SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  12
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS JA
SEN ENNALTA EHKÄISEMINEN
YHTEISTOIMINNAN
LUKKIUTUMINEN
TULEVAISUUDEN TEKIJÄT
KATSOVAT TAAKSEPÄIN
VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS
EKOSYSTEEMIÄ
KOHTAAN
NUORTEN JA ERITYISRYHMIEN
LAAJA TYÖTTÖMYYS SYÖ
KASVUKESKUKSIEN
KEHITYSPOTENTIAALIN
KOVENTUNUT
TYÖELÄMÄ
RAPAUTTAA
HYVINVOINNIN
PK-YRITYKSET EIVÄT MENESTY
KANSAINVÄLISESSÄ
LIIKETOIMINNASSA
INNOVAATIOTOIMINTA
EI JUURRU LIIKETOIMINTAAN
JA YHTEISKUNNAN
PALVELUIHIN
PK-YRITYKSIEN KASVU JA
UUSIUTUMINEN TYREHTYVÄT
TEKNOLOGIAN JA YMPÄRISTÖN
SUOMIA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA
EI OSATA HYÖDYNTÄÄ
YHTEISTOIMINNAN
JOHTAMISTA ON UUDISTETTAVA
TULEVIEN RISKIEN JA MAHDOLLI-
SUUKSIEN TUNNISTAMINEN
TULEE OLLA JATKUVAA
POHJAVESIEN SAASTUMINEN
ON ESTETTÄVÄ
ELINTARVIKKEIDEN PUHTAUS
ON KYETTÄVÄ TAKAAMAAN
NUORTEN JA
MAAHANMUUTTAJIEN
SYRJÄYTYMINEN ON
PYSÄYTETTÄVÄ
ONGELMAT TYÖKYVYSSÄ
ON TUNNISTETTAVA
VARHAIN JA TYÖHÖN
PALUUTA ON TUETTAVA
PK-YRITYKSIEN LIIKETOIMINNAN
LAAJENTAMISTA VENÄJÄN
MARKKINOILLE ON TUETTAVA
KÄYTÄNTÖLÄHTÖISEN
INNOVAATIOYMPÄRISTÖN
MAHDOLLISUUKSIA PITÄÄ
OPPIA KÄYTTÄMÄÄN
PK-YRITYKSIEN ON
KYTKEYDYTTÄVÄ
METROPOLIALUEEN IMUUN
TEKNOLOGIA TUKEMAAN
HYVINVOINNIN LISÄÄNTYMISTÄ
ENNALTA EHKÄISEMINEN
 perustetaan ja tunnustetaan strategiset verkostot
 tunnustetaan tiedon luomisen rakenteet ja ohjataan niiden työtä
 panostetaan tiedon hyödyntämiseen eli oppimiseen ja uusien ratkaisujen luomiseen
 ylin johto mukaan ja osalliseksi, johdetaan yhteistoimintaa ja verkostoja jaetusti
 puhutaan rehellisesti alueen sosiaalisen pääoman kehittymisestä
 panostetaan yhdessä tulevaisuuteen, monikerroksiseen yhteistyöhön
 määritellään strategisesti tärkeät yhteiset kehittämiskohteet
Alueellinen yhteistoiminta lukkiutuu –
yhteistoiminnan johtamista on
uudistettava
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS
 tietoa on, mutta sitä ei osata hyödyntää, strategiat eivät jalkaudu ja juurru
 vaikeisiin ja monimutkaisia yhteiskunnallisiin ongelmiin ei löydetä ratkaisuja
 kehitettävät asiat eivät yleensä johda mihinkään, kehittämistyöstä ei opita
 ratkaisuja tehdään ilman taustaselvityksiä ja jopa olemassa olevan ennakointitiedon vastaisesti
 keskeisiä kehitettäviä elementtejä ei kyetä tunnistamaan (ei nähdä puita metsässä)
 yhteiskunnalliset ja yritysmaailman yhteistyösuhteet ohuita
 yhteistyösuhteet eivät kehity kumppanuuksiksi
ENNALTA EHKÄISEMINEN
 tulevaisuuden tutkimus oppiaineeksi
 kehittävän työotteen omaksuminen
 osaamisen uusiintamiseen panostaminen
 panostaminen lapsiin ja nuoriin
 yhteiskunnallisen yhteistoiminnan laajentaminen
 alueorganisaatiot yritysten kehittämisen tueksi
 innovaatioympäristö näkyväksi ja käyttöön
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS
 tulevaisuuden uskon horjuminen
 näköalattomuus, lyhytjänteisyys
 kestävyysvajeen syveneminen
 paikallisen kehityksen taantuminen
 kovat ja kylmät arvot, rahan vallan kasvaminen
 kaupunkien ja maaseudun yhteyden katkeaminen
 yritystoiminnan siirtyminen kolmansiin maihin
Tulevaisuuden tekijät katsovat
taaksepäin – tulevien riskien ja
mahdollisuuksien on oltava jatkuvaa
ENNALTA EHKÄISEMINEN
 kuplautumisen välttäminen
 hyvä ja luova ilmapiiri työhön
 innovaatioita ja jaettua vastuunottoa
 uusyhteisöllisyyttä, vertaistukea
 tavallinen arki ja yhdessä oleminen
 anti-boring society
 proaktiivista hyvän tekemistä
 hyviä ratkaisuja nuorten tukemiseksi
 työelämän inhimillisyyteen huomion kiinnittäminen
Koventunut työelämä rapauttaa
hyvinvoinnin – varhainen tuki ja
työhön paluun tuki on saatava toimiviksi
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS
 vanhemmilta katoaa vanhemmuus ja lapsilta lapsuus
 liian kovat tavoitteet työelämässä uuvuttavat ja passivoivat
 työelämä tuntuu nuorista pelottavalta paikalta, luottamus heikkenee
 ihmisten kohtaamiset vähentyvät
 lasten ja aikuisten pahoinvointi
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS
 ihmisten jakaantuminen, syrjäytyminen syvenee ja laajenee
 kestävyysvaje kasvaa, ääriliikkeiden nousu
 työ, tuotanto, palvelut ja koulutus keskittyvät kasvukeskuksiin
 reuna-alueet autioituvat, työn arvostus heikkenee
 osaavan työvoiman saanti pitkällä aikavälillä vaikeutuu
Nuorten ja erityisryhmien laaja
työttömyys syö kasvukeskuksien
kehityspotentiaalin – nuorten ja
maahanmuuttajien syrjäytyminen on
pysäytettävä
ENNALTA EHKÄISEMINEN
 alueelliset koulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut
 monihallinnollinen alueellinen yhteistyö, yrittäjyyden tukeminen
 todellisia tukipalveluja erityisryhmille
 uudenlaista jaettua johtajuutta ja vastuunottoa
 työelämään valmentaminen (työ ilman nuotteja)
 alueen työvoiman tarkastelu yritysklusterien näkökulmasta
Välinpitämättömyys ekosysteemiä
kohtaan – pohjavesien saastuminen on
estettävä ja elintarvikkeiden puhtaus on
kyettävä takaamaan
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS
 maineen menetys
 uhka juoma- ja elintarviketeollisuudelle
 alueen vetovoiman heikentyminen
 väestökasvun tyrehtyminen
 terveys, allergiat, sairaudet
 perimän muokkaantuminen
 myrkkygeenien leviäminen
 puhdas ruoka vaarantuu
ENNALTA EHKÄISEMINEN
 pitkäjänteinen suojelutyö
 riskianalyysit ja suunnitelmat
 lainsäädäntö, tarkastukset
 tiedottaminen, osaksi kasvatustyötä
 resurssien lisääminen suojelutyöhön
 vesiosaamisen panostaminen
 vaaratekijöiden tunnistaminen
 tietouden lisääminen valinnoista
 tuotemerkinnät
 tuotantoketjun näkyväksi tekeminen
 luomun lisääminen
 yritysten ja kuluttajien vastuullisuuteen
panostaminen
Innovaatiotoiminta ei juurru liiketoi-
mintaan ja yhteiskunnan palveluihin –
käytäntölähtöisen innovaatioympäristön
mahdollisuuksia on opittava käyttämään
ENNALTA EHKÄISEMINEN
 tulevaisuuden tutkimuksen arkipäiväistyminen
 muutoksen siementen tunnistaminen
 yhteistoimintaan kasvaminen
 käytäntölähtöisen innovaatiokulttuurin luominen
 dialoginen ja trialoginen vuorovaikutus
 aktiivinen tulevaisuuden tuottaminen
 innovaatiojohtamisen oppiminen
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS
 erilaisuuden kohtaamisen vaikeus
 verkostoitumista ei opita
 vanhanaikaiset johtamiskäsitykset
 innovatiivisuus harvojen kilpailueduksi
 asioita ei osata ajatella uudelleen
 Sirpalemaisuus, uusiutumisen hitaus
Pk-yritykset eivät menesty kansain-
välisessä liiketoiminnassa - pk-yrityksiä
on tuettava liiketoiminnan luomisessa
Venäjän markkinoille
ENNALTA EHKÄISEMINEN
 työperäisen maahanmuuton kasvattaminen
 maahanmuuttajien osaamisen hyödyntäminen
 kauppasuhteiden monipuolistaminen
 ulkomaisten yritysten perustamisen tukeminen
 pk-yritysten kansainvälistymisen lisääminen
 vieraiden kielten opiskeluun panostaminen
 yritysten rahoituskäytännöt kuntoon
 kollektiivisten yhteistyösuhteiden käyttäminen
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS
 rajanylitykset ja kauttakulku loppuvat
 ulkomaisia investointeja ei kyetä kasvattamaan
 perinteiset kauppasuhteet menetetään
 vaihtotase heikkenee dramaattisesti
 vienti ei vedä, ylikorkeat tuontitullit
 lähialueiden kehittämisestä ulkona
Pk-yrityksien kasvu ja uusiutu-
minen tyrehtyvät – niiden on
kytkeydyttävä metropolialueen
imuun
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS
 perheyrityksille ei löydy jatkajia eikä ostajia
 tuotteet eivät uusiudu, innovaatiotoiminta vähäistä
 staattisuus., kasvuajattelu ja dynaamisuus vähäistä
 hiipuminen, asiakkaat jättävät, maine kyseenalaistuu
 yritystoiminta loppuu, työpaikat vaarantuvat
ENNALTA EHKÄISEMINEN
 yrittäjyys integroidaan koulutukseen
 uudet innovatiiviset liiketoimintamallit, kytkeytyminen innovaatioympäristöihin
 verkostoituminen ja työtekijöiden inspiroiminen , ennakointia
 ideoiden konkretisointi, rohkeat irtiotot ja riskin ottaminen
 spin-out yrityksiä, yrittäjät osakkaaksi jatkajayrityksiin
 moniosaaminen, mukaan kansainväliseen liiketoimintaan, kasvuhakuisuus
 start-up yritysten rahoitus kuntoon, business-enkeleitä lisää
Teknologian ja ympäristön suomia uusia
mahdollisuuksia ei osata hyödyntää -–
teknologia tukemaan hyvinvointia
EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS
 alueiden toimialarakenne ei monipuolistu
 uudet liiketoiminta-alueet jäävät vieraiksi
 keskittyminen vanhojen tuotteiden paranteluun
 innovaatiotoimintaan ei panosteta
 kilpailun edellytykset heikkenevät
 yritykset eivät kasva
ENNALTA EHKÄISEMINEN
 yritysten keskinäinen verkostoituminen
 yritysten ja korkeakoulutuksen kiinteä yhteistoiminta
 panostaminen T&K –toimintaan, ristipölytys
 uuden tiedon luomiseen panostaminen
 yhteistyö yritysklustereiden rajapinnoilla
 tiedon jalostaminen ja siitä oppiminen
 avoimen innovaation korostaminen

Contenu connexe

En vedette

M. Walker Soreing's New Slideshow!
M. Walker Soreing's New Slideshow!M. Walker Soreing's New Slideshow!
M. Walker Soreing's New Slideshow!Mike Johnson
 
Can Akin - POLIZEI
Can Akin - POLIZEICan Akin - POLIZEI
Can Akin - POLIZEICan Akin
 
Thuiner franziskanerinnen
Thuiner franziskanerinnenThuiner franziskanerinnen
Thuiner franziskanerinnenThuine
 
Utilizing Open Data for interactive knowledge transfer
Utilizing Open Data for interactive knowledge transferUtilizing Open Data for interactive knowledge transfer
Utilizing Open Data for interactive knowledge transferMonika Steinberg
 
Committee Of Five
Committee Of FiveCommittee Of Five
Committee Of FiveLorrene
 
Zivot i rad multimedijalne umetnice
Zivot i rad multimedijalne umetniceZivot i rad multimedijalne umetnice
Zivot i rad multimedijalne umetniceSnagag
 
Ergonomía computacional
Ergonomía computacionalErgonomía computacional
Ergonomía computacionalIvan Molina
 
SMC Schaffhausen | Social Media Marketing
SMC Schaffhausen | Social Media MarketingSMC Schaffhausen | Social Media Marketing
SMC Schaffhausen | Social Media MarketingINM AG
 
Discurso dep jose_mendonça
Discurso dep jose_mendonçaDiscurso dep jose_mendonça
Discurso dep jose_mendonçaDaniel Guedes
 
Howie y juleen
Howie y juleenHowie y juleen
Howie y juleenI a c
 
Keynote technicals intraday levels for 020412
Keynote technicals   intraday levels for 020412Keynote technicals   intraday levels for 020412
Keynote technicals intraday levels for 020412Keynote Capitals Ltd.
 
Film und Unternehmens-Footage bei Dr. Guntermann GmbH
Film und Unternehmens-Footage bei Dr. Guntermann GmbHFilm und Unternehmens-Footage bei Dr. Guntermann GmbH
Film und Unternehmens-Footage bei Dr. Guntermann GmbHGuntermann GmbH
 
Treball de medi
Treball de mediTreball de medi
Treball de medijmsosesmit
 
Content-based filtering with applications on tv viewing data
Content-based filtering with applications on tv viewing dataContent-based filtering with applications on tv viewing data
Content-based filtering with applications on tv viewing dataElaine Cecília Gatto
 

En vedette (18)

M. Walker Soreing's New Slideshow!
M. Walker Soreing's New Slideshow!M. Walker Soreing's New Slideshow!
M. Walker Soreing's New Slideshow!
 
Trabalho grupo roxo (act 3)
Trabalho grupo roxo (act 3)Trabalho grupo roxo (act 3)
Trabalho grupo roxo (act 3)
 
Can Akin - POLIZEI
Can Akin - POLIZEICan Akin - POLIZEI
Can Akin - POLIZEI
 
Thuiner franziskanerinnen
Thuiner franziskanerinnenThuiner franziskanerinnen
Thuiner franziskanerinnen
 
Utilizing Open Data for interactive knowledge transfer
Utilizing Open Data for interactive knowledge transferUtilizing Open Data for interactive knowledge transfer
Utilizing Open Data for interactive knowledge transfer
 
Committee Of Five
Committee Of FiveCommittee Of Five
Committee Of Five
 
Zivot i rad multimedijalne umetnice
Zivot i rad multimedijalne umetniceZivot i rad multimedijalne umetnice
Zivot i rad multimedijalne umetnice
 
Ergonomía computacional
Ergonomía computacionalErgonomía computacional
Ergonomía computacional
 
Health
HealthHealth
Health
 
SMC Schaffhausen | Social Media Marketing
SMC Schaffhausen | Social Media MarketingSMC Schaffhausen | Social Media Marketing
SMC Schaffhausen | Social Media Marketing
 
Discurso dep jose_mendonça
Discurso dep jose_mendonçaDiscurso dep jose_mendonça
Discurso dep jose_mendonça
 
Trabalho usp
Trabalho uspTrabalho usp
Trabalho usp
 
Howie y juleen
Howie y juleenHowie y juleen
Howie y juleen
 
Keynote technicals intraday levels for 020412
Keynote technicals   intraday levels for 020412Keynote technicals   intraday levels for 020412
Keynote technicals intraday levels for 020412
 
Film und Unternehmens-Footage bei Dr. Guntermann GmbH
Film und Unternehmens-Footage bei Dr. Guntermann GmbHFilm und Unternehmens-Footage bei Dr. Guntermann GmbH
Film und Unternehmens-Footage bei Dr. Guntermann GmbH
 
Linux
LinuxLinux
Linux
 
Treball de medi
Treball de mediTreball de medi
Treball de medi
 
Content-based filtering with applications on tv viewing data
Content-based filtering with applications on tv viewing dataContent-based filtering with applications on tv viewing data
Content-based filtering with applications on tv viewing data
 

Similaire à Ei toivottu-tulevaisuus-27052013

Maaseutu osana Jyväskylän kaupunkia
Maaseutu osana Jyväskylän kaupunkiaMaaseutu osana Jyväskylän kaupunkia
Maaseutu osana Jyväskylän kaupunkiaOlli Marjalaakso
 
Johanna Kaplas: 2010-luvun nuori 2010-luvun työelämässä - yhteistyö uudenlais...
Johanna Kaplas: 2010-luvun nuori 2010-luvun työelämässä - yhteistyö uudenlais...Johanna Kaplas: 2010-luvun nuori 2010-luvun työelämässä - yhteistyö uudenlais...
Johanna Kaplas: 2010-luvun nuori 2010-luvun työelämässä - yhteistyö uudenlais...Nina Eskola-Salin
 
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013Hanna
 
SAK 2025 - Liike muutoksessa, muutos liikkeessä?
SAK 2025 - Liike muutoksessa, muutos liikkeessä?SAK 2025 - Liike muutoksessa, muutos liikkeessä?
SAK 2025 - Liike muutoksessa, muutos liikkeessä?Fountain Park
 
Muutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli Juuti
Muutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli JuutiMuutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli Juuti
Muutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli JuutiOtavan Opisto
 
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013Business Arena Oy
 
Johtaminen ja uuden ajan organisaatio Venäjällä
Johtaminen ja uuden ajan organisaatio VenäjälläJohtaminen ja uuden ajan organisaatio Venäjällä
Johtaminen ja uuden ajan organisaatio VenäjälläAwara Direct Search
 
Design-suuntautunutta pedagogiikkaa Porvoossa
Design-suuntautunutta pedagogiikkaa PorvoossaDesign-suuntautunutta pedagogiikkaa Porvoossa
Design-suuntautunutta pedagogiikkaa PorvoossaHenriikka Vartiainen
 
Dicole koulutukset ja työpajat
Dicole koulutukset ja työpajatDicole koulutukset ja työpajat
Dicole koulutukset ja työpajatDicole
 
Heikot signaalit klubityö
Heikot signaalit klubityöHeikot signaalit klubityö
Heikot signaalit klubityöMatti Leskinen
 
eDelfoi 2012: kiista-dialogi-ratkaisu
eDelfoi 2012: kiista-dialogi-ratkaisueDelfoi 2012: kiista-dialogi-ratkaisu
eDelfoi 2012: kiista-dialogi-ratkaisuHannu Linturi
 
CMADFI 2024 Yhteisömanageri ja tekoäly yhteistyössä Jukka Saksi
CMADFI 2024 Yhteisömanageri ja tekoäly yhteistyössä Jukka SaksiCMADFI 2024 Yhteisömanageri ja tekoäly yhteistyössä Jukka Saksi
CMADFI 2024 Yhteisömanageri ja tekoäly yhteistyössä Jukka SaksiCMAD Finland
 

Similaire à Ei toivottu-tulevaisuus-27052013 (20)

Maaseutu osana Jyväskylän kaupunkia
Maaseutu osana Jyväskylän kaupunkiaMaaseutu osana Jyväskylän kaupunkia
Maaseutu osana Jyväskylän kaupunkia
 
Rlt 14.3.2012 slideshare
Rlt 14.3.2012 slideshareRlt 14.3.2012 slideshare
Rlt 14.3.2012 slideshare
 
Johanna Kaplas: 2010-luvun nuori 2010-luvun työelämässä - yhteistyö uudenlais...
Johanna Kaplas: 2010-luvun nuori 2010-luvun työelämässä - yhteistyö uudenlais...Johanna Kaplas: 2010-luvun nuori 2010-luvun työelämässä - yhteistyö uudenlais...
Johanna Kaplas: 2010-luvun nuori 2010-luvun työelämässä - yhteistyö uudenlais...
 
Osaamisen johtaminen
Osaamisen johtaminenOsaamisen johtaminen
Osaamisen johtaminen
 
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
 
SAK 2025 - Liike muutoksessa, muutos liikkeessä?
SAK 2025 - Liike muutoksessa, muutos liikkeessä?SAK 2025 - Liike muutoksessa, muutos liikkeessä?
SAK 2025 - Liike muutoksessa, muutos liikkeessä?
 
Muutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli Juuti
Muutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli JuutiMuutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli Juuti
Muutoksen tanssi, oppivien organistaatioiden evoluutiota - Pauli Juuti
 
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
 
Johtaminen ja uuden ajan organisaatio Venäjällä
Johtaminen ja uuden ajan organisaatio VenäjälläJohtaminen ja uuden ajan organisaatio Venäjällä
Johtaminen ja uuden ajan organisaatio Venäjällä
 
Design-suuntautunutta pedagogiikkaa Porvoossa
Design-suuntautunutta pedagogiikkaa PorvoossaDesign-suuntautunutta pedagogiikkaa Porvoossa
Design-suuntautunutta pedagogiikkaa Porvoossa
 
Aalto ee rlt 2.2.2012 handouts
Aalto ee rlt 2.2.2012 handoutsAalto ee rlt 2.2.2012 handouts
Aalto ee rlt 2.2.2012 handouts
 
Dicole koulutukset ja työpajat
Dicole koulutukset ja työpajatDicole koulutukset ja työpajat
Dicole koulutukset ja työpajat
 
Heikot signaalit klubityö
Heikot signaalit klubityöHeikot signaalit klubityö
Heikot signaalit klubityö
 
Growflow 030414
Growflow 030414Growflow 030414
Growflow 030414
 
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
 
eDelfoi 2012: kiista-dialogi-ratkaisu
eDelfoi 2012: kiista-dialogi-ratkaisueDelfoi 2012: kiista-dialogi-ratkaisu
eDelfoi 2012: kiista-dialogi-ratkaisu
 
Muotoile suomi strategia_050912vrs
Muotoile suomi strategia_050912vrsMuotoile suomi strategia_050912vrs
Muotoile suomi strategia_050912vrs
 
Lahde esittely
Lahde esittelyLahde esittely
Lahde esittely
 
Kestävä kasvu
Kestävä kasvuKestävä kasvu
Kestävä kasvu
 
CMADFI 2024 Yhteisömanageri ja tekoäly yhteistyössä Jukka Saksi
CMADFI 2024 Yhteisömanageri ja tekoäly yhteistyössä Jukka SaksiCMADFI 2024 Yhteisömanageri ja tekoäly yhteistyössä Jukka Saksi
CMADFI 2024 Yhteisömanageri ja tekoäly yhteistyössä Jukka Saksi
 

Plus de Hanna

Digi Salpauksessa 2017
Digi Salpauksessa 2017Digi Salpauksessa 2017
Digi Salpauksessa 2017Hanna
 
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point CollegeTieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point CollegeHanna
 
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja DilaDO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja DilaHanna
 
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, DilaDO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, DilaHanna
 
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, YsaoDO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, YsaoHanna
 
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016Hanna
 
DO 3 YTO-polut, Ysao
DO 3 YTO-polut, YsaoDO 3 YTO-polut, Ysao
DO 3 YTO-polut, YsaoHanna
 
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016Hanna
 
Soten digimaisema, Laura Laakkonen
Soten digimaisema, Laura LaakkonenSoten digimaisema, Laura Laakkonen
Soten digimaisema, Laura LaakkonenHanna
 
Pelillisyys oppimisen tukena
Pelillisyys oppimisen tukena Pelillisyys oppimisen tukena
Pelillisyys oppimisen tukena Hanna
 
Learning games made with Seppo in Salpaus
Learning games made with Seppo in SalpausLearning games made with Seppo in Salpaus
Learning games made with Seppo in SalpausHanna
 
Oppimistehtavat ennen ja nyt
Oppimistehtavat ennen ja nytOppimistehtavat ennen ja nyt
Oppimistehtavat ennen ja nytHanna
 
Futurestory
FuturestoryFuturestory
FuturestoryHanna
 
Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012
Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012
Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja luontoala Salpaus 2012
TopLaaja luontoala Salpaus 2012TopLaaja luontoala Salpaus 2012
TopLaaja luontoala Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012Hanna
 

Plus de Hanna (20)

Digi Salpauksessa 2017
Digi Salpauksessa 2017Digi Salpauksessa 2017
Digi Salpauksessa 2017
 
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point CollegeTieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
 
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja DilaDO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
 
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, DilaDO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
 
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, YsaoDO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
 
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
 
DO 3 YTO-polut, Ysao
DO 3 YTO-polut, YsaoDO 3 YTO-polut, Ysao
DO 3 YTO-polut, Ysao
 
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
 
Soten digimaisema, Laura Laakkonen
Soten digimaisema, Laura LaakkonenSoten digimaisema, Laura Laakkonen
Soten digimaisema, Laura Laakkonen
 
Pelillisyys oppimisen tukena
Pelillisyys oppimisen tukena Pelillisyys oppimisen tukena
Pelillisyys oppimisen tukena
 
Learning games made with Seppo in Salpaus
Learning games made with Seppo in SalpausLearning games made with Seppo in Salpaus
Learning games made with Seppo in Salpaus
 
Oppimistehtavat ennen ja nyt
Oppimistehtavat ennen ja nytOppimistehtavat ennen ja nyt
Oppimistehtavat ennen ja nyt
 
Futurestory
FuturestoryFuturestory
Futurestory
 
Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012
Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012
Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012
 
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
 
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
 
TopLaaja luontoala Salpaus 2012
TopLaaja luontoala Salpaus 2012TopLaaja luontoala Salpaus 2012
TopLaaja luontoala Salpaus 2012
 
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
 
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
 
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
 

Dernier (7)

Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnotKoululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
 
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
 
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
 
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
 
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen SuomessaKasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
 
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiotKoulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
 
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutusAikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
 

Ei toivottu-tulevaisuus-27052013

  • 1. EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS JA SEN ENNALTA EHKÄISEMINEN
  • 2. YHTEISTOIMINNAN LUKKIUTUMINEN TULEVAISUUDEN TEKIJÄT KATSOVAT TAAKSEPÄIN VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS EKOSYSTEEMIÄ KOHTAAN NUORTEN JA ERITYISRYHMIEN LAAJA TYÖTTÖMYYS SYÖ KASVUKESKUKSIEN KEHITYSPOTENTIAALIN KOVENTUNUT TYÖELÄMÄ RAPAUTTAA HYVINVOINNIN PK-YRITYKSET EIVÄT MENESTY KANSAINVÄLISESSÄ LIIKETOIMINNASSA INNOVAATIOTOIMINTA EI JUURRU LIIKETOIMINTAAN JA YHTEISKUNNAN PALVELUIHIN PK-YRITYKSIEN KASVU JA UUSIUTUMINEN TYREHTYVÄT TEKNOLOGIAN JA YMPÄRISTÖN SUOMIA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA EI OSATA HYÖDYNTÄÄ
  • 3. YHTEISTOIMINNAN JOHTAMISTA ON UUDISTETTAVA TULEVIEN RISKIEN JA MAHDOLLI- SUUKSIEN TUNNISTAMINEN TULEE OLLA JATKUVAA POHJAVESIEN SAASTUMINEN ON ESTETTÄVÄ ELINTARVIKKEIDEN PUHTAUS ON KYETTÄVÄ TAKAAMAAN NUORTEN JA MAAHANMUUTTAJIEN SYRJÄYTYMINEN ON PYSÄYTETTÄVÄ ONGELMAT TYÖKYVYSSÄ ON TUNNISTETTAVA VARHAIN JA TYÖHÖN PALUUTA ON TUETTAVA PK-YRITYKSIEN LIIKETOIMINNAN LAAJENTAMISTA VENÄJÄN MARKKINOILLE ON TUETTAVA KÄYTÄNTÖLÄHTÖISEN INNOVAATIOYMPÄRISTÖN MAHDOLLISUUKSIA PITÄÄ OPPIA KÄYTTÄMÄÄN PK-YRITYKSIEN ON KYTKEYDYTTÄVÄ METROPOLIALUEEN IMUUN TEKNOLOGIA TUKEMAAN HYVINVOINNIN LISÄÄNTYMISTÄ
  • 4. ENNALTA EHKÄISEMINEN  perustetaan ja tunnustetaan strategiset verkostot  tunnustetaan tiedon luomisen rakenteet ja ohjataan niiden työtä  panostetaan tiedon hyödyntämiseen eli oppimiseen ja uusien ratkaisujen luomiseen  ylin johto mukaan ja osalliseksi, johdetaan yhteistoimintaa ja verkostoja jaetusti  puhutaan rehellisesti alueen sosiaalisen pääoman kehittymisestä  panostetaan yhdessä tulevaisuuteen, monikerroksiseen yhteistyöhön  määritellään strategisesti tärkeät yhteiset kehittämiskohteet Alueellinen yhteistoiminta lukkiutuu – yhteistoiminnan johtamista on uudistettava EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS  tietoa on, mutta sitä ei osata hyödyntää, strategiat eivät jalkaudu ja juurru  vaikeisiin ja monimutkaisia yhteiskunnallisiin ongelmiin ei löydetä ratkaisuja  kehitettävät asiat eivät yleensä johda mihinkään, kehittämistyöstä ei opita  ratkaisuja tehdään ilman taustaselvityksiä ja jopa olemassa olevan ennakointitiedon vastaisesti  keskeisiä kehitettäviä elementtejä ei kyetä tunnistamaan (ei nähdä puita metsässä)  yhteiskunnalliset ja yritysmaailman yhteistyösuhteet ohuita  yhteistyösuhteet eivät kehity kumppanuuksiksi
  • 5. ENNALTA EHKÄISEMINEN  tulevaisuuden tutkimus oppiaineeksi  kehittävän työotteen omaksuminen  osaamisen uusiintamiseen panostaminen  panostaminen lapsiin ja nuoriin  yhteiskunnallisen yhteistoiminnan laajentaminen  alueorganisaatiot yritysten kehittämisen tueksi  innovaatioympäristö näkyväksi ja käyttöön EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS  tulevaisuuden uskon horjuminen  näköalattomuus, lyhytjänteisyys  kestävyysvajeen syveneminen  paikallisen kehityksen taantuminen  kovat ja kylmät arvot, rahan vallan kasvaminen  kaupunkien ja maaseudun yhteyden katkeaminen  yritystoiminnan siirtyminen kolmansiin maihin Tulevaisuuden tekijät katsovat taaksepäin – tulevien riskien ja mahdollisuuksien on oltava jatkuvaa
  • 6. ENNALTA EHKÄISEMINEN  kuplautumisen välttäminen  hyvä ja luova ilmapiiri työhön  innovaatioita ja jaettua vastuunottoa  uusyhteisöllisyyttä, vertaistukea  tavallinen arki ja yhdessä oleminen  anti-boring society  proaktiivista hyvän tekemistä  hyviä ratkaisuja nuorten tukemiseksi  työelämän inhimillisyyteen huomion kiinnittäminen Koventunut työelämä rapauttaa hyvinvoinnin – varhainen tuki ja työhön paluun tuki on saatava toimiviksi EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS  vanhemmilta katoaa vanhemmuus ja lapsilta lapsuus  liian kovat tavoitteet työelämässä uuvuttavat ja passivoivat  työelämä tuntuu nuorista pelottavalta paikalta, luottamus heikkenee  ihmisten kohtaamiset vähentyvät  lasten ja aikuisten pahoinvointi
  • 7. EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS  ihmisten jakaantuminen, syrjäytyminen syvenee ja laajenee  kestävyysvaje kasvaa, ääriliikkeiden nousu  työ, tuotanto, palvelut ja koulutus keskittyvät kasvukeskuksiin  reuna-alueet autioituvat, työn arvostus heikkenee  osaavan työvoiman saanti pitkällä aikavälillä vaikeutuu Nuorten ja erityisryhmien laaja työttömyys syö kasvukeskuksien kehityspotentiaalin – nuorten ja maahanmuuttajien syrjäytyminen on pysäytettävä ENNALTA EHKÄISEMINEN  alueelliset koulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut  monihallinnollinen alueellinen yhteistyö, yrittäjyyden tukeminen  todellisia tukipalveluja erityisryhmille  uudenlaista jaettua johtajuutta ja vastuunottoa  työelämään valmentaminen (työ ilman nuotteja)  alueen työvoiman tarkastelu yritysklusterien näkökulmasta
  • 8. Välinpitämättömyys ekosysteemiä kohtaan – pohjavesien saastuminen on estettävä ja elintarvikkeiden puhtaus on kyettävä takaamaan EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS  maineen menetys  uhka juoma- ja elintarviketeollisuudelle  alueen vetovoiman heikentyminen  väestökasvun tyrehtyminen  terveys, allergiat, sairaudet  perimän muokkaantuminen  myrkkygeenien leviäminen  puhdas ruoka vaarantuu ENNALTA EHKÄISEMINEN  pitkäjänteinen suojelutyö  riskianalyysit ja suunnitelmat  lainsäädäntö, tarkastukset  tiedottaminen, osaksi kasvatustyötä  resurssien lisääminen suojelutyöhön  vesiosaamisen panostaminen  vaaratekijöiden tunnistaminen  tietouden lisääminen valinnoista  tuotemerkinnät  tuotantoketjun näkyväksi tekeminen  luomun lisääminen  yritysten ja kuluttajien vastuullisuuteen panostaminen
  • 9. Innovaatiotoiminta ei juurru liiketoi- mintaan ja yhteiskunnan palveluihin – käytäntölähtöisen innovaatioympäristön mahdollisuuksia on opittava käyttämään ENNALTA EHKÄISEMINEN  tulevaisuuden tutkimuksen arkipäiväistyminen  muutoksen siementen tunnistaminen  yhteistoimintaan kasvaminen  käytäntölähtöisen innovaatiokulttuurin luominen  dialoginen ja trialoginen vuorovaikutus  aktiivinen tulevaisuuden tuottaminen  innovaatiojohtamisen oppiminen EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS  erilaisuuden kohtaamisen vaikeus  verkostoitumista ei opita  vanhanaikaiset johtamiskäsitykset  innovatiivisuus harvojen kilpailueduksi  asioita ei osata ajatella uudelleen  Sirpalemaisuus, uusiutumisen hitaus
  • 10. Pk-yritykset eivät menesty kansain- välisessä liiketoiminnassa - pk-yrityksiä on tuettava liiketoiminnan luomisessa Venäjän markkinoille ENNALTA EHKÄISEMINEN  työperäisen maahanmuuton kasvattaminen  maahanmuuttajien osaamisen hyödyntäminen  kauppasuhteiden monipuolistaminen  ulkomaisten yritysten perustamisen tukeminen  pk-yritysten kansainvälistymisen lisääminen  vieraiden kielten opiskeluun panostaminen  yritysten rahoituskäytännöt kuntoon  kollektiivisten yhteistyösuhteiden käyttäminen EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS  rajanylitykset ja kauttakulku loppuvat  ulkomaisia investointeja ei kyetä kasvattamaan  perinteiset kauppasuhteet menetetään  vaihtotase heikkenee dramaattisesti  vienti ei vedä, ylikorkeat tuontitullit  lähialueiden kehittämisestä ulkona
  • 11. Pk-yrityksien kasvu ja uusiutu- minen tyrehtyvät – niiden on kytkeydyttävä metropolialueen imuun EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS  perheyrityksille ei löydy jatkajia eikä ostajia  tuotteet eivät uusiudu, innovaatiotoiminta vähäistä  staattisuus., kasvuajattelu ja dynaamisuus vähäistä  hiipuminen, asiakkaat jättävät, maine kyseenalaistuu  yritystoiminta loppuu, työpaikat vaarantuvat ENNALTA EHKÄISEMINEN  yrittäjyys integroidaan koulutukseen  uudet innovatiiviset liiketoimintamallit, kytkeytyminen innovaatioympäristöihin  verkostoituminen ja työtekijöiden inspiroiminen , ennakointia  ideoiden konkretisointi, rohkeat irtiotot ja riskin ottaminen  spin-out yrityksiä, yrittäjät osakkaaksi jatkajayrityksiin  moniosaaminen, mukaan kansainväliseen liiketoimintaan, kasvuhakuisuus  start-up yritysten rahoitus kuntoon, business-enkeleitä lisää
  • 12. Teknologian ja ympäristön suomia uusia mahdollisuuksia ei osata hyödyntää -– teknologia tukemaan hyvinvointia EI-TOIVOTTU TULEVAISUUS  alueiden toimialarakenne ei monipuolistu  uudet liiketoiminta-alueet jäävät vieraiksi  keskittyminen vanhojen tuotteiden paranteluun  innovaatiotoimintaan ei panosteta  kilpailun edellytykset heikkenevät  yritykset eivät kasva ENNALTA EHKÄISEMINEN  yritysten keskinäinen verkostoituminen  yritysten ja korkeakoulutuksen kiinteä yhteistoiminta  panostaminen T&K –toimintaan, ristipölytys  uuden tiedon luomiseen panostaminen  yhteistyö yritysklustereiden rajapinnoilla  tiedon jalostaminen ja siitä oppiminen  avoimen innovaation korostaminen