SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  23
Télécharger pour lire hors ligne
Toimintakertomus 2013-2014
Avoin ministeriö rekisteröity yhdistys ry 
y­tunnus 2474403­9  
 
 
   
Toimintakertomus 2013-2014
 
 
 
1. Johdanto 
 
1.1. Yhdistyksen tarkoitus
 
Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on aktiivisesti muuttaa Suomen lainsäädäntöä                 
avoimempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan kansalaisaloitteiden kautta. Yhdistys on               
puoluepoliittisesti ja ideologisesti sitoutumaton. 
 
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: 
 
● pyrkii mahdollistamaan laadukkaiden kansalaisaloitteiden laatimisen ja aloitteiden             
saamisen eduskunnan käsittelyyn, 
 
● korostaa julkisen avoimen keskustelun, asiantuntijuuden sekä tutkimuksen ja tiedon                 
merkitystä lainvalmistelussa, 
 
● tuottaa ja ylläpitää toiminnan tarkoitusta tukevia tietojärjestelmiä 
 
toimien yhteistyössä mahdollisimman laajalti kansalaisten, medioiden, järjestöjen, poliittisten               
toimijoiden ja viranomaisten kanssa, kansallisesti ja kansainvälisesti. 
 
 
1.2. Yleiskatsaus 2013-2014
 
Tilikausi 1.1.2013­31.12.2013 oli yhdistyksen ensimmäinen kokonainen tilikausi Avoin ministeriö                 
rekisteröity yhdistys ry perustettiin 14.4.2012 ja kirjattiin yhdistysrekisteriin 1.6.2012. 
 
Suomessa otettiin historiallinen kehitysaskel 1.3.2012, kun perustuslain muutos ja                 
kansalaisaloitelaki, jotka takaavat 50 000 kannattajan lakiehdotuksille eduskunnan käsittelyn,                 
astuivat voimaan. 
 
Avoin ministeriö on 2013­2014 toimintavuoden aikana pyrkinyt tukemaan               
kansalaisaloiteinstituution ensiaskelia. Toiminta on keskittynyt kansalaisaloitteiden           
perusteellisen eduskuntakäsittelyn puolustamiseen julkisuudessa sekä yksittäisten kansalaisten             
ja kansalaisjärjestöjen auttamiseen aloitteiden valmistelussa ja kampanjoinnissa. Avoin               
ministeriö on pyrkinyt tuomaan yhteen ihmisiä, jotka ovat valmiita talkoohengessä edistämään                     
yhdistyksen tarkoitusta, deliberatiivisen demokratian kehittymistä ja avointa hallintoa Suomessa. 
1.3. Toimintasuunnitelman toteuttaminen
 
Toimintasuunitelmassaan toimintakaudelle 2013­2014 yhdistys totesi, että yhdistyksen arki 
tulee perustumaan vapaaehtoistoimintaan. Toimikauden ensisijaisiin tehtäviin linjattiin kuuluvan: 
  
● Avoimen hallinnon edistäminen sekä yhteiskunnallisen keskustelun fasilitointi 
● Avoimen ministeriön toimintamallien levittäminen kansainvälisesti 
● Kansalaisaloitemappijärjestelmän kehittäminen ja ylläpito  
● Omien verkkopalveluiden ylläpito 
● Joukkoistettujen lainvalmisteluprosessikonsultaatioiden jatkokehittäminen sekä pilotointi 
● Avoinvaltuusto ­palvelun lanseeraaminen 
● Oman toiminnan kehittäminen sidosryhmäpalautteen perusteella 
● Vapaaehtoisjuristiverkoston kasvattaminen 
● Varainkeruustrategian tarkentaminen 
● Käyttäjäkunnan palvelun kehittäminen sekä yleisön määrätietoinen aktivointi  
Toissijaisiksi tehtäviksi, joita voidaan toteuttaa vapaaehtoiskapasiteetin sekä ulkoisen 
rahoituksen salliessa linjattiin pyrkimykset: 
 
● Jatkokehittää verkkopalvelua 
● Laatia kansalaisaloiteopas 
● Jatkokehittää kansalaisvaikuttamiskoulutuksia  
Toimintavuoden aikana keskityttiin seuraavassa kuvatuilla tavoille ensisijaisiin toimenpiteisiin, 
sillä rahoituskanavia demokratian ja kansalaisaloitteiden edistämiseksi ei löydetty. 
 
2. Toimintaympäristö 2013-2014
2.1. Kansalaisaloitelain tausta
 
Kansalaisaloitelaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2012/20120012) ja perustuslain muutos         
(http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111112) tulivat voimaan 1.3.2012. Perustuslain 53 §:ään             
lisättiin uusi momentti, jonka mukaan “Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla               
Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin                       
lailla säädetään.” 
 
Useissa Euroopan maissa on voimassa kansalaisaloitemahdollisuus, mutta sähköinen               
osallistumismahdollisuus on harvinaisuus. Suomessa 50 000 kannattajan raja vastaa noin 1,2                     
prosenttia äänestäjistä. Aikaa kannatusilmoitusten keräämiseen on kuusi kuukautta. 
 
Eduskunta kävi vasta keväällä 2013, kun ensimmäinen aloite oli jätetty eduskuntaan,                     
keskustelua siitä, kuinka aloitteita tulisi eduskunnassa käsitellä. Avoin ministeriö otti vahvasti                     
osaa julkiseen keskusteluun sekä piti yhteyttä kansanedustajiin, eduskuntaryhmiin ja                 
eduskunnan puhemiesneuvoston jäseniin. 
 
2.2. Kansalaisaloitteet 2013-2014
 
Toimintakauden 2013­2014 aikana Avoin ministeriö on ollut mukana lukuisissa                 
kansalaisaloitehankkeissa. Osa on johtanut varsinaisiin aloitteisiin, osa on yhä valmisteilla ja                     
osa ei ole saavuttanut kannatusta. 
 
 
 
Avoin minsisteriö ry on ollut mukana viidessä niistä yllä olevassa taulukossa mainitusta                       
aloitteesta, jotka ovat ylittäneet eduskuntakäsittelyn edellyttämän 50 000 kannattajan rajan.                   
Rattijuopumusten rangaistusten kiristämistä vaativassa aloitteessa         
(https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/501) Avoin ministeriö ei ole ollut mukana kannatuksen               
keräysvaiheessa. 
 
2.2.1.Turkistarhaton Suomi - aloite eläinsuojelulain muuttamiseksi
 
Aloite keräsi 14.5.­14.11.2012 välisenä aikana noin 70 000 kannatusilmoistusta, joista                   
vajaa tuhat allekirjoittivat aloitteen historiallisesti sähköisesti Avoimen ministeriön               
palvelun kautta pankkitunnuksillaan tai mobiilivarmenteella. Aloitteen kampanjasta             
vastasivat Animalia, Luontoliitto, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Oikeutta               
eläimille ry. Aloitteen varaedustajana toimi Avoimen ministeriön puheenjohtaja Joonas                 
Pekkanen. Aloitteen luonnosta ennen vireillepanoa kommentoivat Avoimen ministeriön               
vapaaehtoisjuristit. Aloite luovutettiin eduskunnalle 5.3.2013. Paikalla oli Avoimen               
ministeriön Aleksi Rossi. Eduskunta päätti 19.6.2013 hylätä aloitteen. 
 
Lähetekeskustelun pöytäkirja: 
 http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_45_2013_ke_p_1.shtml 
 
Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+1/2013 
 
Eduskuntakäsittelyn vaiheet: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+1/2013 
 
Video julkisesta kuulemisesta: http://youtu.be/m8eoD3jp1eM 
  
 
2.2.2.Tahdon2013 - lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta
 
Avoin ministeriö julkisti verkkopalvelussaan idean kansalaisaloitteesta tasa­arvoisen             
avioliittolain puolesta samana päivänä, kun itse palvelu lanseerattiin 1.3.2012. Kesän                   
2012 aikana aiheesta kiinnostuneet aktiivit ottivat yhteyttä Avoimeen ministeriöön ja                   
kesän ja syksyn aikana Avoimen ministeriön vapaaehtoiset ja asiantuntijat sparrasivat                   
hanketta. Loppuvuodesta 2012 aloitteen aktiivit päättivät perustaa aloitteelle oman                 
yhdistyksensä ja organisoida toimintansa sen ympärille. Tämä oli ensimmäinen kerta,                   
kun alunperin Avoimen ministeriön verkkopalvelussa esitetty ja kommentoitu idea                 
synnytti lopulta ison kansanliikkeen ja oman yhdistyksensä. Tasa­arvoinen Suomi ry:n                   
hallituksessa ovat Avoimen ministeriö ry:nkin hallituksessa toimintavuonna toimineet               
Milla Halme ja Anna Saarela. Anna Saarela myös osallistui aloitteen lakiehdotuksen                     
muotoon kirjoittaneen talkootiimin työhön. Avoin ministeriö ry:n puheenjohtaja Joonas                 
Pekkanen on yksi aloitteen vireillepanijoista. 
 
 
 
 
Aloite lanseerattiin ison mediahuomion saattelemana 19.3.2013. Sitä oli edeltänyt                 
lakivaliokunnan päätös olla ottamatta käsittelyyn kansanedustajien samaa tarkoitusperää               
ajanut lakialoite. Aloite teki kerralla verkkodemokratian historiaa kansainvälisessä               
mittakaavassa kun yli 100 000 ihmistä ­ 3 prosenttia äänioikeutetuista kansalaisista ­                       
allekirjoitti aloitteen sähköisesti ensimmäinen vuorokauden aikana. 
 
 
 
 
Aloite on keväällä 2014 eduskunnan käsittelyssä lakivaliokunnassa, mutta aikataulua                 
täysisintokäsittelylle ei ole vielä tiedossa. 
 
Lähetekeskustelun pöytäkirja: 
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_12_2014_ke_p_1.shtml  
 
Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+10/2013 
 
Eduskuntakäsittelyn vaiheet: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+10/2013 
 
Video julkisesta kuulemisesta: https://www.youtube.com/watch?v=hrY2dtcJn_o  
  
 
2.2.3.Järkeä tekijänoikeuslakiin - aloite
 
Aloite (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/70) päättyi 23.7.2013 ja onnistui saamaan             
51 974 kannattajaa määräaikaan mennessä.  
Tekijänoikeuslainsäädännön muuttamiseen tähtäävää kansalaisaloitetta valmisteltiin         
avoimesti ja osallistavasti Avoin ministeriö ­palvelun puitteissa poliittisen street artist                   
Sampsan aloitteesta. Kampanja julkistettiin 21.11.2012 ja ensimmäinen luonnos               
lakialoitteesta julkaistiin 28.11.2012. Tekijänoikeusjärjestöiltä on pyydetty 10.12.2012             
sähköpostitse kommentteja ja ehdotuksia lakiluonnokseen. Lakiluonnosta on muokattu               
julkisen keskustelun ja saadun palautteen perusteella. Esityksessä on tarkoituksella                 
poikettu hallituksen esitysten muotosuosituksista, jotta esitys olisi selkeämmin               
kansalaisten, kansanedustajien ja tiedotusvälineiden ymmärrettävissä.  
 
Aloitteen vireillepanijoina toimivat Joonas Pekkanen, Aleksi Rossi, Timo Vuorensola,                 
Roope Mokka, Alf Rehn, Alex Nieminen, Tarmo Toikkanen, Tanja Aitamurto, Dan                     
Koivulaakso, Taneli Tikka, Kari A. Hintikka, Saku Sairanen ja Ville Oksanen. Aloitteen                       
edustajana toimii Joonas Pekkanen ja varaedustajana Aleksi Rossi. 
 
Aloite leimattiin tekijänoikeusjärjestöjen suunnalta “piraattialoitteeksi” ja suhtautuminen             
aloitteen ehdotuksiin on jäänyt eduskunnassa ja julkisuudessa nihkeäksi.  
 
 
Kampanjan esityksestä sivistysvaliokunnan julkisessa kuulemistilaisuudessa 
 
Aloitteesta on järjestetty vasta yksi kuuleminen valiokunnassa eikä sitä ole vielä lähetetty                       
perustuslakivaliokuntaan lausunnolle. 
 
Lähetekeskustelun pöytäkirja: 
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_4_2014_ke_p_1.shtml  
 
Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+9/2013  
 
Eduskuntakäsittelyn vaiheet: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+9/2013  
 
Video julkisesta kuulemisesta:  
https://www.youtube.com/watch?v=7CW4SnNHAY4  
 
2.2.4.Energiatodistuslain muuttaminen
 
Aloite (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/297) keräsi 11.4.2013 ­ 11.10.2013 välisenä             
aikana noin 62 611 kannattajaa. 
 
Avoin ministeriö toimi konsultoi kampanjan viestintää ja auttoi viraalisen sosiaalisen                   
median kampanjan suunnittelussa ja toteuttamisessa kampanjan viimeisen kuukauden               
aikana. Aloite saavutti tavoitteen viikkoa ennen määräajan umpeutumista. 
 
 
 
Lähetekeskustelun pöytäkirja: 
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_43_2014_ke_p_1.shtml  
 
Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+1/2014  
 
Eduskuntakäsittelyn vaiheet: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+1/2014  
 
Video julkisesta kuulemisesta: https://www.youtube.com/watch?v=fRbnA3Zxf8I  
   
 
2.2.5.Aloite ruotsinkielen opiskelun vapaaehtoisuudesta
 
Aloite (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131) keräsi 4.3.2013 ­ 4.9.2013 välisenä             
aikana 62 158 kannattajaa kansalaisaloite.fi­palveluissa. 
 
Avoin ministeriö sparrasi aloitteen kampanjatiimiä ja auttoi sosiaalisen median                 
hyödyntämisessä aiempien kampanjoiden kokemuksista ammentaen. 
 
 
Aloitteen mainontaa sosiaalisessa mediassa kampanjan loppuvaiheessa 
 
Aloite lähetettiin eduskuntaan kampanjan toimesta vasta 24.4.2014 ja siitä käytiin                   
lähetekeskustelu eduskunnassa 15.5.2014. Aloite on tällä hetkellä sivistysvaliokunnan               
käsiteltävänä. 
 
Lähetekeskustelun pöytäkirja: 
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_52_2014_ke_p_1.shtml  
 
Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+2/2014  
 
Eduskuntakäsittelyn vaiheet: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+2/2014  
 
Video julkisesta kuulemisesta: (ei vielä järjestetty) 
 
 
2.2.6.Rahankeräyslaki uusiksi -kampanja
 
Rahankäräyslain uudistamista vaativa kampanja käynnistettiin 2012 Open Knowledge 
Festivalin yhteydessä järjestetyssä workshopissa (ks kuva alla). 
 
 
 
Kampanja on toiminut ennen kaikkea Rahankeräyslaki uusiksi ­Facebooksivun ympärillä                 
(https://www.facebook.com/Rahankerayslaki). Työpajojen ja netin välityksellä laaditiin           
joukkoistetusti tämä lakiehdotus:     
http://www.avoinministerio.fi/ideat/426­rahankerayslaki­uusiksi. 
 
Ehdotuksesta ei lähdetty valmistelemaan kansalaisaloitetta, kun se sai erityisen vahvaa                   
kannatusta kansanedustajien piirissä. Kansanedustajat olivat valmiita tekemään asiasta               
aloitteen omissa nimissään. 
 
 
Lähde: 
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/kansanedustajat_k%C3%A4velev%C3%A4t_p%C3%A4ivi_r%C3
%A4s%C3%A4sen_yli_6775858.html  
 
 
Mikael Jungnerin ja 41 muun kansanedustajan allekirjoittama aloite               
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_13_2014_p.shtml on tällä hetkellä       
hallintovaliokunnan käsittelyssä. 
 
Samalla, kun rahankeräyksen uudistamista on edistetty kansanedustajien suuntaan ovat                 
Aallon teknologiaoikeuden tutkijan Ville Oksasen ohjauksessa Aallon opiskelijat               
kehittäneet noin 16000 työtuntia vaatineen avoimen lähdekoodin ohjelmiston ­                 
http://rahankeraysrekisteri.fi/fi.  
 
 
 
Ohjelmisto luovutettiin Päivi Räsäselle sisäministeriön järjestämässä           
kuulemistilaisuudessa 10.4.2014 ja sitä on käyty pyynnöstä esittelemässä tarkemmin                 
sisäministeriön IT­osastolle. Ohjelmisto hyödyntää oikeusministeriön avointa           
lähdekoodia käyttöliittymässä ja on suuniteltu hallinnolle helposti käyttöönotettavaksi ja                 
jatkokehitettäväksi alustaksi rahankeräysilmoitusten vastaanottamiseksi. 
 
 
Lähde: 
http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/teekkarit+nayttivat+itjarjestelman+ei+tarvitse+maksaa+miljo
onia++ministerio+sai+ilmaisen+rekisterit/a982396  
 
 
Kansanedustajien aloittene rinnalla (käsittelyvaiheet alla) kampanja jatkaa asian lobbaamista                 
julkisuudessa ja poliitikoille. Kampanjan yhteyshenkilönä toimii Riikka Kämppi. 
 
Lähetekeskustelun pöytäkirja: 
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_32_2014_ke_p_4.shtml 
 
Aloitteen käsittely eduskunnassa: 
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex4000.sh?${APPL}=veps8999&${BASE}=veps8999&${
THWIDS}=0.40/1401526900_475127&${TRIPSHOW}=html=vex/vex5000+form=vex5000&${T
HWURLSAVE}=40/1401526900_475127&${savehtml}=/triphome/bin/vex6000.sh 
 
2.2.7. Muut aloitteet
 
Avoin ministeriö auttoi lisäksi muun muassa nykymuotoisen asevelvollisuuden lakkauttamista 
ajavan Ohi on sekä kirkon ja valtion erottamista ajavan Yhdenvertainen Suomi ­aloitteiden 
valmistelussa. 
   
3. Yhdistyksen toiminta
 
3.1. Verkkopalvelut
 
Avoin ministeriö ­verkkopalvelun käyttöliittymää kehitettiin alkuvuodesta 2013. Kun toiminta on                   
keskittynyt enemmän yksittäisten aloitteiden auttamiseen sekä koko aloitejärjestelmän               
puolustamiseen ennemmin kuin alustavien ideoiden jalostamiseen ei verkkosivulla ole ollut                   
erityosen suurta roolia ja sen jatkokehittämiseen ei olla toimintakauden aikana merkittävästi                     
panostettu. 
 
3.2. Tapahtumat ja tilaisuudet
 
Avoin minsiteriö on itse järjestänyt tai yhdistyksen edustaja ollut kutsuttuna puhujana useissa eri 
tilaisuuksissa Suomessa ja ulkomailla. 
 
Crowdsourcing Week ­konferenssi Singaporessa 3.­7.6.2013 
 
Aleksi Rossi oli esittelemässä Avoimen ministeriön lainsäädännön joukkoistuskokemuksia 
kansainvälisessä konferenssissa. 
 
 
 
Economic Forum Puolassa, 3.­5. syyskuussa 2013 
 
Joonas Pekkanen osallistui kansalaisten osallistumiseen liittyvään asiantuntijapaneeliin 
Itä­Euroopan tärkeimmässä kansainvälisessä konferenssissa Krynicassa, Puolassa.  
 
 
 
Open Government Partnership ­huippukokous Lontoossa, 30.10.­1.11.2013 
 
Yli tuhat osallistujaa 60 maasta kokoontuivat Lontooseen David Cameron isännöimään 
tilaisuuteen pohtimaan avoimen hallinnon kehittämistä kansalaisjärjestöjen ja hallinnon 
yhteistyönä, http://www.opengovpartnership.org/get­involved/london­summit­2013. 
 
Suomen delegaatioon OGP­huippukokouksessa kuuluivat Katju Holkeri, Henna Virkkunen, 
Joonas Pekkanen, Olli­Pekka Rissanen. Marja Wallin eduskunnasta puuttuu kuvasta. 
 
 
 
 
Word Forum for Democracy, Strassbourg 
 
Avoin ministeirö osallistui Euroopanneuvoston järjestämään kansainväliseen 
demorkatiafoorumiin (http://www.coe.int/web/world­forum­democracy/programme) panelistina 
keskustelemaan lainsäädännön joukkoistamisesta Suomen kansalaisaloitejärjestelmän 
mahdollistamana. 
 
 
 
Paneeliin osallistui Joonas Pekkanen Avoimesta ministeiröstä, tutkija Tanja Aitamurto 
Stanfordin yliopistosta sekä Mikael Jungner eduskunnan tulevaisuusvaliokunnasta. 
 
 
 
Tapahtuman videotallenne löytyy Euroopanneuvoston verkkosivuilta: 
http://www.coe.int/web/world­forum­democracy/deferred­transmission/­/asset_publisher/sMxW
O41JBwRq/content/lab­6 
 
UK Cabinet Office ja Open Data Institute ­vierailut Lontoossa, 28.6.2013 
 
Aleksi Rossi vierailu UK Cabinet Officessa ja Open Data Institutessa kertomassa Avoimen 
ministeriön kokemuksista kansalaisaloitteiden tukemisessa. Vierailun järjesti Suomen Finnish 
Institute Lontoossa. 
 
3.3. Koulutustoiminta
 
Avoin ministeriö järjesti alkuvuodesta 2013 koulutuksen kansalaisvaikuttamisesta yhteistyössä 
Otavan Opiston kanssa. 
 
 
Lähde: http://www.otavanopisto.fi/kansalaisaloitteella­vaikuttamisen­perusteet ja 
http://www.eventilla.com/kansalaisaloite/  
 
3.4. Viestintä
Avoimen ministeriön Facebook­sivulla (www.facebook.com/Avoinministerio) on yhteensä noin 
2432 tykkääjä, joiden demografinen jakauma on esitetty alla. 
 
 
 
 
Yhdistyksen viestintä on ollut satunnaista ja keskittynyt ennen kaikkea blogikirjoituksiin, 
sosiaalisen median viesteihin ja lehdistötiedotteisiin. Uutiskirjeitä käyttäjille ei toimintakauden 
aikana lähetetty kuin kaksi kappaletta. 
3.5. Kansalaisaloitemappi
 
Noin kolmeensataan kirjastoon ympäri Suomea toimitettiin Kanslaisaloitemappi sekä 
vastauslähetyskuoria. Mapissa on kulloinkin käynnissä olevia kansalaisaloitteita, jotta 
kansalaiset voivat kannattaa niitä ilman verkkoyhteyttä. Kirjaston henkilökunta toimittaa kertyneet 
lomakkeet Avoimen ministeriön postilokeroon ja yhdistys toimittaa lomakkeet eteenpäin kullekin 
kampanjalle. 1.5.2014 mennessä lomakkeita oli kertynyt yli 1400 kappaletta. 
 
4. Yhdistyksen hallinto
 
Yhidstyksen vuosikokouksessa 17.5.2013 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin JoonasPekkanen             
ja jäseniksi valittiin Aleksi Rossi, Ilkka Vuorikuru, Markuspetteri Laine, Ari Porola, Lassi                       
Nokelainen, Kasperi Laine ja Esa Valtavirta. 
 
Hallitus on tehnyt päätöksiä ja keskustellut keskenään suljetussa Facebook­ryhmässä.                 
Epävirallisten tapaamisten lisäksi hallitus on kokoontunut vuoden 2013 aikana kolme kertaa                     
virallisesti kokouksiin, joista on tehty pöytäkirjat (23.5.2013, 3.6.2013 ja 28.8.2013).  
 
Yhdistyksellä oli 31.12.2013 jäseniä 42 kappaletta. Tilikauden aikana ei järjestetty ylimääräisiä                     
jäsenkokouksia. 
 
5. Luottamustehtävät, yhteistyöverkostot ja kansainväliset
kumppanuudet
 
5.1. Suomen Open Government Partnership -työryhmän jäsenyys
 
Hallinto­ ja kuntaministeri Henna Virkkunen nimitti Avoin ministeriö ry:n Joonas Pekkanen                     
Valtiovarainministeriön puheenjohtamaan Open Government Partnership ­työryhmään 3.9.2012             
(asettamispäätös: http://www.hare.vn.fi/upload/Asiakirjat/18747/218731811837451.PDF) 
 
Suomi ilmoitti kesäkuussa 2012 aikeistaan liittyä Open Government Partnership ­yhteisöön.                   
Liittymisen edellytyksenä oli kansallisen toimintasuunnitelman laatiminen kansalaisia             
osallistavasti. Avoin ministeriö on toiminut työryhmän aktiivisimpana kansalaisyhteiskunnan               
edustajana. 
 
 
5.2. Open Knowledge Finland ry (OKFFI)
 
Avoin ministeriö oli mukana perustamassa Open Knowledge Finland ry:tä 21.12.2012                   
perustajajäsenenä. Kyseessä on eri “avoimuuden” aihealueiden toimintaa koordinoiva yhdistys,                 
jonka puitteissa niin avoimen data, avoimen demokratian, avoimen tutkimuksen, avoimien                   
lisenssien kuin avoimien oppimateriaalienkin toimijat voivat löytää toisensa. OKFFI pyrkii                   
antamaan puitteet ketterälle toiminnalle ja helpottamaan rahoituksen hankkimista ilman, että eri                     
hankkeita varten tarvitsisi perustaa omia yhdistyksiään. 
 
Sääntöjensä mukaan OKFFI:n tarkoituksena on edistää tiedon avoimuutta ja avoimen tiedon                     
hyödyntämistä sekä edesauttaa avoimen yhteiskunnan kehittymistä. Tarkoituksensa             
toteuttamiseksi OFFI edistää alan toimijoiden verkostoitumista, antaa julkisuuteen lausuntoja,                 
laatii selvityksiä ja aloitteita, toteuttaa ja tukee tarkoitustaan tukevia hankkeita ja projekteja,                       
tuottaa ja ylläpitää tarkoitustaan tukevia tietojärjestelmiä. 
 
OKFFI kuuluu kansainväliseen Open Knowledge Foundation ­yhteisöön, jolla on itsenäisiä                   
paikallisosastoja yli 20 eri maassa: http://okfn.org/local/.  
 
5.3. OKFFI Open Democracy Working Group
 
Open Democracy Working Group (ODWG) oli keväällä 2013 ensimmäisiä OKFFI:n alle                     
perustettuja avoimia työryhmiä.  
 
ODWG:n tavoitteena kehittää ja edistää avoimen demokratian välineitä ja toimintamalleja ja                     
avoimen tiedon ja osallistumisen vaikuttavuuden lisääminen. Tarkemmin ODWG:n toiminnasta                 
on tällä sivulla: http://fi.okfnpad.org/OKF­OpenDem. 
 
ODWG:n toiminta tukee ja laajentaa Avoin ministeriö ry:n omaa toimintaa. Työryhmän kenttä 
kattaa muun muassa seuraavia alueita: 
 
● avoin valmistelu ja päätöksenteko hallinnon kaikilla tasoilla 
● osallistuva budjetointin 
● avoin lainsäädännön valmistelu 
● päätöksenteon seuranta 
● avoin kaupunkisuunnittelu 
 
5.4. Kansainvälinen D-CENT -hanke
 
Avoin ministeriö on pilottikumppanina Euroopan komission FP7­rahoitusohjelman kautta               
rahoittamassa laajassa kansainvälisessä tutkimus­ ja kehityshankkeessa, joka alkaa 2013 ja                   
päättyy 2016, http://dcentproject.eu. 
 
Hankkeessa tutkitaan ja kehitetään demokratiatyökaluja. Nimenomaisesti tarkoitus on tuoda                 
laajasti käyttöön open source ­lähdekoodiin perustuva ilmainen sosiaalinen verkostopalvelu,                 
joka sisältää kaikki oleelliset kansanliikkeen tarvitsevat työkalut toimintansa organisoimiseksi;                 
kommunikointi, tehtävien hallinta, dokumenttien hallinta ja editointi, kalenteritoiminnallisuudet,               
jne. Lisäksi alustaa yhdistetään deliberatiiviseen demokratiaan liittyviä toiminnallisuuksia               
esimerkiksi kansalaisten mielipiteiden selvittämiseksi. 
6. Talous
6.1. Apurahat ja avustukset
 
Yhdistys ei hakenut eikä saanut uusia apurahoja eikä avustuksia toimintakauden aikana.  
 
6.2. Tulos ja tase
 
Toimintavuoden ylijäämä oli 3152,84 euroa. Yhdistys sai oikeusministeriöltä 6000 euroa 
yhdessä Kansanmuisti ry:n kanssa toteutettua ohjelmistopilotointia varten. Lisäksi 
D­cent­hankkeen valmistelusta laskutettiin 3000 euroa ja koulutustoiminnasta saatiin 3000 
euroa. Sitra tuki ohjelmistokehitystä 5000 eurolla. Muut tuotot ovat pieniä muun muassa 
puhujapalkkioita ja vastaavia. 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Contenu connexe

En vedette

Eduskunnan Valiokuntaopas 2008
Eduskunnan Valiokuntaopas 2008Eduskunnan Valiokuntaopas 2008
Eduskunnan Valiokuntaopas 2008Joonas Pekkanen
 
Open Government Partnership - Verohallinnon viestintäpäivä 14.2.2013
Open Government Partnership - Verohallinnon viestintäpäivä 14.2.2013Open Government Partnership - Verohallinnon viestintäpäivä 14.2.2013
Open Government Partnership - Verohallinnon viestintäpäivä 14.2.2013Joonas Pekkanen
 
OTT Olli Vilanka - Lausunto sivistysvaliokunnalle tekijänoikeusaloitteesta
OTT Olli Vilanka - Lausunto sivistysvaliokunnalle tekijänoikeusaloitteestaOTT Olli Vilanka - Lausunto sivistysvaliokunnalle tekijänoikeusaloitteesta
OTT Olli Vilanka - Lausunto sivistysvaliokunnalle tekijänoikeusaloitteestaJoonas Pekkanen
 
Avoin ministeriö SADe-seminaarissa 8.11.2012
Avoin ministeriö SADe-seminaarissa 8.11.2012Avoin ministeriö SADe-seminaarissa 8.11.2012
Avoin ministeriö SADe-seminaarissa 8.11.2012Joonas Pekkanen
 
Luonnos hallituksen esitykseksi rahankeräyslain muuttamiseksi
Luonnos hallituksen esitykseksi rahankeräyslain muuttamiseksiLuonnos hallituksen esitykseksi rahankeräyslain muuttamiseksi
Luonnos hallituksen esitykseksi rahankeräyslain muuttamiseksiJoonas Pekkanen
 
Kansalaisjärjestöjen avoin kirje eduskunnalle avoimen tiedon nimissä
Kansalaisjärjestöjen avoin kirje eduskunnalle avoimen tiedon nimissäKansalaisjärjestöjen avoin kirje eduskunnalle avoimen tiedon nimissä
Kansalaisjärjestöjen avoin kirje eduskunnalle avoimen tiedon nimissäJoonas Pekkanen
 
Rupee Mail June 2008
Rupee Mail June  2008Rupee Mail June  2008
Rupee Mail June 2008jacobmgeorge
 
Avoin ministeriö - Deliberatiivisen demokratian käytännön sovellutus
Avoin ministeriö - Deliberatiivisen demokratian käytännön sovellutusAvoin ministeriö - Deliberatiivisen demokratian käytännön sovellutus
Avoin ministeriö - Deliberatiivisen demokratian käytännön sovellutusJoonas Pekkanen
 

En vedette (8)

Eduskunnan Valiokuntaopas 2008
Eduskunnan Valiokuntaopas 2008Eduskunnan Valiokuntaopas 2008
Eduskunnan Valiokuntaopas 2008
 
Open Government Partnership - Verohallinnon viestintäpäivä 14.2.2013
Open Government Partnership - Verohallinnon viestintäpäivä 14.2.2013Open Government Partnership - Verohallinnon viestintäpäivä 14.2.2013
Open Government Partnership - Verohallinnon viestintäpäivä 14.2.2013
 
OTT Olli Vilanka - Lausunto sivistysvaliokunnalle tekijänoikeusaloitteesta
OTT Olli Vilanka - Lausunto sivistysvaliokunnalle tekijänoikeusaloitteestaOTT Olli Vilanka - Lausunto sivistysvaliokunnalle tekijänoikeusaloitteesta
OTT Olli Vilanka - Lausunto sivistysvaliokunnalle tekijänoikeusaloitteesta
 
Avoin ministeriö SADe-seminaarissa 8.11.2012
Avoin ministeriö SADe-seminaarissa 8.11.2012Avoin ministeriö SADe-seminaarissa 8.11.2012
Avoin ministeriö SADe-seminaarissa 8.11.2012
 
Luonnos hallituksen esitykseksi rahankeräyslain muuttamiseksi
Luonnos hallituksen esitykseksi rahankeräyslain muuttamiseksiLuonnos hallituksen esitykseksi rahankeräyslain muuttamiseksi
Luonnos hallituksen esitykseksi rahankeräyslain muuttamiseksi
 
Kansalaisjärjestöjen avoin kirje eduskunnalle avoimen tiedon nimissä
Kansalaisjärjestöjen avoin kirje eduskunnalle avoimen tiedon nimissäKansalaisjärjestöjen avoin kirje eduskunnalle avoimen tiedon nimissä
Kansalaisjärjestöjen avoin kirje eduskunnalle avoimen tiedon nimissä
 
Rupee Mail June 2008
Rupee Mail June  2008Rupee Mail June  2008
Rupee Mail June 2008
 
Avoin ministeriö - Deliberatiivisen demokratian käytännön sovellutus
Avoin ministeriö - Deliberatiivisen demokratian käytännön sovellutusAvoin ministeriö - Deliberatiivisen demokratian käytännön sovellutus
Avoin ministeriö - Deliberatiivisen demokratian käytännön sovellutus
 

Similaire à Avoin ministeriö toimintakertomus 2013-2014

Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012
Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012
Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012Teemu Ropponen
 
Oikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelut
Oikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelutOikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelut
Oikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelutdemokratiafi
 
Avoin ministeriö: toteutuuko demokratia sosiaalisen median kautta?
Avoin ministeriö: toteutuuko demokratia sosiaalisen median kautta?Avoin ministeriö: toteutuuko demokratia sosiaalisen median kautta?
Avoin ministeriö: toteutuuko demokratia sosiaalisen median kautta?Joonas Pekkanen
 
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossaKansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossademokratiafi
 
HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
 HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011 HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011Teemu Ropponen
 
Osallistymisympariston kansalaisraati 16.2.2011
Osallistymisympariston kansalaisraati 16.2.2011Osallistymisympariston kansalaisraati 16.2.2011
Osallistymisympariston kansalaisraati 16.2.2011Teemu Ropponen
 
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011Teemu Ropponen
 
Miten tietoa kaytetaan paatoksenteossa selvityksen havaintoja
Miten tietoa kaytetaan paatoksenteossa  selvityksen havaintojaMiten tietoa kaytetaan paatoksenteossa  selvityksen havaintoja
Miten tietoa kaytetaan paatoksenteossa selvityksen havaintojaSitra / Hyvinvointi
 
Avoimen tiedon ohjelma - ajankohtaiskatsaus tiedon avaamiseen Suomessa, Anne ...
Avoimen tiedon ohjelma - ajankohtaiskatsaus tiedon avaamiseen Suomessa, Anne ...Avoimen tiedon ohjelma - ajankohtaiskatsaus tiedon avaamiseen Suomessa, Anne ...
Avoimen tiedon ohjelma - ajankohtaiskatsaus tiedon avaamiseen Suomessa, Anne ...Tilastokeskus
 
Liike Nyt pressitilaisuus
Liike Nyt pressitilaisuusLiike Nyt pressitilaisuus
Liike Nyt pressitilaisuusHelene Auramo
 
Feelgood-tutkimusraportti
Feelgood-tutkimusraporttiFeelgood-tutkimusraportti
Feelgood-tutkimusraporttiTaltioni
 
Isaacus-palveluoperaattori ja lainsäädäntö -työpaja
Isaacus-palveluoperaattori ja lainsäädäntö -työpajaIsaacus-palveluoperaattori ja lainsäädäntö -työpaja
Isaacus-palveluoperaattori ja lainsäädäntö -työpajaSitra / Hyvinvointi
 
Kansalaisaloite seminaari-stranius-13122012
Kansalaisaloite seminaari-stranius-13122012Kansalaisaloite seminaari-stranius-13122012
Kansalaisaloite seminaari-stranius-13122012Leo Stranius
 
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012Teemu Ropponen
 
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...Teemu Ropponen
 
Miten kiinnittää huomiota lasten ja nuorten näkemyksiin YK:n lapsen oikeuksie...
Miten kiinnittää huomiota lasten ja nuorten näkemyksiin YK:n lapsen oikeuksie...Miten kiinnittää huomiota lasten ja nuorten näkemyksiin YK:n lapsen oikeuksie...
Miten kiinnittää huomiota lasten ja nuorten näkemyksiin YK:n lapsen oikeuksie...Lastensuojelun Keskusliitto
 

Similaire à Avoin ministeriö toimintakertomus 2013-2014 (20)

Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012
Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012
Kansalaisaloite.fi Info 13.12.2012
 
Oikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelut
Oikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelutOikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelut
Oikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelut
 
Avoin ministeriö: toteutuuko demokratia sosiaalisen median kautta?
Avoin ministeriö: toteutuuko demokratia sosiaalisen median kautta?Avoin ministeriö: toteutuuko demokratia sosiaalisen median kautta?
Avoin ministeriö: toteutuuko demokratia sosiaalisen median kautta?
 
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossaKansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
Kansalaisten kuuleminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa
 
HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
 HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011 HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
HY Sosiaalisen Median Seminaari OSY 15.11.2011
 
Osallistymisympariston kansalaisraati 16.2.2011
Osallistymisympariston kansalaisraati 16.2.2011Osallistymisympariston kansalaisraati 16.2.2011
Osallistymisympariston kansalaisraati 16.2.2011
 
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
OSY Apps4Finland workshop 22.11.2011
 
Miten tietoa kaytetaan paatoksenteossa selvityksen havaintoja
Miten tietoa kaytetaan paatoksenteossa  selvityksen havaintojaMiten tietoa kaytetaan paatoksenteossa  selvityksen havaintoja
Miten tietoa kaytetaan paatoksenteossa selvityksen havaintoja
 
Avoimen tiedon ohjelma - ajankohtaiskatsaus tiedon avaamiseen Suomessa, Anne ...
Avoimen tiedon ohjelma - ajankohtaiskatsaus tiedon avaamiseen Suomessa, Anne ...Avoimen tiedon ohjelma - ajankohtaiskatsaus tiedon avaamiseen Suomessa, Anne ...
Avoimen tiedon ohjelma - ajankohtaiskatsaus tiedon avaamiseen Suomessa, Anne ...
 
Liike Nyt pressitilaisuus
Liike Nyt pressitilaisuusLiike Nyt pressitilaisuus
Liike Nyt pressitilaisuus
 
Uutiskirje Helmikuu Final
Uutiskirje Helmikuu FinalUutiskirje Helmikuu Final
Uutiskirje Helmikuu Final
 
Feelgood-tutkimusraportti
Feelgood-tutkimusraporttiFeelgood-tutkimusraportti
Feelgood-tutkimusraportti
 
Isaacus-palveluoperaattori ja lainsäädäntö -työpaja
Isaacus-palveluoperaattori ja lainsäädäntö -työpajaIsaacus-palveluoperaattori ja lainsäädäntö -työpaja
Isaacus-palveluoperaattori ja lainsäädäntö -työpaja
 
Kansalaisaloite seminaari-stranius-13122012
Kansalaisaloite seminaari-stranius-13122012Kansalaisaloite seminaari-stranius-13122012
Kansalaisaloite seminaari-stranius-13122012
 
Talous & Yhteiskunta 2/2018
Talous & Yhteiskunta 2/2018Talous & Yhteiskunta 2/2018
Talous & Yhteiskunta 2/2018
 
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
Osallistumisympäristö Kuntatalo 16.3.2012
 
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
E-osallisuus, esteettömyys ja maahanmuuttajat -seminaari - Tulevaisuudennäkym...
 
Miten kiinnittää huomiota lasten ja nuorten näkemyksiin YK:n lapsen oikeuksie...
Miten kiinnittää huomiota lasten ja nuorten näkemyksiin YK:n lapsen oikeuksie...Miten kiinnittää huomiota lasten ja nuorten näkemyksiin YK:n lapsen oikeuksie...
Miten kiinnittää huomiota lasten ja nuorten näkemyksiin YK:n lapsen oikeuksie...
 
Kehys EU-rahoitusinfo 2014-2020
Kehys EU-rahoitusinfo 2014-2020Kehys EU-rahoitusinfo 2014-2020
Kehys EU-rahoitusinfo 2014-2020
 
Esittelymuistio kehittämisrahat
Esittelymuistio kehittämisrahatEsittelymuistio kehittämisrahat
Esittelymuistio kehittämisrahat
 

Plus de Joonas Pekkanen

Digitalisation Programme - Culture and Leisure Division of the City of Helsinki
Digitalisation Programme - Culture and Leisure Division of the City of HelsinkiDigitalisation Programme - Culture and Leisure Division of the City of Helsinki
Digitalisation Programme - Culture and Leisure Division of the City of HelsinkiJoonas Pekkanen
 
Valtakunnansyyttäjän viraston vastaus tietopyyntöön koskien poliisihallit...
Valtakunnansyyttäjän viraston vastaus tietopyyntöön koskien poliisihallit...Valtakunnansyyttäjän viraston vastaus tietopyyntöön koskien poliisihallit...
Valtakunnansyyttäjän viraston vastaus tietopyyntöön koskien poliisihallit...Joonas Pekkanen
 
Arctia shipping kantelu vastaus ja vastine
Arctia shipping kantelu vastaus ja vastineArctia shipping kantelu vastaus ja vastine
Arctia shipping kantelu vastaus ja vastineJoonas Pekkanen
 
My Data - A Nordic Model for human-centered personal data management and proc...
My Data - A Nordic Model for human-centered personal data management and proc...My Data - A Nordic Model for human-centered personal data management and proc...
My Data - A Nordic Model for human-centered personal data management and proc...Joonas Pekkanen
 
Kantelu oikeuskanslerille 19.12.2014
Kantelu oikeuskanslerille 19.12.2014Kantelu oikeuskanslerille 19.12.2014
Kantelu oikeuskanslerille 19.12.2014Joonas Pekkanen
 
Hankesuunnitelma Lapinlahden sairaala 25.11.2014
Hankesuunnitelma Lapinlahden sairaala 25.11.2014Hankesuunnitelma Lapinlahden sairaala 25.11.2014
Hankesuunnitelma Lapinlahden sairaala 25.11.2014Joonas Pekkanen
 
Open ministry D-CENT at Crowdsourcing Week Copenhagen
Open ministry D-CENT at Crowdsourcing Week CopenhagenOpen ministry D-CENT at Crowdsourcing Week Copenhagen
Open ministry D-CENT at Crowdsourcing Week CopenhagenJoonas Pekkanen
 
Oikeuskanslerin ratkaisu kuulemis ja lausuntomenettelyä koskevien ohjeiden ...
Oikeuskanslerin ratkaisu kuulemis  ja lausuntomenettelyä koskevien ohjeiden ...Oikeuskanslerin ratkaisu kuulemis  ja lausuntomenettelyä koskevien ohjeiden ...
Oikeuskanslerin ratkaisu kuulemis ja lausuntomenettelyä koskevien ohjeiden ...Joonas Pekkanen
 
Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen kirjallinen lausunto eduskunnan sivitys...
Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen kirjallinen lausunto eduskunnan sivitys...Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen kirjallinen lausunto eduskunnan sivitys...
Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen kirjallinen lausunto eduskunnan sivitys...Joonas Pekkanen
 
Lausunto rahankeräyslain esitysluonnokseen
Lausunto rahankeräyslain esitysluonnokseenLausunto rahankeräyslain esitysluonnokseen
Lausunto rahankeräyslain esitysluonnokseenJoonas Pekkanen
 
VRK:n päätös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen tarkastuksesta
VRK:n päätös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen tarkastuksestaVRK:n päätös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen tarkastuksesta
VRK:n päätös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen tarkastuksestaJoonas Pekkanen
 
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit SuomessaVerohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit SuomessaJoonas Pekkanen
 

Plus de Joonas Pekkanen (12)

Digitalisation Programme - Culture and Leisure Division of the City of Helsinki
Digitalisation Programme - Culture and Leisure Division of the City of HelsinkiDigitalisation Programme - Culture and Leisure Division of the City of Helsinki
Digitalisation Programme - Culture and Leisure Division of the City of Helsinki
 
Valtakunnansyyttäjän viraston vastaus tietopyyntöön koskien poliisihallit...
Valtakunnansyyttäjän viraston vastaus tietopyyntöön koskien poliisihallit...Valtakunnansyyttäjän viraston vastaus tietopyyntöön koskien poliisihallit...
Valtakunnansyyttäjän viraston vastaus tietopyyntöön koskien poliisihallit...
 
Arctia shipping kantelu vastaus ja vastine
Arctia shipping kantelu vastaus ja vastineArctia shipping kantelu vastaus ja vastine
Arctia shipping kantelu vastaus ja vastine
 
My Data - A Nordic Model for human-centered personal data management and proc...
My Data - A Nordic Model for human-centered personal data management and proc...My Data - A Nordic Model for human-centered personal data management and proc...
My Data - A Nordic Model for human-centered personal data management and proc...
 
Kantelu oikeuskanslerille 19.12.2014
Kantelu oikeuskanslerille 19.12.2014Kantelu oikeuskanslerille 19.12.2014
Kantelu oikeuskanslerille 19.12.2014
 
Hankesuunnitelma Lapinlahden sairaala 25.11.2014
Hankesuunnitelma Lapinlahden sairaala 25.11.2014Hankesuunnitelma Lapinlahden sairaala 25.11.2014
Hankesuunnitelma Lapinlahden sairaala 25.11.2014
 
Open ministry D-CENT at Crowdsourcing Week Copenhagen
Open ministry D-CENT at Crowdsourcing Week CopenhagenOpen ministry D-CENT at Crowdsourcing Week Copenhagen
Open ministry D-CENT at Crowdsourcing Week Copenhagen
 
Oikeuskanslerin ratkaisu kuulemis ja lausuntomenettelyä koskevien ohjeiden ...
Oikeuskanslerin ratkaisu kuulemis  ja lausuntomenettelyä koskevien ohjeiden ...Oikeuskanslerin ratkaisu kuulemis  ja lausuntomenettelyä koskevien ohjeiden ...
Oikeuskanslerin ratkaisu kuulemis ja lausuntomenettelyä koskevien ohjeiden ...
 
Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen kirjallinen lausunto eduskunnan sivitys...
Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen kirjallinen lausunto eduskunnan sivitys...Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen kirjallinen lausunto eduskunnan sivitys...
Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen kirjallinen lausunto eduskunnan sivitys...
 
Lausunto rahankeräyslain esitysluonnokseen
Lausunto rahankeräyslain esitysluonnokseenLausunto rahankeräyslain esitysluonnokseen
Lausunto rahankeräyslain esitysluonnokseen
 
VRK:n päätös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen tarkastuksesta
VRK:n päätös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen tarkastuksestaVRK:n päätös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen tarkastuksesta
VRK:n päätös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen tarkastuksesta
 
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit SuomessaVerohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
 

Avoin ministeriö toimintakertomus 2013-2014

  • 2. Toimintakertomus 2013-2014       1. Johdanto    1.1. Yhdistyksen tarkoitus   Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on aktiivisesti muuttaa Suomen lainsäädäntöä                  avoimempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan kansalaisaloitteiden kautta. Yhdistys on                puoluepoliittisesti ja ideologisesti sitoutumaton.    Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:    ● pyrkii mahdollistamaan laadukkaiden kansalaisaloitteiden laatimisen ja aloitteiden              saamisen eduskunnan käsittelyyn,    ● korostaa julkisen avoimen keskustelun, asiantuntijuuden sekä tutkimuksen ja tiedon                  merkitystä lainvalmistelussa,    ● tuottaa ja ylläpitää toiminnan tarkoitusta tukevia tietojärjestelmiä    toimien yhteistyössä mahdollisimman laajalti kansalaisten, medioiden, järjestöjen, poliittisten                toimijoiden ja viranomaisten kanssa, kansallisesti ja kansainvälisesti.      1.2. Yleiskatsaus 2013-2014   Tilikausi 1.1.2013­31.12.2013 oli yhdistyksen ensimmäinen kokonainen tilikausi Avoin ministeriö                  rekisteröity yhdistys ry perustettiin 14.4.2012 ja kirjattiin yhdistysrekisteriin 1.6.2012.    Suomessa otettiin historiallinen kehitysaskel 1.3.2012, kun perustuslain muutos ja                  kansalaisaloitelaki, jotka takaavat 50 000 kannattajan lakiehdotuksille eduskunnan käsittelyn,                  astuivat voimaan.    Avoin ministeriö on 2013­2014 toimintavuoden aikana pyrkinyt tukemaan                kansalaisaloiteinstituution ensiaskelia. Toiminta on keskittynyt kansalaisaloitteiden            perusteellisen eduskuntakäsittelyn puolustamiseen julkisuudessa sekä yksittäisten kansalaisten              ja kansalaisjärjestöjen auttamiseen aloitteiden valmistelussa ja kampanjoinnissa. Avoin                ministeriö on pyrkinyt tuomaan yhteen ihmisiä, jotka ovat valmiita talkoohengessä edistämään                      yhdistyksen tarkoitusta, deliberatiivisen demokratian kehittymistä ja avointa hallintoa Suomessa. 
  • 3. 1.3. Toimintasuunnitelman toteuttaminen   Toimintasuunitelmassaan toimintakaudelle 2013­2014 yhdistys totesi, että yhdistyksen arki  tulee perustumaan vapaaehtoistoimintaan. Toimikauden ensisijaisiin tehtäviin linjattiin kuuluvan:     ● Avoimen hallinnon edistäminen sekä yhteiskunnallisen keskustelun fasilitointi  ● Avoimen ministeriön toimintamallien levittäminen kansainvälisesti  ● Kansalaisaloitemappijärjestelmän kehittäminen ja ylläpito   ● Omien verkkopalveluiden ylläpito  ● Joukkoistettujen lainvalmisteluprosessikonsultaatioiden jatkokehittäminen sekä pilotointi  ● Avoinvaltuusto ­palvelun lanseeraaminen  ● Oman toiminnan kehittäminen sidosryhmäpalautteen perusteella  ● Vapaaehtoisjuristiverkoston kasvattaminen  ● Varainkeruustrategian tarkentaminen  ● Käyttäjäkunnan palvelun kehittäminen sekä yleisön määrätietoinen aktivointi   Toissijaisiksi tehtäviksi, joita voidaan toteuttaa vapaaehtoiskapasiteetin sekä ulkoisen  rahoituksen salliessa linjattiin pyrkimykset:    ● Jatkokehittää verkkopalvelua  ● Laatia kansalaisaloiteopas  ● Jatkokehittää kansalaisvaikuttamiskoulutuksia   Toimintavuoden aikana keskityttiin seuraavassa kuvatuilla tavoille ensisijaisiin toimenpiteisiin,  sillä rahoituskanavia demokratian ja kansalaisaloitteiden edistämiseksi ei löydetty.    2. Toimintaympäristö 2013-2014 2.1. Kansalaisaloitelain tausta   Kansalaisaloitelaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2012/20120012) ja perustuslain muutos          (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111112) tulivat voimaan 1.3.2012. Perustuslain 53 §:ään              lisättiin uusi momentti, jonka mukaan “Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla                Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin                        lailla säädetään.”    Useissa Euroopan maissa on voimassa kansalaisaloitemahdollisuus, mutta sähköinen                osallistumismahdollisuus on harvinaisuus. Suomessa 50 000 kannattajan raja vastaa noin 1,2                      prosenttia äänestäjistä. Aikaa kannatusilmoitusten keräämiseen on kuusi kuukautta.    Eduskunta kävi vasta keväällä 2013, kun ensimmäinen aloite oli jätetty eduskuntaan,                      keskustelua siitä, kuinka aloitteita tulisi eduskunnassa käsitellä. Avoin ministeriö otti vahvasti                      osaa julkiseen keskusteluun sekä piti yhteyttä kansanedustajiin, eduskuntaryhmiin ja                  eduskunnan puhemiesneuvoston jäseniin.   
  • 4. 2.2. Kansalaisaloitteet 2013-2014   Toimintakauden 2013­2014 aikana Avoin ministeriö on ollut mukana lukuisissa                  kansalaisaloitehankkeissa. Osa on johtanut varsinaisiin aloitteisiin, osa on yhä valmisteilla ja                      osa ei ole saavuttanut kannatusta.        Avoin minsisteriö ry on ollut mukana viidessä niistä yllä olevassa taulukossa mainitusta                        aloitteesta, jotka ovat ylittäneet eduskuntakäsittelyn edellyttämän 50 000 kannattajan rajan.                    Rattijuopumusten rangaistusten kiristämistä vaativassa aloitteessa          (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/501) Avoin ministeriö ei ole ollut mukana kannatuksen                keräysvaiheessa.    2.2.1.Turkistarhaton Suomi - aloite eläinsuojelulain muuttamiseksi   Aloite keräsi 14.5.­14.11.2012 välisenä aikana noin 70 000 kannatusilmoistusta, joista                    vajaa tuhat allekirjoittivat aloitteen historiallisesti sähköisesti Avoimen ministeriön                palvelun kautta pankkitunnuksillaan tai mobiilivarmenteella. Aloitteen kampanjasta              vastasivat Animalia, Luontoliitto, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Oikeutta                eläimille ry. Aloitteen varaedustajana toimi Avoimen ministeriön puheenjohtaja Joonas                  Pekkanen. Aloitteen luonnosta ennen vireillepanoa kommentoivat Avoimen ministeriön                vapaaehtoisjuristit. Aloite luovutettiin eduskunnalle 5.3.2013. Paikalla oli Avoimen                ministeriön Aleksi Rossi. Eduskunta päätti 19.6.2013 hylätä aloitteen.    Lähetekeskustelun pöytäkirja:   http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_45_2013_ke_p_1.shtml 
  • 5.   Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+1/2013    Eduskuntakäsittelyn vaiheet:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+1/2013    Video julkisesta kuulemisesta: http://youtu.be/m8eoD3jp1eM       2.2.2.Tahdon2013 - lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta   Avoin ministeriö julkisti verkkopalvelussaan idean kansalaisaloitteesta tasa­arvoisen              avioliittolain puolesta samana päivänä, kun itse palvelu lanseerattiin 1.3.2012. Kesän                    2012 aikana aiheesta kiinnostuneet aktiivit ottivat yhteyttä Avoimeen ministeriöön ja                    kesän ja syksyn aikana Avoimen ministeriön vapaaehtoiset ja asiantuntijat sparrasivat                    hanketta. Loppuvuodesta 2012 aloitteen aktiivit päättivät perustaa aloitteelle oman                  yhdistyksensä ja organisoida toimintansa sen ympärille. Tämä oli ensimmäinen kerta,                    kun alunperin Avoimen ministeriön verkkopalvelussa esitetty ja kommentoitu idea                  synnytti lopulta ison kansanliikkeen ja oman yhdistyksensä. Tasa­arvoinen Suomi ry:n                    hallituksessa ovat Avoimen ministeriö ry:nkin hallituksessa toimintavuonna toimineet                Milla Halme ja Anna Saarela. Anna Saarela myös osallistui aloitteen lakiehdotuksen                      muotoon kirjoittaneen talkootiimin työhön. Avoin ministeriö ry:n puheenjohtaja Joonas                  Pekkanen on yksi aloitteen vireillepanijoista.   
  • 6.       Aloite lanseerattiin ison mediahuomion saattelemana 19.3.2013. Sitä oli edeltänyt                  lakivaliokunnan päätös olla ottamatta käsittelyyn kansanedustajien samaa tarkoitusperää                ajanut lakialoite. Aloite teki kerralla verkkodemokratian historiaa kansainvälisessä                mittakaavassa kun yli 100 000 ihmistä ­ 3 prosenttia äänioikeutetuista kansalaisista ­                        allekirjoitti aloitteen sähköisesti ensimmäinen vuorokauden aikana.   
  • 7.       Aloite on keväällä 2014 eduskunnan käsittelyssä lakivaliokunnassa, mutta aikataulua                  täysisintokäsittelylle ei ole vielä tiedossa.    Lähetekeskustelun pöytäkirja:  http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_12_2014_ke_p_1.shtml     Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+10/2013    Eduskuntakäsittelyn vaiheet:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+10/2013    Video julkisesta kuulemisesta: https://www.youtube.com/watch?v=hrY2dtcJn_o        2.2.3.Järkeä tekijänoikeuslakiin - aloite   Aloite (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/70) päättyi 23.7.2013 ja onnistui saamaan              51 974 kannattajaa määräaikaan mennessä.   Tekijänoikeuslainsäädännön muuttamiseen tähtäävää kansalaisaloitetta valmisteltiin          avoimesti ja osallistavasti Avoin ministeriö ­palvelun puitteissa poliittisen street artist                    Sampsan aloitteesta. Kampanja julkistettiin 21.11.2012 ja ensimmäinen luonnos                lakialoitteesta julkaistiin 28.11.2012. Tekijänoikeusjärjestöiltä on pyydetty 10.12.2012              sähköpostitse kommentteja ja ehdotuksia lakiluonnokseen. Lakiluonnosta on muokattu                julkisen keskustelun ja saadun palautteen perusteella. Esityksessä on tarkoituksella                  poikettu hallituksen esitysten muotosuosituksista, jotta esitys olisi selkeämmin                kansalaisten, kansanedustajien ja tiedotusvälineiden ymmärrettävissä.     Aloitteen vireillepanijoina toimivat Joonas Pekkanen, Aleksi Rossi, Timo Vuorensola,                  Roope Mokka, Alf Rehn, Alex Nieminen, Tarmo Toikkanen, Tanja Aitamurto, Dan                     
  • 8. Koivulaakso, Taneli Tikka, Kari A. Hintikka, Saku Sairanen ja Ville Oksanen. Aloitteen                        edustajana toimii Joonas Pekkanen ja varaedustajana Aleksi Rossi.    Aloite leimattiin tekijänoikeusjärjestöjen suunnalta “piraattialoitteeksi” ja suhtautuminen              aloitteen ehdotuksiin on jäänyt eduskunnassa ja julkisuudessa nihkeäksi.       Kampanjan esityksestä sivistysvaliokunnan julkisessa kuulemistilaisuudessa    Aloitteesta on järjestetty vasta yksi kuuleminen valiokunnassa eikä sitä ole vielä lähetetty                        perustuslakivaliokuntaan lausunnolle.    Lähetekeskustelun pöytäkirja:  http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_4_2014_ke_p_1.shtml     Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+9/2013     Eduskuntakäsittelyn vaiheet:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+9/2013     Video julkisesta kuulemisesta:   https://www.youtube.com/watch?v=7CW4SnNHAY4     2.2.4.Energiatodistuslain muuttaminen  
  • 9. Aloite (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/297) keräsi 11.4.2013 ­ 11.10.2013 välisenä              aikana noin 62 611 kannattajaa.    Avoin ministeriö toimi konsultoi kampanjan viestintää ja auttoi viraalisen sosiaalisen                    median kampanjan suunnittelussa ja toteuttamisessa kampanjan viimeisen kuukauden                aikana. Aloite saavutti tavoitteen viikkoa ennen määräajan umpeutumista.        Lähetekeskustelun pöytäkirja:  http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_43_2014_ke_p_1.shtml     Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+1/2014     Eduskuntakäsittelyn vaiheet:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+1/2014     Video julkisesta kuulemisesta: https://www.youtube.com/watch?v=fRbnA3Zxf8I         2.2.5.Aloite ruotsinkielen opiskelun vapaaehtoisuudesta   Aloite (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131) keräsi 4.3.2013 ­ 4.9.2013 välisenä              aikana 62 158 kannattajaa kansalaisaloite.fi­palveluissa.    Avoin ministeriö sparrasi aloitteen kampanjatiimiä ja auttoi sosiaalisen median                  hyödyntämisessä aiempien kampanjoiden kokemuksista ammentaen.   
  • 10.   Aloitteen mainontaa sosiaalisessa mediassa kampanjan loppuvaiheessa    Aloite lähetettiin eduskuntaan kampanjan toimesta vasta 24.4.2014 ja siitä käytiin                    lähetekeskustelu eduskunnassa 15.5.2014. Aloite on tällä hetkellä sivistysvaliokunnan                käsiteltävänä.    Lähetekeskustelun pöytäkirja:  http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_52_2014_ke_p_1.shtml     Valiokuntakäsittelyn vaiheet ja asiantuntijalausunnot:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M+2/2014     Eduskuntakäsittelyn vaiheet:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=M+2/2014     Video julkisesta kuulemisesta: (ei vielä järjestetty)      2.2.6.Rahankeräyslaki uusiksi -kampanja   Rahankäräyslain uudistamista vaativa kampanja käynnistettiin 2012 Open Knowledge  Festivalin yhteydessä järjestetyssä workshopissa (ks kuva alla).   
  • 11.     Kampanja on toiminut ennen kaikkea Rahankeräyslaki uusiksi ­Facebooksivun ympärillä                  (https://www.facebook.com/Rahankerayslaki). Työpajojen ja netin välityksellä laaditiin            joukkoistetusti tämä lakiehdotus:      http://www.avoinministerio.fi/ideat/426­rahankerayslaki­uusiksi.    Ehdotuksesta ei lähdetty valmistelemaan kansalaisaloitetta, kun se sai erityisen vahvaa                    kannatusta kansanedustajien piirissä. Kansanedustajat olivat valmiita tekemään asiasta                aloitteen omissa nimissään.   
  • 12.   Lähde:  http://www.suomenmaa.fi/etusivu/kansanedustajat_k%C3%A4velev%C3%A4t_p%C3%A4ivi_r%C3 %A4s%C3%A4sen_yli_6775858.html       Mikael Jungnerin ja 41 muun kansanedustajan allekirjoittama aloite                http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_13_2014_p.shtml on tällä hetkellä        hallintovaliokunnan käsittelyssä.    Samalla, kun rahankeräyksen uudistamista on edistetty kansanedustajien suuntaan ovat                  Aallon teknologiaoikeuden tutkijan Ville Oksasen ohjauksessa Aallon opiskelijat                kehittäneet noin 16000 työtuntia vaatineen avoimen lähdekoodin ohjelmiston ­                  http://rahankeraysrekisteri.fi/fi.    
  • 13.     Ohjelmisto luovutettiin Päivi Räsäselle sisäministeriön järjestämässä            kuulemistilaisuudessa 10.4.2014 ja sitä on käyty pyynnöstä esittelemässä tarkemmin                  sisäministeriön IT­osastolle. Ohjelmisto hyödyntää oikeusministeriön avointa            lähdekoodia käyttöliittymässä ja on suuniteltu hallinnolle helposti käyttöönotettavaksi ja                  jatkokehitettäväksi alustaksi rahankeräysilmoitusten vastaanottamiseksi.      Lähde:  http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/teekkarit+nayttivat+itjarjestelman+ei+tarvitse+maksaa+miljo onia++ministerio+sai+ilmaisen+rekisterit/a982396    
  • 14.   Kansanedustajien aloittene rinnalla (käsittelyvaiheet alla) kampanja jatkaa asian lobbaamista                  julkisuudessa ja poliitikoille. Kampanjan yhteyshenkilönä toimii Riikka Kämppi.    Lähetekeskustelun pöytäkirja:  http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_32_2014_ke_p_4.shtml    Aloitteen käsittely eduskunnassa:  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex4000.sh?${APPL}=veps8999&${BASE}=veps8999&${ THWIDS}=0.40/1401526900_475127&${TRIPSHOW}=html=vex/vex5000+form=vex5000&${T HWURLSAVE}=40/1401526900_475127&${savehtml}=/triphome/bin/vex6000.sh    2.2.7. Muut aloitteet   Avoin ministeriö auttoi lisäksi muun muassa nykymuotoisen asevelvollisuuden lakkauttamista  ajavan Ohi on sekä kirkon ja valtion erottamista ajavan Yhdenvertainen Suomi ­aloitteiden  valmistelussa.     
  • 15. 3. Yhdistyksen toiminta   3.1. Verkkopalvelut   Avoin ministeriö ­verkkopalvelun käyttöliittymää kehitettiin alkuvuodesta 2013. Kun toiminta on                    keskittynyt enemmän yksittäisten aloitteiden auttamiseen sekä koko aloitejärjestelmän                puolustamiseen ennemmin kuin alustavien ideoiden jalostamiseen ei verkkosivulla ole ollut                    erityosen suurta roolia ja sen jatkokehittämiseen ei olla toimintakauden aikana merkittävästi                      panostettu.    3.2. Tapahtumat ja tilaisuudet   Avoin minsiteriö on itse järjestänyt tai yhdistyksen edustaja ollut kutsuttuna puhujana useissa eri  tilaisuuksissa Suomessa ja ulkomailla.    Crowdsourcing Week ­konferenssi Singaporessa 3.­7.6.2013    Aleksi Rossi oli esittelemässä Avoimen ministeriön lainsäädännön joukkoistuskokemuksia  kansainvälisessä konferenssissa.        Economic Forum Puolassa, 3.­5. syyskuussa 2013    Joonas Pekkanen osallistui kansalaisten osallistumiseen liittyvään asiantuntijapaneeliin  Itä­Euroopan tärkeimmässä kansainvälisessä konferenssissa Krynicassa, Puolassa.         Open Government Partnership ­huippukokous Lontoossa, 30.10.­1.11.2013    Yli tuhat osallistujaa 60 maasta kokoontuivat Lontooseen David Cameron isännöimään  tilaisuuteen pohtimaan avoimen hallinnon kehittämistä kansalaisjärjestöjen ja hallinnon  yhteistyönä, http://www.opengovpartnership.org/get­involved/london­summit­2013. 
  • 19.       Yhdistyksen viestintä on ollut satunnaista ja keskittynyt ennen kaikkea blogikirjoituksiin,  sosiaalisen median viesteihin ja lehdistötiedotteisiin. Uutiskirjeitä käyttäjille ei toimintakauden  aikana lähetetty kuin kaksi kappaletta.  3.5. Kansalaisaloitemappi   Noin kolmeensataan kirjastoon ympäri Suomea toimitettiin Kanslaisaloitemappi sekä  vastauslähetyskuoria. Mapissa on kulloinkin käynnissä olevia kansalaisaloitteita, jotta  kansalaiset voivat kannattaa niitä ilman verkkoyhteyttä. Kirjaston henkilökunta toimittaa kertyneet  lomakkeet Avoimen ministeriön postilokeroon ja yhdistys toimittaa lomakkeet eteenpäin kullekin  kampanjalle. 1.5.2014 mennessä lomakkeita oli kertynyt yli 1400 kappaletta.    4. Yhdistyksen hallinto   Yhidstyksen vuosikokouksessa 17.5.2013 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin JoonasPekkanen              ja jäseniksi valittiin Aleksi Rossi, Ilkka Vuorikuru, Markuspetteri Laine, Ari Porola, Lassi                        Nokelainen, Kasperi Laine ja Esa Valtavirta.    Hallitus on tehnyt päätöksiä ja keskustellut keskenään suljetussa Facebook­ryhmässä.                  Epävirallisten tapaamisten lisäksi hallitus on kokoontunut vuoden 2013 aikana kolme kertaa                      virallisesti kokouksiin, joista on tehty pöytäkirjat (23.5.2013, 3.6.2013 ja 28.8.2013).     Yhdistyksellä oli 31.12.2013 jäseniä 42 kappaletta. Tilikauden aikana ei järjestetty ylimääräisiä                      jäsenkokouksia. 
  • 20.   5. Luottamustehtävät, yhteistyöverkostot ja kansainväliset kumppanuudet   5.1. Suomen Open Government Partnership -työryhmän jäsenyys   Hallinto­ ja kuntaministeri Henna Virkkunen nimitti Avoin ministeriö ry:n Joonas Pekkanen                      Valtiovarainministeriön puheenjohtamaan Open Government Partnership ­työryhmään 3.9.2012              (asettamispäätös: http://www.hare.vn.fi/upload/Asiakirjat/18747/218731811837451.PDF)    Suomi ilmoitti kesäkuussa 2012 aikeistaan liittyä Open Government Partnership ­yhteisöön.                    Liittymisen edellytyksenä oli kansallisen toimintasuunnitelman laatiminen kansalaisia              osallistavasti. Avoin ministeriö on toiminut työryhmän aktiivisimpana kansalaisyhteiskunnan                edustajana.      5.2. Open Knowledge Finland ry (OKFFI)   Avoin ministeriö oli mukana perustamassa Open Knowledge Finland ry:tä 21.12.2012                    perustajajäsenenä. Kyseessä on eri “avoimuuden” aihealueiden toimintaa koordinoiva yhdistys,                  jonka puitteissa niin avoimen data, avoimen demokratian, avoimen tutkimuksen, avoimien                    lisenssien kuin avoimien oppimateriaalienkin toimijat voivat löytää toisensa. OKFFI pyrkii                    antamaan puitteet ketterälle toiminnalle ja helpottamaan rahoituksen hankkimista ilman, että eri                      hankkeita varten tarvitsisi perustaa omia yhdistyksiään.    Sääntöjensä mukaan OKFFI:n tarkoituksena on edistää tiedon avoimuutta ja avoimen tiedon                      hyödyntämistä sekä edesauttaa avoimen yhteiskunnan kehittymistä. Tarkoituksensa              toteuttamiseksi OFFI edistää alan toimijoiden verkostoitumista, antaa julkisuuteen lausuntoja,                  laatii selvityksiä ja aloitteita, toteuttaa ja tukee tarkoitustaan tukevia hankkeita ja projekteja,                        tuottaa ja ylläpitää tarkoitustaan tukevia tietojärjestelmiä.    OKFFI kuuluu kansainväliseen Open Knowledge Foundation ­yhteisöön, jolla on itsenäisiä                    paikallisosastoja yli 20 eri maassa: http://okfn.org/local/.     5.3. OKFFI Open Democracy Working Group   Open Democracy Working Group (ODWG) oli keväällä 2013 ensimmäisiä OKFFI:n alle                      perustettuja avoimia työryhmiä.     ODWG:n tavoitteena kehittää ja edistää avoimen demokratian välineitä ja toimintamalleja ja                      avoimen tiedon ja osallistumisen vaikuttavuuden lisääminen. Tarkemmin ODWG:n toiminnasta                  on tällä sivulla: http://fi.okfnpad.org/OKF­OpenDem.    ODWG:n toiminta tukee ja laajentaa Avoin ministeriö ry:n omaa toimintaa. Työryhmän kenttä 
  • 21. kattaa muun muassa seuraavia alueita:    ● avoin valmistelu ja päätöksenteko hallinnon kaikilla tasoilla  ● osallistuva budjetointin  ● avoin lainsäädännön valmistelu  ● päätöksenteon seuranta  ● avoin kaupunkisuunnittelu    5.4. Kansainvälinen D-CENT -hanke   Avoin ministeriö on pilottikumppanina Euroopan komission FP7­rahoitusohjelman kautta                rahoittamassa laajassa kansainvälisessä tutkimus­ ja kehityshankkeessa, joka alkaa 2013 ja                    päättyy 2016, http://dcentproject.eu.    Hankkeessa tutkitaan ja kehitetään demokratiatyökaluja. Nimenomaisesti tarkoitus on tuoda                  laajasti käyttöön open source ­lähdekoodiin perustuva ilmainen sosiaalinen verkostopalvelu,                  joka sisältää kaikki oleelliset kansanliikkeen tarvitsevat työkalut toimintansa organisoimiseksi;                  kommunikointi, tehtävien hallinta, dokumenttien hallinta ja editointi, kalenteritoiminnallisuudet,                jne. Lisäksi alustaa yhdistetään deliberatiiviseen demokratiaan liittyviä toiminnallisuuksia                esimerkiksi kansalaisten mielipiteiden selvittämiseksi.  6. Talous 6.1. Apurahat ja avustukset   Yhdistys ei hakenut eikä saanut uusia apurahoja eikä avustuksia toimintakauden aikana.     6.2. Tulos ja tase   Toimintavuoden ylijäämä oli 3152,84 euroa. Yhdistys sai oikeusministeriöltä 6000 euroa  yhdessä Kansanmuisti ry:n kanssa toteutettua ohjelmistopilotointia varten. Lisäksi  D­cent­hankkeen valmistelusta laskutettiin 3000 euroa ja koulutustoiminnasta saatiin 3000  euroa. Sitra tuki ohjelmistokehitystä 5000 eurolla. Muut tuotot ovat pieniä muun muassa  puhujapalkkioita ja vastaavia.