SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  29
Télécharger pour lire hors ligne
Hevosyrittäjä työnantajan roolissa
Marraskuu 2015
Työehtojen soveltaminen työsuhteessa
• työnantaja on se henkilö, joka vastaa työehtojen tuntemisesta ja niiden
oikeasta soveltamisesta. Työnantajalla tulkintaetuoikeus. Työnantaja ei voi
vedota tietämättömyyteen.
• Käytännössä esiin tulevia asioita ovat esim. työaikajärjestelyt,
palkanmaksu ja vuosilomajärjestelyt.
• Työehdot perustuvat alakohtaisiin työehtosopimuksiin.
• Hevosyrityksissä sovelletaan Maaseutuelinkeinojen
työehtosopimusta. Voimassa tammikuun 2017 loppuun asti
• Työehtosopimus on yleissitova eli se koskee alan kaikkia työnantajia
Myös lakisääteisiä velvollisuuksia
• Työnantajalle on asetettu myös lakisääteisiä palkanmaksuun liittyviä
velvollisuuksia.
Työnantaja toimii verottajan apulaisena suorittaen ennakonpidätyksen ja
sotu/sava-maksun. Myös TyEL-maksut tilitetään määräajoin. Verottajalle
annetaan vuosi-ilmoitukset maksetuista palkoista. TVR:lle ilmoitus
palkkasummasta.
Työnantaja toimii myös työpaikan työsuojelupäällikkönä. Työnantaja
velvollinen järjestämään työterveyshuollon.
Hevos-
yrittäjä
työn-
antajana
MTA
Työnantajaliitto
-työehdot
-neuvonta
Terveys-
keskus
-työterveys-
huolto
Kela
-päiväraha-
korvaukset
Vakuutus-
yhtiö
-työeläke-
-tapaturma-
-työttömyys-
Työsuojelupiiri
-neuvonta
-tarkastus
TE-
toimisto
-rekrytointi
Verottaja
-ennakonpidätys
-sos.turvamaksu
Työnantajan rooli
Työntekijän rekrytointi
Työntekijän valinta kannattaa suorittaa huolellisesti. Yritykseen valitaan aina
parhaat mahdolliset työntekijät!
Työhönottohaastatteluun on syytä varata riittävästi aikaa ja todeta esim.
aikaisempi työkokemus työtodistuksista. Löydettyäsi sopivan henkilön tee
aina kirjallinen työsopimus
Työsuhteen tunnusmerkit
• Sopimuksen perusteella
• Tehdään työtä työnantajalle
• Työnantajan johdon ja valvonnan alaisuudessa
• Palkka tai muu vastikkeellisuus
Työsuhde vai yrittäjänä tehty työ?
Työsuhde vai harrastus?
Miksi kannattaa tehdä kirjallinen työsopimus?
• Laki vaatii:
”kaikissa yli kuukauden kestävissä työsuhteissa annettava tt:lle kirjallinen
selvitys työehdoista ellei sopimusta tehdä kirjallisena”
• Koeajan käyttö
Koeajasta voidaan sopia ainoastaan kirjallisesti.
• Kiistojen välttäminen
Ei synny turhia kiistoja työsuhteen kestosta, työtehtävistä, palkasta ym.,
koska ehdot ovat todettavissa.
• Työnantajan kannattaa aina tehdä työsopimus kirjallisena!
Kirjallinen työsopimus
• Työsuhteen osapuolet
• Koeaika
* enintään 4 kk
* 8 kuukautta lyhemmässä määräaikaisessa työsuhteessa enintään
puolet työsuhteen kestosta
• Työsuhteen voimassaolo
 toistaiseksi voimassa oleva työsuhde
 määräaikainen työsuhde: oltava aina peruste,
ilmoitettava arvioitu kesto
• Työaika
 kokoaikainen
 osa-aikainen
• Työn suorituspaikka ja työtehtävät
• Palkkaus
• Vaativuus-/palkkaryhmä (tes)
• Ammattitaitolisä (tes)
• Palkka työsuhteen alkaessa
• Noudatettava työehtosopimus
• Muut ehdot
• luontoisedut, arvo
• Päiväys ja allekirjoitukset
Työaikajärjestelyt
Säännöllinen työaika
1) Enintään 8 t/vrk ja 40 t/vko
2) Keskimääräinen työaika:
Tuotannolliset tarpeet (työnantajan työnjohto-oikeus)
– 4 – 10 t/vrk
– enintään 50 t/vko
– tasoittuminen tunti tunnista -periaatteella
- tasoittumisjakso enintään 12 kk
– 10 tunnin työpäiviä yhdenjaksoisesti enintään kahden viikon ajan,
kylvö- ja sadonkorjuutyössä enintään kolmen viikon ajan, minkä jälkeen
vähintään viikon ajan 8 tunnin työpäiviä tai vähintään 2 vapaapäivää
työajan tasaamiseksi
Vapaapäivien siirrot
• Tarvetta erityisesti eläintenhoitotöissä
• Viikon toisen vapaapäivän (la) siirto
 1 työvuoro lisää
• Viikkolepopäivän (su) siirto sopimalla
 1 työvuoro lisää
• Toinen siirretyistä vapaista annettava kahden
viikon kuluessa
• Eläintenhoitotöissä usein käytössä 4 viikon työvuoroluettelo
• Eläintenhoitotöissä päivittäisen työajan pituus vaikuttaa vapaapäivien
lukumäärään
Työajan suunnittelu ennakolta
• Työaikasuunnitelma vuositasolla
– käytettäessä keskimääräistä työaikaa
- työaikajärjestelmän pituus
– eripituisten viikkotyöaikojen sijoittelu
– tasoittumisjakson sijoittuminen
• Työvuoroluettelo
– työaikalain säännös
– työntekijöiden työvuorot ja niiden pituudet
– laadittava 4 viikon jaksolle, jollei se työn epäsäännöllisyyden vuoksi
mahdotonta
- laadittava niin pitkälle ajanjaksolle kuin mahdollista
– oltava nähtävillä viim. 4 pv ennen sen alkamista
– kuultava luottamusmiestä tai työntekijöiden edustajaa
– muuttaminen paikallisesti sovitulla tavalla
Työaikakirjanpito
• Työaikalain mukaan työnantajalla oltava työaikakirjanpito tehdystä
työajasta
• Työntekijäkohtaisesti merkittävä säännölliset työtunnit sekä lisä-, yli- ja
sunnuntaityöt ja niistä maksetut korvaukset
• Järjestämistapa: työntekijä merkitsee tunnit tuntilapulle, jonka työnantaja
tarkistaa ja säilyttää
• Työsuojelutarkastajalla oikeus saada nähtäväkseen
• Työntekijällä tai hänen valtuuttamallaan oikeus saada kirjallisesti tiedot
häntä koskevista merkinnöistä
• Säilytettävä vähintään lain mukainen kanneaika -> 2 v
Palkkausjärjestelmä
Työntekijän palkka muodostuu kahdesta osasta:
A) Työn vaativuuden perusteella määräytyvä peruspalkka: töiden vaativuusluokittelu
tapahtuu työpaikalla
(tes: 5 vaativuusryhmää)
=> työn vaatima osaaminen, vastuu ja kuormitus
+
B) Työntekijän työssään osoittaman ammattitaidon perusteella tuleva ammattitaitolisä
=> työnantaja määrittelee, kehityskeskustelu, annetaan 10 kk jälkeen, 3 %
palkasta
Lisäksi palkkaan voi sisältyä yrityskohtaista lisää tai palkkaliukumaa.
Maaseutuelinkeinojen työehtosopimus
Taulukkopalkat 1.12.2015
* vähimmäispalkka
* palkkaryhmittely työn vaativuuden perusteella
ammattitaitolisä 3 %
Palkkaryhmä €/tunti €/tunti
1 8,29 8,54
2 8,71 8,97
3 9,17 9,45
4 9,65 9,94
5 10,14 10,44
Kuukausipalkka = 172 x tuntipalkka (40 t/vko)
Koululaiset
– 70 % 1. palkkaryhmän palkasta
Oppisopimusoppilaat
– 1. vuonna 85 % 1. palkkaryhmän palkasta
– 2. vuonna 95 % 1. palkkaryhmän palkasta
- 3. vuonna 1. palkkaryhmän palkka
Harjoittelijat oppilaitoksesta (amk)
– 85 % 1. palkkaryhmän palkasta
Perehdyttämisajan palkka
-ilman alan työkokemusta olevalle vähintään 90 % 1. palkkaryhmän palkasta
enintään 2 kk ajan
Yli- ja sunnuntaityö
 Ylityökorvaukset
- päivittäinen ylityö: 2 h/+ 50 %, seuraavat + 100 %
- viikoittainen ylityö: 8 h/+ 50 %, seuraavat + 100 %
• Sunnuntaityökorotus
• + 100 %, kun työskennellään sunnuntaina, pyhäpäivänä sekä juhannus- ja
jouluaattona ja pääsiäislauantaina
• Viikonlopputyöntekijä
• työntekijälle, joka työsopimuksensa perusteella työskentelee ainoastaan
viikonloppuisin (la-su), voidaan maksaa palkka saman suuruisena kaikilta tunneilta 
”kokonaispalkka”
• sovittava kirjallisesti
Oikeustapaus (KKO 2011)
• Työ- ja palkkasopimuksissa oli sovittu työehtosopimuksen mukaista
vähimmäispalkkaa korkeammasta kokonaispalkasta, jonka oli
sopimuksissa ilmoitettu sisältävän työehtosopimuksen mukaiset palkan
lisät.
• Työehtosopimuksen mukaan palkan lisiä ja korvauksia ei voitu sisällyttää
työntekijälle maksettavaan tunti- tai kuukausipalkkaan. Työnantaja
velvoitettiin suorittamaan työntekijälle tämän vaatimat ilta-, yö- ja
sunnuntaityölisät, koska muusta kuin tunti- ja kuukausipalkasta ei ollut
näytetty sovitun ja koska siten oli jäänyt näyttämättä, että työntekijälle olisi
maksettu hänelle työehtosopimuksen mukaan kuuluneet palkan lisät.
Työnjohtajan ja vastaavan palkkaus
• Työntekijä, joka toimii työnjohtajana, yrityksen tuotannosta vastaavassa
tehtävässä tai itsenäisessä asiantuntijatehtävässä ja joka voi itse päättää
työaikojensa järjestelystä
• Palkkaus: kuukausipalkka + kiinteä kuukausikorvaus mahdollisesta yli- ja
sunnuntaityöstä ja muista työaikaan liittyvistä lisistä
Esim. peruskuukausipalkka 2.100 euroa
kiinteä korvaus 500 euroa
kokonaispalkka 2.600 euroa
• Ei (välttämättä) työaikakirjanpidon piirissä
• Maatilalla tilanhoitaja tai työnjohtaja
• Voidaan soveltaa esim. ratsastuksenopettajiin
Luontoisedut palkkauksessa
• Palkka voidaan maksaa rahassa, luontoisetuina tai muina vastikkeina
• Luontoisetuja: asunto, ravinto, täysihoito, auto, puhelin, vaatetus, hevosen tallipaikka
• esim. ravintoetu 6,10 euroa/ateria
• Luontoisetujen arvo rahassa
1. verotusarvo (verohallituksen päätös)
2. käypä arvo
• Luontoisetu ja lakisääteiset maksut
 ennakonpidätyksen alaista
 sosiaalivakuutusmaksut maksettava
• Luontoisedun arvo otetaan mukaan yli- ja sunnuntaityön korotusosia
laskettaessa
Työnantajan on pakko antaa palkkalaskelma
• Itäsuomalainen rakennusalan yrittäjä on tuomittu 1000 euron uhkasakkoon
sen takia, ettei hän antanut palkkalaskelmaa entiselle työntekijälle.
• Tuomion antoi Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Se
oli yrittänyt turhaan saada Juvalla toimineen rakennusalan yrityksen
omistajajohtajalta palkkalaskelmia. Yrittäjä kieltäytyi toimittamasta
laskelmia käskystä huolimatta. (10/2011)
Määräaikaiseen työsuhteeseen liittyvää
• Määräaikainen työsopimus edellyttää perustetta, esim. kausiluontoinen
tai projektiluonteinen työ tai sijaisuus, EI työluvan pituus tai
rahoitus(palkkatuki)
• Koeaika 8 kuukautta lyhemmissä työsuhteissa enintään puolet
työsuhteen kestosta. Koeaika edellyttää kirjallista työsopimusta
• Palkkausjärjestelmän soveltaminen; henkilökohtaisen palkanosan
määrittely 4 kk kuluttua työsuhteen alkamisesta
• Lomakorvaus työsuhteen päättyessä 12,5 % työansiosta alle vuoden
työsuhteissa
Työnantajan työsuojeluun liittyvät velvoitteet
Työturvallisuuslaki
• Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite työntekijän työturvallisuudesta
• Työympäristön jatkuva tarkkailu
• Vaaratekijöiden ja riskien arviointi
• Työsuojelun toimintaohjelma oltava jokaisella työpaikalla
Tapaturmavakuutuslaki
• Vakuuttamisvelvollisuus, jos teetetään yli 12 työpäivää kalenterivuodessa
Laki työsuojelun valvonnasta
• Työsuojeluyhteistyö työpaikalla
• Työsuojelupäällikkö jokaisella työpaikalla, pienillä työpaikoilla työnantaja itse
• Jos väh. 10 työntekijää, valittava työsuojeluvaltuutettu
• MTA – PL: Työsuojelusopimus
• Pienemmillä työpaikoilla voidaan valita työsuojeluasiamies
Laki nuorista työntekijöistä
• Alle 18-vuotiaille sopivat työt
• Vaaralliset työt  16-vuotias saa tehdä, kun huolehdittu työturvallisuudesta
• Kielletyt työt
• Ohjeistus: työsuojeluviranomaiset, www.tyosuojelu.fi
Työterveyshuolto
Työterveyshuoltolain mukaan työnantaja on velvollinen järjestämään työterveyshuollon
palveluksessaan oleville työntekijöille.
• Työterveyshuollon järjestämistapa:
- kunnallinen terveyskeskus
- yksityinen lääkäriasema tai lääkäri
- sopimus työterveyshuollosta
• Kustannusten korvaus ta:lle (KELA):
- 60 % tai 50 % ennalta ehkäisevän työterveyshuollon kustannuksista
- haettava 6 kk kuluessa tilikauden päättymisestä
Työturvallisuus- ja työsuojeluinformaatiota!
• www.tyosuojelu.fi www.kela.fi
- mm. henkilönsuojaimet - mm.
työterveyshuolto
- työsuojeluhallinto www.ttl.fi
- infoa myös venäjäksi ja viroksi
• www.tyoturva.fi
- työturvallisuuskeskus
- mm. työhyvinvointi, työturvallisuuskortti
• www.mela.fi
- mm. yrittäjien työterveyshuolto, suojaimet
• www.tts.fi
- mm. opas työntekijän perehdyttämiseen
Hevosyrittäjä, tervetuloa MTA:n jäseneksi!
• kun liityt jäseneksi, lähetämme ajan tasalla olevan työsuhdekansion
käyttöösi
• tiedotamme työehtosopimukseen ja lainsäädäntöön tulevista muutoksista
jäsentiedottein
Huom. Maaseutuelinkeinojen työehtosopimus voimassa 1.2.2014 –
31.1.2017
• neuvontapalvelu työsuhdekysymyksissä vapaasti käytettävissä:
• asiantuntija, lakimies Kristel Nybondas
• asiantuntija, lakimies Marjatta Sidarous
• toimitusjohtaja Veli-Matti Rekola
• järjestämme koulutustilaisuuksia: ”Työsuhdeasiain päivät”
• mahdollisten erimielisyystapausten selvittäminen
• lomakepalvelu työsuhteen eri tilanteisiin
• jäsentiedotteet ja lomakkeet sekä tes sähköisessä muodossa jäsensivuilla
(extranet)
Jäsenmaksu on 0,52 % yrittäjäperheen ulkopuolisen työvoiman palkkasummasta,
minimijäsenmaksu on 95 €.
Maaseudun Työnantajaliitto MTA
Annankatu 31-33 C, 00100 Helsinki
Puh. (09) 725 04 500, faksi (09) 725 04 511
info@tyonantajat.fi
www.tyonantajat.fi
Kristel Nybondas, Maaseudun Työnantajaliitto - MTA: Hevosyrittäjä työnantajan roolissa

Contenu connexe

En vedette

How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024Albert Qian
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsKurio // The Social Media Age(ncy)
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Search Engine Journal
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summarySpeakerHub
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Tessa Mero
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentLily Ray
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best PracticesVit Horky
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementMindGenius
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...RachelPearson36
 
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Applitools
 
12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at WorkGetSmarter
 
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...DevGAMM Conference
 
Barbie - Brand Strategy Presentation
Barbie - Brand Strategy PresentationBarbie - Brand Strategy Presentation
Barbie - Brand Strategy PresentationErica Santiago
 
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them wellGood Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them wellSaba Software
 
Introduction to C Programming Language
Introduction to C Programming LanguageIntroduction to C Programming Language
Introduction to C Programming LanguageSimplilearn
 

En vedette (20)

How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
 
How to have difficult conversations
How to have difficult conversations How to have difficult conversations
How to have difficult conversations
 
Introduction to Data Science
Introduction to Data ScienceIntroduction to Data Science
Introduction to Data Science
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best Practices
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project management
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
 
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
 
12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work
 
ChatGPT webinar slides
ChatGPT webinar slidesChatGPT webinar slides
ChatGPT webinar slides
 
More than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike Routes
More than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike RoutesMore than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike Routes
More than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike Routes
 
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
 
Barbie - Brand Strategy Presentation
Barbie - Brand Strategy PresentationBarbie - Brand Strategy Presentation
Barbie - Brand Strategy Presentation
 
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them wellGood Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
 
Introduction to C Programming Language
Introduction to C Programming LanguageIntroduction to C Programming Language
Introduction to C Programming Language
 

Kristel Nybondas, Maaseudun Työnantajaliitto - MTA: Hevosyrittäjä työnantajan roolissa

  • 2. Työehtojen soveltaminen työsuhteessa • työnantaja on se henkilö, joka vastaa työehtojen tuntemisesta ja niiden oikeasta soveltamisesta. Työnantajalla tulkintaetuoikeus. Työnantaja ei voi vedota tietämättömyyteen. • Käytännössä esiin tulevia asioita ovat esim. työaikajärjestelyt, palkanmaksu ja vuosilomajärjestelyt. • Työehdot perustuvat alakohtaisiin työehtosopimuksiin. • Hevosyrityksissä sovelletaan Maaseutuelinkeinojen työehtosopimusta. Voimassa tammikuun 2017 loppuun asti • Työehtosopimus on yleissitova eli se koskee alan kaikkia työnantajia
  • 3. Myös lakisääteisiä velvollisuuksia • Työnantajalle on asetettu myös lakisääteisiä palkanmaksuun liittyviä velvollisuuksia. Työnantaja toimii verottajan apulaisena suorittaen ennakonpidätyksen ja sotu/sava-maksun. Myös TyEL-maksut tilitetään määräajoin. Verottajalle annetaan vuosi-ilmoitukset maksetuista palkoista. TVR:lle ilmoitus palkkasummasta. Työnantaja toimii myös työpaikan työsuojelupäällikkönä. Työnantaja velvollinen järjestämään työterveyshuollon.
  • 5. Työnantajan rooli Työntekijän rekrytointi Työntekijän valinta kannattaa suorittaa huolellisesti. Yritykseen valitaan aina parhaat mahdolliset työntekijät! Työhönottohaastatteluun on syytä varata riittävästi aikaa ja todeta esim. aikaisempi työkokemus työtodistuksista. Löydettyäsi sopivan henkilön tee aina kirjallinen työsopimus
  • 6. Työsuhteen tunnusmerkit • Sopimuksen perusteella • Tehdään työtä työnantajalle • Työnantajan johdon ja valvonnan alaisuudessa • Palkka tai muu vastikkeellisuus Työsuhde vai yrittäjänä tehty työ? Työsuhde vai harrastus?
  • 7. Miksi kannattaa tehdä kirjallinen työsopimus? • Laki vaatii: ”kaikissa yli kuukauden kestävissä työsuhteissa annettava tt:lle kirjallinen selvitys työehdoista ellei sopimusta tehdä kirjallisena” • Koeajan käyttö Koeajasta voidaan sopia ainoastaan kirjallisesti. • Kiistojen välttäminen Ei synny turhia kiistoja työsuhteen kestosta, työtehtävistä, palkasta ym., koska ehdot ovat todettavissa. • Työnantajan kannattaa aina tehdä työsopimus kirjallisena!
  • 8. Kirjallinen työsopimus • Työsuhteen osapuolet • Koeaika * enintään 4 kk * 8 kuukautta lyhemmässä määräaikaisessa työsuhteessa enintään puolet työsuhteen kestosta • Työsuhteen voimassaolo  toistaiseksi voimassa oleva työsuhde  määräaikainen työsuhde: oltava aina peruste, ilmoitettava arvioitu kesto • Työaika  kokoaikainen  osa-aikainen
  • 9. • Työn suorituspaikka ja työtehtävät • Palkkaus • Vaativuus-/palkkaryhmä (tes) • Ammattitaitolisä (tes) • Palkka työsuhteen alkaessa • Noudatettava työehtosopimus • Muut ehdot • luontoisedut, arvo • Päiväys ja allekirjoitukset
  • 10. Työaikajärjestelyt Säännöllinen työaika 1) Enintään 8 t/vrk ja 40 t/vko 2) Keskimääräinen työaika: Tuotannolliset tarpeet (työnantajan työnjohto-oikeus) – 4 – 10 t/vrk – enintään 50 t/vko – tasoittuminen tunti tunnista -periaatteella - tasoittumisjakso enintään 12 kk – 10 tunnin työpäiviä yhdenjaksoisesti enintään kahden viikon ajan, kylvö- ja sadonkorjuutyössä enintään kolmen viikon ajan, minkä jälkeen vähintään viikon ajan 8 tunnin työpäiviä tai vähintään 2 vapaapäivää työajan tasaamiseksi
  • 11. Vapaapäivien siirrot • Tarvetta erityisesti eläintenhoitotöissä • Viikon toisen vapaapäivän (la) siirto  1 työvuoro lisää • Viikkolepopäivän (su) siirto sopimalla  1 työvuoro lisää • Toinen siirretyistä vapaista annettava kahden viikon kuluessa • Eläintenhoitotöissä usein käytössä 4 viikon työvuoroluettelo • Eläintenhoitotöissä päivittäisen työajan pituus vaikuttaa vapaapäivien lukumäärään
  • 12. Työajan suunnittelu ennakolta • Työaikasuunnitelma vuositasolla – käytettäessä keskimääräistä työaikaa - työaikajärjestelmän pituus – eripituisten viikkotyöaikojen sijoittelu – tasoittumisjakson sijoittuminen • Työvuoroluettelo – työaikalain säännös – työntekijöiden työvuorot ja niiden pituudet – laadittava 4 viikon jaksolle, jollei se työn epäsäännöllisyyden vuoksi mahdotonta - laadittava niin pitkälle ajanjaksolle kuin mahdollista – oltava nähtävillä viim. 4 pv ennen sen alkamista – kuultava luottamusmiestä tai työntekijöiden edustajaa – muuttaminen paikallisesti sovitulla tavalla
  • 13. Työaikakirjanpito • Työaikalain mukaan työnantajalla oltava työaikakirjanpito tehdystä työajasta • Työntekijäkohtaisesti merkittävä säännölliset työtunnit sekä lisä-, yli- ja sunnuntaityöt ja niistä maksetut korvaukset • Järjestämistapa: työntekijä merkitsee tunnit tuntilapulle, jonka työnantaja tarkistaa ja säilyttää • Työsuojelutarkastajalla oikeus saada nähtäväkseen • Työntekijällä tai hänen valtuuttamallaan oikeus saada kirjallisesti tiedot häntä koskevista merkinnöistä • Säilytettävä vähintään lain mukainen kanneaika -> 2 v
  • 14. Palkkausjärjestelmä Työntekijän palkka muodostuu kahdesta osasta: A) Työn vaativuuden perusteella määräytyvä peruspalkka: töiden vaativuusluokittelu tapahtuu työpaikalla (tes: 5 vaativuusryhmää) => työn vaatima osaaminen, vastuu ja kuormitus + B) Työntekijän työssään osoittaman ammattitaidon perusteella tuleva ammattitaitolisä => työnantaja määrittelee, kehityskeskustelu, annetaan 10 kk jälkeen, 3 % palkasta Lisäksi palkkaan voi sisältyä yrityskohtaista lisää tai palkkaliukumaa.
  • 15. Maaseutuelinkeinojen työehtosopimus Taulukkopalkat 1.12.2015 * vähimmäispalkka * palkkaryhmittely työn vaativuuden perusteella ammattitaitolisä 3 % Palkkaryhmä €/tunti €/tunti 1 8,29 8,54 2 8,71 8,97 3 9,17 9,45 4 9,65 9,94 5 10,14 10,44 Kuukausipalkka = 172 x tuntipalkka (40 t/vko)
  • 16. Koululaiset – 70 % 1. palkkaryhmän palkasta Oppisopimusoppilaat – 1. vuonna 85 % 1. palkkaryhmän palkasta – 2. vuonna 95 % 1. palkkaryhmän palkasta - 3. vuonna 1. palkkaryhmän palkka Harjoittelijat oppilaitoksesta (amk) – 85 % 1. palkkaryhmän palkasta Perehdyttämisajan palkka -ilman alan työkokemusta olevalle vähintään 90 % 1. palkkaryhmän palkasta enintään 2 kk ajan
  • 17. Yli- ja sunnuntaityö  Ylityökorvaukset - päivittäinen ylityö: 2 h/+ 50 %, seuraavat + 100 % - viikoittainen ylityö: 8 h/+ 50 %, seuraavat + 100 % • Sunnuntaityökorotus • + 100 %, kun työskennellään sunnuntaina, pyhäpäivänä sekä juhannus- ja jouluaattona ja pääsiäislauantaina • Viikonlopputyöntekijä • työntekijälle, joka työsopimuksensa perusteella työskentelee ainoastaan viikonloppuisin (la-su), voidaan maksaa palkka saman suuruisena kaikilta tunneilta  ”kokonaispalkka” • sovittava kirjallisesti
  • 18. Oikeustapaus (KKO 2011) • Työ- ja palkkasopimuksissa oli sovittu työehtosopimuksen mukaista vähimmäispalkkaa korkeammasta kokonaispalkasta, jonka oli sopimuksissa ilmoitettu sisältävän työehtosopimuksen mukaiset palkan lisät. • Työehtosopimuksen mukaan palkan lisiä ja korvauksia ei voitu sisällyttää työntekijälle maksettavaan tunti- tai kuukausipalkkaan. Työnantaja velvoitettiin suorittamaan työntekijälle tämän vaatimat ilta-, yö- ja sunnuntaityölisät, koska muusta kuin tunti- ja kuukausipalkasta ei ollut näytetty sovitun ja koska siten oli jäänyt näyttämättä, että työntekijälle olisi maksettu hänelle työehtosopimuksen mukaan kuuluneet palkan lisät.
  • 19. Työnjohtajan ja vastaavan palkkaus • Työntekijä, joka toimii työnjohtajana, yrityksen tuotannosta vastaavassa tehtävässä tai itsenäisessä asiantuntijatehtävässä ja joka voi itse päättää työaikojensa järjestelystä • Palkkaus: kuukausipalkka + kiinteä kuukausikorvaus mahdollisesta yli- ja sunnuntaityöstä ja muista työaikaan liittyvistä lisistä Esim. peruskuukausipalkka 2.100 euroa kiinteä korvaus 500 euroa kokonaispalkka 2.600 euroa • Ei (välttämättä) työaikakirjanpidon piirissä • Maatilalla tilanhoitaja tai työnjohtaja • Voidaan soveltaa esim. ratsastuksenopettajiin
  • 20. Luontoisedut palkkauksessa • Palkka voidaan maksaa rahassa, luontoisetuina tai muina vastikkeina • Luontoisetuja: asunto, ravinto, täysihoito, auto, puhelin, vaatetus, hevosen tallipaikka • esim. ravintoetu 6,10 euroa/ateria • Luontoisetujen arvo rahassa 1. verotusarvo (verohallituksen päätös) 2. käypä arvo • Luontoisetu ja lakisääteiset maksut  ennakonpidätyksen alaista  sosiaalivakuutusmaksut maksettava • Luontoisedun arvo otetaan mukaan yli- ja sunnuntaityön korotusosia laskettaessa
  • 21. Työnantajan on pakko antaa palkkalaskelma • Itäsuomalainen rakennusalan yrittäjä on tuomittu 1000 euron uhkasakkoon sen takia, ettei hän antanut palkkalaskelmaa entiselle työntekijälle. • Tuomion antoi Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Se oli yrittänyt turhaan saada Juvalla toimineen rakennusalan yrityksen omistajajohtajalta palkkalaskelmia. Yrittäjä kieltäytyi toimittamasta laskelmia käskystä huolimatta. (10/2011)
  • 22. Määräaikaiseen työsuhteeseen liittyvää • Määräaikainen työsopimus edellyttää perustetta, esim. kausiluontoinen tai projektiluonteinen työ tai sijaisuus, EI työluvan pituus tai rahoitus(palkkatuki) • Koeaika 8 kuukautta lyhemmissä työsuhteissa enintään puolet työsuhteen kestosta. Koeaika edellyttää kirjallista työsopimusta • Palkkausjärjestelmän soveltaminen; henkilökohtaisen palkanosan määrittely 4 kk kuluttua työsuhteen alkamisesta • Lomakorvaus työsuhteen päättyessä 12,5 % työansiosta alle vuoden työsuhteissa
  • 23. Työnantajan työsuojeluun liittyvät velvoitteet Työturvallisuuslaki • Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite työntekijän työturvallisuudesta • Työympäristön jatkuva tarkkailu • Vaaratekijöiden ja riskien arviointi • Työsuojelun toimintaohjelma oltava jokaisella työpaikalla Tapaturmavakuutuslaki • Vakuuttamisvelvollisuus, jos teetetään yli 12 työpäivää kalenterivuodessa
  • 24. Laki työsuojelun valvonnasta • Työsuojeluyhteistyö työpaikalla • Työsuojelupäällikkö jokaisella työpaikalla, pienillä työpaikoilla työnantaja itse • Jos väh. 10 työntekijää, valittava työsuojeluvaltuutettu • MTA – PL: Työsuojelusopimus • Pienemmillä työpaikoilla voidaan valita työsuojeluasiamies Laki nuorista työntekijöistä • Alle 18-vuotiaille sopivat työt • Vaaralliset työt  16-vuotias saa tehdä, kun huolehdittu työturvallisuudesta • Kielletyt työt • Ohjeistus: työsuojeluviranomaiset, www.tyosuojelu.fi
  • 25. Työterveyshuolto Työterveyshuoltolain mukaan työnantaja on velvollinen järjestämään työterveyshuollon palveluksessaan oleville työntekijöille. • Työterveyshuollon järjestämistapa: - kunnallinen terveyskeskus - yksityinen lääkäriasema tai lääkäri - sopimus työterveyshuollosta • Kustannusten korvaus ta:lle (KELA): - 60 % tai 50 % ennalta ehkäisevän työterveyshuollon kustannuksista - haettava 6 kk kuluessa tilikauden päättymisestä
  • 26. Työturvallisuus- ja työsuojeluinformaatiota! • www.tyosuojelu.fi www.kela.fi - mm. henkilönsuojaimet - mm. työterveyshuolto - työsuojeluhallinto www.ttl.fi - infoa myös venäjäksi ja viroksi • www.tyoturva.fi - työturvallisuuskeskus - mm. työhyvinvointi, työturvallisuuskortti • www.mela.fi - mm. yrittäjien työterveyshuolto, suojaimet • www.tts.fi - mm. opas työntekijän perehdyttämiseen
  • 27. Hevosyrittäjä, tervetuloa MTA:n jäseneksi! • kun liityt jäseneksi, lähetämme ajan tasalla olevan työsuhdekansion käyttöösi • tiedotamme työehtosopimukseen ja lainsäädäntöön tulevista muutoksista jäsentiedottein Huom. Maaseutuelinkeinojen työehtosopimus voimassa 1.2.2014 – 31.1.2017 • neuvontapalvelu työsuhdekysymyksissä vapaasti käytettävissä: • asiantuntija, lakimies Kristel Nybondas • asiantuntija, lakimies Marjatta Sidarous • toimitusjohtaja Veli-Matti Rekola
  • 28. • järjestämme koulutustilaisuuksia: ”Työsuhdeasiain päivät” • mahdollisten erimielisyystapausten selvittäminen • lomakepalvelu työsuhteen eri tilanteisiin • jäsentiedotteet ja lomakkeet sekä tes sähköisessä muodossa jäsensivuilla (extranet) Jäsenmaksu on 0,52 % yrittäjäperheen ulkopuolisen työvoiman palkkasummasta, minimijäsenmaksu on 95 €. Maaseudun Työnantajaliitto MTA Annankatu 31-33 C, 00100 Helsinki Puh. (09) 725 04 500, faksi (09) 725 04 511 info@tyonantajat.fi www.tyonantajat.fi