SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  16
Télécharger pour lire hors ligne
Onnistu ketterässä hankinnassa
Ari Tikka, 0400 308 304
Julkisen hallinnon IT vaikeuksia
Lähde: Jyrki JJ Kasvi, Tieke

• Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) tietojärjestelmäuudistus

• Kansallisen Kanta-potilastietojärjestelmän piti olla

• Tullin 2,7 miljoonaa maksanut Rita-tietojärjestelmä

• OKM:n taiteen edistämiskeskuksen Salama-

venyi 4:stä 12 vuoteen ja hinta nousi 27 miljoonasta
eurosta kolminkertaiseksi

myöhästyi neljä vuotta.


• Valtionhallinnon 9 miljoonaa euroa maksaneelle Valda-

asianhallintajärjestelmälle ei enää sen valmistuttua löytynyt
käyttäjiä.


käytössä vuonna 2007. Yli 20 miljoonaa euroa
myöhemmin järjestelmä otetaan käyttöön 2013-2015.

tietojärjestelmä toimii niin hitaasti, että apurahat joudutaan
käsittelemään käsin, koska se on nopeampaa.


• Eduskunnan salijärjestelmä myöhästyi vuoden ja ylitti
budjetin kolmanneksella


• Sähköisen reseptin kehitys venyi 10 vuotta ja kymmeniä

• sähköiseen henkilökorttiin käytettiin 20 miljoonaa euroa.

• Helsingin kaupungin taloushallinnon tietojärjestelmän

• Ongelmia toki myös yksityisellä puolella, mutta niitä ei

•

http://www.slideshare.net/JyrkiKasvi/tereydenhoitoalantietojrjestelmien-kehittmisen-haasteet

miljoonia, ja heti 1,5 v. korjausprojekti


käyttöönoton seurauksena 150.000 laskun lähettäminen
viivästyi kuukausilla.

Espoon kaupungin sosiaalitoimen tietojärjestelmän
käyttöönoton seurauksena toimeentulotukipäätöksen
saaminen kesti 40 päivää


Vuonna 2006 sitä käytettiin 500 kertaa.

repostella julkisuudessa.
Milloin hankintavalmistelu?
• Suunnitteletko ketterää hankintaa?
• Onko hankinnassasi epäselvyyksiä, ristiriitoja tai
lukuisia sidosryhmiä?
• Kuinka löytää uuden hankkeen tuomat
mahdollisuudet uusien työtapojen luomiseksi?
Rakenna yhteistyöllä ratkaisu, josta kaikki innostuvat.
Hankintavalmistelu kun
• Halutaan nopeasti liikkeelle
• Suunnitellaan ketterää hankintaa
• Lukuisia sidosryhmiä, eturistiriitoja, epäselvyyttä
• Kehitetään hankintaa ja työtapoja samalla kertaa
Rakenna yhteistyöllä ratkaisu, josta kaikki innostuvat.
Tulokset
Hankintasuunnitelma
• Todellisten tarpeiden kartoitus
• Hankintastrategia ja -taktiikka
• Riskin minimointi ja tiedon
maksimointi ennen
hankintapäätöstä
• Työprosessin uudelleensuunnittelu
• Kehitysjono (backlog)
kilpailutuksen ja toteutusvaiheen
pohjaksi


Omistajuus ja osaaminen
• Hankkeen vetäjät ja sidosryhmät
oppivat parhaat käytännöt
• Kyvykkyys on käytössä
myöhemmin toteutuksessa ja
jatkokehityksessä
• Osallistava työtapa rakentuu
osaksi kulttuuria
Hyödyt asianomistajille
Omistajille

Toteuttajille

• Käytännön yhteistyö asianomistajien
välillä
• Syntyvän arvon konkretisoiminen
• Päätöksenteon selkiytyminen

• Kontaktiverkosto toteutustyölle
• Työn tarkoitus ja arvo selvillä
Loppukäyttäjille
• Mahdollisuus vaikuttaa aikaisin

Hankejohtajalle

• Mahdollistaa työprosessin ja hankkeen
kehittämisen yhdessä

• Voi keskittyä sisältöön
• Valmis prosessi nopeasti käytössä

!

• Kokeneet asiantuntijat keventävät
työkuormaa


Hauskaa, energisoivaa ja tuloksellista!
Esimerkki hankintavalmistelun prosessista
1. Vision/tavoitteiden kirkastus
2. Hankintastrategian ja taktiikan

määrittäminen: “Ketteryyden aste ja
keinot”

3. Käyttäjien ja prosessien
hahmottaminen

4. Liittyvien järjestelmien tarpeiden
tunnistus

5. Käyttäjien ja toimintaprosessien
tarpeiden, vaatimusten ja
mahdollisuuksien työstö

6. Konseptin suunnittelu
7. Arkkitehtuurin linjaus
8. Laadullisten vaatimusten tunnistus
9. Product Backlogin jalostus
10. Läpikävely kaikkien sidosryhmien
kanssa

Omistajuus kuntoon ensin
Investoidaan työtä oppimiseen.
Kokonaisedullinen.

Jatkokehitys

normaalitilanne

Tiedon rajallisuus
Ketterä 

hankinta
Hankintavalmistelu

Todennus

Epäselvyys

Päättämättömyys

Teknologia edellä

Myöhäinen

osallistaminen

Päätöksentekokyky

Tehdyt päätökset

Mahdollisuuksien maailma

Hallittu uusi

Delegoidaan omistajuus.
Kallis ja riskialtis.
Tekninen tietämys

Toteutuksen maailma
Pienentää riskiä - aikaisin
Toiveiden tynnyri paisuu
Vaatimusmäärittely
Riski ja 

epävarmuus

päätöksissä ja
teknologiassa


Omistajuuden

rakentaminen,

Hankintavalmistelu

€

Kiinteä hankinta

Ketterä hankinta

Käyttöönotto

Aika, raha
Yhteisöllisyyttä ja vaihtoehtoja
monimuotoisin menetelmin
Vuorovaikutteisuus ja osallistavat tekniikat
- esimerkkejä
Service Blueprint, User Story, Draama, ...
• Käyttäjien kielellä
• Vapauttaa vanhoista kuvioista
• Optimaalinen tarkkuustaso
Läpikävely -työpaja
• Katselmointi
• 50+ henkilöä osallistuu aktiivisesti koko
päivän
• Vahvistaa palautekontaktit jatkoa varten
Prosessin tuotoksia 1/3
•

Hankintastrategia ja -taktiikka kertovat kuinka
hanketta ohjataan ja kuinka se etenee
Prosessin tuotoksia 2/3
•

Tuotteen kehitysjono (Product
Backlog) hankkeessa toteutettavien
ominaisuuksien hahmottamiseksi ja
etenemisjärjestyksen
määrittämiseksi
!

•

Liittyvien järjestelmien kuvaus
niiden vaatimusten huomioon
ottamisen varmistamiseksi
Prosessin tuotoksia 3/3
•

Uudet palvelupolut
työprosessien uudistamiseksi

•

Arkkitehtuurin yleiskuvaus
vastuiden ja
mahdollisuuksien
ymmärtämiseksi
Hankintavalmistelun referenssejä
- alittavat kilpailutusrajan
Liikennevirasto
• Digiroad 2, 1-3/2013
• "Julkisen puolen hankinnoissa on
se ongelma, ettei asiakas halua
olla mukana vaan myös ohjaus
alihankitaan"

- Markus Melander,
projektipäällikkö
Helsingin Yliopisto, 

Rehtorin kanslia
• Organisaatiorekisteri, 3-5/2013

Virasto
• Valtakunnallisen prosessin
sähköistäminen, 6-8/2013
• “Osallistujat ovat suitsuttaneet,
että tää on parhautta, tämä on niin
hyvissä käsissä!”
• “Tässä oli sellainen momentum,
että kaikki järkevä menee läpi - olis
varmaan pitänyt tehdä enemmän"
- projektipäällikkö
Gosei
Jokaisella15-25 vuotta tuotekehitysliiketoiminnan
kaikilla osa-alueilla.

Ran Nyman
Ari Tanninen

5-15 vuotta muutoksen tekijöinä yhdessä
maailmanluokan konkarien kanssa.
Telecom, medical, rahoitus, peli ja julkinen sektori.
Valmentajatason osaaminen keskeisillä alueilla:
Lean, Agile, projektitoiminta, johtaminen,
teknologia, tiimityö, kulttuuri, muutos.

Arto Eskelinen

Gosei on riippumaton toteutusten toimittajista.

Marko Taipale
Ari Tikka

Contenu connexe

Similaire à Hankintavalmistelu

Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita OySähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
IlkkaMattila
 

Similaire à Hankintavalmistelu (20)

Tietietofoorumi 27.9.2018 - Tiestön olosuhdetiedon hyödyntäminen
Tietietofoorumi 27.9.2018 - Tiestön olosuhdetiedon hyödyntäminenTietietofoorumi 27.9.2018 - Tiestön olosuhdetiedon hyödyntäminen
Tietietofoorumi 27.9.2018 - Tiestön olosuhdetiedon hyödyntäminen
 
Arvo Kokkonen Maanmittauslaitos / Paikkatietopoliittinen selonteko Kick Off 1...
Arvo Kokkonen Maanmittauslaitos / Paikkatietopoliittinen selonteko Kick Off 1...Arvo Kokkonen Maanmittauslaitos / Paikkatietopoliittinen selonteko Kick Off 1...
Arvo Kokkonen Maanmittauslaitos / Paikkatietopoliittinen selonteko Kick Off 1...
 
Arvo Kokkonen Maanmittauslaitos / Paikkatietopoliittinen selonteko Kick Off 1...
Arvo Kokkonen Maanmittauslaitos / Paikkatietopoliittinen selonteko Kick Off 1...Arvo Kokkonen Maanmittauslaitos / Paikkatietopoliittinen selonteko Kick Off 1...
Arvo Kokkonen Maanmittauslaitos / Paikkatietopoliittinen selonteko Kick Off 1...
 
pdf-koulutusmateriaali (1).pdf
pdf-koulutusmateriaali (1).pdfpdf-koulutusmateriaali (1).pdf
pdf-koulutusmateriaali (1).pdf
 
koulutusmateriaali1.pptx
koulutusmateriaali1.pptxkoulutusmateriaali1.pptx
koulutusmateriaali1.pptx
 
Ostaja-myyjä guru (OMG) - hankkeen loppuraportti
Ostaja-myyjä guru (OMG) - hankkeen loppuraporttiOstaja-myyjä guru (OMG) - hankkeen loppuraportti
Ostaja-myyjä guru (OMG) - hankkeen loppuraportti
 
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita OySähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
 
Kunnossapitoforum 2015-03-25
Kunnossapitoforum 2015-03-25Kunnossapitoforum 2015-03-25
Kunnossapitoforum 2015-03-25
 
Pilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutosta
Pilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutostaPilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutosta
Pilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutosta
 
Hallituksen selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja raho...
Hallituksen selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja raho...Hallituksen selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja raho...
Hallituksen selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja raho...
 
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
 
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaArto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
 
SOTE-ICT-palvelutuotannon muutosskenaariot
SOTE-ICT-palvelutuotannon muutosskenaariotSOTE-ICT-palvelutuotannon muutosskenaariot
SOTE-ICT-palvelutuotannon muutosskenaariot
 
Uusi tapa tehdä töitä - Palveluja tukevat joustavat ratkaisut
Uusi tapa tehdä töitä - Palveluja tukevat joustavat ratkaisutUusi tapa tehdä töitä - Palveluja tukevat joustavat ratkaisut
Uusi tapa tehdä töitä - Palveluja tukevat joustavat ratkaisut
 
Aamiaisseminaari 3.6.: Kokonaisarkkitehtuuriprojektien haasteet. Tarja Raussi...
Aamiaisseminaari 3.6.: Kokonaisarkkitehtuuriprojektien haasteet. Tarja Raussi...Aamiaisseminaari 3.6.: Kokonaisarkkitehtuuriprojektien haasteet. Tarja Raussi...
Aamiaisseminaari 3.6.: Kokonaisarkkitehtuuriprojektien haasteet. Tarja Raussi...
 
Aamiaisseminaari 3.6.: Kokonaisarkkitehtuuriprojektien haasteet. Tarja Raussi...
Aamiaisseminaari 3.6.: Kokonaisarkkitehtuuriprojektien haasteet. Tarja Raussi...Aamiaisseminaari 3.6.: Kokonaisarkkitehtuuriprojektien haasteet. Tarja Raussi...
Aamiaisseminaari 3.6.: Kokonaisarkkitehtuuriprojektien haasteet. Tarja Raussi...
 
Miikka Saarteinen: Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä...
Miikka Saarteinen: Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä...Miikka Saarteinen: Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä...
Miikka Saarteinen: Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä...
 
Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15
Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15
Historian havinaa: TEK:n digistrategityön joukkoistus 2013-15
 
Sosiaalihuollon tietojärjestelmät - Eväitä järkeviin hankintoihin
Sosiaalihuollon tietojärjestelmät - Eväitä järkeviin hankintoihinSosiaalihuollon tietojärjestelmät - Eväitä järkeviin hankintoihin
Sosiaalihuollon tietojärjestelmät - Eväitä järkeviin hankintoihin
 
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita OySähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
 

Plus de Gosei Oy

Hankintavalmistelulla tarkoituksenmukainen IT-hankinta
Hankintavalmistelulla tarkoituksenmukainen IT-hankintaHankintavalmistelulla tarkoituksenmukainen IT-hankinta
Hankintavalmistelulla tarkoituksenmukainen IT-hankinta
Gosei Oy
 

Plus de Gosei Oy (14)

Actionable Fearless Leadership
Actionable Fearless LeadershipActionable Fearless Leadership
Actionable Fearless Leadership
 
Xp2015 Scaling Agility explored - LeSS SAFe comparison
Xp2015 Scaling Agility explored - LeSS SAFe comparisonXp2015 Scaling Agility explored - LeSS SAFe comparison
Xp2015 Scaling Agility explored - LeSS SAFe comparison
 
Omistajuus @ TIEKE Bisnestreffit 102 13.6.2014
Omistajuus @ TIEKE Bisnestreffit 102 13.6.2014Omistajuus @ TIEKE Bisnestreffit 102 13.6.2014
Omistajuus @ TIEKE Bisnestreffit 102 13.6.2014
 
How we do lean startup in service development
How we do lean startup in service developmentHow we do lean startup in service development
How we do lean startup in service development
 
Go&see yleiskuva
Go&see yleiskuvaGo&see yleiskuva
Go&see yleiskuva
 
Tarpeen jatkuva kirkastaminen tuottaa parempia ohjelmistoprojekteja
Tarpeen jatkuva kirkastaminen tuottaa parempia ohjelmistoprojektejaTarpeen jatkuva kirkastaminen tuottaa parempia ohjelmistoprojekteja
Tarpeen jatkuva kirkastaminen tuottaa parempia ohjelmistoprojekteja
 
6+ keinoa tuottaa arvoa projektissa
6+ keinoa tuottaa arvoa projektissa6+ keinoa tuottaa arvoa projektissa
6+ keinoa tuottaa arvoa projektissa
 
Kestäva muutos alkaa tänään leadership2013.key
Kestäva muutos alkaa tänään leadership2013.keyKestäva muutos alkaa tänään leadership2013.key
Kestäva muutos alkaa tänään leadership2013.key
 
Omistajuuden rakentaminen. Ari Tikka @ Projektipäivät 12.11.2013 (edited)
Omistajuuden rakentaminen. Ari Tikka @ Projektipäivät 12.11.2013 (edited)Omistajuuden rakentaminen. Ari Tikka @ Projektipäivät 12.11.2013 (edited)
Omistajuuden rakentaminen. Ari Tikka @ Projektipäivät 12.11.2013 (edited)
 
Gosei - to next level
Gosei - to next levelGosei - to next level
Gosei - to next level
 
User story slicing
User story slicingUser story slicing
User story slicing
 
Hankintavalmistelulla tarkoituksenmukainen IT-hankinta
Hankintavalmistelulla tarkoituksenmukainen IT-hankintaHankintavalmistelulla tarkoituksenmukainen IT-hankinta
Hankintavalmistelulla tarkoituksenmukainen IT-hankinta
 
Osaaminen uuden yrityksen johtajan näkökulmasta
Osaaminen uuden yrityksen johtajan näkökulmastaOsaaminen uuden yrityksen johtajan näkökulmasta
Osaaminen uuden yrityksen johtajan näkökulmasta
 
From a concept to viable business — How do we know if we are building the rig...
From a concept to viable business — How do we know if we are building the rig...From a concept to viable business — How do we know if we are building the rig...
From a concept to viable business — How do we know if we are building the rig...
 

Hankintavalmistelu

  • 2. Julkisen hallinnon IT vaikeuksia Lähde: Jyrki JJ Kasvi, Tieke • Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) tietojärjestelmäuudistus • Kansallisen Kanta-potilastietojärjestelmän piti olla • Tullin 2,7 miljoonaa maksanut Rita-tietojärjestelmä • OKM:n taiteen edistämiskeskuksen Salama- venyi 4:stä 12 vuoteen ja hinta nousi 27 miljoonasta eurosta kolminkertaiseksi myöhästyi neljä vuotta. • Valtionhallinnon 9 miljoonaa euroa maksaneelle Valda- asianhallintajärjestelmälle ei enää sen valmistuttua löytynyt käyttäjiä. käytössä vuonna 2007. Yli 20 miljoonaa euroa myöhemmin järjestelmä otetaan käyttöön 2013-2015. tietojärjestelmä toimii niin hitaasti, että apurahat joudutaan käsittelemään käsin, koska se on nopeampaa. • Eduskunnan salijärjestelmä myöhästyi vuoden ja ylitti budjetin kolmanneksella • Sähköisen reseptin kehitys venyi 10 vuotta ja kymmeniä • sähköiseen henkilökorttiin käytettiin 20 miljoonaa euroa. • Helsingin kaupungin taloushallinnon tietojärjestelmän • Ongelmia toki myös yksityisellä puolella, mutta niitä ei • http://www.slideshare.net/JyrkiKasvi/tereydenhoitoalantietojrjestelmien-kehittmisen-haasteet miljoonia, ja heti 1,5 v. korjausprojekti käyttöönoton seurauksena 150.000 laskun lähettäminen viivästyi kuukausilla. Espoon kaupungin sosiaalitoimen tietojärjestelmän käyttöönoton seurauksena toimeentulotukipäätöksen saaminen kesti 40 päivää Vuonna 2006 sitä käytettiin 500 kertaa. repostella julkisuudessa.
  • 3. Milloin hankintavalmistelu? • Suunnitteletko ketterää hankintaa? • Onko hankinnassasi epäselvyyksiä, ristiriitoja tai lukuisia sidosryhmiä? • Kuinka löytää uuden hankkeen tuomat mahdollisuudet uusien työtapojen luomiseksi? Rakenna yhteistyöllä ratkaisu, josta kaikki innostuvat.
  • 4. Hankintavalmistelu kun • Halutaan nopeasti liikkeelle • Suunnitellaan ketterää hankintaa • Lukuisia sidosryhmiä, eturistiriitoja, epäselvyyttä • Kehitetään hankintaa ja työtapoja samalla kertaa Rakenna yhteistyöllä ratkaisu, josta kaikki innostuvat.
  • 5. Tulokset Hankintasuunnitelma • Todellisten tarpeiden kartoitus • Hankintastrategia ja -taktiikka • Riskin minimointi ja tiedon maksimointi ennen hankintapäätöstä • Työprosessin uudelleensuunnittelu • Kehitysjono (backlog) kilpailutuksen ja toteutusvaiheen pohjaksi
 Omistajuus ja osaaminen • Hankkeen vetäjät ja sidosryhmät oppivat parhaat käytännöt • Kyvykkyys on käytössä myöhemmin toteutuksessa ja jatkokehityksessä • Osallistava työtapa rakentuu osaksi kulttuuria
  • 6. Hyödyt asianomistajille Omistajille Toteuttajille • Käytännön yhteistyö asianomistajien välillä • Syntyvän arvon konkretisoiminen • Päätöksenteon selkiytyminen • Kontaktiverkosto toteutustyölle • Työn tarkoitus ja arvo selvillä Loppukäyttäjille • Mahdollisuus vaikuttaa aikaisin Hankejohtajalle • Mahdollistaa työprosessin ja hankkeen kehittämisen yhdessä • Voi keskittyä sisältöön • Valmis prosessi nopeasti käytössä ! • Kokeneet asiantuntijat keventävät työkuormaa
 Hauskaa, energisoivaa ja tuloksellista!
  • 7. Esimerkki hankintavalmistelun prosessista 1. Vision/tavoitteiden kirkastus 2. Hankintastrategian ja taktiikan määrittäminen: “Ketteryyden aste ja keinot” 3. Käyttäjien ja prosessien hahmottaminen 4. Liittyvien järjestelmien tarpeiden tunnistus 5. Käyttäjien ja toimintaprosessien tarpeiden, vaatimusten ja mahdollisuuksien työstö 6. Konseptin suunnittelu 7. Arkkitehtuurin linjaus 8. Laadullisten vaatimusten tunnistus 9. Product Backlogin jalostus 10. Läpikävely kaikkien sidosryhmien kanssa

  • 8. Omistajuus kuntoon ensin Investoidaan työtä oppimiseen. Kokonaisedullinen. Jatkokehitys normaalitilanne Tiedon rajallisuus Ketterä 
 hankinta Hankintavalmistelu Todennus Epäselvyys
 Päättämättömyys Teknologia edellä Myöhäinen
 osallistaminen Päätöksentekokyky
 Tehdyt päätökset
 Mahdollisuuksien maailma Hallittu uusi Delegoidaan omistajuus. Kallis ja riskialtis. Tekninen tietämys
 Toteutuksen maailma
  • 9. Pienentää riskiä - aikaisin Toiveiden tynnyri paisuu Vaatimusmäärittely Riski ja 
 epävarmuus
 päätöksissä ja teknologiassa Omistajuuden
 rakentaminen,
 Hankintavalmistelu € Kiinteä hankinta Ketterä hankinta Käyttöönotto Aika, raha
  • 11. Vuorovaikutteisuus ja osallistavat tekniikat - esimerkkejä Service Blueprint, User Story, Draama, ... • Käyttäjien kielellä • Vapauttaa vanhoista kuvioista • Optimaalinen tarkkuustaso Läpikävely -työpaja • Katselmointi • 50+ henkilöä osallistuu aktiivisesti koko päivän • Vahvistaa palautekontaktit jatkoa varten
  • 12. Prosessin tuotoksia 1/3 • Hankintastrategia ja -taktiikka kertovat kuinka hanketta ohjataan ja kuinka se etenee
  • 13. Prosessin tuotoksia 2/3 • Tuotteen kehitysjono (Product Backlog) hankkeessa toteutettavien ominaisuuksien hahmottamiseksi ja etenemisjärjestyksen määrittämiseksi ! • Liittyvien järjestelmien kuvaus niiden vaatimusten huomioon ottamisen varmistamiseksi
  • 14. Prosessin tuotoksia 3/3 • Uudet palvelupolut työprosessien uudistamiseksi • Arkkitehtuurin yleiskuvaus vastuiden ja mahdollisuuksien ymmärtämiseksi
  • 15. Hankintavalmistelun referenssejä - alittavat kilpailutusrajan Liikennevirasto • Digiroad 2, 1-3/2013 • "Julkisen puolen hankinnoissa on se ongelma, ettei asiakas halua olla mukana vaan myös ohjaus alihankitaan"
 - Markus Melander, projektipäällikkö Helsingin Yliopisto, 
 Rehtorin kanslia • Organisaatiorekisteri, 3-5/2013 Virasto • Valtakunnallisen prosessin sähköistäminen, 6-8/2013 • “Osallistujat ovat suitsuttaneet, että tää on parhautta, tämä on niin hyvissä käsissä!” • “Tässä oli sellainen momentum, että kaikki järkevä menee läpi - olis varmaan pitänyt tehdä enemmän" - projektipäällikkö
  • 16. Gosei Jokaisella15-25 vuotta tuotekehitysliiketoiminnan kaikilla osa-alueilla. Ran Nyman Ari Tanninen 5-15 vuotta muutoksen tekijöinä yhdessä maailmanluokan konkarien kanssa. Telecom, medical, rahoitus, peli ja julkinen sektori. Valmentajatason osaaminen keskeisillä alueilla: Lean, Agile, projektitoiminta, johtaminen, teknologia, tiimityö, kulttuuri, muutos. Arto Eskelinen Gosei on riippumaton toteutusten toimittajista. Marko Taipale Ari Tikka