SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  37
ORIVEDEN OPETUSTOIMEN
KEHITTÄMISHANKKEET JA -TIIMIT
SEKÄ
OPETUSSUUNNITELMAN TOIMEENPANO
2017 - 2018
Tiina Sarisalmi
Info Oriveden opettajille
VESO 8.8.2017
Uusi peruskoulu - kärkihanke 1:
tutoropettajien toiminta
 Hankerahoitus tällä hetkellä tämän vuoden
(2017) loppuun
 Käytännössä hanketta rahoitetaan vuosittain
tehtävällä hakemuksella vuoden 2019 loppuun
 Koskee vain perusopetusta, mutta mallia voi
hyödyntää myös lukiossa
 Tavoitteena opettajien ammatillisen osaamisen
ja koulun toimintakulttuurin kehittäminen
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tutoropettajat perusopetuksen kouluissa
 Yhteiskoulu: Jenni Decandia (2 h) ja Mari Hyytiäinen (2 h)
 Kultavuoren koulu ja Hirsilän koulu: Eero Toivonen (5 h) - keskiviikko
 Rovastinkankaan koulu, Eräjärven koulu ja Karpinlahden koulu: Helka
Kärkinen (5 h) – keskiviikko
 Lisäksi mahdollisuus pieniin kohdennettuihin
koulutuksiin tarpeen mukaan esim. 3 – 10
opettajalle, erityisesti tvt:n opetuskäyttö
(myös lukion opettajille)
 Hankkeen toimintaa ohjaa Tiina Sarisalmi
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tutoropettajien tehtävät
 tukevat pedagogiikan uudistumista ja edistävät opetuksen
digitalisaatiota
 tukevat työyhteisöjen osaamisen ja yhteisopettajuuden kehittämistä sekä
toimivat vertaistukena
 osallistuvat aktiivisesti koulujen toimintakulttuurin uudistamiseen
 edistävät uusien opetussuunnitelmien toimeenpanoa
 edistävät osaamisen jakamista
 edistävät opettajien yhteistyötä ja verkostoitumista
 edistävät hyvien käytäntöjen tunnistamista, levittämistä ja
vakiinnuttamista
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tutoropettajien työtapa
 yhdessä ajattelua ja yhteisen ymmärryksen
rakentamista
 parhaan mahdollisen ratkaisun etsimistä yhdessä
 vertaisoppimista ja osaamisen jakamista
 ohjattavien opettajien aktiivisuuden ja
omistajuuden vahvistamista
 itsetuntemuksen lisäämistä ja tietoiseksi tulemista
ja sen pohjalta ratkaisujen tekemistä
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tutoropettajat eivät 
 toimi sijaisina
 pidä oppitunteja tai oppimiskokonaisuuksia opettajan puolesta
Tutoropettajat mielellään 
 suunnittelevat oman työnsä itsenäisesti koulun/opettajien tarpeet huomioiden
 tekevät yhteistyötä rehtorin kanssa
 pitävät lyhyitä koulutuksia pienille ryhmille
 pitävät ”klinikkavastaanottoa” (pienet pulmat ja ongelmien ratkaisut)
 suunnittelevat oppimiskokonaisuuksia opettajien kanssa
 toimivat oppitunneilla opettajan tukena esim. tvt:n käytössä tai projektioppimisen
tukena
 seuraavat opetusta
 etsivät ja kokeilevat erilaisia opetusmenetelmiä, verkostoituvat ja vaihtavat kokemuksia,
kehittävät osaamistaanTiina Sarislmi, 8.8.2017
Uusi peruskoulu - kärkihanke 1:
Oriveden kielipolku
 Hankerahoitus tällä hetkellä tämän lukuvuoden
(2017 - 2018) loppuun
 Käytännössä hanketta rahoitetaan vuosittain
tehtävällä hakemuksella vuoden 2019 loppuun
 Tavoitteena kielikasvatuksen aloittaminen jo
esiopetuksessa (myöhemmin myös
varhaiskasvatuksessa), kieltenopetuksen
menetelmien kehittäminen (tuntisuunnitelmien
ja opetusmateriaalien tuottaminen) ja
monipuolisten kielivalintojen turvaaminen
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Oriveden kielipolku -hankkeen tavoitteet
 Kielikasvatusten ja kielisuihkutusten suunnittelu ja käynnistäminen
varhaiskasvatuksessa
 Eheyttävästi ja vaiheittain toteutettava kieli- ja kulttuurikasvatus,
kansainvälisyyskasvatus, kielisuihkutukset sekä varhennettu englanninopetus
esi- ja alkuopetuksessa
 Opetussuunnitelman ja tuntisuunnitelmien laadinta edellä mainittua opetusta
varten
 Kieltenopetuksen kehittäminen eheyttäviä ja monialaisia, oppilaiden
osallisuuteen, luovuuteen ja vahvuuksiin tukeutuvia oppimiskokonaisuuksia
luomalla ja testaamalla
 Kielikasvatuksen ja varhennetun kielenopetuksen vakiinnuttaminen
Orivedellä
 Monipuolisiin kielivalintoihin kannustaminen ja innostaminenTiina Sarislmi, 8.8.2017
Mitä tavoitteita ja toimintaa Oriveden
kielipolku -hankkeeseen sisältyy?
• Opetussuunnitelman laadinta
• Tuntisuunnitelmien laadinta
• Kielirikasteinen opetus
• Kielikasvatus
• Yhteistoiminnallisen oppimisen kehittäminen
• Tieto- ja viestintäteknologian pedagoginen käyttö
• Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen
• Autenttinen oppiminen
• Kansainvälisyyskasvatus
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Oriveden kielipolku - aikataulu
 elo-, syys- ja lokakuu 2017 jäsentelyä, suunnittelua
ja valmistelua
 hankkeen tavoitteet eri luokka-asteilla
 opetussuunnitelman laadinta
 tuntisuunnitelmien laadinta (englanti ja
kielikasvatus)
 prosessin jäsentely
 toteutuksen suunnittelu ja materiaalien
tuottaminen ja hankinta
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Oriveden kielipolku - aikataulu
 marraskuun alusta aloitetaan opetus
esiopetuksessa ja 1. ja 2. luokilla ½ tai 1 h viikossa
 helmikuussa aloitetaan kielisuihkutukset
varhaiskasvatuksessa (yhteistyö yhteiskoulun ja
lukion kanssa)
 tuntisuunnitelmien laadinta jatkuu (englanti ja
kielikasvatus)
 opetusmateriaalien tuottaminen ja
hankinta
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Oriveden kielipolku käytännössä
 Toteutus alkaa marraskuussa 2017 tai tammikuussa 2018
 Tuntisuunnitelmat esiopetukseen ja 1. ja 2. luokille samat
(tässä vaiheessa)
 Kielikasvatus ja kielirikasteisuus n. 50 % (”Matkustan
ympäri maailmaa…”)
 Englannin opiskelu n. 50 %
 Kansainvälinen yhteistyö (eTwinning), osallisuus, draama,
tvt:n käyttö (iPadit)…
 Varhaiskasvatukseen kielisuihkutuksia keväällä 2018
 3. – 9. luokille oma suunnitelma kielisuihkutuksiksi ja
monialaisiksi projekteiksi, joissa kielet vahvasti mukana
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Toteutus: samanaikaisopetuksena
 Kielenopettaja yhdessä esi- tai luokanopettajan kanssa
 Esi- ja alkuopettajien koulutus  kielikasvatus ja kielisuihkut toteutettaisiin
vakiinnuttamisvaiheessa ryhmän opettajien toimesta
 Riittävän selkeät tavoitteet, tuntisuunnitelmat ja materiaalit
Oriveden Kielipolkutiimi:
Koordinaattori: Tiina Sarisalmi
Esiopetuksen yhteyshenkilö: Jaana Pellonpää
Perusopetuksen 1. - 2. luokkien yhteyshenkilöt: Ulpu Siponen ja Helka Kärkinen
Perusopetuksen 3. - 6. luokkien yhteyshenkilö: Suvi Revonniemi
Perusopetuksen 7. - 9. luokkien yhteyshenkilö: Jenni Decandia
Seudun Kikatus-verkoston blogi: http://pirkanmaankikatus.blogspot.fi/
Kieliä kehiin blogi: http://kieliakehiin.blogit.tampere.fi/
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Opetustoimen TVT-tiimi
 Seuraa ja ohjaa tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön
kehittymistä Oriveden kouluissa ja esiopetuksessa
 Opettajien osaamisen kehittymisen seuranta ja koulutukset
 Laitteet ja verkot (yhteistyö Oriveden ja seudun tietohallinnon
kanssa
 Oppilaiden omien laitteiden käyttö
 Säännöt ja ohjeet
 Opettajien pedagoginen tuki
(tutoropettajat ja tvt-tukihenkilöt)
 Hankkeiden seuranta
 Seudullinen yhteistyö
 1 – 2 edustajaa jokaisesta oppilaitoksesta
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Opetustoimen kansainvälisyys- ja
globaalikasvatustiimi
 Seuraa ja ohjaa kansainvälisyys- ja globaalikasvatuksen kehittymistä
Oriveden kouluissa
 Opettajien osaamisen kehittymisen seuranta ja koulutukset
 Materiaalien ja ideoiden jakaminen
 Teemapäivien ja viikkojen toteuttaminen
 Monialaiset oppimiskokonaisuudet
 eTwinning-yhteistyön ja Erasmus+ -hanketuki
ja -seuranta
 Seudullinen yhteistyö
 Maailmankoulu-yhteistyö
 1 – 2 edustajaa jokaisesta oppilaitoksesta
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Uusien opetussuunnitelmien toimeenpano
jatkuu ja alkaa
 Opetussuunnitelman mukaiset oppimistavoitteet eri
oppiaineissa vuosiluokittain
 Tavoitteisiin voi päästä monin eri tavoin
 Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet
 Linkittyvät oppiaineitten tavoitteisiin
 Ohjaavat valitsemaan oppimis-
menetelmiä, jotka tukevat laaja-
alaisen osaamisen kehittymistä
 Vuosiluokkaistetaan syyslukukauden
aikana
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen
arvioinnin sekä palautteen antamisen
oppilaille tulee aina perustua
opetussuunnitelman perusteissa
asetettuihin ja paikallisessa
opetussuunnitelmassa tarkennettuihin
tavoitteisiin.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, s. 47
Oppiaineiden seudulliset tavoitteet ja sisällöt
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Oppimisprosessi
MIKSI?
TAVOITTEIDEN
ASETTELU
MITÄ?
TIEDON
HANKINTA
TUTKIMUS
MITEN?
AKTIVITEETTIEN
VALINTA JA
SUUNNITTELU
TYÖNJAKO
TIEDON
SOVELTAMINEN
TIEDON
JAKAMINEN
PROSESSIN
ARVIOINTI
OPPIMISEN
ARVIOINTI
JATKUVA ARVIOINTI
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tavoitteiden asettelu
 Tavoitteet lukuvuositasolla
Oppiaineen tavoitteet
Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet
 Tavoitteet kurssikokonaisuuden tasolla
Oppiaineen tavoitteet
Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet
 Tavoitteet oppimiskokonaisuus-, projekti- tai
oppituntien tasolla
Oppiaineen tavoitteet
Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet
”the big picture” – ajattelun taidot – oppimaan oppiminen
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Prosessin arviointi – oppimisen arviointi
 Arviointi oppimiskokonaisuuden aikana
 Jatkuva palaute, jonka kantavana ajatuksena dialogisuus
 Kannustava ja ohjaava henkilökohtainen palaute
 Vahvuuksien löytäminen ja hyödyntäminen
 Rohkaisu itseilmaisuun, ongelman ratkaisuun ja luovuuteen
(ei virheiden etsimistä)
 Oppimistavoitteisiin perustuvan arvioinnin työkaluja
 Wilma (formatiivinen ja itsearviointi)
 Google Forms, Reppu-Moodle, Peda.net, Office 365
(vertaisarviointi, oppimispäiväkirja, portfolio
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
ARVIOINTI ON AINA MYÖS ARVIOINNIN,
ITSEREFLEKTION JA
METAKOGNITIIVISTEN TAITOJEN
OPETTELUA
AJATTELU-
TAIDOT
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Tiina Sarisalmi, projektikoordinaattori:
 GLOPS - kansainvälisyys, globaalikasvatus ja OPS
 Pirkanmaan Kikatusverkosto - kieltenopetuksen varhentaminen ja kielikasvatus
 Oriveden kielipolku - kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja kielikasvatus
 Tutoropettajien koulutus ja toiminta https://kvglops.wordpress.com/
http://schoolsgoingglobal.blogspot.fi/
http://etwinningambfinland.blogspot.fi/
Tiina Sarislmi, 8.8.2017
Opetuksen kehittämishankkeet ja uudet opetussuunnitelmat

Contenu connexe

Tendances

Hakola:LukSuS.- seminaari tavoitteet,toteutus,alustavat tulokset 30.11.2013
Hakola:LukSuS.- seminaari tavoitteet,toteutus,alustavat tulokset 30.11.2013Hakola:LukSuS.- seminaari tavoitteet,toteutus,alustavat tulokset 30.11.2013
Hakola:LukSuS.- seminaari tavoitteet,toteutus,alustavat tulokset 30.11.2013IirisNii
 
DigiKilta: Käytännön vinkkejä tutoropettajan arjen työhön - Leena Pöntynen, K...
DigiKilta: Käytännön vinkkejä tutoropettajan arjen työhön - Leena Pöntynen, K...DigiKilta: Käytännön vinkkejä tutoropettajan arjen työhön - Leena Pöntynen, K...
DigiKilta: Käytännön vinkkejä tutoropettajan arjen työhön - Leena Pöntynen, K...Suomen eOppimiskeskus ry
 
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...Suomen eOppimiskeskus ry
 
Tendances (6)

Hakola:LukSuS.- seminaari tavoitteet,toteutus,alustavat tulokset 30.11.2013
Hakola:LukSuS.- seminaari tavoitteet,toteutus,alustavat tulokset 30.11.2013Hakola:LukSuS.- seminaari tavoitteet,toteutus,alustavat tulokset 30.11.2013
Hakola:LukSuS.- seminaari tavoitteet,toteutus,alustavat tulokset 30.11.2013
 
Uusi opetussuunnitelma ja HOJKS
Uusi opetussuunnitelma ja HOJKSUusi opetussuunnitelma ja HOJKS
Uusi opetussuunnitelma ja HOJKS
 
Toiminta-alueittain etenevä opetus
Toiminta-alueittain etenevä opetusToiminta-alueittain etenevä opetus
Toiminta-alueittain etenevä opetus
 
DigiKilta: Käytännön vinkkejä tutoropettajan arjen työhön - Leena Pöntynen, K...
DigiKilta: Käytännön vinkkejä tutoropettajan arjen työhön - Leena Pöntynen, K...DigiKilta: Käytännön vinkkejä tutoropettajan arjen työhön - Leena Pöntynen, K...
DigiKilta: Käytännön vinkkejä tutoropettajan arjen työhön - Leena Pöntynen, K...
 
Yhteistyökuvioita: Ilona pasma 11.1.2011
Yhteistyökuvioita: Ilona pasma 11.1.2011Yhteistyökuvioita: Ilona pasma 11.1.2011
Yhteistyökuvioita: Ilona pasma 11.1.2011
 
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
 
Similaire à Opetuksen kehittämishankkeet ja uudet opetussuunnitelmat

DigiKilta: Tutoroinnilla tulevaisuuteen - mentoroinnilla menestykseen - Jarno...
DigiKilta: Tutoroinnilla tulevaisuuteen - mentoroinnilla menestykseen - Jarno...DigiKilta: Tutoroinnilla tulevaisuuteen - mentoroinnilla menestykseen - Jarno...
DigiKilta: Tutoroinnilla tulevaisuuteen - mentoroinnilla menestykseen - Jarno...Suomen eOppimiskeskus ry
 
Yhtenäiskoulupäivät 2011 e_twinning
Yhtenäiskoulupäivät 2011 e_twinningYhtenäiskoulupäivät 2011 e_twinning
Yhtenäiskoulupäivät 2011 e_twinningReima Orvasto
 
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyysOpetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyysTiina Sarisalmi
 
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.20131. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013Tiina Airaksinen
 
9 rasanen opiskelutaidot
9 rasanen opiskelutaidot9 rasanen opiskelutaidot
9 rasanen opiskelutaidotSYL
 
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2Tiina Sarisalmi
 
Ops vanhilta 10022016
Ops vanhilta 10022016Ops vanhilta 10022016
Ops vanhilta 10022016sirkkaoj
 
Mahtava-hanke 2017
Mahtava-hanke 2017Mahtava-hanke 2017
Mahtava-hanke 2017THL
 
Vihreä lippu -ympäristöohjelma kasvatusalalle
Vihreä lippu -ympäristöohjelma kasvatusalalleVihreä lippu -ympäristöohjelma kasvatusalalle
Vihreä lippu -ympäristöohjelma kasvatusalalleFEE Suomi
 
Opetussuunnitelma uudistuu – mikä muuttuu?
Opetussuunnitelma uudistuu – mikä muuttuu?Opetussuunnitelma uudistuu – mikä muuttuu?
Opetussuunnitelma uudistuu – mikä muuttuu?Tiina Sarisalmi
 
Varhennetun englannin tavoitteet tyotavat ja toteutus 2018-2019
Varhennetun englannin tavoitteet tyotavat ja toteutus 2018-2019Varhennetun englannin tavoitteet tyotavat ja toteutus 2018-2019
Varhennetun englannin tavoitteet tyotavat ja toteutus 2018-2019Tiina Sarisalmi
 
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumiOppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumiTiina Airaksinen
 
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016DigitalHelsinki
 
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aki Luostarinen
 
Esitys Turun lukioiden rehtoreille Paikkatieto ja avoin data -hankkeesta
Esitys Turun lukioiden rehtoreille Paikkatieto ja avoin data -hankkeestaEsitys Turun lukioiden rehtoreille Paikkatieto ja avoin data -hankkeesta
Esitys Turun lukioiden rehtoreille Paikkatieto ja avoin data -hankkeestaHelsingin yliopisto
 
Similaire à Opetuksen kehittämishankkeet ja uudet opetussuunnitelmat (20)

Kaikille kieliä keväästä 2020
Kaikille kieliä keväästä 2020Kaikille kieliä keväästä 2020
Kaikille kieliä keväästä 2020
 
Perusopetuksen opetussuunnitelmat
Perusopetuksen opetussuunnitelmatPerusopetuksen opetussuunnitelmat
Perusopetuksen opetussuunnitelmat
 
DigiKilta: Tutoroinnilla tulevaisuuteen - mentoroinnilla menestykseen - Jarno...
DigiKilta: Tutoroinnilla tulevaisuuteen - mentoroinnilla menestykseen - Jarno...DigiKilta: Tutoroinnilla tulevaisuuteen - mentoroinnilla menestykseen - Jarno...
DigiKilta: Tutoroinnilla tulevaisuuteen - mentoroinnilla menestykseen - Jarno...
 
Yhtenäiskoulupäivät 2011 e_twinning
Yhtenäiskoulupäivät 2011 e_twinningYhtenäiskoulupäivät 2011 e_twinning
Yhtenäiskoulupäivät 2011 e_twinning
 
Miten kohtaat kriisin keskeltä tulevan oppijan?
Miten kohtaat kriisin keskeltä tulevan oppijan?Miten kohtaat kriisin keskeltä tulevan oppijan?
Miten kohtaat kriisin keskeltä tulevan oppijan?
 
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyysOpetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
 
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.20131. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
 
9 rasanen opiskelutaidot
9 rasanen opiskelutaidot9 rasanen opiskelutaidot
9 rasanen opiskelutaidot
 
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
 
Ops vanhilta 10022016
Ops vanhilta 10022016Ops vanhilta 10022016
Ops vanhilta 10022016
 
Mahtava-hanke 2017
Mahtava-hanke 2017Mahtava-hanke 2017
Mahtava-hanke 2017
 
Vihreä lippu -ympäristöohjelma kasvatusalalle
Vihreä lippu -ympäristöohjelma kasvatusalalleVihreä lippu -ympäristöohjelma kasvatusalalle
Vihreä lippu -ympäristöohjelma kasvatusalalle
 
Opetussuunnitelma uudistuu – mikä muuttuu?
Opetussuunnitelma uudistuu – mikä muuttuu?Opetussuunnitelma uudistuu – mikä muuttuu?
Opetussuunnitelma uudistuu – mikä muuttuu?
 
Mihin olemme menossa
Mihin olemme menossaMihin olemme menossa
Mihin olemme menossa
 
Varhennetun englannin tavoitteet tyotavat ja toteutus 2018-2019
Varhennetun englannin tavoitteet tyotavat ja toteutus 2018-2019Varhennetun englannin tavoitteet tyotavat ja toteutus 2018-2019
Varhennetun englannin tavoitteet tyotavat ja toteutus 2018-2019
 
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumiOppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
 
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
Opetusviraston digiohjelma 7.6.2016
 
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
 
Vaativa erityinen tuki
Vaativa erityinen tukiVaativa erityinen tuki
Vaativa erityinen tuki
 
Esitys Turun lukioiden rehtoreille Paikkatieto ja avoin data -hankkeesta
Esitys Turun lukioiden rehtoreille Paikkatieto ja avoin data -hankkeestaEsitys Turun lukioiden rehtoreille Paikkatieto ja avoin data -hankkeesta
Esitys Turun lukioiden rehtoreille Paikkatieto ja avoin data -hankkeesta
 
Plus de Tiina Sarisalmi

Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2Tiina Sarisalmi
 
Global Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
Global Citizenship Education in the Core Curricula in FinlandGlobal Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
Global Citizenship Education in the Core Curricula in FinlandTiina Sarisalmi
 
"I read the news today, oh boy..."
"I read the news today, oh boy...""I read the news today, oh boy..."
"I read the news today, oh boy..."Tiina Sarisalmi
 
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessaEurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessaTiina Sarisalmi
 
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhönTyökalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhönTiina Sarisalmi
 
Futures of Education -raportti
Futures of Education -raporttiFutures of Education -raportti
Futures of Education -raporttiTiina Sarisalmi
 
Futures of Education report
Futures of Education reportFutures of Education report
Futures of Education reportTiina Sarisalmi
 
Ystäväluokka Euroopasta
Ystäväluokka EuroopastaYstäväluokka Euroopasta
Ystäväluokka EuroopastaTiina Sarisalmi
 
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittelyLuokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittelyTiina Sarisalmi
 
Agenda 2030 tehtäväpaketti
Agenda 2030 tehtäväpakettiAgenda 2030 tehtäväpaketti
Agenda 2030 tehtäväpakettiTiina Sarisalmi
 
Kielenopetus muutoksessa
Kielenopetus muutoksessaKielenopetus muutoksessa
Kielenopetus muutoksessaTiina Sarisalmi
 
Kielirikasteisuus opetuksessa
Kielirikasteisuus opetuksessaKielirikasteisuus opetuksessa
Kielirikasteisuus opetuksessaTiina Sarisalmi
 
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukenaOpetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukenaTiina Sarisalmi
 
Englantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 2. luokkalaisille - OpettajanopasEnglantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 2. luokkalaisille - OpettajanopasTiina Sarisalmi
 
Englantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 1. luokkalaisille - OpettajanopasEnglantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 1. luokkalaisille - OpettajanopasTiina Sarisalmi
 
eTwinningiä aloittelijalle - 2
eTwinningiä aloittelijalle - 2eTwinningiä aloittelijalle - 2
eTwinningiä aloittelijalle - 2Tiina Sarisalmi
 
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuuneTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuunTiina Sarisalmi
 
Toiminnallisen kielenopetuksen ytimessä: yhteistyö ja yhdessä tekeminen
Toiminnallisen kielenopetuksen ytimessä: yhteistyö ja yhdessä tekeminenToiminnallisen kielenopetuksen ytimessä: yhteistyö ja yhdessä tekeminen
Toiminnallisen kielenopetuksen ytimessä: yhteistyö ja yhdessä tekeminenTiina Sarisalmi
 
Plus de Tiina Sarisalmi (20)

Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
 
Global Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
Global Citizenship Education in the Core Curricula in FinlandGlobal Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
Global Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
 
"I read the news today, oh boy..."
"I read the news today, oh boy...""I read the news today, oh boy..."
"I read the news today, oh boy..."
 
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessaEurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
 
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhönTyökalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
 
Futures of Education -raportti
Futures of Education -raporttiFutures of Education -raportti
Futures of Education -raportti
 
Futures of Education report
Futures of Education reportFutures of Education report
Futures of Education report
 
Ystäväluokka Euroopasta
Ystäväluokka EuroopastaYstäväluokka Euroopasta
Ystäväluokka Euroopasta
 
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittelyLuokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
 
Agenda 2030 tehtäväpaketti
Agenda 2030 tehtäväpakettiAgenda 2030 tehtäväpaketti
Agenda 2030 tehtäväpaketti
 
Kielenopetus muutoksessa
Kielenopetus muutoksessaKielenopetus muutoksessa
Kielenopetus muutoksessa
 
Storyline infograafi
Storyline infograafiStoryline infograafi
Storyline infograafi
 
Kielirikasteisuus opetuksessa
Kielirikasteisuus opetuksessaKielirikasteisuus opetuksessa
Kielirikasteisuus opetuksessa
 
Kielikasvatus
KielikasvatusKielikasvatus
Kielikasvatus
 
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukenaOpetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
 
Englantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 2. luokkalaisille - OpettajanopasEnglantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
 
Englantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 1. luokkalaisille - OpettajanopasEnglantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
 
eTwinningiä aloittelijalle - 2
eTwinningiä aloittelijalle - 2eTwinningiä aloittelijalle - 2
eTwinningiä aloittelijalle - 2
 
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuuneTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
 
Toiminnallisen kielenopetuksen ytimessä: yhteistyö ja yhdessä tekeminen
Toiminnallisen kielenopetuksen ytimessä: yhteistyö ja yhdessä tekeminenToiminnallisen kielenopetuksen ytimessä: yhteistyö ja yhdessä tekeminen
Toiminnallisen kielenopetuksen ytimessä: yhteistyö ja yhdessä tekeminen
 
Opetuksen kehittämishankkeet ja uudet opetussuunnitelmat

  • 1. ORIVEDEN OPETUSTOIMEN KEHITTÄMISHANKKEET JA -TIIMIT SEKÄ OPETUSSUUNNITELMAN TOIMEENPANO 2017 - 2018 Tiina Sarisalmi Info Oriveden opettajille VESO 8.8.2017
  • 2. Uusi peruskoulu - kärkihanke 1: tutoropettajien toiminta  Hankerahoitus tällä hetkellä tämän vuoden (2017) loppuun  Käytännössä hanketta rahoitetaan vuosittain tehtävällä hakemuksella vuoden 2019 loppuun  Koskee vain perusopetusta, mutta mallia voi hyödyntää myös lukiossa  Tavoitteena opettajien ammatillisen osaamisen ja koulun toimintakulttuurin kehittäminen Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 3. Tutoropettajat perusopetuksen kouluissa  Yhteiskoulu: Jenni Decandia (2 h) ja Mari Hyytiäinen (2 h)  Kultavuoren koulu ja Hirsilän koulu: Eero Toivonen (5 h) - keskiviikko  Rovastinkankaan koulu, Eräjärven koulu ja Karpinlahden koulu: Helka Kärkinen (5 h) – keskiviikko  Lisäksi mahdollisuus pieniin kohdennettuihin koulutuksiin tarpeen mukaan esim. 3 – 10 opettajalle, erityisesti tvt:n opetuskäyttö (myös lukion opettajille)  Hankkeen toimintaa ohjaa Tiina Sarisalmi Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 4. Tutoropettajien tehtävät  tukevat pedagogiikan uudistumista ja edistävät opetuksen digitalisaatiota  tukevat työyhteisöjen osaamisen ja yhteisopettajuuden kehittämistä sekä toimivat vertaistukena  osallistuvat aktiivisesti koulujen toimintakulttuurin uudistamiseen  edistävät uusien opetussuunnitelmien toimeenpanoa  edistävät osaamisen jakamista  edistävät opettajien yhteistyötä ja verkostoitumista  edistävät hyvien käytäntöjen tunnistamista, levittämistä ja vakiinnuttamista Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 6. Tutoropettajien työtapa  yhdessä ajattelua ja yhteisen ymmärryksen rakentamista  parhaan mahdollisen ratkaisun etsimistä yhdessä  vertaisoppimista ja osaamisen jakamista  ohjattavien opettajien aktiivisuuden ja omistajuuden vahvistamista  itsetuntemuksen lisäämistä ja tietoiseksi tulemista ja sen pohjalta ratkaisujen tekemistä Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 7. Tutoropettajat eivät   toimi sijaisina  pidä oppitunteja tai oppimiskokonaisuuksia opettajan puolesta Tutoropettajat mielellään   suunnittelevat oman työnsä itsenäisesti koulun/opettajien tarpeet huomioiden  tekevät yhteistyötä rehtorin kanssa  pitävät lyhyitä koulutuksia pienille ryhmille  pitävät ”klinikkavastaanottoa” (pienet pulmat ja ongelmien ratkaisut)  suunnittelevat oppimiskokonaisuuksia opettajien kanssa  toimivat oppitunneilla opettajan tukena esim. tvt:n käytössä tai projektioppimisen tukena  seuraavat opetusta  etsivät ja kokeilevat erilaisia opetusmenetelmiä, verkostoituvat ja vaihtavat kokemuksia, kehittävät osaamistaanTiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 8. Uusi peruskoulu - kärkihanke 1: Oriveden kielipolku  Hankerahoitus tällä hetkellä tämän lukuvuoden (2017 - 2018) loppuun  Käytännössä hanketta rahoitetaan vuosittain tehtävällä hakemuksella vuoden 2019 loppuun  Tavoitteena kielikasvatuksen aloittaminen jo esiopetuksessa (myöhemmin myös varhaiskasvatuksessa), kieltenopetuksen menetelmien kehittäminen (tuntisuunnitelmien ja opetusmateriaalien tuottaminen) ja monipuolisten kielivalintojen turvaaminen Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 9. Oriveden kielipolku -hankkeen tavoitteet  Kielikasvatusten ja kielisuihkutusten suunnittelu ja käynnistäminen varhaiskasvatuksessa  Eheyttävästi ja vaiheittain toteutettava kieli- ja kulttuurikasvatus, kansainvälisyyskasvatus, kielisuihkutukset sekä varhennettu englanninopetus esi- ja alkuopetuksessa  Opetussuunnitelman ja tuntisuunnitelmien laadinta edellä mainittua opetusta varten  Kieltenopetuksen kehittäminen eheyttäviä ja monialaisia, oppilaiden osallisuuteen, luovuuteen ja vahvuuksiin tukeutuvia oppimiskokonaisuuksia luomalla ja testaamalla  Kielikasvatuksen ja varhennetun kielenopetuksen vakiinnuttaminen Orivedellä  Monipuolisiin kielivalintoihin kannustaminen ja innostaminenTiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 10. Mitä tavoitteita ja toimintaa Oriveden kielipolku -hankkeeseen sisältyy? • Opetussuunnitelman laadinta • Tuntisuunnitelmien laadinta • Kielirikasteinen opetus • Kielikasvatus • Yhteistoiminnallisen oppimisen kehittäminen • Tieto- ja viestintäteknologian pedagoginen käyttö • Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen • Autenttinen oppiminen • Kansainvälisyyskasvatus Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 11. Oriveden kielipolku - aikataulu  elo-, syys- ja lokakuu 2017 jäsentelyä, suunnittelua ja valmistelua  hankkeen tavoitteet eri luokka-asteilla  opetussuunnitelman laadinta  tuntisuunnitelmien laadinta (englanti ja kielikasvatus)  prosessin jäsentely  toteutuksen suunnittelu ja materiaalien tuottaminen ja hankinta Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 12. Oriveden kielipolku - aikataulu  marraskuun alusta aloitetaan opetus esiopetuksessa ja 1. ja 2. luokilla ½ tai 1 h viikossa  helmikuussa aloitetaan kielisuihkutukset varhaiskasvatuksessa (yhteistyö yhteiskoulun ja lukion kanssa)  tuntisuunnitelmien laadinta jatkuu (englanti ja kielikasvatus)  opetusmateriaalien tuottaminen ja hankinta Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 13. Oriveden kielipolku käytännössä  Toteutus alkaa marraskuussa 2017 tai tammikuussa 2018  Tuntisuunnitelmat esiopetukseen ja 1. ja 2. luokille samat (tässä vaiheessa)  Kielikasvatus ja kielirikasteisuus n. 50 % (”Matkustan ympäri maailmaa…”)  Englannin opiskelu n. 50 %  Kansainvälinen yhteistyö (eTwinning), osallisuus, draama, tvt:n käyttö (iPadit)…  Varhaiskasvatukseen kielisuihkutuksia keväällä 2018  3. – 9. luokille oma suunnitelma kielisuihkutuksiksi ja monialaisiksi projekteiksi, joissa kielet vahvasti mukana Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 14. Toteutus: samanaikaisopetuksena  Kielenopettaja yhdessä esi- tai luokanopettajan kanssa  Esi- ja alkuopettajien koulutus  kielikasvatus ja kielisuihkut toteutettaisiin vakiinnuttamisvaiheessa ryhmän opettajien toimesta  Riittävän selkeät tavoitteet, tuntisuunnitelmat ja materiaalit Oriveden Kielipolkutiimi: Koordinaattori: Tiina Sarisalmi Esiopetuksen yhteyshenkilö: Jaana Pellonpää Perusopetuksen 1. - 2. luokkien yhteyshenkilöt: Ulpu Siponen ja Helka Kärkinen Perusopetuksen 3. - 6. luokkien yhteyshenkilö: Suvi Revonniemi Perusopetuksen 7. - 9. luokkien yhteyshenkilö: Jenni Decandia Seudun Kikatus-verkoston blogi: http://pirkanmaankikatus.blogspot.fi/ Kieliä kehiin blogi: http://kieliakehiin.blogit.tampere.fi/ Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 16. Opetustoimen TVT-tiimi  Seuraa ja ohjaa tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön kehittymistä Oriveden kouluissa ja esiopetuksessa  Opettajien osaamisen kehittymisen seuranta ja koulutukset  Laitteet ja verkot (yhteistyö Oriveden ja seudun tietohallinnon kanssa  Oppilaiden omien laitteiden käyttö  Säännöt ja ohjeet  Opettajien pedagoginen tuki (tutoropettajat ja tvt-tukihenkilöt)  Hankkeiden seuranta  Seudullinen yhteistyö  1 – 2 edustajaa jokaisesta oppilaitoksesta Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 18. Opetustoimen kansainvälisyys- ja globaalikasvatustiimi  Seuraa ja ohjaa kansainvälisyys- ja globaalikasvatuksen kehittymistä Oriveden kouluissa  Opettajien osaamisen kehittymisen seuranta ja koulutukset  Materiaalien ja ideoiden jakaminen  Teemapäivien ja viikkojen toteuttaminen  Monialaiset oppimiskokonaisuudet  eTwinning-yhteistyön ja Erasmus+ -hanketuki ja -seuranta  Seudullinen yhteistyö  Maailmankoulu-yhteistyö  1 – 2 edustajaa jokaisesta oppilaitoksesta Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 20. Uusien opetussuunnitelmien toimeenpano jatkuu ja alkaa  Opetussuunnitelman mukaiset oppimistavoitteet eri oppiaineissa vuosiluokittain  Tavoitteisiin voi päästä monin eri tavoin  Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet  Linkittyvät oppiaineitten tavoitteisiin  Ohjaavat valitsemaan oppimis- menetelmiä, jotka tukevat laaja- alaisen osaamisen kehittymistä  Vuosiluokkaistetaan syyslukukauden aikana Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 21. Oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin sekä palautteen antamisen oppilaille tulee aina perustua opetussuunnitelman perusteissa asetettuihin ja paikallisessa opetussuunnitelmassa tarkennettuihin tavoitteisiin. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, s. 47 Oppiaineiden seudulliset tavoitteet ja sisällöt Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 23. Tavoitteiden asettelu  Tavoitteet lukuvuositasolla Oppiaineen tavoitteet Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet  Tavoitteet kurssikokonaisuuden tasolla Oppiaineen tavoitteet Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet  Tavoitteet oppimiskokonaisuus-, projekti- tai oppituntien tasolla Oppiaineen tavoitteet Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet ”the big picture” – ajattelun taidot – oppimaan oppiminen Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 24. Prosessin arviointi – oppimisen arviointi  Arviointi oppimiskokonaisuuden aikana  Jatkuva palaute, jonka kantavana ajatuksena dialogisuus  Kannustava ja ohjaava henkilökohtainen palaute  Vahvuuksien löytäminen ja hyödyntäminen  Rohkaisu itseilmaisuun, ongelman ratkaisuun ja luovuuteen (ei virheiden etsimistä)  Oppimistavoitteisiin perustuvan arvioinnin työkaluja  Wilma (formatiivinen ja itsearviointi)  Google Forms, Reppu-Moodle, Peda.net, Office 365 (vertaisarviointi, oppimispäiväkirja, portfolio Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 25. ARVIOINTI ON AINA MYÖS ARVIOINNIN, ITSEREFLEKTION JA METAKOGNITIIVISTEN TAITOJEN OPETTELUA AJATTELU- TAIDOT Tiina Sarislmi, 8.8.2017
  • 26. Tiina Sarisalmi, projektikoordinaattori:  GLOPS - kansainvälisyys, globaalikasvatus ja OPS  Pirkanmaan Kikatusverkosto - kieltenopetuksen varhentaminen ja kielikasvatus  Oriveden kielipolku - kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja kielikasvatus  Tutoropettajien koulutus ja toiminta https://kvglops.wordpress.com/ http://schoolsgoingglobal.blogspot.fi/ http://etwinningambfinland.blogspot.fi/ Tiina Sarislmi, 8.8.2017