SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  1
26.10.2008
HELSINGIN SANOMAT


TURVAPAIKANHAKIJOITA TULOSSA PALJON
   Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että maahanmuuttajien kotoutus kangertelee Suomessa. Kielikursseille
on pitkät jonot, vaikka kielitaito on tärkein edellytys työllistymiselle tai ammattiin opiskelulle.

Maahanmuuttovirastossa pelätään, että nykyiset kotouttamisongelmat ovat pieniä sen rinnalla, mihin
tulevaisuudessa pitäisi varautua. Kun Suomeen virtaa nyt noin 1 500 turvapaikanhakijaa vuodessa, merkitsee
se sitä, että perheiden yhdistämisohjelman kautta lähivuosina maahan on tulossa jopa 5 000 perheenjäsentä
vuosittain. Somaliasta tulevista perheenjäsenistä jo lähes 90 prosenttia on luku- ja kirjoitustaidottomia.

Somaliasta tulevat perheenjäsenet joutuvat jo lähtömaassa odottamaan kohtuuttoman kauan selvittelyn
alkamista. EU-direktiivien mukaan selvittelytyö saa kestää korkeintaan yhdeksän kuukautta, mutta Suomen
edustusto Addis Abebassa pystyy antamaan aikoja selvityksen aloittamiselle vasta vajaan vuoden päähän;
työvoimaa ei ole riittävästi.

Muiden pohjoismaiden tiukennettua turvapaikansaannin ehtoja on maahanmuuttajien virta kääntynyt Suomeen.
Tässä kuussa kahden viikon aikana on turvapaikanhakijoita tullut jo 335, joista Somaliasta 189. Hakijoista 52
on alaikäisiä.

Kasvava turvapaikanhakijoiden joukko ja perheiden yhdistämisohjelma tuovat kunnille kokonaan uudenlaisia
haasteita. Suurten kaupunkien ulkopuolellakin pitää päivähoidossa ja kouluissa ottaa huomioon eri
kulttuureista tulevat lapset, jotka saattavat tarvita erityistä tukea.

Ongelma ei saisi jäädä yksin kuntien kannettavaksi. Valtion maksama kolmen vuoden korvaus kunnalle pitäisi
saattaa ajan tasalle, sillä korvauksen taso on peräisin 1990-luvun alkupuolelta.

Unohtamalla turvapaikan saaneet maahanmuuttajat vastaanottokeskuksiin rakennetaan tulevaisuuteen kalliita
ongelmia ratkottaviksi.

Contenu connexe

Plus de Jaakko Väisänen (20)

Saksa Kylman Sodan Nayttamona
Saksa Kylman Sodan NayttamonaSaksa Kylman Sodan Nayttamona
Saksa Kylman Sodan Nayttamona
 
Johan Ludvig Runeberg
Johan Ludvig RunebergJohan Ludvig Runeberg
Johan Ludvig Runeberg
 
Tuntisuunnitelma Et Abortti
Tuntisuunnitelma Et AborttiTuntisuunnitelma Et Abortti
Tuntisuunnitelma Et Abortti
 
Miksi Ruotsi Menetti Suomen Venajalle
Miksi Ruotsi Menetti Suomen VenajalleMiksi Ruotsi Menetti Suomen Venajalle
Miksi Ruotsi Menetti Suomen Venajalle
 
Iyj Lyhythistoria
Iyj LyhythistoriaIyj Lyhythistoria
Iyj Lyhythistoria
 
Ii Maailmansodan Seurauksia Euroopassa
Ii Maailmansodan Seurauksia EuroopassaIi Maailmansodan Seurauksia Euroopassa
Ii Maailmansodan Seurauksia Euroopassa
 
Hallituksen Muodostaminen
Hallituksen MuodostaminenHallituksen Muodostaminen
Hallituksen Muodostaminen
 
Ii Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
Ii Maailmansodan Ratkaisut EuroopassaIi Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
Ii Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
 
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen VastauksiaLukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
 
Vietnam War
Vietnam WarVietnam War
Vietnam War
 
Vietnam War
Vietnam WarVietnam War
Vietnam War
 
Tuntisuunnitelma
TuntisuunnitelmaTuntisuunnitelma
Tuntisuunnitelma
 
Oma Tiivistelmä
Oma TiivistelmäOma Tiivistelmä
Oma Tiivistelmä
 
Lauri TöRni
Lauri TöRniLauri TöRni
Lauri TöRni
 
KäSitteitä
KäSitteitäKäSitteitä
KäSitteitä
 
Fortunate Son Lyrics
Fortunate Son LyricsFortunate Son Lyrics
Fortunate Son Lyrics
 
Marimekko
MarimekkoMarimekko
Marimekko
 
Eurooppalainen Ihminen Koe VäIsäNen
Eurooppalainen Ihminen   Koe VäIsäNenEurooppalainen Ihminen   Koe VäIsäNen
Eurooppalainen Ihminen Koe VäIsäNen
 
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
 
Yritysmuodot Tyhjä
Yritysmuodot TyhjäYritysmuodot Tyhjä
Yritysmuodot Tyhjä
 

Hs Turvapaikanhakijoita Tulossa Paljon

  • 1. 26.10.2008 HELSINGIN SANOMAT TURVAPAIKANHAKIJOITA TULOSSA PALJON Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että maahanmuuttajien kotoutus kangertelee Suomessa. Kielikursseille on pitkät jonot, vaikka kielitaito on tärkein edellytys työllistymiselle tai ammattiin opiskelulle. Maahanmuuttovirastossa pelätään, että nykyiset kotouttamisongelmat ovat pieniä sen rinnalla, mihin tulevaisuudessa pitäisi varautua. Kun Suomeen virtaa nyt noin 1 500 turvapaikanhakijaa vuodessa, merkitsee se sitä, että perheiden yhdistämisohjelman kautta lähivuosina maahan on tulossa jopa 5 000 perheenjäsentä vuosittain. Somaliasta tulevista perheenjäsenistä jo lähes 90 prosenttia on luku- ja kirjoitustaidottomia. Somaliasta tulevat perheenjäsenet joutuvat jo lähtömaassa odottamaan kohtuuttoman kauan selvittelyn alkamista. EU-direktiivien mukaan selvittelytyö saa kestää korkeintaan yhdeksän kuukautta, mutta Suomen edustusto Addis Abebassa pystyy antamaan aikoja selvityksen aloittamiselle vasta vajaan vuoden päähän; työvoimaa ei ole riittävästi. Muiden pohjoismaiden tiukennettua turvapaikansaannin ehtoja on maahanmuuttajien virta kääntynyt Suomeen. Tässä kuussa kahden viikon aikana on turvapaikanhakijoita tullut jo 335, joista Somaliasta 189. Hakijoista 52 on alaikäisiä. Kasvava turvapaikanhakijoiden joukko ja perheiden yhdistämisohjelma tuovat kunnille kokonaan uudenlaisia haasteita. Suurten kaupunkien ulkopuolellakin pitää päivähoidossa ja kouluissa ottaa huomioon eri kulttuureista tulevat lapset, jotka saattavat tarvita erityistä tukea. Ongelma ei saisi jäädä yksin kuntien kannettavaksi. Valtion maksama kolmen vuoden korvaus kunnalle pitäisi saattaa ajan tasalle, sillä korvauksen taso on peräisin 1990-luvun alkupuolelta. Unohtamalla turvapaikan saaneet maahanmuuttajat vastaanottokeskuksiin rakennetaan tulevaisuuteen kalliita ongelmia ratkottaviksi.