SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  15
Télécharger pour lire hors ligne
Epävarmuus on läsnä
oppimisessa, vaikuttamisessa ja
uusien asioiden luomisessa.
Mutta kuka uskaltaa puhua
epävarmuudesta?
Tervetuloa mukaan Otavan Opiston aPaja -yhteisön ensimmäiseen
kohtaamiseen 31.10 - 1.11.2013, paikkana The Hub Helsinki.
Miksi tapahtuma järjestetään?
• Tämä on Otavan Opiston aPaja -yhteisön
lanseeraustilaisuus.
• Epävarmuus on läsnä oppimisessa,
vaikuttamisessa ja uusien asioiden luomisessa,
mutta kuka uskaltaa tunnustaa olevansa
epävarma? Epävarmuus vaatii rohkeutta ja
aPaja-tapahtumassa opetellaan käsittelemään
epävarmuutta yhdessä.
• Tarjoamme tilan ja ajan ihmisten kohtaamisille,
merkityksellisille keskusteluille ja omien
projektien sekä kysymysten työstämiselle.
• Paikkana The Hub Helsinki, Annankadulla
Helsingin ydinkeskustassa
Mikä ihmeen aPaja?
• aPaja on Otavan Opiston uudenlainen
oppimisyhteisö, jonka ideana on mahdollistaa
unelmiesi kurssin järjestäminen ja sille
osallistuminen.
• aPaja toimii sekä verkossa (http://
apaja.otavanopisto.fi) että kasvotusten.
• Katso aPajasta kertova video:
http://youtu.be/HkzNxfbUTf4
Kenelle aPaja -kohtaaminen
on tarkoitettu?
• Vilkkusilmäisille, tulisieluisille
ihmisille keillä on halu kokeilla, etsiä
uutta ja kehittää omaa toimintaansa.
• Olet ehkä joskus aiemmin osallistunut
johonkin Otavan Opiston toimintaan
kuten Pajaan, Art of Hosting- tai
jollekin muulle kurssille. Tämä ei
kuitenkaan ole vaatimus
osallistumiselle.
• Olet muuten vain innostunut
tällaisesta mukavasta tapahtumasta.
Millä fiiliksellä?
• aPaja -kohtaaminen on rento, keskusteleva ja
kyselevä, missä osallistujat pääsevät ääneen.
• Tapahtuma on kaksipäiväinen, joista torstai
31.10 on inspiraatiopäivä, jolloin World Cafen
lisäksi tuomme mukaan muutaman
mielenkiintoisen alustajan eri aloilta
rikastamaan omaa ja yhdessä ajattelua.
• Perjantaina 1.11. keskitymme toimintaan.
Käytämme osallistavia menetelmiä kuten Open
Space ja Pro-Action Cafe, joissa sinä voit tuoda
oman kysymyksesi, projektin tai idean yhdessä
työstettäväksi pienryhmissä.
• Pääroolissa olet sinä. Tarjolla on innostusta ja
inspiraatiota, uusia ajatuksia sekä hyviä
keskusteluja sekä aikaa pohtia ja työstää omia
kysymyksiä, ideoita ja projekteja.
Isännät ja alustajat
• Tapahtuman isäntinä toimivat kaksi
Villeä, Villet Venäläinen ja Keränen.
• Torstai-iltapäivällä kuulemme
mielenkiintoiset alustukset mm.
• Filosofi ja tietokirjailija Eero Ojanen
• Muotoilija Katriina Lahtinen
• Valtiotieteiden tohtori, isoisä Jouko
Kajanoja
Torstain alustajat
Pilvi Pääkkönen on runoilija, psykologi ja biologi. Hän on syntynyt 1971 ja asuu Helsingissä. Pääkkösen esikoisteos
Saako lähettää terveisiä? ilmestyi vuonna 2011 Tammelta. Otavan opistossa Pääkkönen on puhunut aikaisemmin
kirjoittamisen onnellisuudesta. Pääkkönen on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.
Eero Ojanen on Kriittisen korkeakoulun johtaja, filosofi ja tietokirjailija. Hän on syntynyt 1954 ja asuu
Hämeenlinnassa. Ojanen edustaa filosofiaa, joka etsii vastauksia ihmisen perimmäisiin kysymyksiin hyvyydestä,
todellisuudesta ja elämän tarkoituksesta. Ojanen opettaa filosofiaa ja luovaa kirjoittamista Kriittisessä
korkeakoulussa ja Oriveden opistolla.
Jouko Kajanoja on syntynyt vuonna 1942. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori, yhteiskuntapolitiikan
dosentti ja ekonomi. Kajanoja on toiminut poliitikkona mm. työvoimaministerinä sekä tutkijana. Hän työskentelee
Emmapalvelut Oy:ssä ja on aktiivinen toimija Hyvinvointivaltion vaalijat ry HYVAssa. Kajanoja on tutkinut
hyvinvointivaltiota ja vetänyt Hyvä elämä- seminaareja.
Katriina Lahtinen on muotoilija ja mediataiteen maisteri. Hän työskentelee Jyväskylän Yliopiston
liikuntatieteellisen tiedekunnan Viveca-yksikössä. Vivecan päämääränä on luoda uusia palveluja, toimintamalleja ja -
tapoja siirtää liikunta- ja terveystieteiden osaamista ja tietoa yrityksiin sekä julkiselle ja kolmannelle sektorille.
Katriinan tehtävänä on strategisen muotoilun osaajana luoda uusia konsepteja, palveluja sekä yhteistuotantoa
akateemisen maailman ja yliopiston ulkopuolisten organisaatioiden välille. Aiemmin hän on kehittänyt uusia tuote- ja
liiketoimintakonsepteja mm. Lappset Group Oy:lle Rovaniemellä.
World Cafe
• World Cafe on vuorovaikutteinen
työskentelymenetelmä, jossa ihmiset tutustuvat
toisiinsa keskusteluissa merkityksellisten
kysymysten äärellä.
• World Cafessa osallistujat istuvat kahvilamaisesti
pienten pöytien ympärillä. Käymme läpi
muutaman kysymyksen, ja nostamme esiin
keskusteluissa nousseita oivalluksia sekä
vaihdamme pöytäryhmien koostumuksia
kysymysten välillä.
• World Cafessa ihmiset oppivat toinen toisiltaan ja
saavat kuvan siitä mikä on ryhmän yhteinen
näkemys teemasta.
• aPaja tapahtumassa on torstai-iltapäivällä World
Cafe teemalla epävarmuus.
Lisätietoja World Cafe:sta englanniksi osoitteessa: http://www.theworldcafe.com/method.html
Työskentelymetodi
Open Space Technology
• Open Space Technology on ajattelua rikastava
toimintamalli, jossa kuka vaan voi vetää session
mistä tahansa itseään kiinnostavasta aiheesta.
• Osallistujana voit luoda oman työpajan, johon muut
osallistuvat. Voit myös osallistua toisten työpajoihin.
• Tarkemmat sisällöt selviää Open Spacen alussa,
jolloin vapaaehtoiset sessioiden vetäjät tuovat esiin
omat ideansa, projektinsa tai työpajansa. Ei
ennakkoilmoittautumisia vaan varaat paikkasi Open
Spacen alussa.
• Kyse on vapaamuotoisesta keskustelusta ja
työskentelystä, joka mahdollistaa uuden syntymisen.
• Open Spacen fasilitoi perjantaiaamuna aPaja -
tapahtuman isäntä Ville Keränen
Lisätietoja englanniksi Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Open-space_technology
Työskentelymetodi
Pro-Action Cafe
• Pro-Action Cafe on World Cafe:sta kehitetty
projektien työstämiseen kehitetty ryhmätyötapa.
• Pro-action cafessa osallistujat voivat tuoda oman
projektinsa kehitettäväksi yhdessä muiden kanssa.
• Pro-Action cafen ensimmäisellä kierroksella
sukelletaan projektin taustoihin, toisella
kierroksella siihen mitä vielä tarvitaan jotta
projektista tulee menestys, ja kolmas on
reflektiokierros, siitä mitä on opittu ja miten tästä
eteenpäin.
• Pro-Action Cafe on ennenkaikkea kehittämisen
työkalu ja aPaja -tapahtumassa viemme
kysymyksiä, ideoita ja projekteja eteenpäin Pro
Action Cafen avulla perjantai-iltapäivällä.
Lisätietoa World Cafe:sta suomeksi osoitteessa: http://www.slideshare.net/MonkeyProjects/proactioncafesuomeksi
Työskentelymetodi
Inspiraatiopäivä to 31.10.
ohjelma
12:00 - 12:30 Kahvi + ilmoittautuminen
12:30 - 13:30
Tapahtuman avaus - Villet Keränen & Venäläinen sekä runoilija
Pilvi Pääkkönen
13:30 - 15:30
World Cafe teemalla epävarmuus. World Cafen vetää läpi Villet
Venäläinen ja Keränen
15:30 - 18:00
Alustukset filosofi & tietokirjailija Eero Ojaselta, muotoilija
Katriina Lahtiselta sekä valtiotieteiden tri Jouko Kajanojalta
18:00 - 19:00 Illallinen
19:00 - 20:00 Osallistavaa illanviettoa: Luomme yhdessä Pecha Kucha -esitykset
20:00 - Vapaamuotoinen illanvietto
Toimintapäivä perjantai 1.11.
ohjelma
08:00 - 08:30 Aamukahvi ja kokoontuminen The Hub Helsingissä
08:30 - 11:00
Open Space, pienryhmätyöskentelyä vapaaehtoisten osallistujien
esiinnostamien teemojen ympärillä.
11:00 - 12:00 Lounas
12:00 - 14:45
Pro Action Cafe. Viemme osallistujien omia kysymyksiä, ideoita
ja projekteja eteenpäin yhdessä muiden kanssa.
14:45 - 15:00 Kahvit ja kotia kohti viikonloppua viettämään
Hinta ja ilmoittautuminen?
• Kahden päivän kohtaamisen hinta on
39€ (opiskelijat & työttömät 22,50€)
+ illalliskortti 20€.
• Ilmoittautudu mukaan Holvissa:
https://holvi.com/shop/apaja-2013/
• Paikkana The Hub Helsinki,
Annankatu 31 - 33 C 37
• Lisätietoja myös Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/
1376402342584541/
Järjestäjät & yhteystiedot
• Päävastuussa: Otavan Opisto ja Otavan
Opiston Osuuskunta
• Lisäksi mukana suunnittelu- ja
järjestelytöissä Oppimisen
muotoilutoimisto Monkey Business
• Lisätietoja tapahtumasta: Ville Keränen,
040 731 2084 / ville@banana.fi
• Ilmoittautumiset: https://holvi.com/
shop/apaja-2013/
• Lisätietoja: http://apaja.otavanopisto.fi/
kohtaaminen

Contenu connexe

Similaire à Otava Opiston aPaja -kohtaaminen 31.10. - 1.11.2013

Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Kokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - Lanseerauskampanja
Kokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - LanseerauskampanjaKokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - Lanseerauskampanja
Kokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - LanseerauskampanjaKokeileva Suomi
 
Tieteestä toimintaa: Hyvä yritys -viikko kuvina
Tieteestä toimintaa: Hyvä yritys -viikko kuvinaTieteestä toimintaa: Hyvä yritys -viikko kuvina
Tieteestä toimintaa: Hyvä yritys -viikko kuvinaDemos Helsinki
 
Diakoniautopiat! 2 ja 3 kooste
Diakoniautopiat! 2 ja 3 koosteDiakoniautopiat! 2 ja 3 kooste
Diakoniautopiat! 2 ja 3 koostehdlmika
 
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakoosteInspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakoosteBusiness Arena Oy
 
Voimaantuva Työkulttuuri Seminaari Ja Intohimottamo Helsinki 11 2 2010 Kooste
Voimaantuva Työkulttuuri   Seminaari Ja Intohimottamo Helsinki 11 2 2010 KoosteVoimaantuva Työkulttuuri   Seminaari Ja Intohimottamo Helsinki 11 2 2010 Kooste
Voimaantuva Työkulttuuri Seminaari Ja Intohimottamo Helsinki 11 2 2010 KoosteVoimaantuva Suomi ry
 
Uusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtuma
Uusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtumaUusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtuma
Uusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtumaUusi koulutus -foorumi
 
Perheilyn parhaat. Yhdistystoiminnan uudet tuulet
Perheilyn parhaat. Yhdistystoiminnan uudet tuuletPerheilyn parhaat. Yhdistystoiminnan uudet tuulet
Perheilyn parhaat. Yhdistystoiminnan uudet tuuletTukiliitto
 
Lovio 9 3 2016 fe suomi
Lovio  9 3 2016 fe suomiLovio  9 3 2016 fe suomi
Lovio 9 3 2016 fe suomiIina Koskinen
 
22.8.2017 Ikäjohtamisen kehittämisprosessikokeilu
22.8.2017 Ikäjohtamisen kehittämisprosessikokeilu22.8.2017 Ikäjohtamisen kehittämisprosessikokeilu
22.8.2017 Ikäjohtamisen kehittämisprosessikokeiluTyöterveyslaitos
 
Kepeli-kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmillä
Kepeli-kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmilläKepeli-kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmillä
Kepeli-kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmilläTHL
 
Kehitys- ja oppimispsykologia Lonkaluento110913final
Kehitys- ja oppimispsykologia Lonkaluento110913finalKehitys- ja oppimispsykologia Lonkaluento110913final
Kehitys- ja oppimispsykologia Lonkaluento110913finalKirsti Lonka
 
Vapaaehtoisehtävien paketointi ja rekrytointi Tampereen valikko-verkostolle 9...
Vapaaehtoisehtävien paketointi ja rekrytointi Tampereen valikko-verkostolle 9...Vapaaehtoisehtävien paketointi ja rekrytointi Tampereen valikko-verkostolle 9...
Vapaaehtoisehtävien paketointi ja rekrytointi Tampereen valikko-verkostolle 9...Lari Karreinen
 
Tablet-tietokoneet esiopetuksessa - pedagogisia näkökulmia
Tablet-tietokoneet esiopetuksessa - pedagogisia näkökulmiaTablet-tietokoneet esiopetuksessa - pedagogisia näkökulmia
Tablet-tietokoneet esiopetuksessa - pedagogisia näkökulmiaPekka Mertala
 
Maailmankansalaiseksi kasvaminen ja kasvattaminen
Maailmankansalaiseksi kasvaminen ja kasvattaminenMaailmankansalaiseksi kasvaminen ja kasvattaminen
Maailmankansalaiseksi kasvaminen ja kasvattaminenArja Kemppainen
 
Opettajuus nykemedian maailmassa
Opettajuus nykemedian maailmassaOpettajuus nykemedian maailmassa
Opettajuus nykemedian maailmassaJukka Holmala
 

Similaire à Otava Opiston aPaja -kohtaaminen 31.10. - 1.11.2013 (20)

Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
 
Kokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - Lanseerauskampanja
Kokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - LanseerauskampanjaKokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - Lanseerauskampanja
Kokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - Lanseerauskampanja
 
Tieteestä toimintaa: Hyvä yritys -viikko kuvina
Tieteestä toimintaa: Hyvä yritys -viikko kuvinaTieteestä toimintaa: Hyvä yritys -viikko kuvina
Tieteestä toimintaa: Hyvä yritys -viikko kuvina
 
Diakoniautopiat! 2 ja 3 kooste
Diakoniautopiat! 2 ja 3 koosteDiakoniautopiat! 2 ja 3 kooste
Diakoniautopiat! 2 ja 3 kooste
 
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakoosteInspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
 
Vertaistuesta voimaa
Vertaistuesta voimaa Vertaistuesta voimaa
Vertaistuesta voimaa
 
Voimaantuva Työkulttuuri Seminaari Ja Intohimottamo Helsinki 11 2 2010 Kooste
Voimaantuva Työkulttuuri   Seminaari Ja Intohimottamo Helsinki 11 2 2010 KoosteVoimaantuva Työkulttuuri   Seminaari Ja Intohimottamo Helsinki 11 2 2010 Kooste
Voimaantuva Työkulttuuri Seminaari Ja Intohimottamo Helsinki 11 2 2010 Kooste
 
Uusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtuma
Uusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtumaUusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtuma
Uusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtuma
 
Perheilyn parhaat. Yhdistystoiminnan uudet tuulet
Perheilyn parhaat. Yhdistystoiminnan uudet tuuletPerheilyn parhaat. Yhdistystoiminnan uudet tuulet
Perheilyn parhaat. Yhdistystoiminnan uudet tuulet
 
Lovio 9 3 2016 fe suomi
Lovio  9 3 2016 fe suomiLovio  9 3 2016 fe suomi
Lovio 9 3 2016 fe suomi
 
Youtube pähkinänkuoressa
Youtube pähkinänkuoressaYoutube pähkinänkuoressa
Youtube pähkinänkuoressa
 
09092011
0909201109092011
09092011
 
22.8.2017 Ikäjohtamisen kehittämisprosessikokeilu
22.8.2017 Ikäjohtamisen kehittämisprosessikokeilu22.8.2017 Ikäjohtamisen kehittämisprosessikokeilu
22.8.2017 Ikäjohtamisen kehittämisprosessikokeilu
 
Kepeli-kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmillä
Kepeli-kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmilläKepeli-kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmillä
Kepeli-kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmillä
 
Kehitys- ja oppimispsykologia Lonkaluento110913final
Kehitys- ja oppimispsykologia Lonkaluento110913finalKehitys- ja oppimispsykologia Lonkaluento110913final
Kehitys- ja oppimispsykologia Lonkaluento110913final
 
Vapaaehtoisehtävien paketointi ja rekrytointi Tampereen valikko-verkostolle 9...
Vapaaehtoisehtävien paketointi ja rekrytointi Tampereen valikko-verkostolle 9...Vapaaehtoisehtävien paketointi ja rekrytointi Tampereen valikko-verkostolle 9...
Vapaaehtoisehtävien paketointi ja rekrytointi Tampereen valikko-verkostolle 9...
 
Liite 2009
Liite 2009Liite 2009
Liite 2009
 
Tablet-tietokoneet esiopetuksessa - pedagogisia näkökulmia
Tablet-tietokoneet esiopetuksessa - pedagogisia näkökulmiaTablet-tietokoneet esiopetuksessa - pedagogisia näkökulmia
Tablet-tietokoneet esiopetuksessa - pedagogisia näkökulmia
 
Maailmankansalaiseksi kasvaminen ja kasvattaminen
Maailmankansalaiseksi kasvaminen ja kasvattaminenMaailmankansalaiseksi kasvaminen ja kasvattaminen
Maailmankansalaiseksi kasvaminen ja kasvattaminen
 
Opettajuus nykemedian maailmassa
Opettajuus nykemedian maailmassaOpettajuus nykemedian maailmassa
Opettajuus nykemedian maailmassa
 

Plus de Ville Keranen

Rautalammin ja Suonenjoen Työtä osuuskunnasta -hanke - Markkinointikoulutus...
Rautalammin ja Suonenjoen Työtä osuuskunnasta -hanke - Markkinointikoulutus...Rautalammin ja Suonenjoen Työtä osuuskunnasta -hanke - Markkinointikoulutus...
Rautalammin ja Suonenjoen Työtä osuuskunnasta -hanke - Markkinointikoulutus...Ville Keranen
 
Konttikiertokoulu Idea - Ville Keranen - 2016
Konttikiertokoulu Idea - Ville Keranen - 2016Konttikiertokoulu Idea - Ville Keranen - 2016
Konttikiertokoulu Idea - Ville Keranen - 2016Ville Keranen
 
Tiimiakatemia Workshop in Tokyo, Japan, 17.5.15
Tiimiakatemia Workshop in Tokyo, Japan, 17.5.15Tiimiakatemia Workshop in Tokyo, Japan, 17.5.15
Tiimiakatemia Workshop in Tokyo, Japan, 17.5.15Ville Keranen
 
Synnytyshaaste Tiimiakatemian Rohkeat Tekijät 5.5.2015
Synnytyshaaste Tiimiakatemian Rohkeat Tekijät 5.5.2015Synnytyshaaste Tiimiakatemian Rohkeat Tekijät 5.5.2015
Synnytyshaaste Tiimiakatemian Rohkeat Tekijät 5.5.2015Ville Keranen
 
Työkaluja Asiakasymmärrykseen - Tiimiakatemian rohkeat tekijat Morvassa 12.-1...
Työkaluja Asiakasymmärrykseen - Tiimiakatemian rohkeat tekijat Morvassa 12.-1...Työkaluja Asiakasymmärrykseen - Tiimiakatemian rohkeat tekijat Morvassa 12.-1...
Työkaluja Asiakasymmärrykseen - Tiimiakatemian rohkeat tekijat Morvassa 12.-1...Ville Keranen
 
Konttikiertokoulu konseptiesitys Tampere Spark Transition 19.3.2014
Konttikiertokoulu konseptiesitys Tampere Spark Transition 19.3.2014Konttikiertokoulu konseptiesitys Tampere Spark Transition 19.3.2014
Konttikiertokoulu konseptiesitys Tampere Spark Transition 19.3.2014Ville Keranen
 
Tiimiakatemian rohkeat tekijät 2014 innovoijan tie
Tiimiakatemian rohkeat tekijät 2014 innovoijan tieTiimiakatemian rohkeat tekijät 2014 innovoijan tie
Tiimiakatemian rohkeat tekijät 2014 innovoijan tieVille Keranen
 
Oppimissopimus -työkalu oppimisen tueksi
Oppimissopimus -työkalu oppimisen tueksiOppimissopimus -työkalu oppimisen tueksi
Oppimissopimus -työkalu oppimisen tueksiVille Keranen
 
Monkey Business Mielenmallipeli
Monkey Business MielenmallipeliMonkey Business Mielenmallipeli
Monkey Business MielenmallipeliVille Keranen
 
Invitation Learning Journey to Finland September 2013
Invitation Learning Journey to Finland September 2013Invitation Learning Journey to Finland September 2013
Invitation Learning Journey to Finland September 2013Ville Keranen
 
Ajatuksia ideoista ja luovuudesta
Ajatuksia ideoista ja luovuudestaAjatuksia ideoista ja luovuudesta
Ajatuksia ideoista ja luovuudestaVille Keranen
 
Insights about Service Business in Emerging Markets
Insights about Service Business in Emerging MarketsInsights about Service Business in Emerging Markets
Insights about Service Business in Emerging MarketsVille Keranen
 
Kolahduksia JES-lounaalta: Tuulenmäki lupa toimia eri lailla 25.3.2013
Kolahduksia JES-lounaalta: Tuulenmäki lupa toimia eri lailla 25.3.2013Kolahduksia JES-lounaalta: Tuulenmäki lupa toimia eri lailla 25.3.2013
Kolahduksia JES-lounaalta: Tuulenmäki lupa toimia eri lailla 25.3.2013Ville Keranen
 
Ideas'n'Quotes Tuulenmäki License To Act Differently 25.3.2013 by JES
Ideas'n'Quotes Tuulenmäki License To Act Differently 25.3.2013 by JESIdeas'n'Quotes Tuulenmäki License To Act Differently 25.3.2013 by JES
Ideas'n'Quotes Tuulenmäki License To Act Differently 25.3.2013 by JESVille Keranen
 
Einstein Työpaja Konsepti 03 2013
Einstein Työpaja Konsepti 03 2013Einstein Työpaja Konsepti 03 2013
Einstein Työpaja Konsepti 03 2013Ville Keranen
 
Mental Models Game Prototype Presentation May 2013 update
Mental Models Game Prototype Presentation May 2013 updateMental Models Game Prototype Presentation May 2013 update
Mental Models Game Prototype Presentation May 2013 updateVille Keranen
 
Uurainen MaaseutuHUB 13.9.2012 luovuustyöpaja yläasteelaisille
Uurainen MaaseutuHUB 13.9.2012 luovuustyöpaja yläasteelaisilleUurainen MaaseutuHUB 13.9.2012 luovuustyöpaja yläasteelaisille
Uurainen MaaseutuHUB 13.9.2012 luovuustyöpaja yläasteelaisilleVille Keranen
 
Banana.fi Website Statistics April 2012 Update
Banana.fi Website Statistics April 2012 UpdateBanana.fi Website Statistics April 2012 Update
Banana.fi Website Statistics April 2012 UpdateVille Keranen
 
Monkey Credo 22.2.2012
Monkey Credo 22.2.2012Monkey Credo 22.2.2012
Monkey Credo 22.2.2012Ville Keranen
 
Vientikilta Mielenmallipeli 21.11 Taulun Kartano
Vientikilta Mielenmallipeli 21.11 Taulun KartanoVientikilta Mielenmallipeli 21.11 Taulun Kartano
Vientikilta Mielenmallipeli 21.11 Taulun KartanoVille Keranen
 

Plus de Ville Keranen (20)

Rautalammin ja Suonenjoen Työtä osuuskunnasta -hanke - Markkinointikoulutus...
Rautalammin ja Suonenjoen Työtä osuuskunnasta -hanke - Markkinointikoulutus...Rautalammin ja Suonenjoen Työtä osuuskunnasta -hanke - Markkinointikoulutus...
Rautalammin ja Suonenjoen Työtä osuuskunnasta -hanke - Markkinointikoulutus...
 
Konttikiertokoulu Idea - Ville Keranen - 2016
Konttikiertokoulu Idea - Ville Keranen - 2016Konttikiertokoulu Idea - Ville Keranen - 2016
Konttikiertokoulu Idea - Ville Keranen - 2016
 
Tiimiakatemia Workshop in Tokyo, Japan, 17.5.15
Tiimiakatemia Workshop in Tokyo, Japan, 17.5.15Tiimiakatemia Workshop in Tokyo, Japan, 17.5.15
Tiimiakatemia Workshop in Tokyo, Japan, 17.5.15
 
Synnytyshaaste Tiimiakatemian Rohkeat Tekijät 5.5.2015
Synnytyshaaste Tiimiakatemian Rohkeat Tekijät 5.5.2015Synnytyshaaste Tiimiakatemian Rohkeat Tekijät 5.5.2015
Synnytyshaaste Tiimiakatemian Rohkeat Tekijät 5.5.2015
 
Työkaluja Asiakasymmärrykseen - Tiimiakatemian rohkeat tekijat Morvassa 12.-1...
Työkaluja Asiakasymmärrykseen - Tiimiakatemian rohkeat tekijat Morvassa 12.-1...Työkaluja Asiakasymmärrykseen - Tiimiakatemian rohkeat tekijat Morvassa 12.-1...
Työkaluja Asiakasymmärrykseen - Tiimiakatemian rohkeat tekijat Morvassa 12.-1...
 
Konttikiertokoulu konseptiesitys Tampere Spark Transition 19.3.2014
Konttikiertokoulu konseptiesitys Tampere Spark Transition 19.3.2014Konttikiertokoulu konseptiesitys Tampere Spark Transition 19.3.2014
Konttikiertokoulu konseptiesitys Tampere Spark Transition 19.3.2014
 
Tiimiakatemian rohkeat tekijät 2014 innovoijan tie
Tiimiakatemian rohkeat tekijät 2014 innovoijan tieTiimiakatemian rohkeat tekijät 2014 innovoijan tie
Tiimiakatemian rohkeat tekijät 2014 innovoijan tie
 
Oppimissopimus -työkalu oppimisen tueksi
Oppimissopimus -työkalu oppimisen tueksiOppimissopimus -työkalu oppimisen tueksi
Oppimissopimus -työkalu oppimisen tueksi
 
Monkey Business Mielenmallipeli
Monkey Business MielenmallipeliMonkey Business Mielenmallipeli
Monkey Business Mielenmallipeli
 
Invitation Learning Journey to Finland September 2013
Invitation Learning Journey to Finland September 2013Invitation Learning Journey to Finland September 2013
Invitation Learning Journey to Finland September 2013
 
Ajatuksia ideoista ja luovuudesta
Ajatuksia ideoista ja luovuudestaAjatuksia ideoista ja luovuudesta
Ajatuksia ideoista ja luovuudesta
 
Insights about Service Business in Emerging Markets
Insights about Service Business in Emerging MarketsInsights about Service Business in Emerging Markets
Insights about Service Business in Emerging Markets
 
Kolahduksia JES-lounaalta: Tuulenmäki lupa toimia eri lailla 25.3.2013
Kolahduksia JES-lounaalta: Tuulenmäki lupa toimia eri lailla 25.3.2013Kolahduksia JES-lounaalta: Tuulenmäki lupa toimia eri lailla 25.3.2013
Kolahduksia JES-lounaalta: Tuulenmäki lupa toimia eri lailla 25.3.2013
 
Ideas'n'Quotes Tuulenmäki License To Act Differently 25.3.2013 by JES
Ideas'n'Quotes Tuulenmäki License To Act Differently 25.3.2013 by JESIdeas'n'Quotes Tuulenmäki License To Act Differently 25.3.2013 by JES
Ideas'n'Quotes Tuulenmäki License To Act Differently 25.3.2013 by JES
 
Einstein Työpaja Konsepti 03 2013
Einstein Työpaja Konsepti 03 2013Einstein Työpaja Konsepti 03 2013
Einstein Työpaja Konsepti 03 2013
 
Mental Models Game Prototype Presentation May 2013 update
Mental Models Game Prototype Presentation May 2013 updateMental Models Game Prototype Presentation May 2013 update
Mental Models Game Prototype Presentation May 2013 update
 
Uurainen MaaseutuHUB 13.9.2012 luovuustyöpaja yläasteelaisille
Uurainen MaaseutuHUB 13.9.2012 luovuustyöpaja yläasteelaisilleUurainen MaaseutuHUB 13.9.2012 luovuustyöpaja yläasteelaisille
Uurainen MaaseutuHUB 13.9.2012 luovuustyöpaja yläasteelaisille
 
Banana.fi Website Statistics April 2012 Update
Banana.fi Website Statistics April 2012 UpdateBanana.fi Website Statistics April 2012 Update
Banana.fi Website Statistics April 2012 Update
 
Monkey Credo 22.2.2012
Monkey Credo 22.2.2012Monkey Credo 22.2.2012
Monkey Credo 22.2.2012
 
Vientikilta Mielenmallipeli 21.11 Taulun Kartano
Vientikilta Mielenmallipeli 21.11 Taulun KartanoVientikilta Mielenmallipeli 21.11 Taulun Kartano
Vientikilta Mielenmallipeli 21.11 Taulun Kartano
 

Otava Opiston aPaja -kohtaaminen 31.10. - 1.11.2013

  • 1. Epävarmuus on läsnä oppimisessa, vaikuttamisessa ja uusien asioiden luomisessa. Mutta kuka uskaltaa puhua epävarmuudesta?
  • 2. Tervetuloa mukaan Otavan Opiston aPaja -yhteisön ensimmäiseen kohtaamiseen 31.10 - 1.11.2013, paikkana The Hub Helsinki.
  • 3. Miksi tapahtuma järjestetään? • Tämä on Otavan Opiston aPaja -yhteisön lanseeraustilaisuus. • Epävarmuus on läsnä oppimisessa, vaikuttamisessa ja uusien asioiden luomisessa, mutta kuka uskaltaa tunnustaa olevansa epävarma? Epävarmuus vaatii rohkeutta ja aPaja-tapahtumassa opetellaan käsittelemään epävarmuutta yhdessä. • Tarjoamme tilan ja ajan ihmisten kohtaamisille, merkityksellisille keskusteluille ja omien projektien sekä kysymysten työstämiselle. • Paikkana The Hub Helsinki, Annankadulla Helsingin ydinkeskustassa
  • 4. Mikä ihmeen aPaja? • aPaja on Otavan Opiston uudenlainen oppimisyhteisö, jonka ideana on mahdollistaa unelmiesi kurssin järjestäminen ja sille osallistuminen. • aPaja toimii sekä verkossa (http:// apaja.otavanopisto.fi) että kasvotusten. • Katso aPajasta kertova video: http://youtu.be/HkzNxfbUTf4
  • 5. Kenelle aPaja -kohtaaminen on tarkoitettu? • Vilkkusilmäisille, tulisieluisille ihmisille keillä on halu kokeilla, etsiä uutta ja kehittää omaa toimintaansa. • Olet ehkä joskus aiemmin osallistunut johonkin Otavan Opiston toimintaan kuten Pajaan, Art of Hosting- tai jollekin muulle kurssille. Tämä ei kuitenkaan ole vaatimus osallistumiselle. • Olet muuten vain innostunut tällaisesta mukavasta tapahtumasta.
  • 6. Millä fiiliksellä? • aPaja -kohtaaminen on rento, keskusteleva ja kyselevä, missä osallistujat pääsevät ääneen. • Tapahtuma on kaksipäiväinen, joista torstai 31.10 on inspiraatiopäivä, jolloin World Cafen lisäksi tuomme mukaan muutaman mielenkiintoisen alustajan eri aloilta rikastamaan omaa ja yhdessä ajattelua. • Perjantaina 1.11. keskitymme toimintaan. Käytämme osallistavia menetelmiä kuten Open Space ja Pro-Action Cafe, joissa sinä voit tuoda oman kysymyksesi, projektin tai idean yhdessä työstettäväksi pienryhmissä. • Pääroolissa olet sinä. Tarjolla on innostusta ja inspiraatiota, uusia ajatuksia sekä hyviä keskusteluja sekä aikaa pohtia ja työstää omia kysymyksiä, ideoita ja projekteja.
  • 7. Isännät ja alustajat • Tapahtuman isäntinä toimivat kaksi Villeä, Villet Venäläinen ja Keränen. • Torstai-iltapäivällä kuulemme mielenkiintoiset alustukset mm. • Filosofi ja tietokirjailija Eero Ojanen • Muotoilija Katriina Lahtinen • Valtiotieteiden tohtori, isoisä Jouko Kajanoja
  • 8. Torstain alustajat Pilvi Pääkkönen on runoilija, psykologi ja biologi. Hän on syntynyt 1971 ja asuu Helsingissä. Pääkkösen esikoisteos Saako lähettää terveisiä? ilmestyi vuonna 2011 Tammelta. Otavan opistossa Pääkkönen on puhunut aikaisemmin kirjoittamisen onnellisuudesta. Pääkkönen on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Eero Ojanen on Kriittisen korkeakoulun johtaja, filosofi ja tietokirjailija. Hän on syntynyt 1954 ja asuu Hämeenlinnassa. Ojanen edustaa filosofiaa, joka etsii vastauksia ihmisen perimmäisiin kysymyksiin hyvyydestä, todellisuudesta ja elämän tarkoituksesta. Ojanen opettaa filosofiaa ja luovaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden opistolla. Jouko Kajanoja on syntynyt vuonna 1942. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori, yhteiskuntapolitiikan dosentti ja ekonomi. Kajanoja on toiminut poliitikkona mm. työvoimaministerinä sekä tutkijana. Hän työskentelee Emmapalvelut Oy:ssä ja on aktiivinen toimija Hyvinvointivaltion vaalijat ry HYVAssa. Kajanoja on tutkinut hyvinvointivaltiota ja vetänyt Hyvä elämä- seminaareja. Katriina Lahtinen on muotoilija ja mediataiteen maisteri. Hän työskentelee Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan Viveca-yksikössä. Vivecan päämääränä on luoda uusia palveluja, toimintamalleja ja - tapoja siirtää liikunta- ja terveystieteiden osaamista ja tietoa yrityksiin sekä julkiselle ja kolmannelle sektorille. Katriinan tehtävänä on strategisen muotoilun osaajana luoda uusia konsepteja, palveluja sekä yhteistuotantoa akateemisen maailman ja yliopiston ulkopuolisten organisaatioiden välille. Aiemmin hän on kehittänyt uusia tuote- ja liiketoimintakonsepteja mm. Lappset Group Oy:lle Rovaniemellä.
  • 9. World Cafe • World Cafe on vuorovaikutteinen työskentelymenetelmä, jossa ihmiset tutustuvat toisiinsa keskusteluissa merkityksellisten kysymysten äärellä. • World Cafessa osallistujat istuvat kahvilamaisesti pienten pöytien ympärillä. Käymme läpi muutaman kysymyksen, ja nostamme esiin keskusteluissa nousseita oivalluksia sekä vaihdamme pöytäryhmien koostumuksia kysymysten välillä. • World Cafessa ihmiset oppivat toinen toisiltaan ja saavat kuvan siitä mikä on ryhmän yhteinen näkemys teemasta. • aPaja tapahtumassa on torstai-iltapäivällä World Cafe teemalla epävarmuus. Lisätietoja World Cafe:sta englanniksi osoitteessa: http://www.theworldcafe.com/method.html Työskentelymetodi
  • 10. Open Space Technology • Open Space Technology on ajattelua rikastava toimintamalli, jossa kuka vaan voi vetää session mistä tahansa itseään kiinnostavasta aiheesta. • Osallistujana voit luoda oman työpajan, johon muut osallistuvat. Voit myös osallistua toisten työpajoihin. • Tarkemmat sisällöt selviää Open Spacen alussa, jolloin vapaaehtoiset sessioiden vetäjät tuovat esiin omat ideansa, projektinsa tai työpajansa. Ei ennakkoilmoittautumisia vaan varaat paikkasi Open Spacen alussa. • Kyse on vapaamuotoisesta keskustelusta ja työskentelystä, joka mahdollistaa uuden syntymisen. • Open Spacen fasilitoi perjantaiaamuna aPaja - tapahtuman isäntä Ville Keränen Lisätietoja englanniksi Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Open-space_technology Työskentelymetodi
  • 11. Pro-Action Cafe • Pro-Action Cafe on World Cafe:sta kehitetty projektien työstämiseen kehitetty ryhmätyötapa. • Pro-action cafessa osallistujat voivat tuoda oman projektinsa kehitettäväksi yhdessä muiden kanssa. • Pro-Action cafen ensimmäisellä kierroksella sukelletaan projektin taustoihin, toisella kierroksella siihen mitä vielä tarvitaan jotta projektista tulee menestys, ja kolmas on reflektiokierros, siitä mitä on opittu ja miten tästä eteenpäin. • Pro-Action Cafe on ennenkaikkea kehittämisen työkalu ja aPaja -tapahtumassa viemme kysymyksiä, ideoita ja projekteja eteenpäin Pro Action Cafen avulla perjantai-iltapäivällä. Lisätietoa World Cafe:sta suomeksi osoitteessa: http://www.slideshare.net/MonkeyProjects/proactioncafesuomeksi Työskentelymetodi
  • 12. Inspiraatiopäivä to 31.10. ohjelma 12:00 - 12:30 Kahvi + ilmoittautuminen 12:30 - 13:30 Tapahtuman avaus - Villet Keränen & Venäläinen sekä runoilija Pilvi Pääkkönen 13:30 - 15:30 World Cafe teemalla epävarmuus. World Cafen vetää läpi Villet Venäläinen ja Keränen 15:30 - 18:00 Alustukset filosofi & tietokirjailija Eero Ojaselta, muotoilija Katriina Lahtiselta sekä valtiotieteiden tri Jouko Kajanojalta 18:00 - 19:00 Illallinen 19:00 - 20:00 Osallistavaa illanviettoa: Luomme yhdessä Pecha Kucha -esitykset 20:00 - Vapaamuotoinen illanvietto
  • 13. Toimintapäivä perjantai 1.11. ohjelma 08:00 - 08:30 Aamukahvi ja kokoontuminen The Hub Helsingissä 08:30 - 11:00 Open Space, pienryhmätyöskentelyä vapaaehtoisten osallistujien esiinnostamien teemojen ympärillä. 11:00 - 12:00 Lounas 12:00 - 14:45 Pro Action Cafe. Viemme osallistujien omia kysymyksiä, ideoita ja projekteja eteenpäin yhdessä muiden kanssa. 14:45 - 15:00 Kahvit ja kotia kohti viikonloppua viettämään
  • 14. Hinta ja ilmoittautuminen? • Kahden päivän kohtaamisen hinta on 39€ (opiskelijat & työttömät 22,50€) + illalliskortti 20€. • Ilmoittautudu mukaan Holvissa: https://holvi.com/shop/apaja-2013/ • Paikkana The Hub Helsinki, Annankatu 31 - 33 C 37 • Lisätietoja myös Facebookissa: https://www.facebook.com/events/ 1376402342584541/
  • 15. Järjestäjät & yhteystiedot • Päävastuussa: Otavan Opisto ja Otavan Opiston Osuuskunta • Lisäksi mukana suunnittelu- ja järjestelytöissä Oppimisen muotoilutoimisto Monkey Business • Lisätietoja tapahtumasta: Ville Keränen, 040 731 2084 / ville@banana.fi • Ilmoittautumiset: https://holvi.com/ shop/apaja-2013/ • Lisätietoja: http://apaja.otavanopisto.fi/ kohtaaminen