SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  39
Ajankohtaista vapaaehtoisuudessa &
uutta paikallisissa tapahtumissa
27.9.2017
© UNICEF/UNI197921/Schermbrucker
Vapaaehtoisten Syyspäivä
Maria Mäntylä-Granda, vapaaehtoistoiminnan suunnittelija
Vapaaehtoistoiminnan kysely
Maria Mäntylä-Granda, vapaaehtoistoiminnan suunnittelija
27.9.2017
Powered by
Suomen UNICEFin
vapaaehtoistoiminnan kysely 2017
Kevät 2017
245 vastausta yhteensä – vastausprosentti n. 26 %
Kysely lähetettiin kaikille niille 945 vapaaehtoisille, joiden sähköpostiosoite
on toimiston vapaaehtoisrekisterissä.
Tyypillinen UNICEF-vapaaehtoinen on:
nainenjuuri
eläkkeelle
jäänyt
asuu
keskisuurella
paikkakunnalla
lähti mukaan
toimintaan
ystävän/tuttavan
pyytämänäkorkeakoulutettu
UNICEF-
vapaaehtoisena
yli 10 vuotta
36,6 % vastaajista sanoo, että puoliso tai perheenjäsen osallistuu
UNICEF-vapaaehtoistoimintaan hänen kauttaan (olematta
varsinainen jäsen)
Kyllä Ei
Eli todellisuudessa
Suomessa on arviolta
n. 1000 vapaaehtoista
enemmän kuin
vapaaehtoisrekisterissä
on nimiä.
Mikä on parasta UNICEF-vapaaehtoisuudessa?
Yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys ja ystävyys
Maailman lasten auttaminen
Apu menee perille, brändin luotettavuus
Hyvä mieli itselle
Näkyvät tulokset
Joustavat osallistumismahdollisuudet/ elämäntilanteen huomioiminen
Aktiviteettejä omaan elämään
Miten tulit mukaan UNICEFin vapaaehtoistoimintaan?
19.9%
0.8%
6.6%
10.8%
10.8%
16.6%
34.4%
0.0% 5.0% 10.0% 15.0% 20.0% 25.0% 30.0% 35.0% 40.0%
Muu, mikä?
Postissa tuli markkinointikirje, ja kiinnostuin UNICEFin työstä.
Näin artikkelin UNICEFin työstä lehdessä/netissä ja halusin kantaa
korteni kekoon.
Olin/olen huolissani maailman lasten tilanteesta ja halusin kantaa
korteni kekoon.
Tapasin UNICEF-vapaaehtoisia myyntipisteessä tai tapahtumassa, ja
kiinnostuin toiminnasta.
Etsin itselleni sopivaa vapaaehtoistoimintaa ja löysin tämän.
UNICEFin vapaaehtoistoiminnassa mukana oleva ystävä/tuttu pyysi
mukaan.
Kyselyyn vastanneet vapaaehtoiset käyttävät
keskimääräisesti 7,7 tuntia/ henkilö kuukaudessa
UNICEFin vapaaehtoistoimintaan.
Tämä vastaa yhtä työpäivää kuukaudessa.
* Olettaen, että puolet (rekisterissä olevista) vapaaehtoisista tekevät
vapaaehtoistyötä yhden päivän kuukaudessa, vapaaehtoisten
kokonaistyömäärä vuodessa vastaa lähes 50 henkilötyövuotta.
Mikä seuraavista kuvaa parhaiten nykyistä tilannettasi UNICEFin
vapaaehtoistoiminnassa?
2.9%
7.2%
16.9%
28.0%
44.9%
0.0% 5.0% 10.0%15.0%20.0%25.0%30.0%35.0%40.0%45.0%50.0%
Minulla on aikaa vapaaehtoistoiminnalle, mutta vaikeuksia
löytää minulle sopivaa toimintaa ja tekemistä.
Olen lopettamassa tai lopettanut vapaaehtoistoiminnan.
Toimintani on hieman hiipunut, mutta toivon löytäväni
uuden kipinän.
Olen löytänyt minulle sopivan toiminnan, mutta muista
kiireistä johtuen osallistun epäsäännöllisesti.
Olen löytänyt minulle sopivan toiminnan ja minulla on sille
aikaa.
Kehitysideoita:
Lisää
nuoria/
ihmisiä
ryhmiin
Some
käyttöön
aktiivisemmin
Lisää
näkyvyyttä
Lisää
UNICEF-
tietoutta
ryhmiin
Kannustusta
myös
lyhytkestoiseen
osallistumiseen
Tapahtumia ja
koulutusta
ympäri
Suomen
Puheenjohtajien
roolin tärkeys,
koulutusta heille Vaihtoehtoja
lipaskeräykselle
– käteisen
puute
Uusien
perehdyttämiseen
panostaminen
Lisää
tukea ja
kiitosta
toimistolta
Lisää
toimiston
vierailuja
ryhmiin
Toimistovetoista
uusvapaaehtois-
rekrytointia
Uusia
kampanjoita –
uutta
tekemistä
ryhmiin
UNICEFin brändiuudistus
Jussi Kivipuro, viestintäjohtaja
27.9.2017
Suomen UNICEFin pakolaislapaikampanja
Jussi Kivipuro, viestintäjohtaja
27.9.2017
Vapaaehtoisten turvallisuusohje
Lena Jolkkonen, vapaaehtoistoiminnan päällikkö
27.9.2017
Vapaaehtoisen turvallisuusohje
• Vapaaehtoisen hyvinvointi on tärkeää!
• Varautumalla voi välttää riskejä ja selviytyä
tilanteista
• Toimintaohje epämiellyttävään tai uhkaavaan
tilanteeseen
• Älä toimi yksin, pidä puhelin mukana
• Säilytä malttisi, poistu tarvittaessa paikalta
• Ilmoita tapahtumasta ryhmässä nimetylle
henkilölle ja keskustele hänen kanssaan
19 Vapaaehtoisen turvallisuusohje – UNICEF for every
child
©PekkaNylander
Vapaaehtoisen turvallisuusohje (2)
• Lippaiden ja rahojen käsittely
• Säilytä varmassa paikassa
• Luovuta sitoumusta vastaan
• Käsittele rahat yhdessä toisen henkilön
kanssa
• Sosiaalinen media
• Käykää ohjeet läpi ryhmissä
• Lisätietoa ja palautteet: Lena, Maria ja Mia
20 Title of Presentation – UNICEF for every child
©TuulaNylander
Askel UNICEFille -kävelykampanja
Maria Mäntylä-Granda, vapaaehtoistoiminnan suunnittelija
Eero Pajari, Joensuun vapaaehtoisryhmä
27.9.2017
Tärkeät stepit:
1. Markkinoi UNICEF-kävelyä paikkakuntasi yrityksille.
2. Järjestä suunnittelupalaveri yrityksen yhteyshenkilön
kanssa hyvissä ajoin. Sopikaa päivämäärä, reitti, ja
maksupolitiikka. Mitä muuta pakettiin kuuluu?
3. Suunnittele miehitys ja logistiikka!
4. Askel UNICEFille -kävelyn toteutus
5. Kiitokset ja palautteet.
Tukea toimistolta:
• Ohjevihkonen kävelyn järjestämiseen
• Mitä lahjoituksella saadaan aikaan –
mainos
• Sopimuspohja vapaaehtoisryhmän ja
yrityksen välille
• Askel UNICEFille-juliste kävelyyn
sitoutuneen yrityksen sisäiseen
markkinointiin
• Kiitos-juliste kävelyyn osallistuneelle
yritykselle
• Palaute yritykseltä ja ryhmän
tapahtumaraportti toimistolle28
Askel UNICEFille goes Syyspäivät
Sunnuntaina 1.10. klo 9:00 starttaamme yhdessä
vastaanotosta reippaalle Askel UNICEFille –kävelylle!
Tule ja koe itse iloinen Askel UNICEFille 
31
Miten yhdistyvät suomalainen kansallispuku
ja Anna ja Toivo, iloiset UNICEF-nuket
Pirkko Järvinen, Jyväskylän vapaaehtoisryhmä
27.9.2017
Testamenttibussi vieraili paikkakunnallamme
Pirkko Mellin, Kokkolan vapaaehtoisryhmä
27.9.2017
©UNICEF/SUDA2014-XX228/Noorani
Thank You
42 Title of Presentation – UNICEF for every child

Contenu connexe

Similaire à Ajankohtaista vapaaehtoisuudessa ja uutta paikallisissa tapahtumissa

Association magazine nro1_2015
Association magazine nro1_2015Association magazine nro1_2015
Association magazine nro1_2015
Esa K. Vierikko
 

Similaire à Ajankohtaista vapaaehtoisuudessa ja uutta paikallisissa tapahtumissa (20)

UNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoro
UNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoroUNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoro
UNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoro
 
Testamenttilahjoittaminen on yhä tavallisempaa
Testamenttilahjoittaminen on yhä tavallisempaaTestamenttilahjoittaminen on yhä tavallisempaa
Testamenttilahjoittaminen on yhä tavallisempaa
 
Suurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksi
Suurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksiSuurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksi
Suurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksi
 
Syyspäivät 2014 - Liisa Susiluoto ja "Me UNICEFin voimavarana ja UNICEF minun...
Syyspäivät 2014 - Liisa Susiluoto ja "Me UNICEFin voimavarana ja UNICEF minun...Syyspäivät 2014 - Liisa Susiluoto ja "Me UNICEFin voimavarana ja UNICEF minun...
Syyspäivät 2014 - Liisa Susiluoto ja "Me UNICEFin voimavarana ja UNICEF minun...
 
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
 
Lapsiomaistyön yhteistyöprojekti Joensuussa
Lapsiomaistyön yhteistyöprojekti JoensuussaLapsiomaistyön yhteistyöprojekti Joensuussa
Lapsiomaistyön yhteistyöprojekti Joensuussa
 
Vapaaehtoisen oma opas ja uusien perehdyttäminen ryhmään
Vapaaehtoisen oma opas ja uusien perehdyttäminen ryhmäänVapaaehtoisen oma opas ja uusien perehdyttäminen ryhmään
Vapaaehtoisen oma opas ja uusien perehdyttäminen ryhmään
 
Susanna Leimio: Miten johto voi tukea puheeksiottoa sosiaalityössä
Susanna Leimio: Miten johto voi tukea puheeksiottoa sosiaalityössäSusanna Leimio: Miten johto voi tukea puheeksiottoa sosiaalityössä
Susanna Leimio: Miten johto voi tukea puheeksiottoa sosiaalityössä
 
Uutta virtaa vapaaehtoisuuteen -työpaja - UNICEF
Uutta virtaa vapaaehtoisuuteen -työpaja - UNICEFUutta virtaa vapaaehtoisuuteen -työpaja - UNICEF
Uutta virtaa vapaaehtoisuuteen -työpaja - UNICEF
 
Tervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseen
Tervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseenTervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseen
Tervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseen
 
Pysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassa
Pysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassaPysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassa
Pysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassa
 
Kevätkoulutus 2015: Testamenttilahjoitus
Kevätkoulutus 2015: TestamenttilahjoitusKevätkoulutus 2015: Testamenttilahjoitus
Kevätkoulutus 2015: Testamenttilahjoitus
 
Association magazine nro1_2015
Association magazine nro1_2015Association magazine nro1_2015
Association magazine nro1_2015
 
Virtaa vapaaehtoistoimintaan
Virtaa vapaaehtoistoimintaanVirtaa vapaaehtoistoimintaan
Virtaa vapaaehtoistoimintaan
 
Syyspäivät 2012: Vapaaehtoisuus kasvaa ja kehittyy
Syyspäivät 2012: Vapaaehtoisuus kasvaa ja kehittyySyyspäivät 2012: Vapaaehtoisuus kasvaa ja kehittyy
Syyspäivät 2012: Vapaaehtoisuus kasvaa ja kehittyy
 
JANO2018 - lipaskeräys (Maria Mäntylä-Granda)
JANO2018 - lipaskeräys (Maria Mäntylä-Granda) JANO2018 - lipaskeräys (Maria Mäntylä-Granda)
JANO2018 - lipaskeräys (Maria Mäntylä-Granda)
 
Lehto-Lundén & Tulensalo: LAPSI LASTENSUOJELUSSA –TYÖRYHMÄ ”Lastensuojelu pal...
Lehto-Lundén & Tulensalo: LAPSI LASTENSUOJELUSSA –TYÖRYHMÄ ”Lastensuojelu pal...Lehto-Lundén & Tulensalo: LAPSI LASTENSUOJELUSSA –TYÖRYHMÄ ”Lastensuojelu pal...
Lehto-Lundén & Tulensalo: LAPSI LASTENSUOJELUSSA –TYÖRYHMÄ ”Lastensuojelu pal...
 
Kasvatus kannattaa 2012 - Vanhempainilta
Kasvatus kannattaa 2012 - VanhempainiltaKasvatus kannattaa 2012 - Vanhempainilta
Kasvatus kannattaa 2012 - Vanhempainilta
 
UNICEF-kävelystä uusi idea vapaaehtoisten varainhankintaan
UNICEF-kävelystä uusi idea vapaaehtoisten varainhankintaanUNICEF-kävelystä uusi idea vapaaehtoisten varainhankintaan
UNICEF-kävelystä uusi idea vapaaehtoisten varainhankintaan
 
Etsivä nuorisotyö
Etsivä nuorisotyöEtsivä nuorisotyö
Etsivä nuorisotyö
 

Plus de Suomen UNICEF - UNICEF Finland

Plus de Suomen UNICEF - UNICEF Finland (20)

Lapsen oikeudet – perustiedot tavutettuna
Lapsen oikeudet – perustiedot tavutettunaLapsen oikeudet – perustiedot tavutettuna
Lapsen oikeudet – perustiedot tavutettuna
 
Lapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisille
Lapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisilleLapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisille
Lapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisille
 
Lukemisen ilot ja hyödyt
Lukemisen ilot ja hyödytLukemisen ilot ja hyödyt
Lukemisen ilot ja hyödyt
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja Taskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja TaskinenUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja Taskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Varkaus Ritva Kupiainen ja Arja Taskinen
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in MosambiqueUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ohjelmatyö ja kansallinen lapsistrategia In...
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ohjelmatyö ja kansallinen lapsistrategia In...UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ohjelmatyö ja kansallinen lapsistrategia In...
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ohjelmatyö ja kansallinen lapsistrategia In...
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna KoskinenUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ihmisoikeus- ja globaalikasvatus Annika Jun...
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta KetolaUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola
 
Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen
Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen
Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen
 
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-SalmiAjankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
 
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala  Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
 
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
 
Lapsen oikeudet 30 vuotta
Lapsen oikeudet 30 vuottaLapsen oikeudet 30 vuotta
Lapsen oikeudet 30 vuotta
 
Jano2019-kampanja esittelyssä
Jano2019-kampanja esittelyssäJano2019-kampanja esittelyssä
Jano2019-kampanja esittelyssä
 
10 syytä laatia testamentti
10 syytä laatia testamentti10 syytä laatia testamentti
10 syytä laatia testamentti
 
Lapsivaikutusten arviointi -koulutusmateriaali 2018
Lapsivaikutusten arviointi -koulutusmateriaali 2018Lapsivaikutusten arviointi -koulutusmateriaali 2018
Lapsivaikutusten arviointi -koulutusmateriaali 2018
 
Askeleita lapsiystävällisen maakunnan polulla
Askeleita lapsiystävällisen maakunnan polullaAskeleita lapsiystävällisen maakunnan polulla
Askeleita lapsiystävällisen maakunnan polulla
 
Lapsivaikutusten arviointi (LAVA): mitä, miksi, miten (luottamushenkilöille)
Lapsivaikutusten arviointi (LAVA): mitä, miksi, miten (luottamushenkilöille)Lapsivaikutusten arviointi (LAVA): mitä, miksi, miten (luottamushenkilöille)
Lapsivaikutusten arviointi (LAVA): mitä, miksi, miten (luottamushenkilöille)
 
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajiaMitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
 

Ajankohtaista vapaaehtoisuudessa ja uutta paikallisissa tapahtumissa

  • 1. Ajankohtaista vapaaehtoisuudessa & uutta paikallisissa tapahtumissa 27.9.2017 © UNICEF/UNI197921/Schermbrucker Vapaaehtoisten Syyspäivä Maria Mäntylä-Granda, vapaaehtoistoiminnan suunnittelija
  • 2. Vapaaehtoistoiminnan kysely Maria Mäntylä-Granda, vapaaehtoistoiminnan suunnittelija 27.9.2017
  • 3. Powered by Suomen UNICEFin vapaaehtoistoiminnan kysely 2017 Kevät 2017 245 vastausta yhteensä – vastausprosentti n. 26 % Kysely lähetettiin kaikille niille 945 vapaaehtoisille, joiden sähköpostiosoite on toimiston vapaaehtoisrekisterissä.
  • 4. Tyypillinen UNICEF-vapaaehtoinen on: nainenjuuri eläkkeelle jäänyt asuu keskisuurella paikkakunnalla lähti mukaan toimintaan ystävän/tuttavan pyytämänäkorkeakoulutettu UNICEF- vapaaehtoisena yli 10 vuotta
  • 5. 36,6 % vastaajista sanoo, että puoliso tai perheenjäsen osallistuu UNICEF-vapaaehtoistoimintaan hänen kauttaan (olematta varsinainen jäsen) Kyllä Ei Eli todellisuudessa Suomessa on arviolta n. 1000 vapaaehtoista enemmän kuin vapaaehtoisrekisterissä on nimiä.
  • 6. Mikä on parasta UNICEF-vapaaehtoisuudessa? Yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys ja ystävyys Maailman lasten auttaminen Apu menee perille, brändin luotettavuus Hyvä mieli itselle Näkyvät tulokset Joustavat osallistumismahdollisuudet/ elämäntilanteen huomioiminen Aktiviteettejä omaan elämään
  • 7. Miten tulit mukaan UNICEFin vapaaehtoistoimintaan? 19.9% 0.8% 6.6% 10.8% 10.8% 16.6% 34.4% 0.0% 5.0% 10.0% 15.0% 20.0% 25.0% 30.0% 35.0% 40.0% Muu, mikä? Postissa tuli markkinointikirje, ja kiinnostuin UNICEFin työstä. Näin artikkelin UNICEFin työstä lehdessä/netissä ja halusin kantaa korteni kekoon. Olin/olen huolissani maailman lasten tilanteesta ja halusin kantaa korteni kekoon. Tapasin UNICEF-vapaaehtoisia myyntipisteessä tai tapahtumassa, ja kiinnostuin toiminnasta. Etsin itselleni sopivaa vapaaehtoistoimintaa ja löysin tämän. UNICEFin vapaaehtoistoiminnassa mukana oleva ystävä/tuttu pyysi mukaan.
  • 8. Kyselyyn vastanneet vapaaehtoiset käyttävät keskimääräisesti 7,7 tuntia/ henkilö kuukaudessa UNICEFin vapaaehtoistoimintaan. Tämä vastaa yhtä työpäivää kuukaudessa. * Olettaen, että puolet (rekisterissä olevista) vapaaehtoisista tekevät vapaaehtoistyötä yhden päivän kuukaudessa, vapaaehtoisten kokonaistyömäärä vuodessa vastaa lähes 50 henkilötyövuotta.
  • 9. Mikä seuraavista kuvaa parhaiten nykyistä tilannettasi UNICEFin vapaaehtoistoiminnassa? 2.9% 7.2% 16.9% 28.0% 44.9% 0.0% 5.0% 10.0%15.0%20.0%25.0%30.0%35.0%40.0%45.0%50.0% Minulla on aikaa vapaaehtoistoiminnalle, mutta vaikeuksia löytää minulle sopivaa toimintaa ja tekemistä. Olen lopettamassa tai lopettanut vapaaehtoistoiminnan. Toimintani on hieman hiipunut, mutta toivon löytäväni uuden kipinän. Olen löytänyt minulle sopivan toiminnan, mutta muista kiireistä johtuen osallistun epäsäännöllisesti. Olen löytänyt minulle sopivan toiminnan ja minulla on sille aikaa.
  • 10. Kehitysideoita: Lisää nuoria/ ihmisiä ryhmiin Some käyttöön aktiivisemmin Lisää näkyvyyttä Lisää UNICEF- tietoutta ryhmiin Kannustusta myös lyhytkestoiseen osallistumiseen Tapahtumia ja koulutusta ympäri Suomen Puheenjohtajien roolin tärkeys, koulutusta heille Vaihtoehtoja lipaskeräykselle – käteisen puute Uusien perehdyttämiseen panostaminen Lisää tukea ja kiitosta toimistolta Lisää toimiston vierailuja ryhmiin Toimistovetoista uusvapaaehtois- rekrytointia Uusia kampanjoita – uutta tekemistä ryhmiin
  • 11. UNICEFin brändiuudistus Jussi Kivipuro, viestintäjohtaja 27.9.2017
  • 12.
  • 13. Suomen UNICEFin pakolaislapaikampanja Jussi Kivipuro, viestintäjohtaja 27.9.2017
  • 14.
  • 15. Vapaaehtoisten turvallisuusohje Lena Jolkkonen, vapaaehtoistoiminnan päällikkö 27.9.2017
  • 16. Vapaaehtoisen turvallisuusohje • Vapaaehtoisen hyvinvointi on tärkeää! • Varautumalla voi välttää riskejä ja selviytyä tilanteista • Toimintaohje epämiellyttävään tai uhkaavaan tilanteeseen • Älä toimi yksin, pidä puhelin mukana • Säilytä malttisi, poistu tarvittaessa paikalta • Ilmoita tapahtumasta ryhmässä nimetylle henkilölle ja keskustele hänen kanssaan 19 Vapaaehtoisen turvallisuusohje – UNICEF for every child ©PekkaNylander
  • 17. Vapaaehtoisen turvallisuusohje (2) • Lippaiden ja rahojen käsittely • Säilytä varmassa paikassa • Luovuta sitoumusta vastaan • Käsittele rahat yhdessä toisen henkilön kanssa • Sosiaalinen media • Käykää ohjeet läpi ryhmissä • Lisätietoa ja palautteet: Lena, Maria ja Mia 20 Title of Presentation – UNICEF for every child ©TuulaNylander
  • 18. Askel UNICEFille -kävelykampanja Maria Mäntylä-Granda, vapaaehtoistoiminnan suunnittelija Eero Pajari, Joensuun vapaaehtoisryhmä 27.9.2017
  • 19.
  • 20.
  • 21.
  • 22.
  • 23.
  • 24. Tärkeät stepit: 1. Markkinoi UNICEF-kävelyä paikkakuntasi yrityksille. 2. Järjestä suunnittelupalaveri yrityksen yhteyshenkilön kanssa hyvissä ajoin. Sopikaa päivämäärä, reitti, ja maksupolitiikka. Mitä muuta pakettiin kuuluu? 3. Suunnittele miehitys ja logistiikka! 4. Askel UNICEFille -kävelyn toteutus 5. Kiitokset ja palautteet.
  • 25. Tukea toimistolta: • Ohjevihkonen kävelyn järjestämiseen • Mitä lahjoituksella saadaan aikaan – mainos • Sopimuspohja vapaaehtoisryhmän ja yrityksen välille • Askel UNICEFille-juliste kävelyyn sitoutuneen yrityksen sisäiseen markkinointiin • Kiitos-juliste kävelyyn osallistuneelle yritykselle • Palaute yritykseltä ja ryhmän tapahtumaraportti toimistolle28
  • 26.
  • 27.
  • 28. Askel UNICEFille goes Syyspäivät Sunnuntaina 1.10. klo 9:00 starttaamme yhdessä vastaanotosta reippaalle Askel UNICEFille –kävelylle! Tule ja koe itse iloinen Askel UNICEFille  31
  • 29. Miten yhdistyvät suomalainen kansallispuku ja Anna ja Toivo, iloiset UNICEF-nuket Pirkko Järvinen, Jyväskylän vapaaehtoisryhmä 27.9.2017
  • 30.
  • 31.
  • 32.
  • 33.
  • 34.
  • 35. Testamenttibussi vieraili paikkakunnallamme Pirkko Mellin, Kokkolan vapaaehtoisryhmä 27.9.2017
  • 36.
  • 37.
  • 38.
  • 39. ©UNICEF/SUDA2014-XX228/Noorani Thank You 42 Title of Presentation – UNICEF for every child

Notes de l'éditeur

  1. UNICEF-vapaaehtoisuus on yhteisöllisyyttä, ystävyyttä ja maailman lasten auttamista   Keväällä 2017 toimiston vapaaehtoistiimi toteutti kyselyn, jonka avulla haluttiin kartoittaa Suomen UNICEFin vapaaehtoistoiminnan tilannetta sekä saada kattavaa kokonaiskuvaa vapaaehtoisten joukosta. Kysely toteutettiin sähköisenä ja linkki kyselyyn lähetettiin sähköpostilla kaikille niille 945 vapaaehtoisille, joiden sähköpostiosoite on toimiston vapaaehtoisrekisterissä. Vastauksia tuli yhteensä 245 (vastausprosentti oli 26 %). Kysely on ollut luettavissa verkkosivuiltamme, ja on siellä yhä kokonaisuudessaan. Myös uusimmassa Ilmoitustaulussa on käsitelty sen tuloksia. Käydään kuitenkin tässä nyt pääpiirteissään sitä läpi.
  2. •96 % vastanneista vapaaehtoisista oli naisia ja loput miehiä. •Suurin osa (55 %) oli yli 65-vuotiaita. 55-64 -vuotiaita vastanneissa oli 25 %, 45-54-vuotiaita 12 % ja loput 9 % olivat alle 44-vuotiaita. •57 % vastanneista kertoi olevansa eläkkeellä, 23 % kokopäivätyössä ja loput jakaantuivat tasaisesti osa-aikatyöskentelyn, työttömyyden, opiskelun ja kotivanhempana olemisen välille. •Kyselyn mukaan UNICEFin vapaaehtoiset näyttäytyvät korkeasti koulutettuina, sillä yli 72 % vastanneista ovat suorittaneet ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon. •Vastaajista noin puolet (50 %) toimivat keskikokoisella paikkakunnalla, 40 % suurella ja loput 10 % pienellä paikkakunnalla. •Vastaajien joukosta melkein 60 % toimii tällä hetkellä tai on toiminut aikaisemmin vastuutehtävässä ja loput 40 % on rivijäsenenä tai ns. pistäytyjiä, jotka osallistuvat esim. kausiluontoisesti Janoon tai joulumyyntiin. •Suomen UNICEFin vapaaehtoiset näyttäytyvät kyselyn tulosten mukaan hyvin vahvasti sitoutuneelta porukalta. Kyselyyn vastanneista melkein puolet (48 %) on toiminut UNICEF-vapaaehtoisena yli 10 vuotta. Oli ilahduttavaa huomata myös, että kyselyyn vastanneista 28 % oli toiminut 1-5 vuotta, eli uusia vapaaehtoisia on myös tullut mukaan toimintaan viimeisten vuosien aikana.
  3. Oman osaamisen jakaminen Oman ryhmän hyvä ryhmähenki Oman osaamisen ja työmahdollisuuksien parantaminen Tämä juttu kuvan yhteydessä, dia2
  4. Muita tärkeitä asioita vastaajille olivat mm. se, että voi omalla työllä ja osaamisella tehdä hyvää ja vaikuttaa maailman tilanteeseen. UNICEFin koulutustilaisuudet ja oman ymmärryksen ja tietoisuuden kasvaminen mainittiin myös vastauksissa useampia kertoja. 8 Voi vaikuttaa 6 Voi omalla työllä tehdä hyvää, kun rahaa ei pysty lahjoittamaan 5 Ymmärrys ja tietoisuus yhteiskunnallisista asioista kasvaa 5 Koulutustilaisuudet 3 Lipaskeräys 3 Toimiston tuki 3 Nukkejen tekeminen 3 Elämäntapa ja samanlainen arvopohja 2 Uuden oppiminen muilta 2 Positiivinen palaute oman paikkakunnan asukkailta 92 Yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys, ystävyys mukavien vapaaehtoisten kanssa. 77 Maailman lasten auttaminen 41 Mielekäs/merkitystä tuova toiminta 29 Apu menee perille, luotettavuus, brändi 22 Hyvä mieli itselle 16 Näkyvät tulokset 16 Joustavat osallistumismahdollisuudet elämäntilanteen mukaan/toiminta vapaaehtoista Aktiviteettejä omaan elämään
  5. Kyselyn mukaan tavallisin tapa lähteä UNICEFin vapaaehtoistoimintaan on UNICEF-vapaaehtoisen kohtaaminen ja että tämä pyytää mukaan. 34 % tuli mukaan toiminnassa mukana olleen ystävän tai tutun pyynnöstä ja 11 % taas tapasi UNICEF-vapaaehtoisen myyntipisteellä tai tapahtumassa ja kiinnostui sitä kautta. Moni on myös löytänyt tiensä toimintaan työpaikan ja työkavereiden kautta. 17 % etsi itse aktiivisesti sopivaa vapaaehtoistoimintaa ja löysi tämän. Muutamat vastaajat ovat UNICEF-vapaaehtoisia jo toisessa polvessa, kun taas lehtijuttujen perusteella toimintaan on löytänyt suhteellisen harva (7 %). Muita syitä: Anna ja Toivo –nuket Perustin ryhmän ystävien kanssa Toisen järjestön kautta (esim. Soroptimistit) Työkaverin, -paikan kautta Lehtijuttu UNICEF-vapaaehtoisuus suvussa/ perheessä
  6. Myynti Tyhjä Kulho Kahvilatoiminta Leipominen Globaalikasvatus opettajana toimiessa Myyntitavaran ja arpajaisvoittojen hankkiminne Varastointi – Pullonpalautuskuitit – kerääjien rekrytointi – huutokaupan järjestäminen – kenttämatkat - ohjausryhmä
  7. Kyselyyn vastanneet vapaaehtoiset käyttävät keskimääräisesti 7,7 tuntia per henkilö kuukaudessa UNICEFin vapaaehtoistoimintaan. Tämä vastaa yhtä työpäivää kuukaudessa ja on merkittävä työ- ja aikapanos maailman lasten hyväksi. Olettaen, että puolet rekisterissä olevista vapaaehtoisista tekevät vapaaehtoistyötä yhden päivän kuukaudessa, vapaaehtoisten kokonaistyömäärä vuodessa vastaa lähes 50 henkilötyövuotta.
  8. Oli ihana huomata, että vastaajista melkein puolet (45 %) kokee löytäneensä itselleen sopivan toiminnan ja että sille on aikaa. 28 % kokee UNICEF-vapaaehtoisuuden mielekkääksi, mutta aika ei tahdo riittää säännölliseen osallistumiseen. 17 % kokee toimintansa hiipuneen, mutta toivoo löytävänsä kipinän uudelleen. Lohdullista on, että vastanneista vain 3 % kokee, että heillä olisi aikaa vapaaehtoistoiminnalle, mutta että heillä on vaikeuksia löytää itselleen sopivaa toimintaa. Eli UNICEFin vapaaehtoistoimintaan tiensä löytäneet ovat myös löytäneet mielekästä toimintaa. Vastanneista vain 7 prosenttia on lopettamassa tai jo lopettanut UNICEF-vapaaehtoistoiminnan. Vaikka kaikki UNICEF-vapaaehtoiset ovat tärkeitä eikä yhdestäkään UNICEF-vapaaehtoisesta ei haluta päästää irti, täytyy muistaa, että vapaaehtoistoiminta on myös usein elämäntilanteesta ja omista resursseista riippuvaista. Onneksi aina voi palata taas toimintaan!
  9. Lisää nuoria/ lisää ihmisiä ryhmiin  Ryhmän toiminnan kasvusta ja uusien mukaan saamisesta oltiin huolissaan Uusia kampanjoita – uutta tekemistä  Toimistovetoista uusvapaaehtoisrekrytointia  Tässäkin tutkimuksessa todettiin, että suuri osa teistä on tullut siten, että tuttava on pyytänyt! Lisää toimiston vierailuja ryhmiin  Kyllä, kiitos: mielellään! Meitä saa kutsua kylään eikä sen tarvitse olla erityistapahtuma tai –juhla, jotta meitä kutsuu, vaan voimme tulla ihan tavalliseen kokoukseenkin  Lisää näkyvyyttä Some käyttöön aktiivisemmin  Näiden kahden toteutumiseen tarvitsemme meitä kaikkia, niin ryhmäläisiä, kuin toimiston väkeäkin. Tämä vaatii meiltä kaikilta rohkeutta ja uskallusta tuoda julki kaikenlainen tekeminen, vaikka vaatimattomana ihmisenä itsestä tuntuisi joskus, että se on liian pientä. Lisää kompaktia UNICEF-tietoutta ryhmiin Koulutusta Uusien perehdyttämiseen panostaminen Lisää tukea ja kiitosta toimistolta Kannustusta myös lyhytkestoiseen osallistumiseen Tapahtumia ja koulutuksia ympäri Suomen Puheenjohtajien roolin tärkeys, koulutusta heille Vaihtoehtoja lipaskeräykselle – käteisen puute
  10. Vuosi sitten Syyspäivillä aloitimme yhdessä työpajassa miettimään sitä, että miten saisimme jalostettua koulujen menestyksekkäästi toteuttamaa UNICEF-kävelyä vapaaehtoisryhmien käyttöön. Meidän tavoitteena oli luoda yrityksille myytävä varainhankinnallinen toimintamalli, joka olisi helppo toteuttaa eripuolilla Suomea. Syyspäivien työpajan jälkeen olemme myös kokoontuneet kokopäivän työpajaan Suomen UNICEFin toimistolle jatkamaan tätä Syyspäivillä aloitettua kehittämistyötä. Nyt tuo yhdessä tehty ajatustyö on kantanut hedelmää, ja Joensuun ryhmä on toteuttanut ensimmäisen Askel UNICEFille –kävelytapahtuman. Eero Joensuusta oli mukana toteuttamassa tätä kävelyä, joten annankin Eerolle puheenvuoron.
  11. Askel UNICEFille –kävelyyn osallistuva yritys saa mukavan, helpon ja henkilöstöä aktivoivan ja osallistavan tavan tehdä hyvää. Yritykset panostavat yhä enemmän yhteiskuntavastuun kantamiseen, ja tämä on yksi mahdollinen tapa toteuttaa sitä. Samalla myös henkilöstö pääsee liikkumaan yhdessä, joten plussa puolia on paljon! Tässä näette yritystä varten suunnitellut julisteet, jotka UNICEFin ihana ja taitava graafikko Ella Käyhkö on suunnitellut. Tämä ensimmäinen on tarkoitettu siihen, että yritys mainostaa omille työntekijöilleen esim. yhteisissä tiloissa siitä, että milloin kävely on. Ja tämä toinen on taas Kiitos-juliste, joka jatkaa sitä hyvää fiilistä, mikä kävelyyn osallistumisesta ja lahjoittamisesta tuli.
  12. Työpaja tänään!
  13. NFOG-Pohjoismainen gynekologikongressi, Tapahtumajärjestäjä Confedent Oy Unicef-ryhmä: Vakinaiset vapaaehtoiset + ”Täsmätapahtuma - vapaaehtoiset” Yritysyhteistyö Suunnittelutapaaminen ajoissa tapahtumajärjestäjän ja tilaajan kanssa Monista hyviä Unicef-ideoita ja tapahtumia Tutustu hyvin tapahtumapaikkaan Kysy mukaan ”täsmävapaaehtoisia”-yrityksiä, yksityisiä jne Napakka logistiikka Kiitokset, palautteenanto Palautteen pyytäminen itselle, arviointi ja kehittämisideat sekä jatkomarkkinointi
  14. Kokonaistuotto 2499 €, josta - Hätäapuun 564 € (hieronta, t-paidat, lipas) - Nuket 1135 € - Unicef-aamukävely yli 800€
  15. Kävely ei ole pitkä ja rankka, vaan iloinen ja inspiroiva! Kävelyyn menee n.30-40 min, eli pidetään huolta, että ennen ensimmäistä luentoa kaikilla on vielä mahdollisuus esim. vaihtaa sisäkengät ja viedä takki takaisin huoneeseen näin halutessaan.