SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  13
Ahto Lepoluoto 22.10.2013
Just culture:
”Luottamuksellinen ilmapiiri, jossa toimivia
henkilöitä rohkaistaan tai jopa palkitaan
tuottamaan turvallisuuteen liittyvää tietoa,
ja jossa on selkeä raja hyväksyttävän ja eihyväksyttävän toiminnan välillä.”
By James Reason
Turvallisuustutkinnan ainoa tavoite olisi
oltava tulevien onnettomuuksien ja
vaaratilanteiden ehkäiseminen, eikä
syyllisyyden tai vastuun osoittaminen
Onnettomuustutkija Ismo Aaltonen
Turvallisuus on tila, jossa henkilö- tai
omaisuusvahingon riskit on vähennetty ja ne
pidetään pysyvästi matalalla tasolla jatkuvan
vaaran tunnistamisen ja riskien arvioinnin
avulla
Tekstiviestillä esimiehelle kuvan kanssa vs
Sap-kirjaus
Palkinnot aloitteista vs aloitteen tehneen
työntekijän siirto muihin tehtäviin
Miten motivoida turvallisuusajattelu kaikille
tasoille?
Tehtäväkohtainen
Ammattikohtainen
Työmaakohtainen
Työpaikkakohtainen
Alakohtaiset menetelmät
Eri menetelmissa omat etunsa
Täydentävät toisiaan, usean riskinarvion
käyttö paikkaa yhden menetelmän aukkoja
Kuka arvio työkohteen- työntekijä/
turvallisuuspäällikkö/ ulkopuolinen
asiantuntija vai kaikki ?
Altisteiden tunnistus ja niiden mittaaminen
Torjuntakeinot:
1)Tekniset keinot
2) Koulutus ja työmenetelmä-analyysit
3) Työnjohdolliset toimet (huolto,
työjärjestelyt jne)
4) Suojautuminen
Selvitä toimintaympäristö
Arvioi vaarat
Tunnista riskit
Arvioi riskitaso
Kehitä turva- tai riskinhallintajärjestelmä
Seuraa tilannetta ja tee uusi arvio
Esimiehet
Johto
Työntekijät
Alihankkijat
Ulkopuoliset auditoijat
Työterveyshuolto
Palkinto johtaa yksilötasolla parempaan
lopputulokseen kuin rankaisu virheestä
Rohkaisu aktiiviseen raportointiin/
toimintaan vaaran ja riskin vähentämiseksi
Epäkohtien kuuntelu ja havainnointi ja
seurauksena korjaavat toimenpiteet
Yhteistyön tulos on parempi kuin yksilön
tulos- turvallisuuden parantaminen vaatii
kaikkien tasojen panoksen
Ilmailulain 134 §: Viranomainen ei saa ryhtyä
oikeudellisiin toimenpiteisiin
suunnittelemattoman tai tahattoman
rikkomuksen johdosta, joka tulee viranomaisen
tietoon ainoastaan siksi, että siitä on tehty
ilmoitus 131 §:ssä olevan vaatimuksen johdosta,
paitsi jos on kyse törkeänä huolimattomuutena
pidettävästä velvollisuuksien laiminlyönnistä tai
rikoslaissa rangaistavaksi säädettävästä
menettelystä. Toiminnanharjoittajat eivät saa
kohdella syrjivästi työntekijää, joka tekee
ilmoituksen tiedossaan mahdollisesti olevasta
vaaratilanteesta.
Turvallisuuden tärkein tekijä
on ihminen- motivoi koko
ketju mukaan tapaturman
torjuntaan

Contenu connexe

Plus de Työterveyslaitos

Plus de Työterveyslaitos (20)

Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projektiPerjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
 
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
 
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessaTyöperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
 
Työturvallisuuslain muutokset
Työturvallisuuslain muutoksetTyöturvallisuuslain muutokset
Työturvallisuuslain muutokset
 
Kvartsialtistuminen
KvartsialtistuminenKvartsialtistuminen
Kvartsialtistuminen
 
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
 
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoitoKaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
 
Unettomuuden diagnostiikka ja hoito
Unettomuuden diagnostiikka ja hoitoUnettomuuden diagnostiikka ja hoito
Unettomuuden diagnostiikka ja hoito
 
Tekoäly ja asiantuntijatyö
Tekoäly ja asiantuntijatyöTekoäly ja asiantuntijatyö
Tekoäly ja asiantuntijatyö
 
Sotilasilmailulääketiede
SotilasilmailulääketiedeSotilasilmailulääketiede
Sotilasilmailulääketiede
 
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutusTyöhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
 
Mielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikallaMielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikalla
 
Uniapnea ja työkyky
Uniapnea ja työkykyUniapnea ja työkyky
Uniapnea ja työkyky
 
Työhygienia työterveyshuollossa
Työhygienia työterveyshuollossaTyöhygienia työterveyshuollossa
Työhygienia työterveyshuollossa
 
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalallaTuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
 
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolleÄrsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
 
Mielenterveys ja työ
Mielenterveys ja työMielenterveys ja työ
Mielenterveys ja työ
 
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
 
Kognitiivinen ergonomia ja aivotyö
Kognitiivinen ergonomia ja aivotyöKognitiivinen ergonomia ja aivotyö
Kognitiivinen ergonomia ja aivotyö
 
Sisäilma työpaikalla - Työntekijän tilanteen selvittäminen ja tuki
Sisäilma työpaikalla - Työntekijän tilanteen selvittäminen ja tukiSisäilma työpaikalla - Työntekijän tilanteen selvittäminen ja tuki
Sisäilma työpaikalla - Työntekijän tilanteen selvittäminen ja tuki
 

Turvallinen yhteisö turvallisuuteen kannustava yhteisö julkaistava versio

  • 2. Just culture: ”Luottamuksellinen ilmapiiri, jossa toimivia henkilöitä rohkaistaan tai jopa palkitaan tuottamaan turvallisuuteen liittyvää tietoa, ja jossa on selkeä raja hyväksyttävän ja eihyväksyttävän toiminnan välillä.” By James Reason
  • 3. Turvallisuustutkinnan ainoa tavoite olisi oltava tulevien onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen, eikä syyllisyyden tai vastuun osoittaminen Onnettomuustutkija Ismo Aaltonen
  • 4. Turvallisuus on tila, jossa henkilö- tai omaisuusvahingon riskit on vähennetty ja ne pidetään pysyvästi matalalla tasolla jatkuvan vaaran tunnistamisen ja riskien arvioinnin avulla
  • 5. Tekstiviestillä esimiehelle kuvan kanssa vs Sap-kirjaus Palkinnot aloitteista vs aloitteen tehneen työntekijän siirto muihin tehtäviin Miten motivoida turvallisuusajattelu kaikille tasoille?
  • 7. Alakohtaiset menetelmät Eri menetelmissa omat etunsa Täydentävät toisiaan, usean riskinarvion käyttö paikkaa yhden menetelmän aukkoja Kuka arvio työkohteen- työntekijä/ turvallisuuspäällikkö/ ulkopuolinen asiantuntija vai kaikki ?
  • 8. Altisteiden tunnistus ja niiden mittaaminen Torjuntakeinot: 1)Tekniset keinot 2) Koulutus ja työmenetelmä-analyysit 3) Työnjohdolliset toimet (huolto, työjärjestelyt jne) 4) Suojautuminen
  • 9. Selvitä toimintaympäristö Arvioi vaarat Tunnista riskit Arvioi riskitaso Kehitä turva- tai riskinhallintajärjestelmä Seuraa tilannetta ja tee uusi arvio
  • 11. Palkinto johtaa yksilötasolla parempaan lopputulokseen kuin rankaisu virheestä Rohkaisu aktiiviseen raportointiin/ toimintaan vaaran ja riskin vähentämiseksi Epäkohtien kuuntelu ja havainnointi ja seurauksena korjaavat toimenpiteet Yhteistyön tulos on parempi kuin yksilön tulos- turvallisuuden parantaminen vaatii kaikkien tasojen panoksen
  • 12. Ilmailulain 134 §: Viranomainen ei saa ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin suunnittelemattoman tai tahattoman rikkomuksen johdosta, joka tulee viranomaisen tietoon ainoastaan siksi, että siitä on tehty ilmoitus 131 §:ssä olevan vaatimuksen johdosta, paitsi jos on kyse törkeänä huolimattomuutena pidettävästä velvollisuuksien laiminlyönnistä tai rikoslaissa rangaistavaksi säädettävästä menettelystä. Toiminnanharjoittajat eivät saa kohdella syrjivästi työntekijää, joka tekee ilmoituksen tiedossaan mahdollisesti olevasta vaaratilanteesta.
  • 13. Turvallisuuden tärkein tekijä on ihminen- motivoi koko ketju mukaan tapaturman torjuntaan