhteen. • Ohjaa tarvittaessa priorisoimaan asioita, esimerkiksi jokaisella parilla tai kolmikolla on käytössään viisi ääntä, joista enintään 2 kpl saa antaa omalle ehdotukselle. • Tärkeimmiksi koetut toimintatavat muodostavat työyhteisön toimintatavat. • Määritelkää yhdessä rikkomussäännöt (ks. diat 13-15). • Huolehdi, että yhteiset toimintatavat ovat näkyvillä. Seuraa, että ne ovat käytössä. • Tarkistakaa noin kuukauden kuluttua yhdessä: Onko tarvetta muuttaa, tarkentaa, lisätä tai poistaa jotakin? 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 11
  • 12. Miten toteutat käytännössä valmistelupalaverin? Vaihtoehto C: Käytä tukena Luottamustunti-työkirjaa (maksuton) 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 12
  • 14. Rikkomussääntö Mikä rikkomussääntö on? • Yhteisesti sovitut seurauskäytänteet siitä, miten toimitaan, jos joku huomaa toisen toimivan haitallisesti tai huonosti, esimerkiksi poikkeavan sovitusta. • Määrittelee asteittain kovenevat askeleet tällaisessa tilanteessa, esimerkiksi • Jos havaitsen, että joku toimii yhteisten toimintatapojen vastaisesti, otan asian puheeksi hänen kanssaan. (Ks. Olipa kerran työyhteisö –video.) • Jos ko. henkilö toimii edelleen toimintatapojen vastaisesti puheeksiottamisen jälkeen, ilmoitan asiasta esimiehelle, joka keskustelee ko. henkilön kanssa. • Jos tilanne jatkuu edelleen, seurauksena tästä on työnjohdolliset toimenpiteet, esimerkiksi puhuttelu, huomautus tai varoitus. Esimiehenä kertaa tarvittaessa oman työpaikkasi periaatteet ja menettelytavat. 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 14
  • 15. Miksi rikkomussääntöjä tarvitaan? • Antaa kaikille työyhteisön jäsenille luvan puuttua haitalliseen käytökseen • Madaltaa kynnystä ottaa hankalia asioita puheeksi ja ehkäisee osaltaan haitallisten kierteiden syntymistä • Helpottaa omaa taakkaa esimiehenä • Vastuuttaa kaikkia työyhteisön jäseniä toimimaan • Estää syntymästä puhumattomuuden ja puuttumattomuuden kulttuuria • Tukee sitä, että pelisäännöt tai yhteisesti sovitut muut toimintatavat toimivat käytännössä 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 15 Mitä varhemmin asiaan tartutaan, sitä vähemmän kuonaa kertyy, esimerkiksi pahanpuhumista ja välttelyä.
  • 17. Miksi puheeksiottamista kannattaa harjoitella? • Ammatillinen, asiallinen ja inhimillinen tapa ottaa puheeksi asiat toista loukkaamatta on taito, jolla rakennetaan ryhmän/tiimin myönteistä tunneilmastoa ja tuetaan työn sujumista. • Meille kaikille on hankalaa ottaa ikäviä asioita puheeksi. • Harjoittelun yhteydessä opimme, että puheeksiottaminen on mahdollista ja luvallista. • Harjoittelemalla löydämme eri tilanteisiin sanoituksia tai ilmauksia, jotka helpottavat puheeksiottamista. • Kun harjoittelemme, totumme puolin ja toisin puheeksiottamiseen. • Kun taitomme kasvavat, osaamme paremmin ennaltaehkäistä ristiriitoja ja konflikteja. • Puheeksiottaminen tarpeen vaatiessa on osa ammatillisuutta. 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 17 Palaute on tärkeä keino korjata toimintaa.
  • 18. Miten harjoitellaan puheeksi ottamista? Harjoitus 1 1. Tapahtuma: Kerro, mitä konkreettisesti tapahtui, esimerkiksi: Huomasin, että keskeytit äsken kokouksessa Liisan puheenvuoron useamman kerran. 2. Tunne: Kerro, miltä tapahtunut sinusta, esimerkiksi: Minusta se tuntui epäreilulta. / Se harmitti minua. 3. Tarve: Kerro mitä haluat tai toivot, esimerkiksi: Minusta on tärkeää, että kaikkien mielipiteitä kuunnellaan tasapuolisesti. 4. Toive: Esitä konkreettinen toive siitä, miten haluaisit hänen toimivan jatkossa. Siksi toivon, että seuraavassa kokouksessa annat myös Liisan kertoa näkemyksistään rauhassa. Käyttäkää harjoittelemisessa apuna Olipa kerran työyhteisö –videota. 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 18
  • 19. Miten harjoitellaan puheeksiottamista? Harjoitus 2 1. Pyydä jokaista miettimään itsekseen miten hän toivoisi, että asia otettaisiin hänen kanssaan puheeksi. • Esimerkiksi tilanne, jossa työkaveri huomaa, että olet toiminut toisin kuin yhdessä on sovittu. 2. Pyydä jokaista jakamaan toiveensa parin kanssa. 3. Jos mahdollista, pyydä jokaista paria kertomaan koko ryhmälle toiveistaan. Pidä huoli siitä, että toiveita ei arvostella tai arvoteta.Olennaista on keskittyä kuuntelemaan, mitä toiset toivovat. 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 19
  • 21. Tutustu tarkemmin • PoimintojaTyöturvallisuuskeskuksen koulutustarjonnasta: • Työyhteisösovittelu tutuksi –verkkoluento (maksuton) • Sovitaan pois! • Osallistamisen ja kehittämisen taidot • Maksuttomat sparraustunnit verkossa • PoimintojaTyöturvallisuuskeskuksen julkaisuista: • Luottamuksen rakentaminen työyhteisön vuorovaikutuksessa • Hyvä käytös sallittu • Epäasiallisen kohtelun käsittely ja ehkäisy • Ristiriidoista ratkaisuihin • Tutustu myös laajemminTyöturvallisuuskeskuksen verkkopalveluun. 21.2.2020Seija Moilanen ja Elina Ravantti 21