SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  8
Télécharger pour lire hors ligne
www.hippolis.fi/uusihevostalous
Näkemyksiä hevosyritysten
vastuullisuuteen
Syyskuun Hevosyrittäjäuutiset 7.9.2016
Vastuu – uusi vanha asia hevosalalla
koonnut Sirpa Pussinen, HAMK, Uudistuva hevostalous
https://www.youtube.com/watch?v=wbfJpSuwB4k
”Vastuullisuus Kajaanin
Hevosharrastekeskuksessa on kokonaisvaltaista
ja näkyy kaikessa.Vastuullisuutta on, että
turvallisuustekijät ovat kunnossa. Hevosenpidon
eettisyys ja lajinmukainen kohtelu on sitä, että
hevosia esimerkiksi koulutetaan palkitsemisen
kautta.
Käytämme hevosille lähirehua ja suosimme
paikallisten tuottajien tuottamaa heinää.
Yrittäjän vastuuta on myös huolehtia omasta
jaksamisestaan.”
– Soile Lappalainen, Kajaanin
Hevosharrastekeskus
”Vastuullisuus näkyy Stall Blombacken
toiminnassa siten, että teemme jokaiselle
hevoselle hoitosopimukset. Sopimuksissa
sovitaan hevosenomistajan ja yrittäjän
välisistä vastuista.
Talliympäristön on oltava toimiva ja riskit
minimoitava.Työntekijöiden sopimus- ja
turvallisuusasioista pidetään huolta, kuten
yrittäjän itsensä hyvinvoinnista.”
– Kaisa Tupamäki-Kukkamo,
Stall Blombacke, Mikkeli
”Yrittäjän vastuulla on hevosen hyvinvointi monella tapaa.
Ratsastajan kehonhallintaa parantamalla voidaan vaikuttaa
hevosen kestävyyteen ja henkiseen hyvinvointiin.
Ratsastuskoulun hevonen kantaa paljon erilaisia ratsastajia -
mitä selvemmin ratsastaja kykenee käyttämään apujaan ja
mukautumaan liikkeeseen, sitä tyytyväisempi hevonen on.Tämä
on vastuullisuutta myös asiakkailta hevosta kohtaan.
Ympäristövastuullisuutta Equstomissa ovat lantojen siivoaminen
tarhoista ja jätteiden kierrätys.Tallillamme on kierrätysastiat
pahville, lehdille ja biojätteelle. Hevosen kengät viedään raudan
keräykseen ja säilöheinä paalien muovit kerätään uudelleen
käyttöä varten.
Vastuullisuus työntekijöitä kohtaan heijastuu hyvänä
asiakaspalveluna asiakkaille.”
- Sanna Siekkinen, Equstom Oy, Nurmijärvi
”Vastuullisuutta on, että puheet ja teot ovat
linjassa. Luvataan vain se, mihin pystytään ja
se mihin ryhdytään, se tehdään.Vastuullisuus
on läpinäkyvyyttä ja sitä, että eletään arvot
todeksi.Toiskan toiminnassa vastuu näkyy
kokonaisvaltaisena, pitkän tähtäimen
ajatteluna.”
– KeijoViertoma,Toiska, Ilmajoki
”Yksinkertaisimmillaan vastuullisuus on
sitä, että käytävä on lakaistu ja tavarat
järjestyksessä.”
– Ansa Immonen, Ratsastuskoulu
Kartanon Talli, Hämeenkyrö
https://www.youtube.com/watch?v=JsJNX_U9IrY

Contenu connexe

En vedette

Suomen suurin yrittäjäristeily 23.–24.4.2016 Rantalainen: Voitonjaon mahdolli...
Suomen suurin yrittäjäristeily 23.–24.4.2016 Rantalainen: Voitonjaon mahdolli...Suomen suurin yrittäjäristeily 23.–24.4.2016 Rantalainen: Voitonjaon mahdolli...
Suomen suurin yrittäjäristeily 23.–24.4.2016 Rantalainen: Voitonjaon mahdolli...Suomen Yrittäjät
 
Yksin, yhdessä vai jaetusti? Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Yksin, yhdessä vai jaetusti? Oppimisen haasteet tulevaisuudessa Yksin, yhdessä vai jaetusti? Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Yksin, yhdessä vai jaetusti? Oppimisen haasteet tulevaisuudessa Harto Pönkä
 
Sosiaalisen median ohjelmat oppimisympäristön rakennuspalikoina
Sosiaalisen median ohjelmat oppimisympäristön rakennuspalikoinaSosiaalisen median ohjelmat oppimisympäristön rakennuspalikoina
Sosiaalisen median ohjelmat oppimisympäristön rakennuspalikoinaHarto Pönkä
 
Wikit, blogit ja mikroblogit
Wikit, blogit ja mikroblogitWikit, blogit ja mikroblogit
Wikit, blogit ja mikroblogitHarto Pönkä
 
Oppiminen ja opetus 2000-luvulla
Oppiminen ja opetus 2000-luvullaOppiminen ja opetus 2000-luvulla
Oppiminen ja opetus 2000-luvullaTarmo Toikkanen
 
Äänenkäsittely (Audacity)
Äänenkäsittely (Audacity)Äänenkäsittely (Audacity)
Äänenkäsittely (Audacity)Harto Pönkä
 
Toiminnallisia, kinesteettisiä ja draamallisia työtapoja S 8.-9.2014
Toiminnallisia, kinesteettisiä ja draamallisia työtapoja S 8.-9.2014Toiminnallisia, kinesteettisiä ja draamallisia työtapoja S 8.-9.2014
Toiminnallisia, kinesteettisiä ja draamallisia työtapoja S 8.-9.2014Nina Maunu
 
Kokkolan koulut, Keskipohjanmaa 3.12.2016
Kokkolan koulut, Keskipohjanmaa 3.12.2016Kokkolan koulut, Keskipohjanmaa 3.12.2016
Kokkolan koulut, Keskipohjanmaa 3.12.2016Juho Mäkelä
 
Elämää sossumediassa
Elämää sossumediassaElämää sossumediassa
Elämää sossumediassaHarto Pönkä
 
Verkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja someVerkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja someakorhonen
 
Sosiaalisen median työkalut VASU-/OPS-työn tukena
Sosiaalisen median työkalut VASU-/OPS-työn tukenaSosiaalisen median työkalut VASU-/OPS-työn tukena
Sosiaalisen median työkalut VASU-/OPS-työn tukenaHarto Pönkä
 
Sosiaalisen vuorovaikutuksen mekanismit pienryhmissä: kontekstina peliympäristöt
Sosiaalisen vuorovaikutuksen mekanismit pienryhmissä: kontekstina peliympäristötSosiaalisen vuorovaikutuksen mekanismit pienryhmissä: kontekstina peliympäristöt
Sosiaalisen vuorovaikutuksen mekanismit pienryhmissä: kontekstina peliympäristötHarto Pönkä
 
Yhteisöllisen verkkotyöskentelyn vaiheistaminen
Yhteisöllisen verkkotyöskentelyn vaiheistaminenYhteisöllisen verkkotyöskentelyn vaiheistaminen
Yhteisöllisen verkkotyöskentelyn vaiheistaminenHarto Pönkä
 

En vedette (14)

Suomen suurin yrittäjäristeily 23.–24.4.2016 Rantalainen: Voitonjaon mahdolli...
Suomen suurin yrittäjäristeily 23.–24.4.2016 Rantalainen: Voitonjaon mahdolli...Suomen suurin yrittäjäristeily 23.–24.4.2016 Rantalainen: Voitonjaon mahdolli...
Suomen suurin yrittäjäristeily 23.–24.4.2016 Rantalainen: Voitonjaon mahdolli...
 
Yksin, yhdessä vai jaetusti? Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Yksin, yhdessä vai jaetusti? Oppimisen haasteet tulevaisuudessa Yksin, yhdessä vai jaetusti? Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Yksin, yhdessä vai jaetusti? Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
 
Sosiaalisen median ohjelmat oppimisympäristön rakennuspalikoina
Sosiaalisen median ohjelmat oppimisympäristön rakennuspalikoinaSosiaalisen median ohjelmat oppimisympäristön rakennuspalikoina
Sosiaalisen median ohjelmat oppimisympäristön rakennuspalikoina
 
Wikit, blogit ja mikroblogit
Wikit, blogit ja mikroblogitWikit, blogit ja mikroblogit
Wikit, blogit ja mikroblogit
 
Ryhmäviestintä
RyhmäviestintäRyhmäviestintä
Ryhmäviestintä
 
Oppiminen ja opetus 2000-luvulla
Oppiminen ja opetus 2000-luvullaOppiminen ja opetus 2000-luvulla
Oppiminen ja opetus 2000-luvulla
 
Äänenkäsittely (Audacity)
Äänenkäsittely (Audacity)Äänenkäsittely (Audacity)
Äänenkäsittely (Audacity)
 
Toiminnallisia, kinesteettisiä ja draamallisia työtapoja S 8.-9.2014
Toiminnallisia, kinesteettisiä ja draamallisia työtapoja S 8.-9.2014Toiminnallisia, kinesteettisiä ja draamallisia työtapoja S 8.-9.2014
Toiminnallisia, kinesteettisiä ja draamallisia työtapoja S 8.-9.2014
 
Kokkolan koulut, Keskipohjanmaa 3.12.2016
Kokkolan koulut, Keskipohjanmaa 3.12.2016Kokkolan koulut, Keskipohjanmaa 3.12.2016
Kokkolan koulut, Keskipohjanmaa 3.12.2016
 
Elämää sossumediassa
Elämää sossumediassaElämää sossumediassa
Elämää sossumediassa
 
Verkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja someVerkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja some
 
Sosiaalisen median työkalut VASU-/OPS-työn tukena
Sosiaalisen median työkalut VASU-/OPS-työn tukenaSosiaalisen median työkalut VASU-/OPS-työn tukena
Sosiaalisen median työkalut VASU-/OPS-työn tukena
 
Sosiaalisen vuorovaikutuksen mekanismit pienryhmissä: kontekstina peliympäristöt
Sosiaalisen vuorovaikutuksen mekanismit pienryhmissä: kontekstina peliympäristötSosiaalisen vuorovaikutuksen mekanismit pienryhmissä: kontekstina peliympäristöt
Sosiaalisen vuorovaikutuksen mekanismit pienryhmissä: kontekstina peliympäristöt
 
Yhteisöllisen verkkotyöskentelyn vaiheistaminen
Yhteisöllisen verkkotyöskentelyn vaiheistaminenYhteisöllisen verkkotyöskentelyn vaiheistaminen
Yhteisöllisen verkkotyöskentelyn vaiheistaminen
 

Plus de Uudistuva hevostalous

Työolosuhteet ja turvallinen toimintaympäristö osa vastuullisuutta, Niina Okk...
Työolosuhteet ja turvallinen toimintaympäristö osa vastuullisuutta, Niina Okk...Työolosuhteet ja turvallinen toimintaympäristö osa vastuullisuutta, Niina Okk...
Työolosuhteet ja turvallinen toimintaympäristö osa vastuullisuutta, Niina Okk...Uudistuva hevostalous
 
Tuulensillan Talli/ Johanna Ihalainen
Tuulensillan Talli/ Johanna IhalainenTuulensillan Talli/ Johanna Ihalainen
Tuulensillan Talli/ Johanna IhalainenUudistuva hevostalous
 
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliittoTyönantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliittoUudistuva hevostalous
 
Hevosalan mielikuvat-kyselyn ennakkotuloksia/ Sirpa Pussinen, HAMK
Hevosalan mielikuvat-kyselyn ennakkotuloksia/ Sirpa Pussinen, HAMKHevosalan mielikuvat-kyselyn ennakkotuloksia/ Sirpa Pussinen, HAMK
Hevosalan mielikuvat-kyselyn ennakkotuloksia/ Sirpa Pussinen, HAMKUudistuva hevostalous
 
Hevosyritysten erikoistuminen/ Leena Rantamäki-Lahtinen, Helsingin Yliopisto/...
Hevosyritysten erikoistuminen/ Leena Rantamäki-Lahtinen, Helsingin Yliopisto/...Hevosyritysten erikoistuminen/ Leena Rantamäki-Lahtinen, Helsingin Yliopisto/...
Hevosyritysten erikoistuminen/ Leena Rantamäki-Lahtinen, Helsingin Yliopisto/...Uudistuva hevostalous
 
Miten hyödynnämme suuret tunteet brändin avulla? Vili Nurmi, Haaga-Helia.
Miten hyödynnämme suuret tunteet brändin avulla? Vili Nurmi, Haaga-Helia.Miten hyödynnämme suuret tunteet brändin avulla? Vili Nurmi, Haaga-Helia.
Miten hyödynnämme suuret tunteet brändin avulla? Vili Nurmi, Haaga-Helia.Uudistuva hevostalous
 
Mahdollisuuksien hevonen – ystävä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. ...
Mahdollisuuksien hevonen – ystävä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. ...Mahdollisuuksien hevonen – ystävä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. ...
Mahdollisuuksien hevonen – ystävä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. ...Uudistuva hevostalous
 
Suomalaisen hevosen vaikutus meihin – näkökulmana historia ja kulttuuri. Auli...
Suomalaisen hevosen vaikutus meihin – näkökulmana historia ja kulttuuri. Auli...Suomalaisen hevosen vaikutus meihin – näkökulmana historia ja kulttuuri. Auli...
Suomalaisen hevosen vaikutus meihin – näkökulmana historia ja kulttuuri. Auli...Uudistuva hevostalous
 
Hevostalous uusin silmin – tulevaisuuden arvostettu hevosyrittäjyys. Totti Sa...
Hevostalous uusin silmin – tulevaisuuden arvostettu hevosyrittäjyys. Totti Sa...Hevostalous uusin silmin – tulevaisuuden arvostettu hevosyrittäjyys. Totti Sa...
Hevostalous uusin silmin – tulevaisuuden arvostettu hevosyrittäjyys. Totti Sa...Uudistuva hevostalous
 
Uudistuva hevostalous: historia vs. nykypäivä
Uudistuva hevostalous: historia vs. nykypäiväUudistuva hevostalous: historia vs. nykypäivä
Uudistuva hevostalous: historia vs. nykypäiväUudistuva hevostalous
 
Miten ennakoida muutoksia ja trendejä/ Pasi Rikkonen, Luonnonvarakeskus Luke
Miten ennakoida muutoksia ja trendejä/ Pasi Rikkonen, Luonnonvarakeskus LukeMiten ennakoida muutoksia ja trendejä/ Pasi Rikkonen, Luonnonvarakeskus Luke
Miten ennakoida muutoksia ja trendejä/ Pasi Rikkonen, Luonnonvarakeskus LukeUudistuva hevostalous
 
Hyvinvointia hyvinvoinnilla/ Teea Ekola, Toiskan hevostoiminnasta vastaava
Hyvinvointia hyvinvoinnilla/ Teea Ekola, Toiskan hevostoiminnasta vastaavaHyvinvointia hyvinvoinnilla/ Teea Ekola, Toiskan hevostoiminnasta vastaava
Hyvinvointia hyvinvoinnilla/ Teea Ekola, Toiskan hevostoiminnasta vastaavaUudistuva hevostalous
 
Avustajaeläin tulevaisuudessa/ Jussi Lehtonen, Turun Yliopisto
Avustajaeläin tulevaisuudessa/ Jussi Lehtonen, Turun YliopistoAvustajaeläin tulevaisuudessa/ Jussi Lehtonen, Turun Yliopisto
Avustajaeläin tulevaisuudessa/ Jussi Lehtonen, Turun YliopistoUudistuva hevostalous
 
Rahoituksen hakeminen maaseutuohjelmasta - hyvä hakemus
Rahoituksen hakeminen maaseutuohjelmasta - hyvä hakemusRahoituksen hakeminen maaseutuohjelmasta - hyvä hakemus
Rahoituksen hakeminen maaseutuohjelmasta - hyvä hakemusUudistuva hevostalous
 
Maaseutuohjelman mahdollisuudet yrittäjille
Maaseutuohjelman mahdollisuudet yrittäjilleMaaseutuohjelman mahdollisuudet yrittäjille
Maaseutuohjelman mahdollisuudet yrittäjilleUudistuva hevostalous
 
Vastuullisuus - eettisyys - kestävyys hevosalalla
Vastuullisuus - eettisyys - kestävyys hevosalallaVastuullisuus - eettisyys - kestävyys hevosalalla
Vastuullisuus - eettisyys - kestävyys hevosalallaUudistuva hevostalous
 

Plus de Uudistuva hevostalous (17)

Työolosuhteet ja turvallinen toimintaympäristö osa vastuullisuutta, Niina Okk...
Työolosuhteet ja turvallinen toimintaympäristö osa vastuullisuutta, Niina Okk...Työolosuhteet ja turvallinen toimintaympäristö osa vastuullisuutta, Niina Okk...
Työolosuhteet ja turvallinen toimintaympäristö osa vastuullisuutta, Niina Okk...
 
Tuulensillan Talli/ Johanna Ihalainen
Tuulensillan Talli/ Johanna IhalainenTuulensillan Talli/ Johanna Ihalainen
Tuulensillan Talli/ Johanna Ihalainen
 
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliittoTyönantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
 
Hevosalan mielikuvat-kyselyn ennakkotuloksia/ Sirpa Pussinen, HAMK
Hevosalan mielikuvat-kyselyn ennakkotuloksia/ Sirpa Pussinen, HAMKHevosalan mielikuvat-kyselyn ennakkotuloksia/ Sirpa Pussinen, HAMK
Hevosalan mielikuvat-kyselyn ennakkotuloksia/ Sirpa Pussinen, HAMK
 
Hevosyritysten erikoistuminen/ Leena Rantamäki-Lahtinen, Helsingin Yliopisto/...
Hevosyritysten erikoistuminen/ Leena Rantamäki-Lahtinen, Helsingin Yliopisto/...Hevosyritysten erikoistuminen/ Leena Rantamäki-Lahtinen, Helsingin Yliopisto/...
Hevosyritysten erikoistuminen/ Leena Rantamäki-Lahtinen, Helsingin Yliopisto/...
 
Miten hyödynnämme suuret tunteet brändin avulla? Vili Nurmi, Haaga-Helia.
Miten hyödynnämme suuret tunteet brändin avulla? Vili Nurmi, Haaga-Helia.Miten hyödynnämme suuret tunteet brändin avulla? Vili Nurmi, Haaga-Helia.
Miten hyödynnämme suuret tunteet brändin avulla? Vili Nurmi, Haaga-Helia.
 
Mahdollisuuksien hevonen – ystävä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. ...
Mahdollisuuksien hevonen – ystävä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. ...Mahdollisuuksien hevonen – ystävä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. ...
Mahdollisuuksien hevonen – ystävä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. ...
 
Suomalaisen hevosen vaikutus meihin – näkökulmana historia ja kulttuuri. Auli...
Suomalaisen hevosen vaikutus meihin – näkökulmana historia ja kulttuuri. Auli...Suomalaisen hevosen vaikutus meihin – näkökulmana historia ja kulttuuri. Auli...
Suomalaisen hevosen vaikutus meihin – näkökulmana historia ja kulttuuri. Auli...
 
Hevostalous uusin silmin – tulevaisuuden arvostettu hevosyrittäjyys. Totti Sa...
Hevostalous uusin silmin – tulevaisuuden arvostettu hevosyrittäjyys. Totti Sa...Hevostalous uusin silmin – tulevaisuuden arvostettu hevosyrittäjyys. Totti Sa...
Hevostalous uusin silmin – tulevaisuuden arvostettu hevosyrittäjyys. Totti Sa...
 
Uudistuva hevostalous: historia vs. nykypäivä
Uudistuva hevostalous: historia vs. nykypäiväUudistuva hevostalous: historia vs. nykypäivä
Uudistuva hevostalous: historia vs. nykypäivä
 
Miten ennakoida muutoksia ja trendejä/ Pasi Rikkonen, Luonnonvarakeskus Luke
Miten ennakoida muutoksia ja trendejä/ Pasi Rikkonen, Luonnonvarakeskus LukeMiten ennakoida muutoksia ja trendejä/ Pasi Rikkonen, Luonnonvarakeskus Luke
Miten ennakoida muutoksia ja trendejä/ Pasi Rikkonen, Luonnonvarakeskus Luke
 
Hyvinvointia hyvinvoinnilla/ Teea Ekola, Toiskan hevostoiminnasta vastaava
Hyvinvointia hyvinvoinnilla/ Teea Ekola, Toiskan hevostoiminnasta vastaavaHyvinvointia hyvinvoinnilla/ Teea Ekola, Toiskan hevostoiminnasta vastaava
Hyvinvointia hyvinvoinnilla/ Teea Ekola, Toiskan hevostoiminnasta vastaava
 
Avustajaeläin tulevaisuudessa/ Jussi Lehtonen, Turun Yliopisto
Avustajaeläin tulevaisuudessa/ Jussi Lehtonen, Turun YliopistoAvustajaeläin tulevaisuudessa/ Jussi Lehtonen, Turun Yliopisto
Avustajaeläin tulevaisuudessa/ Jussi Lehtonen, Turun Yliopisto
 
Rahoituksen hakeminen maaseutuohjelmasta - hyvä hakemus
Rahoituksen hakeminen maaseutuohjelmasta - hyvä hakemusRahoituksen hakeminen maaseutuohjelmasta - hyvä hakemus
Rahoituksen hakeminen maaseutuohjelmasta - hyvä hakemus
 
Maaseutuohjelman mahdollisuudet yrittäjille
Maaseutuohjelman mahdollisuudet yrittäjilleMaaseutuohjelman mahdollisuudet yrittäjille
Maaseutuohjelman mahdollisuudet yrittäjille
 
Viesti vastuullisuudesta somessa
Viesti vastuullisuudesta somessaViesti vastuullisuudesta somessa
Viesti vastuullisuudesta somessa
 
Vastuullisuus - eettisyys - kestävyys hevosalalla
Vastuullisuus - eettisyys - kestävyys hevosalallaVastuullisuus - eettisyys - kestävyys hevosalalla
Vastuullisuus - eettisyys - kestävyys hevosalalla
 

Näkemyksiä hevosyritysten vastuullisuuteen

  • 2. Näkemyksiä hevosyritysten vastuullisuuteen Syyskuun Hevosyrittäjäuutiset 7.9.2016 Vastuu – uusi vanha asia hevosalalla koonnut Sirpa Pussinen, HAMK, Uudistuva hevostalous
  • 4. ”Vastuullisuus Kajaanin Hevosharrastekeskuksessa on kokonaisvaltaista ja näkyy kaikessa.Vastuullisuutta on, että turvallisuustekijät ovat kunnossa. Hevosenpidon eettisyys ja lajinmukainen kohtelu on sitä, että hevosia esimerkiksi koulutetaan palkitsemisen kautta. Käytämme hevosille lähirehua ja suosimme paikallisten tuottajien tuottamaa heinää. Yrittäjän vastuuta on myös huolehtia omasta jaksamisestaan.” – Soile Lappalainen, Kajaanin Hevosharrastekeskus
  • 5. ”Vastuullisuus näkyy Stall Blombacken toiminnassa siten, että teemme jokaiselle hevoselle hoitosopimukset. Sopimuksissa sovitaan hevosenomistajan ja yrittäjän välisistä vastuista. Talliympäristön on oltava toimiva ja riskit minimoitava.Työntekijöiden sopimus- ja turvallisuusasioista pidetään huolta, kuten yrittäjän itsensä hyvinvoinnista.” – Kaisa Tupamäki-Kukkamo, Stall Blombacke, Mikkeli
  • 6. ”Yrittäjän vastuulla on hevosen hyvinvointi monella tapaa. Ratsastajan kehonhallintaa parantamalla voidaan vaikuttaa hevosen kestävyyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Ratsastuskoulun hevonen kantaa paljon erilaisia ratsastajia - mitä selvemmin ratsastaja kykenee käyttämään apujaan ja mukautumaan liikkeeseen, sitä tyytyväisempi hevonen on.Tämä on vastuullisuutta myös asiakkailta hevosta kohtaan. Ympäristövastuullisuutta Equstomissa ovat lantojen siivoaminen tarhoista ja jätteiden kierrätys.Tallillamme on kierrätysastiat pahville, lehdille ja biojätteelle. Hevosen kengät viedään raudan keräykseen ja säilöheinä paalien muovit kerätään uudelleen käyttöä varten. Vastuullisuus työntekijöitä kohtaan heijastuu hyvänä asiakaspalveluna asiakkaille.” - Sanna Siekkinen, Equstom Oy, Nurmijärvi
  • 7. ”Vastuullisuutta on, että puheet ja teot ovat linjassa. Luvataan vain se, mihin pystytään ja se mihin ryhdytään, se tehdään.Vastuullisuus on läpinäkyvyyttä ja sitä, että eletään arvot todeksi.Toiskan toiminnassa vastuu näkyy kokonaisvaltaisena, pitkän tähtäimen ajatteluna.” – KeijoViertoma,Toiska, Ilmajoki
  • 8. ”Yksinkertaisimmillaan vastuullisuus on sitä, että käytävä on lakaistu ja tavarat järjestyksessä.” – Ansa Immonen, Ratsastuskoulu Kartanon Talli, Hämeenkyrö https://www.youtube.com/watch?v=JsJNX_U9IrY