SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  2
PAKKAUS 8/2011
36
Tuomo Paakkanen
MOBIILIKOODIT PAKKAUKSISSA
- helppo liittymäpinta tietoon tai palveluun
Mobiililaitteiden, tablettien ja muiden päätelaitteiden nopea
yleistyminen asettaa uudenlaisia vaatimuksia ja haasteita
luoda lisäarvoja myös erilaisille teollisille toimialoille kuten
pakkausteollisuuteen. Pakkauksen sisältöön liittyvällä digitaalisella
informaatiolla saattaa olla suuria vaikutuksia alkaen tuotteen
ostopäätöksestä ja päätyen sen hyödyntämiseen saakka.
Ebax Oy on kehittänyt QR ja NFC -koodeihin perustuvaa Ebax Keycode
koodien hallinnointipalvelua sekä siihen liittyviä sovellusohjelmistoja.
Pakkauksien kytkemisellä digitaalisiin si-
sältöihin on jo pitkät perinteet. Pakkauk-
sissa on ollut monenlaisia ratkaisuja koo-
dijärjestelmistä verkkosivuosoitteisiin.
Erilaisia viivakoodeja on ollut jo käytössä
vuosikymmeniä, mutta niiden käyttö
esimerkiksi kuluttajille tarkoitetuissa
ratkaisuissa on ollut suhteellisen vähäis-
tä. Syitä on monia, mutta mm. luku- ja
päätelaitteiden vaikea saatavuus tai
puuttuminen selittää suurelta sen, että
koodien hyödyntäminen ei ole yleistynyt
laajemmin, vaan on jäänyt enemmänkin
yritysten sisäiseen käyttöön.
Moderneja mobiilikoodeja voidaan lukea
tavallisilla kännyköillä, joissa on kamera
ja verkkoyhteys. Niiden suuri vahvuus
piilee siinä, että koodeja voi kuka tahan-
sa työntekijä, asiakas tai kuluttaja lukea
omalla mobiililaitteellaan. Koodien vah-
vuutena ovat siis yleiskäyttöisyys ja help-
pokäyttöisyys sekä se, että ne voidaan
kytkeä täsmällisesti tiettyihin kohteisiin
ja konteksteihin.
Helppolukuisia koodeja
Mitä 2D-mobiilikoodit ovat? Tässä esi-
tellään lyhyesti Ebax Keycode koodia,
joka perustuu Japanissa 1990 luvulla
kehitettyyn QR koodiin. QR kirjaimet
tulevat sanoista Quick Response, mikä
tarkoittaa käytännössä sitä, että infor-
maatio voidaan lukea koodista kännyk-
kään helposti ja vaivattomasti. 2D-koodi
poikkeaa tavallisesta viivakoodista siten,
että informaatio tallennetaan kaksi-
suuntaisena pysty- ja vaakatasoon. Näin
koodiin voidaan tallentaa huomattavasti
enemmän informaatiota. QR-koodi on
ISO-standardi ja laaja-alaisesti käytössä
maailmalla.
QR-koodit ovat pisteistä koostuvia mat-
riiseja, eivätkä itsessään kerro käyttäjälle
mitään tarjottavasta sisällöstä. Ne ovat
myös esteettisesti karun näköisiä. Koodi-
en rakenteesta ja esimerkiksi virheenkor-
jausominaisuuksista johtuen itse koodiin
voidaan upottaa grafiikkaa ja koodeissa
voidaan käyttää erilaisia värejä.
Koodeihin lisätyn symboliikan avulla
käyttäjälle voidaan antaa vinkkejä siitä
mihin koodia voidaan käyttää tai mitä
koodin takaa löytyy. Symboliikka ja teks-
tit yhdessä kertovat myös jotakin siitä,
että tämä on käyttäjälle suunnattu pal-
velu. Esimerkkisi paketissa oleva pelkkä
koodi ei herätä käyttäjän huomiota tai
hän saattaa ajatella että tuo ei ole tarkoi-
tettu minulle.
Miten mobiilikoodipalvelu toimii?
Käyttäjä lukee mobiilikoodin omalla
päätelaitteellaan. Koodin lukeminen
edellyttää, että puhelimessa on kamera,
Internet-verkkoyhteys sekä ns. QR-reader
-lukuohjelma. Erilaisia lukuohjelmia on
saatavilla ilmaiseksi ja yhä useammin
lukuohjelma on jo asennettuna kännyk-
kään. Itse lukeminen tapahtuu siten, että
käyttäjä käynnistää lukuohjelman, kuvaa
mobiililaitteen kameralla koodin ja tä-
män jälkeen käyttäjä ohjautuu koodin
osoittamalle verkkosivustolle.
Ebax Keycode hallinnoi
Ebax Keycode koodien hallintapalvelun
avulla voidaan hallinnoida suuria määriä
erilaisia mobiilikoodeja. Tarvittaessa
palvelu pystyy käsittelemään koodeja
uniikkeina, jolloin jokaisella kohteella on
oma yksilöllinen koodinsa. Käytännössä
tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että
kaikilla pakkauksilla on oma yksilöllinen
koodinsa.
Ebax Keycode on uudelleenohjauspal-
velu, jossa itse koodiin tallennetaan
ainoastaan palvelun nimi (keycode.co)
sekä varsinainen kuusimerkkinen koodi
(esim. DK43KA) url-osoitteena (http://
keycode.co/DK43KA). Koska osoite on
Palveluun on myös liitetty erilaisia printti-
tuotteita kuten tarroja. Pakkausteollisuudessa
koodit nähdään suurena mahdollisuutena luoda
uudenlaisia lisäarvoa tuovia palveluita.
PAKKAUS 8/2011
37
URL-muotoinen sen voi syöttää myös
suoraan verkkoselaimeen esimerkiksi ko-
titietokoneelta tai vaikkapa puhelimen
selainkäyttöliittymästä. Uudelleenohja-
uspalvelu mahdollistaa sen, että koodin
osoittamaa sisältöä voidaan muuttaa
koska tahansa. Esimerkiksi paketit voivat
sisältää erilaista informaatiota keväällä
ja syksyllä tai sitten tuotetietopäivitykset
voidaan päivittää vaikka eri verkkosivuil-
le.
Koodinhallintapalvelun ominaisuuksiin
kuuluu myös kehittyneet seurantavä-
lineet sekä rajapintapalvelut. Kaikkia
luettuja koodeja voidaan seurata koko-
naisuutena tai koodikohtaisesti. Raja-
pintapalveluiden avulla Ebax Keycode
järjestelmä voidaan liittää muihin tieto-
järjestelmäratkaisuihin.
Painaminen haasteellista
Mobiilikoodien avulla pakkauksiin on
mahdollista liittää monipuolista infor-
maatiota ja uudenlaisia verkkopalveluita.
Koodiin liittyvät palvelut voivat olla kak-
sisuuntaisia. Niillä voidaan jakaa tai ke-
rätä informaatiota, joten koodien päälle
voidaan rakentaa hyvinkin interaktiivisia
palveluita.
Koodien tarjoama sisältö voi olla mm.
tekstiä, kuvia, puhetta, musiikkia, doku-
mentteja tai sovellusohjelmia. Koodeja
voidaan hyödyntää myös kohdistamises-
sa ns. lisätyn todellisuuden (augmented
reality) palveluissa, jolloin sisältönä voi
olla vaikkapa animaatioita, kuvasarjoja
tai sen avulla voidaan vaikka näyttää,
mitä pakkaus sisältää avaamatta pa-
kettia. Toisaalta koodien avulla voidaan
kerätä käyttäjältä tietoa kuten asiakas-
tyytyväisyyspalautetta, ideoita ja kehit-
tämisajatuksia tai vaikkapa käyttäjän
tuottamaa sosiaalisen median sisältöä.
Pakkausteollisuudessa on haasteellista
se, miten koodit painetaan pakkauksiin.
Koodissa on tiettyjä rajoitteita, jotka
tulisi tiedostaa ennen kuin niitä aletaan
laajamittaisesti painaa. Väärin tai huo-
limattomasti tehdyt koodit eivät yksin-
kertaisesti toimi. Toimimattomuus voi
ilmetä esimerkiksi siten, että koodi toimii
vain tietyillä puhelimilla tai tietyillä lu-
kuohjelmilla. Huomioitavia kysymyksiä
ovat mm. koodin koko, väri ja erityisesti
kontrasti sekä virheenkorjaukseen ja
asetteluun liittyvät kysymykset, esi-
merkiksi koodilla tulee olla tietty vapaa
marginaali.
Suuri tulevaisuuden kysymys liittyy
siihen, millä tekniikalla pakkaukset teh-
dään. Tietyn tyyppisissä pakkauksissa
olisi perusteltua käyttää uniikkeja koode-
ja. Toisin sanoen jokainen pakkaus olisi
erilainen. Tämä asettaa haasteita tuotan-
tolinjoille, joissa suuria eriä on tuotettu
ei-digitaalisilla painatusmenetelmillä.
Toisaalta koodit voidaan liittää pakkauk-
siin vaikkapa erillisillä tarroilla.
Rajaton tietomäärä
Mitä lisäarvoa koodi tuottaa pakkauk-
selle? Koska monet pakkaukset ovat
kooltaan pieniä, suuria etuja voidaan
saavuttaa sillä, että koodi vie vähän tilaa
ja siihen voidaan tallentaa käytännössä
rajattomasti tietoa. Koodeissa olevaa
tietoa voidaan kontrolloida, millä saattaa
olla suurta etua pakkauksen omistajal-
le, joka haluaa subjektiivisesti omasta
näkökulmastaan välittää informaatiota
pakkauksen käyttäjälle. Mikäli käyttäjä
etsii itse tietoa tietoverkosta voi tieto olla
vääristynyttä tai pakkauksen omistajan
näkökulmasta epärelevanttia.
Yksi merkittävä lisäarvo liittyy käyttöön
ja käytettävyyteen. Käyttäjät eivät lue
ohjeita tai ole kiinnostuneita tiedosta,
jollei se ole mielenkiintoista sisällöltään
tai esitysmuodoltaan. Mobiilikoodit tar-
joavat helpon liittymäpinnan tietoon tai
palveluun. Aina voi kuvitella, miltä näyt-
täisi esimerkiksi jonkin tuotteen kokoa-
misohje selostettuna videolla verrattuna
johonkin piirrettyyn kaavioesitykseen.
Voidaan perustellusti sanoa, että pakka-
uksen arvoa voidaan nostaa tarjoamalla
siihen sopivia oheispalveluita. Pakkauk-
sessa voisi olla esimerkiksi koodi, josta
aukeaa ohje, miten tietyn tyyppiset
kappaleet tulisi pakata siihen. Jos täl-
lä tavalla kymmenen laatikon sijaan
päästäänkin yhdeksään laatikkoon, niin
logistiset säästöt jatkokäsittelyssä ovat
kymmenkertaiset verrattuna pakkauksen
hintaan – näin siis tietystä näkökulmasta
tarkasteltuna. Huomioitava asia on myös
se, että mobiilikäyttäjät ovat itsessään
kiinnostava (ja suuri) kohderyhmä – he
vaativat tiettyjä palveluita ja asioita.
Ebax Oy on Internet-teknologioihin
erikoistunut asiantuntijayritys, joka ke-
hittää mobiilikoodiratkaisuja erityisesti
teollisuuden-, kaupan- ja koulutuksen
alueilla. Koodienhallintapalvelun lisäksi
yritys tarjoaa painotuotteita (tarroja/
tageja/julisteita). Keycode koodienhal-
lintapalvelu on käytettävissä verkko-
osoitteessa http://www.keycode.co
Lisätietoja: www.ebax.fi, keycode.ebax.
fi, kaupat.keycode.fi, kiinteisto.keycode.
fi, edujee.com
Ebax Keycode on käytännössä QR-koodi,
johon on lisätty selväkielinen koodi sekä
verkko-osoite.
Koodeihin itseensä on mahdollista sijoittaa
kuvallisia ”vihjeitä”, mutta tämä tapahtuu
koodien käyttötarkoituksen ja teknisen
rakenteen kustannuksella sisältäen riskejä
mm. koodin toimivuuden näkökulmasta.
Ebax keycode symboleilla varustettu koodi.

Contenu connexe

En vedette

для сайта учёба ру
для сайта учёба рудля сайта учёба ру
для сайта учёба руacademconsult
 
áRbol genealógico
áRbol genealógicoáRbol genealógico
áRbol genealógicoclaudiomena8
 
Cómo alinear a todos los miembros del proyecto
Cómo alinear a todos los miembros del proyectoCómo alinear a todos los miembros del proyecto
Cómo alinear a todos los miembros del proyectoEvaluandoSoftware
 
14incinerationofhazardouswastes 140920135046-phpapp02
14incinerationofhazardouswastes 140920135046-phpapp0214incinerationofhazardouswastes 140920135046-phpapp02
14incinerationofhazardouswastes 140920135046-phpapp02Tung Huynh
 
Fridaychat february 2012 newsletter
Fridaychat february 2012 newsletterFridaychat february 2012 newsletter
Fridaychat february 2012 newsletterfridaychat
 

En vedette (6)

для сайта учёба ру
для сайта учёба рудля сайта учёба ру
для сайта учёба ру
 
áRbol genealógico
áRbol genealógicoáRbol genealógico
áRbol genealógico
 
Cómo alinear a todos los miembros del proyecto
Cómo alinear a todos los miembros del proyectoCómo alinear a todos los miembros del proyecto
Cómo alinear a todos los miembros del proyecto
 
La quimica en expresiones artisticas
La quimica en expresiones artisticasLa quimica en expresiones artisticas
La quimica en expresiones artisticas
 
14incinerationofhazardouswastes 140920135046-phpapp02
14incinerationofhazardouswastes 140920135046-phpapp0214incinerationofhazardouswastes 140920135046-phpapp02
14incinerationofhazardouswastes 140920135046-phpapp02
 
Fridaychat february 2012 newsletter
Fridaychat february 2012 newsletterFridaychat february 2012 newsletter
Fridaychat february 2012 newsletter
 

Similaire à Pa1108 36 37-ebax

Ebax mobiilikoodipalvelut
Ebax mobiilikoodipalvelutEbax mobiilikoodipalvelut
Ebax mobiilikoodipalvelutEbax Ltd
 
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteeritOsuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteeritSanna Brauer
 
Digi ammatillisessa opetuskessa 25.1.18
Digi ammatillisessa opetuskessa 25.1.18Digi ammatillisessa opetuskessa 25.1.18
Digi ammatillisessa opetuskessa 25.1.18Matleena Laakso
 
Sofokus: Nykyaikaiset verkkopalvelut
Sofokus: Nykyaikaiset verkkopalvelutSofokus: Nykyaikaiset verkkopalvelut
Sofokus: Nykyaikaiset verkkopalvelutSofokus
 
TEKO QR-koodit käyttöön opetuksessa
TEKO QR-koodit käyttöön opetuksessa TEKO QR-koodit käyttöön opetuksessa
TEKO QR-koodit käyttöön opetuksessa Tervekoululainen
 
Digityökaluja ammatillisen open työkalupakkiin 23.2.18
Digityökaluja ammatillisen open työkalupakkiin 23.2.18Digityökaluja ammatillisen open työkalupakkiin 23.2.18
Digityökaluja ammatillisen open työkalupakkiin 23.2.18Matleena Laakso
 
Lisäarvoa digitaaliseen julkaisemiseen eDocker-ratkaisulla
Lisäarvoa digitaaliseen julkaisemiseen eDocker-ratkaisullaLisäarvoa digitaaliseen julkaisemiseen eDocker-ratkaisulla
Lisäarvoa digitaaliseen julkaisemiseen eDocker-ratkaisullaSovelto
 
QR-koodit opetuksessa (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
QR-koodit opetuksessa (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)QR-koodit opetuksessa (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
QR-koodit opetuksessa (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)Matleena Laakso
 
NETS-ohjelma, Mitä se oli ja mitä saatiin aikaan
NETS-ohjelma, Mitä se oli ja mitä saatiin aikaanNETS-ohjelma, Mitä se oli ja mitä saatiin aikaan
NETS-ohjelma, Mitä se oli ja mitä saatiin aikaanVideoguy
 
Automaatiovayla_1_2016_28_29
Automaatiovayla_1_2016_28_29Automaatiovayla_1_2016_28_29
Automaatiovayla_1_2016_28_29Marko Elo
 
Verkon helpot palvelut 20.02.17
Verkon helpot palvelut 20.02.17Verkon helpot palvelut 20.02.17
Verkon helpot palvelut 20.02.17Matleena Laakso
 
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aaltoInfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aaltoJarno Malaprade
 
Julkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjaus
Julkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjausJulkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjaus
Julkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjausOtso Kivekäs
 
Digiä esityksiin 5.11.19
Digiä esityksiin 5.11.19Digiä esityksiin 5.11.19
Digiä esityksiin 5.11.19Matleena Laakso
 
Polea digitalisoi liikketoimintasi
Polea digitalisoi liikketoimintasiPolea digitalisoi liikketoimintasi
Polea digitalisoi liikketoimintasiPolea Oy
 
Qr koodit opetuksessa, tammi-18 (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
Qr koodit opetuksessa, tammi-18 (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)Qr koodit opetuksessa, tammi-18 (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
Qr koodit opetuksessa, tammi-18 (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)Matleena Laakso
 
Extranet-järjestelmät Suomessa
Extranet-järjestelmät SuomessaExtranet-järjestelmät Suomessa
Extranet-järjestelmät SuomessaPerttu Tolvanen
 
OBF Academy - Tilannekatsaus OBF:n ja OBP:n tuotekehitykseen
OBF Academy - Tilannekatsaus OBF:n ja OBP:n tuotekehitykseenOBF Academy - Tilannekatsaus OBF:n ja OBP:n tuotekehitykseen
OBF Academy - Tilannekatsaus OBF:n ja OBP:n tuotekehitykseenOpen Badge Factory Ltd.
 
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakkoMissa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakkoJaakko J. Korhonen
 

Similaire à Pa1108 36 37-ebax (20)

Ebax mobiilikoodipalvelut
Ebax mobiilikoodipalvelutEbax mobiilikoodipalvelut
Ebax mobiilikoodipalvelut
 
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteeritOsuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
Osuvat taidot - valtakunnallinen osaamismerkistö - ja kriteerit
 
Qr koodit matkailussa
Qr koodit matkailussaQr koodit matkailussa
Qr koodit matkailussa
 
Digi ammatillisessa opetuskessa 25.1.18
Digi ammatillisessa opetuskessa 25.1.18Digi ammatillisessa opetuskessa 25.1.18
Digi ammatillisessa opetuskessa 25.1.18
 
Sofokus: Nykyaikaiset verkkopalvelut
Sofokus: Nykyaikaiset verkkopalvelutSofokus: Nykyaikaiset verkkopalvelut
Sofokus: Nykyaikaiset verkkopalvelut
 
TEKO QR-koodit käyttöön opetuksessa
TEKO QR-koodit käyttöön opetuksessa TEKO QR-koodit käyttöön opetuksessa
TEKO QR-koodit käyttöön opetuksessa
 
Digityökaluja ammatillisen open työkalupakkiin 23.2.18
Digityökaluja ammatillisen open työkalupakkiin 23.2.18Digityökaluja ammatillisen open työkalupakkiin 23.2.18
Digityökaluja ammatillisen open työkalupakkiin 23.2.18
 
Lisäarvoa digitaaliseen julkaisemiseen eDocker-ratkaisulla
Lisäarvoa digitaaliseen julkaisemiseen eDocker-ratkaisullaLisäarvoa digitaaliseen julkaisemiseen eDocker-ratkaisulla
Lisäarvoa digitaaliseen julkaisemiseen eDocker-ratkaisulla
 
QR-koodit opetuksessa (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
QR-koodit opetuksessa (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)QR-koodit opetuksessa (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
QR-koodit opetuksessa (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
 
NETS-ohjelma, Mitä se oli ja mitä saatiin aikaan
NETS-ohjelma, Mitä se oli ja mitä saatiin aikaanNETS-ohjelma, Mitä se oli ja mitä saatiin aikaan
NETS-ohjelma, Mitä se oli ja mitä saatiin aikaan
 
Automaatiovayla_1_2016_28_29
Automaatiovayla_1_2016_28_29Automaatiovayla_1_2016_28_29
Automaatiovayla_1_2016_28_29
 
Verkon helpot palvelut 20.02.17
Verkon helpot palvelut 20.02.17Verkon helpot palvelut 20.02.17
Verkon helpot palvelut 20.02.17
 
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aaltoInfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
 
Julkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjaus
Julkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjausJulkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjaus
Julkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjaus
 
Digiä esityksiin 5.11.19
Digiä esityksiin 5.11.19Digiä esityksiin 5.11.19
Digiä esityksiin 5.11.19
 
Polea digitalisoi liikketoimintasi
Polea digitalisoi liikketoimintasiPolea digitalisoi liikketoimintasi
Polea digitalisoi liikketoimintasi
 
Qr koodit opetuksessa, tammi-18 (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
Qr koodit opetuksessa, tammi-18 (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)Qr koodit opetuksessa, tammi-18 (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
Qr koodit opetuksessa, tammi-18 (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
 
Extranet-järjestelmät Suomessa
Extranet-järjestelmät SuomessaExtranet-järjestelmät Suomessa
Extranet-järjestelmät Suomessa
 
OBF Academy - Tilannekatsaus OBF:n ja OBP:n tuotekehitykseen
OBF Academy - Tilannekatsaus OBF:n ja OBP:n tuotekehitykseenOBF Academy - Tilannekatsaus OBF:n ja OBP:n tuotekehitykseen
OBF Academy - Tilannekatsaus OBF:n ja OBP:n tuotekehitykseen
 
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakkoMissa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
 

Plus de Ebax Ltd

Ebax competency
Ebax competencyEbax competency
Ebax competencyEbax Ltd
 
Metsäalan innovaatio- ja osaamisverkosto
Metsäalan innovaatio- ja osaamisverkostoMetsäalan innovaatio- ja osaamisverkosto
Metsäalan innovaatio- ja osaamisverkostoEbax Ltd
 
Keycode johdanto
Keycode johdantoKeycode johdanto
Keycode johdantoEbax Ltd
 
Keycode intro
Keycode introKeycode intro
Keycode introEbax Ltd
 
Ebax russia
Ebax russiaEbax russia
Ebax russiaEbax Ltd
 
Ebax Idea palvelu
Ebax Idea palveluEbax Idea palvelu
Ebax Idea palveluEbax Ltd
 
Ebax Edujee yleisesitys
Ebax Edujee yleisesitysEbax Edujee yleisesitys
Ebax Edujee yleisesitysEbax Ltd
 

Plus de Ebax Ltd (7)

Ebax competency
Ebax competencyEbax competency
Ebax competency
 
Metsäalan innovaatio- ja osaamisverkosto
Metsäalan innovaatio- ja osaamisverkostoMetsäalan innovaatio- ja osaamisverkosto
Metsäalan innovaatio- ja osaamisverkosto
 
Keycode johdanto
Keycode johdantoKeycode johdanto
Keycode johdanto
 
Keycode intro
Keycode introKeycode intro
Keycode intro
 
Ebax russia
Ebax russiaEbax russia
Ebax russia
 
Ebax Idea palvelu
Ebax Idea palveluEbax Idea palvelu
Ebax Idea palvelu
 
Ebax Edujee yleisesitys
Ebax Edujee yleisesitysEbax Edujee yleisesitys
Ebax Edujee yleisesitys
 

Pa1108 36 37-ebax

  • 1. PAKKAUS 8/2011 36 Tuomo Paakkanen MOBIILIKOODIT PAKKAUKSISSA - helppo liittymäpinta tietoon tai palveluun Mobiililaitteiden, tablettien ja muiden päätelaitteiden nopea yleistyminen asettaa uudenlaisia vaatimuksia ja haasteita luoda lisäarvoja myös erilaisille teollisille toimialoille kuten pakkausteollisuuteen. Pakkauksen sisältöön liittyvällä digitaalisella informaatiolla saattaa olla suuria vaikutuksia alkaen tuotteen ostopäätöksestä ja päätyen sen hyödyntämiseen saakka. Ebax Oy on kehittänyt QR ja NFC -koodeihin perustuvaa Ebax Keycode koodien hallinnointipalvelua sekä siihen liittyviä sovellusohjelmistoja. Pakkauksien kytkemisellä digitaalisiin si- sältöihin on jo pitkät perinteet. Pakkauk- sissa on ollut monenlaisia ratkaisuja koo- dijärjestelmistä verkkosivuosoitteisiin. Erilaisia viivakoodeja on ollut jo käytössä vuosikymmeniä, mutta niiden käyttö esimerkiksi kuluttajille tarkoitetuissa ratkaisuissa on ollut suhteellisen vähäis- tä. Syitä on monia, mutta mm. luku- ja päätelaitteiden vaikea saatavuus tai puuttuminen selittää suurelta sen, että koodien hyödyntäminen ei ole yleistynyt laajemmin, vaan on jäänyt enemmänkin yritysten sisäiseen käyttöön. Moderneja mobiilikoodeja voidaan lukea tavallisilla kännyköillä, joissa on kamera ja verkkoyhteys. Niiden suuri vahvuus piilee siinä, että koodeja voi kuka tahan- sa työntekijä, asiakas tai kuluttaja lukea omalla mobiililaitteellaan. Koodien vah- vuutena ovat siis yleiskäyttöisyys ja help- pokäyttöisyys sekä se, että ne voidaan kytkeä täsmällisesti tiettyihin kohteisiin ja konteksteihin. Helppolukuisia koodeja Mitä 2D-mobiilikoodit ovat? Tässä esi- tellään lyhyesti Ebax Keycode koodia, joka perustuu Japanissa 1990 luvulla kehitettyyn QR koodiin. QR kirjaimet tulevat sanoista Quick Response, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että infor- maatio voidaan lukea koodista kännyk- kään helposti ja vaivattomasti. 2D-koodi poikkeaa tavallisesta viivakoodista siten, että informaatio tallennetaan kaksi- suuntaisena pysty- ja vaakatasoon. Näin koodiin voidaan tallentaa huomattavasti enemmän informaatiota. QR-koodi on ISO-standardi ja laaja-alaisesti käytössä maailmalla. QR-koodit ovat pisteistä koostuvia mat- riiseja, eivätkä itsessään kerro käyttäjälle mitään tarjottavasta sisällöstä. Ne ovat myös esteettisesti karun näköisiä. Koodi- en rakenteesta ja esimerkiksi virheenkor- jausominaisuuksista johtuen itse koodiin voidaan upottaa grafiikkaa ja koodeissa voidaan käyttää erilaisia värejä. Koodeihin lisätyn symboliikan avulla käyttäjälle voidaan antaa vinkkejä siitä mihin koodia voidaan käyttää tai mitä koodin takaa löytyy. Symboliikka ja teks- tit yhdessä kertovat myös jotakin siitä, että tämä on käyttäjälle suunnattu pal- velu. Esimerkkisi paketissa oleva pelkkä koodi ei herätä käyttäjän huomiota tai hän saattaa ajatella että tuo ei ole tarkoi- tettu minulle. Miten mobiilikoodipalvelu toimii? Käyttäjä lukee mobiilikoodin omalla päätelaitteellaan. Koodin lukeminen edellyttää, että puhelimessa on kamera, Internet-verkkoyhteys sekä ns. QR-reader -lukuohjelma. Erilaisia lukuohjelmia on saatavilla ilmaiseksi ja yhä useammin lukuohjelma on jo asennettuna kännyk- kään. Itse lukeminen tapahtuu siten, että käyttäjä käynnistää lukuohjelman, kuvaa mobiililaitteen kameralla koodin ja tä- män jälkeen käyttäjä ohjautuu koodin osoittamalle verkkosivustolle. Ebax Keycode hallinnoi Ebax Keycode koodien hallintapalvelun avulla voidaan hallinnoida suuria määriä erilaisia mobiilikoodeja. Tarvittaessa palvelu pystyy käsittelemään koodeja uniikkeina, jolloin jokaisella kohteella on oma yksilöllinen koodinsa. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaikilla pakkauksilla on oma yksilöllinen koodinsa. Ebax Keycode on uudelleenohjauspal- velu, jossa itse koodiin tallennetaan ainoastaan palvelun nimi (keycode.co) sekä varsinainen kuusimerkkinen koodi (esim. DK43KA) url-osoitteena (http:// keycode.co/DK43KA). Koska osoite on Palveluun on myös liitetty erilaisia printti- tuotteita kuten tarroja. Pakkausteollisuudessa koodit nähdään suurena mahdollisuutena luoda uudenlaisia lisäarvoa tuovia palveluita.
  • 2. PAKKAUS 8/2011 37 URL-muotoinen sen voi syöttää myös suoraan verkkoselaimeen esimerkiksi ko- titietokoneelta tai vaikkapa puhelimen selainkäyttöliittymästä. Uudelleenohja- uspalvelu mahdollistaa sen, että koodin osoittamaa sisältöä voidaan muuttaa koska tahansa. Esimerkiksi paketit voivat sisältää erilaista informaatiota keväällä ja syksyllä tai sitten tuotetietopäivitykset voidaan päivittää vaikka eri verkkosivuil- le. Koodinhallintapalvelun ominaisuuksiin kuuluu myös kehittyneet seurantavä- lineet sekä rajapintapalvelut. Kaikkia luettuja koodeja voidaan seurata koko- naisuutena tai koodikohtaisesti. Raja- pintapalveluiden avulla Ebax Keycode järjestelmä voidaan liittää muihin tieto- järjestelmäratkaisuihin. Painaminen haasteellista Mobiilikoodien avulla pakkauksiin on mahdollista liittää monipuolista infor- maatiota ja uudenlaisia verkkopalveluita. Koodiin liittyvät palvelut voivat olla kak- sisuuntaisia. Niillä voidaan jakaa tai ke- rätä informaatiota, joten koodien päälle voidaan rakentaa hyvinkin interaktiivisia palveluita. Koodien tarjoama sisältö voi olla mm. tekstiä, kuvia, puhetta, musiikkia, doku- mentteja tai sovellusohjelmia. Koodeja voidaan hyödyntää myös kohdistamises- sa ns. lisätyn todellisuuden (augmented reality) palveluissa, jolloin sisältönä voi olla vaikkapa animaatioita, kuvasarjoja tai sen avulla voidaan vaikka näyttää, mitä pakkaus sisältää avaamatta pa- kettia. Toisaalta koodien avulla voidaan kerätä käyttäjältä tietoa kuten asiakas- tyytyväisyyspalautetta, ideoita ja kehit- tämisajatuksia tai vaikkapa käyttäjän tuottamaa sosiaalisen median sisältöä. Pakkausteollisuudessa on haasteellista se, miten koodit painetaan pakkauksiin. Koodissa on tiettyjä rajoitteita, jotka tulisi tiedostaa ennen kuin niitä aletaan laajamittaisesti painaa. Väärin tai huo- limattomasti tehdyt koodit eivät yksin- kertaisesti toimi. Toimimattomuus voi ilmetä esimerkiksi siten, että koodi toimii vain tietyillä puhelimilla tai tietyillä lu- kuohjelmilla. Huomioitavia kysymyksiä ovat mm. koodin koko, väri ja erityisesti kontrasti sekä virheenkorjaukseen ja asetteluun liittyvät kysymykset, esi- merkiksi koodilla tulee olla tietty vapaa marginaali. Suuri tulevaisuuden kysymys liittyy siihen, millä tekniikalla pakkaukset teh- dään. Tietyn tyyppisissä pakkauksissa olisi perusteltua käyttää uniikkeja koode- ja. Toisin sanoen jokainen pakkaus olisi erilainen. Tämä asettaa haasteita tuotan- tolinjoille, joissa suuria eriä on tuotettu ei-digitaalisilla painatusmenetelmillä. Toisaalta koodit voidaan liittää pakkauk- siin vaikkapa erillisillä tarroilla. Rajaton tietomäärä Mitä lisäarvoa koodi tuottaa pakkauk- selle? Koska monet pakkaukset ovat kooltaan pieniä, suuria etuja voidaan saavuttaa sillä, että koodi vie vähän tilaa ja siihen voidaan tallentaa käytännössä rajattomasti tietoa. Koodeissa olevaa tietoa voidaan kontrolloida, millä saattaa olla suurta etua pakkauksen omistajal- le, joka haluaa subjektiivisesti omasta näkökulmastaan välittää informaatiota pakkauksen käyttäjälle. Mikäli käyttäjä etsii itse tietoa tietoverkosta voi tieto olla vääristynyttä tai pakkauksen omistajan näkökulmasta epärelevanttia. Yksi merkittävä lisäarvo liittyy käyttöön ja käytettävyyteen. Käyttäjät eivät lue ohjeita tai ole kiinnostuneita tiedosta, jollei se ole mielenkiintoista sisällöltään tai esitysmuodoltaan. Mobiilikoodit tar- joavat helpon liittymäpinnan tietoon tai palveluun. Aina voi kuvitella, miltä näyt- täisi esimerkiksi jonkin tuotteen kokoa- misohje selostettuna videolla verrattuna johonkin piirrettyyn kaavioesitykseen. Voidaan perustellusti sanoa, että pakka- uksen arvoa voidaan nostaa tarjoamalla siihen sopivia oheispalveluita. Pakkauk- sessa voisi olla esimerkiksi koodi, josta aukeaa ohje, miten tietyn tyyppiset kappaleet tulisi pakata siihen. Jos täl- lä tavalla kymmenen laatikon sijaan päästäänkin yhdeksään laatikkoon, niin logistiset säästöt jatkokäsittelyssä ovat kymmenkertaiset verrattuna pakkauksen hintaan – näin siis tietystä näkökulmasta tarkasteltuna. Huomioitava asia on myös se, että mobiilikäyttäjät ovat itsessään kiinnostava (ja suuri) kohderyhmä – he vaativat tiettyjä palveluita ja asioita. Ebax Oy on Internet-teknologioihin erikoistunut asiantuntijayritys, joka ke- hittää mobiilikoodiratkaisuja erityisesti teollisuuden-, kaupan- ja koulutuksen alueilla. Koodienhallintapalvelun lisäksi yritys tarjoaa painotuotteita (tarroja/ tageja/julisteita). Keycode koodienhal- lintapalvelu on käytettävissä verkko- osoitteessa http://www.keycode.co Lisätietoja: www.ebax.fi, keycode.ebax. fi, kaupat.keycode.fi, kiinteisto.keycode. fi, edujee.com Ebax Keycode on käytännössä QR-koodi, johon on lisätty selväkielinen koodi sekä verkko-osoite. Koodeihin itseensä on mahdollista sijoittaa kuvallisia ”vihjeitä”, mutta tämä tapahtuu koodien käyttötarkoituksen ja teknisen rakenteen kustannuksella sisältäen riskejä mm. koodin toimivuuden näkökulmasta. Ebax keycode symboleilla varustettu koodi.