SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  14
Télécharger pour lire hors ligne
Digitalisaa(o	ja	amma(llinen	koulutus	Suomessa	
-tutkimuskatsaus		
Sanna	Brauer	
Oamk		
Amma(llinen	ope8ajakorkeakoulu
F	A	K	T	A	T			P	E	L	I	I	N
OAJ:n tekemän ”Askelmerkit digiloikkaan” -selvityksen mukaan
opettajat ja johtajat suhtautuvat positiivisesti digitalisaatioon ja sen
tuomiin mahdollisuuksiin.
Vaikka digitalisaatio ja teknologiset valmiudet nähdään kehittyneinä
suomalaisessa yhteiskunnassa, ovat opettajien valmiudet hyödyntää
uusia pedagogisia ratkaisuja puutteelliset. Puolessa ammatillisista
oppilaitoksista ei ole saatavilla lainkaan tukea tieto- ja viestintätekniikan
pedagogiseen käyttöön. (Hietikko & Ilves & Salo, 2016, 33)
Opettajien osallistuminen tieto- ja viestintätekniikkaan
liittyvään täydennyskoulutukseen on harvoin pakollista.
Suurin osa opetushenkilöstöstä haluaa kehittää tieto- ja
viestintätekniikan osaamistaan itsenäisesti opiskellen
omalla ajallaan. (ks.Tanhua-Piiroinen ym., 2016, 8)
Tulevaisuuden opettaja hallitsee paitsi digitaalisuuden myös dialogin
Kuvio 5. Tulevaisuuden opettajan
ominaisuudet (Ryymin, 2014, 9)
Unescon kolmiportainen viitekehys etenee teknologian
ymmärtämisestä kohti oppivia organisaatioita
Digitaalisuuden edellyttämä pedagoginen osaaminen, digitaalisen oppimateriaalin ja
opintokokonaisuuden tuottaminen sekä digitaalisen opetuksen toteuttaminen käytännössä ovat
kouluasteille yhteisiä haasteita, joihin ei koeta olevan saatavilla tarpeeksi tukea ja
täydennyskoulusta. (Karento & Kullaslahti & Töytäri, 2015, 66; Tanhua-Piiroinen ym., 2016, 2;
Hietikko & Ilves & Salo, 2016, 33).
Tulevaisuuden ammatillisen
o p e t t a j a n t y ö n k u v a o n
dynaaminen, joustava ja kehittyvä
(Paaso, 2012).
Opettajankoulutus on koko
työuran aikaisen osaamisen
kehittämisen jatkumo (Mahlamäki-
Kultanen ym., 2014, 6-9).
A m m a t i l l i s i s t a o p e t t a j i s t a
k o u l u t u s - j a k e h i t t ä m i s -
suunnitelma on vain noin joka
neljännellä (Kumpulainen, 2013,
145).
Opettajan vastuu oman osaamisen kehittämisestä korostuu, kun opetusta
etenkin ammatillisen koulutuksen puolella toteutetaan usein yksin.
Suomalaisille suurimpia haasteita ovat
toisilta oppiminen ja kehittynyt yhteisöllisyys.
Opetuksen ja oppimisen kansainvälinen tutkimus TALIS:
• Suomalaisten opettajien suurimmat ammatillinen osaamisen
kehittämisen haasteet liittyvät tiedontarpeeseen tieto- ja
viestintätekniikan opetuskäytön osalta sekä uusien teknologioiden
hyödyntämiseen työpaikoilla.
• S u o m a l a i s e t o p e t t a j a t o s a l l i s t u v a t h a r v o i n
täydennyskoulutukseen.
Leppisaari ja Vainio (2015) korostavat vertaisoppimista ja
asiantuntijuuden jakamista arjessa digiloikkaa vauhdittavina tekijöinä.
Opettajien välinen yhteistyö ja pedagogisten käytänteiden jakaminen
sekä mahdollisuus kouluttautua tukevat tulevaisuuden taitojen
opetusta (Norrena, 2013, 160).
Tietoyhteiskunnan haasteet, työelämän muutos ja ammatillisen
koulutuksen kehittäminen ohjaavat opettajia toimimaan yhdessä yli
oppilaitosrajojen, kohti jaetun osaamisen ideaa (Mäki ym., 2015, 7).
Opettajien toiveet tuesta ja täydennyskoulutuksesta heijastavat
konkreettisia tarpeita ja halua soveltaa opittua omaan opetukseen.
Laitteistojen määrällä ei ole merkitystä (Norrena, 2013; Hietikko ym., 2016)
siihen, kuinka laadukkaasti teknologiaa hyödynnetään – oleellisempaa on
miten yhteisössä tuetaan pedagogista osaamista.
Kiitos!
Sarjakuvat CC BY Linda NC ND
https://saukkorauta.com/
#DIGAM
Lähteet:
Hietikko, P., Ilves, V. & Salo, J. (2016) OAJ:n askelmerkit digiloikkaan. OAJ:n julkaisusarja 3:2016
Hintikka, K. A., Kekkonen, T., Partanen, V. (2016) LIITE: Oppimisympä rist. jen digitalisaation nykytilanne ja opettajien valmiudet hyödyntää digitaalisia
oppimisympäristöjä - haastatteluraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2016Human Capital: Digital inclusion and skills.
Europe's Digital Progress Report 2016.
Karento, H., Kullaslahti, J. & Töytäri, A. (2015) Ammattikorkeakouluopettajien digiosaamisen vahvistamisen tuki- ja koulutustarpeet opettajien
arvioimana. Teoksessa Monitoimisuus haastaa koulutuksen. Uudistuvaa pedagogiikkaa ja tki-toimintaa. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu,
59-70.
Kumpulainen, T. (toim.) (2013). Opettajat Suomessa 2013 . Koulutuksen seurantaraportit
2014:8. Hakupäivä 28.9.2015. Saatavilla http://www.oph.fi/download/156282_opettajat_suomessa_2013.pdf
Leppisaari, I. & Vainio, L. (2015). Digital leap of teachers: two Finnish examples of rethinking teacher professional development for the digital age. In T.
Reiners, B.R. von Konsky, D. Gibson, V. Chang, L. Irving, & K. Clarke (Eds.), Globally connected, digitally enabled. Proceedings ascilite 2015 in Perth
(pp. FP:156- FP:167, pages 168-179). Available: http://www.2015conference.ascilite.org/wpcontent/uploads/2015/11/ascilite-2015-proceedings.pdf
Mahlamäki-Kultanen, S. Lauriala, A., Karjalainen, A., Rautiainen, A., Räkköläinen, M., Helin, E., Pohjonen, P. & Nyyssölä, K. (2014).
Opettajankoulutuksen tilannekatsaus. Tilannekatsaus marraskuu 2014. Muistio 2014:4 Hakupäivä 28.9.2015. Saatavilla http://www.oph.fi/download/
163626_opettajankoulutuksen_tilannekatsaus.pdf
Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen, L., Guttorm, T., Mäntylä, R., Stenlund, A. & Weissmann, K. (2015). Opettajankouluttajan osaaminen - Ammatillisen
opettajankouluttajan työn tulevaisuus 2025. Raportti 12.1.2015. Ammatillisten opettajakorkeakoulujen OKO-hanke.
Norrena, J. 2013. Opettaja tulevaisuuden taitojen edistäjänä. ”Jos haluat opettaa noita taitoja, sinun on ensin hallittava ne itse”. Jyväskylä Studies in
Computing 169. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Paaso, A.,. (2012). Osaava ammatillinen opettaja 2020. Ammattikasvatuksen Aikakauskirja, 14(3), 46-56.
Tanhua-Piiroinen, E., Viteli, J., Syvänen, A., Vuorio, J., Hintikka, K. A. & Sairanen, H. (2016). Perusopetuksen oppimisympäristöjen digitalisaation
nykytilanne ja opettajien valmiudet hyödyntää digitaalisia oppimisympäristöjä. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2016
Taajamo, M., Puhakka, E. & Välijärvi, J. (2015). Opetuksen ja oppimisen kansainvälinen tutkimus TALIS 2013. Tarkastelun kohteena alakoulun ja toisen
asteen oppilaitosten opettajat ja rehtorit. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:4. Hakupäivä 29.9.2015. Saatavilla http://okm.fi/OPM/Julkaisut/
2015/TALIS_2013.html
Ryymin, E. (2014). Tulevaisuuden opettaja. Teoksessa A-M. Korhonen & S. Ruhalahti (toim.) Oppimisen digiagentit . Hämeen Ammattikorkeakoulu, 9-14.
Hakupäivä 21.2.2017. Saatavilla https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/85417/ HAMK_ Oppimisen_digiagentit_ekirja.pdf?sequence=3

Contenu connexe

Tendances

Itk jouni kangasniemi
Itk jouni kangasniemiItk jouni kangasniemi
Itk jouni kangasniemiJounika
 
Oppika, Opeka ja Ropeka - digikiltalaisten työkaluna
Oppika, Opeka ja Ropeka - digikiltalaisten työkalunaOppika, Opeka ja Ropeka - digikiltalaisten työkaluna
Oppika, Opeka ja Ropeka - digikiltalaisten työkalunaSuomen eOppimiskeskus ry
 
Etäopetuksen pedagogiikka, tietosuoja ja pelisäännöt
Etäopetuksen pedagogiikka, tietosuoja ja pelisäännötEtäopetuksen pedagogiikka, tietosuoja ja pelisäännöt
Etäopetuksen pedagogiikka, tietosuoja ja pelisäännötHarto Pönkä
 
Opetusta digitaalisesti - miksi ja miten?
Opetusta digitaalisesti - miksi ja miten?Opetusta digitaalisesti - miksi ja miten?
Opetusta digitaalisesti - miksi ja miten?Harto Pönkä
 
Esitys ammatillisen koulutuksen digiloikka
Esitys ammatillisen koulutuksen digiloikkaEsitys ammatillisen koulutuksen digiloikka
Esitys ammatillisen koulutuksen digiloikkaTuoviHuttunen
 
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?Jari Laru
 
Etäopetuksen pedagogiikkaa
Etäopetuksen pedagogiikkaaEtäopetuksen pedagogiikkaa
Etäopetuksen pedagogiikkaaHarto Pönkä
 
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallitYhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallitHarto Pönkä
 
Minä verkkokouluttajana 2.4.19
Minä verkkokouluttajana 2.4.19Minä verkkokouluttajana 2.4.19
Minä verkkokouluttajana 2.4.19Matleena Laakso
 
Tvt terveystiedon opetuksessa
Tvt terveystiedon opetuksessa Tvt terveystiedon opetuksessa
Tvt terveystiedon opetuksessa Matleena Laakso
 
Opetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksista
Opetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksistaOpetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksista
Opetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksistaMatleena Laakso
 
Digipedagogiikan ajankohtaiskoulutus vapaalle sivistystyölle 28.10.19
Digipedagogiikan ajankohtaiskoulutus vapaalle sivistystyölle 28.10.19Digipedagogiikan ajankohtaiskoulutus vapaalle sivistystyölle 28.10.19
Digipedagogiikan ajankohtaiskoulutus vapaalle sivistystyölle 28.10.19Matleena Laakso
 
Kaikki opet digittää 09102018
Kaikki opet digittää 09102018Kaikki opet digittää 09102018
Kaikki opet digittää 09102018Heli Antila
 
OSAAVA VESO: Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä. Raahe 2015
OSAAVA VESO: Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä. Raahe 2015OSAAVA VESO: Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä. Raahe 2015
OSAAVA VESO: Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä. Raahe 2015Jari Laru
 
Tendances (20)

SeOppi 2/2015
SeOppi 2/2015SeOppi 2/2015
SeOppi 2/2015
 
Itk jouni kangasniemi
Itk jouni kangasniemiItk jouni kangasniemi
Itk jouni kangasniemi
 
SeOppi 1|2016
SeOppi 1|2016SeOppi 1|2016
SeOppi 1|2016
 
Oppika, Opeka ja Ropeka - digikiltalaisten työkaluna
Oppika, Opeka ja Ropeka - digikiltalaisten työkalunaOppika, Opeka ja Ropeka - digikiltalaisten työkaluna
Oppika, Opeka ja Ropeka - digikiltalaisten työkaluna
 
Uudistuva opettajuus
Uudistuva opettajuusUudistuva opettajuus
Uudistuva opettajuus
 
Etäopetuksen pedagogiikka, tietosuoja ja pelisäännöt
Etäopetuksen pedagogiikka, tietosuoja ja pelisäännötEtäopetuksen pedagogiikka, tietosuoja ja pelisäännöt
Etäopetuksen pedagogiikka, tietosuoja ja pelisäännöt
 
Opetusta digitaalisesti - miksi ja miten?
Opetusta digitaalisesti - miksi ja miten?Opetusta digitaalisesti - miksi ja miten?
Opetusta digitaalisesti - miksi ja miten?
 
Esitys ammatillisen koulutuksen digiloikka
Esitys ammatillisen koulutuksen digiloikkaEsitys ammatillisen koulutuksen digiloikka
Esitys ammatillisen koulutuksen digiloikka
 
Kohti digikampusta humak julkaisuja 22_sähkökirja
Kohti digikampusta humak julkaisuja 22_sähkökirjaKohti digikampusta humak julkaisuja 22_sähkökirja
Kohti digikampusta humak julkaisuja 22_sähkökirja
 
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
Miten opettajien uusi sukupolvi mullistaa opetuksen? Vai mullistaako sittenkään?
 
Etäopetuksen pedagogiikkaa
Etäopetuksen pedagogiikkaaEtäopetuksen pedagogiikkaa
Etäopetuksen pedagogiikkaa
 
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallitYhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
 
Minä verkkokouluttajana 2.4.19
Minä verkkokouluttajana 2.4.19Minä verkkokouluttajana 2.4.19
Minä verkkokouluttajana 2.4.19
 
Tvt terveystiedon opetuksessa
Tvt terveystiedon opetuksessa Tvt terveystiedon opetuksessa
Tvt terveystiedon opetuksessa
 
SeOppi 1|2014 - Innostu, onnistu, opi
SeOppi 1|2014 - Innostu, onnistu, opiSeOppi 1|2014 - Innostu, onnistu, opi
SeOppi 1|2014 - Innostu, onnistu, opi
 
Opetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksista
Opetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksistaOpetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksista
Opetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksista
 
Digipedagogiikan ajankohtaiskoulutus vapaalle sivistystyölle 28.10.19
Digipedagogiikan ajankohtaiskoulutus vapaalle sivistystyölle 28.10.19Digipedagogiikan ajankohtaiskoulutus vapaalle sivistystyölle 28.10.19
Digipedagogiikan ajankohtaiskoulutus vapaalle sivistystyölle 28.10.19
 
Kaikki opet digittää 09102018
Kaikki opet digittää 09102018Kaikki opet digittää 09102018
Kaikki opet digittää 09102018
 
Digiloikasta pedaloikkaan
Digiloikasta pedaloikkaanDigiloikasta pedaloikkaan
Digiloikasta pedaloikkaan
 
OSAAVA VESO: Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä. Raahe 2015
OSAAVA VESO: Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä. Raahe 2015OSAAVA VESO: Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä. Raahe 2015
OSAAVA VESO: Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä. Raahe 2015
 
Similaire à Faktat peliin

Verkkopedagogiikka ja some terveystiedon opetuksessa 7.4.14
Verkkopedagogiikka ja some terveystiedon opetuksessa 7.4.14Verkkopedagogiikka ja some terveystiedon opetuksessa 7.4.14
Verkkopedagogiikka ja some terveystiedon opetuksessa 7.4.14Matleena Laakso
 
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016DigitalHelsinki
 
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissaBossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissaSuomen eOppimiskeskus ry
 
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaaOppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaaTiina Airaksinen
 
Yhteisöllinen oppiminen ja yhteisöllinen media
Yhteisöllinen oppiminen ja yhteisöllinen mediaYhteisöllinen oppiminen ja yhteisöllinen media
Yhteisöllinen oppiminen ja yhteisöllinen mediaTiina Hämäläinen
 
Pedagoginen piristysruiske, syyskuu 2015
Pedagoginen piristysruiske, syyskuu 2015Pedagoginen piristysruiske, syyskuu 2015
Pedagoginen piristysruiske, syyskuu 2015Matleena Laakso
 
LOPS2016 ja TVT - Ähtärin ja Virtain lukiot 16.1.2016
LOPS2016 ja TVT - Ähtärin ja Virtain lukiot 16.1.2016LOPS2016 ja TVT - Ähtärin ja Virtain lukiot 16.1.2016
LOPS2016 ja TVT - Ähtärin ja Virtain lukiot 16.1.2016Aki Luostarinen
 
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Jari Laru
 
Esiopetuksen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän pedagogisen toiminnan ...
Esiopetuksen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän pedagogisen toiminnan ...Esiopetuksen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän pedagogisen toiminnan ...
Esiopetuksen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän pedagogisen toiminnan ...Pekka Mertala
 
Tietotyon pedagogisia haasteita
Tietotyon pedagogisia haasteitaTietotyon pedagogisia haasteita
Tietotyon pedagogisia haasteitaJari Laru
 
Gafe-koulutus Siikajoella 30.10.14
Gafe-koulutus Siikajoella 30.10.14Gafe-koulutus Siikajoella 30.10.14
Gafe-koulutus Siikajoella 30.10.14Pirjo Kananen
 
Ilmiökuvaus eDelfoissa
Ilmiökuvaus eDelfoissaIlmiökuvaus eDelfoissa
Ilmiökuvaus eDelfoissaHannu Linturi
 
Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...
Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...
Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...Harto Pönkä
 
kyky kuulumiset joulukuu 2011
kyky kuulumiset joulukuu 2011kyky kuulumiset joulukuu 2011
kyky kuulumiset joulukuu 2011SYL
 
Pedagoginen piristysruiske 24.4.14
Pedagoginen piristysruiske 24.4.14Pedagoginen piristysruiske 24.4.14
Pedagoginen piristysruiske 24.4.14Matleena Laakso
 
Vuorovaikutuksen aktivointi digivälineillä
Vuorovaikutuksen aktivointi digivälineilläVuorovaikutuksen aktivointi digivälineillä
Vuorovaikutuksen aktivointi digivälineilläMatleena Laakso
 
Similaire à Faktat peliin (20)

Verkkopedagogiikka ja some terveystiedon opetuksessa 7.4.14
Verkkopedagogiikka ja some terveystiedon opetuksessa 7.4.14Verkkopedagogiikka ja some terveystiedon opetuksessa 7.4.14
Verkkopedagogiikka ja some terveystiedon opetuksessa 7.4.14
 
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
 
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissaBossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
 
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaaOppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
 
Yhteisöllinen oppiminen ja yhteisöllinen media
Yhteisöllinen oppiminen ja yhteisöllinen mediaYhteisöllinen oppiminen ja yhteisöllinen media
Yhteisöllinen oppiminen ja yhteisöllinen media
 
Pedagoginen piristysruiske, syyskuu 2015
Pedagoginen piristysruiske, syyskuu 2015Pedagoginen piristysruiske, syyskuu 2015
Pedagoginen piristysruiske, syyskuu 2015
 
LOPS2016 ja TVT - Ähtärin ja Virtain lukiot 16.1.2016
LOPS2016 ja TVT - Ähtärin ja Virtain lukiot 16.1.2016LOPS2016 ja TVT - Ähtärin ja Virtain lukiot 16.1.2016
LOPS2016 ja TVT - Ähtärin ja Virtain lukiot 16.1.2016
 
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
 
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
Digitaalisen oppimisen välineitä yhdessä kehittämässä – varhainen omaksuja, u...
 
Esiopetuksen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän pedagogisen toiminnan ...
Esiopetuksen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän pedagogisen toiminnan ...Esiopetuksen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän pedagogisen toiminnan ...
Esiopetuksen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän pedagogisen toiminnan ...
 
Tietotyon pedagogisia haasteita
Tietotyon pedagogisia haasteitaTietotyon pedagogisia haasteita
Tietotyon pedagogisia haasteita
 
SeOppi 1/2019
SeOppi 1/2019SeOppi 1/2019
SeOppi 1/2019
 
Gafe-koulutus Siikajoella 30.10.14
Gafe-koulutus Siikajoella 30.10.14Gafe-koulutus Siikajoella 30.10.14
Gafe-koulutus Siikajoella 30.10.14
 
Koulutusteknologian merkitys oppivassa_yhteiskunnassa
Koulutusteknologian merkitys oppivassa_yhteiskunnassaKoulutusteknologian merkitys oppivassa_yhteiskunnassa
Koulutusteknologian merkitys oppivassa_yhteiskunnassa
 
Ilmiökuvaus eDelfoissa
Ilmiökuvaus eDelfoissaIlmiökuvaus eDelfoissa
Ilmiökuvaus eDelfoissa
 
Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...
Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...
Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...
 
kyky kuulumiset joulukuu 2011
kyky kuulumiset joulukuu 2011kyky kuulumiset joulukuu 2011
kyky kuulumiset joulukuu 2011
 
Pedagoginen piristysruiske 24.4.14
Pedagoginen piristysruiske 24.4.14Pedagoginen piristysruiske 24.4.14
Pedagoginen piristysruiske 24.4.14
 
Opettamisen tulevaisuus
Opettamisen tulevaisuusOpettamisen tulevaisuus
Opettamisen tulevaisuus
 
Vuorovaikutuksen aktivointi digivälineillä
Vuorovaikutuksen aktivointi digivälineilläVuorovaikutuksen aktivointi digivälineillä
Vuorovaikutuksen aktivointi digivälineillä
 
Plus de Sanna Brauer

Osaamismerkit taitaja 230321
Osaamismerkit taitaja 230321Osaamismerkit taitaja 230321
Osaamismerkit taitaja 230321Sanna Brauer
 
Osuvat taidot hh110220
Osuvat taidot   hh110220Osuvat taidot   hh110220
Osuvat taidot hh110220Sanna Brauer
 
Open merkit hh 110220 sb
Open merkit hh 110220 sbOpen merkit hh 110220 sb
Open merkit hh 110220 sbSanna Brauer
 
Baltic riga 240120
Baltic riga 240120Baltic riga 240120
Baltic riga 240120Sanna Brauer
 
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteeritOsuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteeritSanna Brauer
 
Digital Open Badge-Driven Learning - Gamified Progress and Inspiring Assessment
Digital Open Badge-Driven Learning -  Gamified Progress and Inspiring AssessmentDigital Open Badge-Driven Learning -  Gamified Progress and Inspiring Assessment
Digital Open Badge-Driven Learning - Gamified Progress and Inspiring AssessmentSanna Brauer
 
Digital Open Badge-Driven Learning
Digital Open Badge-Driven LearningDigital Open Badge-Driven Learning
Digital Open Badge-Driven LearningSanna Brauer
 
Osaamismerkkikonstellaatiot
OsaamismerkkikonstellaatiotOsaamismerkkikonstellaatiot
OsaamismerkkikonstellaatiotSanna Brauer
 
Teachers badges panel
Teachers badges panelTeachers badges panel
Teachers badges panelSanna Brauer
 
ePIC theoretical Theoretical Framework of Digital Open Badge-Driven Learning
ePIC theoretical Theoretical Framework of Digital Open Badge-Driven LearningePIC theoretical Theoretical Framework of Digital Open Badge-Driven Learning
ePIC theoretical Theoretical Framework of Digital Open Badge-Driven LearningSanna Brauer
 
Digitaaliset osaamismerkit case Oppiminen Online
Digitaaliset osaamismerkit case Oppiminen OnlineDigitaaliset osaamismerkit case Oppiminen Online
Digitaaliset osaamismerkit case Oppiminen OnlineSanna Brauer
 
Digiajan pedagogiikka
Digiajan pedagogiikkaDigiajan pedagogiikka
Digiajan pedagogiikkaSanna Brauer
 
Erityisen ammatillinen digiloikka
Erityisen ammatillinen digiloikkaErityisen ammatillinen digiloikka
Erityisen ammatillinen digiloikkaSanna Brauer
 
Yhteisöllinen digiloikka kv momu
Yhteisöllinen digiloikka kv momuYhteisöllinen digiloikka kv momu
Yhteisöllinen digiloikka kv momuSanna Brauer
 
Open badge some-noviisi
Open badge   some-noviisiOpen badge   some-noviisi
Open badge some-noviisiSanna Brauer
 
Yhteisöllinen digiloikka
Yhteisöllinen digiloikkaYhteisöllinen digiloikka
Yhteisöllinen digiloikkaSanna Brauer
 
Plus de Sanna Brauer (20)

Osaamismerkit taitaja 230321
Osaamismerkit taitaja 230321Osaamismerkit taitaja 230321
Osaamismerkit taitaja 230321
 
Osuvat taidot hh110220
Osuvat taidot   hh110220Osuvat taidot   hh110220
Osuvat taidot hh110220
 
Open merkit hh 110220 sb
Open merkit hh 110220 sbOpen merkit hh 110220 sb
Open merkit hh 110220 sb
 
Baltic riga 240120
Baltic riga 240120Baltic riga 240120
Baltic riga 240120
 
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteeritOsuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
 
Amk tutkimus 2019
Amk tutkimus 2019Amk tutkimus 2019
Amk tutkimus 2019
 
Digital Open Badge-Driven Learning - Gamified Progress and Inspiring Assessment
Digital Open Badge-Driven Learning -  Gamified Progress and Inspiring AssessmentDigital Open Badge-Driven Learning -  Gamified Progress and Inspiring Assessment
Digital Open Badge-Driven Learning - Gamified Progress and Inspiring Assessment
 
N ord yrk
N ord yrkN ord yrk
N ord yrk
 
Digital Open Badge-Driven Learning
Digital Open Badge-Driven LearningDigital Open Badge-Driven Learning
Digital Open Badge-Driven Learning
 
Osaamismerkkikonstellaatiot
OsaamismerkkikonstellaatiotOsaamismerkkikonstellaatiot
Osaamismerkkikonstellaatiot
 
Teachers badges panel
Teachers badges panelTeachers badges panel
Teachers badges panel
 
ePIC theoretical Theoretical Framework of Digital Open Badge-Driven Learning
ePIC theoretical Theoretical Framework of Digital Open Badge-Driven LearningePIC theoretical Theoretical Framework of Digital Open Badge-Driven Learning
ePIC theoretical Theoretical Framework of Digital Open Badge-Driven Learning
 
Työpaja
TyöpajaTyöpaja
Työpaja
 
Digitaaliset osaamismerkit case Oppiminen Online
Digitaaliset osaamismerkit case Oppiminen OnlineDigitaaliset osaamismerkit case Oppiminen Online
Digitaaliset osaamismerkit case Oppiminen Online
 
Digiajan pedagogiikka
Digiajan pedagogiikkaDigiajan pedagogiikka
Digiajan pedagogiikka
 
Erityisen ammatillinen digiloikka
Erityisen ammatillinen digiloikkaErityisen ammatillinen digiloikka
Erityisen ammatillinen digiloikka
 
Open badge taito
Open badge taitoOpen badge taito
Open badge taito
 
Yhteisöllinen digiloikka kv momu
Yhteisöllinen digiloikka kv momuYhteisöllinen digiloikka kv momu
Yhteisöllinen digiloikka kv momu
 
Open badge some-noviisi
Open badge   some-noviisiOpen badge   some-noviisi
Open badge some-noviisi
 
Yhteisöllinen digiloikka
Yhteisöllinen digiloikkaYhteisöllinen digiloikka
Yhteisöllinen digiloikka
 
Faktat peliin

  • 2. OAJ:n tekemän ”Askelmerkit digiloikkaan” -selvityksen mukaan opettajat ja johtajat suhtautuvat positiivisesti digitalisaatioon ja sen tuomiin mahdollisuuksiin.
  • 3. Vaikka digitalisaatio ja teknologiset valmiudet nähdään kehittyneinä suomalaisessa yhteiskunnassa, ovat opettajien valmiudet hyödyntää uusia pedagogisia ratkaisuja puutteelliset. Puolessa ammatillisista oppilaitoksista ei ole saatavilla lainkaan tukea tieto- ja viestintätekniikan pedagogiseen käyttöön. (Hietikko & Ilves & Salo, 2016, 33)
  • 4. Opettajien osallistuminen tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvään täydennyskoulutukseen on harvoin pakollista. Suurin osa opetushenkilöstöstä haluaa kehittää tieto- ja viestintätekniikan osaamistaan itsenäisesti opiskellen omalla ajallaan. (ks.Tanhua-Piiroinen ym., 2016, 8)
  • 5.
  • 6. Tulevaisuuden opettaja hallitsee paitsi digitaalisuuden myös dialogin Kuvio 5. Tulevaisuuden opettajan ominaisuudet (Ryymin, 2014, 9)
  • 7. Unescon kolmiportainen viitekehys etenee teknologian ymmärtämisestä kohti oppivia organisaatioita Digitaalisuuden edellyttämä pedagoginen osaaminen, digitaalisen oppimateriaalin ja opintokokonaisuuden tuottaminen sekä digitaalisen opetuksen toteuttaminen käytännössä ovat kouluasteille yhteisiä haasteita, joihin ei koeta olevan saatavilla tarpeeksi tukea ja täydennyskoulusta. (Karento & Kullaslahti & Töytäri, 2015, 66; Tanhua-Piiroinen ym., 2016, 2; Hietikko & Ilves & Salo, 2016, 33).
  • 8. Tulevaisuuden ammatillisen o p e t t a j a n t y ö n k u v a o n dynaaminen, joustava ja kehittyvä (Paaso, 2012). Opettajankoulutus on koko työuran aikaisen osaamisen kehittämisen jatkumo (Mahlamäki- Kultanen ym., 2014, 6-9). A m m a t i l l i s i s t a o p e t t a j i s t a k o u l u t u s - j a k e h i t t ä m i s - suunnitelma on vain noin joka neljännellä (Kumpulainen, 2013, 145). Opettajan vastuu oman osaamisen kehittämisestä korostuu, kun opetusta etenkin ammatillisen koulutuksen puolella toteutetaan usein yksin.
  • 9. Suomalaisille suurimpia haasteita ovat toisilta oppiminen ja kehittynyt yhteisöllisyys.
  • 10. Opetuksen ja oppimisen kansainvälinen tutkimus TALIS: • Suomalaisten opettajien suurimmat ammatillinen osaamisen kehittämisen haasteet liittyvät tiedontarpeeseen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osalta sekä uusien teknologioiden hyödyntämiseen työpaikoilla. • S u o m a l a i s e t o p e t t a j a t o s a l l i s t u v a t h a r v o i n täydennyskoulutukseen. Leppisaari ja Vainio (2015) korostavat vertaisoppimista ja asiantuntijuuden jakamista arjessa digiloikkaa vauhdittavina tekijöinä. Opettajien välinen yhteistyö ja pedagogisten käytänteiden jakaminen sekä mahdollisuus kouluttautua tukevat tulevaisuuden taitojen opetusta (Norrena, 2013, 160).
  • 11. Tietoyhteiskunnan haasteet, työelämän muutos ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen ohjaavat opettajia toimimaan yhdessä yli oppilaitosrajojen, kohti jaetun osaamisen ideaa (Mäki ym., 2015, 7).
  • 12. Opettajien toiveet tuesta ja täydennyskoulutuksesta heijastavat konkreettisia tarpeita ja halua soveltaa opittua omaan opetukseen. Laitteistojen määrällä ei ole merkitystä (Norrena, 2013; Hietikko ym., 2016) siihen, kuinka laadukkaasti teknologiaa hyödynnetään – oleellisempaa on miten yhteisössä tuetaan pedagogista osaamista.
  • 13. Kiitos! Sarjakuvat CC BY Linda NC ND https://saukkorauta.com/ #DIGAM
  • 14. Lähteet: Hietikko, P., Ilves, V. & Salo, J. (2016) OAJ:n askelmerkit digiloikkaan. OAJ:n julkaisusarja 3:2016 Hintikka, K. A., Kekkonen, T., Partanen, V. (2016) LIITE: Oppimisympä rist. jen digitalisaation nykytilanne ja opettajien valmiudet hyödyntää digitaalisia oppimisympäristöjä - haastatteluraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2016Human Capital: Digital inclusion and skills. Europe's Digital Progress Report 2016. Karento, H., Kullaslahti, J. & Töytäri, A. (2015) Ammattikorkeakouluopettajien digiosaamisen vahvistamisen tuki- ja koulutustarpeet opettajien arvioimana. Teoksessa Monitoimisuus haastaa koulutuksen. Uudistuvaa pedagogiikkaa ja tki-toimintaa. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 59-70. Kumpulainen, T. (toim.) (2013). Opettajat Suomessa 2013 . Koulutuksen seurantaraportit 2014:8. Hakupäivä 28.9.2015. Saatavilla http://www.oph.fi/download/156282_opettajat_suomessa_2013.pdf Leppisaari, I. & Vainio, L. (2015). Digital leap of teachers: two Finnish examples of rethinking teacher professional development for the digital age. In T. Reiners, B.R. von Konsky, D. Gibson, V. Chang, L. Irving, & K. Clarke (Eds.), Globally connected, digitally enabled. Proceedings ascilite 2015 in Perth (pp. FP:156- FP:167, pages 168-179). Available: http://www.2015conference.ascilite.org/wpcontent/uploads/2015/11/ascilite-2015-proceedings.pdf Mahlamäki-Kultanen, S. Lauriala, A., Karjalainen, A., Rautiainen, A., Räkköläinen, M., Helin, E., Pohjonen, P. & Nyyssölä, K. (2014). Opettajankoulutuksen tilannekatsaus. Tilannekatsaus marraskuu 2014. Muistio 2014:4 Hakupäivä 28.9.2015. Saatavilla http://www.oph.fi/download/ 163626_opettajankoulutuksen_tilannekatsaus.pdf Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen, L., Guttorm, T., Mäntylä, R., Stenlund, A. & Weissmann, K. (2015). Opettajankouluttajan osaaminen - Ammatillisen opettajankouluttajan työn tulevaisuus 2025. Raportti 12.1.2015. Ammatillisten opettajakorkeakoulujen OKO-hanke. Norrena, J. 2013. Opettaja tulevaisuuden taitojen edistäjänä. ”Jos haluat opettaa noita taitoja, sinun on ensin hallittava ne itse”. Jyväskylä Studies in Computing 169. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Paaso, A.,. (2012). Osaava ammatillinen opettaja 2020. Ammattikasvatuksen Aikakauskirja, 14(3), 46-56. Tanhua-Piiroinen, E., Viteli, J., Syvänen, A., Vuorio, J., Hintikka, K. A. & Sairanen, H. (2016). Perusopetuksen oppimisympäristöjen digitalisaation nykytilanne ja opettajien valmiudet hyödyntää digitaalisia oppimisympäristöjä. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2016 Taajamo, M., Puhakka, E. & Välijärvi, J. (2015). Opetuksen ja oppimisen kansainvälinen tutkimus TALIS 2013. Tarkastelun kohteena alakoulun ja toisen asteen oppilaitosten opettajat ja rehtorit. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:4. Hakupäivä 29.9.2015. Saatavilla http://okm.fi/OPM/Julkaisut/ 2015/TALIS_2013.html Ryymin, E. (2014). Tulevaisuuden opettaja. Teoksessa A-M. Korhonen & S. Ruhalahti (toim.) Oppimisen digiagentit . Hämeen Ammattikorkeakoulu, 9-14. Hakupäivä 21.2.2017. Saatavilla https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/85417/ HAMK_ Oppimisen_digiagentit_ekirja.pdf?sequence=3