SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  28
Télécharger pour lire hors ligne
LANSEERAUS-
                    TUTKIMUS 2012


     EVÄÄT
 ONNISTUNEELLE
LANSEERAUKSELLE




                  LANSEERAUS
                    OPPIMIS-
                  PROSESSINA
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS          Tutkimuksen taustatiedot

              •    Otos kerättiin aikavälillä 2-3/2012 sähköpostikutsuin.
              •    Kyselyn vastasi yhteensä n=227 yrityspäättäjää.
              •    Aineisto on kerätty koko Suomen alueelta.
              •    Vastaajat edustavat pääasiassa liikkeen johtoa sekä
                   myynti- ja markkinointijohtoa.
              •    Tutkimuksen toteutti Mainostoimisto Taskun
                   tilauksesta Value Clinic Oy
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS         Tutkimuksen taustatiedot

              Vastaaijen jakauma tuote- ja palvelulanseerausten suhteen, pääasiallinen kohderyhmä
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS         Tutkimuksen taustatiedot

              Vastaajien edustama toimiala
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                 Innovaatiosta tuotantoon

                     Kuinka suuri osa tuote-/palveluinnovaatioista johtaa arviosi mukaan lanseeraukseen yrityksessänne?




Kaikki
vastaajat,

keskiarvo
29,5
%


LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                           Tuotelanseeraukset
                      Kuinka monta lanseerausta yrityksenne toteutti vuoden 2011 aikana?
                      Entä kuinka monta lanseerausta on arviosi mukaan suunnitteilla vuodelle 2012?




Tuotelanseerausten

määrä
on
kasvussa.

LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                           Palvelulanseeraukset
                        Kuinka monta lanseerausta yrityksenne toteutti vuoden 2011 aikana?
                        Entä kuinka monta lanseerausta on arviosi mukaan suunnitteilla vuodelle 2012?




Palvelulanseerausten

määrä
on
kasvussa.

LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                Lanseerausten onnistuminen
                         Mikä on kokemuksesi lanseerausten onnistumisista edustamassasi yrityksessä?
                         Kuinka suuri osa lanseerauksista saavuttaa niille asetetut tavoitteet?




Vain
puolet

lanseerauksista
yltää

tavoi=eisiin.

LANSEERAUS-
 TUTKIMUS             Lanseerausten onnistuminen
                      Onnistuvatko lanseeraukset arviosi mukaan saavuttamaan niille asetetut tavoitteet harvemmin, yhtä
                      usein tai useammin nykyään verrattuna noin viisi vuotta sitten toteutettuihin lanseerauksiin?




Lanseerauksissa

onnistutaan
en?stä

paremmin.

LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                         Kumppaneiden käyttö
                      Onko markkinointiviestintäkumppaneiden käyttö lanseerauksissa lisääntynyt, pysynyt
                      ennallaan tai vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana?




Kumppaneiden
käy=ö

on
lisääntynyt.

LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                       Kumppaneiden käyttö
                    Entä tuleeko kyseisten toimijoiden käyttö lähitulevaisuudessa, seuraavan viiden vuoden
                    aikajänteellä, lisääntymään, säilymään nykyisellään tai vähenemään?




Edelleen

kumppaneiden

käy=öä
lisätään.

LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                 Tavoitteiden saavuttaminen

                         Saavuttiko viimeisin lanseeraus sille asetetut tavoitteet?




Tärkeimmissä

tavoi=eissa
epä‐
onnistutaan
useimmin.

LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                              Esisuunnittelu
              Mitkä seuraavista lanseerauksen eri vaiheista toteutitte viimeisimmän lanseerauksen yhteydessä?
              Entä käytitteko niissä ulkopuolista kumppania?
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS      Kilpailutekijöiden määrittely
              Mitkä seuraavista lanseerauksen eri vaiheista toteutitte viimeisimmän lanseerauksen yhteydessä?
              Entä käytitteko niissä ulkopuolista kumppania?
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                  Toteutus ja seuranta
              Mitkä seuraavista lanseerauksen eri vaiheista toteutitte viimeisimmän lanseerauksen yhteydessä?
              Entä käytitteko niissä ulkopuolista kumppania?
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS     Miksi lanseeraus onnistuu?

              •    Hyvä suunnittelu/systemaattisuus toiminnassa
                    •    Hyvä valmistautuminen
                    •    Harkitumpia ja paremmin työstettyjä lanseerauksia
                    •    Hyvä etukäteissuunnittelu
                    •    Tarkempi markkinoiden tarpeiden tiedostaminen
                         ennen lanseerauksia
                    •    Tarkempi, perustavaa laatua oleva lanseeraustyö
                    •    Vähemmän lanseerauksia mutta ne ovat paremmin
                         suunniteltuja
                    •    Asiakaspinta ja -odotukset tunnetaan paremmin
              .
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS     Miksi lanseeraus onnistuu?

              •    Kokemus ja ammattimaisuus
                    •    Asiantuntijuuden kasvu
                    •    Kokemus projektien suunnittelussa parempi
                    •    Organisaation ammattitaito ja kokemus ovat
                         lisääntyneet rekrytointien kautta
                    •    Osaaminen organisaation eri portaissa on
                         lisääntynyt
                    •    Osaamisen kehittyminen
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS     Miksi lanseeraus onnistuu?

              •    Asiakaskunnan rajaaminen, toiminnan kohdentaminen
                    •    Ollaan opittu markkinoimaan kohdennetummin ja
                         erottuvammin. Toisaalta kilpailun kiristyessä
                         erottuminen on yhä haastavampaa.
                    •    Parempi markkina-/kohderyhmätuntemus
                    •    Oikea kohdistaminen, markkinatutkimusten
                         hyödyntäminen
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS     Miksi lanseeraus onnistuu?

              •    Markkinointi- ja mediapanostus
                    •    Multichannel marketing, social media
                    •    Paremmat sähköiset informaatiokanavat
                    •    Lanseerauksiin satsataan enemmän
                         markkinointipanostuksia
                    •    Suuremmat mediapanostukset
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS     Miksi lanseeraus ei onnistu?

              •    Kilpailutilanne
                    •    Tarjonnan/kilpailun runsaus
                    •    Enemmän tarjontaa, tuontituotteiden lisääntyminen,
                         kaupan menettely uutuuksien suhteen (halutaan uusia
                         tuotteita hyllyyn, jolloin vaihdetaan edelliset ulos)
                    •    Asiakkaiden käyttäytymisen muutos, tuotevertailu
                         verkossa
                    •    Globalisoituminen, kilpailun kiristyminen =>
                         kansainvälinen verkkokauppa
                    •    Pitää olla erilainen kuin muut koska kilpailu on kova -
                         palvelukokonaisuus ja asiakasläheisyys on tärkeä -
                         asiakkaan tunteminen
                    •    Private labelien suurempi määrä, helppo kopioida
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS     Miksi lanseeraus ei onnistu?

              •    Virheet lanseerauksessa
                    •    Hätiköityjä lanseerauksia, lanseerataan liian aikaisin
                    •    Ei ole aikaa tehdä suunnitelmia yhtä hyvin kuin ennen
                    •    Rahaa vähemmän lanseerauksiin kuin ennen
                    •    Myyntiorganisaatiolla liian suuri portfolio
                         hoidettavana, eivät pysty panostamaan tarpeeksi
                         uuteen tuotteeseen
                    •    Lanseeraukseen käytettävät resurssit pienenevät
                    •    Raakileet ideat
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS     Miksi lanseeraus ei onnistu?

              •    Ongelmat markkinoinnin kohdentamisessa
                    •    Kanavien määrä markkinoinnissa on lisääntynyt ja
                         sitä myötä kuluttajien hajonta, juuri sen oikean
                         kohderyhmän löytäminen entistä hankalampaa
                    •    Suurempi asiakaskanta
                    •    Heikko markkinoinnin kohdentaminen suhteessa
                         kustannuksiin ja panoksiin.
                    •    Tiedon/viestien määrän kasvu
                    •    Tiedottamisen tulva, uusia ideoita, yrityksiä tulee
                         vauhdilla
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS     Miksi lanseeraus ei onnistu?

              •    Muita mainittuja
                    •    Haasteet uutuuksien keksimisessä
                    •    Entistä vaikeampi löytää mitään uutta markkinoille jolla
                         toimii rajallinen määrä yrityksiä ja asiakkaita.
                    •    Asetetut odotukset ovat tänä päivänä
                         epärealistisemmat kuin ennen. Useiden tekijöiden
                         summana oikean työn tekemisen tuntemus ja on
                         vähentynyt.
                    •    Asiakkaiden uskalluksen puute uusia tuotteita kohden.
                    •    Tavoitteet ovat moninkertaiset verrattuna viisi vuotta
                         sitten asetettuihin tavoitteisiin.
                    •    Ihmisten koulutuksen puute
LANSEERAUS-
 TUTKIMUS                   Johtopäätökset

              •    Suunnitelmallisuus läpi koko lanseerausprosessin
                   parantaa onnistumisen mahdollisuuksia
              •    Tavoitteisiin sekä tulosten seurantaan ja analysointiin
                   kiinnitetään liian vähän huomiota
              •    Asiantuntijoiden käyttö tuottaa parempia
                   lanseeraustuloksia
              •    Lanseerauksen kohdentamisessa tehdyt valinnat
                   vaikuttavat merkittävästi tuloksiin ja onnistumiseen
              •    Monikanavaisuus on uhka mutta myös mahdollisuus
              •    Hyvä kampanja ei pelasta heikkoa myyntityötä
              •    Heikko kampanja pilaa hyvän myyntityön
LANSEERAUS
PROSESSINA   Lanseeraushaaste



                      Tavoitteen
                    toteutuminen



                    Huomioarvon
                   aikaansaaminen



               Kohderyhmän tavoittaminen
LANSEERAUS
PROSESSINA         Lanseerauksen vaiheet

                 Esisuunnittelu             Kilpailukeinot         Markkinointi ja viestintä



               Markkinakelpoisuus               Brändi              Lanseerauskonsepti ja -
                                                                         suunnitelma
               Tuotteen positiointi       Tuotenimi / merkki
                                                                     Sisäinen markkinointi
              Strategiset tavoitteet   Muotoilu / pakkaus / ilme
                                                                      Myynnin valmennus
                    Aikataulu               Ylivoimatekijät
                                                                     Jakelutien valmennus
             Kohderyhmien määrittely     Tuote/palveluhyödyt
                                                                   Media- ja kanavaratkaisut
                   Tavoitteet
                                                                           Toteutus
               Lanseerausbudjetti
                                                                      Seuranta ja palaute



                Markkina-analyysi          Tavoitemielikuva             Markkinointi- ja
                 Kilpailija-analyysi    Tuote/brändihierarkia        viestintäsuunnitelma
               Kysynnän esitestaus        Ulkoasuratkaisut            Mediasuunnitelma
                  Hintastrategia             Ydinviestit                 Tulosmittarit
LANSEERAUS
PROSESSINA            Tulosten mittaaminen

                  Volyymimittarit         Brändi- ja mielipide-       Asiakkuus- ja
                                               mittarit             toimivuusmittarit

                       Myynti                  Brändiarvo               Ostouseus
                     Myyntikate                Tunnettuus            Ostouskollisuus
                 Käyttö/tuotekate          Kiinnostuksen aste     Avainasiakkaiden määrä
                   Asiakasmäärä              Ostohalun aste       Avainasiakkaiden tuotto
                     Keskiostos            Suositteluhalukkuus
                  Markkinaosuus                                   Reklamaatioiden määrä
                                                                    Asiakastyytyväisyys
               Toimenpidemittarit                                       Saatavuus
                                                                     Toimitusvarmuus
               Mainonnan, myynnin,
             messujen, sponsoroinnin ja                              Toimitusnopeus
               viestinnän toimivuus
TASKUT KIITTÄÄ!




www.taskut.fi

Contenu connexe

Similaire à Taskut: Tutkimus: Onnistunut lanseeraus ja viestintä

Myynnin kehittäminen Venäjällä
Myynnin kehittäminen VenäjälläMyynnin kehittäminen Venäjällä
Myynnin kehittäminen VenäjälläBusiness Finland
 
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014DOOR_Finland
 
Risto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: InnovaatioseteliRisto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: InnovaatioseteliKokeileva Suomi
 
Parempien päätöksien vuosi 2021
Parempien päätöksien vuosi 2021Parempien päätöksien vuosi 2021
Parempien päätöksien vuosi 2021Proof Advisory
 
Saumaton asiakassuhteet ja kanavat
Saumaton asiakassuhteet ja kanavatSaumaton asiakassuhteet ja kanavat
Saumaton asiakassuhteet ja kanavatHAMK_TELP
 
Seed Digital Media - 19.3.2015 Aamiaisseminaarin esitys
Seed Digital Media - 19.3.2015 Aamiaisseminaarin esitysSeed Digital Media - 19.3.2015 Aamiaisseminaarin esitys
Seed Digital Media - 19.3.2015 Aamiaisseminaarin esitysNordic Morning
 
Digitalist Leadership Forum Helsinki 18.8.2016, Fonectan puheenvuoro
Digitalist Leadership Forum Helsinki 18.8.2016, Fonectan puheenvuoroDigitalist Leadership Forum Helsinki 18.8.2016, Fonectan puheenvuoro
Digitalist Leadership Forum Helsinki 18.8.2016, Fonectan puheenvuoroFonecta
 
Kelan ammatillinen kuntoutus - viestintä ja markkinointi
Kelan ammatillinen kuntoutus - viestintä ja markkinointiKelan ammatillinen kuntoutus - viestintä ja markkinointi
Kelan ammatillinen kuntoutus - viestintä ja markkinointiKela
 
Yritystä kehiin 24.4.13: Oletko piilossa asiakkailtasi?
Yritystä kehiin 24.4.13: Oletko piilossa asiakkailtasi?Yritystä kehiin 24.4.13: Oletko piilossa asiakkailtasi?
Yritystä kehiin 24.4.13: Oletko piilossa asiakkailtasi?Turun Teknologiakiinteistöt
 
Markkinointi- ja asiakasstrategiat
Markkinointi-  ja asiakasstrategiatMarkkinointi-  ja asiakasstrategiat
Markkinointi- ja asiakasstrategiatJoni Salminen
 
DiViA Sosiaaliset toimintamallit 15.9.2010 Mikko Eerola
DiViA Sosiaaliset toimintamallit 15.9.2010 Mikko EerolaDiViA Sosiaaliset toimintamallit 15.9.2010 Mikko Eerola
DiViA Sosiaaliset toimintamallit 15.9.2010 Mikko EerolaAvaus
 
PELOTON: Tuoteväylä ja peloton
PELOTON: Tuoteväylä ja pelotonPELOTON: Tuoteväylä ja peloton
PELOTON: Tuoteväylä ja pelotonDemos Helsinki
 
Onko yritykselläsi hyvä sosiaalisen median strategia?
Onko yritykselläsi hyvä sosiaalisen median strategia?Onko yritykselläsi hyvä sosiaalisen median strategia?
Onko yritykselläsi hyvä sosiaalisen median strategia?Harri Rauhanummi
 
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012MaaritVuorela
 
Tutkimustiivistelmä: Millaista on pienyritysten markkinointi?
Tutkimustiivistelmä: Millaista on pienyritysten markkinointi? Tutkimustiivistelmä: Millaista on pienyritysten markkinointi?
Tutkimustiivistelmä: Millaista on pienyritysten markkinointi? Fonecta
 
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012dynamo&son
 
Agile & Lean at Tekes
Agile & Lean at TekesAgile & Lean at Tekes
Agile & Lean at TekesMarko Taipale
 
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421omniatopo
 

Similaire à Taskut: Tutkimus: Onnistunut lanseeraus ja viestintä (20)

Myynnin kehittäminen Venäjällä
Myynnin kehittäminen VenäjälläMyynnin kehittäminen Venäjällä
Myynnin kehittäminen Venäjällä
 
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
 
Risto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: InnovaatioseteliRisto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: Innovaatioseteli
 
Parempien päätöksien vuosi 2021
Parempien päätöksien vuosi 2021Parempien päätöksien vuosi 2021
Parempien päätöksien vuosi 2021
 
Saumaton asiakassuhteet ja kanavat
Saumaton asiakassuhteet ja kanavatSaumaton asiakassuhteet ja kanavat
Saumaton asiakassuhteet ja kanavat
 
Seed Digital Media - 19.3.2015 Aamiaisseminaarin esitys
Seed Digital Media - 19.3.2015 Aamiaisseminaarin esitysSeed Digital Media - 19.3.2015 Aamiaisseminaarin esitys
Seed Digital Media - 19.3.2015 Aamiaisseminaarin esitys
 
SOP Suomeksi Powerpoint
SOP Suomeksi PowerpointSOP Suomeksi Powerpoint
SOP Suomeksi Powerpoint
 
Digitalist Leadership Forum Helsinki 18.8.2016, Fonectan puheenvuoro
Digitalist Leadership Forum Helsinki 18.8.2016, Fonectan puheenvuoroDigitalist Leadership Forum Helsinki 18.8.2016, Fonectan puheenvuoro
Digitalist Leadership Forum Helsinki 18.8.2016, Fonectan puheenvuoro
 
Kelan ammatillinen kuntoutus - viestintä ja markkinointi
Kelan ammatillinen kuntoutus - viestintä ja markkinointiKelan ammatillinen kuntoutus - viestintä ja markkinointi
Kelan ammatillinen kuntoutus - viestintä ja markkinointi
 
BMC (Better Place)
BMC (Better Place)BMC (Better Place)
BMC (Better Place)
 
Yritystä kehiin 24.4.13: Oletko piilossa asiakkailtasi?
Yritystä kehiin 24.4.13: Oletko piilossa asiakkailtasi?Yritystä kehiin 24.4.13: Oletko piilossa asiakkailtasi?
Yritystä kehiin 24.4.13: Oletko piilossa asiakkailtasi?
 
Markkinointi- ja asiakasstrategiat
Markkinointi-  ja asiakasstrategiatMarkkinointi-  ja asiakasstrategiat
Markkinointi- ja asiakasstrategiat
 
DiViA Sosiaaliset toimintamallit 15.9.2010 Mikko Eerola
DiViA Sosiaaliset toimintamallit 15.9.2010 Mikko EerolaDiViA Sosiaaliset toimintamallit 15.9.2010 Mikko Eerola
DiViA Sosiaaliset toimintamallit 15.9.2010 Mikko Eerola
 
PELOTON: Tuoteväylä ja peloton
PELOTON: Tuoteväylä ja pelotonPELOTON: Tuoteväylä ja peloton
PELOTON: Tuoteväylä ja peloton
 
Onko yritykselläsi hyvä sosiaalisen median strategia?
Onko yritykselläsi hyvä sosiaalisen median strategia?Onko yritykselläsi hyvä sosiaalisen median strategia?
Onko yritykselläsi hyvä sosiaalisen median strategia?
 
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
 
Tutkimustiivistelmä: Millaista on pienyritysten markkinointi?
Tutkimustiivistelmä: Millaista on pienyritysten markkinointi? Tutkimustiivistelmä: Millaista on pienyritysten markkinointi?
Tutkimustiivistelmä: Millaista on pienyritysten markkinointi?
 
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
 
Agile & Lean at Tekes
Agile & Lean at TekesAgile & Lean at Tekes
Agile & Lean at Tekes
 
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
 

Taskut: Tutkimus: Onnistunut lanseeraus ja viestintä

  • 1. LANSEERAUS- TUTKIMUS 2012 EVÄÄT ONNISTUNEELLE LANSEERAUKSELLE LANSEERAUS OPPIMIS- PROSESSINA
  • 2. LANSEERAUS- TUTKIMUS Tutkimuksen taustatiedot •  Otos kerättiin aikavälillä 2-3/2012 sähköpostikutsuin. •  Kyselyn vastasi yhteensä n=227 yrityspäättäjää. •  Aineisto on kerätty koko Suomen alueelta. •  Vastaajat edustavat pääasiassa liikkeen johtoa sekä myynti- ja markkinointijohtoa. •  Tutkimuksen toteutti Mainostoimisto Taskun tilauksesta Value Clinic Oy
  • 3. LANSEERAUS- TUTKIMUS Tutkimuksen taustatiedot Vastaaijen jakauma tuote- ja palvelulanseerausten suhteen, pääasiallinen kohderyhmä
  • 4. LANSEERAUS- TUTKIMUS Tutkimuksen taustatiedot Vastaajien edustama toimiala
  • 5. LANSEERAUS- TUTKIMUS Innovaatiosta tuotantoon Kuinka suuri osa tuote-/palveluinnovaatioista johtaa arviosi mukaan lanseeraukseen yrityksessänne? Kaikki
vastaajat,
 keskiarvo
29,5
%


  • 6. LANSEERAUS- TUTKIMUS Tuotelanseeraukset Kuinka monta lanseerausta yrityksenne toteutti vuoden 2011 aikana? Entä kuinka monta lanseerausta on arviosi mukaan suunnitteilla vuodelle 2012? Tuotelanseerausten
 määrä
on
kasvussa.

  • 7. LANSEERAUS- TUTKIMUS Palvelulanseeraukset Kuinka monta lanseerausta yrityksenne toteutti vuoden 2011 aikana? Entä kuinka monta lanseerausta on arviosi mukaan suunnitteilla vuodelle 2012? Palvelulanseerausten
 määrä
on
kasvussa.

  • 8. LANSEERAUS- TUTKIMUS Lanseerausten onnistuminen Mikä on kokemuksesi lanseerausten onnistumisista edustamassasi yrityksessä? Kuinka suuri osa lanseerauksista saavuttaa niille asetetut tavoitteet? Vain
puolet
 lanseerauksista
yltää
 tavoi=eisiin.

  • 9. LANSEERAUS- TUTKIMUS Lanseerausten onnistuminen Onnistuvatko lanseeraukset arviosi mukaan saavuttamaan niille asetetut tavoitteet harvemmin, yhtä usein tai useammin nykyään verrattuna noin viisi vuotta sitten toteutettuihin lanseerauksiin? Lanseerauksissa
 onnistutaan
en?stä
 paremmin.

  • 10. LANSEERAUS- TUTKIMUS Kumppaneiden käyttö Onko markkinointiviestintäkumppaneiden käyttö lanseerauksissa lisääntynyt, pysynyt ennallaan tai vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana? Kumppaneiden
käy=ö
 on
lisääntynyt.

  • 11. LANSEERAUS- TUTKIMUS Kumppaneiden käyttö Entä tuleeko kyseisten toimijoiden käyttö lähitulevaisuudessa, seuraavan viiden vuoden aikajänteellä, lisääntymään, säilymään nykyisellään tai vähenemään? Edelleen
 kumppaneiden
 käy=öä
lisätään.

  • 12. LANSEERAUS- TUTKIMUS Tavoitteiden saavuttaminen Saavuttiko viimeisin lanseeraus sille asetetut tavoitteet? Tärkeimmissä
 tavoi=eissa
epä‐ onnistutaan
useimmin.

  • 13. LANSEERAUS- TUTKIMUS Esisuunnittelu Mitkä seuraavista lanseerauksen eri vaiheista toteutitte viimeisimmän lanseerauksen yhteydessä? Entä käytitteko niissä ulkopuolista kumppania?
  • 14. LANSEERAUS- TUTKIMUS Kilpailutekijöiden määrittely Mitkä seuraavista lanseerauksen eri vaiheista toteutitte viimeisimmän lanseerauksen yhteydessä? Entä käytitteko niissä ulkopuolista kumppania?
  • 15. LANSEERAUS- TUTKIMUS Toteutus ja seuranta Mitkä seuraavista lanseerauksen eri vaiheista toteutitte viimeisimmän lanseerauksen yhteydessä? Entä käytitteko niissä ulkopuolista kumppania?
  • 16. LANSEERAUS- TUTKIMUS Miksi lanseeraus onnistuu? •  Hyvä suunnittelu/systemaattisuus toiminnassa •  Hyvä valmistautuminen •  Harkitumpia ja paremmin työstettyjä lanseerauksia •  Hyvä etukäteissuunnittelu •  Tarkempi markkinoiden tarpeiden tiedostaminen ennen lanseerauksia •  Tarkempi, perustavaa laatua oleva lanseeraustyö •  Vähemmän lanseerauksia mutta ne ovat paremmin suunniteltuja •  Asiakaspinta ja -odotukset tunnetaan paremmin .
  • 17. LANSEERAUS- TUTKIMUS Miksi lanseeraus onnistuu? •  Kokemus ja ammattimaisuus •  Asiantuntijuuden kasvu •  Kokemus projektien suunnittelussa parempi •  Organisaation ammattitaito ja kokemus ovat lisääntyneet rekrytointien kautta •  Osaaminen organisaation eri portaissa on lisääntynyt •  Osaamisen kehittyminen
  • 18. LANSEERAUS- TUTKIMUS Miksi lanseeraus onnistuu? •  Asiakaskunnan rajaaminen, toiminnan kohdentaminen •  Ollaan opittu markkinoimaan kohdennetummin ja erottuvammin. Toisaalta kilpailun kiristyessä erottuminen on yhä haastavampaa. •  Parempi markkina-/kohderyhmätuntemus •  Oikea kohdistaminen, markkinatutkimusten hyödyntäminen
  • 19. LANSEERAUS- TUTKIMUS Miksi lanseeraus onnistuu? •  Markkinointi- ja mediapanostus •  Multichannel marketing, social media •  Paremmat sähköiset informaatiokanavat •  Lanseerauksiin satsataan enemmän markkinointipanostuksia •  Suuremmat mediapanostukset
  • 20. LANSEERAUS- TUTKIMUS Miksi lanseeraus ei onnistu? •  Kilpailutilanne •  Tarjonnan/kilpailun runsaus •  Enemmän tarjontaa, tuontituotteiden lisääntyminen, kaupan menettely uutuuksien suhteen (halutaan uusia tuotteita hyllyyn, jolloin vaihdetaan edelliset ulos) •  Asiakkaiden käyttäytymisen muutos, tuotevertailu verkossa •  Globalisoituminen, kilpailun kiristyminen => kansainvälinen verkkokauppa •  Pitää olla erilainen kuin muut koska kilpailu on kova - palvelukokonaisuus ja asiakasläheisyys on tärkeä - asiakkaan tunteminen •  Private labelien suurempi määrä, helppo kopioida
  • 21. LANSEERAUS- TUTKIMUS Miksi lanseeraus ei onnistu? •  Virheet lanseerauksessa •  Hätiköityjä lanseerauksia, lanseerataan liian aikaisin •  Ei ole aikaa tehdä suunnitelmia yhtä hyvin kuin ennen •  Rahaa vähemmän lanseerauksiin kuin ennen •  Myyntiorganisaatiolla liian suuri portfolio hoidettavana, eivät pysty panostamaan tarpeeksi uuteen tuotteeseen •  Lanseeraukseen käytettävät resurssit pienenevät •  Raakileet ideat
  • 22. LANSEERAUS- TUTKIMUS Miksi lanseeraus ei onnistu? •  Ongelmat markkinoinnin kohdentamisessa •  Kanavien määrä markkinoinnissa on lisääntynyt ja sitä myötä kuluttajien hajonta, juuri sen oikean kohderyhmän löytäminen entistä hankalampaa •  Suurempi asiakaskanta •  Heikko markkinoinnin kohdentaminen suhteessa kustannuksiin ja panoksiin. •  Tiedon/viestien määrän kasvu •  Tiedottamisen tulva, uusia ideoita, yrityksiä tulee vauhdilla
  • 23. LANSEERAUS- TUTKIMUS Miksi lanseeraus ei onnistu? •  Muita mainittuja •  Haasteet uutuuksien keksimisessä •  Entistä vaikeampi löytää mitään uutta markkinoille jolla toimii rajallinen määrä yrityksiä ja asiakkaita. •  Asetetut odotukset ovat tänä päivänä epärealistisemmat kuin ennen. Useiden tekijöiden summana oikean työn tekemisen tuntemus ja on vähentynyt. •  Asiakkaiden uskalluksen puute uusia tuotteita kohden. •  Tavoitteet ovat moninkertaiset verrattuna viisi vuotta sitten asetettuihin tavoitteisiin. •  Ihmisten koulutuksen puute
  • 24. LANSEERAUS- TUTKIMUS Johtopäätökset •  Suunnitelmallisuus läpi koko lanseerausprosessin parantaa onnistumisen mahdollisuuksia •  Tavoitteisiin sekä tulosten seurantaan ja analysointiin kiinnitetään liian vähän huomiota •  Asiantuntijoiden käyttö tuottaa parempia lanseeraustuloksia •  Lanseerauksen kohdentamisessa tehdyt valinnat vaikuttavat merkittävästi tuloksiin ja onnistumiseen •  Monikanavaisuus on uhka mutta myös mahdollisuus •  Hyvä kampanja ei pelasta heikkoa myyntityötä •  Heikko kampanja pilaa hyvän myyntityön
  • 25. LANSEERAUS PROSESSINA Lanseeraushaaste Tavoitteen toteutuminen Huomioarvon aikaansaaminen Kohderyhmän tavoittaminen
  • 26. LANSEERAUS PROSESSINA Lanseerauksen vaiheet Esisuunnittelu Kilpailukeinot Markkinointi ja viestintä Markkinakelpoisuus Brändi Lanseerauskonsepti ja - suunnitelma Tuotteen positiointi Tuotenimi / merkki Sisäinen markkinointi Strategiset tavoitteet Muotoilu / pakkaus / ilme Myynnin valmennus Aikataulu Ylivoimatekijät Jakelutien valmennus Kohderyhmien määrittely Tuote/palveluhyödyt Media- ja kanavaratkaisut Tavoitteet Toteutus Lanseerausbudjetti Seuranta ja palaute Markkina-analyysi Tavoitemielikuva Markkinointi- ja Kilpailija-analyysi Tuote/brändihierarkia viestintäsuunnitelma Kysynnän esitestaus Ulkoasuratkaisut Mediasuunnitelma Hintastrategia Ydinviestit Tulosmittarit
  • 27. LANSEERAUS PROSESSINA Tulosten mittaaminen Volyymimittarit Brändi- ja mielipide- Asiakkuus- ja mittarit toimivuusmittarit Myynti Brändiarvo Ostouseus Myyntikate Tunnettuus Ostouskollisuus Käyttö/tuotekate Kiinnostuksen aste Avainasiakkaiden määrä Asiakasmäärä Ostohalun aste Avainasiakkaiden tuotto Keskiostos Suositteluhalukkuus Markkinaosuus Reklamaatioiden määrä Asiakastyytyväisyys Toimenpidemittarit Saatavuus Toimitusvarmuus Mainonnan, myynnin, messujen, sponsoroinnin ja Toimitusnopeus viestinnän toimivuus