SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  9
Koulujen kerhotoiminnan rahoituksen kehittyminen.
Toiminnan kehittämistarpeet ja suunnitelmat
Eduskunnan sivistysvaliokunta 10.10.2018
Minna Riikka Järvinen, KT, FM, EMBA
Rahoitus
Harrastustoiminnan
kokonaisrahoitus 250-300 m€/v
Kerhotoiminnan rahoitus 2018
5,865 m€
alle 2 % harrastusrahoista
Kerhoraha 1/15 OKM:n
harrastamisen
valtionavustusmuodoista
Kerhotoiminta
saavuttaa
Kerhotoiminta on erinomaisella tai
kiitettävällä tavalla lisännyt mahdollisuuksia
tutustua erilaisiin harrastuksiin (85%
toteuttajista)
Toimintaa on pystytty toteuttamaan alueilla,
joilla ei ole muuta harrastustoimintaa
tarjolla (70% toteuttajista)
OPH diat 1.10.2018
Koulussa
tapahtuvan
kerhotoiminnan
vaikutukset
OKM työryhmämuistioita ja selvityksiä
2015:6, 70-94
Kiinnostaako PISA-
menestys ja
syrjäytymisen
ehkäisy?
Viidesti viikossa, säännöllisesti
Eri harrastuksia
Laadukkaasti ohjattuna
Kouluympäristössä
Osin opettajien vetämänä
Tarpeeseen ja toiveesta
OKM työryhmämuistioita ja selvityksiä
2015:6, 70-94
Rahoitusjärjestelmän ongelmat
Vaikka resursseja harrastamiseen on paljon,
rahoitus on pirstaleinen, heikosti
koordinoitava ja hallinnoitava
Raha kuluu toimijaverkon ylläpitämiseen -> ei
kohtaa lasten ja nuorten todellisia tarpeita
Ehdotukset
1. Kouluun kohdentuvat harrastustoiminnan resurssit yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka
hallinnoi alueella kunnan sivistystoimi.
2. Toiminnan lähtökohta on lapsen ja nuoren toive ja tarve
3. Tarpeen tunnistamisessa mukana oppilashuolto ja muut hyvinvoinnin ryhmät
4. Palvelu kootaan hallinnollisesti kerhotoiminnaksi
5. Alueen potentiaalit mukaan
6. Arviointi toteutetaan vaikuttavuuden pohjalta
7. Uudistusten edetessä kerhotoiminnan kautta kohdentuvia harrastusresursseja
kasvatetaan.
Tausta-aineistoksi: Selvitys valtionhallinnon
toimenpiteistä lasten ja nuorten harrastustoiminnan
edistämiseksi, 2017. Valtion nuorisoneuvoston
julkaisuja 2018:1
Kiitos!
minnariikka.jarvinen@opinkirjo.fi
040 5418661

Contenu connexe

Similaire à Kerhotoiminnan rahoituksen kehittyminen. Kehitystarpeet ja suunnitelmat

Ammatillisen koulutuksen strategiarahoitus ja perustaidot - Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen strategiarahoitus ja perustaidot - Mika TammilehtoAmmatillisen koulutuksen strategiarahoitus ja perustaidot - Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen strategiarahoitus ja perustaidot - Mika TammilehtoNordiskt Nätverk för Vuxnas Lärande
 
T Lankinen Oaj KeväTseminaari Huhtikuu 2010
T Lankinen Oaj KeväTseminaari Huhtikuu 2010T Lankinen Oaj KeväTseminaari Huhtikuu 2010
T Lankinen Oaj KeväTseminaari Huhtikuu 2010Kimmo Laitinen
 
Lapset, nuoret, harrastaminen ja osallisuus. Puheenvuoro Koululiikuntaliitto ...
Lapset, nuoret, harrastaminen ja osallisuus. Puheenvuoro Koululiikuntaliitto ...Lapset, nuoret, harrastaminen ja osallisuus. Puheenvuoro Koululiikuntaliitto ...
Lapset, nuoret, harrastaminen ja osallisuus. Puheenvuoro Koululiikuntaliitto ...Minna Riikka Järvinen
 
Vaikuttavuusinvestoimisella tuloksellista hyvinvointia: Vaikuttavuuden mallin...
Vaikuttavuusinvestoimisella tuloksellista hyvinvointia: Vaikuttavuuden mallin...Vaikuttavuusinvestoimisella tuloksellista hyvinvointia: Vaikuttavuuden mallin...
Vaikuttavuusinvestoimisella tuloksellista hyvinvointia: Vaikuttavuuden mallin...Lastensuojelun Keskusliitto
 
Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015
Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015
Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015Annukka Berg
 
Pirkanmaan lukioiden ainetiimit 10.9.18
Pirkanmaan lukioiden ainetiimit 10.9.18Pirkanmaan lukioiden ainetiimit 10.9.18
Pirkanmaan lukioiden ainetiimit 10.9.18Matleena Laakso
 
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018THL
 
Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015
Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015
Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015Maa- ja metsätalousministeriö
 
Aki Tetri: OTE-hankkeesta keinoja kohti työelämää
Aki Tetri: OTE-hankkeesta keinoja kohti työelämää Aki Tetri: OTE-hankkeesta keinoja kohti työelämää
Aki Tetri: OTE-hankkeesta keinoja kohti työelämää THL
 
Ammattikorkeakoulut suuressa muutoksessa, hämeen kauppakamari 11092014
Ammattikorkeakoulut suuressa muutoksessa, hämeen kauppakamari 11092014Ammattikorkeakoulut suuressa muutoksessa, hämeen kauppakamari 11092014
Ammattikorkeakoulut suuressa muutoksessa, hämeen kauppakamari 11092014Outi Kallioinen
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Välikatsaus AVAIN-mittarilla saataviin tuloksiin
Välikatsaus AVAIN-mittarilla saataviin tuloksiinVälikatsaus AVAIN-mittarilla saataviin tuloksiin
Välikatsaus AVAIN-mittarilla saataviin tuloksiinTHL
 
Kati Vuori: Asiakkaan ravitsemus Järvenpään kotihoidossa
Kati Vuori: Asiakkaan ravitsemus Järvenpään kotihoidossaKati Vuori: Asiakkaan ravitsemus Järvenpään kotihoidossa
Kati Vuori: Asiakkaan ravitsemus Järvenpään kotihoidossaTHL
 
Sam 2003 vuosiraportti
Sam 2003 vuosiraporttiSam 2003 vuosiraportti
Sam 2003 vuosiraporttiSYL
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti PantzarTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti PantzarSuomen Pankki
 

Similaire à Kerhotoiminnan rahoituksen kehittyminen. Kehitystarpeet ja suunnitelmat (19)

Starttitoiminnasta ja muustaTurku 22.10
Starttitoiminnasta ja muustaTurku 22.10Starttitoiminnasta ja muustaTurku 22.10
Starttitoiminnasta ja muustaTurku 22.10
 
Orpon hallitusohjelman yhteenveto kesäkuu 2023
Orpon hallitusohjelman yhteenveto kesäkuu 2023Orpon hallitusohjelman yhteenveto kesäkuu 2023
Orpon hallitusohjelman yhteenveto kesäkuu 2023
 
Ammatillisen koulutuksen strategiarahoitus ja perustaidot - Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen strategiarahoitus ja perustaidot - Mika TammilehtoAmmatillisen koulutuksen strategiarahoitus ja perustaidot - Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen strategiarahoitus ja perustaidot - Mika Tammilehto
 
T Lankinen Oaj KeväTseminaari Huhtikuu 2010
T Lankinen Oaj KeväTseminaari Huhtikuu 2010T Lankinen Oaj KeväTseminaari Huhtikuu 2010
T Lankinen Oaj KeväTseminaari Huhtikuu 2010
 
Satu Sikanen: RR-ohjelman 2014–2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakun...
Satu Sikanen: RR-ohjelman 2014–2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakun...Satu Sikanen: RR-ohjelman 2014–2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakun...
Satu Sikanen: RR-ohjelman 2014–2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakun...
 
Lapset, nuoret, harrastaminen ja osallisuus. Puheenvuoro Koululiikuntaliitto ...
Lapset, nuoret, harrastaminen ja osallisuus. Puheenvuoro Koululiikuntaliitto ...Lapset, nuoret, harrastaminen ja osallisuus. Puheenvuoro Koululiikuntaliitto ...
Lapset, nuoret, harrastaminen ja osallisuus. Puheenvuoro Koululiikuntaliitto ...
 
Vaikuttavuusinvestoimisella tuloksellista hyvinvointia: Vaikuttavuuden mallin...
Vaikuttavuusinvestoimisella tuloksellista hyvinvointia: Vaikuttavuuden mallin...Vaikuttavuusinvestoimisella tuloksellista hyvinvointia: Vaikuttavuuden mallin...
Vaikuttavuusinvestoimisella tuloksellista hyvinvointia: Vaikuttavuuden mallin...
 
Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015
Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015
Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015
 
Pirkanmaan lukioiden ainetiimit 10.9.18
Pirkanmaan lukioiden ainetiimit 10.9.18Pirkanmaan lukioiden ainetiimit 10.9.18
Pirkanmaan lukioiden ainetiimit 10.9.18
 
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
 
Rahoitusmahollisuuksia kerhotoimintaan
Rahoitusmahollisuuksia kerhotoimintaanRahoitusmahollisuuksia kerhotoimintaan
Rahoitusmahollisuuksia kerhotoimintaan
 
Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015
Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015
Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015
 
Aki Tetri: OTE-hankkeesta keinoja kohti työelämää
Aki Tetri: OTE-hankkeesta keinoja kohti työelämää Aki Tetri: OTE-hankkeesta keinoja kohti työelämää
Aki Tetri: OTE-hankkeesta keinoja kohti työelämää
 
Ammattikorkeakoulut suuressa muutoksessa, hämeen kauppakamari 11092014
Ammattikorkeakoulut suuressa muutoksessa, hämeen kauppakamari 11092014Ammattikorkeakoulut suuressa muutoksessa, hämeen kauppakamari 11092014
Ammattikorkeakoulut suuressa muutoksessa, hämeen kauppakamari 11092014
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
 
Välikatsaus AVAIN-mittarilla saataviin tuloksiin
Välikatsaus AVAIN-mittarilla saataviin tuloksiinVälikatsaus AVAIN-mittarilla saataviin tuloksiin
Välikatsaus AVAIN-mittarilla saataviin tuloksiin
 
Kati Vuori: Asiakkaan ravitsemus Järvenpään kotihoidossa
Kati Vuori: Asiakkaan ravitsemus Järvenpään kotihoidossaKati Vuori: Asiakkaan ravitsemus Järvenpään kotihoidossa
Kati Vuori: Asiakkaan ravitsemus Järvenpään kotihoidossa
 
Sam 2003 vuosiraportti
Sam 2003 vuosiraporttiSam 2003 vuosiraportti
Sam 2003 vuosiraportti
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti PantzarTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
 

Plus de Minna Riikka Järvinen

Uusi Koulu Tulevaisuutta Rakentamassa. Katse 2040-luvulla
Uusi Koulu Tulevaisuutta Rakentamassa. Katse 2040-luvullaUusi Koulu Tulevaisuutta Rakentamassa. Katse 2040-luvulla
Uusi Koulu Tulevaisuutta Rakentamassa. Katse 2040-luvullaMinna Riikka Järvinen
 
Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.
Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.
Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.Minna Riikka Järvinen
 
Kohtaamisosaamista kasvattajayhteisöihin!
Kohtaamisosaamista kasvattajayhteisöihin!Kohtaamisosaamista kasvattajayhteisöihin!
Kohtaamisosaamista kasvattajayhteisöihin!Minna Riikka Järvinen
 
Vaativat vuorovaikutustilanteet opetustoimen esihenkilötehtävissä toimiville
Vaativat vuorovaikutustilanteet opetustoimen esihenkilötehtävissä toimivilleVaativat vuorovaikutustilanteet opetustoimen esihenkilötehtävissä toimiville
Vaativat vuorovaikutustilanteet opetustoimen esihenkilötehtävissä toimivilleMinna Riikka Järvinen
 
Tulevaisuuden koulu hyvinvointiyhteisönä
Tulevaisuuden koulu hyvinvointiyhteisönäTulevaisuuden koulu hyvinvointiyhteisönä
Tulevaisuuden koulu hyvinvointiyhteisönäMinna Riikka Järvinen
 
Tulevaisuuden koulu, koulutuksen tulevaisuus, koulu tulevaisuudessa...
Tulevaisuuden koulu, koulutuksen tulevaisuus, koulu tulevaisuudessa...Tulevaisuuden koulu, koulutuksen tulevaisuus, koulu tulevaisuudessa...
Tulevaisuuden koulu, koulutuksen tulevaisuus, koulu tulevaisuudessa...Minna Riikka Järvinen
 
Voimavaroja opettajan työhön ja vaativien huoltajien kohtaamiseen
Voimavaroja opettajan työhön ja vaativien huoltajien kohtaamiseenVoimavaroja opettajan työhön ja vaativien huoltajien kohtaamiseen
Voimavaroja opettajan työhön ja vaativien huoltajien kohtaamiseenMinna Riikka Järvinen
 
Työkaluja opettajalle keskusteluun lapsen ja huoltajan kanssa
Työkaluja opettajalle keskusteluun lapsen ja huoltajan kanssaTyökaluja opettajalle keskusteluun lapsen ja huoltajan kanssa
Työkaluja opettajalle keskusteluun lapsen ja huoltajan kanssaMinna Riikka Järvinen
 
Future Education Needs Paradigm Change: Artficial Intelligence and Future Co...
Future Education Needs Paradigm Change: Artficial Intelligence and  Future Co...Future Education Needs Paradigm Change: Artficial Intelligence and  Future Co...
Future Education Needs Paradigm Change: Artficial Intelligence and Future Co...Minna Riikka Järvinen
 
Transportable entrepreneurial learning environment? In an ocean container?
Transportable entrepreneurial learning environment? In an ocean container?Transportable entrepreneurial learning environment? In an ocean container?
Transportable entrepreneurial learning environment? In an ocean container?Minna Riikka Järvinen
 
Maailmankansalaiseksi lähiympäristössä
Maailmankansalaiseksi lähiympäristössäMaailmankansalaiseksi lähiympäristössä
Maailmankansalaiseksi lähiympäristössäMinna Riikka Järvinen
 
Raitaritarit - Rändernas Riddare 2016
Raitaritarit - Rändernas Riddare 2016Raitaritarit - Rändernas Riddare 2016
Raitaritarit - Rändernas Riddare 2016Minna Riikka Järvinen
 

Plus de Minna Riikka Järvinen (20)

Uusi Koulu Tulevaisuutta Rakentamassa. Katse 2040-luvulla
Uusi Koulu Tulevaisuutta Rakentamassa. Katse 2040-luvullaUusi Koulu Tulevaisuutta Rakentamassa. Katse 2040-luvulla
Uusi Koulu Tulevaisuutta Rakentamassa. Katse 2040-luvulla
 
Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.
Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.
Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.
 
Kohtaamisosaamista kasvattajayhteisöihin!
Kohtaamisosaamista kasvattajayhteisöihin!Kohtaamisosaamista kasvattajayhteisöihin!
Kohtaamisosaamista kasvattajayhteisöihin!
 
Vaativat vuorovaikutustilanteet opetustoimen esihenkilötehtävissä toimiville
Vaativat vuorovaikutustilanteet opetustoimen esihenkilötehtävissä toimivilleVaativat vuorovaikutustilanteet opetustoimen esihenkilötehtävissä toimiville
Vaativat vuorovaikutustilanteet opetustoimen esihenkilötehtävissä toimiville
 
Opettajuus muuttuvassa maailmassa
Opettajuus muuttuvassa maailmassaOpettajuus muuttuvassa maailmassa
Opettajuus muuttuvassa maailmassa
 
Tulevaisuuden koulu hyvinvointiyhteisönä
Tulevaisuuden koulu hyvinvointiyhteisönäTulevaisuuden koulu hyvinvointiyhteisönä
Tulevaisuuden koulu hyvinvointiyhteisönä
 
Opettajuuden vallankumous
Opettajuuden vallankumousOpettajuuden vallankumous
Opettajuuden vallankumous
 
Tulevaisuuden koulu, koulutuksen tulevaisuus, koulu tulevaisuudessa...
Tulevaisuuden koulu, koulutuksen tulevaisuus, koulu tulevaisuudessa...Tulevaisuuden koulu, koulutuksen tulevaisuus, koulu tulevaisuudessa...
Tulevaisuuden koulu, koulutuksen tulevaisuus, koulu tulevaisuudessa...
 
Tulevaisuudet ja opettajan työ
Tulevaisuudet ja opettajan työTulevaisuudet ja opettajan työ
Tulevaisuudet ja opettajan työ
 
Hankalan vanhemman kohtaaminen
Hankalan vanhemman kohtaaminenHankalan vanhemman kohtaaminen
Hankalan vanhemman kohtaaminen
 
Voimavaroja opettajan työhön ja vaativien huoltajien kohtaamiseen
Voimavaroja opettajan työhön ja vaativien huoltajien kohtaamiseenVoimavaroja opettajan työhön ja vaativien huoltajien kohtaamiseen
Voimavaroja opettajan työhön ja vaativien huoltajien kohtaamiseen
 
Työkaluja opettajalle keskusteluun lapsen ja huoltajan kanssa
Työkaluja opettajalle keskusteluun lapsen ja huoltajan kanssaTyökaluja opettajalle keskusteluun lapsen ja huoltajan kanssa
Työkaluja opettajalle keskusteluun lapsen ja huoltajan kanssa
 
Future Education Needs Paradigm Change: Artficial Intelligence and Future Co...
Future Education Needs Paradigm Change: Artficial Intelligence and  Future Co...Future Education Needs Paradigm Change: Artficial Intelligence and  Future Co...
Future Education Needs Paradigm Change: Artficial Intelligence and Future Co...
 
Opettajan voimavarat työssä
Opettajan voimavarat työssäOpettajan voimavarat työssä
Opettajan voimavarat työssä
 
Opinkirjo nuoren opettajan tukena
Opinkirjo nuoren opettajan tukenaOpinkirjo nuoren opettajan tukena
Opinkirjo nuoren opettajan tukena
 
STEM summer camps in Finland 2019
STEM summer camps in Finland 2019STEM summer camps in Finland 2019
STEM summer camps in Finland 2019
 
Nuorten parlamentti -toiminta
Nuorten parlamentti -toimintaNuorten parlamentti -toiminta
Nuorten parlamentti -toiminta
 
Transportable entrepreneurial learning environment? In an ocean container?
Transportable entrepreneurial learning environment? In an ocean container?Transportable entrepreneurial learning environment? In an ocean container?
Transportable entrepreneurial learning environment? In an ocean container?
 
Maailmankansalaiseksi lähiympäristössä
Maailmankansalaiseksi lähiympäristössäMaailmankansalaiseksi lähiympäristössä
Maailmankansalaiseksi lähiympäristössä
 
Raitaritarit - Rändernas Riddare 2016
Raitaritarit - Rändernas Riddare 2016Raitaritarit - Rändernas Riddare 2016
Raitaritarit - Rändernas Riddare 2016
 

Kerhotoiminnan rahoituksen kehittyminen. Kehitystarpeet ja suunnitelmat