SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  6
Suomen Mentorit ry 
• Tausta 
• Nuorisotyöttömyys on raunioittavaa sekä yksilölle että koko yhteiskunnalle 
• Missio 
• Pidennämme työuria alkupäästä mentoroinnin avulla 
• Tuemme koulutetun nuoren matkaa opiskelusta työelämään 
• Välitämme ja tarjoamme tilaisuuden välittää. 
• Miksi korkeakoulutetut nuoret? 
• Tietoyhteiskunta tarvitsee tietotyöläisiä, koulutettuja työntekijöitä 
• Sekä yhteiskunta että nuoret ovat sijoittaneet aikaa, rahaa ja työtä koulutukseen. 
• On inhimillinen epäkohta, jos koulutettu nuori jää vaille työtä 
• On yhteiskunnallinen epäkohta ja suurta tuhlausta jättää koulutuspanostus 
käyttämättä 
• Katso: www.suomenmentorit.fi ja Facebookissa suomenmentorit
Suomen Mentorit ry:n uutiset 
• Yli 140 aktiivista mentori-aktoriparia on toiminnassa mukana, vaikka 
yhdistys on perustettu alle kaksi vuotta sitten. Ensimmäiset mentori-aktoriparit 
ovat jo päättäneet vuoden mittaisen mentorointisuhteen. 
• Tavoitteenamme on 200 mentori-aktoriparia vuoden 2014 loppuun 
mennessä. Sen jälkeen hallittu kasvu ja käsin poimitut mentorointiparit. 
• Uusien mentoriparien haku syksyllä 2014 Teonpaikka-tapahtuman yhteydessä. 
• Ensimmäisten kierrosten palaute ollut innostunutta ja kannustavaa. 
• Mentoritoimintaa laajennetaan hallitusti Suomen yliopisto- ja 
ammattikorkeakoulupaikkakunnille 2014-2016. 
• Laajentuminen toteutetaan yhteistyössä paikallisen median, oppilaitosten ja TE-toimistojen 
kanssa.
Toimintamalli 
Yrityselämän konkarit ja huippuosaajat auttavat mentoroinnilla 
nuoria työelämään. Tuodaan mentorointi osaksi työelämää. 
Toiminta toteutetaan konkreettisella tuella nuorille 
• Mentoroimalla 
• suomenmentorit.fi -palvelun avulla 
• TEONPAIKKA-tapahtumien kautta 
• Toimintaa ylläpitää voittoa tavoittelematon Suomen Mentorit ry 
• Rahoituspohjana yrityskumppanuudet 
• Yhdistyksen käytännön asioita hoitaa projektipäällikkö 
• Yhdistyksen vuosibudjetti on tällä hetkellä 100 000 euroa. 
• Mentorit ja hallitus eivät saa palkkaa, vaan kaikki tehdään 
vapaaehtoistyönä. 
Vain projektipäällikölle maksetaan palkka.
Toimintaa tukevat
Hallitus 
Raija Kemiläinen, puheenjohtaja, 040 766 8667, raija.kemilainen@leaderpoint.fi 
Reetta Meriläinen, varapuheenjohtaja 
Mika Kalliomaa 
Jaana Haapala 
Clarisse Berggårdh 
Hannu Lindell 
Lasse Leponiemi, rahastonhoitaja, varajäsen 
Markku Haapasalmi, varajäsen 
Projektipäällikkö: Annika Räsänen, annika.rasanen@suomenmentorit.fi, 050 379 0021

Contenu connexe

Tendances

Tendances (11)

Osallisuutta, työtä ja hyvinvointia
Osallisuutta, työtä ja hyvinvointiaOsallisuutta, työtä ja hyvinvointia
Osallisuutta, työtä ja hyvinvointia
 
Soste lahti 2012
Soste lahti 2012Soste lahti 2012
Soste lahti 2012
 
Ilolla
IlollaIlolla
Ilolla
 
Jhl esittely 2014
Jhl esittely 2014Jhl esittely 2014
Jhl esittely 2014
 
Jykes esitys 2013_suomi
Jykes esitys 2013_suomiJykes esitys 2013_suomi
Jykes esitys 2013_suomi
 
Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012
Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012
Kansalliset kehittämispäivät Jaana Fedotoff 04102012
 
Tarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu Rovaniemellä
Tarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu RovaniemelläTarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu Rovaniemellä
Tarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu Rovaniemellä
 
Kunniakierros 2011 versio jakelu
Kunniakierros 2011 versio jakeluKunniakierros 2011 versio jakelu
Kunniakierros 2011 versio jakelu
 
Jälkimoderni julkinen johtaminen
Jälkimoderni julkinen johtaminenJälkimoderni julkinen johtaminen
Jälkimoderni julkinen johtaminen
 
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
 
Joka kuudes meistä on omaishoitaja / Merja Kaivolainen ja Juha Viitanen Omais...
Joka kuudes meistä on omaishoitaja / Merja Kaivolainen ja Juha Viitanen Omais...Joka kuudes meistä on omaishoitaja / Merja Kaivolainen ja Juha Viitanen Omais...
Joka kuudes meistä on omaishoitaja / Merja Kaivolainen ja Juha Viitanen Omais...
 

En vedette

Lukuja nuorten työttömyydestä 08/2014 - Suomen Mentorit
Lukuja nuorten työttömyydestä 08/2014 - Suomen MentoritLukuja nuorten työttömyydestä 08/2014 - Suomen Mentorit
Lukuja nuorten työttömyydestä 08/2014 - Suomen MentoritLasse Leponiemi
 
2010-06-Työelämä korkeakoulun asiakkaana
2010-06-Työelämä korkeakoulun asiakkaana2010-06-Työelämä korkeakoulun asiakkaana
2010-06-Työelämä korkeakoulun asiakkaanaLasse Leponiemi
 
Bright Minds - Race for Future Innovators
Bright Minds - Race for Future InnovatorsBright Minds - Race for Future Innovators
Bright Minds - Race for Future InnovatorsLasse Leponiemi
 
2010 06-web-analytics example
2010 06-web-analytics example2010 06-web-analytics example
2010 06-web-analytics exampleLasse Leponiemi
 
2010 06-student recruiment in social media
2010 06-student recruiment in social media2010 06-student recruiment in social media
2010 06-student recruiment in social mediaLasse Leponiemi
 
Dreamdo Schools - Teacher Demo 2015
Dreamdo Schools - Teacher Demo 2015Dreamdo Schools - Teacher Demo 2015
Dreamdo Schools - Teacher Demo 2015Lasse Leponiemi
 
2010 06-search engine optimization and marketing example for universities
2010 06-search engine optimization and marketing example for universities2010 06-search engine optimization and marketing example for universities
2010 06-search engine optimization and marketing example for universitiesLasse Leponiemi
 
2010 06-communication has changed
2010 06-communication has changed2010 06-communication has changed
2010 06-communication has changedLasse Leponiemi
 
Ticreo Retail consulenza
Ticreo Retail consulenzaTicreo Retail consulenza
Ticreo Retail consulenzaTicreo Retail
 

En vedette (9)

Lukuja nuorten työttömyydestä 08/2014 - Suomen Mentorit
Lukuja nuorten työttömyydestä 08/2014 - Suomen MentoritLukuja nuorten työttömyydestä 08/2014 - Suomen Mentorit
Lukuja nuorten työttömyydestä 08/2014 - Suomen Mentorit
 
2010-06-Työelämä korkeakoulun asiakkaana
2010-06-Työelämä korkeakoulun asiakkaana2010-06-Työelämä korkeakoulun asiakkaana
2010-06-Työelämä korkeakoulun asiakkaana
 
Bright Minds - Race for Future Innovators
Bright Minds - Race for Future InnovatorsBright Minds - Race for Future Innovators
Bright Minds - Race for Future Innovators
 
2010 06-web-analytics example
2010 06-web-analytics example2010 06-web-analytics example
2010 06-web-analytics example
 
2010 06-student recruiment in social media
2010 06-student recruiment in social media2010 06-student recruiment in social media
2010 06-student recruiment in social media
 
Dreamdo Schools - Teacher Demo 2015
Dreamdo Schools - Teacher Demo 2015Dreamdo Schools - Teacher Demo 2015
Dreamdo Schools - Teacher Demo 2015
 
2010 06-search engine optimization and marketing example for universities
2010 06-search engine optimization and marketing example for universities2010 06-search engine optimization and marketing example for universities
2010 06-search engine optimization and marketing example for universities
 
2010 06-communication has changed
2010 06-communication has changed2010 06-communication has changed
2010 06-communication has changed
 
Ticreo Retail consulenza
Ticreo Retail consulenzaTicreo Retail consulenza
Ticreo Retail consulenza
 

Similaire à Mitä Suomen Mentorit tekevät?

Osallisuutta, työtä ja hyvinvointia - Osuuskunta Taidokkaat
Osallisuutta, työtä ja hyvinvointia - Osuuskunta TaidokkaatOsallisuutta, työtä ja hyvinvointia - Osuuskunta Taidokkaat
Osallisuutta, työtä ja hyvinvointia - Osuuskunta TaidokkaatAspa Foundation
 
Lahtinen: Nuoren yhteisöllinen tukeminen
Lahtinen: Nuoren yhteisöllinen tukeminenLahtinen: Nuoren yhteisöllinen tukeminen
Lahtinen: Nuoren yhteisöllinen tukeminenKouluterveyskysely
 
Nuorisoasiainkeskus strategia
Nuorisoasiainkeskus strategiaNuorisoasiainkeskus strategia
Nuorisoasiainkeskus strategiaTommi Laitio
 
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomilleSuomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomillePrepsikka Oy
 
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...NUORI2013
 
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluunPartion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluunAnna Munsterhjelm
 
M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020
M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020
M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020MS SOSTE
 
2010-10 Koulutus ja harjoittelu: nuorten odotukset
2010-10 Koulutus ja harjoittelu: nuorten odotukset2010-10 Koulutus ja harjoittelu: nuorten odotukset
2010-10 Koulutus ja harjoittelu: nuorten odotuksetLasse Leponiemi
 
Nuorten työelämävalmiudet nyt ja tulevaisuudessa: Combo-hankkeen työpaja 27.4.17
Nuorten työelämävalmiudet nyt ja tulevaisuudessa: Combo-hankkeen työpaja 27.4.17Nuorten työelämävalmiudet nyt ja tulevaisuudessa: Combo-hankkeen työpaja 27.4.17
Nuorten työelämävalmiudet nyt ja tulevaisuudessa: Combo-hankkeen työpaja 27.4.17Työterveyslaitos
 
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0SDP
 
Socom Oy:n kokemuksia järjestöyhteistyöstä
Socom Oy:n kokemuksia järjestöyhteistyöstäSocom Oy:n kokemuksia järjestöyhteistyöstä
Socom Oy:n kokemuksia järjestöyhteistyöstäMarjo Orava
 
Finanssi ry:n pitkän tähtäimen suunnitelma
Finanssi ry:n pitkän tähtäimen suunnitelmaFinanssi ry:n pitkän tähtäimen suunnitelma
Finanssi ry:n pitkän tähtäimen suunnitelmaFinanssi
 
Fundraising for educational institute
Fundraising for educational instituteFundraising for educational institute
Fundraising for educational instituteapuustin
 
8.6.2016 Etelä Savon ttt osaamisen toinen ideariihi - ohjelma ja tulokset
8.6.2016 Etelä Savon ttt osaamisen toinen ideariihi - ohjelma ja tulokset 8.6.2016 Etelä Savon ttt osaamisen toinen ideariihi - ohjelma ja tulokset
8.6.2016 Etelä Savon ttt osaamisen toinen ideariihi - ohjelma ja tulokset Työterveyslaitos
 
Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014
Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014
Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014Suomen Latu ry
 

Similaire à Mitä Suomen Mentorit tekevät? (20)

Osallisuutta, työtä ja hyvinvointia - Osuuskunta Taidokkaat
Osallisuutta, työtä ja hyvinvointia - Osuuskunta TaidokkaatOsallisuutta, työtä ja hyvinvointia - Osuuskunta Taidokkaat
Osallisuutta, työtä ja hyvinvointia - Osuuskunta Taidokkaat
 
Nuorten yhteisöllinen tukeminen, Kouluterveyspäivät 2013
Nuorten yhteisöllinen tukeminen, Kouluterveyspäivät 2013Nuorten yhteisöllinen tukeminen, Kouluterveyspäivät 2013
Nuorten yhteisöllinen tukeminen, Kouluterveyspäivät 2013
 
Lahtinen: Nuoren yhteisöllinen tukeminen
Lahtinen: Nuoren yhteisöllinen tukeminenLahtinen: Nuoren yhteisöllinen tukeminen
Lahtinen: Nuoren yhteisöllinen tukeminen
 
Nuorisoasiainkeskus strategia
Nuorisoasiainkeskus strategiaNuorisoasiainkeskus strategia
Nuorisoasiainkeskus strategia
 
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomilleSuomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
 
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
 
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluunPartion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
 
Turku kooste alueellinen seminaari.2012
Turku kooste alueellinen seminaari.2012Turku kooste alueellinen seminaari.2012
Turku kooste alueellinen seminaari.2012
 
M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020
M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020
M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020
 
2010-10 Koulutus ja harjoittelu: nuorten odotukset
2010-10 Koulutus ja harjoittelu: nuorten odotukset2010-10 Koulutus ja harjoittelu: nuorten odotukset
2010-10 Koulutus ja harjoittelu: nuorten odotukset
 
Nuorten työelämävalmiudet nyt ja tulevaisuudessa: Combo-hankkeen työpaja 27.4.17
Nuorten työelämävalmiudet nyt ja tulevaisuudessa: Combo-hankkeen työpaja 27.4.17Nuorten työelämävalmiudet nyt ja tulevaisuudessa: Combo-hankkeen työpaja 27.4.17
Nuorten työelämävalmiudet nyt ja tulevaisuudessa: Combo-hankkeen työpaja 27.4.17
 
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
 
Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0
 
Liaani-hankkeen (ESR) esittely
Liaani-hankkeen (ESR) esittelyLiaani-hankkeen (ESR) esittely
Liaani-hankkeen (ESR) esittely
 
Socom Oy:n kokemuksia järjestöyhteistyöstä
Socom Oy:n kokemuksia järjestöyhteistyöstäSocom Oy:n kokemuksia järjestöyhteistyöstä
Socom Oy:n kokemuksia järjestöyhteistyöstä
 
Finanssi ry:n pitkän tähtäimen suunnitelma
Finanssi ry:n pitkän tähtäimen suunnitelmaFinanssi ry:n pitkän tähtäimen suunnitelma
Finanssi ry:n pitkän tähtäimen suunnitelma
 
Fundraising for educational institute
Fundraising for educational instituteFundraising for educational institute
Fundraising for educational institute
 
8.6.2016 Etelä Savon ttt osaamisen toinen ideariihi - ohjelma ja tulokset
8.6.2016 Etelä Savon ttt osaamisen toinen ideariihi - ohjelma ja tulokset 8.6.2016 Etelä Savon ttt osaamisen toinen ideariihi - ohjelma ja tulokset
8.6.2016 Etelä Savon ttt osaamisen toinen ideariihi - ohjelma ja tulokset
 
eOhjaamo
eOhjaamoeOhjaamo
eOhjaamo
 
Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014
Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014
Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014
 

Plus de Lasse Leponiemi

2012-05 Tapaninpäivän myrskytuhot netissä
2012-05 Tapaninpäivän myrskytuhot netissä2012-05 Tapaninpäivän myrskytuhot netissä
2012-05 Tapaninpäivän myrskytuhot netissäLasse Leponiemi
 
Internetin hyödyntäminen 2012, osa 2
Internetin hyödyntäminen 2012, osa 2Internetin hyödyntäminen 2012, osa 2
Internetin hyödyntäminen 2012, osa 2Lasse Leponiemi
 
Internetin hyödyntäminen 2012
Internetin hyödyntäminen 2012Internetin hyödyntäminen 2012
Internetin hyödyntäminen 2012Lasse Leponiemi
 
Opiskelupaikka.fi profiilikortti 2012
Opiskelupaikka.fi profiilikortti 2012Opiskelupaikka.fi profiilikortti 2012
Opiskelupaikka.fi profiilikortti 2012Lasse Leponiemi
 
2011-08 Miten sosiaalista mediaa hyödynnetään oppilaitoksissa.
2011-08 Miten sosiaalista mediaa hyödynnetään oppilaitoksissa. 2011-08 Miten sosiaalista mediaa hyödynnetään oppilaitoksissa.
2011-08 Miten sosiaalista mediaa hyödynnetään oppilaitoksissa. Lasse Leponiemi
 
2011 4 tavisnuorten käyttäytyminen netissä
2011 4 tavisnuorten käyttäytyminen netissä2011 4 tavisnuorten käyttäytyminen netissä
2011 4 tavisnuorten käyttäytyminen netissäLasse Leponiemi
 
JNO-markkinat 2010 - Google valvoo myös sinua
JNO-markkinat 2010 - Google valvoo myös sinuaJNO-markkinat 2010 - Google valvoo myös sinua
JNO-markkinat 2010 - Google valvoo myös sinuaLasse Leponiemi
 
2010-05 Viestinnän murros ja median sosiaalinen luonne
2010-05 Viestinnän murros ja median sosiaalinen luonne2010-05 Viestinnän murros ja median sosiaalinen luonne
2010-05 Viestinnän murros ja median sosiaalinen luonneLasse Leponiemi
 
2010 06-university home site
2010 06-university home site2010 06-university home site
2010 06-university home siteLasse Leponiemi
 

Plus de Lasse Leponiemi (11)

2012-05 Tapaninpäivän myrskytuhot netissä
2012-05 Tapaninpäivän myrskytuhot netissä2012-05 Tapaninpäivän myrskytuhot netissä
2012-05 Tapaninpäivän myrskytuhot netissä
 
Lessons Learned
Lessons LearnedLessons Learned
Lessons Learned
 
Internetin hyödyntäminen 2012, osa 2
Internetin hyödyntäminen 2012, osa 2Internetin hyödyntäminen 2012, osa 2
Internetin hyödyntäminen 2012, osa 2
 
Internetin hyödyntäminen 2012
Internetin hyödyntäminen 2012Internetin hyödyntäminen 2012
Internetin hyödyntäminen 2012
 
Opiskelupaikka.fi profiilikortti 2012
Opiskelupaikka.fi profiilikortti 2012Opiskelupaikka.fi profiilikortti 2012
Opiskelupaikka.fi profiilikortti 2012
 
Sefi student contest
Sefi student contestSefi student contest
Sefi student contest
 
2011-08 Miten sosiaalista mediaa hyödynnetään oppilaitoksissa.
2011-08 Miten sosiaalista mediaa hyödynnetään oppilaitoksissa. 2011-08 Miten sosiaalista mediaa hyödynnetään oppilaitoksissa.
2011-08 Miten sosiaalista mediaa hyödynnetään oppilaitoksissa.
 
2011 4 tavisnuorten käyttäytyminen netissä
2011 4 tavisnuorten käyttäytyminen netissä2011 4 tavisnuorten käyttäytyminen netissä
2011 4 tavisnuorten käyttäytyminen netissä
 
JNO-markkinat 2010 - Google valvoo myös sinua
JNO-markkinat 2010 - Google valvoo myös sinuaJNO-markkinat 2010 - Google valvoo myös sinua
JNO-markkinat 2010 - Google valvoo myös sinua
 
2010-05 Viestinnän murros ja median sosiaalinen luonne
2010-05 Viestinnän murros ja median sosiaalinen luonne2010-05 Viestinnän murros ja median sosiaalinen luonne
2010-05 Viestinnän murros ja median sosiaalinen luonne
 
2010 06-university home site
2010 06-university home site2010 06-university home site
2010 06-university home site
 

Mitä Suomen Mentorit tekevät?

  • 1.
  • 2. Suomen Mentorit ry • Tausta • Nuorisotyöttömyys on raunioittavaa sekä yksilölle että koko yhteiskunnalle • Missio • Pidennämme työuria alkupäästä mentoroinnin avulla • Tuemme koulutetun nuoren matkaa opiskelusta työelämään • Välitämme ja tarjoamme tilaisuuden välittää. • Miksi korkeakoulutetut nuoret? • Tietoyhteiskunta tarvitsee tietotyöläisiä, koulutettuja työntekijöitä • Sekä yhteiskunta että nuoret ovat sijoittaneet aikaa, rahaa ja työtä koulutukseen. • On inhimillinen epäkohta, jos koulutettu nuori jää vaille työtä • On yhteiskunnallinen epäkohta ja suurta tuhlausta jättää koulutuspanostus käyttämättä • Katso: www.suomenmentorit.fi ja Facebookissa suomenmentorit
  • 3. Suomen Mentorit ry:n uutiset • Yli 140 aktiivista mentori-aktoriparia on toiminnassa mukana, vaikka yhdistys on perustettu alle kaksi vuotta sitten. Ensimmäiset mentori-aktoriparit ovat jo päättäneet vuoden mittaisen mentorointisuhteen. • Tavoitteenamme on 200 mentori-aktoriparia vuoden 2014 loppuun mennessä. Sen jälkeen hallittu kasvu ja käsin poimitut mentorointiparit. • Uusien mentoriparien haku syksyllä 2014 Teonpaikka-tapahtuman yhteydessä. • Ensimmäisten kierrosten palaute ollut innostunutta ja kannustavaa. • Mentoritoimintaa laajennetaan hallitusti Suomen yliopisto- ja ammattikorkeakoulupaikkakunnille 2014-2016. • Laajentuminen toteutetaan yhteistyössä paikallisen median, oppilaitosten ja TE-toimistojen kanssa.
  • 4. Toimintamalli Yrityselämän konkarit ja huippuosaajat auttavat mentoroinnilla nuoria työelämään. Tuodaan mentorointi osaksi työelämää. Toiminta toteutetaan konkreettisella tuella nuorille • Mentoroimalla • suomenmentorit.fi -palvelun avulla • TEONPAIKKA-tapahtumien kautta • Toimintaa ylläpitää voittoa tavoittelematon Suomen Mentorit ry • Rahoituspohjana yrityskumppanuudet • Yhdistyksen käytännön asioita hoitaa projektipäällikkö • Yhdistyksen vuosibudjetti on tällä hetkellä 100 000 euroa. • Mentorit ja hallitus eivät saa palkkaa, vaan kaikki tehdään vapaaehtoistyönä. Vain projektipäällikölle maksetaan palkka.
  • 6. Hallitus Raija Kemiläinen, puheenjohtaja, 040 766 8667, raija.kemilainen@leaderpoint.fi Reetta Meriläinen, varapuheenjohtaja Mika Kalliomaa Jaana Haapala Clarisse Berggårdh Hannu Lindell Lasse Leponiemi, rahastonhoitaja, varajäsen Markku Haapasalmi, varajäsen Projektipäällikkö: Annika Räsänen, annika.rasanen@suomenmentorit.fi, 050 379 0021