Moodle 2 ja sen versiot sisältävät paljon uusia ominaisuuksia ja parannuksia. Helppokäyttöisyyteen on panostettu ja samoin sivujen näkyminen erilaisilla päätelaitteilla onnistuu hyvin.
1. Moodle2
Uutta tulee jatkuvasti!
Ominaisuuksia versioista 2.2, 2.3 ja 2.4
Jarmo Tanskanen
2013 Valopi Oy
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee
Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0
Muokkaamaton -lisenssi.
2. Ulkoasu
‣ Ulkoasu on vieläkin
paremmin muokattavissa.
‣ Erillisiä teemoja voidaan
tehdä eli ulkonäkö ja
toiminnallisuus sivuilla
voidaan joustavasti
muokata.
‣ Ulkoasutuki on myös
mobiililaitteille, eli voidaan
asettaa oma teema tai
teema on suoraan html5
yhteensopiva.
‣ Materiaalia voi ladata myös
mobiililaitteelta.
3. Näkymän hallinta
‣ Käyttäjä voi itse siirtää
lohkoja selainruudun
reunaan ”dock”:iin, jossa
ne ovat piilossa, mutta
silti käytettävissä.
‣ Näkymää saa
yksinkertaistettua.
4. Navigointi ja lohkot
‣ Sivulla on aina Navigointi-lohko
näkyvissä, ja sen kautta päästään
muille sivuille.
‣ Myöskään asetukset -lohkoa ei saa
pois, sillä se liittyy aina näkyvissä
olevan sivun sisällön hallintaan.
Asetukset lohkossa on esim. kurssin
hallinta tai vaikkapa keskustelualueen
hallinta.
‣ Lohkot voi aina pienentää miinus-
napista tai siirtää telakkaan (dock)
sivun reunalle.
‣ Jos teema sallii lohkoja voi aina siirrellä
suhteessa toisiinsa ja sivun molemmille
reunoille. Näin saa sivunäkymän
mieleisekseen.
5. SoMe-integrointi
‣ Moodle-sivuille voidaan
tuoda lisäosina sosiaalisen
median palveluja.
‣ Esim. Facebook ja Twitter
mahdollistavat erilaisten
pienennettyjen näkymien
tuomisen työtilaan tai
kurssisivuille.
‣ Näin voi hyödyntää SoMe-
toiminnan myös kurssin
sisällä.
‣ Google Cal tapahtumat
Moodle-kalenteriin...
6. Kieliversiointi
‣ Moodlea on kehitetty
aktiivisesti ja
maailmanlaajuisesti avoimen
lähdekoodin ohjelmistona jo
vuodesta 2002.
‣ Moodlea on käännetty yli 100
kielelle.
‣ Uusia versioita tulee n.
kahdesti vuodessa. Korjaus-
ja turvapäivityksiä useammin.
‣ Kieltä ja terminologiaa voi
muokata eli esim. kurssi-
sanan voi vaihtaa työtila-
sanaksi.
‣ kuva: https://moodle.org/
7. Käyttäjät
‣ Käyttäjät voivat luoda tunnuksen
itse tai heille voidaan luoda tunnus
kerralla.
‣ Käyttäjiä voi hallita useamman
kerralla.
‣ Viestin lähetys,tunnuksen
vahvistaminen, poistaminen,
näyttäminen jne.
‣ Käyttäjiä voi hakea/suodattaa
monella eri tavalla.
‣ Käyttäjien profiiliin saa paljon
erilaisia tietoja: kuva, osoite, jne.
‣ Käyttäjillä on roolit, joiden
perusteella on oikeuksia enemmän
8. Tiedostot
‣ Tiedosto voidaan tallentaa moodleen tai se voidaan
linkittää tiedostopankista esim. Google Drivelta
‣ Tiedosto voi näkyä sivulla yksittäisenä linkkinä tai
se voi olla kansiossa yhdessä useamman tiedoston
kanssa. Zip-paketti on myös mahdollinen.
‣ Muualla käytettyyn tiedostoon voidaan luoda myös
linkki (alias), jolloin alkuperäisen tiedoston
muuttuessa muutokset ”päivittyvät” muihin
käyttöpaikkoihin (m2.3->)
‣ Tiedostoja voi lisätä ”Drag’n’Drop” M2.2
tyyppisesti(M2.3->). Myös kurssin pääsivulle.
‣ Tiedostohallintaa ei käyttäjälle ole vaan tiedosto
poistuu automaattisesti Moodlesta, jos sitä ei
missään enää käytetä. Näin tiedoston yhteiskäyttö
on turvallisempaa.
M2.4
9. File Picker - tiedostonvalitsin
‣ File Picker - työkalun avulla tuodaan tiedostot
moodleen
‣ Ulkoisiin tiedostopankkeihin (repositories) pääsee
kiinni, jos ylläpitäjä on ottanut niitä käyttöön.
‣ Moodlen oma on seuraava:
‣ Palvelimen tiedostot (voi katsoa, jos oikeudet
riittävät)
‣ Viimeisimmät tiedostot
‣ Lataa tiedosto (omalta koneelta)
‣ Henkilökohtaiset tiedostot (käyttäjät privaatit)
‣ Ulkoisia ovat mm:
‣ Youtube, Wikimedia, Google Docs, Flickr, Amazon
S3, Dropbox, Picasa, Alfresco, WebDAV, ...
‣ File Picker mahdollistaa tiedostojen etsinnän
ulkoisesta paikasta esim. Flickristä.
10. Materiaalit ja aktiviteetit
‣ Versiosta M2.3 alkaen
materiaalien lisäys ja
hallinta on
näppärämpää.
‣ Selain tulee olla
uudehko (esim. IE8->).
Kuvat, M2.4
11. Median käyttö
‣ Mediatiedostot voidaan ladata moodle-palvelimelle,
mutta tiedostokoko ja toisaalta levytila saattaa tulla
jossain vaiheessa rajoitukseksi.
‣ Mm. mp3- tai mp4-tiedostoina
voidaan laittaa sivuille suoraan.
‣ Helppo ratkaisu on hallita
videoita ja muita mediatiedostoja
ulkopuolisissa palveluissa
(Youtube, Vimeo, yms.), joista
ne voi helposti linkittää
moodlesivulle.
12. Tehtävät ja portfolio
‣ Erilaisia tehtävien,
kysymysten ja
kyselyiden/tenttien
variaatioita on paljon.
‣ Vastausten arviointi ja
palautteenanto on
kätevää.
‣ Oppija voi myös viedä
vastauksiaan tarvittaessa
omaan portfolioon mm.
Google docsiin voi kerätä
vastauksiaan.
13. Chat, viestit ja lokit
‣ Moodlessa on
sisäänrakennettu chat.
‣ Erillisin viestijärjestelmän
avulla voi lähettää sisäisiä
viestejä.
‣ Keskustelut pysyvät
tallessa, joten niihin voi
palata.
‣ Loki-järjestelmä
mahdollistaa
aktiivisuuden seurannan.
14. Tavoitteet
‣ Engl. outcomes, competencies tai goals
‣ Tavoite -arviointi voidaan ottaa pistearvioinnin rinnalle
‣ Aktiviteetin tai kurssin tavoite arvioidaan määritellyllä
asteikolla ja on laajempi kokonaisarviointi kuin pelkkä
pistearviointi
‣ Esim. keskustelualueen vastaukset
kokonaisuudessaan arvioidaan tavoitteen kautta. Kun
taas yksittäiset keskustelualueen vastaukset voidaan
pisteyttää erikseen.
‣ Tavoite-arvioinnit kertyvät myös taulukkoon, josta ne
helposti kootusti näkee kaikista kurssin
osasuorituksista.
15. Suoritusten seuraaminen
‣ Kouluttaja voi asettaa kriteerin, jonka perusteella
oppijan suoritus merkitään tehdyksi.
‣ Kriteeri voi olla esim. katsominen, arviointi/
pistemäärä tai oppija merkitsee itse.
‣ Suoritusmerkintä (väkänen) näkyy kurssisivulla
aktiviteetin perässä.
16. Saatavuuden rajoitus
‣ Eli ehdollinen julkaisu.
‣ Materiaalien (tiedostojen/kansioiden/sivujen/
aktiviteettien) saatavuudelle voidaan asettaa ehtoja
ajan, arvosanan, osallistujatiedon tai
esitietovaatimuksen suhteen(M2.4).
17. Oma sivu
‣ Oma sivu moodlessa
kerää kaikkien kurssien
tapahtumia ja
muistuttelee tehtävistä
ja palautuksista
‣ Omat yksityiset tiedostot
voidaan myös hallita
‣ Käyttää ja lukea RSS-
syötteitä
‣ Käyttää kalenteria
‣ Blogi, tunnisteet, profiilin
tiedot...