SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  2
Télécharger pour lire hors ligne
TAMORA OY TODISTUS
Opiskelija: Yodo Kurosawa
Koulutus: Muotoilija liiketoiminnan edistäjänä
Ryhmä: Muutosmuotoilu
Kesto: 10.11.2014 – 15.5.2015
Yodo Kurosawa on osallistunut seuraavin muotoilutöihin koulutuksen aikana:
Oulunkaari. Oulunkaaren kuntayhtymän vanhuspalveluyksikkö. Tavoitteenamme oli ikääntyvien arjen sisältöjen moni-
puolistaminen. Suunnittelun lähtökohta oli vanhusten osallisuus ja arjen elämyksellisyys. Havaintojen ja kyselytutki-
musten pohjalta muotoilimme kolme konseptia, Taikapuutarha, Kyläkulttuuri ja Tarinatalo.
Järvi-Saimaan palvelut Oy. Etelä-Savo nousuun! Alkusysäys alueen tunnettavuuden parantamiseksi yhteistyöllä. Alu-
een vahvuuksien ja heikkouksien kartoittaminen ja näkyväksi tekeminen. Työkaluja seudun vetovoiman kehittämiseen
imagon avulla ja alueen brändin kirkastamiseen. Ehdotuksia sosiaalisessa mediassa toimiseen ja esimerkkejä some-
kampanjoista. Pieniä, keskisuuria ja suuria toimia.
Kuusamo. Kuusamoon vuonna 2021 1000 uutta työpaikkaa – terveyskeskuksen ja toimintakeskuksen olemassa olevien
palveluiden kehittäminen ja uudelleen muotoilu digitaalisten palveluiden avulla.
Vantaan kaupunki. Vantaan Kaupungin aikuissosiaalityö – Tikkurilan aikuissosiaaliaseman käyttäjä ystävällistäminen.
Työssä ehostetaan aikuissosiaaliaseman vastaanotto- ja odotustilat sekä asiakaskäytävät ja työntekijöiden sosiaalitilat
sekä aseman kokoushuoneet käyttäjäystävällisiksi. Esitutkimusmenetelminä käytettiin henkilökunnan haastattelua ja
palvelumuotoilun metnografista menetelmää aseman asiakkaitten ja henkilökunnan positiivisen käyttö kokemuksen
maksimoimiseksi.
Nuolniemen Lammastarhat Seppälän Teemu. ”Aidompaa elämää”. Perinteinen savolainen maatila laajentaa toimin-
taansa ja rupeaa tarjoamaan matkailupalveluita. Mietimme esimerkkikohderyhmiä, palvelupolkuja ja heille sopivia
palvelupaketteja. Teimme palvelupakettien visualisoinnin. Esittelimme muutosehdotuksia pihaan ja maisemaan. Suun-
nitelmissa tuotteistaminen.
Tilivirta. Lahtelaisen tilitoimiston ilmeen päivitys Paras tilitoimisto -kilpailun yhteydessä. Projektin tavoitteena oli Tili-
virran kokonaisvaltaisen vaikutelman parantaminen, palveluiden ja osaamisten esille tuominen, näkyvyyden edistys ja
siitä kautta liiketoiminnan kasvu.
TAMORA OY TODISTUS
Sisältö:
 Orientaatiopäivät 10.–12.11.2014
 Projektityön vaiheet, maineen rakentaminen
sosiaalisessa mediassa, muotoilutöiden tekeminen
ja tuotteistus 24.11.2014
 Asiakkuuksien johtaminen 25.11.2014
 Palvelu- ja käyttäjäkokemuksen muotoilu
3.12.2014
 Tuotekonseptointi 16.12.2014
 Projektikulttuuri ja kestävä kehittäminen
17.12.2014
 Liiketoiminta, kevytyrittäjyys ja työskentely sirpa-
loituneessa maailmassa 8.1.2015
 Yrittäjyys 9.1.2015
 Uusi työ, miten työ muuttuu ja miten siitä
voi tehdä liiketoimintaa 19.1.2015
 Liiketoiminnan suunnittelu, kannattavan kasvun
strategia, kevytyrittäjyys ja sirpaloituva työ
26.1.2015
 Viestintä ja liiketoiminnan rakentaminen viestin-
nän keinoin 2.2.2015
 Arvonluonti liiketoiminnassa 3.2.2015
 Palvelutuotteiden muotoilu 26.2.2015
 Palvelujen tuotteistaminen 2.3.2015
 Oman työn näkyväksi tekeminen 3.3.2015
 Sähköinen liiketoiminta. Vuorovaikutus ja viestintä.
16.3.2015
 Ajattelun ja asenteen muotoilu 23.3.2015
 Palvelumuotoilu 24.3.2015
 Viestintä ja vuorovaikutus. Viestintä asiakkaalle
31.3.2015
 Uuden työn jalkautuminen 9.4.2015
 Ajatuspaja trendien vaikutuksesta muotoilualaan
10.4.2015
 Muutosmuotoilu kertomus printiksi 6.5.2015
 Grande Finale 15.5.2015
Jaana Utti, toimitusjohtaja
Tamora Oy
Arviointiasteikko: suoritettu (S), kiitettävä (3), hyvä (2), tyydyttävä (1)

Contenu connexe

En vedette (15)

Experiencia significativa
Experiencia significativaExperiencia significativa
Experiencia significativa
 
AG_0712_SourSugar
AG_0712_SourSugarAG_0712_SourSugar
AG_0712_SourSugar
 
v.sila1
v.sila1v.sila1
v.sila1
 
Ray poynter communities - 2013 - best practice
Ray poynter    communities - 2013 - best practiceRay poynter    communities - 2013 - best practice
Ray poynter communities - 2013 - best practice
 
Nime 2015 slides 02 ali 2
Nime 2015 slides 02 ali 2Nime 2015 slides 02 ali 2
Nime 2015 slides 02 ali 2
 
EL SUELO POR SANDRA SALAZAR
EL SUELO POR SANDRA SALAZAREL SUELO POR SANDRA SALAZAR
EL SUELO POR SANDRA SALAZAR
 
Taller Primavera AMPap 2015 - Experiencia en África
Taller Primavera AMPap 2015 - Experiencia en ÁfricaTaller Primavera AMPap 2015 - Experiencia en África
Taller Primavera AMPap 2015 - Experiencia en África
 
Case Study
Case StudyCase Study
Case Study
 
5 combinatoria
5 combinatoria 5 combinatoria
5 combinatoria
 
9.Provisional
9.Provisional9.Provisional
9.Provisional
 
Experience certificates
Experience certificates Experience certificates
Experience certificates
 
academicprofileBLC
academicprofileBLCacademicprofileBLC
academicprofileBLC
 
rubrutz_mk
rubrutz_mkrubrutz_mk
rubrutz_mk
 
Saqib Arif CV
Saqib Arif CVSaqib Arif CV
Saqib Arif CV
 
Light Day 1
Light Day 1Light Day 1
Light Day 1
 

Similaire à Todistus Yodo Kurosawa-2

Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille
Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluilleKaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille
Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluillePaivi Sutinen
 
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1Nuorten Palvelu ry
 
ansioluettelo_2015_soilekuuva
ansioluettelo_2015_soilekuuvaansioluettelo_2015_soilekuuva
ansioluettelo_2015_soilekuuvaSoile Kuuva
 
Slide share some_iltakoulu_2016_digidekkari
Slide share some_iltakoulu_2016_digidekkariSlide share some_iltakoulu_2016_digidekkari
Slide share some_iltakoulu_2016_digidekkariNatasha Varis
 
Onnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisua
Onnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisuaOnnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisua
Onnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisuaIrina Kujanpää
 
Luova veto slideshare
Luova veto slideshareLuova veto slideshare
Luova veto slideshareLuovaVeto
 
Luova veto esittely aamukahvit_210119
Luova veto esittely aamukahvit_210119Luova veto esittely aamukahvit_210119
Luova veto esittely aamukahvit_210119LuovaVeto
 
Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti 2014
Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti 2014Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti 2014
Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti 2014Nuorten Palvelu ry
 
2011 1027 service design toolkit_e_l_va_juha tuulaniemi
2011 1027 service design toolkit_e_l_va_juha tuulaniemi2011 1027 service design toolkit_e_l_va_juha tuulaniemi
2011 1027 service design toolkit_e_l_va_juha tuulaniemiMirva Tapaninen
 
Tarinallistamalla tulosta -valmennusohjelma matkailutoimijoille
Tarinallistamalla tulosta -valmennusohjelma matkailutoimijoilleTarinallistamalla tulosta -valmennusohjelma matkailutoimijoille
Tarinallistamalla tulosta -valmennusohjelma matkailutoimijoilleQuality Training Jouni Ortju
 
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa Sanna Lappalainen
 
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purkuLuovaVeto
 
Avoin työhakemus Päivi Pekkala - 2020
Avoin työhakemus Päivi Pekkala - 2020Avoin työhakemus Päivi Pekkala - 2020
Avoin työhakemus Päivi Pekkala - 2020gopaivi
 
AREX lanseeraus 12.5.2015 Ville Tolvanen
AREX lanseeraus 12.5.2015 Ville TolvanenAREX lanseeraus 12.5.2015 Ville Tolvanen
AREX lanseeraus 12.5.2015 Ville TolvanenTero Kalsta
 
SoMe Studio - LinkedIniin liittyvät koulutukset ja sisällöt
SoMe Studio  - LinkedIniin liittyvät koulutukset ja sisällöt SoMe Studio  - LinkedIniin liittyvät koulutukset ja sisällöt
SoMe Studio - LinkedIniin liittyvät koulutukset ja sisällöt Maria Rajakallio
 
Kasvun Osaajat -ohjelman palkinto parhaille oppijajoukkueille
Kasvun Osaajat -ohjelman palkinto parhaille oppijajoukkueilleKasvun Osaajat -ohjelman palkinto parhaille oppijajoukkueille
Kasvun Osaajat -ohjelman palkinto parhaille oppijajoukkueilleSitraTalousTeema
 

Similaire à Todistus Yodo Kurosawa-2 (20)

Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille
Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluilleKaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille
Kaupunki avautuu tutkimus- ja kehitysalustaksi korkeakouluille
 
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
 
ansioluettelo_2015_soilekuuva
ansioluettelo_2015_soilekuuvaansioluettelo_2015_soilekuuva
ansioluettelo_2015_soilekuuva
 
Slide share some_iltakoulu_2016_digidekkari
Slide share some_iltakoulu_2016_digidekkariSlide share some_iltakoulu_2016_digidekkari
Slide share some_iltakoulu_2016_digidekkari
 
Onnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisua
Onnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisuaOnnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisua
Onnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisua
 
Luova veto slideshare
Luova veto slideshareLuova veto slideshare
Luova veto slideshare
 
Eminen Kulttuurideck 2017
Eminen Kulttuurideck 2017Eminen Kulttuurideck 2017
Eminen Kulttuurideck 2017
 
Luova veto esittely aamukahvit_210119
Luova veto esittely aamukahvit_210119Luova veto esittely aamukahvit_210119
Luova veto esittely aamukahvit_210119
 
CX Day Suomen Paras Asiakasteko 2014 - Sirte Pihlaja CXPA Finland Shirute
CX Day Suomen Paras Asiakasteko 2014 - Sirte Pihlaja CXPA Finland ShiruteCX Day Suomen Paras Asiakasteko 2014 - Sirte Pihlaja CXPA Finland Shirute
CX Day Suomen Paras Asiakasteko 2014 - Sirte Pihlaja CXPA Finland Shirute
 
Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti 2014
Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti 2014Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti 2014
Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti 2014
 
2011 1027 service design toolkit_e_l_va_juha tuulaniemi
2011 1027 service design toolkit_e_l_va_juha tuulaniemi2011 1027 service design toolkit_e_l_va_juha tuulaniemi
2011 1027 service design toolkit_e_l_va_juha tuulaniemi
 
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
 
Tarinallistamalla tulosta -valmennusohjelma matkailutoimijoille
Tarinallistamalla tulosta -valmennusohjelma matkailutoimijoilleTarinallistamalla tulosta -valmennusohjelma matkailutoimijoille
Tarinallistamalla tulosta -valmennusohjelma matkailutoimijoille
 
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
 
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
 
Avoin työhakemus Päivi Pekkala - 2020
Avoin työhakemus Päivi Pekkala - 2020Avoin työhakemus Päivi Pekkala - 2020
Avoin työhakemus Päivi Pekkala - 2020
 
AREX lanseeraus 12.5.2015 Ville Tolvanen
AREX lanseeraus 12.5.2015 Ville TolvanenAREX lanseeraus 12.5.2015 Ville Tolvanen
AREX lanseeraus 12.5.2015 Ville Tolvanen
 
SPIRIT asiakaslehti 3 2017
SPIRIT asiakaslehti 3 2017SPIRIT asiakaslehti 3 2017
SPIRIT asiakaslehti 3 2017
 
SoMe Studio - LinkedIniin liittyvät koulutukset ja sisällöt
SoMe Studio  - LinkedIniin liittyvät koulutukset ja sisällöt SoMe Studio  - LinkedIniin liittyvät koulutukset ja sisällöt
SoMe Studio - LinkedIniin liittyvät koulutukset ja sisällöt
 
Kasvun Osaajat -ohjelman palkinto parhaille oppijajoukkueille
Kasvun Osaajat -ohjelman palkinto parhaille oppijajoukkueilleKasvun Osaajat -ohjelman palkinto parhaille oppijajoukkueille
Kasvun Osaajat -ohjelman palkinto parhaille oppijajoukkueille
 

Todistus Yodo Kurosawa-2

  • 1. TAMORA OY TODISTUS Opiskelija: Yodo Kurosawa Koulutus: Muotoilija liiketoiminnan edistäjänä Ryhmä: Muutosmuotoilu Kesto: 10.11.2014 – 15.5.2015 Yodo Kurosawa on osallistunut seuraavin muotoilutöihin koulutuksen aikana: Oulunkaari. Oulunkaaren kuntayhtymän vanhuspalveluyksikkö. Tavoitteenamme oli ikääntyvien arjen sisältöjen moni- puolistaminen. Suunnittelun lähtökohta oli vanhusten osallisuus ja arjen elämyksellisyys. Havaintojen ja kyselytutki- musten pohjalta muotoilimme kolme konseptia, Taikapuutarha, Kyläkulttuuri ja Tarinatalo. Järvi-Saimaan palvelut Oy. Etelä-Savo nousuun! Alkusysäys alueen tunnettavuuden parantamiseksi yhteistyöllä. Alu- een vahvuuksien ja heikkouksien kartoittaminen ja näkyväksi tekeminen. Työkaluja seudun vetovoiman kehittämiseen imagon avulla ja alueen brändin kirkastamiseen. Ehdotuksia sosiaalisessa mediassa toimiseen ja esimerkkejä some- kampanjoista. Pieniä, keskisuuria ja suuria toimia. Kuusamo. Kuusamoon vuonna 2021 1000 uutta työpaikkaa – terveyskeskuksen ja toimintakeskuksen olemassa olevien palveluiden kehittäminen ja uudelleen muotoilu digitaalisten palveluiden avulla. Vantaan kaupunki. Vantaan Kaupungin aikuissosiaalityö – Tikkurilan aikuissosiaaliaseman käyttäjä ystävällistäminen. Työssä ehostetaan aikuissosiaaliaseman vastaanotto- ja odotustilat sekä asiakaskäytävät ja työntekijöiden sosiaalitilat sekä aseman kokoushuoneet käyttäjäystävällisiksi. Esitutkimusmenetelminä käytettiin henkilökunnan haastattelua ja palvelumuotoilun metnografista menetelmää aseman asiakkaitten ja henkilökunnan positiivisen käyttö kokemuksen maksimoimiseksi. Nuolniemen Lammastarhat Seppälän Teemu. ”Aidompaa elämää”. Perinteinen savolainen maatila laajentaa toimin- taansa ja rupeaa tarjoamaan matkailupalveluita. Mietimme esimerkkikohderyhmiä, palvelupolkuja ja heille sopivia palvelupaketteja. Teimme palvelupakettien visualisoinnin. Esittelimme muutosehdotuksia pihaan ja maisemaan. Suun- nitelmissa tuotteistaminen. Tilivirta. Lahtelaisen tilitoimiston ilmeen päivitys Paras tilitoimisto -kilpailun yhteydessä. Projektin tavoitteena oli Tili- virran kokonaisvaltaisen vaikutelman parantaminen, palveluiden ja osaamisten esille tuominen, näkyvyyden edistys ja siitä kautta liiketoiminnan kasvu.
  • 2. TAMORA OY TODISTUS Sisältö:  Orientaatiopäivät 10.–12.11.2014  Projektityön vaiheet, maineen rakentaminen sosiaalisessa mediassa, muotoilutöiden tekeminen ja tuotteistus 24.11.2014  Asiakkuuksien johtaminen 25.11.2014  Palvelu- ja käyttäjäkokemuksen muotoilu 3.12.2014  Tuotekonseptointi 16.12.2014  Projektikulttuuri ja kestävä kehittäminen 17.12.2014  Liiketoiminta, kevytyrittäjyys ja työskentely sirpa- loituneessa maailmassa 8.1.2015  Yrittäjyys 9.1.2015  Uusi työ, miten työ muuttuu ja miten siitä voi tehdä liiketoimintaa 19.1.2015  Liiketoiminnan suunnittelu, kannattavan kasvun strategia, kevytyrittäjyys ja sirpaloituva työ 26.1.2015  Viestintä ja liiketoiminnan rakentaminen viestin- nän keinoin 2.2.2015  Arvonluonti liiketoiminnassa 3.2.2015  Palvelutuotteiden muotoilu 26.2.2015  Palvelujen tuotteistaminen 2.3.2015  Oman työn näkyväksi tekeminen 3.3.2015  Sähköinen liiketoiminta. Vuorovaikutus ja viestintä. 16.3.2015  Ajattelun ja asenteen muotoilu 23.3.2015  Palvelumuotoilu 24.3.2015  Viestintä ja vuorovaikutus. Viestintä asiakkaalle 31.3.2015  Uuden työn jalkautuminen 9.4.2015  Ajatuspaja trendien vaikutuksesta muotoilualaan 10.4.2015  Muutosmuotoilu kertomus printiksi 6.5.2015  Grande Finale 15.5.2015 Jaana Utti, toimitusjohtaja Tamora Oy Arviointiasteikko: suoritettu (S), kiitettävä (3), hyvä (2), tyydyttävä (1)